lauantai 1. lokakuuta 2011

Lokakuun 2011 Kauppalehti-blogit



 






Tanja, Sebastian ja Stefankin
.


.

Panevat sittenkin Onni Een　kurkistelemaan ja tirkistelemään tv-vekotinta　ainakin sillontällön nuo kolme, muuten se olis ollu　siinä!

Vähintäänkin sunnuntaisin toistuva liturginen tooksou on Onni Een　katsottava: muistuttaa niin　menoltaan muuttumatonta ikiaikaista　kirkonmeininkiä, jossa häätöäänestys ohjeet ovat kolehtivirsiä, mainokset tavan　virsiä ja Elinan　samaa toistava　mantrahöpinä alttaripalvelusta, Susannan kovistelu saarnaa. Herättää turvallisuuden tunnetta.

'Onneks Tanja ei pudonnut eilisiltana, eli pudottaminen ei kuulunut tuottajan suunnitelmiin' miettii Onni ja jatkaa miettimistään jotta　　'Matti saikin mennä, hyvin jouti'. 'Tanja on sitten Kaarlon paras tyyppi ittensä Big Brotherin edessä päikkähuoneessa. Siinä kimulissa on potkua ja asennetta. Sekin kohta kun sen punasen rättinauhansa kanssa kimpuili!'.

Sebastian on Persoona, toinen Onni Een suosikki: 　tuommosen seurassa varmaan oppilaat aikanaan oivan opetuksen saavat.

Stefan on Onnillemme se Budapestin eläintarhan oviaukkovitriinissä aikaansa viettävä, kaaputteleva gorilla: mihinkäs tässä kiirus valamiissa mualimassa hei valamiissa mual ...

Jotta tämmösen tiedotteen,　aamiaispalasen, tähän aamuun tarjoaa　Onni Ee ja ystävällismielisesti jatkaa:　"Mänkeehän siitä töillenne!"

Olisiko sitten niin että Iso Veli ja Onni E yhdessä　valvovat velvollisuudesta ja pitävät kurittomat kurissa ja katsomattomat ajan tasalla, ikäänkuin kirkkoreessä mukana - edes jalaksilla?






vasta viiden kilometrin ylitys avartaa näköaloja kai lopullisesti

.
　


.
　　 HANNU SALAMAN FINLANDIA-sarjan loppuosa　Kaivo kellarissa　 ed. 18. Kännisen kulttuuriväen örinää ja örvellystä


Tänään aamupäivällä ilmeemme muuttuivat täysin. Toissa päivänä viiden kilsan rajan ylitettyämme sää muuttui totaalisesti. Ilma kirkastui, oli aurinkolasien aika, silmiä hivelevät maisemat palkitsivat kuukausien kestäneen tuhruisen kapuamisen kilimandzarolle, joka kielenkäytössä oli lyhentynyt jo aikapäivää kiliksi.

Luku/kiipeämispäiviä takana 142 ennen juhannusta (11.6.) alkaneessa kilin matkassa.

Toivottavasti loppumatkan sää pysyy samanlaisena,

jäljellä on enää 757 metriä 5895 metristä eli 94 sivua 732 sivusta.

Kuviteltu vuori on Kilimanjaro, joka kohta on valloitettu.

Käsissä oleva kirja on sarjan　loppukirja Kaivo kellarissa,　joka　on　Pasi Harvalan tarinoiden I ja　II jälkeen sarjan viides osa, ei　kuitenkaan viimeinen, koska kirjailija ilmoittaa Harvala II:n olevaksi　yhtaikaa viisiosaisen Finlandia-sarjan sekä　neljäs että samalla　myös kuudes osa!

Eikä siinä vielä kaikki: jotta　pakka ihan sekaisin pantaisiin, Kaivo kellarissa osan lopussa on　Pasi Harvalan　tarinat III.

Inhottavan salakavala mies tämä H. Salama. Siitä nyt pirukaan ota selvää.

5 erillistä kirjaa Finlandia-teossarjassa joka tapauksessa on julkipainettu ja ilmestynyt　yksin kappalein laskettuna ja luettuna.

Hannu Salama on rakentanut toivottoman lukumöhkäleen, jonka valloittaminen vastaa todella vähintään Kilimanjaron valloittamista, jollei peräti maan　kuun jopa.

Salama leikkii ärsyttävää kuurupiiloa lukijan kanssa, so. vinoilee lukijan typeryydelle, ja kirjan henkilöidenkin kanssa, kätkee henkilöt tavoittamattomiin näennäisen tunnistettavuuden, ovat　lähes kaikki Suomen kulttuurikermaa pahimmilta vasemmistoajoilta,　taakse, piiloutuu itse teksteineen milloin minkin marjapensaan alle huutelemaan 'etsikää minut!'. Kätkeytyy hyvin, on kauan löytymättömissä vaikka lähellä.

Sitten taivas aukeaa. Seestyy.

Astumme sivulle 632 ja saamme valon, kirjailija armahtaa vuoropuhelullaan hapuilumme, vastaa kysymykseemme 'mistä tässä sekavuudessa oikein on kysymys?' Harri Salmisen ja erilleen muuttaneen tuomarisvaimo-Eijan vuoropuhelulla:　


- Mies hyvin tietää että hänen juttunsa on käsitelty ja viimeksi lääkintöhallituksen päätöksellä selvä.

- Miten selvä?

- Sinut jätettiin ymmärrystä vailla olevana tuomitsematta ... niin kuin sinä et sitä tietäisi, hän sanoi vaikka näki etten tiennyt.

- No enkö mä sitten joudu raastupaan kunhan paranen?

- Et　 tietenkään. Sinähän olit teon tapahtumahetkellä syyntakeettomassa tilassa.

- Kyllä sää oot ensimmäinen joka sen mulle kertoo.

- Älä valehtele.

- No ... ole uskomatta. Mutta kiitos tiedosta silti. Ei tartte valmentautua näytteleen hullumpaa kuin on.

...

- Miks? Sinähän olet vapaa, syyntakeeton.

- Niin, mutta millä mä todistan itteni teottomaksi siihen tekoon?

- Et millään. Paitsi jos löydät syyllisen.
Mutta mikä on se teko? Onko se　teossarjan alussa haudatun　Kosti Herhiläisen itsemurhaksi määritelty kuolema　vai hänen Saaransa myöhempi huumeinen kuolema?

Olemme siis lukeneet mielenvikaisen kirjailija Harri Salmisen tekstiä juhannuksesta lähtien paljonkaan hullua hurskaammaksi tulematta. Olemme liikuskelleet ihmisen hulluuden ja luulosairauden　ytimessä kilille　kavutessamme.　Olemme pian perillä kunhan ensi saamme syyllisen　kiipeliin käpäliimme.








muistokirjoitus

.
　


.

Kuin kohtalon ivaa.

Eilisen vaatimattoman juoksukirjoitusvalitelman jälkeen puolihuolimattomasti kääntelin käsiin leviävää päivän Hesaria: siellä nyt sen kummempaa kuitenkaan ...

Viivit Wagnerit tv-ohjelmat taloussivut Nokian Lumia-huumat yhtenä sekamelskana kulkivat silmien ohi pahemmin pysähtelemättä.
　


Kunnes.
　


Mustavalkoinen postimerkin kokoinen kuva pysäytti.
　


Kerralla.

Filosofi Sokrates Kreikasta päässyt kuvaksi lehteen 2500 vuotta syntymänsä jälkeen - jotakin positiivistakin sanomaa Kreikasta?
Neljän palstan otsikko viiden palstan jutulla.
　


Kestävyysjuoksun ärhäkkä puolustaja
　


Kuolleet
Päätoimittaja Tapio Pekola (1940-2011)
　


Selvä peli.

Ensimmäinen ystävyys-, tuttavuus-, sukulaissuhteen ulkopuolinen kuolema joka jytkäytti suhteellisen, oikeastaan suhteettoman syvältä.

Ovat siinä saaneet Kennedyt, Kekkoset, Husseinit, Gaddafit kuolla siihen nähden rauhassa. Mutta　Pekola, tinkimätön Tapio Pekola, tinkimättömin kaikista seuraamistani ihmisistä!
　


Ei. Eihän!
　


Unohduksissa jo ollut, mutta ajatteluun voimakkaasti jälkensä jättänyt, vielä paljon paljon varmaotteisempi ison kuvan piirtäjä kuin Tamminen tai Summanen, taikka nuo tulisielutietäjät yhteensä. Vaikuttava - vuosienkin takaa.
　


Juoksija-lehden irtonumeron saanti käsiin syksyllä 1978 Pääkaupunki-juoksun jälkeen oli yhden räppänän aukaisu ihmismieleen. Sen jälkeen Parnassot　ynnä muut mielenaukaisijat olivat mietoa ajattelunkamaa.

Pekola pisti kulttuurit järjestykseen. Palautti antiikin arvoonsa.

Nii-in - pinnalliselta vaikuttavan juoksun kautta!
　


Monta matkaa elämän mysteeriin oli tarjolla vuosien ajan yksinkertaisen elämän kautta. Juoksija-lehti niitä tarjoili Pekolan raivokkaan, tyylikkään　kynän kautta. Tinkimätön piti　ihmisen oleman　maailman kotkotusten alla matkalla mielenrauhaan ja onnellisuuteen. Kompromissit olivat kiellettyjä, ehdottomasti.　

Sietämättömäksi　tuonkaltaisen asenteen moni kohteeksi joutunut tulkitsi.

Palavainen tulisielu ei turhia siltoja rakennellut.

　

Kiitokset:

Oli antoisaa tavata moinen persoona - teoriassa.
　


Tinkimätön-Tapio eli niin kuin opetti, ainakin vielä 90-luvulla, jolloin konkreettisestikin totesimme:

Lassilassa piti majaansa Juoksija-lehden toimitus, josta jaettiin puuttuvia lehden numeroita tilaajille ilmaiseksi, mikäli kerrostalon kellaripäätyyn osasi. Ja osasihan sinne juoksuhikikamppeita narulla kuivattelevaan konttuuriin, kun ensin oli eksynyt seikkailemaan naapuritalon pukuherroja vilisevään Palloliiton kerrokseen.

Jo pelkän　hajun perusteella.
　
　


'Jo ensimmäisestä numerosta lähtien lukijat saivat tuta millaisella tunteella päätoimittaja suhtautui juoksemiseen.
Lehdessä oli Suomen kartta, johon oli merkattu 570 pistettä. "Kartassa on jokainen onnellinen Suomen kansalainen. Ne eivät voi olla onnellisia, jotka eivät ole ymmärtäneet tilata Juoksija-lehteä", kirjoitti Pekola.'　 HS 28.10.2011/Ari Pusa








ikä tehtävänsä tekee
.

　

.

Huvittaakin. Ennen eka vitonen meni alkuverryttelystä, minkä jälkeen itse juoksu vasta alkoi kun lihakset lämpenivät, hengitys löysi oikean syvyyden.

Nyt: millä keinoinhan sitä keplottelisi itsensä vielä tuon viimeisen mäen päälle - eto vitoselta?

Jaloissa sitä lyijyä ja aivoissa estettä entisenlaisen kivun sietämiselle. Kipukynnys kummasti mataloitunut, pienikin ponnistus on maailman loppu, pakottaa pakottaa: koskee tuohon ja tuosta nipistää, pohkeesta kramppaa, jalkapöytä tulessa, entä kantapää, akilles, nivunen, ja olkapäätäkin kivistää, rintaa raastaa - kuolema mäen päällä odottaa jos et onneton tolvana　hellitä!

Ennen　sen kuin lasetteli vaan: jotenkin lantio ikään kuin nousi ilmaan, maantiellä ei vetovoimaa lainkaan, siivet sai, lensi kuin lintu.　Nyt norsuna norsuaa　- töminää ja törähtelyä, painavaa rymistelyä, alamäessäkään ei liioin　hipsutella.

Silti　intensiivinen on se hetki jolloin juostaan: ei ajatella huomispäivää, ei ajatella　muuta kuin menoa eteenpäin. Ei ole lottovoittoa olemassa, ei warranttitappiota, ei Maajussille morsianta, ei Merkeliä, talouskriisiä Kreikassa, Kataisen naamaakaan ei näy, Urpilaisen Justiina　pysyy tipotiessään.　

Ei ole ajatuksentynkääkään; on ainoastaan kaikki voimat vievä toistuva ponnistus, palautus, ponnistus, maahan, ylös, maahan. ylös, alas, ylös.　Alla maantien kura.

Yllä　hien virta.　

Jaksoinpas. Edes tämän verran. Huomenna jaksan enemmän.

En ennen lähtöä olisi uskonut tätäkään vähää. Mutta siitä se sitten: aluksi rantaan alamäkeä kilsa, täyttä punnertamista jo sekin, tasaisen lahden kiertoa toinen, puoli kilsaa lievää epäkeskonousua, raahautumista kääntöpisteeseen ennen karhunkohtaamispaikkaa, samaa loivaa mäkeä alas, se puoli kilsaa, vasemmalla pellonreunassa osmankäämimakkarat　nostavat syömähalun, ollapa poksahtelevia nakkeja nippu, serkun mökin tienhaara taittuu vielä, taituttava kuusikon kohdankin, muurahaiskekojen;　ollaan lahdenpohja　takaisin kierretty,　palattu rannalta kalastaja-Jussin mäen päälle, viimeinen　kilsa jäljellä, vaikein kaikista, vaikkakin armahtavin jos sen perille　pystyy taivaltamaan. Ja mikäs ettei kun laskee　puhelinpylväitä, isompia puita, tuo mänty　ensin hallintaan, sitten poimitaan　kalteva koivu, langat tien yli, Iivari-kissan koti,　risteys toiselle rannalle, postilaatikot, sammalkivi, luistelulammikko, viimeinen jyrkkä nousu,　ensimmäinen aitatolppa, toinen, kolmas, neljäs laho kaatuva, peltilakkara irrallaan repsottava,　kuusi, ojan alku,　kalliota tiellä, tiekarhun　raapimaa, retkottava　portti　suu ammollaan. Se armahtaa aina, siinä　saa kävellä, ei tarvitse　heittää askelta lennossa toisen yli, saa pysähtyä, kuunnella pysähtyykö sydän, hiljeneekö senkin tahti ...

Armollinen hiki pesee kasvot, koko kehon. Puhdistaa tälläkin kertaa, tälläkin vauhdilla mieltä myöten.

Ennen siihen tarvittiin　kakstoista kilsaa, nyt　vanhemmiten viisi ajaa melkein saman asian,　ottaa ainakin　lähes saman ajan. Melkein yhtä　ison hymyn saa aikaan. Saakin.

Niin se vain menee kuten muurari-Late muinoin tuumasi: mitä　suurempi tuska ja kidutus sitä　suurempi onnen jälkilöyly.　








tajunnan rajapyykki vihdoin　löydetty lääketieteessä
ja nyt ilmeisesti myös kleptomanian***
.

.


Eilen keskiviikkona
HIFK:n Eetu Pöysti teloi Tapparan tsekkipakki Jan Platilin tajuttomaksi eli paareilla kantokuntoon eilisillan matsissa. Mutta ei hätää, Hesari tiedottaa Tapparan lääkärin suulla:
- Tilanne näytti aluksi pahalta, mutta Platil tuli tajuihinsa ja pystyi lähettelemään pian tekstiviestejäkin, vaikka olikin huonovointinen.
Näin pelkän lankapuhelimen omistajana - no enpä sanokaan mittään.

- - -



***

Tänään torstaina
kleptomanian rajaksi määriteltäneen 150 kertaeuroa?
　






liian rietas tv-ohjelmaksi
.

.

Yhä useampi ilta　Onni Eläkeläinen huomaa laistavansa entisaikojen älynmittausohjelman, joka Perttu-vuosina oli hyvä tavallisuudessaan, suurinpiirtein normaalien ihmisten irrottelukenttänä, ruudun molemmin puolin,　pikkuisen vain rajoja hipoessaan ja murtaessaan. Päätalomaisen yhteisöllinen. Nyt meno BB-talossa on　vähintäänkin　kahta kummempaa. Kirjallisuusvertausta jatkaen: Salamampaa eli　vähemmän salaista töminää, enemmän julkeaa rynkytystä sekä sumeilematta　joka rakoa hyväksi käyttävää.

BB:n naiset ovat Onnin mielestä　kaikki ihan hysteerisiä.
-　Eivätkö ne todella tienneet minkälaiseen 'onnelaan' pyrkivät pyrkiessään!　 Onni siunailee ja itseksensä jatkaa: - Onneksi edes se leikattu ja silvottu rasta, Terhi, päästettiin viime sunnuntaina vonkumasta kotioloihin vonkumaan.
Terhin leikattu käärmeenkieli on kummitellut ja　uhkaavasti työntynyt　tuon tuostaan　lipomaan milloin minkin puupinon raosta rakkaan　Onnimme arkipäivään,　säikyttelemään vakaata miestä.　　
- No kieltämättä sössöttävässä Tanjassa on tarpeeksi kaarloa Iso Veljen kohdatessaan.　Ja　toki Veeran naamaa kelpaa katsella. Janica joutikin lähettää maailmalle　edustamaan tyypillistä suomalaista vaaleaverikköä: 　yhteishyvä-matkalle aune-jakorasiaksi　Ruotsiin missä Norjan BB-talo sijaitsee.
Onni Eläkeläisellä　(het.)　ei miehistä juuri minkäänlaista mielipidettä ole: Stefanin　 ja Sebastianin (luokanope!) takia　BB　pistää Kympin Uutisten aikana viikolla vielä jollain lailla　 vilkaisemaan ennen yöpuulle asettumista; seiskan Extrat ovat Onnilta jääneet kokonaan; sunnuntain pitkät tolikat　toki　vielä hellittämättä katselee, jotta　saa tuntea itsensä taas kunnolla jymäytetyksi äänestysjohdannaisineen.
- Mikael voittakoon!　Kelpaa - paremman puutteessa, kajauttaa　OE sanomansa kuultavaksemme.
Niin on hän asian tuumannut.

Kelvatkoon meillekin! Ja jos emme enää viitsi ohjelmaa intensiivisesti seurata, tyytykäämme Wikipedia-ystävämme　päivittämään muistioon　sekä sen pitämään tukkimiehen　kirjanpitoon　jäjelläolevista kilpailijoista:

　

Asukkaan tiedot (nimi, ikä, asuinpaikka)
Saapui taloon
Poistui talosta
Poistumisen
syy

Mikael Perttula (23), Vantaa
päivä 1
–
–

Janica Kortman (30), Kirkkonummi
päivä 1
–
–

Ben Grundström (22), Vantaa
päivä 1
–
–

Tanja Westerlund (23), Espoo
päivä 1
–
–

Sebastian Tynkkynen (22), Oulu
päivä 1
–
–

Suvi Pehkonen(34), Helsinki
päivä 1
–
–

Stefan Andersson (39), Porvoo
päivä 1
–
–

Annika Niemi (23), Espoo
päivä 1
–
–

Veera (21), Tampere
päivä 13
–
–

Matti (28), Helsinki
päivä 48
–
–

Rami Hietaharju (32), Ylöjärvi
päivä 48
–
–

Siv Anita Aurstad (24) , Trondheim, Norja
päivä 53
 　 　







lauantai-illan pulma

.

.
Kaupunki joen suussa tarjoaisi illankajossa　Mestistä, Aspelundeja ja　 viereisensä kunta, jonka polvessa　järven verran　vettä, Mattilan parasta Annea.

Tällä kertaa, ihme kyllä, humpuuki häviää ja astelemme käsi kädessä kirkkoon, sinne sairaalan viereiselle kukkulalle. Perustelemme: Lipun hinta　ei suosi　jääkiekkoa (17 €)　eikä iskelmää (12 €). Jokipojat haisevat hielle. Mattilan Anne liian hyvälle. Hallissa on kylmä. Tanssilattialla kuuma. Jokipoikia on liian paljon. Mattiloita vain yksi. Lisäksi: jääkiekolla ja iskelmällä on maallinen, synnillinenkin leima, ja on sentään ehtookellojen aika.

Siispä valitsemme kompromissina Amin ja Monican (5 €).

Asetumme kuuntelulle.
Raamatun naisia

Ami ja Monica Aspelundin konsertin kehyksenä on tarina　Mooseksen ensimmäisen kirjan　naisista -　Saarasta, Rebekasta, Leasta ja Rakelista. Kolme heistä pelkää jäävänsä hedelmättömiksi, mutta kaikille lapsionni hymyilee　monien vaiheiden jälkeen, Saarallekin satavuotiaalle. Hänen naurunsahan me kaikki muistamme.
Och Sara log - Monica Aspelund

Musiikki ja otteet Raamatusta vuorottelevat. Aspelundeja säestää　pianoflyygelillään　Jasse Varpama, jolta lähtee. Södergran, Topelius, Kaskinen sanoittavat, monta myös Amilta ja Monicalta.

Hyvässä piirissä istumme. Toista tuntia. Korkean korkean katon alla. Hupaisen pieneksi ihminen itsensä tuntee noin korkean katon alla - siksikö kirkkojen katot korkealla?

Kirkkoherra on antanut luvan, heti konsertin alussa,　taputtaa. Taputamme, koska myös aihetta on.　
Perinteistä gospelia
Amazing Grace
Sometimes I Feel Like a Motherless Child
Amin, Monican tai Jasse Varpaman aikaansaamaa
My people
Helene
Naomi Shemerin Jerusalem on ainoa ennestään kuultu meille tänne eksyneille, harhapoluille joutuneille amatöörikuuntelijoille.　Sekä tietenkin　Put your hand in the hand, jonka arastellen lopputaputamme pikkuriikkisen sielua koskien, arvellen että mitähän Muilun Ville olisi pauhannut kirkossa taputtamisesta.

"Ei huonó", lopputoteamme kirkon rappusilla pimeyteen taas laskeutuessamme.
Tällä kertaa　malttaen jättää　julkituomatta ainaisen nokkeluuteni: olisi laarissa apinamiestä ja Lapp...

　

23.　brosyyri



ex-molarin　jalan puolesta rukoiltiin tanssikisan takia

.

.
"HV　 Hj
Tammen tanssit telkussa Tähtien alla　meinasivat olla ohi kun jalkaa ramppasi. Mutta. Se saatiin kuntoon kun ihmiset rukoilivat jalan puolesta!
Ei helevetissä voi olla totta, ei ainakaan lehtiuutinen. Ja eiköhän esirukoilun kohteena vois olla parempikin objekti kuin Tammen koipi!
Hulluuteen on maailma menossa.
Tuus　　 Lennart "
- Eläppään, Lennu, jo muuta virka. Kaikkee sitä tämän taivahan tähtien　alla.

　

　






aamulla kouluun syysloman jälkeen eräät, pakko mikä pakko
.

.


Uutiset
Lasta opet opettaa

　　　　　　Jopet

Petet

Nuutiset -

ei auta:

　

Vasta hauta!

Onnin loman lopettaa.　　

　

　



20 ja 11 tai 11 ja 20 Siinä raikuilun vuoden 2011 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.

(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista premodernia runoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)




lähe nyt vuorille kulttuuriväen kanssa!
.
　　　　HANNU SALAMAN FINLANDIA-sarjasta　neljännen loppu　　 ed. 17. Eksyksissä

On tämän retkueen kanssa vuorille kiipeämistä: milloin ollaan tiellä oikealla, milloin huithiijjeen hetteisessä　hatelikossa. Kova on Hannun sakki ainakin juhlimaan; kaiket yöt ja päivät, milloin sääolosuhteiden sun muiden vastoinkäymisten takia emme pysty ylenemään, jengi juhlii, mikä suomalaisittain tarkoittaa viinan ja naimisen litkintää sekaisessa järjestyksessä kuka kenenkin kanssa ja jatkuvalla syötöllä karkein kielin ja juonimielin.

Katsoa killitän ihmeissäni sakkia　jotta miten ne jaksavatkin kavuta ja yhä ylemmä yrittää kaiken tuon örinän ja örvellyksen　ohella. Kehtaamista en niinkään ihmettele: pakkohan niiden, koska　kaikilla sama viettinen yksilön hallitsematon, niin viisaita älykköjä kuin ovatkin, vimma　voimalla jylläämässä arjesta pois. Joukkojen arki ei elämäksi kelpaa, luonnon kauneudesta nyt puhumattakaan - ja koska ei, niin sitten sitä　on oltava niin　teoreettista sosialistia　että!

Siis joko huomaatte: politiikkapuheita lukuunottamatta meno kuin BB-talossa. Vaikka ollaan kultturitalossa.

Juonittelua, toisten syömistä tämän kulttuuriväen joukossa riittää.　Sebastianeista on täälläkin huutava pula.

Ollaan isänmaan kirjallisen sivistyksen huippunimien, kulttuurikerman, eliitineliitin　kanssa kiipeämässä huippua kohti:　arvonihilismi on huipussaan, millään tavallisella, ympäröivällä luonnollakaan,　ei tunnu virkaa olevan - kaikk' arvotont' kissankultaa ja alpakkaa. Ota tästä luonnottomasta elämästä selvää! Parasta juoda killittää vaan　viinaa, antaa aivoille　kyytipoikaa, lomaa -　tai jotain.

Sitkeitä silti ovat olemaan nämä Salaman ihmiskuvat, vaikkeivät oiva kristittyjä esitäkään.

Matkamme kilille jatkuu, siirrymme seuraavaan leiriin, seuraavaan osaan, sivulle 601, kirjaan nimeltä　Kaivo kellarissa, viidenteen osaan Finlandia-sarjassa. Korkeutemme siis jo 160 m vaille 5 km! Mount Blancin 4811 m ajat sitten ylitetty!　Huippu lähenee: kilsa vielä.

Älkää siis　ihmetelkö, jos jo henkeä haukkoo.


"Rymd

istui edelleen hiljaisena ja puhtaana, vaikka sitä selvään nukutti; puhtaana kuten aina, tyynenä niin kuin hyvä kuulija kun hän selitti että tekijän ja teoksen suhde on　 kyberneettinen eikä　suinkaan teoksen ja vastaanottajan, siinä mielessä että se on epäitseohjautuva.

-

Ensikesä olisi Maon kesä kun tämä kesä ei ollutkaan, mennyt koko kesä helvettiin sen saatanan Karkonsolan tähden, ja Eijan Teiskoon menon.

Ja　Leilan päivät luetut, Anita mennyt. Sirpy ainoa joka minua rakastaa."　
Hannu Salama, 1983: Pasi Harvalan tarina II　





yleensä iloitsee mutta iloitseeko nyt Ruutuakka

.

.

Satunnaisesti piipahtelen tuolla rajanpinnan kaupungissa milloin kirjaostoksilla,　edelliskerralla Erkki Jormanaisen taskulämmin Tanssin taitaja tarakalla palasin, milloin ongenkoukkua ostamassa,　koska meidän kylältä ei saa kuin elintarvikkeita ihmisille ja eläimille; väkeviäkään ei saa, ainoastaan　keskaria on kaupan　koko pitäjässä!

Siellä kaupungiksikin kutsutussa ihmiskertymässä sattumalta tässä jokunen aika taapäin, toista vuotta siitä on, tutustuin perin merkilliseen, katkeroituneeseen, rumanpuoleiseen ämmään. RuutuAkaksi　muijaa nimittelen, sen elämänmuodon takia, sillä kolme on ruutua maailmassa　sille olemassa: ikkunaruutu, televisioruutu ja pöytätietokoneen näyttöruutu. Niiden varaan on　akka　elämänsä rakentanut.

Eikä tuo tunnu nimikkeestä loukkaantuvan. - Hyvä kun joku edes joksikin sanoo, vastasi RuutuAkka　kun kysyin muutaman kerran jälkeen jotta saako.

Arvelin ensin pitää koko ämmäraasun ulottuviltanne　vain omana tietonani ja antaa sen omassa liemessään muhia, rauhassaan elää omalla tavallaan ja tyylillään, selvästi vinksahtaneena totutun elämän tavoista ja kunnioituksesta. Vaan nyt eilen Gaddafin kuolema laukaisi kyllä padon ja oli aivan pakko polkaista pyörä tielle ja tehdä tästä tikusta asiaa, lähteä ikään kuin tiedustelukeikalle.

Nythän nimittäin on niin　että RuutuAkan suhde toisten kuolemaan ja ylipäänsä　kanssakulkijoiden häviämiseen taikka epäonnistumiseen　on täysin vinksahtanut: akka iloitsee kun joku kuolee tai　saa muuten vain näpeilleen.
- Aivan. Ei hänellä vanhalla piialla ole sukulaisia, ei hänen ole tarvinnut　oppia surutyötä tekemään,　kyyneltä vuodattamaan. Orpo mikä orpo pienestä pitäen.
Niin se　vaan menee.
RuutuAkka pitää oikein kirjanpitoa julkisuuden henkilöiden kuolemista, luetteloi kuolleet arvojärjestykseen ja mitä menestyneemmästä ihmisestä ja rajummasta　kuolemantavasta　on kysymys　sitä isompi ja värikkäämpi　on kirjainkoko kun hän vainajan nimen perään lykkää ilonilmauksensa, omatyylisensä 'kaipauksen': "Jouti pois!"　 "Hyvähyvä!"　　"Senkin katala ketale!"　　"Jo oli aikakin!"　　"Siinä ei hyvä hävinnyt!" jne.
- Se helpottaa omaa elämää. Sitä ikään kuin voittaa jotakin, ja ainakin toisen, kun jää itse jäljelle hengittämään, jos menestynyt ihminen kuolee ja veivinsä heittää, vähän niin kuin antautuu, luovuttaa ennen aikojaan, ennen minua.
Noin makaaberisti ämmä ajattelee.

Vaan eipä valitettavasti ollut RuutuAkka tavoitettavissa, hukkareissun poljin. Useita tunteja huuhailin siinä torilla ikkunan alla, muttei ristinsielua asunnossa liikkunut, ei ikkunasta ämmän päätä näkynyt, vaikka vakituiseen se siinä näkyvillä pällöttää, minkä nyt iltalehtihankintamatkoilleen poistuu ja hautuumaalla käy nimiä lueksimassa.

Jäi kuulematta ja varmistamatta, mutta tuskin tietämättä, RuutuAkan fiilikset Gaddafin kuoleman suhteen, helppo veikata että se on vastakkainen　Hillary Wow Clintonin tunteman tunteen kanssa.

Niin ambivalentti on RuutuAkka.






pian on kajahtava　Nokialta kolmas kvartaalitieto kuin Jukolan poikain huuto sonnikiveltä
.

.



　.

Piensijoittaja hymähtää: postilootalta saaliina vain kalaöljytabletteja ja Viisas raha 8/11. Sortin saalis. Tuskin kummastakaan erityisempää iloa. Kala　onkimalla ja raha työllä tienaamalla, niinhän sen pitäisi mennä. Mustaakin mustempi on maa, syksykin kuollut, lehdet litskassa toistensa niskassa kiinni, mattona paratiisin　tantereen yllä. Eilinen ensilumi vuotanut vetenä maan uumeniin.

Soittimena voisi kalatablettipurkkikirjettä käyttää seuraavilla kansanmusiikkifestivaaleilla oo carampa kallis sampa　saattaisi irrota helkkyen toistenkin iloksi, mutta mitä tehdä mustanpuhuvalla lehdellä? Minne se sijoittaa?

Piensijoittaja katsoo laatikolta tullessaan ulkohuussin ovea, liian jäykkää matskua siihen tarkoitukseen, hankaa vereslihalle puhdistamatta. Ei auta kuin kantaa sisälle luentaan, tarkempaan analyysiin.

Liikasen Erkin naamaa ei noin mörtsinä olekaan aikoihin nähty kuin　kannen kuvassa: sillä täytyy olla sanomaa. Ei yhdy Milton Friedmanin sanomaan ettei EU:sta ole samantapaiseen yhteisöön USA:n osavaltioiden kanssa: liian eri tapaisia ovat maat kielineen ja kulttuureineen. Kritiikkiä pitää kuunnella, toki, sanoo　Suomen Pankin pääjohtaja,　mutta muistuttaa ne hyvät mitä EU on aikaansaanut: HINTAVAKAUS, kilpailevat devalvaatiot ovat jäänet historiaan.

Piensijoittaja selaa lehteä, välillä eteenpäin, välillä taaksepäin löytääkseen tummanpuhuvasta miestenlehdestä jotain piristävämpää sanomaa, uutta näkökulmaa eikä vain pukuherrojen jorinaa.

Viron kansa muistelee kaiholla menetettyä kruunua, lähinnä kruunuseteleiden kauneutta. Niin sanoo pääministeri Andrus Ansip ja jatkaa:
　- Mutta valitettavasti sijoittajat eivät niihin luottaneet yhtä paljon kuin euroon.

Piensijoittaja katsahtaa ikkunasta halkopinoilleen ja iloitsee silmäruuastaan:　
- Niinpä. Estetiikka on viihtyvyyden mitta, siksi en minäkään peitä kauniita koivupinoja ressuilla, rumilla　peltilevyille säältä suojaa.
Nokiaa 'ehdottomasti osta'　suosittelee toinen, 'ehdottomasti myy', kehottaa toinen　analyytikoista. Evlin Ervasti laskee tavoitehinnaksi 8,1 €, Inderesin Rautanen lie niitä kolmen euron miehiä, puhe ainakin siltä kuulostaa: "Uskomme yhtiön menettävän markkinaosuuksia edelleen rajusti." Yritysvaltauksen kohteena oleminenkaan ei ole riittävä syy ostaa osaketta.

Että johan selvisi Piensijoittajalle nekin Nokian osakeasiat,　 yhtä kuin Satu Ruotsalaisen, se Tähtien kanssa tanssija, Jussi Parviaisen exä, 7-ottelija ja ennen kaikkea tähtikarttaennustajan suusta singonneina. Aika vaiko kerrassaan　humpuukia?

Tikkurila antaa suojaa taantumalta, Sukupuolikiintiöt ja osakesijoittaminen vielä silmäillen　niin siinäpä se sitten lehti　luettuna.

Juha Vaheen & Jarkko Peltomäen Omalla rahalla mainitaan, muttei siihen kiinnitetä niin suurta huomiota　kuin soisi ja niin　kuin Piensijoittaja omassa arjessaan kiinnittää: taskumattina, nukkumattina pitää sitä ja　päättää päivänsä joka ilta　kirjan parissa lukemalla sivun kaksi　ennen nukkumaan menoa　uskoen sen hyödyllisyyteen enemmän kuin Viisaan rahan.

Piensijoittaja on jo lopettelemassa, kunnes uusi näkökulma, ennen ajattelematon pärähtää silmiin:
- Ajattelen itseäni kuitenkin enemmän omistajana kuin sijoittajana, eikä omistaja voi lähteä ulos yhtiöstä kesken vaikeuksien.
Uuden osakeomistusnäkökulman antaa, heti　eka-aukeamalla sarjassa Huonoin sijoitukseni　espoolainen Jaakko Revald, joka sijoitti merkittävästi Finnairiin 80-luvun alussa: ei sijoittaja vaan OMISTAJA.　Siis pysytään siivellä, sitkeästi messissä muissakin yhtiöissä niin kauan kuin arvo nollaa näyttää ...

Koko pahuksen lehtikin tällä kertaa　niin synkkä musta naiseton! Ja Erkkikin kuin Strauss-Kahnina kuvassa kaikkensa antaneena ja　-　saaneena.

　

　

ps klo 13:07

　

　



Palvelussamme on ruuhkaa
Yritä hetken päästä uudelleen.

　






kulttuuriväki täällä tai täältä　osaa kyllä!

.
　
.

　

.

Esa Pakarisen, Sari Kaasisen, Värttinän synnyinsijoilta verestä voimaa ja näyttöä.

　






missämikä? - muistaa mitä muistaa
.

　

.

Tehdään halvaksi matkailu teille: tarvitse paikan päälle kaikkien rient. eli　kun yksi vain käy niin bensaa säästyy. Ja taidetta silti　näkyy.

Traktorin renkaat uusiokäytössä.

Mutta:

  1. Mikä eläin?

  2. Missä entisessä pitäjässä?


Sinne hovinrantaa kohti alamäkimutkia ajellessa oikealla kartanolla　tuommoinen　monen kulkijan mittainen　elukka　pyristelemässä kuivalla maalla. Mahtaa Hämytsaaren mieskin　hihitellä ohi hiihdellessään.









vanha ihana teatraalinen　filmi puolen päivän jälkeen
.

.

Tänään on muistettavaa: tänään on muistettava tulla pinoilta aikaisin.

Tänään meillä vähitellen ajasta ja nykymenon riekkasusta jälkeenjääville, nauhoitus/tallennushommissa sotkeutuville, on keskellä päivää　 ilon ja riemun rupeama


klo 12.45
asettaudumme television valoon, tuon alttarin tai sontaluukun ääreen. Kerrankin tietäen, että sieltä tulee hyvää ohjelmaa, ja mikä parasta, mustavalkoisena.

Seitsemän veljestä　 (1939, 106 min)　　ohjaus Vilho Ilmari
  • Juhani　　　　 Edvin Laine


    •
  • Tuomas　 　Eino Kaipainen


    •
  • Aapo　　　　　　　Kaarlo Kytö


    •
  • Simeon　　　Kaarlo Kartio


    •
  • Timo　　　　　　　Joel Rinne


    •
  • Lauri　　　　　　　Unto Salminen


    •
  • Eero　　　　　　　Arvo Kuusla

Lukkari　 Teppo Elonperä　　 Männistön muori　 Ida Salmi　　　 Venla-tytär　 Elsa Turakainen

Tuskin maltamme odottaa.








liput aikuiset 4 €
.

　

.

Otetaas kevyemmin kun on syyslomaviikkokin kouluissa meneillään. Kuvataulut, muistattehan, Kiinan muuri, Jeesus ratsastaa Jerusalemiin, Emi ja hede, Ihmisen luuranko, on nostettu　hetkeksi　puulaatikkoon lepäämään.

Voimme ottaa nykyaikaisemman version kuvatauluista, pysyä niin　historiassa　kuin nykyajassakin ja asettaa ratkaistaviksi kolme kysymystä　valokuvien avulla.
  1. Kenenkä kolmannen pytinki kuvassa? (III)


    2.
  2. Mikä kartanon nimi?　 (aurinkolintu)


    3.
  3. Mikä paikkakunta?　 (koirankin kaluamaa)

　

Kova oli mäkien-Ukko ampumaan, minkä muistoksi niemen nokkaan harjoitusmaastoon　patsaskin on pystytetty.




ps
Ellen väärin muista niin kyllä vaimon tyttönimi kauniimmalta kuulosti, ei ainakaan niin teurastettavalta.






polulta poikettiin
.
　　　　HANNU SALAMAN FINLANDIA-sarjasta neljäs osa loppupuolella　　　 ed.16. Joulujuhlista taksilla keskenkaiken
　



　"Lucacs: todellinen elämä on muotojen tuolla puolen ja saavuttamattomissa, ja tämänpuoleinen tavallinen elämä ei ole elämisen arvoista."
Hannu Salama/Harri Salminen: Pasi Harvalan tarina II/Jollei Nisunjyvä kuole


　

Pakko raportoida　lyhyesti heti perään täältä kilimandzarolta.

Olemme vaikeuksissa, eksyksissä, harhassa pääreitiltä, vuoren huippu on sumussa, hävinnyt tyystin. Hengitysvaikeuksia.

　

Hannu S　ihan uhallaan kokeilee sietokykyämme. Hautaa normaalein menoin Kostin äiti-Siljan, joka matkamme alussa oli hautaamassa Kosti-poikaansa; Siljalta, muistattehan,　mies meinasi estää ruhjotun ruumiin näkemisen, mutta mamma loukkaantui: "Mie olen kuule ruumiita nähnt koko ikän, - joutunt näkemmää kymmenet kerrat semmostkii mitä sie et ikipäivän, ja muutenkii joutunt kestämmää ..."

Nyt sitten heti Siljan hautaamisen jälkeen suoltaa käsittämättömiä, poikkeaa polulta, kuten useinkin, mutta nyt saa meidät kaikki höynäytettyä mukaansa.

Jonkun Oton on liittänyt seuraamme tamperelaisittain kummallisella kielellään 'mut Harril ei sil helvetin laiskal sial mittää'.

　

Saas nähdä kauanko otattaa harha-askeleita ennen kuin taas reitillä ollaan! Nyt on sivuja 578/732 eli korkeutta 4655 m: muistakaamme K:n huippu 5895 m. Peukkuja että ennen joulua olisimme perillä!

　

"Minun kirjani eivät sen kertojan hukkaamisen jälkeen ole tuntuneet muuttuvan todellisuudeksi ennen kuin olen nähnyt niitten aikana elämäni elämän pienen matkan päässä tulevaisuudessa ... Mutta tietysti tämä tulkinta on kapea ... Mutta oli kuinka oli: "Sen minkä kirjoitin, se　 minussa oli kirjoitettuna". Ja sen takia minä hylkäsin kertojan, sen takia minun oli lopetettava kirjoittaminen, kymmenen vuoden tuloksekkaan työn jälkeen..." Hannu Salama, 1983: Pasi Harvalan tarina II




.

.

Kieltämättä pientä synnintuskaa tuntien istun kerran/kahdesti viikossa telkun ääreen katsomaan nyrkkeilyä　Eurosportilta　kuten eilen illlalla. 　Lääkäri　Pirisen　selostukset ovat mainioita, ääni nytkää niin kuin mies itse olisi kehässä milloin antavana milloin ottavana osapuolena, milloin mojovan　tällin antaneena milloin katollaan kellottaa silmät harittaen hämärtyvässä valaistuksessa.

Lääkäri selostamassa nyrkkeilyä, jota rakastaa yli kaiken ja omin meriitein: ei se nyt　aivan dillien tillintallin hommaa voi olla!　Tosin　illalla Pirinen puuttui ja　homman　hanskasi tyylikkäästi　alan ammattilainen.

Nyt sitten pappi ja nainen, ja toinenkin nainen　teologian opiskelija. Viimeinenkin synninhäivä lajin yltä katoamassa?

Opettaja jos vielä olisin, jättäisin katsomatta tai ainakin kertomatta: olisi niin vaikea mennä välituntitappeluja selvittämään - ei saa lyödä toista!　

Eläkeläisenä sitä saa tehdä vaikka mitä hulvatonta. Ei ole kenenkään　aidoli - huru-ukko mikä huru-ukko! Ei ole kenellekään tilivelvollinen, paitsi viimeisellä luvunlaskulla. Sitten kun one-two-three-rimpsu on kahdeksannessa luvussa menossa　Jesajan tai　jonkun muun tuomarin　loppulaskennassa.

On muuten ala johon omia näppejäni en missään tapauksessa uskaltaisi　työntää - ei niin isoa rahaa!　Siksi kai noita uskaliaita uteliaana tuijottaa.

Eilisiltainen oli kyllä kaikkea muuta kuin reilua kamppailua Saksasta livenä. Otteluillan isäntä oli järjestänyt, nimenomaan järjestänyt suojateilleen nyrkkeilyvoittoillallisen, missä ei päätä häntää ollut. Ilkesikin vielä televisioon ja suorana myydä iltansa. Ei mitään häpyä. Omat miehet piti saada listoilla ylöspäin keinoja kaihtamatta, jotta suuriin seteleihin tulevaisuudessa yllettäisiin. Nimenomaan yllettäisiin, sillä　tuskin nämä kehäveikot itse rahoissa pyörivät - eiköhän promoottori-manageri korjaa potin.

Katsotaas:

Eka matsi. Vastakkain löysän keskivartalon omistava kolmekymppinen 120-kiloinen valkoinen mies - tulevaisuuden lupaus! - jolle on raivattava tietä suurempiin titteliotteluihin, sekä nelikymppinen timmissä oleva　musta atleetti. Ei kahta sanaa mustan miehen paremmuudesta, mutta niin kuin Rajalinkin, alan ammattilainen, puhkuu, voittajaksi on saatava valkoinen mies. Mustaa miestä naurattaa oma ylivoima, mutta hänen on hävittävä - ja sekös vaikeaa on kun pakko on sivaltaa malliksi ettei yleisö huomaisi sovitusta.

On heillä keinonsa, tuomareilla. Isku osuu arkaan paikkaan. Huomautus. Katin kontit: isku osui löysään läskiin. Kohta uudelleen　lentää valkoinen mies irvistäen kontilleen. Taas isku levinneen　vyötärön alle　arkaan paikkaan - 　ja huomautus. Mustaa miestä naurattaa, on parikymmentä senttiä pitempi eikä oikein yltäisikään lyödä niin alas. Kolmas isku munille muka tulee myöhemmin myöhemmissä erissä　ja valkoisen miehen käsi nostetaan kattoon.

Toka matsi. Kaksi raskaan sarjan kevyttä hiippailijaa kehässä, tuskin 180-senttisiä, toisella kuin kaislahame päällä jo valmiina häviön merkkinä. Tuskin viittätoista sekuntiakaan ja ottelu on siinä. Toinen hiippailija tinttaa pari iskua kuonoon ja kolme huitaisee yli, ilmavirta pudottaa　'vastustajan' kanveesiin ja se ottelu on matsattu.

Kolmas matsi. Venäläinen ikäloppu kiertolainen on hommattu italialaisen nuorukaisen pieksettäväksi: toisella menneisyys edessä, toisella tulevaisuus. Kevyttä sarjaa, nopeita hipsuttelijoita kumpikin, venäläinen on voittanut urallaan kahdeksan matsia ja hävinnyt 40! Italiaano voittanut kaikki kahdeksan. On se parempi,　parempi voittaa, mutta epäreiluus haiskahtaa tässäkin reilun kamppailulajin matsissa: italialainen ensin puskee pienemmän venäläismiehen verille ja näpäyttää pian niin että　kunnolla horjuttaa. Tuomari levittää kätensä - ja　tämäkin on tässä.

Selostaja Rajalin muistelee että sadoissa otteluilloissa on hän mukana ollut muttei Adams-tallin vastaavanlaisessa　limboilussa milloinkaan.

Yleensä nukuttaa viimeisen matsin ja iskujen　jälkeen, on helppo häipyä　unten maille, vaan nyt ei edes pyörrytä, on pakko lukea hetki Salamaa ja　tankata ainasäteilevän Wahlströmin　Evan kirjan　Homma hanskassa　takakantta:
"Nyrkkeily on tunneasia, jota ei voi selittää järjellä. Se ei ole harrastus eikä　pelkkä työ, se on tapa elää. Salainen maailma, johon harva uskaltautuu, ja sen takia harva tietää, mistä siinä oikeasti on kyse."　




häly tv-äänestyssoittamisista

mukana　helppokäyttöinen ILMOITUSLOMAKE.

.


"HV　 hj
　


BB-talo on vääryyden pesä: paitsi että asukit kärsivät myös katselijoita höynäytetään.

Puhelinäänestys putoajista on pelkkää pelleilyä: vääntävät pudokkaan pois vaikka väkisten, raaman kaarta parhaiten palvelevan tyypin.


Ja katsojahelenat soittavat!
Nämä onnettomat maksavat kalliita puhelunhintoja viimeiseen saldoonsa saakka.

Sitten hölmöinä katsovat että noinkos siinä kävikin!
　


Oikeuskansleriviranomaisen tai ainakin kuluttaja-asiamiehen pitäisi puuttua asiaan: soittojen määrät ja kohteet on saatava julkisiksi!
　


Minun suosikkejani ovat Ohukainen ja Paksukainen - Sebastian ja Stefan. En soita.
　


Tuus　 Lennart"
　

"　 Ja Jan Toivola sais pitää suutaan pienemmällä!

klo 14.09 Lisäys ammumailin, pakko kun niin ärsyttää, kun joka paikkaan telläytyy.　 L"

　

Nytkö se Lennu-raukka asian vasta oivalsi?

Asian tärkeyden takia Lennun kannattaa ottaa yhteys　suoraan Kuluttajaviraston ylijohtajaan, pääkuluttaja-asiamies Anja Peltoseen.　

Tai jos ujous iskee niin　tästä painamalla saa lomakkeen, sen kun valittaa - ja mistä tahansa.　　





Saima ja ainakin kuudes alumnikolumni

.

.

Saima soma tulla tupsahti tupahan.　Pääsee alumnitri taas　verrokkien joukkoon tuulettumaan　täältä materialismin ytimestä.

Pääsee mielipuuhaansa, so. perehtymään tieteellisiin asioihin, vaikka aika pitkälle onkin samaa mieltä kuin ekofilosofi Derrick Jensen tieteistä, varsinkin luonnontieteistä: tiedeusko on vieraannuttanut nykyihmisen omasta synnynnäisestä viisaudestaan. Mutta toisen kerran sitten amerikkalaisesta Jensenistä, nyt Saima sylihin.

Siis sivunkääntöön: Saima on Itä-Suomen yliopistolehti, tuorein tapaus　3/2011.

Ainakin nämä jutut merkitään　iltalukuun:
  • Valoa organometallien avulla　 Kemiallisen valon tuottamista hiilipohjaisten metallien avulla


    •
  • Polyamiinien arvoitus aukeaa hitaasti　 Kaljuille karvatoivoa


    •
  • Aikapommi aivossa　 Aivojen subaraknoidaalivuotoa (SAV), 100 000 suomalaista sairastaa tietämättään hengenvaarallista　aivovaltimon pullistumaa eli aneurysmaa


    •
  • Opettajankoulutuksen rakenne kaipaisi päivitystä　　Nytkö vasta suunnitteilla yhtenäiskoulukelpoinen opettaja, joka pystyisi opettamaan kaikilla luokka-asteilla?! Yhtenäiskoulu ollut voimissaan jo vuosia. Normaalikoulun johtava rehtori Petri Salo ehdottelee gradunkin käpälöintiä: - Voidaan kysyä, onko perinteinen gradu edelleen ainoa tie tieteellisen ajattelun omaksumiselle.


    •
  • Hullunrohkeaa opetusta verkkoa hyödyntäen　 Luokkahuoneen seinät eivät enää ole rajana. - Yliopistossamme on investoitu paljon tekniikkaan. Tekniikka ei kuitenkaan itsessään tuo opetustilanteeseen mitään lisäarvoa, kertoo yliassistentti Mikko Vesisenaho. Innokkaasti tieto- ja viestintäteknologiakokeiluun mukaan lähtenyt lehtori Anu Hartikainen-Ahia: - Luonnontieteissä on opetustilanteessa muutenkin mukana　paljon välineitä, joten lisätekniikka tuo entistä enemmän työtä.

Välineitä, välineitä, Jensen!

Pääkirjoituksessa akateeminen rehtori Kalervo Väänänen pitää itsestään selvänä että tutkijan on myös opetettava, koska tutkimustenkin mukaan tutkijan opettajuus kehittää häntä itseään: paitsi　kartuttaa opetus- ja esiintymistaitoja, parantaa omia valmiuksia tutkimuksessa.

Tosiaan: jo on aikakin kouluttautua tutkijaporukankin esiintymään. Niin monenlaista viisasta on luennoitsijoina salin edessä tepastellut. Herra varjele kuitenkin niiltä elastiikan　sekä muiden tieteiden assistenteilta　ynnä muilta liikaviisailta　seinille puhujilta, kauluksen alle mumisijoilta, itsekseen höpiseviltä kirjaviisailta.

Vuoden alumnikin näkyy valitun; ei taaskaan kohdistunut lähimpään alumniin, joka peräti alumnien alumniksi eli alumnitriksi itseään tohtii kutsua, pah! Standaarin korjasi parempaan talteen ja lämpimämpiin olosuhteisiin　Namibian yliopiston kansainvälisten asioiden johtaja.

　

Kenneth Matengu on valittu Itä-Suomen yliopiston　toiseksi vuoden alumniksi


(Anu Vehviläinen oli ensimmäinen)
Ps　 Mielenkiintoisia Studia Generalia　-luentoja olisi luvassa Hannu Salaman FINLANDIA-henkilöstöäkin ajatellen: 9.11. Teatteria kaupungintalossa emeritusprofessori Marja-Liisa Julkunen luennoi tuosta talosta:　　http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/24119/huipulle-on-matkaa-vasta-koli







nousee päivä laskeeko pör...
.

.

Onni Eläkeläinen herää.　Urkkii läppärin sängyn alta. Käynnistää explorerin.

  1. Ulkomaiset indeksit　Yölliset tulokset. Nasdaq ja Nikkei yleensä miinuksella, nyt　Usa +


  2. Teksti-tv　 Ei maailmallista katastrofia


  3. Veikkaus Yörivi oikein! 3,25 €　äveriäämpi olo - pikkubjörn.


  4. Iltalehti　+　IS　　Nina Mikkonen: Elämäni kovin paikka! Esiintyy illan Maria!ssa. Mitähän ex-vaimo tallaajista?


  5. Ampparit　 BB-Sebastian menettänyt yöunet: Salar hipelöi.

  6. Karjalainen　　Aukeaa aina hitaasti: ei oo Laakkonen satsannut kapasiteettiin. Raiskaaja-mallipomo (pomon malli?)　Joensuusta kätkeytynyt paperinivaskan taa.　Ujous viimein iskeny?　

  7. Hotmail　joku nimetön käyny tyrkyllä, skräppostin paikka.




Onni Eläkeläistä huvittaa - sentään perspektiiviä ajankulkuun on:

Ennen vanhaan aamuisin sytytettiin hellaan　valkea ja　laitettiin kahvipannu liedelle porisemaan. Käännettiin putkiradioon vihreä silmä palamaan ja kuunneltiin vakaata miesääntä: "STT:n Uutisia!"　　

Aina välillä Uutistenlukija viittasi Päivän peiliin.

　

- Oisko　kehno ollu　ite Hugo Ahlberg, Onni Eläkeläinen sottailee.

Sammuttaa läppärin ja työntää koko vekottimen sängyn　alle pois jaloista. Ja toivottomalla äänellään puhkeaa laulamaan: - Mä luotan päivään nousevaan...






Tampereelta Hämeenlinnan kautta Hesaan
　
　　 HANNU SALAMAN FINLANDIA-sarjasta neljäs osa menossa　 ed. 15.　　 Salama　Salmisesta eli itsestään　　
Tuomari Pasi Harvala, jonka ohjaajavaimo Pauliina　on lähtenyt lipettiin Ouluun,　 viettää, yrittää viettää, joulunsa Taru-siskon luona Tampereella. (Elävät esikuvat kaikilla kuten Salaman　hahmoilla yleensäkin, kun vain viitsisi kaivella esille; ei liene tarpeen, mutta kertokaa jos tiedätte.) Juopottelevat. Kuinkas muuten! Riitelevät politiikasta, omaisuudesta, rahasta, materiasta, Neuvostoliitosta. Vinoilevat. Inssilanko-Into sen verran joulumieltä osoittaa, että hakee　kuusiraahkan puoskiensa kanssa torilta ennen kuin　pieksää　vaimon.　Harvalalle selviää ettei hän olekaan Harvala, vaan äiti on　tehdä muklauttanut　hänet ja　Tarun　piankohta　jouluaterialle　saapuvalle äidin 'uudelle' miehelle, oikein evp-everstille.

Pasi　tilaa　ulataksin ja häipyy kesken joulun, vetoaa tapaninpäivän jälkeiseen raastupaistuntoon ja valmistelukiireisiin. Taksin takapenkillä on miellyttävä keinahdella, jopa niin että Helsingissä Pasi juopunein itkusilmin　miettii josko keinahtelisi takaisin Tampereelle. Elämäkerta Harri Salmisesta ei etene, Kosti Herhiläisen itsemurhan syyt eivät syvene.

Mutta meidän matkamme kilimandzarolle on ripeytynyt,　helpottunut, olemme　päässeet melkein sinuiksi mukana seuraaviin ihmisiin, seurueeseen　sekä reittiin. Olemme sivulla 559. Korkeudessa 4510 m,　metreiksi muutettuna siis.　Sivuja jäljellä enää 174,　korkeusmetrejä 1325. Nou hätä!　

Aikataulussa mennään: ennen joulua huipulla.

Eilen oli Aleksis Kiven päivä, sen kunniaksi lauloimme laulua oravasta, sen minkä muistimme: 'makeasti oravainen makaa sammalvuoteellansa jonneminne ei　hallin hammas pysty　eikä Salonkävijöiden pyssyt yltäne milloinkaan, yltäne milloinkaan'.

Sekös seuruetta huvitti.

Ei Hannu kovinkaan paljon kalpene, lopultakaan, Aleksiksen tekstille, paitsi ajanpatinan tuomalle kauneudelle. Kovia räppäämään kumpikin.

Tiedottavat Suomesta että tänään　tiistaina klo 12.45 - 14.45, tämän raportin ilmestyessä, TV2 näyttää Ilmari Unhon ohjaaman elokuvan Minä elän vuodelta 1946; nuorta Kiveä esittää Matti Kivi, vanhempaa rääkättyä Aleksista Rauli Tuomi.

Harmi kun jää näkemättä.

Mutta jatkakaamme vuoren valloitusta, nyt on isku päällä.

Pistän loppuun Kostin joulurunon Hannu Salamalta siitä kohti Pasi Harvala II:ta, missä ollaan menossa; Aleksis Kiven runohan　sujahti jo tuolla sisempänä. Voitte sitten verrata niiden kauneutta ja sopusointua keskenään:


"Kalanruoto tahtoo vakkaan,

sumppuun rievänreikä.

Joulupuuroon kulti kakkaa

- perseen pyyhkii meikä."
Hannu Salama, 1983: Pasi Harvalan tarina II　 Otava






empiirinen tutkimus osoittaa
.

.

Suut mutrullaan

muut töihin lappasevat.

　

Sataa.

Vihmoo.

Hämärtää.


