Teatteri kiehtoo läsnäolollaan. Ei leikkauksia, ei uudelleenottoja - tulee mikä sattuu tulemaan. Ja kaikki tuossa yltöhollilla.
Viikolla isolta kankaalta kävimme katsomassa Misen eli Hugon Kurjat: Les Misérables.
Musikaali kurjista - aika hurjaa!
Musikaalin olimme nähneet Lontoossa teatterissa.
Lontoo veti pitemmän korren, koska se joutava rennymäinen verenvuodatus ja kanuunanpauke puuttui niin kuin teattereissa aina: se pahin jää kunkin katsojan oman pään tuotettavaksi kullekin sopivalla volyymilla. Se on suuri helpotus.
Eilen illansuussa oma kyläteatteri, Riäkkyteatteri, esitti Se rakkaus, se Rakkaus -koostenäytelmää oman kylän voimin. Paikalla olimme. On siinä oma hohtonsa, vaikkei näyttelijätyön aivan Ellan luokka olisikaan, saati Eeva-Kaarinan, jonka tänään Taiteilijakukkulalla tapaamme.
Näyttelijä, akateemikko Eeva-Kaarina Volanen (1921-1999) Kuusankoskelta, ilman näyttelijäkoulutusta. Mahdoton määrä roolisuorituksia kaikenlaisilla estradeilla ja monta kuolemaa sai Kansallisteatterin näyttelijä näytellä. Lääkäri kysyikin loppuaikoina, onko helpompi kuolla kun on jo monta kuolemaa näytellyt. 'Ei apua' kuului vastaus.
"Muista että yleisö itkee, mutta sinä et" ohjasi Teatterikoulun rehtori Vilho Ilmari teatterikoulua käymätöntä Eeva-Kaarinaa. Samoin: "Ramppikuume on vain itsekkyyttä!" Taiteilijaprofessuurin aikana Volanen sitten itse opetti Teatterikoulussa näyttelemistä eli ammattitaidon ja perinteen siirtämistä uusille näyttelijäpolville. Kokemuksella.
Elämän kokeneena hän tiesi:
"Hyvän näytteleminen on vaikeaa, koska hyvällä on ainoastaan yhdet kasvot, pahalla niitä on tuhat mistä valita."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti