Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä

perjantai 6. helmikuuta 2015

S'on vale jotta kalamiehet valehtelevat

Hannu Salaman uusimmassa, siinä Hakemisen riemussapa hyvinkin, on hakemisen riemua molemmin puolin. Vähän niin kuin näillä kalastajakavereillani, jotka viimeisen päälle vannoutuneita verkonpitäjiä ovat: verkot on saatava pujoteltua jään alle jok'ikinen talvi ja käytävä niitä katsomassa pahimmalla mahdollisella purulla eli pahan sään aikana ... ja kalojakinkos naurattaa niin.

Kadehdin heidän elämäänsä: aamulla jäälle ja iltahämärissä himaan. On siinä saanut iho kauneuskylpynsä jos jäsenet kylmänvihansa: iltahämärissä leppalampun valossa täytyy olla melkoinen autuus astua pirtin lämpöön, syödä uunissa muhinut paisti ja köllähtää vuoteelle unen raukeuteen. On siinä! Kun jo parin tunnin hiihtolenkin jälkeenkin on melkoinen hurmio-olo habituksessa.

3 hytkäyttävää kalatapahtumaa on tapahtunut viimeisen viikon aikana lähikalarintamalla. Niistä kaksi pääsee jatkoon kuvan kanssa ja yksi mielikuvan.

  1. Lanko sai kuuden kilon kuhan, joka viikossa oli kylillä muuttunut kymmenkiloiseksi.
    6,3 kg - 82 cm
  2. Paras kirjakaverini sai kolmen kilon hauen josta laittoi kuvan. Vaatimaton mies kun on niin otsikossa luki inget ämne - ja minäkös kehumaan takaisin: "Terävä puukko sulla."
3,7 kg
 
    3. Ja kaikista pöyristyttävin uutinen - oikein uutisten uutinen! - oli tuloillaan. Sinne Ilovaaraan päin körötellessämme Mats-kollegan kanssa keskiviikkosopalle kyläkirjarunkoa hahmottelemaan. Ei se mäelle jäätymään unohdettu koulunsurkimus niinkään järkyttänyt kuin tämän ikihongan potkukelkka-/suksikalastajan suusta muina miehinä päästämä mumina: - Ostin moottorikelekan!

- Ostit moottori minkä?!
Loksahti leuka.
 
Vannoutunut kaksi ja puolimetristen suksien jäähiihtäjä oli ostanut moottorikelkan!
Olin hypähtää vastalauseena pois autosta, sen verran oli järkytys suur'. Ja siihen kun se supisi vielä: - Ja laskettelusukset.

Niin soromnoo.
 
Vaan kaikki ihme on näköjään ennen lähtöä nieltävä; kaipa kaikelle luonnollinen selitys aikanaan löytyy. Löysihän Hannu Salamakin tuossa alun kirjassaan selityksen Jeesuksen vetten päällä kävelylle. 
-4 C  hiihdot 400 km/€
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti