Jotenkin mustasukkainen yhäkö olen, ehdottomasti huomaamattani, hänestä?
Eivät Kallesta muut saisi, ainakaan asiantuntijana, kertoa. Eivät ainakaan naiset. Miten Jenni Janatuisen Miehenkuvaakin hyljeksin tuhahdellen jotta no se nyt ei ainakaan voi Kallen elämästä mitään irti saada saati samaistua. Vaikka kuinkakin Jenni viluissaan joutui nukkumaan pipo päässä ja rukkaset käsissä myötäluettuaan, miten Kallea vilu tärisytti kämpän viimaisella lattialla.
Tehokasta on teksti, jos ja kun horkka pystyy puistelemaan nukkujia kirjan molemmin puolin! Sen se tekee kun Kallen kelkkaan hypähtää, korttihäviöt sun muut häpeät jäävät lukijankin kannettaviksi.
Tietää toki voivat Kallesta kaiken, mutta. Tuntea - se on toinen juttu!
Heh!
Aika tasoittaa ja kunnon Tuntijoita näemmä löytyykin. Nimenomaan tuntijoita, sillä tuntemistahan, nahan alla oloa Kallen lukeminen on - koko ajan. Lukee vaikka tuon saman Janatuisen toimittaman lukijakirjekirjan Kunnioitettu herra mestari, niin huomaa että on niitä muitakin, joihin kolahtaa Kallen ainainen alakynnessä oleminen:
Niin, se sängyn alta löytynyt Kulttuurivihkot 6/2013:
Kari Hirvasnoro, joka on Päätalonsa sen kolme kertaa lukenut ja sivu sivuun tarkkaan pureutunut, kirjoittaa: "Kalle jos kuka on työläiskirjailija, vaikkakaan ei poliittisessa mielessä." Neljännesvuosisadan kokemus kunnon töistä ennen Ihmisiä telineillä -romaaniaan pitäisi riittää tuohonkin titteliin. Ja viiden vuoden sota gloriaksi päälle.
Siitähän monet ovat kinanneet, mihin kategoriaan Kalle kopitettaisiin ja mitenkä yhteiskunnallinen voi olla mies, joka 39 romaanistaan 26:ssa on esiintynyt omana itsenään.
Suomi on monenlainen 1920-luvun alkupuolella, Hirvasnoro lukee kolmelta kantilta: Päätalon Kallioniemi, Linnan Pentinkulma ja Westön Esplanadi.
Etsipä siitä yhteinen, yhtenäinen, kansa yhdistävä totuus!
jäljellä H: 449 km, KK: 187 s
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti