Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-lautamies, emeritus ope

lauantai 10. lokakuuta 2015

Toivo jää

Toivotonta, ankeaa on vienankarjalaisten pakolaisten elämä uudessa maassa Suomessa, vaikka kielikin on sukulaiskielenä ihan ymmärrettävää.
Vaan vieras on vieras, joka uhkaa kantasuomalaisen 'etuja'.

Eletään 1920-luvulla, jolloin Neuvostoliitossa bolsevismi puhdisteli vienankarjalaisten haaveita omasta maasta, ja kuolemaa karkuun tälle puolen rajan vyöryi toistakymmentätuhatta pakolaista.

Ajankohtainen kirja, joka on kirjoitettu ja julkaistu ennen irakilaisten Suomeen ryntäystä, kuin enteeksi ja opastukseksi.
Pohjoisessa ollaan nytkin, askeleen Torniota alempana.

Todelliselle pohjalle, tosin vähän levitetylle ja tiedoksi saatetulle, luo Pentti Lehes Toivo-romaania, jossa väkeä riittää ja jonka päähenkilöksi kohonnee isätön Toivo.

Kohonnee?

Niin, puolivälissä rompsua mennään. Henkilöiden suuresta määrästä ei Amalia-äitinsä kanssa Oulun seudulle siirtynyt Maikkulan pakolaiskoulua käyvä Toivo, Nordbooks 2015, ole vielä sen erityisemmin erottunut kuin kummallinen polsu-Miitrei, miesopettaja Matti Kälviäinen, naisopettaja Toini Tuomela, oppilaat Kalle, Kaisa ja Huoti, lääkäri, tohtori, poliisipäällikkö Pallari jne.

Konflikteja syntyy kun rajan takaa tulijat etsivät työtä henkensä pitimiksi, tekevät halvemmalla kantaväestöä. Amaliakin saa työtä Martinniemen sahalta, missä lakkoillaan - ja rikkurit saavat kuulla kunniansa:
"Nää vienanryssät ovat kaikki vakoilijoita. Polokevat palkkoja ja rikkuroivat. Niitä tulee solokenaan."
Tuntuuko tutulta?

Takakansi ei turhaan puhu toiminnallisesta romaanista.
Hengästyttävä tapahtumavyöry todella!
Väkivaltaa, kuolemaa, kurjuutta. Ripaus orastavaa rakkauttakin.

Tekijä pyrkii henkilöidensä iholle; kaikkitietävä kertoja hallitsee romaania. Vähän pelottaa - näinköhän loppuun saakka kertojan ote lipsumatta pitää?
Toivottavasti. Aihehan on ajankohtainen ja mielenkiintoinen.


2 kommenttia:

  1. Arvoisa Hyvän Toivon hikkaj

    Muistelen Afrikassa olevan melkeen eteläkärjessä semmoisen Hyvän Toivon Niemen.
    Ja vähän pohjosempana oli ennen Ambomaa, nykyisin Namibia.
    Lapsuuvvesta muistelen siitä lukeneeni, jotta suomalaiset seksiasentolähettiläät siellä kastoivat mustia mistään tietämättömiä viattomia lapsukaisia, ja antoivat niille suomalaisia nimiä. Toivo oli hyvin tavallinen poikain nimi.
    Ja sikäläinen merkkihenkilökin oli niihin aikoihin nimeltään Toivo ja Toivo !

    Joten meno oli kuin lapamadoilla Pohjois-Karjalassa ennen Mato-Allin aikaa: Toivossa on hyvä elää ...
    Kunnes tuli SWAPO:lle kiistaa sen Hyvän Toivon Niemen maan kanssa.

    Ahtisaari meni sitte sinne ja pisti porukat ruotuun.
    SWAPO siirty Svedulaan ja lyhensi nimensä SÄPO:ksi.

    Tämmösiä on jäänyt vuosien mittaan mieleen ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, tri

      kävi noita koululla kertomassa kerran vuojessa, miten Sana leviää milloin missäkin maailman kolkassa. Vaan maailman väkiluku kasvoi levitystyötä nopeammin, joten Toivoton tuntui tehtävä olevan.

      Ite jatkoin Toivon lukemista, vähän on vielä kesken.
      Tässä juonta lisää: Toivo salakuljettelee maihin pirtua Perämerellä, menee kihloihin alaikäisenä Oulun pommituksen keskellä, naimisiin kohta ja lähtee sotimaan itärajalle.
      Kirjan totuuspohja on mielenkiintoinen; kerrontaa tiivistämällä, 'se puolet pois'-neuvo, olisi kummasti vankistanut ja ryhdistänyt romaanin.

      Suojeluskunnat, AKS:t, kyyditykset ja muilutukset käyvät selville kyllä, ja uudehkona kirjoitettuna kuvauksena kommunistityöläisten vaino Vienasta paenneita karjalaisia, työnsyöjiä, kohtaan 1920-luvulla.

      Kyllä tekijä, historian lehtori, dokumenttipuolen taitaa. Taiteellinen puoli vielä nikottelee.

      Poista