Onni
peiton kulmaa kohottaa,

hohottaa:


"JES!"
　

　



20 ja 11 tai 11 ja 20 Siinä raikuilun vuoden 2011 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.

(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista premodernia runoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)




putkiradiosta
.

　

.

Schubert, Svendsen, Grieg.

Eikös kuulosta jo joltain!

Noiden kavereiden kanssa sujui eilinen ilta, jos kohta myöhemmin piti arvuutella 'kuka minä olen?' -probleemia.

Siitä se jatkui Lepakon läpyttelyllä. Ja yhä kevyemmäksi kävi kulku, kepoisaksi ei kumminkaan. Kieli suomeksi vaihtui. Alettiin ymmärtää sanoja ja yhteyksiä, tunteet oli ymmärretty jo ulkomaan kielelläkin. Tunne ei sanoja kaipaa, niinhän sanotaan -　paikkansa pitävästi.

Oskari Merikannon Merellä henkeä haukottiin, lähes hukuttiin - niin mahtavana kävi aaltojen pauhu, mukaansa niellen, vähää vaille, ettei apuaapua! huudettu - kun taas　Äänisen aaltojen lempeään　keinuntaan miltei nukuttiin.

Entä　Kari Aava, siis Toivo Kärkeä ja　Tapio Rautavaara　sekä Laulun aiheet, kuin lunnaat piti lunastaa kyynelsilmin, ainakin osa ujutti silmälasinsa kulmasta sormeaan pisaraa pyyhkimään:
"Lyhyt matka on köyhästä rikkaaseen,
lyhyt taival on riemusta murheeseen.
On aihe lapsi pienoinen ja sauva vanhuksen.
Niin paljon on aihetta lauluun."

Loppulaulu　 ja valtavasti suosiota, taputuksia, valtavat aplodit.

"Hetkinen, hetkinen hyvät radion kuuntelijat!"

On hetki, vielä:
"Kun Ilta Sulkee Varjon Ylle Maan Kun Lamput Asfaltilla Kiiltää Niin Odottaa Kai Sydän Saa Kun Kaikki Unelmaa On Vaan."
　
Jaakko Ryhänen oli käynyt luonamme Savonlinnasalissa Lauantain Toivotuissa.

Bassolaulaja parhaasta päästä, huipulta, oli laulanut niin, että kummalliselta piipitykseltä ja tikistykseltä kuulosti autoradiosta　iskelmälaulajan laulu Kerimäen pimeydessä　tv-maston vilkkuvaa valoa ohittaessamme.

　


ei brosyyria



kuukausien tapahtumattomuus se vasta uutinen onkin!

.

.



Luetuimmat blogit




　　 Eli yhtä tyhjän kanssa!
　

Lienee Laukaallakin oma Liperin uutisensa, missä rohkea rokan syö ja -　hännällänsä hämmentää; tänne vain hämäykseksi housunsa heittänyt.






vatasia ja ihalaisia pitäjä täynnä
.

.

　

　

　

　

　

　

　

　



　

Ajellaanpa lossilla　salmen yli ja käydään katsomassa miten asiat leipäpitäjässä ovat,　taikka oikeastaan mitä sitä suotta Venäjän　bentsiiniä kuluttamaan kun on tämä netti.

Parempi varmaan pysyäkin kotopitäjässä niin säilyvät jalat kuivina eikä bensa syty palamaan. Kunta täynnä　tuntuu olevan siirejä, akuja, uunoja. 　Elävät kiivaita aikoja Liperissä ainakin lehtitietojen mukaan: ihan naurattaa tätä　Kauppalehden häirikköä,　joka taannoin koulusodassa muka oli kiivaskiukkuinen julmahirmuisia ämeriäkkyläisiä　vastaan, jotka eivät huumorin kukkaa suostuneet näkemään - eivät koira-asiassa eivätkä missään, vaan panivat häirikön salaiseen tottelevaisuustestiin ja sitä mukaa pantaan ja　kurille.

Jospa olisi älynnyt　kunnolla raikastaa　mädäntynyttä keskustalaista ilmaa niin kuin nyt joku herännäinen tuntuu lossin takana oikein urakalla tekevän, tosin pöyhien enemmän virkamiesten kuin poliitikkojen leikkikasoja. Olisivat siinä kunnan vapa- ja napamiehet saaneet monta salaista kokousta pitää. Voihan rähmä, miten mieto pitikin olla!　
- Ei pidä leikkiä tulella! varoittavat Isot Pojat.
Olipa　pitäjä kuin pitäjä, valtio kuin valtio. Instanssi mikä tahansa.　Toteltava on -　ja kyselemättä miel.

Liperihän sekaisin on, aivan sekaisin: virkamiehet, poliitikot　tolaltaan kun joku 'airaksinen' pyörittää netissä Liperin uutiset　-julkaisua. Toimituskunta on sen verran nimettömänä pysyvää, että julkaisun takana　aluksi syytettiin　olevan vaikka sun ketä: Perussuomalaiset, Kotiseutu-uutiset jne. Kaikki ovat sanoutuneet ehdottomasti　irti näppejä　polttavasta julkaisusta, jäljelle on jäänyt　joku airaksinen. Poliisit tutkivat asiaa.

Tutkintapyyntöjä on jätetty: kunnan virkamiehet ovat täysin suivaantuneet Liperin uutisiin ja sen yksipuoliseen palvelu/panettelutarjontaan.

Ajankohtaista:
27.9.2011
Troikka hyökkää, poliisia värvätään kärjeksi

Laittomuuksia, väärinkäytöksiä, tuhlausta, korruptiota?:
15.9.2011
Gröhnin velkaluettelo ja Miettisen kavallukset

Laittomuuksia, väärinkäytöksiä, tuhlausta, korruptiota?:
14.9.2011
Sivistyslautakunnan kokouspöytäkirja 31.8.2011 on osin väärennetty

Ajankohtaista:
12.9.2011
Miksi sivistyslautakunnan alkuperäinen pöytäkirja on päiväkausia Jormalaisen kotona?

Ajankohtaista:
06.09.2011
Kosonen jälleen kunnalliselle rillutteluretkelle



Voi pojat mikä meno,　mikä lento ihalaisilla ja vatasilla leipäpitäjässä!
Jos satutte käymään Liperissä niin älkää missään nimessä kenellekään lainatko tuluspusseja tahi tulitikkuja: suattaa leimahtoo melekoset roihut - ja sitten työ vasta　kuusessa ootta!





ps


　

　

　

　

　

"Kunnanjohtajan virassa olevan peruskoulunopettaja Hannele Mikkasen päätösesitysten aiheuttama talouden syöksykierre..." kirjoittaa　Liperin uutiset jotenkin väheksyvästi, vaikka on noita peruskoulun naisluokanopettajia isommissakin viroissa!　





nyt viisumitta ja migraatiokortitta

.

　


Veli-Matti Karén, Raimo Räty
Tenho　　　　　　　　　　　　　　　　 Aarne

　

.

Bensaa ja dieseliä tässä on rahdattu selkä vääränä　rajan takaa, jos puitakin halottu, pinottu ja liiteröity, omassa maassa.

Oli jo aika päästä helpommalla ja täystakuulla Onnen maahan. Nyt Kouvolaan, viimeisin kosketus oli toissa kesäinen vaikuttava esitys Kermassa, jossa Juha Kotilainen nostatti säärikarvatkin pystyyn laulun tenhollaan. Ja Tenho kiemuraisilla naisvalloituksillaan niskavillat.

Ulkoa jo osaan pitkät pätkät:
"On miullai kaks poikoo. Aarne ja Tenho. Se tuo Aarne on semmonen yksinkertanen hölömiskö. Mutta kova työmies. Ja Tenho, se on tuulella käypä. Tulloonko tuosta　miestä millonkkaa."
"Viekee miut pois tiältä. Viekee! Viekee pihhaan!"
"Kohtalo potkii munille, vaan tango ei petä koskaan."
"Ja Reijo Taipaletta kaikki!"
"Näissä on yks paha vika: näillä voi saaha turpiin. Kato, Tapi,　kun toisilla on tavalliset sämpylät, niin ne ovat katteellisia jos tanssii hyvin ja on tämmöset kengät."
Joku katsoo　James Deanin　elokuvaa, kolmattakymmentä kertaa samaa Nuorta kapinallista, joku kuuntelee, katselee　silmät auki　ja　ummessa Tshaikovskyn Joutsenlampea　kerta toisensa jälkeen kyllästymättä, joku KuPSia rakastaa, joku Emmerdaleen paneutuu, vaipuu iltojen hämyyn.

Yks houkka kerää Markku Pölösen Onnen maata!

Kouvolan teatteri Unto Seppäsen　patsaan takana　oli vuorossa nyt. Hyvin selvisivät, hyvin Petri Hervanto Humikonsa lauloi ja pysytteli　sopivasti taka-alalla jotta ammattilaisnäyttelijät pääsivät osissaan esille. Osasivat esityksensä esittää: kaksi tuntia maalaiselämää kaupungista kesäksi kotitilalleen rengiksi saapuneen　tuhlaajapojan, hunsvotin, taivaanrannamaalarin ja herkän　taiteilijasielun liepeillä tapahtuvaa maalaiselämää.

Pätkääkään ei pitkästyttänyt.

Ohjaajan, puvustajan, lavastajan muutamat ratkaisut ja oivallukset ilahduttivat ja piristivät kokonaisuutta: punainen tarkkailukarjakon leikkiauto kulki kauko-ohjattavana lavan edessä; yhden heinäseipäällisen seivästys ja repaleinen lopputulos　riitti　mainiosti kuvaamaan Tenhon　maainhoa ympärillä pyörivien täysseipäiden　keskellä; ukin hautajaistilaisuuden kuittaaminen mustapukukavalkadilla; yön ja päivän nopea rytmi　postilaatikolla ja ennen kaikkea Tapin hahmon muuttaminen onnistuneesti lapsesta lapsenmieliseksi.

Kaikkea ei tarvitse näyttää, katsojalle on jätettävä kuormasta osansa.

Teatterin yksi suuri　ihanuus on　sen näyttämöllinen, kulissillinen yksinkertaisuus - tarpeetonta mässäillä elokuvallisilla äksöneillä. Hyi hitto, missä pulassa olisikaan　Renny　H olisi räiskeineen　teatteriohjaajana.

Kouvolan teatteri esitti Onnen maan vielä positiivisempana kuin alkuperäinen itsensä Pölösen elokuva. Yllätti miellyttävästi.

Siitä vaan nyt　kaikki jonona Kouvolaan!　



　Arimo Haltsonen, Raimo Räty, Nina Petelius-Lehto, Veli-Matti Karén, Jose Viitala, Sirkka Seittu

kuvat: Marja Seppälä


22. brosyyri




pitkän päälle mukavakin työ tympii - puulta maistuu
.

.

Sakua, mikkoa, jukkaa

koivuja

sisälle pukkaa.

Mättäjä.

　

Liiterin nimeää Halkolaksi,

ihme ettei Alkolaksi.

Selittää.

　

Silittää

Kristiinan tukkaa.

　

Aikansa feikkii.

Sanoilla leikkii.

　

Saa halosta

otsaansa, Tarjaa,

kuhmua　taputtaa,

hiusta harjaa,

halkoo.

Klaputtaa,

oksaista könttyrää

noituu ja ärisee - ärrät tärisee.

　

Päivät mättää,

tympii,

sikseen jättää.

Loput säästää.

　

Tippuu toinen hansikkaista,

kohta toisenkin tiputtaa.

Antautuu, liputtaa.

　

Loinen olo,

niin nolo

että.

　

Jättäjä　

ölöhuudon päästää,

hölömölön:


"Paskan marjaa ja mansikkaista!"
　

　"Se riitti. Pasi oli koko illan osannut vainuta jotakin takakieroa　ja yrittänyt terävöittää kuuloaan Anjan ja Pauliinan kuiskiessa pöydässä　vierekkäin, eikä　Pauliinan Väärinmajan esitelmöinnin ihailu sen enempää kuin äskeinen kunnostuskaan ollut omiaan hänen mielialaansa parantamaan - ja Pauliinan seistessä röökinsä kanssa jalat hiukan harallaan,　vasen käsivarsi poikittain rintojen ja oikean kyynärpään alla, Pasi harppasi lähemmä ja lätkäisi sitä　kädenselkämyksellä naamaan, ja ennen kuin Pauliina ehti sanoa mitään kävi olkapäistä kiinni, käänsi ympäri ja tuuppasi sen menemään liiteriä kohden loivaa alamäkeä myöten niin　lujaa kuin jaksoi. Pauliina kaatui suulleen."　　Hannu Salama: Pasi Harvalan tarina II　Otava　1983　





tv-uutiset pelästytti

.

.
"HV Hj
Säikäytti Sinikka pahanpäiväisesti, yöunet karisivat. Tulla nyt noin naamioituneena pääuutislähetykseen! Kuin pahinkin rikollinen käräjäsaliin: naama piilossa hitsarinlasien takana.
Mitkä ihmeen pokat sillä päässä?
Ei tainnu Mönkäre ihan rehellisellä asialla olla!
Tuus L"

Missä Lennun pihvi?

Tiesikö edes, miksi Mönkäre　uutislähetyksessä oli.

Eli

Eikös Sinikka selvitellyt RAY:n ex-toimitusjohtajana että kyllä sitä nyt pienillä summilla voi puolueita avittaa: kymppitonnilla per vuosi.

Tämä vain rilleistä haastelee! (vaikka kieltämättä kamalat ne oli)




tarkat hinnat 100 metriä rajalta
.

　

.

Jälleen kerran yritän olla　asiallinen ja virallinen, mikä maailmanmenoa ympärillä silmäillessä libyoineen pippoineen　on kyllä mahdoton tehtävä. Vaan on silti asioita joista ei saa, tosi miesten mielestä,　vitsailla, kuten bentsiinin hinta, sillä muuten tulee turpiin.

Heittäydytään mieheksi ja merkitään tummalla kaikki vakavasti otettava.

Kuten ruplapylväskuva raja-aseman polttoaineen jakelupisteestä　kertoo, venäläinen polttoaine,　niin kuin　koko Venäjänmaa, on syys-lokakuun vaihteessa melko tasa-arvoinen: dieselin ja bensan hinnassa ei mainittavaa hintaeroa ole - 70 sentin　särvessä.　Hinnat euroiksi muutettuina:


DIESEL　　 67 senttiä

BENSA　　 73 senttiä
Hinta vaihtelee muutaman sentin riippuen siitä, hommaatko valuuttasi suomalaisesta pankista (sattuvatko olemaan auki?), rahanvaihtopisteestä (löydätkö?)　vaiko kulman takana lymyävältä Igorilta, joka tietenkin tarjoaa parhaan kurssin (ja likaisimmat ruplat?). 1 € =　n. 40 ruplaa.

Puoleen hintaan pyryyttelet sitten, odoteltuasi raja-asemilla varttitunnista neljään tuntiin, onnen hymy　kasvoillasi　valtateillä haettuasi polttoaineesi isosta naapuristasi. Eikä aine sen huonompaa öljyntuottajamaassa　ole, vaikka monenlaisia kaupunkilaishuhuja, siis 'katteellisten ettäällä rajasta　asuvien kettujen' suista kuuluu lähtevänkin. Se taas miten moraalista kyseinen bensanhakupuuha on onkin toinen juttu; eiköpä kyseinen asiantoimittaminen　liipanne sitä niin kutsuttua harmaata taloutta.

Mutta onneksi polttoaineen haku naapurimaasta on tehty niin monimutkaiseksi, ettei vajaaälyinen　vähänajava ryhdy moiseen likaiseen puuhaan ja paljonajava taas ennätä ryhtyä moiseen aikaavievään puuhaan.

Pitää nimittäin olla melkoinen nivatska proopuskoita ja pyöreitä leimoja ennen kuin tavara on tankissa ja raja railona　aukee eli on　edestakaisin ylitetty. Ainakin:

  • passi

  • autovakuutus = vihreä kortti (vakuutusyhtiöltä)　



  • viisumi = 150 €/vuosi (toimitusaika 2-6 viikkoa)　



  • migratsionnaja karta =migraatiokortti* (maahantuloilmoitus, tulliasemalta)


  • matkustajan tulli-ilmoitus/selvityspaperi: 2 mennessä, 1 tullessa


*migraatio eli muuttoliike tarkoittaa yksilöiden siirtymistä toiseen tai kokonaan uuteen populaatioon.

забавные 　поездки!







kuvassa hinnat viikonloppuna

.

.

　

　
- Jos tässä kiireen välissä toisen kupin vielä ottas, sanoi se Keke, muistattehan, kun juhlilla kahvia　kupissa hämmensi.

Puolihintajuhlapäivät siellä on!
Tarkempi bensa-analyysi luvassa huomenissa　tällä kauppakanavalla. Puolilta päivin.　
Vaan sitä ennen kuitenkin halkoshow!






pian on taas　loimujen aika
.

.

On koottava puupinoja liiteriin.

　

Tarkenee talvisydännä

tarrautua

　　　　　　　　　 - kirjapinoon ja siiteriin.

　



20 ja 11 tai 11 ja 20 Siinä raikuilun vuoden 2011 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.

(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista premodernia runoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)



Pippaakin pahempi

.

.

-
- Minä sitä en uskaltas　nukkumaan männä, sanoi Onni Eläkeläinen päivä sen kuvakomistuksen　jälkeen, - jos tuommonen rohjake ois makkuuhuoneessa oottamassa.
- Että mitä?
- Tarkotan tuota siun lokipottus kuvitusta, täsmensi Onni.
- Äläkä valehtele! Viivana menisit.
- Onkohan tuo immeinenkään, tuommonen venkula?
- No koiraksiko arvelet?
- Joku kotielläin mahtaa olla. Ne kun nykysin jalostaa kaikenlaisia töpöhäntiä ja koirankuonolaisia. En minä oo tähän ikkään nähny　moista kenenkään　kotona.
- Mukavapa se ois siunnii huushollissa tuommonen silimänruoka olla, jos　et uskaltas liikuttaa niin kahtosit.
- Syönnöönkö tuo mitä? Ja pittääkö sitä ulukoiluttaa niin kun sie ajatuksias? Pissittee. Ja mitä tuommosen piäle panis jos ulos pakkasilla veis? Ei karvan karvoo suojana! Ei helekkarissa siitä tulis mittää.
- Ihan tunnut tosissasi haastavan.
- Ei tämmösessä asiassa kannata leikitellä. Piru ois merrassa jos tuommonen kotieläin meillä olis. Mitä se vaimokkii sanos. Jos tuommonen toillai olis. Eihän tuo mahu yhtäaikoo sänkyyn　makkoommaankaa niin kun Jekku.
- Jekku!　karkasi minulta parkaisu.
- No se meijjän koira.
- Eipä teillä tietääkseni oo koiraa.
- Vaan jos olis, kuvitellaan. Ja onhan meillä ollu. Jekku nukkus siinä meijjän välissä. Vaan laitapa tuo rupelo siihen! En uskaltas silimee ummistoo yönseutuna. Purasseis vaikka...
Vaikkapa tästä kohti -　ihan sama -　panemme jutun poikki ja jätämme　Onnin oman onnensa nojaan tosissaan ja　loputtomasti　ihmettelemään omituista　otusta　 ja pelottavaa kummajaista - vielä Pippaakin　pahempaa.　


klo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti