Eihän isä voi itkeä!

10000 vuotta + nämä jämät 2015, mitä näitä nyt Jeesuksesta kulunut, huokuvat kohinalla ohitse silmissä, kun Pirkko Hyvönen läväyttää jääkauden sulamisvedet liikkeelle, istuttaa mäntyäidin saaren nokkaan ja kasvattaa männylle poikasen, antaa ajan ja veden virrata, lohen kutea.
Kunnes tulevat voimalat.
Turvesuot muuttuvat tekojärviksi, lohien nousu estyy, porot kuolevat. Mänty hopeoituu ja viimein jäälohkare murjoo sen ja mittaisekseen kasvaneen poikasen matalaksi.

Voimakkaasti edetään alkutohinoissa.
En pitkiin aikoihin ole lukenut näin kierteisiinsä imaisevaa aloitusta. Ryöpsähdystä.

Sitten onkin aika ottaa ihmisyksilöt kuvaan mukaan. Paikalliset asukkaat.
Alkukesä.
Ensimmäinen lämmin kesäpäivä. Lintujen konsertti. Perunanistutuspäivä.
Koko Hiukan perhe on työntouhussa mukana. Perunanistutuksen lomassa isä poistuu pellolta joen partaalle, Matti seuraa salaa perässä. Isä itkee. Eihän isä voi itkeä!

- Ne tappaa sen, kosken! Mie en kestä tätä.

 Poika tarttuu isää kädestä.

Vuotos on romaanin nimi, kursiivilla kirjoitetut kohdat ovat tositapahtumia, kymmenien sivujen liiteaineisto lopussa, mutta sinne en mene, vaikka vastahan Lehtosen Joveli antoi hövelisti luvan: Sirkuksessa ja pyhimyksessä kirjoitti jokaisen luvun alkuun mitä odotettavissa oli tyyliin

“Yhdeksän vuotta myöhemmin: aika hyppäys, mutta vilkaisevathan eräät lukijat kuitenkin ensin, miten kirjan lopussa käy, tahtoen vauhdikasta, höläkkämäistä. –

Hyvältä kalskahtaa, lukemaan laittavalta, romaanin alku, kolmattakymmentä vuotta Koillis-Lapissa asuneen Pirkko Hyvösen jo toiseen painokseen yltänyt Vuotos, Nordbooks 2014.

Itse asian lopputulema, altaan rakentamattomuuden, kai tiedämme - vai vieläkö ottavat kymmenien vuosien painajaisen uudelleenkäsittelyyn uudessa eduskunnassa?
Alkaisi taas vuosien vuotos.

myös 

10 timoa vakoon

katiska pullollaan kutuahventa