torstai 23. lokakuuta 2014

Saarikosken hauta


Onhan se vaikuttava olotila ympäristöineen, vaikka miten mieltäisi sen humpuukiksi, eikä uskoisi todeksi munkkipoikain kilvoittelua.
Mutta traditio painanee kupissa arvoa antaen.

Epäilee, epäilee; vähemmän kuitenkin epäilee jumalaa kuin noita etsiskelijöitä kaavuissaan: miten tosissaan voivat olla kun kaikki nykyajan lekkeet, ja vanhat viinit, ovat käytössä - ainakin ulottuvilla koko ajan. Mitäs Klimenko Jeesus-lauluja laulaessaan tokaisikaan: - Mistäs te tiedätte mitä ja miten maallisia ajattelen näitä lauluja laulaessani!

Pipo päähän heti aamutuimaan sunnuntaina ja toiselle retkelle Saarikosken tykö. Edelliskerralla satoi kaatamalla, syksyä silloinkin; nyt vain vähän tihuuttaa, räntänä liki. Sergei on nostettu maihin talvilevolle sillankorvaan. Tie on jäinen, 'pyhiinvaltajan' jalka tahtoo lipsahdella. Möyrien nousee vihreä traktori mäen takaa ahneine etukoukkuineen väritöntä maisemaa maalaamaan; kaspas - pyhän ympäristössä viljelevät viljelijät maataan kuin missä tahansa.

Kuusiaitakujaa, taivaankorkuista, kulkee pv pienenä toukkana hautausmaan takaportille.
Tervattu portti on jäänyt auki edelliseltä kiireettömältä.
Orava rapisee männyn oksalla, säntäilee sinne tänne.

Ei tuota vaikeuksia löytää Pentti kun kerran jo tavattu: oikealle  aidan viereen, vähän syrjään pyhemmistä.

Siinä makaa kynien alla kynittävänä.
Ja eikö tuo piru, kavala päätään nosta: Epäilys herää, sama kuin luostarin mäellä vasta, että onkohan Pena sittenkään sen kummempaa aikaan saanut? Lukeehan niitä, mutta!
On silti ainoa hauta, jossa elämää: jälkiä käyneiltä. Ne kynät, kuva ja ristin reunaan niitatussa paperibrosyyrissä ihailijan kehut.

Sairas Pentti, lepää rauhassasi.

Nunnat on haudattu riviin ylemmäksi. Paavalille hilattu melkoinen kivimuhkura muistoksi, Akaki-symppis on jäänyt ja jätetty rivimieheksi muiden munkkien joukkoon.

Portti kiinni ja kujalle.
Sillalla sama traktori, maiseman ainoa väri, palaa paalikuormalastissa, etukoukkuunkin on tarttunut yksi valkea mammutinmuna.

Kyllä. Elävät ne täälläkin.
Elävät - jos kuolevatkin.

Jolla sitten elämän voittavat.



2 kommenttia:

  1. Minä munkkipoikain kilvoittelua kunnioitan. Toki tietäen, että inehmoja ovat, vaan hepä ovatkin valinneet mietiskelevän askeesin.
    Muuan pappiskaverini (lutteeruksen pappeja niinku minnäe lutteeruksen kanttor) jutteli kerran, että ystävänsä ortodoksiveli oli hänen tiedustellessa kantaa lutterilaisuuteen oli vastannut seuraavasti:
    "Se tämä Lutterin oppi on sen verran uusi asia, ettei myö ole vielä ehitty oikein ottaa siihen kantaa".
    Jotenkin viehätti se asenne: ei sitä heti tarvihe tietää, että mitä mieltä on, saapi harkita rauhassa.

    Vaan mestari oli tämä Pentti. Herkkä kuin mikä, ei kestänyt tätä maalimata. Mitähän tuumisi, jos olisi keskuudessamme nyt?

    VastaaPoista
  2. äej

    Aikaa on. Ruhtinaallisesti. Sen siellä tuntee, se oikein jysähtää päälle.

    Pentistä: ainakin taitava kielimies oli, kääntäjä.

    muuten
    siellä luostarin lähellä Karviossa on menossa kesäteatterissa Valamo-trilogia (http://www.valamotrilogia.fi/o/poikamunkkilanpolulla/). Kolmas osa ensi kesänä. Eka ja toka tuli nähtyä, tokasta jokin muistuma tässä: http://hikkaj.blogspot.fi/2013/07/nunnalan-ja-munkkilan-jalkeen-seinalle.html

    VastaaPoista