keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Tosi Vihreä Nainen, ainakin yksi

Tunkua joskus elintilassa.
Ihan mukavia tapahtumia räntäsateen sekaan.

Ensin ilmestyy nokikolari pihapiiriin ja siitäkös sikiää monenlaista juttua. Oli nähnyt lintutornilla  tosi Vihreän Naisen pyhänä, tämä hanhien mukana kaakattanut.
'Saanu haukut, muttei puolustuspuhetta; ois kysyny jotta mikä siinä nyt mehästyksessä niin mättää, kokemusperästä tietoa ois halunnu. Ei ollu antautunu saarnasa jäläkeen ajatusten vaihtamiseen.'
Sitten kohta ajoi Antti perunasäkkeineen. Punaista puikulaa ja valkoista muusiperunaa kellariin ja sohvalle ajatusten vaihtoon, semmoiseen johon tosi vihreä nainen ei ollut suostunut. Päällimmäiseksi jäi rajan taakse jäänyt kotmökki, ei siellä enää kun pusikkoa, rajassa kiinni, Ruskeelassa. Keinosenkin kirkonrakennus palon jälkeen vielä pahasti kesken.

Sittenpä lenkin ja saunan jälkeen astui kolmas vieras sisään.
Tämäkin pyydettynä. Kuten nuohooja ja talvipotaatin turvaaja. Tämä oli nainen, muttei niin umpivihreä kuin se lintutornin nainen. Mukanaan sillä oli toinenkin nainen, se oli aika punainen. Die Rote, sanoivat saksalaiset. Alkuun päästiin, ensimmäinen neljännes läpikäytiin.
Kolmesti kylättelee vielä.

Kunhan maalailen: ei tuo oikeasti lihana käynyt tämä viimeinen vieras. Kansien välissä tuli. Kirjana.

Kirjassa Ei, rouva presidentti  kertoo Maria  Romantschuk millainen hurjimus tuo persoona Tarja Halonen lehdistöpäällikön silmin ja tunnoin on; hyvin läheltä on nähnyt presidentin luottonainen asioiden laidat.
"Tämä saa tulla."
Niin oli Halonen turvamiehilleen sanonut, kun nämä yrittivät estää Romantschukin, presidentti-instituution ulkopuolisen, hissiin tulon Pasilan tv-talossa heti historiallisen vaalituloksen selvittyä 6.2.2000: Halonen 51,6 % - Aho 48,4 %.

9.2. keskiviikkona soi pyykkiä kuivumaan ripustavan lehdistöneuvos Maria R:n puhelin Tukholmassa, tuntematon numero:
"Oletko ihminen, joka pitää, mitä on luvannut?" 
Tarja Halosella ei kuulemma ollut tapana esitellä puhelimessa itseään.
Mutta se se nyt joka tapauksessa soitti ja tarjolla oli paikka presidentin kabinettiin. Ja ei muuta kuin syöttiin kiinni.
Otava 2014

1 kommentti:

  1. http://blogbook.fi/jussiparviainen/tappaa-ja-syoda/

    Nytkö se puhuu se nokikolarin tapaama tosi Vihreä Nainen Jussin sanoin?

    VastaaPoista