tiistai 1. tammikuuta 2013

Ensimmäistä tammikuun päivää - Kauppalehti-blogit tammi-huhti 2013

VIIMEINEN VUOSI Kauppalehti-blogia 


Kaikki aikaisemmat ennen vuotta 2013 ilmestyneet Kauppalehtiblogit
(valitettavasti ilman kuvia ja kommentteja)
vuodesta 2007 luettavissa vuosiluvun mukaan 
TUOLTA OIKEALTA BLOGIARKISTOSTA 
= valitset vuoden 2007,
sieltä Tammikuu 
ja pääset kaiken ihmeen alkuun  
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

= TÄSTÄ pääset vuoden 2007 loppuun eli joulukuuhun  
 


ALLA KL-BLOGIEN VIIMEISET HENKÄYKSET = 

lokakuuhun 2013 kaikki päättyi

↓↓↓↓↓↓↓↓↓↓↓↓↓↓↓↓↓↓↓↓↓

2013
TAMMI-MAALISKUU alla
TOUKO-HEINÄKUU tästä
ELO-LOKAKUU tästä
_______________________________________________________


Kauppalehti-blogi loppuu lokakuussa tänä uutena vuotena 2013, joten tänne passannee lisätä KL-blogin lopuskat eli vuoden 2013 blogit!


 

TAMMIKUU 2013 - KL

Timo Kustaa Mukka



kirjeitä hädässä sinne sun tänne

HUOM! Tämä on kirja-arvostelu,

kirjakammoisille tiedoksi,

jossa ei haukuta kirjaa - antaa kirjailijan haukkua

Kaiken takana on nainen


Timo K. Mukka  Annan sinun lukea tämänkin  Kirjeitä 1958 -1973

Toimittanut Timo Lahtinen WSOY 2012  330 s.

Erittäin mielenkiintoinen paketti nuoruuden idolilta, joka sotaväestä, kärsittyään silmätikkuna olemisesta ja Tilkkapilkasta, veti loppuyhteenvedoksi:

"Armeija ei sinänsä ole mielestäni mikään erityisen kammottava tai kammoksuttava paikka, eikä se koulutusohjelma mikä siellä läpikäydään mitenkään vaikea eikä ko. aikakaan kovin pitkä: kysymyksessähän voisi olla vaikka koulutus puutarhuriksi. Mutta tuossa juuri on asian ydin: armeijan kaiken kaunopuheisuuden takana oleva päämäärä, joka suoraan ja kursailematta on tappaminen - sitä tuskin kukaan haluaa kieltää."

Tavallaan helpotus nähdä ettei Timo sen kummempia pystynyt kertomaan jouduttuaan tavallisia asioita virastoihin ja silmäätekeville taikka tutuilleen selvittämään: ei siinä lyriikasta tietoakaan! Tavan tumpeloa tekstiä; puutteessa ja kurjuudessa taistelu leivänpalasista on pelkkää realistista proosaa, missä ei sijaa kaunolle.

Kuudella vuodella kansakoulua ja yhdellä vuodella taideakatemiaa ei pitkälle pötkitty yhteiskunnallisissa asemissa.

Kovaa vääntöä joutuu Timo K käymään niin Pellon kunnanmiesten kanssa, häätävät perheen maksamattomien vuokrien takia taivasalle, kuin Kirjailijaliiton ymmärtämättömän pääklikin kanssa, eivät arvon jäsenet syty kirjailijapalkkaan eivätkä ole apuraha-asioissa oikealla tiellä, kuin kustantajien kanssa, ihme kyllä vähemmän kuin Joel Lehtonen aikanaan, kuin, niin, myös itsensä kanssa, kun tuntuu että kaikki julkaistu ja kirjoitettu on vähän torsoa ja puolitietä ja sen suuren 1000-sivuisen Lappi-romaanin synty sen kuin viivästyy.

143 kirjettä 47 vastaanottajalle.

Kulkee siellä kirjettä äidille, siskolle, morsiamelle, vaimolle. Etolle, Ernolle, Palsalle, Mikko Heikka saa kunnon sapiskat, Lassi Nummi myös. Gunnar Korhonen, Kaarlo L. Ståhlberg, Urho Kekkonen yhteiskunnan huipulta saavat oman pyyntönsä. Gradutyötä tekevä tuntematon lukija Liisa Sankari (joka saa dear-aloituksen jossain kirjeessä - vispilänkauppaa?) saa perusteellisen selonteon perhetaustasta ja ujoudesta kirjeessä 10.2.1966:


"Olen syntynyt 17.12.1944 Bollnäsissä (kauppala tietääkseni) Ruotsissa. Suvustani en valitettavasti tiedä juuri mitään, mutta isäni, isoisäni ja isoisäni isä ovat asuneet Pellossa; huhupuheitten mukaan suku on kuitenkin peräisin Pohjois-Ruotsista. Äitini on kotoisin Vihdistä. Ruotsissa en ole asunut, ainoastaan syntynyt ja noin kahdeksan ikäisenä Lapin sodan päätyttyä tullut Pellon Orajärvelle. Isäni nimi: Kustaa Emil Mukka, äidin: Lyyli Elina, oma sukua Tuomi. Minulla on kolme sisarta, joista kaksi minua vanhempia ja yksi minua nuorempi veli. Vaimoni on Tuula Tellervo, os. Pekkola ja poikani nimi: Johan Kristian Kustaa. Oman nimeni K. on Kustaa nimestä." 

Mielenkiintoista lukea kirjeitä joihin ei tipu vastauksia, koska vastaukset eivät ole Mukalla säilyneet niin kuin lähetetyt vastaanottajillaan. Lukiessa saa lukija itse päätellä ja pohdiskella salapoliisina: mitähän tuo on tuohonkin kirjeeseen palautteena saanut ...

Siis ihan outoa että niin psalmiliukasta tekstiä tuottanut kirjailija on voinut kirjoittaa näinkin tavallisesti - kuin kuka tahansa meistä!

Mutta silti, on Mukka pakotetumpi kirjoittamaan kuin kuka tahansa meistä, miestä ajoi koneelle kuin piru kaikentakainen:

"Yritän suhtautua ja suhtaudun naiseen kuin taiteeseen: suurin onneni on tuntea kyky tehdä toinen sukupuoli onnelliseksi.

Minulle nainen merkitsee hyvin paljon ja kirjoittaessani se saa toimia kaiken henkeyttäjänä ja lähteenä."

 

13/482 km/€  


Väliin liikuttava lukuelämys



Arvo Myllymäen sotavankitarina - poika löytää isänsä, isä poikansa


.

"Pienen Suomen korkea elintaso, hyvät tiet, kauniit talot ja toimivat kansalaisoikeudet olivat hänelle hämmentäviä. Viktorin, joka  nautti Neuvostoliiton etuoikeuksista täysimääräisesti, oli mahdotonta käsittää, että sellaiseen hienoon tavarataloon kuin

Tampereen Sokokseen oli kansalaisilla vapaa pääsy!"

"- Suomessa käynnin jälkeen kirurgin läheisyys votkapulloon lisääntyi entisestään, murehti surullinen vanhus.

Viktorin ristiriitainen elämä päättyi Volgan rajuun ulosajoon. Isä alkoi jälleen itkeä poikansa traagista kohtaloa."

Arvo Myllymäen, sotavangin pojan, ryssän penikan tarina tuli tutuksi televisiosta pari vuotta sitten. Tarina oli liikuttava ja tosi. Nyt Myllymäki on kertonut asiat romaanimuodossa ja taisinpa mainita että kömpelöhkösti tai sitten jotenkin tiedemiehenä kenties tiedemiesmäisesti, mikä ei kuitenkaan lukukokemusta juuri hetkauta. Sen verran vankkaa asiaa alla on.

Alkuosa on Mihail-isän, opettajan, sotaa venäläisten Suomi-rintamalla ja sotavankeusaikaa Suomessa. Mihail pelastuu Kerimäen Riitasensuon kauhuista Vaasan seudulle vapaampaan vankeuteen, maataloon, jonka tyttären Marian kanssa puhkeaa suuri rakkaustarina.

Loppuosan romaanin puolesta välistä voi lukea irrallisena tarinana ne jotka karttavat sotakirjoja eivätkä halua asettua venäläisen sotilaan asemaan. Kuten minä.

Juhani, rakkauden hedelmä on syntynyt - syrjittäväksi yhdessä äidin kanssa: ryssänpenikka mikä ryssänpenikka, ryysyläinen. Ei löydy kylältä monta henkilöä joka avosylin hyväksyisi Juhanin. Vaan kouluja kun tarpeeksi pitkälle käy, tohtoriksi asti niin johan hyväksyjiäkin löytyy.

Isä löytyy Venäjältä; vuonna 1977 isän ja pojan ensitapaaminen Helsingin rautatieasemalla on mieleenpainuva - myös lukijalle. Samoin Isän ja äidin kohtaaminen myöhemmin.

Matkat sydän-Venäjälle ovat mielenkiintoista luettavaa. Uusien sukulaisten tapaamiset, sisko, veli äitipuoli: Anna, Viktor, Anara. Yö Altailla. 

Suoraan Mihailin suulla saamme kuulla millaista palautetun sotavangin elämä oli ja missä vaiheessa kaikki kääntyi kuitenkin parempaan päin.

 Isä on löytynyt, palaset asettuneet paikoilleen, mahdoton muuttunut todeksi, unelma toteutunut.

Mitä muuta sitä kaipaa!

 Lukekaa myös muut kuin romantiikan ystävät Arvo Myllymäen robinson.


"Hautakynttilä lepatti syksyisessä illassa levollisesti.

Poistuin äitini haudalta summaten ääneen elämämme yhteyden:

- Äiti, kykenimme kääntämään heikkoudet vahvuuksiksi ja löysimme yhdessä kateissa olleen palasen: isän elävänä."

Arvo Myllymäki: Vihan ja rakkauden päivät  Helsinki-kirjat 2011

16/469 km/€ 


Osingot hölynpölyä



että edes joskus kauppalehtimäistä - vähän sisäpiirimäistä hämärää

.

Johan alkoi markkinat kun pienenpieni Piensijoittaja erehtyi kirjoittamaan sijoittamisesta - Suursijoittajat hermostuivat  niin kuin Kirvesniemen Marja-Liisa: kertakaikkiaan. Tuollapa tämän lehden Osake-lokerossa otsikolla Osingot hölynpölyä, eilisehtoolla. Piruillessaan vain ilmoitti Piensijoittaja kantansa asiaan joka muiden mielestä on itsestään selvästi toisin, vaikka Piensijoittajan mielestä toisin.

Piensijoittaja katseleekin osinkoja warrettajan silmikon läpi tirkistellen. Siitäkö ristiriita siinnee?

Vanhistakin jo mankui apuun Piensijoittaja kun alkoi huomata alakynteen ja puserruksiin jäävän. Vaan mitäs Vanhis, tuo vanha veikko: - Elä hosu, kyllä sä sieltä selviät ja sitäpaitsi mulla ei oo sinne nimimerkkiäkään sellaista etteivät tunnistaisi!

Tai jotain.

Vilkas hyörinä muuten siellä puolen Kauppalehteä verrattuna tähän kuukahtelijoiden lokerikkoon, jossa Metrossanukkuja-Ollilla yksin vipinää.

Joku keskustelijoista jopa ehdotti Piensijoittajan palkitsemista tittelillä 'Vuoden huonoin keskustelualoitus!' Ja Piensijoittaja sen kuin lisäsi vettä myllyyn: "Eikö sitä muka saisi sanoa ettei keisalilla ole vaatteita!"

Jos teillä siis on asiantynkää niin kandee mennä sinne: siellä saatte asian ainakin kuuluville ja näkyville ja siellä se noteerataan - 5000 klikkausta ihan tost noin vaan yhdessä kellonkierrossa; tällä puolella samaan kuluu kuukausi, alun toista.

Kokeilkaas!

Ähäkkää porukkaa siellä muuten - älkää polttako näppejänne!

 13/453 km/€


Juice Leskinen


28.01.2013 - 13:00 | hikkaj | lapsismi, ESITYKSET

kotona vasta tajusin että ai se toinen oli Mikko Alatalo

ACHTUNG!     Aluksi varoitus: tällä kirjoituksella ei ole mitään tekemistä teatteriarvostelun kanssa!     ACHTUNG! 

.

Kaksoiselämää on Juice Leskisen sanoiltaan syvällisin biisi. Ja pulinat pois!

Sillä ne muuten aloittivatkin Imatralla tuon yläbanneroidun näytelmän, siinä laulussa on koko kupletin juoni. Eikä se kaksoiselämä tarkoita pelkästään naisissa juoksua tai miehissä juoksua, pettämistä. E ei tok! Paljon paljon muuta ja laajempaakin.

Vaikka mielestäni täydellisesti kuvaisi Juhania itseään Viidestoista yö -kipaleesta pätkäistyt sanat:

"Silmissäni orpo katse lapsen eksyneen."

Esitys oli, urheilutoimittaja jos olisin niin johan olisi valmis ylisana hallussa eikä hakusessa: mahtava!

Juhani Tamminen lisäisi vielä siihen että 'siinä on neroutta niin kuin Ville Peltosen syötössä!

Se suatanan mummo on yliveto! Tosin tuommoisen totuudentorven kynsissä saattaisi arkielo olla yhtä piruilevaa töksäytystä. Sieltä se esityksen Juicen takaisinnäpsäyttely peräisin on; lienee oikealla Juicellakin moinen mummo ollut. Näytelmän mummoa esittää Ulla-Maija Järnstedt-Kauppinen naurettavasti, mikä tässä tarkoittaa pelkkää plussaa.

Sen verran ankarasti ankara tupakkavalistus on läpimennyt, ettei kumpikaan Juiceista (Aki Honkatukia & Marko Kurikka) uskaltanut näytelmässä vetää sätkän sätkää edes salaa, oikeasta Juicesta poiketen. Niin on ohjaaja ja käsikirjoittaja Saku Heinonen asian kuuliaisena kansalaisena nähnyt. Kannabispussi bussin kätköistä sentään kaivetaan, jotta todellisuudessa pysyttäisiin, vaan sehän ei nykynormien mukaan niin paha asia olekaan sen röyhäyttely kuin tupakan. Paheista viina myös kelpasi näyttämölle. Eniten kiljua kittaili Juicen uusi isä Kuikka, jota ällömpää ihmistä Juice-boy ei voinut kuvitella. Oma isä pojalta (Pekka Räty) menehtyy kesken harrastusteatteriharjoitusten Juankoskella.

Täyty sanoa että uusi isä Kuikka (Timo Lehto) räpylöi osansa, pysytään urheilutermeissä, loistavasti. Oikeassa isässä Pekka Rädyssä on yhä karismaa kuin Tauno Palossa; ja onhan verinen vääryys ettei ne Simpauttajan Imppaa eli Pekkaa taaskaan valinneet Joensuun kaupnginteatteriin eli eivät ole Turkan ajoista oppineet, kuka kiinnostaa kuka ei!

Hyvin vetivät kumpikin Juicensa, ehkä vanhan Juicen eleettömyys ja laulanta vetosi enemmän. Vetosikin. No se  i s o  mies silmälaseissaan oli tietysti laulamisessa yliverto.

Ja niin tomppeli olin että vasta kotona tajusin että sehän oli Mikko Alatalo, Juicen paras kaveri Coitus Intin ajoilta, se pitkä mies. Heikki Pöyhiä Mikkona, paitsi että on isompi, laulaa paljonkin paremmin kuin oikea Mikko.

Ai niin vielä kehut myös tästä: Elävä bändi katon rajassa keikkabussin katolla oli elävä. Lauri Kuosa, Hannu Blomqvist, Aaretti Korpisalo, Pekka Ranta ja Pekka Seppänen saivat liikettä katsojien töppösiin - loppuaplodit koko Juice-porukalle loppuivat ainoastaan siitä syystä että illan toinen esitys pakkasi päivänäytöksen päälle.

Ettei vaan ollut turha VAROITUS! alussa?


 
Juice (Aki Honkatukia) ja Mikko Alatalo (Heikki Pöyhiä)

13/440 km/e 


Sakris Kukkelman



kyttyräselkä joka kanniskelee Nietseskeä mukanaan


 1922

ed.2. tästä

Mennään Rakastunutta rampaa suurinpiirtein sivun päivävauhdilla, ei siksi että kyseessä olisi huono romaani, muttei myöskään siksi että ylivertainen. Hissukseen mennään ja nautitaan ja hissukseen mennään että ennättää muutakin Lehtos-kamaa käsitellä. Herranen aika mikä paukku odottamassa: itse Putkinotkon herra eli tämän pidäkkeettömät kirjeet rakastamalleen, myös vihaamalleen, naiselle Sylvia Avellanille, toisen miehen vaimolle. Tunnustukset vimpan päälle Pekka Tarkan toimittamana!

Joel Lehtonen aneli, uhkaili ja rukoili että hyvä-Sylvi hävittäisi kolmetoistavuotisen kirjeenvaihdon ja kun Sylvia ei suostunut hävitystyöhön oli Joel menettää järkensä, syntyi kirjoituksia, jotka eivät kovin jaloja Sylviaa kohtaan olleet; mm. romaanissa Sirkus ja pyhimys aihe on esillä.  

Mutta kirjeistä myöhemmin, aikaa Joeliin olen varannut paritkolmet vuodet.

'Sakris Kukkelman, köyhä polseviikki' on yksinäinen ihminen, jota kaikki eivät pidä ihmisenä ollenkaan: hänhän eteneekin väliin kuin jokin eläin nelinkontin, kontii ja köntii. Hänessä, kääpiössä, ei ole mitään muuta kaunista kuin pitkä uljas tukka joka kätkee kyttyrän.

Katsotaas, matka on alussa, vasta sivu 21 menossa:

Sakris rakastaa kirjoja. Halveksii talonpoikia, pöhköjä joilla on vain hartauskirjoja. Peltojaan vain ajattelevat ja suurista asioista pysyvät tietämättöminä. Hänellä on mistä valita: "Rupeaisikohan tässä lukemaan Nietseskeä ... vai soittamaan?" Kirjahyllyllä on nimittäin harmonikka, kaksirivinen. Tai ajelisiko parran, kampaisi tukkaansa huomiselle työnhakumatkalle?

Sen Nietsesken on muuten kirjoittanut joku Sara Husta. "Mutta mistä puhuu Sara Husta, joka on varmasti mies, koskapa hän moittii naisia? Mies vaikka paneekin puheen naisen suuhun ... kai pilkallaan: ivan allekin voi kätkeä kitkeriä ja ankaria totuuksia. Niin mistä puhuu Sara Husta?"

Sakris on köyhä, räätälöi, remontoi jos joku huolii. Kämppänä on kylmä huone risuilla lämmitettävä, seinällä sentään yksi koristuskin - väripainos Romeo ja Julia. Oma Julia on vielä hakusessa.

Kuinkas pukkaakin mieleen Hamsunin Nälän nälkäveikko.

Mutta, kunhan lukee niin näkee.

Ei muuta kuin Joelin kelkkaan matkaan mukaan vaan muutkin - sieltä sivusta!

 


Anna Karenina



sisällä kulisseissa

Elokuvat eivät alaani ole, näytelmät enemmänkin.

Entä nyt kun teatteriesitys on elokuvaksi tehty tai elokuva teatteriesitykseksi, kuten http://media.finnkino.fi/1012/Event_8721/gallery/THUMB_Anna_Karenina_800c.jpg
?
Siinäpä hikottelet nikottelet hikkajii!

 Hyvä se oli.

Kyllä sen herpaantumatta katsoi, sen reilun kaksituntisen uppoutui hienoilla toppastuoleilla hienoon rakkaustarinaan hienossa monen näyttämön elokuvateatteri-Tapiossa.

Voi tosin olla: se joka ei Tolstoin kirjaa lukenut ole eikä aikaisempia filmejä katsonut, saattaa olla muutamaa vastausta vailla. Luulenpa että joku aivan ulalla on esityksen jälkeen.

Elokuva näet näytellään näyttämöllä, ulkokohtauksia ei juuri ole, ei Kauniiden ja rohkeiden vertaakaan; junakin suurimman osan ajasta pukksuttaa valkoiseksi pakkaskuorrutettu leikkijuna!

Anna Karenina o-on mukiinmenevä Anna Karenina, samoin Vronski on Vronski. Vanhemmiten ajateltuna vähän höpäkköjä: - Onko rakkaus todella noin valtava voima? kysyttää ja vakaa vastaus tulee heti perään: - Kyllä se on.

Sille voimalle ei ole vastaanpotkiutumista. Libido vie.

 Parhaiten osastaan selvisi Anna Kareninan (Keira Knightley) aviomies Aleksei Aleksandrovitš, Jude Law. Vaikka ammattilaisen mielestä hän oli kaikkein huonoin:

 "Vain Annan aviomiehen roolia vakavasti mutta vaisusti vetävä Jude Law tuntuu välillä olevan kuin aivan toisessa elokuvassa." Pertti Avola HS 10.1.2013

 Makuasioissa ja mutunäkemyksissä olemme kaikki ammattilaisia, oman itsemme asiantuntijoita!

Amen.

Anna Karenina (2012)

Lajityyppi: Draama

Levittäjä: Finnkinon teatterilevitys

 Ohjaaja: Joe Wright


Ensi-ilta: 11.1.2013

Kesto: 2h 10 min

Ikäraja: 12

http://media.finnkino.fi/1012/Event_8721/portrait_large/Anna_Karenina_99.jpg


Jos tuli räiskyis nuotiossa


25.01.2013 - 13:00 | hikkaj | rakkaus, koti, lapsismi, RAIKU

uunipuuni sikinsokin rantteella


Aamukasahdus

 

" Lämmitä uuni! - kalisee luuni"

"Niittaan suus hakasin."

Huus takasin !

 
Kylmiksi jäävät,

   jäätyvät suuni ja uuni.

 
20 ja 13 tai 13 ja 20

Siinä raikuilun vuoden 2013 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.

(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)

 14/427 km/e


Eturauhanen



testataan takaa

Onni Eellämme onkin ollut viime aikoina vipinää ja vilkas elämä. Ja ylen paljon ihmettelemistä.

Viimeisin ihme on eturauhastesti, semmoinen kopelointi joka kumma kyllä nimestään huolimatta suoritetaan takaakäsin. Käyt siihen lavetille kyljellesi housut nilkoissa ja piankos lääkärin hanskakäsi heilahtaa. Ja jonkin ajan päästä kuuluu: - Ei täällä mitään ole. Ja hyvältä näyttää.

- Hyvältä näyttää. Ei kai sentään! parahtaa siihen Onni. - Miten siellä nyt hyvältä ...

- No sanotaanko sitten että vaikuttaa, kuuluu korjattu lääkärilausunto.

- Eli turha reissu.

- Ei suinkaan, kyllä siun iässäs on hyvä kerran talavessa tutkia paikat, nämä on niin alttiita nopeille muutoksille.

"Kaikenlaisiin tilanteisiin sitä aikuinen mies joutuukin", tuumailee tutkittu mies kotia potkiessaan, "tai oikeestaan kumpikin!"

Ja vielä päälle siunailee, miksei se eturauhanen oo nimeltään takarauhanen - samantein.

"Onneksi se oli Tapsa ...  eikä Tatjana ... - sepä tutkija.", huokaa Onni E - konservatiivi mikä konservatiivi! 

Illalla katsoo sitten Onnimme päivän tapahtumille yhä päätään pudistellen Akuutti-ohjelmaa televiissiosta ja huokailee että jopas sattuikin sopivaan saumaan oma lääkärireissu!  "Sitä on vähän niin kuin ajan hermoilla."

Omalääkäri näet ruudulla varoittelee kotitesti-intoilusta, heiluttelee koti-PSA-pakettia sun muita raskaustestiyhdistelmiä ja toteaa että suurinpiirtein heihei-humbuugia! ovat.

"Paree painua suoraan lääkäriin", koska joka tapauksessa sinne on mentävä, jos aihetta on: - Eihän kotitestien tulosten perusteella saa kuitenkaan esimerkiksi lääkereseptiä eli lääkettä apteekista.

 13/413 km/e


Arvon PSA-arvo


23.01.2013 - 13:00 | hikkaj | koti, lapsismi, voe mahoton!

juoksututtaa

Onni Eläkeläinen on tullut siihen ikään jolloin yhteisissä majapaikoissa on varattava laitimmainen vuode. Kuntoilun vuoksi.

 - Kyllä siinä kuule kunto kohoaa!

Eikös se niin Kitteen kaupungin vanheneva Antti-opettaja ammoin ajatellut, jotta ohhohhoohoo! miten siittä kunto kohhoo kun yöjuoksulla ravaa. Ja iän myötä Antin yölliset harjoituskerrat sen kuin lisääntyivät. Eikä siihen mitkään urbaanit curbisalit auta kun virtsaamistarve lisääntyy ja suihkunkaari lyhenee, kuulemma.

Onnia oli naurattanut moiset johtaopettajan johtovaivat ja viat, ihan niin kuin  aikoinaan toisen open eli Olli-sedän (laus. setän) vilpitön ihmettely 'eikö sinnuu tosissaan häirihe se oppillaihen melu ja metakka!'.

- Siellä mitään melua ollu eikä johdoissa mittää vikaa, oli puolestaan Onni E tykönään kummastellut.

- Vaan niin se maailma vaan muuttuu kun ikää karttuu! ihmetteli Onni nyt ja oli pitemmän aikaa jo ihmetellyt vessareissuillaan pytyn ääressä seistessään. - Ennen sitä lauleli pontevasti, kuinka Koski se pauhaa saamatta rauhaa! - ja nyt pihisemällä laulaa lirkittelee, miten se vuoripuro hil-jaa so li s e e...

"Ja sitten miten sen PSA-arvonmittaaminen on välttämätön tuossa iässä!" siitä sitä sai kanssa kuulla julkisissa viestintävälineissä jos julkaisemattomissakin lähteissä, siis siitä miesten mammografiasta, tuon tuosta ja jos keneltä, tämäpä kyseinen Onni. Vähemmästäkin pelottelusta vankempikin mies pökräisi, saati Onni.

- Ja mitä vielä? kypsyi Onni kysymään ennen soittoa Attendoon.

- Luomet luomet! putosi vastaus enshätään eli välittömästi.

Kuin apteekiin hyllyltä nyt harvinaisen hyvin asiaan kuuluvaa vertausta käyttääksemme ja Onnia terveyskeskukseen toimittaaksemme.

Ja niin Onnia vietiin taikka itse se potkurillaan sinne potki ja puotalti.

Ja niin kuin hyvissä dickenstyyppisissä tarinoissa tapana on: ne jatkuvat myöhemmin.


Soditta selvinnyt



tai mistä sen tietää mitä se lääkäri määrää

ed.  1. tästä

    Ulkomaat

Prinssi Harry kertoo ampuneensa talibaneja Afganistanissa


Onhan se luojanlykky jos tästä maailmasta pitkäikäisenä nälättä, rutotta tai sodatta selviää syntymänsä ja kuolemansa välillä: meillä II maailmansodan jälkeisillä hyvällä tuurilla on siihen mahikset. Jännitetään. Eihän sitä vielä tiedä. Tai jos vaikka vielä Harryksi huimenee.

Tuli vaan mieleen tässä lääkärin vastaanoton alla. Ja Täällä Pohjantähden alla, jota illalla ykköseltä vapisten tsiigailin, vähän alta kulmain ja peläten sitä ylen rumannäköistä Akselia, joka vieläkin rumannäköisemmäksi pieksettiin siellä Tammisaaren vankileirillä. Pää kuin violetti lurtsipallo.

Eipä siinä voinut muuta kuin siunailla ihmisen hupsuutta puolin ja toisin: valkoinen tai punainen - yhtä musta on mieli kun tiukille vetää. Kyllä siinä inhimillisyydet unohtuvat: "Prinssi Harry kertoi haastattelussa, että kapinalliset "poistettiin pelistä", jos he yrittivät tehdä pahaa Britannian joukoille." 

Aivan tässä vallattomana Niinistönä tai rampana Kukkelmanina taas kerran huokailee: "Ei, näin ei voi jatkua. Mahtavien täytyy oppia tyytymään pienempiin voittoihin ... Täytyy!" ja siihen provosoivana Sakriksena vielä lisää tulta bentsiiniin: "Papit tukevat kapitaalia ... ja kapitaali tekee sotia. Risti kädessä kulkevat papit armeijan riveissä ... yllyttämässä kansaa tappoon ..."

No johan nyt myrkyn lykkäsi, ajatuksiin - media!

Vaan jospa tästä selviäisi sittenkin kunhan lääkäri lausuu ja kunhan ei uusia sotia pukkaisi tähän hätään. Ja löytäisi oikean puolen ja puolueen jopa, jossa seisoa jorottaisi. Seisoisiko enemmän oikealla niin kuin Ahon Juhani ja Leinon Eino, vai vankasti vasemmalla niin kuin Irmari Rantamala tai jäisi edelleen saluunanovena heilumaan kuin Lehtosen Joel, jolla tosin miinuksena se kun ei juuri voinut sietää sosialisteja eikä varsinkaan uskontoa?

Vai hakisiko esikuvansa ihan muualta, kunnon kulttuurin ulkopuolelta: mites ois Tauski tai Tukiaiset, Mustajärvi, Kanerva, W ...?

No katotaas ensin mitä lääkäri sanoo ja määrää.

"Ei ollut lääkkeitä ... ja mitäpä niistä? Lääkärithän ainoastaan myrkyttävät kansaa, saadakseen rahaa rohdoilla. - - -

Mutta toiset tunnustivat suoraan, etteivät he mahda mitään hänen kyttyrälleen eivätkä jaloilleen ... ja ottivat rahat siitä tiedosta, että hänen vaivansa on auttamaton."

Joel Lehtonen: Rakastunut rampa  1922


Ernest vai Messi - vai sukset?



maksu-tv näyttää koko rahan edestä - ja vähän liikaakin

Hemingway läväytti turpiin kriitikkoaan Tropicanan yökerhossa, vierellä rakastajatar.

Semmoista kohtausta näytti maksu-tv kun Onni Eläkeläinen eilen pyhäisenä päivänä ratsasti kanavilla Barcelonan tappio-ottelua etsiessään. Sitä jossa Messi kymmenennen peräkkäisen maalin teki mutta Barca hävisi; uusintana puolilta pyhäpäivää tuli, suora oli jäänyt muilta eläkeläiskiireiltä katsomatta. Siinä istui Onni E kiikkustuolissaan tuunatussa hiihtoasussaan valmiina porhaltamaan ulos suksien päälle päivän urakkaan.

Vaan siihen juuttui kehno. Jäi empimään.

Ernesti vei rakastajattaren näiden puolialastomien säärensätkijöiden pukuhuoneen perimmäiseen soppeen peuhuulle, sinne kätkeytyivät asialle ja yhä intoutuivat kun tanssitytöt käväisivät kiiruusti vaatteiden vaihdolla; melkoisessa jurrissa pariskunta hommaili siellä verojen kätköissä. Oma akkakos moitti kohta kirjailijaa!

Siihen toppasi Onni Eläkeläinen, opettaja menneiltä ajoilta kun oli, riettaan filmin, varmuuden vuoksi pisti kuitenkin talletuksen pyörimään, ja siirtyi Messiin, tuohon mahtavaan heinäsirkkaan jolle kukaan maapallon futareista ei vertoja vedä - on se sellainen tepastelija tuo Lionel.
"Se oli puvun syy", tuumasi Onni E, " tuolla räikeällä värillä  kun pelaat löytää vastustaja sinut helposti!" ajatteli Onni E ja sulki maksu-tv:nsä. Sen hirmuisolta ruudulta häipyivät niin Messit kuin Ernestitkin sen siliän tien.

Onni kokosi kamppeensa, pujotti lapikkaansa mäystimiin ja alkoi mättää oikein pyrynä eteenpäin. Eikä siinä tarvittu saavuttaa kuin metsänraja niin mieli jo tasoittui, ja mittasuhteet palasivat kohdilleen, "voitti eli hävisi", kun pääsi metsän syvempään syliin lumen kuorruttaman maiseman sisälle.

13/400! km/e

 
0 kommenttia

Sotavangin poika Juhani eli Arvo



kun on tunteet - vihan ja rakkauden päivät


Arvo Myllymäen isän etsintä televisiossa teki vaikutuksen. Arvo matkusti isän kotiseudulle Venäjälle vaimonsa kanssa, siellä tapasi isän venäläisen perheen, sai velipuolia muutamia ja äitipuolen joka pian tapaamisen jälkeen siirtyi ajasta sinne missä isä jo oli.

Onnekseen oman isänsä oli Arvo ehtinyt tavata aikaisemmin.  

Koko isän etsimisprosessi oli nytkähtänyt hyvälle alulle Kekkosen ja Sorsan Venäjä-suhteiden avulla.

Kekkonen oli voinut auttaa tiettyyn pisteeseen, mikä johti lopulta isän tapaamiseen.

Isästä oli tullut Arvon isä sotavankeudessa Vaasan seudulla kun isä oli raa'an Kerimäen Riitasensuon vankileirin jälkeen päässyt parempiin oloihin maataloon jossa Mihailia pidettiin ihmisenä ja talontyttö Maria miehistä parhaimpana.

Sodan loputtua oli edessä palautus Venäjälle, ero äidistä ja omasta vielä syntymättömästä pikkupojasta.

Julkisoikeuden emeritusprofessori Arvo Myllymäki on kirjoittanut tapahtuneen romaanimuotoon:

Sitä tässä nyt pyhäni ratoksi Joelien ohessa tavailen, puolessa välissä tarvon.

Koskettava on tarina, herkistävä; vaikka romaani kömpelöhkö kaunokirjallisesti onkin - yhäpä inhimilliseksi itse raadollinen tarina muodostuu.

Mihail on ihastunut talon tyttöön Mariaan, Maria sotavanki-Mihailiin. Ja kun ei tule kuuloonkaan että Mihail voisi ilmaista tunteensa, niin aloite jää Marialle, ja juhannusaattoiltana Mihailin palatessa jokapäiväiseltä iltauinniltaan Maria istuu aitan portailla vartoomassa:

"Maria oli odottanut tätä hetkeä. Hän oli rakastunut Mihailiin ja sellaisten tunteiden vallassa, joita hän ei ollut milloinkaan aikaisemmin tunnistanut itsessään olevan. Sodan todellisuus ja ympäristön paine jäivät talon tyttären vaikean ratkaisun alle. Marian ihastus sotavankiin oli avointa ja peittelemätöntä. Suorasukaisena pohjalaisena hän sanoi välttelevälle Mihailille lähes komentelevaiseen sävyyn:

- Tulehan Miska aittaani suomen kielen lähiopetukseen."
 

11/387 km/e


Myrskyluodon Maijalla kylässä


19.01.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, ESITYKSET

Lappeenrannassa elämystä etsimässä

 Samuli Punkka
Anna-Kaisa Makkonen
Liisa Sofia Pöntinen
Juho Rantonen
Monik Kokkola
Seppo Kaisanlahti
Marjatta Linna
 

Vaan löytyykö elämys?

Tietysti se oli pettymys kun Lasse Mårtensonin musiikkia ei siinä ollutkaan, vaan Matti Puurtisen. Vaan eipä sinne musiikin takia menty, vaikka musikaali onkin!

No minkäs sitten?

No vaikka tämän: "Kirjallisuuskriitikkona luen koko ajan enkä tiedä mitään viihdyttävämpää kuin haastava, fyysinen teatterielämys tai rauhallinen taidenäyttely." Suvi Ahola, HS 13.1.2013

Se on ihan merkillistä että joku ihan sitä tehden muuntuu toiseksi ja ilmielävänä, LIVEnä, siinä edessämme sen taidolla ja sielullaan esittää. Jos jokainen vastaantulija ja kylässä kävijä samalla intensiteetillä itsensä esittelisi niin sitten ei olisi tarvetta näytelmiin rientää. Ihmistä sieltä etsii, muttei niitä jotka lavan tällä puolen vaan tuolla, edessä!

Edessä melkoinen viuhka maisemia, tapahtumia ja ihmisiä. Mikä ettei istua siinä. Satojen seassa.

Tarina jotenkin tuttu, musiikki siis ei.

Janne siihen tulee ja kosaisee Maijan itselleen vaikkei Maijalla halua ole, mutta kun isällä on, niin asia sillä selvä ja Myrskyluotoon käy soutu. Luodolle missä ei peruna kasva ja missä, jos liekki sammuu, et hevin uutta tulta sytytä. Odotettavissa: pelkkää vaivaa ja vastoinkäymistä. Elämää silti on, kunnes kuolema hukuttaa lapsista Mikaelin, meri ottaa omansa verona niin kuin merellä tapana on.

Me huokaamme. Minusta tuo Maija on turhan hentoinen meren pyöritykseen.

Ensimmäinen näytös on loppu. Pelkään jo ettei vain kävisi kuin Oksasen Puhdistuksessa: ei pienen pientä huumorin pilkettä. Ja tässä iässä ei enää pelkkään tragediaan ole minkäänlaista hinkua. Sitä on kyllin nähty ja koettu - näyttelemättä.

Tyydymme kahveihin ja yhteen punaiseen leivonnaiseen.

Karkaako elämys?

Toinen näytös, finale. Toivomme parasta, tiedämme kyllä että mies menehtyy vaan jos sittenkin Maija selviäisi jaloilleen ja löytäisi myrkyn sijasta valon.

Löytää! -  vaikka palaa talo ja vaikka menettää Jannen Ja Katsojakin löytää joko suutarista, joka narinapieksut naputtelee, taikka vaikka papista, joka ei saa sanaa suoraa suustaan, koska vaimo vie suun vuoron ja papattaa papupatana heti jos pappi koettaakin.

Elämys on pian valmis.

Hoituu ja hioutuu sen verran kuin elämässä ennättää asiat hioutua ja hoitua. Kumma kyllä orkesteri, mahtava yhdeksänjäseninen on unohtunut tyystin sivuun sivummalle, tai ovat sitten soittaneet sulautuneesti tapahtumien kulkuun ja kerrontaan, kuten kuoro ja kaikki myrsky ja myräkkä edessämme.

On aika poistua erittäin kylmään ja viimaiseen Lappeenrannan yöhön, jopa kylmempään viimaan ja suhinaan kuin Myrskyluodolla!

Elämys ON valmis!

Maija, Sinä selvisit sittenkin elämän karikoista aivan samalla tavalla kuin ne naiset jotka siinä YYstävän suosittelemassa kirjassa Juuret rantakalliossa kaikesta karaistuneena selvisivät elämänsä loppuun saakka; te olette terästä, maijat!

                      Kuva

      Irja Korhonen, Antti Jaakola  Liisa Sofia Pöntinen

12/376 km/e  


"Loma nostaa tuottavuutta"



yhä luemme Suomen Kuvalehteä nro 2, vaikka uusi jo painaa pääl

Kumpi SK:n otsikon äänessä?

a) työnantajaosapuoli  vai  b) työntekijäosapuoli

Ennätän babana vielä ennen uutta lehteä antaa tehtävän sinne kotisohville.

Ja aivan oikein arveltu, joten oikeata vastausta ei huoli julkaista, tässä toistaa, koska se on niin itsestään selvä; sama jos kysyisi, kumpi on häntävämpi  - ihminen vai koira.

Sen sijaa voisi kysyä miten ihmeellä kolmipalstaiseen juttuun voi sisältyä noin paljon lyhennyksiä tai ummikolta kysyä, mitä nuo lyhenteet tarkoittavat: SAK, sd, STTK, Pro, YTN, SK, kok, EK.

hm?

Kuulusivat paremminkin tuonne Piilosana-puolelle, missä yksi vihjeistä kuuluu: "Monien kadehtima Geena Davis  on luonut sädehtivän julkivuan itsestään. (5)" Toinen: "Eeroko hurmasi sihteerinsä ja aiheutti pahennusta. (7)"

******

Näin on viikko vierähtännä,

SK-lehti läp'luettu

- laatikosta uus haettu

 Vaan lupaanpa ettei tuoreesta kantta enempää.

 
0 kommenttia

Pyhimyksiä on koko joukko



SK 2/2013 - sitkeä lukeminen tuottaa helmen 

 
Päästään suoraan pyhimyksiin, kun Olli Rehn, toistaiseksi vielä pelkkä komissaari, ohitetaan. Aikalaisista ei kuitenkaan pyhimyksiksi ole, ei ole ollut milloinkaan. Pyhimyksiksi ei ole saanut julistaakaan eläviä, on tarvittu vähintään viidenkymmenen vuoden karenssiaika ehdokkaan kuoleman jälkeen, ennen kuin pyhimysprosessi on voitu käynnistää, jotta enimmät tunteidenpalon liekit olisivat sammuneet.

Turhaan siis Joel Lehtonenkin esikuvaa aikalaisistaan etsi: ei löytänyt kuin pirun pullosta, Viksarin Henkien taistelussaan. Me vähän nuoremman kaliberin tuijottajat löysimme sentään telkusta Simon Templarin.

 

10 000 on pyhimysten luku. Vatikaani on julistanut niistä kolmanneksen. Paavi Johannes Paavali II (1929-2005) pisti tuulemaan: lyhensi karenssiajan viiteen vuoteen ja otti ja nimesi 27-vuotisella paavin urallaan peräti 482 pyhimystä sekä lisäksi 1382 autuasta.

Että on näitä nyt kaikille, eiköhän Joelkin olisi löytänyt edes yhden esikuvan.

Olemme Suomen Kuvalehden ytimessä, hapuiltuamme kaiken maailman ministereiden ja pääjohtajien, muistinsa menettäneiden ajokortista hampaat irvessä kiinnipitävien, salasanojen hukkaajien ja operaattoreiden irtisanomismahdottomuuksien kanssa. Olemme Vatikaanissa, sen virallisen pyhyyden sydämessä, Congregazione delle cause dei santin suljetussa arkistossa: täällä määritellään pyhimyksiksi kelpaavat, sillä tuhanteen vuoteen katolinen kirkko ei ole ilman paavin suostumusta nimennyt pyhimystä.

Aikaisemmin kuninkaat ja piispat nimittivät pyhimyksiä mielensä mukaan. Kuningas Knut I  (Hardeknut, var kung i delar av Danmark omkring 917 till 948) oli antanut pyhimys-tittelin mm. miehelle, joka oli nuijittu hengiltä juovuspäissään tapellessa.

Suomen katolisen kirkon ainoa pyhimys piispa Henrik tuskin olisi läpäissyt Vatikaanin seulaa, koska varmuudella ei edes tiedetä, onko Lallin tappamaa piispaa ollut olemassakaan. Piispa Hemminki pääsi sentään edes autuaiden kirjoihin ennen kuin luterilaisuus valtasi maan.

Uusin pyhimys on viime lokakuulta, kun paavi Benediktus XVI julisti Pohjois-Amerikan intiaanin, 1600-luvulla eläneen mohawk-naisen Kateri Tekakwithan pyhimykseksi. "Julistus on suora taisteluhaaste Yhdysvaltain protestanttisille kirkoille", kirjoittaa reportaasin tekijä Hannu Pesonen.

Kyllä se niin vain on että oli aviisi kuin aviisi niin paneutumalla aina yksi lukemisen väärti pakkaa löytymään!

7/364 km/e 


Alexander ja Juhana



SK nro 2/2013 luennassa - historiallisia nimiä liikkeellä nykyajassa

("Svenskar äro vi inte längre, ryssar vilja vi inte bli, låt oss alltså bli finnar")?

.


.

säätyäsh!sisällysluettelo käsissä:

Heti raakattavat:

  • s. 10  ULKOMAAT   Tappavat lennokit  (nää niitä miesten intoja)
  • s. 15  TALOUS   Eläkejärjestelmä läpäisi arvioinnin  (Kauppalehti riittää - ja eläkekin )
  • s. 16  NÄKÖKULMA   Jaakko Iloniemi  (Kekkosen näköisistä saanut tarpeeksi)
  • s. 18  RAHA   Yhdysvaltojen valtava budjettivaje  (USA ylipäätään hyihyi)
  • s. 63  MEDIA   Silja Lanas Cavada  (miesten intoja)

Pakkopullat - nimetkin kuin säätyajoilta

  • s. 25  Mitä tapahtui Alexander Stubbille? (eli tuttavallisemmin: Tupukalle. (ilme hevosen))
  • s. 52  Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen johtajan Juhana Vartiaisen henkilökuva (uusautomaatti-Sailas)

Stubb, tänne!

Ahaa, mies sijoittunut ministerisuosikkina huonosti,

jäänyt varjoon, populismi, lievähkönäkään, ei pure asiantuntijoihin niin hyvin kuin yleisöön.

Tietoisesti vetäytynyt syrjemmälle ja siistinyt suunsa eli ei enää julkisesti: - Vittu mitä paskaa, ei voisi vähemmän kiinnostaa!

 
Kansikuvan kummituskin ratkeaa: halusi ettei hänen kuvaansa ripustettaisi kanteen. SK kiertää toiveen.

Kansalla miehestä elitistinen kuva  - nytkö pilakuva? (Liekö ikinä lehmääkään nähnyt tahi Suomen maaseudulla käynyt, minkä nyt suu vaahdossa Joroisissa.)

Toimittaja Tuomo Lappalaisen keräämien tietojen mukaan presidenttiys Niinistön jälkeen voisi olla mahdollista Stubbin lähestyttävämmän puoluerajoja ylittävämmän imagon vuoksi Kataiseen verrattuna. (Eiköhän tuo Jyrki lie Savon poikana kansanomaisempi, jo nimeltään, kuin Alexander ...)

Vartiainen, Ruotsin Juhana, kakistapa uusimmat suakkunat!

54 v vaimo ja 14-vuotias poika, valtiotieteen tohtori,  VATTin ylijohtaja 2012-; Ruotsin LO:n  tutkimussäätiön tutkija  ja johtaja 2002-2005. Konjunktturinstitutetin tutkimusjohtaja 2005-2012 

 Kutsuu itseään "työntarjontatalibaaniksi" - pitkät työurat, lisää pakolaisia ja lyhyemmät opiskeluajat.

- Suomen suurin ongelma on se, että talouden kasvu-ura siirtyy työvoiman vähentymisen takia alhaisemmalle tasolle.

 Jos ei ole työvoimaa, ei ole rahaa pyörittää yhteiskuntaa.

Se aspekti on puuttunut keskustelusta kokonaan. 

Juhana ihailee yli kaiken ruotsalaisuutta: "Ruotsi on hauska maa. Monikulttuurisuus näkyy esimerkiksi ravintolaskenessä, stand up -komiikassa ja siinä että jatkuvasti syntyy pieniä perheyrityksiä, räätäleitä ja pesuloita."

 Pian Vartiaiselta ilmestyy pamfletti.

Jäämme päätä ravistellen odottamaan.

12/357 km/e 


Sarjakuvat, Ukkola ynnä Jyvät ja akanat



luennassa Suomen Kuvalehti 2/2013 - kevyempi kama ensteks

Aloitettu siis lehden kiinnostavimmasta päästä, perältä; jo siksikin vältetty alusta aloittamista koska kansi niin vastenmielinen: kuvasta vai kuvan miehestäkö johtunee.

Kolme sarjakuvaa:

  • Helmi ja Heikki säilynyt! Ilahduttaa traditionaalisuus. Pah! hodareita, pitsoja laskee uneton Heikki. Lopuksi onneksi kuitenkin vanhanaikaisesti nukahtaa toimistotuoleja laskiessaan.
  • Kramppeja ja nyrjähdyksiä, Pauli Kallion ja Christer Nuutisen näkemä, on monisanainen sekavataustainen kuin mikä. Sukupuoliasia OK!
  • Musta hev nen  o  on sanaton - niin kuin lukijansakin!

Sarjakuvien jälkeen Jukka Ukkola, joka on erään hikkajiin tasolla hämäryydessään, ja tällä kertaa tylsyydessäänkin, pakinassaan Obelix Moskovassa:

Se ranskalainen veronkiertäjä Gerard Depardieu seikkailee Obelixinä Putinovixin luona Moskovassa metsästämässä villisikoja lautaselleen; muuan ranskalainen näyttelijätär Brigittex  Bardox ns. ui liiveihin. Huonosti käy: naapurimaan presidentti Jurhox Kekkonex on aikoinaan ampunut ja syönyt kaikki villsiat.

 

"Aaargh. Kääk. Kirottua. Mäiskis. Tzonk", joudutaan toteamaan pakinassa ja täällä kotona.

 Jyvissä ja akanoissa ehkä paras on makaaberiotsikko Metron verkkolehdestä 22.12

 Haudalle oma lapio mukaan jouluna.

 Tosin vanhassa leikkeessä vara parempi:

Mikkelin sanomat vuonna 1896 kirjoittaa ihmis-pöllöstä, Filadelfian miehestä, joka näkee yöllä aiwan oiwallisesti, mutta päivällä on ihkasten sokea.

 Näin on kevein osa - ai niin vielä tämä Mannerheimista, tiesittekökään: 12.vuotiaana erotettiin vuodeksi Böökin lyseosta, koska oli johtanut ikkunoiden särkemisoperaatiota -  Suomen Kuvalehden vuoden toisesta numerosta luettu, huomenna onkin sitten jo vakavampi paikka kuten kuvastakin näkee.

No jopas jotain: 

 TÄNÄÄN NOKIAN ARVO ON SAMA KUIN  talven HIIHTOJEN MÄÄRÄ!  ilman pilkkua  10/345 km/€

 


Kaks ei kuulu joukkoon



luetaan tämä viikko viikkolehteä - SK 2/2013 synttärisankarit

Tilasin tutun lehden, en nyt muista oliko tilaajalahjana vyö vai huivi vai kännykkä vai ... sieltäpähän maksusorituksen perille saavuttua aikanaan tulee kokoelmiin lisukkeeksi ...

Mukavinta aloittaa lehdenluenta sieltä mikä tässä iässä eniten kiinnostaa eli aikanaan syntyneistä; kuolinilmoituksiahan ei tässä lehdessä julkaista:

  • 95 v - sotaveteraani
  • 90 v - luokanopettaja
  • 75 v - filosofian tohtori
  • 70 v - oikeust. kandidaatti
  • 60 v - toimitusjohtaja
  • 60 v - IT-suunnittelija
  • 60 v - liikkeenharjoittaja
  • 60 v - kuvataitelija
  • 60 v - opetusneuvos
  • 60 v - laamanni
  • 50 v - toimitusjohtaja
  • 50 v - ekonomi
  • 50 v - varatoimitusjohtaja
  • 50 v - professori
  • 50 v - kenttäpiispa

Mielestäni kaksi ei kuulu joukkoon: eivät ole tarpeeksi arvokkaita lehden linjaan; on päässyt lipsahtamaan lapsus.

 12/335 km/e


Joel Lehtosen elämää ja tuotantoa



kerrataas että pääsevät pudokkaatkin vielä mukaan, Joelia nimittäin riittää - vähintään uusille lumille ja pitkälle ylikin

  RIP

 Putkinotkon sauna

Syntyi Savossa isättömänä lehtolapsena, jonka papinleski koulutti. Kuoli reumasairaana oman käden kautta 52 vuoden iässä. Kirjoitti Putkinotkon.

Siinä lyhykäisesti Joel Lehtosen elämä ja CV.

Vähän jaarittelevammin alkupuolta tässä:

  • Joel syntyi Karoliina Heikaraisen äpäränä 1881 Savonlinnan liepeillä Säämingissä. Äiti hylkäsi pojan suurinpiirtein ojan pohjalle. Oli huutolaisena, ruokkona parissa paikassa ennen kuin papinleski Augusta Wallenius huusi pojan itselleen.

Joel pääsi ylioppilaaksi Helsingin 'Ressusta' 1901.

Yliopisto-opinnot jäivät yhteen vuoteen: potkaistiin ulos Helsingin yliopistosta, koska jäi pois laittomiksi katsomistaan asevelvollisuuskutsunnoista.

  •  
  • Toimitteli lehtiä Mikkelissä, Jyväskylässä, Porvoossa, Lahdessa ja Hesaria Helsingissä. Lahdessa hän ihastui toisen miehen vaimoon ja siitä syntyi suhde Sylvia Avellaniin, joka sittemmin oli Lehtosesta liian vanha hänelle mutta joka oli avuksi ja hyödyksi kirjallisissa asioissa.

Vietti aikaansa myös Italiassa, Sveitsissä ja Pariisissa.

  • 1905 osti Inhan tilan Savonlinnan liepeiltä, auttaakseen samalla velipuoltaan Alexander Muhosta ja tämän pesuetta; tila, Putkinotko, on nykyisin 'elävänä' museona.
  • 1904 23-vuotias Lehtonen julkaisi ensimmäiset kirjansa: Perm Kalevalamittaa vapaasti käyttävä yltiöromanttinen sankaritarina, Paholaisen viulu, jonka soittaja saa pelinsä Paholaiselta.
  • 1915  hankkii Hörnebergin huvilan Haagasta, joka on vieläkin purkamatta.

Tähän toppaamme, koska olemme lukeneet Lehtosen pitkästä tuotannosta vain osasen, jopa Tarkkaakin tarkemmin Henkien taistelun, kirjan jossa Piru asettuu Kleophaksen (Joelin) nahkoihin ja kuljettaa retuuttaa tätä synnillisissä paikoissa ja tilanteissa. Kleophashan, puhdas maanpoika, asettuu lopulta asumaan Helsingin liepeille - kai tuonne Lehtosen maisemiin. Ainakin Rakastunut rampa elelee siellä suunnalla.

Lehtosen kirjoista olemme yhdessä lukeneet myös Mataleenan, joka on ilmiselvä Lehtosen äiti Karoliina Heikarainen, hänet Joel kirjassa tapaa.

Myös Markkinoilta on jo käsitelty ja ihmetelty että tämmöistäkinkö Lehtoselta löytyy - varsinainen pelmannirimpsautus. Ja vielä eilinen Munkki-kammio ikään kuin kaupan päälle.

 Jäljellä on pitkä rivi teoksia, päätuotanto:
mm.

  • Kerran kesällä 1917
  • Kuolleet omenapuut 1918
  • Putkinotko 1920
  • Sorron lapset 1923
  • Onnen poika 1925
  • Sirkus ja pyhimys  1927
  • Lintukoto 1929 

 Ja se Rakastunut rampa,1922, jota pian alamme tavailla.

http://www.savonlinna.fi/lehtonet/Lehtosen_elama.htm

9/323 km/e 


Munkin murheet ja ilot entiset



keljassa keljuttaa 

"Munkki-kammion runot luentaan! Tilaus postiin Bookmanille ja pian ensipainos on näpeissä, 18 €. Kustannusosakeyhtiö Kirja Helsinki 1914 Osakeyhtiö Weilin & Göös Aktiebolag. Jotenkin juhlalliselta tuntuu puristaa pehmytkantista kirjaa, aitoa alkuperäistä. T. Hämeenkoski ja Pekka Lappalainen ovat merkanneet omistuksensa ennen minua. Kuulen havinan." Ks

"Eipä ihme jos Joeliimmekin jossain vaiheessa kunnon gonorrea tarttui." Ks

Nyt vuorossa siis Joel Lehtoselta Munkki-kammio, runot sadan vuoden takaiset, ne jotka tekijä vanhemmiten lapsikseen kielsi.

Tänään aukaisemme tuon syntisen, löydämme alkurunosta munkin ja peremmälle päästyämme, munkkia vaivattuamme saamme selville tuon riivatun naisen tauteineen, niin hehkeän niin kuumottavan ja ah!ennen kaikkea, niin tarpeellisen naisen.

Silkki-Eeva on tuo nainen tunnoton, joka miehen mielen mursi, iloelämän taittoi. Vaan jäi toki muisteltavaa nokko. Sillä olihan niitä muitakin sulottaria, jotka rakkauden liekeissä kuumottivat miesparkaa - nyt ilotonta: Lili, Seelia, Viola, Ulla, Brunetta, Jeanette, Delila, Angelica ainakin.

Vaan Silkki-Eeva ihanin, se se oli, joka lopulta turmion toi.

Katsotaas mimmoinen mimmi miestä - kelvotonta, tunnotonta, onnetonta, arvotonta, kunnotonta jolt kaikk mennyt paitsi kunnia! -vastaan yössä tipsuttelee:

vallaton

"Kulta,

et usko kuinka altis oon!"

Niin aukes sulo-suunsa salpa ...

...

Kuin paratiisi käärmehen

kiils silmät, kun hän halas käsin sekä jaloin.

Kuin lohikäärmeen tulessa ma paloin, -

voi kaarikulma, punasuu,

voi Eeva vallaton!

 

niin verraton

vaan sitt jo koht 

täysin

arvoton

 

Voi arvoton, voi halpa!

Nyt kuuta kaks oon istunut

kuin vanki, kapusiini

ja öljyt, myrkyt maistellut;

ja tunnen jalot herrat

ja hyper-manganaatit

Albergit, protargoolit

ja kaikki saakelit!

 

Että semmoisia naisia munkilla tällä, ollut.

Myöhemmin Joel Lehtonen kielsi alkutuotantonsa läyryimmät lyyrisetr unonsa, siinä missä Runebergin Saarijärven Paavon ja Gallen-Kallelan Kalevala-aihiot.
 


Välillä iisimmin



jotta polla levähtäisi

Saapas jalakselle, pussi sarviin ja etiäpäin talven tuuleen ja tuiskeeseen! kuni se mummo lumessa.

Aina sentäs jaksa surra Lehtosen mukana ihanteiden puutetta, aatteiden jalattomuutta, jalottomuutta. Hiphei ja hurraa!

Ei kun matkaan, potkurille potkiutumaan. Kylille, rivitaloihin tyhjentämään liikatieto Ipon pöydälle ja Ipon pöydältä vähätieto pussiin.

- Hyvin joutavat joutavat lehdet, sanoo Ipo ja päästää helpotuksen huokauksen, vaikka hyvin tietääkin että nyt se vasta pöydänpintaan myrkyn lykkää, vaihtokaupassa.

Suoritetaan juhlallinen lehtienvaihtorituaali: toinen saa varman päänsäryn, toinen päänsärkylääkkeen. Kumpi kumman - arvatkaas! 

Toinen saa annoksen Kreikan sokeista, Espanjan EUlaisista, taiteen triptyykeistä ja trokeista, jos myös jääkiekon bandiiteista ja vandaaleista, benamoreista ja melarteista, Kataista, Häkämiestä ja Olli Rehniä väliin ja ehdottomasti viimeisin sarjataulukko jääkiekosta.

Vuodenvaihteen alleviivattu pörssilista kruunaa vaihtokaupan: Nokia 2,926, Huhtamäki 12,27, Kone 55,80, Kesko 24,77 ...

Sinne jätän Ipon suremaan pahaa maailmaa ja itse potkiskelen onnen hymy kasvoilla, pussikassi täynnä ehtaa tavaraa, rentoa irrottelua, pussin reunan yli pursuaa makeita otsikoita.

 

Hjallis & Maria THAIMAAN-LOMASTA SHOKKIERO  Maajussi-Pekka & Sofia-rakas LOANHEITTO SATUTTI  VUODEN PARHAAT PAPARAZZI-KUVAT  Sirkan, 73, jouluilo SEISKA LAHJOITTI SAUNAN! Robin,14, KOULUNKÄYNTI TAKKUILEE

HUORITTELUA JA ILKIVALTAA! YRITTI PURRA NAISEN KASVOT IRTI! Äitipuolelle vankeutta REPI HAMPAITA IRTI 5-VUOTIAALTA  MINUA VAROITETTIIN SAMUSTA!  SALAKUVAT KÄNNI-TEUVOSTA




Seurakuntatalon kohdalla, siinä missä jalankulkija liukastuu ja kompastuu tuontuosta, sullon räiskyvimmät otsikot piiloon papilta ja otan ristillisemmän ilmeen. Sitten kiihdytän, mummolan kohdalla on jo täyshönkä päällä. Sormet syyhyllään: pian pussi pirtin pöydälle puretaan.

Kohta päästään asiaan! 

Siihen sivistyksen makuun, minkä puutetta Joel joutui ikänsä harmittelemaan. Vaan me emme!

 

Ennen kuin pureudun otsikoiden alle, kertaan Pekka Tarkasta Joelin valistusvalitusta:

... antanut narrinhiipan kaupunkilaisille ... lukemassa roskalehtiä ja kunnioittavan vain juoksijoita ja häränpyllynheittäjiä, "heissä ne aivot, jotka meitä edustavat, aivot pakaroissa". Pikkukaupungin sillisaksat ja pillertrillerit saavat kuulla, että heillä on juhlakalloissaan aivoja "kanan kykäisemän verran" ...


0 kommenttia

Joku ämmä säkätti ja säkätti


10.01.2013 - 13:00 | hikkaj | pahoinvointi, Matkailu, lapsismi, voe mahoton!

tositarina kaupunkireissulta: kummallisisa nuo kaupunkilaiset, ei sinne toinna mennä

Annetaan kerrankin itseminänsä kertoa:

Pelottikin vähän, vaan kun oli nainen niin ajattelin että jos se piru päälle käypi niin notkautan siltä polvet, ei se meille pärjää vaikka kuinka säkättäisi.

En tiedä mistä se siihen vierellemme oli tulla kiilannut haukkua napostelemaan heti kun olimme ylittäneet suojatien kävelykadulle.

- Minulle virnuilitte!

Se huusi, se nainen, tuommoinen viidenkuudenkympin väliltä, ihan siisti silmälasipäinen.

"Mikähän kumma tuokin on", ihmettelin vaimolle ja yritimme muina miehinä jatkaa matkaa eteenpäin tyhjänpuoleisen kävelykadun alkupäässä, "kelle huudellee."

- Vaan loppuu se nauru lyhyeen!

Nainen ei hellittänyt vaan kailotti siinä vierellä niin että puoliautio katu raikui.

Hidastimme vauhtia jotta nainen etääntyisi ja erkanisi meistä, mutta sekin hidasti ja jatkoi pommittamistaan.

- Teillä mikään oikeus ole minulle nauraa!

Olimme ihan jotta OO. Emme olleet ärisijään kiinnittäneet pienen pienintäkään huomiota ennen kuin nyt kun se oli liittynyt takiaisena vierelle säkättämään.

"Mennään tuonne Sportiaan sitä voidepurkkia hakemaan niin päästään tuosta huutajasta irti", ehdotin ja kävelimme viistoon ovea kohti.

Nainen jatkoi matkaa kun ei heti huomannut poikkeamaa. Pääsimme ovelle - uskallettu oikein katsoakaan naisen suuntaan. Joku nuorempi mies oli menossa sisälle ja ihmeissään vilkuili yhä mesoavaa naista, jonka ääni tuntui loittonevan; miestä näytti hymyilyttävän koko performanssi.

"Mikä akantekele tuokin tuiki tuntematon", huokailin. Mieskin pudisteli päätään ja livahti liikkeeseen. Me emme ennättäneet kunnolla tuulikaapista sisään astua kun jo nainen oli taas kimpussamme:

- Loppuu se naurunne kun kerron Karttuselle. Karttunen pistää kyllä teidät ojennukseen.

Nainen tunki itsensä liikkeen sisäpuolelle perästämme ja mesosi, uhkaili Karttusellaan. Jäi ylätasanteen kaiteisiin nojaamaan ja möykkäämään kun me pudottauduimme alas suksiosastolle. Jonkin aikaa kierteli akan kailotus pitkin liikkeen hyllykköjä. Sitten kai akka kyllästyi seiniä haistattelemaan ja lopetti, tai  sitten kylmän viileästi ajettiin ulos.

 

Ei sitä näkynyt enää kun voidepurkki pussissa palasimme kadulle arastellen jos se kehno olisi sittenkin vielä jossain vaanimassa, se ämmä. Pälyilimme aikamme ja sitten huokasimme.

Kohta jo uskalsimme naurahtaa - toisillemme ainoastaan. 

Aika selvästihän itseminä asiansa kertoi: totta kun puhuu niin kyllä sen heti huomaa. 

14/314 km/e 


Pertsalla tienattua


09.01.2013 - 13:00 | hikkaj | URHEILU, lapsismi, RAIKU

sijoittajahan ei ilmaiseksi hiihdä: sarjassa euro per kilsa välietappi saavutettu

300 + 700

Nonniin

KOLMESATANEN TAKANA

MURTSIKK AA

 

Tonniin

seittemän enää  -  pakkasta  räntää  tuulta  ahavaa  

 IHAN AA !

 
20 ja 13 tai 13 ja 20

Siinä raikuilun vuoden 2013 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.

(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)

 


Eipäs siivota!



pölynimurin ääni jo ...

.

 KRydmanilta napattu

.

Vaan keksipäs Onni Eläkeläinen keinon tuota kammottavaa vekotinta vastaan, tosin siinä samalla meinasi hulahtaa lapsikin pesuveden mukana.

Annapas kun selvitän:

Aamuisin on Onnillamme tapana makoilla ja pötkötellä vuoteellaan puolille päivin, talviaikoina siis, jolloin Paratiisi ei kukkeimmillaan ole. Ratkoo siinä samalla maailman, maan ja pitäjänsä probleemoja, jos omiakin silloin harvoin kun niitä ilmenee. Miettii useimmiten kirjallisuusasioita: Onko Mukka parempi kuin Lassila, Päätalo Kilpeä kummempi jne.

Siihenkös sitten useinkin, nyt kun Parempikin putkeen pääsi, ilmestyy Parempi. Jo kaukaa kuuluu kolina, ja hurina sen kuin kovenee mitä lähemmäksi kaksikko pääsee, yltyy aivan mahdottomaksi pölynimurin kaiken tieltään latkiva mölinä. Aivan kuin Kilvet, Lehtoset, Dostojevskit imisi tuo pirunvärkki ohimennessään kitaansa Onni-poikamme päänupista. Makoilija-Onnin päähän jää vain tyhjä autius, useimmiten.

Vaan nytpä kävi Onnille onni onnettomuudessa: Posti-Maikki kantoi kirjeen, niitä mainoksia, joita ei aukaista - jostain syystä juuri tänään, vai olisko se eilen, aukaistiin, niin ettei pölynimurinkuljettaja asiaa pannut merkille. Onnikos pomppasi pystyyn! Ilo oli suur ja ylimmillään sisällön selvittyä: sieltä löytyneen 'lahjan' irrottaa hän tarkoin puitteistaan ja muun aineksen tumpaa roskikseen.

Ai ai että olisittepa nähneet Onnin ilmeestä edes osan kun hän kiinnitti lahjan oven ripaan ja astui itse kammioonsa! Siihen jäi, kaikessa rauhassa kellottamaan vuoteelleen. Ja mikä voiton riemu naamalla! - Nyt ei hädän päivää.

Sitten kävi ovi ja kuului ääni:

- Mikä tämä on!

- Lukee niin näkee, vastasi Onni äänekkäälle äänelle näsäviisaasti.

Pitemmälle emme taaskaan kertomusta voi jatkaa, siirrämme asian lukijan omille mielikuville. Sen verran vielä paljastamme kuvan kautta sen lapun josta moinen turhanpäiväinen ärinä aiheutui.



13/300! km/e 


Sikamakee Kovasikajuttu



tätä ei saata missata!

Uusinta elokuvasta nähdään ensi lauantaina 12.1. klo 12.40
 
Vaikka tuon tyylisestä musiikista en tippaakaan pidä, pidän sen esittäjistä.

Tänään palaan hetkeksi erityisopettajaksi ja muistelen mukavia aikoja apukoulunopettajana Kiihtelyksessä ja persoonallisia oppilaita muuallakin.

 http://vimeo.com/18119323  > kohdasta 1 min 20 s - vau!

9/287 km/e  


Eino Leino humaloi oopperajuhlilla



Lehtoseen liittyen muutakin mielenkiintoista

 RIP

Inha Putkinotko peräpuolelta

.

Jo ennen Jari Tervoa osasivat kuulut kirjailijat ottaa. Ja sekös meitä tavan pulliaisia huvittaa, ihmetyttää, jos tyrmistyttääkin: voiko tuommoisesta mitään suurta irrota!

Tässä empiessä Joel Lehtosen seuraavaa kirjaa, tarttuisiko Rakastuneseen rampaan vai mihin, taustoitan Lehtosta edelleen Pekka Tarkalla ja Tarkan Lehtosen elämäkerran ekaosalla, ks. ed.Joel Lehtonen I - vuodet 1881-1917. Iso työ on saattaa Lehtosen kirjoja aikajärjestykseen, sillä Tarkka ei sellaista luetteloa ole kirjaan koonnut.

Näin olen poiminut alkutuotantoa matkan varrelta:

  1. PERM  1904 Kalevala-mittaa vapaasti
  2. PAHOLAISEN VIULU  1904 isä ja poika
  3. VILLI  1905 isä ja poika
  4. MATALEENA  1905  kertomus äidistä, Karolina Heikarainen
  5. RAKKAITA MUISTOJA  1911  raha/nousukkuus
  6. MYRTTI JA ALPPIRUUSU 1911 'tunnehymistyksiä'
  7. NUORUUS 1911
  8. MARKKINOILTA   1912 'turmelee nuorisoa' -polemiikkia
  9. PUNAINEN MYLLY 1913
  10. MUNKKI-KAMMIO   1914 (valmis jo 1911) sukupuolitauti Lehtoselle

Nappasi. Munkki-kammion runot luentaan! Tilaus postiin Bookmanille ja pian ensipainos on näpeissä, 18 €.  Kustannusosakeyhtiö Kirja Helsinki 1914 Osakeyhtiö Weilin & Göös Aktiebolag.

Jotenkin juhlalliselta tuntuu puristaa pehmytkantista kirjaa, aitoa alkuperäistä. T. Hämeenkoski ja Pekka Lappalainen ovat merkanneet omistuksensa ennen minua. Kuulen havinan. Sitä pian purkamaan!

Mutta itse Tarkkaa on menossa jo hyvää vauhtia ohi Lehtosen HS-toimittajakauden, mistä Joelilla on mielipide, valitus Sylvia Avellanille: "Ah, jos edes vanhana ukkona saisi elää vapaana, ilman saastaista lehtityötä ja kustantajia!"

Punaisen myllynkin olen selvittänyt, tai Tarkka selvittänyt minulle. Olemme päässeet Inhan aikaan, Putkinotkoon Haukiniemeen/Lehtiniemeen Sääminkiin Savonlinnan kupeelle, missä Joel yrittää auttaa velipuoltaan Aleksander Muhosta, Juutas Käkriäistä, ja tämän pesuetta paremmille päiville mehtäläisen osasta. Ylivoimainen urakka ei onnistu, mutta Putkinotko saa aineksensa. 

Sitäpaitsi Inhasta on lyhyt matka piipahtaa Savonlinnan oopperajuhlilla, ja nähdä siellä Eino Leinon tokkuroinnin ja öiset salamuhinoinnit puistossa Leevi Madetojan sulhastaman L. Onervan helmoissa.

Sekoilevaa porukkaa tämä kirjallinenkin sakki.

Eipä ihme jos Joeliimmekin jossain vaiheessa kunnon gonorrea tarttui.

Tulkaas mukaan niin luetaan Munkki-kammiosta siitä ja sen saannista seuraavaksi. Otetaakoon selvää oikein porukalla!

12/278 km/e 


Rakastuisko rampaan?



seuraava joel hakusessa

Tämäkö vai tuo Henkien taistelun jälkeen? Jos tää, vaikka tää on kerran jo käsitelty, intoa puhkuen. Jos sen ensin selais uudelleen ja kirjoittais vaikka kuten jo kerran jossain kirjoittanut olen:

Joel Lehtosen elämästä ja taiteesta kertoo Pekka Tarkka, joka Markkinoilta-runokertomusta ruotiessa pääsee Joelin sen hetkisistä kaipuista perille pariisien ja eurooppojen jälkeen: yksinkertainen elämä.

Miten olis kuuliaiset Juvalla ja käväisy Mikkelin markkinoilla!
Jahvet Hepsulainen on järjestänyt tyttärelleen Impi Potentillalle häät Nuutti Massisen eli Nurkka-Massin kanssa. Se on silkkaa liiketoimintaa.
Joel parodioi. Kielosilla kantelon -tyylisestä lirkuttelusta Eeliel Persikka tekee lopun pamauttamalla äänekkään pierun.

Outo kirja, tuntemattomaksi jäänyt, Joelilta. Alkutuotantoa, ilmestynyt 1912, paljon ennen klassikoiksi päätyneitä.
 

Ja siirtyis sitten kyttyräselkään, katsois rakastuisko rampaan: Rakastunut rampa vuodelta 1922. Kertomus miehestä nimeltä Sakris Kukkelman, jonka esikuvana on kirvesmies Albert Johansson. Albertin rakentaessa saunaa saattaa Joel sanaa kuvittaja Kalle Carlstedtille, että tulisi katselulle, mutta 'varaa hyvä remeli mukaasi, vyöttääksesi mahasi, sillä kun katsoisit timperiini, halkeaisi mahasi naurusta!'.

Lähtökohtahan on herkullinen, mikäli SKS:n 2006 ilmestyneen Rakastuneen ramman esipuheeseen on uskominen. Kyseessä on yksi suomalaisen kirjallisuuden merkittävimmistä romaaneista niin kuin esipuheen kirjoittaja Irma Perttula arvioi.

Romaanin ovat aikanaan arvioineet Viljo Tarkiainen, "harha-askeleena runouden polulla", Magnus Björkenheim, "Lehtosen taiteellinen maku petti tällä  kertaa valitettavalla tavalla", Erik Ekelund"Tämä synkkä, täyspitoinen taideteos antaa totisesti puhua mädännäisyyden lostosta.", Aaro Hellaakoski, "ehkä kipeimmän kirjan".

Mielenkiintoista, suorastaan usuttaa kimppuun!

 

12/266 km/e


Arvaa ellet tiedä!


04.01.2013 - 09:00 | hikkaj | nokkeluus, lapsismi, LAUANTAISEURA

testaa oletko noheva/lauantaiseuralaisen veroinen

Salassa pitänyt kokoontua: kova tunku ollut jäseneksi Lauantaiseuraan.

Ettei meitä aivan leijoniksi tai vapaamuurareiksi leimattaisi, järjestimme yleisen pyryn seuraan tässä uuden vuoden aattoiltana.

Osa pyrkijöistä uskoi omaan nokkeluuteensa ja antoi tasoitusta, muka, saapumalla pyrintötilaisuuteen liikutetussa tilassa, suoraan sanottuna melkoisessa tinassa (Sn). Näki heti ovelta että turhan tapaavat.

Osa taas oli liikaa hieronut ja harjoittanut älynystyröitään, niin ettei enää terävimmillään voinut olla. Tästä prepanneiden ryhmästä kaikki reppasivat, harmi.

Loppukolmannes olikin tavallisia taunoja: ei puhettakaan läpimenosta.

 

Yhteisesti jouduin illan päätteeksi toteamaan: "Teille tulee semmoinen Alku- tai Ekaluokkakeskiarvo." Samalla siinä vihjasin oikean vastauksen henkilön etunimen, jota tosin ei olisi tarvinnut tietääkään.

Kukaan ei toki itkien tilaisuudesta poistunut, koska pyrkijöitähän eivät seuran säännöt sido, ainoastaan jäsenet joutuvat Kaiku-leikissä Kotiin vai kapakkaan!  julmasti lähtemään kotiin jos tieto ei riitä. Yksikään toiselle sadalle nousevasta pyrkijäjoukosta ei pystynyt nimeämään poliitikkoa sanaprobleemasta, vaikka aikaa oli vuorokauden ja siis vuoden vaihteeseen.

Kauppa-armonainen

Miten siellä kotona: kuka on tuo uros?

Lyödään luukut kiinni ja palataan astialle kunhan päästään pyhille. Lykkyä pyttyyn!

 

12/254 km/e


Sotaanlähtö


03.01.2013 - 13:00 | hikkaj | harrastukset, lapsismi, voe mahoton!

verkot vetehen 
Kirjoitti Y Ystäväni ja kertoi uuden vuoden suunnitelmistaan suurinpiirtein niin että muuttokin olisi yksinkertaisempi asia kuin jokavuotinen talviverkkokalastuksen aloittaminen: jäälle meno on kuin sotaan lähtö.

Varustus:

  • - ahkio 
  • - kaira
  • - tuura
  • - kourulapio
  • - jääsaha
  • - kirves
  •  -puukko
  • - uittolauta + narua n. 60 metriä
  • - verkon uittonaru n. 60 metriä kelalla- kelan akseliksi 1m pituinen keppi
  • - narun koukkausväline (tein 2 metrisestä pajukepistä)
  • - 3 kpl verkkokeppejä (pajukepit, joissa kaksi haaraa; alempaan sidotan verkkojata, ylemmästä keppi riippuu avannolla)
  • - 3 kpl noin 1 m pituisia pajukeppejä (joihin em. keppi ripustetaan avannolla)
  • - 4 kpl normaalipituisia verkkoja tai 2 kpl kaks´pitkiä verkkoja
  • - reppu
  • - jäänaskalit (tuskin nyt tarpeelliset, kun jäätä n. 20 cm)
  • - liukuesteet kenkiin
  • - lämmin mutta ei liian lämmin, tuulen pitävä pukeutuminen (pilkkihaalari hyvä olla mukana)
  • - kumihousut
  • - myssy ja päänsuojus, karvahattu varalta
  • - ehjät kumisaappaat + kahdet villasukat
  • - kumisormikkaat vaihdettavilla sisäsormikkailla, rukkaset ja kintaat
  • - käsipyyhkeet, talouspaperia
  • - Jaffa-pullo janoon
  • - kännykkä

 - Ainakin tuon verran rojua on oltava kun hyökkäys alkaa, sano.

Tuohan on melkein yhtä hankalaa kuin hiihtämään pääseminen, varusteluettelokin miltei sama molemmissa. Talviverkkokalastuksessa sentään se helpotus, ettei kaikkia kamoja tarvitse päällensä kiskoa, verkkoon pukeutua: osan voi työntää piiloon jään alle!

Kun sisätiloissa uuninkyljessä ähellät varusteet niskaan, ensin haalittuasi kampeläjän siihen lattialle eteesi, oitis puristuvat ensimmäiset hikikarpalot paidan läpi ja kohtakos olet märkää poikaa!

Vaan sitten kun ulos pääset niin mikäs ei ole survaista suksi lumelle: on ilo ylimmillään pertsaa hiihtävän hiihtäjän hankia hangatessa - ei riu'un riukua ylimääräistä, ei vastoinkäymistä mitään.

Toisin kuin Y Ystävälläni joka eilen raportoi oikein kuvan kanssa:

"Niinhän siinä kävi, niin kuin mie pelekäsin: uittolauta on jonniijoutava rakkine! Olen ostanut sen joskus 20 vuotta sitten, mutta käyttänyt joka talvi uittosalkoa (n. 12 metriä pitkää yleensä 2 tuuman rimasta tehtyä riukua). En muista, miksi laudan jätin pyörävajan nurkkaan. Nyt sen ainakin luulen tietäväni. Kun sen eilen sain jään alle, niin parin nykäisyn jälkeen se tuli narun perässä suikuna takaisin. Taisi ennätys olla nelisen metriä jään alla, ja sitten takaisin."

 

 melperiläisittäin

12/242 km/e


Aurinko Lapin sääkartalla


02.01.2013 - 13:00 | hikkaj | LENNU, lapsismi, voe mahoton!

vaikka on kaamos!

" HV

   Hj

 

 Ootkos huomannu miten meteorologit tv:n sääkartalle ripustavat auringon kuvia?

 Kaamoksessa mikkään aurinko näy!

 Ei Paavo Salmensuu noin ulalla ollut kuni nämä tytönhuitaleet.

 

  tuus Lennu "

 
Kieltämättä hassu näky, mutta sirkipoutaa ne vissiin Helliset ja Metet kuvillaan kuvannevat.

K ei sentään ole kuvassa näkyvissä, itelläni on tapana sanoa mihin milloinkin kartalla K on sijoitettu, että 'kas kas tuonnekin on perustettu K-kauppa ja sieltäkin sais plussaa ostoksista!'.

 

Valoistuvaa Arkea &  Uutta Vuotta teille kaikille, jotka tällä potulla pistäydytte!

Yritetään harventaa - puolin ja toisin. 



 
5 kommenttia

Vanhassa vai uudessako vara parempi?


01.01.2013 - 12:00 | hikkaj | koti, lapsismi, RAIKU

heti vuoden alussa probleemi


1.1.2013

 

Mistä sen tietäis

mistä päin tuulis

jos.

Säkki päässä pysyttelis

vain.

 

Tuntisko tuulta lain

ja

säilyiskö muulta ain?


20 ja 13 tai 13 ja 20

Siinä raikuilun vuoden 2013 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.

(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)
6 kommenttia

*************************************
Helmikuu 2013-KL
**************

Taiteilijakukkula Hietaniemen hautausmaalla


28.02.2013 - 13:00 | hikkaj | KIRJALLISUUS

siellä lepää Spede kevyemmästä sarjasta, Akseli Gallen-Kallela raskaammasta

.


.

Ei auta: on palattava taas taiteeseen. Kyllä sitä syömättä ja juomatta viikon kaksi pärjäilee muttei ilman taiteita!

Kalevalan ja Onnin päivän kunniaksi siirrymme Hietaniemen hautausmaalle. 

Siellä sijaitsee Taiteilijainmäki, tutummin Taiteilijakukkula. Mäelle on haudattu ansioituneita eri taiteen alojen edustajia, yhteensä 50 persoonaa. Nyt mäki on täynnä. Ensimmäisenä alueelle haudattiin tuo kalevalainen taidemaalari Akseli Gallen-Kallela vuonna 1943 ja viimeisenä graafikko Pentti Kaskipuro vuonna 2010.  Muutaman puolisokin on haudattu mäelle, mm. Alvar Aallon kaksi puolisoa.

Lähettyvillä, muttei Taiteilijakukkulalla, lepäävät Eino Leino, Fredrik Pacius, Leevi Madetoja, Simberg, Schjerfbeck, Edelfelt ja Järnefelt.

Kukkulalle kätkeytyy siis vähintään puolensataa tarinaa, joita Arto Teronen ja Jouko Vuolle valaisevat teoksessaan Taiteilijakukkulalla Suomalaisia taiteen tekijöitä erittäin mielenkiintoisesti. 

Teoksen henkilökuvat perustuvat merkkihenkilöiden läheisten, kollegoiden ja ystävien muistumiin.

Kirjan kokoojat kertovat elämäntarinat kiinnostavasti ja kohteitaan kunnioittaen. Esiin piirtyy valaiseva, kunnioittava mutta hymistelemätön väläys kuuluista suomalaisnimistä. Yksi parhaista teoksista lajissaan.

Sietäisi tipoittain blogipotussa yksi kerrallaan läpikäydä, vaan mitä sitä nyt uudelleen lämmittää: hankkikoon jokainen oman Taiteilijakukkulansa kirjakaupasta tai kirjastosta - siinä ei aika hukkaan kulu kun näitä persoonia alkaa lähemmin tutkiskella.

Itse tempaisin ensimmäisenä Pertti Pasasen (1930-2001), joka oli kekseliäs kuin kettu pihlajan alla ja kilpailuhenkinen viimeisen päälle ja jota äitisuhde riepoi läpi elämän. Toiseksi sukelsin Tarmo Mannin (1921-1999) kelkkaan, jossa kyytiä riitti: naurua jos nikotteluakin. Kansallisteatterin Willensaunassa Gogolin Mielipuolen päiväkirjassa hänet näin kahden tunnin monologissaan ja ihmettelin sitä eläytymistä ja jaksamista; nyt selviää että eipä siinä paljon näytellä tarvinnut: oli vain oma itsensä.

Sitten Mika Waltari (1908-1979), tuo nero joka Rajalan Unico mystican, Waltari elämäkerran, mukaan oikeasti pelkäsi ajoittain Marjatta-vaimoaan.

Ja sitten Paavo Rintala (1930-1999), jolla ei sijaapaikkaa, Karjalan jäätyä, maailmasta löytynyt ja joka oli kotonaan vain maailmankirjallisuudessa. Appiukko Tahko-Pihkalakin murskasi vävynsä tekeleen, sen Sissiluutnantin perusjuuria myöten. Yksinäinen mies, joka ryyppäämistään puolusteli eksistentialismillaan, mutta jolle umpiraitis Antti Hyry puolestaan esitti vasta-argumentin: "Ja sen takia kun minä olen tällainen eksistentialisti, niin en juo."

Joi tai ei, kuolema vie, Paavo Rintalan lähtöpäiväksi tuli 8.8.1999, kuukauden päivät vaille 69-vuotiaana.

 

Kukkulalla lepää myös Heimo Haitto (1925-1999), Karjalan kasvattipoika, jonka isä luovutti Viipuriin viuluoppiin Boris Sirpolle alle kouluikäisenä sopimuksella ettei ennen 18 vuoden ikää vanhemmilla ollut lupa tavata poikaansa eikä pojalla vanhempiaan. Åke Lindman (1928-2009), o.s. Järvinen, maajoukkuejalkapalloilijakin, josta Puskas sanoi ettei ikinä ole tavannut niin helppoa ohitettavaa. Akseli Gallen-Kallela (1865-1931), joka kuoli Tukholmassa ja josta tytär Kirsti on kertonut: "-- ravintolan kiviseinään nojatessaan isä sai sysäyksen sairastumiseensa keuhkokuumeeseen."

Eila Hiltunen, Leif Wager, Tauno Hannikainen, George de Godz...

 

Tuonne on ensi kesänä tehtävä retki, Hietaniemen hautausmaan kukkulalle, pyhiinvaellus - melkein.

 

Hieno kirja, jonka hautakuvitus jää turhan vähiin ja se vähäkin sen kummemmin selittämättä.

 

 
8 kommenttia

Warre-aika



jos warrettaa niin on aika ostaa ja myydä

Tuli postia.

Mutta sitä ennen kuitenkin, kuten Iskelmäradiossa ja televisiossa kuuluttaja kerraten kertoo, kuulemme kertomuksen Kesälahden kyläkoulunopettajasta joka vaihtoi auton uuteen eikä tarvinnut ollenkaan välirahaa. Tämä opettaja ei ole se kirkonkylän koulun opettaja joka vaihtoi vararenkaan autoon eli oli juuri tunkannut takapyörän ilmaan, kun paikalle pyöräili kyläpoliisi, joka kysyi mitäs opettaja meinaa.

Käytiin lyhyt keskustelu:

- Puhkesi re-rengas ja vai-vaihdan sen, vasvastasi opettaja vilttihatun alta. 

- Tuo eturengashan tuo lättänä on, vaiha mieluummin se, neveuvoi kyläpoliisi ja polki eteenpäin.

 

Tämä nyt ko. opettaja on se joka vaihtoi Saabinsa Wartburgiin ja iloitsi kaupastaan kun kiertävä erityisopettaja poikkesi koululle ärrää opettamaan.

- Älytöntähän on maksaa välirahaa ja saa silti jo käytetyn auton, kun toisesta liikkeestä sain uuden Warren ilman rahaa. Ei niitä kuten tiedät uusia autoja näillä palkoilla niin vain ostella.

- Ka kävishän tuon iän vaikka ärrä-harjotteluun, myönteli kiertelevä eritysiope. 

Niin iloitsi syrjäkylän koulun opettaja Kesälahdella muinoin: ei tainnut olla ajomiehiä, ei ainakaan perillä asioista.

Niin kuin perillä on nykyaikasempi opettaja, tosin eläkkeellä - noista warreista. Eivätkä ne ole autoja vaan warrantteja.

Semmoisia nopeita arvopapereita, joilla voi käydä kannattavaa pikakauppaa pörssissä ja joilla on juoksuaikansa, kuten eläkeläisopettajalla muinoin oli ja niin kuin omistajallaankin niillä on aina rajoitettu voimassaolo- eli elinaika, jota  siis kutsutaan myös juoksuajaksi.

Vähän opastusta sekä teoriapuolta ja kannustusta tietämättömille: Warrantin vipuvaikutus merkitsee sitä, että voit pienellä panostuksella saavuttaa suuren tuoton. Ostowarranttia meidän alanharrastajien keskuudessa nimitetään kotoisasti calleksi ja myyntiwarrantti on putti. Jos uskot osakkeen laskuun, pelaa Puttepossuilla, jos taas uskot nousuun on Kalle-pelin paikka; eikä osake maksa kuin murto-osan oikeasta osakkeesta: esim SAM 130620 NDS 28 o eilen 19 senttiä! (kun itse Sampo-osake 28 €!) Riski tosin on hirmuinen kesäkuussa voi kaikk' olla männyttä kalua.

Etteköhän jo näillä neuvoilla osaa päästä rahoistanne kuten pääsi sittemmin Wartburgin ostanut kyläkouluopettajammeki tai tämä emeritus, jolla autoa ei ole enää ollenkaan.

Enempää ei sovi tässä neuvoa eikä opastaa - neuvokoon Nelskylä lisää - , muuten voi joutua vastuuseen toisen ihmisen harhauttamisesta toimiessaan suosittelevana sijoitusneuvojana.  Ei muuta kuin: Aukaiskaa kuvaruutu pöytätietokoneestanne ja pankaa ruletti pyörimään!

Niin siitä postista: Ystävällinen lukijahenkilöitymä sai vihiä muinaisesta warreinnostuksesta kuten myös filatelismista, joka kohdistui tosin vain uusiin postimerkkeihin ja lähettää paukasi kaksi kärpästä yhdellä iskulla: listan käyttämättömiä  leimattuja DDR:n aikaisia autopostimerkkejä, joissa kaiken järjen mukaan täyty olla Warrejen kantaisiä kuvattuina.

Ich danke von ganzem Herzen. Kiitos.

+0 16/800! km/€


Viisumianomus


26.02.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, voe mahoton!

tunnelma katossa

Vuotta 1968 mentiin kun se ihka ensimmäinen Leningradin reissu tapahtui niiden monien sitä seuraavien.

Aluksi Pietarhovin suihkulähteet solisivat ja aurinko paistoi, eikä Pietari Suuri tuntunut ollenkaan niin pahalta kuin Veikko Huovisesta tämän kootessa tsaarin töllöntöitä kirjaansa Pietari suuri hatun polki.

Ainoastaan se jäätelönlötterö tuntui syömättömältä, jopa äidistä, jolle kaikki ruoka aina ja joka paikassa kelpasi: hivautettiin moinen töhnä puiston pusikkoon; tuo nyt mikään rike ollut kun kuvitteli miten tsaarin vieraat olivat maanneet ja mellastaneet viikkotolkulla nurmikoilla, ympäripäissään rietastelleet.  Vaaleanpunainen shampanjalasillinen, yksi vain, maistui meillekin, ja se  o l i  maukasta! Ja ne metroportaat uskomattoman pitkät! Ja sokkeloinen metroverkosto, joka kuljetti kauas esikaupunkeihin, oli harhaanjohtava.

Mutta onneksi kadulta löytyi Pavel Kolodishnev, joka saatteli eksyneen Europeiskajan oven eteen kilometrien kävelyn jälkeen. Jätti Pavel osoitteensakin mutta varoitti kirjoittamasta.

Ja ah! Eremitaasi, ja ah! Nevan ylösnostetut sillat illan mentyä yön tullen. Entä Pietari Paavalin linnoituksen kultainen torni ja siellä se Dostojevskin selli. Miten tuntuikin käsittämättömältä kun kanssamatkustajat haukkuivat kaupunkia rumaksi ja rappiolla olevaksi. Vaikkei tarvinnut kuin karistella silmistään väärää maalia pois ja paikata lohkeamat talojen seiniltä.

Kuulakärkikynä käteen ja täyttämään: Olen tietoinen...Lupaan lähtemään...Vakuutan...En vaadi...

Hyvissä ajoin on hakemukset rustattava.

Saas nähä miten nyt on asianlaita ja pääseekö sinne ja ovatko proopushkat kunnossa, antaako lähetystö luvan aikanaan matkustaa, olenko ollut tarpeeksi tuhma Neuvostoliitolle ja kyllin kiltti Venäjälle, ainakin olen parhaani yrittänyt - ja teeskentelemättä.

Press-kortin lupaan jättää kotiin. Ja tutkivan dzjurnalismin.

Josko nuo pääsiäiseksi päästäisivät niin ei tarvitsisi Valamon riitoja mennä Heinävedelle ratkomaan.



+1 10/784km/€

luistellen


Kunnanjohtaja vesipoikana


25.02.2013 - 13:00 | hikkaj | Työelämä, uutiset, lapsismi, LEHDISTÖ

ihan pienestä kiinni kuntalaisella

Hyvä juttu voi jäädä huomaamatta, jos se julkaistaan jossain pienessä julkaisussa tai kaukana itärajalla.

Pohjois-Karjalassa ilmestyy Viikko Pohjois-Karjala, kannattava lehti jonka demarijohto hylkäsi vuodenvaihteessa ja jätti oman onnensa varaan. Vaan nämäpä omaonnelaiset eivät olleet moksiskaan ja perustivatkin Kansan Valta -nimisen osuuskunnan, joka pelasti vuodesta 1905 ilmestyneen lehden jatkoille. 

Lehdessä pakinoipi Tohmajärven entinen kunnanjohtaja Korpelainen, jos Leilakin sieltä Moskovasta, ja niin hauskoja pakinoikin että täytyy täten saattaa koko valtakunnan tietoon, miten kunnanjohtajilla on tapana palvella täällä päin viimeisen päälle.

Kas näin:

Muuan hyvä veronmaksaja (huono) oli soitellut yöllä kolmen jälkeen selvinpäin (humalassa) Korpelaisen kotipuhelimeen ja haukkunut kunnallisen vesijohdon toimimattomuuden kun ei nytkään edes rokilasiin lantrinkia juoksuta, vaikka maksut on kunnossa (maksamatta) niin ei tipu ei tirise.

Vaan mitä vielä, kohta riitti rokilasiin vettä.

Kunnanjohtaja haahuili kyökin puolelle ja laske lorotteli kolmen litran peilarin täyteen kunnankraanavettä. Askelsi ulos ja ajeli viiden kilometrin päähän peilari kädessä keikkuen.

Oli kuulemma ollut vastaanottaja hämmästynyt ja naama näkemisen arvoinen. Kuten oli oltu Korpelaisen kotonakin Teuvon palattua yölliseltä vedenheittoreissultaan.

Muuttakaa etelän miehet sekä naiset Pohjois-Karjalaan - palvelujen pariin!

+0 13/774km/€  


Jehovalainen? otaksun


24.02.2013 - 13:00 | hikkaj | koti, lapsismi

väärinkäsitys

Valkoinen auto ajoi pihaan juuri kun kaikki hiihtovermeet olimme kiskoneet niskaamme ja olimme valmiina astumaan ulos.
- Pahaan saumaan ukko tupsahti, nyt ei kyllä oo aikaa Jumalalle.

- Ei, tulee kuuma ja sitten kylmä ja se on flunssa.

- On se niitä, siistit vehkeet ja salkku.

- Ei kyllä ilkeäisi poiskaan hätistellä. Ihan ne asialla ovat.

 Siirrymme pihamaalle. Kultasankainen vanhempi herrasmies puristaa salkkua ja tervehtii.

 -Meillä hyvä kun tuosta lähtee aitan takaa latu.

Teen juttua kun mies ei pääse asiaansa.

- Jo on reilusti yli puolet talven tavoitteesta kasassa.

Jatkan kun ei vieläkään toimita asiaansa.

Sitten yllättäen rämäyttää vaimo: - Pietuhan se on!

Pietu myhäilee, ei oo ihan äsken meidän pihassa käyny, liekö ikinä, vaikka on tuttu mies.

 - Myö kun luultiin sinua jehovalaiseksi, oot niin särmännäkönen mies kun parraissasi kulet.

 Pietua naurattaa: - Vai vielä jehovalaiseksi! Jäseneksi tulin kyselemään.

- Mepä kysytään ensin nikkaroimaan, vieläkö rakentelet? Pitäs kaiteet ja lattia uusia ja mökin kaivo kun vinttikaivosta katkesi poikkipuu ja...

- Vähiin on jääny rakentaminen, jotain sipistelen, kaheksannellakymmenellä puolessa ...

- Jos ainakin kävisit sitä kaivoa pistäytyisit katsomassa keväämmällä...

Se tärppää, siihen sulaa ja taitaa suostua tämä 'jehovalainen':

- Ois miula koristelliset piirustukset veivikaivosta tallessa. Yhen tein joskus. Vuan kahotaan kohan lumet sullaa.

-1 13/761km/€ 

 


Uskolliset ystävät jäävät



tämä teille

ed. 4. tästä

A. Aina silloin tällöin, ja väliin aika useinkin, testaan lukijoita eli kirjoitan kirjallisuudesta intohimolla ja sisäpiirissä seisten. Se toimii kuin kärpäsläppä: läpsäyttää joutavat roikkujat pois lukupiiristä.

Silloin meitä jäljellä on vain hyppysellinen eli Sinä, minä ja muutama muu.

Joskus taas, B., houkuttelen kaikenkarvaista väkeä työntämään kättä mehiläispesään surraamalla Jari Tervon humalan päällä tai Matti Nykäsesen tai Johanna Tukiaisen sen, tuon Ilkka Kanervan kaunottaren. Silloin meitä on koossa parvin, pilvin pimein.

Tämä kirjallinen viikko on toiminut taas puhdistuslaitoksena eli tehtävässä A..

Päätämme sen Sakris Kukkelmaniin, tuohon Joel Lehtosen Rakastuneeseen rampaan, joka vihdoinkin on saanut kontaktin unen ja ennustajaeukon lupaamaan naiseen, Melmaan, laitapuolen naiseen, joka asuu Pelastusarmeijan turvakodissa. 

- Mielikuvitusta! huudahtaa moni lukija ja lopettaa blogin ja kirjan lukemisen tähän paikkaan.

Kaiken on oltava totta, Jumankauta!, eikä mitään lorua.

Monessa lukijassa asuu lujassa Päätalon Kallen isä-Herkko eli 'heitä helevettiin nuo lorukirjat'-tyyppi.

 

Mutta eihän se niin voi mennä. Totta maar totta on kaikki, jos ei muuten totta, niin ainakin olemme päässet kirjailijan mielikuvituksen totuuteen. Sitä paitsi Rakastuneen ramman esikuvana on oikea henkilö vakuuttaa Pekka Tarkka Joel Lehtosen mustelmien toisessa osassa: "Rakastuneen ramman Sakris Kukkelmanin esikuva oli Lehtosen saunan rakentaja kirvesmies Albert Johansson."

Minua lukijana ei haittaa tippaakaan, onko tarina totta vai epätotta, onko siinä juoni vai onko olematta. Olennaista on kirjan vire: miten hetki on tavoitettu, luotu olotila, annettu kuva ihmisen sisimmistä tunnoista jne. Ai että se sattui hermoon oikeaan ajankohtaan aikoinaan kun poikalyskan äidinkielen lehtori-Vieno äidillisesti neuvoi: "Lukekaas pojat Michel del Castillon Kitara. Siitä näette muutakin kuin kyttyräsoittajan, voitte symboloida sen omiin vaikeuksiinne."  Niinpä, ja sen verran oli jo älyä että ihan omin neuvoin osasi jatkaa del Castillon Tanguy, aikamme lapsi- esikoiseen.

Pakotti se Vieno Gogolin Kuolleet sielutkin lukemaan, mikä sekin pakko oli siunaukseksi ja ikuiseksi iloksi.

Mutta siis Kukkikseen tuohon nyt oikeasti rakastuneeseen rampaan: jokohan vihdoin on syrjäiselläkin oikeus onneen. Olemme kirjan puolessa välissä, sivulla 110. Sakris on saanut timpermannin töitä - koiratarhan rakentamista - liikemies Suomenmaalta omituisen onnettomuuden myötä - Suomenmaahan ampui Sakrista jäniksenä - ja rakkaustarinakin alkaa edetä nyt kun Sakris on aikansa mourunnut - Ahhah tui tui! Kultu,Kultu! Terve, terve kultuni! - Melman akkunan alla.

Se ainoa kuva, joka on Sakriksen kämpän seinällä ja johon Sakris on mielistynyt, odottaa täyttymistä: Romeo löytämässä Juliansa - kuten siinä kuvassa?

 

Hys hys edetään edelleen varovasti, rakastavaisia häiritsemättä. Nähdään sitten miten käy.

Näkemisiin!

-4 18/748km/€ 


Kirja yhä lautasella



levykirjaraatimme jatkuu, novellivoittaja vielä ratkaisematta, matka päättymässä Hartwall Areena jää oikealle

jatk. edellinen tästä

10.6.

Rakas päiväkirjani, olen tavannut ihanan miehen ... Hänen nimensä on Petri Tamminen ja hän on kirjailija Kirjailijat ovat ihania.

15.6

Tätä on rakkaus. Aamulla hotellin vuoteessa hän lausui minulle runon.

 

Viiden minuutin novelli on kolmen minuutin levy -revyymme, ja siis junamatkamme maailmalle, on pahasti kesken, yhdestätoista tasku/matkanovellista ainoastaan viisi läpikäyty - ja pian jo Lahdessa! Katsomme nyt lopuista niin monta kuin aika sallii.

Aloitamme vähemmän tunnetun tekijän äänellä: Taija Tuominen Elämä ei ole kebab-passi.

Tunteet vaativat adjektiiveja, varsinkin rakkauden tunteet. Niitä Taijalla riittää, niitä adjektiiveja jos hukkaan valuvia tunteitakin. Mennyttä et takaisin haikailemalla saa, ei nainen Markustaan. Adjektiiveista miinustan ja annan seiskan. 7.

 

Taijan vastapariksi tässä pudotuspelissämme valikoituu Riku Korhosen Leipäjono. Kuinkas sattuikaan heti kebabin perään! Tietysti, Korhosesta kun on kyse, hän vie meidät viinanhöyryiseen baariin, velkoja perimään. Mies saa lopulta leipäjonossa turpiinsa, samanlaisen punajuurisilmän kuin velallisensa on saanut aiemmin. Tehokas, ilman adjektiiveja, ammattikirjailijat karttavat niitä. Pisteet Rikulle 9-7.

 

Sitten Petri Tamminen Erään ihailijan päiväkirjaa. Ihan oikeasti: sytyttävää, nokkelaa.

Päiväkirjanovelli loppuu niin kuin novellin on loputtava: yllätykseen. Tai no yllätysten yllätys tuleekin jo puolessa välissä lukijaa vastaan kun kirjailija Petri Tamminen tulee ihailijanaista vastaan, joka hämmästyy, kun poikamieskirjailija Petri Tamminen onkin ukkomies, perhe rattaineen kävelee Stockan ovilla vastaan, MUTTA: viis siitä! Ovelasti käytetty päähenkilön nimeä. Miksen ole aikaisemmin kuullut koko kirjailijasta mitään? Oma vikani. Kilpailkoon Tamminen yksin, aika suvereeni tapaus. Lähentelee jo kymppiä - annan ysipuoli, .

Eino Santanen saa taistella Anu Holopaista vastaan. Nyt ulos tapaamaan ihmisiä, Pekka! on Einon novellin nimi, Anun Yksi kaksi kolme neljä ja viisi NYT! Santasen vuokralainen saa soiton, monta soittoa, vuokraajalta, joka putkiremontista huolimatta haluaa repiä eto kämpästä kiskurivuokraa. Anun novelli on valoisampi, kokoelman valoisin, lämpimin, leikkisin, riemullisin ja mitä näitä adjektiiveja nyt onkaan. Heinäkuussa luvunlaskun jälkeen hypätään navetan heinävintillä heinäkasaan niin että pölähtää ja valahdetaan aina navetan puolelle saakka.

Pisteistä viis! Päästään tunnelmasta toiseen yhdenäkin. Piristävää.

Ahas, Finlandia-talo näkyy jo. On noustava päällystakille.

Harmi että ajan puutteen vuoksi kafkamainenkin Puutarhurin tyttäret jää raadiltamme arvostelematta, Tiina Raevaaran painajainen jää kyllä mieleen: tyttö juuttuu talonvangiksi kun piikkiruusut kasvavat ikkunoiden ovien aukkojen kaltereiksi.

 

Näpäkkä kirjakoko, näpäkkää luettavaa. Kirja povitaskuun.

Jääköön Voittaja ratkaisematta, koska eihän kirjallisuudessa kilvoitella - koskaan. Eihän?

 

23.6.

Voi rakas päiväkirjani, tämä on elämäni yksinäisin juhannus.

26.6.

Petri on palannut. Hänellä on ollut hyvin raskasta. Koko hänen elämänsä on raskasta. Kirjailijat uhrautuvat ... 

Petri Tamminen Erään ihailijan päiväkirjasta

Taskunovellit Karisto 2013

 Kuva: Antti Seppänen

Petri Tamminen

-1 14/730km/€


Nokka kirjaan kiinni



Imatralla herään

jatk.edellinen tässä

"Ja he kahden: äiti ja Immi, Immi ja äiti, aina kahden. Hän oli tarkastanut kännykän huoneessa: ei viestejä, ei puheluita. Huomenna he lähtisivät kotiin. Laukut oli jo pakattu, huone oli paljas ja kääntänyt puhtaat kasvonsa kohti seuraavia, jotka tulisivat heidän jälkeensä. Kohisevassa lentokoneessa he palelisivat, valmistautuisivat valkeaan valoon ja viileyteen, joka kotona odotti."

 
Käännän Sirpa Kähkösen: Sorbettisydän.

Äiti tytärtä aikuistamassa etelän aurinkorannoilla. Mikä siinä on että lopulta  on haikeus vallitseva kun on hiekkaa, lämmintä ja etelän yötä aikansa nauttinut? Sirpa tavoittaa tunnon, menee kärkeen: kasin saa, 8.

Eilenhän Tuomas Kyrö sai 6 ja Taija Tuominen 7.

 
Lappeenrannassa on Rosa Meriläisen vuoro: Pieni naiskaartilainen. Äiti tässäkin tyttärestään huolta kantamassa, nyt välittömässä hengenvaarassa. Äiti nielee todistusaineistoa, so. kaartilaisen pahvikortin vapiseva tyttö sylissään Johanneksen kirkon sakastissa Tampereella 1918; ampuvat ympärillä. Unenomaista raakaa totta.

Tiheästä tunnelmasta nyt ja tässä pyöräytän Rosalle peräti ysin, 9.

Lappeenrannan kasarmit eivät asemalle asti näy.

 Kouvolassa kohta. Täytyy siirtyä ravintolavaunuun mieli ennättää tällä matkalla ja poikettava vessaan mennessään, suunnittelen.

Vielä kuitenkin Ville Hytönen ja Sellaisena iltana. Niin pehmeätä ja niin kovaa, pehmis koviksena baanalla. Ei niin kovaa kundia etteikö pehmeys pohjimmaisena. Ottaa se aikuistuminen koville, pitää näyttää voimansa ja tapella kapakoissa ennen kuin on valmis tunnustamaan ja katumaankin: "En olisi täällä, jos minulla olisi joku joka minua odottaa ja rakastaa."

Niin sanoo Villen minä pölyssä baarin pölyssä, muttei kuitenkaan niin epäuskottavan uskottavasti kuin Matti Nykänen. Ville häviää Rosalle niukin naukin, kasipuoli,.

 

- Ovat nämä ihan toista luokkaa kuin lehtijutut! Nämä taskunovellit junan toisessa luokassa, intoilen ja poistun ravintolavaunuun.

Helsingissä ollaan vasta parin tunnin päästä. Hyvin ehtii lukea loput kuusi novellia Kouvolan jälkeen. 

 "Kesä jäisi tänne. Suru jäisi tänne. Immi katsoi perheitä, pöytiä, simpukoita ja äidin pehmeitä kysyviä silmiä."

Sirpa Kähkönen: Sorbettisydän. Taskunovellit. Karisto 2013

 Kuva: Heini Lehväslaiho Kuva: Katja Lösönen

-6 13/716km/€ 


Kirja levylautasella



levyraatilaisena luen junassa matkalla Joensuusta Helsinkiin Kiteen paikkeilla ensimmäisen novellin
 

kuvat blogista Kati Aviron-Violet 

"Alkoi kuiskinta. Mehiläispesämäinen surina täytti pääsi. Menikö jokin sittenkin vikaan? Jäikö vihkoon jotain noloa, kirjoittamasi runo, jonka olit unohtanut sinne... Harrastus josta et TODELLAKAAN halunnut hiiskua kenellekään..."

 

Taskunovellit  Karisto 2013

Toimittanut Vilja-Tuulia Huotarinen

Onpa käteen käypä kirja! Mukava kuin ryynipiirakka, kuin lämpimäistä kädessään pitelisi. Kuin Hipsuvarvas ja Nököhammas - muistattehan ne osin kuvitetut A5-kokoiset kirjaset ennenvanhaiset ihanat.

Nyt Karisto on tehnyt kooltaan juuri sellaisen, kämmeniin upotettavan Taskunovellit-kirjasen. Lyhyt novelli yhdeltätoista kirjoittajalta plus yksi sarjakuvanovelli Tommi Musturilta ikään kuin kaupan päälle.

6500 merkkiä korkeintaan, 6-9 sivua on kustantajan mukaan riitettävä napakkaan novelliin näin Nuoren Voiman Liiton Novelli palaa! -vuonna.

No mikä ettei: nämä viiden minuutin novellit ovat kuin kolmen minuutin kutkuttavat levykipaleet - menomusiikkia junamatkalla Joensuusta Helsinkiin; kihelmöi joka paikassa, koska ollaan jo matkalla maailmalle.

Kirjoittajista Tuomas Kyrön, Riku Korhosen ja Sirpa Kähkösen tiedän, Roosa Meriläisen Simo-maisterin vaimon eduskuntavuosilta, loput nimet ovat vielä ulkopuolella sivistykseni.

Siis heihin kiinni ainakin. Harmi kun heistä ei kirja kerro, edes syntymäaikaa, minkä nyt voi tekstistä ja aihepiiristä päätellä.

Viimeisen novellin nimi on niin ruma että enimmät luulot lämpimäisestä karisevat kättelyssä, ripspiirakka tosin jää ja pysyy. Niin on ruma nimi novellilla etten taida tähän panna en räntätä. Luen Laura Lindstedtin, enkä tohdi, en ainakaan alanimeä.

Juttu pitää hereillä, hyvinkin hereillä, ynnä open aistit avoinna: tuommoisia koltiaisia siellä yläluokilla tosiaan pyöri kiusana riesana toinen toisilleen ja opettajille. Sulavasti näistä heittiöistä kirjoittaa Laura Lindstedt, niin että kipristää ja kipeää tekee.

Rinnalle pyöräytän Tuomas Kyrön, Sofi Oksastakin ylistetymmän, ei ainakaan nimeltään hassumman novellin: Kaksijakoinen Raimo. Kun Raimo kuolee, ruumis tarvitsee kahdeksan ihmisen haudan. Niin iso on mies!

Laura voittaa Tuomaksen pistein 7 - 6, mielestäni: murrosiän aito hätä peittoaa leikittelyn. Kilpaurheilusta kiinnostunut Tuomas pahoittanee mielensä tappiosta, mutta onhan hänen mieltään koeteltu lukemattomia kertoja, mies kestänee rutiinilla.

Lähetysaika on täysi; junamatkalaisen on aika ottaa torkut. Jatketaan kun aika on.

Lopputulos selvinnee huomiseen mennessä.

Pysykää raiteilla!

"... jokainen katse jonka merkitys ei ollut selvä... jokainen naurunpyrskähdys johon sinua ei kutsuttu mukaan... jokaiset nopeasti poiskääntyneet, juuri puhkeamaisillaan olevaa pilkallista ilmettä pidättelevät kasvot... joukkopaot pulpettien ylösnostettujen kansien suojiin..."  Laura Lindstedt SLAM BOOK

. 

 -5 13/703km/€


Saatanasti naurattaa



ja sisimmässsä siis itkettää havukka-aholaista

"Kakitaan sitä mekin siellä Vatikaanissa." 

Tarvitaan itsensä paavi Pontius IV:n apua, ennen kuin oopperalaulajatar vapautuu henkistyvästä pakkomielteestään.

Mieluummin kuin primitiivitarpeilleen kyykisttyvä ihminen maailmankuulu sopraano Adelina Gesualdo halusi olla

 "taivaitten kaukainen soitto"

*******************************

 

Otsikko sopii sekä Panu Rajalaan että täsmää Veikko Huoviseen. Kirjojen tutkija Panu Rajalaan, kun näen sen illistelevän pärstän, ja piikikäs kirjailija Veikko Huovinen taas näki maailman asiat niin ja näin: Kun jokin asia karvastelee ja keljuttaa, niin sehän myös pian Saatanasti naurattaa, niin kuin nyt avoinna olevan kirjan kappaleen muuan väliotsikko ilmoittaa. Eivätkö  muuten olekin ajankohtaisia nuo Huovisen Kukuškat-katkelmat näillekin viikoille, jolloin Yylkkäri-tytöt kakkivat ja paavi eroilee!

 

Panu Rajala on naisistaan (Ylivakeri, Meriluoto) ja naisten miehistään (Aho, Erkko, Sillanpää) kertovat ihmiskuvat vähäksi aikaa jättänyt, kunnes kohta näinä päivinä ilmestyy totuus Katri Helenasta, ja valaisee uusimmassaan henkilökuvaa Veikko Huovisesta: Hirmuinen humoristi ilmestyi viime vuonna kolme vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen.

 

Onneksi Rajala tunnustaa edes sen verran, tai siis periksi antaa, että mitä sitä kaikkea selittämään: "Näin monipohjaista juttua ei kuitenkaan kannata selittää tyhjiin, ja tuskin sitä kannattaa tulkita lainkaan. Se on mikä on, Matikanopettaja." Sitä samaahan Veikko tolkuttaa kirjallisuuden tutkijoista ylipäätään.

 

Eikö tosiaan voisi pelkästään eläytyä mukaan lukemaansa, sen kummemmin tarkoituksia kaivelematta! Reseptionaalisesti.

Koska Veikkokin, kuten niin moni kirjailija, sanoo kirjallisuustutkija Aarne Kinnusen kynsissä oltuaan: "Tutkijat yrittävät yleensä helkkaristi löytää teoksesta sellaista, mitä siinä ei ole eikä ole tarkoituskaan olla!"

 

Vetäytyvä Sotkamon Veikko halusi olla pelkkä veikko ja tavan kyläläinen kylän raitilla kuljeskellessaan, silti arvonsa tunteva mies, joka loukkaantui huomaamattomaksi joutuessaan ja otti muutenkin nokkiinsa herkänpuoleisesti moninaisista asioista.

Siinäkö lie ollut syy kun me koululaisten kanssa lähestyimme aikoinaan piirroksin. Rauhanpiipun, Ronttosauruksen, Lentsun, Rasvamaksan luettuamme, arvon kirjailijaa ja uskalsimme Sinutella ja kysellä jos jonkinlaisia typeryyksiä? Ei vastannut Veikko niin kuin Päätalon Kalle, mutta me emme loukkaantuneet, arvelimme vain että sillä suatto olla muutai tekemistä.

Panu Rajalan Hirmuinen humoristi ilmestyi siis viime syksynä ja näyttää jo hautautuneen lukijoiden ulottumattomiin. Kumma kyllä: Veikon tekstit kiinnostavat aina, mutta itse tekijäkö ei? Luulisi nykyisenä henkilölkulttikautena olevan toisin päin.

Paljon mielenkiintoista asiaa Rajala saa Huovisesta ja lähipiiristä esille kuokittua, huvittaviakin yksityiskohtia kuten: Lampaansyöjien ohjaaja Seppo  Huunonen on kirjailijan mielestä ihan 'pösilö' eikä professori Matti Kuusi ymmärrä oikeasti huumoria.

Surullinenhan kirjailijan henkilökohtainen lopputarina on: isä menettää poikansa - "Pekka ui pitkin kuutamon valaisemaa Kiimasjärven hyistä selkää niin pitkälle kuin jaksoi." - ja 4.10.2009 haimasyöpä nujertaa ja kuljettaa 7.5.1927 Simossa syntyneen Veikko Johannes Huovisen toiselle rannalle.

Humoristin viimeiseksi kirjaksi jää vakava teos Pojan kuolema, 2007.

Semmoista ristiriitaa elämä ja sen tulkinta tahtoo olla.

Panu Rajala: Hirmuinen humoristi -  

 Veikko Huovisen satiirit ja savotat

WSOY 2012

  Panu Rajala ite

 

-2 16/690km/€

 


Siunattu hulluus


18.02.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, ESITYKSET

huipussaan teatterissa jos torillakin Kuopiossa


Rummukaisia koko sakki, Elmeri, Ana ja Vilippus=

 Antti Launonen, Ari-Pekka Seppo ja Pekka Kekäläinen

 

 

"... kirjoittaa enemmän siitä esityksestä, josta tulisi olla puhe, eikä vain siitä mitä itse ajattelee.

Kun ne kumminkin ovat teatterissa tehneet kamalan paljon töitä, niin pitäisi mainita muidenkin kuin näyttelijöiden panos."

Tapasin oikean teatterikriitikon ja hän lausui noin. Ja noinhan se on jos näkyvää kritiikkiä tekee kansalle. Vaan näin blogissa voi olla enemmän subi ja itsensä puolella, kun itse maksaakin esityksen.

Joten tässä  omaa siunattua hulluutta Kuopion kaupungineteatterin  Aapelin Siunatun hulluuden viimeisestä esityksestä. Enää kukaan ei voi lyödä hanttiin ja käydä tarkastamassa että noinkohan.

Tässä järjestyksessä jälkikuvat työntyvät mieleen, jakakoot nämä kolme mitalit ja pallipaikat:

JumalaTarmo Valkonen, oli yliveto: niin lepppoisa, armahtava Isä - ja mikä savolainen olemus pyyhe olalla saunasta tulossa, ja entä intonaatio tyyliin kävin kylypee ropsaattamassa! Edellisestä Kuopion piispasta, Ville Riekkisestä, näin ulkopuoliselle, on jäänyt sama maku ja samanmoinen suvaitsevaisuus.

Vankilan johtaja, Sari Happonen: no eipä tuota just yliampuvammin ossois kukkaa näätellä.

Ana, Ari-Kyösti Seppo: kävisi samat sanat mitä edellä ja kun kaiken lisäksi jaksoi painaa samalla intensiteetillä koko kaksituntisen. Aikamoinen liippari - niin näyttelijä kuin näyteltäväkin.

Muille annetaan kunniamaininta: se lauantainen iltapäivä oli hintansa väärtti. Vaan jopas olisikin kummallista jos noin eivät ammattiteatterissa asianlaidat ja -haarat olisi ja vielä suuremmalla syyllä kun Simo Puupponen, no se Aapeli, seisoo kaikkien ovien takana vahtia pitämässä.

Niitä ovia oli runsaasti ja räväkästi oli ohjaaja Tommi Auvinen määrännyt niitä käytettäväksi.

Kuopion kaupunginteatteri joutuu pälyilemään pari talvea evakossa vähän siellä sun täällä eri puolilla kaupunkia, mutta mukavasti yltöhollilla kuitenkin. Paremmin toimivaa - ja hirmu kallista - teatterpytinkiä rakentavat Valkeisen rannoille Ojarummun maisemiin; mitenkähän hyvä siitä tuleekaan jos nyt on jo noin hyvin toimii! Varmaan Karjalaisen ammattitaitoisen kulttuurikriitikon Kimmo Nevalaisen kannattaisikin Joensuun kaupunginteatterin  sijasta katsoa näytelmänsä Kuopiossa eikä kaiken maailman pölösiä.

Sen verran kuitenkin täytyy myöntyä ja peesailla alussa mainittua kriitikkoystävääni, että kehun muuta henkilökuntaa: tuskin missään muualla saa niin altista palvelua ja ystävällistä turinatuokiota kuin mitä ovimies ja lipunmyyjä tarjosivat kun turisti sattui liian aikaisin ulko-ovea riuhtomaan.

Kyllä ne savolaiset ossoovat näyttämöllä ja näyttämön ulukopuolella uluko-ovelta alakaen.

Vaan noille kaupunginmiehille on syytä antaa tukistus: jatkavat siunattua hulluuttaan ties loputtomiin; ainakin siltä näyttää kun kesät talvet ropeltavat kauppahallin ja torin kimpussa. Vai kuvanneeko tuo torin seudun sekasotku ja -sorto kaupungin issäin ja piättäjjiin sieluin hätätilloo?

Torin nakkarikauppiasta ei ainakaan. Siinä kojussa palavelu pelas ja viijjen pisteen vihjeitä kaupan piäle suatiin illanviettoon kun nautittiin torin kulumilla tämmösiä sortimentteja:
 

-0 13/674km/€

(Veju 900km!)

 


Eutanasia-asiapalveluauto



pyhänä pitäisi olla kauniimpi kirjoitus vaan ei ole

Sillä on ajovuorot niin kuin kirjastoautoilla ja myymäläautoilla: kerran viikossa kurvaa kirjastoauto maitolaiturille aivan kuten Hermanni Nieminen kauppa-autollaan. Useammin ei kannata, koska asiakkaista kuitenkin kapelo. Kirjastoautosta voi lainata rakkauskirjojakin, Hermannilta ostaa maalaisleipää, voita makkaraa. Ai niin, pistäytyyhän se jäätelöautokin kerran kuussa.

Nyt on tullut näemmä uusi auto kuvaan, näkyy lukevan että 'kulku myös tarpeen vaatiessa' ja että avajaistarjouksena ilmainen lähtö.

Tähän onkin yhdenäkin tulla tupsahtanut kaksi aivan tuikituntematonta naista, toinen tummahiuksinen yli viidenkymmenen hymyilevä naisihminen, toinen kolmenkymmenen yli kalvakka. Sitten unennäkijä ja pari tupakkaloppisuista sarkatakkista maalaismiestä, semmoisia ovat kuin Turusen kirjoissa voi jo ennakkoon kuvitella; nyt nämä, kumma kyllä, malttavat pitää suunsa pienemmällä.

Naiset rupattelevat keskenään, tai oikeastaan iloluontoisempi pitää ääntä, kikattelee välillä. Toinen pysyy taka-alalla.

Sitten on auton vuoro tulla, piipat päällä, ambulanssin taikka poliisin oloinen auto, mutta linkki kooltaan. Pysähtyy.

"Tultiin kun pyytettiin", sanoo ulosastuja, "vähän myöhässä, vaan kun etellisellä pysäkillä oli pikkusen tunkua. Vaan saatiin kaikki hoitettua."

Ulosastuja astuu auton taakse ja leväyttää ovet selkoselleen, kysäisee ääni häviten: "Kumpiko kömpisi ensin?"

"Minä voin tulla", vastaa puheliaampi ja kuin leikkivä tyttö koikkelehtii tepastellen perille. Kuulemme neuvoja pätkittäin:

 - Siinon nappi käten ulottuvilla...ite pitää painaa...me ei saaha sitä painasta...ujutatte kättä niin kone alkaa pyöriä..siinnon kolme nuoraa...se letittää niitä...tulee semmonen pullapitkon näkönen pätkä siihen silimien etteen kun lähestyy kaulaa ...kiristyy koko aja...makaatte  vaan sen painalluksen ajan paikallanu ---näätte kyllä koko ajan kun se lähestyy ja kiristyy---tulee lähtevä tunne...siitä kyllä tosin pullantuoksun on kauk---

"Kaikellaesia helevetin palaveluautoloita niitä muanteillä kuleksii!" kiroaa toinen Turusen kirjan, sen Kuunon näköinen, miehenkuva ja töpeksii suupielestää loppi heiluen sylkeä tantereelle, toinen lippalakkiukko, jossa on enempi Simpauttajaa kuin Kuunoa, näkyy jo mennä poukkelehtivan hippulat vinkuen mäellä; eikö lie kantti kestänyt kahtelua ... Noituvakin häipyy kun autosta alkaa kuulua ensin kitinää ja sitten jo semmoista sorvintapaista yhtämittaista ujellusta.

Kalvakka nainen näkyy laonneen maahan havaitsee unennäkijä vilkaistessaan sivulle pihatietä kotia päin painellessaan. 

Maisemista päätellen ollaan Ämeriäkkylässä ja autosta, jonka kyljessä on iso A. - Bisnes pyörii ja laajenee, tuhahtelee unennäkijä vauhtia lisätessään ja sivulle kuikuillessaan. 

 


Kevätvarkaat keskellä talvea


16.02.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, RAIKU

paskanko kevät helmikuussa! 


 Kevät toi romanikerjäläiset *

Vanhat naiset tappavat kesän ennen juhannusta: "Päivät lyhenöö ..."

Nuoret kollit 

pöllivät kevään - helmikuussa!

 

 

Otsikko 12.2. Teksti-TV:ssä.

Romanikerjäläiset ovat palanneet

muka kevään tullen Helsinkiin.

 

20 ja 13 tai 13 ja 20

Siinä raikuilun vuoden 2013 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.

(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)


Suomalainen paavikandi Lapin vaalipiiristä



tuli maili maailmalta, kovin korea kuvanen (kuuluneeko kuvan lähettäjä konklaaviin?)

.

.

 huom! kuvaa lienee manipuloitu tai ainakin käpälöity?

' Miltäs näyttää, Sepe?'

'Enpä minä nyt tuota tiijjä, en kehtoo sannoo, vuan jos ihan rehelliseltä pohjalta lähettäs ni eijou häävi kantitaat...' 

 

Suosittelijan lausunto:


Jotenkin epäilen paaviuden olevan arvonalennus Väyryselle.

Hänestä kai tulisi itsensä edustaja maan päälle?

 -2 18/661km/€

 


Luottotiedot


14.02.2013 - 13:00 | hikkaj | Sijoitus/kauppa, lapsismi, huikopala

häpeämättömästi sisään luottotietoyhtiöön tirkistelemään toisen kukkaroon - oman voi tarkastaa ilmaiseksi

Onni E luottaa itseensä ei tarkasta omia tietojaan, jotka saisi ilmaiseksi, toisiin ei luota, vaan maksaa verkkoon maksun: 29.97 €. Kirjoittaa nimen ja henkilötunnuksen, ei siis omaansa vaan mahd. tulevan hyyriläisen. On varpaillaan ettei kävisi kuin eiliselle pankinjohtajalle ja joutuisi rähinään rauhanmies.

Jännittää mitä tuleman pitää. Ja tuleehan sieltä:

Henkilön oikeustoimikelpoisuus


  • Henkilö on oikeustoimikelpoinen

Yhä tuntuu siltä että luvattomasti väärässä paikassa liikutaan, onneksi vastapuolella on rehellinen ja kelpoinen ihminen. Onni jatkaa selaamista nopeassa tempossa niin ei tunnu niin hirveältä, vaikka vähän tuntuukin, ikään kuin toisen housunkauluksesta sisään kurkistaisi tai kaula-aukosta.

Henkilöluottotiedot


  • Luottotietomerkintöjä: 0 kpl
  • Luottosuhteita koskevat maksuhäiriöt: 0 kpl
  • Velkomustuomiot: 0 kpl
  • Varattomuudet ja pitkäkestoinen ulosotto: 0 kpl
  • Velkajärjestely-, konkurssi- ja yrityssaneeraukset: 0 kpl
  • Muut maksuhäiriöt: 0 kpl
  • Muut luottotietomerkinnät: 0 kpl

Onni Eläkeläinen huokaa; hän on uskaltautunut ensimmäisen kerran elämässään kurkistamaan toisen ihmisen intiimejä tietoja. Vähän puistattaa ja pahalta tuntuu. Mutta: peli on kovaa mutta rehellistä. Sovittukin on, että katsoa saa.

Vuokrasuhde on syntynyt.

Tapansa mukaan vakavan osuuden jälkeen Onni alkaa tykönään naureskella, että olisikohan myytävänä kaikista ihmisistä muitakin intiimejä yksityiselämäntietoja: montako kertaa on pettänyt ja kenen kanssa kolunnut avioliiton ulkopuolella ja olisikohan ... mutta niistä emme tässä yhteydessä halua taratella, ettei Onnin luotettavuus kunnon lautamieskansalaisena olisi uhattuna. Julkaisemme vain virallisen osuuden.

Sitäpaitsi miehen mielen laukka on niin nopsaa ettemme me miehen mielen mukana kestäisikään.

-2 13/643km/€


Vuokrata halutaan


13.02.2013 - 13:00 | hikkaj | koti, Sijoitus/kauppa, lapsismi

vuokranantajan uteliaisuus

- Oltiin jo niin pitkällä että nimet tunnin päästä kirjoihin ja vuokrasopimus siinä niin en ilenny enää perua.

- Vaikka sait selville häikät.

- Huvikseni vielä varmistelin ennen allekirjoitusta, oli sen verran siistin tuntunen ihminen niin arvelin että joku moka vaan. 

- Ja sitten mäni paskaks?

- Pois ei meinannu saaha millään. Uskaltanu enää ovelle koputtaa. Isännöitsijän kanssa sitten mentiin ja tää sängyssä makaili, sekasotkun keskeltä ärisi.

Pankinjohtajakaverin kanssa rupatteli Paratiisin aidan takaa Onni Eläkeläinen ja mietiskeli että pitäisköhän vai eikö pitäisi niiden uusien ehdokkaiden kanssa. Viittis oikein niin intiimejä kysellä, nolata toiset. Vaikka toisaalta Vekellekin oli käyny noin, vaikka tarkka ammatinsakin puolesta jo on.

- Iliman muuta kysyt!

- Kallista?

- Ei niin kallista kuin häätö eikä niin vaivalloista. Tällä hetkellä  kolomekymppiä per lärvi.

- Kahesta kuuskymppiä, aika paljon. Mites käytännössä? Mistä tieto?

- Meet Omatieto.fi niin alkaa rullata kuin Roopen lyönnit. Vaan nyt täytyy mennä.

Niin sanoi pankinjohtaja ja jatkoi tärkeisiin tehtäviin. Onni Eläkeläinen ryntäsi sisään ja alkoi tiedustella, koukata selustaan.

jatk. huomenna

-0 16/630km/€ 

 6 kommenttia

Ruhtinaallinen löytöpalkkio!


12.02.2013 - 13:00 | hikkaj | LENNU, lapsismi, voe mahoton!

rehellinen suomalainen palauttaa venäläisen lompakon ja saa satasen, mutta ruplissa paljon enemmän

"Hv

 Hj

 

Taas tsuhnaa kusetettiin nesteellä sananmukaisesti. Toisella kädellä silitettiin ja toisella tökittiin. Äijältä häviää Kataisen pitäjän Nesteelle viishtoist donaa sanos Ändi, vessanlattialle. Rahanpesuhommissako lie veskissä kyhniny?

Ja sit tuli kiirus yhenäkin ja lähtee ajelemaan hörhöttävällä katumaasturillaan etiäpäin Tahkoa kiertämään.

 

Rehellinen suomalainen mies löytää pullollaan olevan kukkaron ja palauttaa tiskille. Kohta kurvaa velivenäläinen paikalle ja kehaisee miten r e h e l l i s t ä porukkaa on Suomen kansa ja jättää satasen löytöpalkkion.

S a t a s e n!

 

Ois löytäjä kiskassu pöntöstä alas koko latingin, sanon minä. Naurettavaa.

 

tuus

L "

 

Jotain varmaan Lennulla hampaankolossa venäläisiä vastaan - siitähän koko juputus.

Hyvännäköinen summa tuo satanen ruplissa on: 4000. Kelpais varmaan Lennullekin. Se hyväntekijän hyvä mieli - se se tärkeintä palauttajalle on, vaikka näemmä lakikin puhuu kymmenyksestä, laki 24.fi: Löytäjällä on oikeus 10 prossan löytöpalkkioon. Mutta kyseessä kun oli laitoslöytö, niin asia mutkistuu.

Mutta mikä tärkeintä: turisti sai lomansa. Itelläni ei kyllä ikinä oo ollu moista summaa lompakossa - tuskin tililläkään.

 SP

0 14/614km/€


Poliisi lätkäisi merkin työpöydälle


11.02.2013 - 13:00 | hikkaj | pahoinvointi, lapsismi, voe mahoton!, huikopala

tietsikan työpöytä kummittelee


Yhtenä aamuvalkeana, on tästä jo aikaa, avaan läppärin alkaakseni kirjoittaa pottuun asiaa. Sitten silmäluomet, ne luomet vielä leikkaamattomat, ripsineen alkoivat räpytellä äänekkäästi.

Poliisi

Yön aikana oli ilmestynyt uusi kuvake työpöydälle Islanin salkun viereen. Napautin ja aukesi tuo valkoinen taulu.

Turvassako ollaan poliisin kainalossa?

Oltu jo pari viikkoa. Vai lie tuo Poliisikin pillupolliisi eli noita Doloreksia, Emilyitä sun muita hepsankeikkaraisia, jotka lirkuttelevaa postia lähettävät silmät korvat mailibeutyboxit täyteen.

Roskiin rastin Poliisin ja sinne katosi myös sen sisältämä nuolen näyttämä sovellusakkuna.

Tunkeutuneeko joskus uudestaan framille?


3 kommenttia

Väsymyslukemistesti



pirteyden poistamisvinkki

Tässä elämänvaiheessa aina ei tajua käydä nukkumaan koska huomista ylöspakkonousua ei ole. Kaikki päivät ovat pyhiä. Aivan huomaamattaan saattaa kadottaa ajantajun tyystin: tiistain voi nimetä perjantaiksi ja torstain maanantaiksi, yökolmen päiväkahdeksi, koska mitäs sen väliä itselle; kanssakäymisessä toisten kanssa sitten tosin voi olla toinen juttu.

Vaan siitäpä ei esimerkkejä, jokainen voi kuvitella tykönään - pientä härdeliä silloin tällöin ja sen myötä ohimenevää häpeää.

Mutta yksi asia ainaisessa pyhässä välillä mättää: aina ei huomaa olevansa väsynyt vaikka onkin; niin on mieletön määrä mielenkiintoista puuhasteltavaa jotta!

Vaikkapa:

  • hiihtämistä
  • television katsomista
  • pörssikurssien seuraamista
  • autonkyydissä istumista
  • Lempin kanssa seukkaamista
  • filateliaa
  • numismatiikkaa
  • warretusta
  • linnunpönttöjen rakentamista
  • jne yms mm

Niin yksinkertaisesti sitä ajankulua ei vaan huomaa, tai että lepo tekisi jo eetvwarttia. Suurin syy on kuitenkin siinä että jos nukkuisi niin ei tietäsi niinä aikoina olevansa eläkkeellä ja ne tunnit sitten tärväytyisivät, menisivät hukkaan.

Lukemistesti onneksi auttaa yliväsymyksen ja ylirasitustilan huomaamisessa paljon paremmin kuin viidenkympin hiihto.

Lähtökohta on että Bahtinin kaltaista luettavaa on kartettava illantullen muuten yö yllättää, kun taas seiskamainen lukemisto on oikean suuntaista.

"... se pakotti heidät ikään kuin luopumaan virallisista asemistaan (munkin, papin, oppineen) ja tajuamaan maailmaa sen karnevalistisessa nauruaspektissa. Eivätkä vain opiskelijat ja alempi papisto vaan myös korkea-arvoiset kirkonmiehet ja oppineet teologit sallivat itselleen tämän iloisen irrottelun, ts. tauon vakavasta hurskaudesta ja "luostarivitsit" (Josca monacorum), kuten yhtä keskiajan suosituinta teosta niitettiin. He kirjoittivat kammioissaan latinaksi parodisia ja puoliparodisia oppineita tutkielmia ja muita nauruteoksia ..."

Tuotakaan Bahtinin Rabelais-tutkimusta ei mitenkään malta kesken lopettaa, vaan aivot heräävät ja alkavat melkoisen häränpyllynheiton ja metakan ja metelöinnin, alkavat iloissaan potkiutua ja askarrella saadessaan ikään kuin sadetta keitaalle. Asetu siinä vireystilassa sitten levolle ja nukkumaan!

Vaan otapa, tempaisepa siihen kintaisiisi muutama Tauski, Paula Koivuniemi, Hjallis-palanen tahi Matti Nykänen kevyemmistä julkaisuista niin johan viimeistään Mikko Leppilammen ja Aki Hirviniemen, noiden kuuluisien automiesten ja ainakin XX:n kohdalla silmät lurpsahtelevat ja vaivut sikiuneen.

Testatkaa vaikka!

-1 13/600km/€


Kukkelmanin nimi on hävytön



selviää Tarkan selvittämänä

ed. 3. tästä

Naisen saanti Kukkikselle on ongelma, vaikka sanovat että soittaja saa AINA. Rainer Friman ainakin vastikään kehui Avussa, miten helppo nakki hänen oli nuorena saada se illan paras. Ja kyttyrä-Kukkelmanhan on haitarinsoittaja myös. Mutta ei.

Yksi lähti sotamiehen matkaan, niin  oli nappien ja kaluunoiden perään. Yksi rahanmankuja häipyi ja oli vielä lähtiessään kastellut suolavedellä Sakriksen kukkasen. Yksi oli ollut niin ruma ettei Sakris voinut sitä kahviloihin kuljettaa. Kaunis tyttö taas lähti pois kun ...

Saivat olla ja mennä.

Onnekseen Sakris oli tavannut vegetaarin ja teosoofin, kuhnetohtorin, miehen joka opasti niin että hän jätti ilkeät paheet iäksi pois: viinat, tupakat ja sen semmoiset, varmaan nuo joutavat heitukatkin. Sillä tavalla kuulemma selkäpattikin vähitellen sulaa pois.

Vapaussota, se siihen vielä tuli! Kuularuiskut rätisivät yhtämittaa. Viimeinen tikki se oli, köyhyys jäi pysyväksi. Vaan kummallinen uni tuli uneen: hän oman päänsä irrallisena näki ja pää puhui ja naisten peliin taas usutti.

Menee Kukkelman ennustajaeukolle, joka repäisee nenänsä irti. Kyllä, kyllä - kaunottaren povaa tulevaksi. Ja onni täyttää Kukkelmanimme sydämen jokaisen sopukan.

Mitähän se Joel tällä Rakastuneella rammallaan ajaa takaa? kyselen ja selaan Tarkkaa, tietääköhän Pekkakaan, mikä on homman nimi. Voihan olla, ettei Lehtonenkaan välttämättä: Mukkakin sanoi ettei hän kirjoituksiaan useinkaan tiedä. Tarkka kirjoittaa: "Köyhä polseviikki Sakris Kukkelman edustaa suomalaista köyhälistöä niin kuin Slllanpään Hurskaan kurjuuden Juha Toivola tai myöhemmin Elmer Diktoniuksen Janne Kuutio ... Kukkelmanissa on realismia, mutta ennen muuta hän on groteski olento, jonka ylivoimainen mahti lyö maahan."

Ei taida Pekkakaan tietää muuta lukijaa enempää kuin että sen povariakan nenä on tekonenä. Ja Kukkelman-nimen selvittää Tarkka Irma Perttulan mukaan: kuk on miehen elin; kuckel on kurtiisi; ruotsin ku(c)keliku 'kukkokiekuu' yhdistyy kukkoon; man on maskuliini ja seksuaalisuutta korostavaan viitekehykseen kuuluva.

Kukkelmanhan puhuu hoono soomi, ja senkin puolesta rampa.

Sitten sitä povarinaisen ennustama naista etsiessään Sakris törmää rikkaaseen mieheen joka ampuu Sakrista jäniksenä. Sakris ihmettelee:

- Miksi te tahdotte ammuta kävelijöitä?

Olemme kolmanneksen edenneet Rakastunutta rampaa ja sivuja takana 60. Sakris on siis rakastunut, muttei tiedä vielä kehen. Vaaroja täynnä olevan tien takan tuntuu rakkaus piileskelevän.

Mutta katsellaan, jos se sulosuu vielä vastaan tulisi.

 

Onhan sentään kirjassa kevät menossa ja kohtapian meilläkin.

Palaillaan.


-1 13/587km/€


Yksityisessäkin terveydenhoidossa puutteensa!


08.02.2013 - 13:00 | hikkaj | MEDIA - tv,lehti,kirja yms, LEHDISTÖ

no jopas nyt!

eli seurannan ja puuttumisen puute

Onni Eläkeläinen kuuntelee tänään sydäntä, so. lukee Sydän-lehteä vuoden 2013 ensimmäistä.

Lääketeollisuuskeskuksen entinen toimitusjohtaja Erkki Alanko kehuu julkista terveydenhoitoa. Työterveyshuolto seurasi kyllä kohonneita sokeri- ja rasva-arvoja sekä eteisvärinää, mutta vasta julkinen terveydenhoito ryhtyi toimeen - työuran jälkeen. Olisiko työterveydenhoito seisonut enemmän työnantajan puolella?

Vuosittaisissa laajoissa työterveystarkastuksissa laboratoriokokeita tulkitessa annettiin hoito-ohjeiksi hieman koholla olleisiin arvoihin painonpudottamista - niin kyllä se siitä.

Eteisvärinähoitoon ei otettu mukaan Marevan-lääkitystä, koska se olisi vaatinut verikokeissa ramppaamista. Hyvää työaikaa olisi mennyt hukkaan. Vähän tuohon suuntaan arvelee Alanko.

Toimitusjohtajan pestin lopetettuaan hän siirtyi julkisen terveydenhoidon asiakkaaksi Jakomäkeen. Hoitolinjaukset muuttuivat välittömästi: marevan, ultra, katetriablaatio, rytmitarkkailut toimenpiteen jälkeen. Diabetes-diagnoosi ja metamorfiinilääkitys, diabeteshoitaja huolehti silmäpohjakuvaukseen pääsyn. Kolesterolilääkitys käynnistettiin.

"Omalla kohdallani on pakko todeta, että yksityisen puolen työterveyshuollossa minua kyllä seurattiin, mutta Käypä hoito -suositusten mukaista hoitoa olen sekä eteisvärinääni, diabetekseeni että kohonneisiin veren rasva-arvoihini saanut vasta Jakomäen terveysasemalla", kertoo Alanko.

Työterveyshoidon fokus on työkyvyn ylläpitämisessä, ei kansansairauksien pitkäkestoisessa hoitamisessa.

Anttila varoittelee eläkeikäisenä työterveyshuollossa pysymistä, mihin isot kansainväliset firmat pyrkivät, koska silloin: hankalahoitoiset, paljon seurantaa vaativat sairaudet jäävät helposti vajaalle ja huonolle hoidolle.

Onni E on ihan ymmällä, nikottelee eikä jaksa tänään tuoreesta Sydän-lehdestä muita lukuja lukea: siis lääketeollisuuden mies puhuu vastoin kehuttua!

No toisaalta: eihän hän ota kantaa, mikä porukka niissä terveyskeskuksissa saisi puuhailla -  firmat vaiko kunta.

Jää siinä ovi raolleen Attendollekin.
-6 14/574km/€

(Veju 720 km)


Kaupan kanisteri kus...pissiä



pysytään astialla eli eilisessä teemassa - vuorossa vuoden graafikko joka nyt vuorostaan kusas...sahasee silmään

(Se eilinen Ylkkärin housuunsontijoiden tempaus oli kuulemma vain provokaatioesitys, jota ei oikeasti toteutettu - niin 'tiesivät' eilisen Pyöreä pöytä -radio-ohjelman keskustelijat Kaarina Hazard, Mika Pantzar ja Maija Vilkkumaa.)

. . . . .

- Vielä tämä piti nähä! oli murahdellut paikallinen lossari kun turhanhienoon moderniin lossiin piti vielä perehtyä ennen eläkkeellelähtöä.

- Samat sanat graafikosta! murahti Onni Eläkeläinen ja harmitteli kun ei ennättänyt Voiman kansia kiinni läväyttää ennen kun ingressin luki ja alun juttua.

Voimastapa Voimasta, mistäs muusta kun siitä lehdestä, jossa Kauppalehtikin lytättiin ampumisharrastuksesta!

"Vuoden graafikko, designbloggaaja ja Voiman sarjakuvapiirtäjänäkin tunnettu Kasper Strömman myy netissä kanisterillista kusta 850 eurolla."

Niin lukee ingressissä otsikon Tee-se-itse design alla.

Itärajan asukkina Onni laskeskelee että varmaan tuotakin nestettä saisi rajan takaa puoleen hintaa siinä missä bensaa ja dieseliä.

Tai Oikeastaan ei edes huvita koko Kasperin juttu, vaikka pitäisi.

- Mikskähän ei? pohtii Onni orpona.

 

Ihan äsken ei ole tullut juttua josta ei iloa irtoaisi, otettavissa olisi. Onko hyvän maun raja ylitetty?

Onko Onnin huumorintaju loppuun käytetty?

 

Lukee parhaillaan Bahtinia ja pitäisi kyllä löytää karnevalistista huumoria nimenomaan kansankielestä, jota Kasperin ja Ylioppilas-lehden toimittajien kielenkäyttö näissä alapääasioissa edustaa. Siinä missä Uutisvuodon Tervon, Saanilan ja Baban huumorikin, joka perustuu materialistis-ruumilliselle tasolle: syöminen, juominen, ruuansulatus ja sukupuolielämä.

Vaan ovat ne uutisvuotolaiset sentään vähän häveliäämpiä karnevalistisuudessan kuin Kasper-mies ja toimittajanaiset: eivät ne sentään omaansa kauppatavaraksi tikistä!

Aika kova hintakin vuoden graafikko Kasper Strömmanin lirillä: 850 € purkki.

Vissiin titteli nostaa hintaa?

Vai olisiko mies muuten vain tal. lirissä?

 

Onni E lopettaa lukemisensa yökötellen tähän, mutta sen verran jalo on, että viime voimillaan pahasta olosta huolimatta jaksaa jättää tiedonhaluisille linkin, jossa tietoa kuvan taiteilijasta:

-6 13/560km/€


Hapsenkakkiaiset - ensimmäinen näyte annettu


06.02.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, Työelämä, uutiset, lapsismi, LEHDISTÖ

sontivat housuihinsa akkiaiset!

 Kekkosen  ja muiden lehden päätoimittajien jäljillä

IS 5.2.2013

 

YO-lehti eli Ylkkäri täyttää tänä vuonna 100 v. 

 
Päätoimittajana toimii VTK Vappu Kaarenoja, 25 v.

Saavutukset: kakki housuihinsa bussissa juhlamatkalla Turkuun, kokeillakseen  toimittajakollega Aurora Rämön kanssa, mikä tunnelma! mikä fiilis! linja-autossa.

Asiasta uutisoi IS , itse juttu luettavissa Yo-juhlanumerosta.

Päätoimittaja Kaarenoja istahti Arto Nybergin ohjelmaan toissa sunnuntaina jolloin ei vielä niin hirveesti kakittanut.

Tässä poimittuna päätoimittajan ajatuksia Nybergin johdatuksessa (huom! Lukuohje:lukijan pidäteltävä mielessä linja-autotapahtuma):

  • heijastella uuden sukupolven ajatuksia
  • mitä yo-lehti edellä sitä kansa perässä
  • uusien esitysten esiintuloväylä
  • sisällöllinen ajatus ulkonäköuudistuksessa
  • kaikki äänet eivät pääse esille
  • kertoo tulevasta, mistä ET-lehti vähän vähemmän 
  • omat pullot mukaan 100-vuotisjuhliin
  • urheilu ollut katvealue, tsempataan

Jäämme odottamaan seuraavia urheilusuorituksia hyvin sujuneen neitsytnäytön jälkeen.

Ensi lauantaina 9.2. olisi vuorossa Alppihiihdon MM-kisoissa Itävallan Schladmingissa naisten syöksylasku.

Tai jo huomenna Tšekin Nove Mestossa ampumahiihdon MM-kisoissa ampuillaan kovilla sekajoukkueviestissä.

-8 12/547km/€ 


Ari Vatanen


05.02.2013 - 13:00 | hikkaj | liikenne, lapsismi, ällös unta näe!

aika haipakkata, sano

Olin Ari Vatasen kanssa samassa kyydissä; aika haipakkata oli meno, vähän niin kuin Pirkka-Pekka Peteliukse piisissä Lellelle, siinäpä lentolaulussa jossa kapteeni on letkeimmillään.

Ojan pohjia raapi välillä, mutta onneksi ei oltu Monte Carlossa tai Alpeilla, vaan oltiin Tuupovaaran yössä ilman Jaakko Teppoa. Ihan näitä tavan pohjoiskarjalaisia vaaramaisemia kurvailimme.

Aria vain nauratti mitä syvemmältä ojaa auto kaapaisi. Arin naaman ilmeitä seuratessa tiesi heti milloin kohta taas kolutaan: mitä leveämpi loiste sitä syvempi monttu.

Ei Ari itse ajanut, kuski oli sen poika. Me Arin kanssa istuimme takana eli auto oli näitä standardimalleja eikä mitään turvakorillisia kilpureita.

- Jos tuossa kuusiaidan luona postilaatikoilla pääsisin pois niin olisin satisfäksön, pyysin kun maiseman vilinästä aloin sen verran toeta että näytti tutuntuntuiselta.

- Jarruttele poika mäin alla, alakaa näyttää tämä koekaniini paistetulta, Ari jatkoi pyyntöä etupuolelle tai oikeastaan sivulleen suomensi mitä oli juuri ranskaksi kuskille pudotellut.

- Au revoir et Merci!...ja sarkofaag.

Sen verran osasin ranskaksi hönkyä kun oli pysäytetty ja pääsin kömpimään ulos purkista.

Läppäsin oven kiinni eikä kauan tarvinnut vilkutella kun kiitäjät näkymättömissä jo olivat. Huvitti kun siihen hätään ennätin vielä vitsinkin murjaista.

Pyhän Nybergistäkö ois johtunu moinen näky?

-7 13/535km/€


Pelimies


04.02.2013 - 13:00 | hikkaj | Sijoitus/kauppa, lapsismi, voe mahoton!

konetta lypsämässä

Oli joutavanpäiväinen päivä: tienaamaan ei saanut mennä pyrynä metsänrajaan eli mäenlaskuun/hiihtämään, ei saanut koska oli tikkien poiskaivamisenpäivä.

- Saattavat hyvässä lykyssä parantuakin, sanoivat mukavat naiset saatuaan kaivetuksi Tapsan tiukkaan kuromat tikit selkäpiiltä. - Jos mättää mättää niin käyt sitten antibioottikuurin. Tämmöistä tupsutettavaa desinfiointiainetta ostat ja höljäät niin eiköhän.

- Tupsutettavaa diskvalif ... desinfioi ...peroksidia jos saisin ja haavatyynyjä, kohta jo oli Onni Eläkeläinen änkkäämässä kaupungin Yliopiston Apteekissa.

Ihan sitä tehden oli lähtenyt kaupunkireissulle käyttämään Uniikki-korttia; lukumiehenä Onnilla oli juoni, sillä tällä tavalla hän saisi varmistettua samointein Apteekin hyllyltä -lehden tulon taas vuodeksi eteenpäin. Lakkauttavat pirulauta jos ei muista aina silloin tällöin asioida.

Onni Eläkeläinen oli siis taas uskaltautunut kaupunkireissulle.

Vaikka edellinen reissu ei hyviä luvannut: silloinhan se muuan akka säkätti ja säkätti ja hyvä ettei kimppuun käynyt niin kuin Kaj Kunnas Mertarannan niskaan kun Suomi jossain pelissä voiton vei.

Vähän varovanpuoleisesti astui Onni ulos apteekista samalle kävelykadun osalle, missä se ämmä oli säikäyttänyt ja jäkättänyt.

Semmoinen oli kutina että ei tämä reissu nyt tässä voi olla - laastarit repussa ja peroksidia pullo povitaskussa!

Eikä ollut.

Pelipojan tapasi kun kulmittain käveli toiselle puolelle katua ja astui Ray Pottiin. Kahville lähti eikä pelaamaan. Ilmaiset on kahvit tässä luolassa, joillekin tosin aika kalliiksi käyvät jos niihin lypsykoneissiin erehyt lanttis laittamaan: Kulta-Jaskaa ja Jokeripokeria ja mitä niitä nyt pannunheiluttajaa löytyy, niitä joiden koukkuun ovat viisaammatkin tarttuneet, julkihenkilöistä ainakin Claes, Rainer ja Anita.

Tämä pelipoika ei ollut julkku, jonka tapasi.

Hitonmoinen rulina kantautui kahvipöytään nurkan takaa niin että aivan piti nousta kurkistamaan. Vaan oli hyvännäköinen näky: Semmoinen kakskymppinen pienenläntä kaveri hoiteli kahta konetta. Kiirettä tuntui pitävän kun kahden koneen nappeja joutui näpelöimään. Taitavasti poika näpelöikin. Pienen hiljaisuuden jälkeen rolisi taas. Ja taas toisesta. Ja taas toisesta! Poikaakos nauratti. Kyykisteli, alakautta tillisteli Kaikkosen vahvuisten silmärillien takaa naama onnen ympyröillä, kolikkomerta kaivoi, tönki, taskuun tunki, helistellen parkaisi:

 - Eihän nää mahu ennää minnekään! Taskut on jo täynnä ja housut puttoo! Ota sinä näistä kihot. Kohta pääsee taksilla kotiin.

- Riippuu miten kaukana asuu.

- Rajalla. Ne on jo olleet huolissaan miun pelaamisesta, pikkunaskalista oon pelannu ja voit arvata että hävitty on.

Siihen käveli tyylikäs ruletinhoitajanainenkin katselemaan viereen hymyilemään. Lienee tarkkaillut onko peli rehellistä.

Onni E hymyili takaisin ja peräytyi, pudotti pahvimukin roskikseen ja astui ulkoilmaan torinreunamille.

Oli aika poistua hyvän sään aikaan kotimatkalle, herran rauhaan.

Vielä tosin piti nähdä se kolmen auton ketjukolariruuhka siinä Kukkupään rinteessä ennen Paratiisiin pääsyä.

 

Vaan pientä oli ketjukolari pelimiehen näkemisen rinnalla.
 13/522 km/€


Marja-Sisko Aalto


03.02.2013 - 13:00 | hikkaj | rakkaus, MEDIA - tv,lehti,kirja yms

miehestä naiseksi

Toissalauantainen kupletti yhä päässä kuplii.

Oli siellä Imatran teatterissa silloin muitakin nimituttuja kuin Juice Leskinen lavalla, eli oli ammattilaisia esittämässä elämää näytelmäkupletissa Ollaan ihmisiksi. Katsomon puolella oli Imatran entinen kirkkoherra Marja-Sisko Aalto, aik. Olli-Veikko Aalto s.1954, jonka elämä mullistui kun hän muuttui miehestä naiseksi tai sai oikeuden olla nainen, niin kuin aina on tuntenut olevansakin.

Ihan ihmisiksi käyttäytyi teatteriväki minkä nyt uteliasuus kahvijonossa muutamia päitä pitemmäksi aikaa käännättikin, mutta kukaan ei kai kuiskinut niin ääneen kuin Tainiokosken kirkossa, kun Marja-Sisko oli istunut vapaavuorolaisena kirkonpenkissä. "Onkohan sillä oma tukka?" oli kuiske kuulunut. "Oma on eikä peruukki", oli toinen tietänyt. Tuommoisia oli kuullut Marja-Sisko ja kertoilee tapahtumista blogissaan, jota nyt olen toista iltaa lukenut alttiilla ja oppivalla mielellä.

Bloginpito alkaa merkinnällä

 tiistai 11. elokuuta 2009  Olen Marja-Sisko Aalto, 55 v ja pappi. Yli 50 vuotta elämästäni olen tuntenut eläväni jonkun toisen kehossa. Ympäristön paineet pakottivat elämään pojan ja miehen elämää, vaikka olen aina tuntenut olevani tyttö, sittemmin nainen. Vuoden 2003 alusta Suomessa tuli voimaan laki transseksuaalien tutkimuksesta ja hoidosta. Hakeuduin pitkiin, monitietellisiin tutkimuksiin, ja 3.10.2008 sain diagnoosin F 64.0 mtof (= transsukupuolinen, korjaussuunta miehestä naiseksi).

Rohkean ihmisen pakottava teko.

Rohkeutta varmasti myös vaatii tulla 'uutena' ihmisenä vanhojen joukkoon, vaikkapa palata entisen kaupungin teatteriin katsojaksi: siinä helposti itse joutuu näyttämölle.

Mikä sopiva nimi tässä tilanteessa olikaan näytelmällä: Ollaan ihmisiksi.

Ei Juicellakaan helppoa ollut ihmisenä olla - kelläpä aina olisi jos varsinkin sielunseulontaa usein harrastaa.

Vaimolle kuiskasin jossain vaiheessa Marja-Siskoa ja hänen seuralaistaan katsellessa: -Onneksi sattui piispaksi Riekkisen Ville, vähemmän ahdasmielinen, joka hyväksyi ja edisti uuteen virkaan siirtymistä.

Nytpä tässä siis lueskellaan suurella mielenkiinnolla, mit großem Interesse und Neugier, Lehtosen, Mukan, Bahtinin sekä muiden hyvien lisäksi Marja-Siskon blogista elämän kuvioista vuoden 2008  jälkeen. Marja-Sisko kirjoittaa suurella ymmärtävällä sydämellä niin että kumma jos ei lukijan näköala edes hitusen levene. Mukava kuulla että Taivaanpankolle hän on tässä vaiheessa jo päässyt asustelemaan; mikäs siellä olla ja elöä ja Puijon laduista nautiskella hallintotyön päivien päätteeksi.

ke 19.01.2011  Jos olivat liikuntapaikat hyvät jo Imatralla ja Helsingin Oulunkylä-Paloheinässä, niin ovat ne Kuopiossakin. Lemppariladukseni on tullut nousta Puijon mäelle, sieltä selännettä pitkin Puijonsarveen ja alalatua takaisin. On pari tosi vinkeää mäkeä, joissa meinaa pipo singahtaa.
Tiedänhän minä, että joka paratiisissa on käärme ja että joskus vielä tulee lunta tupaan, mutta nyt nautin siitä, että on hyvä olla. Muun Suomen ovat vain rakentaneet vähän kauas täältä...

 13/509 km/€


Pankin-Aino täyttää tänään 100 vuotta!


02.02.2013 - 13:00 | hikkaj | hyvinvointi, rakkaus, koti, Local, lapsismi

Onnittelemme tyttöpiätä sydämistä

Pankin-Aino on minua vuosikymmeniä vanhempi; kun minä leikin hiekkaläjällä kippimersulla yksin, laskeutui Aino naapurin yläkerrasta pankkitalon portaat ja ilmestyi aidan takaa kaveriksi. Heti tuli mukavampi olo.

- Tehhään Aino autotalli tälle mersulle. Kaiva sinä niin minä kuskaan hiekat monttuun.

Aino heläyttää naurunkikatuksen ja tarttuu lapionläpykkään.

- Mihin kohti oot ajatellut tallin?

- Tähän kumpareen alle, innostun kun sain kaverin.

Leikki se Aino kauppaakin kun talvella kävi; muista aikuisista ei ollut leikkijöiksi. Nauraa hurautti ja sitten alettiin hinnoitella. Siskon ja siskon tytön kanssa asui. - Tyttöpiänä on säilynyt noin mukava immeinen, ihmettelivät jotkut.

'Tyttöpiätä' ihmettelin minä - mikä tyttö nyt Aino!

Tänään on SE päivä: Aino täyttää satasen. 100 v. Ja voimissaan; ei enää pyöräile kaupunkiin töihin vaan potkurilla potkii kylillä.

- Jos millon unohat päivän niin käy naapuri-Artun hautakummulla, kivestä niät. Saman ikäsiä ollaan, toinen vaan siellä jo pötköttää.

Niin Aino aina sanoo kun ikään puhe kääntyy, ja väkisinhän se näillä kymmenillä kääntyy. Vaikka puhutaan me hupasempiakin, vaikka siitä siskon pojasta, Karista, joka pienenä sai aina lähtöpassit isältään kaupasta tiellä pyörimästä ja miten sitten poika pontevana ilmoitti että 'kun minä katvan itokti niin minä tulen kauppiaakti ja tanon kaikille jotta POIT POIT!'

Niin se Kari sanoi, mutta nyt Karikin on jo poissa, ja lähes kaikki. Vaan Pankin-Aino elää - ja porksuttaa!

Ainolle pitää viedä tänään lahja: veisiköhän semmoisen valkoisen pikkuisen muovilapion? Sitä mersuakaan kun ei enää ole, minne lie joutunut kadotuksen teille; mersu oli vihreä ja sen toiset takapyörät nuljahtivat tämän tästä pois akselinkoloista; monet kuormat sillä kuljetettiin kun Aino lapioi lavan ensin kukkuripääksi. Vai veisköhän Jouko-papin tekemän runon?

Vaan hittolainen: satavuotta!

Ei uskois.

       psst 4.2.2013 ma, tavattu: LEIKKIKAVERIT 



Pappi-Joukon kirkossa jokunen vuosi taapäin lukema runo:

 TÄHYSTÄJÄTYTÖT (omistettu omalle äidille Tampereella ja Aino Hirvoselle Rääkkylässä)

Missä ovat ne kirkot ja kirkontornit, jonne te nuoret neidot kiipesitte?

Voi, niitä on kaikkialla, korkeita tähystyskattoja joka puolella.

Te kiipesitte vaikka yösydännä talven viimassa

jotta saitte pelastaa yhdenkin ihmisen.

 

Te nuoret tytöt, te tähtisilmät!

Teidän nimi oli Aino ja Annikki, Anna ja Marjatta - 

teidän korvistanne oli korutkin viety

sotateollisuuden tarpeisiin,

mutta te kuuntelitte, ja te kuulitte kaiken.

 

Tuonne kirkonmäelle te juoksitte ja tornin portaat kolisivat.

Suntio huusi: ”Älkää teloko itseänne, älkää niitä lankkuja tiputtako!

Kiivetkää varovasti – mutta nopeasti!”

 

Ja te tähtisilmät kiipesitte, kellotapulin luukut avattiin.

Ette tähystäneet tähtiä te kirkassilmät,

nykytytöt katsovat ja odottavat romantiikkaa tähdistä,

te katsoitte, tarkasti katsoitte ja kuuntelitte

tuleeko tähtien välistä kauhea pommikone.

 

Moni teistä tähystäjätytöistä on Taivaan Isän luona

ja katselee rauhan rantaa, mutta joku teistä,

tähystäjistä, tulee vielä kirkon penkkiin

sen korkean kiipeilytapulin alle,

nyt ilman pelkoa, ja te huokaatte:

Varjelkaa lapset elämää,

katsokaa lastenlapset niin kauas kuin silmä kantaa,

mutta varjelkaa elämää,

Taivaan Isä meitä kaikkia rakastaa.

                                                                                       Jouko Lehtonen

14/496 km/€


Korukaupparyöstöt helppo lopettaa stop-tykkänään!


01.02.2013 - 13:00 | hikkaj | uutiset, LENNU, lapsismi

 taas miljuunasaalis toissailtana

.

 kuva:Poliisi/Yle


.

Heräilee horroksestaan Lennu, vai liekö etelän palmujen alla käynyt huojumassa kun ei ole kuulunut ei näkynyt. Vaan nytpä tuli tuulispäänä viesti ja selkeä mielipide ihmisen turhamaisuudesta.

Ettäs kehtaa! Ja Lennun tietäen: tosissaan se on.

PS

ite mietin: mahtaa olla killinajatukset tuolla myyjällä, kamala paikka.

 

 

" HV

  HJ

 

Kesken Alueuutisten se mukava tytönpallukka ei kun Malinen se oli sittenkin ilmoitti että just ryöstävät kauppakeskus Minnassa korukauppaa.

Että silleen. Turhaa touhotusta. Hittoakos naiset koruja pitävät. Ja nyt jo miehilläkin killuu koru korvassa toinen kaulalla! Sillä tanssijan Saakimilla tais olla navassai.

 

Loppus toptykkännään ryöstöt jos naiset lopettasivat korujen ja muihen rilikuttimien käytön. Hittojako niillä on virkaa! Lopetetaan korukaupat.

Tyhjän tapaisivat Palttijan pojat, turhan kumvenematkan tekisivät. 

 

Tuus

   Lennart "

 
8 kommenttia

************************************************
MAALISKUU 2013 - KL
************************

Pitkäperjantaina


29.03.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, rakkaus, lapsismi

lyhyesti virsi kaunis


до свидания



Dostojevskin sielunkärsimyksiin ja kiirastuleen



jos Fjodor eläisi hän pelaisi kenoa ja löisi pitkävetoa - peluri mikä peluri!

Kellon valanta 11.-18.8

Hyveet arjessa - sokraattinen dialogi 12.4.-14.4.

Arjen kauneuden filosofia 19.-23.6.

Seinätekstiili huovuttamalla 8.-12.7 ....

Onni Eläkeläinen viettää kiirastorstaita, hakee viimeisiä tietoja kulttuurikaupunki Pietarista. Kiivaasti selaa kaikenlaista materiaalia. Päässyt Valamon sivuille. - Hyviä kursseja nuokin. Mutta...

 

Matkakuumetta? Tuskin

Hänhän on vanha tekijä: kaupunki tuttu Neuvostoliiton ajoilta - Eremitaasit ja Iisakin kirkot koluttu, Europeiskajat, Moskova-hotellit nautittu, käyty Pietari Paavalin linnoituksessa siinä missä Pietarhovin avarassa puistossa jossa suihkulähteet solisevat hiljaa. Heinätorikin katsottu ja päätoimittaja Kiviojan Pekan kanssa istuskeltu Nevskillä kirjailijakahvilassa kahvia virvokkeiden kera juotu siitä sitten kävelty Dostojevskin kotimuseoon vierailulle

On menty rajan yli Niiralasta, on ylitetty raja Nuijamaalta ja Vaalimaalta.

 

Mutta se oli ennen vanhaan ja nyt on nyt. Sekö epävarmaksi vetää? Vai ruplan vaihtokurssi, kun ei sitä enää kadulla vaihdeta?

Ei.

Ei, kyllä se on kasvanut viisaus ja vakavuus: ei sinne enää iloja etsimään mennä. Vaan elämää: mikä se on sen ydin? Dostojevskin jalanjälkiä kompuroimaan.

Tärppää.

Kato kato!

 

Kaksi idän jättiläistä - Dostojevski ja Tolstoi 30.8.-1.9. lukee Valamon kesässä 2013

"Kurssilla vertaillaan kahden suuren venäläisen kirjailijan ihmiskäsitystä. Fjodor Dostojevski puhuu yhtä intohimoisesti niin jokaisen Karamazovin veljeksen kuin Idiootti-romaanin lapsenkaltaisen ruhtinas Myshkinin kuin Riivaajien hillittömän Stavroginin suulla. Kaikki ammentavat sanottavansa Dostojevskin sielun syvyyksistä. Leo Tolstoi luo ..."

Melkein ulisee matkalaisemme kaiken tämän nähdessään ja tutustuessaan tulevaan materiaaliin: siis sittenkin maailmalla tarjota muuta kuin Katainen, EU, hevosenliha kebabissa, ja se samperin Nykänen Susannoineen!!!

Vaikka jos Dostojevski nykyhetkeen siirrettäisiin niin pörssihai se olisi ja siinä sivussa Kenoakin kopaseisi. Tietäähän hän sen, Onni Eläkeläinen. Ja Tolstoi metroasemalta löydettäisiin...

Koville koville ottaa matkaan pääsy, vaan eiköhän tuo jo huomenissa linjapiiliin astu kera parhaimpansa.

Peukutetaan!

"Onneksi portilla kaikki kävi hyvin. Sattui vielä niin, että kun varta vasten hänen edellään ajoi portista heinäkuorma pihalle, ja se piilotti hänet hänen kulkiessaan porttikäytävässä, Kuorman ehdittyä pihalle hän pujahti vikkelästi oikealle. Kuorman toiselta puolen joitain huutavia ja riiteleviä ääniä, mutta häntä ei kukaan ollut huomannut eikä vastaan sattunut ketään. Tämä suuren nelikulmaisenpihan puolella oli useita ikkunoita auki, mutta hän ei nostanut päätään - siihen eivät voimat riittäneet. Eukon asuntoon johtavat rappuset olivat lähellä, heti portaissa oikealle. Hän oli jo portaissa ..." Dostojevski: Rikos ja rangaistus, 1866

 

 


Kellokeskiviikkona ajateltava menneitä ja tulevia


27.03.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, KIRJALLISUUS

pääsiäisviikolla tikkutiistaita seuraavana päivänä eläimille laitettiin kello kaulaan ja laskettiin ulos kirmailemaan - votkaturistit taas ajettiin muliksi kirmailun jälkeen

.

.

Leningradin matkailijoillekin olisi pitänyt kello kaulaan kietoa; nykyisin ei niin väliä enää, sillä sivistys on nujertanut vapaan ihmisluoman ilmaisuvoiman.

Vaan silloin 1703, kun Pietari alkoi perustaa Pietaria Nevan rämeikköön, ja 1712, kun tsaari suuri julisti kyläsen pääkaupungiksi oli kaikki vielä kahta kauhiampata. Kello nääntyvän työmiehen kaulalla ei sen kummempia reaktioita olisi kanssakärsivissä aiheuttanut. Meno oli juuri niin tolkutonta kuin vain Pietari Suurelta voi odottaa: raippa seljässä ja henki löysässä.

Ja tuonneko on menossa Onni Eläkeläinen! Vapaaehtoisesti Pääkallonpaikalle pääsiäisenä pieksettäväksi kuin Jeesus.

On hän valmistautunut, kuten olemme huomanneet, jo viikkojen ajan huolella tehtävään: hän tietää Pietarin historian ja erityisellä pieteetillä hän on pannut merkille että keskeinen saari kaupungissa on Jänissaari, prikulleen samanniminen saari, jota kiertäen hän hiihtää veuhtoo päivät pääksytysten omalla järvellään. (ks. lukemat alaoikealla)

Ettäs pitikin sattua!

 

Koti-Jänissaari on asumaton, se on käärmeiden koti. Aikoinaan saaressa on asunut Jänis-Pekka kaivamassaan maakuopassa, jonka soraseinillä roikkuivat elävät kyyt ja kivenkoloista työntyivät käärmeiden kielet miestä nuoleksimaan.

 

Pietarin Jänissaarella on toisin. 

Zajat ostrovaksi kutsuvat Jänissaartaan.

Siellä Zajatšissa sijaitsee Pietari Paavalin linnoitus ja sinne on haudattu niin Pietari Suuri kuin muutkin tsaariseuraajat, jopa viimeisen tsaarin Nikolai Kakkosen (ei suk. Kyöstille) jäänteet sinne lopulta kuljetettiin ja Boris Jeltsin kävi asian 'siunaamassa'.

 

Vaan tänään on unohdettava historia ja keskityttävä kielen opiskeluun, jotta Onnia ei kaltoin kohdeltaisi reissun aikana.

 

Kielen oppikirjana hän käyttää Veikko Huovisen kirjaa, sitä Pietari Suuri hatun polki. Paljon on kunnon venättää jo päähän tarttunutkin, kyllä pitäisi selvitä isommissakin kahakoissa.

Tullimiehille ja publikaaneille hän aikoo täräyttää heti puomilla: - Lihoimetz!!* Goloshtannik!** Sukin syn!***

 

Noilla komennoilla selvisi Pietari Suuri, niin eiköhän Onni Pienikin niillä pärjäille.

Ja jos ei,

niin opettaa Veikko muitakin vahvoja verbejä ja kohteliaita sähäyksiä; ne Onni kirjoittaa paperille vallan:

  • skandypa =nilkuttaja 
  • nepotrebny =vastenmielinen 
  • gadjenysh =pieni kurja käärme  
  • shut gorohovoy =narri
  • kurva =narttu

Suomentaa paperin toiselle puolelle varmuudeksi myös tullimiehille tarkoitetut * lahjustenottaja ** housuton mies *** paskiainen

- Kurva, hyvä ettei karva, hymyilee Huoviselle - a hyvä ettei jo hyvästele ja hyräile до свидания 

 

-2 17/1141km/€


Piinaviikon tiistaieväs



kertoisiko draperiasta, joka Kristukseenkin vahvasti viittaisi, vai mam-kielestä jolla omat uskomuksensa

.

.

Onni Eläkeläiselle tulee Kehitys-Utveckling-lehti. Tuossa iässä! Luuleeko hän vielä johonkin suuntaan kehittyvänsä! Tuskin enää kehittyy ainakaan laaja-alaisemmaksi, eiköhän suuntana ole supistuminen ja koperoituminen? Mutta antakaamme miehen ponnistella; hymyillään me hänelle.

Onnille tulee Kehitys yhdestä syystä: se on ilmainen, maksuton ja kuka tahansa voi sen tilata osoitteesta kehitysutveckling@esaprint.fi. Onnillehan se on tullut jo viidettäkymmentä vuotta, opettajakoulutuksesta alkaen, eli melkoinen määrä markkoja ja euroja teoreettisesti laskien on Onni säästänyt. Siitä Onni iloitsee.

Tänään tikkutiistaina Onni kaivaa vuoden ensimmäisen numeron esille, koska hän tietää mitä kärsimystä on elämä kehitysmaissa: ei pörssiä, ei mitään! Tuhti paketti tietoa on taas tarjolla, jo kansikuva kertoo, ettei hyvin pyyhi, taloudellisesti ajatellen:

 

Kansikuvassa seisoo vieraisiin oloihin ajautunut inkkarimies kädet taskussa tolpan takana, sulkapäähineestä ei tietoakaan. Mitä hän odottaa?

Sivulta 52 alkaa mielenkiintoinen reportaasi, ja uskokaa tai älkää, sen on kirjoittanut Larisa Pelle ja kuvatkin ovat Pellen. Viimeistään tässä vaiheessa Onni älyää että nyt omat pelleilyt on pelleilty, koska muuten ei kunnian kukko laula. Tai se laulaa kolmesti ja sitten on liian myöhäistä peräytyä ja pelastautua.

Onni vakavoituu ja paneutuu tulevaan lukutyöhönsä.

Reportaasi on mielenkiintoinen: ajamme Guatemalan vuoristossa parintuhannen asukkaan maya-kylään, jota sisällissota, rikollisuus ja huumekauppa eivät vielä ole tuhonneet. Tiekin valmistui vasta 15 vuotta sitten. Todos Santos kylässä naiset huolehtivat arjesta ja kirjovat perinnevaatteita, shamaani auttaa flunssassa sekä sydänsuruissa ja mam-kieltä opiskellaan koulussa.

Todos Santos on naisten kylä, miehiä on lähtenyt töihin Yhdysvaltoihin. Moni mies on laittomalla matkalla menehtynyt. Kylässä on sairaala, mutta perinteinen parantaja on parempi, paitsi isoissa leikkauksissa. Nicolosa Pablo Ramirez, 58, sai viestin unessaan 18-vuotiaana ryhtyä shamaaniksi.

Yhdysvaltalainen insinööri David Stewart asuu kylässä, valkoinen ihminen kylässä on outo näky. 20 vuotta kylässä asuneena hänestä on tullut kyläläinen. - Gabil! Gabil! kajahtelee kylän raitilla tuttavallisesti. Se on Davidin lempinimi, mam-kielessä ei D-kirjainta ole. Gabil on opetellut kielen ja asettunut asumaan savimajaan kuten suurin osa kyläläisistä. Hän ei ole tieten tahtoen opettanut kyläläisille mitään vaan itse saanut oppia kyläläisiltä. Kyläläisten identiteetti vahvistuu kun he huomaavat gringon mukautuvan.

Onni Eläkeläinen sulkee Kehitys-lehden levollisena, vaikka tietää piinaviikon kärsimysten lähestyvän. Ainakin Kehitys luo uskoa ihmiskunnan huomiseen, varsinkin kun siinä reportaasin lopussa on kappale nimeltään Mayat uskovat parempaan tulevaisuuteen, jossa Ranskassa taloustieteitä lukenut kyläläinen Miguel Mendoza, 37, on perustanut kylään kodin elektroniikkaa myyvän kaupan.

Kylän lukeneimman miehen, antropologi Fortunato Pablo Mendozan, 60, jolla on vankka usko muutokseen, Onni jättää kiertämään lähikyliä, kertomaan demokratiasta ja vaaleista: Guatemalan asukkaista yli puolet on mayoja ja parlamentissa alkuperäiskansoilla on vain muutama edustaja  - Nyt yhä useammat käyvät koulua ja oppivat, että kaikilla pitäisi olla samat oikeudet, niin valkoisilla kuin intiaaneillakin. Mutta onko se yhdenvertaisuutta, että neljä rikkainta sukua omistaa 96 prosenttia viljelymaista? 

- EI OLE vastaa Onni topakasti ja nyt vasta huomaa lehden sulkiessaan, ettei kansikuvalla tainnut jutun kanssa olla mitään tekemistä. Oma oletus, ennakkoluulo, oli taas tehnyt tepposensa.

Ei kun on sittenkin, kansikuvan takateksti kertoo: Mayojen mam-yhteisön perinneasuun pukeutunut mies Todos Santosin kylässä Guatemalassa.

 -1 12/1124km/€ 


Piinaviikon alussa sanaa malkamaanantaiksi


25.03.2013 - 13:00 | hikkaj | lapsismi, KIRJALLISUUS

Hannu Väisäsen Taivaanvartijat-romaanin tiimoilta

.

 Hannu Väisänen, s.1951

.

Voiko joku ihan oikeasti rakastaa maanantaita! Ja erityisesti maanantaiaamuja!

Minä en, ne ovat sipulin kanssa tympeintä mitä maailmassa, siis pienessä lähimaailmassa, pään sisässä, voi olla. Väisäsen kirkkomaalari Antero rakastaa, hyvä ettei eniten maailmassa, maanantaita. Vaan Antero onkin Antero, persoona, kirjailijan omakuva. - Homokin vielä. Minä en sitäkään.

Taivaanrannanmaalariksi sanoisin alkukättelyssä, miehen tuotantoa tuntematta. Rento tai eipäs kun: toisella laidalla seisovan ihmisen kuva työntyy lukevan näkökenttään.

Taivaanvartijat on kuvataiteilija Hannu Väisäsen omaelämäkerta-romaanisarjan neljännen osan nimi. Siis, huomatkaa, kuitenkin: romaanista on kysymys, ei dokumentista. Ranskassa asuva oululainen kuvataiteilija Väisänen sai Finlandia-palkinnon vuonna 2007 romaanistaan Toiset kengät. Jäi lukematta; tyttö luki ja kehui.

Jos heti kättelyssä olemme jyrkästi eri mieltä viikonpäivistä parhaista, niin jo 1. luvun lopussa olemme samaa mieltä, kertakaikkiaan: "Jos minulle lapsena, kesken pitkän saarnan olisi kannettu sinetillä varustettu kirje jossa minulle olisi ilmoitettu että jokin Taivaan asioista päättävä Collegium Castum pyytää minua koristelemaan kirkon omaan tapaani, olisin kaiketi vaatinut että laahustava veisuu on heti lopetettava..."

Musiikista, kuvataiteista, snobismista pitävät pitävät Väisäsen Taivaanvartijat-romaanista. Hiukan hienostelevaa, pölyhuiskalla sivelevää tunnelmaa on kirjailijan maailma, hienovaraista, hellää, helposti särkyvää mikä korostuu jos siihen rinnalle asetettaisiin römeä arki. Pannapa rinnalle toinen pätevä kuvantekijä Heikki Turunen ja hänen fyysinen voimamaailmansa, jossa ei pölyhuiskaa heilutella vaan köntällään juuriharjalla hangataan ja litimärällä rätillä luututaan laattioita.

Vaikka on kädentyö kunniassa Väisäselläkin: Anteron tehtävänä on maalata kotikaupungin uuteen kirkkoon alttaritaulu, johon tekijä haluaa vain piiloristin. Ristiriitatilannehan siitä syntyy vanhakantaisen seurakuntaväen kanssa. Toinen 'nujakka' syntyy kirjan loppupuolella toisesta alttaritaulusta, jossa ristin korvaa iso abloy-avain kuten sitä kuvataidetta ymmärtämätön, jämähtänyt seurakuntaneuvosto - se hassahtanut taivaanvartijoiden joukko - nimittelee.

Väisäsen teksti on kultivoitunutta. Aistikasta tai paremminkin sielukasta. Syntyy kädentyön kauneutta, henkevyyttä, suunniteltua romaanirakentelua vähän kuin Sakari Issakaisen taiten kootussa romaanissa Paratiisissa ei soi Paganini. Muttei onneksi niin ylirakenneltua. Jotain samaa silti, koskapa tuo aikapäiviä sitten ilmestynyt romaani kukki mieleen.

Pitäisi oikeastaan Christer Kihlmanin kirja Ihminen joka järkkyi tarkkoa, josko sieltäkin löytyisi jotakin ajatuksellista yhteyttä Väisäseen, sama suuntaushan heillä keskenään.

 

Ylipäätään lukiessa jää tunne, että Väisäsen Antero, eli siis Hannu itse?, on kuin vanha oikukas Greta tukholmalaisessa taiteilijaravintolassa, jolle ihmiskunta on lauma kaakattavia ankkoja, joiden joukossa hän suostuu oleilemaan vain antroposofisista syistä.

Osaa hän olla huvittunutkin; homoutta, miessuhdetta kuvatessaan hän kertoo: "Me leikimme kotia ja uskomme leikin kestävän ... Räiskäletaikina jää usein kesken, koska kotileikki kiihottaa meitä helposti sen verran että sen päätteeksi rakastelemme miten kuten. Kömpelöä se tietysti on, kuin karhujen pyöräily."

Ylimääräinen toisten joukossa, ulkopuolinen tai jotain ...

  Otava 2013

 -1 12/1112km/€


Erityisopettajaksi siinä välissä


24.03.2013 - 13:00 | hikkaj | hyvinvointi, Työelämä, Päästöjä, lapsismi

ei oppi ojaan kaada

ed. K-lahdessa N-liiton rajalla opena 11 v

Ei se nyt aivan niin mennyt kuin edellä kerrottu on. Kymmenen vuoden putki, 1977-88 luokanopettajana liki Neuvostoliiton rajaa, jonka kyläteillä ei siihen aikaan ikinä yhtään venäläistä päässyt liikkumaan, katkesi vuodeksi kohta kahden vuoden jälkeen.

Ja ei kun taas Joensuun kaupunkiin opintielle kuin paraskin Vatanen tai Ihalainen Tulitikkuja lainaamassa. Alku olikin kuin isäntämiesten farssista:

Pyrkypäivänä en muistanut mennä määrättyyn keskustelupalaveriin, jossa mitattiin yhteistyö- ja keskustelukykyä ryhmiin jaetun hakijaporukan kanssa. Menin väärään aikaan väärän ryhmän ovelle koputtelemaan että jos tänne kun en sotki...

Simo Seppo lienee naamasta tunnistanut entisen opeopiskelijan ja tapansa mukaan sallivana salli näin istua vieraisiin pöytiin.

Sisäänkutsu saapui aikanaan ja syksyllä alkoi vuoden kestävä erityispedagogiikan, kasvatustieteen, kehityspsykologian, logopedian yms. jatkoperehtyminen laudatur/cumlaudatur/approbatur- ja ties minkä tasolla. Opettajapuolella vilahteli tuttuja kasvoja, käyttäytymistieteilijöitä menneiltä ajoilta: Kaija Matilainen, Kari Tuunainen, Riitta Sabour ja M'hammed sekä aina mukava möhnikäs, nyt professoriksi edennyt Ihatsun Markku, kollega Kiihtelysvaaran apukouluajoilta. uutena tuttuna ihmisystävä, humaani juuri loppuhäntiä väitöskirjaansa väsäävä didaktikko Jaakko Salminen.

Siinä sakset saivat kyytiä ja monenlaista tekotupsua keksimme opetuksen tehostamiseksi. Opetustuokioitamme arvosteltiin, videoitiin ja joillakin tunneilla panimme tanssiksikin. Joskus tuntui, jopa minusta, että eihän vain överiksi menisi. Hesariinkin oikein laitoin mielipiteeni kaunokirjoituksen tarpeettomuudesta, johon muut eivät yhtyneet. Ja Kolin koulutusretkelle en osallistunut vaan laitoin ilmoitustaululle lappusen: En juoda, pittä leikelä lapusii opimmatteriaaliks kirjutustaidotomile.

Hyväksyivät kouluttajat temppuilut, koska erityisopetuksestahan oli kysymys, jolloin opetkin voivat olla vähän erityisiä.

Kevät tuli ajallaan ja taas oli kädessäni yksi uusi paperi, jossa luki laaja-alainen opettaja olet, nyt oikein pätevä erityis: opetustaito nelonen; jollakin vähän paremmalla taisi olla parasvitonen.

Nyt olin siis lisäpätevä opettaja. Epäpätevänä olin kiertänyt taksikyydillä Kesälahtea ja Uukuniemeä nimikkeellä kiertävä puluki-opettaja ja sitä ennen ollut apukoulun opettajana Kiihtelysvaarassa vuoden Markun taitoja ihastelemassa. Ne ajat ovat yhä mielessä ja niissä kun oli sitä jotakin.

Palaisin takaisin ihanaan omaan luokanopettajan paikkaani, niin luulin.

-1 16/1100km/€ 


Huhtikuun puolella haudataan


23.03.2013 - 13:00 | hikkaj | rakkaus, koti, RAIKU

samana päivänä samassa paikassa kolmen tunnin välein
Saaren väkeä kuoli

Soitti serkku ja

ilmoitti:

- Voitti kuolema.

 

Pois on Lauri-eno.

Pois on Pauli-serkku.

- Vois Hautajaisiin tulla.
 

20 ja 13 tai 13 ja 20

Siinä raikuilun vuoden 2013 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.

(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)

-2 15/1084km/€

(Veju 1500!)

 

 


Tänään ei Neuvostoliittoa eikä Venäjää



täytyy huoahtaa ja pitää näpit irti suuresta ja mahtavasta

Otetaas välillä local. Veetään pieniin päin kottiin päin kylymänviileesti! Ja viiskytä ruplaa sille joka arvaa ken kuvassa kurkistelee.

Jos runoista tänään, nehän kiinnostavat kaikkia kauppalehteläisiä! Ja ämeriäkkyläisiä.

Tarttui näet käteen mielenkiintoinen esite Kainuusta ja P e k a s t a.

Kauppalehteläiset, kaskas!, heräilevät, korviaan jo höristelevät, mutta ei. EI Talvivaarasta mitään - mitäs runollista muka Pekka Perän pesueessa? Mutta toisessa Pekassa kyllä.

Pekka Kejonen, jazzari, on elossa. Kaiken sen kaameuden jälkeen miten hän on pullopoikana elänyt. Hänhän raitistui ja vietti alkoholfri-elämää Tenon varsilla parikymmentä vuotta ja nyttemmin näköjään Pirkkalassa. Kejonen on ja pysyy. Ei tauti pysty.

Kajaanin runoviikko Sana ja sävel  -ensi kesän esite on esillä. Hei ei ei EI-I, älkää menkö! Lukekaa loppuun jos sittenkin hytkäyttäisi:

  • Ilkka HeiskanenVeikko Huovisen Lyhyet erikoiset
  • Erkki Saarela - Dario Fon Mysteerio Buffo
  • Merja Larivaara - Kotiapulaisettoman naisen ilta
  • Eino Leino iltamat
  • yms

Sekä ennen kaikkea Kaija Pakarinen - Dostojevskin Idiootti.

Ja Mimmit

Miten niin ennen kaikkea, ja eikähän tänään saanut mitään Venäjästä mainita? No kun Kaija ja Mimmit ovat ämeriäkkyläisiä, äböriginäälejä alunperin. Meitä.

Mutta siis Kajaanin Runoviikon vuoden 2013 Suven runoilija on Pekka Antti Aunus Kejonen. Ja häntä on mentävä kuuntelemaan, koska tuotantokin on suurinpiirtein hallinnassa, sekin oliko se nyt Napoleonin epätoivo vai Jamit, missä kaikki välimerkit jäivät väliin. Ja se runo jossa mies istuu hoitolassa ja nauttii ollessaan elakelainen ilman äätä. Kejosta haastattelee Pentti Saarikosken entinen, Tuula-Liina Varis.

Veljet mikä paketti odotettavissa Kajjaanissa!

Ämeriäkkyläisten harmiksi just heinäkuussa Kihhauksen aikana.

 Kaija Pakarinen



 Mimmit - Pauliina Lerche & Hannamari Luukkanen

-6 16/1069km/€ 


Markkinatalouteen kansallistamisen kautta



a vot! näin naapurissa 

"Venäjän oloissa tie demokratiaan ja markkinatalouteen käy paradoksaalisesti kansallistamisen kautta. Nyky-Venäjällä kansallistaminen ei suinkaan ole vasemmiston vaan oikeiston ohjelma, vieläpä ääriliberaali sellainen. Kansallistamisen tehtävä on kiskaista maa ylös syöksykierteestä, johon rikollinen yksityistäminen sen sinkosi."

On uusi päivä; Onni Eläkeläisemme on tointunut eilisestä Pietari Suuren bakkanaalista V.Huovisen kirjan mukaan ja on nyt verskinä valmis vastaanottamaan uutta tietoa matkakohteestaan. Yllä lainatun tohtori Pastuhovin kirjoittaman jakeen luettuaan Onnin on pakko hengähtää.

- Että on kuin onkin vaikea ymmärtää venäläistä kyrillistä kirjoitusta, jota Pastuhov Oxfordista käsin jakelee! Puhuu kansallistamisesta muttei käytä sosialisointi-termiä.

Sitkeästi hän kuitenkin jatkaa, koska on tiedettävä mihin päänsä pistää pääsiäiseksi: Pistääkö Pietarin vai kenen pölkylle.

- Naapurissa on moraalikato! sen Onni naijaa ja tajuaa viimeistään kun lukee Oxfordin venäläistä tohtoria eteenpäin. On ryhdistäytymisen aika, muuten ei kunnian kukko laula eikä demokratia tavoita isoa mahtavaa.

"Kansallistaminen on Venäjällä välttämätöntä ei niinkään taloudellisista kuin poliittisista ja eettisistä syistä. Kyseessä on kansakunnan moraalisen terveyden ongelma. Eikä se suinkaan koske vain oligarkkeja, jotka korjasivat suurimman potin."

- Ahaa!! nyt alkaa polttaa!

Onni Eläkeläistä vapisuttaa, ei otakaan vielä tässä vaiheessa esille jo meinaamaansa Huovista, vaan jatkaa Novaja Gazetaa, onhan tämä nyt jotain Matti Nykäsen sekoilujuttujen rinnalla Seiskassa ja muissa vapaan maan tiedotusvälineissä.

- Pyritäänköhän naapurimaassakin näin vapaaseen tiedottamiseen kuin meillä: Matista kaikki irti!

Vähän samantapaista brutaalia meininkiä siellä on harrastettu, mutta selän takana ja kulisseissa ja suuremmissa puitteissa kaikkia, joita voidaan, nylkien. Koko maa nimittäin sinkoutui Pastuhovin mukaan ryöstelyn syöksykierteeseen ja Onnin mukaan vain yksi saatiin kiinni, se Hodorkovski vai hittoko on sen rilliherran nimi, joka tuossa käymähollilla rajan toisella puolella Karjalan Tasavallan Segezhan vankilassa lusii.

Sitten Onni jäykistyy ja tekee kunniaa kun esiin astuu toinen lukenut, vain lukeneiden mielipiteillä Onnille on arvoa:

"Kuten akateemikko Juri Pivovarov on aiheellisesti sanonut, koko maassa alkoi 'duvan', kasakoitten saaliinjakokokous. Taloudelliselta  kannalta on eroa sillä, ryöstetäänkö vuorikombinaatti vai varastellaanko kolhoosin omaisuutta - sen sijaan moraaliselta kannalta toimintojen välillä ei ole mitään eroa."

Tähän vapinaan päättää Onni Eläkeläinen tämän päiväisen lukuhetkensä.

Tänään luennan lopuksi vapisee ja väräjää ääni innosta tohtorismiesten puheiden johdosta, eilisen lopuksi vapisi käsi pelosta tsaari Pietari Suuren veripalttoolystien takia.

 

On siinä maata minne matkustaa ja mihin tutustua - vilskettä enemmän kuin lätkämatsissa, missä artjuhinit määräävät tahdin.



1/2013


Kiero kansallistaminen


20.03.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, LEHDISTÖ

 venäläinen valtion omaisuuden jakaminen - a kaikk' män muutamil' yhes yös - eik piisantkaa ...

"Suora asettuminen yksityistämistä vastaan ei ollut Putinille mahdollista, sillä hänen valtansa on peräisin sen suurimmilta voittajilta. Siksi hän kehitti 'kieron kansallistamisen', jolloin omaisuus oli muodollisesti edelleen yksityisissä käsissä, mutta sitä ei enää voinut käyttää ilman valtion suostumista."

Noin jatkaa tohtori Vladimir Pastuhov Le Mondessa Novaja Gazetan puolella ja sitä lukee pää pyörällä eläkeläisukkomme Onni Eläkeläinen, joka pian on viemässä omaa pääkalloaan tuonne pääkallon paikalle ja Dostojevskin jalanjäljille ja jonka aivot millään eivät riitä ymmärtämään oman Paratiisinsa rajojen ulkopuolella tapahtuvaa vilunginpeluuta.

Sitkeästi kuitenkin yrittää pysyä Venäjän nykytilanteesta kärryillä ja siksi jatkaa tohtorismiehen matkassa ennen siirtymistään Huovisen Veikon totuuteen tsaari Pietari Suuren toilailuista ja Pietarin kaupungin perustamisesta, koska sinnehän eläkeläisemme on varsinaisesti menossa pääsiäismunia maalaamaan.

Ei kun kuraa niskaan vaan!

Eli:  "Menetelmien osalta vaikkapa öljyfirma Sibneftin yksityistäminen ei poikennut paljonkaan jonkin vihannesvaraston yksityistämisestä jossain peräkylässä. Uskallan jopa olettaa, että peräkylän vihannesvaraston johdosta roihusivat kiihkeämmät Shakespearen intohimot kuin Abramovitshin ja Berezovskin rikollistarinat." Ja: "Yksityistäminen tapahtui joka paikassa yhtä rikollisin menetelmin. Koko Venäjä on sen luoman huteran perustuksen varassa. Jos siihen menee kajoamaan, koko rakennus saattaa romahtaa kuin korttitalo."

- Herranen aika ja Jumala päälle! huokaa Onni Eläkeläisemme ja alkaa jo harmitella että tulikin ruplituksi se matka ja että uskaltaako tuonne sittenkään mennä jos vaikka juuri pääsiäisenä romahtaa koko komeus niskaan.

Taittaa Gazetan siihen ja jättää tältä päivältä nyky-Venäjän tutkimisen, siirtyy tsaariin eli HuovisVeikon maailmaan, koska siellä Veikon kelkassa on ainakin aina hauskempi meno päällä ja lisäksi Pietariinhan tässä  ollaan menossa eikä koko Venäjälle!

Tuosta kohti aukaisee Pietari Suuri hatun polki -kirjan, tuossa on lukumerkki, alkupuolella vasta, siinä missä Pietari on palannut timmermannin opista Hollannista. Odotuksissa Onnilla hauskempaa luettavaa, jo käsiään aivan hieroo ja mieltä hykertää:

"Syyskuussa Pietari teetätti itselleen punaisen pyövelin nahkaesiliinan.

Tehtiin erityisiä kidutuskammioita, joihin hankittiin tehokaita kidutusvälineitä. Ottavia pihtejä kynsien kiskomiseen. Taljoja jäsenten venyttämiseen, puristimia luiden murskaamiseen, penkkejä vipuineen käsien ja jalkojen sijoiltaan vääntämiseen. Purevia ruoskia oli nurkat täynnään. Kahleita, joissa roikutettiin milloin ranteista, milloin nilkoista. Näykkiviä koukkuja sierainten ja korvien repimiseen, teräviä veitsiä kuoh .." 



Siis: - Tä? kyselee Onni Eläkeläinen ja katsoo käsiään, jotka punertavat. - Veikkoko tällaista soopaa. Valetta! järkyttyy Onni vielä enemmän Veikosta kuin Pastuhovista. - Tuonneko minun kulkuni pian kävisi...? ymmyrköityy Onni.

- Tältä päivältä saa ennakkomatkatunnelmat riittää, päättää Onni tiukasti ja hyppää suksille pian pyyhältäen kohti metsänrajaa.

Palaamme lähihuomenissa asiaan.
 -7 12/1053km/€

riepoo tuuli

 2 kommenttia

Kommunismin umpikujasta kapitalismin nevalle


19.03.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, LEHDISTÖ

Pietarin matkalle on valmistauduttava hyvissä ajoin eikä vain suin päin rynnistettävä Iisakin kirkolle ihmettelemään

Venäjän 1900-luku alkoi kumouksella ja päättyi kumoukseen. Siinä välissä oli sosialistisen Neuvostoliiton kokeilu. Kansallistaminen epäonnistui ja yksityistäminen on epäonnistunut. Eletäänkö taas tsaarin aikaa? Siitähän on otetava selvä, matkustettava paikan päälle, mutta sitä ennen kuitenkin tutustuttava kirjalliseen materiaaliin, jos nyt kuitenkin Jussin linkin unohtaisi. Paneutuisi yhteen lehteen ja yhteen kirjaan niin eiköhän niillä eväillä jo pitkälle pötkisi.

"Nopeutetun yksityistämisen seurauksia ovat olleet yhteiskuntaa halvaannuttava sosiaalinen eriarvoisuus (joka kiteytyy neuvostoaikaa seuranneeseen oligarkiaan) ja talouden, yhteiskunnan ja politiikan totaalinen kriminalisoituminen", kirjoittaa Vladimir Pastuhov, valtiotieteen tohtori ei Moskovasta vaan Oxfordista.

Meren takaa on helppo kirjoitella ja suoraan laukoa: "On tullut aika teurastaa se."

Le Monde diplomatique & Novaja Gazetaa tässä muuan eläkeläisukko tavailee pohjustellessaan sitä pääsiäismatkaa Nevan rannoille. On tiedettävä minne menee ja mikä odottaa, sitä mieltä on Onni Eläkeläinen ja jatkaa suodattavaa lukemistaan:

- Sama porukka joka hallitsi valtion nimissä ollutta omaisuutta hallitsee edelleen samaa omaisuutta joka nyt on virallisestikin omissa nimissä.

Niin hänelle kerrotaan. Mikään ei ole muuttunut.

Sen verran uskaltaa Onni E sylkäistä esiin yhden hyvän muutoksen: matkustusvapauden. Rahvas on päässyt matkustelemaan ja muuttamaan ulkomaille, tuossakin oman tontin kulmilla on joku venäläinen asustamassa sotaveteraani-Antin taloa. Ja vähän alempana toinen ja kolmas rivitaloilla ja yksi pitää baaria kylillä ja monta mukavaa muatuskanmöhnikästä on pitkin pitäjiä entisillä poikamiehillä.

Lempeäksi muuttuu eläkeläisukko, myötämieliseksi muutokselle ja tapahtuneelle kehitykselle eikä sen vuoksi jatka tällä haavaa Pastuhovin juttua peremmälle, vetää pystyviivan lyijykynällä Le Mondeen merkiksi jotta osaa jatkaa huomenna oikeasta kohdasta.

Mutta ei hän vielä matkapohjatyötä heitä, vaan tarttuu Huovisen kirjaan Pietari Suuri hatun polki saadakseen vielä kauempaa tietoa kauniinkaupungin perustamisesta ja perustajasta.

Pian kuulemme lisää.



-7 12/1041km/€

melekonen viima


Sekaisin koko elämä


18.03.2013 - 13:00 | hikkaj | lapsismi, ESITYKSET

kun äiti 'urheilee' eli sekoilee nuorena ja vanhana

Reko Lundán on haudattu Taiteilijakukkulalle Hietaniemeen viidenkymmenen muun merkittävän ihmisen joukkoon, vain 37-vuotiaana, monelle tuntemattomana yhteiskunnallisena vaikuttajana. Lähinnä teatterimies hän oli.

Reko Lundánin kirjoittama Niko Taskisen ohjaama näytelmä Aina joku eksyy on menossa Savonlinnan teatterissa.

Näytelmä on pitkähkö, kuten monen katsojan elämä, tragikomedia, jossa niin itkun kuin naurun paikkoja riittää. Äiti juo ja mennä liippaa - ja perhe kärsii. Äiti höperehtii nuorena huimana ja äiti höperehtii vanhana aivovaurioisena. Lapsenkakka tuoksahtaa nokkaan vielä kolmekymppisen pojan vieraillessa sairaalassa.

Aina joku kärsii voisi yhtä hyvin olla näytelmän nimi. Joku katsojistakin: muuan rouvashenkilö takanamme.

Lapsen silmin katsoo tekstin tekijä perheen elämää, ainakin lasten puolelle taipuu katsojan tapitus: noin ei pidä lapsiaan kohteleman.

Kun näytelmää asettuu katsomaan eturiveistä viidennestä ramppiin päin, katsoo näyttelijöitä. Kymppirivistä taaksepäin ei näyttelijöiden naamoja enää ilmeineen erota ja huomaakin katsovansa ohjaajaa ja lavastajaa.

Niin teorisoin. Ja niin katsoin.

Takautumien käyttö oli nautittavaa: äiti olikin yhdenäkin nuori, kolmikymppinen Aki koulupoika, kaksoissisko Hanna jompanakumpana. Oli oltava heräillä, tarkkana, jotta mukana pysyi; kelata ei voinut. Siinä edessä pienessä tilassa yhdenäkin kaikki saattoi ollakin aivan toisin. Koko rekvisiitta näkyvissä. Käännät vain katsetta: Kerrossänky vasemmalla, autio kämppä oikealla, keskellä tilaa armeijanmiesten pitkillä pyörillä kännissä pyöräillä kiekkoa, lattialuukuista odotettavissa koska hyvänsä  virallisia kärttyisiä taulapäitä. Oikeasti ihan jännittävää ja hereillä pitävää, odottavaa tunnelmaa.

Etteikö näytelmässäkin muka tilaa olisi! Tarvitse ulko-otoksia,kaikelle tilaa riittää; se laajenee, paisuu katsojan päässä kun sielun silmin katselee ...

Oikeastaan Taskinen itse saisi tuohon vastata, että oliko tarkoitus tuommoinen ja jos ei ollut niin noin se kuitenkin oli.

Ei Lundán mitään uutta ollut kirjoitukseensa luonut, käynyt vain läpi ne ihmisen kasvukärvistelmät ja haaveenpoikaset, jotka yhä olemassa ovat kaikilla, muistissa tai edessä, ja laittanut ne törmäämään toisiinsa kuin autot törmäysautoradoilla kiertävissä tivoleissa. Ja niin monia inhottavat liikuntasuoritukset ja lellikkisysteemit kouluajoilta. Tanssilavaromantiikka, 'romantiikka' lainausmerkeissä. Tragikomediaa siitä syntyy ja tragi voittaa aina. Se on vain kestettävä. Siitä ne siskosten välit selviävät, niin tässäkin näytelmässä, vaikka kuinka sinkeälle vetäisi.

Tanssikohtauksen aikana nauratti, varsinkin se oikealla olevan tanssijan kaulanliike - sen hetken komedia voitolla. Vieressäistujalle sanonkin: - Tuossa kohtauksessa näet millaisena minä näen tanssimisen.

Oli se ihan katarttinen kokemus, koko näytelmä kaikkine suunnistuslakanoineen. Hiihtokilpailun toteutus ylivertainen. Yhtä oopperaa vastaava oopperakaupungissa.

-7 13/1029km/€

(Veju eilen 1365)


Kiemuroista kotia kohti


17.03.2013 - 13:00 | hikkaj | hyvinvointi, rakkaus, koti, Työelämä, Päästöjä

 suuren ilon ja vapauden aika - eli tähän tyyliin koulua pitäisi käydä



Kiteenlahden koulu Kuva: Pekka Havukainen

.


Tuli talvi ja kyläläisten innostus koulua kohtaan oli nähty. Oli Huumorihiihtojen aika, kävi käsky tai ’kuhtu’:

I KYLÄHIIHDOT Jos Sinulla on kaksi lasta koulussa, saat kaksi minuuttia loppuajasta huojennusta, jos esiinnyt äitienpäiväjuhlissa se on minuutti pois, jos talkoilet koulun hyväksi niin taas lähtee minuutti. Ja jos olet nainen lähtee minuutti tai kaksi. Arvontapalkintoja miltei kaikille.

Eipä ollut johtajaopettaja uskoa silmiään kun hiihtopäivä koitti ja lipputangon luokse jonoon asettui kolmattakymmentä vanhempaa valmiina starttiin; lie ollut lopulta enemmän kuin oppilaita. Tuskin osanotto luvatun hernerokan ja kahvikupin takia niin runsasta oli. Se kylähenki sen teki: meillä on koulu ja sen eteen teemme kaikkemme. Se se oli. Koulutaksin kuljettaja Väkeväisen Soini, vaikka poikamies ja vähennyksiä vailla oli, tahtoi voittaa joka ikinen talvi kisat, niinpä sääntöjä piti rukata tuon tuosta ettei kiertopokaali aina olisi mennyt Soken kaappiin. Ja onneksi sitten kylään muutti Veli Levä, katsastusmies, monen lapsensa kera.

Kylä oli läsnä. Niin voi sanoa. Ei tarvinnut kuin vihjata, että mitenkä olisi jos tuon nurkan takana olevan kivikkopellon raivaisi pallopelikentäksi, niin kohta jo pani kouluneuvosto puheenjohtaja Mikko Timosen johdolla keräyslistaa kiertämään ja valtava Matikaisen maastokonehirmu tasasi pellon. (Taitaa multavalli yhä olla kentän laidalla uudella vuosituhannella, 2012?)

Tuli KOKKE-projektin aika: Koulu kylän keskuksena -projekti otti yhdeksi kohteekseen koulumme ja tarkoituksena vireyttää kylää edelleen; mukana oli puolenkymmentä läänin valitsemaa koulua Pohjois-Karjalasta. Projekti tuli ja meni, ei siitä haittaakaan ollut. Tai no omalta kohdalta vähän, jos sallitte: Syksyllä 1980 matkustin New Yorkin maratonille ja hain tieten tahtoen ja säästösyistä päivän liian lyhyttä virkavapautta. Viikon päästä takaisin tultuani kyselemään siltä toiselta opettajalta, joka nyt oli jo Kirsti Holopainen, opettajana eniten arvostamani, että kyselikö kuka minua.

- Täällä kävi perjantaina opetusneuvos Solala, koulutoimentarkastajat Virmajoki ja Paakkinen sekä koulutoimenjohtaja Latvala ja …

- Huomasivat varmaan että olin poissa?

- Huomasivat.

En jälkeenpäin kysellyt kun eivät herratkaan kyselleet retkestäni. En myöskään tehnyt lisäpäivältä virkavapausanomusta kun ei kukaan kovistellut. Näin sain yhden päivän palkan kunnalta ikään kuin palkinnoksi urheilusuorituksestani. Ja kieltämättä häpeän.

Aika kului, käsityöt olimme käyneet höyläämässä Loukunvaarassa, koska tilaa omalla koululla ei ollut ja Loukunvaaran koulu oli huutomatkan päässä, olletikin kun siellä se ope-Joke oli kovaääninen, ystävä jo opiskeluajoilta. Monet kiivaat pallopeliyhteenotot mittelimme naapurikoulujen välillä. Meille voitto oli harvoin tärkeämpi kuin ystävyys.

Opiskelu sujui yhdysluokissa hyvin: oli mahtava nähdä sitä auttamisen halua ja riemua mitä ylemmän luokan oppilaat osoittivat alemmalla olevilleen oppituntien aikana, opettajista ei ollut puutetta, vaikka itse opettaja joskus tuskailikin kun juuri oli opettamassa miten Jeesus matkustaa aasin tamman varsalla Jerusalemiin, niin yksi kysyy että onko viisi potenssin kolme yli sata? ja toinen jotta pittääkö huomenna tuuvva sukset? ja kolmas samaan syssyyn tuskailee miksei kukkaan kerro mikä on Mongolian piäkaupunki.

Keväthankien koittaessa pyyhälsimme Varsalaitumen rinteisiin monena päivänä välittämättä mitä lukujärjestyksessä luki – auringonkilo sai määrätä muutaman hankikantopäivän ohjelman. Kun taas puolestaan keskitalven pakkaspäivä vaati enemmän matematiikkaa ja äidinkieltä kuin mitä POPS määräsi.

Elimme luonnon ehdoilla myös syksyisin koulun alettua intiaanikesän yllättäessä painuimme viikoksi koulun alla virtaavalle joelle polskuttelemaan ja kaloja narraamaan hyvällä omallatunnolla. Tietäen että vuoden kierto kyllä tasoittaisi oppimistavoitteet. Yhtenä marraspäivänä saattoi kylänmies ilmestyä koulun pihaan ja kutsua katsomaan miltä juuri saalistettu susi näyttää, toisena Timoseen pyydettiin villankarstuuseen.

Elimme välillä kuin mehtäläiset, sivistyminen mielessä kuitenkin koko ajan. Emme kaivanneetkaan enempiä hienouksia: Televisio oli, sekin kylän keräämä. Piirtoheitin ilmestyi jossain vaiheessa opettajan pöydän viereen ja valkokangas taakse retkottamaan telineeseen. Puhelin oli tullut Karuselliin vuotta kahta aikaisemmin. Rainakoneen paikalle hommasimme diakoneen. Ja tietenkin nurkassa odotteli malttamattomana veivaamista spriimonistuskone. Nuuh!

Ulkovessat vetivät hyvin, sillä sen verran korkealle oli istuinpaikat rakennettu että valuma oli varmaa. Välitunnit potkimme jalkapalloa, monesti niin että pidimme lisistä, siirsimme tunnin alkua, jotta opettajakin pääsisi vielä maalinmakuun. Joulujuhlissa oli tunnelmaa, äitienpäiväkevätjuhlista puhumattakaan.

Kaiken huippu oli sitten se kun yhtenä päivänä ilmestyivät rakennusmiehet Taskiselta ja alkoivat pystyttää lisärakennusta kaikkine liikuntasaleineen, käsityötiloineen ja sisävessoineen, myös talonmieskeittäjäsiivooja oli saava oman asunnon.

Niin tapahtui, rakennus valmistui, koulu piti arvokkaan juhlatilaisuuden 22.2.1987 Havukkalanmäellä: vanhalla puolella paljastettiin sankarivainajien muistotaulu, uudisrakennus otettiin käyttöön ja Kiteenlahden koulu täytti 80 vuotta.

Oli hiljalleen tullut aika hyvästellä oppilaat ja opettajan vaihtaa maisemaa, häipyä kiemuratietä pitkin hyvin kuitenkin tietäen ettei tämän ihanammaksi maisema muutu eikä tämän läheisemmäksi työ voi kyläläisten kanssa muualla tulla.

Yksitoista vuotta oli tullut täyteen vuonna 1988 Kiteenlahdessa. Yhden niistä asuin paikan päällä Väkeväisen Soinin takkahuoneessa, muun ajan ajaa huruuttelin Hondallani naapuripitäjästä Rääkkylästä synnyinkodissani asuen. Oli aika tyttären synnyttyä jäädä lopullisesti kotiin omien lasten ja vaimon tykö; mitä nyt parikymmentä vuotta vielä Rasivaaran koululla siinä sivussa tuli touhuttua.

Eivät ne turhaan olleet jo sata vuotta takaperin houkutelleet opettajaa Kiteenlahden koululle ilmoituksella jossa sanottiin että luonnonihanalla paikalla.



Koulunkäynti on luettavissa myös


 

-9 15/1016km/€


Yhä lähemmä Neuvostoliiton rajaa koulunpitoon


16.03.2013 - 13:00 | hikkaj | hyvinvointi, rakkaus, koti, Työelämä, Päästöjä

 Kurveja ja kauneutta riittää, olipa kevät, kesä tai syksy


.

ed. Puhokseen koulunpitoon

Kiteenlahden kiemuroihin

Sehän oli uskomaton alku.

Se tie sinne Kiteenlahteen, se paikka missä koulu sijaitsi ja se kalustekasa sitten siinä pihalla kun Latvalan Sepon kanssa sitä pari viikkoa ennen koulun alkua ressun alta pöyhimme.

Ei huimannut vaikka aika pihalla oltiinkin ja korkealla mäellä.

En voinut kuvitellakaan kuinka ihmeellisen kaunis tie sinne johti: jos kirkolta ajoi rantatietä, laskeutui kivikirkon kohdalta alas – sykähdytti alkukesän päivä, juuri herännyt luonto, väreilevä vesi, järvi jota riitti, kun loppui niin risteyksen edestä alkoi toinen. Ja sitten ne rantaa kiertävät rannassa kiinni olevat mutkat. Ja uskomaton näky oli vielä edessä kun viimeisen mutkan jälkeen avautui harjumaisema laajoine peltoineen. Ja jos taas kirkon kohdalta jatkoi suoraan mäelle, näky oli samanmoinen.

Eihän tämä voinut olla Kiteetä, missä lienen unissani ajellut.

Oli se. Vaan ensimmäisellä reissulla en koulua löytänyt!

Tiesin poiketa seurojentalon kohdalta oikealle ja siitä soratietä ajaa horottelin kyllin, ylitin sillan joen uoman ja nousin mutkikkaan mäen päälle; pää kierteli kaarteli autoakin enemmän. Mutta ei se nähnyt kuin heräävän vihreän luonnon.

Sitten tuli koulu eteen. Oli kivikoulu. Oli väärä koulu. Oli LOUKUNVAARAN KOULU, Ylhäisen Joukon ja Pirisen Salmen koulu. Olin ajanut oman onneni ohi!

Käännyin takaisin ja pian huomasin olevani seurojentalon risteyksessä jälleen, muutamia miehiä puursi tien toisella puolella jonkin rakennuksen kimpussa, vaan kysymättä jätin. Olisihan se noloa ollut jos kertoisin olevani kylän uusi opettaja, joka on kadottanut koulunsa. Olisi mennyttä kyläläisten luotto heti kättelyssä.

Häpeillen palasin Puhokseen, mistä tänne olin opettajaksi tulossa.

Toinen reissu toisena päivänä onnistui. Koulu löytyi ja ihmetys suuri ilmestyi: miten ei noin komeaa puukoulua noin komealla kukkulalla joku voi löytää, kun avonainen peltokin edessä, eikä metsä peittämässä!

Vuosi oli 1977, kesäkuuta ja olin täällä. Perillä. Ei minulla avaimia ollut tietenkään, koska elokuussahan opettajat virallisesti astuvat virkaansa, vihitään. Kaiken maailman rakennustarvikkeita oli piha täynnä ja raaputettua maalia nurmikolla.

Elokuussa vähän hätäännyttiin, kun ressun alla ulkona samat tavarat olivat yhä ja enää pari viikkoa koulun alkuun, koulutoimenjohtaja-Seppokin jo mietti, josko koulun alkua siirrettäisiin viikolla kahdella. Ei siirretty.

Kaikki alkoi rullata: kahta alaluokkaa veti Pärnäskä, Eva-Liisa Pärnänen, ja neljää yläluokkaa yht’aikaa siinä toisessa luokkatilassa tuore koulunjohtaja, mies joka ajanoloon melkein jonglööriksi taipui kun neljää eri asiaa tunnin aikana opetti.

Eteisessä hoiti kiertävä Eeva Kuusinen englannin kielen päähän tartunnan, Nymanin Pekka erityisopettajana kävi puhelinpömpelissä, Karusellissä, ärrää ässsää harjoituttamassa ja Nikkosen Tatjana valmisti ruoan jotta jaksaisimme. Hyvää oli sapuska ja salaatitkin jo sisältävää viimeisten oppien mukaan: ei muuta kuin ruokaliina pulpetista esiin ja ruokarukoukseen jälkeen atrialle kukin omalla paikallaan einestä nauttimaan.

Mikä meidän ei ollut – passasi!

 

Välituntivalvonta pelaa ... ks. avoin akkuna!

Opettaja lie jo luonteensa paljastanut ... ks. katto!

 


930 kilometrin päästä kokoukseen


15.03.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, koti, lapsismi

lappilaisille ei matka eikä mikään, yks suopungin heitto

On niitä pitempiäkin matkoja maailmassa: maapallon ympäri 40 000 kilsaa ja maasta aurinkoon 150 miljoonaa kilometriä.

Yks poronkusemahan tuo vain on Lapista etelämmäks: istuu autoon ja kohta on perillä - pyöreät kymmenen tuntia ja tuhat kilometriä, ja jo on Ämeriäkkylässä.

Niin teki Tepukka-kaveri kokousmatkan tänne meille ja naurahti että ei kun 'oikiaa reittä vähän mutrautteli' ei muuta. Hyvin oli talvehtinut ensimmäisen talvensa ja kaamos taittunut Käsivarren kainalossa: lamppu otalla nähnyt lenkkinsä heittää - joka kerta omaan kotiin vaimokultasen luo vieläpä takaisin osunut. Pakkasen pirut minkä nyt hätistelevät yhä, vielä aamulla lähtiessä -32.

Siinä sähkömittari saa kyytiä, ravaa sekin. Ja kukkaro hiljaa huokaelee.

Vaan ootapa kun joutuu kevät! Ja kesä! Ja valoisat yöt ja päivät!

Kovassa iskussa on mies, on on, ja pian pitäisi viettovuoroon tulla jo 70-vuotispäivät kesällä. Edessä sitten Pyssysalon-lenkin mittainen matka omin jaloin jossain päin Suomea 'juostavina'; aivan kuten on juostu kaikki Tepun täyskymppivuotiset synttärijuoksut. Reilu piikki se vain on, 26 kilometriä ainoastaan.

 

Jo vain: Päivänsankari sen kyllä jaksaa taivaltaa, vaan panepa lähtöriviin vanhentunut onnittelijoiden raihnas tokka!

Voipi olla että yhdellä jos toisella on mukana ties mitä helpottavaa tekniikkaa ja rekvisiittaa: kainalosauvaa, keppiä, pyörää, rollaattoria, mopoa, autoa, sydämentahdistajaa, pilleripurkkia - ainakin hätänumero valmiina kännyissä, kun oleksit lähtöviivalle asettuvat.

Unikeonpäivänähän tuokin ihme sitten nähdään - jos vielä vähänkin henkeä tallella.

Pitkänmatkan miehiä sitten liikkeellä, ainakin pitkämatkalaisia jos se synttärikokous pidetään jossain Lapin keroilla ja kuruilla, poropalkisilla:

 

... siinä ne jo männööt juhlille juoksukaverit niin jotta sorkat notkaa ...

-7 12/1001km/€


Haista home!


14.03.2013 - 13:00 | hikkaj | pahoinvointi, uutiset, lapsismi, voe mahoton!

ei tarkoita uutta paavi Franciscusta, 76v, vaan paljon nuorempaa rakennuskantaa

Hesarin mielipiteistä luki Onni E moisen ihmettelyn ja ihmetteli kun itsekin oli ihmetellyt samaa sen lisäksi että oli ihmetellyt miksi ei juuri koskaan yksityisten omistamissa kivikerrostaloissa homevaurioita liiemmin ole ilmennyt.

Vaan annapa olla kunnan koulu tai valtion poliisilaitos niin johan home haisee!

- Mitenkähän Vatikaanissa? Aika homeensyömiä ja väsähtäneitä ovat paavit ylipäänsä olleet, miten kestänee vatikaanisen homeen tämä the 266th pope, Onni keskeytti asiallisen asian ja teki, tapansa mukaan, syrjähyppyjä outouksiin, jopa asian vieriin homeverrokkeja hakiessaan. Vai väsymyksenkö piikkiin ajatuksen harhailu voidaan laskea, tai taintumuksen, jonka aiheutti pitkäkestoinen armoton savupiippuun tuijotus ja kyttääminen valkoisen savun toivossa.

Kunhan ei vain Onni Eläkeläisellä itsellään Paratiisissaan olisi oma homehuone kun niin hikerryttää ja poukkoiluttaa omakotiasukas Koivumäen lehtikirjoitus.

 

Omituinen on Onni, olemmehan me sen aina tienneet - ja kapea-alainen.

Eikö tuo onneton tosiaankaan huomaa hetkeä jolloin plastiikki keksittiin!



 Kuva: Yle

Homeinen Joensuun poliisitalo puretaan, rakennusvuosi 1982!!!

 -7 18/989km/€


"Sennii Seiska!"



oma oppilas Alkossa

Niinpä niin. Tuli taas käytyä lehtienvaihdolla ja lapsuusystävän pakeilla rivitaloilla hiihdon jälkeen.

Ranskalaiseksi jäi visiitti tällä kertaa: norovirus raivosi taloilla ja oli päästä päähän asunto asunnolta siirtynyt ja riehastellut. Nyt oli vuorossa Ipen poikamieshuusholli.

Vaihdettiin oven raosta [rausta] tärkeimmät: kuka kuollu? kuka tapellu?

Lehtipussit vaihtoon ja "Nähhään kun tauti hellittää."  "Paranehan!"

 

Ei olisi pitänyt  mennä.

Pahoittaa nyt turhaan mieli!

Ei, ei tauti tarttunut. Vaan tieto!

Niitä lehtiä kun selaa niin kohta alkaa muuten kivistää ja puristaa: Aarno Sulkanen käytti hyväkseen vammaista lasta. Kaija Lustila kolaroi kännissä. Jipulla heti aviokriisi. Joku Mikko Ylä-Leppilampi riehunut Kuopion yössä.

No tiesihän tuon hakiessaan että sellaista elämä on. Puolet palturia, puolet totta. Ja tuo nyt oli viimeinen tikki kun oikein kuvan kanssa Nightwishin Tuomas, oma oppilas hakemassa 15 pulloa viintä ja viinaa Kiteen Alkosta.

Ei luulisi sivulliselle kuuluvan - tippaakaan.

Pitkään piilossa pysynyt defenssimekanismi heräilee: - Ja takuuseen menen ettei se sitä väärin käytä eikä riehu eikä ... ei sillä luonteella ja tyylitajulla ja elämännäkemyksellä. Tuomas mikään Pate Mustajärvi ole. Hitto  kun tuli lähettyäkin lehenhakureissul....

-5 13/971km/€


Talvivaara-ongelma


12.03.2013 - 13:00 | hikkaj | Sijoitus/kauppa, uutiset, lapsismi, voe mahoton!

päästö kun päästö - miten käytännössä lunastaa osakeannissa?

- Käytännössä mitenkä se toimii? soitti PienSijoittajaa vielä pienempi sijoittaja Arvo lankapuhelimeen hätäännyksissään.

- Ethän vaan meinaa liata käsiäsi ja ryvettyä maineeltasi! Herran pieksut sentään! huudahti PS luuriin.

- Kyllä niin olisi aikomus, tuhannella Talvivaaralla oon osakesijoitushommia tässä alotellu tämän vuoden puolella. Viime vuonna vielä syleksin koko kapitalistiselle meiningille, kuului langalta.

- No jopa oot Arska väärästä päästä ryhtyny sijoitustoimintaa harjoittamaan! torui PS-seniori.

- No niin tämän kylän pankinjohtaja vihjaili että potentiaalia Talvivaarassa on, puolustautui Arvo, - että mitenkä ne osakeannin lisäosakkeet saan lunastettua. Eikös yhellä saa kuusi eli tuhannella saan kuustuhatta uutta Talvivaaraa. Hinta 16 senttiä osake. Sitten minulla on 6000 uutta Talvivaaraa  ja eikä tee täyttä tonnia.

- Hyvin oot laskenu! edelleen toruvasti käsitteli PS Sr. langoilla olevaa harhautettua.

- Vaan miten saan ostettua annista?

Nordean ja Danske Bankin kautta. Pikkupankkipömpelis ei pysty. Merkintäoikeudet kirjataan osakkeenomistajien arvo-osuustileille 18.3. eli ensi maanantaina. Maksat ne ja silvuplei! Sitten Taikuri Karma vilahtaa tietsikkaruudullasi, pyyhäisee rahat poveensa - ja ikänäs et rahojasi sen kolomatta näe. Semmonen onnistunut katoamistemppu oottaa hölmistynyttä katsojaa.

- Pankijohtajapa ...

- No kysy sitten siltä.  Mutta muista ojassa röhnöttävää lehmänköllykkätä!  - Tai soita Perälle itelleen: 020 7129 800

- Niin vaan ku ...

  Talvivaaran kuvapankki

-6 18/958km/€ 


Likainen uutinen


11.03.2013 - 13:00 | hikkaj | koti, lapsismi, voe mahoton!, LEHDISTÖ

kaukaa katsoen huvittavan säälittäväkin

- Sivistyäkseen on luettava muistakin lähteistä päivän polttavia kuin valtakunnan johtavista, Onni Eläkeläinen tuumaa ja kääntää terhakkaana sivuja Maailman Kuvalehdestä 3/13, juuri Kaija-postin kantamasta.

Pysähtyy parikin kertaa ja sitten junttautuu uutispätkään, jonka otsikko vaikuttaa maanläheiseltä, vaikka Paratiisissa tuon homman hoitaakin imuauto kerran vuodessa, sen kuin soittaa rilauttaa Sorsalle.

Intian vessantyhjentäjät marssilla


"Kastittomat, työkseen vessoja siivoavat dalit-naiset ovat saaneet Intiassa tarpeekseen."

 

- Tarpeista tarpeekseen, yrittää Onni E kevennystä, pitää huumoria yllä. Muistaa että lupasihan se ennen vanhaan koulunjohtokunnan kirjapykälissä urakkakilpailun voittanut kylänmies rakentaa koulun huussin omista tarpeistaan.

Vaan nyt ei ole leikinlaskun aika. Varsinkaan kun muistaa sen intialaisen kuumuuden ja siitä aiheutuvan nopean mätänemisen, eltaantumisen hajun, tautitartuntojen vaaran. Onni jatkaa lukemistaan koko ajan vakavoituen:

"Kylässämme meidät pakotetaan siivoamaan ihmisten jätöksiä, ikään kuin olisimme syntyneet sitä varten."

Tietysti ekana pulpahtaa päähän ne Ylkkärin sivistyneet linjuritytöt jotka tikistivät tavaran omiin pöksyihinsä, ettei kenenkään ulkopuolisen tarvitsisi niitä käytäviltä siivoilla. Mutta nyt ei kertakaikkiaan siis ole leikinlaskun aika.

- Mikä karmea kohtalo ihmisellä! Vailla minkäänlaista ylöspääsyn mahdollisuutta, älyää Onni E Paratiisissaan, missä on juuri ripustanut hiihtovermeet kuivumaan kuivauskaappiin ja vääntänyt kaapin koneiston hyrräämään. Pian on saunaan siirtymisen aika, kunhan lämmin mustaherukkamehu alas kulautettu. Kello siis on puolen päivän tietämillä, posti-Kaijahan kantoi juuri päiväpostin.

Onni E tuntee itsensä onnelliseksi olennoksi - valitettavasti joskus tapahtuu niin että yhä onnellisemmaksi tulee mitä enemmän lukee luennassa olevan kaltaisia juttuja. Sen verran vanha on mies, ettei enää tunne pahaa oloa niin kuin nuorempana, sillä nyt hän tietää varmasti ettei hän pysty korjaamaan Intian puhtaanapitolaitoksen oloja tässä elämässä. Turha soitella PK-lokaan ja pyytää kuskia, sitä Sorsaa, heittämään 'yks keikka Intiaan, kiitos', vaikka yhden tyhjennyskeikan voisi maksaakin hyvää hyvyyttään, tai sitten piruuttaan.

- Kastilaitokselle ei yksi Onni mahda mitään, kastilaitokselle jota ei enää ole olemassakaan, vaikka onkin, tietää Onni kokemuksesta lipunheiluttajien eturivissä. Säälistä Onni jatkaa luentaansa:

"- Me emme ole valinneet elinkeinoamme, vaan kyse on kastijärjestelmän tuottamasta pakosta, toteaa Akhatar Bibi The Hindu -lehdessä."

Onni E siirtyy löylyhuoneeseen, läiskii vastalla itseään ja lyö löylyä lisää.

 

-9 12/940km/€

(Veju 1260!)


Kukkelman silti Matti Nykästä kiinnostavampi



klassikoita kumpikin

ed. 5. tästä

Nyt se Nykänen oli lähtenyt taas ryypäämään ja pannut putken päälle ja parin viikon päästä katki putki sekä mies ihan matti; Harkimolle oikein telkussa selvitti ja pahoitteli asiaa: yhdessä nämä naisiin sotkeutujat ihmettelivät naisten aivojen kummallisuutta ja Matti jopa pedoiksi naisia väitti - tarpeellisiksi toki. Susanna saisi kuitenkin tulla koska tahansa takaisin.

Onneksi Kukkelmanillamme on ihanampi käsitys naisista, suorastaan palvova asenne.

Viimeksi jäimme siihen kun tämä Romeota ja Juliaa, ainakin kuvaa kämpän seinällä, ihannoiva kyttyräselkä Sakris sai kuin saikin vokoteltua itselleen oman Juliansa, Nelman, tarpeeksi usein Pelastusarmeijan turvakodin akkunan alla vierailtuaan.

Tänään me saamme kuulla millainen nainen Nelma on, Sakris ei valitettavasti saa vielä tietää, koska Joel Lehtonen kertoo Rakastuneesta rammassa ainoastaan meille, lukijoilleen.

Kas tällainen on Nelma, tuo Sakriksen Julia:

  • ehdoton niinkuin linnunpoika
  • avuton ja typerä
  • kotoisin köyhästä pitäjästä
  • väsynyt
  • nauraa harvoin
  • hiljainen siisti ja siivo
  • synkkä
  • ajatukseton kuin jokin kasvi
  • veressä hyvä ja paha sekaisin
  • sukaisi taskuunsa matkarahat piikuuspaikassaan kaupungissa  takaisin maalle päästäkseen

Käkriäisen mökkiin päästyään kohta tulivat poliisit ja ikävöivä Nelma-raukka kuljetettiin takaisin Helsinkiin ja tuomittiin vankeuteen neljäksi kuukaudeksi hamosen ja muutaman markkasen varastamisesta. Alamäki oli valmis. Aiemmassa elämässä äiti-Pertta Kinnunen oli tapettu punikkina ja Nelma jäänyt yksin maailmaan.

Tässä olemme, faktat sylissämme, faktat joita siis Sakris Kukkelman, kyttyräselkä pitkätukka, ei tiedä, vaan rakastuu silmittömästi. Ei niitä loppujen lopuksi tuolla olemuksella ole niin vain saatavilla tuon kummempia. Toista se on Nykäsen Matilla ja Hjalliksella.

Olemme Rakastunut rampa -romaanin puolivälissä, aika tarkalleen. Jäämme odottamaan jännityksellä kuinkas äijän käy. Pysykää mukana!

(Siinä sivussa, mikä ettei, voimme seurata myös Hjalliksen ja Matin mäihää naisrintamalla)

 

 -9 18/928km/€


Naistenpäivän jälkeen palataan päiväjärjestykseen


09.03.2013 - 13:00 | hikkaj | koti, lapsismi, voe mahoton!, huikopala

on taas miestenpäivien aika

Tänä lauantaiaamuna eläkeläinen Onni Eläkeläinen on jälleen kauheiden luku- ja katselukokemusten jälkeen onnellinen mies; no, eipä silti, miksei olisi ollut eilenkin naistenpäivänä tarpeeksi auvoinen olo.

Seitsemältä aamulla on vielä 16 pakkasastetta, niin kuiski aikaisemmin kahvinkeittopuuhiin nousseen ääni. Aurinko paistaa lupaavasti mäntyjen takaa säleverhon väleistä. Lämpenee päiväksi. Onni E venyttelee vällyissään. Lempikin venyttelee  ojennellen valkoista töppöstä tyynylle.

Naistenpäivästä on selvitty kunnialla. Uuninluukku kuuluu aukeavan ovein takana, kammarista lehahtaa koivuhalon tuoksu, ja kohta kantatutuu korviin kahvinpapujen jauhannan ääni.

Mylly pyörii jo.

Katetriablaatiosta on jo neljättä vuotta, koulukastraatiosta kolmatta. Sydän sytkyttää puolella pillerillä metohexalia*, marevaneista on muisto vain.

Mikäs tässä ei ole Onnin olla ja elellä: parempi Paratiisissa kuin sotavankileirillä. Paremmat sapuskatkin ja Vartija lempeä. Ei tarjoile vankimakkaraa sitä joka oli tehty hylätyistä teurasjätteistä: verestä, maksasta, pernasta, pötsistä ja kiveksistä. Eikä laita pimeään maakellarikuoppaan raipparangaistuksen jälkeen kuten kurileirillä tapana oli.

- Ei ei paljon lempeämpi on oma Vartija! iloitsee Onnimme ja vesi kielellä odottelee kahvillekutsulirkutusta.

Eletään naistenpäivän jälkeistä miestenpäivää. Paratiisissa. Niin semmoista Muttisen onnellista poutapäivää Lyygian kanssa. Tämä Aapelimme, tämä Onni E, on toki palvelevampi kirjakauppias Muttista: nytkin miettii että sipaisisiko sinistä vai vihreätä pitovoidetta molempien suksiin sitten kun päivemmällä latuset kutsuvat.

*

Metoprololi on yleensä hyvin siedetty. Hoidon alussa lääke voi aiheuttaa väsymystä ja huimausta, joka johtuu verenpaineen laskusta. Käsien ja jalkojen paleleminen ovat melko tavallisia. Vatsavaivat ja sydämen harvalyöntisyys ovat myös mahdollisia. Beetasalpaajat voivat aiheuttaa keuhkoputkien supistumista ja astmakohtauksen. Alkoholi saattaa lisätä lääkkeen vaikutuksia. Jos lääkehoidon aloittamisen yhteydessä ilmenee huimausta tai väsymystä, nämä voivat vaikuttaa ajokykyyn. Piilolinssien käyttäjien on syytä huomioida, että beetasalpaajat voivat vähentää kyynelnesteen muodostumista ja kuivattaa silmiä.

 

-11 17/910 km/€ 


Pakkohuutokauppa


08.03.2013 - 13:00 | hikkaj | Sijoitus/kauppa, lapsismi, ESITYKSET

eli Kirsikkapuisto

RANJEVSKAJA LJUBOV ANDREJEVNA leskirouva, tilanomistaja MINNA MAARIA VIRTANEN - ANJA leskirouvan tytär MIRKA MYLLÄRI - VARJA leskirouvan ottotytär ANNA OJANNE - CHARLOTTA IVANOVNA kotiopettajatar RIITTA PIIRONEN - DUNJASHA sisäkkö SUVI-MAARIA VIRTA ...

Kauppalehdessä on parempi puhua asioiden oikeilla nimillä kuin kaunistella. Venäläissisarukset, sisko ja veli, ovat ajautuneet taloudelliseen ahdinkoon, raha-asiat ovat rempallaan ja sukutila on julkista riistaa. Pakkohuutokaupassa tila puistoineen jää tutulle kauppiaalle. Koittaa poislähdön aika.

Siinä koko kertomus ja juoni.

Niin vielä: väsynyt vanha uskollinen lakeija jätetään ja unohdetaan paikalle yksin, kuolemankalvas mies heittäytyy puutarhan aitaa vasten ja huokaa että elämä meni ja elämättä jäi.

Kitkeriä kirsikoita puistossa entisille omistajille, uudelle mitä makeimpia!

Kyseessä on siis Tsehovin Kirsikkapuisto, Tsehovin Pakkohuutokauppa kuulostaisi kornilta, vaikka kauppalehteläisiä realistinen pläjäys enemmän houkuttelisikin kuin jokin taiteellinen kaunomarja.

Joensuun kaupunginteatteri torstai klo 12.00.

Keskellä arkipäivää!

13 aikuista ihmistä näyttelee puolisalilliselle.

On hiihtoloma, silti lomalaisia ei näy katsomossa, vain vanhoja ikätovereita.

Naisten päivän, venäläisille ylen tärkeän, aaton kunniaksi sisään pääsee kaksi yhden hinnalla + narikka.

Me työnveteraanit olemme työmme tehneet, tehkööt nyt muut, me eläydymme Venäjälle sadan vuoden taa.

Lopuksi toteamme taas kerran: mihinkäpä se ihminen ihmisluontoineen muuttuu.

Että osasi tuhlaajanainen Minna Maaria Virtanen osaansa paneutua, ei tätä Volanenkaan parempaan ole pystynyt! Ja entä velipoika Markku Maasilta - kyllä näyttämölle tulee aina Jotain kun Maasilta sinne römähtää. Petteri Rantatalo, se pahuksen kauppias joka lunastaa sukutilan itselleen, vaikkei tolvana uskalla kosaista talon ottotyttöä vaikka molemmat toisiinsa ihastuneita - olisi tilakin jäänyt suvulle edelleen; no ehkä juuri siksi ei halunnut tohtia. Mainio, mainio. Lassi Uimosen köllykästä puhumattakaan. Maanmainioita kaikki. Ja pelin puhdistaa Arto Heikkilä, siitä ei elämässä hortoileva lakeija parane, mistä myös maskeeraajalle kiitos! Ihan hävettää kehua, mutta kun aihetta on: ammatissaan vuosi vuodelta yhä parempia ja kouliintuneempia koko sakki.

Mitäs jos oikeassa pakkohuutokaupassa näin kehuisi osallistujia, silloin siinä mukana olisi keljuilua, nyt ei tippaakaan.

Tosin väliajalla muuan katselija tuntui sanovan: - Omituinen tulkinta kun vertaa edelliseen.

Siis siihen kolmenkymmenen vuoden takaiseen, johon Väisäsen Ritva, Karjalaisen kulttuurikriitikko puolestaan ei ollut ollut mielistynyt, vaan oli kirjoittanut: 'ei ollut vuoden tapaus, vaan ei fiaskokaan'.

Monet ovat mielet, niin on hyvä.

Kirsikkapuisto on myyty ja suljettu, enää sinne ei pääse, eilen oli viimeinen mahdollisuus, viimeinen esitys Joensuussa.

... GAJEV LEONID ANDREJEVITSH leskirouvan veli  MARKU MAASILTA - LOPAHIN JERMOLAI ALEKSEJEVITSH kauppias  PETTERI RANTATALO - TROFIMOV PJOTR SERGEJEVITSH ylioppilas LARI KERÄNEN - SIMEONIV-PISHTSHIK BORISH BORISOVITSH tilanomistaja LASSI UIMONEN - JEPIHODOV DEMION PANTELEJEVITSH konttoristi JARMO JÄMSÉN - FIRS lakeija ARTO HEIKKILÄ - JASHA nuori lakeija TUUKKA JUKOLA - mies sivussa SEPPO TIMONEN 



Valokuva Stefan de Batselier - Ranevskaja leskirouva,  Minna Maaria Virtanen

 

-7 13/893 km/€


Kurileirivangeillakin oikeutensa ja sodilla sääntönsä


07.03.2013 - 13:01 | hikkaj | Politiikka, KIRJALLISUUS

Kerimäeltä Vaasaan, Riitasensuolta Helsingbyhyn

"Kansalaisuudeltaan venäläinen Kirili Kotshonev (To-1428) poikkesi tieltä pensaikkoon - ilmeisesti tarpeilleen. Hän ei huudoista huolimatta palannut tielle, joten kersantti Nykänen ampui hänet. "Vanki olisi voinut päästä pakoon", perusteli kapteeni Kujala vartija tekoa."

Vaikka olen opettaja, en ole tiennyt että maiden on sodittava sääntöjen mukaan ja vangeiksi jääneitä on kohdeltava kuin ne eivät enää vihollisia olisikaan.

Vaikka olen opiskellut ja opettanut sodasta ja rauhasta vuosikymmeniä, en ole tiennyt että sodalla on säännöt!

 

Jotain sen suuntaista olen joskus kuullut ja aavistellut, mutta unohtanut kun olen katsellut television uutisia ja dokumentteja sodista, sotavangeista, terroristeista, siviiliväestöön kohdistuneista murhista ja raiskauksista.

Keskitysleireillä on tapettu satojatuhansia ihmisiä, joukkohautoja löydetty milloin mistäkin Srebrenicasta, Myanmarin sissit, hutut ja tutsit ...

Tästä läppärin sijaintipaikasta 30 kilometriä etelään, siellä missä Kerimäen tv-maston valo vilkkuu on ollut Riitasensuon kurileiri 24, missä sadat venäläiset sotavangit ovat kuokkineet valtaojia ja nostaneet turvetta oloissa jotka eivät täytä Haagin taikka Geneven sopimuksen sotavangeille turvaavia oikeuksia: vartijat ovat uittaneet kesävaatteissa olevia vankeja talven hyisissä oloissa ojankaivannassa, ampuneet ja surmanneet ihmisiä, juopotelleet, pitäneet nälässä ja kurjuudessa kiinnijääneitä neuvostosotilaita.

Kerimäen Riitasensuon kurileiri 24 on ollut yksi pahimmista paikoista. Vasta siviiliväestön puuttuminen asioiden kulkuun on avannut sotajohdon silmät asioiden muuttamiseksi edes jotenkin tolalleen. 

Leirin lähellä asunut emäntä  Aino Rask ei halunnut vielä vuonna 1999 niistä kauheista oloista kertoa muuta kuin: "Se on niin suuri häpeä." "Eivät pesseet reestä edes verta pois", suostui vanhaemäntä hevosenlainaajista, ammuttujen suohautaan kuljettamisesta kertomaan pää alas painuneena. 

 

Sotavankileirihallinto uudistettiin 1943, määräysvalta Kotijoukkojen esikunnalta (KE) siirrettiin Päämajaan ja siellä sotavankikomentajan alaisuuteen. 

Sotavankien määrä oli suuri, yksin vuonna 1941 oli joutunut vangiksi 56000 neuvostosotilasta. Jatkosodan aikana sotavankeja menehtyi 18267.

Uusimmassa tietokirjassaan Kurileiri 24 Tampereen julkisoikeuden emeritusprofessori Arvo Myllymäki (s.1945) on tutkinut sotavankien kohtelua Suomessa sodan kestäessä. Hänen isänsähän oli sotavankina juuri Kerimäen Riitasensuolla, kuten aiemmin on tv-dokumentista Matka isän luo nähty ja romaanista Vihan ja rakkauden päivät luettu.

Nyt Myllymäki tutkii näitä asioita puolueettoman tutkijan silmin eli kuinka Suomessa sotavankeja ja nimenomaan kurileirisotavankiasioita hoidettiin.

Kerimäen kurileiri 24 siirrettiin asioiden huonon hoidon julkitulon jälkeen helmikuussa 1943 Vanhaan Vaasaan, Mustasaareen ja Helsingbyn kylään, missä leiritys jatkui sodan loppuun saakka. Vankiolot kohentuivat jonkin verran: kova työ helpottui, vaatetus, ravinto parantuivat, väkivalta jossain määrin järkevöityi, vaikka vartija-aines edelleen oli melkoisen kirjavaa porukkaa - juoppous, sairastelut, poliittiset mielipiteet aiheuttivat jatkuvia ongelmia. Siviilejä kolmentuhannen vangin leirimeno järkytti.

Kovaa kamaa on Myllymäen teksti ja tutkimustulos, silmiä avaavaa, herpaantumatta luettavaa, niskavillat nostattavaa, nikotuttavaa luettavaa asioista joista on vaiettu ja joista ei opettaja-aikoina mitään tiennyt tai voinut tietää: että Suomessakinko muka!

Vasta - opettaja laskee: 2013 - 1944 - = 69 vuotta sodan jälkeen tämmöistä todistettua tietoa purtavaksi.

Siis tämänkertainen kirja kädessä on tutkittua totta, kunnes toisin todistetaan, sisältää juuri ilmestynyt tietokirja:

Arvo Myllymäki  Kurileiri

Sotavankileiri 24 ja muut neuvostosotavankien erityisleirit jatkosodan aikana 

 Minerva 2013.

 

"Suomen Punainen Risti oli joutunut kahteen kertaan tiedustelemaan puna-armeijan luutnantin asiakirjojen viipymisen syytä kurileirin johdolta. Vainajan arvokas hopeakello oli kylläkin lähetetty leiriltä SPR:n huostaan. Sen sijaan kuolintodistusta ei. Kuolintodistus olisi pitänyt toimittaa annettujen määräysten mukaisesti Punaiselle Ristille yhdessä omaisuuskuoren kanssa."

"Till Röda Korset, Vasa

...

Fångvaktarena, vilka då bestod av savolaxere, ställde upp fångarna på kvällarna i kö och sedan började aett in ferniskt piskande med långa piskor. Fångarnas hemska klagorop hördes vida omkring i byn och upprörde befolkningen i trakten. ...

Detta skriver jag som Lotta och fosterlandsvän i önskan att vårt land inte får komma i ont rykte vad behandling av krigsfångar beträffar.

Högaktingsfultt

Ida Reijo"


Kurjat



huvitti miten ulalla oltu

.

 Cosette & Marius - Amanda Seyfried ja Eddie Redmayne

.

Pienemmän kaupungin elokuvateatterissa on kotoisa olo, oikeastaan tässä ollaan kuin kuninkaalliset, eikös nuo Victoriat sun muut Charlekset näitä linnoissaan omissa oloissaan katselle: meidän lisäksemme yksinlaskien läsnä on kahdeksan muuta hyvän päälle ymmärtävää.

Ja on tähän samaa rientoon osallistuttu jo siellä Charlesin Lontoossa pari vuotta taapäin kun samaisessa Mise-musikaalissa etupenkkien edessä istuimme ja ihmettelimme mikä meno mikä veto mikä lento! Muuta siellä emme ymmärtäneetkään, sitäkin barrikadia laivaksi luulimme. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/20977/kurjuudessa-les-miserables

Nyt vasta Lontoota pienemmässä kaupungissa tajusimme että ei se mikään laiva ollut vaan barrikadi, jolla kuninkaan sotajoukot piti estettämän.

Ja se barrikadikohtaus oli huonointa tässä naissivuosamaskeerausäänitysoscarelokuvassa, Les Misérables, siis se maanmahoton räiske, tulitus ja hurme. Tämä köyhäin kuvaus pohjautuu Victor Hugon Kurjat-romaanin, jossa päähenkilö Jean Valjean, vanki ja paha ihminen muuttuu hyväntekijäksi.

Viemärikohtaus, siellä sukeltelu ja yltäpäältä löyhkässä kieriskely vilkaisuttaa vieressä istuvaa, jos omia housujakin kokeiluttaa, ja vielä kotonakin ikään kuin vähän haiskahtelisi; jos se uiskentelu ei pane pulpahtelemaan pitkin viikkoa pääkopassa niin johan on kumma. Hyi hittolainen! Justjust kestää löyhkän kun naturalistikirjailijan käsialan tietää. 

Kaunis rakkauskertomus sieltä elokuvan sisältä vastakohtana seuloutuu - lumoava. Vaikuttava on myös päähenkilön, Hugh Jackman, sen poliisia, Russell Crowe, pakenevan vangin näyttelijätyö kuin niinikään jahtaavan poliisin laulu.

Toki mieleentarttuvia ilkeydessään osasivat olla myös majatalon isäntä, Sacha Baron Cohen, ja emäntä, Helena Bonham Carter.

Ja musiikissa vaikuttavaa se syvältä kouraisu, joka toistui ja toistui ja joka joka kerta ikään kuin kesken jää.

Lähes kolme tuntia laulaen esitettyä tarinaa siinä pimeydessä vierähti yllättävän nopeasti elokuviin tottumattomalta katsojalta, varsinkin kun papereiden rapinaa ja syönnin mussuttelua ei ympäriltä kuulunut. 

Se ysipuoleuronen ei hukkaan mennyt. Ja eläkeläisalennus siihen vielä 10 %.

Vaan yhä vakuuttuneemmaksi käy mieli, että kyllä teatteri sittenkin on poikaa elokuvan rinnalla: pitääkö sitä välttämättä ne kymmenet ja sadat verenvuodatukset ja sen tuhannet paukkeet näyttää ja lasauttaa!

Teatterissa, siellä Lontoossakin, osa jätetään katselijan kontolle.

 

0 12/880 km/€


Loppulitviikki Val di Fiemmestä


05.03.2013 - 13:00 | hikkaj | URHEILU, LENNU, lapsismi, voe mahoton!

Lennu kirjeenvaihtaa - varas vei viimeisetkin siemenperunat paitsi Lari Lehtosen

"HV

 HJ

 

On nää varsinaisia turaajia, tää suomalainen suksporukka!

Yks työntää suksiaan väen vängällä aidan rakoon jotta soppiiko soppiiko ja sitten kun mahtuu niin maalissa porukalla itkeä porataan.

Mäki'miehiä'  edes mainihtematta.

Näähän on kuin suomalainen talonrakentamistaito: kohta home haisee!

Ja norjalaiset nauraa ja naruttaa koko hiihtokansaa, kaiken huipuks laittavat oman miehensä sen Taateli-Taalenin valmentamaan eli tukkeeksi jotttei vaan suomipoika pääsis alhosta ylös.

 

Sitten vielä kauniiksi lopuksi varaskopla viepi näihen soturien rahat. Farssi mikä farssi ja rillumareit päälle.

 

Ei muuta!

tuus

Lennart "

Jäihän sentään varkailta Suomen ainoa mitali, se Riikka Sarasoja-Liljan ja Krista Lähteenmäen parisprinttiviestin pronssi, pöllimättä - kaiketi?

Eli aivan puhdistettu ei hiihtourheilu vielä ole, jää epäilyksen varjo.

Aika pätevän 'vaksin' laittoi Lennu, mutta toisaalta: leikkiähän tämä kaikki, ainakin urheilijoiden naamoista päätellen. Ja ystävällistä, jopa lapsille näytettävää, jääkiekkosoturitouhuihin verrattuna.

Urheilu on draama - livenä. Siksi niin puoleensa vetävää.

Aikanaan sitten armstrongit paljastuvat - mikäpä kiire silläkään jos ei hiihtäjilläkään.

-7 13/868km/€


Liha-haa!


04.03.2013 - 13:00 | hikkaj | lapsismi, voe mahoton!, RAIKU

ja iha-haa hepo hir-nah-taa


Liha kuin liha

Moni

hirnui vihasta,

marisi hevosenlihasta lautasella:

 

Koni

äkisti korvattava nautasella!


20 ja 13 tai 13 ja 20

Siinä raikuilun vuoden 2013 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.

(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)

-11 11/855km/€


Juicen runoilla


03.03.2013 - 13:00 | hikkaj | nokkeluus, lapsismi, KIRJALLISUUS, voe mahoton!

Juicea ei ole haudattu Taiteilija- eikä Kapakkakukkulalle

.

 

Tamperelainen Juhani Juice Leskinen Juankoskelta (1950-2006).

.

Kuulostaa viralliselta. Eikö?

Se on.

Hän ennätti ennen kuolemaansa ottaa viralliseksi nimekseen yllä olevan muodon ja unohtaa Pauli Matin. Vähän samoinhan kävi kiihtelysvaaralaiselle kansanrunoilijalle Toivo Raassinalle, joka otti muutti viralliseksi nimekseen Saavan Toivo Raassina ja lehdessä oikein ilmoitti ja määräsi että nimi on kirjoitettava ja lausuttava kokonaan. (Siinä olikin sitten vaimolla muistelemista kun piti virallisia asioita toimittaessaan ukkonsa nimeä muistella: - Senkö hitto sen ukon nimi nyt tuas onkaan...)

Pyöritellyt tässä Juicen viimeisintä runokokoomaa: AIKA JÄTTI eli Sanataiteilija kävi täällä. Valitut runot 1975-2007 koonnut Satu Koskimies Tammi 2012.

Melkoista sanaleikkiä joka peittää alleen vakavamielisen tekijänsä, oikein uhallaan hämää ja härnää, läpsyttelee kuin lapsi väärinpäin hiekkalaatikolla: Tule paha kakku, älä tule hyvä kakku!

Kymmenestä ilmestyneestä runokirjasta on koottu näyte ja olennaisimmat otettu esille, ensimmäisestä Sonetteja laumalle, 1975, postuumiin Kosket, 2007.

Siinä kieli tulittuu jos tulehtuukin ja kiäntyypä jossain vaiheessa alkukielellekin, jopa kauniisti kun Äeti astuu runoon.

Juice ei paljon muista piittaa tai viittaa että kaikkea sitä ihmisille syötetäänkin kuin globaalia yleismaailmallista, miksei syötäis amerikkalaisen hampurilaisen sijasta timpurilaista, aitosuomalaista, niin pysyttäis paremmin totuudessa ja leivän syrjässä kiinni:

FINNISH FAST FOOD

Paavo se tuumaili: "Mitäpäs näistä!

Leivässä puolet jos on petäjäistä,

ruoka on kotimainen -

oikea timpurilainen!

....

Leipä on vehnää, ja pihvi on puuta!

Mitäpä se kaipaa jätkäpoika muuta?

kuin jokalauantaisen

oiken timpurilaisen!"

Räkä ja Roiskis Suuvedellä 1995

 

Jotenkin kalpeaa silti on Juicen sana ilman musiikkia, kun siihen niin on tottunut että pitää jotain rämpytystä sanojen taustalla olla. Sanat ikään kuin paranevat ja vahvistuvat elävöityvät ja syvenevät kun musiikki kevyenlainen eikä kai välttämättä kovin kummainenkaan taustalla soi.

Kirkastaa sanojen painon. 

 

Lie rumasti sanottu mutta siltä tuntuu että Juicen runo vaatii juicemaisen musan.

 

Ja Juicesta taas tuntuu tältä:

 

YKSITYISKOHTIA HISTORIALLISESSA PERSPEKTIIVISSÄ

...

2.

Me elämme kolmea aikaa.

Yksi on pitkä: olemme hetkiä historiassa, otamme osaa pitkään viestiin.

Toinen on lyhyt:

selaamme lehdet,

 kuuntelemme uutisia.

Kolmas aika olemme itse:

kaikki tapahtu toisille,

toisaalla.

Äeti 1994

 

Runoilijan ulkopuolisuutta toisten rientäessä mutkamäkeen ja mikä minnekin monottelemaan. Sitä elämä tällekin runoilijalle, joka ihmisten keskipisteenä seisoskeli.

-8 18/844km/€ 


Näytelmää


02.03.2013 - 13:00 | hikkaj | harrastukset, Local, lapsismi, ESITYKSET

koko elämä

.

kuva kaapattu          teatterin kotisivulta

Katariina ja Oskari

Auli Partio ja Ilpo Jorasmaa onnistuivat jäätävästi

epäonnistuneen kylmenneen avioliiton pariskuntana

 

.

Kliseisesti sanottu, mutta niin on jos siltä näyttää.

Ja edelleenkin olen sitä mieltä että huonokin näytelmä on parempi ja rehellisempi, sisäisempi, antavampi kuin kylänkäynti, nokakkain rupattelu tuntitolkulla tyhjänpäiväisiä pintoja puhuen. Menet teatteriin, niin johan verhot ja silmät aukeavat ja näet kulissien,!, taakse:

Tuossa hömerehtii ikäloppu aviopari kinaamassa tyhjistä aukoista avioliitossa. Tuossa toisessa pinnallinen virkanainen haluaisi kiiltoa kotiin ja ja, no sitä pintaliitoa elämään, kun taas mies tahtoisi rakkautta ja hellyyttä ja sen puolen kauneutta.

Paikallisin näyttelijävoimin mennään ja saadaan nähdä ja kuulla asioita joita tutuilta näyttelijöiltä ei kuule tiellä törmätessä: kukapa sitä sisimpiään ulkopuolisille tilittelisi.

- Ihanhan tuo oli totuutta ja jokapäivästä elämää koko näytelmä, kuuluu nimeltätuttu mies tunnustavan toiselle kyläläiselle kierreportaita laskeuduttaessa kun esitys on päättynyt. Ei kuitenkaan tunnusta loppuun asti, jotta 'meilläkö lie tekijät käyneet kurkuilemassa'.

Eli olihan se Riäkkyteatteri taas onnistunut ottamaan ohjelmistoon palasen oikeasta ja vakavammasta elämänmenosta, kevyen kesäteatterihupsimisen oli tapansa mukaan jättänyt kesäteattereille. Niin kuin aina. Ei tuohon listaan monta kepeätä kankunheittoa mahdu:

Riäkkyteatterin esitykset:

1993 Kyllikki Mäntylä: Anna Uneksija
1994 Federico Garcia Lorca: Yerma (ensi-illat: kevät 1995 ja 17.11.1995)
1996 Maria Jotuni: Miehen Kylkiluu (ensi-ilta 9.11.1996)
1997 Aldo Nicolaj: Suolaa ja tupakkaa-monologi (ensi-ilta 24.11.1996)
1997 Sakari Topelius: Lintu Sininen (ensi-ilta 18.5.1997)
1998 Slawomir Mrozek: Avomerellä (ensi-ilta 18.6.1998)
1998 Samuel Beckett: Näytelmä (ensi-ilta 24.10.1998)
1998 Pauli Kallio: Maailman vanhin nainen-monologi (ensi-ilta 1.8.1998)
1999 Jean Anoiulh: Orkesteri (ensi-ilta 2.10.1999)
2001 Stephen Bill: Syntymäpäivä (ensi-ilta 28.4.2001)
2002 Sisko Istanmäki: Äiti ja hevonen (ensi-ilta 13.4.2002)
2002 Aila Meriluoto: Kahlaajatyttö (ensi-ilta 18.6.2002)
2002 Sisko Istanmäki: Naisia (ensi-ilta 18.6.2002)
2003 Rosa Liksom: Vissiin molin vihtonu siinä toista vuorokautta... (ensi-ilta 15.3.2003)
2003 Helena-Anttonen-Pursiainen: Huru-ukot (ensi-ilta 3.5.2003)
2003 Harold Pinter: Yö (ensi-ilta 10.5.2003)
2004 Matti Nieminen: Robin Hood (ensi-ilta 25.4.2004)
2005 Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi (ensi-ilta 23.4.2005)
2006 Minna Canth: Työmiehen vaimo (ensi-ilta 29.4.2006)
2006 Mee ny jo asiaan (ensi-ilta 30.9.2006)
2007 Sirkku Peltola: Pikku Jättiläinen (ensi-ilta 21.4.2007)
2007 Tellervo Halonen: Kaunis on luoksesi kaipuu (kantaesitys 7.7.2007)
2008 Cervantes: Don Quijote (ensi-ilta 12.4.2008)
2008 Verhojen varjoissa (ensi-ilta 2008)
2009 Elämää - ei sen enempää (ensi-ilta 18.1.2009)
2009 Anna-Maija Ylimaula: Anna! (ensi-ilta 14.3.2009)
2010 Kimmo Virtanen: Kaikkien aikojen satu (ensi-ilta 6.3.2010)
2011 Samuel Beckett: Askeleet (ensi-ilta 19.2.2011)
2011 Dario Fo: Kaikki vorot eivät tule varkaisiin (ensi-ilta 5.3.2011)
2012 Anna Krogerus: Kuin ensimmäistä päivää (ensi-ilta 24.3.2012)


20 vuotta täyttää Riäkkyteatteri tänä vuonna - kyllin vanha ja vakaa ja vakava. Olisi jo valtakunnallisestikin huomionarvoinen asia. Ja valtakunnallisten palkintojen aika:

- Arhinmäki ja kumppanit, töpinäksi!

Vaikka tämänkertainen Se rakkaus, se Rakkaus ei käsikirjoituksen laihuudesta, tai hajanaisuudesta, johtuen parhaasta päästä olekaan.

-8 13/826km/€ 


Navigoi tuulessa jos tuiskussakin



talouden jos kulttuurinkin

Onni Eläkeläinen meinaamme. Tarvitse kuin yksi vapaapäivä (hiihdosta) ja pari illansuuta niin johan on taas viikoiksi pureskeltavaa ja hampaankoloissa pidettävää mastoissa mönkiessä.

Pasi Kuoppamäki Danske Bankin pääekonomisti pian seisoo siinä estradilla ilmielävänä puhumassa hienossa ravintolassa Amerikan suurtaloudesta ja Kiinan mahtavasta syömäosasta maailmanmarkkinoilla. Daniel Nyman sijoitusasiantuntija sanoo suorat sanat ettei vuoteen korkorahastoihin penninjeesusta pidä sijoittaa. DN on yhtä sujuva kuin vauhtiin pääsyt elloppi, se Stephen: onnistuisi vaikka sähkövatkaimen myynti Kauppakanavalla. Pää pyörryksissä kuuntelee Onni E muutenkin - ja siihen vielä sapuskat ja viinit päälle!

Kotimatkalla ihmettelee kun ambulanssiautoja joka viiden minuutin jälkeen sinivalot vilkkuen ja sisätilat valaistuina kiitää vastaan lumisohjoisella valtatiellä, että tämä tämä elämää! Vähän toisenlainen meno päällä kuin siellä rantatiellä sukset jalassa, siellä jossa Velssin saattaa nähdä hyvän päivän tullen eikä ketään muita moneen päivään.

No niinpä tietysti ja no voi hyvänen aika ja herranjestas !! : siellä lepää leväällään venäläinen pakettiauto vai mikä maasturi on ja suomalaisauto kellallaan - Paloautoa. Poliisia. Pikkupojan unelmaa.

Kiire tuntuu olevan päivän iskusana näissä mestoissa, miettii ja hyvä jos ei tuumaile ääneenkin Onni ja katsoo kuljettajaansa vähän sillä lailla jotta mikäs tässä meijjän lyyrytellessä. Se eilinen elokuvakin tunkee vahvistamaan Onnin ohivilahtavaa onnenhäivää; irrottaa siitä kokonaan pois sen barrikadipaukuttelun ja tulituksen ja verivirran, ummistaa silmänsä pahalta ja ajattelee ainoastaan ne hyvät - niin jo vot! Kumma kyllä miten semmoinen onnistuukin vielä niinkin vanhalta mieheltä kuin mitä Onni on, aitona ilman kyniikkaa.

- Kurjuus pois silmistä niin hyvin pyyhkii, Onni miettii että onkohan siihen oikeutta edes vanhempana, edes tilapäisesti niin tehdä; syyttävät vielä lapsismista, naiiviudesta ja tosiasioiden kieltämisestä, vääristämisestä, vievät taivasosuuden ja tuomitsevat iänkaikkiseen vankeuteen realistit ja totuudenpuhujat, paasaajat, herättelijät. Les Misérables silmissä yhä kummittelee vaikka yökin siinä välissä ja päivä ... kumma miten tutunnäköisä ihmisiä noiden näyttelijöiden joukossa on, tuokin Jean Valjean kuin se Tansii-Tuomari Haapalainen ja Cloetta kuin Hirvosen Lieppo!

Herääpä Onni! Wake up!

Herää tähän hetkeen, sinähän istut kokouksessa, sydänyhdistyksen piirihallituksen kokous on menossa, entinen kaupunginjohtaja Meriläinen johtaa puhetta. Etkös enää, vanha miehentonttu saa ajatuksiasi koossa pidetyksi, kun noin harhailevat... Katsos ulkona härskii vesiräntää, olisit onnellinen kun sattuikin vapaapäivä eikä lupaa metsämaille riennellä ...

 

Jopa jopa saa sekasotkua reilu vuorokausi vapautta Onnin elämään. Talousasiantuntija saattaisi verrata sitä hetkellisesti Italian ja Espanjan talouskriisiin, tuskin sentään kuitenkaan Kreikan katastrofiin, kulttuurin kehdon pohjamutiin.

 

Ei pidä Onni laskea maailmalle.

Lupaamme pitää hänet maalla taas useamman viikon, pysyköön rauhoittumassa Paratiisissaan ja sen liepeillä.

 

-6 13/813km/€
0 kommenttia

**********************************************************
HUHTIKUU 2013 - KL
**********************



Satujen saarille



24.04.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, voe mahoton!

Satulassa ilman pyörää   Emoji

.

.





"Jumalat kävivät


käräjätuoliin,


pitivät neuvoa


korkeat siellä:


he nimesivät yön


ja uuden kuun,


he nimesivät aamun

ja kesäpäivän,

hämärän ja ehtoon

ajanlaskua varten"

 

Edda - Näkijättären ennustus

 


Satulassa


23.04.2013 - 13:00 | hikkaj | harrastukset, Matkailu, lapsismi, KIRJALLISUUS

eli Islannissa - polkimilla pitkin maailmaa

.





Eiköhän nivusissa ala jo tuntua miehellä joka Saharat, Intiat, Thaimaat, Jäämeret on satulaa hangannut.

Nyt mies on toissa kesänä pyörähtänyt Islannin ympäri, 2500 km, heinäkuun viluissa. Matti Rämö, YLEN teksti-tv-toimittajakonkari kertoo tarkasti matkastaan: Minervan kustantama Polkupyörällä Islannissa Tuulen tiellä laavakentän poikki ilmestyi juuri; sopivaan saumaan putkahti, koska oma nokka jo sinne näyttää - ei tandemilla eikä millään pyörällä vaan lentsikalla ja vuokra-autolla. Eli aika pehmeäksi lienen jo käynyt, mukavuudenhaluiseksikin: riittänee vain muutama päivä kylmää viimaa ja sitten jo pois, pois puuttomilta tienoilta. Telttaankaan ei minua vähässä kummassa saisi kosteissa vaatteissa rypemään - ravattikin rutistuisi.

Jotta jopa on asenne matkalaisella!

Niin no ovathan siellä ne kuumat lähteet ja tuliperäinen maa. Vaan silti.

Parempi lukea mitä itäiseen Islantiin ja pohjoisille seuduille kuuluu ja jäädä itse Keflavikin lentokentän laavakentille pörräämään, jos vaikka Sinisessä laguunissa räpistelisi. Kuulemma kesä juuri alkaa torstaina, tiedottaa vastaanottaja isälleen, ja islantilaiset viettävät pyhää, vapaa päivää kesän kunniaksi.

Hurja on Rämön Matti pyörineen, joka monesti on melkoinen riesa kätkettäväksi, siis se fillari, tai oikopoluilla ajettavaksi. Ei muu liikenne juuri haittaa tee, mitä nyt rekka-autot pyyhkivät joskus housunlahkeita nuollen tai jos muutama silta on sortunut joen yltä ja on kahlattava kaikkine peleineen jääkylmässä vedessä virran yli. Eikä siellä polkija yksin ole, sillä aina silloin tällöin joku uskalias on samalle asialle erehtynyt ja silloin on hedelmällistä jakaa reittivaihtoehtoja ja parhaita näköalapaikkoja vaihtareiksi.

Kaiken kaikkiaan 2500 kilometriä kertyy pyörämatkaa Matille saaren kierrossa ja aikaa kuluu matkaan kuukausi, väli  7.7. - 9.8.2011. Eurojakin kuluu nelisenkymppiä lähes joka päivä, vaikkei kauppoja mailla halmeilla. Viimeisenä päivänä tärväytyy peräti kakskytätuhattadonaa / 20 000 ISK, sillä edes viimeiseen yöhön tekee mieli satsata ylellisyys ja luksus mukaan. So. polkija vuokraa mökin, jossa on lämmitys ynnä sisävessa ja suihku = 90 € + 40 € sapuskaan. Vaan ei se mahdoton hinta ole, koska hintaan sisältyy miehen ja pyörän rahtaaminen lentokentälle.  (10 € ~ 1500 ISK)

Vielä viimeisenä iltana väsynyt polkija innostuu viimeisen päälle näkemästään, kun lähestyy Reykjavikin jälkeen Keflavikia ja polkee karussa laavamaisemassa ja näkee kukkulan jonka huppu on leikkautunut poikki: se on varmasti kraatteri!

Mies polkee mannerlaattojen erkanemisvyöhykkeen aktiivisimmassa osassa, intoa hehkuen - kuukauden mankeloinnin jälkeen! Ja kohta jo kotia kohti lentelee.

Kaikki on melkein nähty, jopa Bobby Fisherin hauta syrjäisen kylän syrjäisellä kirkkomaalla. Puhumattakaan maantieteilijää kiinnostavista kohteista, joissa pääsee näkemään jääkauden aikaisten tapahtumien kulun. Luonnonkauneuden vailla vertaa.

Viimeisen silmäyksen Islantiin polkija tirkistää lentokoneen ikkunasta:

"Sitten alkaa huikea loppunäytös, kun lentokone tulee Vatnajökull-jäätikön ylle. Käsittämättömän iso, poimuileva jäälaakio peittää horisontin. Vatnajökullin harmaaraitaiset, kaarevat reunat rönsyilevät ylängölle kiemuraisina ja pehmeinä kuin vedenpinnalle levittäytyvä jäälautta. Jäätikön reunassa on runsaasti erilaisia tuhkajuovia, jotka hakevat pyöreitä muotojaan jään sulaessa. Näkymä muistuttaa mustavalkoista, psykedeelistä solukasaumaa mikroskoopin lasilevyllä ... Satelliittiperspektiivistä alkaa oivaltaa jäätikön mittasuhteita, Ei mikään ihme, että pienikin jäätikön alainen tulivuorenpurkaus riittää saamaan liikkeelle hyökyaallon, joka pyyhkäisee mennessään pätkän maantietä ... Huokaisen, kuinka Islanti tarjoaa matkan kalkkiviivoille saakka isoja elämyksiä, vahvoja tunteiden ja oivallusten ärsykkeitä, jotka auttavat asettelemaan myös oman elämän perspektiivejä järjestykseen."

Juuri kuvatun kaltainen eläytyminen Rämön Islannin kirjassa on parasta: into, asiansa tuntevan maantieteilijän tiedonjano ja sen jakaminen, ja ennen kaikkea suuret tunteet, sanoisiko näin: jääkenttien, laavakenttien syvä vaikutus tunnekenttään ei jää huomaamatta, tempaisee lukijankin kentille mukaan. Kalle Päätaloakin tarkemmin Rämö kaikki mutkat ja vuonon pohjukat selvittää, uurastuksen uupumuksen välittää, ja juuri niin että lukiessa lukijankin jäseniä kivistää, osaaottavasti mukana poljettaa.

Lukijankin vaatteet ikään kuin alkaisivat haista hielle.





 

1 kommentti

Turskamaa


22.04.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, KIRJALLISUUS, LEHDISTÖ

Viisas Raha matkailee ensin

.

 

.

Viisas Raha -lehti taitaakin olla viisaimmillaan, ainakin hyödyllisimmillään, oheisjutuissaan, niissä joissa ei sijoittaminen olekaan pääasia! Nro 2/13 on käväissyt Islannissa, josta muutama fakta tähän:

  • 1944 itsenäisyys
  • 1949 NATO
  • 1955 Laxnessille Nobel
  • 1958-1975 turskasotia
  • 1963 Surtseyn saari ilmestyy tyhjästä
  • 2000 Hekla purkautuu

Onni Eläkeläisen oma tieto on melko rajoittunutta ja vain suuntaa antavaa: Napapiirin alapuolella Kajaanin tienoilla. Saarella asuu 300 000 ihmistä, joista kolmasosa Reykjavikissa. Siis vähemmän kuin Virossa asukkaita, vähemmän kuin Tallinnassa! Naisvaltikka maassa ollut luja, nyt tosin mies presidenttinä ja pääkaupungin pormestarina joku huuhaa. Lampaita pilvin pimein, samoin myös islannin hevosia; jos hevonen maasta viedään, sitä ei takaisin saa tuoda rotuhygieniasyistä. Geysireitä, kuumia lähteitä, maalämpöä yli tarpeiden, tuulta ja kylmää viimaa. Kalaa, kalaa. Ja sitten tietysti se vuoden 2008 soppa, jonka Islannin nuoret liikemiehet aiheuttivat maan taloudelle venäläisen rahan turvin.

Sitä turskasoppaa syövät maan asukkaat yhä ja sen takia maasta on tullut puolet halvempi turisteille, Suomen tasoisine hintoineen.

Kulttuuri kukoistaa, ja Björk laulaa.

Viimeisin sykäys, nyt on aika lähteä pian!, tuli Parnasson uusimmasta numerosta 2/13, jossa Islannin nuoren polven runoilija Eiríkur Örn Norðdahl (s.1978) runoilee Nyrkki tai järjetön sana runoelmansa Esipuheen Kriisisonetissa sattuvasti: nelisäkeistöisen runon ensimmäinen säkeistö on pöyristyttävää luettavaa, kuten toinenkin joka on ensimmäisen säkeistön toisto:

 

IMF! IMF! IMF! IMF! IMF! IMF! IMF! IMF! IMF! IMF!

OMG! OMG! OMG! OMG! OMG! OMG! OMG! OMG! OMG! OMG!  

OMG! OMG! OMG! OMG! OMG! OMG! OMG! OMG! OMG! OMG!

IMF! IMF! IMF! IMF! IMF! IMF! IMF! IMF! IMF! IMF!

 

- Tuonne maahan minä haluan lennähtää, runon innoittamana vahvistuu Onni Eläkeläisen mielihalu, - haluan nähdä tuon maan!

 

Eirikurin runo on selvästi symbolinen ja se kuvaa sitä maanalaista tuliperäistä voimaa joka syvyyksien uumenista pulppuaa. Tilanne muistuttaa vähän samaa kuin armeija-aikainen tapaus, joka sekin aika tulenarka oli, kun Onni E, silloin toki ei vielä E, putkapäivystäjän ominaisuudessaan vapautti yhden vangituista ja nimensä allekirjoitti hyvin yksinkertaisin kiemuroin, tuon Eirikurin tyyppisin kirjaimin. Siitäkös silloin, siitä allekirjoituksen yksinkertaisuudesta, suivaantui joku suurempi herra, isompiakin siellä siis oli, päivystävä upseeri, aliupseeri-sotilasmestari Räty ja soittaa pirautti: "Tulen heti katsomaan millainen mies siellä oikein on, joka tuollaisia harakanvarpaita kirjoittaa."

Tuli.

Vaan Onni ei halua kertoa sitä saagaa pidemmälle. Kuten ei Eirikurin runoakaan, sen voi jokainen tarkastaa Parnassosta, sen runon lopun.

Näinköhän on saatu Islannin-matka alkuun, startattu tavallaan.

 


Kukkelia välillä



rampoja moni muukin matti 

.

.

ed. 6.  tästä

Sakris Kukkelmanilla on nyt nainen hallussa, Nelma, jonka hän taluttaa pois turvakodista. Hän vie tyttönsä liikemies Suomenvaaran, gulashin, paviljongille, jonne on rakentamassa koiratarhaa ja missä, talon eteisessä, hän tilapäisesti työn kestäessä asustelee. Gulashi Mikko ei ole kotona eikä täti, mokoma ämmä, voi sietää kyttyräselkäistä kääpiötä: lähtöhän siitä tulee, Sakris kerää kimpsunsa kampsunsa ja palaa omaan pöksäänsä.

On täysi kesä. Syreenit kukkivat. Harmonikat soivat tölleissä.

Miten muuten meidän urakkamme käy: tavoitteenahan oli saattaa Rakastunut rampa päätökseen joskus keväällä, viimeistään vapun jälkeen tai ennen kesää kuitenkin, niin muistelen - sivu per päivä tahtiin alkaen 22.1. ; olemme sentään yli puolen välin kirjaa, niin eiköpähän. Islannissakin pitäisi kohta jo piipahtaa ja lukeminen siirtää Laxnessiin ja saagoihin. Tälle toiselle Kukkelmanille, tälle Nykäsen Matille kuuluu hyvää ja pahaa: ero Susanna-rakkaastaan ja Harri Ollista, jonka valmentajaksi hän jo lupautui, mutta Ollilta polvi(kin) kipeytyi ja lisäksi Matti pyydettiin Sotsin olympialaisten esilaskijaksi, mäkeen siis, ja lisäksi laulukeikkaa pukkaa niin että valmennussuhde tyssäsi alkuunsa.

Krokelbyssä on nyt Nelma, tuo Julia, ja Kukkelman on onnensa kukkuloilla. Paremmin pyyhkii kuin Matilla.

Mutta mutta:

"...näki hän kuitenkin Kukkelmanin hirveän ja surkeasti kierostuneen hahmon: sääret, jotka olivat kuten kaksi koukkuun käännettyä talikynttilää ... ja toinen jalka vielä sivulle vinossa. Näki hänen kellertävän ja punertavan kyttyränsä: niinkuin mikä pahentunut lihamöhkäle. Nelmaa väristi ..."





 


3 + 3 + 3 + 3 + 3 = 3


20.04.2013 - 13:00 | hikkaj | lapsismi, ESITYKSET

Kolme sisarta - varsinainen jytäkkä, energiapatukka

.

   

.

Enpä ole aikoihin nauranut vedet silmissä - ja vielä teatterin toisella rivillä istuen niin että joillakin näyttelijöistäkään ei pokka pitänyt aivan kokonaan, vaan hymyn kare huulilla, poskilla ja silmillä väkisinkin värähteli, pieni pyrskäyskin pääsi.

Jytinää. Energiaa purkautui näyttelijöistä enemmän kuin omiksi tarpeiksi; melkein tulivuoren laavavirran veroista. Ryöpsähteli.

Näytelmä on vakava, Tsehovin Kolme sisarta, jotka kaipaavat Moskovaan; vaan se juna on mennyt, on jäätävä ja elettävä siellä missä ovat, muualla.

Sisaret Irina, pikkuisin, Masha, keskimmäinen sekä Olga, vanhin ja vastuullisin.

Siinä kollegan kanssa alkukaaosta katsellessamme pian tulimme siihen tulokseen, jotta kuin meidän juhlissa Ilovaaran koululla, kuin luokissamme muinoin: armotonta menoa ja huiskintaa - välillä ilo ylimmillään, välillä huuto hirmuinen kateederin molemmin puolin.

Se jo hymyilytti.

Ja sitten räjähti kun Tshebutykin pisti sisarjoukot riviin ja aloitti sulkeiset: Mos-ko-vaan! Mos-ko-vaan! ...

Ja koska näytelmän sisaria ei ollutkaan 3 vaan tuplasti triplasti tetrasti pentrasti 3 Olgaa, Mashaa ja Irinaa, niin kyllä siinä tanner tömisi ja me armeijan käyneet opettajat saimme vahvistuksen: juuri noin päätöntä se touhu ja touhotus oli Ylämyllyllä ja Kontiorannassa, Onttolassa lie ollut järkevämpää.

Hytkyimme ja sitten - Repesimme. Sulimme. Olimme myytyjä.

Eli:

Ka mitäpä tässä tämän kummemmin selvittämään sisarusten välejä, kyllä ne kaaoksesta rakentavat aivan oivallisen lopun.

 

Siis mistä?

No Anton Tsehovin näytelmästä Kolme sisarta nimellä 5 X Kolme sisarta.

 

Siis ketkä?

No parikymmentä näyttelijätyön koulutuksessa olevaa energiapakkausta: 2 veljeä eksyneinä sisarten joukkoon.

 

Siis missä?

Pohjois-Karjalan opisto ja ammattiopisto Niittylahdessa, jossa Teatteri Väkivahva vetää viimeisiä esityksiään ennen poismuuttoaan.

 

Kyllä kuuluu, näkyy ja räiskyy, raikuu laulu!

Menkää ihmeellä töllistelemään ihmettä. Se kannattaa. Elämys on taattu.

Mutta varokaa, jos olette äänelle allergisia, voitte siinä menossa ja meiningissä pökertyä: yksi katsoja illallisessa näytöksessä pyörtyi, mutta virkosi toiselle puoliajalle nauttimaan ja nautiskelemaan.

 

Ja Moskova-Kафе-Pесторан luo väliajalla oman venäläisen tunnelmansa, näytelmän jatkeeksi.

 



Emma Castren
Elisa Glad
Liisa Hytti
Eija Jalkanen
Taru Jäntti
Carita Kapanen
Minna Koponen
Riikka Koskinen
Miia Mikkonen
Heidi Mustonen
Katariina Mustonen
Martta Mäki-Petäjä
Asko Nurminen
Emma Persson
Martta Pesonen
Kerttu Pyy
Sampsa Timoskainen
Sinimaria Tomperi
Satu Toropainen

jne.



Jäbädäbäduu!


19.04.2013 - 13:00 | hikkaj | lapsismi, ESITYKSET

Luolamies

.



Olli-Kalle Heimo - valokuva Stefan de Batselier

.

Mies käyttää päivässä 2000 sanaa ja nainen 7000. Miehen koko sanamäärä valuu ja tulee käytetyksi töissä päiväsaikana. Siinä sitä onkin sitten olemista ja ihmettelemistä illalla kotiin tultua kun sanat ovat loppu ja vaimolla niitä piisaisi vaikka kuin pal'. Siispä ne y k s i t y i s k o h d a t  jäävät kertomatta, ne joita vaimo kaipaa.

Mies on saalistaja, nainen keräilijä ikiajoista asti. Shoppailu on selitetty.

Mies puolustaa reviiriä, saalistaa ruuan perheelleen, keskittyy kohteeseen, ei jouda vilkuilemaan sivuille kun elävä saalis on kiikarissa. Nainen keräilee, katselee sinne, katselee tuonne, tänne, joka puolelle, kerää risut kasaan, marjat purkkiin. Tekee monta asiaa kerralla, mies osaa kerralla vain yhden, mutta tekee sen sitten sitäkin keskittyneemmin. Vessaan eristäytymishalu on selvitetty.

Kymmeniä muita naisen ja miehen välisiä eroja selvittää puolitoistatuntisen monologin aikana Luolamies, uros jonka elämäntarkoitus ei ole epäselvä: voima peliin ja perhe pelastuu.

Joensuun kaupunginteatteri on saapunut kylään, tuonut näytelmän originaalille paikalle: täältä näitä luolamiehiä, voimanpattimiehiä kyllä yhä löytyy. Voima se on joka jyllää pelloilla ja pientareilla - ja aina valtuustosaleissa asti; katsos: kellä voima, sillä valta!

Näyttelijä Olli-Kalle Heimo on esittänyt menestysmonologiaan syksystä 2011. On miehellä pintaa mistä esittää, asia tulee syvältä, välillä tuntuu kuin tulisi juuri niin syvältä eli sieltä mistä mies sanoo miehen olevan tai joskus ainakin miehen asioiden tulevan.

Ei käsiohjelmia, ei sen kummempia selityksiä, ei mitään tietoa mistä nyt on kysymys, kun aloitetaan. Olli-Kalle istuu jo vartin ennen esitystä näyttämöllä, mitään virkkelemättä, me Nuutisen kanssa, me miehet, rupattelemme urotöistämme 

maratoneista, astuu sitten tasalta rampin eteen satasivuinen skripti käsissään, kätkee sen sohvalle tyynyn alle ja sanoo vilkaisevansa sitä jos kuiskaajaa tarvittaisiin. Tapututtaa itsensä heti alkajaisiksi esiin ja perustelee että ainakin aplodit on saatu jos lopussa ei kiitos seisoisikaan. Ottaa yleisön käsivarrelleen.

Ja sitten aloittaa. Kahvipaussi välissä. Ja on loppuhuipentuman vuoro. 1h 45 min yksin näyttämöllä, kova esitys, intensiivinen paria herpaantumishetkeä, katselijan, lukuunottamatta. Raikaavat ne aplodit lopussakin, turhaan näyttelijä oli ollut huolissaan palkkiostaan.

SS

Oli jännä kun ei pitkään aikaan tiennyt, brosyyrin puutteen vuoksi, että omastako Heimon perheestään Olli-Kalle kertoo, omasta Kaisastaan ja itsestään vai kenen. Niin hyvin paneutui asiaan että aidolta tuntui. Vähitellen tosin selvisi että länteen päin kallistuu - mies tosin tuntui koko ajan suomalaiselta, paitsi että olihan sillä enemmän kuin kaksituhatta sanaa, oli oikein sanojen vuo, naiset olivat kyllä enemmän amerikkalaisia, vähän höpäköita, ja niin tavaroiden perään, niin tavaroiden perään - kun mies vain yhden tavaran. 

 

 


LUOLAMIES Olli-Kalle Heimo
KÄSIKIRJOITUS Rob Becker
SUOMENNOS Ville Virtanen
OHJAUS Ville Virtanen, vierailija
LAVASTUS JA PUVUSTUS työryhmä
TARPEISTO Tuija Lehtinen ja Anssi Pennanen
TAULUT Sirja Heiskari

 

 


Niin ne toiset tohtoroituvat - ja toiset katk ...


18.04.2013 - 13:00 | hikkaj | uutiset, Local, facta

pystykorvana päästäisin ylpeästi kolminkertaisen hau!-haukun

.



.

väitteli tohtoriksi

alumnikin on ylpeä

fysiikan alalta, kuulkaas:

tutki laajaspektristen valopulssien, niin kutsuttujen supercontinum-pulssien, tilastollisia ominaisuuksia optisen koherenssiteorian avulla

optisen harhan tai muun vaikutuksen alla ei entinen opettajakaan voi muuta kuin päästää aina ahkeralle ja tunnollisista tunnollisimmalle Minnalle kolmikertaisen hurraati!-huudon:

Hurraa! Hurraa! Hurraa!


Hulluus huipussaan



jos jatkettas eilisellä teemalla

.

.

Aihetta on: 1) otettasko Ilta-Sanomien etusivun juttu toissa päivältä vai 2) Bostonin-maraton eiliseltä taikka 3) jatkettas vaan kylymänviileesti eilisellä yliampuvalla hulluvitsiradalla.

Otetaan lyhyesti ilo irti kaikista:

3) Lääkäri määräsi (ei vp) vahingossa ripuliin hermolääkettä. Soitti sitten huomattuaan potilaan kotiin, jotta ethän vaan oo ottanu. Potilas riemuitsi: - Ottanu oon ja tehohti. Paskat on housussa muttei hermostuta yhtään. 

2) Lennulta, tietysti, tuli maili, jossa tuomitsi joutavan jäljillä juoksijat, 'lentää liihottaa nyt jonnekin Ameriikkaan eto asian takia'. Vähän ymmärsin että sympatiat oli pomminlaittajan puolella.

Karu jätkä välillä tuo Lennu.

Vaikka niinhän Eero Mäntyrantakin hiihtäjäpatsaallaan Pellossa joskus 90-luvulla piti meille Suomi juoksee -juoksijoille rehellisen puheen: "En oikein miekhään voi ymmärtää että päivät pitkät juoksennelhaan ilman aikhojaan." Siihen sävyyn puhui Eero. Mukana kuuntelemassa oli teräsvaari Veikko Karvonen, joka kauluspaidassaan leikitteli meidän 'juoksijoiden' joukossa useampanakin kesänä, mies joka teki oman paukkunsa ja voitti Bostonin maratonin jo vuonna 1954.

 

1) Humpuukiuutisen revitys IS:ltä etusivun ylinnä: Nämä ovat suomalaisten vaaranpaikat Tallinnassa IS selvitti

Selvityksen tulos: "Taskuvaras iskee keskellä kirkasta päivää Tallinnan keskustan kauppakeskuksissa, vanhassa kaupungissa ja satamassa." Ja jo sataman rullaportaissa.

Varsinaista tutkivaa juorunalismia!

Elä nyt ihmisiksi näihen kanssa ...

 


Hullu hulluvitsi


16.04.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, voe mahoton!

rajan takaa sieltä Pietarin matkalta

.

.

Parhaan kertoili Raimo, joka itsestään ensin kertoi jotta hänellä on kokemusperäistä tietoa: hän on ollut päivän töissä laitoksen toisella puolella, mutta kauemmin toisella. Joten kokemusta kyllä 'huoneelta' piisaa.

Tämä oli se naurettavin:

 "Siellä aidan toisella puolella oli toinen parantola, semmoinen jossa keuhkotautisia parantelevat, ne kun vähän vapaammin saivat käyskennellä niin tulivat usein siihen aidan taakse rupattelemaan ja touhuja ihmettelemään. Yhtenä kesäkuumana treenasi yksi kavereista suksilla heinikoissa ja hiekalla, niin eikö jo aidan takana suuri ihmetys päässyt: 

 

- No on se tosissaan hullu kun hiekalla hiihtää! 

- Ne hiihtää joilla on terveet keuhkot! kuului vastaus.

 

Ja matka jatkui."

 

Kuten omammekin kohti rajaa.

 

 


Kirveellä töitä



ämeriäkkyläläisiä uutisia

.

.

Rex-radio tarjoaa paikallisuutisia Pohjois-Karjalassa:


"Rääkkylässä rikottiin Ravintola Holvista kaksi ikkunaa sunnuntaina n. klo 1.15 Ravintolan vessan kolminkertainen ikkuna oli rikottu heittämällä
ikkunan läpi kirves. Lisäksi ravintolatilan yhdestä ikkunasta oli rikottu uloin lasi."

Rexin nimi on jotenkin täysin käymätön Karjalan kunnaille. Liian hieno. Ratio-Puavo tai joku semmonen sopis paremmin.

lautamies 


Silta


14.04.2013 - 13:00 | hikkaj | merkinnät, rakkaus, koti

Tämä maailma on silta, jonka ylitämme - Acharya

.

.











.

.

Iti mayâ śrutam.


Enoista viimeinen haudataan ennen puolta päivää


13.04.2013 - 13:00 | hikkaj | merkinnät, rakkaus, koti

ja serkuista vanhin puolen päivän jälkeen

.



.

Samalle hautausmaalle. Lauri-eno kymmenen vuotta vanhemmaksi Paulia eläneenä.

Molemmat olivat saaren miehiä, sen saaren jossa olivat lapsuuden Marja-aho ja Vaara, Repola ja Selkola - Paalasmaa Pielisen sylissä. Ja ainainen kesä - tietysti. Kuivaa heinää seipäiltä hankosivat ja vetivät rekipelillä latoihin niin että jalakset tulta löivät kun tuontuosta osuivat kivien kylkiin. Ja kivisiä totta tosiaan olivat saaren peltotierakkeet. Kipinää piisasi.

Heinänvedon päälle illan tullen lämpeni savusauna, jonka kivinen kiuas hämäsi lempeydellään istujansa, ne vastatulleet jotka olivat tottuneet ähäkämpiin peltisiin löylyihin.

Iltapalan jälkeen miten olikaan helppo hengittää aitan hämärissä ja kohta jo vaipua syvään uneen, herätä sitten aamulla lintujen marjastukseen, joskus harvoin myös sateen ropinaan pärekatolle. Linnut mekastivat punaviinimarjapehkoissa kesän ensimmäisistä marjoista tapellen. Räkättejä olivat pääasiassa, niitä joita ilmakolla poikien kanssa ammuskeltiin.

Touhun aikoja olivat, vaikka niissäkin omat pikkisen pojan ongelmansa, koska se saari oli niin pitkä poikarievun tallata laivarannasta toiseen päähän saarta. Onneksi siinä välillä oli kauppa Kakkisen talon kulmahuoneessa ja veikkauksen palautus siitä parin mäen päässä. Keltainen koulu ja maaliton seurakuntahuone olivat olleet niitä ennen. Keltamultataloja nämä olivat tai suurin osa auringonpolttaman harmaita.

Turha siinä oli valittaa. Jos ruikutit äidille: - En jakta kävellä. Niin äiti sanoi, että juokse. Ja jos ovelasti sitten kiertelit sanomasi jonkin matkan päästä uudelleen, ja näköalatornin luona tomerasti ilmoitit: - En jakta kävellä enkä juotta! Ei auttanut sekään, kun äiti jo osoitteli, jotta jo näkyy ja enää tuonne Marttilan taakse laskeudutaan ja sitten on jo Repola ja HIlkka-täti ja sen jälkeen tuon yli niin perillä ollaan Selkolassa, Saimi-tätin ja Paulin luona.

Jokaisessa talossa olisi voitu poiketa, jokaisessa talossa asui jollakin tavoin sukulainen, atima. Vaikka oli seassa vieraampiakin. Eikä kaikissa joutanut poikkeamaan.

Varhaisimpina kesinä ei tarvinnut kävellä saaren toiseen päähän venematkan jälkeen silloin kun ukki vielä asui enon kanssa Vaaralla, siellä jossa Aimo nosti vastasaapuneen rimpulapojan hevosen selkään ja nauraa kihersi että aaveratsastaja. Ja ukki tapansa mukaan sen kuin myhähteli, korkeintaan jos liian pitkälle meni, sanoi: -Elä kiusoo poikoo.

Serkkupojat pyörivät ympärillä rohkeina poikina näyttöhaluja täynnä; joku ratsasti sian selässä ja kuka mitäkin temppuaaan halusi näyttää.

Vaan parhaan tempun näytti vasikka.

Kun oli syöty perunamaito niin enon vaimo lähti hakemaan jälkiruokaa, isokattilaista rusinasoppaa, joka oli ulkona jäähtymässä siinä varjon puolella kuistia missä vasikkakin riimussaan rimpuili. Anna tuli kohta takaisin punaisen kattilan kanssa kattilaa kallistellen ja ihmetellen. - Vasikka söi rusinasopan, näin tarkkaan on nuollut, Anna ikän kuin ihastellen huokaili ja käänsi kattilan ylösalaisin. - Ei tipan tippaa putoa, mahtaa olla Veera nyt täys ja turpea.

Sitten muuttivat ukki ja Lauri-eno pesueineen mantereelle, vielä Pielistäkin ylemmä Kainuuta kohti. Ja kesänvieto muuttui sinne, leikit eivät juuri muotoa muuttaneet, vähän varttuneimpina hypimme milloin mikäkin edellä puomilta mutalahteen, ja matalan järven savisiin rantoihin oli juoksuratojen teko kätevää, Helsteniä, Tankki-Salosta ja silleen ...

Ja yksi mikä oli varmaa: Lauri-eno aamuin illoin oli lehmihaassa lehmänlypsypuuhissa päässään kummallinen vilttihattu, josta oli lierit leikannut pois ja etupuolelle lieristä lipan jättänyt. Ja se Laurin puhe, sitä leveyttä kuunteli, se oli hunajaista. Eikä kiireen häivää.

Niin tänään on Laurin aika täysi, yhdeksänkymmentä ei jäänyt vuottakaan auki. Pauli-serkkukin yli kahdeksankymmenen.

Yritetään saada täysin palvelleet miehistä työteliäimmät hautaan ja sillan yli.

Niin sillan yli, Acharya, hyvin viisas, mutta itsestään ääntä pitämätön mies, aivan kuin eno-Lauri, toteaa vaelluksen viidennen päivän illassa muistiinpanijalleen ruotsalaiselle Fredenholmille: "Tämä maailma on silta, jonka me ylitämme"

Iti mayâ śrutam.



http://www.scribd.com/doc/135548890/Odotushuone


Veroilmoitus netissä



lastenleikkiä

.



.

mihinkähän lokeroon tämänkin suakkunan asettaisi: ei löydy sivulaatikosta sopivaa noista kymmenistä!

Ilosanoma  - siinä olisi oikea lokeron rubriikki.

Veroviranomaisille kiitos: monen vuoden tuskatunnit Onnilta ovat ohitse. Aikaisemmin ne ajoittuivat vuodenvaihteeseen, sittemmin vapun seutuville. Veroilmoituksen vääntö oli kovempaa kuin olisi ollut paini Ukkolan, Asellin tai Yli-Hannukselan kanssa tekovaiheessa ja sitten kesemmällä tiedusteluvaiheen jälkeen vastassa olikin Liston tai vähintään Olli Mäki.

Nyt sormeilee Onni Eläkeläinen vain Tatenon keveydellä sivun vero.fi/veroilmoitus, pujahtaa pankkitunnuksilla sisään, ja simsalabim!

Kaikk' on siell' valmiiksi laitettu, ehdotettu hyvässä järjestyksessä.

Nimenomaan pankit ovat hoitaneet leiviskänsä erinomaisesti, excellent and exact; enää ei huoli Kauppalehden OmaRahasta Omasalkkua availla, veroraporttia ylläpitää ja monistella - kaiken ovat pankit toimittaneet jo sinne perille. Jopa warrevoitot ja -tappiot!

Verottaja ei enää ole mikään byrokraatti vaan joustava nykyaikaan orientoitunut virasto!

- Viva la verokarhu! puhkuu Onni innoissaan.

(Voksikin huomannee ettei täällä mitään neitsysaarelaisia verparatiisilaisia olla oltu, ei koskaan!)

 


Erityisopettajan erottaminen



hupsu maailma

.

.

Humanistina ja filantrooppina kuin myös erityisopettajana en mitenkään voi ymmärtää Helsingin opetusvirastoa enkä virastoa puolustanutta opetusministeri Jukka Gustafssonia: erottaa nyt opettaja joka yrittää suojella rauhallista oppimisympäristöä ja ruokarauhaa.

Hyvin tiedän, että paras keino eli puhuminen ensiapuna ei aina auta, kun haava pulppuaa.

Piste.

Noin sanoisi kollega Tamminenkin.

 

Antti Korhoselle ja kaikille Suomen opettajille ja jalat maassa oleville vanhemmille

kaikkea hyvää sekä uutta oikeudenmukaisuutta

toivottaen

 

hikkaj

myös erityisopettaja, nyt tosin orsilla jo

 

ps 1  vakuudeksi että olen

ps 2  jossain kommentissa hain jopa Vanhanaikaista ratkaisua ensihätään: Konnari Kouluun.


+4 10/1183 km/€  


Tarpeellisempiin asioihin


10.04.2013 - 13:00 | hikkaj | lapsismi, LEHDISTÖ

 kakanvääntäjänaisiin kerran viel'

.

.

Koronkiskurieukosta vihdoin päästyämme on aika kotiuttaa Onni E ja pudottaa jalat maahan turhia sätkimästä, sillä ei OE noista Kauppalehteen olennaisesti kuuluvista korko- ja bisnesasioista mitään ymmärrä, puhdas pulmunen.

Paratiisissa majaansa pitävän Onni Eläkeläisen postilaatikkoon oli matkan aikana suvainnut saapua arvovaltainen Kritiikin Uutiset, lehti josta ei Onnikaan, niin jäsen kuin onkin, saa tolkkua onko se kiiski vai kala. Vaikka on lehti Aleksis Salusjärven päätoimittajuudessa Otso Kantokorven ylevöitymisajoista taas luettavaksi muokkautunut ja jopa raflaavaksi heittäytynyt.

Ykkösessään Kritiikin Uutiset on katsonut tarpeelliseksi palata Ylioppilaslehden toimittajien tarpeidentekoon: tempaukseen bussimatkalla Turkuun, eli siihen aikaan kun toimittajanaiset kakan pöksyihinsä väänsivät. Lehteä on jäänyt kiusaamaan episodin idis: taidettako vai ei?

Niinpä lehti lähestyy kumpaakin toimittajaa kysymyksellä pläjäyksen tarkoitusperästä suorasukaisella kysymyksellä: Oliko kysymyksessä taideteos?

Toimittaja Aurora Rämö vastaa:

"Mun mielestä se on kaikkien tulkinnan varassa. Tapausta voi käsitellä tulkintansa mukaan."

Päätoimittaja Vappu Kaarenoja kieltää:

"Ei ollut. Tämä on lehtijuttu."

Onni E haluaa lähettää, vähän myöhässä tosin, näin Kauppalehden välityksellä Paratiisistaan tuoksuvat onnittelut toimittajille Ylioppilaslehden 90-vuotispäivien johdosta. Vapaa lehdistö on ihana asia, kaikki ei jää Seiskan varaan.

 

hohtavat järvihanget - makkeeta mahan täyveltä  +4   9/1173 km/€ 


Het-ki-nen!


09.04.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, voe mahoton!

jo tiistai

.



.

ed. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/29756/kuolemanpaikalla

Ja matka sen kuin jatkuis!

Olemme vasta nelipäiväisen matkan toisen päivän iltapäivässä, matkaa märehditty kaikkine esileikkeineen jo pari viikkoa. Halvaksi käy päivähinta kun koko loistavan Pietari-paketin hinta ainoastaan 320 €, omalla viisumilla 260 € ... sentään Nevski prospektin puolen välin tuntumassa asumus ja elämys!

Onneksi yksi maailman tärkeimmistä ja eniten vaikuttavimmista kirjoista ja sen tapahtumapaikoista tuli suht tarkoin koluttua; todiste sen vaikuttavuudesta: Rikos ja rangaistus

Jääköön tähän! Toinen matka jo päälle pukkaamassa, jää vielä harppaamatta sinne tulen ja jään maahan.

Jää kertomatta, teiltä näkemättä Pietari Suuren ensikoto, tiileillä suojattu hirsimökki Pietari Paavalin linnoituksen tuntumassa. Ja entä Talvipalatsin, Eremitaasin länsieurooppalainen taide Rembrandteineen, Rubenseineen, korva-Gogheineen - Picasso, Renoir ...

Ja Jukka Jalosen Pietari ZKA Moskova Dynamoa vastaan, livenä. Ja tuo työnsankari, nyrkkipiru Artjuhin.

Pannaan tähän edes pätkä tulomatkaa Viipuriin kun Terijoella Ilja Repinin pihamaalla on rumaa rakennusta aikamme toljotettu ja jatkettu taas matkaa rajalle, niin mitäs tapahtuukaan, siivu toiselta sivulta:

"Jatkamme eteenpäin.

Jatkaisimme luistavammin vaan sitten matka tyssää kilometrin autojonoon, rekkojen välissä pikkuautoja, tiedättehän nykyvenäläisten p i k k u autot. Odotamme. Siirrymme pätkän ja taas odotamme. Siirrymme ja odotamme pätkän. Pian olemme tosipaikan edessä.

Ambulanssi, toinen, miliisimiehiä pilvin pimein. Paloauto, palomiehiä. Pakettiauto poikittain kaistallamme. Pakettiauton vieressä peiton alla ruumis.

Liikenne nielaissut taas yhden, toisen ja kolmannen kuljettanut sairasauto. Ei auta. Kierrämme luvan perästä toiselle kaistalle ja takaisin ja jatkamme matkaa. Kuka muistaen että elämä ei ole ikuista, kuka ei.

Kaikille jää tämän jälkeen mielen päälle ja pysyvästi muistiin Feodorin elämän muutos, se kuolema viiden minuutin yltämällä.

Pyöreän tornin hämärässä silti hilpeä tunnelma kun balalaikkatytöt Zaikaansa liidättelevät."

 

+2   7/1164 km/€


Kuolemanpaikalla


08.04.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, KIRJALLISUUS

pakokauhu lähellä

.

 

kolmatta porttia ei ollut ihan äsken aukaistu, se ei johda kadulle, siinä kiinni sen takana kyhjötti unohdettuna pölyttynyt auto.

Olisikohan sillä entinen ylioppilas ...

.

ed. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/29748/koronkiskurieukkoa-tappamassa

Sattumalta olimme päässeet luiskahtamaan sisäpihalle kun toinen porteista, se kadunpuoleinen, aukesi kadulle astuvan asukkaan tieltä. Haukkoina käytimme tilaisuutta hyväksemme. On nimittäin varmaa että tämä on SE talo jossa koronkiskurieukko asui, SE talo taas jossa Raskolnikov asui on epäselvempi: lähettyvillä on tarjolla kaksikin kämppää joista tappopaikalle on talsittava ne 730 askelta.

Lautakasan viereisen rappukäytävän ovi rempottaa raollaan remonttimiehiä varten, juuri sen rappukäytävän joka johti eukon asuntoon, sinne neljänteen kerokseen. Sinne!

- Olkaa hyvä, mutta varokaa! opastaa Tatjana.

PLOMPS!

Puolenkymmenen kilon jäämöykky jysähti viereemme, sitten roiskii jäähilesadetta. Keväänhaisua sen verran kuitenkin leijailee ilmassa jääkylmällä pihalla että aurinko oli irrottanut kivikovan jäälohkareen lentoon räystään reunalta. Laitimmaisena seisova Inka oli saada ison paakun päähänsä ja jos niin olisi tapahtunut olisi saattanut käydä huonosti, kuin yläkerran eukolle.

Huokaisimme ja rohkeasti siirryimme hämärään rappukäytävään ja sokkeloimme itsemme yhä ylemmä, ovelle saakka. Emme koputtaneet, koska oven takana olisi ollut kukaties kuka. Käytävässä haisi kostea sementti, oli niin hämärää ettei portaiden väristä erottanut oliko siinä betonin väri vai peräti punaisia läikkiä siellä täällä.

Nyt se on nähty! Kohokohta. Henkemme kaupalla. Yhdellä meistä melkein henki pellolla.

Laskeuduimme huokaillen alas pihalle.

Tarkastamme portit; loppujen lopuksi niitä on kolme, kolmatta porttia ei ollut ihan äsken aukaistu, se ei johda kadulle, siinä kiinni sen takana kyhjötti unohdettuna pölyttynyt auto. Olisikohan sillä entinen ylioppilas ...

- Kaikki hyvin kaikilla? naurahtaa tutuntuntuinen opas, kuten sanottu: kuin joku Dostojevskin romaanista. - Nyt kävelemme syömään.

Ainakin se on totta, jos mikä! Täytyy olla. Se nälkä ei lähde mielikuvituksella, kuten niin moni.



 

 taitava oppaamme Tatjana, joka lierihatussaan on kuin sadusta

tai ainakin yksi Dostojevskin parhaista tyypeistä,

tuossa edessämme kuin kirjasta kaivettuna

+1   7/1157 km/€


Koronkiskurieukkoa tappamassa


07.04.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, KIRJALLISUUS

todellisuudesta mielikuvitukseen

.

 

Sillalla opas osoittelee:

- Katsokaa tuota vaaleansinivihreää taloa, se on poliisitalo, sinne Raskolnikov käveli Heinätorilta tunnustamaan tapon.

.

ed. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/29742/paapaiva

Tähän saakka aamupäivämme oli totta kaikki ja sitten olemme siirtymässä mielikuvituksen maailmaan: Dostojevski on totta, Rikos ja rangaistus on mitä on. Siirrymme Raskolnikovin jalanjäljille: 20 realistia, ihan tavan ihmistä on hurauttanut metrolla Spaskajaan ja kolkutellut liukuportailla ylös Heinätorille, Sennajalle. Yhdellä, nuorimmalla, kirja oli vielä puolessa välissä menossa.

Heinätorilla ei haise pahalle, löyhkä kuuluu menneisyyteen. Kaivetut kanaalit, joita me kanaviksi kutsumme, tarkoittavat alunperin viemärikaivantoja, jotain sellaista yrittää selittää taitava oppaamme Tatjana, joka lierihatussaan on kuin sadusta tai ainakin yksi Dostojevskin parhaista tyypeistä, tuossa edessämme kuin kirjasta kaivettuna. Ei hötkyile, mutta tehokkaasti tulkkaa venäjää puhuvaa toista Dostojevski-tietäjätyttöä.

On viimainen maaliskuun päivä, päitämme palelee.

Tuulee, kuten kujosilla aina. Aurinko paistaa, mutta ei lämmitä tipantippaa.

On aivan toisenlainen päivä kuin olivat ne heinäkuun päivät jolloin Raskolnikov tekostansa toteutteli. Tuolloin oli mielettömän kuumaa ja tunkkaista, nyt vilu puistelee kuuntelijoita siinä missä Raskolnikovin tappotouhu: talonmiehen verinen kirves, koronkiskuriakan kallon halkeaminen, piilopaikka, karkuunlivistys ... ja tuokin että siinä hötäkässähän entinen ylioppilas Raskolnikov tappoi myös toisen naisen, Lizavetan, kiskuriakan sisaren. Sitä ei juuri ole ääntä pidetty, juttua piisannut. Koronkiskurieukko julkkiksena on saanut kaiken huomion.

Sillalla opas osoittelee: - Katsokaa tuota vaaleansinivihreää taloa, se on poliisitalo, sinne Raskolnikov käveli Sennajalta, Heinätorilta tunnustamaan tapon.

Yksi meistä, joukon nuorin, huokaisee isäukolleen: "Nyt se opas paljasti juonen, kiinnijäännin!" "Eipä se juoni ole olennaista", opastaa isä, vaikka on poika sen tajunnut, naureskellen kunhan muuten vain valitteli. 

Pian olemme pääpaikalla - keltaisen kerrostalon sisäpihalla, jossa pihaportteja on kahteen suuntaan: kadulle ja kanavalle. Olemme perillä. Mielikuvituksen perillä?

Katse neljänteen kerrokseen, josko koronkiskojaeukko olisi sittenkin elossa ja kotonaan, ainakin käytävän ovi on raollaan:

 


Pääpäivä


06.04.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, KIRJALLISUUS

tappaamme Fjodorin itsensä sekä hänen Rodion Romanovitš Raskolnikovinsa

.

 

.

ed. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/29740/perilla-pietarissa

Väkivaltainen isä on saapunut takaisin hotellihuoneeseen perheensä pariin, vielä käyvät rähinää ovikortista, sitten kertalaakista vaimenee. On aika meidän säädyllisempien pompata ylös.

On aika tavata yksi ihanteista.

Metron syvyyteen Nevan alle Dostojevskaja-hotellin vastapäätä ja sieltä Spaskajaan ja Sennajalle.

Tuliko selväksi? Pääsittekö perille?  

Mutta sitä ennen kuitenkin - niin kuin Iskelmäradiossa on tapana sanoa - opas Tatjana johdattaa joukkonsa parin kortelin päähän tunniksi puoleksitoista kulmataloon, jossa on Dostojevski-museo ja ties monesko kirjailijan vuokrakoti, ainakin kahdeskymmenes.  FD asui ainoastaan taloissa joissa oli kulmaikkuna ja kirkko katseen yltämillä. Omistuskotia hänellä ei koskaan ollut; milläs sellaisen velkaantunut peluri ...

Hänellä oli epilepsia, hän oli äärettömän mustasukkainen, hän oli kova tupakkamies. Hän rakasti lapsiaan, kukapa meistä ei, mutta ei sietänyt lasten itkua. Jos tyttö oli purskahtamassa itkuun, hän tarttui kädestä ja vaimo tarttui toisesta kädestä ja toinen lapsi, poika, äidin toisesta kädestä ja sitten - tanssittiin, iloittiin niin kauan että murhe unohtui. Ja huom! Dostojevski oli silloin jo tunnettu kirjailija, yli viidenkymmenen, toisissa naimisissa, pikakirjoittaja Annansa kanssa.

Pelimies viimeisen päälle. Hyvinpukeutuva herrasmies, jonka lierihattu on eteisen lasikaapissa. Hän ei voinut käsittää kaveria joka tuli Pariisista eikä ollut ostanut itselleen viimeisen päälle olevaa hattua!

Melkomoinen vehnänen oli kuulu kirjailijamme, joka oli kopannut nuoren Annan vaimokseen, kun tarvitsi pikakirjoittajaa koska oli luvannut kirjoittaa kirjan ja unohtanut lupauksensa ja enää oli ollut kuukausi aikaa: Anna pikakirjoitti ja Fjodor saneli; pian oli välikirja valmis - Pelurit, Rikoksen ja rangaistuksen, joka ilmestyi lehdessä jatkokertomuksena, välityö ...

Ei hitto!

Pakko jättää yksityiskohdat ja mennä metroon ja Heinätorille, sinne Sennajalle. Etteivät toiset jätä.

Se on se paikka missä Raskolnikov polvistuu, suutelee likaista maata ja rukoilee ennen poliisilaitokselle menoaan, vaan ei sentään rohkene kaikkien kuullen huutaa niin kuin Sonja oli kehottanut: - Kumarra koko kansaa ja sano ääneen kaikille: 'Minä olen murhaaja'.

 


Perillä Pietarissa


05.04.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, liikenne, lapsismi, voe mahoton!

piankos kadulla töllistelemässä

.



.

ed. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/29739/svetogorskin-kautta-pietariin

Pitkäperjantai on illassa. Kaksi tuntia ovat edellä aikaa venäläiset, huomenen jälkeen enää tunnin.

Nevski Prospekt.

Miten monta kertaa tuotakin sanaa on ihaillen taivuteltu milloin minkin Gogolin sivuilta. Tuossa se nyt jalkaimme alla leveämpänä kuin tai no vaikka yhtä leveänä kuin lentokenttä. Eikä kenelläkään enää kernitakit päällä niin kuin vuonna 1967, rockikin paukkuu julkisemmin kuin silloin keittiön puolella ja muut donaltsit vilkkuvat.

Viimeiset auringonsäteet punerruttavat uhkeiden kivitalojen koristefasadien ylimpiä kerroksia; ylimmät kerrokset eivät uletu taivaisiin, sillä yksikään talo ei saanut nousta Talvipalatsia korkeammaksi.

Asettaudumme muurahaisiksi muurahaisten joukkoon. Kuljemme ihmisvilinässä kohti Talvipalatsia; autoilla näyttäisi olevan kilpa-ajot käynnissä: miksi, typerykset, Räikköstä kiusaavat Monacossa kun Pietarissa olisi lääniä puotaltaa! Ja rahaakin olisi enemmän kuin Rainerilla.

Fontankan ylitämme, kohta myös Moikan.

Jos tänä iltana tämä pää Nevskistä, ja huomenna toinen eli sinne Moskva-hotellin puolelle, sinne missä Dostojevskin hauta odottaa ja sinne hotellillekin pällistys, vieläkö mummot käytävän päissä istuvat jöötä pitämässä.

Kato kato, tuossa se on! Vihreä Eremitaasi ja keskellä Aleksanterin pylväs lähes taivaita hipoen. Rakennustelineitä, kattotöitä, kuten aina. Nyt on myöhä jo, nyt ei kolke kuulu. Iisakin kirkko olisi jos kääntyisimme vasemmalle.

Huomenna, huomenna.

Valot ovat syttyneet pylväisiin, mainosvalot arvotalojen kylkiin. No, bisneshän on banaalia aina, mitäs siitä. Mutta nuo satojen kilojen muhkeat rautalyhdyt puistoissa ja kanavien varsilla, siltojen koristekaiteet ja hevospatsaat - niissä on jotain!

Katariinakin - no nyt se miestennielijä on koonnut jalkoihinsa kierroksen miehiä ja yhden naisen! Kato nyt kato!

Kazanin katedraalin puolikaari - kyllä näiden pietarilaisten kelpaa, kaikkien kuuden miljoonan olla ja elöä, vaeltaa pitkäperjantain iltana - ihan kuin tie taivaisiin olisi aukaistu. Pietari ei kiellä.

Holotnanpoikanen tarttuu takkiin. Kivijalkaan uppoamme, lämmikkeelle.

Ja ylös viereiseen kirkkoon astumme, missä meno päällä - ei ei näillä vielä pääsiäisestä tietoakaan: juliaaninen kalenteri  käännettävä toukokuun puolelle - vasta sitten. Niin rikkaan näköistä sisällä, hämärää ja lämmintä veisuunhyrinässä. Polvillaan moni, niin moni on hurskas, hurskaampi meitä, säpsäyttää oma syntisyys, on paettava takaisin Nevskille, missä kukaan ei polvistu. Eteisen ulko-ovi avautuu, kadulta sisäänastunut nunnaksi pukeutunut nainen ojentaa kätensä ropoa pyytäen.

Emme anna. Väärä nunna.

Yöllä hotellilla jossakin lähihuoneessa perheenisä huudattaa perhettään, kohtelee kaltoin, tuntuu häipyvän yöelämään yksin. Lapset rauhoittuvat, loppu kirkuna ja ovien pauke vaimenee.

Aamuun on tovi aikaa.




Eläkeläisen onnea


04.04.2013 - 13:02 | hikkaj | lapsismi, ESITYKSET

nyt keskellä päivää elokuvissa

.



.

Ke 13.00 (Hopeatähti)

Esityksen kesto:
1 h 20 min
Liput:  7,5 €
Teatteri: Kino-Hovi



Naurattaa ja on hyvä mieli. Mieliala sen kuin paranee kun näkee että toiset töissä. Kuka mitäkin puurtaa: myyjä myy, traktorimies ajaa traktoria, tukkirekkaan lastaavat tukkeja ... vaan sitten sillan korvalla tulee takapakkia: levähdysalueella lepää pari pikkuautoa ja jäällä miestenkimppa pilkkimässä. Niillä melkein yhtä lokoisat olot kuin Onni Eläkeläisellä, joka on ajossa elokuviin. Päivän mietelause on juuri kuulunut radiosta ja ne Turun tuomiokirkon kellot kumauttaneet kahdettoista.

Läpeensä tuttu Viru on kohta taas silmien ulottuvilla; siellähän ne kihlatkin aikoinaan ...

Harmaahapsia könkkää sisälle ja ovimies tutkailee valojuovalla lipunviivastoa.

- Onko tuo Holopaisen Pentti?

- On se.

- Harmaaksipa on päässy, vaikka harmaahan Pena on aina ollu, semmonen herrasmiehen näköinen.

Sitten sammuvat valot. Alkaa soljua tietoa: VIRU – TARINOITA HOTELLISTA on moneen suuntaan aukeava dokumenttielokuva rakennuksesta, josta on muodostunut instituutio. Viru-hotelli on suomalaisten, Repo, Neuvosto-Eestiin 1970-luvun alussa rakentama rakennus, jossa kolmen eri kansakunnan todellisuudet kohtasivat. Keskelle Tallinnaa nousseesta valkoisesta jättiläistalosta muodostui eräänlainen Troijan hevonen keskelle kommunistista komentotaloutta.

Sofi Oksanen botoksihuulineen ilmestyy lopulta ja kertoo prostituutiobisneksestä. Anna-Leena Härkös-kirppuakin epäilty ilotytöksi kun jakoi nimmareitaan avoimesti.

- Ei Sofi voi tietää mitään Viru-hotellin rakentamisesta, vaikka isä-Raimo siellä ollutkin, sehän on aivan nuori, pentu sillon kun... ...Viru valmistu 1972 ja Sofi syntyi viisi vuotta myöhemmin 1977. Siinä on aikajana vähän vääristynyt, mutta kai se on myymässä elokuvaa ...

Niin sottailee Onni E. Ja sanookin poisajellessa.

- Olipa tutut paikat, kotoisa tunnelma. Niinhän se meni se kolmen ärrän ohjelma rakennusmiehiltä, että Ryyppää, Rakastaa ja Rakentaa? 

Saa vahvistuksen kuskiltaan.

Kotona googlaa tekijät:
"Elokuva on tehty yhteistyössä virolaisen tuotantoyhtiön kanssa ja siitä valmistuu kevään 2013 aikana myös toinen, virolaisen näkökulman mukainen versio. Harvinainen kokeilu elokuvatuotannossa: Kaksi eri versiota, sama käsikirjoitus ja pitkälti sama materiaali. Elokuvan on käsikirjoittanut Taru Mäkelä ja Tuuli Kuittinen. Sen suomalaiset ohjaajat ovat Taru Mäkelä ja Johanna Onnismaa. Virolainen ohjaaja on Margit Kilumets."

Ei ei, älkää luulkokaan että Onnin kulttuurinälkä olisi tyydytetty: vielä on iltasella Luolamies livenä.

http://www.virutarinoitahotellista.fi/trailer.html


Svetogorskin kautta Pietariin


04.04.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, liikenne, lapsismi, KIRJALLISUUS

Tali-Ihantala siinä välissä vilahtaa

.

.

ed. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/29736/5-minuutin-paassa-kuolemasta

Jokohan itse matkaan - eli Dostojevskin jalanjäljillä on homman nimi. Nyt onnistuu, änkyräkommunismin aikana tämän nimisen kirjailijan jalanjäljet päättyivät lyhyeen.

Kulahtanut Sveto-Enso, suomalaisten rakentamat kerrostalot vasemmalla ränsistyneinä, tehtaiden pölysavut oikealla.

Tali-Ihantalan muistokivi ohitettiin vauhdilla ja kunnon rytkeellä, taisi olla taistelujen jäljiltä vielä kunnostamatta. Vai tuntuiko vain hammasharjalla hangattujen suomalaisteiden jälkeen. Kai se sitten arvokysymys on: teiden vai vanhusten hoito. Niin arveltiin mikrofonista etuteljolla. Yhdyimme lisäyksellä: täällä ei kai liiemmin kumpaankaan.

Olemme Dostojevskin jalanjäljille menossa, joten epätasaisempi tie on aidompi tie; enemmän jalkapatikka miehiä oli Dosto.

Koska olemme kirjallisuusmatkalla, pohdimme kirjallisuutta sen kuin kuopilta pystymme: miksi Lenin ei hyväksynyt Dostojevskia mutta hyväksyi aristokraatti Tolstoin?

Ainakin yhden syyn löysimme, joka D:n toteamana on täytynyt raskauttaa: ihmisen ahneus ei muutu vaikka tsaarin valta muuttuisi.

Kai Lenin ei voinut hyväksyä D:n ihmiskäsitystä.

- Kyllä ahneus sosialismissa häviää, se on saletti, lienee V.I. ajatellut tai ainakin kansalle uskotteli.

 

Siihen uskoon Dostojevski olisi ollut vähemmän suloinen myrkynkeittäjä.

 

Tolstoi oli toisenlainen - vaikka lopulta hortoilikin rautateillä.

 

No Stalinin jälkeen Hruštševista eteenpäin Dostojevskikin vapautui ja kelpasi koulukirjaksi.

Kohtalotovereita, näitä toisia, on tullut ja mennyt, kuten tämä Anna Ahmatova, joka hänkin kuuluu tämänkertaiseen ekskursioon. Anna oli boheemi, arjelle vieras ja siis yhteiskunnalle vaarallinen malli, hänen runonsa oli lähipiirin opeteltava ulkoa, koska julkaista niitä ei saanut, julkitulo kiellettiin ja varmuuden vuoksi Anna pistettiin vankilaan säppien taakse.

 

Vaarallinen tuntuu sana olevan ja olleen kautta aikojen, ei siis ihme jos Ceausescukin vaati kirjoituskoneenkantoluvan kansalaisiltaan.

 

Mutta hei, pysähdytään bensa-asemalle kahvibaariin -  ei kai tämä nyt noin vakavaa voi olla, huviretki Pietariin!

Pullo olutta kylmäkaapista, vaan mitä vielä: никакого алкоголя no alcohol

 

Puhdistus on käynyt huoltoasemillakin. Jos vapaassa sanassakin.

 

No otetaan sitten kahvia ja pullaa, spasipa.

 

jatkunee... 




5 minuutin päässä kuolemasta


03.04.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, KIRJALLISUUS

läpi elämän semmoinen mielle pääkopassa

.

.

ed. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/29734/iisakin-kirkkokaan-ei-entisensa

Ennen kuin päästään tarkempaan matkakuvaukseen Venäjälle Pietariin, otamme toisen päätä nostaneen havainnon eilisen Iisakin vaijerin päälle: Dostojevskin 5 minuutin rajaetäisyyden kuolemaan.

Fjodorille ilmoitettiin Pietari-Paavalin linnoituksen vankiselliin:  Loudspeaker.svgFjodor Mihailovits Dostojevski, se on lähtö nyt, ja samantien marssitettiin teloitettattavien riviin. Viime hetkelle tuli armahdusviesti: Siperiaan. Aikaa sellistä teloitushetkeen oli kulunut 5 min.

Tämän jälkeen Dostojevskin aikakäsitys oman elämän jatkumisessa oli läpi elämän 5 min, minkä jälkeen voi tulla kuolema. Kuolemansa aamuna 9. helmikuuta 1881 hän sitten sanoikin: - Tänään minä kuolen.

Idiootissa tämä kirjailijan aikakäsitys näkyy selvimmillään. Siispä tarkk'lukutavaraa taas tiedossa.

  

Tänä aamuna isä kuoli  kirjoitti tytär tupakkalaatikon kanteen.


Iisakin kirkkokaan ei entisensä


02.04.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi

yhtä ahtaita ovat aatteet, tai aatteiden tulkitsijat - vedä eli työnnä

.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/a/a1/Foucault_pendulum_animated.gif WP

.

Pois ottivat kommunistit uskovilta koko Iisakin kirkon.

Pois olivat nyt uskovat irrottaneet Foucault'n maailman pyörimistä osoittavan piiiiiiiitkän heilurin Iisakin kirkon sisäkupolista, pappien pyynnöstä: ei uskonnon kanssa moisella kapineella mitään tekemistä kirkossa. Otti vähän kupoliin.

Katariinan kamarissakin siellä valvottiin, sen miestennielijäkeisarinnan, tai ainakin patsaan juurella palloiltiin.

Vaan höpö höpö ja huomenna lisää - ja monena muunakin lukemattomana päivänä.

+4  9/1150 km/€
10 kommenttia

*******************************************************

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti