Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

R,uma n-sana

Onni Eläkeläinen elelee Paratiisissaan omaa marraskuutaan omalla tavallaan, ei juuri lotkauta korviaan sille, mitä muussa maailmassa tapahtuu. Perjantainakin, kun kaikki kauheus sitten on tapahtuva, sujahti päivä ohi ns. perinteisin verkkaisin menoin. Ainoa poikkeus päivärytmistä oli kellarin ikkunan sulkeminen talveksi, jotteivät lahjaksi saadut potut, pari saavillista melodia ja korvollinen nicolaa, paleltuisi. Koskelan Joonas näet oli pelotellut talventulosta jo nousna viikolla.

YLE Areena - katso!

Nyt sunnuntaiehtoona tv-hiihtojen jälkeen istuskelee kiikkustuolissa ja pyörittelee päätään myötäillen.  - On se kamalaa. Kamalaa se on.

Kuten näemme, kyllä OE myös televisioon turvautuu näin syysmyrskymyöhällä, kun pimeys on sammuttanut valolta voiman; keväisin on sitten kaikki ihan toisin. 

Katseli Onni perjantaina myös Sannikkaa, enempi katseli kuin kuunteli ja eikä ollut tuntea avaruusmies Esko Valtaojaa laisinkaan: partansa oli lipannut positiivinen mies; nytpä hymykin kuoppineen paremmin erottui. Tuntui siellä istuvan joku kiivaammin käyvä nainenkin, vaan ei Onnimme kiinni saanut aiheesta, ymmärtänyt juurikaan mistä puhuttiin, niinpä pintapuoliseksi jäi ja uutisten odotteluksi koko homma.

Rasismin Onni kuuli ja tunnisti, vaan sitten kun jostain wokesta ja cancel-kulttuurista riitautuivat, oli Onnin aika istahtaa omiin aatoksiinsa, kunnes Esko päästi suustaan ruman sanan, joka ei ollut rumarillumarei ja josta sitten pyhänseutuna on noussut myräkkä, tuima kuin tulevan viikon lumipyry.

"Afrikan tähti ja Peppi Pitkätossu", sanoi Esko. Ja muuta ei tarvittu. Rähinä oli valmis. Mentiin sinne kielletyn sanan puolelle, sanan josta ei olisi saanut sanoa kuin ensimmäisen alfabeetan. 
-Vitunnii suap näköjään televisossa ja ratiossa sannoo murjauttoo, muttei sitä, huokaili Onni ja jätti koko asian silleen tältä illalta.
 
Jääkaapille olisi hiippaillut ja kinkkusiivun silipassu ruispalasensa päälle, jos olisi tohtinut. Vaan eipä uskaltanut. Sen verta sentään muutostuulissa mukana - myötätunnosta, tämäpä meidän kaikkien tuntema miehenpuoli. Onni Eläkeläinen, kalvakan valkoinen heteromies, eläkeläisbuumeri. Edes hetken myötätuntoinen, tämän pimeän marraskuisen sunnuntaiehtoon. 
 
Kirjavinkeissä

13 kommenttia:

  1. Onni, meidän on oltava nyt varuillamme kuin porkkana niin sanoissamme kuin tekemisissämme, koska woke-ihmiset eli heränneet canceloivat meidät pienestäkin erheestä ja löydämme pian itsemme nurkasta hyljättyinä.
    Minulle on jo muutaman kerran käynytkin niin, blogimaailmassa.

    Mietin, että kirjoittaisin pakinan pukeutumisesta, vanhojen naisten tyyleistä, mutta sitten tuli mieleen, että sen täytyy olla kielletty aihe. Pari muutakin aihetta pyyhin pois sopimattomina.

    Sitä vain en ymmärrä, että oikeaoppiset itse kiittävät v-sanalla, piirtelevät naisten sukupuolielimiä ja töhertelevät sanoja pier ja pask (onko viimeisen kirjaimen poisjättö se juttu), kuten viimeksi lukemassani feministisessä sarjakuvakirjassa - ja tätä pidetään raikkaana tuulahduksena ummehtuneeseen tolkkuihmisten elämään.
    Kai se on sitten niin, että kaikki on sitten luvallista, huutaminen ja rähiseminenkin, jos tunnustautuu (=infantilisoituu) wokelaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MM

      kysyin Onnilta = Onni komppaa.

      Siula sentään heleppoa, kun osaat enkkua ja tajuat heti nuo keskuteluissa käytettävät enkkutermit; toista se on monen muun kun termi ei aukea, niin miten sitten sisältö! Kaikki eivät ymmärrä edes mitä Take away tarkoittaa.

      Yritetään ymmärtää ja kestää, ollaan sentään lasten kasvattajia. :)

      Poista
    2. Onnille terkut, että muistaa tarkistaa kaikki käyttämänsä sanat. Ihan tavallisista sanoista, kuten "nainen" voi jäädä kiinni, kuten Harry Potter-kirjailija J.K.Rowling siitä, että meni huvittumaan, kun terveyssiteitä ei saisi mainostaa naisille, vaan "ihmisille joilla on kuukautiset". Tämä siksi, että on myös naisia, jotka on korjattu (korjattu, ei muutettu) miehestä naiseksi eikä heillä ole tuota riesaa. J.K.Rowling on nyt epähenkilö, jonka kirjoja hävitetään.

      Kyllä me pärjätään, Hikkaj- Onnia pitää neuvoa.

      Poista
    3. Onni oppii, ja pakkohan se on edistyksen eessä.
      Toivottavasti se ei kuuntele ja kato noita talipaaneja, ja mäne niihen kelekkaan.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Hups mie poistin sen edellisen kokonaan. Mutta isä,

    on se siunkin hyvä vielä yrittää ymmärtää, vaikka kovasti on uutta asiaa ja maailma muuttunut. Ehkä Eskon ei tarvinnut käydä yhtä kiivaana, kun hän on aina saanut olla se, ketä kuunnellaan ja ketä rakenteet suosii. Nyt yritetään tehdä tilaa myös muille ja se on tärkeetä.

    Tyttäresi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina

      miehän ymmärrän jossain määrin, mutta tuolla Onnilla ottaa tiukille. :)

      Poista
    2. Ainiin, menee miullakin Onni ja isä välillä iloisesti sekaisin!

      Poista
    3. Ällös huoli tyttökulta: niin minullakin. D

      Poista
  4. Minun mielestäni tänne mahtuvat niin Onni kuin Esko ja kaikki nuoremmatkin tekemään kulttuuritekoja yhdessä hyvässä vuorovaikutuksessa.
    Nyt on sellainen ajatus vallalla, että sitten vasta on hyvä, kun seniorit ovat poissa häiritsemästä. Mutta sellaista utopiaa ei olekaan, että edes kaikki nuoremmat ajattelisivat koskaan samalla tavalla. Erilaisuus on rikkaus ja vuorovaikutus hedelmällistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mm

      Nuorena sitä haluaa äkkimuutosta menoon, näin vanhemmiten enempi pysyvyyttä lopullista äkkimuutosta, viimeistä henkäystä odotellessa - tuota mainitsemaasi senioreiden päätehakkuuta.
      Eivät kaikki.

      Poista
  5. Kun veli H:lle kirjoittaa klo 17 jälkeen, epäilee minun olevan kännissä. Täytyy taas muistuttaa, että täällä kaupunKissa on sähkövalot, ei tartte päreen valossa naputella PC:tä kuten siellä maalla. Ja NYSE vasta sulkeutui.

    Syynä aikamme hulluuteen ja riitaisuuteen saattaa löytyä tuosta https://piksu.net/paattamaton-lansi-ja-idan-hybridivaikuttaminen/

    Monet ihmiset - vaikkei ole edes tytärtä... eivät ymmärrä, että hyvin suuri osa teksteistäni on rooliin esittämistä. Tuo ei ole. Olen pelkästään erittäin tyytyväinen ja iloinen, jos olen ihan täysin väärässä. Tässä nimittäin saattaa alkaa leikki vähenemään entisestään.

    T. JV

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jvon

      hellitä jo, tyydy Pohjoismaihin ettet tartte puolille öin kukkua. Unohda USA:n pörssit ja Venäjän röllit. :)

      Tarkistin vastikään mitä vieras termi hybridi tarkoittaa ja selvisi, jotta seon vähän sama kuin hevonen ja aasi yhessä. Seuraavana tarkkomislistalla on woke, canseloituminen ja coolaus.
      (Warrea ei tarvitse tarkastaa.)

      Jotta kiirettä pitää täällä kun kaikki on tapahduttava päivänvalossa, päreen ja leppalampun valossa ei illemmalla onnistu.

      ps
      Vaan arvaapa mitä = yöllä valkaisi maan lumi - ja sitten alkaakin päivemmällä Elämä!
      so.
      :)Ilo irti vaikka syrän märkänis, sano. :)

      Poista