tiistai 5. marraskuuta 2013

Miltei kuin nurmitädyke - kauneudessaan


Pitkän kaavan mukaan tässä mylläyksessä yhä mennään eli melkein voisi loinnella jotta 'siitähän riesan lykkäs!'.
Vaan kun ottaa kaiken lunkisti ja levollisesti niin mukavahan se on kun Paratiisissa tapahtuu muutakin liikehdintää kuin Eevan käpsehdintä.
Eikähän homma enää ole kuin valoa vaille, sitten ovat vesi, viemäri ja valaistus viimeisen päälle ja päästään taas henkisen hyvinvoinnin uralle takaisin, mitä allaoleva kassakuittikin jo oireilee.

Ei tuo kielellisestikään hukkaan mennyt, urakka kussut, kuten pian ilmenee. Paitsi että oppi muutaman synnillisen sanan putkenpanijoilta, niin oppi myös muutaman uuden teknisen osaamisalueen erikoissanan.

Harjateräs - sitähän nikottelin mennä vuosina, koska ei sillä rautatangolla ole mitään tekemistä harjan kanssa.
Kulmahiomakonetta ihmettelin vasta, koska kaikkeen muuhun se mahtuu vaan ei minkäänlaisiin kulmiin tai nurkkiin.

Nyt tärppäsi - nyt tuli aika runollisempien sanojen, melkein kuin kedonkukkien kera pelto vihantien.
Voiko nurmitädykettä tai peltopuntarpäätä runollisempaa sanaa olla! Taikka Volter Kilven viljuvaljua.

Nytpä löytyi lähes vertaisensa kun rautakauppaan tie vei.
Aikamme putkia ja liitoskulmia kun kauppiaan kanssa sottailltiin ja osteltiin niin sitten, sitten pääsikin jymypaukku tai jotain vähän vähäisempää kassakuttia tankatessa:
 - Ei  N i n Mi-tään Tekemistä käytyjen juttujen, ostettujen osien kanssa!
Pää pyörällä, huulet ympyrällä kuittia katselin, jos ihmettelinkin - ennen kuin ihastuin läpikotaisin. Mitä mitä kummaa - eihän tämmöisiä sanoja kauppiaan kanssa oltu viljelty!
  • kulmaYHDE  2
  • haaraYHDE  2
  • pistoYHDE  2
Noin alkoi kuitti kuin runo.
Siinä kauppiaalle runopalkintoa jo olin ojentamassa, kunnes runo jatkuessaan hiljalleen huononi:
  • supistusyhde  1
  • muhviputki  3
Kunnes lössähti kokonaan:
  • muoviputki  2
  • TULPPAtiiviste  1

Ilmankos ne maan alle haudataan ja piilotetaan: putki, tulppa.

- Maan alle joutavat, sittenkin, Paratiisin poveen kätköön, tuumailin torvetputket kainalossa Volteria hyräillen, - ... neidot kuin vaaleat viljuvaljut iltaisten vetten ...

jatk.
uusi flunssalääke

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti