Nyt on marraskuun puoliväli, 15.11., ja viimeinkin pihamaan mylläysprojekti loppu. Viimeiset laattakivet saunapolulle kaivelin eilisessä tihkusateessa kuin paraskin Åke Lindman.
Kaikki huoli ja murhehan, kuin myös ilo, alkoi elokuun puolivälin maissa, 19.8., merkinnällä Ihan pelottaa pihamaan puolesta.
Sitä ennen ja siinä samalla piti vedellä kaksi auringon polttamaa seinää norsunluulla ja liikennemerkkikeltaisella; värkkäillä ite-taidetelineiden kimpussa jos jotakin.
Nyt, luulen ma, että kolmen kuukauden rupeaman jälkeen pihamaa on kunnossa ja Paratiisi rapakkopiha(to)sta huolimatta valmiina kukoistukseen.
Paitsi että, Pah ja PAH!: Valopiuha on yhä kaapelikerällä seinvierustalla yhdistämättä ja talon rossipohjan alla oleva vesijohdon osuus lopullisesti eristämättä.
Valopiuha odottaa yhä vierasta tekijäänsä, sen sijaan rossipohjan putkieristäjä on koko ajan tässä paikalla siinä missä näppylähanskatkin odottamassa inspistä, milloin lähtisi hakemaan putken ympärille eristystuppeloa. Kuulemma parempi ensin kietoa putken ympärille styroxsuoja, koska pelkkä karhuntalja kostuu putken hikoilusta.
Summa summarum
Omakotitalo on oiva askartelupaja. Olen sen aina tiennyt.
Joskus - harvoin - tulee mieleen, entäs jos muuttaisi kaupunkin ja kerrostaloon niin saisi toimetonna kulkea -
olla ja elöä ... ja sielullensa rauhan?
olla ja elöä ... ja sielullensa rauhan?
koko storyhan alkoi ennen
Minäpä tunnenkin semmoisen pariskunnan, joka vanhoilla päivillään (= eläkkeelle päästyään) möivät hyvin hoidetun omakotitalonsa, jonka olivat rakkaudella remontoineet ja jonka piha oli kaunis ja hoidettu vieläkin paremmin.
VastaaPoistaNytkö siis koitti onni ja autuus ja leppoisuus?
Perheen miespuolinen henkilö oli kai muuton jälkeisenä päivänä ollut alun toista tuntia tyytyväisenä kiikussa, sitten oli lakannut aika kulumasta. Seuraavat kolme vuotta pyöräilihe mies ympäri Suomen Ateenaa, rouva sopeutui paremmin, kun oli mainitusta maalikylästä ihan kotoisinkin.
Myö vaimon kanssa haaveillaan omakotitalosta, ja jo kerran ostotarjous jätettiinkin ja myyjä sen hyväksyi, vaan sitten me viime hetkellä tehtiin paniikkijarrutus.
Minä oon syntyny entisen Keski-Suomen läänin keskipisteessä olevaan pitäjään ja siellä asunukki elämäni ensimmäiset 28 vuotta, ja asuin omakotitalossa tuon mainitun ajan ja seurasin omakotiasujan toimeliasta elämää saaden osallistuakin näihin riemukkaisiin askareisiin.
Olen asunu sen jälkeen pääasiassa vuokralla, enimmäkseen rivitaloissa.
äej
VastaaPoistaei tähän elämisen tapaan niin vain kyllästy, kun tietää tuon kuvaamasi toimettomuuden; jotkut jopa sortuneet siellä stadiloissa pysäyttelemään pyöräretkensä juottopisteiden kohilla turhan kauaksi aikaa...
Mukavaa liikuntavääntöä tämä on: kesät ajelet ruohoa, talvet työntelet lunta.
Oisitte vaan rohkiast hypänneet 'kelekkaan' mukkaan, kun kokemustakin on. Ettekä mitenkään sinisilmin hommaannäin ollen ryhtyisi ja tietäisitte tasan tarkkaaan jalat maassa, jotta kaikenlaista reparointipuuhaa aina löytyy - ja on myös löytymättä jos niinkin haluaa. Ei tää mikään kaleerilaiva ole, omakotitalo, jota airo-orjat pitävät liikkeessä.
Paratiisi pikemminkin, useimmiten.