Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-lautamies, emeritus ope

torstai 3. maaliskuuta 2016

Me keskitysleiristä jotenkuten selviytyneet

Konzentrationslager-rumilus työntyi silmille koepaperissa jonkin virkkeen yhteydessä, toisen kerran kompastuskivenä oli Galgenshumor.

Sivistystä oli ensimmäisellä kerralla nähtävästi vähemmän kertynyt lukiolaishabitukseeni, koska humeetti ei millään suostunut ulostamaan merkitystä.
- Kon-zen-tra-tions-lager. Konzent-ration-slager. Konz-ent ....

Vaikka kuinka tankkasin ja katkoin sanahirviötä, niin ei kun ei auttanut. Ei auennut. Yheksänkö virhepistettä se Irma taas sai sivun laitaan merkitä - vai miten se virheistä rokotti? Joka tapauksessa ykkönen pitkän miinuksen kanssa lopussa jökötti tuon tuostaan.
- Konserttileiritraditioksi kääntyi.

Galgenshumor oli itsestään selvä tapaus, vaikkei hirsipuuhuumori Irmalle kelvannutkaan, maksimimiinukset punakynäristein merkitsi taas vaivan palkaksi huumoriton lehtori. Pyh!

Olen muuten koko ajan menossa tässä vakavaan asiaan, kuten otsikosta näkyy, mutta minkäs ajatuskululleen voi: jos se haluaa poiketa suoraviivaisuudesta, kuten aina haluaa, niin juostaan sitten sen mukaan.
Ja jos tila, Lebensraum - ähää, kyllä jotakin vielä hyvinpitkästä saksasta juohtuu mieleen ja Hitlerin halutkin tiedän - , loppuu niin jatkaa voi huomenna. (Morgen morgen noch nicht heute, sagen alle faulen Leute.)

Sitä tulin sanomaan ja huikkaamaan, että ei turhaan ole Lire-lehti nimennyt vuoden parhaaksi elämäkerraksi eikä sille turhaan ole myönnetty Jean-Jacques Rousseau -palkintoa vuoden 2015 parhaasta omaelämäkerrasta. Kehuttu siis tätä viidentoista ikäisenä keskitysleiriltä selviytyneen ranskalais-juutalaisnaisen ohuttakin ohuempaa kirjasta Isä, et koskaan palannut.

Samoilla Birkenaun sannoilla seisoimme elokuussa 2015 kuin Sinä Marceline Loridan-Ivens 71 vuotta aikaisemmin vuonna 1944. Se Mengelen laboratorio oli tuhottu, sen tohtorismiehen jonka sinä kohtasit silmästä silmään ja joka osoitti sinut junajonoon joka tuhoamisleirin sijasta vei Bergen-Belsenin keskitysleirille töihin - sinne missä sieraimet eivät enää haistaneet palavan ihmislihan hajua.

12 -  3 -  4 -  5 - 6

Kahta asiaa ihmettelen, mutta tietysti uskon kun kerrot: sitä että ei ollut mukava palata kotiin ja tätä että
"Kanssani leirillä olleet naiset, niin menehtyneet kuin takaisin koteihinsa palanneet, olivat olleet kaikki samaa joukkoa, me kestimme kärsimykset yhdessä, koskaan en kokenut sellaista rakkautta kuin siellä. Nyt tiedän että he olivat minun perheeni, enemmänkin kuin perheeni."

-1°C hiihdot 13km / 463 km//€

6 kommenttia:

  1. Minäkin luin tämän juuri muutama päivä sitten, hieno kirja.

    Se läheisyys, joka on syntynyt yhteisestä kärsimyksestä, on varmaan samaa kuin sotaveteraaneilla. He tietävät, että saman kokeneet ymmärtävät. Isälläni oli parhaana kaverina koulukaveri, joka kuoli vähän ennen kuin isäni, minkä jälkeen hänellä ei ollut enää ketään, joka olisi tiennyt saman, mitä hän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MM

      kärsimys yhistänee enemmän tai ainakin syvemmältä kuin onni ja menestys?
      (Pienissä määrin koin sen pitkissä juoksutapahtumissa: mitä tiukemmalle otti itellä ja juoksukumppaneilla sitä enemmän kuului porukkaan, myös tuiki tuntemattomien! Ja varsinkin rääkin jälkeen.
      Huvitti eilen kun Juhaug Kanadassa veti taas tapansa mukaan uhkatiukille ja Jacobsen lähti mukaan alkukarkeloihin roikkumaan, niin Eurosportin selostaja käytti sopivaa verbiä kisan loppuvaiheessa J:n hyydyttyä: - Olisikohan Jacobsen kitunut liian kauan Juhaugin vanavedessä. )

      Poista
    2. Piti kirjoittaa tuolla edellä korsukaveri eikä koulukaveri. Pappikin sanoi hautajaispuheessaan, että korsukaverin menetys joudutti myös Fransin kuolemaa.

      Hyvä, että keskitysleireistä edelleen muistutetaan. Marceline Loridan-Ivens alkaa olla viimeisiä henkilökohtaisia muistelijoita.

      Poista
    3. MM

      yksi ehdottomasti parhaista keksitysleirin selviytymistarinoista, ihmisuskoa antavista tässä: http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/ihmisyyden-rajalla/

      Poista
  2. Luin 50-luvun lopulla Anne Frankin päiväkirjoista kertovan teoksen. Se oli aika lailla erikoinen kokemus poikien seikkailukirjojen jälkeen.

    Taitaisi olla taas aiheellista tutustua aiheeseen, kun alkaa noita kaiken maailman katupartioita ilmaantua. Ja muutenkin panee ajattelemaan vaikka mitä, kun uutisia kuuntelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EJ
      Anne F on niitä peruskirjoja johdatuksia leireille, surulle.
      Jos et oo toista F:ää lukenut niin ehottomasti kannattaa eli tuo Ihmisyyden rajalla jota ed. kommentissa MM:lle suosittelen.
      Siinä samalla opit logoterapioimaan (ja ilimasin)!

      Poista