Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Pietarin opas I - L (vappu/t/v/oivotuksin)

I  = Iisakinkirkko
J = Jääkiekon MM
K = Kulkukoira-kapakka
L = Lenin

Takana Iisakinkirkko

Iisakinkirkko, kuten sanottua eivät nämä moneen kertaan rampatut rakennukset enää juuri katsetta käännä, mutta siinä nuo ohessa vilahtelevat niin kuin upea hevoskenkämäinen Kazanin katedraalikin Nevskillä.
Kommunismin aikana ei Iisakissa jumalanpalveluksia saanut pitää sen enempää kuin muissakaan temppeleissä: ateismin museopalvelussa oli kirkko, jossa sadalla kultakilolla voidellun keskikupolin (101 m) heilurin liikkeistä pääsi maanpyörimistä havainnoimaan. Nyt tuo Foucault’n heiluri on viety vissiin toiseen museoon turistivirtojen ja jumalanpalvelujen tieltä.

Jääkiekon MM-kisailu alkaa nousna viikolla 6.5. Pietarissa, joten siinä mielessä kirjallisuusmatkamme ajankohta ei osunut nappiin. Olisihan ollut kiva katsella A-sarjaan nousseen sukulaiskansa-Unkarin otteita Suomea vastaan 11.5. - toki tuonne vielä ennättäisi: matkaa nelisensataa kilometriä eli jokunen vähemmän kuin Helsinkiin.
Mutta onhan siellä hallilla palloiltu ja pari TSKA/Jokerit-matsia nähty. Tyydymme teeveehen.

Kulkukoira
on Taideteiden aukion ja Puškinin patsaan kulmilla sijaitseva
     kapakka,
missä matkamme päähenkilö
Anna Ahmatova kulutti aikaa
Stalinin rautakoura-aikoina runojaan lukien, viinaakin viljellen, ja minne epäsuosioon joutuneet taiteilijat kokoontuivat.
 Kulkukoirassa muutamalle seurueemme jäsenelle Leningradin piirityksestä hengissä selvinnyt mummovähä ylisti Mannerheimia Laatokan Elämäntien ylläpidosta ikään kuin salaa sotakumppani Hitleriltä.
 
Psst
tämä vielä salaisuutena, vain meidän kesken ja hys hys ...
Matkanjohtaja Penalta on lähiviikkoina ilmestyvä romaani opiskeluaikojensa Pietarista,
mutta siitä on kaiketi vielä vaiettava, vaikkei JS enää huoukaan. 
Siksi vain näin pieni mutta ryhdikäs kuva
Kulkukoiran ovelta.
 
Lenin - vieläkö Vladimir Iljitšistä jotakin? No tämän verran että patsaat on kaadettu tarkoin kaupungista. Yksi sentään on jäljellä - pilkattavaksi? - Suomen aseman aukiolla, jonka laitaan Allegro pyyhältää Helsingistä kolmessa ja puolessa tunnissa: lähellä, niin lähellä meitä on 5 miljoonan kaupunki, missä ei katseltava/kokeiltava lopu!
 
Takana Suomen asema

- Klara vappen, kaikki yökläiset!
 
1 - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7


torstai 28. huhtikuuta 2016

Pietarin opas E-H

E = Eremitaaši
F = Fontanka
G = Gogol
H = N meillä

Eremitaaši  on se julmetun iso museo, kuuden rakennuksen kompleksi, joista tärkein on Talvipalatsi, siinä kahdeksan hehtaarin mahtiaukion laidalla, Palatsiaukion, jonka keskellä kohoaa korkeuksiin Aleksanterin pylväs.
Iisakin kirkko aivan läheisyydessä.
Eremitaaši 
Nuo rakennukset on jo koluttu aiemmin, nyt tuskin viitsimme vaivautua katsetta kääntämään näihin tsaristisiin pytinkeihin matkatessamme ylpeinä kohti Leningradin piirityksen museotaSoljanoi pereulok 9, jonka seinälle on kiinnitetty kyltti muistutukseksi meille suomalaisille:
Leningradin piirityksen museoa
Fontanka on Nevan sivuhaara, kanava, jonka ylittää 15 siltaa. Päivät pitkät ravaamme Nevski prospektilla ja ylitämme Fontankan Anitškovin siltaa pitkin. Kaksi kookasta hevospatsasta sillan molemmissa päissä suojelevat siltaa ja sillankulkijoita; hevosten ja ohjastajien takia siltaa kutsutaankin kansanomaisesti, siis rumasti, kaheksan muluk...sillaksi. Me emme kutsu, vaan ihailemme suuresti patsaita ja ennen kaikkea komeita koristeltuja rautakaiteita, joita kaupungin kaikille silloille riittää.
Vau!

Fontankan Anitškovin silllan hepo Nevski prospektilla
Gogolin Nikolain, Dostojevskin sekä näkyvimpänä hotelli Europeiskajan takaisessa Taiteiden aukion puistossa olevaa Puškinin patsasta on useampaan otteeseen niskat kenossa ihailtu; jalustoja taputeltuamme olemme valmiit siirtymään Rikoksen ja rangaistuksen maisemiin.

Heinätorille, sinne kurjista kurjimpien ihmisten sekaan, sinne minne Raskolnikov hiipsi tapettuaan koronkiskojaeukon ja eukon sisaren, siirrymme nyt autolla metron sijasta, ja vaihdamme kulkumme jalkapatikkaan päästäksemme rikospaikalle eukon asuntoon.
Mutta mutta, nyt ovat portit sisäpihalle suljetut: turistien virta on sotkenut vakiasukkaiden asumisen.
No mitäpä tuosta!
Onhan se jo nähty, tuo tuhruinen kämppä ovenraosta sillä reissulla, jolla sisäpihalla seisoessamme oli yhtä meistä kuolema lipaissut: katolta pudota jytkähti kunnon jäämurikka hipoen, onneksi, pään sijasta olkapäätä murskautuen palasiksi pienimmän matkaajan jalkoihin.
Raskolnikovko vai Raskolnikovin haamuko yhä oli riehunut kerroksissa?

Mutta hei, H on käsitelty! On lopetettava tällä haavaa tähän.

Koronkiskurieukon takapihalla
1 - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Pietarin opas A-D

A = Ahmatova Anna
B = V meillä
C = CCCP
D = Dostojevski Fjodor

Piirityksen uhrien haudat löysimme, kuten eilen ilmeni.

Ahmatovan hautaa (1889-1966) Komarovosta eli Kellomäestä Karjalankannakselta emme löytäneet vaikka kuinka kuoppaista tietä kuljimme ja kolusimme, koska jouduimme Repinon kalmistoon.

Ahmatovan kääntäjä, Anneli Heliö, oli Ahmatovin haudalla saanut sysäyksen, oikean sähköiskun, Annan runoihin -90-luvun alussa. Samaa sysäystä haimme mekin. Huti tuli.
Onneksi sentään A.A:n runot Heliön kääntäminä ovat liki kaikki nyt luettavissa kokoelmassa Olen äänenne

Dostojevskin hauta (1821-81) olisi löytynyt sieltä Moskova-hotellin vastapäiseltä Aleksanteri Nevskin luostarin Tihvinän hautausmaalta. Se sitten seuraavalla kerralla kaikkine muine merkkihenkilöineen: Tšaikovski, MusorgskiRimski-Korsakov, Rubinstein ...

Hautoja enemmän kiinnostavat kodit.
Ne löysimme. Kummankin kirjailijan aivan Nevski prospektin tuntumasta.


Ahmatovan kotikolhoosin, Liteinyi Prospekt 53, löysimme Fontankan talosta, Sheremetjevin palatsin pihasiivestä, sen missä runoilija eli vainotuimmat vuotensa 1924-1952, jolloin Iso CCCP ei hyväksynyt pienen ihmisen ääntä. Puolihulluksi nujersi puolue puolueettoman naisen - tosin muukin: Anna näet muutti tuohon kommunalkaan taidehistorioitsija ja avantgardeteoreetikko Nikolai Puninin luo. Harmi vain että samassa taloudessa asui myös Puninin ex-vaimo. jne. jne.

Dostojevskia ei CCCP ehtinyt vainota omalla vuosisadallaam, mutta tsaari Nikolai I kyykytti sitä perusteellisemmin, jopa niin että Fjodor jo seisoi ammuttavien rivissä, kunnes 'armahdettiin' puoleksi vuosikymmeneksi vankileirille Siperiaan.
Niin ja alituinen rahapula vainosi myös, pelimies kun oli.
Kodit vaihtuivat tuhkatiheään, mutta aina vaatimuksena oli kirkon läheisyys ja kulmatalosta kulmahuoneisto:

 
Dostojevskin koti, Kuznechnyi pereulok 5/2, Vladimirin kirkon lähettyvillä, on kotimuseona kaikille avoinna, se missä kirjailija kirjoitti Karamazovin veljekset ja missä asui kolme viimeistä vuottaan ja missä hän yhtenä aamuna ylös noustuaan totesi: "Tänään minä kuolen."

Isä kuoli tänään
kirjoitti tytär savukerasiaan
 
Vaan olkoon jo kosketeltava hipelöity ja konkretia kosketeltu.
On aika suunnata abstraktion ja fiktion puolelle, sinne Pietarin Heinätorille Rikoksen ja rangaistuksen maisemiin Raskolnikoviksi Raskolnikovin paikalle, vaikka ei siellä enää heiniä, eikä kai huoriakaan, kaupan ole, koska ei hevosiakaan, sillä koko kaupunki on muuttunut hurjiksi hevosvoimiksi:
»Jo ennen kuin hän ehti Heinätorille...






















1 - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Санкт-Петербург - Sankt-Peterburg

Kertoisiko päivä päivältä kuin Krakovasta urinaaleineen kaikkineen, vai?
Tai sitten aloittaisi aikojen alusta 1703, jolloin Pietari Suur...

Neljän päivän reissusta riittäisi kertomista loppuiäksi ja -elämäksi, kuten lukuisista aiemmista reissuista Leningradiin ja Pietariin, joten jääköön kronologia ja hypätkäämme suoraan haudoille ja järkytykseen Piskarjovkan hautausmaalle, minne on haudattu Leningradin piirityksessä (syyskuu 1941 - tammikuu 1944) kuolleita siviilejä puolisen miljoonaa. Näiden loputtomien stalinien ja hitlerien, joidenlaisten loppua ei näy, päähänpiston uhreja.


Laajat hautakummut kuin ojitetut hyvin hoidetut peltosarat kahdenkymmenenkuuden hehtaarin alueella ikuisen tulen takana, jatkuvan surumusiikin soitossa. Kivettyä käytävää pitkin kävellessä kohti äitipatsasta pureutuu keväinen vilu sielun syvyyksiin:
 - Oi äiti äiti, synnyttäjä - tätäkö varten?


Pois poistumme.

Ilolle käymme; mitä jos sinne Kulkukoiraan, sinne missä Ahmatova, vainottu vaimennettu, pakeni hauskanpittoon.

Tai Nevskille pyörimään.
Lystinpittoon iliman aikojaan. Tai hei, onhan täällä Irish Pubia ja Cuba-clubia. Neljää päivää nyt tässä ruveta suremaan!
Iloa irti vaikk' syrän märkänis!

Ei kun metroon ja syvyyksiin iloja kohti.

Vaan jääkööt ne tarinat huomeniksi, ylihuomeniksi tai peräti salaisuuksiksi suusta suuhun kulkeviksi - niin kuin niin moni asia tässä maassa.
Samizdatilla on henkikultaa varjeltu mahtimiesten kyyliltä kautta historian.
 
Rintala: Leningradin kohtalosinfonia

1 - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7

torstai 21. huhtikuuta 2016

Tulossa kirja

Ei. Elekee elekee!
Ei tässä elämässä minulta, mutta muilta. Antaa muiden kärsiä sekin häpeä.

Anna Ahmatova (1889-1966) pakeni aikoinaan, vuonna 1912, Pietarista ensimmäistä kirjaansa, 300 kappaleen omakustannetta, Ilta, Vetšer, Italiaan saakka, missä bussissa istuessaan kadehti kanssamatkustajia:
"Miten onnellisia he ovatkaan - heillä ei ole kirjaa, joka ilmestyy kohta." *Volkov

Kalle Päätalo ei ole vielä lähelläkään kirjan julkistamista 14. Iijoki-sarjan osassa Nouseva maa, jossa tuplakierroksella olen lukusilla. Vasta rakennustöiden sekä Lainan kanssa riitelyn lomassa harjoittelee kirjottelua ja kirjoittelee pohjoisen lehtiin: rakkauskertomuksia läyryää Nyyrikkiin ja raavaiden miesten juttuja pudottelee Pohjolan Jätkään. Eletään vuotta 1945, Kalle 26 v - siitä on matkaa huitkotva vuoteen 1958, jolloin esikoinen, Ihmisiä telineillä, ilmestyy. Muuta häpeää Kallella on kyllä ollut nokko.
Eeti-sisko kyselee että "Maallisen kunnian vuoksiko sitte opettelet kirjottajaksi?".
- En senkään vuoksi - yksin. Minulla vain haluttaa oppia kirjoittamaan. Tietennii omassa mielessäni toivon, että vaikka joskus eläsin kirjottamalla. Eikä tuntusi noitumiselta kipene kunnijaakaan! Sen vastapainoksii kun jouvuttiin kasvamaan kunnan elättinä ja kuulemaan ja painamaan pahkaasa kun toiset muistutteli.


Mutta nyt kiireen vilkkaa linja-autoon, jossa taitaa oppaan reikää täyttää mies, jolta toukokuussa putkahtaa matkanpääkaupungista kirja - on siis kirjapaksuna/-tiineenä tällä hetkellä! - ja joka vie muutamaksi päiväksi rajan yli aivan toisenlaiseen maailmaan, toisenlaisille silloille, melko erikoiseen maahan, ihmisuhreilla rakennettuun Ahmatovan ylettömän rumaan ja kauniiseen kaupunkiin.

Taas yhen kerran.

Nevski prospektille kuleksimaan, Nevan kanavasiltoja ylittelemään.
Iliman aikojaan.

Filmiä
viimesen päälle

1 - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Giacomo Puccinin Gianni Schicchi

shyshhsh...
Kävimme oopperassa.
Mikä hitto siinä on, että meni minne tahansa ylevämpään tilaisuuteen, varsinkin missä kuuluu korkealta lähtevää laulua tai soittoa, niin kohta alkaa uinunta?
Huolimatta esityksen hyvyydestä tai kehnoudesta.

Onkohan ko. tällä mitään tekemistä immuniteetin, immuunijärjestelmän kanssa?

Ei se syvään uneen vaivuta, torkahteluttaa vain aika ajoin, päätä viskoo.

Niin eilenkin iltapäivällä, syönnin päälle.
Varmaan osasyynä oli myös päiväunien väliin jääminen.

Esitys oli ponteva - kaikinpuolin mielenkiintoinen. Kunnioitettavaa työtä.
Sami Ryynänen -  Schicchi, veijarihuijari, testamentin purkaja -  lauloi hahmonsa eläväksi, vaikka tämä Danten Helvetistä oli takaisin elonvaellukselle tuppautunutkin. Hauska. Motto nykyajan eläjän mallin mukainen: Paskanko väliä tulevasta, kunhan hetkessä hauskaa!
Sofia Soininen Schicchin tyttärenä uletti äänensä aplodien arvoiseksi.

Perinnönjakajat, nuo vainajan ääreen kokoontuneet tekoitkuiset ryökäleet, saivat kunnolla nokilleen. Saivat mitä tilasivat! Näppejään jäivät nuolemaan.

Lavastukseen ja puvustukseen ja 'naamiointiin' oli satsattu.
Mitään ei oltu hutaisten tehty.

Yleisö viihtyi, me mukana.

Ja entä itse musiikki: pianisti Kemal Achourbekov jaksoi täyden tunnin yhtäsoittoa! Eikä ollut mitään pimputusta!
Ei ihme jos Remu joskus Joensuussa Kemalin kanssa esiintyessään oli kesken laulantansa ihastellut: - Vikkelät sormet hällä.
Olisiko kenties kehuissa ollut myös mukana mukanapysymisen tuskaa?

Näyttipähän esitys taas ihmisen taidon ja sen, että on ihmisistä muuhunkin kuin miekkojen kalisteluun. Valitettavasti tahtoo vain olla niin, että kalistelijat määräävät kansakuntien suunnan.

Mutta ei kulttuuria niin vain tapeta.
Bravo! Bravo!

Joensuun konservatorion ja Pohjois-Karjalan ammattiopiston opiskelijat!

 
+5°C hiihdot 22 km / 932 km /€
Voimassa myös


perjantai 15. huhtikuuta 2016

3.33.33


Kellotettiin eilen, molemmille, viidenkympin aika, jolla Hakulis-Veikko voitti olympiakullan Oslon Holmenkollenilla 1952.
Samassa ajassa - 3.33.33 - olimme maalissa, matkaa tosin kertyi vaivaiset 31 km 990 m.


Piti kokeilla Hyytsaaren pohjoisrantaviivalla, miten sydänvaivaiselta, katetriablaation läpikäyneeltä sivakointi onnistuu.
Ihan kelposuoritus.

Veikko sentään silloin vastikään vaivaiset 27 v täyttänyt.

Piti avata laskukirja, jonka sivuille nuori hiihtoniilo, vihkojen puutteessa, on liimaillut ihanteensa kuvia:

 
+4°C hiihdot 32 + 7 km / 910 km /€

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Anna Ahmatovat julki


Anna Ahmatova hörde till min ungdoms stora favoriter - hon är alltid lika aktuell. Claes A

Eipä noissa kirjanjulkistamistilaisuuksissa ole juuri tullut palloilluksi; näin pöndeläisenä pääse kun suurin osa pääkaupunkipiireissä pyörimässä. Eikä niin väliksikään. Pakarisen Reijon Puruvedenkalastajat oli viimeksi.

Eilen sitten olin. Jäi  sopivasti ilta-aikaa kun EVVK-mielenosoitusmarssia henkitoreisen kunnan puolesta marssivat - väittävät pakanat ettei muka muunlaisia mielipiteitä ole kuntalaisilla kuin jotta hanttiin vaan eikä minkään Kiteen kanssa kuntaliitosta! - eikä selvää tosiasiaa tullut mieleenkään lähteä vastustamaan. Toivottavasti marssijärjestys säilyi toisin kuin Linnan Pentinkulmalla.

 Anna Ahmatova Olen äänenne. Kootut runot 1904-1966. Kirjokansi.



Tuommoinen valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriteko Joensuussa eilen virallisesti julkistettiin. Käännöskirjallisuus täydentyi yhdellä välttämättömyydellä. Kääntäjä Anneli Heliöltä kului suomentamiseen parikymmentä vuotta siitä hetkestä kun hän vaikuttui runoilijanaisen mielenmaisemasta Karjalankannaksella:

"Ystävyyteni Anna Andrejevna Ahmatovan (1889 – 1966) kanssa alkoi Komarovossa, entisellä Kellomäellä, Terijoella kesällä 1992. Komarovon datšallaan, Suomenlahden rannalla, Ahmatova vietti suurimman osan ajastaan vuosina 1955 – 1965, hänen hautansa on myös siellä.
-
Ensi kosketuksen Anna Andrejevnaan sain hänen haudallaan. Meitä oli pieni joukko venäläisiä ja suomalaisia, jotka kävimme yöllä venäläiseen tapaan kohottamassa maljan hänen terveydekseen, koska hän jatkaa elämäänsä meissä. Seuraavana päivänä oli toinen tapaaminen Anna Andrejevnan kanssa. Muistotilaisuudessa, hänen haudallaan venäläiset ja suomalaiset runoilijat lukivat omia runojaan, minä lausuin tilaisuudessa Ahmatovan Pohjoisten elegioiden Kuudennen runon, joka kertoo ajasta ja muistamisesta."

Anneli Heliö on tehnyt varsinaisen maankaatourakan suomennettuaan tuon C.A:n nuoruuden idolirunoilijan, venäläisen Ahmatovan runot, liki kaikki löydetyt. Yli 800 sivua kuvin ja elämäkertatiedoin.
Niin, kaikki löydetyt ja tiedetyt: Ahmatovan runoista suuri määsä säilyi vain 'muistin kirjallisuutena'  samiztadissa, kädestä käteen, suusta suuhun ja mieleen opeteltuina,  joita ei suurin surminkaan voitu paperille painaa, koska ne olivat kaukana oikeaoppisesta sosialistisesta realismista. Vrt. harmsiaadit.

Hengenlähtö tai ainakin vankileiri olisi ollut kirjailijan kohtalona, mikäli kirjallista todistusaineistoa olisi löydetty. Annan ensimmäinen runoilijamies teloitettiin, kolmas, taidehistorioitsija, menehtyi vankileirillä ja oma poika Lev Gumiljov vangittiin tämän tästä.
Anna itse säästyi vankeudelta, mutta eli alituisen pelon puristuksissa.
 
Et ole elossa,
et nouse lumesta.
Kaksikymmentäkahdeksan iskua pistinten,
viisi haavaa
luotien.
Katkeran paidan
ystävälleni ompelin.
Rakastaa, rakastaa verta
Venäjän maa.

 

 
Että semmoisessa tilaisuudessa läsnä eilen Ahjossa Joensuussa.
 


+6°C hiihdot 20km / 871km/€

 
 Voimassa myös

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Päntän äijänä pian?

- Kyllä se jo kestää. - Vaikka hevosen se kestää!

- Yksiöinen jää! - Hurjako sinä olet?
--
- Kyllä se taasen hukuttaa itsensä!
--
- Siinä se nyt on! Enkö minä jo sanonut, että alkavat olla Päntän ukon putoamisajat ...
--
- Se oli nyt neljäs kerta, kun sinä hukuit peräti, puhumattakaan pienemmistä porskahduksista. Muista, että jos vielä pudotat itsesi, niin minä en vedä, vaan painan syvemmäksi ...

Jäähimoinen Päntän äijä, äijän emäntä ja väkivahva seppä Toropainen ovat nyt neljättä kertaa vakavamman paikan edessä, jos siis niitä lukemattomia pikkupolskahduksia ei oteta huomioon, Haanpään laskujen mukaan.

Ja Matshan kertoi täkäläisen jutun Kessu-Heikistä, jolla oli pänttämäinen himo ja kiihko kiiltäville jäille, rantamaisemissa kun asui: moottorilentäjän läppähattu päähän, veskelkka eteen ja Jänisselälle päin!
Humpsahti onneksi ennen syvemmälle joutumista, onnistui kähniytymään veskelkan työntöaisalle varpailleen seisomaan, siinä sitten suu vesrajassa ölähteli ja öyhki. Rannalle oli näyttänyt meijerin pojista, jotta siellä on norppa pulassa. Sieltä sen Ape sitten onki.

Sitä minä tässä vaan
Haanpäätä ja Matsia
 jotta jos,
kun,
ja että ois,
kun niin kaunis
päivä, jottei ihan
hukkaan tärväytyisi, ois pyhä tarkotus lähtee, tuota, tuonne,
                      ehtimään valakosta viivaa rannoilta,
semmosta meinaan suksien alle käypää ...

 
+8°C hiihdot 13km / 851km/€

maanantai 11. huhtikuuta 2016

3-suinen miniä

Välttelen kaikki pinnalle nousevat kaikkien kehumat asiat niin pitkälle kuin mahdollista. Yleensä vouhkaaminen merkitsee huonoutta eli halbaa. Kännykkääkään en vielä omista! Eikä minusta autourheilu ole mitään urheilua, politiikkakin on pyl....
Tuomas Kyröä en ole lukenut paitsi tuon lukukansan kouhkaamisen takia niin myös televisioesiintymisten takia, niin kun en Tervoakaan, ja sitten kun sillä ne puikulapartahaivenet ja ...

- Ei ennenkään niin miksi nyt, per ja kele!

Hittolainen!
Ei tarvitse peiliin enää katsoa kun näki pyhänseutuna näytelmässä itsensä kuvan: Mielensäpahoittajahan se tässä narisee, Kyrön tekele ilmielävänä - ja näin lähellä!

Vaikuttavassa näytelmässä tässä oltu! Sitähän tämä, kun edelleen päähenkilönä palloilen.
Siis
Riäkkyteatteri oli jälleen kerran talvipuhdetöinä saanut aikaan oivan paukun: parituntisen näytelmän Tuomas Kyrön Miniästä.

Huvitti, nauratti ja potutti.
Sitten jopa itketti tovin ukko ihmisen nimiseen sairauteen sairastunutta herttaista Herttaansa, Sari Hirvonen, hoitaessaan. Kummasti tepristäytyi Mielensäpahoittaja hoivatun, jalkaa potevan roolistaan päästessään asiaan: huolehtimaan ja syöttämään laitostunutta elämänkumppaniaan.

Teatteri on siitä hyvä taiteenlaji, ettei kaikkea tarvitse yksyhteen esitttää: simultaanitulkkaustakin suomen kielestä suomen kieleen voidaan aivan tuosta noin vain vedellä, ja rahi voi toimia autona,
kolme miniää samassa tilassa vallanmainiosti käy yhtä esittämässä. Ja nimenomaan Ihan livenä! niin kuin käteen käyvä napakka näytelmäbrosyyri asian esittää selvittäen, että kyseessä on Riäkkyteatterin ensimmäinen 3D-esitys, kolmen Daamin show!

Hyvin hyvin 3-habituksinen miniä sai asiansa julki 3-suisena! Nautinnolla katseli väki, joka oli runsaslukuinen, niin Minna Penttisen, Auli Partion kuin Mammu Koskelon minnaa; jokainen toi kummasti ulottuvuutta Liisa-miniän olemukseen.

Antti Litja on kuulemma näytellyt filmille Mielensäpahoittajan karvareuhkassaan; Litjan olen nähnyt joskus muinoin meidän neljän kiekerössä juoksukaverina Pääkaupunkijuoksussa, mutta elokuvaa en. Enkä yhtään Kyrön kirjaa ole siis lukenut, alussa mainituista syistä. Silti uskallan sanoa, ettei Anttikaan olisi paremmin vetänyt Mielensäpahoittajan osaa appena kuin Jorasmaan Ilpo, meidän entinen kunnanjohtajamme! Mimiikka natsasi.

Kyllä  Mielensäpahoittaja-Ilpon pitkä silmänisku kaiken lopuksi kertoi kaiken: siivilöiden saadaan asiat rullaamaan. Ja mukana menossa ollaan, vaikkei siltä näyttäisikään. Saihan tämä känä Venäjän kaupankin rullaamaan ystävyydellä, avunannolla ja totuudentorveudellaan Sergein ja Ljudmilan kanssa!
Ja 3-suisen miniänsä henkeä haukkomaan.

- Antakaa meidän purppasta! Koittakaa kestää - on meillä jotain annettavaa elämän jatkumolle. Muutakin kuin hiihto ja peruna.

Valitettavasti tästä riemusta jäävät rannalle ja osattomiksi syrjempänä asuvat siellä Helsingeissä, Tampereilla ja Turuissa, mutta kaipa korvikkeena sielläpäin laitosteatterit jotain vastaavaa saavat aikaan esitettäväksi.

 
+6°C hiihdot 22km / 838 km/€ km
ks.  VOIMA

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Yöpakkaset

Yöpakkasiksi taisivat sanoa Suomen ja Neuvostoliiton välisiä suhteita aina silloin milloin Brežnevin ja Kekkosen suutelot harvenivat - noin väärin oikaisten sanottuna.

Kunnon moiskauksellahan ne miehet siitä sitten selvisivät aina Hruštšovista Gorbaan. Putiniin eivät taida miesväliset imaisut purra.

Vaan aasinjääsillasta takaisin hiihtämiseen: yöpakkaset tulivat ja varmaan tuleva viikko tarjoaa jäärantahiihtoja jokaiseksi aamuksi. Ketä sitä nyt tähän hättään moiskauttas?
Tai parempi kuin ei ketään, jotta kausi jatkuis ja jatkuis ...

Comeback siis pikapikaa; ei hukkaan mennyt suksen liimaus.


Heti aamutuimaan porautui aurinko silmien läpi aika ilkeästi, vähän kuin hammaslääkärin pora suuhun, muuten kyllä lämmöllä lepyttäen koko tienoon.
Joutsenpari oli äänestä päätellen kuhertelemassa kauempana sulavesissä, salmensuun sulilla, siellä minne hirvilauma viikko kaksi takaperin vajosi ja hukkui. Leikitelköötpä nyt kyllikseen ja jemmaan asti: sittenhän siitä on leikki kaukana kunhan perillisiä pukkaa, pikkujoutsenkaulamutkaa alkaa kohoilla ruoikoista.

Ovat ne nämä keväiset aamut herkkuja, on jotenkin kummallinen tunne, ettei niihin verokarhun käpälä yllä.

Sitten siihen kakkuun koristeeksi vielä saunaa ja Kaisaa (Kallesta puhumattakaan!), niin jo vot - elämä on. Mitään pitkäkaulaisten kaulusherrojen veroparatiiseja tähän syntymävajavainen, köyhä, puutteenalainen ja mitä vielä enää tarvitse, ällyä kaivatakaan!


+7°C hiihdot/ 816 km/€ km


torstai 7. huhtikuuta 2016

Jäähyväisten tuntua

2 pointtia jäähyväisistä:
  1. Jäät haurastuvat ja sulavat jalkoihin, on hiihtokausi taputeltu.
  2. 30-vuotinen 7000-sivuinen KK-urakka on pariakymmentä sivua vaille.
Molemmissa oma tuskansa ja pitkäpiimäisyytensä, mutta ilomielen puolella kumpainenkin.

1.
Kahdeksansatanen hiihdossa täyttyi tänä aamuna järven rannoilla. Eilispäivän sadetihku oli lakannut, yöllä lämpötila ollut alimmillaan +2,6°C.
Jäät paljaina lumesta. Niemen pohjoisrannalla märkää lunta sen verran että hiihtää voi. Kun tuulenkin sai jäämään niemen taakse, niin mikäpä ei ollut lykkiessä kymppiä vaille jäänyt kasisatanen täyteen.

Joutsenpari yhä laklattelemassa; pariskunta oli jo edellisinä aamuina intoillut lahdenpohjukassa, kurvailemassa, lentelemässä, luistelemassa, ääntelemässä, toisiinsa tutustelemassa, kuhertelemassa.
- Eikös nuo oo kuin myö! ehottelin siinä kanssahiihtäjälle.
Hymähti.

Tonnitta jäi tänäkin talvena, satasen vähemmän kuin edellisenä.
Kyllä siinä kieltämättä jo sellaista hienoista haikua ilmassa leijailee, ettei tätä ikuisesti kestä, tätäkään iloa: lähtö lähenemässä, vuodet vähenemässä. Kunhan vielä jokunen vuosi edes.

Mutta periksiantoa ei tule: vielä liimaan irronneen suksenpohjan uusien talvien varalle.

2.
KK-urakan loppu on lopullisempi. Viimeiset 18 sivua Amerikan kirjallisuutta kun nielaisen niin johan kaikkien kansojen kirjallisuus on hallinnassa Mesopotamian Gilgames-eepoksesta, Kreikan Aiskhyloksen Oresteiasta Amerikan 1970-lukuun saakka.

Philip Rothin (1933-) tuotannosta ainoastaan Portnoyn tauti on ehtinyt KK-sarjaan, se nyt tässä ruodinnan alla.
Portnoyn Alexanderia painaa suuri syyllisyyden tunne ja Roth kellistää hänet psykiatrin petille pitkäkseen. Tämän Alexanderin syyllisyys-/syyllistäjäpointteja ovat jiddische Mamma ja ummetuksesta kärsivä juutalaisisä sekä, lopullisesti, äitiä muistuttava goy-tyttö - ei ei orgoita sellaisen tytön kanssa!
Kirjan viimeinen virke kuitenkin kuuluu:
 
"So. Now vee  may perhaps to begin. Yes?"
 
Eli jos, mistäs sen tietää, noudattais yllä olevaa:
tuplais KK:n, kuten Iijoenkin!
+6°C  talven hiihdot/ 800 km/€ km
 
 

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Oppi ojaan kaatanut


Lautapoikana miestentöissä viimeksi, tänään taas mies työssä.
Lautataapelin juurella, voisi sanoa. Lautapojasta lautamieheksi - ylennys, kai.

Mutta miesten töissä joka tapauksessa, vaikka ukkotuomari nainen olikin.

Käsikähmässä ollut nuorukainen jonkun toisen kanssa, eikä niin vain pienesti, koska lautamiestä tarvittiin. Tai siis kahta lautamiestä, joista toinen oli nainen.
Pitää olla vähintään törkeä pahoinpitely ja parin vuoden linnatuomio odotettavissa, vasta silloin lautamiehet astuvat tuomaroimaan tuomiopöydän taakse. Muuten mennään pelkällä tuomarilla.

Semmoinen on nykymeno, valtion säästötoimenpide.
Mutta tulipa kirjavalikoimaan lisää vaihtelua, eikä aina Kallea Kallen jälkeen.

Pykäliä tutkittiin ja lakikaariin käsiksi käytiin.
Tuomio julistettiin.
Ehdollisella vankeustuomiolla selvisi. Olivat sopineet riitansa, lapsikin vatsassa kasvamassa.

Kyllä se pahalta tuntui kun oma oppilas oli lain syrjään polkaissut ja odottavaa vaimoparkaansa kaltoin kohdellut, pieksännän puolelle lipsahtanut.

Oli oppi pahasti ojaan kaatanut.

Nytkö tässä opettaja opetuksensa tuloksia tuomitsi,
omaa nilkkaansa hieroi?

+5°C  talven hiihdot/ 776 km//
ks.

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Miesten töissä

Kurapuku päälle ja silleen.
Ehkä yks perkele huulilta ei pahitteeksi olisi lipsauttaa, niin olisi katu-uskottavampi. Tai siis miesmäisempi, eikä mikään kirjatoukkateoreetikko.
Kenttäsirkkelille.

 
Sateli, mutta tulipa tulostakin kun pistettiin saha soimaan ja pirra pyörimään:


Pakko oli vähän päätä lepuuttaa, päästä tuulettumaan kevät vihmaan ja työnlaitaan.
Sen verran järkyttävää, vaikka jo toisen kerran ja tuttua tekstiä, oli illallinen luenta Kallen mielisairaalaan joutumisesta miehen omin sanoin sisintä koskettaen.

Työstä puolikuollut mies hoippuroi kirveensä kadottaneena, sahanteränsä ja suksensa katkaisseena Kuusisen yläkertaan ja nielaisi nyrkillisen uni- ja hermopillereitä kitaansa.
Seuraava herääminen oli kaltereiden takana Hatanpäässä:
"Olen mielisairaalassa, hullujenhuoneella!" "On tämä isku äidille." 
Aivan kuin isä-Hermanni aikoinaan.
Mustasukkaisuuden ja yltiöpäisen työnteon riivaama mies on vielä mahtavilla voimillaan kuulemma riehunut sairaalassa rautasänky pään päällä niin että on tarvittu melkoinen miessakki ennen kuin 'karhu' oli kellistetty.

Mutta siihen sitten loppui päässä jatkuvasti vonkunut Lasihelmiä:
 
... Mut katkerasti huomata sen sait,
se oli helmi, mut lasihelmi vain.
 
Eipä ihme jos Kalle monta kertaa noitui ja sadatteli, että joutui uudelleen, toisen kerran kokemaan kirjoittaessaan saman henkisen tuskan kuin ensimmäisellä kerralla livenä oikeassa elämässä!