Postiluukku on pahinta maailmassa

- puhelimen ohella

Les Confessions 
kummallisuuksia
I - II

I

Ikkunalliset kirjeet

"Ja iltapäivät ovat pahimpia hetkiä ja tiedän kyllä miksi: sisäinen kelloni seuraa postinkantajan rytmiä, paniikki on huipussaan, kun vihollinen raottaa postiluukkua."

Lainailin Katariina Vuoren romaanin Pula-ajalla-tekstiä vastikään. 

 

Mitään hyvää ei kirjan naiselle seuraa noista ankeista, kammottavista ikkunaluukullisista kirjeistä, joita postinkantaja kantaa selkä vääränä tämän töistä lempatun ja miehen hylkäämän toimittajanaisen osoitteeseen. Yhteiskunta lähestyy laskuineen, vaatimuksineen ja käskyineen. Ilosanomaa se ei julista. Postiluukku on pahinta maailmassa.

 

Pakko palata kirjaan.

"Olin jo ennen aprillipäivää lopettanut ikkunakuorien avaamisen, vein ne suoraan paperikeräykseen. Tämän lieveilmiönä valkoisia vihollisia tuli vielä enemmän ja entistä paksumpia, ahneimmat eivät enää meinanneet mahtua postiluukusta."

Puhelin on minulle vastaava aukko - vihollinen, jonka olemassaolosta en halua olla tietoinen, nyt kun ei pakko ole. Työaikoina siitä sai tarpeekseen, ja muutenkin harvemmin sieltä mitään mieltä ylentävää on kuulunut: suru-uutisia enimmäkseen.

Välttelen viime mieheen koko värkkiä, ei puhettakaan että hommaisin kännykän.
Toinen allerginen postiluukulle, toinen puhelimelle! That's it. ;)

 

II

 

Postiluukun lisäksi löytyi toinenkin yhteys/seikka/asia, joka sai komppaamaan kirjaa; so. naisen kertomus viherpiiperön näköisen biologian miesopettajan maailmannäkemys:

"Meillä tyhmyreillä ei ole mitään käsitystä tai tieteellistä tietoa siitä, minkä kokoisia olemme, saatoimme olla pieni likakokkare jonkun jättiläisenkynnen alla ja omat kyntemme saattoivat niin ikään majoittaa biljoonia universumeja. Hän nosti teoriansa tuossa vaiheessa vasemman kätensä ilmaan kämmenselkä luokkaa kohti ja väristeli sormiaan ilmassa, kuin olisi yrittänyt saada tuoreen kynsilakan kuivumaan nopeammin, siellä niitä saattoi olla, planeetta poikineen kourasuonien latvoissa! Yhtenä päivänä tuo jättiläinen saisi päähänsä kaivaa linkkuveitsen terällä mustat multanauhat kynsiensä alta ja siinä se sitten olisi. Koko meidän maailmankaikkeus tohjona."

Halleluja!
Itse en noin pieneksi sentään ole uskaltanut maailmankaikkeuttamme kutistaa, mutta sentään sellaiseksi että olemme koko sortin sakki, Stubbit, Putinit ja kumppanit,  yhden isomman ihmisen sisällä.

Pienuudestamme huolimatta voimme silti henkäyksen verran vaikuttaa, eli - käykäämme äänestämässä!