perjantai 23. joulukuuta 2016

Sonni-Moilanen ja Helvi kihlakuvassa

22. Päätalo on hyvässä vauhdissa, vaikkei puhettakaan että toinen Iijoki-lukemiskierros olisi vuodessa taputeltu. Puolessa vuodessa oli salainen tavoite, vaan mitä vielä: ei kertakaikkiaan, vai miten se Hartsin Marja-Liisa aikoinaan liementi, puhettakaan jotta ronskisti hyppisi sivulta toiselle. Kun ei raaski niin ei raaski!

Eli nyt tässä mennään Ratkaisujen ajassa, siellä missä Kalle on pyörällään ajaa kihnutellut rakennusmestarina pitkin pitäjiä Taivalkosken kylien uusien koulujen vuosiremonttien kimpussa, nytkin on liikkeellä Metsäkylässä ja juuri tämmöisellä nilppukelillä miltä ulkona koko Suomenmaassa näyttä parhaillaan joulunalusviikolla olevan: hämärässä ja liukkaalla kaljamalla.

Ja eikö vaan kehno ala ottaa ryyppyä Esan luona työpalkkoja maksellessaan! Siitä sitä ei hyvä seuraa, kunhan yöselässä polkaisee neljätkymmenet kilometrit takaisin Lainansa luo umpipimeässä saunomisen, syömisen ja pirtupullon jälkeen ...

Saadaanpa nähdä!
Vaan jääköön Kalle nilputtamaan ja kaatuilemaan, kärsiköön häpeänsä.

Jurnuttakoon Lainalle sitten siitä Osuuskaupan Veikosta, joka on jo hieronut Lainan olkapäitä ja hartioita ja kuljettanut sängyllensä pääkipua potemaan kesken työpäivän. Veikkohan on niitä miehiä - korkonimestä päätellen melkomoinen härkä: Sonni-Moilanen, sano!

Mitä nyt ilmi on tullut Iijoki-sarja ulkopuolisista lähteistä niin ei olisi Kallella vara kieltää toisilta sitä mitä itse on tullut tehtyä. Mutta niistähän ei paljon dokumentteja jäljellä ole, paitsi tuo lehtopoika-Seppo.
Luikuria se rehellinen Kalle muutenkin laskettelee, kuulemma, kaunokirjallisuuden varjolla ja jättää totuuksia kertomatta, mitä lukijan on vaikea uskoa ja käsittää, koska tuntuu että ei niin intiimiä asiaa, johon Kalle ei olisi nokkaansa työntänyt - ja nokillensa saanut.
Lue Arvostelu


                                                         Sillä aikaa,
voidaan,
me jotka tiedämme 
miten oikeassa elämässä on käynyt,
 Kallen kumukehtaessa pyörällään kotia kohti yönselässä,
ihailla vaikka
Veikko Moilasen ja Helvi Ojalan eli Lainan 
kihlakuvaa,
joka on julkaistu
Raimo Jokisalmen kirjassa Ihmisiä Iijoki-sarjassa, Kirjakenno 2015.


Kirjavinkeissä
Iijoki-sarjan kaikki 26 osaa + Nälkämäki luettu ja esitelty täällä:


4 kommenttia:

  1. On ollut liukasta Kallen elämän polulla. Moni vastonkäymisten raskauttama ois jo harkinna, että pitäkää tunkkinne.

    VastaaPoista
  2. Ei tuo "sonni-Moilanen" mikään häävi näköinen mies ollut ulkonäöltä. Aivan tuikitavallisen sen ajan miehen näköinen. Helvi näyttää myös melko tavallisen näköiseltä keski-ikää lähenevältä naiselta. Kallen kirjoissa naiset muka juoksivat Moilasen perässä. 2 lehtolasta hänellä kyllä oli. Oulussa 1 ja Pudasjärvellä toinen, ettei mikään pyhimys sekään mies ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no noiden tietojesi mukaan ei kuitenkaan ihan hännätön heikki. ;)

      Poista