Pitäjän pienempiin päin



Volter & Hilja XII

ed. XI

- Taas se on pieniin päin! tuhahdeltiin kylillä ennettäin yksinäistä naista, tai sitten monilapsista mökinakkaa, ja jatkettiin: - Yhteiskunnan elättejä lisää.
Enää ei noin uskaltaisikaan koska muutenkin on leimautumisvaarassa - tasa-arvovaltuutettu ja tiedostava kansanosa niskassa - sanoi mitä sanoi; pääasia tuntuu olevan, ettei asioita oikeilla nimillä saa kutsua.
Tuli vaan mieleen. Anteeksi ja sorry.

Bathseba (1900) luettu ja kuten jo sanottu: ei yllä Volter Kilpi (1874-1939) sinnepäinkään nuoruuden tuotannollaan alastalolaisiin, pitäjän pienempiin saati kirkonkävijöihin verrattuna.
Ei ole kypsyyttä, ymmärrettävästi, kakskymppisen katsannossa.

Ilmankos olin mennyt suoraan Alastalon saliin (1933) istuksimaan ja sitten Kirkolle (1937) soutelemaan. Lopuksi lukenut Pitäjän pienempiä (1934).

Melkoinen lukupommi ja kokemus silloin ja yhä! Kilpi kaiken kaikkiaan.

Kiihkeimpinä Kilpi-vuosina olin älynnyt vaistolla jättää Bathseban väliin ja hypännyt Valituissa teoksissa suoraan sen toiseen teokseen. Pitäjän pienempiä, Saaristoväkeä arkisillaan, monin merkinnöin, olin lukenut tasan neljä kuukautta. Ja juuri niin kuin Kilpeä on luettava: kertaluennalla ainoastaan kolme sivua eteenpäin ja kaksi taakse.
Viivausten määrä on ollut hurja, samoin on täytynyt olla sanojen suussa sulattaminen!

Jopa tämmöisetkin, ei niin Kilpeen yleisesti yhdistetyt ja liitetyt huumoriylistykset, sivumerkinnät on luettavissa III luvussa:

• YKSI PARHAISTA NAURUA PUSERTAVA, ILOA HYKERTÄVÄ KIRJALLINEN ESITYS EDESSÄ.
• MITÄHÄN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNTA MIETTISI JOS MINÄ, EIKÄ VOLTTERI, NÄIN KIRJOITTAISI KUN HIUSTUPSUT KESKUSTELEVAT!
• VIIMEKSI ON YHTÄ PALJON HUVITTANUT, NAURATTANUT JA HYMYNHUVIA TUOTTANUT PÄÄTALON KALLEN KERRONTA ARMEIJA-AIKAISESTA PUTKAREISSUSTAAN OULUSSA.

"Soleniuksen päälakikin tunki tukkaa kuin sonnitettu sarka orasta ja itsessäkin oli paksuutta pideltäväksi!"
Vaan niin tunkee Volterikin sontavasti sanoineen läpi koko vanhuuden tuotantonsa.

Mutta meidän on sopiva aika nyt kaiken lukeneena, Bathseban jälkeen, palata nuoruuteen ja tutkia, mitä vastasi Hilja Vanhakartano Volter Kilven kosintakirjeeseen vuonna 1906:

" - Ehkä tunteeni sinua kohtaan ovat vaan kuin varjo siitä mitä rakkaudeksi sanotaan, en tiedä, sillä en ole ennen rakastanut, mutta en ole myöskään ennen tuntenut sitä jota nyt tunnen.  

Otatko sinä vastaan minut sellaisena kuin olen? Vai onko ehkä viimeinen kerta kuin sinulle saan ja uskallan kirjoittaa? Hyvästi nyt! Täytyy lopettaa, olen viipynyt jo liian kauan. Hyvästi!"

Dramaattista!
Mutta tämän jälkeen kaikki tuntuu niin itsestään selvältä ja kirkkaalta - Volterista.

V&H XIII