Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Sanoista ei täsmään

Aina kun tekee mieli erikoisen hyvää ja aromikasta, hiipsin kaapille ja otan litteän hopeisen taskumatin ja sinisen suklaalevyn - kokoisen kirjan.

Suljetuilla porteilla. Volter Kilpeä, niinpä tietenkin - mitäs muuta!


Saaristolaissarjan, tuon hienon hitauden ylistyksen, ja koko tuotannon runsas satasivuinen kiteymä, jota tietenkään ei taas juuri kukaan tahtonut ymmärtää.

Niin kuin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran biografiakeskuksen Kilpi-pienoiselämäkerta ohimennen heittää: Sen vastaanotto antoi taas aiheen katkeraan purkaukseen. No mitästä suotta, Kilpihän (1874 - 1939) kävi silloin jo viimeisiään, elettiin vuotta 1938, ja mies jo vuoden päässä kuolemaa.

Turha Volterin viimeiseksi jäänyttä tiheää ajatteluntiivistettä on järjestelmällisesti lukea, ja paras kun tyytyy kerralla pariin kolmeen sivuun moneen kertaan lukien, siitä huolimatta että sen jokaisella sivulla on tekstiä vain runon verran.

Ja ennen kaikkea, kuten tämän päivän potun ensivirke antaa ymmärtää:
ei siellä kaapilla sovi joka päivä käydä!
Niin pysyy aine kirkkaampana ja oma pää jalompana, tai oikeastaan toisin päin.

Muistaa myös täytyy, että on uskallettava Kilven takaa Hurmeen lailla kaivaa se mahdoton määrä huumoria mikä kirjoituksiin sisältyy - paitsi tähän viimeiseksi jääneeseen emmintään. (Julkaisivat ne tosin Suljetuilla porteilla kirjan jälkeen vielä kirjailijalta kesken jääneen fabuloinnin Gulliverin matka Fantomimian mantereelle.)
Vaan seuraavan epävarmuuden säkeen/säkeistön vuoksi minä nyt tässä innostuneena liikkeellä hääräämässä, melkein koko yön sitä hokeneena, että ai että!, noinhan se on että tuskin sanoista mihinkään, ei edes välttävään likiarvoon, täsmästä nyt puhumattakaan:

'koskas on tuulta kaittu aidanpälkein, katiskaa paaluttu upiulappain pohjattomiin,
elämänmieli karsinoitu sanakirjainten saivaroin?'

*****

PS 
tänään oli tosin lumitilanne hupenemaan päin -
lunta enemmän suksen päällä kuin alla.
30 km kasassa.




6 kommenttia:

  1. Arvooppa mistä on seuraava runo:

    On illanpaisto, ja silkavat saijat
    luopoissa pirkeinä myörien ponkii:
    surheisna kaikk' kirjuvat lorokaijat
    ja vossut lonkaloisistansa ulos vonkii.

    Voltterin romaanien taustalla sanotaan olevan varjona Kiven Seitsemän veljestä. Mutta tuo runo ei oo Aleksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EJ

      äsken parituntisen pyyhin pölyjä kirjoista jotka jäivät remontilta suojaamatta; lastenkirjojakin kymmenin: mm. Maijan aakkoset ja Sinun vuorosi, Roope. Maijan aakkosten suomentaja Hannele Huovi onnistuu 'henkeen'. Kannattaa lukea aikuisenkin.

      Vaan Kirsi Kunnasta ei yhtään ollut pyyhittäväksi: https://books.google.fi/books?id=J3fYBAAAQBAJ&pg=PT261&dq=On+illanpaisto,+ja+silkavat+saijat&hl=fi&sa=X&redir_esc=y#v=onepage&q&f=false

      Poista
  2. No voi sun...

    Aattelin jotta kerrankin saan asiantuntijan sanattomaksi. Sehän on runon Pekoraali ensimmäinen säkeistö Kirsi Kunnaksen (1974) suomentamasta Lewis Carollin teoksesta Liisa Peilimaassa (1872).

    Oudoissa sanoissa on kyse "sanataskuista", joissa kaksi merkitystä on laitettu sisäkkäin samaan sanaan. Möyrien ponkii merkitsee ryömimistä ja möyrimistä ja pyörimistä kuin hyrrä ja potkimista ja tonkimista.

    Ka niin. Koko tuon viisauven löysin Kantokorven-Lyytikäisen-Viikarin Runousopin perusteista (1990), joka on täynnä hienoja termejä. Kirjan perusteena on strtk... sturk... eikun strukturalismi, rakenneanalyysin viitekehyksenä.

    Voi että oon nauttinut sen lukemisesta, vaikken ymmärrä paljon mitään. Tai jotain: sieltä opin kalevalamitan, miten nuo säkeet tehään oikeaoppisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EJ
      mites se Eero Huoviselle Tiililä kerran opettikaan: lue nimenomaan niitä joiden kanssa et oo alkujaan samaa mieltä, voipi näköala avartua ja niistä voi oppia.
      Oon pyrkiny noudattamaan ko. suuntaa, vaikka miten ärsyttäs.

      Vähän sama vivahetta tässä tappauksessasi.

      Poista
  3. Tiililää mukaillen voisi sanoa hallitukselle, että kuuntelisivat nimenomaan Finlandia-voittajaa. Jos kirjat ovat läheskään yhtä hyviä kuin puhe, niin oikeaan paikkaan palkinto meni.

    VastaaPoista