Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-lautamies, emeritus ope

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Da!

Ihan vapisuttaa, odotuksen kuume. Kilon kirjasta olen reilut sata grammaa lukenut. Harvoin näin yli-innostuneena: kun maha yhdenäkin menee kuralle niin siitä sen huomaa, jännityksen, innostuksen - tai pelon. Pelon: entä jos ei sittenkään täytä odotuksia?

Parasta kun käyn vilkaisemassa pihaliiterin nurkkaa pohjustukseksi. Pitää jalat maassa. Siinä talonpoikaisarkkitehtuurissa ei mahtavuus loista niin kuin loistaa Nevskin varren rakennuksissa, rumimmissakin.

Pietari ei ole kaupunki, se on myytti. Se on henki, persoona tai jokin elävä, kuolevainen myös.

Olihan Leningrad yksi lumoavimmista paikoista jo silloin kun neuvostovalta oli sen savustanut, tärvellyt, rapauttanut, tuhoon tuominnut. Jostakin kaukaa esikaupungista kielletyn rockibaarin kautta kävelimme, eksyimme ja lopulta Pavel Polodisnev, muuan kadullakulkija tohti meidät metron kautta saatella Nevskin kulmille. Jätti osoitteensa, ja me lähetimme hänelle kortin; sen koommin ei Pavelista merkkiäkään kuulunut. Länsimainen hapatuskontakti lienee nujertanut miehen?

Solomon Volkov oli viidentoista kun tuli Riiasta Leningradiin opiskelemaan, minä samoilla i'illä kun käväisin ohikulkijana ensimmäisen kerran.

Nyt on otettava esoteria vs. eksoteria peliin mukaan, sisäinen ja ulkoinen tuntuma.
Volkov imautui vuosikausiksi sisään, minä jäin lyhtypylväitä ja kadunvilinää hämmästelemään  monilla reissuilla - kuin ruiskiva koira. Volkov tutustui Anna Ahmatoviin, George Balanchineen, Dimitri Šostakovitš, Josep Brodskyyn henkilökohtaisesti. Minä vain taloihin ja lyhtypylväisiin, muutamaan hotellivirkailijaan ja rautahammasoppaaseen, siihenkin petturiin joka ystävää näytellen käräytti meidän porukasta ikonin salakuljettajan, sen joka vartaloonsa oli ikonin sitonut ja ainoan jonka tullimies läpikopeloi.

Amatööri mikä amatööri - minkäs teet, maalaismölli, jolle vähempikin riittää: katulyhty, verikirkko, sillan kaiteet Ahmatovin sijasta. Mutta jos Volkov jotakin esoteerista kaupunkiin vihkiytyneenä pystyy Pietaristaan jakamaan, niin kiitollisin mielin sen kippaan tästä kirjasta, Eurooppalainen kulttuurikaupunki, joksi Pietari on aina halunnut tulla.

Perin henkilökohtaisesti Volkov, emigrantti Yhdysvalloista, siitä kertoo ja ylen henkilökohtaisesti sitten tulkitsen itselleni, itseäni pilkaten, itselleni nauraen.
Kuunnelkaas:
Pariisi, Wien, Berliini, New York, luettelee Volkov tärkeitä 1900-luvun kulttuurielämän keskuksia. Ensin nostan rintaani - juuri kaikki nuo on nähty, jopa osa läpi juostu, maratoneerattu.
Mutta eihän se riitä, sillä ulkopuolelta nekin on katsottu! Wienin konserttitalonoven pieleen nojattu, Metropolitanin ohi kävelty/juostu, Eiffelissä pelätty taskuvarkaita, Berliinissä olutta kitattu, Kudamia pitkin hoiperreltu, ja ne pahuksen pitkän saksan Unter den Lindenit päälle.

Pahasti ulkopuolelle, lyhtypylvästasolle, jääneenä siis noissakin kaupungeissa, joiden kulttuurin koko maailma tietää ja joiden kulttuuriin myös Pietari yltää.

Maailmantietoisuuteen ja pintaan Pietari-Leningradin 1900-luvun taide ei ole päässyt, mikä on Volkovin mukaan suunnaton epäkohta. 1800-luvun Venäjän taide tunnetaan, mutta 1900-luvun nieli kommunismi eikä Pietaria maailmalle ollut.
Kuitenkin:
'Se oli kaupunki, jossa saattoi löytää absurdin kirjallisuuden ja teatterin, uuskritiikin ja modernin strukturalismin, juonettoman baletin ja modernin sinfonian juuret. Mutta sivistyksen ja politiikan syiden kohtalokkaan yhteentörmäyksen vuoksi ..."

Näinhän se on nähtävissä: Gogolit, Dostojevskit tiedossamme ovat ja Puškinin Vaskiratsastaja ja sen että Pietari Suuri ratsastajapatsaallaan keikkuu kaupungin symbolina pariisilaisen Etienne Falconet'n ajan kanssa tekemänä.

Vaan:
Nytkö ne taas tuolla naapurissa ovat palaamassa viime vuosisadan neuvostoaikoihin?
Kunhan eivät olisi siellä jälleen toteuttamassa tsaari Pietarin kehotusta:
"Me tarvitsemme Eurooppaa parin vuosikymmenen ajan, sitten me pyllistämme sille."

+3°C hiihdot 10+10 km km / 582 km//€
  Testaas!

4 kommenttia:

  1. Arvoisa ajan valtimolla elävä hikkaj

    Se on parasta osata se tärkein sana ! Siis se da !
    Sen kun ossoopi, niin vanjain kanssa pärjää nolompikin tsuhna.

    Se Euroopalle pyllistäminen, se puolestaan osataan itänaapurissa !

    Siitähän on se vanha sanaleikki.
    Se Pietari suuri hellan kulmassa ... suutari pieri kullan helmassa ...

    Toki jos milloin vanja Euroopalle pyllistääpi, niin samalla paskoo omat nurkat.
    Ongelmajätteestä valutetaan vesijohtoveetkin pietarilaisille.

    Ei tartte Englantiin asti mennä poloniumia nauttimaan !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      russofobiaa kärsiville tässä ois tarjolla myötäkarvainen teos, tai siis neuvostofoobikoille paremminkin.
      Ei silittele sosialistista realismia ainakaan.

      Volkov emigroitui Amerikkaan aikoinaan.

      ps
      oikein asennoitumalla valamistelen tässä taas uutta Pietarin-matkaa kaupunkiin joka on ihmisluilla rakennettu: "En usko, että sotahistoriassa on yhtään taistelua, joka vei kuolemaan enemmän sotilaita kuin Pietarissa kuoli työläisiä." -N.Karamzin

      Poista
  2. Kirja löytyy omasta hyllystäni, erilaisella kansikuvalla. Mutta painava on! Kaksi kertaa on tullut luettua läpi vuosien saatossa, on kyllä kattavasti esillä kaupungissa vaikuttaneet kulttuuripersoonat. Toinen lukukerta liittyi opintoihin. Kurssi oli kokonaan verkossa, opettaja teki kysymyksiä joista keskusteltiin. Johonkin kohtaan kirjoitin kommenttini novelliksi, siltä pohjalta mitä tästä kirjasta luin. Hieno teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. H

      Päätalojen toinen kierros tässä menossa (http://www.kirjavinkit.fi/sarjat/iijoki-sarja/), mutta keskeytettävä on ja ahmittava Ahmatoveineen tämä teos sisuksiinsa. Mahtava poikkileikkaus kaikesta ihmisen ei-välttämättömästä aikaansaannoksesta eli kulttuurista laidasta laitaan: ovat mukana kirjallisuus, musiikki, teatteri, baletti, kuvataiteet yms.

      Näköjään ilmestynyt eka kerran 1995 ja suomeksi seuraavana vuonna. On hurjan Heikinheimon suomennos.

      Poista