torstai 7. maaliskuuta 2013

Juhani Harri - kukkulan kuningas 13

Ensimmäinen minulle, kuvataiteista herttaisen tietämättömälle, tuiki tuntematon nimi Taiteilijakukkulalla. Jos Särestöniemi tai Palsa olisi maininnassa niin sitten olisin jo jäljillä, mutten mitenkään hahmota Harria, en edes senkään jälkeen kun puhuvat Harrin olennaisesta: laatikoista, joista ja joilla hän taidettaan loi. Ei mikään Tarvajärvi kumminkaan.
Parta, tai etenkin ylöspäin kaartuvat viikset olivat yhtä terävät kuin Dalilla mutta silti mies pitkälle kiisti dalilaisuuden itsessään.

Papin poika Juhani Sakari Wirtanen alias Juhani Harri (1939-2003), Vaasasta. Andalusialainen koira on hänen tunnetuin teoksensa.

Käytti kaikenmaailman käytöstä poistettuja rojuja taideteoksissaan, mottona kuitenkin: "En tietoisesti etsi materiaaleja töitäni varten, vaan materiaali löytää minut." Tai myös 'kaikki naiset Willendorffin Venuksesta Milon Venukseen olivat ihania mutta kaunista hevosta ei mikään voita'. Olisiko ollut eilisen tenori-Tyrväisen sukulaissielu, kenties?

Taiteen ystävä ja keräilijä Vexi Salmi oli Harrin hyvä ystävä, jättäköön Vexi loppusanat Juhanista:
"Seikkailimme maailman ympäri eri taiteilijoiden ja heidän töittensä matkassa. Hänellä oli hyvin lämmin ja tunteenomainen suhtautuminen kaikkeen, niin töihinsä kuin elämäänkin ja se näkyy niissä laatikoissa."
-0  12/880 km/€
1-2-3-4-5-6-7-8-9-10-11-12-13-14-15-16-17-18-19-20-21-22-23-24-25-
47-
48-
49-
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti