lauantai 1. joulukuuta 2012

Raxissa ratkeamassa

Silloin tällöin nälkä puraisee niin on puraistava takaisin.

Lähikaupungissa syövät estottomasti muutamissa paikoissa buffetista jota ennen kutsuttiin Seisovaksi Pöydäksi. Nimitys jäi käytöstä veke siksi koska se sotkettiin intiaanipäälliköihin kuten Istuvaan Härkään, Punasulkaan, Kahteen Koiraan jne.

Saa tunkea ruokaa kurkkuurn niin paljon kuin sielu sietää. Ja ihmisen tuntien sietäähän se aimo annoksia. Pizzaa, chiliwingsiä, prinssinakkeja, lihapullaa lautaset kukkuriksi ja yhä uudelleen ja uudelleen, sekaan cocacolaa niin piankos ollaan vatsat piukeina. Silmät sirhallaan luetaan roikkuvista kattolampuista RAX RAX RAX,  varmistetaan että tiedetään mikä paikka? mikä paikka, jotta osataan toisenkin kerran tänne tulla.

Kaikissa varjostimissa lukee RAX. Ja sitten housun liitingistä kuuluu RAKS, kun aikamme on apetta rintoihin lapettu. Vasta sitten älyämme lopettaa ja poistua paikalta, kunhan jäätelöt vielä on mukeihin punallettu, hillon kera nautittu - ja santsattu, tietenkin.

Vaan moisen reissun jälkeen mahapakolla maatessamme, pikkukuolemaa odotellessamme teemme murtuvan päätöksen että jouluna ei meillä ylisyödä. Päätöstä tehdessämme tiedämme sen murtuvuuden.

pe 30.11. -12C Siperiasta tuuli - ja sen huomaa, EI lunta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti