VIIMEINEN VUOSI Kauppalehti-blogia
Kaikki aikaisemmat ennen vuotta 2013 ilmestyneet Kauppalehtiblogit
(valitettavasti ilman kuvia ja kommentteja)
vuodesta 2007 luettavissa vuosiluvun mukaan
TUOLTA OIKEALTA BLOGIARKISTOSTA
(valitettavasti ilman kuvia ja kommentteja)
vuodesta 2007 luettavissa vuosiluvun mukaan
TUOLTA OIKEALTA BLOGIARKISTOSTA
= valitset vuoden 2007,
sieltä Tammikuu
ja pääset kaiken ihmeen alkuun
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>
lokakuuhun 2013 kaikki päättyi
↓↓↓↓↓↓↓↓↓↓↓↓↓↓↓↓↓↓↓↓↓
2013
TAMMI-MAALISKUU alla
TOUKO-HEINÄKUU tästä
ELO-LOKAKUU tästä
_______________________________________________________
Kauppalehti-blogi loppuu lokakuussa tänä uutena vuotena 2013, joten tänne passannee lisätä KL-blogin lopuskat eli vuoden 2013 blogit!
TAMMIKUU 2013 - KL
Timo
Kustaa Mukka
kirjeitä hädässä sinne sun tänne
HUOM! Tämä on kirja-arvostelu,
Kaiken
takana on nainen
Väliin
liikuttava lukuelämys
.
Arvo Myllymäen, sotavangin pojan, ryssän penikan tarina tuli tutuksi televisiosta pari vuotta sitten. Tarina oli liikuttava ja tosi. Nyt Myllymäki on kertonut asiat romaanimuodossa ja taisinpa mainita että kömpelöhkösti tai sitten jotenkin tiedemiehenä kenties tiedemiesmäisesti, mikä ei kuitenkaan lukukokemusta juuri hetkauta. Sen verran vankkaa asiaa alla on.
Alkuosa on Mihail-isän, opettajan, sotaa venäläisten Suomi-rintamalla ja sotavankeusaikaa Suomessa. Mihail pelastuu Kerimäen Riitasensuon kauhuista Vaasan seudulle vapaampaan vankeuteen, maataloon, jonka tyttären Marian kanssa puhkeaa suuri rakkaustarina.
Loppuosan romaanin puolesta välistä voi lukea irrallisena tarinana ne jotka karttavat sotakirjoja eivätkä halua asettua venäläisen sotilaan asemaan. Kuten minä.
Juhani, rakkauden hedelmä on syntynyt - syrjittäväksi yhdessä äidin kanssa: ryssänpenikka mikä ryssänpenikka, ryysyläinen. Ei löydy kylältä monta henkilöä joka avosylin hyväksyisi Juhanin. Vaan kouluja kun tarpeeksi pitkälle käy, tohtoriksi asti niin johan hyväksyjiäkin löytyy.
Osingot
hölynpölyä
että edes joskus kauppalehtimäistä - vähän sisäpiirimäistä hämärää
.
Johan alkoi markkinat kun pienenpieni Piensijoittaja erehtyi kirjoittamaan sijoittamisesta - Suursijoittajat hermostuivat niin kuin Kirvesniemen Marja-Liisa: kertakaikkiaan. Tuollapa tämän lehden Osake-lokerossa otsikolla Osingot hölynpölyä, eilisehtoolla. Piruillessaan vain ilmoitti Piensijoittaja kantansa asiaan joka muiden mielestä on itsestään selvästi toisin, vaikka Piensijoittajan mielestä toisin.
Piensijoittaja katseleekin osinkoja warrettajan silmikon läpi tirkistellen. Siitäkö ristiriita siinnee?
Vilkas hyörinä muuten siellä puolen Kauppalehteä verrattuna tähän kuukahtelijoiden lokerikkoon, jossa Metrossanukkuja-Ollilla yksin vipinää.
Joku keskustelijoista jopa ehdotti Piensijoittajan palkitsemista tittelillä 'Vuoden huonoin keskustelualoitus!' Ja Piensijoittaja sen kuin lisäsi vettä myllyyn: "Eikö sitä muka saisi sanoa ettei keisalilla ole vaatteita!"
Ähäkkää porukkaa siellä muuten - älkää polttako näppejänne!
Juice
Leskinen
kotona vasta tajusin että ai se toinen oli Mikko Alatalo
ACHTUNG! Aluksi varoitus: tällä kirjoituksella ei ole mitään tekemistä teatteriarvostelun kanssa! ACHTUNG!
.
Kaksoiselämää on Juice Leskisen sanoiltaan syvällisin biisi. Ja pulinat pois!
Sillä ne muuten aloittivatkin Imatralla tuon yläbanneroidun näytelmän, siinä laulussa on koko kupletin juoni. Eikä se kaksoiselämä tarkoita pelkästään naisissa juoksua tai miehissä juoksua, pettämistä. E ei tok! Paljon paljon muuta ja laajempaakin.
Vaikka mielestäni täydellisesti kuvaisi Juhania itseään Viidestoista yö -kipaleesta pätkäistyt sanat:
Se suatanan mummo on yliveto! Tosin tuommoisen totuudentorven kynsissä saattaisi arkielo olla yhtä piruilevaa töksäytystä. Sieltä se esityksen Juicen takaisinnäpsäyttely peräisin on; lienee oikealla Juicellakin moinen mummo ollut. Näytelmän mummoa esittää Ulla-Maija Järnstedt-Kauppinen naurettavasti, mikä tässä tarkoittaa pelkkää plussaa.
Sen verran ankarasti ankara tupakkavalistus on läpimennyt, ettei kumpikaan Juiceista (Aki Honkatukia & Marko Kurikka) uskaltanut näytelmässä vetää sätkän sätkää edes salaa, oikeasta Juicesta poiketen. Niin on ohjaaja ja käsikirjoittaja Saku Heinonen asian kuuliaisena kansalaisena nähnyt. Kannabispussi bussin kätköistä sentään kaivetaan, jotta todellisuudessa pysyttäisiin, vaan sehän ei nykynormien mukaan niin paha asia olekaan sen röyhäyttely kuin tupakan. Paheista viina myös kelpasi näyttämölle. Eniten kiljua kittaili Juicen uusi isä Kuikka, jota ällömpää ihmistä Juice-boy ei voinut kuvitella. Oma isä pojalta (Pekka Räty) menehtyy kesken harrastusteatteriharjoitusten Juankoskella.
Täyty sanoa että uusi isä Kuikka (Timo Lehto) räpylöi osansa, pysytään urheilutermeissä, loistavasti. Oikeassa isässä Pekka Rädyssä on yhä karismaa kuin Tauno Palossa; ja onhan verinen vääryys ettei ne Simpauttajan Imppaa eli Pekkaa taaskaan valinneet Joensuun kaupnginteatteriin eli eivät ole Turkan ajoista oppineet, kuka kiinnostaa kuka ei!
Hyvin vetivät kumpikin Juicensa, ehkä vanhan Juicen eleettömyys ja laulanta vetosi enemmän. Vetosikin. No se i s o mies silmälaseissaan oli tietysti laulamisessa yliverto.
Ja niin tomppeli olin että vasta kotona tajusin että sehän oli Mikko Alatalo, Juicen paras kaveri Coitus Intin ajoilta, se pitkä mies. Heikki Pöyhiä Mikkona, paitsi että on isompi, laulaa paljonkin paremmin kuin oikea Mikko.
Ai niin vielä kehut myös tästä: Elävä bändi katon rajassa keikkabussin katolla oli elävä. Lauri Kuosa, Hannu Blomqvist, Aaretti Korpisalo, Pekka Ranta ja Pekka Seppänen saivat liikettä katsojien töppösiin - loppuaplodit koko Juice-porukalle loppuivat ainoastaan siitä syystä että illan toinen esitys pakkasi päivänäytöksen päälle.
Ettei vaan ollut turha VAROITUS! alussa?
Sakris
Kukkelman
kyttyräselkä joka kanniskelee Nietseskeä mukanaan
ed.2. tästä
Mennään Rakastunutta rampaa suurinpiirtein sivun päivävauhdilla, ei siksi että kyseessä olisi huono romaani, muttei myöskään siksi että ylivertainen. Hissukseen mennään ja nautitaan ja hissukseen mennään että ennättää muutakin Lehtos-kamaa käsitellä. Herranen aika mikä paukku odottamassa: itse Putkinotkon herra eli tämän pidäkkeettömät kirjeet rakastamalleen, myös vihaamalleen, naiselle Sylvia Avellanille, toisen miehen vaimolle. Tunnustukset vimpan päälle Pekka Tarkan toimittamana!
'Sakris Kukkelman, köyhä polseviikki' on yksinäinen ihminen, jota kaikki eivät pidä ihmisenä ollenkaan: hänhän eteneekin väliin kuin jokin eläin nelinkontin, kontii ja köntii. Hänessä, kääpiössä, ei ole mitään muuta kaunista kuin pitkä uljas tukka joka kätkee kyttyrän.
Katsotaas, matka on alussa, vasta sivu 21 menossa:
Sen Nietsesken on muuten kirjoittanut joku Sara Husta. "Mutta mistä puhuu Sara Husta, joka on varmasti mies, koskapa hän moittii naisia? Mies vaikka paneekin puheen naisen suuhun ... kai pilkallaan: ivan allekin voi kätkeä kitkeriä ja ankaria totuuksia. Niin mistä puhuu Sara Husta?"
Sakris on köyhä, räätälöi, remontoi jos joku huolii. Kämppänä on kylmä huone risuilla lämmitettävä, seinällä sentään yksi koristuskin - väripainos Romeo ja Julia. Oma Julia on vielä hakusessa.
Anna
Karenina
sisällä kulisseissa
Siinäpä hikottelet nikottelet hikkajii!
Jos
tuli räiskyis nuotiossa
uunipuuni sikinsokin rantteella
Eturauhanen
testataan takaa
Onni Eellämme onkin ollut viime aikoina vipinää ja vilkas elämä. Ja ylen paljon ihmettelemistä.
Viimeisin ihme on eturauhastesti, semmoinen kopelointi joka kumma kyllä nimestään huolimatta suoritetaan takaakäsin. Käyt siihen lavetille kyljellesi housut nilkoissa ja piankos lääkärin hanskakäsi heilahtaa. Ja jonkin ajan päästä kuuluu: - Ei täällä mitään ole. Ja hyvältä näyttää.
Illalla katsoo sitten Onnimme päivän tapahtumille yhä päätään pudistellen Akuutti-ohjelmaa televiissiosta ja huokailee että jopas sattuikin sopivaan saumaan oma lääkärireissu! "Sitä on vähän niin kuin ajan hermoilla."
Arvon
PSA-arvo
juoksututtaa
Onni Eläkeläinen on tullut siihen ikään jolloin yhteisissä majapaikoissa on varattava laitimmainen vuode. Kuntoilun vuoksi.
Onnia oli naurattanut moiset johtaopettajan johtovaivat ja viat, ihan niin kuin aikoinaan toisen open eli Olli-sedän (laus. setän) vilpitön ihmettely 'eikö sinnuu tosissaan häirihe se oppillaihen melu ja metakka!'.
"Ja sitten miten sen PSA-arvonmittaaminen on välttämätön tuossa iässä!" siitä sitä sai kanssa kuulla julkisissa viestintävälineissä jos julkaisemattomissakin lähteissä, siis siitä miesten mammografiasta, tuon tuosta ja jos keneltä, tämäpä kyseinen Onni. Vähemmästäkin pelottelusta vankempikin mies pökräisi, saati Onni.
Kuin apteekiin hyllyltä nyt harvinaisen hyvin asiaan kuuluvaa vertausta käyttääksemme ja Onnia terveyskeskukseen toimittaaksemme.
Ja niin Onnia vietiin taikka itse se potkurillaan sinne potki ja puotalti.
Ja niin kuin hyvissä dickenstyyppisissä tarinoissa tapana on: ne jatkuvat myöhemmin.
Soditta
selvinnyt
tai mistä sen tietää mitä se lääkäri määrää
ed. 1. tästä
Prinssi
Harry kertoo ampuneensa talibaneja Afganistanissa
Onhan se luojanlykky jos tästä maailmasta pitkäikäisenä nälättä, rutotta tai sodatta selviää syntymänsä ja kuolemansa välillä: meillä II maailmansodan jälkeisillä hyvällä tuurilla on siihen mahikset. Jännitetään. Eihän sitä vielä tiedä. Tai jos vaikka vielä Harryksi huimenee.
Tuli vaan mieleen tässä lääkärin vastaanoton alla. Ja Täällä Pohjantähden alla, jota illalla ykköseltä vapisten tsiigailin, vähän alta kulmain ja peläten sitä ylen rumannäköistä Akselia, joka vieläkin rumannäköisemmäksi pieksettiin siellä Tammisaaren vankileirillä. Pää kuin violetti lurtsipallo.
Eipä siinä voinut muuta kuin siunailla ihmisen hupsuutta puolin ja toisin: valkoinen tai punainen - yhtä musta on mieli kun tiukille vetää. Kyllä siinä inhimillisyydet unohtuvat: "Prinssi Harry kertoi haastattelussa, että kapinalliset "poistettiin pelistä", jos he yrittivät tehdä pahaa Britannian joukoille."
Aivan tässä vallattomana Niinistönä tai rampana Kukkelmanina taas kerran huokailee: "Ei, näin ei voi jatkua. Mahtavien täytyy oppia tyytymään pienempiin voittoihin ... Täytyy!" ja siihen provosoivana Sakriksena vielä lisää tulta bentsiiniin: "Papit tukevat kapitaalia ... ja kapitaali tekee sotia. Risti kädessä kulkevat papit armeijan riveissä ... yllyttämässä kansaa tappoon ..."
No johan nyt myrkyn lykkäsi, ajatuksiin - media!
Vaan jospa tästä selviäisi sittenkin kunhan lääkäri lausuu ja kunhan ei uusia sotia pukkaisi tähän hätään. Ja löytäisi oikean puolen ja puolueen jopa, jossa seisoa jorottaisi. Seisoisiko enemmän oikealla niin kuin Ahon Juhani ja Leinon Eino, vai vankasti vasemmalla niin kuin Irmari Rantamala tai jäisi edelleen saluunanovena heilumaan kuin Lehtosen Joel, jolla tosin miinuksena se kun ei juuri voinut sietää sosialisteja eikä varsinkaan uskontoa?
Vai hakisiko esikuvansa ihan muualta, kunnon kulttuurin ulkopuolelta: mites ois Tauski tai Tukiaiset, Mustajärvi, Kanerva, W ...?
No katotaas ensin mitä lääkäri sanoo ja määrää.
Ernest
vai Messi - vai sukset?
maksu-tv näyttää koko rahan edestä - ja vähän liikaakin
Hemingway läväytti turpiin kriitikkoaan Tropicanan yökerhossa, vierellä rakastajatar.
Semmoista kohtausta näytti maksu-tv kun Onni Eläkeläinen eilen pyhäisenä päivänä ratsasti kanavilla Barcelonan tappio-ottelua etsiessään. Sitä jossa Messi kymmenennen peräkkäisen maalin teki mutta Barca hävisi; uusintana puolilta pyhäpäivää tuli, suora oli jäänyt muilta eläkeläiskiireiltä katsomatta. Siinä istui Onni E kiikkustuolissaan tuunatussa hiihtoasussaan valmiina porhaltamaan ulos suksien päälle päivän urakkaan.
Vaan siihen juuttui kehno. Jäi empimään.
Ernesti vei rakastajattaren näiden puolialastomien säärensätkijöiden pukuhuoneen perimmäiseen soppeen peuhuulle, sinne kätkeytyivät asialle ja yhä intoutuivat kun tanssitytöt käväisivät kiiruusti vaatteiden vaihdolla; melkoisessa jurrissa pariskunta hommaili siellä verojen kätköissä. Oma akkakos moitti kohta kirjailijaa!
Siihen toppasi Onni Eläkeläinen, opettaja menneiltä ajoilta kun oli, riettaan filmin, varmuuden vuoksi pisti kuitenkin talletuksen pyörimään, ja siirtyi Messiin, tuohon mahtavaan heinäsirkkaan jolle kukaan maapallon futareista ei vertoja vedä - on se sellainen tepastelija tuo Lionel.
"Se oli puvun syy", tuumasi Onni E, " tuolla räikeällä värillä kun pelaat löytää vastustaja sinut helposti!" ajatteli Onni E ja sulki maksu-tv:nsä. Sen hirmuisolta ruudulta häipyivät niin Messit kuin Ernestitkin sen siliän tien.
Onni kokosi kamppeensa, pujotti lapikkaansa mäystimiin ja alkoi mättää oikein pyrynä eteenpäin. Eikä siinä tarvittu saavuttaa kuin metsänraja niin mieli jo tasoittui, ja mittasuhteet palasivat kohdilleen, "voitti eli hävisi", kun pääsi metsän syvempään syliin lumen kuorruttaman maiseman sisälle.
Sotavangin
poika Juhani eli Arvo
Sitä tässä nyt pyhäni ratoksi Joelien ohessa tavailen, puolessa välissä tarvon.
Myrskyluodon
Maijalla kylässä
Lappeenrannassa elämystä etsimässä
No vaikka tämän: "Kirjallisuuskriitikkona luen koko ajan enkä tiedä mitään viihdyttävämpää kuin haastava, fyysinen teatterielämys tai rauhallinen taidenäyttely." Suvi Ahola, HS 13.1.2013
Se on ihan merkillistä että joku ihan sitä tehden muuntuu toiseksi ja ilmielävänä, LIVEnä, siinä edessämme sen taidolla ja sielullaan esittää. Jos jokainen vastaantulija ja kylässä kävijä samalla intensiteetillä itsensä esittelisi niin sitten ei olisi tarvetta näytelmiin rientää. Ihmistä sieltä etsii, muttei niitä jotka lavan tällä puolen vaan tuolla, edessä!
Edessä melkoinen viuhka maisemia, tapahtumia ja ihmisiä. Mikä ettei istua siinä. Satojen seassa.
Tarina jotenkin tuttu, musiikki siis ei.
Janne siihen tulee ja kosaisee Maijan itselleen vaikkei Maijalla halua ole, mutta kun isällä on, niin asia sillä selvä ja Myrskyluotoon käy soutu. Luodolle missä ei peruna kasva ja missä, jos liekki sammuu, et hevin uutta tulta sytytä. Odotettavissa: pelkkää vaivaa ja vastoinkäymistä. Elämää silti on, kunnes kuolema hukuttaa lapsista Mikaelin, meri ottaa omansa verona niin kuin merellä tapana on.
Me huokaamme. Minusta tuo Maija on turhan hentoinen meren pyöritykseen.
Ensimmäinen näytös on loppu. Pelkään jo ettei vain kävisi kuin Oksasen Puhdistuksessa: ei pienen pientä huumorin pilkettä. Ja tässä iässä ei enää pelkkään tragediaan ole minkäänlaista hinkua. Sitä on kyllin nähty ja koettu - näyttelemättä.
Tyydymme kahveihin ja yhteen punaiseen leivonnaiseen.
Karkaako elämys?
Toinen näytös, finale. Toivomme parasta, tiedämme kyllä että mies menehtyy vaan jos sittenkin Maija selviäisi jaloilleen ja löytäisi myrkyn sijasta valon.
Löytää! - vaikka palaa talo ja vaikka menettää Jannen Ja Katsojakin löytää joko suutarista, joka narinapieksut naputtelee, taikka vaikka papista, joka ei saa sanaa suoraa suustaan, koska vaimo vie suun vuoron ja papattaa papupatana heti jos pappi koettaakin.
Elämys on pian valmis.
Hoituu ja hioutuu sen verran kuin elämässä ennättää asiat hioutua ja hoitua. Kumma kyllä orkesteri, mahtava yhdeksänjäseninen on unohtunut tyystin sivuun sivummalle, tai ovat sitten soittaneet sulautuneesti tapahtumien kulkuun ja kerrontaan, kuten kuoro ja kaikki myrsky ja myräkkä edessämme.
On aika poistua erittäin kylmään ja viimaiseen Lappeenrannan yöhön, jopa kylmempään viimaan ja suhinaan kuin Myrskyluodolla!
Elämys ON valmis!
Maija, Sinä selvisit sittenkin elämän karikoista aivan samalla tavalla kuin ne naiset jotka siinä YYstävän suosittelemassa kirjassa Juuret rantakalliossa kaikesta karaistuneena selvisivät elämänsä loppuun saakka; te olette terästä, maijat!
"Loma
nostaa tuottavuutta"
yhä luemme Suomen Kuvalehteä nro 2, vaikka uusi jo painaa pääl
Kumpi SK:n otsikon äänessä?
Ennätän babana vielä ennen uutta lehteä antaa tehtävän sinne kotisohville.
Ja aivan oikein arveltu, joten oikeata vastausta ei huoli julkaista, tässä toistaa, koska se on niin itsestään selvä; sama jos kysyisi, kumpi on häntävämpi - ihminen vai koira.
Sen sijaa voisi kysyä miten ihmeellä kolmipalstaiseen juttuun voi sisältyä noin paljon lyhennyksiä tai ummikolta kysyä, mitä nuo lyhenteet tarkoittavat: SAK, sd, STTK, Pro, YTN, SK, kok, EK.
hm?
Kuulusivat paremminkin tuonne Piilosana-puolelle, missä yksi vihjeistä kuuluu: "Monien kadehtima Geena Davis on luonut sädehtivän julkivuan itsestään. (5)" Toinen: "Eeroko hurmasi sihteerinsä ja aiheutti pahennusta. (7)"
******
Pyhimyksiä
on koko joukko
Turhaan siis Joel Lehtonenkin esikuvaa aikalaisistaan etsi: ei löytänyt kuin pirun pullosta, Viksarin Henkien taistelussaan. Me vähän nuoremman kaliberin tuijottajat löysimme sentään telkusta Simon Templarin.
10 000 on pyhimysten luku. Vatikaani on julistanut niistä kolmanneksen. Paavi Johannes Paavali II (1929-2005) pisti tuulemaan: lyhensi karenssiajan viiteen vuoteen ja otti ja nimesi 27-vuotisella paavin urallaan peräti 482 pyhimystä sekä lisäksi 1382 autuasta.
Että on näitä nyt kaikille, eiköhän Joelkin olisi löytänyt edes yhden esikuvan.
Olemme Suomen Kuvalehden ytimessä, hapuiltuamme kaiken maailman ministereiden ja pääjohtajien, muistinsa menettäneiden ajokortista hampaat irvessä kiinnipitävien, salasanojen hukkaajien ja operaattoreiden irtisanomismahdottomuuksien kanssa. Olemme Vatikaanissa, sen virallisen pyhyyden sydämessä, Congregazione delle cause dei santin suljetussa arkistossa: täällä määritellään pyhimyksiksi kelpaavat, sillä tuhanteen vuoteen katolinen kirkko ei ole ilman paavin suostumusta nimennyt pyhimystä.
Aikaisemmin kuninkaat ja piispat nimittivät pyhimyksiä mielensä mukaan. Kuningas Knut I (Hardeknut, var kung i delar av Danmark omkring 917 till 948) oli antanut pyhimys-tittelin mm. miehelle, joka oli nuijittu hengiltä juovuspäissään tapellessa.
Suomen katolisen kirkon ainoa pyhimys piispa Henrik tuskin olisi läpäissyt Vatikaanin seulaa, koska varmuudella ei edes tiedetä, onko Lallin tappamaa piispaa ollut olemassakaan. Piispa Hemminki pääsi sentään edes autuaiden kirjoihin ennen kuin luterilaisuus valtasi maan.
Uusin pyhimys on viime lokakuulta, kun paavi Benediktus XVI julisti Pohjois-Amerikan intiaanin, 1600-luvulla eläneen mohawk-naisen Kateri Tekakwithan pyhimykseksi. "Julistus on suora taisteluhaaste Yhdysvaltain protestanttisille kirkoille", kirjoittaa reportaasin tekijä Hannu Pesonen.
Kyllä se niin vain on että oli aviisi kuin aviisi niin paneutumalla aina yksi lukemisen väärti pakkaa löytymään!
Alexander
ja Juhana
.
.
säätyäsh!sisällysluettelo käsissä:
Heti raakattavat:
Pakkopullat - nimetkin kuin säätyajoilta
Stubb, tänne!
Sarjakuvat,
Ukkola ynnä Jyvät ja akanat
luennassa Suomen Kuvalehti 2/2013 - kevyempi kama ensteks
Aloitettu siis lehden kiinnostavimmasta päästä, perältä; jo siksikin vältetty alusta aloittamista koska kansi niin vastenmielinen: kuvasta vai kuvan miehestäkö johtunee.
Kolme sarjakuvaa:
Kaks
ei kuulu joukkoon
luetaan tämä viikko viikkolehteä - SK 2/2013 synttärisankarit
Tilasin tutun lehden, en nyt muista oliko tilaajalahjana vyö vai huivi vai kännykkä vai ... sieltäpähän maksusorituksen perille saavuttua aikanaan tulee kokoelmiin lisukkeeksi ...
Mukavinta aloittaa lehdenluenta sieltä mikä tässä iässä eniten kiinnostaa eli aikanaan syntyneistä; kuolinilmoituksiahan ei tässä lehdessä julkaista:
Mielestäni kaksi ei kuulu joukkoon: eivät ole tarpeeksi arvokkaita lehden linjaan; on päässyt lipsahtamaan lapsus.
Joel
Lehtosen elämää ja tuotantoa
kerrataas että pääsevät pudokkaatkin vielä mukaan, Joelia nimittäin riittää - vähintään uusille lumille ja pitkälle ylikin
Syntyi Savossa isättömänä lehtolapsena, jonka papinleski koulutti. Kuoli reumasairaana oman käden kautta 52 vuoden iässä. Kirjoitti Putkinotkon.
Siinä lyhykäisesti Joel Lehtosen elämä ja CV.
Vähän jaarittelevammin alkupuolta tässä:
Tähän toppaamme, koska olemme lukeneet Lehtosen pitkästä tuotannosta vain osasen, jopa Tarkkaakin tarkemmin Henkien taistelun, kirjan jossa Piru asettuu Kleophaksen (Joelin) nahkoihin ja kuljettaa retuuttaa tätä synnillisissä paikoissa ja tilanteissa. Kleophashan, puhdas maanpoika, asettuu lopulta asumaan Helsingin liepeille - kai tuonne Lehtosen maisemiin. Ainakin Rakastunut rampa elelee siellä suunnalla.
Ja se Rakastunut rampa,1922, jota pian alamme tavailla.
http://www.savonlinna.fi/lehtonet/Lehtosen_elama.htm
Munkin
murheet ja ilot entiset
keljassa keljuttaa
"Munkki-kammion runot luentaan! Tilaus postiin Bookmanille ja pian ensipainos on näpeissä, 18 €. Kustannusosakeyhtiö Kirja Helsinki 1914 Osakeyhtiö Weilin & Göös Aktiebolag. Jotenkin juhlalliselta tuntuu puristaa pehmytkantista kirjaa, aitoa alkuperäistä. T. Hämeenkoski ja Pekka Lappalainen ovat merkanneet omistuksensa ennen minua. Kuulen havinan." Ks
Nyt vuorossa siis Joel Lehtoselta Munkki-kammio, runot sadan vuoden takaiset, ne jotka tekijä vanhemmiten lapsikseen kielsi.
Tänään aukaisemme tuon syntisen, löydämme alkurunosta munkin ja peremmälle päästyämme, munkkia vaivattuamme saamme selville tuon riivatun naisen tauteineen, niin hehkeän niin kuumottavan ja ah!ennen kaikkea, niin tarpeellisen naisen.
Silkki-Eeva on tuo nainen tunnoton, joka miehen mielen mursi, iloelämän taittoi. Vaan jäi toki muisteltavaa nokko. Sillä olihan niitä muitakin sulottaria, jotka rakkauden liekeissä kuumottivat miesparkaa - nyt ilotonta: Lili, Seelia, Viola, Ulla, Brunetta, Jeanette, Delila, Angelica ainakin.
Vaan Silkki-Eeva ihanin, se se oli, joka lopulta turmion toi.
Katsotaas mimmoinen mimmi miestä - kelvotonta, tunnotonta, onnetonta, arvotonta, kunnotonta jolt kaikk mennyt paitsi kunnia! -vastaan yössä tipsuttelee:
Välillä
iisimmin
jotta polla levähtäisi
Saapas jalakselle, pussi sarviin ja etiäpäin talven tuuleen ja tuiskeeseen! kuni se mummo lumessa.
HUORITTELUA JA ILKIVALTAA! YRITTI PURRA NAISEN KASVOT IRTI! Äitipuolelle vankeutta REPI HAMPAITA
IRTI 5-VUOTIAALTA MINUA
VAROITETTIIN SAMUSTA! SALAKUVAT KÄNNI-TEUVOSTA
... antanut narrinhiipan kaupunkilaisille ... lukemassa roskalehtiä ja kunnioittavan vain juoksijoita ja häränpyllynheittäjiä, "heissä ne aivot, jotka meitä edustavat, aivot pakaroissa". Pikkukaupungin sillisaksat ja pillertrillerit saavat kuulla, että heillä on juhlakalloissaan aivoja "kanan kykäisemän verran" ...
0 kommenttia
Joku
ämmä säkätti ja säkätti
tositarina kaupunkireissulta: kummallisisa nuo kaupunkilaiset, ei sinne toinna mennä
Annetaan kerrankin itseminänsä kertoa:
Aika selvästihän itseminä asiansa kertoi: totta kun puhuu niin kyllä sen heti huomaa.
Pertsalla
tienattua
sijoittajahan ei ilmaiseksi hiihdä: sarjassa euro per kilsa välietappi saavutettu
300 + 700
20 ja 13 tai
13 ja 20
Eipäs
siivota!
pölynimurin ääni jo ...
.
.
Vaan keksipäs Onni Eläkeläinen keinon tuota kammottavaa vekotinta vastaan, tosin siinä samalla meinasi hulahtaa lapsikin pesuveden mukana.
Annapas kun selvitän:
Aamuisin on Onnillamme tapana makoilla ja pötkötellä vuoteellaan puolille päivin, talviaikoina siis, jolloin Paratiisi ei kukkeimmillaan ole. Ratkoo siinä samalla maailman, maan ja pitäjänsä probleemoja, jos omiakin silloin harvoin kun niitä ilmenee. Miettii useimmiten kirjallisuusasioita: Onko Mukka parempi kuin Lassila, Päätalo Kilpeä kummempi jne.
Siihenkös sitten useinkin, nyt kun Parempikin putkeen pääsi, ilmestyy Parempi. Jo kaukaa kuuluu kolina, ja hurina sen kuin kovenee mitä lähemmäksi kaksikko pääsee, yltyy aivan mahdottomaksi pölynimurin kaiken tieltään latkiva mölinä. Aivan kuin Kilvet, Lehtoset, Dostojevskit imisi tuo pirunvärkki ohimennessään kitaansa Onni-poikamme päänupista. Makoilija-Onnin päähän jää vain tyhjä autius, useimmiten.
Vaan nytpä kävi Onnille onni onnettomuudessa: Posti-Maikki kantoi kirjeen, niitä mainoksia, joita ei aukaista - jostain syystä juuri tänään, vai olisko se eilen, aukaistiin, niin ettei pölynimurinkuljettaja asiaa pannut merkille. Onnikos pomppasi pystyyn! Ilo oli suur ja ylimmillään sisällön selvittyä: sieltä löytyneen 'lahjan' irrottaa hän tarkoin puitteistaan ja muun aineksen tumpaa roskikseen.
Ai ai että olisittepa nähneet Onnin ilmeestä edes osan kun hän kiinnitti lahjan oven ripaan ja astui itse kammioonsa! Siihen jäi, kaikessa rauhassa kellottamaan vuoteelleen. Ja mikä voiton riemu naamalla! - Nyt ei hädän päivää.
Sitten kävi ovi ja kuului ääni:
- Mikä tämä on!
- Lukee niin näkee, vastasi Onni äänekkäälle äänelle näsäviisaasti.
Pitemmälle emme taaskaan kertomusta voi jatkaa, siirrämme asian lukijan omille mielikuville. Sen verran vielä paljastamme kuvan kautta sen lapun josta moinen turhanpäiväinen ärinä aiheutui.
Sikamakee
Kovasikajuttu
tätä ei saata missata!
Uusinta elokuvasta nähdään ensi lauantaina 12.1. klo 12.40
Vaikka tuon tyylisestä musiikista en tippaakaan pidä, pidän sen
esittäjistä.
Tänään palaan hetkeksi erityisopettajaksi ja muistelen mukavia aikoja apukoulunopettajana Kiihtelyksessä ja persoonallisia oppilaita muuallakin.
http://vimeo.com/18119323 > kohdasta 1 min 20 s - vau!
Eino
Leino humaloi oopperajuhlilla
Lehtoseen liittyen muutakin mielenkiintoista
RIP
.
Jo ennen Jari Tervoa osasivat kuulut kirjailijat ottaa. Ja sekös meitä tavan pulliaisia huvittaa, ihmetyttää, jos tyrmistyttääkin: voiko tuommoisesta mitään suurta irrota!
Tässä empiessä Joel Lehtosen seuraavaa kirjaa, tarttuisiko Rakastuneseen rampaan vai mihin, taustoitan Lehtosta edelleen Pekka Tarkalla ja Tarkan Lehtosen elämäkerran ekaosalla, ks. ed. - Joel Lehtonen I - vuodet 1881-1917. Iso työ on saattaa Lehtosen kirjoja aikajärjestykseen, sillä Tarkka ei sellaista luetteloa ole kirjaan koonnut.
Näin olen poiminut alkutuotantoa matkan varrelta:
Nappasi. Munkki-kammion runot luentaan! Tilaus postiin Bookmanille ja pian ensipainos on näpeissä, 18 €. Kustannusosakeyhtiö Kirja Helsinki 1914 Osakeyhtiö Weilin & Göös Aktiebolag.
Jotenkin juhlalliselta tuntuu puristaa pehmytkantista kirjaa, aitoa alkuperäistä. T. Hämeenkoski ja Pekka Lappalainen ovat merkanneet omistuksensa ennen minua. Kuulen havinan. Sitä pian purkamaan!
Mutta itse Tarkkaa on menossa jo hyvää vauhtia ohi Lehtosen HS-toimittajakauden, mistä Joelilla on mielipide, valitus Sylvia Avellanille: "Ah, jos edes vanhana ukkona saisi elää vapaana, ilman saastaista lehtityötä ja kustantajia!"
Sekoilevaa porukkaa tämä kirjallinenkin sakki.
Rakastuisko
rampaan?
seuraava joel hakusessa
Tämäkö vai tuo Henkien taistelun jälkeen? Jos tää, vaikka tää on kerran jo käsitelty, intoa puhkuen. Jos sen ensin selais uudelleen ja kirjoittais vaikka kuten jo kerran jossain kirjoittanut olen:
Ja siirtyis sitten kyttyräselkään, katsois rakastuisko rampaan: Rakastunut rampa vuodelta 1922. Kertomus miehestä nimeltä Sakris Kukkelman, jonka esikuvana on kirvesmies Albert Johansson. Albertin rakentaessa saunaa saattaa Joel sanaa kuvittaja Kalle Carlstedtille, että tulisi katselulle, mutta 'varaa hyvä remeli mukaasi, vyöttääksesi mahasi, sillä kun katsoisit timperiini, halkeaisi mahasi naurusta!'.
Lähtökohtahan on herkullinen, mikäli SKS:n 2006 ilmestyneen Rakastuneen ramman esipuheeseen on uskominen. Kyseessä on yksi suomalaisen kirjallisuuden merkittävimmistä romaaneista niin kuin esipuheen kirjoittaja Irma Perttula arvioi.
Romaanin ovat aikanaan arvioineet Viljo Tarkiainen, "harha-askeleena runouden polulla", Magnus Björkenheim, "Lehtosen taiteellinen maku petti tällä kertaa valitettavalla tavalla", Erik Ekelund, "Tämä synkkä, täyspitoinen taideteos antaa totisesti puhua mädännäisyyden lostosta.", Aaro Hellaakoski, "ehkä kipeimmän kirjan".
Mielenkiintoista, suorastaan usuttaa kimppuun!
Arvaa
ellet tiedä!
testaa oletko noheva/lauantaiseuralaisen veroinen
Salassa pitänyt kokoontua: kova tunku ollut jäseneksi Lauantaiseuraan.
Ettei meitä aivan leijoniksi tai vapaamuurareiksi leimattaisi, järjestimme yleisen pyryn seuraan tässä uuden vuoden aattoiltana.
Kukaan ei toki itkien tilaisuudesta poistunut, koska pyrkijöitähän eivät seuran säännöt sido, ainoastaan jäsenet joutuvat Kaiku-leikissä Kotiin vai kapakkaan! julmasti lähtemään kotiin jos tieto ei riitä. Yksikään toiselle sadalle nousevasta pyrkijäjoukosta ei pystynyt nimeämään poliitikkoa sanaprobleemasta, vaikka aikaa oli vuorokauden ja siis vuoden vaihteeseen.
Miten siellä kotona: kuka on tuo uros?
Lyödään luukut kiinni ja palataan astialle kunhan päästään pyhille. Lykkyä pyttyyn!
Sotaanlähtö
Varustus:
- Ainakin tuon verran rojua on oltava kun hyökkäys alkaa, sano.
Tuohan on melkein yhtä hankalaa kuin hiihtämään pääseminen, varusteluettelokin miltei sama molemmissa. Talviverkkokalastuksessa sentään se helpotus, ettei kaikkia kamoja tarvitse päällensä kiskoa, verkkoon pukeutua: osan voi työntää piiloon jään alle!
Toisin kuin Y Ystävälläni joka eilen raportoi oikein kuvan kanssa:
melperiläisittäin
Aurinko
Lapin sääkartalla
vaikka on kaamos!
" HV
5 kommenttia
Vanhassa
vai uudessako vara parempi?
heti vuoden alussa probleemi
20 ja 13 tai 13 ja 20
*************************************
Helmikuu 2013-KL
**************
Taiteilijakukkula
Hietaniemen hautausmaalla
siellä lepää Spede kevyemmästä sarjasta, Akseli Gallen-Kallela raskaammasta
.
.
Ei auta: on palattava taas taiteeseen. Kyllä sitä syömättä ja juomatta viikon kaksi pärjäilee muttei ilman taiteita!
Kalevalan ja Onnin päivän kunniaksi siirrymme Hietaniemen hautausmaalle.
Siellä sijaitsee Taiteilijainmäki, tutummin Taiteilijakukkula. Mäelle on haudattu ansioituneita eri taiteen alojen edustajia, yhteensä 50 persoonaa. Nyt mäki on täynnä. Ensimmäisenä alueelle haudattiin tuo kalevalainen taidemaalari Akseli Gallen-Kallela vuonna 1943 ja viimeisenä graafikko Pentti Kaskipuro vuonna 2010. Muutaman puolisokin on haudattu mäelle, mm. Alvar Aallon kaksi puolisoa.
Lähettyvillä, muttei Taiteilijakukkulalla, lepäävät Eino Leino, Fredrik Pacius, Leevi Madetoja, Simberg, Schjerfbeck, Edelfelt ja Järnefelt.
Kukkulalle kätkeytyy siis vähintään puolensataa tarinaa, joita Arto Teronen ja Jouko Vuolle valaisevat teoksessaan Taiteilijakukkulalla Suomalaisia taiteen tekijöitä erittäin mielenkiintoisesti.
Teoksen henkilökuvat perustuvat merkkihenkilöiden läheisten, kollegoiden ja ystävien muistumiin.
Kirjan kokoojat kertovat elämäntarinat kiinnostavasti ja kohteitaan kunnioittaen. Esiin piirtyy valaiseva, kunnioittava mutta hymistelemätön väläys kuuluista suomalaisnimistä. Yksi parhaista teoksista lajissaan.
Sietäisi tipoittain blogipotussa yksi kerrallaan läpikäydä, vaan mitä sitä nyt uudelleen lämmittää: hankkikoon jokainen oman Taiteilijakukkulansa kirjakaupasta tai kirjastosta - siinä ei aika hukkaan kulu kun näitä persoonia alkaa lähemmin tutkiskella.
Itse tempaisin ensimmäisenä Pertti Pasasen (1930-2001), joka oli kekseliäs kuin kettu pihlajan alla ja kilpailuhenkinen viimeisen päälle ja jota äitisuhde riepoi läpi elämän. Toiseksi sukelsin Tarmo Mannin (1921-1999) kelkkaan, jossa kyytiä riitti: naurua jos nikotteluakin. Kansallisteatterin Willensaunassa Gogolin Mielipuolen päiväkirjassa hänet näin kahden tunnin monologissaan ja ihmettelin sitä eläytymistä ja jaksamista; nyt selviää että eipä siinä paljon näytellä tarvinnut: oli vain oma itsensä.
Warre-aika
jos warrettaa niin on aika ostaa ja myydä
Tuli postia.
Mutta sitä ennen kuitenkin, kuten Iskelmäradiossa ja televisiossa kuuluttaja kerraten kertoo, kuulemme kertomuksen Kesälahden kyläkoulunopettajasta joka vaihtoi auton uuteen eikä tarvinnut ollenkaan välirahaa. Tämä opettaja ei ole se kirkonkylän koulun opettaja joka vaihtoi vararenkaan autoon eli oli juuri tunkannut takapyörän ilmaan, kun paikalle pyöräili kyläpoliisi, joka kysyi mitäs opettaja meinaa.
Käytiin lyhyt keskustelu:
Niin iloitsi syrjäkylän koulun opettaja Kesälahdella muinoin: ei tainnut olla ajomiehiä, ei ainakaan perillä asioista.
Niin kuin perillä on nykyaikasempi opettaja, tosin eläkkeellä - noista warreista. Eivätkä ne ole autoja vaan warrantteja.
Semmoisia nopeita arvopapereita, joilla voi käydä kannattavaa pikakauppaa pörssissä ja joilla on juoksuaikansa, kuten eläkeläisopettajalla muinoin oli ja niin kuin omistajallaankin niillä on aina rajoitettu voimassaolo- eli elinaika, jota siis kutsutaan myös juoksuajaksi.
Vähän opastusta sekä teoriapuolta ja kannustusta tietämättömille: Warrantin vipuvaikutus merkitsee sitä, että voit pienellä panostuksella saavuttaa suuren tuoton. Ostowarranttia meidän alanharrastajien keskuudessa nimitetään kotoisasti calleksi ja myyntiwarrantti on putti. Jos uskot osakkeen laskuun, pelaa Puttepossuilla, jos taas uskot nousuun on Kalle-pelin paikka; eikä osake maksa kuin murto-osan oikeasta osakkeesta: esim SAM 130620 NDS 28 o eilen 19 senttiä! (kun itse Sampo-osake 28 €!) Riski tosin on hirmuinen kesäkuussa voi kaikk' olla männyttä kalua.
Etteköhän jo näillä neuvoilla osaa päästä rahoistanne kuten pääsi sittemmin Wartburgin ostanut kyläkouluopettajammeki tai tämä emeritus, jolla autoa ei ole enää ollenkaan.
Enempää ei sovi tässä neuvoa eikä opastaa - neuvokoon Nelskylä lisää - , muuten voi joutua vastuuseen toisen ihmisen harhauttamisesta toimiessaan suosittelevana sijoitusneuvojana. Ei muuta kuin: Aukaiskaa kuvaruutu pöytätietokoneestanne ja pankaa ruletti pyörimään!
Niin siitä postista: Ystävällinen lukijahenkilöitymä sai vihiä muinaisesta warreinnostuksesta kuten myös filatelismista, joka kohdistui tosin vain uusiin postimerkkeihin ja lähettää paukasi kaksi kärpästä yhdellä iskulla: listan käyttämättömiä leimattuja DDR:n aikaisia autopostimerkkejä, joissa kaiken järjen mukaan täyty olla Warrejen kantaisiä kuvattuina.
Ich danke von ganzem Herzen. Kiitos.
Viisumianomus
tunnelma katossa
Vuotta 1968 mentiin kun se ihka ensimmäinen Leningradin reissu tapahtui niiden monien sitä seuraavien.
Aluksi Pietarhovin suihkulähteet solisivat ja aurinko paistoi, eikä Pietari Suuri tuntunut ollenkaan niin pahalta kuin Veikko Huovisesta tämän kootessa tsaarin töllöntöitä kirjaansa Pietari suuri hatun polki.
Ainoastaan se jäätelönlötterö tuntui syömättömältä, jopa äidistä, jolle kaikki ruoka aina ja joka paikassa kelpasi: hivautettiin moinen töhnä puiston pusikkoon; tuo nyt mikään rike ollut kun kuvitteli miten tsaarin vieraat olivat maanneet ja mellastaneet viikkotolkulla nurmikoilla, ympäripäissään rietastelleet. Vaaleanpunainen shampanjalasillinen, yksi vain, maistui meillekin, ja se o l i maukasta! Ja ne metroportaat uskomattoman pitkät! Ja sokkeloinen metroverkosto, joka kuljetti kauas esikaupunkeihin, oli harhaanjohtava.
Mutta onneksi kadulta löytyi Pavel Kolodishnev, joka saatteli eksyneen Europeiskajan oven eteen kilometrien kävelyn jälkeen. Jätti Pavel osoitteensakin mutta varoitti kirjoittamasta.
Ja ah! Eremitaasi, ja ah! Nevan ylösnostetut sillat illan mentyä yön tullen. Entä Pietari Paavalin linnoituksen kultainen torni ja siellä se Dostojevskin selli. Miten tuntuikin käsittämättömältä kun kanssamatkustajat haukkuivat kaupunkia rumaksi ja rappiolla olevaksi. Vaikkei tarvinnut kuin karistella silmistään väärää maalia pois ja paikata lohkeamat talojen seiniltä.
Kuulakärkikynä käteen ja täyttämään: Olen tietoinen...Lupaan lähtemään...Vakuutan...En vaadi...
Press-kortin lupaan jättää kotiin. Ja tutkivan dzjurnalismin.
Josko nuo pääsiäiseksi päästäisivät niin ei tarvitsisi Valamon riitoja mennä Heinävedelle ratkomaan.
Kunnanjohtaja
vesipoikana
ihan pienestä kiinni kuntalaisella
Hyvä juttu voi jäädä huomaamatta, jos se julkaistaan jossain pienessä julkaisussa tai kaukana itärajalla.
Lehdessä pakinoipi Tohmajärven entinen kunnanjohtaja Korpelainen, jos Leilakin sieltä Moskovasta, ja niin hauskoja pakinoikin että täytyy täten saattaa koko valtakunnan tietoon, miten kunnanjohtajilla on tapana palvella täällä päin viimeisen päälle.
Kas näin:
Muuan hyvä veronmaksaja (huono) oli soitellut yöllä kolmen jälkeen selvinpäin (humalassa) Korpelaisen kotipuhelimeen ja haukkunut kunnallisen vesijohdon toimimattomuuden kun ei nytkään edes rokilasiin lantrinkia juoksuta, vaikka maksut on kunnossa (maksamatta) niin ei tipu ei tirise.
Vaan mitä vielä, kohta riitti rokilasiin vettä.
Muuttakaa etelän miehet sekä naiset Pohjois-Karjalaan - palvelujen pariin!
Jehovalainen?
otaksun
Valkoinen auto ajoi pihaan juuri kun kaikki hiihtovermeet olimme kiskoneet niskaamme ja olimme valmiina astumaan ulos.
- Pahaan saumaan ukko tupsahti, nyt ei kyllä oo aikaa Jumalalle.
Se tärppää, siihen sulaa ja taitaa suostua tämä 'jehovalainen':
Uskolliset
ystävät jäävät
tämä teille
ed. 4. tästä
A. Aina silloin tällöin, ja väliin aika useinkin, testaan lukijoita eli kirjoitan kirjallisuudesta intohimolla ja sisäpiirissä seisten. Se toimii kuin kärpäsläppä: läpsäyttää joutavat roikkujat pois lukupiiristä.
Silloin meitä jäljellä on vain hyppysellinen eli Sinä, minä ja muutama muu.
Joskus taas, B., houkuttelen kaikenkarvaista väkeä työntämään kättä mehiläispesään surraamalla Jari Tervon humalan päällä tai Matti Nykäsesen tai Johanna Tukiaisen sen, tuon Ilkka Kanervan kaunottaren. Silloin meitä on koossa parvin, pilvin pimein.
Tämä kirjallinen viikko on toiminut taas puhdistuslaitoksena eli tehtävässä A..
Minua lukijana ei haittaa tippaakaan, onko tarina totta vai epätotta, onko siinä juoni vai onko olematta. Olennaista on kirjan vire: miten hetki on tavoitettu, luotu olotila, annettu kuva ihmisen sisimmistä tunnoista jne. Ai että se sattui hermoon oikeaan ajankohtaan aikoinaan kun poikalyskan äidinkielen lehtori-Vieno äidillisesti neuvoi: "Lukekaas pojat Michel del Castillon Kitara. Siitä näette muutakin kuin kyttyräsoittajan, voitte symboloida sen omiin vaikeuksiinne." Niinpä, ja sen verran oli jo älyä että ihan omin neuvoin osasi jatkaa del Castillon Tanguy, aikamme lapsi- esikoiseen.
Pakotti se Vieno Gogolin Kuolleet sielutkin lukemaan, mikä sekin pakko oli siunaukseksi ja ikuiseksi iloksi.
Kirja
yhä lautasella
levykirjaraatimme jatkuu, novellivoittaja vielä ratkaisematta, matka päättymässä Hartwall Areena jää oikealle
jatk. edellinen tästä
10.6.
Viiden minuutin novelli on kolmen minuutin levy -revyymme, ja siis junamatkamme maailmalle, on pahasti kesken, yhdestätoista tasku/matkanovellista ainoastaan viisi läpikäyty - ja pian jo Lahdessa! Katsomme nyt lopuista niin monta kuin aika sallii.
Aloitamme vähemmän tunnetun tekijän äänellä: Taija Tuominen Elämä ei ole kebab-passi.
Eino Santanen saa taistella Anu Holopaista vastaan. Nyt ulos tapaamaan ihmisiä, Pekka! on Einon novellin nimi, Anun Yksi kaksi kolme neljä ja viisi NYT! Santasen vuokralainen saa soiton, monta soittoa, vuokraajalta, joka putkiremontista huolimatta haluaa repiä eto kämpästä kiskurivuokraa. Anun novelli on valoisampi, kokoelman valoisin, lämpimin, leikkisin, riemullisin ja mitä näitä adjektiiveja nyt onkaan. Heinäkuussa luvunlaskun jälkeen hypätään navetan heinävintillä heinäkasaan niin että pölähtää ja valahdetaan aina navetan puolelle saakka.
Pisteistä viis! Päästään tunnelmasta toiseen yhdenäkin. Piristävää.
Nokka
kirjaan kiinni
Imatralla herään
jatk.edellinen tässä
"Ja he kahden: äiti ja Immi, Immi ja äiti, aina kahden. Hän oli tarkastanut kännykän huoneessa: ei viestejä, ei puheluita. Huomenna he lähtisivät kotiin. Laukut oli jo pakattu, huone oli paljas ja kääntänyt puhtaat kasvonsa kohti seuraavia, jotka tulisivat heidän jälkeensä. Kohisevassa lentokoneessa he palelisivat, valmistautuisivat valkeaan valoon ja viileyteen, joka kotona odotti."
Kuva: Heini Lehväslaiho Kuva: Katja Lösönen
Kirja
levylautasella
levyraatilaisena luen junassa matkalla Joensuusta Helsinkiin Kiteen paikkeilla ensimmäisen novellin
"Alkoi kuiskinta. Mehiläispesämäinen surina täytti pääsi. Menikö jokin sittenkin vikaan? Jäikö vihkoon jotain noloa, kirjoittamasi runo, jonka olit unohtanut sinne... Harrastus josta et TODELLAKAAN halunnut hiiskua kenellekään..."
Onpa käteen käypä kirja! Mukava kuin ryynipiirakka, kuin lämpimäistä kädessään pitelisi. Kuin Hipsuvarvas ja Nököhammas - muistattehan ne osin kuvitetut A5-kokoiset kirjaset ennenvanhaiset ihanat.
Nyt Karisto on tehnyt kooltaan juuri sellaisen, kämmeniin upotettavan Taskunovellit-kirjasen. Lyhyt novelli yhdeltätoista kirjoittajalta plus yksi sarjakuvanovelli Tommi Musturilta ikään kuin kaupan päälle.
Kirjoittajista Tuomas Kyrön, Riku Korhosen ja Sirpa Kähkösen tiedän, Roosa Meriläisen Simo-maisterin vaimon eduskuntavuosilta, loput nimet ovat vielä ulkopuolella sivistykseni.
Siis heihin kiinni ainakin. Harmi kun heistä ei kirja kerro, edes syntymäaikaa, minkä nyt voi tekstistä ja aihepiiristä päätellä.
Viimeisen novellin nimi on niin ruma että enimmät luulot lämpimäisestä karisevat kättelyssä, ripspiirakka tosin jää ja pysyy. Niin on ruma nimi novellilla etten taida tähän panna en räntätä. Luen Laura Lindstedtin, enkä tohdi, en ainakaan alanimeä.
Juttu pitää hereillä, hyvinkin hereillä, ynnä open aistit avoinna: tuommoisia koltiaisia siellä yläluokilla tosiaan pyöri kiusana riesana toinen toisilleen ja opettajille. Sulavasti näistä heittiöistä kirjoittaa Laura Lindstedt, niin että kipristää ja kipeää tekee.
Rinnalle pyöräytän Tuomas Kyrön, Sofi Oksastakin ylistetymmän, ei ainakaan nimeltään hassumman novellin: Kaksijakoinen Raimo. Kun Raimo kuolee, ruumis tarvitsee kahdeksan ihmisen haudan. Niin iso on mies!
Laura voittaa Tuomaksen pistein 7 - 6, mielestäni: murrosiän aito hätä peittoaa leikittelyn. Kilpaurheilusta kiinnostunut Tuomas pahoittanee mielensä tappiosta, mutta onhan hänen mieltään koeteltu lukemattomia kertoja, mies kestänee rutiinilla.
Saatanasti
naurattaa
ja sisimmässsä siis itkettää havukka-aholaista
"Kakitaan sitä mekin siellä Vatikaanissa."
Panu Rajalan Hirmuinen humoristi ilmestyi siis viime syksynä ja näyttää jo hautautuneen lukijoiden ulottumattomiin. Kumma kyllä: Veikon tekstit kiinnostavat aina, mutta itse tekijäkö ei? Luulisi nykyisenä henkilölkulttikautena olevan toisin päin.
Paljon mielenkiintoista asiaa Rajala saa Huovisesta ja lähipiiristä esille kuokittua, huvittaviakin yksityiskohtia kuten: Lampaansyöjien ohjaaja Seppo Huunonen on kirjailijan mielestä ihan 'pösilö' eikä professori Matti Kuusi ymmärrä oikeasti huumoria.
Surullinenhan kirjailijan henkilökohtainen lopputarina on: isä menettää poikansa - "Pekka ui pitkin kuutamon valaisemaa Kiimasjärven hyistä selkää niin pitkälle kuin jaksoi." - ja 4.10.2009 haimasyöpä nujertaa ja kuljettaa 7.5.1927 Simossa syntyneen Veikko Johannes Huovisen toiselle rannalle.
Humoristin viimeiseksi kirjaksi jää vakava teos Pojan kuolema, 2007.
Siunattu
hulluus
huipussaan teatterissa jos torillakin Kuopiossa
Tapasin oikean teatterikriitikon ja hän lausui noin. Ja noinhan se on jos näkyvää kritiikkiä tekee kansalle. Vaan näin blogissa voi olla enemmän subi ja itsensä puolella, kun itse maksaakin esityksen.
Joten tässä omaa siunattua hulluutta Kuopion kaupungineteatterin Aapelin Siunatun hulluuden viimeisestä esityksestä. Enää kukaan ei voi lyödä hanttiin ja käydä tarkastamassa että noinkohan.
Tässä järjestyksessä jälkikuvat työntyvät mieleen, jakakoot nämä kolme mitalit ja pallipaikat:
Kuopion kaupunginteatteri joutuu pälyilemään pari talvea evakossa vähän siellä sun täällä eri puolilla kaupunkia, mutta mukavasti yltöhollilla kuitenkin. Paremmin toimivaa - ja hirmu kallista - teatterpytinkiä rakentavat Valkeisen rannoille Ojarummun maisemiin; mitenkähän hyvä siitä tuleekaan jos nyt on jo noin hyvin toimii! Varmaan Karjalaisen ammattitaitoisen kulttuurikriitikon Kimmo Nevalaisen kannattaisikin Joensuun kaupunginteatterin sijasta katsoa näytelmänsä Kuopiossa eikä kaiken maailman pölösiä.
Sen verran kuitenkin täytyy myöntyä ja peesailla alussa mainittua kriitikkoystävääni, että kehun muuta henkilökuntaa: tuskin missään muualla saa niin altista palvelua ja ystävällistä turinatuokiota kuin mitä ovimies ja lipunmyyjä tarjosivat kun turisti sattui liian aikaisin ulko-ovea riuhtomaan.
Kyllä ne savolaiset ossoovat näyttämöllä ja näyttämön ulukopuolella uluko-ovelta alakaen.
Vaan noille kaupunginmiehille on syytä antaa tukistus: jatkavat siunattua hulluuttaan ties loputtomiin; ainakin siltä näyttää kun kesät talvet ropeltavat kauppahallin ja torin kimpussa. Vai kuvanneeko tuo torin seudun sekasotku ja -sorto kaupungin issäin ja piättäjjiin sieluin hätätilloo?
Torin nakkarikauppiasta ei ainakaan. Siinä kojussa palavelu pelas ja viijjen pisteen vihjeitä kaupan piäle suatiin illanviettoon kun nautittiin torin kulumilla tämmösiä sortimentteja:
Eutanasia-asiapalveluauto
pyhänä pitäisi olla kauniimpi kirjoitus vaan ei ole
Sillä on ajovuorot niin kuin kirjastoautoilla ja myymäläautoilla: kerran viikossa kurvaa kirjastoauto maitolaiturille aivan kuten Hermanni Nieminen kauppa-autollaan. Useammin ei kannata, koska asiakkaista kuitenkin kapelo. Kirjastoautosta voi lainata rakkauskirjojakin, Hermannilta ostaa maalaisleipää, voita makkaraa. Ai niin, pistäytyyhän se jäätelöautokin kerran kuussa.
Nyt on tullut näemmä uusi auto kuvaan, näkyy lukevan että 'kulku myös tarpeen vaatiessa' ja että avajaistarjouksena ilmainen lähtö.
Tähän onkin yhdenäkin tulla tupsahtanut kaksi aivan tuikituntematonta naista, toinen tummahiuksinen yli viidenkymmenen hymyilevä naisihminen, toinen kolmenkymmenen yli kalvakka. Sitten unennäkijä ja pari tupakkaloppisuista sarkatakkista maalaismiestä, semmoisia ovat kuin Turusen kirjoissa voi jo ennakkoon kuvitella; nyt nämä, kumma kyllä, malttavat pitää suunsa pienemmällä.
Naiset rupattelevat keskenään, tai oikeastaan iloluontoisempi pitää ääntä, kikattelee välillä. Toinen pysyy taka-alalla.
Sitten on auton vuoro tulla, piipat päällä, ambulanssin taikka poliisin oloinen auto, mutta linkki kooltaan. Pysähtyy.
"Tultiin kun pyytettiin", sanoo ulosastuja, "vähän myöhässä, vaan kun etellisellä pysäkillä oli pikkusen tunkua. Vaan saatiin kaikki hoitettua."
Ulosastuja astuu auton taakse ja leväyttää ovet selkoselleen, kysäisee ääni häviten: "Kumpiko kömpisi ensin?"
"Minä voin tulla", vastaa puheliaampi ja kuin leikkivä tyttö koikkelehtii tepastellen perille. Kuulemme neuvoja pätkittäin:
- Siinon nappi käten ulottuvilla...ite pitää painaa...me ei saaha sitä painasta...ujutatte kättä niin kone alkaa pyöriä..siinnon kolme nuoraa...se letittää niitä...tulee semmonen pullapitkon näkönen pätkä siihen silimien etteen kun lähestyy kaulaa ...kiristyy koko aja...makaatte vaan sen painalluksen ajan paikallanu ---näätte kyllä koko ajan kun se lähestyy ja kiristyy---tulee lähtevä tunne...siitä kyllä tosin pullantuoksun on kauk---
"Kaikellaesia helevetin palaveluautoloita niitä muanteillä kuleksii!" kiroaa toinen Turusen kirjan, sen Kuunon näköinen, miehenkuva ja töpeksii suupielestää loppi heiluen sylkeä tantereelle, toinen lippalakkiukko, jossa on enempi Simpauttajaa kuin Kuunoa, näkyy jo mennä poukkelehtivan hippulat vinkuen mäellä; eikö lie kantti kestänyt kahtelua ... Noituvakin häipyy kun autosta alkaa kuulua ensin kitinää ja sitten jo semmoista sorvintapaista yhtämittaista ujellusta.
Kevätvarkaat
keskellä talvea
paskanko kevät helmikuussa!
Vanhat naiset tappavat kesän ennen juhannusta: "Päivät lyhenöö ..."
Suomalainen
paavikandi Lapin vaalipiiristä
tuli maili maailmalta, kovin korea kuvanen (kuuluneeko kuvan lähettäjä konklaaviin?)
.
.
Luottotiedot
häpeämättömästi sisään luottotietoyhtiöön tirkistelemään toisen kukkaroon - oman voi tarkastaa ilmaiseksi
Onni E luottaa itseensä ei tarkasta omia tietojaan, jotka saisi ilmaiseksi, toisiin ei luota, vaan maksaa verkkoon maksun: 29.97 €. Kirjoittaa nimen ja henkilötunnuksen, ei siis omaansa vaan mahd. tulevan hyyriläisen. On varpaillaan ettei kävisi kuin eiliselle pankinjohtajalle ja joutuisi rähinään rauhanmies.
Jännittää mitä tuleman pitää. Ja tuleehan sieltä:
Henkilön
oikeustoimikelpoisuus
Yhä tuntuu siltä että luvattomasti väärässä paikassa liikutaan, onneksi vastapuolella on rehellinen ja kelpoinen ihminen. Onni jatkaa selaamista nopeassa tempossa niin ei tunnu niin hirveältä, vaikka vähän tuntuukin, ikään kuin toisen housunkauluksesta sisään kurkistaisi tai kaula-aukosta.
Henkilöluottotiedot
Onni Eläkeläinen huokaa; hän on uskaltautunut ensimmäisen kerran elämässään kurkistamaan toisen ihmisen intiimejä tietoja. Vähän puistattaa ja pahalta tuntuu. Mutta: peli on kovaa mutta rehellistä. Sovittukin on, että katsoa saa.
Vuokrasuhde on syntynyt.
Tapansa mukaan vakavan osuuden jälkeen Onni alkaa tykönään naureskella, että olisikohan myytävänä kaikista ihmisistä muitakin intiimejä yksityiselämäntietoja: montako kertaa on pettänyt ja kenen kanssa kolunnut avioliiton ulkopuolella ja olisikohan ... mutta niistä emme tässä yhteydessä halua taratella, ettei Onnin luotettavuus kunnon lautamieskansalaisena olisi uhattuna. Julkaisemme vain virallisen osuuden.
Sitäpaitsi miehen mielen laukka on niin nopsaa ettemme me miehen mielen mukana kestäisikään.
Vuokrata
halutaan
vuokranantajan uteliaisuus
- Oltiin jo niin pitkällä että nimet tunnin päästä kirjoihin ja vuokrasopimus siinä niin en ilenny enää perua.
- Vaikka sait selville häikät.
- Huvikseni vielä varmistelin ennen allekirjoitusta, oli sen verran siistin tuntunen ihminen niin arvelin että joku moka vaan.
- Ja sitten mäni paskaks?
- Pois ei meinannu saaha millään. Uskaltanu enää ovelle koputtaa. Isännöitsijän kanssa sitten mentiin ja tää sängyssä makaili, sekasotkun keskeltä ärisi.
Pankinjohtajakaverin kanssa rupatteli Paratiisin aidan takaa Onni Eläkeläinen ja mietiskeli että pitäisköhän vai eikö pitäisi niiden uusien ehdokkaiden kanssa. Viittis oikein niin intiimejä kysellä, nolata toiset. Vaikka toisaalta Vekellekin oli käyny noin, vaikka tarkka ammatinsakin puolesta jo on.
- Iliman muuta kysyt!
- Kallista?
- Ei niin kallista kuin häätö eikä niin vaivalloista. Tällä hetkellä kolomekymppiä per lärvi.
- Kahesta kuuskymppiä, aika paljon. Mites käytännössä? Mistä tieto?
- Meet Omatieto.fi niin alkaa rullata kuin Roopen lyönnit. Vaan nyt täytyy mennä.
Niin sanoi pankinjohtaja ja jatkoi tärkeisiin tehtäviin. Onni Eläkeläinen ryntäsi sisään ja alkoi tiedustella, koukata selustaan.
jatk. huomenna
6 kommenttia
Ruhtinaallinen
löytöpalkkio!
rehellinen suomalainen palauttaa venäläisen lompakon ja saa satasen, mutta ruplissa paljon enemmän
"Hv
Jotain varmaan Lennulla hampaankolossa venäläisiä vastaan - siitähän koko juputus.
Hyvännäköinen summa tuo satanen ruplissa on: 4000. Kelpais varmaan Lennullekin. Se hyväntekijän hyvä mieli - se se tärkeintä palauttajalle on, vaikka näemmä lakikin puhuu kymmenyksestä, laki 24.fi: Löytäjällä on oikeus 10 prossan löytöpalkkioon. Mutta kyseessä kun oli laitoslöytö, niin asia mutkistuu.
Mutta mikä tärkeintä: turisti sai lomansa. Itelläni ei kyllä ikinä oo ollu moista summaa lompakossa - tuskin tililläkään.
Poliisi
lätkäisi merkin työpöydälle
tietsikan työpöytä kummittelee
Yhtenä aamuvalkeana, on tästä jo aikaa, avaan läppärin alkaakseni kirjoittaa pottuun asiaa. Sitten silmäluomet, ne luomet vielä leikkaamattomat, ripsineen alkoivat räpytellä äänekkäästi.
Yön aikana oli ilmestynyt uusi kuvake työpöydälle Islanin salkun viereen. Napautin ja aukesi tuo valkoinen taulu.
Roskiin rastin Poliisin ja sinne katosi myös sen sisältämä nuolen näyttämä sovellusakkuna.
Tunkeutuneeko joskus uudestaan framille?
3 kommenttia
Väsymyslukemistesti
pirteyden poistamisvinkki
Tässä elämänvaiheessa aina ei tajua käydä nukkumaan koska huomista ylöspakkonousua ei ole. Kaikki päivät ovat pyhiä. Aivan huomaamattaan saattaa kadottaa ajantajun tyystin: tiistain voi nimetä perjantaiksi ja torstain maanantaiksi, yökolmen päiväkahdeksi, koska mitäs sen väliä itselle; kanssakäymisessä toisten kanssa sitten tosin voi olla toinen juttu.
Vaan siitäpä ei esimerkkejä, jokainen voi kuvitella tykönään - pientä härdeliä silloin tällöin ja sen myötä ohimenevää häpeää.
Niin yksinkertaisesti sitä ajankulua ei vaan huomaa, tai että lepo tekisi jo eetvwarttia. Suurin syy on kuitenkin siinä että jos nukkuisi niin ei tietäsi niinä aikoina olevansa eläkkeellä ja ne tunnit sitten tärväytyisivät, menisivät hukkaan.
Lukemistesti onneksi auttaa yliväsymyksen ja ylirasitustilan huomaamisessa paljon paremmin kuin viidenkympin hiihto.
Lähtökohta on että Bahtinin kaltaista luettavaa on kartettava illantullen muuten yö yllättää, kun taas seiskamainen lukemisto on oikean suuntaista.
"... se pakotti heidät ikään kuin luopumaan virallisista asemistaan (munkin, papin, oppineen) ja tajuamaan maailmaa sen karnevalistisessa nauruaspektissa. Eivätkä vain opiskelijat ja alempi papisto vaan myös korkea-arvoiset kirkonmiehet ja oppineet teologit sallivat itselleen tämän iloisen irrottelun, ts. tauon vakavasta hurskaudesta ja "luostarivitsit" (Josca monacorum), kuten yhtä keskiajan suosituinta teosta niitettiin. He kirjoittivat kammioissaan latinaksi parodisia ja puoliparodisia oppineita tutkielmia ja muita nauruteoksia ..."
Tuotakaan Bahtinin Rabelais-tutkimusta ei mitenkään malta kesken lopettaa, vaan aivot heräävät ja alkavat melkoisen häränpyllynheiton ja metakan ja metelöinnin, alkavat iloissaan potkiutua ja askarrella saadessaan ikään kuin sadetta keitaalle. Asetu siinä vireystilassa sitten levolle ja nukkumaan!
Vaan otapa, tempaisepa siihen kintaisiisi muutama Tauski, Paula Koivuniemi, Hjallis-palanen tahi Matti Nykänen kevyemmistä julkaisuista niin johan viimeistään Mikko Leppilammen ja Aki Hirviniemen, noiden kuuluisien automiesten ja ainakin XX:n kohdalla silmät lurpsahtelevat ja vaivut sikiuneen.
Testatkaa vaikka!
Kukkelmanin
nimi on hävytön
selviää Tarkan selvittämänä
ed. 3. tästä
Naisen saanti Kukkikselle on ongelma, vaikka sanovat että soittaja saa AINA. Rainer Friman ainakin vastikään kehui Avussa, miten helppo nakki hänen oli nuorena saada se illan paras. Ja kyttyrä-Kukkelmanhan on haitarinsoittaja myös. Mutta ei.
Yksi lähti sotamiehen matkaan, niin oli nappien ja kaluunoiden perään. Yksi rahanmankuja häipyi ja oli vielä lähtiessään kastellut suolavedellä Sakriksen kukkasen. Yksi oli ollut niin ruma ettei Sakris voinut sitä kahviloihin kuljettaa. Kaunis tyttö taas lähti pois kun ...
Saivat olla ja mennä.
Onnekseen Sakris oli tavannut vegetaarin ja teosoofin, kuhnetohtorin, miehen joka opasti niin että hän jätti ilkeät paheet iäksi pois: viinat, tupakat ja sen semmoiset, varmaan nuo joutavat heitukatkin. Sillä tavalla kuulemma selkäpattikin vähitellen sulaa pois.
Vapaussota, se siihen vielä tuli! Kuularuiskut rätisivät yhtämittaa. Viimeinen tikki se oli, köyhyys jäi pysyväksi. Vaan kummallinen uni tuli uneen: hän oman päänsä irrallisena näki ja pää puhui ja naisten peliin taas usutti.
Menee Kukkelman ennustajaeukolle, joka repäisee nenänsä irti. Kyllä, kyllä - kaunottaren povaa tulevaksi. Ja onni täyttää Kukkelmanimme sydämen jokaisen sopukan.
Mitähän se Joel tällä Rakastuneella rammallaan ajaa takaa? kyselen ja selaan Tarkkaa, tietääköhän Pekkakaan, mikä on homman nimi. Voihan olla, ettei Lehtonenkaan välttämättä: Mukkakin sanoi ettei hän kirjoituksiaan useinkaan tiedä. Tarkka kirjoittaa: "Köyhä polseviikki Sakris Kukkelman edustaa suomalaista köyhälistöä niin kuin Slllanpään Hurskaan kurjuuden Juha Toivola tai myöhemmin Elmer Diktoniuksen Janne Kuutio ... Kukkelmanissa on realismia, mutta ennen muuta hän on groteski olento, jonka ylivoimainen mahti lyö maahan."
Ei taida Pekkakaan tietää muuta lukijaa enempää kuin että sen povariakan nenä on tekonenä. Ja Kukkelman-nimen selvittää Tarkka Irma Perttulan mukaan: kuk on miehen elin; kuckel on kurtiisi; ruotsin ku(c)keliku 'kukkokiekuu' yhdistyy kukkoon; man on maskuliini ja seksuaalisuutta korostavaan viitekehykseen kuuluva.
Kukkelmanhan puhuu hoono soomi, ja senkin puolesta rampa.
Sitten sitä povarinaisen ennustama naista etsiessään Sakris törmää rikkaaseen mieheen joka ampuu Sakrista jäniksenä. Sakris ihmettelee:
Yksityisessäkin
terveydenhoidossa puutteensa!
Onni Eläkeläinen kuuntelee tänään sydäntä, so. lukee Sydän-lehteä vuoden 2013 ensimmäistä.
Lääketeollisuuskeskuksen entinen toimitusjohtaja Erkki Alanko kehuu julkista terveydenhoitoa. Työterveyshuolto seurasi kyllä kohonneita sokeri- ja rasva-arvoja sekä eteisvärinää, mutta vasta julkinen terveydenhoito ryhtyi toimeen - työuran jälkeen. Olisiko työterveydenhoito seisonut enemmän työnantajan puolella?
Vuosittaisissa laajoissa työterveystarkastuksissa laboratoriokokeita tulkitessa annettiin hoito-ohjeiksi hieman koholla olleisiin arvoihin painonpudottamista - niin kyllä se siitä.
Eteisvärinähoitoon ei otettu mukaan Marevan-lääkitystä, koska se olisi vaatinut verikokeissa ramppaamista. Hyvää työaikaa olisi mennyt hukkaan. Vähän tuohon suuntaan arvelee Alanko.
Toimitusjohtajan pestin lopetettuaan hän siirtyi julkisen terveydenhoidon asiakkaaksi Jakomäkeen. Hoitolinjaukset muuttuivat välittömästi: marevan, ultra, katetriablaatio, rytmitarkkailut toimenpiteen jälkeen. Diabetes-diagnoosi ja metamorfiinilääkitys, diabeteshoitaja huolehti silmäpohjakuvaukseen pääsyn. Kolesterolilääkitys käynnistettiin.
Työterveyshoidon fokus on työkyvyn ylläpitämisessä, ei kansansairauksien pitkäkestoisessa hoitamisessa.
Anttila varoittelee eläkeikäisenä työterveyshuollossa pysymistä, mihin isot kansainväliset firmat pyrkivät, koska silloin: hankalahoitoiset, paljon seurantaa vaativat sairaudet jäävät helposti vajaalle ja huonolle hoidolle.
Onni E on ihan ymmällä, nikottelee eikä jaksa tänään tuoreesta Sydän-lehdestä muita lukuja lukea: siis lääketeollisuuden mies puhuu vastoin kehuttua!
Kaupan
kanisteri kus...pissiä
pysytään astialla eli eilisessä teemassa - vuorossa vuoden graafikko joka nyt vuorostaankusas...sahasee silmään
(Se eilinen Ylkkärin housuunsontijoiden tempaus oli kuulemma vain provokaatioesitys, jota ei oikeasti toteutettu - niin 'tiesivät' eilisen Pyöreä pöytä -radio-ohjelman keskustelijat Kaarina Hazard, Mika Pantzar ja Maija Vilkkumaa.)
. . . . .
- Vielä tämä piti nähä! oli murahdellut paikallinen lossari kun turhanhienoon moderniin lossiin piti vielä perehtyä ennen eläkkeellelähtöä.
- Samat sanat graafikosta! murahti Onni Eläkeläinen ja harmitteli kun ei ennättänyt Voiman kansia kiinni läväyttää ennen kun ingressin luki ja alun juttua.
Voimastapa Voimasta, mistäs muusta kun siitä lehdestä, jossa Kauppalehtikin lytättiin ampumisharrastuksesta!
Niin lukee ingressissä otsikon ●Tee-se-itse design alla.
Vaan ovat ne uutisvuotolaiset sentään vähän häveliäämpiä karnevalistisuudessan kuin Kasper-mies ja toimittajanaiset: eivät ne sentään omaansa kauppatavaraksi tikistä!
Hapsenkakkiaiset
- ensimmäinen näyte annettu
Tässä poimittuna päätoimittajan ajatuksia Nybergin johdatuksessa (huom! Lukuohje:lukijan pidäteltävä mielessä linja-autotapahtuma):
Ari Vatanen
aika haipakkata, sano
Olin Ari Vatasen kanssa samassa kyydissä; aika haipakkata oli meno, vähän niin kuin Pirkka-Pekka Peteliukse piisissä Lellelle, siinäpä lentolaulussa jossa kapteeni on letkeimmillään.
Ojan pohjia raapi välillä, mutta onneksi ei oltu Monte Carlossa tai Alpeilla, vaan oltiin Tuupovaaran yössä ilman Jaakko Teppoa. Ihan näitä tavan pohjoiskarjalaisia vaaramaisemia kurvailimme.
Aria vain nauratti mitä syvemmältä ojaa auto kaapaisi. Arin naaman ilmeitä seuratessa tiesi heti milloin kohta taas kolutaan: mitä leveämpi loiste sitä syvempi monttu.
Ei Ari itse ajanut, kuski oli sen poika. Me Arin kanssa istuimme takana eli auto oli näitä standardimalleja eikä mitään turvakorillisia kilpureita.
Sen verran osasin ranskaksi hönkyä kun oli pysäytetty ja pääsin kömpimään ulos purkista.
Läppäsin oven kiinni eikä kauan tarvinnut vilkutella kun kiitäjät näkymättömissä jo olivat. Huvitti kun siihen hätään ennätin vielä vitsinkin murjaista.
Pyhän Nybergistäkö ois johtunu moinen näky?
Pelimies
konetta lypsämässä
Oli joutavanpäiväinen päivä: tienaamaan ei saanut mennä pyrynä metsänrajaan eli mäenlaskuun/hiihtämään, ei saanut koska oli tikkien poiskaivamisenpäivä.
- Tupsutettavaa diskvalif ... desinfioi ...peroksidia jos saisin ja haavatyynyjä, kohta jo oli Onni Eläkeläinen änkkäämässä kaupungin Yliopiston Apteekissa.
Ihan sitä tehden oli lähtenyt kaupunkireissulle käyttämään Uniikki-korttia; lukumiehenä Onnilla oli juoni, sillä tällä tavalla hän saisi varmistettua samointein Apteekin hyllyltä -lehden tulon taas vuodeksi eteenpäin. Lakkauttavat pirulauta jos ei muista aina silloin tällöin asioida.
Semmoinen oli kutina että ei tämä reissu nyt tässä voi olla - laastarit repussa ja peroksidia pullo povitaskussa!
Eikä ollut.
Pelipojan tapasi kun kulmittain käveli toiselle puolelle katua ja astui Ray Pottiin. Kahville lähti eikä pelaamaan. Ilmaiset on kahvit tässä luolassa, joillekin tosin aika kalliiksi käyvät jos niihin lypsykoneissiin erehyt lanttis laittamaan: Kulta-Jaskaa ja Jokeripokeria ja mitä niitä nyt pannunheiluttajaa löytyy, niitä joiden koukkuun ovat viisaammatkin tarttuneet, julkihenkilöistä ainakin Claes, Rainer ja Anita.
Tämä pelipoika ei ollut julkku, jonka tapasi.
Hitonmoinen rulina kantautui kahvipöytään nurkan takaa niin että aivan piti nousta kurkistamaan. Vaan oli hyvännäköinen näky: Semmoinen kakskymppinen pienenläntä kaveri hoiteli kahta konetta. Kiirettä tuntui pitävän kun kahden koneen nappeja joutui näpelöimään. Taitavasti poika näpelöikin. Pienen hiljaisuuden jälkeen rolisi taas. Ja taas toisesta. Ja taas toisesta! Poikaakos nauratti. Kyykisteli, alakautta tillisteli Kaikkosen vahvuisten silmärillien takaa naama onnen ympyröillä, kolikkomerta kaivoi, tönki, taskuun tunki, helistellen parkaisi:
Siihen käveli tyylikäs ruletinhoitajanainenkin katselemaan viereen hymyilemään. Lienee tarkkaillut onko peli rehellistä.
Marja-Sisko
Aalto
miehestä naiseksi
Toissalauantainen kupletti yhä päässä kuplii.
Ihan ihmisiksi käyttäytyi teatteriväki minkä nyt uteliasuus kahvijonossa muutamia päitä pitemmäksi aikaa käännättikin, mutta kukaan ei kai kuiskinut niin ääneen kuin Tainiokosken kirkossa, kun Marja-Sisko oli istunut vapaavuorolaisena kirkonpenkissä. "Onkohan sillä oma tukka?" oli kuiske kuulunut. "Oma on eikä peruukki", oli toinen tietänyt. Tuommoisia oli kuullut Marja-Sisko ja kertoilee tapahtumista blogissaan, jota nyt olen toista iltaa lukenut alttiilla ja oppivalla mielellä.
Bloginpito alkaa merkinnällä
Rohkean ihmisen pakottava teko.
Rohkeutta varmasti myös vaatii tulla 'uutena' ihmisenä vanhojen joukkoon, vaikkapa palata entisen kaupungin teatteriin katsojaksi: siinä helposti itse joutuu näyttämölle.
Mikä sopiva nimi tässä tilanteessa olikaan näytelmällä: Ollaan ihmisiksi.
Ei Juicellakaan helppoa ollut ihmisenä olla - kelläpä aina olisi jos varsinkin sielunseulontaa usein harrastaa.
Vaimolle kuiskasin jossain vaiheessa Marja-Siskoa ja hänen seuralaistaan katsellessa: -Onneksi sattui piispaksi Riekkisen Ville, vähemmän ahdasmielinen, joka hyväksyi ja edisti uuteen virkaan siirtymistä.
Nytpä tässä siis lueskellaan suurella mielenkiinnolla, mit großem Interesse und Neugier, Lehtosen, Mukan, Bahtinin sekä muiden hyvien lisäksi Marja-Siskon blogista elämän kuvioista vuoden 2008 jälkeen. Marja-Sisko kirjoittaa suurella ymmärtävällä sydämellä niin että kumma jos ei lukijan näköala edes hitusen levene. Mukava kuulla että Taivaanpankolle hän on tässä vaiheessa jo päässyt asustelemaan; mikäs siellä olla ja elöä ja Puijon laduista nautiskella hallintotyön päivien päätteeksi.
Pankin-Aino
täyttää tänään 100 vuotta!
Onnittelemme tyttöpiätä sydämistä
Pankin-Aino on minua vuosikymmeniä vanhempi; kun minä leikin hiekkaläjällä kippimersulla yksin, laskeutui Aino naapurin yläkerrasta pankkitalon portaat ja ilmestyi aidan takaa kaveriksi. Heti tuli mukavampi olo.
Aino heläyttää naurunkikatuksen ja tarttuu lapionläpykkään.
Tänään on SE päivä: Aino täyttää satasen. 100 v. Ja voimissaan; ei enää pyöräile kaupunkiin töihin vaan potkurilla potkii kylillä.
Niin Aino aina sanoo kun ikään puhe kääntyy, ja väkisinhän se näillä kymmenillä kääntyy. Vaikka puhutaan me hupasempiakin, vaikka siitä siskon pojasta, Karista, joka pienenä sai aina lähtöpassit isältään kaupasta tiellä pyörimästä ja miten sitten poika pontevana ilmoitti että 'kun minä katvan itokti niin minä tulen kauppiaakti ja tanon kaikille jotta POIT POIT!'
Niin se Kari sanoi, mutta nyt Karikin on jo poissa, ja lähes kaikki. Vaan Pankin-Aino elää - ja porksuttaa!
Ainolle pitää viedä tänään lahja: veisiköhän semmoisen valkoisen pikkuisen muovilapion? Sitä mersuakaan kun ei enää ole, minne lie joutunut kadotuksen teille; mersu oli vihreä ja sen toiset takapyörät nuljahtivat tämän tästä pois akselinkoloista; monet kuormat sillä kuljetettiin kun Aino lapioi lavan ensin kukkuripääksi. Vai veisköhän Jouko-papin tekemän runon?
Vaan hittolainen: satavuotta!
Ei uskois.
psst 4.2.2013 ma, tavattu: LEIKKIKAVERIT
Pappi-Joukon kirkossa jokunen vuosi taapäin lukema runo:
Korukaupparyöstöt
helppo lopettaa stop-tykkänään!
taas miljuunasaalis toissailtana
.
.
Heräilee horroksestaan Lennu, vai liekö etelän palmujen alla käynyt huojumassa kun ei ole kuulunut ei näkynyt. Vaan nytpä tuli tuulispäänä viesti ja selkeä mielipide ihmisen turhamaisuudesta.
Ettäs kehtaa! Ja Lennun tietäen: tosissaan se on.
8 kommenttia
************************************************
MAALISKUU 2013 - KL
************************
Pitkäperjantaina
lyhyesti virsi kaunis
до свидания
Dostojevskin
sielunkärsimyksiin ja kiirastuleen
jos Fjodor eläisi hän pelaisi kenoa ja löisi pitkävetoa - peluri mikä peluri!
Kellon
valanta 11.-18.8
Hyveet
arjessa - sokraattinen dialogi 12.4.-14.4.
Arjen
kauneuden filosofia 19.-23.6.
Seinätekstiili
huovuttamalla 8.-12.7 ....
Melkein ulisee matkalaisemme kaiken tämän nähdessään ja tutustuessaan tulevaan materiaaliin: siis sittenkin maailmalla tarjota muuta kuin Katainen, EU, hevosenliha kebabissa, ja se samperin Nykänen Susannoineen!!!
Vaikka jos Dostojevski nykyhetkeen siirrettäisiin niin pörssihai se olisi ja siinä sivussa Kenoakin kopaseisi. Tietäähän hän sen, Onni Eläkeläinen. Ja Tolstoi metroasemalta löydettäisiin...
Koville koville ottaa matkaan pääsy, vaan eiköhän tuo jo huomenissa linjapiiliin astu kera parhaimpansa.
Peukutetaan!
Kellokeskiviikkona
ajateltava menneitä ja tulevia
pääsiäisviikolla tikkutiistaita seuraavana päivänä eläimille laitettiin kello kaulaan ja laskettiin ulos kirmailemaan - votkaturistit taas ajettiin muliksi kirmailun jälkeen
.
.
Leningradin matkailijoillekin olisi pitänyt kello kaulaan kietoa; nykyisin ei niin väliä enää, sillä sivistys on nujertanut vapaan ihmisluoman ilmaisuvoiman.
Vaan silloin 1703, kun Pietari alkoi perustaa Pietaria Nevan rämeikköön, ja 1712, kun tsaari suuri julisti kyläsen pääkaupungiksi oli kaikki vielä kahta kauhiampata. Kello nääntyvän työmiehen kaulalla ei sen kummempia reaktioita olisi kanssakärsivissä aiheuttanut. Meno oli juuri niin tolkutonta kuin vain Pietari Suurelta voi odottaa: raippa seljässä ja henki löysässä.
Ja tuonneko on menossa Onni Eläkeläinen! Vapaaehtoisesti Pääkallonpaikalle pääsiäisenä pieksettäväksi kuin Jeesus.
Piinaviikon
tiistaieväs
kertoisiko draperiasta, joka Kristukseenkin vahvasti viittaisi, vai mam-kielestä jolla omat uskomuksensa
.
.
Onni Eläkeläiselle tulee Kehitys-Utveckling-lehti. Tuossa iässä! Luuleeko hän vielä johonkin suuntaan kehittyvänsä! Tuskin enää kehittyy ainakaan laaja-alaisemmaksi, eiköhän suuntana ole supistuminen ja koperoituminen? Mutta antakaamme miehen ponnistella; hymyillään me hänelle.
Onnille tulee Kehitys yhdestä syystä: se on ilmainen, maksuton ja kuka tahansa voi sen tilata osoitteesta kehitysutveckling@esaprint.fi. Onnillehan se on tullut jo viidettäkymmentä vuotta, opettajakoulutuksesta alkaen, eli melkoinen määrä markkoja ja euroja teoreettisesti laskien on Onni säästänyt. Siitä Onni iloitsee.
Tänään tikkutiistaina Onni kaivaa vuoden ensimmäisen numeron esille, koska hän tietää mitä kärsimystä on elämä kehitysmaissa: ei pörssiä, ei mitään! Tuhti paketti tietoa on taas tarjolla, jo kansikuva kertoo, ettei hyvin pyyhi, taloudellisesti ajatellen:
Kansikuvassa seisoo vieraisiin oloihin ajautunut inkkarimies kädet taskussa tolpan takana, sulkapäähineestä ei tietoakaan. Mitä hän odottaa?
Sivulta 52 alkaa mielenkiintoinen reportaasi, ja uskokaa tai älkää, sen on kirjoittanut Larisa Pelle ja kuvatkin ovat Pellen. Viimeistään tässä vaiheessa Onni älyää että nyt omat pelleilyt on pelleilty, koska muuten ei kunnian kukko laula. Tai se laulaa kolmesti ja sitten on liian myöhäistä peräytyä ja pelastautua.
Onni vakavoituu ja paneutuu tulevaan lukutyöhönsä.
Reportaasi on mielenkiintoinen: ajamme Guatemalan vuoristossa parintuhannen asukkaan maya-kylään, jota sisällissota, rikollisuus ja huumekauppa eivät vielä ole tuhonneet. Tiekin valmistui vasta 15 vuotta sitten. Todos Santos kylässä naiset huolehtivat arjesta ja kirjovat perinnevaatteita, shamaani auttaa flunssassa sekä sydänsuruissa ja mam-kieltä opiskellaan koulussa.
Todos Santos on naisten kylä, miehiä on lähtenyt töihin Yhdysvaltoihin. Moni mies on laittomalla matkalla menehtynyt. Kylässä on sairaala, mutta perinteinen parantaja on parempi, paitsi isoissa leikkauksissa. Nicolosa Pablo Ramirez, 58, sai viestin unessaan 18-vuotiaana ryhtyä shamaaniksi.
Yhdysvaltalainen insinööri David Stewart asuu kylässä, valkoinen ihminen kylässä on outo näky. 20 vuotta kylässä asuneena hänestä on tullut kyläläinen. - Gabil! Gabil! kajahtelee kylän raitilla tuttavallisesti. Se on Davidin lempinimi, mam-kielessä ei D-kirjainta ole. Gabil on opetellut kielen ja asettunut asumaan savimajaan kuten suurin osa kyläläisistä. Hän ei ole tieten tahtoen opettanut kyläläisille mitään vaan itse saanut oppia kyläläisiltä. Kyläläisten identiteetti vahvistuu kun he huomaavat gringon mukautuvan.
Onni Eläkeläinen sulkee Kehitys-lehden levollisena, vaikka tietää piinaviikon kärsimysten lähestyvän. Ainakin Kehitys luo uskoa ihmiskunnan huomiseen, varsinkin kun siinä reportaasin lopussa on kappale nimeltään Mayat uskovat parempaan tulevaisuuteen, jossa Ranskassa taloustieteitä lukenut kyläläinen Miguel Mendoza, 37, on perustanut kylään kodin elektroniikkaa myyvän kaupan.
Kylän lukeneimman miehen, antropologi Fortunato Pablo Mendozan, 60, jolla on vankka usko muutokseen, Onni jättää kiertämään lähikyliä, kertomaan demokratiasta ja vaaleista: Guatemalan asukkaista yli puolet on mayoja ja parlamentissa alkuperäiskansoilla on vain muutama edustaja - Nyt yhä useammat käyvät koulua ja oppivat, että kaikilla pitäisi olla samat oikeudet, niin valkoisilla kuin intiaaneillakin. Mutta onko se yhdenvertaisuutta, että neljä rikkainta sukua omistaa 96 prosenttia viljelymaista?
- EI OLE vastaa Onni topakasti ja nyt vasta huomaa lehden sulkiessaan, ettei kansikuvalla tainnut jutun kanssa olla mitään tekemistä. Oma oletus, ennakkoluulo, oli taas tehnyt tepposensa.
Ei kun on sittenkin, kansikuvan takateksti kertoo: Mayojen mam-yhteisön perinneasuun pukeutunut mies Todos Santosin kylässä Guatemalassa.
Piinaviikon
alussa sanaa malkamaanantaiksi
Hannu Väisäsen Taivaanvartijat-romaanin tiimoilta
.
.
Voiko joku ihan oikeasti rakastaa maanantaita! Ja erityisesti maanantaiaamuja!
Taivaanvartijat on kuvataiteilija Hannu Väisäsen omaelämäkerta-romaanisarjan neljännen osan nimi. Siis, huomatkaa, kuitenkin: romaanista on kysymys, ei dokumentista. Ranskassa asuva oululainen kuvataiteilija Väisänen sai Finlandia-palkinnon vuonna 2007 romaanistaan Toiset kengät. Jäi lukematta; tyttö luki ja kehui.
Jos heti kättelyssä olemme jyrkästi eri mieltä viikonpäivistä parhaista, niin jo 1. luvun lopussa olemme samaa mieltä, kertakaikkiaan: "Jos minulle lapsena, kesken pitkän saarnan olisi kannettu sinetillä varustettu kirje jossa minulle olisi ilmoitettu että jokin Taivaan asioista päättävä Collegium Castum pyytää minua koristelemaan kirkon omaan tapaani, olisin kaiketi vaatinut että laahustava veisuu on heti lopetettava..."
Musiikista, kuvataiteista, snobismista pitävät pitävät Väisäsen Taivaanvartijat-romaanista. Hiukan hienostelevaa, pölyhuiskalla sivelevää tunnelmaa on kirjailijan maailma, hienovaraista, hellää, helposti särkyvää mikä korostuu jos siihen rinnalle asetettaisiin römeä arki. Pannapa rinnalle toinen pätevä kuvantekijä Heikki Turunen ja hänen fyysinen voimamaailmansa, jossa ei pölyhuiskaa heilutella vaan köntällään juuriharjalla hangataan ja litimärällä rätillä luututaan laattioita.
Vaikka on kädentyö kunniassa Väisäselläkin: Anteron tehtävänä on maalata kotikaupungin uuteen kirkkoon alttaritaulu, johon tekijä haluaa vain piiloristin. Ristiriitatilannehan siitä syntyy vanhakantaisen seurakuntaväen kanssa. Toinen 'nujakka' syntyy kirjan loppupuolella toisesta alttaritaulusta, jossa ristin korvaa iso abloy-avain kuten sitä kuvataidetta ymmärtämätön, jämähtänyt seurakuntaneuvosto - se hassahtanut taivaanvartijoiden joukko - nimittelee.
Ylimääräinen toisten joukossa, ulkopuolinen tai jotain ...
Erityisopettajaksi
siinä välissä
ei oppi ojaan kaada
ed. K-lahdessa N-liiton rajalla opena 11 v
Ei se nyt aivan niin mennyt kuin edellä kerrottu on. Kymmenen vuoden putki, 1977-88 luokanopettajana liki Neuvostoliiton rajaa, jonka kyläteillä ei siihen aikaan ikinä yhtään venäläistä päässyt liikkumaan, katkesi vuodeksi kohta kahden vuoden jälkeen.
Simo Seppo lienee naamasta tunnistanut entisen opeopiskelijan ja tapansa mukaan sallivana salli näin istua vieraisiin pöytiin.
Sisäänkutsu saapui aikanaan ja syksyllä alkoi vuoden kestävä erityispedagogiikan, kasvatustieteen, kehityspsykologian, logopedian yms. jatkoperehtyminen laudatur/cumlaudatur/approbatur- ja ties minkä tasolla. Opettajapuolella vilahteli tuttuja kasvoja, käyttäytymistieteilijöitä menneiltä ajoilta: Kaija Matilainen, Kari Tuunainen, Riitta Sabour ja M'hammed sekä aina mukava möhnikäs, nyt professoriksi edennyt Ihatsun Markku, kollega Kiihtelysvaaran apukouluajoilta. uutena tuttuna ihmisystävä, humaani juuri loppuhäntiä väitöskirjaansa väsäävä didaktikko Jaakko Salminen.
Siinä sakset saivat kyytiä ja monenlaista tekotupsua keksimme opetuksen tehostamiseksi. Opetustuokioitamme arvosteltiin, videoitiin ja joillakin tunneilla panimme tanssiksikin. Joskus tuntui, jopa minusta, että eihän vain överiksi menisi. Hesariinkin oikein laitoin mielipiteeni kaunokirjoituksen tarpeettomuudesta, johon muut eivät yhtyneet. Ja Kolin koulutusretkelle en osallistunut vaan laitoin ilmoitustaululle lappusen: En juoda, pittä leikelä lapusii opimmatteriaaliks kirjutustaidotomile.
Hyväksyivät kouluttajat temppuilut, koska erityisopetuksestahan oli kysymys, jolloin opetkin voivat olla vähän erityisiä.
Kevät tuli ajallaan ja taas oli kädessäni yksi uusi paperi, jossa luki laaja-alainen opettaja olet, nyt oikein pätevä erityis: opetustaito nelonen; jollakin vähän paremmalla taisi olla parasvitonen.
Nyt olin siis lisäpätevä opettaja. Epäpätevänä olin kiertänyt taksikyydillä Kesälahtea ja Uukuniemeä nimikkeellä kiertävä puluki-opettaja ja sitä ennen ollut apukoulun opettajana Kiihtelysvaarassa vuoden Markun taitoja ihastelemassa. Ne ajat ovat yhä mielessä ja niissä kun oli sitä jotakin.
Palaisin takaisin ihanaan omaan luokanopettajan paikkaani, niin luulin.
Huhtikuun
puolella haudataan
samana päivänä samassa paikassa kolmen tunnin välein
Saaren väkeä kuoli
Tänään
ei Neuvostoliittoa eikä Venäjää
täytyy huoahtaa ja pitää näpit irti suuresta ja mahtavasta
Otetaas välillä local. Veetään pieniin päin kottiin päin kylymänviileesti! Ja viiskytä ruplaa sille joka arvaa ken kuvassa kurkistelee.
Jos runoista tänään, nehän kiinnostavat kaikkia kauppalehteläisiä! Ja ämeriäkkyläisiä.
Tarttui näet käteen mielenkiintoinen esite Kainuusta ja P e k a s t a.
Kauppalehteläiset, kaskas!, heräilevät, korviaan jo höristelevät, mutta ei. EI Talvivaarasta mitään - mitäs runollista muka Pekka Perän pesueessa? Mutta toisessa Pekassa kyllä.
Pekka Kejonen, jazzari, on elossa. Kaiken sen kaameuden jälkeen miten hän on pullopoikana elänyt. Hänhän raitistui ja vietti alkoholfri-elämää Tenon varsilla parikymmentä vuotta ja nyttemmin näköjään Pirkkalassa. Kejonen on ja pysyy. Ei tauti pysty.
Kajaanin runoviikko Sana ja sävel -ensi kesän esite on esillä. Hei ei ei EI-I, älkää menkö! Lukekaa loppuun jos sittenkin hytkäyttäisi:
Miten niin ennen kaikkea, ja eikähän tänään saanut mitään Venäjästä mainita? No kun Kaija ja Mimmit ovat ämeriäkkyläisiä, äböriginäälejä alunperin. Meitä.
Mutta siis Kajaanin Runoviikon vuoden 2013 Suven runoilija on Pekka Antti Aunus Kejonen. Ja häntä on mentävä kuuntelemaan, koska tuotantokin on suurinpiirtein hallinnassa, sekin oliko se nyt Napoleonin epätoivo vai Jamit, missä kaikki välimerkit jäivät väliin. Ja se runo jossa mies istuu hoitolassa ja nauttii ollessaan elakelainen ilman äätä. Kejosta haastattelee Pentti Saarikosken entinen, Tuula-Liina Varis.
Veljet mikä paketti odotettavissa Kajjaanissa!
Ämeriäkkyläisten harmiksi just heinäkuussa Kihhauksen aikana.
Markkinatalouteen
kansallistamisen kautta
a vot! näin naapurissa
"Venäjän oloissa tie demokratiaan ja markkinatalouteen käy paradoksaalisesti kansallistamisen kautta. Nyky-Venäjällä kansallistaminen ei suinkaan ole vasemmiston vaan oikeiston ohjelma, vieläpä ääriliberaali sellainen. Kansallistamisen tehtävä on kiskaista maa ylös syöksykierteestä, johon rikollinen yksityistäminen sen sinkosi."
On uusi päivä; Onni Eläkeläisemme on tointunut eilisestä Pietari Suuren bakkanaalista V.Huovisen kirjan mukaan ja on nyt verskinä valmis vastaanottamaan uutta tietoa matkakohteestaan. Yllä lainatun tohtori Pastuhovin kirjoittaman jakeen luettuaan Onnin on pakko hengähtää.
Sitkeästi hän kuitenkin jatkaa, koska on tiedettävä mihin päänsä pistää pääsiäiseksi: Pistääkö Pietarin vai kenen pölkylle.
"Kansallistaminen on Venäjällä välttämätöntä ei niinkään taloudellisista kuin poliittisista ja eettisistä syistä. Kyseessä on kansakunnan moraalisen terveyden ongelma. Eikä se suinkaan koske vain oligarkkeja, jotka korjasivat suurimman potin."
Onni Eläkeläistä vapisuttaa, ei otakaan vielä tässä vaiheessa esille jo meinaamaansa Huovista, vaan jatkaa Novaja Gazetaa, onhan tämä nyt jotain Matti Nykäsen sekoilujuttujen rinnalla Seiskassa ja muissa vapaan maan tiedotusvälineissä.
Vähän samantapaista brutaalia meininkiä siellä on harrastettu, mutta selän takana ja kulisseissa ja suuremmissa puitteissa kaikkia, joita voidaan, nylkien. Koko maa nimittäin sinkoutui Pastuhovin mukaan ryöstelyn syöksykierteeseen ja Onnin mukaan vain yksi saatiin kiinni, se Hodorkovski vai hittoko on sen rilliherran nimi, joka tuossa käymähollilla rajan toisella puolella Karjalan Tasavallan Segezhan vankilassa lusii.
Sitten Onni jäykistyy ja tekee kunniaa kun esiin astuu toinen lukenut, vain lukeneiden mielipiteillä Onnille on arvoa:
"Kuten akateemikko Juri Pivovarov on aiheellisesti sanonut, koko maassa alkoi 'duvan', kasakoitten saaliinjakokokous. Taloudelliselta kannalta on eroa sillä, ryöstetäänkö vuorikombinaatti vai varastellaanko kolhoosin omaisuutta - sen sijaan moraaliselta kannalta toimintojen välillä ei ole mitään eroa."
Tähän vapinaan päättää Onni Eläkeläinen tämän päiväisen lukuhetkensä.
Kiero
kansallistaminen
venäläinen valtion omaisuuden jakaminen - a kaikk' män muutamil' yhes yös - eik piisantkaa ...
"Suora asettuminen yksityistämistä vastaan ei ollut Putinille mahdollista, sillä hänen valtansa on peräisin sen suurimmilta voittajilta. Siksi hän kehitti 'kieron kansallistamisen', jolloin omaisuus oli muodollisesti edelleen yksityisissä käsissä, mutta sitä ei enää voinut käyttää ilman valtion suostumista."
Noin jatkaa tohtori Vladimir Pastuhov Le Mondessa Novaja Gazetan puolella ja sitä lukee pää pyörällä eläkeläisukkomme Onni Eläkeläinen, joka pian on viemässä omaa pääkalloaan tuonne pääkallon paikalle ja Dostojevskin jalanjäljille ja jonka aivot millään eivät riitä ymmärtämään oman Paratiisinsa rajojen ulkopuolella tapahtuvaa vilunginpeluuta.
Sitkeästi kuitenkin yrittää pysyä Venäjän nykytilanteesta kärryillä ja siksi jatkaa tohtorismiehen matkassa ennen siirtymistään Huovisen Veikon totuuteen tsaari Pietari Suuren toilailuista ja Pietarin kaupungin perustamisesta, koska sinnehän eläkeläisemme on varsinaisesti menossa pääsiäismunia maalaamaan.
Ei kun kuraa niskaan vaan!
Eli: "Menetelmien osalta vaikkapa öljyfirma Sibneftin yksityistäminen ei poikennut paljonkaan jonkin vihannesvaraston yksityistämisestä jossain peräkylässä. Uskallan jopa olettaa, että peräkylän vihannesvaraston johdosta roihusivat kiihkeämmät Shakespearen intohimot kuin Abramovitshin ja Berezovskin rikollistarinat." Ja: "Yksityistäminen tapahtui joka paikassa yhtä rikollisin menetelmin. Koko Venäjä on sen luoman huteran perustuksen varassa. Jos siihen menee kajoamaan, koko rakennus saattaa romahtaa kuin korttitalo."
- Herranen aika ja Jumala päälle! huokaa Onni Eläkeläisemme ja alkaa jo harmitella että tulikin ruplituksi se matka ja että uskaltaako tuonne sittenkään mennä jos vaikka juuri pääsiäisenä romahtaa koko komeus niskaan.
Taittaa Gazetan siihen ja jättää tältä päivältä nyky-Venäjän tutkimisen, siirtyy tsaariin eli HuovisVeikon maailmaan, koska siellä Veikon kelkassa on ainakin aina hauskempi meno päällä ja lisäksi Pietariinhan tässä ollaan menossa eikä koko Venäjälle!
Tuosta kohti aukaisee Pietari Suuri hatun polki -kirjan, tuossa on lukumerkki, alkupuolella vasta, siinä missä Pietari on palannut timmermannin opista Hollannista. Odotuksissa Onnilla hauskempaa luettavaa, jo käsiään aivan hieroo ja mieltä hykertää:
Siis: - Tä? kyselee Onni Eläkeläinen ja katsoo käsiään, jotka punertavat. - Veikkoko tällaista soopaa. Valetta! järkyttyy Onni vielä enemmän Veikosta kuin Pastuhovista. - Tuonneko minun kulkuni pian kävisi...? ymmyrköityy Onni.
- Tältä päivältä saa ennakkomatkatunnelmat riittää, päättää Onni tiukasti ja hyppää suksille pian pyyhältäen kohti metsänrajaa.
Palaamme lähihuomenissa asiaan.
2 kommenttia
Kommunismin
umpikujasta kapitalismin nevalle
Pietarin matkalle on valmistauduttava hyvissä ajoin eikä vain suin päin rynnistettävä Iisakin kirkolle ihmettelemään
Venäjän 1900-luku alkoi kumouksella ja päättyi kumoukseen. Siinä välissä oli sosialistisen Neuvostoliiton kokeilu. Kansallistaminen epäonnistui ja yksityistäminen on epäonnistunut. Eletäänkö taas tsaarin aikaa? Siitähän on otetava selvä, matkustettava paikan päälle, mutta sitä ennen kuitenkin tutustuttava kirjalliseen materiaaliin, jos nyt kuitenkin Jussin linkin unohtaisi. Paneutuisi yhteen lehteen ja yhteen kirjaan niin eiköhän niillä eväillä jo pitkälle pötkisi.
Le Monde diplomatique & Novaja Gazetaa tässä muuan eläkeläisukko tavailee pohjustellessaan sitä pääsiäismatkaa Nevan rannoille. On tiedettävä minne menee ja mikä odottaa, sitä mieltä on Onni Eläkeläinen ja jatkaa suodattavaa lukemistaan:
Niin hänelle kerrotaan. Mikään ei ole muuttunut.
Sen verran uskaltaa Onni E sylkäistä esiin yhden hyvän muutoksen: matkustusvapauden. Rahvas on päässyt matkustelemaan ja muuttamaan ulkomaille, tuossakin oman tontin kulmilla on joku venäläinen asustamassa sotaveteraani-Antin taloa. Ja vähän alempana toinen ja kolmas rivitaloilla ja yksi pitää baaria kylillä ja monta mukavaa muatuskanmöhnikästä on pitkin pitäjiä entisillä poikamiehillä.
Lempeäksi muuttuu eläkeläisukko, myötämieliseksi muutokselle ja tapahtuneelle kehitykselle eikä sen vuoksi jatka tällä haavaa Pastuhovin juttua peremmälle, vetää pystyviivan lyijykynällä Le Mondeen merkiksi jotta osaa jatkaa huomenna oikeasta kohdasta.
Mutta ei hän vielä matkapohjatyötä heitä, vaan tarttuu Huovisen kirjaan Pietari Suuri hatun polki saadakseen vielä kauempaa tietoa kauniinkaupungin perustamisesta ja perustajasta.
Sekaisin
koko elämä
kun äiti 'urheilee' eli sekoilee nuorena ja vanhana
Reko Lundán on haudattu Taiteilijakukkulalle Hietaniemeen viidenkymmenen muun merkittävän ihmisen joukkoon, vain 37-vuotiaana, monelle tuntemattomana yhteiskunnallisena vaikuttajana. Lähinnä teatterimies hän oli.
Reko Lundánin kirjoittama Niko Taskisen ohjaama näytelmä Aina joku eksyy on menossa Savonlinnan teatterissa.
Näytelmä on pitkähkö, kuten monen katsojan elämä, tragikomedia, jossa niin itkun kuin naurun paikkoja riittää. Äiti juo ja mennä liippaa - ja perhe kärsii. Äiti höperehtii nuorena huimana ja äiti höperehtii vanhana aivovaurioisena. Lapsenkakka tuoksahtaa nokkaan vielä kolmekymppisen pojan vieraillessa sairaalassa.
Aina joku kärsii voisi yhtä hyvin olla näytelmän nimi. Joku katsojistakin: muuan rouvashenkilö takanamme.
Lapsen silmin katsoo tekstin tekijä perheen elämää, ainakin lasten puolelle taipuu katsojan tapitus: noin ei pidä lapsiaan kohteleman.
Kun näytelmää asettuu katsomaan eturiveistä viidennestä ramppiin päin, katsoo näyttelijöitä. Kymppirivistä taaksepäin ei näyttelijöiden naamoja enää ilmeineen erota ja huomaakin katsovansa ohjaajaa ja lavastajaa.
Niin teorisoin. Ja niin katsoin.
Takautumien käyttö oli nautittavaa: äiti olikin yhdenäkin nuori, kolmikymppinen Aki koulupoika, kaksoissisko Hanna jompanakumpana. Oli oltava heräillä, tarkkana, jotta mukana pysyi; kelata ei voinut. Siinä edessä pienessä tilassa yhdenäkin kaikki saattoi ollakin aivan toisin. Koko rekvisiitta näkyvissä. Käännät vain katsetta: Kerrossänky vasemmalla, autio kämppä oikealla, keskellä tilaa armeijanmiesten pitkillä pyörillä kännissä pyöräillä kiekkoa, lattialuukuista odotettavissa koska hyvänsä virallisia kärttyisiä taulapäitä. Oikeasti ihan jännittävää ja hereillä pitävää, odottavaa tunnelmaa.
Etteikö näytelmässäkin muka tilaa olisi! Tarvitse ulko-otoksia,kaikelle tilaa riittää; se laajenee, paisuu katsojan päässä kun sielun silmin katselee ...
Oikeastaan Taskinen itse saisi tuohon vastata, että oliko tarkoitus tuommoinen ja jos ei ollut niin noin se kuitenkin oli.
Ei Lundán mitään uutta ollut kirjoitukseensa luonut, käynyt vain läpi ne ihmisen kasvukärvistelmät ja haaveenpoikaset, jotka yhä olemassa ovat kaikilla, muistissa tai edessä, ja laittanut ne törmäämään toisiinsa kuin autot törmäysautoradoilla kiertävissä tivoleissa. Ja niin monia inhottavat liikuntasuoritukset ja lellikkisysteemit kouluajoilta. Tanssilavaromantiikka, 'romantiikka' lainausmerkeissä. Tragikomediaa siitä syntyy ja tragi voittaa aina. Se on vain kestettävä. Siitä ne siskosten välit selviävät, niin tässäkin näytelmässä, vaikka kuinka sinkeälle vetäisi.
Tanssikohtauksen aikana nauratti, varsinkin se oikealla olevan tanssijan kaulanliike - sen hetken komedia voitolla. Vieressäistujalle sanonkin: - Tuossa kohtauksessa näet millaisena minä näen tanssimisen.
Oli se ihan katarttinen kokemus, koko näytelmä kaikkine suunnistuslakanoineen. Hiihtokilpailun toteutus ylivertainen. Yhtä oopperaa vastaava oopperakaupungissa.
Kiemuroista
kotia kohti
Yhä
lähemmä Neuvostoliiton rajaa koulunpitoon
Kurveja ja kauneutta riittää, olipa kevät, kesä tai syksy
.
ed. Puhokseen koulunpitoon
930
kilometrin päästä kokoukseen
lappilaisille ei matka eikä mikään, yks suopungin heitto
On niitä pitempiäkin matkoja maailmassa: maapallon ympäri 40 000 kilsaa ja maasta aurinkoon 150 miljoonaa kilometriä.
Yks poronkusemahan tuo vain on Lapista etelämmäks: istuu autoon ja kohta on perillä - pyöreät kymmenen tuntia ja tuhat kilometriä, ja jo on Ämeriäkkylässä.
Niin teki Tepukka-kaveri kokousmatkan tänne meille ja naurahti että ei kun 'oikiaa reittä vähän mutrautteli' ei muuta. Hyvin oli talvehtinut ensimmäisen talvensa ja kaamos taittunut Käsivarren kainalossa: lamppu otalla nähnyt lenkkinsä heittää - joka kerta omaan kotiin vaimokultasen luo vieläpä takaisin osunut. Pakkasen pirut minkä nyt hätistelevät yhä, vielä aamulla lähtiessä -32.
Siinä sähkömittari saa kyytiä, ravaa sekin. Ja kukkaro hiljaa huokaelee.
Vaan ootapa kun joutuu kevät! Ja kesä! Ja valoisat yöt ja päivät!
Unikeonpäivänähän tuokin ihme sitten nähdään - jos vielä vähänkin henkeä tallella.
Haista home!
ei tarkoita uutta paavi Franciscusta, 76v, vaan paljon nuorempaa rakennuskantaa
Hesarin mielipiteistä luki Onni E moisen ihmettelyn ja ihmetteli kun itsekin oli ihmetellyt samaa sen lisäksi että oli ihmetellyt miksi ei juuri koskaan yksityisten omistamissa kivikerrostaloissa homevaurioita liiemmin ole ilmennyt.
Vaan annapa olla kunnan koulu tai valtion poliisilaitos niin johan home haisee!
- Mitenkähän Vatikaanissa? Aika homeensyömiä ja väsähtäneitä ovat paavit ylipäänsä olleet, miten kestänee vatikaanisen homeen tämä the 266th pope, Onni keskeytti asiallisen asian ja teki, tapansa mukaan, syrjähyppyjä outouksiin, jopa asian vieriin homeverrokkeja hakiessaan. Vai väsymyksenkö piikkiin ajatuksen harhailu voidaan laskea, tai taintumuksen, jonka aiheutti pitkäkestoinen armoton savupiippuun tuijotus ja kyttääminen valkoisen savun toivossa.
"Sennii
Seiska!"
oma oppilas Alkossa
Niinpä niin. Tuli taas käytyä lehtienvaihdolla ja lapsuusystävän pakeilla rivitaloilla hiihdon jälkeen.
Ranskalaiseksi jäi visiitti tällä kertaa: norovirus raivosi taloilla ja oli päästä päähän asunto asunnolta siirtynyt ja riehastellut. Nyt oli vuorossa Ipen poikamieshuusholli.
Ei, ei tauti tarttunut. Vaan tieto!
Niitä lehtiä kun selaa niin kohta alkaa muuten kivistää ja puristaa: Aarno Sulkanen käytti hyväkseen vammaista lasta. Kaija Lustila kolaroi kännissä. Jipulla heti aviokriisi. Joku Mikko Ylä-Leppilampi riehunut Kuopion yössä.
No tiesihän tuon hakiessaan että sellaista elämä on. Puolet palturia, puolet totta. Ja tuo nyt oli viimeinen tikki kun oikein kuvan kanssa Nightwishin Tuomas, oma oppilas hakemassa 15 pulloa viintä ja viinaa Kiteen Alkosta.
Ei luulisi sivulliselle kuuluvan - tippaakaan.
Pitkään piilossa pysynyt defenssimekanismi heräilee: - Ja takuuseen menen ettei se sitä väärin käytä eikä riehu eikä ... ei sillä luonteella ja tyylitajulla ja elämännäkemyksellä. Tuomas mikään Pate Mustajärvi ole. Hitto kun tuli lähettyäkin lehenhakureissul....
Talvivaara-ongelma
päästö kun päästö - miten käytännössä lunastaa osakeannissa?
- Käytännössä mitenkä se toimii? soitti PienSijoittajaa vielä pienempi sijoittaja Arvo lankapuhelimeen hätäännyksissään.
Likainen
uutinen
kaukaa katsoen huvittavan säälittäväkin
- Sivistyäkseen on luettava muistakin lähteistä päivän polttavia kuin valtakunnan johtavista, Onni Eläkeläinen tuumaa ja kääntää terhakkaana sivuja Maailman Kuvalehdestä 3/13, juuri Kaija-postin kantamasta.
Pysähtyy parikin kertaa ja sitten junttautuu uutispätkään, jonka otsikko vaikuttaa maanläheiseltä, vaikka Paratiisissa tuon homman hoitaakin imuauto kerran vuodessa, sen kuin soittaa rilauttaa Sorsalle.
Intian vessantyhjentäjät marssilla
Vaan nyt ei ole leikinlaskun aika. Varsinkaan kun muistaa sen intialaisen kuumuuden ja siitä aiheutuvan nopean mätänemisen, eltaantumisen hajun, tautitartuntojen vaaran. Onni jatkaa lukemistaan koko ajan vakavoituen:
Tietysti ekana pulpahtaa päähän ne Ylkkärin sivistyneet linjuritytöt jotka tikistivät tavaran omiin pöksyihinsä, ettei kenenkään ulkopuolisen tarvitsisi niitä käytäviltä siivoilla. Mutta nyt ei kertakaikkiaan siis ole leikinlaskun aika.
- Mikä karmea kohtalo ihmisellä! Vailla minkäänlaista ylöspääsyn mahdollisuutta, älyää Onni E Paratiisissaan, missä on juuri ripustanut hiihtovermeet kuivumaan kuivauskaappiin ja vääntänyt kaapin koneiston hyrräämään. Pian on saunaan siirtymisen aika, kunhan lämmin mustaherukkamehu alas kulautettu. Kello siis on puolen päivän tietämillä, posti-Kaijahan kantoi juuri päiväpostin.
Onni E tuntee itsensä onnelliseksi olennoksi - valitettavasti joskus tapahtuu niin että yhä onnellisemmaksi tulee mitä enemmän lukee luennassa olevan kaltaisia juttuja. Sen verran vanha on mies, ettei enää tunne pahaa oloa niin kuin nuorempana, sillä nyt hän tietää varmasti ettei hän pysty korjaamaan Intian puhtaanapitolaitoksen oloja tässä elämässä. Turha soitella PK-lokaan ja pyytää kuskia, sitä Sorsaa, heittämään 'yks keikka Intiaan, kiitos', vaikka yhden tyhjennyskeikan voisi maksaakin hyvää hyvyyttään, tai sitten piruuttaan.
- Kastilaitokselle ei yksi Onni mahda mitään, kastilaitokselle jota ei enää ole olemassakaan, vaikka onkin, tietää Onni kokemuksesta lipunheiluttajien eturivissä. Säälistä Onni jatkaa luentaansa:
Onni E siirtyy löylyhuoneeseen, läiskii vastalla itseään ja lyö löylyä lisää.
Kukkelman
silti Matti Nykästä kiinnostavampi
klassikoita kumpikin
ed. 5. tästä
Nyt se Nykänen oli lähtenyt taas ryypäämään ja pannut putken päälle ja parin viikon päästä katki putki sekä mies ihan matti; Harkimolle oikein telkussa selvitti ja pahoitteli asiaa: yhdessä nämä naisiin sotkeutujat ihmettelivät naisten aivojen kummallisuutta ja Matti jopa pedoiksi naisia väitti - tarpeellisiksi toki. Susanna saisi kuitenkin tulla koska tahansa takaisin.
Onneksi Kukkelmanillamme on ihanampi käsitys naisista, suorastaan palvova asenne.
Viimeksi jäimme siihen kun tämä Romeota ja Juliaa, ainakin kuvaa kämpän seinällä, ihannoiva kyttyräselkä Sakris sai kuin saikin vokoteltua itselleen oman Juliansa, Nelman, tarpeeksi usein Pelastusarmeijan turvakodin akkunan alla vierailtuaan.
Tänään me saamme kuulla millainen nainen Nelma on, Sakris ei valitettavasti saa vielä tietää, koska Joel Lehtonen kertoo Rakastuneesta rammassa ainoastaan meille, lukijoilleen.
Kas tällainen on Nelma, tuo Sakriksen Julia:
Käkriäisen mökkiin päästyään kohta tulivat poliisit ja ikävöivä Nelma-raukka kuljetettiin takaisin Helsinkiin ja tuomittiin vankeuteen neljäksi kuukaudeksi hamosen ja muutaman markkasen varastamisesta. Alamäki oli valmis. Aiemmassa elämässä äiti-Pertta Kinnunen oli tapettu punikkina ja Nelma jäänyt yksin maailmaan.
Tässä olemme, faktat sylissämme, faktat joita siis Sakris Kukkelman, kyttyräselkä pitkätukka, ei tiedä, vaan rakastuu silmittömästi. Ei niitä loppujen lopuksi tuolla olemuksella ole niin vain saatavilla tuon kummempia. Toista se on Nykäsen Matilla ja Hjalliksella.
Naistenpäivän
jälkeen palataan päiväjärjestykseen
on taas miestenpäivien aika
Tänä lauantaiaamuna eläkeläinen Onni Eläkeläinen on jälleen kauheiden luku- ja katselukokemusten jälkeen onnellinen mies; no, eipä silti, miksei olisi ollut eilenkin naistenpäivänä tarpeeksi auvoinen olo.
Naistenpäivästä on selvitty kunnialla. Uuninluukku kuuluu aukeavan ovein takana, kammarista lehahtaa koivuhalon tuoksu, ja kohta kantatutuu korviin kahvinpapujen jauhannan ääni.
Mylly pyörii jo.
Katetriablaatiosta on jo neljättä vuotta, koulukastraatiosta kolmatta. Sydän sytkyttää puolella pillerillä metohexalia*, marevaneista on muisto vain.
Mikäs tässä ei ole Onnin olla ja elellä: parempi Paratiisissa kuin sotavankileirillä. Paremmat sapuskatkin ja Vartija lempeä. Ei tarjoile vankimakkaraa sitä joka oli tehty hylätyistä teurasjätteistä: verestä, maksasta, pernasta, pötsistä ja kiveksistä. Eikä laita pimeään maakellarikuoppaan raipparangaistuksen jälkeen kuten kurileirillä tapana oli.
- Ei ei paljon lempeämpi on oma Vartija! iloitsee Onnimme ja vesi kielellä odottelee kahvillekutsulirkutusta.
Eletään naistenpäivän jälkeistä miestenpäivää. Paratiisissa. Niin semmoista Muttisen onnellista poutapäivää Lyygian kanssa. Tämä Aapelimme, tämä Onni E, on toki palvelevampi kirjakauppias Muttista: nytkin miettii että sipaisisiko sinistä vai vihreätä pitovoidetta molempien suksiin sitten kun päivemmällä latuset kutsuvat.
Pakkohuutokauppa
eli Kirsikkapuisto
RANJEVSKAJA LJUBOV ANDREJEVNA leskirouva, tilanomistaja MINNA MAARIA VIRTANEN - ANJA leskirouvan tytär MIRKA MYLLÄRI - VARJA leskirouvan ottotytär ANNA OJANNE - CHARLOTTA IVANOVNA kotiopettajatar RIITTA PIIRONEN - DUNJASHA sisäkkö SUVI-MAARIA VIRTA ...
Kauppalehdessä on parempi puhua asioiden oikeilla nimillä kuin kaunistella. Venäläissisarukset, sisko ja veli, ovat ajautuneet taloudelliseen ahdinkoon, raha-asiat ovat rempallaan ja sukutila on julkista riistaa. Pakkohuutokaupassa tila puistoineen jää tutulle kauppiaalle. Koittaa poislähdön aika.
Siinä koko kertomus ja juoni.
Niin vielä: väsynyt vanha uskollinen lakeija jätetään ja unohdetaan paikalle yksin, kuolemankalvas mies heittäytyy puutarhan aitaa vasten ja huokaa että elämä meni ja elämättä jäi.
Kitkeriä kirsikoita puistossa entisille omistajille, uudelle mitä makeimpia!
Kyseessä on siis Tsehovin Kirsikkapuisto, Tsehovin Pakkohuutokauppa kuulostaisi kornilta, vaikka kauppalehteläisiä realistinen pläjäys enemmän houkuttelisikin kuin jokin taiteellinen kaunomarja.
Lopuksi toteamme taas kerran: mihinkäpä se ihminen ihmisluontoineen muuttuu.
Että osasi tuhlaajanainen Minna Maaria Virtanen osaansa paneutua, ei tätä Volanenkaan parempaan ole pystynyt! Ja entä velipoika Markku Maasilta - kyllä näyttämölle tulee aina Jotain kun Maasilta sinne römähtää. Petteri Rantatalo, se pahuksen kauppias joka lunastaa sukutilan itselleen, vaikkei tolvana uskalla kosaista talon ottotyttöä vaikka molemmat toisiinsa ihastuneita - olisi tilakin jäänyt suvulle edelleen; no ehkä juuri siksi ei halunnut tohtia. Mainio, mainio. Lassi Uimosen köllykästä puhumattakaan. Maanmainioita kaikki. Ja pelin puhdistaa Arto Heikkilä, siitä ei elämässä hortoileva lakeija parane, mistä myös maskeeraajalle kiitos! Ihan hävettää kehua, mutta kun aihetta on: ammatissaan vuosi vuodelta yhä parempia ja kouliintuneempia koko sakki.
Mitäs jos oikeassa pakkohuutokaupassa näin kehuisi osallistujia, silloin siinä mukana olisi keljuilua, nyt ei tippaakaan.
Tosin väliajalla muuan katselija tuntui sanovan: - Omituinen tulkinta kun vertaa edelliseen.
Siis siihen kolmenkymmenen vuoden takaiseen, johon Väisäsen Ritva, Karjalaisen kulttuurikriitikko puolestaan ei ollut ollut mielistynyt, vaan oli kirjoittanut: 'ei ollut vuoden tapaus, vaan ei fiaskokaan'.
Monet ovat mielet, niin on hyvä.
Kirsikkapuisto on myyty ja suljettu, enää sinne ei pääse, eilen oli viimeinen mahdollisuus, viimeinen esitys Joensuussa.
... GAJEV LEONID ANDREJEVITSH leskirouvan veli MARKU MAASILTA - LOPAHIN JERMOLAI ALEKSEJEVITSH kauppias PETTERI RANTATALO - TROFIMOV PJOTR SERGEJEVITSH ylioppilas LARI KERÄNEN - SIMEONIV-PISHTSHIK BORISH BORISOVITSH tilanomistaja LASSI UIMONEN - JEPIHODOV DEMION PANTELEJEVITSH konttoristi JARMO JÄMSÉN - FIRS lakeija ARTO HEIKKILÄ - JASHA nuori lakeija TUUKKA JUKOLA - mies sivussa SEPPO TIMONEN
Kurileirivangeillakin
oikeutensa ja sodilla sääntönsä
Kerimäeltä Vaasaan, Riitasensuolta Helsingbyhyn
"Kansalaisuudeltaan venäläinen Kirili Kotshonev (To-1428) poikkesi tieltä pensaikkoon - ilmeisesti tarpeilleen. Hän ei huudoista huolimatta palannut tielle, joten kersantti Nykänen ampui hänet. "Vanki olisi voinut päästä pakoon", perusteli kapteeni Kujala vartija tekoa."
Vaikka olen opettaja, en ole tiennyt että maiden on sodittava sääntöjen mukaan ja vangeiksi jääneitä on kohdeltava kuin ne eivät enää vihollisia olisikaan.
Tästä läppärin sijaintipaikasta 30 kilometriä etelään, siellä missä Kerimäen tv-maston valo vilkkuu on ollut Riitasensuon kurileiri 24, missä sadat venäläiset sotavangit ovat kuokkineet valtaojia ja nostaneet turvetta oloissa jotka eivät täytä Haagin taikka Geneven sopimuksen sotavangeille turvaavia oikeuksia: vartijat ovat uittaneet kesävaatteissa olevia vankeja talven hyisissä oloissa ojankaivannassa, ampuneet ja surmanneet ihmisiä, juopotelleet, pitäneet nälässä ja kurjuudessa kiinnijääneitä neuvostosotilaita.
Uusimmassa tietokirjassaan Kurileiri 24 Tampereen julkisoikeuden emeritusprofessori Arvo Myllymäki (s.1945) on tutkinut sotavankien kohtelua Suomessa sodan kestäessä. Hänen isänsähän oli sotavankina juuri Kerimäen Riitasensuolla, kuten aiemmin on tv-dokumentista Matka isän luo nähty ja romaanista Vihan ja rakkauden päivät luettu.
Nyt Myllymäki tutkii näitä asioita puolueettoman tutkijan silmin eli kuinka Suomessa sotavankeja ja nimenomaan kurileirisotavankiasioita hoidettiin.
Kerimäen kurileiri 24 siirrettiin asioiden huonon hoidon julkitulon jälkeen helmikuussa 1943 Vanhaan Vaasaan, Mustasaareen ja Helsingbyn kylään, missä leiritys jatkui sodan loppuun saakka. Vankiolot kohentuivat jonkin verran: kova työ helpottui, vaatetus, ravinto parantuivat, väkivalta jossain määrin järkevöityi, vaikka vartija-aines edelleen oli melkoisen kirjavaa porukkaa - juoppous, sairastelut, poliittiset mielipiteet aiheuttivat jatkuvia ongelmia. Siviilejä kolmentuhannen vangin leirimeno järkytti.
Kovaa kamaa on Myllymäen teksti ja tutkimustulos, silmiä avaavaa, herpaantumatta luettavaa, niskavillat nostattavaa, nikotuttavaa luettavaa asioista joista on vaiettu ja joista ei opettaja-aikoina mitään tiennyt tai voinut tietää: että Suomessakinko muka!
Vasta - opettaja laskee: 2013 - 1944 - = 69 vuotta sodan jälkeen tämmöistä todistettua tietoa purtavaksi.
Siis tämänkertainen kirja kädessä on tutkittua totta, kunnes toisin todistetaan, sisältää juuri ilmestynyt tietokirja:
"Suomen Punainen Risti oli joutunut kahteen kertaan tiedustelemaan puna-armeijan luutnantin asiakirjojen viipymisen syytä kurileirin johdolta. Vainajan arvokas hopeakello oli kylläkin lähetetty leiriltä SPR:n huostaan. Sen sijaan kuolintodistusta ei. Kuolintodistus olisi pitänyt toimittaa annettujen määräysten mukaisesti Punaiselle Ristille yhdessä omaisuuskuoren kanssa."
Kurjat
huvitti miten ulalla oltu
.
.
Pienemmän kaupungin elokuvateatterissa on kotoisa olo, oikeastaan tässä ollaan kuin kuninkaalliset, eikös nuo Victoriat sun muut Charlekset näitä linnoissaan omissa oloissaan katselle: meidän lisäksemme yksinlaskien läsnä on kahdeksan muuta hyvän päälle ymmärtävää.
Ja on tähän samaa rientoon osallistuttu jo siellä Charlesin Lontoossa pari vuotta taapäin kun samaisessa Mise-musikaalissa etupenkkien edessä istuimme ja ihmettelimme mikä meno mikä veto mikä lento! Muuta siellä emme ymmärtäneetkään, sitäkin barrikadia laivaksi luulimme. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/20977/kurjuudessa-les-miserables
Nyt vasta Lontoota pienemmässä kaupungissa tajusimme että ei se mikään laiva ollut vaan barrikadi, jolla kuninkaan sotajoukot piti estettämän.
Ja se barrikadikohtaus oli huonointa tässä naissivuosamaskeerausäänitysoscarelokuvassa, Les Misérables, siis se maanmahoton räiske, tulitus ja hurme. Tämä köyhäin kuvaus pohjautuu Victor Hugon Kurjat-romaanin, jossa päähenkilö Jean Valjean, vanki ja paha ihminen muuttuu hyväntekijäksi.
Viemärikohtaus, siellä sukeltelu ja yltäpäältä löyhkässä kieriskely vilkaisuttaa vieressä istuvaa, jos omia housujakin kokeiluttaa, ja vielä kotonakin ikään kuin vähän haiskahtelisi; jos se uiskentelu ei pane pulpahtelemaan pitkin viikkoa pääkopassa niin johan on kumma. Hyi hittolainen! Justjust kestää löyhkän kun naturalistikirjailijan käsialan tietää.
Kaunis rakkauskertomus sieltä elokuvan sisältä vastakohtana seuloutuu - lumoava. Vaikuttava on myös päähenkilön, Hugh Jackman, sen poliisia, Russell Crowe, pakenevan vangin näyttelijätyö kuin niinikään jahtaavan poliisin laulu.
Lähes kolme tuntia laulaen esitettyä tarinaa siinä pimeydessä vierähti yllättävän nopeasti elokuviin tottumattomalta katsojalta, varsinkin kun papereiden rapinaa ja syönnin mussuttelua ei ympäriltä kuulunut.
Se ysipuoleuronen ei hukkaan mennyt. Ja eläkeläisalennus siihen vielä 10 %.
Loppulitviikki
Val di Fiemmestä
Lennu kirjeenvaihtaa - varas vei viimeisetkin siemenperunat paitsi Lari Lehtosen
"HV
Jäihän sentään varkailta Suomen ainoa mitali, se Riikka Sarasoja-Liljan ja Krista Lähteenmäen parisprinttiviestin pronssi, pöllimättä - kaiketi?
Eli aivan puhdistettu ei hiihtourheilu vielä ole, jää epäilyksen varjo.
Aika pätevän 'vaksin' laittoi Lennu, mutta toisaalta: leikkiähän tämä kaikki, ainakin urheilijoiden naamoista päätellen. Ja ystävällistä, jopa lapsille näytettävää, jääkiekkosoturitouhuihin verrattuna.
Urheilu on draama - livenä. Siksi niin puoleensa vetävää.
Aikanaan sitten armstrongit paljastuvat - mikäpä kiire silläkään jos ei hiihtäjilläkään.
Liha-haa!
ja iha-haa hepo hir-nah-taa
Liha kuin liha
20 ja 13 tai 13 ja 20
Juicen
runoilla
Juicea ei ole haudattu Taiteilija- eikä Kapakkakukkulalle
.
Tamperelainen Juhani Juice Leskinen Juankoskelta (1950-2006).
.
Pyöritellyt tässä Juicen viimeisintä runokokoomaa: AIKA JÄTTI eli Sanataiteilija kävi täällä. Valitut runot 1975-2007 koonnut Satu Koskimies Tammi 2012.
Melkoista sanaleikkiä joka peittää alleen vakavamielisen tekijänsä, oikein uhallaan hämää ja härnää, läpsyttelee kuin lapsi väärinpäin hiekkalaatikolla: Tule paha kakku, älä tule hyvä kakku!
Kymmenestä ilmestyneestä runokirjasta on koottu näyte ja olennaisimmat otettu esille, ensimmäisestä Sonetteja laumalle, 1975, postuumiin Kosket, 2007.
Siinä kieli tulittuu jos tulehtuukin ja kiäntyypä jossain vaiheessa alkukielellekin, jopa kauniisti kun Äeti astuu runoon.
Juice ei paljon muista piittaa tai viittaa että kaikkea sitä ihmisille syötetäänkin kuin globaalia yleismaailmallista, miksei syötäis amerikkalaisen hampurilaisen sijasta timpurilaista, aitosuomalaista, niin pysyttäis paremmin totuudessa ja leivän syrjässä kiinni:
Runoilijan ulkopuolisuutta toisten rientäessä mutkamäkeen ja mikä minnekin monottelemaan. Sitä elämä tällekin runoilijalle, joka ihmisten keskipisteenä seisoskeli.
Näytelmää
koko elämä
.
.
Kliseisesti sanottu, mutta niin on jos siltä näyttää.
Ja edelleenkin olen sitä mieltä että huonokin näytelmä on parempi ja rehellisempi, sisäisempi, antavampi kuin kylänkäynti, nokakkain rupattelu tuntitolkulla tyhjänpäiväisiä pintoja puhuen. Menet teatteriin, niin johan verhot ja silmät aukeavat ja näet kulissien,!, taakse:
Paikallisin näyttelijävoimin mennään ja saadaan nähdä ja kuulla asioita joita tutuilta näyttelijöiltä ei kuule tiellä törmätessä: kukapa sitä sisimpiään ulkopuolisille tilittelisi.
- Ihanhan tuo oli totuutta ja jokapäivästä elämää koko näytelmä, kuuluu nimeltätuttu mies tunnustavan toiselle kyläläiselle kierreportaita laskeuduttaessa kun esitys on päättynyt. Ei kuitenkaan tunnusta loppuun asti, jotta 'meilläkö lie tekijät käyneet kurkuilemassa'.
Eli olihan se Riäkkyteatteri taas onnistunut ottamaan ohjelmistoon palasen oikeasta ja vakavammasta elämänmenosta, kevyen kesäteatterihupsimisen oli tapansa mukaan jättänyt kesäteattereille. Niin kuin aina. Ei tuohon listaan monta kepeätä kankunheittoa mahdu:
Riäkkyteatterin esitykset:
1993 Kyllikki Mäntylä: Anna Uneksija
1994 Federico Garcia Lorca: Yerma (ensi-illat: kevät 1995 ja 17.11.1995)
1996 Maria Jotuni: Miehen Kylkiluu (ensi-ilta 9.11.1996)
1997 Aldo Nicolaj: Suolaa ja tupakkaa-monologi (ensi-ilta 24.11.1996)
1997 Sakari Topelius: Lintu Sininen (ensi-ilta 18.5.1997)
1998 Slawomir Mrozek: Avomerellä (ensi-ilta 18.6.1998)
1998 Samuel Beckett: Näytelmä (ensi-ilta 24.10.1998)
1998 Pauli Kallio: Maailman vanhin nainen-monologi (ensi-ilta 1.8.1998)
1999 Jean Anoiulh: Orkesteri (ensi-ilta 2.10.1999)
2001 Stephen Bill: Syntymäpäivä (ensi-ilta 28.4.2001)
2002 Sisko Istanmäki: Äiti ja hevonen (ensi-ilta 13.4.2002)
2002 Aila Meriluoto: Kahlaajatyttö (ensi-ilta 18.6.2002)
2002 Sisko Istanmäki: Naisia (ensi-ilta 18.6.2002)
2003 Rosa Liksom: Vissiin molin vihtonu siinä toista vuorokautta... (ensi-ilta 15.3.2003)
2003 Helena-Anttonen-Pursiainen: Huru-ukot (ensi-ilta 3.5.2003)
2003 Harold Pinter: Yö (ensi-ilta 10.5.2003)
2004 Matti Nieminen: Robin Hood (ensi-ilta 25.4.2004)
2005 Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi (ensi-ilta 23.4.2005)
2006 Minna Canth: Työmiehen vaimo (ensi-ilta 29.4.2006)
2006 Mee ny jo asiaan (ensi-ilta 30.9.2006)
2007 Sirkku Peltola: Pikku Jättiläinen (ensi-ilta 21.4.2007)
2007 Tellervo Halonen: Kaunis on luoksesi kaipuu (kantaesitys 7.7.2007)
2008 Cervantes: Don Quijote (ensi-ilta 12.4.2008)
2008 Verhojen varjoissa (ensi-ilta 2008)
2009 Elämää - ei sen enempää (ensi-ilta 18.1.2009)
2009 Anna-Maija Ylimaula: Anna! (ensi-ilta 14.3.2009)
2010 Kimmo Virtanen: Kaikkien aikojen satu (ensi-ilta 6.3.2010)
2011 Samuel Beckett: Askeleet (ensi-ilta 19.2.2011)
2011 Dario Fo: Kaikki vorot eivät tule varkaisiin (ensi-ilta 5.3.2011)
2012 Anna Krogerus: Kuin ensimmäistä päivää (ensi-ilta 24.3.2012)
20 vuotta täyttää Riäkkyteatteri tänä vuonna - kyllin vanha ja vakaa ja vakava. Olisi jo valtakunnallisestikin huomionarvoinen asia. Ja valtakunnallisten palkintojen aika:
Vaikka tämänkertainen Se rakkaus, se Rakkaus ei käsikirjoituksen laihuudesta, tai hajanaisuudesta, johtuen parhaasta päästä olekaan.
Navigoi
tuulessa jos tuiskussakin
talouden jos kulttuurinkin
Onni Eläkeläinen meinaamme. Tarvitse kuin yksi vapaapäivä (hiihdosta) ja pari illansuuta niin johan on taas viikoiksi pureskeltavaa ja hampaankoloissa pidettävää mastoissa mönkiessä.
Pasi Kuoppamäki Danske Bankin pääekonomisti pian seisoo siinä estradilla ilmielävänä puhumassa hienossa ravintolassa Amerikan suurtaloudesta ja Kiinan mahtavasta syömäosasta maailmanmarkkinoilla. Daniel Nyman sijoitusasiantuntija sanoo suorat sanat ettei vuoteen korkorahastoihin penninjeesusta pidä sijoittaa. DN on yhtä sujuva kuin vauhtiin pääsyt elloppi, se Stephen: onnistuisi vaikka sähkövatkaimen myynti Kauppakanavalla. Pää pyörryksissä kuuntelee Onni E muutenkin - ja siihen vielä sapuskat ja viinit päälle!
Kotimatkalla ihmettelee kun ambulanssiautoja joka viiden minuutin jälkeen sinivalot vilkkuen ja sisätilat valaistuina kiitää vastaan lumisohjoisella valtatiellä, että tämä tämä elämää! Vähän toisenlainen meno päällä kuin siellä rantatiellä sukset jalassa, siellä jossa Velssin saattaa nähdä hyvän päivän tullen eikä ketään muita moneen päivään.
No niinpä tietysti ja no voi hyvänen aika ja herranjestas !! : siellä lepää leväällään venäläinen pakettiauto vai mikä maasturi on ja suomalaisauto kellallaan - Paloautoa. Poliisia. Pikkupojan unelmaa.
Kiire tuntuu olevan päivän iskusana näissä mestoissa, miettii ja hyvä jos ei tuumaile ääneenkin Onni ja katsoo kuljettajaansa vähän sillä lailla jotta mikäs tässä meijjän lyyrytellessä. Se eilinen elokuvakin tunkee vahvistamaan Onnin ohivilahtavaa onnenhäivää; irrottaa siitä kokonaan pois sen barrikadipaukuttelun ja tulituksen ja verivirran, ummistaa silmänsä pahalta ja ajattelee ainoastaan ne hyvät - niin jo vot! Kumma kyllä miten semmoinen onnistuukin vielä niinkin vanhalta mieheltä kuin mitä Onni on, aitona ilman kyniikkaa.
- Kurjuus pois silmistä niin hyvin pyyhkii, Onni miettii että onkohan siihen oikeutta edes vanhempana, edes tilapäisesti niin tehdä; syyttävät vielä lapsismista, naiiviudesta ja tosiasioiden kieltämisestä, vääristämisestä, vievät taivasosuuden ja tuomitsevat iänkaikkiseen vankeuteen realistit ja totuudenpuhujat, paasaajat, herättelijät. Les Misérables silmissä yhä kummittelee vaikka yökin siinä välissä ja päivä ... kumma miten tutunnäköisä ihmisiä noiden näyttelijöiden joukossa on, tuokin Jean Valjean kuin se Tansii-Tuomari Haapalainen ja Cloetta kuin Hirvosen Lieppo!
**********************************************************
HUHTIKUU 2013 - KL
**********************
Satujen
saarille
Satulassa ilman pyörää
.
.
Satulassa
eli Islannissa - polkimilla pitkin maailmaa
.
Eiköhän nivusissa ala jo tuntua miehellä joka Saharat, Intiat, Thaimaat, Jäämeret on satulaa hangannut.
Niin no ovathan siellä ne kuumat lähteet ja tuliperäinen maa. Vaan silti.
Parempi lukea mitä itäiseen Islantiin ja pohjoisille seuduille kuuluu ja jäädä itse Keflavikin lentokentän laavakentille pörräämään, jos vaikka Sinisessä laguunissa räpistelisi. Kuulemma kesä juuri alkaa torstaina, tiedottaa vastaanottaja isälleen, ja islantilaiset viettävät pyhää, vapaa päivää kesän kunniaksi.
Hurja on Rämön Matti pyörineen, joka monesti on melkoinen riesa kätkettäväksi, siis se fillari, tai oikopoluilla ajettavaksi. Ei muu liikenne juuri haittaa tee, mitä nyt rekka-autot pyyhkivät joskus housunlahkeita nuollen tai jos muutama silta on sortunut joen yltä ja on kahlattava kaikkine peleineen jääkylmässä vedessä virran yli. Eikä siellä polkija yksin ole, sillä aina silloin tällöin joku uskalias on samalle asialle erehtynyt ja silloin on hedelmällistä jakaa reittivaihtoehtoja ja parhaita näköalapaikkoja vaihtareiksi.
Kaiken kaikkiaan 2500 kilometriä kertyy pyörämatkaa Matille saaren kierrossa ja aikaa kuluu matkaan kuukausi, väli 7.7. - 9.8.2011. Eurojakin kuluu nelisenkymppiä lähes joka päivä, vaikkei kauppoja mailla halmeilla. Viimeisenä päivänä tärväytyy peräti kakskytätuhattadonaa / 20 000 ISK, sillä edes viimeiseen yöhön tekee mieli satsata ylellisyys ja luksus mukaan. So. polkija vuokraa mökin, jossa on lämmitys ynnä sisävessa ja suihku = 90 € + 40 € sapuskaan. Vaan ei se mahdoton hinta ole, koska hintaan sisältyy miehen ja pyörän rahtaaminen lentokentälle. (10 € ~ 1500 ISK)
Vielä viimeisenä iltana väsynyt polkija innostuu viimeisen päälle näkemästään, kun lähestyy Reykjavikin jälkeen Keflavikia ja polkee karussa laavamaisemassa ja näkee kukkulan jonka huppu on leikkautunut poikki: se on varmasti kraatteri!
Mies polkee mannerlaattojen erkanemisvyöhykkeen aktiivisimmassa osassa, intoa hehkuen - kuukauden mankeloinnin jälkeen! Ja kohta jo kotia kohti lentelee.
Kaikki on melkein nähty, jopa Bobby Fisherin hauta syrjäisen kylän syrjäisellä kirkkomaalla. Puhumattakaan maantieteilijää kiinnostavista kohteista, joissa pääsee näkemään jääkauden aikaisten tapahtumien kulun. Luonnonkauneuden vailla vertaa.
Viimeisen silmäyksen Islantiin polkija tirkistää lentokoneen ikkunasta:
Juuri kuvatun kaltainen eläytyminen Rämön Islannin kirjassa on parasta: into, asiansa tuntevan maantieteilijän tiedonjano ja sen jakaminen, ja ennen kaikkea suuret tunteet, sanoisiko näin: jääkenttien, laavakenttien syvä vaikutus tunnekenttään ei jää huomaamatta, tempaisee lukijankin kentille mukaan. Kalle Päätaloakin tarkemmin Rämö kaikki mutkat ja vuonon pohjukat selvittää, uurastuksen uupumuksen välittää, ja juuri niin että lukiessa lukijankin jäseniä kivistää, osaaottavasti mukana poljettaa.
Lukijankin vaatteet ikään kuin alkaisivat haista hielle.
1 kommentti
Turskamaa
Viisas Raha matkailee ensin
.
.
Viisas Raha -lehti taitaakin olla viisaimmillaan, ainakin hyödyllisimmillään, oheisjutuissaan, niissä joissa ei sijoittaminen olekaan pääasia! Nro 2/13 on käväissyt Islannissa, josta muutama fakta tähän:
Onni Eläkeläisen oma tieto on melko rajoittunutta ja vain suuntaa antavaa: Napapiirin alapuolella Kajaanin tienoilla. Saarella asuu 300 000 ihmistä, joista kolmasosa Reykjavikissa. Siis vähemmän kuin Virossa asukkaita, vähemmän kuin Tallinnassa! Naisvaltikka maassa ollut luja, nyt tosin mies presidenttinä ja pääkaupungin pormestarina joku huuhaa. Lampaita pilvin pimein, samoin myös islannin hevosia; jos hevonen maasta viedään, sitä ei takaisin saa tuoda rotuhygieniasyistä. Geysireitä, kuumia lähteitä, maalämpöä yli tarpeiden, tuulta ja kylmää viimaa. Kalaa, kalaa. Ja sitten tietysti se vuoden 2008 soppa, jonka Islannin nuoret liikemiehet aiheuttivat maan taloudelle venäläisen rahan turvin.
Sitä turskasoppaa syövät maan asukkaat yhä ja sen takia maasta on tullut puolet halvempi turisteille, Suomen tasoisine hintoineen.
Näinköhän on saatu Islannin-matka alkuun, startattu tavallaan.
Kukkelia
välillä
rampoja moni muukin matti
.
.
ed. 6. tästä
Sakris Kukkelmanilla on nyt nainen hallussa, Nelma, jonka hän taluttaa pois turvakodista. Hän vie tyttönsä liikemies Suomenvaaran, gulashin, paviljongille, jonne on rakentamassa koiratarhaa ja missä, talon eteisessä, hän tilapäisesti työn kestäessä asustelee. Gulashi Mikko ei ole kotona eikä täti, mokoma ämmä, voi sietää kyttyräselkäistä kääpiötä: lähtöhän siitä tulee, Sakris kerää kimpsunsa kampsunsa ja palaa omaan pöksäänsä.
On täysi kesä. Syreenit kukkivat. Harmonikat soivat tölleissä.
Miten muuten meidän urakkamme käy: tavoitteenahan oli saattaa Rakastunut rampa päätökseen joskus keväällä, viimeistään vapun jälkeen tai ennen kesää kuitenkin, niin muistelen - sivu per päivä tahtiin alkaen 22.1. ; olemme sentään yli puolen välin kirjaa, niin eiköpähän. Islannissakin pitäisi kohta jo piipahtaa ja lukeminen siirtää Laxnessiin ja saagoihin. Tälle toiselle Kukkelmanille, tälle Nykäsen Matille kuuluu hyvää ja pahaa: ero Susanna-rakkaastaan ja Harri Ollista, jonka valmentajaksi hän jo lupautui, mutta Ollilta polvi(kin) kipeytyi ja lisäksi Matti pyydettiin Sotsin olympialaisten esilaskijaksi, mäkeen siis, ja lisäksi laulukeikkaa pukkaa niin että valmennussuhde tyssäsi alkuunsa.
Krokelbyssä on nyt Nelma, tuo Julia, ja Kukkelman on onnensa kukkuloilla. Paremmin pyyhkii kuin Matilla.
Mutta mutta:
3 + 3 + 3 + 3
+ 3 = 3
Kolme sisarta - varsinainen jytäkkä, energiapatukka
.
.
Enpä ole aikoihin nauranut vedet silmissä - ja vielä teatterin toisella rivillä istuen niin että joillakin näyttelijöistäkään ei pokka pitänyt aivan kokonaan, vaan hymyn kare huulilla, poskilla ja silmillä väkisinkin värähteli, pieni pyrskäyskin pääsi.
Jytinää. Energiaa purkautui näyttelijöistä enemmän kuin omiksi tarpeiksi; melkein tulivuoren laavavirran veroista. Ryöpsähteli.
Siinä kollegan kanssa alkukaaosta katsellessamme pian tulimme siihen tulokseen, jotta kuin meidän juhlissa Ilovaaran koululla, kuin luokissamme muinoin: armotonta menoa ja huiskintaa - välillä ilo ylimmillään, välillä huuto hirmuinen kateederin molemmin puolin.
Se jo hymyilytti.
Ja sitten räjähti kun Tshebutykin pisti sisarjoukot riviin ja aloitti sulkeiset: Mos-ko-vaan! Mos-ko-vaan! ...
Ja koska näytelmän sisaria ei ollutkaan 3 vaan tuplasti triplasti tetrasti pentrasti 3 Olgaa, Mashaa ja Irinaa, niin kyllä siinä tanner tömisi ja me armeijan käyneet opettajat saimme vahvistuksen: juuri noin päätöntä se touhu ja touhotus oli Ylämyllyllä ja Kontiorannassa, Onttolassa lie ollut järkevämpää.
Hytkyimme ja sitten - Repesimme. Sulimme. Olimme myytyjä.
Jäbädäbäduu!
Luolamies
.
.
Mies käyttää päivässä 2000 sanaa ja nainen 7000. Miehen koko sanamäärä valuu ja tulee käytetyksi töissä päiväsaikana. Siinä sitä onkin sitten olemista ja ihmettelemistä illalla kotiin tultua kun sanat ovat loppu ja vaimolla niitä piisaisi vaikka kuin pal'. Siispä ne y k s i t y i s k o h d a t jäävät kertomatta, ne joita vaimo kaipaa.
Mies on saalistaja, nainen keräilijä ikiajoista asti. Shoppailu on selitetty.
Mies puolustaa reviiriä, saalistaa ruuan perheelleen, keskittyy kohteeseen, ei jouda vilkuilemaan sivuille kun elävä saalis on kiikarissa. Nainen keräilee, katselee sinne, katselee tuonne, tänne, joka puolelle, kerää risut kasaan, marjat purkkiin. Tekee monta asiaa kerralla, mies osaa kerralla vain yhden, mutta tekee sen sitten sitäkin keskittyneemmin. Vessaan eristäytymishalu on selvitetty.
Kymmeniä muita naisen ja miehen välisiä eroja selvittää puolitoistatuntisen monologin aikana Luolamies, uros jonka elämäntarkoitus ei ole epäselvä: voima peliin ja perhe pelastuu.
Joensuun kaupunginteatteri on saapunut kylään, tuonut näytelmän originaalille paikalle: täältä näitä luolamiehiä, voimanpattimiehiä kyllä yhä löytyy. Voima se on joka jyllää pelloilla ja pientareilla - ja aina valtuustosaleissa asti; katsos: kellä voima, sillä valta!
Näyttelijä Olli-Kalle Heimo on esittänyt menestysmonologiaan syksystä 2011. On miehellä pintaa mistä esittää, asia tulee syvältä, välillä tuntuu kuin tulisi juuri niin syvältä eli sieltä mistä mies sanoo miehen olevan tai joskus ainakin miehen asioiden tulevan.
Ja sitten aloittaa. Kahvipaussi välissä. Ja on loppuhuipentuman vuoro. 1h 45 min yksin näyttämöllä, kova esitys, intensiivinen paria herpaantumishetkeä, katselijan, lukuunottamatta. Raikaavat ne aplodit lopussakin, turhaan näyttelijä oli ollut huolissaan palkkiostaan.
Niin
ne toiset tohtoroituvat - ja toiset katk ...
pystykorvana päästäisin ylpeästi kolminkertaisen hau!-haukun
.
.
väitteli tohtoriksi
alumnikin on ylpeä
fysiikan alalta, kuulkaas:
tutki laajaspektristen valopulssien, niin kutsuttujen supercontinum-pulssien, tilastollisia ominaisuuksia optisen koherenssiteorian avulla
optisen harhan tai muun vaikutuksen alla ei entinen opettajakaan voi muuta kuin päästää aina ahkeralle ja tunnollisista tunnollisimmalle Minnalle kolmikertaisen hurraati!-huudon:
Hurraa! Hurraa! Hurraa!
Hulluus
huipussaan
jos jatkettas eilisellä teemalla
.
.
Aihetta on: 1) otettasko Ilta-Sanomien etusivun juttu toissa päivältä vai 2) Bostonin-maraton eiliseltä taikka 3) jatkettas vaan kylymänviileesti eilisellä yliampuvalla hulluvitsiradalla.
Otetaan lyhyesti ilo irti kaikista:
Varsinaista tutkivaa juorunalismia!
Hullu
hulluvitsi
rajan takaa sieltä Pietarin matkalta
.
.
Parhaan kertoili Raimo, joka itsestään ensin kertoi jotta hänellä on kokemusperäistä tietoa: hän on ollut päivän töissä laitoksen toisella puolella, mutta kauemmin toisella. Joten kokemusta kyllä 'huoneelta' piisaa.
Kirveellä
töitä
ämeriäkkyläläisiä uutisia
.
.
Rex-radio tarjoaa paikallisuutisia Pohjois-Karjalassa:
"Rääkkylässä rikottiin Ravintola Holvista kaksi ikkunaa sunnuntaina n. klo 1.15 Ravintolan vessan kolminkertainen ikkuna oli rikottu heittämällä
ikkunan läpi kirves. Lisäksi ravintolatilan yhdestä ikkunasta oli rikottu uloin lasi."
Rexin nimi on jotenkin täysin käymätön Karjalan kunnaille. Liian hieno. Ratio-Puavo tai joku semmonen sopis paremmin.
lautamies
Silta
Tämä maailma on silta, jonka ylitämme - Acharya
.
.
.
.
Iti mayâ śrutam.
Enoista
viimeinen haudataan ennen puolta päivää
ja serkuista vanhin puolen päivän jälkeen
.
.
Heinänvedon päälle illan tullen lämpeni savusauna, jonka kivinen kiuas hämäsi lempeydellään istujansa, ne vastatulleet jotka olivat tottuneet ähäkämpiin peltisiin löylyihin.
Iltapalan jälkeen miten olikaan helppo hengittää aitan hämärissä ja kohta jo vaipua syvään uneen, herätä sitten aamulla lintujen marjastukseen, joskus harvoin myös sateen ropinaan pärekatolle. Linnut mekastivat punaviinimarjapehkoissa kesän ensimmäisistä marjoista tapellen. Räkättejä olivat pääasiassa, niitä joita ilmakolla poikien kanssa ammuskeltiin.
Touhun aikoja olivat, vaikka niissäkin omat pikkisen pojan ongelmansa, koska se saari oli niin pitkä poikarievun tallata laivarannasta toiseen päähän saarta. Onneksi siinä välillä oli kauppa Kakkisen talon kulmahuoneessa ja veikkauksen palautus siitä parin mäen päässä. Keltainen koulu ja maaliton seurakuntahuone olivat olleet niitä ennen. Keltamultataloja nämä olivat tai suurin osa auringonpolttaman harmaita.
Turha siinä oli valittaa. Jos ruikutit äidille: - En jakta kävellä. Niin äiti sanoi, että juokse. Ja jos ovelasti sitten kiertelit sanomasi jonkin matkan päästä uudelleen, ja näköalatornin luona tomerasti ilmoitit: - En jakta kävellä enkä juotta! Ei auttanut sekään, kun äiti jo osoitteli, jotta jo näkyy ja enää tuonne Marttilan taakse laskeudutaan ja sitten on jo Repola ja HIlkka-täti ja sen jälkeen tuon yli niin perillä ollaan Selkolassa, Saimi-tätin ja Paulin luona.
Jokaisessa talossa olisi voitu poiketa, jokaisessa talossa asui jollakin tavoin sukulainen, atima. Vaikka oli seassa vieraampiakin. Eikä kaikissa joutanut poikkeamaan.
Sitten muuttivat ukki ja Lauri-eno pesueineen mantereelle, vielä Pielistäkin ylemmä Kainuuta kohti. Ja kesänvieto muuttui sinne, leikit eivät juuri muotoa muuttaneet, vähän varttuneimpina hypimme milloin mikäkin edellä puomilta mutalahteen, ja matalan järven savisiin rantoihin oli juoksuratojen teko kätevää, Helsteniä, Tankki-Salosta ja silleen ...
Ja yksi mikä oli varmaa: Lauri-eno aamuin illoin oli lehmihaassa lehmänlypsypuuhissa päässään kummallinen vilttihattu, josta oli lierit leikannut pois ja etupuolelle lieristä lipan jättänyt. Ja se Laurin puhe, sitä leveyttä kuunteli, se oli hunajaista. Eikä kiireen häivää.
Niin tänään on Laurin aika täysi, yhdeksänkymmentä ei jäänyt vuottakaan auki. Pauli-serkkukin yli kahdeksankymmenen.
Yritetään saada täysin palvelleet miehistä työteliäimmät hautaan ja sillan yli.
Niin sillan yli, Acharya, hyvin viisas, mutta itsestään ääntä pitämätön mies, aivan kuin eno-Lauri, toteaa vaelluksen viidennen päivän illassa muistiinpanijalleen ruotsalaiselle Fredenholmille: "Tämä maailma on silta, jonka me ylitämme"
Iti mayâ śrutam.
http://www.scribd.com/doc/135548890/Odotushuone
Veroilmoitus
netissä
lastenleikkiä
.
.
Veroviranomaisille kiitos: monen vuoden tuskatunnit Onnilta ovat ohitse. Aikaisemmin ne ajoittuivat vuodenvaihteeseen, sittemmin vapun seutuville. Veroilmoituksen vääntö oli kovempaa kuin olisi ollut paini Ukkolan, Asellin tai Yli-Hannukselan kanssa tekovaiheessa ja sitten kesemmällä tiedusteluvaiheen jälkeen vastassa olikin Liston tai vähintään Olli Mäki.
Nyt sormeilee Onni Eläkeläinen vain Tatenon keveydellä sivun vero.fi/veroilmoitus, pujahtaa pankkitunnuksilla sisään, ja simsalabim!
Verottaja ei enää ole mikään byrokraatti vaan joustava nykyaikaan orientoitunut virasto!
- Viva la verokarhu! puhkuu Onni innoissaan.
(Voksikin huomannee ettei täällä mitään neitsysaarelaisia verparatiisilaisia olla oltu, ei koskaan!)
Erityisopettajan
erottaminen
hupsu maailma
.
.
Tarpeellisempiin
asioihin
kakanvääntäjänaisiin kerran viel'
.
.
Koronkiskurieukosta vihdoin päästyämme on aika kotiuttaa Onni E ja pudottaa jalat maahan turhia sätkimästä, sillä ei OE noista Kauppalehteen olennaisesti kuuluvista korko- ja bisnesasioista mitään ymmärrä, puhdas pulmunen.
Paratiisissa majaansa pitävän Onni Eläkeläisen postilaatikkoon oli matkan aikana suvainnut saapua arvovaltainen Kritiikin Uutiset, lehti josta ei Onnikaan, niin jäsen kuin onkin, saa tolkkua onko se kiiski vai kala. Vaikka on lehti Aleksis Salusjärven päätoimittajuudessa Otso Kantokorven ylevöitymisajoista taas luettavaksi muokkautunut ja jopa raflaavaksi heittäytynyt.
Ykkösessään Kritiikin Uutiset on katsonut tarpeelliseksi palata Ylioppilaslehden toimittajien tarpeidentekoon: tempaukseen bussimatkalla Turkuun, eli siihen aikaan kun toimittajanaiset kakan pöksyihinsä väänsivät. Lehteä on jäänyt kiusaamaan episodin idis: taidettako vai ei?
Niinpä lehti lähestyy kumpaakin toimittajaa kysymyksellä pläjäyksen tarkoitusperästä suorasukaisella kysymyksellä: Oliko kysymyksessä taideteos?
Toimittaja Aurora Rämö vastaa:
Päätoimittaja Vappu Kaarenoja kieltää:
Onni E haluaa lähettää, vähän myöhässä tosin, näin Kauppalehden välityksellä Paratiisistaan tuoksuvat onnittelut toimittajille Ylioppilaslehden 90-vuotispäivien johdosta. Vapaa lehdistö on ihana asia, kaikki ei jää Seiskan varaan.
Het-ki-nen!
jo tiistai
.
.
ed. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/29756/kuolemanpaikalla
Ja matka sen kuin jatkuis!
Olemme vasta nelipäiväisen matkan toisen päivän iltapäivässä, matkaa märehditty kaikkine esileikkeineen jo pari viikkoa. Halvaksi käy päivähinta kun koko loistavan Pietari-paketin hinta ainoastaan 320 €, omalla viisumilla 260 € ... sentään Nevski prospektin puolen välin tuntumassa asumus ja elämys!
Onneksi yksi maailman tärkeimmistä ja eniten vaikuttavimmista kirjoista ja sen tapahtumapaikoista tuli suht tarkoin koluttua; todiste sen vaikuttavuudesta: Rikos ja rangaistus
Jääköön tähän! Toinen matka jo päälle pukkaamassa, jää vielä harppaamatta sinne tulen ja jään maahan.
Jää kertomatta, teiltä näkemättä Pietari Suuren ensikoto, tiileillä suojattu hirsimökki Pietari Paavalin linnoituksen tuntumassa. Ja entä Talvipalatsin, Eremitaasin länsieurooppalainen taide Rembrandteineen, Rubenseineen, korva-Gogheineen - Picasso, Renoir ...
Ja Jukka Jalosen Pietari ZKA Moskova Dynamoa vastaan, livenä. Ja tuo työnsankari, nyrkkipiru Artjuhin.
Pannaan tähän edes pätkä tulomatkaa Viipuriin kun Terijoella Ilja Repinin pihamaalla on rumaa rakennusta aikamme toljotettu ja jatkettu taas matkaa rajalle, niin mitäs tapahtuukaan, siivu toiselta sivulta:
Kuolemanpaikalla
pakokauhu lähellä
.
.
ed. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/29748/koronkiskurieukkoa-tappamassa
Sattumalta olimme päässeet luiskahtamaan sisäpihalle kun toinen porteista, se kadunpuoleinen, aukesi kadulle astuvan asukkaan tieltä. Haukkoina käytimme tilaisuutta hyväksemme. On nimittäin varmaa että tämä on SE talo jossa koronkiskurieukko asui, SE talo taas jossa Raskolnikov asui on epäselvempi: lähettyvillä on tarjolla kaksikin kämppää joista tappopaikalle on talsittava ne 730 askelta.
Lautakasan viereisen rappukäytävän ovi rempottaa raollaan remonttimiehiä varten, juuri sen rappukäytävän joka johti eukon asuntoon, sinne neljänteen kerokseen. Sinne!
- Olkaa hyvä, mutta varokaa! opastaa Tatjana.
PLOMPS!
Puolenkymmenen kilon jäämöykky jysähti viereemme, sitten roiskii jäähilesadetta. Keväänhaisua sen verran kuitenkin leijailee ilmassa jääkylmällä pihalla että aurinko oli irrottanut kivikovan jäälohkareen lentoon räystään reunalta. Laitimmaisena seisova Inka oli saada ison paakun päähänsä ja jos niin olisi tapahtunut olisi saattanut käydä huonosti, kuin yläkerran eukolle.
Huokaisimme ja rohkeasti siirryimme hämärään rappukäytävään ja sokkeloimme itsemme yhä ylemmä, ovelle saakka. Emme koputtaneet, koska oven takana olisi ollut kukaties kuka. Käytävässä haisi kostea sementti, oli niin hämärää ettei portaiden väristä erottanut oliko siinä betonin väri vai peräti punaisia läikkiä siellä täällä.
Nyt se on nähty! Kohokohta. Henkemme kaupalla. Yhdellä meistä melkein henki pellolla.
Laskeuduimme huokaillen alas pihalle.
Tarkastamme portit; loppujen lopuksi niitä on kolme, kolmatta porttia ei ollut ihan äsken aukaistu, se ei johda kadulle, siinä kiinni sen takana kyhjötti unohdettuna pölyttynyt auto. Olisikohan sillä entinen ylioppilas ...
- Kaikki hyvin kaikilla? naurahtaa tutuntuntuinen opas, kuten sanottu: kuin joku Dostojevskin romaanista. - Nyt kävelemme syömään.
Ainakin se on totta, jos mikä! Täytyy olla. Se nälkä ei lähde mielikuvituksella, kuten niin moni.
Koronkiskurieukkoa
tappamassa
todellisuudesta mielikuvitukseen
.
.
ed. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/29742/paapaiva
Tähän saakka aamupäivämme oli totta kaikki ja sitten olemme siirtymässä mielikuvituksen maailmaan: Dostojevski on totta, Rikos ja rangaistus on mitä on. Siirrymme Raskolnikovin jalanjäljille: 20 realistia, ihan tavan ihmistä on hurauttanut metrolla Spaskajaan ja kolkutellut liukuportailla ylös Heinätorille, Sennajalle. Yhdellä, nuorimmalla, kirja oli vielä puolessa välissä menossa.
Heinätorilla ei haise pahalle, löyhkä kuuluu menneisyyteen. Kaivetut kanaalit, joita me kanaviksi kutsumme, tarkoittavat alunperin viemärikaivantoja, jotain sellaista yrittää selittää taitava oppaamme Tatjana, joka lierihatussaan on kuin sadusta tai ainakin yksi Dostojevskin parhaista tyypeistä, tuossa edessämme kuin kirjasta kaivettuna. Ei hötkyile, mutta tehokkaasti tulkkaa venäjää puhuvaa toista Dostojevski-tietäjätyttöä.
On viimainen maaliskuun päivä, päitämme palelee.
Tuulee, kuten kujosilla aina. Aurinko paistaa, mutta ei lämmitä tipantippaa.
On aivan toisenlainen päivä kuin olivat ne heinäkuun päivät jolloin Raskolnikov tekostansa toteutteli. Tuolloin oli mielettömän kuumaa ja tunkkaista, nyt vilu puistelee kuuntelijoita siinä missä Raskolnikovin tappotouhu: talonmiehen verinen kirves, koronkiskuriakan kallon halkeaminen, piilopaikka, karkuunlivistys ... ja tuokin että siinä hötäkässähän entinen ylioppilas Raskolnikov tappoi myös toisen naisen, Lizavetan, kiskuriakan sisaren. Sitä ei juuri ole ääntä pidetty, juttua piisannut. Koronkiskurieukko julkkiksena on saanut kaiken huomion.
Pian olemme pääpaikalla - keltaisen kerrostalon sisäpihalla, jossa pihaportteja on kahteen suuntaan: kadulle ja kanavalle. Olemme perillä. Mielikuvituksen perillä?
Katse neljänteen kerrokseen, josko koronkiskojaeukko olisi sittenkin elossa ja kotonaan, ainakin käytävän ovi on raollaan:
Pääpäivä
tappaamme Fjodorin itsensä sekä hänen Rodion Romanovitš Raskolnikovinsa
.
.
ed. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/29740/perilla-pietarissa
Väkivaltainen isä on saapunut takaisin hotellihuoneeseen perheensä pariin, vielä käyvät rähinää ovikortista, sitten kertalaakista vaimenee. On aika meidän säädyllisempien pompata ylös.
On aika tavata yksi ihanteista.
Mutta sitä ennen kuitenkin - niin kuin Iskelmäradiossa on tapana sanoa - opas Tatjana johdattaa joukkonsa parin kortelin päähän tunniksi puoleksitoista kulmataloon, jossa on Dostojevski-museo ja ties monesko kirjailijan vuokrakoti, ainakin kahdeskymmenes. FD asui ainoastaan taloissa joissa oli kulmaikkuna ja kirkko katseen yltämillä. Omistuskotia hänellä ei koskaan ollut; milläs sellaisen velkaantunut peluri ...
Hänellä oli epilepsia, hän oli äärettömän mustasukkainen, hän oli kova tupakkamies. Hän rakasti lapsiaan, kukapa meistä ei, mutta ei sietänyt lasten itkua. Jos tyttö oli purskahtamassa itkuun, hän tarttui kädestä ja vaimo tarttui toisesta kädestä ja toinen lapsi, poika, äidin toisesta kädestä ja sitten - tanssittiin, iloittiin niin kauan että murhe unohtui. Ja huom! Dostojevski oli silloin jo tunnettu kirjailija, yli viidenkymmenen, toisissa naimisissa, pikakirjoittaja Annansa kanssa.
Pelimies viimeisen päälle. Hyvinpukeutuva herrasmies, jonka lierihattu on eteisen lasikaapissa. Hän ei voinut käsittää kaveria joka tuli Pariisista eikä ollut ostanut itselleen viimeisen päälle olevaa hattua!
Melkomoinen vehnänen oli kuulu kirjailijamme, joka oli kopannut nuoren Annan vaimokseen, kun tarvitsi pikakirjoittajaa koska oli luvannut kirjoittaa kirjan ja unohtanut lupauksensa ja enää oli ollut kuukausi aikaa: Anna pikakirjoitti ja Fjodor saneli; pian oli välikirja valmis - Pelurit, Rikoksen ja rangaistuksen, joka ilmestyi lehdessä jatkokertomuksena, välityö ...
Ei hitto!
Pakko jättää yksityiskohdat ja mennä metroon ja Heinätorille, sinne Sennajalle. Etteivät toiset jätä.
Se on se paikka missä Raskolnikov polvistuu, suutelee likaista maata ja rukoilee ennen poliisilaitokselle menoaan, vaan ei sentään rohkene kaikkien kuullen huutaa niin kuin Sonja oli kehottanut: - Kumarra koko kansaa ja sano ääneen kaikille: 'Minä olen murhaaja'.
Perillä
Pietarissa
piankos kadulla töllistelemässä
.
.
ed. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/29739/svetogorskin-kautta-pietariin
Pitkäperjantai on illassa. Kaksi tuntia ovat edellä aikaa venäläiset, huomenen jälkeen enää tunnin.
Nevski Prospekt.
Miten monta kertaa tuotakin sanaa on ihaillen taivuteltu milloin minkin Gogolin sivuilta. Tuossa se nyt jalkaimme alla leveämpänä kuin tai no vaikka yhtä leveänä kuin lentokenttä. Eikä kenelläkään enää kernitakit päällä niin kuin vuonna 1967, rockikin paukkuu julkisemmin kuin silloin keittiön puolella ja muut donaltsit vilkkuvat.
Viimeiset auringonsäteet punerruttavat uhkeiden kivitalojen koristefasadien ylimpiä kerroksia; ylimmät kerrokset eivät uletu taivaisiin, sillä yksikään talo ei saanut nousta Talvipalatsia korkeammaksi.
Asettaudumme muurahaisiksi muurahaisten joukkoon. Kuljemme ihmisvilinässä kohti Talvipalatsia; autoilla näyttäisi olevan kilpa-ajot käynnissä: miksi, typerykset, Räikköstä kiusaavat Monacossa kun Pietarissa olisi lääniä puotaltaa! Ja rahaakin olisi enemmän kuin Rainerilla.
Kato kato, tuossa se on! Vihreä Eremitaasi ja keskellä Aleksanterin pylväs lähes taivaita hipoen. Rakennustelineitä, kattotöitä, kuten aina. Nyt on myöhä jo, nyt ei kolke kuulu. Iisakin kirkko olisi jos kääntyisimme vasemmalle.
Huomenna, huomenna.
Kazanin katedraalin puolikaari - kyllä näiden pietarilaisten kelpaa, kaikkien kuuden miljoonan olla ja elöä, vaeltaa pitkäperjantain iltana - ihan kuin tie taivaisiin olisi aukaistu. Pietari ei kiellä.
Emme anna. Väärä nunna.
Yöllä hotellilla jossakin lähihuoneessa perheenisä huudattaa perhettään, kohtelee kaltoin, tuntuu häipyvän yöelämään yksin. Lapset rauhoittuvat, loppu kirkuna ja ovien pauke vaimenee.
Aamuun on tovi aikaa.
Eläkeläisen
onnea
nyt keskellä päivää elokuvissa
.
.
Ke 13.00 (Hopeatähti)
Esityksen kesto: 1 h 20 min
Liput: 7,5 €
Teatteri: Kino-Hovi
Naurattaa ja on hyvä mieli. Mieliala sen kuin paranee kun näkee että toiset töissä. Kuka mitäkin puurtaa: myyjä myy, traktorimies ajaa traktoria, tukkirekkaan lastaavat tukkeja ... vaan sitten sillan korvalla tulee takapakkia: levähdysalueella lepää pari pikkuautoa ja jäällä miestenkimppa pilkkimässä. Niillä melkein yhtä lokoisat olot kuin Onni Eläkeläisellä, joka on ajossa elokuviin. Päivän mietelause on juuri kuulunut radiosta ja ne Turun tuomiokirkon kellot kumauttaneet kahdettoista.
Läpeensä tuttu Viru on kohta taas silmien ulottuvilla; siellähän ne kihlatkin aikoinaan ...
Harmaahapsia könkkää sisälle ja ovimies tutkailee valojuovalla lipunviivastoa.
Sitten sammuvat valot. Alkaa soljua tietoa: VIRU – TARINOITA HOTELLISTA on moneen suuntaan aukeava dokumenttielokuva rakennuksesta, josta on muodostunut instituutio. Viru-hotelli on suomalaisten, Repo, Neuvosto-Eestiin 1970-luvun alussa rakentama rakennus, jossa kolmen eri kansakunnan todellisuudet kohtasivat. Keskelle Tallinnaa nousseesta valkoisesta jättiläistalosta muodostui eräänlainen Troijan hevonen keskelle kommunistista komentotaloutta.
Sofi Oksanen botoksihuulineen ilmestyy lopulta ja kertoo prostituutiobisneksestä. Anna-Leena Härkös-kirppuakin epäilty ilotytöksi kun jakoi nimmareitaan avoimesti.
- Ei Sofi voi tietää mitään Viru-hotellin rakentamisesta, vaikka isä-Raimo siellä ollutkin, sehän on aivan nuori, pentu sillon kun... ...Viru valmistu 1972 ja Sofi syntyi viisi vuotta myöhemmin 1977. Siinä on aikajana vähän vääristynyt, mutta kai se on myymässä elokuvaa ...
Niin sottailee Onni E. Ja sanookin poisajellessa.
Saa vahvistuksen kuskiltaan.
Kotona googlaa tekijät:
"Elokuva on tehty yhteistyössä virolaisen tuotantoyhtiön kanssa ja siitä valmistuu kevään 2013 aikana myös toinen, virolaisen näkökulman mukainen versio. Harvinainen kokeilu elokuvatuotannossa: Kaksi eri versiota, sama käsikirjoitus ja pitkälti sama materiaali. Elokuvan on käsikirjoittanut Taru Mäkelä ja Tuuli Kuittinen. Sen suomalaiset ohjaajat ovat Taru Mäkelä ja Johanna Onnismaa. Virolainen ohjaaja on Margit Kilumets."
Ei ei, älkää luulkokaan että Onnin kulttuurinälkä olisi tyydytetty: vielä on iltasella Luolamies livenä.
http://www.virutarinoitahotellista.fi/trailer.html
Svetogorskin
kautta Pietariin
Tali-Ihantala siinä välissä vilahtaa
.
.
ed. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/29736/5-minuutin-paassa-kuolemasta
Jokohan itse matkaan - eli Dostojevskin jalanjäljillä on homman nimi. Nyt onnistuu, änkyräkommunismin aikana tämän nimisen kirjailijan jalanjäljet päättyivät lyhyeen.
Kulahtanut Sveto-Enso, suomalaisten rakentamat kerrostalot vasemmalla ränsistyneinä, tehtaiden pölysavut oikealla.
Tali-Ihantalan muistokivi ohitettiin vauhdilla ja kunnon rytkeellä, taisi olla taistelujen jäljiltä vielä kunnostamatta. Vai tuntuiko vain hammasharjalla hangattujen suomalaisteiden jälkeen. Kai se sitten arvokysymys on: teiden vai vanhusten hoito. Niin arveltiin mikrofonista etuteljolla. Yhdyimme lisäyksellä: täällä ei kai liiemmin kumpaankaan.
Olemme Dostojevskin jalanjäljille menossa, joten epätasaisempi tie on aidompi tie; enemmän jalkapatikka miehiä oli Dosto.
5
minuutin päässä kuolemasta
läpi elämän semmoinen mielle pääkopassa
.
.
ed. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/29734/iisakin-kirkkokaan-ei-entisensa
Ennen kuin päästään tarkempaan matkakuvaukseen Venäjälle Pietariin, otamme toisen päätä nostaneen havainnon eilisen Iisakin vaijerin päälle: Dostojevskin 5 minuutin rajaetäisyyden kuolemaan.
Fjodorille ilmoitettiin Pietari-Paavalin linnoituksen vankiselliin:
Fjodor Mihailovits Dostojevski, se on
lähtö nyt, ja samantien marssitettiin teloitettattavien riviin. Viime hetkelle
tuli armahdusviesti: Siperiaan. Aikaa sellistä teloitushetkeen oli kulunut 5
min.
Tämän jälkeen Dostojevskin aikakäsitys oman elämän jatkumisessa oli läpi elämän 5 min, minkä jälkeen voi tulla kuolema. Kuolemansa aamuna 9. helmikuuta 1881 hän sitten sanoikin: - Tänään minä kuolen.
Idiootissa tämä kirjailijan aikakäsitys näkyy selvimmillään. Siispä tarkk'lukutavaraa taas tiedossa.
Iisakin
kirkkokaan ei entisensä
yhtä ahtaita ovat aatteet, tai aatteiden tulkitsijat - vedä eli työnnä
.
WP
.
Pois ottivat kommunistit uskovilta koko Iisakin kirkon.
Pois olivat nyt uskovat irrottaneet Foucault'n maailman pyörimistä osoittavan piiiiiiiitkän heilurin Iisakin kirkon sisäkupolista, pappien pyynnöstä: ei uskonnon kanssa moisella kapineella mitään tekemistä kirkossa. Otti vähän kupoliin.
Katariinan kamarissakin siellä valvottiin, sen miestennielijäkeisarinnan, tai ainakin patsaan juurella palloiltiin.
Vaan höpö höpö ja huomenna lisää - ja monena muunakin lukemattomana päivänä.
*******************************************************
TAMMIKUU 2013 - KL
Timo
Kustaa Mukka
31.01.2013
- 13:00 | hikkaj | MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, KIRJALLISUUS
kirjeitä hädässä sinne sun tänne
HUOM! Tämä on kirja-arvostelu,
kirjakammoisille
tiedoksi,
jossa
ei haukuta kirjaa - antaa kirjailijan haukkua
Kaiken
takana on nainen
Timo K. Mukka Annan sinun
lukea tämänkin Kirjeitä 1958 -1973
Toimittanut Timo Lahtinen WSOY 2012 330 s.
Erittäin mielenkiintoinen paketti nuoruuden
idolilta, joka sotaväestä, kärsittyään silmätikkuna olemisesta
ja Tilkkapilkasta, veti loppuyhteenvedoksi:
"Armeija
ei sinänsä ole mielestäni mikään erityisen kammottava tai kammoksuttava paikka,
eikä se koulutusohjelma mikä siellä läpikäydään mitenkään vaikea eikä ko.
aikakaan kovin pitkä: kysymyksessähän voisi olla vaikka koulutus puutarhuriksi.
Mutta tuossa juuri on asian ydin: armeijan kaiken kaunopuheisuuden takana oleva
päämäärä, joka suoraan ja kursailematta on tappaminen - sitä tuskin kukaan
haluaa kieltää."
Tavallaan helpotus nähdä ettei Timo sen
kummempia pystynyt kertomaan jouduttuaan tavallisia asioita virastoihin ja
silmäätekeville taikka tutuilleen selvittämään: ei siinä lyriikasta
tietoakaan! Tavan tumpeloa tekstiä; puutteessa ja kurjuudessa taistelu
leivänpalasista on pelkkää realistista proosaa, missä ei sijaa kaunolle.
Kuudella vuodella kansakoulua ja yhdellä
vuodella taideakatemiaa ei pitkälle pötkitty yhteiskunnallisissa asemissa.
Kovaa vääntöä joutuu Timo K käymään niin
Pellon kunnanmiesten kanssa, häätävät perheen maksamattomien vuokrien
takia taivasalle, kuin Kirjailijaliiton ymmärtämättömän pääklikin kanssa, eivät
arvon jäsenet syty kirjailijapalkkaan eivätkä ole apuraha-asioissa oikealla
tiellä, kuin kustantajien kanssa, ihme kyllä vähemmän kuin Joel Lehtonen
aikanaan, kuin, niin, myös itsensä kanssa, kun tuntuu että kaikki julkaistu ja
kirjoitettu on vähän torsoa ja puolitietä ja sen suuren 1000-sivuisen
Lappi-romaanin synty sen kuin viivästyy.
143
kirjettä 47 vastaanottajalle.
Kulkee
siellä kirjettä äidille, siskolle, morsiamelle, vaimolle. Etolle,
Ernolle, Palsalle, Mikko Heikka saa
kunnon sapiskat, Lassi Nummi myös. Gunnar
Korhonen, Kaarlo L. Ståhlberg, Urho Kekkonen
yhteiskunnan huipulta saavat oman pyyntönsä. Gradutyötä tekevä tuntematon
lukija Liisa Sankari (joka saa dear-aloituksen
jossain kirjeessä - vispilänkauppaa?) saa perusteellisen selonteon perhetaustasta ja ujoudesta
kirjeessä 10.2.1966:
"Olen syntynyt 17.12.1944 Bollnäsissä (kauppala
tietääkseni) Ruotsissa. Suvustani en valitettavasti tiedä juuri mitään, mutta
isäni, isoisäni ja isoisäni isä ovat asuneet Pellossa; huhupuheitten
mukaan suku on kuitenkin peräisin Pohjois-Ruotsista. Äitini on
kotoisin Vihdistä. Ruotsissa en ole asunut, ainoastaan syntynyt ja noin
kahdeksan ikäisenä Lapin sodan päätyttyä tullut Pellon Orajärvelle. Isäni nimi:
Kustaa Emil Mukka, äidin: Lyyli Elina, oma sukua Tuomi. Minulla on kolme
sisarta, joista kaksi minua vanhempia ja yksi minua nuorempi veli. Vaimoni
on Tuula Tellervo, os. Pekkola ja poikani nimi: Johan Kristian Kustaa.
Oman nimeni K. on Kustaa nimestä."
Mielenkiintoista lukea kirjeitä joihin
ei tipu vastauksia, koska vastaukset eivät ole Mukalla säilyneet niin kuin
lähetetyt vastaanottajillaan. Lukiessa saa lukija itse päätellä ja pohdiskella
salapoliisina: mitähän tuo on tuohonkin kirjeeseen palautteena saanut ...
Siis ihan outoa että niin psalmiliukasta tekstiä
tuottanut kirjailija on voinut kirjoittaa näinkin tavallisesti - kuin kuka
tahansa meistä!
Mutta silti, on Mukka pakotetumpi
kirjoittamaan kuin kuka tahansa meistä, miestä ajoi koneelle kuin piru
kaikentakainen:
"Yritän
suhtautua ja suhtaudun naiseen kuin taiteeseen: suurin onneni on tuntea kyky
tehdä toinen sukupuoli onnelliseksi.
Minulle
nainen merkitsee hyvin paljon ja kirjoittaessani se saa toimia kaiken
henkeyttäjänä ja lähteenä."
13/482 km/€
Väliin
liikuttava lukuelämys
30.01.2013
- 13:00 | hikkaj | MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, KIRJALLISUUS
Arvo
Myllymäen sotavankitarina - poika löytää isänsä, isä poikansa
.
"Pienen
Suomen korkea elintaso, hyvät tiet, kauniit talot ja toimivat kansalaisoikeudet
olivat hänelle hämmentäviä. Viktorin, joka nautti Neuvostoliiton
etuoikeuksista täysimääräisesti, oli mahdotonta käsittää, että sellaiseen
hienoon tavarataloon kuin
Tampereen
Sokokseen oli kansalaisilla vapaa pääsy!"
"-
Suomessa käynnin jälkeen kirurgin läheisyys votkapulloon lisääntyi entisestään,
murehti surullinen vanhus.
Viktorin
ristiriitainen elämä päättyi Volgan rajuun ulosajoon. Isä alkoi jälleen itkeä
poikansa traagista kohtaloa."
Arvo Myllymäen, sotavangin pojan, ryssän penikan tarina tuli tutuksi televisiosta pari vuotta sitten. Tarina oli liikuttava ja tosi. Nyt Myllymäki on kertonut asiat romaanimuodossa ja taisinpa mainita että kömpelöhkösti tai sitten jotenkin tiedemiehenä kenties tiedemiesmäisesti, mikä ei kuitenkaan lukukokemusta juuri hetkauta. Sen verran vankkaa asiaa alla on.
Alkuosa on Mihail-isän, opettajan, sotaa venäläisten Suomi-rintamalla ja sotavankeusaikaa Suomessa. Mihail pelastuu Kerimäen Riitasensuon kauhuista Vaasan seudulle vapaampaan vankeuteen, maataloon, jonka tyttären Marian kanssa puhkeaa suuri rakkaustarina.
Loppuosan romaanin puolesta välistä voi lukea irrallisena tarinana ne jotka karttavat sotakirjoja eivätkä halua asettua venäläisen sotilaan asemaan. Kuten minä.
Juhani, rakkauden hedelmä on syntynyt - syrjittäväksi yhdessä äidin kanssa: ryssänpenikka mikä ryssänpenikka, ryysyläinen. Ei löydy kylältä monta henkilöä joka avosylin hyväksyisi Juhanin. Vaan kouluja kun tarpeeksi pitkälle käy, tohtoriksi asti niin johan hyväksyjiäkin löytyy.
Isä
löytyy Venäjältä; vuonna 1977 isän ja pojan ensitapaaminen Helsingin
rautatieasemalla on mieleenpainuva - myös lukijalle. Samoin Isän ja
äidin kohtaaminen myöhemmin.
Matkat
sydän-Venäjälle ovat mielenkiintoista luettavaa. Uusien sukulaisten tapaamiset,
sisko, veli äitipuoli: Anna, Viktor, Anara. Yö Altailla.
Suoraan
Mihailin suulla saamme kuulla millaista palautetun sotavangin elämä oli ja
missä vaiheessa kaikki kääntyi kuitenkin parempaan päin.
Isä
on löytynyt, palaset asettuneet paikoilleen, mahdoton muuttunut todeksi, unelma
toteutunut.
Mitä muuta
sitä kaipaa!
Lukekaa
myös muut kuin romantiikan ystävät Arvo Myllymäen robinson.
"Hautakynttilä
lepatti syksyisessä illassa levollisesti.
Poistuin äitini haudalta
summaten ääneen elämämme yhteyden:
- Äiti, kykenimme kääntämään
heikkoudet vahvuuksiksi ja löysimme yhdessä kateissa olleen palasen: isän
elävänä."
Arvo
Myllymäki: Vihan ja rakkauden päivät Helsinki-kirjat
2011
16/469 km/€
Osingot
hölynpölyä
29.01.2013
- 13:00 | hikkaj | Sijoitus/kauppa, MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, lapsismi
että edes joskus kauppalehtimäistä - vähän sisäpiirimäistä hämärää
.
Johan alkoi markkinat kun pienenpieni Piensijoittaja erehtyi kirjoittamaan sijoittamisesta - Suursijoittajat hermostuivat niin kuin Kirvesniemen Marja-Liisa: kertakaikkiaan. Tuollapa tämän lehden Osake-lokerossa otsikolla Osingot hölynpölyä, eilisehtoolla. Piruillessaan vain ilmoitti Piensijoittaja kantansa asiaan joka muiden mielestä on itsestään selvästi toisin, vaikka Piensijoittajan mielestä toisin.
Piensijoittaja katseleekin osinkoja warrettajan silmikon läpi tirkistellen. Siitäkö ristiriita siinnee?
Vanhistakin jo mankui apuun
Piensijoittaja kun alkoi huomata alakynteen ja puserruksiin jäävän.
Vaan mitäs Vanhis, tuo vanha veikko: - Elä hosu, kyllä sä sieltä
selviät ja sitäpaitsi mulla ei oo sinne nimimerkkiäkään sellaista etteivät
tunnistaisi!
Tai
jotain.
Vilkas hyörinä muuten siellä puolen Kauppalehteä verrattuna tähän kuukahtelijoiden lokerikkoon, jossa Metrossanukkuja-Ollilla yksin vipinää.
Joku keskustelijoista jopa ehdotti Piensijoittajan palkitsemista tittelillä 'Vuoden huonoin keskustelualoitus!' Ja Piensijoittaja sen kuin lisäsi vettä myllyyn: "Eikö sitä muka saisi sanoa ettei keisalilla ole vaatteita!"
Jos
teillä siis on asiantynkää niin kandee mennä sinne: siellä saatte
asian ainakin kuuluville ja näkyville ja siellä se noteerataan - 5000
klikkausta ihan tost noin vaan yhdessä kellonkierrossa; tällä
puolella samaan kuluu kuukausi, alun toista.
Kokeilkaas!
Ähäkkää porukkaa siellä muuten - älkää polttako näppejänne!
13/453 km/€
Juice
Leskinen
kotona vasta tajusin että ai se toinen oli Mikko Alatalo
ACHTUNG! Aluksi varoitus: tällä kirjoituksella ei ole mitään tekemistä teatteriarvostelun kanssa! ACHTUNG!
.
Kaksoiselämää on Juice Leskisen sanoiltaan syvällisin biisi. Ja pulinat pois!
Sillä ne muuten aloittivatkin Imatralla tuon yläbanneroidun näytelmän, siinä laulussa on koko kupletin juoni. Eikä se kaksoiselämä tarkoita pelkästään naisissa juoksua tai miehissä juoksua, pettämistä. E ei tok! Paljon paljon muuta ja laajempaakin.
Vaikka mielestäni täydellisesti kuvaisi Juhania itseään Viidestoista yö -kipaleesta pätkäistyt sanat:
"Silmissäni orpo katse
lapsen eksyneen."
Esitys
oli, urheilutoimittaja jos olisin niin johan olisi valmis ylisana hallussa
eikä hakusessa: mahtava!
Juhani
Tamminen
lisäisi vielä siihen että 'siinä on neroutta niin kuin Ville
Peltosen syötössä!
Se suatanan mummo on yliveto! Tosin tuommoisen totuudentorven kynsissä saattaisi arkielo olla yhtä piruilevaa töksäytystä. Sieltä se esityksen Juicen takaisinnäpsäyttely peräisin on; lienee oikealla Juicellakin moinen mummo ollut. Näytelmän mummoa esittää Ulla-Maija Järnstedt-Kauppinen naurettavasti, mikä tässä tarkoittaa pelkkää plussaa.
Sen verran ankarasti ankara tupakkavalistus on läpimennyt, ettei kumpikaan Juiceista (Aki Honkatukia & Marko Kurikka) uskaltanut näytelmässä vetää sätkän sätkää edes salaa, oikeasta Juicesta poiketen. Niin on ohjaaja ja käsikirjoittaja Saku Heinonen asian kuuliaisena kansalaisena nähnyt. Kannabispussi bussin kätköistä sentään kaivetaan, jotta todellisuudessa pysyttäisiin, vaan sehän ei nykynormien mukaan niin paha asia olekaan sen röyhäyttely kuin tupakan. Paheista viina myös kelpasi näyttämölle. Eniten kiljua kittaili Juicen uusi isä Kuikka, jota ällömpää ihmistä Juice-boy ei voinut kuvitella. Oma isä pojalta (Pekka Räty) menehtyy kesken harrastusteatteriharjoitusten Juankoskella.
Täyty sanoa että uusi isä Kuikka (Timo Lehto) räpylöi osansa, pysytään urheilutermeissä, loistavasti. Oikeassa isässä Pekka Rädyssä on yhä karismaa kuin Tauno Palossa; ja onhan verinen vääryys ettei ne Simpauttajan Imppaa eli Pekkaa taaskaan valinneet Joensuun kaupnginteatteriin eli eivät ole Turkan ajoista oppineet, kuka kiinnostaa kuka ei!
Hyvin vetivät kumpikin Juicensa, ehkä vanhan Juicen eleettömyys ja laulanta vetosi enemmän. Vetosikin. No se i s o mies silmälaseissaan oli tietysti laulamisessa yliverto.
Ja niin tomppeli olin että vasta kotona tajusin että sehän oli Mikko Alatalo, Juicen paras kaveri Coitus Intin ajoilta, se pitkä mies. Heikki Pöyhiä Mikkona, paitsi että on isompi, laulaa paljonkin paremmin kuin oikea Mikko.
Ai niin vielä kehut myös tästä: Elävä bändi katon rajassa keikkabussin katolla oli elävä. Lauri Kuosa, Hannu Blomqvist, Aaretti Korpisalo, Pekka Ranta ja Pekka Seppänen saivat liikettä katsojien töppösiin - loppuaplodit koko Juice-porukalle loppuivat ainoastaan siitä syystä että illan toinen esitys pakkasi päivänäytöksen päälle.
Ettei vaan ollut turha VAROITUS! alussa?
Juice (Aki
Honkatukia) ja Mikko Alatalo (Heikki Pöyhiä)
13/440 km/e
Sakris
Kukkelman
27.01.2013
- 13:00 | hikkaj | lapsismi, KIRJALLISUUS, KILPI-Salama-LEHTONEN
kyttyräselkä joka kanniskelee Nietseskeä mukanaan
1922
ed.2. tästä
Mennään Rakastunutta rampaa suurinpiirtein sivun päivävauhdilla, ei siksi että kyseessä olisi huono romaani, muttei myöskään siksi että ylivertainen. Hissukseen mennään ja nautitaan ja hissukseen mennään että ennättää muutakin Lehtos-kamaa käsitellä. Herranen aika mikä paukku odottamassa: itse Putkinotkon herra eli tämän pidäkkeettömät kirjeet rakastamalleen, myös vihaamalleen, naiselle Sylvia Avellanille, toisen miehen vaimolle. Tunnustukset vimpan päälle Pekka Tarkan toimittamana!
Joel
Lehtonen
aneli, uhkaili ja rukoili että hyvä-Sylvi hävittäisi kolmetoistavuotisen
kirjeenvaihdon ja kun Sylvia ei suostunut hävitystyöhön oli Joel menettää
järkensä, syntyi kirjoituksia, jotka eivät kovin jaloja Sylviaa kohtaan olleet;
mm. romaanissa Sirkus ja pyhimys aihe on esillä.
Mutta
kirjeistä myöhemmin, aikaa Joeliin olen varannut paritkolmet vuodet.
'Sakris Kukkelman, köyhä polseviikki' on yksinäinen ihminen, jota kaikki eivät pidä ihmisenä ollenkaan: hänhän eteneekin väliin kuin jokin eläin nelinkontin, kontii ja köntii. Hänessä, kääpiössä, ei ole mitään muuta kaunista kuin pitkä uljas tukka joka kätkee kyttyrän.
Katsotaas, matka on alussa, vasta sivu 21 menossa:
Sakris rakastaa kirjoja. Halveksii talonpoikia,
pöhköjä joilla on vain hartauskirjoja. Peltojaan vain ajattelevat ja suurista
asioista pysyvät tietämättöminä. Hänellä on mistä valita:
"Rupeaisikohan tässä lukemaan Nietseskeä ... vai soittamaan?" Kirjahyllyllä
on nimittäin harmonikka, kaksirivinen. Tai ajelisiko parran, kampaisi tukkaansa
huomiselle työnhakumatkalle?
Sen Nietsesken on muuten kirjoittanut joku Sara Husta. "Mutta mistä puhuu Sara Husta, joka on varmasti mies, koskapa hän moittii naisia? Mies vaikka paneekin puheen naisen suuhun ... kai pilkallaan: ivan allekin voi kätkeä kitkeriä ja ankaria totuuksia. Niin mistä puhuu Sara Husta?"
Sakris on köyhä, räätälöi, remontoi jos joku huolii. Kämppänä on kylmä huone risuilla lämmitettävä, seinällä sentään yksi koristuskin - väripainos Romeo ja Julia. Oma Julia on vielä hakusessa.
Kuinkas
pukkaakin mieleen Hamsunin Nälän nälkäveikko.
Mutta,
kunhan lukee niin näkee.
Ei
muuta kuin Joelin kelkkaan matkaan mukaan vaan
muutkin - sieltä sivusta!
Anna
Karenina
26.01.2013
- 13:00 | hikkaj | rakkaus, MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, lapsismi,
ESITYKSET
sisällä kulisseissa
Elokuvat
eivät alaani ole, näytelmät enemmänkin.
Entä
nyt kun teatteriesitys on elokuvaksi tehty tai elokuva teatteriesitykseksi,
kuten 
?Siinäpä hikottelet nikottelet hikkajii!
Hyvä
se oli.
Kyllä
sen herpaantumatta katsoi, sen reilun kaksituntisen uppoutui hienoilla
toppastuoleilla hienoon rakkaustarinaan hienossa monen näyttämön
elokuvateatteri-Tapiossa.
Voi
tosin olla: se joka ei Tolstoin kirjaa lukenut ole eikä
aikaisempia filmejä katsonut, saattaa olla muutamaa vastausta vailla. Luulenpa
että joku aivan ulalla on esityksen jälkeen.
Elokuva
näet näytellään näyttämöllä, ulkokohtauksia ei juuri ole, ei Kauniiden ja
rohkeiden vertaakaan; junakin suurimman osan ajasta pukksuttaa
valkoiseksi pakkaskuorrutettu leikkijuna!
Anna
Karenina
o-on mukiinmenevä Anna Karenina, samoin Vronski on Vronski.
Vanhemmiten ajateltuna vähän höpäkköjä: - Onko rakkaus todella noin valtava
voima? kysyttää ja vakaa vastaus tulee heti perään: - Kyllä se on.
Sille
voimalle ei ole vastaanpotkiutumista. Libido vie.
Parhaiten
osastaan selvisi Anna Kareninan (Keira Knightley) aviomies Aleksei
Aleksandrovitš, Jude Law. Vaikka ammattilaisen mielestä
hän oli kaikkein huonoin:
"Vain
Annan aviomiehen roolia vakavasti mutta vaisusti vetävä Jude Law
tuntuu välillä olevan kuin aivan toisessa elokuvassa." Pertti Avola
HS 10.1.2013
Makuasioissa
ja mutunäkemyksissä olemme kaikki ammattilaisia, oman itsemme asiantuntijoita!
Amen.
Anna Karenina (2012)
Lajityyppi:
Draama
Levittäjä:
Finnkinon teatterilevitys
Ohjaaja:
Joe Wright
Pääosissa:
Keira Knightley, Jude Law, Aaron Johnson, Alicia Vikander, Matthew Macfadyen, Kelly Macdonald, Emily Watson
Ensi-ilta:
11.1.2013
Kesto:
2h 10 min
Ikäraja:
12
Jos
tuli räiskyis nuotiossa
uunipuuni sikinsokin rantteella
Aamukasahdus
"
Lämmitä
uuni! - kalisee luuni"
"Niittaan
suus hakasin."
Huus
takasin !
jäätyvät suuni ja uuni.
20 ja 13 tai
13 ja 20
Siinä raikuilun vuoden 2013 tarkennettu, toki vain ohjeellinen,
tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.
(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin
kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta.
Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan
vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa
puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin
ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)
14/427 km/e
Eturauhanen
24.01.2013
- 13:00 | hikkaj | MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, lapsismi,
voe mahoton!
testataan takaa
Onni Eellämme onkin ollut viime aikoina vipinää ja vilkas elämä. Ja ylen paljon ihmettelemistä.
Viimeisin ihme on eturauhastesti, semmoinen kopelointi joka kumma kyllä nimestään huolimatta suoritetaan takaakäsin. Käyt siihen lavetille kyljellesi housut nilkoissa ja piankos lääkärin hanskakäsi heilahtaa. Ja jonkin ajan päästä kuuluu: - Ei täällä mitään ole. Ja hyvältä näyttää.
- Hyvältä näyttää. Ei kai sentään! parahtaa
siihen Onni. - Miten siellä nyt hyvältä ...
- No sanotaanko sitten että vaikuttaa, kuuluu korjattu
lääkärilausunto.
- Eli turha reissu.
- Ei suinkaan, kyllä siun iässäs on hyvä
kerran talavessa tutkia paikat, nämä on niin alttiita nopeille muutoksille.
"Kaikenlaisiin
tilanteisiin sitä aikuinen mies joutuukin", tuumailee tutkittu mies kotia
potkiessaan, "tai oikeestaan kumpikin!"
Ja
vielä päälle siunailee, miksei se eturauhanen oo nimeltään takarauhanen -
samantein.
"Onneksi
se oli Tapsa ... eikä Tatjana ... - sepä tutkija.", huokaa Onni E -
konservatiivi mikä konservatiivi!
Illalla katsoo sitten Onnimme päivän tapahtumille yhä päätään pudistellen Akuutti-ohjelmaa televiissiosta ja huokailee että jopas sattuikin sopivaan saumaan oma lääkärireissu! "Sitä on vähän niin kuin ajan hermoilla."
Omalääkäri
näet ruudulla varoittelee kotitesti-intoilusta,
heiluttelee koti-PSA-pakettia sun muita raskaustestiyhdistelmiä ja
toteaa että suurinpiirtein heihei-humbuugia! ovat.
"Paree
painua suoraan lääkäriin", koska joka tapauksessa sinne on mentävä,
jos aihetta on: - Eihän kotitestien tulosten perusteella saa
kuitenkaan esimerkiksi lääkereseptiä eli lääkettä apteekista.
13/413 km/e
Arvon
PSA-arvo
23.01.2013
- 13:00 | hikkaj | koti, lapsismi, voe mahoton!
juoksututtaa
Onni Eläkeläinen on tullut siihen ikään jolloin yhteisissä majapaikoissa on varattava laitimmainen vuode. Kuntoilun vuoksi.
- Kyllä siinä kuule kunto kohoaa!
Eikös
se niin Kitteen kaupungin vanheneva Antti-opettaja ammoin ajatellut, jotta ohhohhoohoo!
miten siittä kunto kohhoo kun yöjuoksulla ravaa. Ja iän myötä
Antin yölliset harjoituskerrat sen kuin lisääntyivät. Eikä
siihen mitkään urbaanit curbisalit auta kun virtsaamistarve
lisääntyy ja suihkunkaari lyhenee, kuulemma.
Onnia oli naurattanut moiset johtaopettajan johtovaivat ja viat, ihan niin kuin aikoinaan toisen open eli Olli-sedän (laus. setän) vilpitön ihmettely 'eikö sinnuu tosissaan häirihe se oppillaihen melu ja metakka!'.
-
Siellä mitään melua ollu eikä johdoissa mittää vikaa, oli puolestaan Onni
E tykönään kummastellut.
- Vaan niin se maailma vaan muuttuu kun ikää
karttuu! ihmetteli Onni nyt ja oli pitemmän aikaa jo ihmetellyt
vessareissuillaan pytyn ääressä seistessään. - Ennen sitä lauleli
pontevasti, kuinka Koski se pauhaa
saamatta rauhaa! - ja nyt pihisemällä
laulaa lirkittelee, miten se vuoripuro hil-jaa so li s e e...
"Ja sitten miten sen PSA-arvonmittaaminen on välttämätön tuossa iässä!" siitä sitä sai kanssa kuulla julkisissa viestintävälineissä jos julkaisemattomissakin lähteissä, siis siitä miesten mammografiasta, tuon tuosta ja jos keneltä, tämäpä kyseinen Onni. Vähemmästäkin pelottelusta vankempikin mies pökräisi, saati Onni.
- Ja mitä vielä? kypsyi Onni kysymään
ennen soittoa Attendoon.
- Luomet luomet! putosi vastaus
enshätään eli välittömästi.
Kuin apteekiin hyllyltä nyt harvinaisen hyvin asiaan kuuluvaa vertausta käyttääksemme ja Onnia terveyskeskukseen toimittaaksemme.
Ja niin Onnia vietiin taikka itse se potkurillaan sinne potki ja puotalti.
Ja niin kuin hyvissä dickenstyyppisissä tarinoissa tapana on: ne jatkuvat myöhemmin.
Soditta
selvinnyt
22.01.2013
- 13:00 | hikkaj | lapsismi, KIRJALLISUUS, KILPI-Salama-LEHTONEN
tai mistä sen tietää mitä se lääkäri määrää
ed. 1. tästä
Ulkomaat
Prinssi
Harry kertoo ampuneensa talibaneja Afganistanissa
Onhan se luojanlykky jos tästä maailmasta pitkäikäisenä nälättä, rutotta tai sodatta selviää syntymänsä ja kuolemansa välillä: meillä II maailmansodan jälkeisillä hyvällä tuurilla on siihen mahikset. Jännitetään. Eihän sitä vielä tiedä. Tai jos vaikka vielä Harryksi huimenee.
Tuli vaan mieleen tässä lääkärin vastaanoton alla. Ja Täällä Pohjantähden alla, jota illalla ykköseltä vapisten tsiigailin, vähän alta kulmain ja peläten sitä ylen rumannäköistä Akselia, joka vieläkin rumannäköisemmäksi pieksettiin siellä Tammisaaren vankileirillä. Pää kuin violetti lurtsipallo.
Eipä siinä voinut muuta kuin siunailla ihmisen hupsuutta puolin ja toisin: valkoinen tai punainen - yhtä musta on mieli kun tiukille vetää. Kyllä siinä inhimillisyydet unohtuvat: "Prinssi Harry kertoi haastattelussa, että kapinalliset "poistettiin pelistä", jos he yrittivät tehdä pahaa Britannian joukoille."
Aivan tässä vallattomana Niinistönä tai rampana Kukkelmanina taas kerran huokailee: "Ei, näin ei voi jatkua. Mahtavien täytyy oppia tyytymään pienempiin voittoihin ... Täytyy!" ja siihen provosoivana Sakriksena vielä lisää tulta bentsiiniin: "Papit tukevat kapitaalia ... ja kapitaali tekee sotia. Risti kädessä kulkevat papit armeijan riveissä ... yllyttämässä kansaa tappoon ..."
No johan nyt myrkyn lykkäsi, ajatuksiin - media!
Vaan jospa tästä selviäisi sittenkin kunhan lääkäri lausuu ja kunhan ei uusia sotia pukkaisi tähän hätään. Ja löytäisi oikean puolen ja puolueen jopa, jossa seisoa jorottaisi. Seisoisiko enemmän oikealla niin kuin Ahon Juhani ja Leinon Eino, vai vankasti vasemmalla niin kuin Irmari Rantamala tai jäisi edelleen saluunanovena heilumaan kuin Lehtosen Joel, jolla tosin miinuksena se kun ei juuri voinut sietää sosialisteja eikä varsinkaan uskontoa?
Vai hakisiko esikuvansa ihan muualta, kunnon kulttuurin ulkopuolelta: mites ois Tauski tai Tukiaiset, Mustajärvi, Kanerva, W ...?
No katotaas ensin mitä lääkäri sanoo ja määrää.
"Ei ollut lääkkeitä ...
ja mitäpä niistä? Lääkärithän ainoastaan myrkyttävät kansaa, saadakseen rahaa
rohdoilla. - - -
Mutta toiset tunnustivat suoraan,
etteivät he mahda mitään hänen kyttyrälleen eivätkä jaloilleen ... ja ottivat
rahat siitä tiedosta, että hänen vaivansa on auttamaton."
Joel Lehtonen: Rakastunut
rampa
1922
Ernest
vai Messi - vai sukset?
21.01.2013
- 13:00 | hikkaj | URHEILU, MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, lapsismi
maksu-tv näyttää koko rahan edestä - ja vähän liikaakin
Hemingway läväytti turpiin kriitikkoaan Tropicanan yökerhossa, vierellä rakastajatar.
Semmoista kohtausta näytti maksu-tv kun Onni Eläkeläinen eilen pyhäisenä päivänä ratsasti kanavilla Barcelonan tappio-ottelua etsiessään. Sitä jossa Messi kymmenennen peräkkäisen maalin teki mutta Barca hävisi; uusintana puolilta pyhäpäivää tuli, suora oli jäänyt muilta eläkeläiskiireiltä katsomatta. Siinä istui Onni E kiikkustuolissaan tuunatussa hiihtoasussaan valmiina porhaltamaan ulos suksien päälle päivän urakkaan.
Vaan siihen juuttui kehno. Jäi empimään.
Ernesti vei rakastajattaren näiden puolialastomien säärensätkijöiden pukuhuoneen perimmäiseen soppeen peuhuulle, sinne kätkeytyivät asialle ja yhä intoutuivat kun tanssitytöt käväisivät kiiruusti vaatteiden vaihdolla; melkoisessa jurrissa pariskunta hommaili siellä verojen kätköissä. Oma akkakos moitti kohta kirjailijaa!
Siihen toppasi Onni Eläkeläinen, opettaja menneiltä ajoilta kun oli, riettaan filmin, varmuuden vuoksi pisti kuitenkin talletuksen pyörimään, ja siirtyi Messiin, tuohon mahtavaan heinäsirkkaan jolle kukaan maapallon futareista ei vertoja vedä - on se sellainen tepastelija tuo Lionel.
"Se oli puvun syy", tuumasi Onni E, " tuolla räikeällä värillä kun pelaat löytää vastustaja sinut helposti!" ajatteli Onni E ja sulki maksu-tv:nsä. Sen hirmuisolta ruudulta häipyivät niin Messit kuin Ernestitkin sen siliän tien.
Onni kokosi kamppeensa, pujotti lapikkaansa mäystimiin ja alkoi mättää oikein pyrynä eteenpäin. Eikä siinä tarvittu saavuttaa kuin metsänraja niin mieli jo tasoittui, ja mittasuhteet palasivat kohdilleen, "voitti eli hävisi", kun pääsi metsän syvempään syliin lumen kuorruttaman maiseman sisälle.
13/400!
km/e
Sotavangin
poika Juhani eli Arvo
20.01.2013
- 13:00 | hikkaj | MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, KIRJALLISUUS
kun
on tunteet - vihan ja rakkauden päivät
Arvo
Myllymäen isän etsintä televisiossa teki vaikutuksen.
Arvo matkusti isän kotiseudulle Venäjälle vaimonsa kanssa, siellä tapasi isän
venäläisen perheen, sai velipuolia muutamia ja äitipuolen joka pian tapaamisen
jälkeen siirtyi ajasta sinne missä isä jo oli.
Onnekseen
oman isänsä oli Arvo ehtinyt tavata aikaisemmin.
Koko
isän etsimisprosessi oli nytkähtänyt hyvälle alulle Kekkosen
ja Sorsan Venäjä-suhteiden avulla.
Kekkonen
oli voinut auttaa tiettyyn pisteeseen, mikä johti lopulta isän
tapaamiseen.
Isästä
oli tullut Arvon isä sotavankeudessa Vaasan seudulla kun isä oli raa'an Kerimäen
Riitasensuon vankileirin jälkeen päässyt parempiin oloihin maataloon jossa
Mihailia pidettiin ihmisenä ja talontyttö Maria miehistä
parhaimpana.
Sodan
loputtua oli edessä palautus Venäjälle, ero äidistä ja omasta vielä
syntymättömästä pikkupojasta.
Julkisoikeuden
emeritusprofessori Arvo Myllymäki on kirjoittanut tapahtuneen romaanimuotoon:
Sitä tässä nyt pyhäni ratoksi Joelien ohessa tavailen, puolessa välissä tarvon.
Koskettava
on tarina, herkistävä; vaikka romaani kömpelöhkö kaunokirjallisesti onkin
- yhäpä inhimilliseksi itse raadollinen tarina muodostuu.
Mihail
on ihastunut talon tyttöön Mariaan, Maria sotavanki-Mihailiin. Ja kun ei tule
kuuloonkaan että Mihail voisi ilmaista tunteensa, niin aloite jää Marialle, ja
juhannusaattoiltana Mihailin palatessa jokapäiväiseltä iltauinniltaan Maria
istuu aitan portailla vartoomassa:
"Maria
oli odottanut tätä hetkeä. Hän oli rakastunut Mihailiin ja sellaisten tunteiden
vallassa, joita hän ei ollut milloinkaan aikaisemmin tunnistanut itsessään
olevan. Sodan todellisuus ja ympäristön paine jäivät talon tyttären vaikean
ratkaisun alle. Marian ihastus sotavankiin oli avointa ja peittelemätöntä.
Suorasukaisena pohjalaisena hän sanoi välttelevälle Mihailille lähes
komentelevaiseen sävyyn:
-
Tulehan Miska aittaani suomen kielen lähiopetukseen."
11/387 km/e
Myrskyluodon
Maijalla kylässä
Lappeenrannassa elämystä etsimässä
Samuli
Punkka
Anna-Kaisa Makkonen
Liisa Sofia Pöntinen
Juho Rantonen
Monik Kokkola
Seppo Kaisanlahti
Marjatta Linna
Anna-Kaisa Makkonen
Liisa Sofia Pöntinen
Juho Rantonen
Monik Kokkola
Seppo Kaisanlahti
Marjatta Linna
Vaan löytyykö elämys?
Tietysti
se oli pettymys kun Lasse Mårtensonin musiikkia ei siinä
ollutkaan, vaan Matti Puurtisen. Vaan eipä sinne musiikin
takia menty, vaikka musikaali onkin!
No
minkäs sitten?
No vaikka tämän: "Kirjallisuuskriitikkona luen koko ajan enkä tiedä mitään viihdyttävämpää kuin haastava, fyysinen teatterielämys tai rauhallinen taidenäyttely." Suvi Ahola, HS 13.1.2013
Se on ihan merkillistä että joku ihan sitä tehden muuntuu toiseksi ja ilmielävänä, LIVEnä, siinä edessämme sen taidolla ja sielullaan esittää. Jos jokainen vastaantulija ja kylässä kävijä samalla intensiteetillä itsensä esittelisi niin sitten ei olisi tarvetta näytelmiin rientää. Ihmistä sieltä etsii, muttei niitä jotka lavan tällä puolen vaan tuolla, edessä!
Edessä melkoinen viuhka maisemia, tapahtumia ja ihmisiä. Mikä ettei istua siinä. Satojen seassa.
Tarina jotenkin tuttu, musiikki siis ei.
Janne siihen tulee ja kosaisee Maijan itselleen vaikkei Maijalla halua ole, mutta kun isällä on, niin asia sillä selvä ja Myrskyluotoon käy soutu. Luodolle missä ei peruna kasva ja missä, jos liekki sammuu, et hevin uutta tulta sytytä. Odotettavissa: pelkkää vaivaa ja vastoinkäymistä. Elämää silti on, kunnes kuolema hukuttaa lapsista Mikaelin, meri ottaa omansa verona niin kuin merellä tapana on.
Me huokaamme. Minusta tuo Maija on turhan hentoinen meren pyöritykseen.
Ensimmäinen näytös on loppu. Pelkään jo ettei vain kävisi kuin Oksasen Puhdistuksessa: ei pienen pientä huumorin pilkettä. Ja tässä iässä ei enää pelkkään tragediaan ole minkäänlaista hinkua. Sitä on kyllin nähty ja koettu - näyttelemättä.
Tyydymme kahveihin ja yhteen punaiseen leivonnaiseen.
Karkaako elämys?
Toinen näytös, finale. Toivomme parasta, tiedämme kyllä että mies menehtyy vaan jos sittenkin Maija selviäisi jaloilleen ja löytäisi myrkyn sijasta valon.
Löytää! - vaikka palaa talo ja vaikka menettää Jannen Ja Katsojakin löytää joko suutarista, joka narinapieksut naputtelee, taikka vaikka papista, joka ei saa sanaa suoraa suustaan, koska vaimo vie suun vuoron ja papattaa papupatana heti jos pappi koettaakin.
Elämys on pian valmis.
Hoituu ja hioutuu sen verran kuin elämässä ennättää asiat hioutua ja hoitua. Kumma kyllä orkesteri, mahtava yhdeksänjäseninen on unohtunut tyystin sivuun sivummalle, tai ovat sitten soittaneet sulautuneesti tapahtumien kulkuun ja kerrontaan, kuten kuoro ja kaikki myrsky ja myräkkä edessämme.
On aika poistua erittäin kylmään ja viimaiseen Lappeenrannan yöhön, jopa kylmempään viimaan ja suhinaan kuin Myrskyluodolla!
Elämys ON valmis!
Maija, Sinä selvisit sittenkin elämän karikoista aivan samalla tavalla kuin ne naiset jotka siinä YYstävän suosittelemassa kirjassa Juuret rantakalliossa kaikesta karaistuneena selvisivät elämänsä loppuun saakka; te olette terästä, maijat!
Irja
Korhonen, Antti Jaakola Liisa Sofia Pöntinen
12/376 km/e
"Loma
nostaa tuottavuutta"
18.01.2013
- 13:00 | hikkaj | MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, lapsismi,
voe mahoton!, LEHDISTÖ
yhä luemme Suomen Kuvalehteä nro 2, vaikka uusi jo painaa pääl
Kumpi SK:n otsikon äänessä?
a)
työnantajaosapuoli vai b) työntekijäosapuoli
Ennätän babana vielä ennen uutta lehteä antaa tehtävän sinne kotisohville.
Ja aivan oikein arveltu, joten oikeata vastausta ei huoli julkaista, tässä toistaa, koska se on niin itsestään selvä; sama jos kysyisi, kumpi on häntävämpi - ihminen vai koira.
Sen sijaa voisi kysyä miten ihmeellä kolmipalstaiseen juttuun voi sisältyä noin paljon lyhennyksiä tai ummikolta kysyä, mitä nuo lyhenteet tarkoittavat: SAK, sd, STTK, Pro, YTN, SK, kok, EK.
hm?
Kuulusivat paremminkin tuonne Piilosana-puolelle, missä yksi vihjeistä kuuluu: "Monien kadehtima Geena Davis on luonut sädehtivän julkivuan itsestään. (5)" Toinen: "Eeroko hurmasi sihteerinsä ja aiheutti pahennusta. (7)"
******
Näin
on viikko vierähtännä,
SK-lehti
läp'luettu
-
laatikosta uus haettu.
Vaan
lupaanpa ettei tuoreesta kantta enempää.
Pyhimyksiä
on koko joukko
17.01.2013
- 13:00 | hikkaj | MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, lapsismi,
KILPI-Salama-LEHTONEN,
LEHDISTÖ
SK
2/2013 - sitkeä lukeminen tuottaa helmen
Turhaan siis Joel Lehtonenkin esikuvaa aikalaisistaan etsi: ei löytänyt kuin pirun pullosta, Viksarin Henkien taistelussaan. Me vähän nuoremman kaliberin tuijottajat löysimme sentään telkusta Simon Templarin.
10 000 on pyhimysten luku. Vatikaani on julistanut niistä kolmanneksen. Paavi Johannes Paavali II (1929-2005) pisti tuulemaan: lyhensi karenssiajan viiteen vuoteen ja otti ja nimesi 27-vuotisella paavin urallaan peräti 482 pyhimystä sekä lisäksi 1382 autuasta.
Että on näitä nyt kaikille, eiköhän Joelkin olisi löytänyt edes yhden esikuvan.
Olemme Suomen Kuvalehden ytimessä, hapuiltuamme kaiken maailman ministereiden ja pääjohtajien, muistinsa menettäneiden ajokortista hampaat irvessä kiinnipitävien, salasanojen hukkaajien ja operaattoreiden irtisanomismahdottomuuksien kanssa. Olemme Vatikaanissa, sen virallisen pyhyyden sydämessä, Congregazione delle cause dei santin suljetussa arkistossa: täällä määritellään pyhimyksiksi kelpaavat, sillä tuhanteen vuoteen katolinen kirkko ei ole ilman paavin suostumusta nimennyt pyhimystä.
Aikaisemmin kuninkaat ja piispat nimittivät pyhimyksiä mielensä mukaan. Kuningas Knut I (Hardeknut, var kung i delar av Danmark omkring 917 till 948) oli antanut pyhimys-tittelin mm. miehelle, joka oli nuijittu hengiltä juovuspäissään tapellessa.
Suomen katolisen kirkon ainoa pyhimys piispa Henrik tuskin olisi läpäissyt Vatikaanin seulaa, koska varmuudella ei edes tiedetä, onko Lallin tappamaa piispaa ollut olemassakaan. Piispa Hemminki pääsi sentään edes autuaiden kirjoihin ennen kuin luterilaisuus valtasi maan.
Uusin pyhimys on viime lokakuulta, kun paavi Benediktus XVI julisti Pohjois-Amerikan intiaanin, 1600-luvulla eläneen mohawk-naisen Kateri Tekakwithan pyhimykseksi. "Julistus on suora taisteluhaaste Yhdysvaltain protestanttisille kirkoille", kirjoittaa reportaasin tekijä Hannu Pesonen.
Kyllä se niin vain on että oli aviisi kuin aviisi niin paneutumalla aina yksi lukemisen väärti pakkaa löytymään!
7/364 km/e
Alexander
ja Juhana
16.01.2013
- 13:00 | hikkaj | MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, lapsismi,
LEHDISTÖ
SK
nro 2/2013 luennassa - historiallisia nimiä liikkeellä nykyajassa
("Svenskar äro vi inte längre, ryssar vilja vi inte bli,
låt oss alltså bli finnar")?
.
.
Heti raakattavat:
s. 10ULKOMAAT Tappavat lennokit(nää niitä miesten intoja)s. 15TALOUS Eläkejärjestelmä läpäisi arvioinnin(Kauppalehti riittää - ja eläkekin)s. 16NÄKÖKULMA Jaakko Iloniemi (Kekkosen näköisistä saanut tarpeeksi)s. 18RAHA Yhdysvaltojen valtava budjettivaje(USA ylipäätään hyihyi)s. 63MEDIA Silja Lanas Cavada(miesten intoja)
Pakkopullat - nimetkin kuin säätyajoilta
- s. 25 Mitä tapahtui Alexander
Stubbille? (eli tuttavallisemmin: Tupukalle. (ilme hevosen))
- s. 52 Valtion taloudellisen
tutkimuslaitoksen johtajan Juhana Vartiaisen henkilökuva (uusautomaatti-Sailas)
Stubb, tänne!
Ahaa,
mies sijoittunut ministerisuosikkina huonosti,
jäänyt
varjoon, populismi, lievähkönäkään, ei pure asiantuntijoihin niin hyvin
kuin yleisöön.
Tietoisesti
vetäytynyt syrjemmälle ja siistinyt suunsa eli ei enää julkisesti: -
Vittu mitä paskaa, ei voisi vähemmän kiinnostaa!
Kansalla
miehestä elitistinen kuva - nytkö pilakuva? (Liekö ikinä
lehmääkään nähnyt tahi Suomen maaseudulla käynyt, minkä nyt suu
vaahdossa Joroisissa.)
Toimittaja
Tuomo Lappalaisen keräämien tietojen mukaan presidenttiys Niinistön
jälkeen voisi olla mahdollista Stubbin lähestyttävämmän puoluerajoja
ylittävämmän imagon vuoksi Kataiseen verrattuna. (Eiköhän
tuo Jyrki lie Savon poikana kansanomaisempi, jo nimeltään,
kuin Alexander ...)
Vartiainen, Ruotsin Juhana, kakistapa
uusimmat suakkunat!
54 v vaimo ja 14-vuotias poika,
valtiotieteen tohtori, VATTin ylijohtaja 2012-; Ruotsin
LO:n tutkimussäätiön tutkija ja johtaja 2002-2005.
Konjunktturinstitutetin tutkimusjohtaja 2005-2012
Kutsuu
itseään "työntarjontatalibaaniksi" - pitkät työurat, lisää
pakolaisia ja lyhyemmät opiskeluajat.
-
Suomen suurin ongelma on se, että talouden kasvu-ura siirtyy työvoiman
vähentymisen takia alhaisemmalle tasolle.
Jos
ei ole työvoimaa, ei ole rahaa pyörittää yhteiskuntaa.
Se
aspekti on puuttunut keskustelusta kokonaan.
Juhana
ihailee yli kaiken ruotsalaisuutta: "Ruotsi on hauska maa.
Monikulttuurisuus näkyy esimerkiksi ravintolaskenessä, stand up
-komiikassa ja siinä että jatkuvasti syntyy pieniä perheyrityksiä,
räätäleitä ja pesuloita."
Pian
Vartiaiselta ilmestyy pamfletti.
Jäämme
päätä ravistellen odottamaan.
12/357 km/e
Sarjakuvat,
Ukkola ynnä Jyvät ja akanat
15.01.2013
- 13:00 | hikkaj | nokkeluus, MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, lapsismi,
LEHDISTÖ
luennassa Suomen Kuvalehti 2/2013 - kevyempi kama ensteks
Aloitettu siis lehden kiinnostavimmasta päästä, perältä; jo siksikin vältetty alusta aloittamista koska kansi niin vastenmielinen: kuvasta vai kuvan miehestäkö johtunee.
Kolme sarjakuvaa:
- Helmi ja Heikki säilynyt! Ilahduttaa
traditionaalisuus. Pah! hodareita, pitsoja laskee uneton Heikki. Lopuksi
onneksi kuitenkin vanhanaikaisesti nukahtaa toimistotuoleja
laskiessaan.
- Kramppeja ja
nyrjähdyksiä,
Pauli Kallion ja Christer Nuutisen näkemä, on
monisanainen sekavataustainen kuin mikä. Sukupuoliasia OK!
- Musta hev
nen o on
sanaton - niin kuin lukijansakin!
Sarjakuvien
jälkeen Jukka Ukkola, joka on erään hikkajiin tasolla
hämäryydessään, ja tällä kertaa tylsyydessäänkin, pakinassaan Obelix
Moskovassa:
Se
ranskalainen veronkiertäjä Gerard Depardieu seikkailee
Obelixinä Putinovixin luona Moskovassa
metsästämässä villisikoja lautaselleen; muuan ranskalainen
näyttelijätär Brigittex Bardox ns. ui
liiveihin. Huonosti käy: naapurimaan presidentti Jurhox Kekkonex
on aikoinaan ampunut ja syönyt kaikki villsiat.
"Aaargh.
Kääk. Kirottua. Mäiskis. Tzonk", joudutaan toteamaan pakinassa ja täällä kotona.
Jyvissä
ja akanoissa
ehkä paras on makaaberiotsikko Metron verkkolehdestä 22.12.
Haudalle oma
lapio mukaan jouluna.
Tosin vanhassa
leikkeessä vara parempi:
Mikkelin
sanomat vuonna 1896 kirjoittaa ihmis-pöllöstä, Filadelfian miehestä, joka
näkee yöllä aiwan oiwallisesti, mutta päivällä on ihkasten sokea.
Näin
on kevein osa - ai niin vielä tämä Mannerheimista,
tiesittekökään: 12.vuotiaana erotettiin vuodeksi Böökin lyseosta, koska
oli johtanut ikkunoiden särkemisoperaatiota - Suomen Kuvalehden
vuoden toisesta numerosta luettu, huomenna onkin sitten jo vakavampi paikka
kuten kuvastakin näkee.
No
jopas jotain:
TÄNÄÄN NOKIAN ARVO ON SAMA KUIN talven HIIHTOJEN MÄÄRÄ! ilman pilkkua 10/345
km/€
Kaks
ei kuulu joukkoon
14.01.2013
- 13:00 | hikkaj | nokkeluus, MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, lapsismi,
LEHDISTÖ
luetaan tämä viikko viikkolehteä - SK 2/2013 synttärisankarit
Tilasin tutun lehden, en nyt muista oliko tilaajalahjana vyö vai huivi vai kännykkä vai ... sieltäpähän maksusorituksen perille saavuttua aikanaan tulee kokoelmiin lisukkeeksi ...
Mukavinta aloittaa lehdenluenta sieltä mikä tässä iässä eniten kiinnostaa eli aikanaan syntyneistä; kuolinilmoituksiahan ei tässä lehdessä julkaista:
- 95 v - sotaveteraani
- 90 v - luokanopettaja
- 75 v - filosofian tohtori
- 70 v - oikeust. kandidaatti
- 60 v - toimitusjohtaja
- 60 v - IT-suunnittelija
- 60 v - liikkeenharjoittaja
- 60 v - kuvataitelija
- 60 v - opetusneuvos
- 60 v - laamanni
- 50 v - toimitusjohtaja
- 50 v - ekonomi
- 50 v - varatoimitusjohtaja
- 50 v - professori
- 50 v - kenttäpiispa
Mielestäni kaksi ei kuulu joukkoon: eivät ole tarpeeksi arvokkaita lehden linjaan; on päässyt lipsahtamaan lapsus.
12/335 km/e
Joel
Lehtosen elämää ja tuotantoa
13.01.2013
- 13:00 | hikkaj | hyvinvointi, pahoinvointi, koti, MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, KIRJALLISUUS,
KILPI-Salama-LEHTONEN
kerrataas että pääsevät pudokkaatkin vielä mukaan, Joelia nimittäin riittää - vähintään uusille lumille ja pitkälle ylikin
Putkinotkon
sauna
Syntyi Savossa isättömänä lehtolapsena, jonka papinleski koulutti. Kuoli reumasairaana oman käden kautta 52 vuoden iässä. Kirjoitti Putkinotkon.
Siinä lyhykäisesti Joel Lehtosen elämä ja CV.
Vähän jaarittelevammin alkupuolta tässä:
- Joel syntyi Karoliina Heikaraisen
äpäränä 1881 Savonlinnan liepeillä Säämingissä. Äiti hylkäsi pojan
suurinpiirtein ojan pohjalle. Oli huutolaisena, ruokkona parissa paikassa
ennen kuin papinleski Augusta Wallenius
huusi pojan itselleen.
Joel
pääsi ylioppilaaksi Helsingin 'Ressusta' 1901.
Yliopisto-opinnot
jäivät yhteen vuoteen: potkaistiin ulos Helsingin yliopistosta, koska jäi pois
laittomiksi katsomistaan asevelvollisuuskutsunnoista.
-
- Toimitteli lehtiä Mikkelissä, Jyväskylässä, Porvoossa,
Lahdessa ja Hesaria Helsingissä. Lahdessa hän ihastui toisen
miehen vaimoon ja siitä syntyi suhde Sylvia Avellaniin,
joka sittemmin oli Lehtosesta liian vanha hänelle mutta joka oli avuksi ja
hyödyksi kirjallisissa asioissa.
Vietti aikaansa myös Italiassa, Sveitsissä ja
Pariisissa.
- 1905 osti Inhan tilan Savonlinnan liepeiltä,
auttaakseen samalla velipuoltaan Alexander Muhosta
ja tämän pesuetta; tila, Putkinotko, on nykyisin 'elävänä'
museona.
- 1904
23-vuotias Lehtonen julkaisi ensimmäiset kirjansa: Perm
Kalevalamittaa vapaasti käyttävä yltiöromanttinen sankaritarina, Paholaisen
viulu, jonka soittaja saa pelinsä Paholaiselta.
- 1915 hankkii Hörnebergin huvilan Haagasta, joka
on vieläkin purkamatta.
Tähän toppaamme, koska olemme lukeneet Lehtosen pitkästä tuotannosta vain osasen, jopa Tarkkaakin tarkemmin Henkien taistelun, kirjan jossa Piru asettuu Kleophaksen (Joelin) nahkoihin ja kuljettaa retuuttaa tätä synnillisissä paikoissa ja tilanteissa. Kleophashan, puhdas maanpoika, asettuu lopulta asumaan Helsingin liepeille - kai tuonne Lehtosen maisemiin. Ainakin Rakastunut rampa elelee siellä suunnalla.
Lehtosen
kirjoista olemme yhdessä lukeneet myös Mataleenan,
joka on ilmiselvä Lehtosen äiti Karoliina Heikarainen, hänet Joel kirjassa
tapaa.
Myös
Markkinoilta
on jo käsitelty ja ihmetelty että tämmöistäkinkö Lehtoselta löytyy
- varsinainen pelmannirimpsautus. Ja vielä eilinen Munkki-kammio ikään kuin kaupan päälle.
Jäljellä
on pitkä rivi teoksia, päätuotanto:
mm.- Kerran kesällä 1917
- Kuolleet omenapuut 1918
- Putkinotko 1920
- Sorron lapset 1923
- Onnen poika 1925
- Sirkus ja pyhimys 1927
- Lintukoto 1929
Ja se Rakastunut rampa,1922, jota pian alamme tavailla.
http://www.savonlinna.fi/lehtonet/Lehtosen_elama.htm
9/323 km/e
Munkin
murheet ja ilot entiset
12.01.2013
- 13:00 | hikkaj | lapsismi, KIRJALLISUUS, KILPI-Salama-LEHTONEN
keljassa keljuttaa
"Munkki-kammion runot luentaan! Tilaus postiin Bookmanille ja pian ensipainos on näpeissä, 18 €. Kustannusosakeyhtiö Kirja Helsinki 1914 Osakeyhtiö Weilin & Göös Aktiebolag. Jotenkin juhlalliselta tuntuu puristaa pehmytkantista kirjaa, aitoa alkuperäistä. T. Hämeenkoski ja Pekka Lappalainen ovat merkanneet omistuksensa ennen minua. Kuulen havinan." Ks
"Eipä ihme jos Joeliimmekin jossain vaiheessa kunnon
gonorrea tarttui." Ks
Nyt vuorossa siis Joel Lehtoselta Munkki-kammio, runot sadan vuoden takaiset, ne jotka tekijä vanhemmiten lapsikseen kielsi.
Tänään aukaisemme tuon syntisen, löydämme alkurunosta munkin ja peremmälle päästyämme, munkkia vaivattuamme saamme selville tuon riivatun naisen tauteineen, niin hehkeän niin kuumottavan ja ah!ennen kaikkea, niin tarpeellisen naisen.
Silkki-Eeva on tuo nainen tunnoton, joka miehen mielen mursi, iloelämän taittoi. Vaan jäi toki muisteltavaa nokko. Sillä olihan niitä muitakin sulottaria, jotka rakkauden liekeissä kuumottivat miesparkaa - nyt ilotonta: Lili, Seelia, Viola, Ulla, Brunetta, Jeanette, Delila, Angelica ainakin.
Vaan Silkki-Eeva ihanin, se se oli, joka lopulta turmion toi.
Katsotaas mimmoinen mimmi miestä - kelvotonta, tunnotonta, onnetonta, arvotonta, kunnotonta jolt kaikk mennyt paitsi kunnia! -vastaan yössä tipsuttelee:
vallaton
"Kulta,
et
usko kuinka altis oon!"
Niin
aukes sulo-suunsa salpa ...
...
Kuin
paratiisi käärmehen
kiils
silmät, kun hän halas käsin sekä jaloin.
Kuin
lohikäärmeen tulessa ma paloin, -
voi
kaarikulma, punasuu,
voi
Eeva vallaton!
niin
verraton
vaan
sitt jo koht
täysin
arvoton
Voi
arvoton, voi halpa!
Nyt
kuuta kaks oon istunut
kuin
vanki, kapusiini
ja
öljyt, myrkyt maistellut;
ja
tunnen jalot herrat
ja
hyper-manganaatit
Albergit,
protargoolit
ja
kaikki saakelit!
Että
semmoisia naisia munkilla tällä, ollut.
Myöhemmin
Joel Lehtonen kielsi alkutuotantonsa läyryimmät lyyrisetr unonsa, siinä missä Runebergin
Saarijärven Paavon ja Gallen-Kallelan Kalevala-aihiot.
Välillä
iisimmin
11.01.2013
- 13:00 | hikkaj | MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, lapsismi,
KIRJALLISUUS, KILPI-Salama-LEHTONEN,
LEHDISTÖ
jotta polla levähtäisi
Saapas jalakselle, pussi sarviin ja etiäpäin talven tuuleen ja tuiskeeseen! kuni se mummo lumessa.
Aina
sentäs jaksa surra Lehtosen mukana ihanteiden puutetta,
aatteiden jalattomuutta, jalottomuutta. Hiphei ja hurraa!
Ei
kun matkaan, potkurille potkiutumaan. Kylille, rivitaloihin tyhjentämään
liikatieto Ipon pöydälle ja Ipon pöydältä vähätieto pussiin.
-
Hyvin joutavat joutavat lehdet, sanoo Ipo ja päästää helpotuksen huokauksen, vaikka hyvin
tietääkin että nyt se vasta pöydänpintaan myrkyn lykkää, vaihtokaupassa.
Suoritetaan
juhlallinen lehtienvaihtorituaali: toinen saa varman päänsäryn,
toinen päänsärkylääkkeen. Kumpi kumman - arvatkaas!
Toinen
saa annoksen Kreikan sokeista, Espanjan EUlaisista, taiteen triptyykeistä ja
trokeista, jos myös jääkiekon bandiiteista ja vandaaleista, benamoreista
ja melarteista, Kataista, Häkämiestä ja Olli
Rehniä väliin ja ehdottomasti viimeisin
sarjataulukko jääkiekosta.
Vuodenvaihteen alleviivattu
pörssilista kruunaa vaihtokaupan: Nokia 2,926, Huhtamäki 12,27, Kone 55,80, Kesko 24,77 ...
Sinne jätän Ipon suremaan pahaa maailmaa ja itse
potkiskelen onnen hymy kasvoilla, pussikassi täynnä ehtaa
tavaraa, rentoa irrottelua, pussin reunan yli pursuaa makeita
otsikoita.
Hjallis
& Maria THAIMAAN-LOMASTA SHOKKIERO Maajussi-Pekka & Sofia-rakas LOANHEITTO SATUTTI
VUODEN PARHAAT PAPARAZZI-KUVAT Sirkan, 73, jouluilo SEISKA
LAHJOITTI SAUNAN! Robin,14, KOULUNKÄYNTI TAKKUILEE
HUORITTELUA JA ILKIVALTAA! YRITTI PURRA NAISEN KASVOT IRTI! Äitipuolelle vankeutta REPI HAMPAITA
IRTI 5-VUOTIAALTA MINUA
VAROITETTIIN SAMUSTA! SALAKUVAT KÄNNI-TEUVOSTA
Seurakuntatalon kohdalla, siinä missä
jalankulkija liukastuu ja kompastuu tuontuosta, sullon räiskyvimmät otsikot
piiloon papilta ja otan ristillisemmän ilmeen. Sitten
kiihdytän, mummolan kohdalla on jo täyshönkä päällä. Sormet syyhyllään:
pian pussi pirtin pöydälle puretaan.
Kohta
päästään asiaan!
Siihen
sivistyksen makuun, minkä puutetta Joel joutui ikänsä
harmittelemaan. Vaan me emme!
Ennen
kuin pureudun otsikoiden alle, kertaan Pekka Tarkasta
Joelin valistusvalitusta:
... antanut narrinhiipan kaupunkilaisille ... lukemassa roskalehtiä ja kunnioittavan vain juoksijoita ja häränpyllynheittäjiä, "heissä ne aivot, jotka meitä edustavat, aivot pakaroissa". Pikkukaupungin sillisaksat ja pillertrillerit saavat kuulla, että heillä on juhlakalloissaan aivoja "kanan kykäisemän verran" ...
Joku
ämmä säkätti ja säkätti
10.01.2013
- 13:00 | hikkaj | pahoinvointi, Matkailu, lapsismi, voe mahoton!
tositarina kaupunkireissulta: kummallisisa nuo kaupunkilaiset, ei sinne toinna mennä
Annetaan kerrankin itseminänsä kertoa:
Pelottikin
vähän, vaan kun oli nainen niin ajattelin että jos se piru päälle käypi niin
notkautan siltä polvet, ei se meille pärjää vaikka kuinka säkättäisi.
En
tiedä mistä se siihen vierellemme oli tulla kiilannut haukkua
napostelemaan heti kun olimme ylittäneet suojatien kävelykadulle.
-
Minulle virnuilitte!
Se
huusi, se nainen, tuommoinen viidenkuudenkympin väliltä, ihan siisti
silmälasipäinen.
"Mikähän
kumma tuokin on", ihmettelin
vaimolle ja yritimme muina miehinä jatkaa matkaa eteenpäin tyhjänpuoleisen
kävelykadun alkupäässä, "kelle huudellee."
-
Vaan loppuu se nauru lyhyeen!
Nainen
ei hellittänyt vaan kailotti siinä vierellä niin että puoliautio katu raikui.
Hidastimme
vauhtia jotta nainen etääntyisi ja erkanisi meistä, mutta sekin hidasti ja
jatkoi pommittamistaan.
-
Teillä mikään oikeus ole minulle nauraa!
Olimme
ihan jotta OO. Emme olleet ärisijään kiinnittäneet pienen pienintäkään huomiota
ennen kuin nyt kun se oli liittynyt takiaisena vierelle säkättämään.
"Mennään
tuonne Sportiaan sitä voidepurkkia hakemaan niin päästään tuosta huutajasta
irti", ehdotin
ja kävelimme viistoon ovea kohti.
Nainen
jatkoi matkaa kun ei heti huomannut poikkeamaa. Pääsimme ovelle
- uskallettu oikein katsoakaan naisen suuntaan. Joku nuorempi mies oli
menossa sisälle ja ihmeissään vilkuili yhä mesoavaa naista, jonka ääni
tuntui loittonevan; miestä näytti hymyilyttävän koko performanssi.
"Mikä akantekele
tuokin tuiki tuntematon", huokailin. Mieskin pudisteli päätään ja livahti liikkeeseen.
Me emme ennättäneet kunnolla tuulikaapista sisään astua kun jo nainen oli
taas kimpussamme:
-
Loppuu se naurunne kun kerron Karttuselle. Karttunen pistää kyllä teidät
ojennukseen.
Nainen
tunki itsensä liikkeen sisäpuolelle perästämme ja mesosi, uhkaili
Karttusellaan. Jäi ylätasanteen kaiteisiin nojaamaan ja möykkäämään kun me
pudottauduimme alas suksiosastolle. Jonkin aikaa kierteli akan kailotus pitkin
liikkeen hyllykköjä. Sitten kai akka kyllästyi seiniä haistattelemaan ja lopetti, tai
sitten kylmän viileästi ajettiin ulos.
Ei
sitä näkynyt enää kun voidepurkki pussissa palasimme kadulle arastellen jos se
kehno olisi sittenkin vielä jossain vaanimassa, se ämmä. Pälyilimme
aikamme ja sitten huokasimme.
Kohta
jo uskalsimme naurahtaa - toisillemme ainoastaan.
Aika selvästihän itseminä asiansa kertoi: totta kun puhuu niin kyllä sen heti huomaa.
14/314 km/e
Pertsalla
tienattua
sijoittajahan ei ilmaiseksi hiihdä: sarjassa euro per kilsa välietappi saavutettu
300 + 700
Nonniin
KOLMESATANEN
TAKANA
MURTSIKK
AA
Tonniin
seittemän
enää - pakkasta räntää tuulta ahavaa
IHAN AA !
Siinä raikuilun vuoden 2013 tarkennettu, toki vain ohjeellinen,
tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.
(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin
kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta.
Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan
vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa
puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin
ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)
Eipäs
siivota!
08.01.2013
- 13:00 | hikkaj | hyvinvointi, rakkaus, vapaa-aika, koti, liikenne, lapsismi, KIRJALLISUUS
pölynimurin ääni jo ...
.
KRydmanilta napattu
.
Vaan keksipäs Onni Eläkeläinen keinon tuota kammottavaa vekotinta vastaan, tosin siinä samalla meinasi hulahtaa lapsikin pesuveden mukana.
Annapas kun selvitän:
Aamuisin on Onnillamme tapana makoilla ja pötkötellä vuoteellaan puolille päivin, talviaikoina siis, jolloin Paratiisi ei kukkeimmillaan ole. Ratkoo siinä samalla maailman, maan ja pitäjänsä probleemoja, jos omiakin silloin harvoin kun niitä ilmenee. Miettii useimmiten kirjallisuusasioita: Onko Mukka parempi kuin Lassila, Päätalo Kilpeä kummempi jne.
Siihenkös sitten useinkin, nyt kun Parempikin putkeen pääsi, ilmestyy Parempi. Jo kaukaa kuuluu kolina, ja hurina sen kuin kovenee mitä lähemmäksi kaksikko pääsee, yltyy aivan mahdottomaksi pölynimurin kaiken tieltään latkiva mölinä. Aivan kuin Kilvet, Lehtoset, Dostojevskit imisi tuo pirunvärkki ohimennessään kitaansa Onni-poikamme päänupista. Makoilija-Onnin päähän jää vain tyhjä autius, useimmiten.
Vaan nytpä kävi Onnille onni onnettomuudessa: Posti-Maikki kantoi kirjeen, niitä mainoksia, joita ei aukaista - jostain syystä juuri tänään, vai olisko se eilen, aukaistiin, niin ettei pölynimurinkuljettaja asiaa pannut merkille. Onnikos pomppasi pystyyn! Ilo oli suur ja ylimmillään sisällön selvittyä: sieltä löytyneen 'lahjan' irrottaa hän tarkoin puitteistaan ja muun aineksen tumpaa roskikseen.
Ai ai että olisittepa nähneet Onnin ilmeestä edes osan kun hän kiinnitti lahjan oven ripaan ja astui itse kammioonsa! Siihen jäi, kaikessa rauhassa kellottamaan vuoteelleen. Ja mikä voiton riemu naamalla! - Nyt ei hädän päivää.
Sitten kävi ovi ja kuului ääni:
- Mikä tämä on!
- Lukee niin näkee, vastasi Onni äänekkäälle äänelle näsäviisaasti.
Pitemmälle emme taaskaan kertomusta voi jatkaa, siirrämme asian lukijan omille mielikuville. Sen verran vielä paljastamme kuvan kautta sen lapun josta moinen turhanpäiväinen ärinä aiheutui.
13/300! km/e
Sikamakee
Kovasikajuttu
07.01.2013
- 13:00 | hikkaj | MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, lapsismi,
voe mahoton!, ESITYKSET
tätä ei saata missata!
Uusinta elokuvasta nähdään ensi lauantaina 12.1. klo 12.40
Tänään palaan hetkeksi erityisopettajaksi ja muistelen mukavia aikoja apukoulunopettajana Kiihtelyksessä ja persoonallisia oppilaita muuallakin.
http://vimeo.com/18119323 > kohdasta 1 min 20 s - vau!
9/287 km/e
Eino
Leino humaloi oopperajuhlilla
06.01.2013
- 13:00 | hikkaj | lapsismi, KIRJALLISUUS, KILPI-Salama-LEHTONEN
Lehtoseen liittyen muutakin mielenkiintoista
RIP
Inha Putkinotko peräpuolelta
.
Jo ennen Jari Tervoa osasivat kuulut kirjailijat ottaa. Ja sekös meitä tavan pulliaisia huvittaa, ihmetyttää, jos tyrmistyttääkin: voiko tuommoisesta mitään suurta irrota!
Tässä empiessä Joel Lehtosen seuraavaa kirjaa, tarttuisiko Rakastuneseen rampaan vai mihin, taustoitan Lehtosta edelleen Pekka Tarkalla ja Tarkan Lehtosen elämäkerran ekaosalla, ks. ed. - Joel Lehtonen I - vuodet 1881-1917. Iso työ on saattaa Lehtosen kirjoja aikajärjestykseen, sillä Tarkka ei sellaista luetteloa ole kirjaan koonnut.
Näin olen poiminut alkutuotantoa matkan varrelta:
- PERM 1904 Kalevala-mittaa vapaasti
- PAHOLAISEN VIULU 1904 isä ja
poika
- VILLI 1905 isä ja poika
- MATALEENA 1905 kertomus äidistä,
Karolina Heikarainen
- RAKKAITA MUISTOJA 1911
raha/nousukkuus
- MYRTTI JA ALPPIRUUSU 1911 'tunnehymistyksiä'
- NUORUUS 1911
- MARKKINOILTA 1912 'turmelee nuorisoa'
-polemiikkia
- PUNAINEN MYLLY 1913
- MUNKKI-KAMMIO 1914
(valmis jo 1911) sukupuolitauti Lehtoselle
Nappasi. Munkki-kammion runot luentaan! Tilaus postiin Bookmanille ja pian ensipainos on näpeissä, 18 €. Kustannusosakeyhtiö Kirja Helsinki 1914 Osakeyhtiö Weilin & Göös Aktiebolag.
Jotenkin juhlalliselta tuntuu puristaa pehmytkantista kirjaa, aitoa alkuperäistä. T. Hämeenkoski ja Pekka Lappalainen ovat merkanneet omistuksensa ennen minua. Kuulen havinan. Sitä pian purkamaan!
Mutta itse Tarkkaa on menossa jo hyvää vauhtia ohi Lehtosen HS-toimittajakauden, mistä Joelilla on mielipide, valitus Sylvia Avellanille: "Ah, jos edes vanhana ukkona saisi elää vapaana, ilman saastaista lehtityötä ja kustantajia!"
Punaisen
myllynkin
olen selvittänyt, tai Tarkka selvittänyt minulle. Olemme päässeet Inhan aikaan,
Putkinotkoon Haukiniemeen/Lehtiniemeen Sääminkiin Savonlinnan kupeelle, missä
Joel yrittää auttaa velipuoltaan Aleksander Muhosta, Juutas
Käkriäistä, ja tämän pesuetta paremmille päiville mehtäläisen osasta.
Ylivoimainen urakka ei onnistu, mutta Putkinotko saa
aineksensa.
Sitäpaitsi
Inhasta on lyhyt matka piipahtaa Savonlinnan oopperajuhlilla, ja nähdä siellä Eino
Leinon tokkuroinnin ja öiset salamuhinoinnit puistossa Leevi
Madetojan sulhastaman L. Onervan helmoissa.
Sekoilevaa porukkaa tämä kirjallinenkin sakki.
Eipä
ihme jos Joeliimmekin jossain vaiheessa kunnon gonorrea tarttui.
Tulkaas
mukaan niin luetaan Munkki-kammiosta siitä ja sen saannista seuraavaksi.
Otetaakoon selvää oikein porukalla!
12/278 km/e
Rakastuisko
rampaan?
05.01.2013
- 13:00 | hikkaj | MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, lapsismi,
KIRJALLISUUS, KILPI-Salama-LEHTONEN
seuraava joel hakusessa
Tämäkö vai tuo Henkien taistelun jälkeen? Jos tää, vaikka tää on kerran jo käsitelty, intoa puhkuen. Jos sen ensin selais uudelleen ja kirjoittais vaikka kuten jo kerran jossain kirjoittanut olen:
Joel Lehtosen elämästä ja
taiteesta kertoo Pekka Tarkka, joka Markkinoilta-runokertomusta
ruotiessa pääsee Joelin sen hetkisistä kaipuista perille pariisien ja
eurooppojen jälkeen: yksinkertainen elämä.
Miten olis kuuliaiset Juvalla ja käväisy Mikkelin markkinoilla!
Jahvet Hepsulainen on järjestänyt tyttärelleen Impi Potentillalle häät Nuutti Massisen eli Nurkka-Massin kanssa. Se on silkkaa liiketoimintaa.
Joel parodioi. Kielosilla kantelon -tyylisestä lirkuttelusta Eeliel Persikka tekee lopun pamauttamalla äänekkään pierun.
Outo kirja, tuntemattomaksi jäänyt, Joelilta. Alkutuotantoa, ilmestynyt 1912, paljon ennen klassikoiksi päätyneitä.
Miten olis kuuliaiset Juvalla ja käväisy Mikkelin markkinoilla!
Jahvet Hepsulainen on järjestänyt tyttärelleen Impi Potentillalle häät Nuutti Massisen eli Nurkka-Massin kanssa. Se on silkkaa liiketoimintaa.
Joel parodioi. Kielosilla kantelon -tyylisestä lirkuttelusta Eeliel Persikka tekee lopun pamauttamalla äänekkään pierun.
Outo kirja, tuntemattomaksi jäänyt, Joelilta. Alkutuotantoa, ilmestynyt 1912, paljon ennen klassikoiksi päätyneitä.
Ja siirtyis sitten kyttyräselkään, katsois rakastuisko rampaan: Rakastunut rampa vuodelta 1922. Kertomus miehestä nimeltä Sakris Kukkelman, jonka esikuvana on kirvesmies Albert Johansson. Albertin rakentaessa saunaa saattaa Joel sanaa kuvittaja Kalle Carlstedtille, että tulisi katselulle, mutta 'varaa hyvä remeli mukaasi, vyöttääksesi mahasi, sillä kun katsoisit timperiini, halkeaisi mahasi naurusta!'.
Lähtökohtahan on herkullinen, mikäli SKS:n 2006 ilmestyneen Rakastuneen ramman esipuheeseen on uskominen. Kyseessä on yksi suomalaisen kirjallisuuden merkittävimmistä romaaneista niin kuin esipuheen kirjoittaja Irma Perttula arvioi.
Romaanin ovat aikanaan arvioineet Viljo Tarkiainen, "harha-askeleena runouden polulla", Magnus Björkenheim, "Lehtosen taiteellinen maku petti tällä kertaa valitettavalla tavalla", Erik Ekelund, "Tämä synkkä, täyspitoinen taideteos antaa totisesti puhua mädännäisyyden lostosta.", Aaro Hellaakoski, "ehkä kipeimmän kirjan".
Mielenkiintoista, suorastaan usuttaa kimppuun!
12/266 km/e
Arvaa
ellet tiedä!
04.01.2013
- 09:00 | hikkaj | nokkeluus, lapsismi, LAUANTAISEURA
testaa oletko noheva/lauantaiseuralaisen veroinen
Salassa pitänyt kokoontua: kova tunku ollut jäseneksi Lauantaiseuraan.
Ettei meitä aivan leijoniksi tai vapaamuurareiksi leimattaisi, järjestimme yleisen pyryn seuraan tässä uuden vuoden aattoiltana.
Osa
pyrkijöistä uskoi omaan nokkeluuteensa ja antoi tasoitusta, muka, saapumalla
pyrintötilaisuuteen liikutetussa tilassa, suoraan sanottuna melkoisessa tinassa (Sn). Näki heti ovelta että
turhan tapaavat.
Osa
taas oli liikaa hieronut ja harjoittanut älynystyröitään, niin ettei enää
terävimmillään voinut olla. Tästä prepanneiden ryhmästä kaikki reppasivat,
harmi.
Loppukolmannes
olikin tavallisia taunoja: ei puhettakaan läpimenosta.
Yhteisesti
jouduin illan päätteeksi toteamaan: "Teille tulee semmoinen Alku-
tai Ekaluokkakeskiarvo." Samalla siinä vihjasin oikean
vastauksen henkilön etunimen, jota tosin ei olisi tarvinnut tietääkään.
Kukaan ei toki itkien tilaisuudesta poistunut, koska pyrkijöitähän eivät seuran säännöt sido, ainoastaan jäsenet joutuvat Kaiku-leikissä Kotiin vai kapakkaan! julmasti lähtemään kotiin jos tieto ei riitä. Yksikään toiselle sadalle nousevasta pyrkijäjoukosta ei pystynyt nimeämään poliitikkoa sanaprobleemasta, vaikka aikaa oli vuorokauden ja siis vuoden vaihteeseen.
Kauppa-armonainen
Miten siellä kotona: kuka on tuo uros?
Lyödään luukut kiinni ja palataan astialle kunhan päästään pyhille. Lykkyä pyttyyn!
12/254 km/e
Sotaanlähtö
03.01.2013
- 13:00 | hikkaj | harrastukset, lapsismi, voe mahoton!
verkot vetehen
Kirjoitti Y Ystäväni
ja kertoi uuden vuoden suunnitelmistaan suurinpiirtein niin että muuttokin
olisi yksinkertaisempi asia kuin jokavuotinen talviverkkokalastuksen
aloittaminen: jäälle meno on kuin sotaan lähtö.Varustus:
- - ahkio
- - kaira
- - tuura
- - kourulapio
- - jääsaha
- - kirves
- -puukko
- - uittolauta + narua
n. 60 metriä
- - verkon uittonaru n. 60
metriä kelalla- kelan akseliksi 1m pituinen
keppi
- - narun koukkausväline
(tein 2 metrisestä pajukepistä)
- - 3 kpl verkkokeppejä
(pajukepit, joissa kaksi haaraa; alempaan sidotan verkkojata, ylemmästä
keppi riippuu avannolla)
- - 3 kpl noin 1 m
pituisia pajukeppejä (joihin em. keppi ripustetaan avannolla)
- - 4 kpl normaalipituisia
verkkoja tai 2 kpl kaks´pitkiä verkkoja
- - reppu
- - jäänaskalit (tuskin
nyt tarpeelliset, kun jäätä n. 20 cm)
- - liukuesteet kenkiin
- - lämmin mutta ei liian
lämmin, tuulen pitävä pukeutuminen (pilkkihaalari hyvä olla mukana)
- - kumihousut
- - myssy ja päänsuojus,
karvahattu varalta
- - ehjät kumisaappaat +
kahdet villasukat
- - kumisormikkaat
vaihdettavilla sisäsormikkailla, rukkaset ja kintaat
- - käsipyyhkeet,
talouspaperia
- - Jaffa-pullo janoon
- - kännykkä
- Ainakin tuon verran rojua on oltava kun hyökkäys alkaa, sano.
Tuohan on melkein yhtä hankalaa kuin hiihtämään pääseminen, varusteluettelokin miltei sama molemmissa. Talviverkkokalastuksessa sentään se helpotus, ettei kaikkia kamoja tarvitse päällensä kiskoa, verkkoon pukeutua: osan voi työntää piiloon jään alle!
Kun sisätiloissa uuninkyljessä ähellät varusteet niskaan,
ensin haalittuasi kampeläjän siihen lattialle eteesi, oitis puristuvat
ensimmäiset hikikarpalot paidan läpi ja kohtakos olet märkää
poikaa!
Vaan sitten kun ulos pääset niin mikäs ei
ole survaista suksi lumelle: on ilo ylimmillään pertsaa hiihtävän
hiihtäjän hankia hangatessa - ei riu'un riukua ylimääräistä, ei
vastoinkäymistä mitään.
Toisin kuin Y Ystävälläni joka eilen raportoi oikein kuvan kanssa:
"Niinhän siinä kävi, niin kuin
mie pelekäsin: uittolauta on jonniijoutava rakkine! Olen ostanut sen joskus 20
vuotta sitten, mutta käyttänyt joka talvi uittosalkoa (n. 12 metriä pitkää
yleensä 2 tuuman rimasta tehtyä riukua). En muista, miksi laudan jätin
pyörävajan nurkkaan. Nyt sen ainakin luulen tietäväni. Kun sen eilen sain jään
alle, niin parin nykäisyn jälkeen se tuli narun perässä suikuna takaisin. Taisi
ennätys olla nelisen metriä jään alla, ja sitten takaisin."
melperiläisittäin
12/242 km/e
Aurinko
Lapin sääkartalla
02.01.2013
- 13:00 | hikkaj | LENNU, lapsismi, voe mahoton!
vaikka on kaamos!
" HV
Hj
Ootkos
huomannu miten meteorologit tv:n sääkartalle ripustavat auringon kuvia?
Kaamoksessa mikkään aurinko näy!
Ei Paavo
Salmensuu noin ulalla ollut kuni nämä tytönhuitaleet.
tuus Lennu "
K ei sentään ole kuvassa
näkyvissä, itelläni on tapana sanoa mihin milloinkin kartalla K
on sijoitettu, että 'kas kas tuonnekin on perustettu K-kauppa ja sieltäkin sais
plussaa ostoksista!'.
Valoistuvaa
Arkea & Uutta Vuotta teille kaikille, jotka tällä potulla
pistäydytte!
Yritetään
harventaa - puolin ja toisin.
5 kommenttia
Vanhassa
vai uudessako vara parempi?
heti vuoden alussa probleemi
1.1.2013
Mistä sen tietäis
mistä päin tuulis
jos.
Säkki päässä pysyttelis
vain.
Tuntisko tuulta lain
ja
säilyiskö muulta
ain?
20 ja 13 tai 13 ja 20
Siinä raikuilun vuoden 2013 tarkennettu, toki vain ohjeellinen,
tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.
(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin
kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta.
Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan
vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa
puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin
ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)
6 kommenttia*************************************
Helmikuu 2013-KL
**************
Taiteilijakukkula
Hietaniemen hautausmaalla
28.02.2013
- 13:00 | hikkaj | KIRJALLISUUS
siellä lepää Spede kevyemmästä sarjasta, Akseli Gallen-Kallela raskaammasta
.
.
Ei auta: on palattava taas taiteeseen. Kyllä sitä syömättä ja juomatta viikon kaksi pärjäilee muttei ilman taiteita!
Kalevalan ja Onnin päivän kunniaksi siirrymme Hietaniemen hautausmaalle.
Siellä sijaitsee Taiteilijainmäki, tutummin Taiteilijakukkula. Mäelle on haudattu ansioituneita eri taiteen alojen edustajia, yhteensä 50 persoonaa. Nyt mäki on täynnä. Ensimmäisenä alueelle haudattiin tuo kalevalainen taidemaalari Akseli Gallen-Kallela vuonna 1943 ja viimeisenä graafikko Pentti Kaskipuro vuonna 2010. Muutaman puolisokin on haudattu mäelle, mm. Alvar Aallon kaksi puolisoa.
Lähettyvillä, muttei Taiteilijakukkulalla, lepäävät Eino Leino, Fredrik Pacius, Leevi Madetoja, Simberg, Schjerfbeck, Edelfelt ja Järnefelt.
Kukkulalle kätkeytyy siis vähintään puolensataa tarinaa, joita Arto Teronen ja Jouko Vuolle valaisevat teoksessaan Taiteilijakukkulalla Suomalaisia taiteen tekijöitä erittäin mielenkiintoisesti.
Teoksen henkilökuvat perustuvat merkkihenkilöiden läheisten, kollegoiden ja ystävien muistumiin.
Kirjan kokoojat kertovat elämäntarinat kiinnostavasti ja kohteitaan kunnioittaen. Esiin piirtyy valaiseva, kunnioittava mutta hymistelemätön väläys kuuluista suomalaisnimistä. Yksi parhaista teoksista lajissaan.
Sietäisi tipoittain blogipotussa yksi kerrallaan läpikäydä, vaan mitä sitä nyt uudelleen lämmittää: hankkikoon jokainen oman Taiteilijakukkulansa kirjakaupasta tai kirjastosta - siinä ei aika hukkaan kulu kun näitä persoonia alkaa lähemmin tutkiskella.
Itse tempaisin ensimmäisenä Pertti Pasasen (1930-2001), joka oli kekseliäs kuin kettu pihlajan alla ja kilpailuhenkinen viimeisen päälle ja jota äitisuhde riepoi läpi elämän. Toiseksi sukelsin Tarmo Mannin (1921-1999) kelkkaan, jossa kyytiä riitti: naurua jos nikotteluakin. Kansallisteatterin Willensaunassa Gogolin Mielipuolen päiväkirjassa hänet näin kahden tunnin monologissaan ja ihmettelin sitä eläytymistä ja jaksamista; nyt selviää että eipä siinä paljon näytellä tarvinnut: oli vain oma itsensä.
Sitten
Mika Waltari (1908-1979),
tuo nero joka Rajalan Unico mystican, Waltari
elämäkerran, mukaan oikeasti pelkäsi
ajoittain Marjatta-vaimoaan.
Ja
sitten Paavo Rintala (1930-1999), jolla ei sijaapaikkaa,
Karjalan jäätyä, maailmasta löytynyt ja joka oli kotonaan
vain maailmankirjallisuudessa. Appiukko Tahko-Pihkalakin murskasi
vävynsä tekeleen, sen Sissiluutnantin perusjuuria myöten. Yksinäinen
mies, joka ryyppäämistään puolusteli eksistentialismillaan, mutta jolle
umpiraitis Antti Hyry puolestaan esitti vasta-argumentin: "Ja sen takia
kun minä olen tällainen eksistentialisti, niin en juo."
Joi
tai ei, kuolema vie, Paavo Rintalan lähtöpäiväksi tuli 8.8.1999, kuukauden
päivät vaille 69-vuotiaana.
Kukkulalla
lepää myös Heimo Haitto (1925-1999), Karjalan kasvattipoika,
jonka isä luovutti Viipuriin viuluoppiin Boris Sirpolle alle
kouluikäisenä sopimuksella ettei ennen 18 vuoden ikää vanhemmilla ollut lupa
tavata poikaansa eikä pojalla vanhempiaan. Åke Lindman (1928-2009), o.s. Järvinen,
maajoukkuejalkapalloilijakin, josta Puskas sanoi ettei ikinä ole tavannut niin
helppoa ohitettavaa. Akseli Gallen-Kallela (1865-1931), joka kuoli Tukholmassa ja
josta tytär Kirsti on kertonut: "-- ravintolan kiviseinään
nojatessaan isä sai sysäyksen sairastumiseensa keuhkokuumeeseen."
Eila
Hiltunen,
Leif Wager, Tauno Hannikainen, George
de Godz...
Tuonne
on ensi kesänä tehtävä retki, Hietaniemen
hautausmaan kukkulalle, pyhiinvaellus - melkein.
Hieno
kirja, jonka hautakuvitus jää turhan vähiin ja se vähäkin sen
kummemmin selittämättä.
Warre-aika
27.02.2013
- 13:00 | hikkaj | harrastukset, Sijoitus/kauppa, liikenne, lapsismi
jos warrettaa niin on aika ostaa ja myydä
Tuli postia.
Mutta sitä ennen kuitenkin, kuten Iskelmäradiossa ja televisiossa kuuluttaja kerraten kertoo, kuulemme kertomuksen Kesälahden kyläkoulunopettajasta joka vaihtoi auton uuteen eikä tarvinnut ollenkaan välirahaa. Tämä opettaja ei ole se kirkonkylän koulun opettaja joka vaihtoi vararenkaan autoon eli oli juuri tunkannut takapyörän ilmaan, kun paikalle pyöräili kyläpoliisi, joka kysyi mitäs opettaja meinaa.
Käytiin lyhyt keskustelu:
-
Puhkesi re-rengas ja vai-vaihdan sen, vasvastasi opettaja vilttihatun alta.
- Tuo
eturengashan tuo lättänä on, vaiha mieluummin se, neveuvoi kyläpoliisi
ja polki eteenpäin.
Tämä
nyt ko. opettaja on se joka vaihtoi Saabinsa Wartburgiin ja iloitsi
kaupastaan kun kiertävä erityisopettaja poikkesi koululle ärrää opettamaan.
-
Älytöntähän on maksaa välirahaa ja saa silti jo käytetyn auton, kun toisesta
liikkeestä sain uuden Warren ilman rahaa. Ei niitä kuten tiedät uusia
autoja näillä palkoilla niin vain ostella.
- Ka
kävishän tuon iän vaikka ärrä-harjotteluun, myönteli kiertelevä
eritysiope.
Niin iloitsi syrjäkylän koulun opettaja Kesälahdella muinoin: ei tainnut olla ajomiehiä, ei ainakaan perillä asioista.
Niin kuin perillä on nykyaikasempi opettaja, tosin eläkkeellä - noista warreista. Eivätkä ne ole autoja vaan warrantteja.
Semmoisia nopeita arvopapereita, joilla voi käydä kannattavaa pikakauppaa pörssissä ja joilla on juoksuaikansa, kuten eläkeläisopettajalla muinoin oli ja niin kuin omistajallaankin niillä on aina rajoitettu voimassaolo- eli elinaika, jota siis kutsutaan myös juoksuajaksi.
Vähän opastusta sekä teoriapuolta ja kannustusta tietämättömille: Warrantin vipuvaikutus merkitsee sitä, että voit pienellä panostuksella saavuttaa suuren tuoton. Ostowarranttia meidän alanharrastajien keskuudessa nimitetään kotoisasti calleksi ja myyntiwarrantti on putti. Jos uskot osakkeen laskuun, pelaa Puttepossuilla, jos taas uskot nousuun on Kalle-pelin paikka; eikä osake maksa kuin murto-osan oikeasta osakkeesta: esim SAM 130620 NDS 28 o eilen 19 senttiä! (kun itse Sampo-osake 28 €!) Riski tosin on hirmuinen kesäkuussa voi kaikk' olla männyttä kalua.
Etteköhän jo näillä neuvoilla osaa päästä rahoistanne kuten pääsi sittemmin Wartburgin ostanut kyläkouluopettajammeki tai tämä emeritus, jolla autoa ei ole enää ollenkaan.
Enempää ei sovi tässä neuvoa eikä opastaa - neuvokoon Nelskylä lisää - , muuten voi joutua vastuuseen toisen ihmisen harhauttamisesta toimiessaan suosittelevana sijoitusneuvojana. Ei muuta kuin: Aukaiskaa kuvaruutu pöytätietokoneestanne ja pankaa ruletti pyörimään!
Niin siitä postista: Ystävällinen lukijahenkilöitymä sai vihiä muinaisesta warreinnostuksesta kuten myös filatelismista, joka kohdistui tosin vain uusiin postimerkkeihin ja lähettää paukasi kaksi kärpästä yhdellä iskulla: listan käyttämättömiä leimattuja DDR:n aikaisia autopostimerkkejä, joissa kaiken järjen mukaan täyty olla Warrejen kantaisiä kuvattuina.
Ich danke von ganzem Herzen. Kiitos.
+0 16/800! km/€
Viisumianomus
26.02.2013
- 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, voe mahoton!
tunnelma katossa
Vuotta 1968 mentiin kun se ihka ensimmäinen Leningradin reissu tapahtui niiden monien sitä seuraavien.
Aluksi Pietarhovin suihkulähteet solisivat ja aurinko paistoi, eikä Pietari Suuri tuntunut ollenkaan niin pahalta kuin Veikko Huovisesta tämän kootessa tsaarin töllöntöitä kirjaansa Pietari suuri hatun polki.
Ainoastaan se jäätelönlötterö tuntui syömättömältä, jopa äidistä, jolle kaikki ruoka aina ja joka paikassa kelpasi: hivautettiin moinen töhnä puiston pusikkoon; tuo nyt mikään rike ollut kun kuvitteli miten tsaarin vieraat olivat maanneet ja mellastaneet viikkotolkulla nurmikoilla, ympäripäissään rietastelleet. Vaaleanpunainen shampanjalasillinen, yksi vain, maistui meillekin, ja se o l i maukasta! Ja ne metroportaat uskomattoman pitkät! Ja sokkeloinen metroverkosto, joka kuljetti kauas esikaupunkeihin, oli harhaanjohtava.
Mutta onneksi kadulta löytyi Pavel Kolodishnev, joka saatteli eksyneen Europeiskajan oven eteen kilometrien kävelyn jälkeen. Jätti Pavel osoitteensakin mutta varoitti kirjoittamasta.
Ja ah! Eremitaasi, ja ah! Nevan ylösnostetut sillat illan mentyä yön tullen. Entä Pietari Paavalin linnoituksen kultainen torni ja siellä se Dostojevskin selli. Miten tuntuikin käsittämättömältä kun kanssamatkustajat haukkuivat kaupunkia rumaksi ja rappiolla olevaksi. Vaikkei tarvinnut kuin karistella silmistään väärää maalia pois ja paikata lohkeamat talojen seiniltä.
Kuulakärkikynä käteen ja täyttämään: Olen tietoinen...Lupaan lähtemään...Vakuutan...En vaadi...
Hyvissä
ajoin on hakemukset rustattava.
Saas
nähä miten nyt on asianlaita ja pääseekö sinne ja ovatko proopushkat kunnossa,
antaako lähetystö luvan aikanaan matkustaa, olenko ollut tarpeeksi
tuhma Neuvostoliitolle ja kyllin kiltti Venäjälle, ainakin olen parhaani
yrittänyt - ja teeskentelemättä.
Press-kortin lupaan jättää kotiin. Ja tutkivan dzjurnalismin.
Josko nuo pääsiäiseksi päästäisivät niin ei tarvitsisi Valamon riitoja mennä Heinävedelle ratkomaan.
+1 10/784km/€
luistellen
Kunnanjohtaja
vesipoikana
ihan pienestä kiinni kuntalaisella
Hyvä juttu voi jäädä huomaamatta, jos se julkaistaan jossain pienessä julkaisussa tai kaukana itärajalla.
Pohjois-Karjalassa
ilmestyy Viikko Pohjois-Karjala,
kannattava lehti jonka demarijohto hylkäsi vuodenvaihteessa ja jätti oman
onnensa varaan. Vaan nämäpä omaonnelaiset eivät olleet moksiskaan
ja perustivatkin Kansan Valta -nimisen osuuskunnan, joka pelasti
vuodesta 1905 ilmestyneen lehden jatkoille.
Lehdessä pakinoipi Tohmajärven entinen kunnanjohtaja Korpelainen, jos Leilakin sieltä Moskovasta, ja niin hauskoja pakinoikin että täytyy täten saattaa koko valtakunnan tietoon, miten kunnanjohtajilla on tapana palvella täällä päin viimeisen päälle.
Kas näin:
Muuan hyvä veronmaksaja (huono) oli soitellut yöllä kolmen jälkeen selvinpäin (humalassa) Korpelaisen kotipuhelimeen ja haukkunut kunnallisen vesijohdon toimimattomuuden kun ei nytkään edes rokilasiin lantrinkia juoksuta, vaikka maksut on kunnossa (maksamatta) niin ei tipu ei tirise.
Vaan mitä vielä, kohta riitti rokilasiin vettä.
Kunnanjohtaja haahuili
kyökin puolelle ja laske lorotteli kolmen litran peilarin täyteen
kunnankraanavettä. Askelsi ulos ja ajeli viiden kilometrin päähän peilari
kädessä keikkuen.
Oli
kuulemma ollut vastaanottaja hämmästynyt ja naama näkemisen
arvoinen. Kuten oli oltu Korpelaisen kotonakin Teuvon palattua yölliseltä
vedenheittoreissultaan.
Muuttakaa etelän miehet sekä naiset Pohjois-Karjalaan - palvelujen pariin!
+0 13/774km/€
Jehovalainen?
otaksun
väärinkäsitys
Valkoinen auto ajoi pihaan juuri kun kaikki hiihtovermeet olimme kiskoneet niskaamme ja olimme valmiina astumaan ulos.
- Pahaan saumaan ukko tupsahti, nyt ei kyllä oo aikaa Jumalalle.
-
Ei, tulee kuuma ja sitten kylmä ja se on flunssa.
- On
se niitä, siistit vehkeet ja salkku.
- Ei
kyllä ilkeäisi poiskaan hätistellä. Ihan ne asialla ovat.
Siirrymme
pihamaalle. Kultasankainen vanhempi herrasmies puristaa salkkua ja
tervehtii.
-Meillä
hyvä kun tuosta lähtee aitan takaa latu.
Teen
juttua kun mies ei pääse asiaansa.
- Jo
on reilusti yli puolet talven tavoitteesta kasassa.
Jatkan
kun ei vieläkään toimita asiaansa.
Sitten
yllättäen rämäyttää vaimo: - Pietuhan se on!
Pietu
myhäilee, ei oo ihan äsken meidän pihassa käyny, liekö ikinä, vaikka on tuttu
mies.
-
Myö kun luultiin sinua jehovalaiseksi, oot niin särmännäkönen mies kun
parraissasi kulet.
Pietua
naurattaa: - Vai vielä jehovalaiseksi! Jäseneksi tulin kyselemään.
-
Mepä kysytään ensin nikkaroimaan, vieläkö rakentelet? Pitäs kaiteet ja lattia
uusia ja mökin kaivo kun vinttikaivosta katkesi poikkipuu ja...
-
Vähiin on jääny rakentaminen, jotain sipistelen, kaheksannellakymmenellä
puolessa ...
-
Jos ainakin kävisit sitä kaivoa pistäytyisit katsomassa keväämmällä...
Se tärppää, siihen sulaa ja taitaa suostua tämä 'jehovalainen':
- Ois miula koristelliset piirustukset
veivikaivosta tallessa. Yhen tein joskus. Vuan kahotaan kohan lumet sullaa.
-1 13/761km/€
Uskolliset
ystävät jäävät
23.02.2013
- 13:00 | hikkaj | lapsismi, KIRJALLISUUS, KILPI-Salama-LEHTONEN
tämä teille
ed. 4. tästä
A. Aina silloin tällöin, ja väliin aika useinkin, testaan lukijoita eli kirjoitan kirjallisuudesta intohimolla ja sisäpiirissä seisten. Se toimii kuin kärpäsläppä: läpsäyttää joutavat roikkujat pois lukupiiristä.
Silloin meitä jäljellä on vain hyppysellinen eli Sinä, minä ja muutama muu.
Joskus taas, B., houkuttelen kaikenkarvaista väkeä työntämään kättä mehiläispesään surraamalla Jari Tervon humalan päällä tai Matti Nykäsesen tai Johanna Tukiaisen sen, tuon Ilkka Kanervan kaunottaren. Silloin meitä on koossa parvin, pilvin pimein.
Tämä kirjallinen viikko on toiminut taas puhdistuslaitoksena eli tehtävässä A..
Päätämme sen Sakris Kukkelmaniin, tuohon Joel
Lehtosen Rakastuneeseen rampaan, joka vihdoinkin on saanut
kontaktin unen ja ennustajaeukon lupaamaan naiseen, Melmaan,
laitapuolen naiseen, joka asuu Pelastusarmeijan turvakodissa.
- Mielikuvitusta! huudahtaa moni lukija ja lopettaa blogin ja
kirjan lukemisen tähän paikkaan.
Kaiken on oltava totta, Jumankauta!, eikä
mitään lorua.
Monessa lukijassa asuu lujassa Päätalon Kallen
isä-Herkko eli 'heitä helevettiin nuo lorukirjat'-tyyppi.
Mutta eihän se niin voi mennä. Totta maar totta on kaikki, jos ei
muuten totta, niin ainakin olemme päässet kirjailijan mielikuvituksen
totuuteen. Sitä paitsi Rakastuneen ramman esikuvana on oikea henkilö
vakuuttaa Pekka Tarkka Joel Lehtosen mustelmien toisessa
osassa: "Rakastuneen ramman Sakris Kukkelmanin esikuva oli
Lehtosen saunan rakentaja kirvesmies Albert Johansson."
Minua lukijana ei haittaa tippaakaan, onko tarina totta vai epätotta, onko siinä juoni vai onko olematta. Olennaista on kirjan vire: miten hetki on tavoitettu, luotu olotila, annettu kuva ihmisen sisimmistä tunnoista jne. Ai että se sattui hermoon oikeaan ajankohtaan aikoinaan kun poikalyskan äidinkielen lehtori-Vieno äidillisesti neuvoi: "Lukekaas pojat Michel del Castillon Kitara. Siitä näette muutakin kuin kyttyräsoittajan, voitte symboloida sen omiin vaikeuksiinne." Niinpä, ja sen verran oli jo älyä että ihan omin neuvoin osasi jatkaa del Castillon Tanguy, aikamme lapsi- esikoiseen.
Pakotti se Vieno Gogolin Kuolleet sielutkin lukemaan, mikä sekin pakko oli siunaukseksi ja ikuiseksi iloksi.
Mutta siis Kukkikseen tuohon nyt oikeasti rakastuneeseen rampaan:
jokohan vihdoin on syrjäiselläkin oikeus onneen. Olemme kirjan puolessa
välissä, sivulla 110. Sakris on saanut timpermannin töitä - koiratarhan
rakentamista - liikemies Suomenmaalta omituisen onnettomuuden myötä -
Suomenmaahan ampui Sakrista jäniksenä - ja rakkaustarinakin alkaa edetä nyt
kun Sakris on aikansa mourunnut - Ahhah tui tui! Kultu,Kultu!
Terve, terve kultuni! - Melman akkunan alla.
Se ainoa kuva, joka on Sakriksen kämpän seinällä ja johon Sakris
on mielistynyt, odottaa täyttymistä: Romeo löytämässä Juliansa
- kuten siinä kuvassa?
Hys hys edetään edelleen varovasti, rakastavaisia häiritsemättä.
Nähdään sitten miten käy.
Näkemisiin!
-4
18/748km/€
Kirja
yhä lautasella
22.02.2013
- 13:00 | hikkaj | MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, lapsismi,
KIRJALLISUUS
levykirjaraatimme jatkuu, novellivoittaja vielä ratkaisematta, matka päättymässä Hartwall Areena jää oikealle
jatk. edellinen tästä
10.6.
Rakas päiväkirjani, olen tavannut ihanan miehen ... Hänen
nimensä on Petri Tamminen ja hän on kirjailija Kirjailijat ovat ihania.
15.6
Tätä on rakkaus. Aamulla hotellin vuoteessa hän lausui
minulle runon.
Viiden minuutin novelli on kolmen minuutin levy -revyymme, ja siis junamatkamme maailmalle, on pahasti kesken, yhdestätoista tasku/matkanovellista ainoastaan viisi läpikäyty - ja pian jo Lahdessa! Katsomme nyt lopuista niin monta kuin aika sallii.
Aloitamme vähemmän tunnetun tekijän äänellä: Taija Tuominen Elämä ei ole kebab-passi.
Tunteet
vaativat adjektiiveja, varsinkin rakkauden tunteet. Niitä Taijalla riittää,
niitä adjektiiveja jos hukkaan valuvia tunteitakin. Mennyttä et takaisin
haikailemalla saa, ei nainen Markustaan. Adjektiiveista miinustan ja
annan seiskan. 7.
Taijan
vastapariksi tässä pudotuspelissämme valikoituu Riku Korhosen
Leipäjono. Kuinkas sattuikaan heti kebabin perään! Tietysti,
Korhosesta kun on kyse, hän vie meidät viinanhöyryiseen baariin, velkoja
perimään. Mies saa lopulta leipäjonossa turpiinsa, samanlaisen punajuurisilmän
kuin velallisensa on saanut aiemmin. Tehokas, ilman adjektiiveja, ammattikirjailijat
karttavat niitä. Pisteet Rikulle 9-7.
Sitten
Petri Tamminen Erään ihailijan päiväkirjaa. Ihan
oikeasti: sytyttävää, nokkelaa.
Päiväkirjanovelli
loppuu niin kuin novellin on loputtava: yllätykseen. Tai no yllätysten yllätys
tuleekin jo puolessa välissä lukijaa vastaan kun kirjailija Petri Tamminen
tulee ihailijanaista vastaan, joka hämmästyy, kun poikamieskirjailija
Petri Tamminen onkin ukkomies, perhe rattaineen
kävelee Stockan ovilla vastaan, MUTTA: viis
siitä! Ovelasti käytetty päähenkilön nimeä. Miksen ole aikaisemmin kuullut
koko kirjailijasta mitään? Oma vikani. Kilpailkoon Tamminen yksin, aika
suvereeni tapaus. Lähentelee jo kymppiä - annan ysipuoli, 9½.
Eino Santanen saa taistella Anu Holopaista vastaan. Nyt ulos tapaamaan ihmisiä, Pekka! on Einon novellin nimi, Anun Yksi kaksi kolme neljä ja viisi NYT! Santasen vuokralainen saa soiton, monta soittoa, vuokraajalta, joka putkiremontista huolimatta haluaa repiä eto kämpästä kiskurivuokraa. Anun novelli on valoisampi, kokoelman valoisin, lämpimin, leikkisin, riemullisin ja mitä näitä adjektiiveja nyt onkaan. Heinäkuussa luvunlaskun jälkeen hypätään navetan heinävintillä heinäkasaan niin että pölähtää ja valahdetaan aina navetan puolelle saakka.
Pisteistä viis! Päästään tunnelmasta toiseen yhdenäkin. Piristävää.
Ahas,
Finlandia-talo näkyy jo. On noustava päällystakille.
Harmi
että ajan puutteen vuoksi kafkamainenkin Puutarhurin tyttäret
jää raadiltamme arvostelematta, Tiina Raevaaran painajainen
jää kyllä mieleen: tyttö juuttuu talonvangiksi kun piikkiruusut kasvavat
ikkunoiden ovien aukkojen kaltereiksi.
Näpäkkä
kirjakoko, näpäkkää luettavaa. Kirja povitaskuun.
Jääköön
Voittaja ratkaisematta, koska eihän kirjallisuudessa kilvoitella -
koskaan. Eihän?
23.6.
Voi rakas päiväkirjani, tämä on elämäni yksinäisin
juhannus.
26.6.
Petri on palannut. Hänellä on ollut hyvin raskasta. Koko
hänen elämänsä on raskasta. Kirjailijat uhrautuvat ...
Petri
Tamminen Erään
ihailijan päiväkirjasta
Taskunovellit
Karisto 2013
Kuva:
Antti Seppänen
Petri Tamminen
-1
14/730km/€
Nokka
kirjaan kiinni
21.02.2013
- 13:00 | hikkaj | MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, lapsismi,
KIRJALLISUUS
Imatralla herään
jatk.edellinen tässä
"Ja he kahden: äiti ja Immi, Immi ja äiti, aina kahden. Hän oli tarkastanut kännykän huoneessa: ei viestejä, ei puheluita. Huomenna he lähtisivät kotiin. Laukut oli jo pakattu, huone oli paljas ja kääntänyt puhtaat kasvonsa kohti seuraavia, jotka tulisivat heidän jälkeensä. Kohisevassa lentokoneessa he palelisivat, valmistautuisivat valkeaan valoon ja viileyteen, joka kotona odotti."
Äiti
tytärtä aikuistamassa etelän aurinkorannoilla. Mikä siinä on että lopulta
on haikeus vallitseva kun on hiekkaa, lämmintä ja etelän yötä aikansa
nauttinut? Sirpa tavoittaa tunnon, menee kärkeen: kasin saa, 8.
Eilenhän
Tuomas Kyrö sai 6
ja Taija Tuominen 7.
Tiheästä
tunnelmasta nyt ja tässä pyöräytän Rosalle peräti ysin, 9.
Lappeenrannan
kasarmit eivät asemalle asti näy.
Kouvolassa
kohta. Täytyy siirtyä ravintolavaunuun mieli ennättää tällä matkalla ja
poikettava vessaan mennessään, suunnittelen.
Vielä
kuitenkin Ville Hytönen ja Sellaisena iltana. Niin
pehmeätä ja niin kovaa, pehmis koviksena baanalla. Ei niin kovaa kundia etteikö
pehmeys pohjimmaisena. Ottaa se aikuistuminen koville, pitää näyttää voimansa
ja tapella kapakoissa ennen kuin on valmis tunnustamaan ja katumaankin: "En
olisi täällä, jos minulla olisi joku joka minua odottaa ja rakastaa."
Niin
sanoo Villen minä pölyssä baarin pölyssä, muttei kuitenkaan niin epäuskottavan
uskottavasti kuin Matti Nykänen. Ville häviää Rosalle niukin naukin, kasipuoli, 8½.
-
Ovat nämä ihan toista luokkaa kuin lehtijutut! Nämä taskunovellit junan toisessa
luokassa, intoilen ja poistun ravintolavaunuun.
Helsingissä
ollaan vasta parin tunnin päästä. Hyvin ehtii lukea loput kuusi
novellia Kouvolan jälkeen.
"Kesä jäisi tänne. Suru jäisi tänne. Immi katsoi perheitä,
pöytiä, simpukoita ja äidin pehmeitä kysyviä silmiä."
Sirpa Kähkönen: Sorbettisydän.
Taskunovellit. Karisto 2013
Kuva: Heini Lehväslaiho Kuva: Katja Lösönen
-6
13/716km/€
Kirja
levylautasella
20.02.2013
- 13:00 | hikkaj | MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, lapsismi,
KIRJALLISUUS
levyraatilaisena luen junassa matkalla Joensuusta Helsinkiin Kiteen paikkeilla ensimmäisen novellin
kuvat
blogista Kati Aviron-Violet
"Alkoi kuiskinta. Mehiläispesämäinen surina täytti pääsi. Menikö jokin sittenkin vikaan? Jäikö vihkoon jotain noloa, kirjoittamasi runo, jonka olit unohtanut sinne... Harrastus josta et TODELLAKAAN halunnut hiiskua kenellekään..."
Taskunovellit Karisto 2013
Toimittanut
Vilja-Tuulia Huotarinen
Onpa käteen käypä kirja! Mukava kuin ryynipiirakka, kuin lämpimäistä kädessään pitelisi. Kuin Hipsuvarvas ja Nököhammas - muistattehan ne osin kuvitetut A5-kokoiset kirjaset ennenvanhaiset ihanat.
Nyt Karisto on tehnyt kooltaan juuri sellaisen, kämmeniin upotettavan Taskunovellit-kirjasen. Lyhyt novelli yhdeltätoista kirjoittajalta plus yksi sarjakuvanovelli Tommi Musturilta ikään kuin kaupan päälle.
6500
merkkiä korkeintaan, 6-9 sivua on kustantajan mukaan riitettävä napakkaan
novelliin näin Nuoren Voiman Liiton Novelli palaa! -vuonna.
No
mikä ettei: nämä viiden minuutin novellit ovat kuin kolmen minuutin
kutkuttavat levykipaleet - menomusiikkia junamatkalla Joensuusta
Helsinkiin; kihelmöi joka paikassa, koska ollaan jo
matkalla maailmalle.
Kirjoittajista Tuomas Kyrön, Riku Korhosen ja Sirpa Kähkösen tiedän, Roosa Meriläisen Simo-maisterin vaimon eduskuntavuosilta, loput nimet ovat vielä ulkopuolella sivistykseni.
Siis heihin kiinni ainakin. Harmi kun heistä ei kirja kerro, edes syntymäaikaa, minkä nyt voi tekstistä ja aihepiiristä päätellä.
Viimeisen novellin nimi on niin ruma että enimmät luulot lämpimäisestä karisevat kättelyssä, ripspiirakka tosin jää ja pysyy. Niin on ruma nimi novellilla etten taida tähän panna en räntätä. Luen Laura Lindstedtin, enkä tohdi, en ainakaan alanimeä.
Juttu pitää hereillä, hyvinkin hereillä, ynnä open aistit avoinna: tuommoisia koltiaisia siellä yläluokilla tosiaan pyöri kiusana riesana toinen toisilleen ja opettajille. Sulavasti näistä heittiöistä kirjoittaa Laura Lindstedt, niin että kipristää ja kipeää tekee.
Rinnalle pyöräytän Tuomas Kyrön, Sofi Oksastakin ylistetymmän, ei ainakaan nimeltään hassumman novellin: Kaksijakoinen Raimo. Kun Raimo kuolee, ruumis tarvitsee kahdeksan ihmisen haudan. Niin iso on mies!
Laura voittaa Tuomaksen pistein 7 - 6, mielestäni: murrosiän aito hätä peittoaa leikittelyn. Kilpaurheilusta kiinnostunut Tuomas pahoittanee mielensä tappiosta, mutta onhan hänen mieltään koeteltu lukemattomia kertoja, mies kestänee rutiinilla.
Lähetysaika
on täysi; junamatkalaisen on aika ottaa torkut. Jatketaan kun
aika on.
Lopputulos
selvinnee huomiseen mennessä.
Pysykää
raiteilla!
"... jokainen katse jonka merkitys ei ollut selvä...
jokainen naurunpyrskähdys johon sinua ei kutsuttu mukaan... jokaiset nopeasti
poiskääntyneet, juuri puhkeamaisillaan olevaa pilkallista ilmettä pidättelevät
kasvot... joukkopaot pulpettien ylösnostettujen kansien suojiin..." Laura Lindstedt
SLAM BOOK
.
-5 13/703km/€
Saatanasti
naurattaa
19.02.2013
- 13:00 | hikkaj | MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, KIRJALLISUUS
ja sisimmässsä siis itkettää havukka-aholaista
"Kakitaan sitä mekin siellä Vatikaanissa."
Tarvitaan itsensä paavi Pontius IV:n
apua, ennen kuin oopperalaulajatar vapautuu henkistyvästä pakkomielteestään.
Mieluummin kuin
primitiivitarpeilleen kyykisttyvä ihminen maailmankuulu sopraano
Adelina Gesualdo halusi olla
"taivaitten kaukainen soitto"
*******************************
Otsikko sopii
sekä Panu Rajalaan että täsmää Veikko Huoviseen.
Kirjojen tutkija Panu Rajalaan, kun näen sen illistelevän pärstän, ja
piikikäs kirjailija Veikko Huovinen taas näki maailman asiat niin ja näin:
Kun jokin asia karvastelee ja keljuttaa, niin sehän myös pian Saatanasti
naurattaa, niin kuin nyt avoinna olevan kirjan kappaleen muuan
väliotsikko ilmoittaa. Eivätkö muuten olekin
ajankohtaisia nuo Huovisen Kukuškat-katkelmat näillekin
viikoille, jolloin Yylkkäri-tytöt kakkivat ja paavi eroilee!
Panu
Rajala on naisistaan (Ylivakeri, Meriluoto)
ja naisten miehistään (Aho, Erkko, Sillanpää) kertovat
ihmiskuvat vähäksi aikaa jättänyt, kunnes kohta näinä päivinä ilmestyy
totuus Katri Helenasta, ja valaisee uusimmassaan henkilökuvaa
Veikko Huovisesta: Hirmuinen humoristi ilmestyi viime vuonna
kolme vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen.
Onneksi
Rajala tunnustaa edes sen verran, tai siis periksi antaa, että mitä sitä
kaikkea selittämään: "Näin monipohjaista juttua ei
kuitenkaan kannata selittää tyhjiin, ja tuskin sitä kannattaa tulkita lainkaan.
Se on mikä on, Matikanopettaja." Sitä
samaahan Veikko tolkuttaa kirjallisuuden tutkijoista ylipäätään.
Eikö tosiaan voisi pelkästään eläytyä mukaan
lukemaansa, sen kummemmin tarkoituksia kaivelematta! Reseptionaalisesti.
Koska Veikkokin, kuten niin moni kirjailija, sanoo
kirjallisuustutkija Aarne
Kinnusen kynsissä oltuaan: "Tutkijat
yrittävät yleensä helkkaristi löytää teoksesta sellaista, mitä siinä ei ole
eikä ole tarkoituskaan olla!"
Vetäytyvä
Sotkamon Veikko halusi olla pelkkä veikko ja tavan kyläläinen kylän raitilla
kuljeskellessaan, silti arvonsa tunteva mies, joka loukkaantui huomaamattomaksi
joutuessaan ja otti muutenkin nokkiinsa herkänpuoleisesti
moninaisista asioista.
Siinäkö
lie ollut syy kun me koululaisten kanssa lähestyimme aikoinaan piirroksin. Rauhanpiipun,
Ronttosauruksen, Lentsun, Rasvamaksan luettuamme, arvon
kirjailijaa ja uskalsimme Sinutella ja kysellä jos jonkinlaisia typeryyksiä? Ei
vastannut Veikko niin kuin Päätalon Kalle, mutta me emme
loukkaantuneet, arvelimme vain että sillä suatto olla muutai tekemistä.
Panu Rajalan Hirmuinen humoristi ilmestyi siis viime syksynä ja näyttää jo hautautuneen lukijoiden ulottumattomiin. Kumma kyllä: Veikon tekstit kiinnostavat aina, mutta itse tekijäkö ei? Luulisi nykyisenä henkilölkulttikautena olevan toisin päin.
Paljon mielenkiintoista asiaa Rajala saa Huovisesta ja lähipiiristä esille kuokittua, huvittaviakin yksityiskohtia kuten: Lampaansyöjien ohjaaja Seppo Huunonen on kirjailijan mielestä ihan 'pösilö' eikä professori Matti Kuusi ymmärrä oikeasti huumoria.
Surullinenhan kirjailijan henkilökohtainen lopputarina on: isä menettää poikansa - "Pekka ui pitkin kuutamon valaisemaa Kiimasjärven hyistä selkää niin pitkälle kuin jaksoi." - ja 4.10.2009 haimasyöpä nujertaa ja kuljettaa 7.5.1927 Simossa syntyneen Veikko Johannes Huovisen toiselle rannalle.
Humoristin viimeiseksi kirjaksi jää vakava teos Pojan kuolema, 2007.
Semmoista
ristiriitaa elämä ja sen tulkinta tahtoo olla.
Panu Rajala: Hirmuinen
humoristi -
Veikko Huovisen satiirit ja savotat
WSOY 2012
-2 16/690km/€
Siunattu
hulluus
huipussaan teatterissa jos torillakin Kuopiossa
Rummukaisia koko sakki,
Elmeri, Ana ja Vilippus=
Antti Launonen,
Ari-Pekka Seppo ja Pekka Kekäläinen
"... kirjoittaa
enemmän siitä esityksestä, josta tulisi olla puhe, eikä vain siitä mitä itse
ajattelee.
Kun ne kumminkin ovat
teatterissa tehneet kamalan paljon töitä, niin pitäisi mainita muidenkin kuin
näyttelijöiden panos."
Tapasin oikean teatterikriitikon ja hän lausui noin. Ja noinhan se on jos näkyvää kritiikkiä tekee kansalle. Vaan näin blogissa voi olla enemmän subi ja itsensä puolella, kun itse maksaakin esityksen.
Joten tässä omaa siunattua hulluutta Kuopion kaupungineteatterin Aapelin Siunatun hulluuden viimeisestä esityksestä. Enää kukaan ei voi lyödä hanttiin ja käydä tarkastamassa että noinkohan.
Tässä järjestyksessä jälkikuvat työntyvät mieleen, jakakoot nämä kolme mitalit ja pallipaikat:
Jumala, Tarmo
Valkonen, oli yliveto: niin lepppoisa, armahtava Isä - ja
mikä savolainen olemus pyyhe olalla saunasta tulossa,
ja entä intonaatio tyyliin kävin kylypee ropsaattamassa!
Edellisestä Kuopion piispasta, Ville Riekkisestä, näin
ulkopuoliselle, on jäänyt sama maku ja samanmoinen suvaitsevaisuus.
Vankilan
johtaja, Sari Happonen: no eipä tuota just
yliampuvammin ossois kukkaa näätellä.
Ana,
Ari-Kyösti Seppo: kävisi samat sanat mitä edellä ja kun kaiken
lisäksi jaksoi painaa samalla intensiteetillä koko kaksituntisen. Aikamoinen
liippari - niin näyttelijä kuin näyteltäväkin.
Muille
annetaan kunniamaininta: se lauantainen iltapäivä oli hintansa väärtti. Vaan
jopas olisikin kummallista jos noin eivät ammattiteatterissa asianlaidat ja
-haarat olisi ja vielä suuremmalla syyllä kun Simo Puupponen,
no se Aapeli, seisoo kaikkien ovien takana vahtia pitämässä.
Niitä
ovia oli runsaasti ja räväkästi oli ohjaaja Tommi Auvinen
määrännyt niitä käytettäväksi.
Kuopion kaupunginteatteri joutuu pälyilemään pari talvea evakossa vähän siellä sun täällä eri puolilla kaupunkia, mutta mukavasti yltöhollilla kuitenkin. Paremmin toimivaa - ja hirmu kallista - teatterpytinkiä rakentavat Valkeisen rannoille Ojarummun maisemiin; mitenkähän hyvä siitä tuleekaan jos nyt on jo noin hyvin toimii! Varmaan Karjalaisen ammattitaitoisen kulttuurikriitikon Kimmo Nevalaisen kannattaisikin Joensuun kaupunginteatterin sijasta katsoa näytelmänsä Kuopiossa eikä kaiken maailman pölösiä.
Sen verran kuitenkin täytyy myöntyä ja peesailla alussa mainittua kriitikkoystävääni, että kehun muuta henkilökuntaa: tuskin missään muualla saa niin altista palvelua ja ystävällistä turinatuokiota kuin mitä ovimies ja lipunmyyjä tarjosivat kun turisti sattui liian aikaisin ulko-ovea riuhtomaan.
Kyllä ne savolaiset ossoovat näyttämöllä ja näyttämön ulukopuolella uluko-ovelta alakaen.
Vaan noille kaupunginmiehille on syytä antaa tukistus: jatkavat siunattua hulluuttaan ties loputtomiin; ainakin siltä näyttää kun kesät talvet ropeltavat kauppahallin ja torin kimpussa. Vai kuvanneeko tuo torin seudun sekasotku ja -sorto kaupungin issäin ja piättäjjiin sieluin hätätilloo?
Torin nakkarikauppiasta ei ainakaan. Siinä kojussa palavelu pelas ja viijjen pisteen vihjeitä kaupan piäle suatiin illanviettoon kun nautittiin torin kulumilla tämmösiä sortimentteja:
-0 13/674km/€
(Veju
900km!)
Eutanasia-asiapalveluauto
17.02.2013
- 13:00 | hikkaj | pahoinvointi, Sijoitus/kauppa, liikenne, lapsismi, voe mahoton!, ällös
unta näe!
pyhänä pitäisi olla kauniimpi kirjoitus vaan ei ole
Sillä on ajovuorot niin kuin kirjastoautoilla ja myymäläautoilla: kerran viikossa kurvaa kirjastoauto maitolaiturille aivan kuten Hermanni Nieminen kauppa-autollaan. Useammin ei kannata, koska asiakkaista kuitenkin kapelo. Kirjastoautosta voi lainata rakkauskirjojakin, Hermannilta ostaa maalaisleipää, voita makkaraa. Ai niin, pistäytyyhän se jäätelöautokin kerran kuussa.
Nyt on tullut näemmä uusi auto kuvaan, näkyy lukevan että 'kulku myös tarpeen vaatiessa' ja että avajaistarjouksena ilmainen lähtö.
Tähän onkin yhdenäkin tulla tupsahtanut kaksi aivan tuikituntematonta naista, toinen tummahiuksinen yli viidenkymmenen hymyilevä naisihminen, toinen kolmenkymmenen yli kalvakka. Sitten unennäkijä ja pari tupakkaloppisuista sarkatakkista maalaismiestä, semmoisia ovat kuin Turusen kirjoissa voi jo ennakkoon kuvitella; nyt nämä, kumma kyllä, malttavat pitää suunsa pienemmällä.
Naiset rupattelevat keskenään, tai oikeastaan iloluontoisempi pitää ääntä, kikattelee välillä. Toinen pysyy taka-alalla.
Sitten on auton vuoro tulla, piipat päällä, ambulanssin taikka poliisin oloinen auto, mutta linkki kooltaan. Pysähtyy.
"Tultiin kun pyytettiin", sanoo ulosastuja, "vähän myöhässä, vaan kun etellisellä pysäkillä oli pikkusen tunkua. Vaan saatiin kaikki hoitettua."
Ulosastuja astuu auton taakse ja leväyttää ovet selkoselleen, kysäisee ääni häviten: "Kumpiko kömpisi ensin?"
"Minä voin tulla", vastaa puheliaampi ja kuin leikkivä tyttö koikkelehtii tepastellen perille. Kuulemme neuvoja pätkittäin:
- Siinon nappi käten ulottuvilla...ite pitää painaa...me ei saaha sitä painasta...ujutatte kättä niin kone alkaa pyöriä..siinnon kolme nuoraa...se letittää niitä...tulee semmonen pullapitkon näkönen pätkä siihen silimien etteen kun lähestyy kaulaa ...kiristyy koko aja...makaatte vaan sen painalluksen ajan paikallanu ---näätte kyllä koko ajan kun se lähestyy ja kiristyy---tulee lähtevä tunne...siitä kyllä tosin pullantuoksun on kauk---
"Kaikellaesia helevetin palaveluautoloita niitä muanteillä kuleksii!" kiroaa toinen Turusen kirjan, sen Kuunon näköinen, miehenkuva ja töpeksii suupielestää loppi heiluen sylkeä tantereelle, toinen lippalakkiukko, jossa on enempi Simpauttajaa kuin Kuunoa, näkyy jo mennä poukkelehtivan hippulat vinkuen mäellä; eikö lie kantti kestänyt kahtelua ... Noituvakin häipyy kun autosta alkaa kuulua ensin kitinää ja sitten jo semmoista sorvintapaista yhtämittaista ujellusta.
Kalvakka
nainen näkyy laonneen maahan havaitsee unennäkijä vilkaistessaan
sivulle pihatietä kotia päin painellessaan.
Maisemista
päätellen ollaan Ämeriäkkylässä ja autosta, jonka kyljessä on iso A. -
Bisnes pyörii ja laajenee, tuhahtelee unennäkijä vauhtia lisätessään ja
sivulle kuikuillessaan.
Kevätvarkaat
keskellä talvea
paskanko kevät helmikuussa!
Kevät
toi romanikerjäläiset *
Vanhat naiset tappavat kesän ennen juhannusta: "Päivät lyhenöö ..."
Nuoret
kollit
pöllivät
kevään - helmikuussa!
* Otsikko 12.2. Teksti-TV:ssä.
Romanikerjäläiset
ovat palanneet
muka kevään
tullen Helsinkiin.
20 ja 13 tai
13 ja 20
Siinä raikuilun vuoden 2013 tarkennettu, toki vain ohjeellinen,
tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.
(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin
kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta.
Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan
vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa
puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin
ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)
Suomalainen
paavikandi Lapin vaalipiiristä
15.02.2013
- 13:00 | hikkaj | merkinnät, nokkeluus, hyvinvointi, Politiikka, pahoinvointi, harrastukset, Matkailu, rakkaus, vapaa-aika, koti, Sijoitus/kauppa, Työelämä,
liikenne, MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, uutiset,
kertakäyttökamaa,
lapsismi, voe mahoton!, ällös
unta näe!, auringonpistot,
vetovihje, huikopala
tuli maili maailmalta, kovin korea kuvanen (kuuluneeko kuvan lähettäjä konklaaviin?)
.
.
huom! kuvaa lienee manipuloitu
tai ainakin käpälöity?
' Miltäs näyttää, Sepe?'
'Enpä minä nyt tuota tiijjä,
en kehtoo sannoo, vuan jos ihan rehelliseltä pohjalta lähettäs
ni eijou häävi kantitaat...'
Suosittelijan lausunto:
Juha kirjoitti
12.02.2013
- 12:32
Jotenkin
epäilen paaviuden olevan arvonalennus Väyryselle.
Hänestä
kai tulisi itsensä edustaja maan päälle?
-2 18/661km/€
Luottotiedot
14.02.2013
- 13:00 | hikkaj | Sijoitus/kauppa, lapsismi, huikopala
häpeämättömästi sisään luottotietoyhtiöön tirkistelemään toisen kukkaroon - oman voi tarkastaa ilmaiseksi
Onni E luottaa itseensä ei tarkasta omia tietojaan, jotka saisi ilmaiseksi, toisiin ei luota, vaan maksaa verkkoon maksun: 29.97 €. Kirjoittaa nimen ja henkilötunnuksen, ei siis omaansa vaan mahd. tulevan hyyriläisen. On varpaillaan ettei kävisi kuin eiliselle pankinjohtajalle ja joutuisi rähinään rauhanmies.
Jännittää mitä tuleman pitää. Ja tuleehan sieltä:
Henkilön
oikeustoimikelpoisuus
- Henkilö on oikeustoimikelpoinen
Yhä tuntuu siltä että luvattomasti väärässä paikassa liikutaan, onneksi vastapuolella on rehellinen ja kelpoinen ihminen. Onni jatkaa selaamista nopeassa tempossa niin ei tunnu niin hirveältä, vaikka vähän tuntuukin, ikään kuin toisen housunkauluksesta sisään kurkistaisi tai kaula-aukosta.
Henkilöluottotiedot
- Luottotietomerkintöjä: 0 kpl
- Luottosuhteita koskevat
maksuhäiriöt:
0 kpl
- Velkomustuomiot: 0 kpl
- Varattomuudet ja
pitkäkestoinen ulosotto: 0 kpl
- Velkajärjestely-,
konkurssi- ja yrityssaneeraukset: 0 kpl
- Muut maksuhäiriöt: 0 kpl
- Muut
luottotietomerkinnät: 0 kpl
Onni Eläkeläinen huokaa; hän on uskaltautunut ensimmäisen kerran elämässään kurkistamaan toisen ihmisen intiimejä tietoja. Vähän puistattaa ja pahalta tuntuu. Mutta: peli on kovaa mutta rehellistä. Sovittukin on, että katsoa saa.
Vuokrasuhde on syntynyt.
Tapansa mukaan vakavan osuuden jälkeen Onni alkaa tykönään naureskella, että olisikohan myytävänä kaikista ihmisistä muitakin intiimejä yksityiselämäntietoja: montako kertaa on pettänyt ja kenen kanssa kolunnut avioliiton ulkopuolella ja olisikohan ... mutta niistä emme tässä yhteydessä halua taratella, ettei Onnin luotettavuus kunnon lautamieskansalaisena olisi uhattuna. Julkaisemme vain virallisen osuuden.
Sitäpaitsi miehen mielen laukka on niin nopsaa ettemme me miehen mielen mukana kestäisikään.
-2 13/643km/€
Vuokrata
halutaan
13.02.2013
- 13:00 | hikkaj | koti, Sijoitus/kauppa, lapsismi
vuokranantajan uteliaisuus
- Oltiin jo niin pitkällä että nimet tunnin päästä kirjoihin ja vuokrasopimus siinä niin en ilenny enää perua.
- Vaikka sait selville häikät.
- Huvikseni vielä varmistelin ennen allekirjoitusta, oli sen verran siistin tuntunen ihminen niin arvelin että joku moka vaan.
- Ja sitten mäni paskaks?
- Pois ei meinannu saaha millään. Uskaltanu enää ovelle koputtaa. Isännöitsijän kanssa sitten mentiin ja tää sängyssä makaili, sekasotkun keskeltä ärisi.
Pankinjohtajakaverin kanssa rupatteli Paratiisin aidan takaa Onni Eläkeläinen ja mietiskeli että pitäisköhän vai eikö pitäisi niiden uusien ehdokkaiden kanssa. Viittis oikein niin intiimejä kysellä, nolata toiset. Vaikka toisaalta Vekellekin oli käyny noin, vaikka tarkka ammatinsakin puolesta jo on.
- Iliman muuta kysyt!
- Kallista?
- Ei niin kallista kuin häätö eikä niin vaivalloista. Tällä hetkellä kolomekymppiä per lärvi.
- Kahesta kuuskymppiä, aika paljon. Mites käytännössä? Mistä tieto?
- Meet Omatieto.fi niin alkaa rullata kuin Roopen lyönnit. Vaan nyt täytyy mennä.
Niin sanoi pankinjohtaja ja jatkoi tärkeisiin tehtäviin. Onni Eläkeläinen ryntäsi sisään ja alkoi tiedustella, koukata selustaan.
jatk. huomenna
-0 16/630km/€
6 kommenttia
Ruhtinaallinen
löytöpalkkio!
12.02.2013
- 13:00 | hikkaj | LENNU, lapsismi, voe mahoton!
rehellinen suomalainen palauttaa venäläisen lompakon ja saa satasen, mutta ruplissa paljon enemmän
"Hv
Hj
Taas tsuhnaa
kusetettiin nesteellä sananmukaisesti. Toisella kädellä silitettiin ja
toisella tökittiin. Äijältä häviää Kataisen pitäjän Nesteelle viishtoist donaa sanos
Ändi, vessanlattialle. Rahanpesuhommissako lie veskissä kyhniny?
Ja sit tuli kiirus yhenäkin ja
lähtee ajelemaan hörhöttävällä katumaasturillaan etiäpäin Tahkoa
kiertämään.
Rehellinen suomalainen mies löytää pullollaan
olevan kukkaron ja palauttaa tiskille. Kohta kurvaa velivenäläinen
paikalle ja kehaisee miten r e h e l l i s t ä porukkaa on Suomen kansa ja
jättää satasen löytöpalkkion.
S a t a s e n!
Ois löytäjä kiskassu pöntöstä alas
koko latingin, sanon minä. Naurettavaa.
tuus
L "
Jotain varmaan Lennulla hampaankolossa venäläisiä vastaan - siitähän koko juputus.
Hyvännäköinen summa tuo satanen ruplissa on: 4000. Kelpais varmaan Lennullekin. Se hyväntekijän hyvä mieli - se se tärkeintä palauttajalle on, vaikka näemmä lakikin puhuu kymmenyksestä, laki 24.fi: Löytäjällä on oikeus 10 prossan löytöpalkkioon. Mutta kyseessä kun oli laitoslöytö, niin asia mutkistuu.
Mutta mikä tärkeintä: turisti sai lomansa. Itelläni ei kyllä ikinä oo ollu moista summaa lompakossa - tuskin tililläkään.
0 14/614km/€
Poliisi
lätkäisi merkin työpöydälle
11.02.2013
- 13:00 | hikkaj | pahoinvointi, lapsismi, voe mahoton!, huikopala
tietsikan työpöytä kummittelee
Yhtenä aamuvalkeana, on tästä jo aikaa, avaan läppärin alkaakseni kirjoittaa pottuun asiaa. Sitten silmäluomet, ne luomet vielä leikkaamattomat, ripsineen alkoivat räpytellä äänekkäästi.
Poliisi
Yön aikana oli ilmestynyt uusi kuvake työpöydälle Islanin salkun viereen. Napautin ja aukesi tuo valkoinen taulu.
Turvassako
ollaan poliisin kainalossa?
Oltu
jo pari viikkoa. Vai lie tuo Poliisikin pillupolliisi eli noita
Doloreksia, Emilyitä sun muita hepsankeikkaraisia, jotka lirkuttelevaa postia
lähettävät silmät korvat mailibeutyboxit täyteen.
Roskiin rastin Poliisin ja sinne katosi myös sen sisältämä nuolen näyttämä sovellusakkuna.
Tunkeutuneeko joskus uudestaan framille?
3 kommenttia
Väsymyslukemistesti
10.02.2013
- 13:00 | hikkaj | harrastukset, koti, MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, lapsismi,
KIRJALLISUUS
pirteyden poistamisvinkki
Tässä elämänvaiheessa aina ei tajua käydä nukkumaan koska huomista ylöspakkonousua ei ole. Kaikki päivät ovat pyhiä. Aivan huomaamattaan saattaa kadottaa ajantajun tyystin: tiistain voi nimetä perjantaiksi ja torstain maanantaiksi, yökolmen päiväkahdeksi, koska mitäs sen väliä itselle; kanssakäymisessä toisten kanssa sitten tosin voi olla toinen juttu.
Vaan siitäpä ei esimerkkejä, jokainen voi kuvitella tykönään - pientä härdeliä silloin tällöin ja sen myötä ohimenevää häpeää.
Mutta
yksi asia ainaisessa pyhässä välillä mättää: aina ei huomaa olevansa väsynyt
vaikka onkin; niin on mieletön määrä mielenkiintoista puuhasteltavaa jotta!
Vaikkapa:
- hiihtämistä
- television katsomista
- pörssikurssien seuraamista
- autonkyydissä istumista
- Lempin kanssa seukkaamista
- filateliaa
- numismatiikkaa
- warretusta
- linnunpönttöjen rakentamista
- jne yms mm
Niin yksinkertaisesti sitä ajankulua ei vaan huomaa, tai että lepo tekisi jo eetvwarttia. Suurin syy on kuitenkin siinä että jos nukkuisi niin ei tietäsi niinä aikoina olevansa eläkkeellä ja ne tunnit sitten tärväytyisivät, menisivät hukkaan.
Lukemistesti onneksi auttaa yliväsymyksen ja ylirasitustilan huomaamisessa paljon paremmin kuin viidenkympin hiihto.
Lähtökohta on että Bahtinin kaltaista luettavaa on kartettava illantullen muuten yö yllättää, kun taas seiskamainen lukemisto on oikean suuntaista.
"... se pakotti heidät ikään kuin luopumaan virallisista asemistaan (munkin, papin, oppineen) ja tajuamaan maailmaa sen karnevalistisessa nauruaspektissa. Eivätkä vain opiskelijat ja alempi papisto vaan myös korkea-arvoiset kirkonmiehet ja oppineet teologit sallivat itselleen tämän iloisen irrottelun, ts. tauon vakavasta hurskaudesta ja "luostarivitsit" (Josca monacorum), kuten yhtä keskiajan suosituinta teosta niitettiin. He kirjoittivat kammioissaan latinaksi parodisia ja puoliparodisia oppineita tutkielmia ja muita nauruteoksia ..."
Tuotakaan Bahtinin Rabelais-tutkimusta ei mitenkään malta kesken lopettaa, vaan aivot heräävät ja alkavat melkoisen häränpyllynheiton ja metakan ja metelöinnin, alkavat iloissaan potkiutua ja askarrella saadessaan ikään kuin sadetta keitaalle. Asetu siinä vireystilassa sitten levolle ja nukkumaan!
Vaan otapa, tempaisepa siihen kintaisiisi muutama Tauski, Paula Koivuniemi, Hjallis-palanen tahi Matti Nykänen kevyemmistä julkaisuista niin johan viimeistään Mikko Leppilammen ja Aki Hirviniemen, noiden kuuluisien automiesten ja ainakin XX:n kohdalla silmät lurpsahtelevat ja vaivut sikiuneen.
Testatkaa vaikka!
-1 13/600km/€
Kukkelmanin
nimi on hävytön
09.02.2013
- 12:00 | hikkaj | lapsismi, KIRJALLISUUS, KILPI-Salama-LEHTONEN
selviää Tarkan selvittämänä
ed. 3. tästä
Naisen saanti Kukkikselle on ongelma, vaikka sanovat että soittaja saa AINA. Rainer Friman ainakin vastikään kehui Avussa, miten helppo nakki hänen oli nuorena saada se illan paras. Ja kyttyrä-Kukkelmanhan on haitarinsoittaja myös. Mutta ei.
Yksi lähti sotamiehen matkaan, niin oli nappien ja kaluunoiden perään. Yksi rahanmankuja häipyi ja oli vielä lähtiessään kastellut suolavedellä Sakriksen kukkasen. Yksi oli ollut niin ruma ettei Sakris voinut sitä kahviloihin kuljettaa. Kaunis tyttö taas lähti pois kun ...
Saivat olla ja mennä.
Onnekseen Sakris oli tavannut vegetaarin ja teosoofin, kuhnetohtorin, miehen joka opasti niin että hän jätti ilkeät paheet iäksi pois: viinat, tupakat ja sen semmoiset, varmaan nuo joutavat heitukatkin. Sillä tavalla kuulemma selkäpattikin vähitellen sulaa pois.
Vapaussota, se siihen vielä tuli! Kuularuiskut rätisivät yhtämittaa. Viimeinen tikki se oli, köyhyys jäi pysyväksi. Vaan kummallinen uni tuli uneen: hän oman päänsä irrallisena näki ja pää puhui ja naisten peliin taas usutti.
Menee Kukkelman ennustajaeukolle, joka repäisee nenänsä irti. Kyllä, kyllä - kaunottaren povaa tulevaksi. Ja onni täyttää Kukkelmanimme sydämen jokaisen sopukan.
Mitähän se Joel tällä Rakastuneella rammallaan ajaa takaa? kyselen ja selaan Tarkkaa, tietääköhän Pekkakaan, mikä on homman nimi. Voihan olla, ettei Lehtonenkaan välttämättä: Mukkakin sanoi ettei hän kirjoituksiaan useinkaan tiedä. Tarkka kirjoittaa: "Köyhä polseviikki Sakris Kukkelman edustaa suomalaista köyhälistöä niin kuin Slllanpään Hurskaan kurjuuden Juha Toivola tai myöhemmin Elmer Diktoniuksen Janne Kuutio ... Kukkelmanissa on realismia, mutta ennen muuta hän on groteski olento, jonka ylivoimainen mahti lyö maahan."
Ei taida Pekkakaan tietää muuta lukijaa enempää kuin että sen povariakan nenä on tekonenä. Ja Kukkelman-nimen selvittää Tarkka Irma Perttulan mukaan: kuk on miehen elin; kuckel on kurtiisi; ruotsin ku(c)keliku 'kukkokiekuu' yhdistyy kukkoon; man on maskuliini ja seksuaalisuutta korostavaan viitekehykseen kuuluva.
Kukkelmanhan puhuu hoono soomi, ja senkin puolesta rampa.
Sitten sitä povarinaisen ennustama naista etsiessään Sakris törmää rikkaaseen mieheen joka ampuu Sakrista jäniksenä. Sakris ihmettelee:
- Miksi te tahdotte ammuta kävelijöitä?
Olemme
kolmanneksen edenneet Rakastunutta rampaa ja sivuja takana 60. Sakris on siis
rakastunut, muttei tiedä vielä kehen. Vaaroja täynnä olevan tien takan
tuntuu rakkaus piileskelevän.
Mutta
katsellaan, jos se sulosuu vielä vastaan tulisi.
Onhan
sentään kirjassa kevät menossa ja kohtapian meilläkin.
Palaillaan.
-1 13/587km/€
Yksityisessäkin
terveydenhoidossa puutteensa!
08.02.2013
- 13:00 | hikkaj | MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, LEHDISTÖ
no
jopas nyt!
eli
seurannan ja puuttumisen puute
Onni Eläkeläinen kuuntelee tänään sydäntä, so. lukee Sydän-lehteä vuoden 2013 ensimmäistä.
Lääketeollisuuskeskuksen entinen toimitusjohtaja Erkki Alanko kehuu julkista terveydenhoitoa. Työterveyshuolto seurasi kyllä kohonneita sokeri- ja rasva-arvoja sekä eteisvärinää, mutta vasta julkinen terveydenhoito ryhtyi toimeen - työuran jälkeen. Olisiko työterveydenhoito seisonut enemmän työnantajan puolella?
Vuosittaisissa laajoissa työterveystarkastuksissa laboratoriokokeita tulkitessa annettiin hoito-ohjeiksi hieman koholla olleisiin arvoihin painonpudottamista - niin kyllä se siitä.
Eteisvärinähoitoon ei otettu mukaan Marevan-lääkitystä, koska se olisi vaatinut verikokeissa ramppaamista. Hyvää työaikaa olisi mennyt hukkaan. Vähän tuohon suuntaan arvelee Alanko.
Toimitusjohtajan pestin lopetettuaan hän siirtyi julkisen terveydenhoidon asiakkaaksi Jakomäkeen. Hoitolinjaukset muuttuivat välittömästi: marevan, ultra, katetriablaatio, rytmitarkkailut toimenpiteen jälkeen. Diabetes-diagnoosi ja metamorfiinilääkitys, diabeteshoitaja huolehti silmäpohjakuvaukseen pääsyn. Kolesterolilääkitys käynnistettiin.
"Omalla
kohdallani on pakko todeta, että yksityisen puolen työterveyshuollossa minua
kyllä seurattiin, mutta Käypä hoito -suositusten mukaista hoitoa olen sekä
eteisvärinääni, diabetekseeni että kohonneisiin veren rasva-arvoihini saanut
vasta Jakomäen terveysasemalla", kertoo Alanko.
Työterveyshoidon fokus on työkyvyn ylläpitämisessä, ei kansansairauksien pitkäkestoisessa hoitamisessa.
Anttila varoittelee eläkeikäisenä työterveyshuollossa pysymistä, mihin isot kansainväliset firmat pyrkivät, koska silloin: hankalahoitoiset, paljon seurantaa vaativat sairaudet jäävät helposti vajaalle ja huonolle hoidolle.
Onni E on ihan ymmällä, nikottelee eikä jaksa tänään tuoreesta Sydän-lehdestä muita lukuja lukea: siis lääketeollisuuden mies puhuu vastoin kehuttua!
No
toisaalta: eihän hän ota kantaa, mikä porukka niissä terveyskeskuksissa saisi
puuhailla - firmat vaiko kunta.
Jää
siinä ovi raolleen Attendollekin.
-6 14/574km/€
(Veju 720 km)
Kaupan
kanisteri kus...pissiä
07.02.2013
- 13:00 | hikkaj | MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, lapsismi,
voe mahoton!, LEHDISTÖ
pysytään astialla eli eilisessä teemassa - vuorossa vuoden graafikko joka nyt vuorostaan
(Se eilinen Ylkkärin housuunsontijoiden tempaus oli kuulemma vain provokaatioesitys, jota ei oikeasti toteutettu - niin 'tiesivät' eilisen Pyöreä pöytä -radio-ohjelman keskustelijat Kaarina Hazard, Mika Pantzar ja Maija Vilkkumaa.)
. . . . .
- Vielä tämä piti nähä! oli murahdellut paikallinen lossari kun turhanhienoon moderniin lossiin piti vielä perehtyä ennen eläkkeellelähtöä.
- Samat sanat graafikosta! murahti Onni Eläkeläinen ja harmitteli kun ei ennättänyt Voiman kansia kiinni läväyttää ennen kun ingressin luki ja alun juttua.
Voimastapa Voimasta, mistäs muusta kun siitä lehdestä, jossa Kauppalehtikin lytättiin ampumisharrastuksesta!
"Vuoden
graafikko, designbloggaaja ja Voiman sarjakuvapiirtäjänäkin tunnettu Kasper
Strömman myy netissä kanisterillista kusta 850 eurolla."
Niin lukee ingressissä otsikon ●Tee-se-itse design alla.
Itärajan
asukkina Onni laskeskelee että varmaan tuotakin nestettä saisi rajan takaa
puoleen hintaa siinä missä bensaa ja dieseliä.
Tai
Oikeastaan ei edes huvita koko Kasperin juttu, vaikka pitäisi.
-
Mikskähän ei?
pohtii Onni orpona.
Ihan
äsken ei ole tullut juttua josta ei iloa irtoaisi, otettavissa olisi. Onko
hyvän maun raja ylitetty?
Onko
Onnin huumorintaju loppuun käytetty?
Lukee
parhaillaan Bahtinia ja pitäisi kyllä löytää karnevalistista
huumoria nimenomaan kansankielestä, jota Kasperin ja
Ylioppilas-lehden toimittajien kielenkäyttö näissä alapääasioissa
edustaa. Siinä missä Uutisvuodon Tervon, Saanilan ja Baban
huumorikin, joka perustuu materialistis-ruumilliselle tasolle: syöminen,
juominen, ruuansulatus ja sukupuolielämä.
Vaan ovat ne uutisvuotolaiset sentään vähän häveliäämpiä karnevalistisuudessan kuin Kasper-mies ja toimittajanaiset: eivät ne sentään omaansa kauppatavaraksi tikistä!
Aika
kova hintakin vuoden graafikko Kasper Strömmanin lirillä: 850 €
purkki.
Vissiin
titteli nostaa hintaa?
Vai
olisiko mies muuten vain tal. lirissä?
Onni
E lopettaa lukemisensa yökötellen tähän, mutta sen verran jalo on, että viime
voimillaan pahasta olosta huolimatta jaksaa jättää tiedonhaluisille linkin,
jossa tietoa kuvan taiteilijasta:
-6 13/560km/€
Hapsenkakkiaiset
- ensimmäinen näyte annettu
sontivat
housuihinsa akkiaiset!
Kekkosen
ja muiden lehden päätoimittajien jäljillä
IS
5.2.2013
YO-lehti
eli Ylkkäri täyttää tänä vuonna 100 v.
Saavutukset:
kakki housuihinsa bussissa juhlamatkalla Turkuun, kokeillakseen
toimittajakollega Aurora Rämön kanssa, mikä tunnelma!
mikä fiilis! linja-autossa.
Asiasta
uutisoi IS ,
itse juttu luettavissa Yo-juhlanumerosta.
Päätoimittaja
Kaarenoja istahti Arto
Nybergin ohjelmaan toissa sunnuntaina jolloin ei vielä niin
hirveesti kakittanut.
Tässä poimittuna päätoimittajan ajatuksia Nybergin johdatuksessa (huom! Lukuohje:lukijan pidäteltävä mielessä linja-autotapahtuma):
- heijastella uuden sukupolven ajatuksia
- mitä yo-lehti edellä sitä kansa perässä
- uusien esitysten esiintuloväylä
- sisällöllinen ajatus ulkonäköuudistuksessa
- kaikki äänet eivät pääse esille
- kertoo tulevasta, mistä ET-lehti vähän
vähemmän
- omat pullot mukaan 100-vuotisjuhliin
- urheilu ollut katvealue, tsempataan
Jäämme
odottamaan seuraavia urheilusuorituksia hyvin sujuneen neitsytnäytön
jälkeen.
Ensi lauantaina
9.2. olisi vuorossa Alppihiihdon MM-kisoissa Itävallan Schladmingissa naisten
syöksylasku.
Tai
jo huomenna Tšekin Nove Mestossa ampumahiihdon MM-kisoissa ampuillaan
kovilla sekajoukkueviestissä.
-8 12/547km/€
Ari Vatanen
05.02.2013
- 13:00 | hikkaj | liikenne, lapsismi, ällös
unta näe!
aika haipakkata, sano
Olin Ari Vatasen kanssa samassa kyydissä; aika haipakkata oli meno, vähän niin kuin Pirkka-Pekka Peteliukse piisissä Lellelle, siinäpä lentolaulussa jossa kapteeni on letkeimmillään.
Ojan pohjia raapi välillä, mutta onneksi ei oltu Monte Carlossa tai Alpeilla, vaan oltiin Tuupovaaran yössä ilman Jaakko Teppoa. Ihan näitä tavan pohjoiskarjalaisia vaaramaisemia kurvailimme.
Aria vain nauratti mitä syvemmältä ojaa auto kaapaisi. Arin naaman ilmeitä seuratessa tiesi heti milloin kohta taas kolutaan: mitä leveämpi loiste sitä syvempi monttu.
Ei Ari itse ajanut, kuski oli sen poika. Me Arin kanssa istuimme takana eli auto oli näitä standardimalleja eikä mitään turvakorillisia kilpureita.
- Jos tuossa kuusiaidan luona
postilaatikoilla pääsisin pois niin olisin satisfäksön, pyysin kun
maiseman vilinästä aloin sen verran toeta että näytti tutuntuntuiselta.
- Jarruttele poika mäin alla, alakaa
näyttää tämä koekaniini paistetulta, Ari jatkoi pyyntöä etupuolelle
tai oikeastaan sivulleen suomensi mitä oli juuri ranskaksi kuskille pudotellut.
- Au revoir et
Merci!...ja sarkofaag.
Sen verran osasin ranskaksi hönkyä kun oli pysäytetty ja pääsin kömpimään ulos purkista.
Läppäsin oven kiinni eikä kauan tarvinnut vilkutella kun kiitäjät näkymättömissä jo olivat. Huvitti kun siihen hätään ennätin vielä vitsinkin murjaista.
Pyhän Nybergistäkö ois johtunu moinen näky?
-7 13/535km/€
Pelimies
04.02.2013
- 13:00 | hikkaj | Sijoitus/kauppa, lapsismi, voe mahoton!
konetta lypsämässä
Oli joutavanpäiväinen päivä: tienaamaan ei saanut mennä pyrynä metsänrajaan eli mäenlaskuun/hiihtämään, ei saanut koska oli tikkien poiskaivamisenpäivä.
- Saattavat hyvässä lykyssä parantuakin,
sanoivat mukavat naiset saatuaan kaivetuksi Tapsan tiukkaan kuromat
tikit selkäpiiltä. - Jos mättää mättää niin käyt sitten
antibioottikuurin. Tämmöistä tupsutettavaa desinfiointiainetta ostat ja höljäät
niin eiköhän.
- Tupsutettavaa diskvalif ... desinfioi ...peroksidia jos saisin ja haavatyynyjä, kohta jo oli Onni Eläkeläinen änkkäämässä kaupungin Yliopiston Apteekissa.
Ihan sitä tehden oli lähtenyt kaupunkireissulle käyttämään Uniikki-korttia; lukumiehenä Onnilla oli juoni, sillä tällä tavalla hän saisi varmistettua samointein Apteekin hyllyltä -lehden tulon taas vuodeksi eteenpäin. Lakkauttavat pirulauta jos ei muista aina silloin tällöin asioida.
Onni
Eläkeläinen oli siis taas uskaltautunut kaupunkireissulle.
Vaikka
edellinen
reissu ei hyviä luvannut: silloinhan se muuan akka säkätti ja säkätti ja
hyvä ettei kimppuun käynyt niin kuin Kaj Kunnas Mertarannan niskaan kun Suomi
jossain pelissä voiton vei.
Vähän
varovanpuoleisesti astui Onni ulos apteekista samalle kävelykadun osalle, missä
se ämmä oli säikäyttänyt ja jäkättänyt.
Semmoinen oli kutina että ei tämä reissu nyt tässä voi olla - laastarit repussa ja peroksidia pullo povitaskussa!
Eikä ollut.
Pelipojan tapasi kun kulmittain käveli toiselle puolelle katua ja astui Ray Pottiin. Kahville lähti eikä pelaamaan. Ilmaiset on kahvit tässä luolassa, joillekin tosin aika kalliiksi käyvät jos niihin lypsykoneissiin erehyt lanttis laittamaan: Kulta-Jaskaa ja Jokeripokeria ja mitä niitä nyt pannunheiluttajaa löytyy, niitä joiden koukkuun ovat viisaammatkin tarttuneet, julkihenkilöistä ainakin Claes, Rainer ja Anita.
Tämä pelipoika ei ollut julkku, jonka tapasi.
Hitonmoinen rulina kantautui kahvipöytään nurkan takaa niin että aivan piti nousta kurkistamaan. Vaan oli hyvännäköinen näky: Semmoinen kakskymppinen pienenläntä kaveri hoiteli kahta konetta. Kiirettä tuntui pitävän kun kahden koneen nappeja joutui näpelöimään. Taitavasti poika näpelöikin. Pienen hiljaisuuden jälkeen rolisi taas. Ja taas toisesta. Ja taas toisesta! Poikaakos nauratti. Kyykisteli, alakautta tillisteli Kaikkosen vahvuisten silmärillien takaa naama onnen ympyröillä, kolikkomerta kaivoi, tönki, taskuun tunki, helistellen parkaisi:
- Eihän nää mahu ennää minnekään!
Taskut on jo täynnä ja housut puttoo! Ota sinä näistä
kihot. Kohta pääsee taksilla kotiin.
- Riippuu miten kaukana asuu.
- Rajalla. Ne on jo olleet huolissaan
miun pelaamisesta, pikkunaskalista oon pelannu ja voit arvata että hävitty on.
Siihen käveli tyylikäs ruletinhoitajanainenkin katselemaan viereen hymyilemään. Lienee tarkkaillut onko peli rehellistä.
Onni
E hymyili takaisin ja peräytyi, pudotti pahvimukin roskikseen ja astui
ulkoilmaan torinreunamille.
Oli
aika poistua hyvän sään aikaan kotimatkalle, herran rauhaan.
Vielä
tosin piti nähdä se kolmen
auton ketjukolariruuhka siinä Kukkupään rinteessä ennen Paratiisiin pääsyä.
Vaan
pientä oli ketjukolari pelimiehen näkemisen rinnalla.
13/522 km/€
Marja-Sisko
Aalto
03.02.2013
- 13:00 | hikkaj | rakkaus, MEDIA -
tv,lehti,kirja yms
miehestä naiseksi
Toissalauantainen kupletti yhä päässä kuplii.
Oli
siellä Imatran teatterissa silloin muitakin nimituttuja kuin Juice
Leskinen lavalla, eli oli ammattilaisia esittämässä elämää
näytelmäkupletissa Ollaan ihmisiksi. Katsomon puolella oli
Imatran entinen kirkkoherra Marja-Sisko Aalto, aik.
Olli-Veikko Aalto s.1954,
jonka elämä mullistui kun hän muuttui miehestä naiseksi tai sai oikeuden olla
nainen, niin kuin aina on tuntenut olevansakin.
Ihan ihmisiksi käyttäytyi teatteriväki minkä nyt uteliasuus kahvijonossa muutamia päitä pitemmäksi aikaa käännättikin, mutta kukaan ei kai kuiskinut niin ääneen kuin Tainiokosken kirkossa, kun Marja-Sisko oli istunut vapaavuorolaisena kirkonpenkissä. "Onkohan sillä oma tukka?" oli kuiske kuulunut. "Oma on eikä peruukki", oli toinen tietänyt. Tuommoisia oli kuullut Marja-Sisko ja kertoilee tapahtumista blogissaan, jota nyt olen toista iltaa lukenut alttiilla ja oppivalla mielellä.
Bloginpito alkaa merkinnällä
tiistai 11.
elokuuta 2009 Olen Marja-Sisko
Aalto, 55 v ja pappi. Yli 50 vuotta elämästäni olen tuntenut eläväni jonkun
toisen kehossa. Ympäristön paineet pakottivat elämään pojan ja miehen elämää,
vaikka olen aina tuntenut olevani tyttö, sittemmin nainen. Vuoden 2003 alusta
Suomessa tuli voimaan laki transseksuaalien tutkimuksesta ja hoidosta.
Hakeuduin pitkiin, monitietellisiin tutkimuksiin, ja 3.10.2008 sain diagnoosin
F 64.0 mtof (= transsukupuolinen, korjaussuunta miehestä naiseksi).
Rohkean ihmisen pakottava teko.
Rohkeutta varmasti myös vaatii tulla 'uutena' ihmisenä vanhojen joukkoon, vaikkapa palata entisen kaupungin teatteriin katsojaksi: siinä helposti itse joutuu näyttämölle.
Mikä sopiva nimi tässä tilanteessa olikaan näytelmällä: Ollaan ihmisiksi.
Ei Juicellakaan helppoa ollut ihmisenä olla - kelläpä aina olisi jos varsinkin sielunseulontaa usein harrastaa.
Vaimolle kuiskasin jossain vaiheessa Marja-Siskoa ja hänen seuralaistaan katsellessa: -Onneksi sattui piispaksi Riekkisen Ville, vähemmän ahdasmielinen, joka hyväksyi ja edisti uuteen virkaan siirtymistä.
Nytpä tässä siis lueskellaan suurella mielenkiinnolla, mit großem Interesse und Neugier, Lehtosen, Mukan, Bahtinin sekä muiden hyvien lisäksi Marja-Siskon blogista elämän kuvioista vuoden 2008 jälkeen. Marja-Sisko kirjoittaa suurella ymmärtävällä sydämellä niin että kumma jos ei lukijan näköala edes hitusen levene. Mukava kuulla että Taivaanpankolle hän on tässä vaiheessa jo päässyt asustelemaan; mikäs siellä olla ja elöä ja Puijon laduista nautiskella hallintotyön päivien päätteeksi.
ke
19.01.2011 Jos olivat liikuntapaikat hyvät jo Imatralla ja Helsingin
Oulunkylä-Paloheinässä, niin ovat ne Kuopiossakin. Lemppariladukseni on tullut
nousta Puijon mäelle, sieltä selännettä pitkin Puijonsarveen ja alalatua
takaisin. On pari tosi vinkeää mäkeä, joissa meinaa pipo singahtaa.
Tiedänhän minä, että joka paratiisissa on käärme ja että joskus vielä tulee lunta tupaan, mutta nyt nautin siitä, että on hyvä olla. Muun Suomen ovat vain rakentaneet vähän kauas täältä...
Tiedänhän minä, että joka paratiisissa on käärme ja että joskus vielä tulee lunta tupaan, mutta nyt nautin siitä, että on hyvä olla. Muun Suomen ovat vain rakentaneet vähän kauas täältä...
13/509 km/€
Pankin-Aino
täyttää tänään 100 vuotta!
Onnittelemme tyttöpiätä sydämistä
Pankin-Aino on minua vuosikymmeniä vanhempi; kun minä leikin hiekkaläjällä kippimersulla yksin, laskeutui Aino naapurin yläkerrasta pankkitalon portaat ja ilmestyi aidan takaa kaveriksi. Heti tuli mukavampi olo.
- Tehhään Aino
autotalli tälle mersulle. Kaiva sinä niin minä kuskaan hiekat monttuun.
Aino heläyttää naurunkikatuksen ja tarttuu lapionläpykkään.
- Mihin kohti
oot ajatellut tallin?
- Tähän
kumpareen alle, innostun kun sain
kaverin.
Leikki
se Aino kauppaakin kun talvella kävi; muista aikuisista ei ollut leikkijöiksi.
Nauraa hurautti ja sitten alettiin hinnoitella. Siskon ja siskon
tytön kanssa asui. - Tyttöpiänä on säilynyt noin mukava
immeinen, ihmettelivät jotkut.
'Tyttöpiätä'
ihmettelin minä - mikä tyttö nyt Aino!
Tänään on SE päivä: Aino täyttää satasen. 100 v. Ja voimissaan; ei enää pyöräile kaupunkiin töihin vaan potkurilla potkii kylillä.
- Jos millon
unohat päivän niin käy naapuri-Artun hautakummulla, kivestä niät. Saman ikäsiä
ollaan, toinen vaan siellä jo pötköttää.
Niin Aino aina sanoo kun ikään puhe kääntyy, ja väkisinhän se näillä kymmenillä kääntyy. Vaikka puhutaan me hupasempiakin, vaikka siitä siskon pojasta, Karista, joka pienenä sai aina lähtöpassit isältään kaupasta tiellä pyörimästä ja miten sitten poika pontevana ilmoitti että 'kun minä katvan itokti niin minä tulen kauppiaakti ja tanon kaikille jotta POIT POIT!'
Niin se Kari sanoi, mutta nyt Karikin on jo poissa, ja lähes kaikki. Vaan Pankin-Aino elää - ja porksuttaa!
Ainolle pitää viedä tänään lahja: veisiköhän semmoisen valkoisen pikkuisen muovilapion? Sitä mersuakaan kun ei enää ole, minne lie joutunut kadotuksen teille; mersu oli vihreä ja sen toiset takapyörät nuljahtivat tämän tästä pois akselinkoloista; monet kuormat sillä kuljetettiin kun Aino lapioi lavan ensin kukkuripääksi. Vai veisköhän Jouko-papin tekemän runon?
Vaan hittolainen: satavuotta!
Ei uskois.
psst 4.2.2013 ma, tavattu: LEIKKIKAVERIT
Pappi-Joukon kirkossa jokunen vuosi taapäin lukema runo:
TÄHYSTÄJÄTYTÖT (omistettu omalle äidille
Tampereella ja Aino Hirvoselle Rääkkylässä)
Missä ovat ne kirkot ja kirkontornit, jonne te nuoret neidot
kiipesitte?
Voi, niitä on kaikkialla, korkeita tähystyskattoja joka
puolella.
Te kiipesitte vaikka yösydännä talven viimassa
jotta saitte pelastaa yhdenkin ihmisen.
Te nuoret tytöt, te tähtisilmät!
Teidän nimi oli Aino ja Annikki, Anna ja Marjatta -
teidän korvistanne oli korutkin viety
sotateollisuuden tarpeisiin,
mutta te kuuntelitte, ja te kuulitte kaiken.
Tuonne kirkonmäelle te juoksitte ja tornin portaat
kolisivat.
Suntio huusi: ”Älkää teloko itseänne, älkää niitä lankkuja
tiputtako!
Kiivetkää varovasti – mutta nopeasti!”
Ja te tähtisilmät kiipesitte, kellotapulin luukut avattiin.
Ette tähystäneet tähtiä te kirkassilmät,
nykytytöt katsovat ja odottavat romantiikkaa tähdistä,
te katsoitte, tarkasti katsoitte ja kuuntelitte
tuleeko tähtien välistä kauhea pommikone.
Moni teistä tähystäjätytöistä on Taivaan Isän luona
ja katselee rauhan rantaa, mutta joku teistä,
tähystäjistä, tulee vielä kirkon penkkiin
sen korkean kiipeilytapulin alle,
nyt ilman pelkoa, ja te huokaatte:
Varjelkaa lapset elämää,
katsokaa lastenlapset niin kauas kuin silmä kantaa,
mutta varjelkaa elämää,
Taivaan Isä meitä kaikkia rakastaa.
Jouko Lehtonen
14/496 km/€
Korukaupparyöstöt
helppo lopettaa stop-tykkänään!
taas miljuunasaalis toissailtana
.
kuva:Poliisi/Yle
Kuopion
koruryöstö Minnassa
.
Heräilee horroksestaan Lennu, vai liekö etelän palmujen alla käynyt huojumassa kun ei ole kuulunut ei näkynyt. Vaan nytpä tuli tuulispäänä viesti ja selkeä mielipide ihmisen turhamaisuudesta.
Ettäs kehtaa! Ja Lennun tietäen: tosissaan se on.
PS
ite
mietin: mahtaa olla killinajatukset tuolla myyjällä, kamala paikka.
"
HV
HJ
Kesken Alueuutisten se mukava tytönpallukka ei kun Malinen
se oli sittenkin ilmoitti että just ryöstävät kauppakeskus Minnassa
korukauppaa.
Että silleen. Turhaa touhotusta. Hittoakos naiset koruja
pitävät. Ja nyt jo miehilläkin killuu koru korvassa toinen kaulalla! Sillä
tanssijan Saakimilla tais olla navassai.
Loppus toptykkännään ryöstöt jos naiset lopettasivat korujen
ja muihen rilikuttimien käytön. Hittojako niillä on virkaa! Lopetetaan
korukaupat.
Tyhjän tapaisivat Palttijan pojat, turhan kumvenematkan
tekisivät.
Tuus
Lennart "
8 kommenttia
************************************************
MAALISKUU 2013 - KL
************************
Pitkäperjantaina
lyhyesti virsi kaunis
до свидания
Dostojevskin
sielunkärsimyksiin ja kiirastuleen
28.03.2013
- 13:00 | hikkaj | Matkailu, MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, KIRJALLISUUS
jos Fjodor eläisi hän pelaisi kenoa ja löisi pitkävetoa - peluri mikä peluri!
Kellon
valanta 11.-18.8
Hyveet
arjessa - sokraattinen dialogi 12.4.-14.4.
Arjen
kauneuden filosofia 19.-23.6.
Seinätekstiili
huovuttamalla 8.-12.7 ....
Onni
Eläkeläinen
viettää kiirastorstaita, hakee viimeisiä tietoja kulttuurikaupunki Pietarista.
Kiivaasti selaa kaikenlaista materiaalia. Päässyt Valamon sivuille. - Hyviä
kursseja nuokin. Mutta...
Matkakuumetta?
Tuskin
Hänhän
on vanha tekijä: kaupunki
tuttu Neuvostoliiton ajoilta - Eremitaasit ja Iisakin kirkot koluttu,
Europeiskajat, Moskova-hotellit nautittu, käyty Pietari Paavalin linnoituksessa
siinä missä Pietarhovin avarassa puistossa jossa suihkulähteet solisevat
hiljaa. Heinätorikin katsottu ja päätoimittaja Kiviojan Pekan kanssa
istuskeltu Nevskillä kirjailijakahvilassa kahvia virvokkeiden
kera juotu siitä sitten kävelty Dostojevskin
kotimuseoon vierailulle
On
menty rajan yli Niiralasta, on ylitetty raja Nuijamaalta ja
Vaalimaalta.
Mutta
se oli ennen vanhaan ja nyt on nyt. Sekö epävarmaksi vetää? Vai ruplan
vaihtokurssi, kun ei sitä enää kadulla vaihdeta?
Ei.
Ei,
kyllä se on kasvanut viisaus ja vakavuus: ei sinne enää iloja etsimään mennä.
Vaan elämää: mikä se on sen ydin? Dostojevskin jalanjälkiä kompuroimaan.
Tärppää.
Kato
kato!
Kaksi
idän jättiläistä
- Dostojevski ja Tolstoi 30.8.-1.9. lukee Valamon kesässä 2013
"Kurssilla
vertaillaan kahden suuren venäläisen kirjailijan ihmiskäsitystä. Fjodor
Dostojevski puhuu yhtä intohimoisesti niin jokaisen Karamazovin veljeksen kuin
Idiootti-romaanin lapsenkaltaisen ruhtinas Myshkinin kuin Riivaajien
hillittömän Stavroginin suulla. Kaikki ammentavat sanottavansa Dostojevskin
sielun syvyyksistä. Leo Tolstoi luo ..."
Melkein ulisee matkalaisemme kaiken tämän nähdessään ja tutustuessaan tulevaan materiaaliin: siis sittenkin maailmalla tarjota muuta kuin Katainen, EU, hevosenliha kebabissa, ja se samperin Nykänen Susannoineen!!!
Vaikka jos Dostojevski nykyhetkeen siirrettäisiin niin pörssihai se olisi ja siinä sivussa Kenoakin kopaseisi. Tietäähän hän sen, Onni Eläkeläinen. Ja Tolstoi metroasemalta löydettäisiin...
Koville koville ottaa matkaan pääsy, vaan eiköhän tuo jo huomenissa linjapiiliin astu kera parhaimpansa.
Peukutetaan!
"Onneksi portilla kaikki kävi hyvin. Sattui vielä niin,
että kun varta vasten hänen edellään ajoi portista heinäkuorma pihalle, ja se
piilotti hänet hänen kulkiessaan porttikäytävässä, Kuorman ehdittyä pihalle hän
pujahti vikkelästi oikealle. Kuorman toiselta puolen joitain huutavia ja
riiteleviä ääniä, mutta häntä ei kukaan ollut huomannut eikä vastaan sattunut
ketään. Tämä suuren nelikulmaisenpihan puolella oli useita ikkunoita auki,
mutta hän ei nostanut päätään - siihen eivät voimat riittäneet. Eukon
asuntoon johtavat rappuset olivat lähellä, heti portaissa oikealle. Hän oli jo
portaissa ..." Dostojevski:
Rikos ja rangaistus, 1866
Kellokeskiviikkona
ajateltava menneitä ja tulevia
27.03.2013
- 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, KIRJALLISUUS
pääsiäisviikolla tikkutiistaita seuraavana päivänä eläimille laitettiin kello kaulaan ja laskettiin ulos kirmailemaan - votkaturistit taas ajettiin muliksi kirmailun jälkeen
.
.
Leningradin matkailijoillekin olisi pitänyt kello kaulaan kietoa; nykyisin ei niin väliä enää, sillä sivistys on nujertanut vapaan ihmisluoman ilmaisuvoiman.
Vaan silloin 1703, kun Pietari alkoi perustaa Pietaria Nevan rämeikköön, ja 1712, kun tsaari suuri julisti kyläsen pääkaupungiksi oli kaikki vielä kahta kauhiampata. Kello nääntyvän työmiehen kaulalla ei sen kummempia reaktioita olisi kanssakärsivissä aiheuttanut. Meno oli juuri niin tolkutonta kuin vain Pietari Suurelta voi odottaa: raippa seljässä ja henki löysässä.
Ja tuonneko on menossa Onni Eläkeläinen! Vapaaehtoisesti Pääkallonpaikalle pääsiäisenä pieksettäväksi kuin Jeesus.
On
hän valmistautunut, kuten olemme huomanneet, jo viikkojen ajan huolella
tehtävään: hän tietää Pietarin historian ja erityisellä pieteetillä
hän on pannut merkille että keskeinen saari kaupungissa on
Jänissaari, prikulleen samanniminen saari, jota kiertäen hän
hiihtää veuhtoo päivät pääksytysten omalla järvellään. (ks. lukemat
alaoikealla)
Ettäs
pitikin sattua!
Koti-Jänissaari on
asumaton, se on käärmeiden koti. Aikoinaan saaressa on asunut Jänis-Pekka
kaivamassaan maakuopassa, jonka soraseinillä roikkuivat elävät kyyt ja
kivenkoloista työntyivät käärmeiden kielet miestä nuoleksimaan.
Pietarin
Jänissaarella on toisin.
Zajat
ostrovaksi
kutsuvat Jänissaartaan.
Siellä
Zajatšissa sijaitsee Pietari Paavalin linnoitus ja sinne on haudattu niin
Pietari Suuri kuin muutkin tsaariseuraajat, jopa viimeisen tsaarin Nikolai
Kakkosen (ei suk. Kyöstille) jäänteet sinne lopulta
kuljetettiin ja Boris Jeltsin kävi asian 'siunaamassa'.
Vaan
tänään on unohdettava historia ja keskityttävä kielen opiskeluun, jotta Onnia
ei kaltoin kohdeltaisi reissun aikana.
Kielen
oppikirjana hän käyttää Veikko Huovisen kirjaa, sitä Pietari
Suuri hatun polki. Paljon on kunnon venättää jo päähän tarttunutkin,
kyllä pitäisi selvitä isommissakin kahakoissa.
Tullimiehille
ja publikaaneille hän aikoo täräyttää heti puomilla: - Lihoimetz!!* Goloshtannik!** Sukin syn!***
Noilla
komennoilla selvisi Pietari Suuri, niin eiköhän Onni Pienikin niillä pärjäille.
Ja
jos ei,
niin
opettaa Veikko muitakin vahvoja verbejä ja kohteliaita sähäyksiä; ne Onni
kirjoittaa paperille vallan:
- skandypa =nilkuttaja
- nepotrebny =vastenmielinen
- gadjenysh =pieni kurja käärme
- shut gorohovoy =narri
- kurva =narttu
Suomentaa
paperin toiselle puolelle varmuudeksi myös
tullimiehille tarkoitetut *
lahjustenottaja ** housuton mies *** paskiainen
- Kurva,
hyvä ettei karva, hymyilee Huoviselle - a hyvä ettei jo
hyvästele ja hyräile до свидания
-2 17/1141km/€
Piinaviikon
tiistaieväs
26.03.2013
- 13:00 | hikkaj | MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, lapsismi,
LEHDISTÖ
kertoisiko draperiasta, joka Kristukseenkin vahvasti viittaisi, vai mam-kielestä jolla omat uskomuksensa
.
.
Onni Eläkeläiselle tulee Kehitys-Utveckling-lehti. Tuossa iässä! Luuleeko hän vielä johonkin suuntaan kehittyvänsä! Tuskin enää kehittyy ainakaan laaja-alaisemmaksi, eiköhän suuntana ole supistuminen ja koperoituminen? Mutta antakaamme miehen ponnistella; hymyillään me hänelle.
Onnille tulee Kehitys yhdestä syystä: se on ilmainen, maksuton ja kuka tahansa voi sen tilata osoitteesta kehitysutveckling@esaprint.fi. Onnillehan se on tullut jo viidettäkymmentä vuotta, opettajakoulutuksesta alkaen, eli melkoinen määrä markkoja ja euroja teoreettisesti laskien on Onni säästänyt. Siitä Onni iloitsee.
Tänään tikkutiistaina Onni kaivaa vuoden ensimmäisen numeron esille, koska hän tietää mitä kärsimystä on elämä kehitysmaissa: ei pörssiä, ei mitään! Tuhti paketti tietoa on taas tarjolla, jo kansikuva kertoo, ettei hyvin pyyhi, taloudellisesti ajatellen:
Kansikuvassa seisoo vieraisiin oloihin ajautunut inkkarimies kädet taskussa tolpan takana, sulkapäähineestä ei tietoakaan. Mitä hän odottaa?
Sivulta 52 alkaa mielenkiintoinen reportaasi, ja uskokaa tai älkää, sen on kirjoittanut Larisa Pelle ja kuvatkin ovat Pellen. Viimeistään tässä vaiheessa Onni älyää että nyt omat pelleilyt on pelleilty, koska muuten ei kunnian kukko laula. Tai se laulaa kolmesti ja sitten on liian myöhäistä peräytyä ja pelastautua.
Onni vakavoituu ja paneutuu tulevaan lukutyöhönsä.
Reportaasi on mielenkiintoinen: ajamme Guatemalan vuoristossa parintuhannen asukkaan maya-kylään, jota sisällissota, rikollisuus ja huumekauppa eivät vielä ole tuhonneet. Tiekin valmistui vasta 15 vuotta sitten. Todos Santos kylässä naiset huolehtivat arjesta ja kirjovat perinnevaatteita, shamaani auttaa flunssassa sekä sydänsuruissa ja mam-kieltä opiskellaan koulussa.
Todos Santos on naisten kylä, miehiä on lähtenyt töihin Yhdysvaltoihin. Moni mies on laittomalla matkalla menehtynyt. Kylässä on sairaala, mutta perinteinen parantaja on parempi, paitsi isoissa leikkauksissa. Nicolosa Pablo Ramirez, 58, sai viestin unessaan 18-vuotiaana ryhtyä shamaaniksi.
Yhdysvaltalainen insinööri David Stewart asuu kylässä, valkoinen ihminen kylässä on outo näky. 20 vuotta kylässä asuneena hänestä on tullut kyläläinen. - Gabil! Gabil! kajahtelee kylän raitilla tuttavallisesti. Se on Davidin lempinimi, mam-kielessä ei D-kirjainta ole. Gabil on opetellut kielen ja asettunut asumaan savimajaan kuten suurin osa kyläläisistä. Hän ei ole tieten tahtoen opettanut kyläläisille mitään vaan itse saanut oppia kyläläisiltä. Kyläläisten identiteetti vahvistuu kun he huomaavat gringon mukautuvan.
Onni Eläkeläinen sulkee Kehitys-lehden levollisena, vaikka tietää piinaviikon kärsimysten lähestyvän. Ainakin Kehitys luo uskoa ihmiskunnan huomiseen, varsinkin kun siinä reportaasin lopussa on kappale nimeltään Mayat uskovat parempaan tulevaisuuteen, jossa Ranskassa taloustieteitä lukenut kyläläinen Miguel Mendoza, 37, on perustanut kylään kodin elektroniikkaa myyvän kaupan.
Kylän lukeneimman miehen, antropologi Fortunato Pablo Mendozan, 60, jolla on vankka usko muutokseen, Onni jättää kiertämään lähikyliä, kertomaan demokratiasta ja vaaleista: Guatemalan asukkaista yli puolet on mayoja ja parlamentissa alkuperäiskansoilla on vain muutama edustaja - Nyt yhä useammat käyvät koulua ja oppivat, että kaikilla pitäisi olla samat oikeudet, niin valkoisilla kuin intiaaneillakin. Mutta onko se yhdenvertaisuutta, että neljä rikkainta sukua omistaa 96 prosenttia viljelymaista?
- EI OLE vastaa Onni topakasti ja nyt vasta huomaa lehden sulkiessaan, ettei kansikuvalla tainnut jutun kanssa olla mitään tekemistä. Oma oletus, ennakkoluulo, oli taas tehnyt tepposensa.
Ei kun on sittenkin, kansikuvan takateksti kertoo: Mayojen mam-yhteisön perinneasuun pukeutunut mies Todos Santosin kylässä Guatemalassa.
-1 12/1124km/€
Piinaviikon
alussa sanaa malkamaanantaiksi
25.03.2013
- 13:00 | hikkaj | lapsismi, KIRJALLISUUS
Hannu Väisäsen Taivaanvartijat-romaanin tiimoilta
.
Hannu Väisänen, s.1951
.
Voiko joku ihan oikeasti rakastaa maanantaita! Ja erityisesti maanantaiaamuja!
Minä
en, ne ovat sipulin kanssa tympeintä mitä maailmassa, siis pienessä
lähimaailmassa, pään sisässä, voi olla. Väisäsen kirkkomaalari Antero rakastaa,
hyvä ettei eniten maailmassa, maanantaita. Vaan Antero onkin Antero,
persoona, kirjailijan omakuva. - Homokin vielä. Minä en sitäkään.
Taivaanrannanmaalariksi
sanoisin alkukättelyssä, miehen tuotantoa tuntematta. Rento tai eipäs kun:
toisella laidalla seisovan ihmisen kuva työntyy lukevan näkökenttään.
Taivaanvartijat on kuvataiteilija Hannu Väisäsen omaelämäkerta-romaanisarjan neljännen osan nimi. Siis, huomatkaa, kuitenkin: romaanista on kysymys, ei dokumentista. Ranskassa asuva oululainen kuvataiteilija Väisänen sai Finlandia-palkinnon vuonna 2007 romaanistaan Toiset kengät. Jäi lukematta; tyttö luki ja kehui.
Jos heti kättelyssä olemme jyrkästi eri mieltä viikonpäivistä parhaista, niin jo 1. luvun lopussa olemme samaa mieltä, kertakaikkiaan: "Jos minulle lapsena, kesken pitkän saarnan olisi kannettu sinetillä varustettu kirje jossa minulle olisi ilmoitettu että jokin Taivaan asioista päättävä Collegium Castum pyytää minua koristelemaan kirkon omaan tapaani, olisin kaiketi vaatinut että laahustava veisuu on heti lopetettava..."
Musiikista, kuvataiteista, snobismista pitävät pitävät Väisäsen Taivaanvartijat-romaanista. Hiukan hienostelevaa, pölyhuiskalla sivelevää tunnelmaa on kirjailijan maailma, hienovaraista, hellää, helposti särkyvää mikä korostuu jos siihen rinnalle asetettaisiin römeä arki. Pannapa rinnalle toinen pätevä kuvantekijä Heikki Turunen ja hänen fyysinen voimamaailmansa, jossa ei pölyhuiskaa heilutella vaan köntällään juuriharjalla hangataan ja litimärällä rätillä luututaan laattioita.
Vaikka on kädentyö kunniassa Väisäselläkin: Anteron tehtävänä on maalata kotikaupungin uuteen kirkkoon alttaritaulu, johon tekijä haluaa vain piiloristin. Ristiriitatilannehan siitä syntyy vanhakantaisen seurakuntaväen kanssa. Toinen 'nujakka' syntyy kirjan loppupuolella toisesta alttaritaulusta, jossa ristin korvaa iso abloy-avain kuten sitä kuvataidetta ymmärtämätön, jämähtänyt seurakuntaneuvosto - se hassahtanut taivaanvartijoiden joukko - nimittelee.
Väisäsen
teksti on kultivoitunutta. Aistikasta tai paremminkin sielukasta. Syntyy
kädentyön kauneutta, henkevyyttä, suunniteltua romaanirakentelua vähän
kuin Sakari Issakaisen taiten kootussa
romaanissa Paratiisissa ei soi Paganini. Muttei onneksi niin
ylirakenneltua. Jotain samaa silti, koskapa tuo aikapäiviä sitten
ilmestynyt romaani kukki mieleen.
Pitäisi
oikeastaan Christer Kihlmanin kirja Ihminen
joka järkkyi tarkkoa, josko sieltäkin löytyisi jotakin ajatuksellista
yhteyttä Väisäseen, sama suuntaushan heillä keskenään.
Ylipäätään
lukiessa jää tunne, että Väisäsen Antero, eli siis Hannu itse?, on kuin vanha oikukas
Greta tukholmalaisessa taiteilijaravintolassa, jolle ihmiskunta on lauma
kaakattavia ankkoja, joiden joukossa hän suostuu oleilemaan vain
antroposofisista syistä.
Osaa
hän olla huvittunutkin; homoutta, miessuhdetta kuvatessaan hän kertoo:
"Me leikimme kotia ja uskomme leikin kestävän ... Räiskäletaikina jää
usein kesken, koska kotileikki kiihottaa meitä helposti sen verran että sen
päätteeksi rakastelemme miten kuten. Kömpelöä se tietysti on, kuin karhujen
pyöräily."
Ylimääräinen toisten joukossa, ulkopuolinen tai jotain ...
Otava 2013
-1 12/1112km/€
Erityisopettajaksi
siinä välissä
24.03.2013
- 13:00 | hikkaj | hyvinvointi, Työelämä,
Päästöjä,
lapsismi
ei oppi ojaan kaada
ed. K-lahdessa N-liiton rajalla opena 11 v
Ei se nyt aivan niin mennyt kuin edellä kerrottu on. Kymmenen vuoden putki, 1977-88 luokanopettajana liki Neuvostoliiton rajaa, jonka kyläteillä ei siihen aikaan ikinä yhtään venäläistä päässyt liikkumaan, katkesi vuodeksi kohta kahden vuoden jälkeen.
Ja
ei kun taas Joensuun kaupunkiin opintielle kuin paraskin Vatanen tai
Ihalainen Tulitikkuja lainaamassa. Alku olikin kuin isäntämiesten farssista:
Pyrkypäivänä
en muistanut mennä määrättyyn keskustelupalaveriin, jossa mitattiin
yhteistyö- ja keskustelukykyä ryhmiin jaetun hakijaporukan kanssa. Menin
väärään aikaan väärän ryhmän ovelle koputtelemaan että jos tänne kun
en sotki...
Simo Seppo lienee naamasta tunnistanut entisen opeopiskelijan ja tapansa mukaan sallivana salli näin istua vieraisiin pöytiin.
Sisäänkutsu saapui aikanaan ja syksyllä alkoi vuoden kestävä erityispedagogiikan, kasvatustieteen, kehityspsykologian, logopedian yms. jatkoperehtyminen laudatur/cumlaudatur/approbatur- ja ties minkä tasolla. Opettajapuolella vilahteli tuttuja kasvoja, käyttäytymistieteilijöitä menneiltä ajoilta: Kaija Matilainen, Kari Tuunainen, Riitta Sabour ja M'hammed sekä aina mukava möhnikäs, nyt professoriksi edennyt Ihatsun Markku, kollega Kiihtelysvaaran apukouluajoilta. uutena tuttuna ihmisystävä, humaani juuri loppuhäntiä väitöskirjaansa väsäävä didaktikko Jaakko Salminen.
Siinä sakset saivat kyytiä ja monenlaista tekotupsua keksimme opetuksen tehostamiseksi. Opetustuokioitamme arvosteltiin, videoitiin ja joillakin tunneilla panimme tanssiksikin. Joskus tuntui, jopa minusta, että eihän vain överiksi menisi. Hesariinkin oikein laitoin mielipiteeni kaunokirjoituksen tarpeettomuudesta, johon muut eivät yhtyneet. Ja Kolin koulutusretkelle en osallistunut vaan laitoin ilmoitustaululle lappusen: En juoda, pittä leikelä lapusii opimmatteriaaliks kirjutustaidotomile.
Hyväksyivät kouluttajat temppuilut, koska erityisopetuksestahan oli kysymys, jolloin opetkin voivat olla vähän erityisiä.
Kevät tuli ajallaan ja taas oli kädessäni yksi uusi paperi, jossa luki laaja-alainen opettaja olet, nyt oikein pätevä erityis: opetustaito nelonen; jollakin vähän paremmalla taisi olla parasvitonen.
Nyt olin siis lisäpätevä opettaja. Epäpätevänä olin kiertänyt taksikyydillä Kesälahtea ja Uukuniemeä nimikkeellä kiertävä puluki-opettaja ja sitä ennen ollut apukoulun opettajana Kiihtelysvaarassa vuoden Markun taitoja ihastelemassa. Ne ajat ovat yhä mielessä ja niissä kun oli sitä jotakin.
Palaisin takaisin ihanaan omaan luokanopettajan paikkaani, niin luulin.
-1 16/1100km/€
Huhtikuun
puolella haudataan
samana päivänä samassa paikassa kolmen tunnin välein
Saaren väkeä kuoli
Soitti
serkku ja
ilmoitti:
-
Voitti kuolema.
Pois
on Lauri-eno.
Pois
on Pauli-serkku.
-
Vois Hautajaisiin tulla.
20 ja 13 tai
13 ja 20
Siinä raikuilun vuoden 2013 tarkennettu, toki vain ohjeellinen,
tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.
(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin
kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta.
Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan
vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa
puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin
ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)
-2
15/1084km/€
(Veju
1500!)
Tänään
ei Neuvostoliittoa eikä Venäjää
täytyy huoahtaa ja pitää näpit irti suuresta ja mahtavasta
Otetaas välillä local. Veetään pieniin päin kottiin päin kylymänviileesti! Ja viiskytä ruplaa sille joka arvaa ken kuvassa kurkistelee.
Jos runoista tänään, nehän kiinnostavat kaikkia kauppalehteläisiä! Ja ämeriäkkyläisiä.
Tarttui näet käteen mielenkiintoinen esite Kainuusta ja P e k a s t a.
Kauppalehteläiset, kaskas!, heräilevät, korviaan jo höristelevät, mutta ei. EI Talvivaarasta mitään - mitäs runollista muka Pekka Perän pesueessa? Mutta toisessa Pekassa kyllä.
Pekka Kejonen, jazzari, on elossa. Kaiken sen kaameuden jälkeen miten hän on pullopoikana elänyt. Hänhän raitistui ja vietti alkoholfri-elämää Tenon varsilla parikymmentä vuotta ja nyttemmin näköjään Pirkkalassa. Kejonen on ja pysyy. Ei tauti pysty.
Kajaanin runoviikko Sana ja sävel -ensi kesän esite on esillä. Hei ei ei EI-I, älkää menkö! Lukekaa loppuun jos sittenkin hytkäyttäisi:
- Ilkka Heiskanen - Veikko
Huovisen Lyhyet erikoiset
- Erkki Saarela - Dario Fon
Mysteerio Buffo
- Merja Larivaara - Kotiapulaisettoman
naisen ilta
- Eino Leino iltamat
- yms
Sekä
ennen kaikkea Kaija Pakarinen - Dostojevskin
Idiootti.
Ja Mimmit
Miten niin ennen kaikkea, ja eikähän tänään saanut mitään Venäjästä mainita? No kun Kaija ja Mimmit ovat ämeriäkkyläisiä, äböriginäälejä alunperin. Meitä.
Mutta siis Kajaanin Runoviikon vuoden 2013 Suven runoilija on Pekka Antti Aunus Kejonen. Ja häntä on mentävä kuuntelemaan, koska tuotantokin on suurinpiirtein hallinnassa, sekin oliko se nyt Napoleonin epätoivo vai Jamit, missä kaikki välimerkit jäivät väliin. Ja se runo jossa mies istuu hoitolassa ja nauttii ollessaan elakelainen ilman äätä. Kejosta haastattelee Pentti Saarikosken entinen, Tuula-Liina Varis.
Veljet mikä paketti odotettavissa Kajjaanissa!
Ämeriäkkyläisten harmiksi just heinäkuussa Kihhauksen aikana.
Kaija
Pakarinen
Mimmit - Pauliina
Lerche & Hannamari Luukkanen
-6 16/1069km/€
Markkinatalouteen
kansallistamisen kautta
21.03.2013
- 13:00 | hikkaj | Politiikka, MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, lapsismi,
LEHDISTÖ
a vot! näin naapurissa
"Venäjän oloissa tie demokratiaan ja markkinatalouteen käy paradoksaalisesti kansallistamisen kautta. Nyky-Venäjällä kansallistaminen ei suinkaan ole vasemmiston vaan oikeiston ohjelma, vieläpä ääriliberaali sellainen. Kansallistamisen tehtävä on kiskaista maa ylös syöksykierteestä, johon rikollinen yksityistäminen sen sinkosi."
On uusi päivä; Onni Eläkeläisemme on tointunut eilisestä Pietari Suuren bakkanaalista V.Huovisen kirjan mukaan ja on nyt verskinä valmis vastaanottamaan uutta tietoa matkakohteestaan. Yllä lainatun tohtori Pastuhovin kirjoittaman jakeen luettuaan Onnin on pakko hengähtää.
- Että on kuin onkin vaikea ymmärtää
venäläistä kyrillistä kirjoitusta, jota Pastuhov Oxfordista käsin jakelee!
Puhuu kansallistamisesta muttei käytä sosialisointi-termiä.
Sitkeästi hän kuitenkin jatkaa, koska on tiedettävä mihin päänsä pistää pääsiäiseksi: Pistääkö Pietarin vai kenen pölkylle.
- Naapurissa on moraalikato! sen Onni
naijaa ja tajuaa viimeistään kun lukee Oxfordin venäläistä tohtoria eteenpäin.
On ryhdistäytymisen aika, muuten ei kunnian kukko laula eikä demokratia tavoita
isoa mahtavaa.
"Kansallistaminen on Venäjällä välttämätöntä ei niinkään taloudellisista kuin poliittisista ja eettisistä syistä. Kyseessä on kansakunnan moraalisen terveyden ongelma. Eikä se suinkaan koske vain oligarkkeja, jotka korjasivat suurimman potin."
- Ahaa!! nyt alkaa polttaa!
Onni Eläkeläistä vapisuttaa, ei otakaan vielä tässä vaiheessa esille jo meinaamaansa Huovista, vaan jatkaa Novaja Gazetaa, onhan tämä nyt jotain Matti Nykäsen sekoilujuttujen rinnalla Seiskassa ja muissa vapaan maan tiedotusvälineissä.
- Pyritäänköhän naapurimaassakin näin
vapaaseen tiedottamiseen kuin meillä: Matista kaikki irti!
Vähän samantapaista brutaalia meininkiä siellä on harrastettu, mutta selän takana ja kulisseissa ja suuremmissa puitteissa kaikkia, joita voidaan, nylkien. Koko maa nimittäin sinkoutui Pastuhovin mukaan ryöstelyn syöksykierteeseen ja Onnin mukaan vain yksi saatiin kiinni, se Hodorkovski vai hittoko on sen rilliherran nimi, joka tuossa käymähollilla rajan toisella puolella Karjalan Tasavallan Segezhan vankilassa lusii.
Sitten Onni jäykistyy ja tekee kunniaa kun esiin astuu toinen lukenut, vain lukeneiden mielipiteillä Onnille on arvoa:
"Kuten akateemikko Juri Pivovarov on aiheellisesti sanonut, koko maassa alkoi 'duvan', kasakoitten saaliinjakokokous. Taloudelliselta kannalta on eroa sillä, ryöstetäänkö vuorikombinaatti vai varastellaanko kolhoosin omaisuutta - sen sijaan moraaliselta kannalta toimintojen välillä ei ole mitään eroa."
Tähän vapinaan päättää Onni Eläkeläinen tämän päiväisen lukuhetkensä.
Tänään
luennan lopuksi vapisee ja väräjää ääni innosta tohtorismiesten puheiden
johdosta, eilisen lopuksi vapisi käsi pelosta tsaari Pietari
Suuren veripalttoolystien takia.
On
siinä maata minne matkustaa ja mihin tutustua - vilskettä enemmän kuin
lätkämatsissa, missä artjuhinit
määräävät tahdin.
1/2013
Kiero
kansallistaminen
venäläinen valtion omaisuuden jakaminen - a kaikk' män muutamil' yhes yös - eik piisantkaa ...
"Suora asettuminen yksityistämistä vastaan ei ollut Putinille mahdollista, sillä hänen valtansa on peräisin sen suurimmilta voittajilta. Siksi hän kehitti 'kieron kansallistamisen', jolloin omaisuus oli muodollisesti edelleen yksityisissä käsissä, mutta sitä ei enää voinut käyttää ilman valtion suostumista."
Noin jatkaa tohtori Vladimir Pastuhov Le Mondessa Novaja Gazetan puolella ja sitä lukee pää pyörällä eläkeläisukkomme Onni Eläkeläinen, joka pian on viemässä omaa pääkalloaan tuonne pääkallon paikalle ja Dostojevskin jalanjäljille ja jonka aivot millään eivät riitä ymmärtämään oman Paratiisinsa rajojen ulkopuolella tapahtuvaa vilunginpeluuta.
Sitkeästi kuitenkin yrittää pysyä Venäjän nykytilanteesta kärryillä ja siksi jatkaa tohtorismiehen matkassa ennen siirtymistään Huovisen Veikon totuuteen tsaari Pietari Suuren toilailuista ja Pietarin kaupungin perustamisesta, koska sinnehän eläkeläisemme on varsinaisesti menossa pääsiäismunia maalaamaan.
Ei kun kuraa niskaan vaan!
Eli: "Menetelmien osalta vaikkapa öljyfirma Sibneftin yksityistäminen ei poikennut paljonkaan jonkin vihannesvaraston yksityistämisestä jossain peräkylässä. Uskallan jopa olettaa, että peräkylän vihannesvaraston johdosta roihusivat kiihkeämmät Shakespearen intohimot kuin Abramovitshin ja Berezovskin rikollistarinat." Ja: "Yksityistäminen tapahtui joka paikassa yhtä rikollisin menetelmin. Koko Venäjä on sen luoman huteran perustuksen varassa. Jos siihen menee kajoamaan, koko rakennus saattaa romahtaa kuin korttitalo."
- Herranen aika ja Jumala päälle! huokaa Onni Eläkeläisemme ja alkaa jo harmitella että tulikin ruplituksi se matka ja että uskaltaako tuonne sittenkään mennä jos vaikka juuri pääsiäisenä romahtaa koko komeus niskaan.
Taittaa Gazetan siihen ja jättää tältä päivältä nyky-Venäjän tutkimisen, siirtyy tsaariin eli HuovisVeikon maailmaan, koska siellä Veikon kelkassa on ainakin aina hauskempi meno päällä ja lisäksi Pietariinhan tässä ollaan menossa eikä koko Venäjälle!
Tuosta kohti aukaisee Pietari Suuri hatun polki -kirjan, tuossa on lukumerkki, alkupuolella vasta, siinä missä Pietari on palannut timmermannin opista Hollannista. Odotuksissa Onnilla hauskempaa luettavaa, jo käsiään aivan hieroo ja mieltä hykertää:
"Syyskuussa
Pietari teetätti itselleen punaisen pyövelin nahkaesiliinan.
Tehtiin
erityisiä kidutuskammioita, joihin hankittiin tehokaita kidutusvälineitä.
Ottavia pihtejä kynsien kiskomiseen. Taljoja jäsenten venyttämiseen, puristimia
luiden murskaamiseen, penkkejä vipuineen käsien ja jalkojen sijoiltaan
vääntämiseen. Purevia ruoskia oli nurkat täynnään. Kahleita, joissa
roikutettiin milloin ranteista, milloin
nilkoista. Näykkiviä koukkuja sierainten ja korvien repimiseen, teräviä veitsiä
kuoh .."
Siis: - Tä? kyselee Onni Eläkeläinen ja katsoo käsiään, jotka punertavat. - Veikkoko tällaista soopaa. Valetta! järkyttyy Onni vielä enemmän Veikosta kuin Pastuhovista. - Tuonneko minun kulkuni pian kävisi...? ymmyrköityy Onni.
- Tältä päivältä saa ennakkomatkatunnelmat riittää, päättää Onni tiukasti ja hyppää suksille pian pyyhältäen kohti metsänrajaa.
Palaamme lähihuomenissa asiaan.
-7 12/1053km/€
riepoo tuuli
2 kommenttia
Kommunismin
umpikujasta kapitalismin nevalle
Pietarin matkalle on valmistauduttava hyvissä ajoin eikä vain suin päin rynnistettävä Iisakin kirkolle ihmettelemään
Venäjän 1900-luku alkoi kumouksella ja päättyi kumoukseen. Siinä välissä oli sosialistisen Neuvostoliiton kokeilu. Kansallistaminen epäonnistui ja yksityistäminen on epäonnistunut. Eletäänkö taas tsaarin aikaa? Siitähän on otetava selvä, matkustettava paikan päälle, mutta sitä ennen kuitenkin tutustuttava kirjalliseen materiaaliin, jos nyt kuitenkin Jussin linkin unohtaisi. Paneutuisi yhteen lehteen ja yhteen kirjaan niin eiköhän niillä eväillä jo pitkälle pötkisi.
"Nopeutetun
yksityistämisen seurauksia ovat olleet yhteiskuntaa halvaannuttava
sosiaalinen eriarvoisuus (joka kiteytyy neuvostoaikaa seuranneeseen oligarkiaan) ja talouden,
yhteiskunnan ja politiikan totaalinen kriminalisoituminen",
kirjoittaa Vladimir Pastuhov, valtiotieteen tohtori ei
Moskovasta vaan Oxfordista.
Meren
takaa on helppo kirjoitella ja suoraan laukoa: "On tullut aika
teurastaa se."
Le Monde diplomatique & Novaja Gazetaa tässä muuan eläkeläisukko tavailee pohjustellessaan sitä pääsiäismatkaa Nevan rannoille. On tiedettävä minne menee ja mikä odottaa, sitä mieltä on Onni Eläkeläinen ja jatkaa suodattavaa lukemistaan:
- Sama porukka joka hallitsi valtion nimissä
ollutta omaisuutta hallitsee edelleen samaa omaisuutta joka nyt on
virallisestikin omissa nimissä.
Niin hänelle kerrotaan. Mikään ei ole muuttunut.
Sen verran uskaltaa Onni E sylkäistä esiin yhden hyvän muutoksen: matkustusvapauden. Rahvas on päässyt matkustelemaan ja muuttamaan ulkomaille, tuossakin oman tontin kulmilla on joku venäläinen asustamassa sotaveteraani-Antin taloa. Ja vähän alempana toinen ja kolmas rivitaloilla ja yksi pitää baaria kylillä ja monta mukavaa muatuskanmöhnikästä on pitkin pitäjiä entisillä poikamiehillä.
Lempeäksi muuttuu eläkeläisukko, myötämieliseksi muutokselle ja tapahtuneelle kehitykselle eikä sen vuoksi jatka tällä haavaa Pastuhovin juttua peremmälle, vetää pystyviivan lyijykynällä Le Mondeen merkiksi jotta osaa jatkaa huomenna oikeasta kohdasta.
Mutta ei hän vielä matkapohjatyötä heitä, vaan tarttuu Huovisen kirjaan Pietari Suuri hatun polki saadakseen vielä kauempaa tietoa kauniinkaupungin perustamisesta ja perustajasta.
Pian
kuulemme lisää.
-7 12/1041km/€
melekonen viima
Sekaisin
koko elämä
kun äiti 'urheilee' eli sekoilee nuorena ja vanhana
Reko Lundán on haudattu Taiteilijakukkulalle Hietaniemeen viidenkymmenen muun merkittävän ihmisen joukkoon, vain 37-vuotiaana, monelle tuntemattomana yhteiskunnallisena vaikuttajana. Lähinnä teatterimies hän oli.
Reko Lundánin kirjoittama Niko Taskisen ohjaama näytelmä Aina joku eksyy on menossa Savonlinnan teatterissa.
Näytelmä on pitkähkö, kuten monen katsojan elämä, tragikomedia, jossa niin itkun kuin naurun paikkoja riittää. Äiti juo ja mennä liippaa - ja perhe kärsii. Äiti höperehtii nuorena huimana ja äiti höperehtii vanhana aivovaurioisena. Lapsenkakka tuoksahtaa nokkaan vielä kolmekymppisen pojan vieraillessa sairaalassa.
Aina joku kärsii voisi yhtä hyvin olla näytelmän nimi. Joku katsojistakin: muuan rouvashenkilö takanamme.
Lapsen silmin katsoo tekstin tekijä perheen elämää, ainakin lasten puolelle taipuu katsojan tapitus: noin ei pidä lapsiaan kohteleman.
Kun näytelmää asettuu katsomaan eturiveistä viidennestä ramppiin päin, katsoo näyttelijöitä. Kymppirivistä taaksepäin ei näyttelijöiden naamoja enää ilmeineen erota ja huomaakin katsovansa ohjaajaa ja lavastajaa.
Niin teorisoin. Ja niin katsoin.
Takautumien käyttö oli nautittavaa: äiti olikin yhdenäkin nuori, kolmikymppinen Aki koulupoika, kaksoissisko Hanna jompanakumpana. Oli oltava heräillä, tarkkana, jotta mukana pysyi; kelata ei voinut. Siinä edessä pienessä tilassa yhdenäkin kaikki saattoi ollakin aivan toisin. Koko rekvisiitta näkyvissä. Käännät vain katsetta: Kerrossänky vasemmalla, autio kämppä oikealla, keskellä tilaa armeijanmiesten pitkillä pyörillä kännissä pyöräillä kiekkoa, lattialuukuista odotettavissa koska hyvänsä virallisia kärttyisiä taulapäitä. Oikeasti ihan jännittävää ja hereillä pitävää, odottavaa tunnelmaa.
Etteikö näytelmässäkin muka tilaa olisi! Tarvitse ulko-otoksia,kaikelle tilaa riittää; se laajenee, paisuu katsojan päässä kun sielun silmin katselee ...
Oikeastaan Taskinen itse saisi tuohon vastata, että oliko tarkoitus tuommoinen ja jos ei ollut niin noin se kuitenkin oli.
Ei Lundán mitään uutta ollut kirjoitukseensa luonut, käynyt vain läpi ne ihmisen kasvukärvistelmät ja haaveenpoikaset, jotka yhä olemassa ovat kaikilla, muistissa tai edessä, ja laittanut ne törmäämään toisiinsa kuin autot törmäysautoradoilla kiertävissä tivoleissa. Ja niin monia inhottavat liikuntasuoritukset ja lellikkisysteemit kouluajoilta. Tanssilavaromantiikka, 'romantiikka' lainausmerkeissä. Tragikomediaa siitä syntyy ja tragi voittaa aina. Se on vain kestettävä. Siitä ne siskosten välit selviävät, niin tässäkin näytelmässä, vaikka kuinka sinkeälle vetäisi.
Tanssikohtauksen aikana nauratti, varsinkin se oikealla olevan tanssijan kaulanliike - sen hetken komedia voitolla. Vieressäistujalle sanonkin: - Tuossa kohtauksessa näet millaisena minä näen tanssimisen.
Oli se ihan katarttinen kokemus, koko näytelmä kaikkine suunnistuslakanoineen. Hiihtokilpailun toteutus ylivertainen. Yhtä oopperaa vastaava oopperakaupungissa.
-7 13/1029km/€
(Veju
eilen 1365)
Kiemuroista
kotia kohti
suuren
ilon ja vapauden aika - eli tähän tyyliin koulua pitäisi käydä
Kiteenlahden koulu Kuva: Pekka
Havukainen
.
Tuli
talvi ja kyläläisten innostus koulua kohtaan oli nähty. Oli Huumorihiihtojen
aika, kävi käsky tai ’kuhtu’:
I
KYLÄHIIHDOT
Jos Sinulla on kaksi lasta koulussa, saat kaksi minuuttia loppuajasta
huojennusta, jos esiinnyt äitienpäiväjuhlissa se on minuutti pois, jos
talkoilet koulun hyväksi niin taas lähtee minuutti. Ja jos olet nainen lähtee
minuutti tai kaksi. Arvontapalkintoja miltei kaikille.
Eipä
ollut johtajaopettaja uskoa silmiään kun hiihtopäivä koitti ja lipputangon
luokse jonoon asettui kolmattakymmentä vanhempaa valmiina starttiin; lie ollut
lopulta enemmän kuin oppilaita. Tuskin osanotto luvatun hernerokan ja
kahvikupin takia niin runsasta oli. Se kylähenki sen teki: meillä on koulu ja
sen eteen teemme kaikkemme. Se se oli. Koulutaksin kuljettaja Väkeväisen Soini,
vaikka poikamies ja vähennyksiä vailla oli, tahtoi voittaa joka ikinen talvi
kisat, niinpä sääntöjä piti rukata tuon tuosta ettei kiertopokaali aina olisi
mennyt Soken kaappiin. Ja onneksi sitten kylään muutti Veli Levä,
katsastusmies, monen lapsensa kera.
Kylä
oli läsnä. Niin voi sanoa. Ei tarvinnut kuin vihjata, että mitenkä olisi jos
tuon nurkan takana olevan kivikkopellon raivaisi pallopelikentäksi, niin kohta jo
pani kouluneuvosto puheenjohtaja Mikko Timosen johdolla keräyslistaa kiertämään
ja valtava Matikaisen maastokonehirmu tasasi pellon. (Taitaa
multavalli yhä olla kentän laidalla uudella vuosituhannella, 2012?)
Tuli
KOKKE-projektin aika: Koulu kylän keskuksena -projekti otti yhdeksi
kohteekseen koulumme ja tarkoituksena vireyttää kylää edelleen; mukana oli
puolenkymmentä läänin valitsemaa koulua Pohjois-Karjalasta. Projekti tuli ja
meni, ei siitä haittaakaan ollut. Tai no omalta kohdalta vähän, jos sallitte:
Syksyllä 1980 matkustin New Yorkin maratonille ja hain tieten tahtoen ja
säästösyistä päivän liian lyhyttä virkavapautta. Viikon päästä takaisin
tultuani kyselemään siltä toiselta opettajalta, joka nyt oli jo Kirsti
Holopainen, opettajana eniten arvostamani, että kyselikö kuka minua.
- Täällä
kävi perjantaina opetusneuvos Solala, koulutoimentarkastajat Virmajoki ja
Paakkinen sekä koulutoimenjohtaja Latvala ja …
- Huomasivat
varmaan että olin poissa?
- Huomasivat.
En
jälkeenpäin kysellyt kun eivät herratkaan kyselleet retkestäni. En myöskään
tehnyt lisäpäivältä virkavapausanomusta kun ei kukaan kovistellut. Näin sain
yhden päivän palkan kunnalta ikään kuin palkinnoksi urheilusuorituksestani. Ja
kieltämättä häpeän.
Aika
kului, käsityöt olimme käyneet höyläämässä Loukunvaarassa, koska tilaa omalla
koululla ei ollut ja Loukunvaaran koulu oli huutomatkan päässä, olletikin kun
siellä se ope-Joke oli kovaääninen, ystävä jo opiskeluajoilta. Monet kiivaat
pallopeliyhteenotot mittelimme naapurikoulujen välillä. Meille voitto oli
harvoin tärkeämpi kuin ystävyys.
Opiskelu
sujui yhdysluokissa hyvin: oli mahtava nähdä sitä auttamisen halua ja riemua
mitä ylemmän luokan oppilaat osoittivat alemmalla olevilleen oppituntien
aikana, opettajista ei ollut puutetta, vaikka itse opettaja joskus tuskailikin
kun juuri oli opettamassa miten Jeesus matkustaa aasin tamman varsalla
Jerusalemiin, niin yksi kysyy että onko viisi potenssin kolme yli sata?
ja toinen jotta pittääkö huomenna tuuvva sukset? ja kolmas samaan
syssyyn tuskailee miksei kukkaan kerro mikä on Mongolian piäkaupunki.
Keväthankien
koittaessa pyyhälsimme Varsalaitumen rinteisiin monena päivänä välittämättä
mitä lukujärjestyksessä luki – auringonkilo sai määrätä muutaman
hankikantopäivän ohjelman. Kun taas puolestaan keskitalven pakkaspäivä vaati
enemmän matematiikkaa ja äidinkieltä kuin mitä POPS määräsi.
Elimme
luonnon ehdoilla myös syksyisin koulun alettua intiaanikesän yllättäessä
painuimme viikoksi koulun alla virtaavalle joelle polskuttelemaan ja kaloja narraamaan
hyvällä omallatunnolla. Tietäen että vuoden kierto kyllä tasoittaisi
oppimistavoitteet. Yhtenä marraspäivänä saattoi kylänmies ilmestyä koulun
pihaan ja kutsua katsomaan miltä juuri saalistettu susi näyttää, toisena
Timoseen pyydettiin villankarstuuseen.
Elimme
välillä kuin mehtäläiset, sivistyminen mielessä kuitenkin koko ajan. Emme
kaivanneetkaan enempiä hienouksia: Televisio oli, sekin kylän keräämä.
Piirtoheitin ilmestyi jossain vaiheessa opettajan pöydän viereen ja valkokangas
taakse retkottamaan telineeseen. Puhelin oli tullut Karuselliin vuotta kahta
aikaisemmin. Rainakoneen paikalle hommasimme diakoneen. Ja tietenkin nurkassa
odotteli malttamattomana veivaamista spriimonistuskone. Nuuh!
Ulkovessat
vetivät hyvin, sillä sen verran korkealle oli istuinpaikat rakennettu että
valuma oli varmaa. Välitunnit potkimme jalkapalloa, monesti niin että pidimme
lisistä, siirsimme tunnin alkua, jotta opettajakin pääsisi vielä maalinmakuun.
Joulujuhlissa oli tunnelmaa, äitienpäiväkevätjuhlista puhumattakaan.
Kaiken
huippu oli sitten se kun yhtenä päivänä ilmestyivät rakennusmiehet Taskiselta
ja alkoivat pystyttää lisärakennusta kaikkine liikuntasaleineen,
käsityötiloineen ja sisävessoineen, myös talonmieskeittäjäsiivooja oli saava
oman asunnon.
Niin
tapahtui, rakennus valmistui, koulu piti arvokkaan juhlatilaisuuden 22.2.1987
Havukkalanmäellä: vanhalla puolella paljastettiin sankarivainajien muistotaulu,
uudisrakennus otettiin käyttöön ja Kiteenlahden koulu täytti 80 vuotta.
Oli
hiljalleen tullut aika hyvästellä oppilaat ja opettajan vaihtaa maisemaa,
häipyä kiemuratietä pitkin hyvin kuitenkin tietäen ettei tämän ihanammaksi
maisema muutu eikä tämän läheisemmäksi työ voi kyläläisten kanssa muualla
tulla.
Yksitoista
vuotta oli tullut täyteen vuonna 1988 Kiteenlahdessa. Yhden niistä asuin paikan
päällä Väkeväisen Soinin takkahuoneessa, muun ajan ajaa huruuttelin Hondallani
naapuripitäjästä Rääkkylästä synnyinkodissani asuen. Oli aika tyttären
synnyttyä jäädä lopullisesti kotiin omien lasten ja vaimon tykö; mitä nyt
parikymmentä vuotta vielä Rasivaaran koululla siinä sivussa tuli touhuttua.
Eivät
ne turhaan olleet jo sata vuotta takaperin houkutelleet opettajaa Kiteenlahden
koululle ilmoituksella jossa sanottiin että luonnonihanalla paikalla.
Koulunkäynti on luettavissa
myös
-9
15/1016km/€
Yhä
lähemmä Neuvostoliiton rajaa koulunpitoon
Kurveja ja kauneutta riittää, olipa kevät, kesä tai syksy
.
ed. Puhokseen koulunpitoon
Kiteenlahden kiemuroihin
Sehän
oli uskomaton alku.
Se
tie sinne Kiteenlahteen, se paikka missä koulu sijaitsi ja se kalustekasa
sitten siinä pihalla kun Latvalan Sepon kanssa sitä pari viikkoa ennen
koulun alkua ressun alta pöyhimme.
Ei
huimannut vaikka aika pihalla oltiinkin ja korkealla mäellä.
En
voinut kuvitellakaan kuinka ihmeellisen kaunis tie sinne johti: jos kirkolta
ajoi rantatietä, laskeutui kivikirkon kohdalta alas – sykähdytti alkukesän
päivä, juuri herännyt luonto, väreilevä vesi, järvi jota riitti, kun loppui
niin risteyksen edestä alkoi toinen. Ja sitten ne rantaa kiertävät rannassa
kiinni olevat mutkat. Ja uskomaton näky oli vielä edessä kun viimeisen mutkan
jälkeen avautui harjumaisema laajoine peltoineen. Ja jos taas kirkon kohdalta
jatkoi suoraan mäelle, näky oli samanmoinen.
Eihän
tämä voinut olla Kiteetä, missä lienen unissani ajellut.
Oli
se. Vaan ensimmäisellä reissulla en koulua löytänyt!
Tiesin
poiketa seurojentalon kohdalta oikealle ja siitä soratietä ajaa horottelin
kyllin, ylitin sillan joen uoman ja nousin mutkikkaan mäen päälle; pää kierteli
kaarteli autoakin enemmän. Mutta ei se nähnyt kuin heräävän vihreän luonnon.
Sitten
tuli koulu eteen. Oli kivikoulu. Oli väärä koulu. Oli LOUKUNVAARAN KOULU, Ylhäisen
Joukon ja Pirisen Salmen koulu. Olin ajanut oman onneni ohi!
Käännyin
takaisin ja pian huomasin olevani seurojentalon risteyksessä jälleen, muutamia
miehiä puursi tien toisella puolella jonkin rakennuksen kimpussa, vaan
kysymättä jätin. Olisihan se noloa ollut jos kertoisin olevani kylän uusi
opettaja, joka on kadottanut koulunsa. Olisi mennyttä kyläläisten luotto heti
kättelyssä.
Häpeillen
palasin Puhokseen, mistä tänne olin opettajaksi tulossa.
Toinen
reissu toisena päivänä onnistui. Koulu löytyi ja ihmetys suuri ilmestyi: miten
ei noin komeaa puukoulua noin komealla kukkulalla joku voi löytää, kun
avonainen peltokin edessä, eikä metsä peittämässä!
Vuosi
oli 1977, kesäkuuta ja olin täällä. Perillä. Ei minulla avaimia ollut
tietenkään, koska elokuussahan opettajat virallisesti astuvat virkaansa,
vihitään. Kaiken maailman rakennustarvikkeita oli piha täynnä ja raaputettua
maalia nurmikolla.
Elokuussa
vähän hätäännyttiin, kun ressun alla ulkona samat tavarat olivat yhä ja enää
pari viikkoa koulun alkuun, koulutoimenjohtaja-Seppokin jo mietti, josko koulun
alkua siirrettäisiin viikolla kahdella. Ei siirretty.
Kaikki
alkoi rullata: kahta alaluokkaa veti Pärnäskä, Eva-Liisa Pärnänen, ja neljää
yläluokkaa yht’aikaa siinä toisessa luokkatilassa tuore koulunjohtaja, mies
joka ajanoloon melkein jonglööriksi taipui kun neljää eri asiaa tunnin aikana
opetti.
Eteisessä
hoiti kiertävä Eeva Kuusinen englannin kielen päähän tartunnan, Nymanin Pekka
erityisopettajana kävi puhelinpömpelissä, Karusellissä, ärrää ässsää
harjoituttamassa ja Nikkosen Tatjana valmisti ruoan jotta jaksaisimme. Hyvää
oli sapuska ja salaatitkin jo sisältävää viimeisten oppien mukaan: ei muuta
kuin ruokaliina pulpetista esiin ja ruokarukoukseen jälkeen atrialle kukin
omalla paikallaan einestä nauttimaan.
Mikä
meidän ei ollut – passasi!
Välituntivalvonta pelaa
... ks. avoin akkuna!
Opettaja lie jo luonteensa
paljastanut ... ks. katto!
930
kilometrin päästä kokoukseen
lappilaisille ei matka eikä mikään, yks suopungin heitto
On niitä pitempiäkin matkoja maailmassa: maapallon ympäri 40 000 kilsaa ja maasta aurinkoon 150 miljoonaa kilometriä.
Yks poronkusemahan tuo vain on Lapista etelämmäks: istuu autoon ja kohta on perillä - pyöreät kymmenen tuntia ja tuhat kilometriä, ja jo on Ämeriäkkylässä.
Niin teki Tepukka-kaveri kokousmatkan tänne meille ja naurahti että ei kun 'oikiaa reittä vähän mutrautteli' ei muuta. Hyvin oli talvehtinut ensimmäisen talvensa ja kaamos taittunut Käsivarren kainalossa: lamppu otalla nähnyt lenkkinsä heittää - joka kerta omaan kotiin vaimokultasen luo vieläpä takaisin osunut. Pakkasen pirut minkä nyt hätistelevät yhä, vielä aamulla lähtiessä -32.
Siinä sähkömittari saa kyytiä, ravaa sekin. Ja kukkaro hiljaa huokaelee.
Vaan ootapa kun joutuu kevät! Ja kesä! Ja valoisat yöt ja päivät!
Kovassa
iskussa on mies, on on, ja pian pitäisi viettovuoroon tulla jo 70-vuotispäivät
kesällä. Edessä sitten Pyssysalon-lenkin mittainen matka omin jaloin
jossain päin Suomea 'juostavina'; aivan kuten on juostu
kaikki Tepun täyskymppivuotiset synttärijuoksut. Reilu piikki se
vain on, 26 kilometriä ainoastaan.
Jo
vain: Päivänsankari sen kyllä jaksaa taivaltaa, vaan panepa lähtöriviin
vanhentunut onnittelijoiden raihnas tokka!
Voipi
olla että yhdellä jos toisella on mukana ties mitä helpottavaa tekniikkaa ja
rekvisiittaa: kainalosauvaa, keppiä, pyörää, rollaattoria, mopoa, autoa, sydämentahdistajaa,
pilleripurkkia - ainakin hätänumero valmiina kännyissä, kun oleksit
lähtöviivalle asettuvat.
Unikeonpäivänähän tuokin ihme sitten nähdään - jos vielä vähänkin henkeä tallella.
Pitkänmatkan
miehiä sitten liikkeellä, ainakin pitkämatkalaisia jos se synttärikokous
pidetään jossain Lapin keroilla ja kuruilla, poropalkisilla:
...
siinä ne jo männööt juhlille juoksukaverit niin jotta sorkat notkaa ...
-7
12/1001km/€
Haista home!
14.03.2013
- 13:00 | hikkaj | pahoinvointi, uutiset, lapsismi, voe mahoton!
ei tarkoita uutta paavi Franciscusta, 76v, vaan paljon nuorempaa rakennuskantaa
Hesarin mielipiteistä luki Onni E moisen ihmettelyn ja ihmetteli kun itsekin oli ihmetellyt samaa sen lisäksi että oli ihmetellyt miksi ei juuri koskaan yksityisten omistamissa kivikerrostaloissa homevaurioita liiemmin ole ilmennyt.
Vaan annapa olla kunnan koulu tai valtion poliisilaitos niin johan home haisee!
- Mitenkähän Vatikaanissa? Aika homeensyömiä ja väsähtäneitä ovat paavit ylipäänsä olleet, miten kestänee vatikaanisen homeen tämä the 266th pope, Onni keskeytti asiallisen asian ja teki, tapansa mukaan, syrjähyppyjä outouksiin, jopa asian vieriin homeverrokkeja hakiessaan. Vai väsymyksenkö piikkiin ajatuksen harhailu voidaan laskea, tai taintumuksen, jonka aiheutti pitkäkestoinen armoton savupiippuun tuijotus ja kyttääminen valkoisen savun toivossa.
Kunhan
ei vain Onni Eläkeläisellä itsellään Paratiisissaan
olisi oma homehuone kun niin hikerryttää ja
poukkoiluttaa omakotiasukas Koivumäen lehtikirjoitus.
Omituinen
on Onni, olemmehan me sen aina tienneet - ja kapea-alainen.
Eikö
tuo onneton tosiaankaan huomaa hetkeä jolloin plastiikki keksittiin!
Kuva:
Yle
Homeinen Joensuun poliisitalo puretaan,
rakennusvuosi 1982!!!
-7 18/989km/€
"Sennii
Seiska!"
13.03.2013
- 13:00 | hikkaj | MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, lapsismi,
voe mahoton!
oma oppilas Alkossa
Niinpä niin. Tuli taas käytyä lehtienvaihdolla ja lapsuusystävän pakeilla rivitaloilla hiihdon jälkeen.
Ranskalaiseksi jäi visiitti tällä kertaa: norovirus raivosi taloilla ja oli päästä päähän asunto asunnolta siirtynyt ja riehastellut. Nyt oli vuorossa Ipen poikamieshuusholli.
Vaihdettiin
oven raosta [rausta]
tärkeimmät: kuka kuollu? kuka tapellu?
Lehtipussit
vaihtoon ja "Nähhään kun tauti hellittää."
"Paranehan!"
Ei
olisi pitänyt mennä.
Pahoittaa
nyt turhaan mieli!
Ei, ei tauti tarttunut. Vaan tieto!
Niitä lehtiä kun selaa niin kohta alkaa muuten kivistää ja puristaa: Aarno Sulkanen käytti hyväkseen vammaista lasta. Kaija Lustila kolaroi kännissä. Jipulla heti aviokriisi. Joku Mikko Ylä-Leppilampi riehunut Kuopion yössä.
No tiesihän tuon hakiessaan että sellaista elämä on. Puolet palturia, puolet totta. Ja tuo nyt oli viimeinen tikki kun oikein kuvan kanssa Nightwishin Tuomas, oma oppilas hakemassa 15 pulloa viintä ja viinaa Kiteen Alkosta.
Ei luulisi sivulliselle kuuluvan - tippaakaan.
Pitkään piilossa pysynyt defenssimekanismi heräilee: - Ja takuuseen menen ettei se sitä väärin käytä eikä riehu eikä ... ei sillä luonteella ja tyylitajulla ja elämännäkemyksellä. Tuomas mikään Pate Mustajärvi ole. Hitto kun tuli lähettyäkin lehenhakureissul....
-5
13/971km/€
Talvivaara-ongelma
12.03.2013
- 13:00 | hikkaj | Sijoitus/kauppa, uutiset, lapsismi, voe mahoton!
päästö kun päästö - miten käytännössä lunastaa osakeannissa?
- Käytännössä mitenkä se toimii? soitti PienSijoittajaa vielä pienempi sijoittaja Arvo lankapuhelimeen hätäännyksissään.
- Ethän vaan meinaa liata käsiäsi ja
ryvettyä maineeltasi! Herran pieksut sentään! huudahti PS
luuriin.
- Kyllä niin olisi aikomus, tuhannella
Talvivaaralla oon osakesijoitushommia tässä alotellu tämän vuoden
puolella. Viime vuonna vielä syleksin koko kapitalistiselle meiningille,
kuului langalta.
- No jopa oot Arska väärästä
päästä ryhtyny sijoitustoimintaa harjoittamaan! torui PS-seniori.
- No niin tämän kylän pankinjohtaja vihjaili
että potentiaalia Talvivaarassa on, puolustautui Arvo, -
että mitenkä ne osakeannin lisäosakkeet saan lunastettua. Eikös yhellä saa
kuusi eli tuhannella saan kuustuhatta uutta Talvivaaraa. Hinta 16
senttiä osake. Sitten minulla on 6000 uutta Talvivaaraa ja eikä tee
täyttä tonnia.
- Hyvin oot laskenu! edelleen
toruvasti käsitteli PS Sr. langoilla olevaa harhautettua.
- Vaan miten saan ostettua annista?
- Nordean ja Danske Bankin kautta.
Pikkupankkipömpelis ei pysty. Merkintäoikeudet
kirjataan osakkeenomistajien arvo-osuustileille 18.3. eli ensi maanantaina.
Maksat ne ja silvuplei! Sitten Taikuri Karma vilahtaa tietsikkaruudullasi,
pyyhäisee rahat poveensa - ja ikänäs et rahojasi sen kolomatta näe.
Semmonen onnistunut katoamistemppu oottaa hölmistynyttä katsojaa.
- Pankijohtajapa ...
- No kysy sitten siltä. Mutta muista
ojassa röhnöttävää lehmänköllykkätä! - Tai soita Perälle itelleen:
020 7129 800
- Niin vaan ku ...
Talvivaaran
kuvapankki
-6
18/958km/€
Likainen
uutinen
11.03.2013
- 13:00 | hikkaj | koti, lapsismi, voe mahoton!, LEHDISTÖ
kaukaa katsoen huvittavan säälittäväkin
- Sivistyäkseen on luettava muistakin lähteistä päivän polttavia kuin valtakunnan johtavista, Onni Eläkeläinen tuumaa ja kääntää terhakkaana sivuja Maailman Kuvalehdestä 3/13, juuri Kaija-postin kantamasta.
Pysähtyy parikin kertaa ja sitten junttautuu uutispätkään, jonka otsikko vaikuttaa maanläheiseltä, vaikka Paratiisissa tuon homman hoitaakin imuauto kerran vuodessa, sen kuin soittaa rilauttaa Sorsalle.
Intian vessantyhjentäjät marssilla
"Kastittomat, työkseen vessoja siivoavat dalit-naiset
ovat saaneet Intiassa tarpeekseen."
-
Tarpeista tarpeekseen,
yrittää Onni E kevennystä, pitää huumoria yllä. Muistaa että lupasihan se ennen
vanhaan koulunjohtokunnan kirjapykälissä urakkakilpailun
voittanut kylänmies rakentaa koulun huussin omista tarpeistaan.
Vaan nyt ei ole leikinlaskun aika. Varsinkaan kun muistaa sen intialaisen kuumuuden ja siitä aiheutuvan nopean mätänemisen, eltaantumisen hajun, tautitartuntojen vaaran. Onni jatkaa lukemistaan koko ajan vakavoituen:
"Kylässämme
meidät pakotetaan siivoamaan ihmisten jätöksiä, ikään kuin olisimme syntyneet
sitä varten."
Tietysti ekana pulpahtaa päähän ne Ylkkärin sivistyneet linjuritytöt jotka tikistivät tavaran omiin pöksyihinsä, ettei kenenkään ulkopuolisen tarvitsisi niitä käytäviltä siivoilla. Mutta nyt ei kertakaikkiaan siis ole leikinlaskun aika.
- Mikä karmea kohtalo ihmisellä! Vailla minkäänlaista ylöspääsyn mahdollisuutta, älyää Onni E Paratiisissaan, missä on juuri ripustanut hiihtovermeet kuivumaan kuivauskaappiin ja vääntänyt kaapin koneiston hyrräämään. Pian on saunaan siirtymisen aika, kunhan lämmin mustaherukkamehu alas kulautettu. Kello siis on puolen päivän tietämillä, posti-Kaijahan kantoi juuri päiväpostin.
Onni E tuntee itsensä onnelliseksi olennoksi - valitettavasti joskus tapahtuu niin että yhä onnellisemmaksi tulee mitä enemmän lukee luennassa olevan kaltaisia juttuja. Sen verran vanha on mies, ettei enää tunne pahaa oloa niin kuin nuorempana, sillä nyt hän tietää varmasti ettei hän pysty korjaamaan Intian puhtaanapitolaitoksen oloja tässä elämässä. Turha soitella PK-lokaan ja pyytää kuskia, sitä Sorsaa, heittämään 'yks keikka Intiaan, kiitos', vaikka yhden tyhjennyskeikan voisi maksaakin hyvää hyvyyttään, tai sitten piruuttaan.
- Kastilaitokselle ei yksi Onni mahda mitään, kastilaitokselle jota ei enää ole olemassakaan, vaikka onkin, tietää Onni kokemuksesta lipunheiluttajien eturivissä. Säälistä Onni jatkaa luentaansa:
"-
Me emme ole valinneet elinkeinoamme, vaan kyse on kastijärjestelmän tuottamasta
pakosta, toteaa Akhatar Bibi The Hindu -lehdessä."
Onni E siirtyy löylyhuoneeseen, läiskii vastalla itseään ja lyö löylyä lisää.
-9 12/940km/€
(Veju
1260!)
Kukkelman
silti Matti Nykästä kiinnostavampi
10.03.2013
- 13:00 | hikkaj | lapsismi, KIRJALLISUUS, KILPI-Salama-LEHTONEN
klassikoita kumpikin
ed. 5. tästä
Nyt se Nykänen oli lähtenyt taas ryypäämään ja pannut putken päälle ja parin viikon päästä katki putki sekä mies ihan matti; Harkimolle oikein telkussa selvitti ja pahoitteli asiaa: yhdessä nämä naisiin sotkeutujat ihmettelivät naisten aivojen kummallisuutta ja Matti jopa pedoiksi naisia väitti - tarpeellisiksi toki. Susanna saisi kuitenkin tulla koska tahansa takaisin.
Onneksi Kukkelmanillamme on ihanampi käsitys naisista, suorastaan palvova asenne.
Viimeksi jäimme siihen kun tämä Romeota ja Juliaa, ainakin kuvaa kämpän seinällä, ihannoiva kyttyräselkä Sakris sai kuin saikin vokoteltua itselleen oman Juliansa, Nelman, tarpeeksi usein Pelastusarmeijan turvakodin akkunan alla vierailtuaan.
Tänään me saamme kuulla millainen nainen Nelma on, Sakris ei valitettavasti saa vielä tietää, koska Joel Lehtonen kertoo Rakastuneesta rammassa ainoastaan meille, lukijoilleen.
Kas tällainen on Nelma, tuo Sakriksen Julia:
- ehdoton niinkuin linnunpoika
- avuton ja typerä
- kotoisin köyhästä pitäjästä
- väsynyt
- nauraa harvoin
- hiljainen siisti ja siivo
- synkkä
- ajatukseton kuin jokin kasvi
- veressä hyvä ja paha sekaisin
- sukaisi taskuunsa matkarahat piikuuspaikassaan
kaupungissa takaisin maalle päästäkseen
Käkriäisen mökkiin päästyään kohta tulivat poliisit ja ikävöivä Nelma-raukka kuljetettiin takaisin Helsinkiin ja tuomittiin vankeuteen neljäksi kuukaudeksi hamosen ja muutaman markkasen varastamisesta. Alamäki oli valmis. Aiemmassa elämässä äiti-Pertta Kinnunen oli tapettu punikkina ja Nelma jäänyt yksin maailmaan.
Tässä olemme, faktat sylissämme, faktat joita siis Sakris Kukkelman, kyttyräselkä pitkätukka, ei tiedä, vaan rakastuu silmittömästi. Ei niitä loppujen lopuksi tuolla olemuksella ole niin vain saatavilla tuon kummempia. Toista se on Nykäsen Matilla ja Hjalliksella.
Olemme
Rakastunut rampa -romaanin puolivälissä, aika tarkalleen. Jäämme
odottamaan jännityksellä kuinkas äijän käy. Pysykää mukana!
(Siinä sivussa, mikä ettei, voimme seurata myös Hjalliksen ja
Matin mäihää naisrintamalla)
-9 18/928km/€
Naistenpäivän
jälkeen palataan päiväjärjestykseen
09.03.2013
- 13:00 | hikkaj | koti, lapsismi, voe mahoton!, huikopala
on taas miestenpäivien aika
Tänä lauantaiaamuna eläkeläinen Onni Eläkeläinen on jälleen kauheiden luku- ja katselukokemusten jälkeen onnellinen mies; no, eipä silti, miksei olisi ollut eilenkin naistenpäivänä tarpeeksi auvoinen olo.
Seitsemältä
aamulla on vielä 16 pakkasastetta, niin kuiski aikaisemmin
kahvinkeittopuuhiin nousseen ääni. Aurinko paistaa lupaavasti mäntyjen takaa
säleverhon väleistä. Lämpenee päiväksi. Onni E venyttelee vällyissään.
Lempikin venyttelee ojennellen valkoista töppöstä tyynylle.
Naistenpäivästä on selvitty kunnialla. Uuninluukku kuuluu aukeavan ovein takana, kammarista lehahtaa koivuhalon tuoksu, ja kohta kantatutuu korviin kahvinpapujen jauhannan ääni.
Mylly pyörii jo.
Katetriablaatiosta on jo neljättä vuotta, koulukastraatiosta kolmatta. Sydän sytkyttää puolella pillerillä metohexalia*, marevaneista on muisto vain.
Mikäs tässä ei ole Onnin olla ja elellä: parempi Paratiisissa kuin sotavankileirillä. Paremmat sapuskatkin ja Vartija lempeä. Ei tarjoile vankimakkaraa sitä joka oli tehty hylätyistä teurasjätteistä: verestä, maksasta, pernasta, pötsistä ja kiveksistä. Eikä laita pimeään maakellarikuoppaan raipparangaistuksen jälkeen kuten kurileirillä tapana oli.
- Ei ei paljon lempeämpi on oma Vartija! iloitsee Onnimme ja vesi kielellä odottelee kahvillekutsulirkutusta.
Eletään naistenpäivän jälkeistä miestenpäivää. Paratiisissa. Niin semmoista Muttisen onnellista poutapäivää Lyygian kanssa. Tämä Aapelimme, tämä Onni E, on toki palvelevampi kirjakauppias Muttista: nytkin miettii että sipaisisiko sinistä vai vihreätä pitovoidetta molempien suksiin sitten kun päivemmällä latuset kutsuvat.
*
Metoprololi on yleensä hyvin siedetty. Hoidon alussa lääke voi
aiheuttaa väsymystä ja huimausta, joka johtuu verenpaineen laskusta. Käsien ja
jalkojen paleleminen ovat melko tavallisia. Vatsavaivat ja sydämen
harvalyöntisyys ovat myös mahdollisia. Beetasalpaajat voivat aiheuttaa
keuhkoputkien supistumista ja astmakohtauksen. Alkoholi saattaa lisätä lääkkeen
vaikutuksia. Jos lääkehoidon aloittamisen yhteydessä ilmenee huimausta tai
väsymystä, nämä voivat vaikuttaa ajokykyyn. Piilolinssien käyttäjien on syytä
huomioida, että beetasalpaajat voivat vähentää kyynelnesteen muodostumista ja
kuivattaa silmiä.
-11
17/910 km/€
Pakkohuutokauppa
08.03.2013
- 13:00 | hikkaj | Sijoitus/kauppa, lapsismi, ESITYKSET
eli Kirsikkapuisto
RANJEVSKAJA LJUBOV ANDREJEVNA leskirouva, tilanomistaja MINNA MAARIA VIRTANEN - ANJA leskirouvan tytär MIRKA MYLLÄRI - VARJA leskirouvan ottotytär ANNA OJANNE - CHARLOTTA IVANOVNA kotiopettajatar RIITTA PIIRONEN - DUNJASHA sisäkkö SUVI-MAARIA VIRTA ...
Kauppalehdessä on parempi puhua asioiden oikeilla nimillä kuin kaunistella. Venäläissisarukset, sisko ja veli, ovat ajautuneet taloudelliseen ahdinkoon, raha-asiat ovat rempallaan ja sukutila on julkista riistaa. Pakkohuutokaupassa tila puistoineen jää tutulle kauppiaalle. Koittaa poislähdön aika.
Siinä koko kertomus ja juoni.
Niin vielä: väsynyt vanha uskollinen lakeija jätetään ja unohdetaan paikalle yksin, kuolemankalvas mies heittäytyy puutarhan aitaa vasten ja huokaa että elämä meni ja elämättä jäi.
Kitkeriä kirsikoita puistossa entisille omistajille, uudelle mitä makeimpia!
Kyseessä on siis Tsehovin Kirsikkapuisto, Tsehovin Pakkohuutokauppa kuulostaisi kornilta, vaikka kauppalehteläisiä realistinen pläjäys enemmän houkuttelisikin kuin jokin taiteellinen kaunomarja.
Joensuun
kaupunginteatteri torstai klo 12.00.
Keskellä
arkipäivää!
13
aikuista ihmistä näyttelee puolisalilliselle.
On
hiihtoloma, silti lomalaisia ei näy katsomossa, vain vanhoja ikätovereita.
Naisten
päivän, venäläisille ylen tärkeän, aaton kunniaksi sisään
pääsee kaksi yhden hinnalla + narikka.
Me
työnveteraanit olemme työmme tehneet, tehkööt nyt muut, me eläydymme Venäjälle
sadan vuoden taa.
Lopuksi toteamme taas kerran: mihinkäpä se ihminen ihmisluontoineen muuttuu.
Että osasi tuhlaajanainen Minna Maaria Virtanen osaansa paneutua, ei tätä Volanenkaan parempaan ole pystynyt! Ja entä velipoika Markku Maasilta - kyllä näyttämölle tulee aina Jotain kun Maasilta sinne römähtää. Petteri Rantatalo, se pahuksen kauppias joka lunastaa sukutilan itselleen, vaikkei tolvana uskalla kosaista talon ottotyttöä vaikka molemmat toisiinsa ihastuneita - olisi tilakin jäänyt suvulle edelleen; no ehkä juuri siksi ei halunnut tohtia. Mainio, mainio. Lassi Uimosen köllykästä puhumattakaan. Maanmainioita kaikki. Ja pelin puhdistaa Arto Heikkilä, siitä ei elämässä hortoileva lakeija parane, mistä myös maskeeraajalle kiitos! Ihan hävettää kehua, mutta kun aihetta on: ammatissaan vuosi vuodelta yhä parempia ja kouliintuneempia koko sakki.
Mitäs jos oikeassa pakkohuutokaupassa näin kehuisi osallistujia, silloin siinä mukana olisi keljuilua, nyt ei tippaakaan.
Tosin väliajalla muuan katselija tuntui sanovan: - Omituinen tulkinta kun vertaa edelliseen.
Siis siihen kolmenkymmenen vuoden takaiseen, johon Väisäsen Ritva, Karjalaisen kulttuurikriitikko puolestaan ei ollut ollut mielistynyt, vaan oli kirjoittanut: 'ei ollut vuoden tapaus, vaan ei fiaskokaan'.
Monet ovat mielet, niin on hyvä.
Kirsikkapuisto on myyty ja suljettu, enää sinne ei pääse, eilen oli viimeinen mahdollisuus, viimeinen esitys Joensuussa.
... GAJEV LEONID ANDREJEVITSH leskirouvan veli MARKU MAASILTA - LOPAHIN JERMOLAI ALEKSEJEVITSH kauppias PETTERI RANTATALO - TROFIMOV PJOTR SERGEJEVITSH ylioppilas LARI KERÄNEN - SIMEONIV-PISHTSHIK BORISH BORISOVITSH tilanomistaja LASSI UIMONEN - JEPIHODOV DEMION PANTELEJEVITSH konttoristi JARMO JÄMSÉN - FIRS lakeija ARTO HEIKKILÄ - JASHA nuori lakeija TUUKKA JUKOLA - mies sivussa SEPPO TIMONEN
Valokuva Stefan
de Batselier
- Ranevskaja leskirouva, Minna Maaria Virtanen
-7 13/893 km/€
Kurileirivangeillakin
oikeutensa ja sodilla sääntönsä
07.03.2013
- 13:01 | hikkaj | Politiikka, KIRJALLISUUS
Kerimäeltä Vaasaan, Riitasensuolta Helsingbyhyn
"Kansalaisuudeltaan venäläinen Kirili Kotshonev (To-1428) poikkesi tieltä pensaikkoon - ilmeisesti tarpeilleen. Hän ei huudoista huolimatta palannut tielle, joten kersantti Nykänen ampui hänet. "Vanki olisi voinut päästä pakoon", perusteli kapteeni Kujala vartija tekoa."
Vaikka olen opettaja, en ole tiennyt että maiden on sodittava sääntöjen mukaan ja vangeiksi jääneitä on kohdeltava kuin ne eivät enää vihollisia olisikaan.
Vaikka
olen opiskellut ja opettanut sodasta ja rauhasta vuosikymmeniä, en ole tiennyt
että sodalla on säännöt!
Jotain
sen suuntaista olen joskus kuullut ja aavistellut, mutta unohtanut kun olen
katsellut television uutisia ja dokumentteja sodista, sotavangeista,
terroristeista, siviiliväestöön kohdistuneista murhista ja raiskauksista.
Keskitysleireillä
on tapettu satojatuhansia ihmisiä, joukkohautoja löydetty milloin mistäkin
Srebrenicasta, Myanmarin sissit, hutut ja tutsit ...
Tästä läppärin sijaintipaikasta 30 kilometriä etelään, siellä missä Kerimäen tv-maston valo vilkkuu on ollut Riitasensuon kurileiri 24, missä sadat venäläiset sotavangit ovat kuokkineet valtaojia ja nostaneet turvetta oloissa jotka eivät täytä Haagin taikka Geneven sopimuksen sotavangeille turvaavia oikeuksia: vartijat ovat uittaneet kesävaatteissa olevia vankeja talven hyisissä oloissa ojankaivannassa, ampuneet ja surmanneet ihmisiä, juopotelleet, pitäneet nälässä ja kurjuudessa kiinnijääneitä neuvostosotilaita.
Kerimäen
Riitasensuon kurileiri 24 on ollut yksi pahimmista paikoista. Vasta
siviiliväestön puuttuminen asioiden kulkuun on avannut sotajohdon silmät
asioiden muuttamiseksi edes jotenkin tolalleen.
Leirin
lähellä asunut emäntä Aino Rask ei halunnut vielä
vuonna 1999 niistä kauheista oloista kertoa muuta kuin: "Se
on niin suuri häpeä." "Eivät pesseet reestä edes verta
pois", suostui vanhaemäntä hevosenlainaajista, ammuttujen
suohautaan kuljettamisesta kertomaan pää alas painuneena.
Sotavankileirihallinto
uudistettiin 1943, määräysvalta Kotijoukkojen esikunnalta (KE) siirrettiin
Päämajaan ja siellä sotavankikomentajan alaisuuteen.
Sotavankien
määrä oli suuri, yksin vuonna 1941 oli joutunut vangiksi 56000
neuvostosotilasta. Jatkosodan aikana sotavankeja menehtyi 18267.
Uusimmassa tietokirjassaan Kurileiri 24 Tampereen julkisoikeuden emeritusprofessori Arvo Myllymäki (s.1945) on tutkinut sotavankien kohtelua Suomessa sodan kestäessä. Hänen isänsähän oli sotavankina juuri Kerimäen Riitasensuolla, kuten aiemmin on tv-dokumentista Matka isän luo nähty ja romaanista Vihan ja rakkauden päivät luettu.
Nyt Myllymäki tutkii näitä asioita puolueettoman tutkijan silmin eli kuinka Suomessa sotavankeja ja nimenomaan kurileirisotavankiasioita hoidettiin.
Kerimäen kurileiri 24 siirrettiin asioiden huonon hoidon julkitulon jälkeen helmikuussa 1943 Vanhaan Vaasaan, Mustasaareen ja Helsingbyn kylään, missä leiritys jatkui sodan loppuun saakka. Vankiolot kohentuivat jonkin verran: kova työ helpottui, vaatetus, ravinto parantuivat, väkivalta jossain määrin järkevöityi, vaikka vartija-aines edelleen oli melkoisen kirjavaa porukkaa - juoppous, sairastelut, poliittiset mielipiteet aiheuttivat jatkuvia ongelmia. Siviilejä kolmentuhannen vangin leirimeno järkytti.
Kovaa kamaa on Myllymäen teksti ja tutkimustulos, silmiä avaavaa, herpaantumatta luettavaa, niskavillat nostattavaa, nikotuttavaa luettavaa asioista joista on vaiettu ja joista ei opettaja-aikoina mitään tiennyt tai voinut tietää: että Suomessakinko muka!
Vasta - opettaja laskee: 2013 - 1944 - = 69 vuotta sodan jälkeen tämmöistä todistettua tietoa purtavaksi.
Siis tämänkertainen kirja kädessä on tutkittua totta, kunnes toisin todistetaan, sisältää juuri ilmestynyt tietokirja:
Arvo Myllymäki Kurileiri
Sotavankileiri 24 ja muut
neuvostosotavankien erityisleirit jatkosodan aikana
Minerva 2013.
"Suomen Punainen Risti oli joutunut kahteen kertaan tiedustelemaan puna-armeijan luutnantin asiakirjojen viipymisen syytä kurileirin johdolta. Vainajan arvokas hopeakello oli kylläkin lähetetty leiriltä SPR:n huostaan. Sen sijaan kuolintodistusta ei. Kuolintodistus olisi pitänyt toimittaa annettujen määräysten mukaisesti Punaiselle Ristille yhdessä omaisuuskuoren kanssa."
"Till
Röda Korset, Vasa
...
Fångvaktarena,
vilka då bestod av savolaxere, ställde upp fångarna på kvällarna i kö och sedan
började aett in ferniskt piskande med långa piskor. Fångarnas hemska klagorop
hördes vida omkring i byn och upprörde befolkningen i trakten. ...
Detta
skriver jag som Lotta och fosterlandsvän i önskan att vårt land inte får komma
i ont rykte vad behandling av krigsfångar beträffar.
Högaktingsfultt
Ida
Reijo"
Kurjat
06.03.2013
- 13:00 | hikkaj | MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, lapsismi,
ESITYKSET
huvitti miten ulalla oltu
.
Cosette & Marius - Amanda
Seyfried ja Eddie Redmayne
.
Pienemmän kaupungin elokuvateatterissa on kotoisa olo, oikeastaan tässä ollaan kuin kuninkaalliset, eikös nuo Victoriat sun muut Charlekset näitä linnoissaan omissa oloissaan katselle: meidän lisäksemme yksinlaskien läsnä on kahdeksan muuta hyvän päälle ymmärtävää.
Ja on tähän samaa rientoon osallistuttu jo siellä Charlesin Lontoossa pari vuotta taapäin kun samaisessa Mise-musikaalissa etupenkkien edessä istuimme ja ihmettelimme mikä meno mikä veto mikä lento! Muuta siellä emme ymmärtäneetkään, sitäkin barrikadia laivaksi luulimme. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/20977/kurjuudessa-les-miserables
Nyt vasta Lontoota pienemmässä kaupungissa tajusimme että ei se mikään laiva ollut vaan barrikadi, jolla kuninkaan sotajoukot piti estettämän.
Ja se barrikadikohtaus oli huonointa tässä naissivuosamaskeerausäänitysoscarelokuvassa, Les Misérables, siis se maanmahoton räiske, tulitus ja hurme. Tämä köyhäin kuvaus pohjautuu Victor Hugon Kurjat-romaanin, jossa päähenkilö Jean Valjean, vanki ja paha ihminen muuttuu hyväntekijäksi.
Viemärikohtaus, siellä sukeltelu ja yltäpäältä löyhkässä kieriskely vilkaisuttaa vieressä istuvaa, jos omia housujakin kokeiluttaa, ja vielä kotonakin ikään kuin vähän haiskahtelisi; jos se uiskentelu ei pane pulpahtelemaan pitkin viikkoa pääkopassa niin johan on kumma. Hyi hittolainen! Justjust kestää löyhkän kun naturalistikirjailijan käsialan tietää.
Kaunis rakkauskertomus sieltä elokuvan sisältä vastakohtana seuloutuu - lumoava. Vaikuttava on myös päähenkilön, Hugh Jackman, sen poliisia, Russell Crowe, pakenevan vangin näyttelijätyö kuin niinikään jahtaavan poliisin laulu.
Toki
mieleentarttuvia ilkeydessään osasivat olla myös majatalon isäntä, Sacha Baron Cohen, ja
emäntä, Helena
Bonham Carter.
Ja
musiikissa vaikuttavaa se syvältä kouraisu, joka toistui ja toistui
ja joka joka kerta ikään kuin kesken jää.
Lähes kolme tuntia laulaen esitettyä tarinaa siinä pimeydessä vierähti yllättävän nopeasti elokuviin tottumattomalta katsojalta, varsinkin kun papereiden rapinaa ja syönnin mussuttelua ei ympäriltä kuulunut.
Se ysipuoleuronen ei hukkaan mennyt. Ja eläkeläisalennus siihen vielä 10 %.
Vaan
yhä vakuuttuneemmaksi käy mieli, että kyllä teatteri sittenkin on poikaa
elokuvan rinnalla: pitääkö sitä välttämättä ne kymmenet ja sadat
verenvuodatukset ja sen tuhannet paukkeet näyttää ja lasauttaa!
Teatterissa,
siellä Lontoossakin, osa jätetään katselijan kontolle.
0 12/880 km/€
Loppulitviikki
Val di Fiemmestä
05.03.2013
- 13:00 | hikkaj | URHEILU, LENNU, lapsismi, voe mahoton!
Lennu kirjeenvaihtaa - varas vei viimeisetkin siemenperunat paitsi Lari Lehtosen
"HV
HJ
On nää varsinaisia turaajia, tää
suomalainen suksporukka!
Yks työntää suksiaan väen vängällä aidan
rakoon jotta soppiiko soppiiko ja sitten kun mahtuu niin maalissa porukalla
itkeä porataan.
Mäki'miehiä' edes
mainihtematta.
Näähän on kuin suomalainen
talonrakentamistaito: kohta home haisee!
Ja norjalaiset nauraa ja naruttaa
koko hiihtokansaa, kaiken huipuks laittavat oman miehensä sen Taateli-Taalenin
valmentamaan eli tukkeeksi jotttei vaan suomipoika pääsis alhosta ylös.
Sitten vielä kauniiksi lopuksi
varaskopla viepi näihen soturien rahat. Farssi mikä farssi ja rillumareit
päälle.
Ei muuta!
tuus
Lennart "
Jäihän sentään varkailta Suomen ainoa mitali, se Riikka Sarasoja-Liljan ja Krista Lähteenmäen parisprinttiviestin pronssi, pöllimättä - kaiketi?
Eli aivan puhdistettu ei hiihtourheilu vielä ole, jää epäilyksen varjo.
Aika pätevän 'vaksin' laittoi Lennu, mutta toisaalta: leikkiähän tämä kaikki, ainakin urheilijoiden naamoista päätellen. Ja ystävällistä, jopa lapsille näytettävää, jääkiekkosoturitouhuihin verrattuna.
Urheilu on draama - livenä. Siksi niin puoleensa vetävää.
Aikanaan sitten armstrongit paljastuvat - mikäpä kiire silläkään jos ei hiihtäjilläkään.
-7 13/868km/€
Liha-haa!
04.03.2013
- 13:00 | hikkaj | lapsismi, voe mahoton!, RAIKU
ja iha-haa hepo hir-nah-taa
Liha kuin liha
Moni
hirnui
vihasta,
marisi
hevosenlihasta lautasella:
Koni
äkisti
korvattava nautasella!
20 ja 13 tai 13 ja 20
Siinä raikuilun vuoden 2013 tarkennettu, toki vain ohjeellinen,
tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.
(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin
kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta.
Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan
vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa
puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin
ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)
-11 11/855km/€
Juicen
runoilla
03.03.2013
- 13:00 | hikkaj | nokkeluus, lapsismi, KIRJALLISUUS, voe mahoton!
Juicea ei ole haudattu Taiteilija- eikä Kapakkakukkulalle
.
Tamperelainen Juhani Juice Leskinen Juankoskelta (1950-2006).
.
Kuulostaa viralliselta.
Eikö?
Se
on.
Hän
ennätti ennen kuolemaansa ottaa viralliseksi nimekseen yllä olevan muodon ja
unohtaa Pauli Matin. Vähän samoinhan kävi kiihtelysvaaralaiselle
kansanrunoilijalle Toivo Raassinalle, joka otti muutti
viralliseksi nimekseen Saavan Toivo Raassina ja
lehdessä oikein ilmoitti ja määräsi että nimi on kirjoitettava ja lausuttava
kokonaan. (Siinä
olikin sitten vaimolla muistelemista kun piti virallisia asioita toimittaessaan
ukkonsa nimeä muistella: - Senkö hitto sen ukon nimi nyt tuas onkaan...)
Pyöritellyt tässä Juicen viimeisintä runokokoomaa: AIKA JÄTTI eli Sanataiteilija kävi täällä. Valitut runot 1975-2007 koonnut Satu Koskimies Tammi 2012.
Melkoista sanaleikkiä joka peittää alleen vakavamielisen tekijänsä, oikein uhallaan hämää ja härnää, läpsyttelee kuin lapsi väärinpäin hiekkalaatikolla: Tule paha kakku, älä tule hyvä kakku!
Kymmenestä ilmestyneestä runokirjasta on koottu näyte ja olennaisimmat otettu esille, ensimmäisestä Sonetteja laumalle, 1975, postuumiin Kosket, 2007.
Siinä kieli tulittuu jos tulehtuukin ja kiäntyypä jossain vaiheessa alkukielellekin, jopa kauniisti kun Äeti astuu runoon.
Juice ei paljon muista piittaa tai viittaa että kaikkea sitä ihmisille syötetäänkin kuin globaalia yleismaailmallista, miksei syötäis amerikkalaisen hampurilaisen sijasta timpurilaista, aitosuomalaista, niin pysyttäis paremmin totuudessa ja leivän syrjässä kiinni:
FINNISH FAST FOOD
Paavo se tuumaili: "Mitäpäs näistä!
Leivässä puolet jos on petäjäistä,
ruoka on kotimainen -
oikea timpurilainen!
....
Leipä on vehnää, ja pihvi on puuta!
Mitäpä se kaipaa jätkäpoika muuta?
kuin jokalauantaisen
oiken timpurilaisen!"
Räkä
ja Roiskis Suuvedellä 1995
Jotenkin
kalpeaa silti on Juicen sana ilman musiikkia, kun siihen niin on tottunut että
pitää jotain rämpytystä sanojen taustalla olla. Sanat ikään kuin paranevat ja
vahvistuvat elävöityvät ja syvenevät kun musiikki kevyenlainen eikä kai
välttämättä kovin kummainenkaan taustalla soi.
Kirkastaa
sanojen painon.
Lie
rumasti sanottu mutta siltä tuntuu että Juicen runo vaatii juicemaisen musan.
Ja
Juicesta taas tuntuu tältä:
YKSITYISKOHTIA
HISTORIALLISESSA PERSPEKTIIVISSÄ
...
2.
Me elämme kolmea aikaa.
Yksi on pitkä: olemme hetkiä historiassa, otamme osaa
pitkään viestiin.
Toinen on lyhyt:
selaamme lehdet,
kuuntelemme uutisia.
Kolmas aika olemme itse:
kaikki tapahtu toisille,
toisaalla.
Äeti 1994
Runoilijan ulkopuolisuutta toisten rientäessä mutkamäkeen ja mikä minnekin monottelemaan. Sitä elämä tällekin runoilijalle, joka ihmisten keskipisteenä seisoskeli.
-8 18/844km/€
Näytelmää
02.03.2013
- 13:00 | hikkaj | harrastukset, Local, lapsismi, ESITYKSET
koko elämä
.
kuva kaapattu
teatterin kotisivulta
Katariina
ja Oskari
Auli
Partio ja Ilpo Jorasmaa onnistuivat jäätävästi
epäonnistuneen kylmenneen avioliiton
pariskuntana
.
Kliseisesti sanottu, mutta niin on jos siltä näyttää.
Ja edelleenkin olen sitä mieltä että huonokin näytelmä on parempi ja rehellisempi, sisäisempi, antavampi kuin kylänkäynti, nokakkain rupattelu tuntitolkulla tyhjänpäiväisiä pintoja puhuen. Menet teatteriin, niin johan verhot ja silmät aukeavat ja näet kulissien,!, taakse:
Tuossa hömerehtii ikäloppu
aviopari kinaamassa tyhjistä aukoista avioliitossa. Tuossa toisessa
pinnallinen virkanainen haluaisi kiiltoa kotiin ja ja, no sitä pintaliitoa
elämään, kun taas mies tahtoisi rakkautta ja hellyyttä ja sen puolen
kauneutta.
Paikallisin näyttelijävoimin mennään ja saadaan nähdä ja kuulla asioita joita tutuilta näyttelijöiltä ei kuule tiellä törmätessä: kukapa sitä sisimpiään ulkopuolisille tilittelisi.
- Ihanhan tuo oli totuutta ja jokapäivästä elämää koko näytelmä, kuuluu nimeltätuttu mies tunnustavan toiselle kyläläiselle kierreportaita laskeuduttaessa kun esitys on päättynyt. Ei kuitenkaan tunnusta loppuun asti, jotta 'meilläkö lie tekijät käyneet kurkuilemassa'.
Eli olihan se Riäkkyteatteri taas onnistunut ottamaan ohjelmistoon palasen oikeasta ja vakavammasta elämänmenosta, kevyen kesäteatterihupsimisen oli tapansa mukaan jättänyt kesäteattereille. Niin kuin aina. Ei tuohon listaan monta kepeätä kankunheittoa mahdu:
Riäkkyteatterin esitykset:
1993 Kyllikki Mäntylä: Anna Uneksija
1994 Federico Garcia Lorca: Yerma (ensi-illat: kevät 1995 ja 17.11.1995)
1996 Maria Jotuni: Miehen Kylkiluu (ensi-ilta 9.11.1996)
1997 Aldo Nicolaj: Suolaa ja tupakkaa-monologi (ensi-ilta 24.11.1996)
1997 Sakari Topelius: Lintu Sininen (ensi-ilta 18.5.1997)
1998 Slawomir Mrozek: Avomerellä (ensi-ilta 18.6.1998)
1998 Samuel Beckett: Näytelmä (ensi-ilta 24.10.1998)
1998 Pauli Kallio: Maailman vanhin nainen-monologi (ensi-ilta 1.8.1998)
1999 Jean Anoiulh: Orkesteri (ensi-ilta 2.10.1999)
2001 Stephen Bill: Syntymäpäivä (ensi-ilta 28.4.2001)
2002 Sisko Istanmäki: Äiti ja hevonen (ensi-ilta 13.4.2002)
2002 Aila Meriluoto: Kahlaajatyttö (ensi-ilta 18.6.2002)
2002 Sisko Istanmäki: Naisia (ensi-ilta 18.6.2002)
2003 Rosa Liksom: Vissiin molin vihtonu siinä toista vuorokautta... (ensi-ilta 15.3.2003)
2003 Helena-Anttonen-Pursiainen: Huru-ukot (ensi-ilta 3.5.2003)
2003 Harold Pinter: Yö (ensi-ilta 10.5.2003)
2004 Matti Nieminen: Robin Hood (ensi-ilta 25.4.2004)
2005 Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi (ensi-ilta 23.4.2005)
2006 Minna Canth: Työmiehen vaimo (ensi-ilta 29.4.2006)
2006 Mee ny jo asiaan (ensi-ilta 30.9.2006)
2007 Sirkku Peltola: Pikku Jättiläinen (ensi-ilta 21.4.2007)
2007 Tellervo Halonen: Kaunis on luoksesi kaipuu (kantaesitys 7.7.2007)
2008 Cervantes: Don Quijote (ensi-ilta 12.4.2008)
2008 Verhojen varjoissa (ensi-ilta 2008)
2009 Elämää - ei sen enempää (ensi-ilta 18.1.2009)
2009 Anna-Maija Ylimaula: Anna! (ensi-ilta 14.3.2009)
2010 Kimmo Virtanen: Kaikkien aikojen satu (ensi-ilta 6.3.2010)
2011 Samuel Beckett: Askeleet (ensi-ilta 19.2.2011)
2011 Dario Fo: Kaikki vorot eivät tule varkaisiin (ensi-ilta 5.3.2011)
2012 Anna Krogerus: Kuin ensimmäistä päivää (ensi-ilta 24.3.2012)
20 vuotta täyttää Riäkkyteatteri tänä vuonna - kyllin vanha ja vakaa ja vakava. Olisi jo valtakunnallisestikin huomionarvoinen asia. Ja valtakunnallisten palkintojen aika:
-
Arhinmäki ja kumppanit, töpinäksi!
Vaikka tämänkertainen Se rakkaus, se Rakkaus ei käsikirjoituksen laihuudesta, tai hajanaisuudesta, johtuen parhaasta päästä olekaan.
-8 13/826km/€
Navigoi
tuulessa jos tuiskussakin
01.03.2013
- 13:00 | hikkaj | Sijoitus/kauppa, MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, lapsismi,
voe mahoton!
talouden jos kulttuurinkin
Onni Eläkeläinen meinaamme. Tarvitse kuin yksi vapaapäivä (hiihdosta) ja pari illansuuta niin johan on taas viikoiksi pureskeltavaa ja hampaankoloissa pidettävää mastoissa mönkiessä.
Pasi Kuoppamäki Danske Bankin pääekonomisti pian seisoo siinä estradilla ilmielävänä puhumassa hienossa ravintolassa Amerikan suurtaloudesta ja Kiinan mahtavasta syömäosasta maailmanmarkkinoilla. Daniel Nyman sijoitusasiantuntija sanoo suorat sanat ettei vuoteen korkorahastoihin penninjeesusta pidä sijoittaa. DN on yhtä sujuva kuin vauhtiin pääsyt elloppi, se Stephen: onnistuisi vaikka sähkövatkaimen myynti Kauppakanavalla. Pää pyörryksissä kuuntelee Onni E muutenkin - ja siihen vielä sapuskat ja viinit päälle!
Kotimatkalla ihmettelee kun ambulanssiautoja joka viiden minuutin jälkeen sinivalot vilkkuen ja sisätilat valaistuina kiitää vastaan lumisohjoisella valtatiellä, että tämä tämä elämää! Vähän toisenlainen meno päällä kuin siellä rantatiellä sukset jalassa, siellä jossa Velssin saattaa nähdä hyvän päivän tullen eikä ketään muita moneen päivään.
No niinpä tietysti ja no voi hyvänen aika ja herranjestas !! : siellä lepää leväällään venäläinen pakettiauto vai mikä maasturi on ja suomalaisauto kellallaan - Paloautoa. Poliisia. Pikkupojan unelmaa.
Kiire tuntuu olevan päivän iskusana näissä mestoissa, miettii ja hyvä jos ei tuumaile ääneenkin Onni ja katsoo kuljettajaansa vähän sillä lailla jotta mikäs tässä meijjän lyyrytellessä. Se eilinen elokuvakin tunkee vahvistamaan Onnin ohivilahtavaa onnenhäivää; irrottaa siitä kokonaan pois sen barrikadipaukuttelun ja tulituksen ja verivirran, ummistaa silmänsä pahalta ja ajattelee ainoastaan ne hyvät - niin jo vot! Kumma kyllä miten semmoinen onnistuukin vielä niinkin vanhalta mieheltä kuin mitä Onni on, aitona ilman kyniikkaa.
- Kurjuus pois silmistä niin hyvin pyyhkii, Onni miettii että onkohan siihen oikeutta edes vanhempana, edes tilapäisesti niin tehdä; syyttävät vielä lapsismista, naiiviudesta ja tosiasioiden kieltämisestä, vääristämisestä, vievät taivasosuuden ja tuomitsevat iänkaikkiseen vankeuteen realistit ja totuudenpuhujat, paasaajat, herättelijät. Les Misérables silmissä yhä kummittelee vaikka yökin siinä välissä ja päivä ... kumma miten tutunnäköisä ihmisiä noiden näyttelijöiden joukossa on, tuokin Jean Valjean kuin se Tansii-Tuomari Haapalainen ja Cloetta kuin Hirvosen Lieppo!
Herääpä
Onni! Wake up!
Herää
tähän hetkeen, sinähän istut kokouksessa, sydänyhdistyksen piirihallituksen
kokous on menossa, entinen kaupunginjohtaja Meriläinen johtaa
puhetta. Etkös enää, vanha miehentonttu saa ajatuksiasi koossa pidetyksi,
kun noin harhailevat... Katsos ulkona härskii vesiräntää, olisit
onnellinen kun sattuikin vapaapäivä eikä lupaa metsämaille riennellä ...
Jopa
jopa saa sekasotkua reilu vuorokausi vapautta Onnin elämään.
Talousasiantuntija saattaisi verrata sitä hetkellisesti Italian ja
Espanjan talouskriisiin, tuskin sentään kuitenkaan Kreikan katastrofiin,
kulttuurin kehdon pohjamutiin.
Ei
pidä Onni laskea maailmalle.
Lupaamme
pitää hänet maalla taas useamman
viikon, pysyköön rauhoittumassa Paratiisissaan ja sen liepeillä.
-6 13/813km/€
0 kommenttia**********************************************************
HUHTIKUU 2013 - KL
**********************
Satujen
saarille
24.04.2013
- 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, voe mahoton!
Satulassa ilman pyörää
.
.
"Jumalat kävivät
käräjätuoliin,
pitivät neuvoa
korkeat siellä:
he nimesivät yön
ja uuden kuun,
he nimesivät aamun
ja kesäpäivän,
hämärän ja ehtoon
ajanlaskua varten"
Edda - Näkijättären
ennustus
Satulassa
23.04.2013
- 13:00 | hikkaj | harrastukset, Matkailu, lapsismi, KIRJALLISUUS
eli Islannissa - polkimilla pitkin maailmaa
.
Eiköhän nivusissa ala jo tuntua miehellä joka Saharat, Intiat, Thaimaat, Jäämeret on satulaa hangannut.
Nyt
mies on toissa kesänä pyörähtänyt Islannin ympäri, 2500 km, heinäkuun
viluissa. Matti
Rämö, YLEN teksti-tv-toimittajakonkari kertoo tarkasti matkastaan:
Minervan kustantama Polkupyörällä
Islannissa Tuulen tiellä laavakentän poikki ilmestyi
juuri; sopivaan saumaan putkahti, koska oma nokka jo sinne
näyttää - ei tandemilla eikä millään pyörällä vaan lentsikalla ja
vuokra-autolla. Eli aika pehmeäksi lienen jo käynyt, mukavuudenhaluiseksikin:
riittänee vain muutama päivä kylmää viimaa ja sitten jo pois, pois puuttomilta
tienoilta. Telttaankaan ei minua vähässä kummassa saisi kosteissa vaatteissa
rypemään - ravattikin rutistuisi.
Jotta
jopa on asenne matkalaisella!
Niin no ovathan siellä ne kuumat lähteet ja tuliperäinen maa. Vaan silti.
Parempi lukea mitä itäiseen Islantiin ja pohjoisille seuduille kuuluu ja jäädä itse Keflavikin lentokentän laavakentille pörräämään, jos vaikka Sinisessä laguunissa räpistelisi. Kuulemma kesä juuri alkaa torstaina, tiedottaa vastaanottaja isälleen, ja islantilaiset viettävät pyhää, vapaa päivää kesän kunniaksi.
Hurja on Rämön Matti pyörineen, joka monesti on melkoinen riesa kätkettäväksi, siis se fillari, tai oikopoluilla ajettavaksi. Ei muu liikenne juuri haittaa tee, mitä nyt rekka-autot pyyhkivät joskus housunlahkeita nuollen tai jos muutama silta on sortunut joen yltä ja on kahlattava kaikkine peleineen jääkylmässä vedessä virran yli. Eikä siellä polkija yksin ole, sillä aina silloin tällöin joku uskalias on samalle asialle erehtynyt ja silloin on hedelmällistä jakaa reittivaihtoehtoja ja parhaita näköalapaikkoja vaihtareiksi.
Kaiken kaikkiaan 2500 kilometriä kertyy pyörämatkaa Matille saaren kierrossa ja aikaa kuluu matkaan kuukausi, väli 7.7. - 9.8.2011. Eurojakin kuluu nelisenkymppiä lähes joka päivä, vaikkei kauppoja mailla halmeilla. Viimeisenä päivänä tärväytyy peräti kakskytätuhattadonaa / 20 000 ISK, sillä edes viimeiseen yöhön tekee mieli satsata ylellisyys ja luksus mukaan. So. polkija vuokraa mökin, jossa on lämmitys ynnä sisävessa ja suihku = 90 € + 40 € sapuskaan. Vaan ei se mahdoton hinta ole, koska hintaan sisältyy miehen ja pyörän rahtaaminen lentokentälle. (10 € ~ 1500 ISK)
Vielä viimeisenä iltana väsynyt polkija innostuu viimeisen päälle näkemästään, kun lähestyy Reykjavikin jälkeen Keflavikia ja polkee karussa laavamaisemassa ja näkee kukkulan jonka huppu on leikkautunut poikki: se on varmasti kraatteri!
Mies polkee mannerlaattojen erkanemisvyöhykkeen aktiivisimmassa osassa, intoa hehkuen - kuukauden mankeloinnin jälkeen! Ja kohta jo kotia kohti lentelee.
Kaikki on melkein nähty, jopa Bobby Fisherin hauta syrjäisen kylän syrjäisellä kirkkomaalla. Puhumattakaan maantieteilijää kiinnostavista kohteista, joissa pääsee näkemään jääkauden aikaisten tapahtumien kulun. Luonnonkauneuden vailla vertaa.
Viimeisen silmäyksen Islantiin polkija tirkistää lentokoneen ikkunasta:
"Sitten
alkaa huikea loppunäytös, kun lentokone tulee Vatnajökull-jäätikön ylle.
Käsittämättömän iso, poimuileva jäälaakio peittää horisontin. Vatnajökullin
harmaaraitaiset, kaarevat reunat rönsyilevät ylängölle kiemuraisina ja pehmeinä
kuin vedenpinnalle levittäytyvä jäälautta. Jäätikön reunassa on runsaasti
erilaisia tuhkajuovia, jotka hakevat pyöreitä muotojaan jään sulaessa. Näkymä
muistuttaa mustavalkoista, psykedeelistä solukasaumaa mikroskoopin lasilevyllä
... Satelliittiperspektiivistä alkaa oivaltaa jäätikön mittasuhteita, Ei mikään
ihme, että pienikin jäätikön alainen tulivuorenpurkaus riittää saamaan
liikkeelle hyökyaallon, joka pyyhkäisee mennessään pätkän maantietä ...
Huokaisen, kuinka Islanti tarjoaa matkan kalkkiviivoille saakka isoja
elämyksiä, vahvoja tunteiden ja oivallusten ärsykkeitä, jotka auttavat asettelemaan
myös oman elämän perspektiivejä järjestykseen."
Juuri kuvatun kaltainen eläytyminen Rämön Islannin kirjassa on parasta: into, asiansa tuntevan maantieteilijän tiedonjano ja sen jakaminen, ja ennen kaikkea suuret tunteet, sanoisiko näin: jääkenttien, laavakenttien syvä vaikutus tunnekenttään ei jää huomaamatta, tempaisee lukijankin kentille mukaan. Kalle Päätaloakin tarkemmin Rämö kaikki mutkat ja vuonon pohjukat selvittää, uurastuksen uupumuksen välittää, ja juuri niin että lukiessa lukijankin jäseniä kivistää, osaaottavasti mukana poljettaa.
Lukijankin vaatteet ikään kuin alkaisivat haista hielle.
1 kommentti
Turskamaa
22.04.2013
- 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, KIRJALLISUUS, LEHDISTÖ
Viisas Raha matkailee ensin
.
.
Viisas Raha -lehti taitaakin olla viisaimmillaan, ainakin hyödyllisimmillään, oheisjutuissaan, niissä joissa ei sijoittaminen olekaan pääasia! Nro 2/13 on käväissyt Islannissa, josta muutama fakta tähän:
- 1944 itsenäisyys
- 1949 NATO
- 1955 Laxnessille Nobel
- 1958-1975 turskasotia
- 1963 Surtseyn saari ilmestyy tyhjästä
- 2000 Hekla purkautuu
Onni Eläkeläisen oma tieto on melko rajoittunutta ja vain suuntaa antavaa: Napapiirin alapuolella Kajaanin tienoilla. Saarella asuu 300 000 ihmistä, joista kolmasosa Reykjavikissa. Siis vähemmän kuin Virossa asukkaita, vähemmän kuin Tallinnassa! Naisvaltikka maassa ollut luja, nyt tosin mies presidenttinä ja pääkaupungin pormestarina joku huuhaa. Lampaita pilvin pimein, samoin myös islannin hevosia; jos hevonen maasta viedään, sitä ei takaisin saa tuoda rotuhygieniasyistä. Geysireitä, kuumia lähteitä, maalämpöä yli tarpeiden, tuulta ja kylmää viimaa. Kalaa, kalaa. Ja sitten tietysti se vuoden 2008 soppa, jonka Islannin nuoret liikemiehet aiheuttivat maan taloudelle venäläisen rahan turvin.
Sitä turskasoppaa syövät maan asukkaat yhä ja sen takia maasta on tullut puolet halvempi turisteille, Suomen tasoisine hintoineen.
Kulttuuri
kukoistaa, ja Björk laulaa.
Viimeisin
sykäys, nyt on aika lähteä pian!, tuli Parnasson
uusimmasta numerosta 2/13, jossa Islannin nuoren polven runoilija Eiríkur
Örn Norðdahl (s.1978) runoilee Nyrkki tai
järjetön sana runoelmansa Esipuheen Kriisisonetissa
sattuvasti: nelisäkeistöisen runon ensimmäinen säkeistö on pöyristyttävää
luettavaa, kuten toinenkin joka on ensimmäisen säkeistön toisto:
IMF!
IMF! IMF! IMF! IMF! IMF! IMF! IMF! IMF! IMF!
OMG!
OMG! OMG! OMG! OMG! OMG! OMG! OMG! OMG! OMG!
OMG!
OMG! OMG! OMG! OMG! OMG! OMG! OMG! OMG! OMG!
IMF!
IMF! IMF! IMF! IMF! IMF! IMF! IMF! IMF! IMF!
-
Tuonne maahan minä haluan lennähtää, runon innoittamana vahvistuu Onni Eläkeläisen mielihalu,
- haluan nähdä tuon maan!
Eirikurin
runo on selvästi symbolinen ja se kuvaa sitä maanalaista tuliperäistä voimaa
joka syvyyksien uumenista pulppuaa. Tilanne muistuttaa vähän samaa kuin
armeija-aikainen tapaus, joka sekin aika tulenarka oli, kun Onni E, silloin
toki ei vielä E, putkapäivystäjän ominaisuudessaan vapautti yhden
vangituista ja nimensä allekirjoitti hyvin yksinkertaisin kiemuroin, tuon
Eirikurin tyyppisin kirjaimin. Siitäkös silloin, siitä allekirjoituksen
yksinkertaisuudesta, suivaantui joku suurempi herra, isompiakin
siellä siis oli, päivystävä upseeri, aliupseeri-sotilasmestari Räty
ja soittaa pirautti: "Tulen heti katsomaan millainen mies siellä
oikein on, joka tuollaisia harakanvarpaita kirjoittaa."
Tuli.
Vaan
Onni ei halua kertoa sitä saagaa pidemmälle. Kuten ei Eirikurin runoakaan,
sen voi jokainen tarkastaa Parnassosta, sen runon lopun.
Näinköhän on saatu Islannin-matka alkuun, startattu tavallaan.
Kukkelia
välillä
21.04.2013
- 13:00 | hikkaj | lapsismi, KIRJALLISUUS, KILPI-Salama-LEHTONEN
rampoja moni muukin matti
.
.
ed. 6. tästä
Sakris Kukkelmanilla on nyt nainen hallussa, Nelma, jonka hän taluttaa pois turvakodista. Hän vie tyttönsä liikemies Suomenvaaran, gulashin, paviljongille, jonne on rakentamassa koiratarhaa ja missä, talon eteisessä, hän tilapäisesti työn kestäessä asustelee. Gulashi Mikko ei ole kotona eikä täti, mokoma ämmä, voi sietää kyttyräselkäistä kääpiötä: lähtöhän siitä tulee, Sakris kerää kimpsunsa kampsunsa ja palaa omaan pöksäänsä.
On täysi kesä. Syreenit kukkivat. Harmonikat soivat tölleissä.
Miten muuten meidän urakkamme käy: tavoitteenahan oli saattaa Rakastunut rampa päätökseen joskus keväällä, viimeistään vapun jälkeen tai ennen kesää kuitenkin, niin muistelen - sivu per päivä tahtiin alkaen 22.1. ; olemme sentään yli puolen välin kirjaa, niin eiköpähän. Islannissakin pitäisi kohta jo piipahtaa ja lukeminen siirtää Laxnessiin ja saagoihin. Tälle toiselle Kukkelmanille, tälle Nykäsen Matille kuuluu hyvää ja pahaa: ero Susanna-rakkaastaan ja Harri Ollista, jonka valmentajaksi hän jo lupautui, mutta Ollilta polvi(kin) kipeytyi ja lisäksi Matti pyydettiin Sotsin olympialaisten esilaskijaksi, mäkeen siis, ja lisäksi laulukeikkaa pukkaa niin että valmennussuhde tyssäsi alkuunsa.
Krokelbyssä on nyt Nelma, tuo Julia, ja Kukkelman on onnensa kukkuloilla. Paremmin pyyhkii kuin Matilla.
Mutta mutta:
"...näki
hän kuitenkin Kukkelmanin hirveän ja surkeasti kierostuneen hahmon: sääret,
jotka olivat kuten kaksi koukkuun käännettyä talikynttilää ... ja toinen jalka
vielä sivulle vinossa. Näki hänen kellertävän ja punertavan kyttyränsä:
niinkuin mikä pahentunut lihamöhkäle. Nelmaa väristi ..."
3 + 3 + 3 + 3
+ 3 = 3
Kolme sisarta - varsinainen jytäkkä, energiapatukka
.
.
Enpä ole aikoihin nauranut vedet silmissä - ja vielä teatterin toisella rivillä istuen niin että joillakin näyttelijöistäkään ei pokka pitänyt aivan kokonaan, vaan hymyn kare huulilla, poskilla ja silmillä väkisinkin värähteli, pieni pyrskäyskin pääsi.
Jytinää. Energiaa purkautui näyttelijöistä enemmän kuin omiksi tarpeiksi; melkein tulivuoren laavavirran veroista. Ryöpsähteli.
Näytelmä
on vakava, Tsehovin Kolme sisarta, jotka kaipaavat
Moskovaan; vaan se juna on mennyt, on jäätävä ja elettävä siellä missä ovat,
muualla.
Sisaret
Irina, pikkuisin, Masha, keskimmäinen sekä Olga,
vanhin ja vastuullisin.
Siinä kollegan kanssa alkukaaosta katsellessamme pian tulimme siihen tulokseen, jotta kuin meidän juhlissa Ilovaaran koululla, kuin luokissamme muinoin: armotonta menoa ja huiskintaa - välillä ilo ylimmillään, välillä huuto hirmuinen kateederin molemmin puolin.
Se jo hymyilytti.
Ja sitten räjähti kun Tshebutykin pisti sisarjoukot riviin ja aloitti sulkeiset: Mos-ko-vaan! Mos-ko-vaan! ...
Ja koska näytelmän sisaria ei ollutkaan 3 vaan tuplasti triplasti tetrasti pentrasti 3 Olgaa, Mashaa ja Irinaa, niin kyllä siinä tanner tömisi ja me armeijan käyneet opettajat saimme vahvistuksen: juuri noin päätöntä se touhu ja touhotus oli Ylämyllyllä ja Kontiorannassa, Onttolassa lie ollut järkevämpää.
Hytkyimme ja sitten - Repesimme. Sulimme. Olimme myytyjä.
Eli:
Ka
mitäpä tässä tämän kummemmin selvittämään sisarusten välejä, kyllä ne
kaaoksesta rakentavat aivan oivallisen lopun.
Siis
mistä?
No Anton
Tsehovin näytelmästä Kolme sisarta nimellä 5 X Kolme
sisarta.
Siis
ketkä?
No
parikymmentä näyttelijätyön koulutuksessa olevaa energiapakkausta:
2 veljeä eksyneinä sisarten joukkoon.
Siis
missä?
Pohjois-Karjalan
opisto ja ammattiopisto
Niittylahdessa, jossa Teatteri Väkivahva vetää viimeisiä
esityksiään ennen poismuuttoaan.
Kyllä
kuuluu, näkyy ja räiskyy, raikuu laulu!
Menkää
ihmeellä töllistelemään ihmettä. Se kannattaa. Elämys on taattu.
Mutta
varokaa, jos olette äänelle allergisia, voitte siinä menossa ja meiningissä
pökertyä: yksi katsoja illallisessa näytöksessä pyörtyi, mutta virkosi toiselle
puoliajalle nauttimaan ja nautiskelemaan.
Ja Moskova-Kафе-Pесторан
luo väliajalla oman venäläisen tunnelmansa, näytelmän jatkeeksi.
Emma Castren
Elisa Glad
Liisa Hytti
Eija Jalkanen
Taru Jäntti
Carita Kapanen
Minna Koponen
Riikka Koskinen
Miia Mikkonen
Heidi Mustonen
Katariina Mustonen
Martta Mäki-Petäjä
Asko Nurminen
Emma Persson
Martta Pesonen
Kerttu Pyy
Sampsa Timoskainen
Sinimaria Tomperi
Satu Toropainen
Elisa Glad
Liisa Hytti
Eija Jalkanen
Taru Jäntti
Carita Kapanen
Minna Koponen
Riikka Koskinen
Miia Mikkonen
Heidi Mustonen
Katariina Mustonen
Martta Mäki-Petäjä
Asko Nurminen
Emma Persson
Martta Pesonen
Kerttu Pyy
Sampsa Timoskainen
Sinimaria Tomperi
Satu Toropainen
jne.
Jäbädäbäduu!
Luolamies
.
Olli-Kalle Heimo - valokuva
Stefan de Batselier
.
Mies käyttää päivässä 2000 sanaa ja nainen 7000. Miehen koko sanamäärä valuu ja tulee käytetyksi töissä päiväsaikana. Siinä sitä onkin sitten olemista ja ihmettelemistä illalla kotiin tultua kun sanat ovat loppu ja vaimolla niitä piisaisi vaikka kuin pal'. Siispä ne y k s i t y i s k o h d a t jäävät kertomatta, ne joita vaimo kaipaa.
Mies on saalistaja, nainen keräilijä ikiajoista asti. Shoppailu on selitetty.
Mies puolustaa reviiriä, saalistaa ruuan perheelleen, keskittyy kohteeseen, ei jouda vilkuilemaan sivuille kun elävä saalis on kiikarissa. Nainen keräilee, katselee sinne, katselee tuonne, tänne, joka puolelle, kerää risut kasaan, marjat purkkiin. Tekee monta asiaa kerralla, mies osaa kerralla vain yhden, mutta tekee sen sitten sitäkin keskittyneemmin. Vessaan eristäytymishalu on selvitetty.
Kymmeniä muita naisen ja miehen välisiä eroja selvittää puolitoistatuntisen monologin aikana Luolamies, uros jonka elämäntarkoitus ei ole epäselvä: voima peliin ja perhe pelastuu.
Joensuun kaupunginteatteri on saapunut kylään, tuonut näytelmän originaalille paikalle: täältä näitä luolamiehiä, voimanpattimiehiä kyllä yhä löytyy. Voima se on joka jyllää pelloilla ja pientareilla - ja aina valtuustosaleissa asti; katsos: kellä voima, sillä valta!
Näyttelijä Olli-Kalle Heimo on esittänyt menestysmonologiaan syksystä 2011. On miehellä pintaa mistä esittää, asia tulee syvältä, välillä tuntuu kuin tulisi juuri niin syvältä eli sieltä mistä mies sanoo miehen olevan tai joskus ainakin miehen asioiden tulevan.
Ei
käsiohjelmia, ei sen kummempia selityksiä, ei mitään tietoa mistä nyt
on kysymys, kun aloitetaan. Olli-Kalle istuu jo vartin ennen esitystä
näyttämöllä, mitään virkkelemättä, me Nuutisen kanssa, me
miehet, rupattelemme urotöistämme
maratoneista, astuu
sitten tasalta rampin eteen satasivuinen skripti käsissään, kätkee
sen sohvalle tyynyn alle ja sanoo vilkaisevansa sitä jos kuiskaajaa
tarvittaisiin. Tapututtaa itsensä heti alkajaisiksi esiin ja perustelee että
ainakin aplodit on saatu jos lopussa ei kiitos seisoisikaan. Ottaa yleisön
käsivarrelleen.
Ja sitten aloittaa. Kahvipaussi välissä. Ja on loppuhuipentuman vuoro. 1h 45 min yksin näyttämöllä, kova esitys, intensiivinen paria herpaantumishetkeä, katselijan, lukuunottamatta. Raikaavat ne aplodit lopussakin, turhaan näyttelijä oli ollut huolissaan palkkiostaan.
SS
Oli
jännä kun ei pitkään aikaan tiennyt, brosyyrin puutteen vuoksi, että omastako
Heimon perheestään Olli-Kalle kertoo, omasta Kaisastaan ja itsestään
vai kenen. Niin hyvin paneutui asiaan että aidolta tuntui. Vähitellen
tosin selvisi että länteen päin kallistuu - mies tosin tuntui koko ajan
suomalaiselta, paitsi että olihan sillä enemmän kuin kaksituhatta sanaa, oli
oikein sanojen vuo, naiset olivat kyllä enemmän amerikkalaisia, vähän
höpäköita, ja niin tavaroiden perään, niin tavaroiden perään - kun mies
vain yhden tavaran.
LUOLAMIES
Olli-Kalle Heimo
KÄSIKIRJOITUS Rob Becker
SUOMENNOS Ville Virtanen
OHJAUS Ville Virtanen, vierailija
LAVASTUS JA PUVUSTUS työryhmä
TARPEISTO Tuija Lehtinen ja Anssi Pennanen
TAULUT Sirja Heiskari
KÄSIKIRJOITUS Rob Becker
SUOMENNOS Ville Virtanen
OHJAUS Ville Virtanen, vierailija
LAVASTUS JA PUVUSTUS työryhmä
TARPEISTO Tuija Lehtinen ja Anssi Pennanen
TAULUT Sirja Heiskari
Niin
ne toiset tohtoroituvat - ja toiset katk ...
pystykorvana päästäisin ylpeästi kolminkertaisen hau!-haukun
.
.
väitteli tohtoriksi
alumnikin on ylpeä
fysiikan alalta, kuulkaas:
tutki laajaspektristen valopulssien, niin kutsuttujen supercontinum-pulssien, tilastollisia ominaisuuksia optisen koherenssiteorian avulla
optisen harhan tai muun vaikutuksen alla ei entinen opettajakaan voi muuta kuin päästää aina ahkeralle ja tunnollisista tunnollisimmalle Minnalle kolmikertaisen hurraati!-huudon:
Hurraa! Hurraa! Hurraa!
Hulluus
huipussaan
17.04.2013
- 13:00 | hikkaj | pahoinvointi, LENNU, lapsismi, voe mahoton!, huikopala, LEHDISTÖ
jos jatkettas eilisellä teemalla
.
.
Aihetta on: 1) otettasko Ilta-Sanomien etusivun juttu toissa päivältä vai 2) Bostonin-maraton eiliseltä taikka 3) jatkettas vaan kylymänviileesti eilisellä yliampuvalla hulluvitsiradalla.
Otetaan lyhyesti ilo irti kaikista:
3) Lääkäri määräsi (ei vp) vahingossa
ripuliin hermolääkettä. Soitti sitten huomattuaan potilaan kotiin, jotta ethän
vaan oo ottanu. Potilas riemuitsi: - Ottanu oon ja tehohti. Paskat
on housussa muttei hermostuta yhtään.
2) Lennulta, tietysti, tuli maili, jossa tuomitsi
joutavan jäljillä juoksijat, 'lentää liihottaa nyt
jonnekin Ameriikkaan eto asian takia'. Vähän ymmärsin että sympatiat oli
pomminlaittajan puolella.
Karu jätkä välillä tuo Lennu.
Vaikka niinhän Eero Mäntyrantakin
hiihtäjäpatsaallaan Pellossa joskus 90-luvulla piti meille Suomi juoksee -juoksijoille
rehellisen puheen: "En oikein miekhään voi ymmärtää että päivät pitkät
juoksennelhaan ilman aikhojaan." Siihen sävyyn puhui Eero. Mukana
kuuntelemassa oli teräsvaari Veikko Karvonen, joka
kauluspaidassaan leikitteli meidän 'juoksijoiden' joukossa useampanakin kesänä,
mies joka teki oman paukkunsa ja voitti Bostonin maratonin
jo vuonna 1954.
1) Humpuukiuutisen revitys IS:ltä etusivun ylinnä: Nämä
ovat suomalaisten vaaranpaikat Tallinnassa IS selvitti
Selvityksen tulos: "Taskuvaras iskee keskellä kirkasta päivää Tallinnan
keskustan kauppakeskuksissa, vanhassa kaupungissa ja satamassa." Ja jo sataman rullaportaissa.
Varsinaista tutkivaa juorunalismia!
Elä nyt ihmisiksi näihen kanssa ...
Hullu
hulluvitsi
16.04.2013
- 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, voe mahoton!
rajan takaa sieltä Pietarin matkalta
.
.
Parhaan kertoili Raimo, joka itsestään ensin kertoi jotta hänellä on kokemusperäistä tietoa: hän on ollut päivän töissä laitoksen toisella puolella, mutta kauemmin toisella. Joten kokemusta kyllä 'huoneelta' piisaa.
Tämä
oli se naurettavin:
"Siellä
aidan toisella puolella oli toinen parantola, semmoinen jossa keuhkotautisia
parantelevat, ne kun vähän vapaammin saivat käyskennellä niin tulivat usein
siihen aidan taakse rupattelemaan ja touhuja ihmettelemään. Yhtenä
kesäkuumana treenasi yksi kavereista suksilla heinikoissa ja hiekalla,
niin eikö jo aidan takana suuri ihmetys päässyt:
-
No on se tosissaan hullu kun hiekalla hiihtää!
-
Ne hiihtää joilla on terveet keuhkot! kuului vastaus.
Ja
matka jatkui."
Kuten
omammekin kohti rajaa.
Kirveellä
töitä
15.04.2013
- 13:00 | hikkaj | MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, Local, lapsismi, voe mahoton!
ämeriäkkyläläisiä uutisia
.
.
Rex-radio tarjoaa paikallisuutisia Pohjois-Karjalassa:
"Rääkkylässä rikottiin Ravintola Holvista kaksi ikkunaa sunnuntaina n. klo 1.15 Ravintolan vessan kolminkertainen ikkuna oli rikottu heittämällä
ikkunan läpi kirves. Lisäksi ravintolatilan yhdestä ikkunasta oli rikottu uloin lasi."
Rexin nimi on jotenkin täysin käymätön Karjalan kunnaille. Liian hieno. Ratio-Puavo tai joku semmonen sopis paremmin.
lautamies
Silta
Tämä maailma on silta, jonka ylitämme - Acharya
.
.
.
.
Iti mayâ śrutam.
Enoista
viimeinen haudataan ennen puolta päivää
ja serkuista vanhin puolen päivän jälkeen
.
.
Samalle
hautausmaalle. Lauri-eno kymmenen vuotta vanhemmaksi Paulia eläneenä.
Molemmat
olivat saaren miehiä, sen saaren jossa olivat lapsuuden Marja-aho ja
Vaara, Repola ja Selkola - Paalasmaa Pielisen sylissä. Ja ainainen kesä -
tietysti. Kuivaa heinää seipäiltä hankosivat ja vetivät rekipelillä
latoihin niin että jalakset tulta löivät kun tuontuosta osuivat
kivien kylkiin. Ja kivisiä totta tosiaan olivat saaren
peltotierakkeet. Kipinää piisasi.
Heinänvedon päälle illan tullen lämpeni savusauna, jonka kivinen kiuas hämäsi lempeydellään istujansa, ne vastatulleet jotka olivat tottuneet ähäkämpiin peltisiin löylyihin.
Iltapalan jälkeen miten olikaan helppo hengittää aitan hämärissä ja kohta jo vaipua syvään uneen, herätä sitten aamulla lintujen marjastukseen, joskus harvoin myös sateen ropinaan pärekatolle. Linnut mekastivat punaviinimarjapehkoissa kesän ensimmäisistä marjoista tapellen. Räkättejä olivat pääasiassa, niitä joita ilmakolla poikien kanssa ammuskeltiin.
Touhun aikoja olivat, vaikka niissäkin omat pikkisen pojan ongelmansa, koska se saari oli niin pitkä poikarievun tallata laivarannasta toiseen päähän saarta. Onneksi siinä välillä oli kauppa Kakkisen talon kulmahuoneessa ja veikkauksen palautus siitä parin mäen päässä. Keltainen koulu ja maaliton seurakuntahuone olivat olleet niitä ennen. Keltamultataloja nämä olivat tai suurin osa auringonpolttaman harmaita.
Turha siinä oli valittaa. Jos ruikutit äidille: - En jakta kävellä. Niin äiti sanoi, että juokse. Ja jos ovelasti sitten kiertelit sanomasi jonkin matkan päästä uudelleen, ja näköalatornin luona tomerasti ilmoitit: - En jakta kävellä enkä juotta! Ei auttanut sekään, kun äiti jo osoitteli, jotta jo näkyy ja enää tuonne Marttilan taakse laskeudutaan ja sitten on jo Repola ja HIlkka-täti ja sen jälkeen tuon yli niin perillä ollaan Selkolassa, Saimi-tätin ja Paulin luona.
Jokaisessa talossa olisi voitu poiketa, jokaisessa talossa asui jollakin tavoin sukulainen, atima. Vaikka oli seassa vieraampiakin. Eikä kaikissa joutanut poikkeamaan.
Varhaisimpina
kesinä ei tarvinnut kävellä saaren toiseen päähän venematkan jälkeen silloin kun
ukki vielä asui enon kanssa Vaaralla, siellä jossa Aimo nosti
vastasaapuneen rimpulapojan hevosen selkään ja nauraa kihersi että
aaveratsastaja. Ja ukki tapansa mukaan sen kuin myhähteli, korkeintaan jos
liian pitkälle meni, sanoi: -Elä kiusoo poikoo.
Serkkupojat
pyörivät ympärillä rohkeina poikina näyttöhaluja täynnä; joku ratsasti
sian selässä ja kuka mitäkin temppuaaan halusi näyttää.
Vaan
parhaan tempun näytti vasikka.
Kun
oli syöty perunamaito niin enon vaimo lähti hakemaan jälkiruokaa,
isokattilaista rusinasoppaa, joka oli ulkona jäähtymässä siinä varjon puolella
kuistia missä vasikkakin riimussaan rimpuili. Anna tuli kohta takaisin
punaisen kattilan kanssa kattilaa kallistellen ja ihmetellen. -
Vasikka söi rusinasopan, näin tarkkaan on nuollut, Anna ikän kuin
ihastellen huokaili ja käänsi kattilan ylösalaisin. - Ei tipan tippaa
putoa, mahtaa olla Veera nyt täys ja turpea.
Sitten muuttivat ukki ja Lauri-eno pesueineen mantereelle, vielä Pielistäkin ylemmä Kainuuta kohti. Ja kesänvieto muuttui sinne, leikit eivät juuri muotoa muuttaneet, vähän varttuneimpina hypimme milloin mikäkin edellä puomilta mutalahteen, ja matalan järven savisiin rantoihin oli juoksuratojen teko kätevää, Helsteniä, Tankki-Salosta ja silleen ...
Ja yksi mikä oli varmaa: Lauri-eno aamuin illoin oli lehmihaassa lehmänlypsypuuhissa päässään kummallinen vilttihattu, josta oli lierit leikannut pois ja etupuolelle lieristä lipan jättänyt. Ja se Laurin puhe, sitä leveyttä kuunteli, se oli hunajaista. Eikä kiireen häivää.
Niin tänään on Laurin aika täysi, yhdeksänkymmentä ei jäänyt vuottakaan auki. Pauli-serkkukin yli kahdeksankymmenen.
Yritetään saada täysin palvelleet miehistä työteliäimmät hautaan ja sillan yli.
Niin sillan yli, Acharya, hyvin viisas, mutta itsestään ääntä pitämätön mies, aivan kuin eno-Lauri, toteaa vaelluksen viidennen päivän illassa muistiinpanijalleen ruotsalaiselle Fredenholmille: "Tämä maailma on silta, jonka me ylitämme"
Iti mayâ śrutam.
http://www.scribd.com/doc/135548890/Odotushuone
Veroilmoitus
netissä
12.04.2013
- 09:00 | hikkaj | hyvinvointi, vapaa-aika, Sijoitus/kauppa, lapsismi
lastenleikkiä
.
.
mihinkähän
lokeroon tämänkin suakkunan asettaisi: ei löydy sivulaatikosta sopivaa noista
kymmenistä!
Ilosanoma - siinä olisi oikea lokeron rubriikki.
Veroviranomaisille kiitos: monen vuoden tuskatunnit Onnilta ovat ohitse. Aikaisemmin ne ajoittuivat vuodenvaihteeseen, sittemmin vapun seutuville. Veroilmoituksen vääntö oli kovempaa kuin olisi ollut paini Ukkolan, Asellin tai Yli-Hannukselan kanssa tekovaiheessa ja sitten kesemmällä tiedusteluvaiheen jälkeen vastassa olikin Liston tai vähintään Olli Mäki.
Nyt sormeilee Onni Eläkeläinen vain Tatenon keveydellä sivun vero.fi/veroilmoitus, pujahtaa pankkitunnuksilla sisään, ja simsalabim!
Kaikk'
on siell' valmiiksi laitettu, ehdotettu hyvässä järjestyksessä.
Nimenomaan
pankit ovat hoitaneet leiviskänsä erinomaisesti, excellent and exact;
enää ei huoli Kauppalehden OmaRahasta Omasalkkua
availla, veroraporttia ylläpitää ja monistella - kaiken ovat pankit
toimittaneet jo sinne perille. Jopa warrevoitot ja -tappiot!
Verottaja ei enää ole mikään byrokraatti vaan joustava nykyaikaan orientoitunut virasto!
- Viva la verokarhu! puhkuu Onni innoissaan.
(Voksikin huomannee ettei täällä mitään neitsysaarelaisia verparatiisilaisia olla oltu, ei koskaan!)
Erityisopettajan
erottaminen
11.04.2013
- 13:00 | hikkaj | Työelämä,
MEDIA -
tv,lehti,kirja yms, lapsismi
hupsu maailma
.
.
Humanistina
ja filantrooppina kuin myös erityisopettajana en mitenkään
voi ymmärtää Helsingin opetusvirastoa enkä virastoa
puolustanutta opetusministeri Jukka Gustafssonia: erottaa
nyt opettaja joka yrittää suojella rauhallista oppimisympäristöä ja
ruokarauhaa.
Hyvin
tiedän, että paras keino eli puhuminen ensiapuna ei aina auta, kun
haava pulppuaa.
Piste.
Noin
sanoisi kollega Tamminenkin.
Antti Korhoselle ja kaikille Suomen opettajille
ja jalat maassa oleville vanhemmille
kaikkea
hyvää sekä uutta oikeudenmukaisuutta
toivottaen
hikkaj
myös
erityisopettaja, nyt tosin orsilla jo
ps
1 vakuudeksi että
olen
+4 10/1183 km/€
Tarpeellisempiin
asioihin
kakanvääntäjänaisiin kerran viel'
.
.
Koronkiskurieukosta vihdoin päästyämme on aika kotiuttaa Onni E ja pudottaa jalat maahan turhia sätkimästä, sillä ei OE noista Kauppalehteen olennaisesti kuuluvista korko- ja bisnesasioista mitään ymmärrä, puhdas pulmunen.
Paratiisissa majaansa pitävän Onni Eläkeläisen postilaatikkoon oli matkan aikana suvainnut saapua arvovaltainen Kritiikin Uutiset, lehti josta ei Onnikaan, niin jäsen kuin onkin, saa tolkkua onko se kiiski vai kala. Vaikka on lehti Aleksis Salusjärven päätoimittajuudessa Otso Kantokorven ylevöitymisajoista taas luettavaksi muokkautunut ja jopa raflaavaksi heittäytynyt.
Ykkösessään Kritiikin Uutiset on katsonut tarpeelliseksi palata Ylioppilaslehden toimittajien tarpeidentekoon: tempaukseen bussimatkalla Turkuun, eli siihen aikaan kun toimittajanaiset kakan pöksyihinsä väänsivät. Lehteä on jäänyt kiusaamaan episodin idis: taidettako vai ei?
Niinpä lehti lähestyy kumpaakin toimittajaa kysymyksellä pläjäyksen tarkoitusperästä suorasukaisella kysymyksellä: Oliko kysymyksessä taideteos?
Toimittaja Aurora Rämö vastaa:
"Mun mielestä se on kaikkien
tulkinnan varassa. Tapausta voi käsitellä tulkintansa mukaan."
Päätoimittaja Vappu Kaarenoja kieltää:
"Ei ollut. Tämä on lehtijuttu."
Onni E haluaa lähettää, vähän myöhässä tosin, näin Kauppalehden välityksellä Paratiisistaan tuoksuvat onnittelut toimittajille Ylioppilaslehden 90-vuotispäivien johdosta. Vapaa lehdistö on ihana asia, kaikki ei jää Seiskan varaan.
hohtavat järvihanget - makkeeta mahan täyveltä +4 9/1173 km/€
Het-ki-nen!
09.04.2013
- 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, voe mahoton!
jo tiistai
.
.
ed. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/29756/kuolemanpaikalla
Ja matka sen kuin jatkuis!
Olemme vasta nelipäiväisen matkan toisen päivän iltapäivässä, matkaa märehditty kaikkine esileikkeineen jo pari viikkoa. Halvaksi käy päivähinta kun koko loistavan Pietari-paketin hinta ainoastaan 320 €, omalla viisumilla 260 € ... sentään Nevski prospektin puolen välin tuntumassa asumus ja elämys!
Onneksi yksi maailman tärkeimmistä ja eniten vaikuttavimmista kirjoista ja sen tapahtumapaikoista tuli suht tarkoin koluttua; todiste sen vaikuttavuudesta: Rikos ja rangaistus
Jääköön tähän! Toinen matka jo päälle pukkaamassa, jää vielä harppaamatta sinne tulen ja jään maahan.
Jää kertomatta, teiltä näkemättä Pietari Suuren ensikoto, tiileillä suojattu hirsimökki Pietari Paavalin linnoituksen tuntumassa. Ja entä Talvipalatsin, Eremitaasin länsieurooppalainen taide Rembrandteineen, Rubenseineen, korva-Gogheineen - Picasso, Renoir ...
Ja Jukka Jalosen Pietari ZKA Moskova Dynamoa vastaan, livenä. Ja tuo työnsankari, nyrkkipiru Artjuhin.
Pannaan tähän edes pätkä tulomatkaa Viipuriin kun Terijoella Ilja Repinin pihamaalla on rumaa rakennusta aikamme toljotettu ja jatkettu taas matkaa rajalle, niin mitäs tapahtuukaan, siivu toiselta sivulta:
"Jatkamme eteenpäin.
Jatkaisimme luistavammin vaan sitten matka tyssää kilometrin
autojonoon, rekkojen välissä pikkuautoja, tiedättehän nykyvenäläisten p i k k u
autot. Odotamme. Siirrymme pätkän ja taas odotamme. Siirrymme ja odotamme
pätkän. Pian olemme tosipaikan edessä.
Ambulanssi, toinen, miliisimiehiä pilvin pimein. Paloauto,
palomiehiä. Pakettiauto poikittain kaistallamme. Pakettiauton vieressä peiton
alla ruumis.
Liikenne nielaissut taas yhden, toisen ja kolmannen
kuljettanut sairasauto. Ei auta. Kierrämme luvan perästä toiselle kaistalle ja
takaisin ja jatkamme matkaa. Kuka muistaen että elämä ei ole ikuista, kuka ei.
Kaikille jää tämän jälkeen mielen päälle ja pysyvästi
muistiin Feodorin elämän muutos, se kuolema viiden minuutin yltämällä.
Pyöreän tornin hämärässä silti hilpeä tunnelma kun
balalaikkatytöt Zaikaansa liidättelevät."
+2 7/1164
km/€
Kuolemanpaikalla
08.04.2013
- 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, KIRJALLISUUS
pakokauhu lähellä
.
kolmatta
porttia ei ollut ihan äsken aukaistu, se ei johda kadulle, siinä kiinni sen
takana kyhjötti unohdettuna pölyttynyt auto.
Olisikohan
sillä entinen ylioppilas ...
.
ed. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/29748/koronkiskurieukkoa-tappamassa
Sattumalta olimme päässeet luiskahtamaan sisäpihalle kun toinen porteista, se kadunpuoleinen, aukesi kadulle astuvan asukkaan tieltä. Haukkoina käytimme tilaisuutta hyväksemme. On nimittäin varmaa että tämä on SE talo jossa koronkiskurieukko asui, SE talo taas jossa Raskolnikov asui on epäselvempi: lähettyvillä on tarjolla kaksikin kämppää joista tappopaikalle on talsittava ne 730 askelta.
Lautakasan viereisen rappukäytävän ovi rempottaa raollaan remonttimiehiä varten, juuri sen rappukäytävän joka johti eukon asuntoon, sinne neljänteen kerokseen. Sinne!
- Olkaa hyvä, mutta varokaa! opastaa Tatjana.
PLOMPS!
Puolenkymmenen kilon jäämöykky jysähti viereemme, sitten roiskii jäähilesadetta. Keväänhaisua sen verran kuitenkin leijailee ilmassa jääkylmällä pihalla että aurinko oli irrottanut kivikovan jäälohkareen lentoon räystään reunalta. Laitimmaisena seisova Inka oli saada ison paakun päähänsä ja jos niin olisi tapahtunut olisi saattanut käydä huonosti, kuin yläkerran eukolle.
Huokaisimme ja rohkeasti siirryimme hämärään rappukäytävään ja sokkeloimme itsemme yhä ylemmä, ovelle saakka. Emme koputtaneet, koska oven takana olisi ollut kukaties kuka. Käytävässä haisi kostea sementti, oli niin hämärää ettei portaiden väristä erottanut oliko siinä betonin väri vai peräti punaisia läikkiä siellä täällä.
Nyt se on nähty! Kohokohta. Henkemme kaupalla. Yhdellä meistä melkein henki pellolla.
Laskeuduimme huokaillen alas pihalle.
Tarkastamme portit; loppujen lopuksi niitä on kolme, kolmatta porttia ei ollut ihan äsken aukaistu, se ei johda kadulle, siinä kiinni sen takana kyhjötti unohdettuna pölyttynyt auto. Olisikohan sillä entinen ylioppilas ...
- Kaikki hyvin kaikilla? naurahtaa tutuntuntuinen opas, kuten sanottu: kuin joku Dostojevskin romaanista. - Nyt kävelemme syömään.
Ainakin se on totta, jos mikä! Täytyy olla. Se nälkä ei lähde mielikuvituksella, kuten niin moni.
taitava
oppaamme Tatjana, joka
lierihatussaan on kuin sadusta
tai ainakin
yksi Dostojevskin parhaista
tyypeistä,
tuossa
edessämme kuin kirjasta kaivettuna
+1 7/1157
km/€
Koronkiskurieukkoa
tappamassa
07.04.2013
- 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, KIRJALLISUUS
todellisuudesta mielikuvitukseen
.
Sillalla
opas osoittelee:
-
Katsokaa tuota vaaleansinivihreää taloa, se on poliisitalo, sinne Raskolnikov käveli
Heinätorilta tunnustamaan tapon.
.
ed. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/29742/paapaiva
Tähän saakka aamupäivämme oli totta kaikki ja sitten olemme siirtymässä mielikuvituksen maailmaan: Dostojevski on totta, Rikos ja rangaistus on mitä on. Siirrymme Raskolnikovin jalanjäljille: 20 realistia, ihan tavan ihmistä on hurauttanut metrolla Spaskajaan ja kolkutellut liukuportailla ylös Heinätorille, Sennajalle. Yhdellä, nuorimmalla, kirja oli vielä puolessa välissä menossa.
Heinätorilla ei haise pahalle, löyhkä kuuluu menneisyyteen. Kaivetut kanaalit, joita me kanaviksi kutsumme, tarkoittavat alunperin viemärikaivantoja, jotain sellaista yrittää selittää taitava oppaamme Tatjana, joka lierihatussaan on kuin sadusta tai ainakin yksi Dostojevskin parhaista tyypeistä, tuossa edessämme kuin kirjasta kaivettuna. Ei hötkyile, mutta tehokkaasti tulkkaa venäjää puhuvaa toista Dostojevski-tietäjätyttöä.
On viimainen maaliskuun päivä, päitämme palelee.
Tuulee, kuten kujosilla aina. Aurinko paistaa, mutta ei lämmitä tipantippaa.
On aivan toisenlainen päivä kuin olivat ne heinäkuun päivät jolloin Raskolnikov tekostansa toteutteli. Tuolloin oli mielettömän kuumaa ja tunkkaista, nyt vilu puistelee kuuntelijoita siinä missä Raskolnikovin tappotouhu: talonmiehen verinen kirves, koronkiskuriakan kallon halkeaminen, piilopaikka, karkuunlivistys ... ja tuokin että siinä hötäkässähän entinen ylioppilas Raskolnikov tappoi myös toisen naisen, Lizavetan, kiskuriakan sisaren. Sitä ei juuri ole ääntä pidetty, juttua piisannut. Koronkiskurieukko julkkiksena on saanut kaiken huomion.
Sillalla
opas osoittelee: - Katsokaa tuota vaaleansinivihreää
taloa, se on poliisitalo, sinne Raskolnikov käveli Sennajalta, Heinätorilta tunnustamaan tapon.
Yksi
meistä, joukon nuorin, huokaisee isäukolleen: "Nyt se opas
paljasti juonen, kiinnijäännin!" "Eipä se juoni ole
olennaista", opastaa isä, vaikka on poika
sen tajunnut, naureskellen kunhan muuten vain valitteli.
Pian olemme pääpaikalla - keltaisen kerrostalon sisäpihalla, jossa pihaportteja on kahteen suuntaan: kadulle ja kanavalle. Olemme perillä. Mielikuvituksen perillä?
Katse neljänteen kerrokseen, josko koronkiskojaeukko olisi sittenkin elossa ja kotonaan, ainakin käytävän ovi on raollaan:
Pääpäivä
06.04.2013
- 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, KIRJALLISUUS
tappaamme Fjodorin itsensä sekä hänen Rodion Romanovitš Raskolnikovinsa
.
.
ed. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/29740/perilla-pietarissa
Väkivaltainen isä on saapunut takaisin hotellihuoneeseen perheensä pariin, vielä käyvät rähinää ovikortista, sitten kertalaakista vaimenee. On aika meidän säädyllisempien pompata ylös.
On aika tavata yksi ihanteista.
Metron
syvyyteen Nevan
alle Dostojevskaja-hotellin vastapäätä ja sieltä Spaskajaan ja Sennajalle.
Tuliko
selväksi? Pääsittekö perille?
Mutta sitä ennen kuitenkin - niin kuin Iskelmäradiossa on tapana sanoa - opas Tatjana johdattaa joukkonsa parin kortelin päähän tunniksi puoleksitoista kulmataloon, jossa on Dostojevski-museo ja ties monesko kirjailijan vuokrakoti, ainakin kahdeskymmenes. FD asui ainoastaan taloissa joissa oli kulmaikkuna ja kirkko katseen yltämillä. Omistuskotia hänellä ei koskaan ollut; milläs sellaisen velkaantunut peluri ...
Hänellä oli epilepsia, hän oli äärettömän mustasukkainen, hän oli kova tupakkamies. Hän rakasti lapsiaan, kukapa meistä ei, mutta ei sietänyt lasten itkua. Jos tyttö oli purskahtamassa itkuun, hän tarttui kädestä ja vaimo tarttui toisesta kädestä ja toinen lapsi, poika, äidin toisesta kädestä ja sitten - tanssittiin, iloittiin niin kauan että murhe unohtui. Ja huom! Dostojevski oli silloin jo tunnettu kirjailija, yli viidenkymmenen, toisissa naimisissa, pikakirjoittaja Annansa kanssa.
Pelimies viimeisen päälle. Hyvinpukeutuva herrasmies, jonka lierihattu on eteisen lasikaapissa. Hän ei voinut käsittää kaveria joka tuli Pariisista eikä ollut ostanut itselleen viimeisen päälle olevaa hattua!
Melkomoinen vehnänen oli kuulu kirjailijamme, joka oli kopannut nuoren Annan vaimokseen, kun tarvitsi pikakirjoittajaa koska oli luvannut kirjoittaa kirjan ja unohtanut lupauksensa ja enää oli ollut kuukausi aikaa: Anna pikakirjoitti ja Fjodor saneli; pian oli välikirja valmis - Pelurit, Rikoksen ja rangaistuksen, joka ilmestyi lehdessä jatkokertomuksena, välityö ...
Ei hitto!
Pakko jättää yksityiskohdat ja mennä metroon ja Heinätorille, sinne Sennajalle. Etteivät toiset jätä.
Se on se paikka missä Raskolnikov polvistuu, suutelee likaista maata ja rukoilee ennen poliisilaitokselle menoaan, vaan ei sentään rohkene kaikkien kuullen huutaa niin kuin Sonja oli kehottanut: - Kumarra koko kansaa ja sano ääneen kaikille: 'Minä olen murhaaja'.
Perillä
Pietarissa
05.04.2013
- 13:00 | hikkaj | Matkailu, liikenne, lapsismi, voe mahoton!
piankos kadulla töllistelemässä
.
.
ed. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/29739/svetogorskin-kautta-pietariin
Pitkäperjantai on illassa. Kaksi tuntia ovat edellä aikaa venäläiset, huomenen jälkeen enää tunnin.
Nevski Prospekt.
Miten monta kertaa tuotakin sanaa on ihaillen taivuteltu milloin minkin Gogolin sivuilta. Tuossa se nyt jalkaimme alla leveämpänä kuin tai no vaikka yhtä leveänä kuin lentokenttä. Eikä kenelläkään enää kernitakit päällä niin kuin vuonna 1967, rockikin paukkuu julkisemmin kuin silloin keittiön puolella ja muut donaltsit vilkkuvat.
Viimeiset auringonsäteet punerruttavat uhkeiden kivitalojen koristefasadien ylimpiä kerroksia; ylimmät kerrokset eivät uletu taivaisiin, sillä yksikään talo ei saanut nousta Talvipalatsia korkeammaksi.
Asettaudumme muurahaisiksi muurahaisten joukkoon. Kuljemme ihmisvilinässä kohti Talvipalatsia; autoilla näyttäisi olevan kilpa-ajot käynnissä: miksi, typerykset, Räikköstä kiusaavat Monacossa kun Pietarissa olisi lääniä puotaltaa! Ja rahaakin olisi enemmän kuin Rainerilla.
Fontankan
ylitämme, kohta myös Moikan.
Jos
tänä iltana tämä pää Nevskistä, ja huomenna toinen eli sinne Moskva-hotellin puolelle, sinne
missä Dostojevskin hauta odottaa ja sinne hotellillekin
pällistys, vieläkö mummot käytävän päissä istuvat jöötä pitämässä.
Kato kato, tuossa se on! Vihreä Eremitaasi ja keskellä Aleksanterin pylväs lähes taivaita hipoen. Rakennustelineitä, kattotöitä, kuten aina. Nyt on myöhä jo, nyt ei kolke kuulu. Iisakin kirkko olisi jos kääntyisimme vasemmalle.
Huomenna, huomenna.
Valot
ovat syttyneet pylväisiin, mainosvalot arvotalojen kylkiin. No, bisneshän on
banaalia aina, mitäs siitä. Mutta nuo satojen kilojen muhkeat rautalyhdyt
puistoissa ja kanavien varsilla, siltojen koristekaiteet ja
hevospatsaat - niissä on jotain!
Katariinakin - no nyt se miestennielijä on
koonnut jalkoihinsa kierroksen miehiä ja yhden naisen! Kato nyt kato!
Kazanin katedraalin puolikaari - kyllä näiden pietarilaisten kelpaa, kaikkien kuuden miljoonan olla ja elöä, vaeltaa pitkäperjantain iltana - ihan kuin tie taivaisiin olisi aukaistu. Pietari ei kiellä.
Holotnanpoikanen
tarttuu takkiin. Kivijalkaan uppoamme, lämmikkeelle.
Ja
ylös viereiseen kirkkoon astumme, missä meno päällä - ei ei näillä vielä
pääsiäisestä tietoakaan: juliaaninen kalenteri käännettävä toukokuun
puolelle - vasta sitten. Niin rikkaan näköistä sisällä, hämärää ja lämmintä
veisuunhyrinässä. Polvillaan moni, niin moni on hurskas, hurskaampi
meitä, säpsäyttää oma syntisyys, on paettava takaisin Nevskille, missä kukaan
ei polvistu. Eteisen ulko-ovi avautuu, kadulta sisäänastunut nunnaksi
pukeutunut nainen ojentaa kätensä ropoa pyytäen.
Emme anna. Väärä nunna.
Yöllä hotellilla jossakin lähihuoneessa perheenisä huudattaa perhettään, kohtelee kaltoin, tuntuu häipyvän yöelämään yksin. Lapset rauhoittuvat, loppu kirkuna ja ovien pauke vaimenee.
Aamuun on tovi aikaa.
Eläkeläisen
onnea
nyt keskellä päivää elokuvissa
.
.
Ke 13.00 (Hopeatähti)
Esityksen kesto: 1 h 20 min
Liput: 7,5 €
Teatteri: Kino-Hovi
Naurattaa ja on hyvä mieli. Mieliala sen kuin paranee kun näkee että toiset töissä. Kuka mitäkin puurtaa: myyjä myy, traktorimies ajaa traktoria, tukkirekkaan lastaavat tukkeja ... vaan sitten sillan korvalla tulee takapakkia: levähdysalueella lepää pari pikkuautoa ja jäällä miestenkimppa pilkkimässä. Niillä melkein yhtä lokoisat olot kuin Onni Eläkeläisellä, joka on ajossa elokuviin. Päivän mietelause on juuri kuulunut radiosta ja ne Turun tuomiokirkon kellot kumauttaneet kahdettoista.
Läpeensä tuttu Viru on kohta taas silmien ulottuvilla; siellähän ne kihlatkin aikoinaan ...
Harmaahapsia könkkää sisälle ja ovimies tutkailee valojuovalla lipunviivastoa.
- Onko
tuo Holopaisen Pentti?
- On
se.
-
Harmaaksipa on päässy, vaikka harmaahan Pena on aina ollu, semmonen
herrasmiehen näköinen.
Sitten sammuvat valot. Alkaa soljua tietoa: VIRU – TARINOITA HOTELLISTA on moneen suuntaan aukeava dokumenttielokuva rakennuksesta, josta on muodostunut instituutio. Viru-hotelli on suomalaisten, Repo, Neuvosto-Eestiin 1970-luvun alussa rakentama rakennus, jossa kolmen eri kansakunnan todellisuudet kohtasivat. Keskelle Tallinnaa nousseesta valkoisesta jättiläistalosta muodostui eräänlainen Troijan hevonen keskelle kommunistista komentotaloutta.
Sofi Oksanen botoksihuulineen ilmestyy lopulta ja kertoo prostituutiobisneksestä. Anna-Leena Härkös-kirppuakin epäilty ilotytöksi kun jakoi nimmareitaan avoimesti.
- Ei Sofi voi tietää mitään Viru-hotellin rakentamisesta, vaikka isä-Raimo siellä ollutkin, sehän on aivan nuori, pentu sillon kun... ...Viru valmistu 1972 ja Sofi syntyi viisi vuotta myöhemmin 1977. Siinä on aikajana vähän vääristynyt, mutta kai se on myymässä elokuvaa ...
Niin sottailee Onni E. Ja sanookin poisajellessa.
- Olipa tutut paikat, kotoisa tunnelma.
Niinhän se meni se kolmen ärrän ohjelma rakennusmiehiltä, että Ryyppää,
Rakastaa ja Rakentaa?
Saa vahvistuksen kuskiltaan.
Kotona googlaa tekijät:
"Elokuva on tehty yhteistyössä virolaisen tuotantoyhtiön kanssa ja siitä valmistuu kevään 2013 aikana myös toinen, virolaisen näkökulman mukainen versio. Harvinainen kokeilu elokuvatuotannossa: Kaksi eri versiota, sama käsikirjoitus ja pitkälti sama materiaali. Elokuvan on käsikirjoittanut Taru Mäkelä ja Tuuli Kuittinen. Sen suomalaiset ohjaajat ovat Taru Mäkelä ja Johanna Onnismaa. Virolainen ohjaaja on Margit Kilumets."
Ei ei, älkää luulkokaan että Onnin kulttuurinälkä olisi tyydytetty: vielä on iltasella Luolamies livenä.
http://www.virutarinoitahotellista.fi/trailer.html
Svetogorskin
kautta Pietariin
04.04.2013
- 13:00 | hikkaj | Matkailu, liikenne, lapsismi, KIRJALLISUUS
Tali-Ihantala siinä välissä vilahtaa
.
.
ed. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/29736/5-minuutin-paassa-kuolemasta
Jokohan itse matkaan - eli Dostojevskin jalanjäljillä on homman nimi. Nyt onnistuu, änkyräkommunismin aikana tämän nimisen kirjailijan jalanjäljet päättyivät lyhyeen.
Kulahtanut Sveto-Enso, suomalaisten rakentamat kerrostalot vasemmalla ränsistyneinä, tehtaiden pölysavut oikealla.
Tali-Ihantalan muistokivi ohitettiin vauhdilla ja kunnon rytkeellä, taisi olla taistelujen jäljiltä vielä kunnostamatta. Vai tuntuiko vain hammasharjalla hangattujen suomalaisteiden jälkeen. Kai se sitten arvokysymys on: teiden vai vanhusten hoito. Niin arveltiin mikrofonista etuteljolla. Yhdyimme lisäyksellä: täällä ei kai liiemmin kumpaankaan.
Olemme Dostojevskin jalanjäljille menossa, joten epätasaisempi tie on aidompi tie; enemmän jalkapatikka miehiä oli Dosto.
Koska
olemme kirjallisuusmatkalla, pohdimme kirjallisuutta sen kuin kuopilta
pystymme: miksi Lenin ei hyväksynyt Dostojevskia
mutta hyväksyi aristokraatti Tolstoin?
Ainakin
yhden syyn löysimme, joka D:n toteamana on täytynyt raskauttaa: ihmisen ahneus
ei muutu vaikka tsaarin valta muuttuisi.
Kai
Lenin ei voinut hyväksyä D:n ihmiskäsitystä.
-
Kyllä ahneus sosialismissa häviää, se on saletti, lienee V.I. ajatellut tai
ainakin kansalle uskotteli.
Siihen
uskoon Dostojevski olisi ollut vähemmän suloinen myrkynkeittäjä.
Tolstoi
oli toisenlainen - vaikka lopulta hortoilikin rautateillä.
No Stalinin
jälkeen Hruštševista eteenpäin Dostojevskikin vapautui ja
kelpasi koulukirjaksi.
Kohtalotovereita, näitä
toisia, on tullut ja mennyt, kuten tämä Anna Ahmatova,
joka hänkin kuuluu tämänkertaiseen ekskursioon. Anna oli boheemi, arjelle
vieras ja siis yhteiskunnalle vaarallinen malli, hänen runonsa oli lähipiirin
opeteltava ulkoa, koska julkaista niitä ei saanut, julkitulo kiellettiin ja
varmuuden vuoksi Anna pistettiin vankilaan säppien taakse.
Vaarallinen
tuntuu sana olevan ja olleen kautta aikojen, ei siis ihme jos Ceausescukin
vaati kirjoituskoneenkantoluvan kansalaisiltaan.
Mutta
hei, pysähdytään bensa-asemalle kahvibaariin - ei kai tämä nyt noin
vakavaa voi olla, huviretki Pietariin!
Pullo
olutta kylmäkaapista, vaan mitä vielä: никакого алкоголя no
alcohol!
Puhdistus
on käynyt huoltoasemillakin. Jos vapaassa sanassakin.
No
otetaan sitten kahvia ja pullaa, spasipa.
jatkunee...
5
minuutin päässä kuolemasta
03.04.2013
- 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, KIRJALLISUUS
läpi elämän semmoinen mielle pääkopassa
.
.
ed. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/29734/iisakin-kirkkokaan-ei-entisensa
Ennen kuin päästään tarkempaan matkakuvaukseen Venäjälle Pietariin, otamme toisen päätä nostaneen havainnon eilisen Iisakin vaijerin päälle: Dostojevskin 5 minuutin rajaetäisyyden kuolemaan.
Fjodorille ilmoitettiin Pietari-Paavalin linnoituksen vankiselliin:
Fjodor Mihailovits Dostojevski, se on
lähtö nyt, ja samantien marssitettiin teloitettattavien riviin. Viime hetkelle
tuli armahdusviesti: Siperiaan. Aikaa sellistä teloitushetkeen oli kulunut 5
min.Tämän jälkeen Dostojevskin aikakäsitys oman elämän jatkumisessa oli läpi elämän 5 min, minkä jälkeen voi tulla kuolema. Kuolemansa aamuna 9. helmikuuta 1881 hän sitten sanoikin: - Tänään minä kuolen.
Idiootissa tämä kirjailijan aikakäsitys näkyy selvimmillään. Siispä tarkk'lukutavaraa taas tiedossa.
Tänä
aamuna isä kuoli kirjoitti
tytär tupakkalaatikon kanteen.
Iisakin
kirkkokaan ei entisensä
yhtä ahtaita ovat aatteet, tai aatteiden tulkitsijat - vedä eli työnnä
.
WP.
Pois ottivat kommunistit uskovilta koko Iisakin kirkon.
Pois olivat nyt uskovat irrottaneet Foucault'n maailman pyörimistä osoittavan piiiiiiiitkän heilurin Iisakin kirkon sisäkupolista, pappien pyynnöstä: ei uskonnon kanssa moisella kapineella mitään tekemistä kirkossa. Otti vähän kupoliin.
Katariinan kamarissakin siellä valvottiin, sen miestennielijäkeisarinnan, tai ainakin patsaan juurella palloiltiin.
Vaan höpö höpö ja huomenna lisää - ja monena muunakin lukemattomana päivänä.
+4 9/1150
km/€
10 kommenttia*******************************************************
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti