Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Sormet oikein syyhyävät

Harvoin luen sataa sivua kerralla samaa teosta. Nyt piti, oli pakko. Sen verran tempaisevaa tekstiä näpeissä.

Risto Joutjärvi: Valvojana naisten erityistyöleirillä
- Saara Tuukkasen muistelmat 1943-1944. Minerva 2015.

Kanssalukija hyvä että pääsi pitkän päivän päälle pari sivua Juicea - niin kiinnostavaa elämäkertaa kuin Heikkisen Juice onkin: 'ei mikään piironginkoriste Juice poika-aikoina ollut kertoo kotsaope' - ennen kuukahtamistaan, meikä ei tahdo pystyä millään lopettamaan 'naishunsvottien' leirikuvausta Heinävedeltä, tuosta sadan kilsan päästä.
(Leiri sijaitsi Pölläkän Leppämäessä, Sappu–Enonkoski-tien varresta kilometrin verran Pilpanniemeen päin./YLE)

Onpahan taas kiinnostavaa sota-ajan tarinaa! Salaiseksi luokiteltua - tietysti.

Saara Tuukkanen on lehti-ilmoituksen perusteella päässyt Kulkulaitoksen ja yleisten töiden ministeriön alaisiin töihin ja joutunut yllätyksekseen Heinäveden metsäleirille elämässään hairahtaneiden naisten valvojaksi tylyn leirijohtajan alaisuuteen.

Melkoista menoa ja meininkiä! Mesomista kylmissä märissä syksyn säissä.
Toisaalta tutunkuuloista meininkiä Kerimäen Riitasensuon erityisvankileirin ja Arvo Myllymäen kirjojen jälkeen. Vilua ja kylmyyttä piisaa, ja pakkotyötä metsänhakkuussa, motti poikineen on saatava kokoon.

Risto Joutjärvi on Saara Tuukkasen poika, joka nyt äidin kuoleman (2011) jälkeen on kirjoittanut kirjan naisten ankealta työleiriltä, joita Suomessa on ollut monta ja jotka kaikki on yritetty häivyttää historialta piiloon. Saarallakin oli vaitiolovelvollisuus, mutta ennen kuolemaansa hän on kertonut tarinansa pojalleen ja jättänyt käyttöön päiväkirjansa leiriajaltaan.

Poika on kirjoittanut tapahtumat romaanimuotoon. Kelvollisesti etenevää tekstiä esikoiskirjaksi, vähän saman tapaista karheutta kynänjäljessä kuin Myllymäen kirjassa Vihan ja rakkauden päivät.
Mutta itse asia, tosiasia, tässäkin on se joka mukaansa imaisee.

Valtiotieteiden tri ja HY:n sosiologian dosentti Sari Näre esipuheessa muistuttaa totuuden toisenlaisuudesta ja tavallaan nälväisee arkistohistorioitsijoita: 'Normihistoriankirjoitukselle rikosta ei ikään kuin ole tapahtunutkaan, jos sitä ei ole kirjattu ylös.'

Totuuden voi siis kertoa monella tavoin, ainakin osatotuuden.

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Kirjamaratonin juottopaikalla hipsteri

Jatkuu ja jatkuu. Välillä kokonaan unohtuen.
Maali näkyvissä häämöttää, vaan puutuvat lukijan kädet, aivan kuin maratonilla jalat kramppaavat kolmevitosen jälkeen.

Siis tämä Kirjadosetissa viimeksi kosketeltu KK-sarja käsissä painaa lopun edellä:

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

  1. ...

  2. Häpeä tunnustaa, tämä Kansojen kirjallisuus/12 tahtoo unohtua ottamatta, maistuu aika karvaalta - eikä useinkaan auta vaikka neljättäkymmentä vuotta sitä on käytetty. Vaan eilen taas urheasti jatkoin Amerikan kirjallisuutta ja James Jonesin pilkkaamista, ei kuulemma From Here to Eternity täytä kaikkia taiteen sääntöjä: 'Kaksinaisuus saa kirjan murtumaan keskeltä.' Jäljelle jää vielä 86 sivua 7000:sta - jokohan juhannuksena tämä kuuri loppu?

 
Kas eilen tartuin taas asiaan; jotenkin vain Amerikan kirjallisuus kiehtoo varsin vähän, sillä eihän se ole juuri mitään venäläisten mestareiden jäljiltä. Mutta punnerretaan se alta pois, niin saadaan 33-vuotinen urakka päätökseen. KK:n ekaosan loppuun olen merkinnyt 10.12.1982, aloiteltu varmaan sen vuoden aikana.
 
Näin vuoden ensimmäisen sauvakävelyn ja muutamien juoksuaskelten harponnan kunniaksi mikä sopivampaa kuin jatkaa mailerimielessä Norman Mailerin kohdalta, johon olin jäädä jumahtanut kuukausi takaperin.
Otsikkokin mitä epäsopivin näin neljäkymmentä vuotta KK-sarjan ilmestymisen jälkeen: Valkoinen neekeri
Eipä taitaisi nykysuvaitsevaisuusbuumin aikana moisen otsikon esillepano onnistua, ja tuskin WSOY edes uskaltaisi yrittää.
 
The Naked and the Dead, 1948, Alastomat ja kuolleet, 1951, on sota- ja aateromaani Tyynenmeren-sodasta ja demokraattisen idealismin haaksirikosta. Mailer hyppyyttää aikakoneella päähenkilönsä - kenraali, luutnantti ja kersantti - välillä siviilielämään sodan melskeistä näin syvyyttä sotilaisiin saaden.
Mailerin tuomio USA:lle ja sen kapitalistiselle järjestelmälle taitaa olla osaltaan käypä nykyisinkin: 'etteivät Yhdysvallat yhtyneet sotaan idealistisista syistä, taistellakseen fasismia vastaan, vaan rangaistakseen Hitleriä, koska tämä ei ollut noudattanut kapitalistisen pelin sääntöjä'.
 
Essee hipsteristä The White Negro sisältyy kokoelmaan Advertisements for Myself, 1959.  Siinä NM määrittelee hipsterin:
 
'mies, joka kasvotuksin täydellisen hävityksen uhan kanssa tietoisesti pyrkii tyydyttämään nykyhetkellä kaikki halut ja vietit'.
 
Teoksessa Amerikkalainen unelma, 1965, esiintyy kirjailija Stephen Rojack, joka on hipsterin ruumiillistuma: raaka, väkivaltainen, aggressiivinen - hänessä ihmisen perimmäinen alin luonto aina läsnä.
John F. Kennedyä Mailer piti eksistentiaalisena hipsterinä teoksessaan The Presidential Papers.


Kansojen Kirjallisuudessa vuonna 1923 syntynyt Norman Mailer yhä elää, vaikka kuolikin vuonna 2007.

Yeah!
KK:ta jäljellä enää 81 sivua seitsemästätuhannesta! Eiköhän urakka vuoden loppuun vihdoin lopu?
 
 

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Väkivalta mielessä

Ei noista sisuksistaan aina tiedä mitä sieltä pukkaa, vaikka niiden kanssa on matkaa sen vuosikymmenet taivallettu.
Yritetty olla ihmisiksi ja sivistääkin hampaat irvessä itseään. Lopulta rousseaulaiseksi aina päädytty.

Vaan ei! Mikä siinä on kun ei tärppää? Voimaa ja poweria puskee alta.
Kai se on se ihmisenluonto - kikkeliskokkelis.
Pistää tilaamaan, naurettavasti, Katsomosta nyrkki-illan.

Vai sekö ärsyttänee, yllyttänee voimaan päin, koska yhteiskunta ei enää edes reservikirjeitä lähettele, ikälopulle sijoituspaikkaa sodan tullen määrää ...


Eilisillan päätin Joel Lehtosen Villiin, pojankossiin, joka on kasvanut vauraan väkivaltaisen, juoppohullun isän komennossa ja kurituksessa ja jonka isä on laittanut kaupunkiin lyseoon sivistymään.
Villi on Lehtosen nuoruuden tuotantoa; Joel hutaisi innoissaan kokoon vuonna 1905 kahdessa viikossa heti esikoisteosten Permin ja Paholaisen viulun jälkeen. Reilu kaksikymppinen Joel pistää vauhtia Villen nuhjuiseen elämään.
Ville muuttuu Villiksi
ja repäisevä elämä alkanee tästä, sivun sadan tietämistä, jossa tällä hetkellä kirjaa etenen, kun Villi on karannut luvatta lehtori Munakallon pihdeistä vuokrakämpästään öiseen kaupunkiin tappeluäänien houkuttamana:

"Ah kuinka hänen sielunsa janoaa kerrankin saada riehua, saada kerrankin esimerkiksi tapella katurakkien ja kansakoululaisten kanssa,  puristaa isoa kiveä selkänsä takana kouraansa, vaania mutkaisen kadun kulmassa, ja silloin kun ensimmäinen kallo pistäisi nurkan takaa näkyviin paiskata iki-armottomasti, saada itsekin sinisiä, päärynän kokoisia kuhmuja otsaansa, jotta voisi kulkea toverijoukossa pää pystyssä: kas minä olen Villi, minä!"
 
 

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Ei lukenut yhtään kirjaa

Mitäs näitä nyt on lukemattomia persoonia: Mieto, Selänne yms. Tai siis romaanit heiltä jääneet lukematta, oman elämäkerran toki lukeneet.
Paavo Väyrynen taas lukenut kaiken.
Ja Tuomioja kirjoittanut enemmän kirjoja kuin Ilkka Kanerva lukenut.
Jotenkin noin ne pahat kielet kalkattelevat.

Putkahteli noita tuttuja nimiä sivusta pötköön, vaikka kaikkeni tein niitä pois sysiessäni, kertaillessani Barnettin Ihmisen mieltä, tosi tarinaa autistisesta poikanerosta, jolla työmuisti on jalkapallokentän kokoinen kun meillä tavallisilla häthätää rytistyneen A4-paperiarkin.

Äiti-Kristine jännittyneenä odottaa, tarttuuko poika nuorten aikuisten romaaniin A Twinkle in Time, jota kirjallisuuden opiskelija yliopistolla suosittelee Jakelle, 12-vuotiaalle lapsinerolle.

Älyköille kaiken luetun on oltava totta, vieläpä todistettavasti totta, ainakin autistiälyköille; Jaken on muiden autististien tapaan vaikea lukea kaunokirjallisuutta:
"Jake sanoo, että keksityn tarinan lukeminen on kuin yrittäisi muuntaa Word-tiedoston Excel-asiakirjaksi."

En kai sitten ole autistinen saati älykäs, koska realististen kirjojen lukeminen tuottaa minulle vähemmän mielihyvää kuin kaunokirjojen; eli enemmän saan irti Volter Kilvestä kuin Matti Ahteesta, toki antipalasia ahteenlaisistakin lohkeaa.

Esteettinen elämys edellä keulien tässä porhalletaan - tiedosta viis!






tiistai 21. huhtikuuta 2015

Kahta mielenkiintoista kirjaa veivailen

Pitkästä aikaa fiktiot ovat syrjässä muutaman päivän ja käsissä pelkkää faktaa.
Kaksi kirjaa suoraan elävästä elämästä.
Ei siis kovin hyvältä näytä: totuutta ympärillä kyllin muutenkin - miksi vielä lukea realismia!

1.

Ihmeellinen mieli. Otava 2013. Amerikkalainen Kristine Barnett kertoo, kirjassa kaksitoistavuotiaaksi varttuvasta, autistisesta pojastaan, jonka matemaattinen älykkyys huitelee yli kattorajojen, 170, eli mittarit loppuvat. Jo 150 on nerouden merkki!

Jake on kömpelö, vähemmän jalkapalloilullinen, mikä surettaa autistisen pojan äitiä. Moni muukin asia arjessa ja perhe-elämässä on ajoittain päälle vyörymässä: työpaikan menetyksiä, talotuhoja, rahavaikeuksia, sairauksia jne.

Äidin omapäisyys, kova usko ja työ kantavat hedelmää ja poika pääsee toteuttamaan lahjakkuuttaan.
Jaken, ala-asteen kolmannen luokan oppilaan, on aika jättää alakoulu ja astua yliopistoon, koska 'Jacobin matemaattiset taidot ovat tohtoritason luokkaa niin matematiikassa, fysiikassa, astronomiassa kuin astrofysiikassakin'.

Nobelin palkinto miehiä tulevaisuudessa tämä Einsteinia paljon älykkäämpi Jacob Barnett. Pankaas nimi mieleen.
Kirja on niin amerikkalaisesti empatisoitu, niin kuin Valitut Palat ovat - että sekös pikkuisen häiritsee.

2.

Siinä syntyy vielä rumihia. Tammi 2014. Erkki Tuomiojan päiväkirjat vuosilta 1991-1994. Ainoastaan 680 sivua. Tarkkaa kirjanpitoa ja mielenkiintoisia suorasukaisia havaintoja näistä päivittäin tiedotusvälineissä pyörivistä ihmisistä, jotka meille ulkopuolisille jäävät hahmoiksi uutisissa ja joiden kanssa Erkki Tuomioja henkilökohtaisesti kontaktoi.
Erkki kirjoittaa niin kuin ajattelee - ja päiväkirjoissa ei tarvitse ajatella diplomaattisesti!

Taidanpa ruveta potun loppupyyhinnäksi lainaamaan aina silloin tällöin palan Tuomiojan kirjaa.
Kas näin, tässä olkoon näyte alla.

27.-29. kesäkuuta 1991
Radiomafiassa meneillään jonkinlainen neukkuviikko, joka päivä tulee naapurista ohjelma jossa toinen toistaan rohkeammat toimittajat - monet tunnistettavia taistolaisia 70-luvulta - vinoilevat neuvostokurjuudelle, soittavatpa radiossa peräti "Silmien välliin ryssääkin". On ihan hyvä asia että naapurinuoleskelusta on päästy, mutta todella typerää lyödä yli taas aivan älyttömään neukkujen ja venäläisten ivaamiseen.
 
Sunnuntai, 12.heinäkuuta 1992
Jeltsin on jatkanut Suomessa vierailua ja pyytänyt anteeksi sitä, että venäläiset ovat joskus sekaantuneet Suomen sisäisiin asioihin ja vakuuttanut, ettei se enää toistu.
Vannomatta paras.

Tuomioja pidätetään

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Jytkähti

Kirjapalstalla tällä kertaa vaalikirja tai valtuuskirja käsittelyssä - vähän puolueellisessa. Sallinette.

Eduskuntaan ensimmäisen kerran kautta aikain on valittu kansanedustaja pienestä piskuisesta pohjoiskarjalaisesta pitäjästä! Poliisi Kari Kulmala.
Kiteeltä Karpolaa ja Lahtelaa, Liperistä Jokiniemeä ja Reijosta aikanaan ollut, vaan hyvin on kiertänyt Rääkkylän.

Nyt napsahti ja jytkähti:
Onnea ja menestystä huomenna viiskymppiä täyttävälle naapurille!

Vaikka eduskuntaan pääsit niin et silti Eduskuntataloon Arkadianmäelle! Sinne ei pariin vuoteen ole remontin vuoksi menemistä, mutta eiköhän musiikkimiehelle käy myös uusi paikka:

Ensimmäinen kokous on 28. huhtikuuta 2015,
jolloin Sibelius-Akatemian konserttisalissa käydään puhemiesten vaalit.

Ahkeroihan.


5188  ääntä
http://www.karikulmala.fi/ 
Iisalmi58
Ilomantsi101
Joensuu1504
Juankoski13
Juuka45
Kaavi5
Keitele4
Kitee792
Kiuruvesi25
Kontiolahti375
Kuopio305
Outokumpu110
Lapinlahti25
Leppävirta41
Lieksa175
Liperi453
Nurmes100
Pielavesi14
Polvijärvi78
Rautalampi7
Rautavaara2
Rääkkylä500
Siilinjärvi45
Sonkajärvi6
Suonenjoki34
Tervo4
Tohmajärvi262
Tuusniemi9
Valtimo20
Varkaus67
Vesanto3
Vieremä13
http://yle.fi/uutiset/eduskuntavaalit_2015/
http://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaalit2015/savo-karjala/ehdokkaat/6027


Savo-Karjalan kansanedustajat 2015-2018
1. Hannakaisa Heikkinen, Kiuruvesi (Kesk.) 10 712
2. Pentti Oinonen, Kontiolahti (PS) 6 283
3. Anu Vehviläinen, Joensuu (Kesk.) 8 924
4. Merja Mäkisalo-Ropponen, Joensuu (SDP) 4 899
5. Markku Eestilä, Iisalmi (Kok.) 4 578
6. Elsi Katainen, Pielavesi (Kesk.) 7 084
7. Kari Kulmala, Rääkkylä (PS) 5 188
8. Seppo Kääriäinen, Iisalmi (Kesk.) 7 006
9. Riitta Myller, Joensuu (SDP) 4 825
10. Krista Mikkonen, Joensuu (Vihr.) 4 624
11. Kimmo Kivelä, Kuopio (PS) 5 145
12. Hannu Hoskonen, Ilomantsi (Kesk.) 6 633
13. Sari Essayah, Lapinlahti (KD) 11 186
14. Matti Semi, Varkaus (Vas.) 2 140
15. Sari Raassina, Kuopio (Kok.) 3 978

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Postiluukku on pahinta maailmassa

- puhelimen ohella



Les Confessions 
kummallisuuksia
I - II

I
"Ja iltapäivät ovat pahimpia hetkiä ja tiedän kyllä miksi: sisäinen kelloni seuraa postinkantajan rytmiä, paniikki on huipussaan, kun vihollinen raottaa postiluukkua."
Lainailin Katariina Vuoren romaanin Pula-ajalla-tekstiä vastikään. 
 
Mitään hyvää ei kirjan naiselle seuraa noista ankeista, kammottavista ikkunaluukullisista kirjeistä, joita postinkantaja kantaa selkä vääränä tämän töistä lempatun ja miehen hylkäämän toimittajanaisen osoitteeseen. Yhteiskunta lähestyy laskuineen, vaatimuksineen ja käskyineen. Ilosanomaa se ei julista. Postiluukku on pahinta maailmassa.
 
Pakko palata kirjaan.
"Olin jo ennen aprillipäivää lopettanut ikkunakuorien avaamisen, vein ne suoraan paperikeräykseen. Tämän lieveilmiönä valkoisia vihollisia tuli vielä enemmän ja entistä paksumpia, ahneimmat eivät enää meinanneet mahtua postiluukusta."
Puhelin on minulle vastaava aukko - vihollinen, jonka olemassaolosta en halua olla tietoinen, nyt kun ei pakko ole. Työaikoina siitä sai tarpeekseen, ja muutenkin harvemmin sieltä mitään mieltä ylentävää on kuulunut: suru-uutisia enimmäkseen.
Välttelen viime mieheen koko värkkiä, ei puhettakaan että hommaisin kännykän.
Toinen allerginen postiluukulle, toinen puhelimelle! That's it. ;)
 
II
 
Postiluukun lisäksi löytyi toinenkin yhteys/seikka/asia, joka sai komppaamaan kirjaa; so. naisen kertomus viherpiiperön näköisen biologian miesopettajan maailmannäkemys:
"Meillä tyhmyreillä ei ole mitään käsitystä tai tieteellistä tietoa siitä, minkä kokoisia olemme, saatoimme olla pieni likakokkare jonkun jättiläisenkynnen alla ja omat kyntemme saattoivat niin ikään majoittaa biljoonia universumeja. Hän nosti teoriansa tuossa vaiheessa vasemman kätensä ilmaan kämmenselkä luokkaa kohti ja väristeli sormiaan ilmassa, kuin olisi yrittänyt saada tuoreen kynsilakan kuivumaan nopeammin, siellä niitä saattoi olla, planeetta poikineen kourasuonien latvoissa! Yhtenä päivänä tuo jättiläinen saisi päähänsä kaivaa linkkuveitsen terällä mustat multanauhat kynsiensä alta ja siinä se sitten olisi. Koko meidän maailmankaikkeus tohjona."
Halleluja!
Itse en noin pieneksi sentään ole uskaltanut maailmankaikkeuttamme kutistaa, mutta sentään sellaiseksi että olemme koko sortin sakki, Stubbit, Putinit ja kumppanit,  yhden isomman ihmisen sisällä.

Pienuudestamme huolimatta voimme silti henkäyksen verran vaikuttaa, eli - käykäämme äänestämässä!


keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Päivän rätinki


'Sevverran iän jo kuluki jotta kiikutin sen kylile, etukätteen iänestin.'
Suomennos:
Tauti paranee, kävin jo äänestämässä.

'Postiluatikkoo ois hyvä suaha vähän nostettuu, ol Kaija toivonu.'
Suomennos:
Nostin lapiopelissä postilaatikkoa vähän ylemmäksi niin jakelu auton ikkunan kautta onnistuu.

Harmillista, miten paljon laimeampaa yleiskieli on.
Sitä, valitettavasti, on kuitenkin pakko käyttää, jotta esim. KR muiden mukana jotain tolkkua tästä potusta irti saisi.

Käpsehtii minkä käpsehtii ulkosalla ja palaa sitten kirjojen pariin: ai että ovat aarrearkkuja joka ikinen kirja. Riippuu tietysti mitä etsii ja mitä sieltä käteen sattuu kun aikansa tonkii: välillä rihkamaa, välillä kultaa, joskus helmiä ja timantteja, joskus sitä ihteesä, äkkee, yleisimmin ihan mukavaa jokapäiväistä jorinaa.
Melkein joka kerta kuitenkin jotain mieltä ylentävää, tunteita koskettavaa - ettäänperäle ulottuva välläys.

Valinnan mahdollisuus on suuri ja loppumaton: kun toinen, Pula-ajalla, alkaa tilapäisesti tympiä, ottaa toisen, Lehtosen Vili, tai kolmannen, Barnettin Ihmeellinen mieli, ja jos eivät nekään nappaa, niin lukee lehden. Ei ei semmoista tavallista nettikamaa, jossa Stubbia, Soinia tuputetaan, Ukrainassa tapellaan, Nokiaa myydään, vaan valitsee herkemmän.


Ottaa Rätingin, Henkisen hyvinvoinnin lehden, paneutuu siihen ja välillä vakavoituu ja kohta jo hekottelee, niin kuin Matti Poutiaisen nasevalle Muistutus!-tijaknoosille, jossa tutkittavana, ikään kuin myynti-ilmoituksessa tarjolla, on antiikkivanhus mallia -44:
  • Pienehkö laiskansutjakka mänijä alkuperäisellä korilla
  • Laskettu perä ja puskuri poissa
  • Osittain huollettu, tosin täyshuollon tarpeessa
  • Joskus uamusella pittää työntee kääntiin
  • Akku purkautuu rasituksen myötä
  • Varustettu erikoismoottorilla: kulukoo tuoremehulla ja jiäveillä
  • Aito, hieman ryppynen nahkaverhoilu
  • Jousitus lopussa


maanantai 13. huhtikuuta 2015

Median kimpussa

Petipotilaana on aikaa olla ja lötkötellä.
Mukava sairastaa tautia jonka tietää viikossa kahdessa ohimeneväksi.

Yhtenä päivänä täydentää veroilmoituksen vero-sivustolla - kätsää!


Toisena päivänä katsoo pitkästä aikaa sen maailman parhaimman mustavalkean tv-ohjelman Illallinen yhdelle (Der 90. Geburtstag oder Dinner for One) pariin kertaan.

Kolmantena huomaa ettei kalpene tippaakaan suomalainen viiden minuutin Fasisti, jossa Sanna-Kaisa Palo sakottaa väärinpysäköityä autoa ja Vesa Vierikkoa joka esittää väärää autoilijaa huomaamattaan.

Neljäntenä ei mitään merkkiä pitkästymisestä!
Tämä on ihka oikeaa Oblomovin elämää - nam.
Joel Lehtosen Sirkus ja pyhimys loppuu, nuoruuden tuotannon Villi alkaa ja karskin Ali-Ollin juopottelu.
Vahvistuu myös jo sadannella sivulla, että Vuoren Pula-ajalla on hyvä, kiehtova kirja, semmoinen virkistävä sanasadettaja.

Viidettä päivää vietetään; pientä virkoamista havaittavissa: lima jo liikkuu, vaikkei potilas.
Vilun puistatukset takana, nielukin turtunut, kipu kaikonnut kurkusta. Niistättää. Yskänpuuskia, kylkeen pistää - joku puukkoa sisuksissa kääntelee.

Joskohan kuitenkin huomenissa päätä pihalle työntäisi. Terhentyisi, ns.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Ikkunalliset kirjeet

"Ja iltapäivät ovat pahimpia hetkiä ja tiedän kyllä miksi: sisäinen kelloni seuraa postinkantajan rytmiä, paniikki on huipussaan, kun vihollinen raottaa postiluukkua."
Ikkunalliset kuoret, ne jotka joutuvat avaamattomina paperikierrätykseen, tukehduttavat, salpaavat hengityksen, tekevät voimattomaksi. Pelkkiä laskuja niissä on sekä muita yhteiskunnan yhteydenottoja, kuten Kelan ja työvoimatoimiston verbaalisia uhkauksia.
Millä niistä selviät kun päätoimittaja antoi potkut. Ja mies löysi toisen.

Siihen kakun koristeeksi entinen anoppi lähettää tekstiviestin:
 
'Lämpimät onnittelut pikkuisesta
 masuasukista!'

Tupsahtipa vikaminiälle.
Sai riittää: Nainen kokoaa kamppeensa ja ajaa mökille. Päättää jäädä sinne, sinne minne ei ikkunalliset kirjekuoret tunkeudu.

Päiväkirjaa mielenkiinnolla luen, tuon naisen.
Päiväkirjalla on sopiva nimi: Pula-ajalla. Nordbooks 2015. Tekstissä on uhmakkuutta ja tragihauskuutta olosuhteisiin nähden, epävarmuus huomioiden, aivan nokko.

Katariina Vuori revittelee naista irti yhteiskunnasta: jo nyt on helkkari! jos ei nykyaikana pärjää pula-ajan keinoin ja neuvoin, joita kirjat pullollaan ja netti - läppäri sentään pitää olla käytössä nykypula-ajalla mökillä, katiskan ja veneen lisäksi! Ja tietysti nippu cd-levyjä: Laura Närhi etunenässä.

Kesäkuun ekana muistiinpanot - ja ruohonsyönti - alkavat.
13.6. merkintä on minulla vasta menossa. Elokuun loppupuolelle näyttää päiviä piisaavan.
Aika ähäkkä nainen.
Jännä nähä kuin naisen käy.

JATKIS
myös

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Almanakka - huhtikuu

Motto: Paree myöhään kuin ei milloinkaan
 

Luin juuri: usein myöhästyville ihmisille minuutti on 76 sekuntia.
Eläkkeellä ollessa sekunti tai minuutti tai tunti tai päiväkin yks hailee: minnekäpä tästä oikeasti kiire.
Kunhan oikeassa kuukaudessa elää, tai ainakin vuodessa.

Edes samassa kuin muut!


Tuohon vedoten huhtikuun almanakkakin voi julkitulla 10 päivää myöhässä, vasta tänään - no kun ne matkat ja kaikki ...

Palaamme Eevan Kilven (s. 1928) huhtikuihin eri vuosina Kuolinsiivous-merkintöjä lainaten uteliaina näkemään, miten ryppyjen määrän lisääntyminen korreloi ihmisen ymmärryksen määrään.

Huhtikuun prologissa Eeva kehottaa mukaan: Astu sinä virtaani. (koska itse ei voi koska itse on se virta)
Kiitämme kutsusta ja astumme virran vietäväksi:

 
1.4.
Toinen pääsiäispäivä klo 6.47.
Mitä kauemmin elää, sitä vähemmän ymmärtää elämästä.
Ei pieninkään asia sen olemuksessa selviä.   2002 - 74 v
 
10.4.
"Sinun kylvösi minussa ... Se vaikuttaa yhä.
Se tekee minusta lannistumattoman", nainen ajattelee.   2003 - 75 v
 
13.4.
Pitkäperjantai klo 9.50.
Elämä on kuin jäätä. Ensin se rikkoutuu, sitten se sulaa pois. Vanhana yrittää vielä vähän aikaa pysytellä jäälautoilla.   2001 - 73 v

17.4.
"Sinä olet jotain hyvin tuttua, melkein minä.
Sellaista on rakkaus, madam", mies sanoo.   1996 - 68 v
 
23.4.
Miten elää maailmassa jota ei voi pelastaa?   1985 - 57 v
 
27.4.
Kansallinen veteraanipäivä: Lauantai klo 14.20.
Tämä on ihanteettomuuden aikaa.
Jos oli ahdistavaa tuo äärivasemmiston, taistolaisuuden vaihe, stalinismi, niin kyllä on kalsea tämä markkinatalouden valtakausikin, rahan valta, ihmisten eriarvoistuminen, äärimmäinen köyhyys ja rikkaudenkasaantuminen rikkaille, häikäilemättömyys.   2002 - 74 v
 
 


tiistai 7. huhtikuuta 2015

Verellä vihmottakoon

Tikkasen Arvon Pilatus ei tänä pääsiäisenä päässyt kirkkoon käsiään verestä pesemään.
Vaan korvatkoon Pietarin Verikirkko tilanteen.

Niillähän pääsiäinenkin edessä päin, kuluvan viikon lopulla.

Gribojedovin kanavan vartta pitkin
mikä
           ei
                lähestyessä:

Hram Spasa na Krovi = Kirkko veren päällä
kohti paikkaa,
            jossa Aleksanteri II:n murhattiin ja jonka päälle mosaiikkikirkko rakennettiin.

Voi sanoa että siinä on palikat kohillaan - ne  mosaiikkipalaset kirkon seinillä.

Ks Verikirkon pyhät kuvat.


perjantai 3. huhtikuuta 2015

ja Pietari kieltää

... ja samassa, hänen vielä puhuessaan, lauloi kukko ...

... ja Pietari muisti Herran sanat, kuinka hän oli sanonut hänelle:

"Ennen kuin tänään laulaa kukko, kiellät sinä minut kolmesti." ...

... Ja hän meni ulos ja itki katkerasti ...

Luukas kirjoittelee pääsiäistouhuista niin että aina tehoaa, käännös kuin käännös - vuodesta toiseen noihin jakeisiin, karuun tapahtumaan palatessa nielettää.

Mutta tuota kukonkieuntaa aikaisemmin, kumma kyllä, ei se tuska vaan nuo opetuslasten pölvästit, jotka vetelevät sikeitä toisen rukoillessa Getsemanessa syvässä tuskassa ja pohjimmaisessa sielunhädässään, hymyilyttää.
Aina.
Niin tyypillistä ihmistä, niin tyypillistä meitä.

Vaan nyt isompi kaima jo kutsuu; näinköhän kehno kieltää jo Svetogorskissa rajan yli saapumasta ...
... Lähetääs matkantekkoon ja kahtommaan ... josko käynee kuin Remekselle ...

Vaikka Pietarin Suuri Sirkus on remontissa ja kiinni, niin yhtä suurta sirkusta se silti on.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

900 km = 20 m³

Opettajana oppi hyvin siihen ettei ikinä jälkeensä mitään jättänyt, eli minkäänlaista näkyvää kosketeltavaa tulosta kesälomalle poistuessa ei näkyvissä.
Ihme jos kryptiseksi, ks. KR-kommentti, on väkisinkin tullut - jopa itselleen.

Abstaktiksi. Absurdiksi. Imaginaariseksi. Ilmankos Kafka alkoi viehättää jo varsin aikaisessa vaiheessa, ja erityisopena yläsaasteella eiku siis yläasteella talven toimittuani FK ryömi jo ylitse muiden.
Onneksi siitä myllystä vähitellen pääsi pois ja Kafkakin muuttui Kilviksi, Eevan Tamara ja Volterin Kirkolle panettivat jo jalkaa maahan, kunnes Päätalo vastustamattomasti upotti vyötäröä myöten realismin kuohuihin.
Nyt tahtoo taas mopo keulia ja palailla takaisin surrealismin puolelle, joten ei ihme jos arvostamani KR kovin kryptisena näitä juorkunoita pitää.

Kovasti kuitenkin yritän etten lentoon lähtisi, Ikaroksena sulaisi. Murtsikointi läpi talven on yksi keino: sukset jalassa on vaikea lennellä ja siipiään räpytellä - mieltä se ei kyllä maassa pidä. Vaan nyt loppui se laji kuten kuvastakin paljastuu.
Kirjallisen kaverini kanssa kävimme muutamana päivänä mailinvaihtoa harrastustemme tiimoilta, hiihto/halonteko, tähän tapaan:
Minä: "Laskeskelin että kolmisen viikkoa tuli hiihdettyä talven aikana eli 8-tuntisina työpäivinä 120 tuntia. Tulos 900 km näkymätöntä työn tulosta. Paljonko motteina eli metreinä taikka kilometreinä tekisit halakopinoa?"
Hän: "Nooo... kyllä siinä meikäläisen työtahdilla sen 20 m³ halkoa tulisi. Oikeat entisajan halontekijät tekisivät pitkän pinon, jotta tilillä kaupasta jotakin pääsisivät ostamaan. Entisiä urheilijoita muistellen voisi katso Areenasta filmin Toini Gustafssonista."
Minä:---
Hän: "Talven "hiihtohanke" ja halontekohanke taitavat olla samoissa. Kuiva koivuhalko 20 m³ näyttäisi maksavan 1200,00 euroa. Jos saman määrän tekee omista puista sekahalkona, olisko se hanke 1000,00 eur -50,00 eur, kun naapuri ajaa rangat metsästä. Nyt tein 20 m³ koivupropsista, joka 15 kiinto-m³ maksoi naapurilta ostettuna 500,00 eur. Joten hanketta tulee 700,00 eur. Laskussa ei ole otettu huomioon bensaa, öljyä eikä teräketjujen kulumista tai viiloja, rukkasia... jne." 
Minä: "Hiihtohan tuotti: kilsa ja €. Eli saman arvoset hommat meillä - sulla vaan kaksinkertanen lämpö."
Ja ainoa näkyvä tulos tässä: