Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

lauantai 29. elokuuta 2015

Haanpäässä taas kiinni kuin harakka

Kirjavinkkeihin rupesin ihan oikeata ja kummailematonta kirjaesittelyä tekemään ja ensimmäisen piiitkän virkkeenkin sain aikaan:
'Elokuvan käsikirjoitukseksi alunperin muokkaili Pentti Haanpää tämän jälkeenpäin löytyneen ja juuri julkitulleen romaanin Kauneuden kirous, Into 2015, ja heti sodan jälkeen hän tarjotteli juonekkaan kirjoituksen synopsia Fenno-Filmille, mutta kauppoja ei tullut.'
Virallisen kuuloisa virke kypsytti.
Keskeytin.


Eihän Pentistä niin vain irti pääse: yhden kohdan kun lukee, on kohta jo hypättävä toiseen samankaltaiseen. Ja siinä sitten tarvot kuin suolla lakkoja poimimassa - välillä pelkkiä suppuja mutta useimmiten just niitä parraillaan poimittavissa olevia, meheviä keltapäitä.

Näyttävän ja miesten silmiä miellyttävän Ansalan Annan tapauksesta kirjoittaa Haanpää Kauneuden kiroudessa. Siis nainen keskipisteenä ja hänen ajatuksensa. Anna jättää lapsensa ja pian Jaakonsa ja karkaa toisen miehen matkassa pohjoiseen.
Vähemmän Haanpää naisten sielunelämään sekaantui, joten merkkitapauksesta pitää olla jälkeen jääneessä pienoisromaanissa kysymys.

Jotenkin tutun tuntuiselta alkoi kirjoitus vaikutta kun aikansa lueskeli, ja niinpä olikin hypättävä hyllylle ja kaivettava Heta Rahko esiin: Ja vot!

Haanpään Koottujen teosten seitsemännessä osassa Heta Rahko korkeassa iässä ja muita teoksia olin lukenut Kortteisen Jaakosta ja tämän pohjoisen retkestä Annansa etsimässä. Ja Pekka-pojasta joka sai kyydittävältään, Hetalta, kuulla äitinsä tarinaa.
Ja nyt tässä jälkeenjääneessä romaanissa äiti itse istuu - aluksi kummankaan toistaan tunnistamatta - Pekka-poikansa kyydittävänä.

Limittäin ja lomittain ovat novellit jos jututkin Haanpäällä, joka rahaa kaivatessaan lähetteli ja muokkaili kertomuksiaan milloin minnekin ja milloin mihinkin muotoon julkaisukanavia etsiessään. Ei helpolla raha irronnut taitavallekaan kirjoittajalle, joka ankaraakin boikotointia sai maistella ja niellä.

Haanpäätä vähemmän lukeneita usuttaisin aluksi nimenomaan Otavan Koottujen teosten osaan VII, josta löytyvät niin Hetat, Reetat, Annat kuin Kortteisen Jaakot ja ennen kaikkea maanmainiot Päntän äijä, Pussisen akka, Pyöräurheilija Saikansalo, Pätsi kämppien taitelija ynnä moni muu viimeisen päälle nautittava juttu.
Löytyvät nuo parhaat novellit myös irtokirjoista eli  novellikokoelmista Heta Rahko korkeassa iässä (1947) sekä Atomintutkija (1950).


keskiviikko 26. elokuuta 2015

Pouvala ei vuuvva

Selvän teki - puhdasta tuli.

Puhdistusoperaatioita on niin monenlaisia että hirvittää.
On valtakuntien tasoisia jos kotoisiakin, alhaalla tapahtuvia jos ylhäälläkin.

Joel Lehtonen kirjoittelee Punaisessa miehessä varovaista aikalaiskuvausta  päiden listimisestä Suomen itsenäistymisen aikoihin. Pyhän Hesari raportoi syksyllä ilmestyvästä Juhani Piilosen kokoomateoksesta Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa, jossa tutkija käy läpi 69 ilman oikeudenkäyntiä tapahtunutta teloitustapausta vainaja vainajalta.

Näköjään vaatii aikaperspektiiviä jotta historian palaset paikoilleen asettuvat. Rohkeutta ja uskallusta ei enää sadan vuoden päästä tapahtumien kulusta tarvita.
Vaikka Lehtosella olisi ollutkin kanttia, niin tuskin hän tuon kummempaa poliittista tarinaa olisi julki saanut - parempi pysytellä enemmän Isidorin ja Julian tummassa rakkaustarinassa. Muuten olisi voinut käydä lassilat.


Voksille tuolla fiinimmällä puolella kommentissa jo vinoillen kerroin, että eilisen kesäisen työn kohteena oli mökin katon puhdistaminen sammalmatosta ja muusta katolle kuulumattomasta havutuksesta. Jotta sitten kun ja jos rajansiirto tulee ajankohtaiseksi, niin datsan eli Villa Sukan katto ei vuoda ja kelpaa sitä jonkun kalamajana pitää.

Mutta eiköhän oikeana syynä kuitenkin, rehellisyyden nimissä, ollut oma paras.
Ja kun poutapäivät olivat mettejen mukaan luetut, oli korkea aika kiivetä korkealle. Eikä noudattaa hölmöläisten paikkaamattajäämisoppia:

Poudalla ei vuoda - sateella ei voi.

Mehän omalla murteella lausahdamme tuon oppirakennelman näin:

- Pouvala ei vuuvva - satteella ei kehtoo eikä piäse.

Oli siinä muuten aikoinaan omalla tytönnaperollakin, jos teilläkin on, ihmettelemistä. Nimittäin tuon äännähdyksen kuultuaan tämä tankkasi, tunnusteli ja ihmetellen maiskutteli:
- Isä. Mitä pouvvala vuuvala mitä isä pouvala vuuvv...?

lauantai 22. elokuuta 2015

Silmät sikkuralla

Ensimmäiset mitalisijat Pekingin MM-kisoissa jaettu.
Maraton. 42 kilometriä 195 metriä.

42 juoksijaa päivänpaahteessa pääsi maaliin saakka. 26 taivaltajaa uupua urvahti, luovutti leikin kesken; joukossa minun vetoni Wilson Kipsang Kiprotich, Keniastapa Keniasta tietty.
Suomen 30-vuotias Henri Manninen oli 35. Minuutin ja kaksi sekuntia ennen ruotsalaista Nilssonia.
Voittaja on 19-vuotias eritrealainen Ghirmay Ghebreslassie. Tulokset
Juoksivat yöllä Suomen aikaan puoli kolmesta viiteen. (Kiinan aamussa siis +5 h, ks. Peking-aika.)

Kovaa leikkiä jos jytällystäkin myös ruudun tällä puolen, kuten otsikko kertoo. Ja kokonainen viikko vielä  juhlaa edessä! Sitten vielä vuosien dopingin jälkipyykki.

Omapahan on ongelma ja itse aiheutettua.
Mikä lie aikoinaan iskenyt urheilukipinän? Ei ainakaan Palle runoineen, eikä Haanpään Penttikään, vaikka vallan mainioita urheilujuttuja loitsikin. Elmo sen olisi viimeistään hangannut, sen kipinän, vaan kun jo ennen Peltosta sen lajin hulluus oli olemassa olevaa.

Ka, joutaapa tuota nyt valvomaan kun aamuisin ei tarvitse hoppuilla ja vapaita päiviä nokko.



Nyt tuli täytteeksi vielä lukulahjaa Pentti Haanpään jäämistöstä, ennen julkaisematon romaani: Kauneuden kirous. Into 2015.

On se vähän kuin kotiinsa palaisi kun palaa Haanpään teksteihin. Hyvältä tuo näyttää, aidolta Haanpäältä, vaikka aiheen on saanutkin isä-Mikolta, isältä joka kuoli vuotta ennen poikaansa 1954.
Kuorrutukset kuorii Pentti pois, pinnalisuus on pintaa - kirouttako koko kauneuden koreus?

Eli vähän niin kuin siellä Krakovassa oppaamme arvio nykymenosta Puolassa: keskustelun ytimessä ovat nyt parkkipaikat ja ulkomaanmatkat ystävien kesken.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Rakkaustarina suhkuksi?

Mustat viinimarjat kerätty, mehumaija, alumiininen, kyökin hellalla porisemassa. Aurinko paistaa; aukeamassa lämmin päivä. Kaveri tiedottaa perunoihinsa ruton iskeneen; meilläpä ei ennättänyt kun yhtä vartta vaille kaikki nostettu ja syöty. Häkkyrässä kuivuneet halot valmiina kärrättäväksi liiteriin. Se lie tämän päivän hommaa.
Että mikäpä tässä puuhastellessa, koska hela maailma niin kaukana täältä.

Paitsi että taas nuo pirun koneet ulisevat ja huutavat tuolla ulkona. Taas yksi kaivinkone tulossa taloa kohti! Taasko kaivavat nurtsit nurin?
Nyt sähköjohtoja upottavat maihin salamoilta ukkosilta suojaan. Idea hyvä mutta pärinä ja ujellus vähemmän. Ja tietysti edelliskesänä upotetut laajakaistalangat jo kerran rouhaisivat pelaamattomiksi, eikös tuo helvetinkone vesijohdotkin toissakesäiset pian katkipoikki möyhennä.

Nykyaika on nykyaikaa, kehitys kehittyy.
Alumiinimaijankin tilalle pitäisi  e h d o t t o m a s t i  hankkia vähemmän terveydelle vaarallinen.

Vaan on tämä silti vielä toista elämää kuin nuilla uusilla kosilaisilla.

Sittenpä illalla on aika palata Joelin syliin tai oikeammin ottaa Lehtonen mahan päälle ja lukea Punaista miestä, Sorron lapsien jatkista. Eilen illalla ampuivat sotilaat upseereita Helsingissä, venäläiset soltut upseeriensa kimpussa niin että maanmittari Isidor Tistelbergiä puistattaa hotellihuoneessa näkyä muistellessaan:
"Siinä ne makasivat hangessa, raastettuina, ryöstettyinä. Tässä nuo upseerit olivat taistelleet, - omia miehiään vastaan. Ne oli heitetty läjään. Tuon jalat poikittain toisen vatsan päällä. Yhden kasvot taivasta kohti ..." 

Lehtonen ottaa kovasti, nyt siis huumorittomasti, mukaan yhteiskuntaa; eletään autonomian lopun alkua. Mutta mikä lie: kuitenkin maamme itsenäistymissekamelskaa enemmän kiinnostaa kirjailijan kuljettama rakkaustarina Isidorin ja Julian, sen toisen miehen, tohtori Oljemarkin vaimon, välillä. Julia on tullut pistäytymään Helsingissä ihan sitä tehden ja varta vasten.

Suhkuksi näytäisi menevän.
Ennustuttaa: ennemmin Suomi itsenäistyy kuin vankistuu Isidorin ja Julian suhde?

lauantai 15. elokuuta 2015

Henkireikiä

Ihanaisia kirjoja sylillinen.
 
Mainoksessa mainitaan:
"Tänään täällä painitaan,
Palokunnantalossa
loistelampun valossa."
 - runossa  Paini-ilta Palokunnantalossa 

taikka

Eikä siinä ehdi paljon tukkaa kampailla
kun jo pitää naru suussa, hampailla,
rekka-auto maaliviivan yli vedellä.
Maaliin tullaan selkä edellä.
 - runossa  Maailman vahvin mies

Jukka Itkosen uusin runolorukirja Laulavat lenkkitossut oli nieltävä yhtäsoittoa - urheilulukijaa huvitti niin pal' niin pal'. Kiekua ja Kaikua ikävöidessä.



Miellyttää tää Onni-poika myös, Sanna Pellicionin kolmen kirjan kokoelma Jännittäviä aikoja, Onni-poika. Herttaista, niin herttaista!


On se Onni vaan niin paljon kiltimpi kuin enkäikäinen Lennart, joka jo vuoden helmeksi valituksi tuli - että jokohan vaihtaisi kaveria, peukuttaisi tätä?

Kunhan ei olisi iskenyt raskaan paikan kammo Auschwitzin jälkeen, ja sitä nyt tässä kirjavalinnoilla lievennellään? Heh.



Sillä vielä kolmas hupsutus perään, tämä aikuisille:
Kari Hanhisuannon Maraton tuli vihdoin yömyöhällä loppuunjuostuksi. Sen loppujymäytys naurattaa yhä, vaikka ensin tietysti harmitti kamalasti muka hukkaan heitetty aika.
Ketutti kuin Ilkka Kanervaa ja Arto Bryggarea, jotka aikoinaan joutuivat Outi Mäenpään retkutettaviksi ohjelmassa, missä Outi esitti tosi uskottavasti japanilaista toimittaja Noriko Sarua ja haastatteli julkimoita tönkköenglannilla kummallisia kysymyksiä tehden.

On. On se kirjallisuus semmoinen parantava henkireikä että!

tiistai 11. elokuuta 2015

Krakova - päätöntä laukkaa

12 -  3 -  4 -  5 - 6

Melkein normaali matkakertomus, suositukseksi sekä päätökseksi.

Krakova on kuin Praha, kaunis vanha kultturelli - joki vain on muutaman sadan metrin verran syrjässä. Tuo Veiksel eli Visla on puhdistumaan päin, se näet jäätyi viime talvena ensi kerran vuosikausiin.

Yksi irtopää toki täälläkin tähdättävänä: Eros Bendato menetti päänsä rakkaudesta.

 
Kun päitä putoili puolensadan kilometrin päässä täältä, siellä Auschwitz-Birkenaussa, vihasta, vimmasta ja julmuudesta puolitoista miljoonaa.
 
Vanhan kaupungin kiertää sisäänsä puistorengas; muurit on murrettu pois jo satoja vuosia sitten.
Kaupunkia ei sota hävittänyt, koska Hitler natseineen halusi sen säilyvän sellaisenaan.
 
Rakennuksissa riittää kurkittavaa niskat kipeiksi:
 
Ja ne hinnat, ne eivät päätä huimaa: zloteilla saa ja (päättömilläkin) hevosilla pääsee.
 
 
Lentomatka kestää vajaat kaksi tuntia. Sen kestää kyllä.
Yltöhollilla olevaan kaupunkiin kannattaa mennä - jos nyt pakko on ylipäänsä ulkomaille mennä.
Suosittelen. Lämpimästi, jopa aivan päättömästi.
 
Muuten tuon pääaukion kirkon, Pyhän Marian, pääsisäänkäynnin yllä on tyylittömyys huipussaan, vähän kuin muuassa Suomen korpikylän pitäjässä:
Pyörivin neonvaloin kutsuvat nuorisoa kaikkialta maailmasta kokoontumaan
kirkkopäiville Krakovaan; ainakin opas oli kiukkua täynnä - no niin minäkin, kokemuksesta ja myötätunnosta.
 

maanantai 10. elokuuta 2015

Zakopane - väärinkäsityksiä*

12 -  3 -  4 -  5 - 6

On aika hypätä kyytiin. Iloitsemaan, hupsuttelemaan, välillä, ruumiiden laskemisen sijasta.
Karpaateille.
Tatralle.
Slovakian rajoille Zakopaneen!

POIS ALTA! Täältä tullaan.

Sinne missä Susi-Kalle - Kalevi.Oikarainen. - voitti MM-kullan viidelläkympillä 1970.
Sinne sinne! Ylös ylös!
Raikkaitten tuulten tykö, vapautta hengittämään.

Ziellä Ze Zakopane alla - taustalla Tatraa Karpaateilla

Siellä alla saa rauhassa yksikseen vaellella...
... mutta mutta.
Kaikki kaupungin 30 000 asukasta liikkeellä?


Tie pystyssä, ihmismassaa joka lähtöön - nyt elävää!*

* muita
väärinkäsityksiä:
  1. Oikarainen voitti 50 kilometrin hiihdon maailmanmestaruuden Vysoké Tatryn MM-kisoissa 1970. Siis Tšekkoslovakiassa, nyk. Slovakiassa. Tatran etelärinteellä.
  2. Zakopanen MM-kisoissa 1962 Oikarainen sen sijaan keskeytti 15 kilometrillä.
  3. Kalevi Oikarainen, 79 v, elää ja voi hyvin Kuusamossa.

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Auschwitzista Birkenauhun

12 -  3 -  4 -  5 - 6

Meidän kyyti
 
AuschwitzBirkenau  3 km.
Kyytiin!
 
Tarvittiin lisää tilaa - varsinaista lebensraumia  175 ha.

Heidän

Heti asemalla jaottelu iän ja kunnon mukaan: uuniin tai duuniin.



lauantai 8. elokuuta 2015

Arbeit macht

12 -  3 -  4 -  5 - 6

 
 
Se portti vapauteen. 
 =
 Ovi uuneihin.
 

 
Tappotahti oli 10 000 ihmistä päivässä.
Eikä uunikapasiteetti aina riittänyt, joten osan oli juostava suoraan montun reunalta avotuleen.

Ja joku tohtii vielä väittää ettei holokaustia ole ollutkaan.




perjantai 7. elokuuta 2015

Lomakuvotukset

12 -  3 -  4 -  5 - 6

 
Tri Mengelen laboratorio Auschwitz-Birkenaussa.
 
Viereiset parakit ovat säilyneet kyllä, 
kuten:
 
 
 

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Vitsit vähissä

12 -  3 -  4 -  5 - 6

Viitaten tämän blogipotun istuntoon Kerran heinätysoikeus, sen kommenttiin yksi ynnä kommentin kommenttiin, jossa Voksi sirin kanssa käsittelimme -us/aus-ilmauksia sekä sittemmin keskustelussa Cityn puolella Hyi-saatanassa auton pysäköimismahdollisuuksia Helsingin keskustassa.

On käymässä nyt niin että parkkipaikka on etsittävä lentokentältä. Ja otettava käyttöön ilmauksista aus ja todettava otsikon sanoin nyt 'vitsit vähissä' ja suunnattava kulku varsinaiseen hyi-saatanaan.
                              

 

Lukusuositus

lauantai 1. elokuuta 2015

Almanakka - elokuu

 

ELOKUU
Täytyy olla elossa ...
Noin yksinkertaista se on.
Eeva Kilpi (1928-) aloittaa elokuiset muistelmansa, päiväkirjanpätkät kautta-aikaiset.  Ja eikös koko talven satokin, lähes kaikki ruoka, ole tuolloin korjattavissa - elo valmista elokuussa.
Niin, huomaamattomia ovat monet suomen kielen nimet ja nimitykset, monet jotenkin itsestään selvät, jotta niihin kiinnittäisi sen kummemmin huomiota. Hätkähdyttävät sitten kun niitä alkaa maistella ja maiskutella. Jo itse peruspropri SUOMI. Kolmannes Suomesta on Suota - melkoinen suomesta meillä missä rämpiä!

  • 4.8.2001 Lauantai klo 8.40. Yksinäisistä ihmisistä tulee despootteja. He eivät koskaan opi suhteuttamaan itseään muihin.  Eeva 73 v
  • 11.8.1997 Minä osaan vain taistella. Minä pakenen julkisuuteen. Julkisuus korvaa minulle perhettä. Miten olenkaan kaivannut läheistä kuulijaa ja ymmärtäjää, samanhenkistä läheistä ihmistä. Mutta aina olen saanut olla vastarinnassa läheisteni kanssa. - Ja samaan aikaan tunne, että kaikki koskettaa minua, että minun on tehtävä kaikki. Muutettava maailma.  69 v
  • 11.8.2011 Sisupaltti, sanoi äiti. (Muistettu)  83 v
  • 19.8.2005 Yhä vähemmän ja vähemmän on puhuttavaa/ meidän tavatessamme/ koska läheisyys ja läsnäolo/ käyttävät tilaisuutta hyväkseen/ ja täyttävät sen kokonaan./ Me jäämme sivuhenkilöiksi/ kannattelemaan tapahtumista/ tuskin uskalten hengittää,/ tuskin pystyen ottamaan vastaan merkitystä/ joka elämälle äkkiä siunaantuu. 77 v
  • 31.8.2000 Minä paranen, koska minun täytyy hoitaa tämä vanhus jossa asustan, jonka etenevään haurastumiseen olen sidottu kuin rapistuvaan yksiöön.  72
Eevan päiväkirjatippojen nimi on Kuolinsiivous, sattuvast. Mutta uskaltaa hän torjua kuoleman kolkuttelunkin, sisupaltti kun on:

"16.8. Ennen saapumistaan kuolema lähentelee,
tunnustelee paikkojani,
ja minä sanon:
- Ei nyt, minä olen niin väsynyt,
suo anteeksi,
en jaksa ottaa sinua vastaan tänään,
vaikka olen kaivannut sinua
joka päivä. (2011)

syyskuu