maanantai 27. huhtikuuta 2015

Kirjamaratonin juottopaikalla hipsteri

Jatkuu ja jatkuu. Välillä kokonaan unohtuen.
Maali näkyvissä häämöttää, vaan puutuvat lukijan kädet, aivan kuin maratonilla jalat kramppaavat kolmevitosen jälkeen.

Siis tämä Kirjadosetissa viimeksi kosketeltu KK-sarja käsissä painaa lopun edellä:

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

  1. ...

  2. Häpeä tunnustaa, tämä Kansojen kirjallisuus/12 tahtoo unohtua ottamatta, maistuu aika karvaalta - eikä useinkaan auta vaikka neljättäkymmentä vuotta sitä on käytetty. Vaan eilen taas urheasti jatkoin Amerikan kirjallisuutta ja James Jonesin pilkkaamista, ei kuulemma From Here to Eternity täytä kaikkia taiteen sääntöjä: 'Kaksinaisuus saa kirjan murtumaan keskeltä.' Jäljelle jää vielä 86 sivua 7000:sta - jokohan juhannuksena tämä kuuri loppu?

Kas eilen tartuin taas asiaan; jotenkin vain Amerikan kirjallisuus kiehtoo varsin vähän, sillä eihän se ole juuri mitään venäläisten mestareiden jäljiltä. Mutta punnerretaan se alta pois, niin saadaan 33-vuotinen urakka päätökseen. KK:n ekaosan loppuun olen merkinnyt 10.12.1982, aloiteltu varmaan sen vuoden aikana.
Näin vuoden ensimmäisen sauvakävelyn ja muutamien juoksuaskelten harponnan kunniaksi mikä sopivampaa kuin jatkaa mailerimielessä Norman Mailerin kohdalta, johon olin jäädä jumahtanut kuukausi takaperin.
Otsikkokin mitä epäsopivin näin neljäkymmentä vuotta KK-sarjan ilmestymisen jälkeen: Valkoinen neekeri
Eipä taitaisi nykysuvaitsevaisuusbuumin aikana moisen otsikon esillepano onnistua, ja tuskin WSOY edes uskaltaisi yrittää.
The Naked and the Dead, 1948, Alastomat ja kuolleet, 1951, on sota- ja aateromaani Tyynenmeren-sodasta ja demokraattisen idealismin haaksirikosta. Mailer hyppyyttää aikakoneella päähenkilönsä - kenraali, luutnantti ja kersantti - välillä siviilielämään sodan melskeistä näin syvyyttä sotilaisiin saaden.
Mailerin tuomio USA:lle ja sen kapitalistiselle järjestelmälle taitaa olla osaltaan käypä nykyisinkin: 'etteivät Yhdysvallat yhtyneet sotaan idealistisista syistä, taistellakseen fasismia vastaan, vaan rangaistakseen Hitleriä, koska tämä ei ollut noudattanut kapitalistisen pelin sääntöjä'.
Essee hipsteristä The White Negro sisältyy kokoelmaan Advertisements for Myself, 1959.  Siinä NM määrittelee hipsterin:
'mies, joka kasvotuksin täydellisen hävityksen uhan kanssa tietoisesti pyrkii tyydyttämään nykyhetkellä kaikki halut ja vietit'.
Teoksessa Amerikkalainen unelma, 1965, esiintyy kirjailija Stephen Rojack, joka on hipsterin ruumiillistuma: raaka, väkivaltainen, aggressiivinen - hänessä ihmisen perimmäinen alin luonto aina läsnä.
John F. Kennedyä Mailer piti eksistentiaalisena hipsterinä teoksessaan The Presidential Papers.


Kansojen Kirjallisuudessa vuonna 1923 syntynyt Norman Mailer yhä elää, vaikka kuolikin vuonna 2007.

Yeah!
KK:ta jäljellä enää 81 sivua seitsemästätuhannesta! Eiköhän urakka vuoden loppuun vihdoin lopu?

2 kommenttia:

  1. Hei Lukumies, viittasin blogissani sinuun tietynlaisella tavalla... Hihii... Mutta kunnioittavasti toki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KR
      kävinpä selvittämässä tolpallasi.
      Se googlaus näissä kirja-asioissa on kätevä mutta samalla inhottava, kun ei enää kirjanäytteiltäkään ole suojassa.
      Kokeilepa: https://books.google.fi/

      Pah! ;(

      ps
      kiertäen kunnioittavasti miekin siun taidepläjäyksiin suhtaudun. Arvostan.

      Poista