Tietoja minusta

Oma valokuva
SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin jäsen ilman sarvia ja hampaita; exänä: ope, lautamies + vähän sitä sun tätä - ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

perjantai 29. syyskuuta 2017

Kahen vaiheella

- Tuliskohan näistä pottujutuistasi uskottavampia jos täydennyskouluttautusit? Meritoitusit?
Kysynpähän vaan.
Ensin kysyn, Mita tarkotta meritoituminen?, vähänkö yhtä tyhmänä kuin eilisen Napakympin neitokainen, joka kysyi juontaja Janne Katajalta, jotta mikä se on se kulinaristi?.


Tänään syyskuisena perjantaina olisi kaupunkireissulla sivistyminen mahdollista.
Tuli nimittäin viikolla sähköinen alumnikirje (nähtävästi ovat nähneet aiheelliseksi tämän sisällöntuottajan kouluttamisen ellei peräti sakinhivuttamisen henk.koht.):
Kutsu Yliopistolta Tieteen päiville ja Tutkijoiden yöhön.



Päivällä tarjolla mm.:

Tiedekaruselli
Kosmos pienoiskoossa -planetaarioesitys 
Karjalan kieli – suomelle läheinen, mutta silti oma kielensä
Väittelytyöpaja
Mistä sinut on tehty?
Epic Challenge – Mars-pakohuone

Lajittimen Ideapajatin

Jos valihteisi noista ihan huntturissa tuon alleviivatun - ihan pelkän nimen tähden, ja sitten puskisi illemmalla ihtesä viisastumaan Tutkijoiden yöhön
Teatteriravintolan Lasiterassille - vaikkapa juontajan tähden!

Yöllä tarjolla mm.:
"Viini kemistin silmin", projektitutkija Marko Mäkinen
"Antibiootteja havupuistamme?", tutkija Virpi Virjamo
"Mistä tunnet sä valehtelijan?", oikeuspsykologi, yliopisto-opettaja Hanna Lahtinen


Vai meniskö sittenkin kahtelemaan kun kuulemma se jo kävellä hapuilee ... saattas sittennii olla kaikista viisainta.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Mittatilaustyö

Näin kun ystävämme Onni Eläkeläinen yön jälkeen aamusumussa on käynyt kumoamassa täytenäisen yöastiansa, so. pottunsa, tunkiolle saunan taakse metsän laitaan, on Onnin aika suunnitella tyhjän astian täyttämistä: että mitähän sitä?
Lähinnä jotta mistä sen päivähikensä ottaisi. Liikkuisiko hyötyä vai hyödytöntä: nostaisiko perunajämät mullan alta, kääntäisi maan lapiolla vai metsäpoluilleko mielisi - sauvoillako tai ilman?

- No se on sen ajan murhetta, iltapäivän, tuumailee Onni ja vilusta hytisten pujahtaa vällyjen alle lämpimään aamupäivän viettoon kirjojensa pariin ja tuon pahuksen läppärin, joka jos jostain kertoo ja johon jos jotain tulee näpyteltyä.

Viipyilevästä aamusta puheli porilainen Iso Musta joskus taannoin: Ollaan ihan vain hiljokseen, juodaan kaffetta kaikessa rauhassa, selaillaan Sanomia ja silleen. Tavataan entinen vaimo jos tavataan, aikuiset lapset ja jos joku pelikaveri vastaan kävelee niin jokunen sana muistellaan.

No Onnilla sentään paremmin asiat, kun vaimo ei ole entinen vaikka sama entinen mukava muija onkin. Löytyy aina päiväkahvi- jos lenkkiseuraa kun vähän sauvoja kopistelee.

Mutta onpa tänään Onnilla taas onnentunnit mitä viettää ennen puoltapäivää tuossa vällyin alla maatessaan, sillä eilen kohtasi onni, suorastaan satumainen säkä, kun postinkantaja-Irene kantoi ihan sisälle asti muhkean paketin kuitattavaksi. Pölhökannon pisti Onni sivuun ja kuittasi lähetyksen kummallisesti: digikynällä kirjoitti nimensä postikantajan ojentamaan kummalliseen värkkiin.

Paketti auki ja katso!
Kalle Päätalo 1919 - 2000
Voiko II-hanammin päivän enää alkaa ... onko ii-hanampaa päivää kuin on tää ... , rallattelee Johnnyn kanssa Onni Milli-Kallea käännellen.

Tässä kirja teillekin, jotka ette jaksa, vaikka mieli kovasti tekisi, koko Iijoki-sarjaan ja sen 16994 sivuun paneutua. Päätalosta väitellyt tohtori Ritva Ylönen lupaa esipuheessaan:
"Iijoki-sarja sen massiivisuuden takia vierastavalle mutta Päätalon värikkäästä elämästä kiinnostuneelle tämä elämäkerta on kuin mittatilaustyö."

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

maanantai 25. syyskuuta 2017

Anhittomasta öyheisiin

- Kiitos kysymästä. Jouluun mennessä, jouluun mennessä.
Voin jo vastata Iijoki-sarjan toisen kierroksen lopettamisesta.
Se on sitten tasan kaksi vuotta.
Kalle-kieli alkaa olla hallinnassa, kuten otsikosta näkyy. Mutta ainakin yksi uusi tuntematon sana vielä putkahti.

26. 0sa Pölhökanto Iijoen törmässä lähenee puolta väliä (335s./778). Kalle Päätalo kipuilee toisen kirjansa kanssa, elää toista avioliittoaan Janakan Leenan kanssa ja on jo kahden tytön isä. Joten mikäpä ei olisi nelikymppisen rakennusmestari-kirjailijan olla ja elöä.

Vaan kun on ja ei ole. Pölhö mikä pölhö!


Pitikin pistäytyä kesällä Helsingissä ja ottaa viinalomppeja toisen naisen kanssa. Sydän nyrjähti ja lyödä läpättää läpi talven omiaan. Kevään 1960 rakennusmestarien hiihtokilpailussa repeytyy sitten kunnolla.
Mutta ei vielä kuitenkaan niin pahasti jotta sen takia sairaalaan, mutta toisen syyn takia kyllä.

Työmaalla repeää nivusissa, ja nyt ei muu auta kun illalla töiden jälkeen mennä tohtori Enkkelille.
- Kurkkuko taas reistailee?
- Ei tällä kertaa. Kun nostettiin työmaalla talakoilla raskasta muottia, pisti kovasti vasempaan vermaan.
- Vermaan?
- Lääkärit taitaa kuhtua samaa paikkaa nivustaipeeksi.
Jos yhä on ihmettelemistä Kallen toilailuissa, työhulluudessa ja periksi antamattomuudessa, niin tässäpä jään kummastelemaan Kallen työpaikan tienoota:

"- Sain tehtäväkseni Kangasalan kirkonkylän viemäriverkoston keskuspuhdistamon, biologisen puhdistamon, kuten piirustuksissa hienosti lukee. Urakan päätyönä on mädätyskaivot.
- Noille Rääkkylän pelloille tehdään kolme kaivoa, tuonne missä on punaiseksi maalattu lato."

Rääkkylän pelloille. Uskokaa tai älkää! Kangasalla! Toisella laidalla Suomea.
Niin siinä lukee kuin lukeekin! Ja mädätyskaivojen kaivaminen!

Nyt kyllä täytyy lopettaa ennen kun repee. 😝


KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

lauantai 23. syyskuuta 2017

Eteiseen lattialle



Lähti, Lempin-kehno.
Itku piäs.

Ikään kuin ei ois suurempiakin suruja!


Lempi Makkonen 24.3.2008 – 22.9.2017

 

PS Kirjeessä siskolle myöh.

"Viime perjantaina Lempi kävi kovan kamppailun viimeisenä yönä tuskissansa; välillä joi vettä ja välillä nukkui ja välillä valitti.
Aamulla pudottautui sängystämme eteiseen, jossa tuska jatkui. Pyrkiytyi ulos. Lopulta raahautui viime voimillaan oven takana olevaan vessalaatikkoonsa ja pissi pitkän kuuluvan pissin. Kömpi laatikosta ja kierähti lattialle. Siihen jäi.
Välillä nytkähteli ja kouristeli, siihen sitten rauhoittui ja henki viimeisen kerran.
Herrasmies loppuun saakka kun ei lirauttanut matolle."

*** myös

torstai 21. syyskuuta 2017

Umpiapaattinen


Silloin viime viikon perjantaina, samalla reissulla, ennen tuota kuvan The Miser-naamioleikin katsomista järjesti suuresti ihailemamme Lempi oman naamionäytelmänsä:


Syylliset peittävät monesti naamansa, naamioituvat.
Niin Lempikin.
Syyllistynyt syömättömyyteen.
Oli syytä viedä tohtorille tutkimuksiin, verikokeisiin - ei muuta kuin käpälä lautaan:


Mikä on kun ruoka ei maistu? Sitä setvittiin.
Kotona sitten ihmeteltiin lääkärin lausuntoa: Umpiapaattinen.

- Meijjän Lempi umpiapaattinen!

Sinällään eihän tuo mikään ihme: kukapa pelkällä vedellä, syömättä, iloitsisi elämästä tästä.

Se oli perjantaita, siis.
Tuli maanantai ja sama hiipuilu jatkui. Ei kun Lempi pussiin ja lääkäriin.
Uutta tutkimusta peliin. Se ainakin selvisi ettei siinä lukenut Umpiapaattinen.

- Lempi apaattinen siinä lukee kun tarkemmin lukee, naurahti eläinlääkäri kanssamme.

Se sentään korjautui, muttei Lempi.
Aamulla taas Lempi kassiin ja lääkäriin.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

maanantai 18. syyskuuta 2017

Ei nimellä huoli koreilla

Joensuun kirjallisuustapahtuma. Heh. Yksinkertaisuudessaan ihan heh!
Aika myyvä.
Siinä voi kauppamiehillä olla naurussa pitelemistä.

Meille nynneröimmille kelpaa vallan mainiosti; myyvempi otsikko voisi karkottaa meidät vakavamielisemmät pois koko tilaisuudesta. Meille kelpaa vain paras ja laadukkain, kuten radiosta Yle Radio 1. Muu on kaupallista höpötystä.

Kahdeksannentoista kerran kokoonnutti viikonloppuna Joensuuhun tämä tapahtuma, jonka aikoinaan synnytti tuskissaan kaksi naista Mikkelissä hotellin sängyssä: Tuula-Liina Varis ja Eila Nevalainen. Lue vaikka Karjalan Heilistä.

Kolme marjaa kävin poimimassa sieltä tänä vuonna pottuuni.
  1. Matti Salminen. Toisinajattelijoiden Suomi on kirja jonka olin lukenut halulla hartahalla tässä potussa sekä Kirjavinkeissä ja lopulta lahjottanut sen kollega Matsille hyvin tietäen että hyvin uppoaa ilman ennakkoluuloja. Salminen kiteytti valtavirran vastaanoton epä-älylliseen 'N-liitossakos muka sen paremmin!'-nitistykseen. Urho Kekkonenkin muuten mukana puolensadan toisinajattelijan poiminnassa.
  2. Simo Hämäläinen. 'Onneksi olkoon isänmaa - mitäpä on mielessä säästyneen pojalla.' Tuollaisen otsikon alla tarinoi, paljon vakavamielisemmin ja sopeutuvammin kuin odotin. Ei puhunut mitään edes kuuluisista kaupungin vähäveroisista autokauppiasveljeksistä, kuten viimeksi parikymmentä vuotta sitten opetäydennyskoulutuksessa. Kätkäläisyys lie kuollutta kamaa.
  3. Volter Kilpi. No oikeastaan tämän takia sinne sunnuntaina, esittävän taiteen päivänä, kampesinkin. Ylin suosikkini. Enkä pettynyt.
"Ellei lintunen siiville heity,
ellei ihminen uskoonsa luota,
eipä lintunen ilmoja havi,
eikä ihminen Jumalaan saavu!"

Suljetuilla porteilla, Kilven viimeisestä teoksesta lauloivat, musisoivat.

otsikon jatke: ...jos ei kuvillakaan.
- Huikeeta! sanos Selänne ja muut sanaköyhät huippu-urheilijat.
Minä väännän sen lisäksi näin:
Kilpeä kiillotti laulaja, lauluntekijä Tomi Pulkkinen koostumuksella Trio Elävät todisteet. Loistava esitys, ennen kaikkea selkein ääntämyksin, mikä välttämätöntä, kun Kilven kielestä kyse. Oli porukka juonen löytänyt; olisi siinä Alastalon saliakin muutaman tunnin kuunnellut - Kirkolle-kirjasta puhumattakaan.

Jos jotain jäi vaille musamiesten esitys niin tätä vielä olisin odottanut sävellettynä:

"Sarvea torkottaa kuorimöyriäinen
ja tunnustelee maailmaa ympärilleen niin pitkälle kuin sarvi yltää,
ja torkottaa ihminenkin
otsansa tuntosarvea elämään,
minne järjen haun karvan kärki pimeyksissä osuu,
seiniin tai tyhjiin..."

On se Kilpi V vivahteikkuudessaan ja hämäryydessään viimeisen päälle humoristinenkin.


KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

lauantai 16. syyskuuta 2017

Liikunnallista kulttuuria

Kitee on kaupunki, tosin ei vielä niin iso että pormestari Vapaavuori olisi kutsunut Auvisen isojen poikain miitinkiin, mutta kuitenkin niin suuri että peräkkäisiksi illoiksi riittää huippuosaamista esitettäväksi suurelle yleisölle (n. 500/20).

Nytkin kahtena peräkkäisenä syyssadeiltana piti ajaa suikasta esiintymispaikoille kummia kurkistelemaan: Rantakentällä meistä tuli suomenmestareita torstaina pesäpallopelissä, ja perjantai-iltana Kiteesalissa päästiin nauttimaan eurooppalaista viisikielistä teatteripeliä, hmm! Eipä vähemmän!
Kulttuuria kumpikin, Potkua sieluun.

L'Avare de Molière
Se taas on katselijan, kokijan silmissä, korvissa ja tunnoissa, kumpi taitoesitys sykähdyttää sydäntä enemmän, kouraisee munaskuita myöten.
KiPan A-pojat pesäpallossa, vai mannereurooppalaisen Hippana Theatren muovaama omanlaisensa Molieren Saituri. Toistakymmentä uransa alussa olevaa räpylä-/mailataiteilijaa vai viisi teatterialan täysveriammattilaista?

Mitäpä tunteita arvottamaan, paremmuusjärjestykseen panemaan.
Toiminta oli kummassakin liikunnallista, tehokasta ja tuloksellista: katselijalle ei jäänyt paha maku suuhun, vaan päinvastoin.

Mikä tärkeintä: jäi kysymyksiä pohdittavaksi kotimatkalle. Epäolennaisiakin, kuten eiköhän poikia kylmänyt kultamitaliräpiköinti Kiteenjärven mutalikossa, taikka olikohan sillä Saiturilla kaikenkukkaraksi vielä toinenkin poikkeama, kun pelkkiä miehiä jututti yleisön joukkoon näyttämöltä hypättyään, ja missä vaiheessa ne muka saksaa puhuivat ja ...

kuva: Niilo Hirvonen
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Ei pitäs käydä kaupungissa

kun pelikasinonhoitajamies ei tiennyt jotta mikä on junapeluri
eikä
minna kuka on Viktor Klimenko*!

Toisaalta eihän meikäläisellekään sano yhtikäs mitään Almat eivätkä Steam Machinet, Valve Corporationin pelikonsolit/pelitietokonekonseptit.

Mutta mukana tässä vaan yritetään räpeltää.
Jälkijunassa, ikään kuin junapelurina
- ihan ukkina.

*Tark.

lauantai 9. syyskuuta 2017

Lauantaita!

Ei oikein syty eikä sytytä. Vaikka pitäisi. Kuukauden kaksi jo pyristelty kirjan kiemuroissa. Sentään Hitleristä on kysymys, ja natseista.

Ja kun tekijäkin sisäpiiristä. Eli tietoa ja tuntoa löytyy.
Soutaa ja huopaa. Se kai tässä vikana kun lukijan ote lipsuu.

Jos kirjoittaa romaanin, saa, ja pitää, soutaa ja huovata, mutta jos kertoo historiasta, on parasta pysytellä kronologiassa, vaikka kuinka muistelmateos Herraskansaa olisikin.

Henriette von Schirach tutustui jo pikkutyttönä mukavaan Aatu-setään, joka kävi isän valokuvaamossa. Isän valokuvaamossa Eeva Braunkin tutustui Hitleriin. Henriette näki myöhemmin läheltä Führerin oikut ja oivallukset, mutta sisäpiiriin ei tahtonut oikein näkyä mitä ulkomaailmassa tapahtui, kunnes eräänä päivänä Hitler saa Henrietten suusta kuulla kunniansa - ja sitten Henriette Hitlerin suusta ja ...

Sielläpähän pesevät, vankilassa, amerikkalaisten sotilaiden pyykkiä Emmy Göringin kanssa sittemmin sodan päätyttyä, aviomiesten ollessa tuomiolla Nürnbergissä.
Vaan
jätetään naiset pyykkitupaan ja miehet oikeuden eteen ja siirrytään iloisempiin sävelmiin, kuuntelemaan vaikka natsien kieltämää musaa: Ravelia, Debyssytä taikka Tšaikovskia
- vapaita kun ollaan.

Mikäs meidän on viettäessä lauantaita. Edessä illalla Suomi-Italiaa koriksessa, lätkää tuutin täydeltä maksukanavilla ja ...
Viimeinen sana kirjasta
  KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

torstai 7. syyskuuta 2017

Valinnan vaikeus

Yöpöytä notkuu aloitettujen ja aloittamattomien kirjojen alla, mutta silti mieli jo uutta evästä halajaa. EJ ehdottelee runoa, MM romaania, IL totisinta tosifaktaa.

Olisi siis tyrkyllä ilon railoja, muistinkarkailua ja jääkiekkoilijan aivovammaa.

Syötiksi valintaan:

runosta pätkä -
sen kopin seiniin on muurattu sata hehtaaria myytyä metsää tai turvesuota 
 
romaanista alustus -
'Anna elää monessa ajassa samanaikaisesti. Hänen muistinsa on irronnut kiinnikkeistään. Aika on hajonnut hänen käsiinsä, ja hän tarkastelee ihmetellen elämänsä palasia.'
 
faktasta ainut ilo -
Nostin lapsen ylös ja puristin hänet syliini. Elämäni paras joululahja halasi minua tiukasti pienillä käsillään, ja samalla tunsin ensi kertaa oikeaa iloa sitten taklauksen.
 
Kiinnostaisi jok'ikinen.
Runolaina Helsingistä ostettu yksiö on Maija Varosen kokoelmasta Tuokio ilon railoja.
Romaani on Selja Ahavan esikoisesta Eksyneen muistikirja.
Tosi tarina on jääkiekkoilija Tommi Kovasen omaa kovaa Kuolemanlaakso-elämäkertaa.
 
Että valinnan vaikeus ja hankaluus taas eessä:
runolleko? proosalleko?
vaiko faktalle?
heittäyisi.
 
 

tiistai 5. syyskuuta 2017

Potku sieluun


1.) klo 14-17  Ruotsi-Suomi yu-maaottelu  (TV1)
2.) 16-19.30  Vimpeli-Kouvola pesismatsi  (Pro2- maksutv)
3.) 19.45-22.15 Suomi-Puola koris-EM  (TV2)
4.) Venäjä-Saksa lentop EM ...

Mitäs tuo tekee?
Yksin laskien kymmenkunta tuntia keskeytymätöntä urheilua sunnuntaipäivän ratoksi tv:tä. Mutta tuohan ei nyt vielä mitään jokunen pyhäpäivä taaksepäin kun Lontoossa ämämäiltiin yleisurheilussa: kävelykisapäivänä ennätti viisarikello kiertää toiselle kierrokselleen.
Töllötyshulluus huipussaan.

Vaan on se hienoa, taidetta, kädentaitoa, selkäydintä ja luovuutta, kun Late Markkanen kiertyy korille donkkaamaan ja kun Roope Korhonen tarttuu mailaan ja lyö just jetsulleen sinne minne on aikonut, aidan raosta maisemiin ja ...
      
Mikä siinä sitten on ettei tuommoinen sielua syvältä liikuttava käden taito ja sulavuus ole muka mitään Alvar Aallon, Aleksis Kiven, Olli Mustosen, Helene Schjerfbeckin kädentaidolle ja tuotokselle.
Miks Lauri Markkasen taito on vähempiarvoinen kun Eero Nelimarkkasen, kele!

Kun molempien suoritus voi olla potku sieluun.

Vai kuuluisiko moinen huudahdushuokauskysymys HS-sarjaan Lasten tiedekysymykset ?

 
 
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

lauantai 2. syyskuuta 2017

Tykkää - ei tykkää - tykkää - ei ...

Ei, en tässä päivänkakkaran terälehtiä nypi, vaan kirjan; enkä niitäkään irti nypi vaan kääntelen ja lopputulosta haen.
Vähän jää vielä auki tältä keskenlukemalta, mutta eikö tuo tuonne Kirjavinkkeihin lopputulos aikanaan tipahda, niin kuin monen muunkin kirjan, kuten tämän Paasion, joka kävi esitutkinnassa täällä ja nyt on lopputuomiolla tässä.

Eli muuan Julma Mies tässä Uotista leikkii ja tanssii kirjojen kanssa ja pisteitä heruttelee, ken kaunehin on - ja taitavin.

Aluksi en pitänyt, sitten sulin, sitten taas en, kun taas tällä hetkellä, Moottoroidun tuulitakin kohdalla, haiskahtaa jotta kyllä.

Suhtautumiseni kirjaan suhtautuu hyvin käymässä olevaan suhtautumisaallokkooni, kun kirjan nimeä ajattelee: Syöksyvirtauksia. Pakinakokoelman on kirjoittanut Tero Seppänen, juristipoliisi; kuvasta päätellen tekstinsä kaltainen, tekstinsä takana vakaasti jököttävä mies.


Maailma muuttuu, mutta Lovetun poliisipiirin ylikonstaapeli Tauno Kähtävä ei. Ei Tauno ihan paskaakaan nykymenolle haistata, mutta ei paljon puutukaan - piutpaut, ehkä.

Ei enää terrierinä viitsi lunki konstaapeli rähistä, mitäs suotta turhia - parempi vaan löhötellä ja antaa asioiden tulla ja mennä, vaikka vähän korpeaisikin kaiken maailman tatuoidut kaljupääpoliisit.
Nytkin pitää kestää naispoliisiharjoittelijaa, jonka aviopuoliso oli raskaana.
Lapsen kurittamisestakin olisi tullut rangaista, syytteeseen panna isä kun ei antanut lapsen tupakoida.

Elä näiden kanssa ristillisesti!

Kyllä tämäinen Julman Miehen Uotis-leikki plussalle eli tykkää-puolelle on kääntymässä.
Välilausunto:
Seppäsen pakinakokoelma on paineiden purkupaikka, henkireikä heillemeille, jotka eivät saa sanoa, mitä oikeasti ajattelevat nykynyansseista.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

perjantai 1. syyskuuta 2017

S Simola

Kaksi Simolaa on jäänyt pysyvästi mieleen.
Seppo (1936-2003) kuulassa sekä Seija (1944-2017) laulussa.
Seppo ensimmäisenä suomalaisena pukkasi kuula kakskymppisen ja Seija itketti Argerntiinallaan sekä antoi silmänsä, hiuksensa, huulensa ja kätensä rakkaalleen.
Mennyttä kaikki. HS.

Me lukion aamupäivällä päättäneet poikalyskan pojat juhlimme viimeisen koulupäivän iltaa ja yötä rakennusmestarien huvilalla Aavarannassa kuin viimeistä päivää: madeiraa sun sellaista mietoa makeaa portugalilaista nautiskellen. Kai se madeirakin päässä kihahteli, mutta ennen kaikkea päässä soi taukoamatta jokin ihme biisi, joka vaikutti vielä enemmän. Herkisti. Vaan millään ei tahtonut nimi mieleen tulla, ei laulajan eikä laulun.
Sitten suurempi Sinkkonen hyrisi ja kysyi: "Tätäkö haet?"
"Sitä, just sitä."
"Se on Simola. Seija. La Maritza."


La Maritza français
La Maritza suomeksi
Se se oli!
Yksi parhaista kautta aikojen.
Sen rinnalla kahdenkympin kuulakaari ei paljon paina, pitkälle kanna.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös