maanantai 28. tammikuuta 2013

Marja-Sisko Aalto

Oli siellä Imatran teatterissa muitakin nimituttuja Juice Leskisen  Ollaan ihmisiksi elämäkertakuplettia katsomassa. Katsomon puolella oli Imatran entinen kirkkoherra Marja-Sisko Aalto, s. 1954, jonka elämä mullistui kun hän muuttui miehestä naiseksi sukupuolenkorjausprosessissa, joka lienee pitkäaikainen prosessi ja yhä kesken niin kuin myös ympäristön hyväksymisprosessikin.
Rohkean ihmisen rohkea teko.
Ja rohkeutta varmasti vaatii tulla 'uutena' ihmisenä vanhojen joukkoon, vaikkapa palata entisen kaupungin teatteriin katsojaksi: siinä helposti itse joutuu näyttämölle.

Mikä sopiva nimi tässä tilanteessa näytelmällä: Ollaan ihmisiksi.

Juicen sanoma sopii meille kaikille: Kaikki paitsi elämä on turhaa.
Kuinka kaiken ulkopuolella kaiken aikaa Juice tunsikaan elävänsä, vetäytyneenä pienestä pitäen - silti keskipisteenä turhan usein!

On se siihen nähden helppoa meillä taviksilla.
Vaimolle kuiskasin jossain vaiheessa Marja-Siskoa ja hänen seuralaistaan katsellessa: -Onneksi sattui piispaksi Riekkisen Ville, vähemmän ahdasmielinen, joka hyväksyi ja edisti uuteen virkaan siirtymistä.

ps
Marja-Sisko on itse aikoinaan blogissaan kirjoitellut tuosta kuiskuttelusta:

"Eilen sunnuntaina 13.12. olin Tainionkosken kirkossa. Se että pappi on kirkossa ei liene kovin suuri uutinen, vaikka en työvuorossa ollutkaan
---
Joku ikäihminen kuiskasi kirkon toiseen laitaan kuuluvasti: - Onko sillä peruukki?
Toinen vastasi yhtä tahdikkaasti: - Ei kun se on sen oma tukka.
Ulkoasuuni kiinitetään siis huomiota. Oma tukka se on. Yritän olla siisti ja viran vaatiman arvokkuuden mukainen."

ma  9C  13/440 km/e

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti