Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-lautamies, emeritus ope

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Juhannuskoivut

paikallinen
 
Juhannusaattona
ei koivuja porraspieleen,
vaan halkoina uuniin - kokkotulena takassa.

Se on taivahan tosi!

Ja tiristellään juhannustunnelma Turtiisen Arskan runonpalasista:

vihdan tuoksu, hyttystanssi, niittokoneen raksutus sinisen salmen takana Pihlaja kummulla kukassaan, vihdan tuoksu, hyttystanssi, lasten leikki pihlajan alla

 
Jotta mitut vaan kaikille! Olkoon vari teidän kanssanne.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös


torstai 22. kesäkuuta 2017

Rabindranath ja Henryk Adam Aleksander Pius

 
 
 
Kuka hellanrinkejä, kuka porsliinia, kuka mitäkin hilavitkutinta kokoaa ja kerää. Oravahenkeä kaikki tyynni. Ohi ei voi mennä jos on lupa ottaa. Tarvis tai ei. Vetovoimaa ei voi vastustaa.
 
5 kirjaa tällä kertaa tarttui hyppysiin, kun maalausurakan kylkiäisenä pääsi serkun kirjahyllyä tyhjentämään.
Kotimaisia oli tarkoitus noukkia, mutta eihän nobelpoikia,
Tagoren Rabindranathia eikä 
Sienkiewiczin Henryk Adam Aleksander Piusta
voinut hyllyyn hyljätäkään kun niin tyrkyllä ja lähtövalmiina olivat, ynähdellen utelivat quo vadistaan.
 
Siispä peräkonttiin mukaan kotimatkalle JuhonUnton ja Arvin kanssa.
 
Joskohan viimeinkin selviäisi, että Kivimaa on muutakin kuin teatterinjohtaja, Seppänen muutakin kuin patsas Kouvolan teatterin edessä. Koskimaa hädin tuskin edes nimenä tuttu, vaikka kirjallaan Konsuli Hansen päässyt Otavan Suomalaisia suurromaaneja -sarjaan Lehtosen, Kiannon ja Sillanpään kanssa.
 
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
  

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Aitta maalattu!

Talkoomatkalla jossain Jyväskylän takana.

Ei se usko ennen kun ITE-taidepukki pettää ja valitus on viritetty - sitäkö?
Mitä vielä!


Mie ja miun kaveri ja miun kaverin luhtiaitta.
Ja miun kaveri pittää tikkaista kiinni jottemme luiskahtais.
Ja emme!

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

torstai 15. kesäkuuta 2017

Kaunein kirja

Sen pergamenttipaperin, jota kansilehdeksi kutsutaan, kun kuorin pois niin jopas sykähdytti ja tulvahti mielenilo.
Pehmeänoloiset pulleahkot kannet, joita oli pakko sivellä kädellä, sormin kosketella kuin lapsen kutreja. Ja kuva hattaramainen, kuin tuhannen yön ja päivän tarina. Koko vuorokausi, kaikki ajat samassa kuvassa - kaikkine iloineen, kaikkine suruineen.
Tämä on, on, on kuin lämpöinen leipä kämmenellä.

Herää! Herää, kirja-arvostelija!
Mitä oikein höpsit?
Kirjahan on läpikäytävä eikä kannet.

- Nii mutku...
- Mutku?

- No en minä tiedä, tää kans vaanku on nii ihanan ih...
- Epäolennaista.
- Mutku tää vaan vängällä pyssäyttit hivelemmää, sivelemmää, taputt....

Holmberg et al.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Läyryämättä turhia - totta toinen puoli

"
- Onnellisilta vaiko onnettomilta näytämme. Riemunkiljahduksia emme ole päästelleet emmekä vielä itkeneet.

- On ijän lisäksi jo sen verran kokemusta tästä  elämänvaiheesta, että on terveellistä olla liikoja läyryämättä.

- Kun pysyttelee onnen aikanakin maassa, ei putoa korkealta.

Tilaisuuden tunnelma ei tosiaan kohoa korkealle. Elleivät uudet sormukset kiiltäisi sormissamme, tuntuisi kuin olisimme kokoontuneet Leenan asuntoon vain kahvittelemaan."

35-vuotias Kalle Päätalo, rakennusmestari, vasta erottuaan on kihlautumassa 28-vuotiaan Leena Janakan kanssa syyskuun 14. päivänä 1955. Velkaa on silmät korvat täynnä, mutta vastineena on Kirvestiellä rintamamiestontilla omin käsin pystytetty talo, jonka on luvannut huorinteoistaan entiselle vaimolleen Lainalle (oikeasti Helvi Ojala), mutta nähtyään tämän Sonni-Moilasen (= Veikko Moilanen) käsikynkässä pääsiäisenä kävelemässä Kirvestielle, perunut lupauksensa.


Viimeiseksi tarkoitettua osaa Iijoki-sarjasta tässä lueskelen lisätietoja haeskellen eli osaa 25: Hyvästi Iijoki. Pitkälti yleisön pyynnöstähän Päätalo sitten kirjoitti vielä kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1998, vihonviimeisen osan: Pölhökanto Iijoen törmässä.

Alan toisella lukukierroksella olla jo liian perillä Kallen asioista, että välillä kypsyttää niin kuin Kallea itseäänkin, joka oli lopulta suorastaan vihainen itselleen, kun joutui kahdesti elämään sinkeät lapsuuden ja nuoruuden aikansa kunnanjauhoineen, sotineen, avioeroineen aina siihen saakka kun esikoisromaani Ihmisiä telineillä vuonna 1958 ilmestyi.

Niin ja sitten tämäkin kun vielä: Ihmisiä Iijoki-sarjassa, jossa Raimo Jokiniemi tapaa kirjan Raijan eli Kallelle lapsen tehneen Kaarina Helinin:
"Kalle tuli ovesta kuin sonni, heitti nurkkaan ensin saappaansa ja sitten lippalakin ja takin. --- Hän aivan kihisi kiukkua ja alkoi nyrkkiä pöytään lyöden kiroamaan. 'Ymmärrätkö, se saatanan hyypiö oli siellä hänen sängyssään' hän sanoi. Puolustaakseni Helviä sanoin hänelle, että miksi sinä raivoat kun avioliittonne on jo kerta kaikkiaan hajalla. Miksi sinä tunnet niin suurta raivoa, vihaa ja syyttelyä. Se mies on sinun sängyssäsi ja sinä olet täällä minun sängyssäni. Siitä se vasta suuttui minullekin. ---"

Sitä paitsi ei se mikään pääisäisen seutu ollut!

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Vieno Zlobina - sinnikäs nainen

Rajantakaiselta bensanhakumatkalta tarttuu mukaan kylkiäisenä, nyt kun ei viinaa eikä tupakkaa saa köyhä pohjoiskarjalainen kansa trippimatkoilla tuoda ('Jos Hesa ois täällä, niin sais takkuulla!' väittävät täkäläiset), Karjalan Sanomat. Petroskoissa kerran viikossa ilmestyvä suomenkielinen lehti.
Ja vot mikä tarina!
97-vuotias Kanadassa syntynyt Vieno siinä puottelee sauvoin pitkin Pärnun katuja - uskomaton mimmi, sinnikäs selviytyjä.

Toukokuussa KS kertoi tästä yliopiston opettajasta, joka 5-vuotiaana vanhempiensa mukana muutti Kanadasta Karjalan kuumeen saaneiden vanhempiensa, Elis ja Emma Ahokkaan, mukana sosialistista ihannevaltakuntaa rakentamaan Aunukseen.

Koska Mobergin Maahanmuuttajat oli kiehtovaa sarjaluettavaa, niin totta kai päinvastainen muuttokirja oli tilattava ja luettava myös.


Hyvin sinne perustetulla Säde-kommuunalla menikin, kunnes alkoivat ne vainot, jotka pyyhkäisivät 'kansanviholliset' kuolemaan. Ja eloonjääneet karkotettiin kuka pohjoiseen, kuka Uralille, kuka Volgaa pitkin kauas pois. Vieno Kazakstaniin, Gurjeviin missä puuttomilla aroilla ulvoivat sudet ja matkat taitettiin kamelein. Sitten avautuivat Alma-Atan yliopiston ukset ...

Olipahan tarina! Ja tekijä vielä kaiken kovan kokeneena elossa, kuvassa yllä meno päällä!


KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Naama esille

Tuli iso jyntky*!

Naama on maski. Epäolennainen.
Kasvot ovat naamari.
Naama ennen näkemätön. Persoona tuttu. On piisannut.
Kieltämättä haluaisihan sitä nähdä myös ihmisen habituksen, mutta, kuten sanottu: epäolennaista mikä epäolennaista.
Siksikö missit ärsyttävät, kun niistä näkee vain ulkokuoren, epäolennaisen?

Johdanto käyty.
Asiaan:

 Apu Terveys 5/2017. Lehden tärkein aihe:

Hilkan peukalopotti

Ainakin kantta katsellen siltä tuntuu.
No markkinavetovoimien takiahan Hilkka Ahde kannessa, sillä kuka se nyt Apu Terveys -lehteä lukisi jos kannessa olisi KaVi!
Vaikka harmit ja taudit aivan eri luokkaa.
Tunnemme Hilkan AKT:n Rädyn rääkkäämän, mutta ennen kaikkea Matin puolisona. Olkoon kansikuvassa, kahteleehan tuota.

KaVin tunnen paljon paremmin, vaikken ole ikinä nähnyt, tavannut. Blogien kautta, täältä:

Mitä lie jo vuosikymmenen ajan. On siinä musiikkimiehen persoona tutuksi tullut, leikki/kisailumieli ennen muuta. Sekä opastaminen käsitaiteen pariin: soitto/maalaus.
Nytpä tulla pätkähti soittoniekka näkyville naamallaan, niin että säikäytti* -  ja lukija taipuu tuumaan, jotta parempi Hilkan naama kannessa kuin KaVin.


Mutta itse asiaan ja juttuun "Soittaessa murheet unohtuvat":
Eipä ole  tautejaan, sairauksiaan valitellut, ei ruikutellut blogilukijoilleen leppävirtalainen kulttuurisihteeri Kari Viinikainen, 69, vaan on purkanut mieltään enempi ilon ja raton ja kisailun kautta, mitä nyt kautta rantain paksusuolen ja eturauhasyövät on oiva tavalla muun kilvoittelun ja ilon ohella esille vilahduttanut.
Päälle diabetes ja vaimorakkaan omahoitajuus.
Lastia on ollut ja kestämistä enemmän kuin Hilkalla peukalossa.

Mutta ei mitään hätää, etteikö elämä kantaisi.

Ei kun lasketellen kohti uusia ... maiselmia!

https://www.youtube.com/watch?v=yYBroc3Njnk 
ps
harmi ettei se torkkupeitto ole käytettävissä!

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Oletko urbaani vai urpo? -testi

Testaapa!
Itsensä likoon laittaminen tekee eetvarttia, kunhan ei turhan usein uita.


Oletko enemmän kaupunkilainen vai maalainen, urbaani vai agraari urpo?
Asiaan on kehitelty, juuri kuluvalla viikolla, yksinkertainen testi, jossa ei nyt lukuhalut auta, koska homma suoritetaan käytännössä eikä teoriapöydillä.

Testi paljastaa kumpaa olet enemmän, jopa sen kumpi kertakaikkiaan.

Kaksi tehtävää, ja ratkaise ne! Jos sinusta on.

Sikäli mikäli selviät kummastakin, niin fiilis ratkaisee eli olet se kummassa tehtävässä enemmän tunsit olevasi kotonasi.
Molemmat ovat sentään moottoritehtäviä, sillä ei maalainenkaan enää risukarhella peltoa äestä!

Itse selvisin viikon sisällä molemmista tehtävistä kuhmuitta ja kolhuitta, joten kaksiajoneuvoinen lienen, vaikka enemmän maa, jo monessa mielessä, puoleensa vetääkin.

Ne tehtävät?
= 1. Pääkaupunkiajo autolla  2. Puunkaato moottorisahalla

1. Ajetaan Helsingissä Eteläsatamasta presidentin linnan ohi Esplanadia pitkin Mannerheimintielle, josta Erottajalta Bulevardille raitiovaunukiskoja myötäillen ja Länsisatamaan, satamasta Mechelininkatua Mannerheimintie ylittäen ja Linnanmäki sivuuttaen takaisin kohti Karjalaa.

2. Karjalan mailla järven rannassa tuketaan käeltä kukunta ja päräytetään moottorisaha käyntiin, toki ensin teroittaen ketju. Kaadetaan kymmenen rantakoivua oikeaan suuntaan. Karsitaan, pätkitään ja pinotaan.
3. Bonustehtävänä lämmitetään sauna, jos voimia on.
Kokeilkaas!
 
 
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
 


perjantai 9. kesäkuuta 2017

Kone kuin kokkakeppi

Välillä Hänellä lukuvuorossa ihan käytännöllinen kirja lahjaksi saadusta kokkakeppikoneesta, jolla voisi saada silmäniloa pihaan ja puutarhaan, kunhan kykenisi noudattamaan käyttöohjeita tarkasti (ja kahes keeles).

"Käytä laitetta vain valoisaan aikaan (ainult päevavalgel) tai hyvässä keinovalossa."

Tuon pykälän täyttäminen Häneltä, lahjansaajalta, onnistuu, sillä kuka sitä nyt pimeillä pihoilla lippaisi! Ei Hänkään

"Käytä suojalaseja (kandke kaitseprille), älä rasita itseäsi liikaa (ärge pintutage ennast üle)."
Inhimillistä.
- Helppoa kuin heinäteko! iloitsee Hän. Ja siitähän tässä tavallaan kysymyskin.

Myös seuraavat kohdat osin läpäisee, molemmilla kielillä (mõlemas keeles) :
  1. "Käytä pitkälahkeisia ja vahvoja housuja, tukevia jalkineita ja suojakäsineitä."  (=Kandke pikki tugevast riidest pükse, tugevaid jalatseid ja kindaid.)
  2. "Älä käytä löysiä työvaatteita, koruja, lyhytlahkeisia housuja tai sandaaleja äläkä työskentele paljain jaloin." (= Ärge kändke laiu riideid, ehteid, lühikesi pükse, sandaale ja ärge töötage paljajalu.)
  3. "Sido pitkät hiukset yhteen yli olkakorkeuden, jotta ne eivät sotkeutuisi liikkuviin osiin."  (= Siduge pikad juuksed kinni, et vältida nende sattumist seadme liikuvate osade vahele.)
Juuksed tõepoolest toota oma probleem.
Mutta  pahin ongelma seisab veel ees.
Viimeisestä pykälästä monta kohtaa jää täyttämättä, kone käyttämättä:

4. "Tätä puutarhalaitetta eivät saa käyttää henkilöt, joilla on rajalliset fyysiset, aistilliset tai henkiset kyvyt tahi puuttuva kokemus ja/tai puuttuva tieto paitsi, jos he ovat turvallisuudesta vastaavan henkilön valvonnassa."
(= Seda aiatöörista ei tohi kasutada inimesed, kelle füüsilised või vaimsed võimed on piiratud või kellel puuduvad seadme kasutamiseks vajalikud kogemused ...)

Tuommoisen värkin kantoi vaimopahulainen kaupunkireissultaan Hänelle pihamaan ja puutarhan putsariksi, suostumatta olemaan - kokemusperäisistä syistä johtuen - tuo vaadittava turvallisuudesta vastaava henkilö.

Aitan nurkkaan!
Siellä käyttämättömänä parikymmentä vuotta avaamattomassa paketissa lojuneen pensasleikkurin viereen kokkakeppikoneen siirsi Hän.
Sinne sinne!
Koska lahjansaaja kokee,
ettei tunne olevansa kelpo (ks. kohta 4, neli) käyttämään konetta - syyntakeeton siis.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

torstai 8. kesäkuuta 2017

Hellantuutelis-hetki se vain oli

Tiistaisesta (ukki/lapsenlapsipuhelu) jostain syystä pukkii vahvasti mielen päälle Gunnar Mattsson ja hänen ne kaksi lapsenmielistä kirjaansa, vaikkeihan hän noin alas vajonnut kielenkäytössä, paitsi esikoisensa nimessä: Lapitip. Toinen isä-lapsikertomus oli jo hienosti Prinssi, joka Prinsessalle syntyi.

Vaikka mene ja tiedä, mitä muistan, sillä nuorukaisenahan nuo luin - innolla.
Ytimessä kumminkin: isän ja lapsen välinen tunneside - enemmän tietysti isän.

Matssonin koko tuotanto oli omaelettyjä avioliittoja, sairauksia, alkoholismia.
Gunnar näkyy kuolleen oman käden kautta viiskakkosena.


Aikalaiskriitikko Kerttu Manninen ihastui Lapitipiin:

"Avoimesti hellä, lapsimallinsa harvinaisen viisaasti oivaltanut ja rakastettavan veitikkamainen kirja viisivuotiaasta pojasta, hänen isästään ja parin viikon ikäisestä vauvasta. Äitiä tässä perheessä ei ole, eikä hänen poissaololleen liioin anneta mitään selitystä, vaikka isä huolekkaasti tarkkaileekin pojassa ilmenevän äidinkaipuun piirteitä. Koko tarina on valloittavasti 'lapitip', jotakin, joka ei ole, mutta voisi silti ollakin ihan' totta. Tekijän onnistuu totisesti saada lukija vakuuttuneeksi siitä että 'rakkaus on erikoinen tapa ajatella ja tuntea', mihin vanhaan totuuteen hän viittaa, sillä lapseen kohdistuvaa kiintymystä ja ymmärtämystä on harvoin näin täydesti kuvattu."

Mutta Prinssille teki Kerttu sitten lynkat:

"... silti en välttämättä ymmärrä tämän miltei mystissävytteisen isänrakkauden julkistamista kirjana, sillä lukijalle tulee jo jossakin vaiheessa nolo epäilys siitä, että isä suorastaan peilaa omissa tunteissaan ja hellyytensä kuvasteluissa. Positiivista periaatteessa on, että joku isä avoimesti ilmaisee isänrakkautensa meidän muuten pidättyvissä ja karuissa oloissamme, mutta kirjan kannalta etäytymä ei olisi ollut pahitteeksi - se teki 'Lapitipista' aidosti charmikkaan. Omasta puolestani työlästyn olemaan tekijän yksityisten tunteiden tarkkailijana sivulta toiselle, kuten uuvun jatkuvaan tilanne- ja perhevalokuvienkin katselemiseen."

Höh!
Kun just tuollainen juuri kiinnostaa.
Makuasia, makuasia!

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Älykäskin keskustelu

 
 
 

Käytiin illansuussa (lanka/känny)puhelimitse lämminhenkinen sukupolvien välinen (797kk/7kk) keskustelu, josta selvisi monta asiaa, ja ennen kaikkea tulinen tunneside.
Puhelu ei ollut pituudella pilattu, mutta kaikki olennaiset asiat tulivat läpikäydyiksi.

(nuorempi osapuoli paksulla tummalla, vanhempi vaalealla vapisevalla)

- Yyh!

Tauko.

- Ppprrrr prrrr.
- Eah! Eaaa yyy.

Pieni tauko.
- Trrr ... trrrrrrrrr.
- Yyy ... yyy ...


Tulisin sydämeen käyvin terveisin päätimme keskustelumme, sillä toisella osapuolella ei enää muuta asiaa tuntunut olevan; olisiko kaiken kukkuraksi tullut kakka-, pissi-, ruokahätä tai jokin muu karkuu. Toinen puoli, joka oli sananmukaisesti mennyt lankaan, olisi ollut siihen nähden valmis jatkamaan ajatustenvaihtoa, kun vielä karkailupuoli on jonkinlaisessa hallinnassa - minkä nyt yöllä tiuhemmin juoksututtaa.
Mutta hyvä näin: mitään ei jäänyt arvailujen varaan eikä sanomatta, ja jäljellehän jäi mitä älykkäin vaikutelma.

(Koska asianomaisista toinen ei osaa chätätä, vaikka kieli sanan kaltaista onkin, jouduimme siis puhepuolelle; malliesimerkki itse chättäyksestä löytyy City-kanavalta, jossa niin ikään tuli vaihdetuiksi tulisia terkkuja.)

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Kolumbaario

Muuan sivistynyt herrasmies käveli viikonloppuna Hietaniemen hautausmaalla hakien hautaa.
- Juuri sitä.
Aivan oikein.

Ja kun oli löytänyt, tehnyt kunniaa ja ihmetellyt yhä jatkuvaa vilskettä haudan äärellä, helatorstaista sentään jo reilu viikko, vetäytynyt läheisen pitkän rakennuksen ovelle, jonka ikkunalapussa luki Kolumbaario.
Hämmästyi uudemman kerran hautausmaalla useita tunteja vaellellut, mielestään siis sivistynyt mies.
Kolumbaario!
Kolumbaario?
Aikansa siinä yskiskeltyään, kopaisi ovea ja koska ovi raottui, astui sisään.
Nyt vasta tajusi, mitä vieras sana merkitsee, kun sisään astuttuaan ensimmäisenä törmäsi serkun miehen nimeen.
Sitten vasta tajusi - muka sivistynyt mies!


KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Naispoliisi

"Olen sitä mieltä, ettei maahanmuutto-ongelmaa voida ratkaista kadulla."

Jos vielä viime aikojen teemassa pysyisi ja vilkaisisi, millaista on poliisityö maahanmuuttajia pursuavassa Saksassa. Kuinka siellä kotoutuminen on onnistunut?

Antaapas naispoliisin, joka itsekin on on maahanmuuttotaustainen ja jonka juuret ovat Kreikassa, kertoa työstään partiopoliisina Ruhrin alueella.
Kaksoiskansalainen Tania Kambouri, Polizei. Kirjapamfletti: Naispoliisin rankka arki monikulttuurisessa Saksassa. Sancria 2017.

Naislisänä ovat omat jopa ylipääsemättömät vaikeutensa katupoliisina toimiessaan kulttuuritaustaltaan patriarkaalisten maahanmuuttajien joukossa. Ei tahdo turkkilainen, libanonilainen, Lähi-idästä tullut, niin vain taipua maan tapaan.
Käskyttäjänä kerta kaikkiaan ei voi olla nainen.

Merkintöjä:
  • Hätäkeskukseen soittaneelle maahanmuuttajalle ei kelvannut kahden naispoliisin apu: "Menkää pois, en tarvitse teidän apuanne." Ei toisellakaan yrittämällä.
  • Turkin kansalainen oli kääntynyt poliisin puoleen asuintalossaan kuuluvan metelin vuoksi. --- mies vaati minua riisumaan kengät. Työtehtävän aikana on täysi mahdottomuus, että minä ja työtoverini riisuisimme kengät. --- Hän sanoi vain sinnikkäästi: "Kengät jalassa ette pääse sisään. Meidän kulttuurissamme toimitaan niin!" --- tiesin, ettei hänelle todennäköisesti ollut niinkään kyse kengänpohjissamme olevasta liasta vaan pikemminkin symbolisesta likaantumisesta. Kenkien riisuminen on yksi merkki  Allahin kunnioittamisesta.
  • --- kolmella nuorella libanonilaisella --- Yksi alkoi täristä - ei kuitenkaan pelosta, vaan kiukusta. Hänestä näki selvästi, että hän olisi mielellään lyönyt minua. --- On alentavaa ja kiusallista, jos saksalainen poliisi - ja vielä nainen - ojentaa äänekkäästi.
Näitä samoja 'valtataisteluja' käyvät työssään ensihoitajat, lääkärit, linja-autonkuljettajat, konduktöörit, palomiehet, opettajat. Ja usein käy kuin Kambourille ja hänen työparilleen libanonilaispoikien kanssa: ei mitään tehtävissä, kun pojat tarkastuksen jälkeen taas jatkoivat naureskellen matkaansa - 'tunsimme olomme taas hieman avuttomammiksi'.

Sellaillanhan mitä tuolta vielä nouseekin:

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös