Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

tiistai 6. helmikuuta 2018

Vitjamunat

Kylymänviilee otsikko!
Asia kyllä ihan tähellinen.

Satu Hassi näkyy muistelmakirjassan Mannerheim-solki ja punalippu selittävän taistolaishöyrähdystään: luettuaan nuorena Täällä Pohjantähden alla -trilogian ei oikein muuta voinut. Sen verran vaikuttavaa teksti oli ajatusmaailmaan.

Niin kuin olikin. Myös minulle, kun sen 14-vuotiaana halulla luin ja ihmismenoa ihmettelin, nikotutti nuorta poikaa: ei helkkarissa noin voi vinksallaan asiat olla, että toisilla on runsain kukkuroin ja toisilla ei perunan puolikasta.
Jätti melkoisen jäljen pojan sieluun ikuisesti, mutta onneksi sillä tavalla suvaitsevaisen että kyllä minä yhä mielelläni lukisin Uutta Suomea jos se paperina ilmestyisi ja Tiedonantajaa, joka yhä ilmestyy. Laitoja kun nuolee niin näkee keskiarvon, mikä ei kuitenkaan tarkoita jotta se kepu olisi!

Mutta viis politiikasta, sallittakoon kaikille oma mielipuoli.

Väinö Linnan vaimo Kerttu joutui monesti kummastelemaan ja huvittumaan kun oven takaa viereisestä huoneesta raikuivat joskus taloa ravistelevat naurun pyrähdykset ja tärähdykset: mestari siellä kirjoitti Tuntematonta ja Pohjantähteä sittemmin.

Kai hän takuulla nauroi vitjamunillekin ja sille viimeiselle tipalle, joka on aina housussa tyhjensipä saparoaan miten kauan tahansa, niitä kirjoihin kansiin kirjoittaessaan.

Raskaasti ajattelevalle, ei vaan syvästi ajattelevalle, ystävälleni Immulle kävi vähän kalpaten tuon vitjan kanssa, meinasi koko lukutouhu siihen tyssätä (Lähde):
- Mitähän jos lukisit vähän vanhempana, kehotti äiti 12-vuotiasta poikaansa.  
Ite en joutavia kyselly vaan lukea paahdoin täydellä nautinnolla - taistolaiseksi muuttumatta.

On tuo roikkuva kukkuva kello tullut esille myöhemminkin eli suursuosikkini Kalle Päätalon tuotannossa, jossa Kuusamon miehillä oli/on sellainen, kaikilla liki, sepaluksensa takana.

Se taas miksi tällaisia mietin, johtuu tästä.

(ujouden takia oman piirroksen sijasta tyytykäämme tyylikkääseen kuvaan asiasta)
Joensuun kaupunginteatteri esittää, presenterar
Kuva: Johanna Kokkola

hiihdot 12+10 /370 km = 57 h
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

2 kommenttia:

  1. Joensuun kaupunginteatterissa on tainnut meno virkistyä, kun parvipaikkoja on enää ollut tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EJ
      vaan railakasta oli meno muutenkin, liiankin riehakasta: tahto mennä lekkerpeliksi. Mutta ei tuo haitanna, liiemmin.

      Poista