Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

maanantai 11. lokakuuta 2021

Tuskiteltu parinkin kirjan parissa

Jos nuo piruparat nakersivat aikaani kuukaudenpäivät, söivät ihmelekurit väh. saman verran. Möhkäleinä pysyivät pitkään, enkä saanut niistä otetta en sitten millään. 

Vaan siitähän nuo lopulta muotoutuivat jonkinlaisiksi näköiskimpaleiksi odottamaan julkituloa Kirjavinkeissä. 
Tietokirjoja kumpainenkin. Kumpikin kirja mielenkiintoista tietoa täys, viimeisen päälle tutkittua ja pakattua - ei siinä mitään. Mutta romaanien kanssa olisi väljempää monessa suhteessa.

Puhun Mari Purolan tietokirjasta Kaupat pirun kanssa, Docendo 2021, sekä Kalle Kananojan Ihmelääkärit Suomessa 1850-1950 -tietokirjasta, SKS Kirjat 2021.

Vaan kun vastaanottajan antennin oli jokin kumma vääntänyt vinoon - kunhan eivät olisi nuo itse pirut! -, eikä näin ollen lukeminen mennyt katkoitta ns. himaan. Keskittymiskyky herpaantui tuon tuostaan ja ajatukset karkasivat ulos, ulkotöille, minne sitten tuon tuostaan koko mieskin perästä säntäsi haalareihin laittautuneena kirveineen, pensseleineen, sahoineen, milloin mikin kapine kourassa.

Mutta kuten sanottu: tulipa kuitenkin lopulta tämäkin ihmelääkärikirja - siinä missä pirukirjakin - läpäistyksi ja oma arvio huomenissa ilmestyväksi:


Kuhnekylpyjä, sähköä ja suggestioita tarjoaa alaotsikoltaan Kananojan kirja.

Ihmelääkärit-kirjassa monenmonituiset hoitomuodot tulevat tarkemmin syynätyiksi ja samoin ne lukuisat käräjöinnit, joihin nämä uskomuslääkitsijät ja luonnonparantajat joutuivat, kun oikeat biolääketieteen lääkärit pitivät puolensa. Siinä kyydissä homeopaateille sun muille naturopaateille ei sijaa jäänyt, mitä nyt joku Viekin Mummo jatkoi tahollaan parannustöitään.

Eivät nuo parannuskonstit aivan tuntemattomia olleet: Kuhnekylvyistä ja aurinkokylvyissä alastomina rellottamisista olin lukenut ainakin Lehtosen Joelin ja Ilmari Kiannon rompsuista.
Ja entäpä Päätalo!

Ihan piti loppujen lopuksi kaivaa Päätalon Nouseva maa esille ja kerrata sieltä alakerran vuokraisännän, just se kahta tenttiä vaille rakennusmestari, Aukusti Kuusisen kuhnehtiminen ja Kallen kiukku:

"- Rupesin tänä talvena hoitamaan tosissaan terveyttäni. - Olen kuhninut koko talven ja vähintään kerran päivässä. - En ole ennen uskonut kuhnimista niin terveelliseksi, kuin näkyy olevan. Pitää mielen virkeänä ja antaa hyvät unenlahjat. Ja ruokahalut on kuin hevosella.
- Minä olen kuhninut monenlaisten yrttien kanssa! Kuhniminen ja yrtit ovat näkemä ensiluokan keino hoitaa terveyttä ...  
 
En kehdannut alkaa edes puhella raskaasti, vaikka myllertävät tunnekuohuni yllyttivät minua hyppäämään tasakäpälää ja lointelemaan rumimmilla sanoilla ... Ääneni enää kähisi kuivuneena kurkustani, kun käännyin yläkertaa vievää ovea kohti ... Kuhni, perkele, vaikka ylösnousemuspäivään asti! räjähdin mielessäni ja kiskaisin ulko-ovea."

Siispä: Miten paljon tietokirjallisuutta elävämpää on kaunokirjallisuus!

Kirjavinkeissä

2 kommenttia:

  1. Niin se vain joskus käypi, ettei kirjan teksti ala elää mielessä kuten Kalle P hyvää lukuelämystä kuvasi. Ja joskus taas alkaa.
    En ole tarkalleen selvillä, mistä kirjahyllyymme on ilmestynyt semmoinen pieni kirja kuin Jorma Marttalan Etelämeren laulu. Ihan on Sötikan eli WSOY:n kustantama teos melko kaukaiselta ajalta, silloin on painomuste tuoksunut, kun olen ensimmäisiä lukkarin-oppeja Tampereen Konservatosiossa saanut vuonna 1998.
    Suurella mielenkiinnolla olen lukenut muutaman matruusin päiväkirjamerkintöjä vuodelta 1928. Nautiskellen olen sitä tavaillut.
    Toinen ääriesimerkki. Ostin suuren kohun nostaneen Jessikka Aron Putinin trollit. Se oli tympeää luettavaa, vaikka kuvittelin, että noin tärkeä asia kiinnostaisi.
    Ja sitten se ihme, kun otin luettavakseni Volter Kilven Alastalon salissa. Varauduin pitkäpiimäiseen jaaritteluun, vaan vielä mitä! Melkein silmissäni näin Eevastiinan hyörinän, Petter Pihlmanin mielenpahoitukset ja Härkäniemen Malakiaan tuumailut piippua valitessa. Ja iloni oli kyllä suuri, kun Alastalon kapteeni sen Aronssonilta ostetun sitte leukoihinsa otti röyhyämään.

    Että kummallinen on tuo kirja-asia. Sitä tässä ajattelen, että jos Luoja suo, niin viiden vuoden päästä alan käymään hyllyäni järjestelmällisesti läpi. Sillä kestäähän kunnon kirja kaksi saati ettei useammankin lukemisen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. äej

      kolomatta kierrosta Päätalon Iijoki-sarjaa öylen uhittelin aloittavani, kun tuosta 'Nousevasta maasta' Kuusisen Aukustin kuhnehtimista etsiskelin - se on vähän kuin kottiinsa palaisi aina sillon tällön Kallen pariin tökkäytyessä.
      Vaan taitaa jäähä se urakka toiseen elämään, pistäytyypähän aina sillon tällön.

      Kilpeä ovat turhan takia varotelleet vaikeaksi: mitä vakavinta ja hauskinta luettavaa on riippuen millä tuulella lukija sattuu olemaan.

      Haksahit Aroon, siinä missä moni haksahtaa rummutettuihin, paljon julkisuutta saaviin uutuuksiin. Paremepi olisi kaivaa jo vaskoolilla huuhotut kultahiput hirjahyllyistä ja lukea niitä haanpäineen gogoleineen.
      Vaan niin haksahtelen minäkin turhan usein.

      Eikös melkein vois sanoa, jotta kolmessa kirjailijassa jo loppuelämäksi nokko, vaikkapa mainittujen lisäksi: Linna, Tolstoi, Grass.
      Vissiin voit yhtyä säveltäjissä rajailemaan yhtä rankalla kädellä helmet omaan laariinsa? Jos uhkatiukille tingittäis. :)

      Vaikka valppaana silti on oltava, sillä mistä sitä tietää miltä taholta omakohtaisesti säväyttävä kirja saattuu käteen puuttumaan, kuten sulle tuo Marttalan Etelämeren laulu.

      Poista