Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

lauantai 31. tammikuuta 2015

Kirjailijakriteerit

Luen vain romaaneja, joiden kirjoittaja on

 A) vanhempi kuin minä
ja jotka ovat
 B) suomenkielisiä alkukieleltään.
Jokin roti sentään!
Paitsi kun on ollut pakko.

Syyt diskriminaatioon, rajoituksiin: 
  1. Mitäpä ikäisilläni tai nuoremmilla olisi annettavaa elämän viisauksissa metafyysisesti, mikä on koko romaanin luvun idea.
  2. Kieli on soitin, ja suomen kieli soi kauneimmin, kotoisimmin ja tutuimmin, tunteikkaimmin sekä monivivahteisimmin kaikkine nyansseineen.
Neljäänkymmeneen ikävuoteen ei ollut mitään hankaluuksia löytää kriteerit täyttäviä teoksia. Nyt on päivä päivältä yhä tuskallisempaa löytää luettavaa; Turunen, TuuriSalama, Hyry - melkeinpä siinä ne ovat vielä kirjoitusvireiset viriilit veikot.
Noiden varaan ei sentään ole vara jättäytyä lopuksi elämää - voisi tulla vielä äitiä ikävä.

Iän myötä, ettei siis liian suppeaksi ajatusmaailma typistyisi, on ollut pakko laajentaa lukukehää, armahtaa, laskea liki muitakin.
Niinpä lukuringin sisään ovat nyttemmin päässeet kaikki

C) kuolleet kirjailijat sekä
D) naiset - elävinä tai kuolleina.

Eli nyt on reviiri taas laaja, minulla on taas mistä ammentaa, ja, mikä tärkeintä, pystyn pitämään ulottumattomissa minua nuoremmat mieskirjailijat, jotka edelleen samaistan elämäntiedoiltaan keltaisen lehdistön toimittajien joukkoon.

Iloitsen eskalaatiostani ja tartun innokkaasti lopettelemaan
Joel Lehtosen Raita vuodelta 1927
sekä aloittelemaan
Marja Björkin viime vuotista Mustalaisäidin kehtolaulua.


-2 C  hiihdot 347 km/€

perjantai 30. tammikuuta 2015

Kuren Aino kanteleen kimpussa

Vain johtaja on jäänyt koppiinsa tilastojansa täyttämään, Commodoren sinertävä valo silmiä kirvelemässä. Koulu on loppu, päivä täysi jo tunteja sitten. Mi autius käytävillä, mi hämäryys - ei ristinsielua missään.
Joulu nurkan takana tulla jollottamassa.

Yhdenäkin tajuaa että jostain kuuluu soitantaa, joulunkellot hiljaa kajahtavat. Ihan on noustava katsomaan, josko pojankoirat ovat sittenkin päässeet käsityöluokan ikkunasta ryömimään tihutöilleen. Taikka rajumpihan silloin olisi ääni, tuskin se noin kauniilta kuulostaisi.

Luokkahuoneen ovi on raollaan.

Pikkuinen tyttö istuu seinään nojaten kannel sylissään hämärän luokan lattialla. Kieliä kilkuttelee. Ai että osaa olla herttaisensuloinen näky, pienet sormet rapsuttelevat rautaisia lankoja kun tapaillen löytyy oikea sävel: niin heleä ääni. Niin sulosointuinen ääni. Kunnes taas katkeaa - ja kuuluu supinaa; ai,siinä vieressä istuu toinenkin, aikuinen tumma nainen.

Tuokion tauottavat, pian aloittavat taas. Uudelleen ja uudelleen. Ja pidemmälle päästessään yhä hienommalta kuulostaa, yhä lämpimämmin helähtää ja kuinka taivaalliselta näyttää tuon kaksikon aura; se se on: aura!
Tunnelma näkyy ja huokuu.

Pikku-Aino siihen on jäänyt koulun jälkeen pimputtelemaan soitintaan, Sari viereen istahtanut opastamaan.
Kuren Aino Kaasisen Sarin kanssa koulun joulujuhlaan valmistautumassa.

Eipä johtaja ole ikinä näin herttaista näkyä nähnyt täällä. Oven raosta salaa katsellessaan  liikuttuu.
"Täydellistä", huokaa itsekseen ja palaa tilastoilleen.

Nyt sitten vuosien jälkeen kädessä on kuin sattuman kaupalla Onnen kaupasta hankittu CD:

AINO KURKI

koralleja

Aino Kurjen kantele uiskentelee
turkoosin meren syleilyssä, missä
korallit tanssittavat sitä.
Ainon debyyttilevyllä vierailevat Cheich
Cissokho, kora, ja Jorge Alcaido,
gimbri.
http://ainokurki.com/
-2 C  hiihdot 334 km/€

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

HH - In memoriam

23.4.1944 – 26.1.2015

olema

Tosi Runoilijalta ir 
   tosi
paljon
ennen henkeä
minkä
kutsui maa meri tai taivas - tai was?
 
Ku
   olema.
 
On aika poistaa linkki.
 
 

tiistai 27. tammikuuta 2015

Kolmen kimpasta

Yöllä kun ei nukuta tai Lempi, kuten viime yönä, on laskettava pihalle, on ilo kurkistaa kirjaan voipunein voimin ja matkattava jokunen sivu eteenpäin.
Noista kolmesta meneillään olevasta on vara valita.
  • Kilpeä unenpöpperössä ei voi ajatellakaan, siihen jos mihin on keskityttävä kuin Uhov heh!ennätyskorkeuteen. Siis  Suljetuilla porteilla pois laskuista. Sen aika on sitten 'selvin päin' ja keskellä päivää.
  • Salama mahdoton myös, vaatii lukijalta vaivaa ja hoksottimia pysyä Hannun taivasreissuilla Hakemisen riemuissa mukana. Jos ei ole skarppina, ei tuontaivaallista tajua. Sitä paitsi pitäisi vielä kerrata kirjan alkua jotta kertojaminästä enemmän saisi selvää: osaisi laittaa sen oikeisiin raameihin ja, hienommin sanottuna, kontekstiin. Kirkkaan päivän hommia sekin.
  • Lehtonen. No se. Joelin koirakirjaa voi lukea lorottaa ja antaa Rain, entisen poliisikoiran, silokarvadobermannin, tehdä mitä lystää. Vaan ei Lehtosta saisi niin kevyeksi luokitella ja syrjäyttää tyystin hyi! niin kuin Juha Hurme kuottomaisesti teki soutumatkallaan Kustavista Ouluun hienossa kirjassaan Nyljetyt ajatukset, kenties koko valtakunnan parhaassa teoksessa viime vuonna.
Koirakirjaan kissaa odotellessa käsiksi! Hetkoseksi Lehtosta vuodelta 1927, siksi aikaa kun Lempi saa tarpeensa tehdyksi ja pitää tästä nousta tupaan päästämään.
Kas tästä:
"Jakkerintytär on ulkomaalainen,
meistä jumaloitava, kuten ulkomaalainen on suomalisista aina jumaloitava! Se ei ole mikään oma pystykorva tai lappalaisjurri pehmeine villoineen. Ei rahvaan lapsi ... halveksittu. Se on, kuten sanottu, ulkomaalainen: hieno kuin jokin ranskalainen parturi, ruotsalainen kyyppari tai saksalainen makkaratehtaan renki, joka meillä nousee heti päällysmieheksi ja pääsee pääkermaksi ..." 
 
-3C  hiihdot 308 km/€ 

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Taidetunne - tekee niin gutaa

Opettaja tuli, lehti, ikään kuin vanhasta muistista 2/2015. Hyvä kun tuli, olisi mennyt taas yksi oivallinen juttu ohi suun.
 

Tohtori kannessa, sisempänä toinen, se joka enemmän sytytti  ja innosti.

Kas tässä:

Alma Muukka-Marjovuon väitös Taidetunteen kasvattaminen - Lilli Törnudd taidekasvatuksen maailmoja luomassa, Aalto-yliopiston Taiteen laitos.
'Lilli Törnudd halusi myös ohjata nuoria kuluttamisen sijasta taiteen pariin. Taide antaa elämälle merkityksellisyyttä ilman, että pitää koko ajan hankkia jotain uutta.'



Yhdyn, riemurinnoin.
Vaan tämäkös huvitti, yhteinen sytyttäjä, minut jo ennen Alma Muukka-Marjovuota, joka kertoo:
”Kenties taidekasvatuksen tutkimiseni alkoi, kun viisivuotiaana matkustin ensimmäistä kertaa ulkomaille, Leningradiin."
Minäpä olin sentään jo seitsemäntoista, äiti minullakin mukana. Alma M-M silti jatkakoon:
"Leningradissa tsaarinaikaiset Pietarhovin suihkulähdepuiston pronssiset, kultaiset, hopeiset ja väritetyt muodostelmat olivat mykistäviä."
Ja koko se rinne kun kantosiipialukselta harpoimme maihin!
"Olin haltioitunut, taidetunteen vallassa ja onnellinen."
Niin minäkin, mutten siitä kenellekään maininnut, koska useimpia tuntui kiinnostavan ennen muuta sukkahousukauppa. En äidillekään, joka osti jäätelöt, semmoiset lötteröt jotka maistuivat vähemmän taivaallisilta.

AMM opettaa taiteita Sibelius-lukiossa. Minä opetin vain kyläkoulussa liki Venäjän rajaa, mutta silti samoin ajatuksin.
"Kauneuden aistiminen ja taiteen tekeminen kehittää myös empatiaa."
Sitäpä samaa yritin itsekin, vaan kovasti tuntui paine ylemmiltä tahoilta olevan pluskvamperfektien, neliökilometrien (km²), kuutiodekametrien (dm³) yms. tiedon hallinnan suunnalla.
Lapsilla ja opella olisi tosin ollut intressi aivan muualla. Vautsivau! ne poikaviikarit!

Kognitio kömpi affektion edellä - hanttiin sille löimme, mutta minkäs me mahdoimme!

Sopeutumisvaikeuksia meillä oli sellaiseen laitokseen. Minulla lipo 40 vuotta!
Sillä nahoissamme tunsimme risukoissa rämpiessämme, kedoilla ja niityillä vaellellessamme, vaikkapa törmätessämme retkillämme laitumella synnyttävään lehmäemoon, syntymäihmettä katsellessamme, että hei! täm' on elämää ja tämä on raadollisuudessaan sykähdyttävää, herttaista, siroa, kaunista. Liikuntatunnin peitenimellä tuokin pitkä syntymävaellustiima aamupäivän teoriatunnit syrjäyttäen piti suoritettaman: kun oli niin kuulas syyspäivän aamupäivä.

Siinä todistimme taas kerran sitä mitä AMM sittemmin todeksi tohtoroi:
"Samalla kun ihminen herkistyy löytämään ympäriltään piilotettua tai vähän arvostettua kauneutta, hän muuttuu herkemmäksi muita ihmisiä ja luontoa kohtaan."
 

-4C  hiihdot 283 km/€

torstai 22. tammikuuta 2015

Kolm' on kirjoa luennass'


  • Salaman Hakemisen riemua - 2014 yksi luku
  • Kilven Taivaan porteilla - 1937 korkeintaan kolme sivua
  • Lehtosen Rai Jakkerintytärtä - 1927 uneen saakka

Siinä iltaseksi ohjelmaa ollut viimeisen viikon ja oleva tulevan jos sitä tulevankin viikon ajaksi, siis hetkonen ennen kuin lamppu sammuu ja saapuu oikea yö, ennen kuin Nukkumatti nousee ja ovehen hiljaa lyö.

Mitäkö muka olen irti saanut?
***
H.Salamasta puolivälin krouvissa:
Käydään Antiokiassa, Nasaretissa, Kouvolassa, Tampereella;
synnytetään perkeleelle eli Lusse-sedälle kaksoisveli Jesubius, eli kai siis Hannu Salamalle se Harri Salminen tai toisin päin.


Merkintänäni

"On on, on siinä meillä kirjanoppineillakin hengailemista, saati vähemmän lukeneilla! Mielikuvituksen demokraatti tämä HS. Pitäs joskus saatella loppuun tuo hänen Olli Orvokkinsa kanssa - lojunut lattialla ties kuin kauan."

***
V.Kilvestä kymmenen sivun jälkeen:
Kypsintä tekstiä haluaa kirjoittaa elämänsä ehtoolla kypsynyt mies, julkaisee pari vuotta ennen kuolemaansa, kuudenkymmenenkolmen vuoden iässä elämän summaukseksi mietekirjan, joka tuottaa hänelle suuren pettymyksen: ei ymmärtäjiä löydy.

Sitäs liian esoteeriseksi heittäytyy.

Merkintänäni

"Maukasta kieltä. Ei voi olla nauttimatta, kun toinen kirjoittaa:
  • 'sarvea törköttää kuorimöyriäinen'
  • 'riude pätsin haudoissa syden'
  • 'järjellä komerona vain oma pyöreä pää luukuoren limissä'
On siellä pilkkaakin tai ainakin vitsaa kintuille tarjolla näille 'tietäjä-iänkikuisille', tiedemiehille, jotka kyllä osaavat luokitella nisäkkäät ja nimetä tähdet, nuo kiilut, vaikkeivät maailmaa tiedäkään."

***
J.Lehtosesta kolmannes takana:
Miten sortunut elämänsä ehtoolla kirjailijamaestro näin heppoiseen aiheeseen kuin koira ja sen kanssa päivätpitkät-vietto! Kunnes selviää, tietysti Pekka Tarkkaa apuna käyttäen: Rai Jakkerintytär (1927) on koiratarinan muotoon kätketty henkilökohtainen tunnustuskirja. Sittemminhän, kuoleman jälkeen, ilmestyivät ne tunnustuskirjeet Sylvia Avellanille kirjassa
Putkinotkon herra.


Merkintänäni

"Täytyypä terästäytyä, lukea loppukirja Tarkan neuvomin silmin, vaikka on siellä jo ollut havaittavissa Weltschmerziä jos ajanrattoturhuuttakin. Eli luettava tästedes ennemminkin kuin Kokon Mollia eikä niin kuin Joenpellon Rallia."
 

       
 
 

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Pelonsekaisesti aamuisin


Nappaan noista hyvistä ensimmäisenä auki luetut päivät HH - runoilija Hannu Helin - toivoen ettei vielä. Ettei vielä olisi tapahtunut sitä mikä edessä on: deletoituminen niin kuin hän sen itse jossain kirjoitti - lopullinen.

En minä häntä henkilökohtaisesti tunne, en oikeastaan hänen runojansakaan - paitsi nämä näppäyksen aliset. Enkä minä niistä runoistakaan ymmärrä moniakaan, mutta uskottelen että runoa on lupa jokaisen ymmärtää tavallaan ja ennen kaikkea tarpeeseensa (ainakin jos ei runoilijalle kerro). Vaikka keskimääräistä kouliintuneempi ja alttiimpi runolle lienen, sekin yksi lukiovuosi meni niille - harakoilleko?

Eipä silti henk.koht. kättelemättömiä ovat nuo muutkin valikoituneet luettelossa Immua lukuun ottamatta.

Ei uutta tähänkään aamuun HH:ltä. Tänään on jo viikko edellisestä.

Huomennapa repeytyy taas uusi aamunkoi entisine rutiineineen: luettelo esiin ja sen kuin sofistikoituneiden inehmojen blogeja näppäilemään kuin haitaria, seuraavia merkintöjä lukemaan, siinä joukossa HH:n runomerkintää mesi kielellä odottamaan, odotellessa kertaamaan viimeisintä vaan ei viimeistä tunnustelevaa runoa - vaimon ylistystä:

Wednesday, January 7th, 2015 @ 18:26

Sitten
olikin
jo
kuolemanaika.
-22C  hiihdot 248 km/€

maanantai 19. tammikuuta 2015

Niitä onkin neljä trilogiassa

Volter Kilven (1874-1939) tuotannon läpiluettuani nyt huomaan karmean virheen: yksi teos on jostakin kumman syystä lipunut ohi, ja juuri se teos joka aiheutti syvän pettymyksen, masennuksen ja trauman kirjailijassa, jopa koko elämäntyön hukkaan valumisen tunteen.

Sen teoksen täytyy olla lukemisen arvoinen, koska Volter itse kirjoittaessaan piti sitä huipentumana, oman kirjailijauran seestymispisteenä, kypsänä hedelmänä.


 Noin ymmärsin kun luin illalla sattumalta muuta - Salaman kohtalotoveria - etsiessäni, Gulliverin matkan, tuon kesken jääneen fantasian, Vilho Suomen kirjoittamaa alkulausetta vuodelta 1944.

Itse olen ollut koko ajan siinä luulossa että Saaristossarja käsittää nämä kolme osaa, jotka ovat parasta mahdollista kaunokirjallisuutta suomen kielellä:
  • Alastalon salissa - kuvaus saaristosta I–II  Otava 1933
  • Pitäjän pienempiä - saaristoväkeä arkisillaan  1934
  • Kirkolle - kuvaus saaristosta  1937

  • Joista Kirkolle, yhden kesäisen päivän kirkkomatka, on oikea helmi, oikea rauhan tyyssija verrattuna yhden toisen kesäisen päivän kertomukseen, siihen Lehtosen Putkinotkon räyhään.

  • Suljetuilla porteilla, 1938
  • on nimeltään Saaristosarjan neljäs osa, niin laski Vilho Suomi.

    Ja nyt pikapikaa käytävä siihen kaksin käsin kiinni! Josko jotain siitä lohkeaisi - teoksesta,
    joka
    'kulkee kielellisesti niin loitolla totutusta käytännöstä, että alttiinkin ymmärtämisen tahdon on usein vaikea tavoittaa sanojen takana olevaa ajatusta'.

    Arvostelijat antautuivat Suljettujen porttien edessä, hylkäsivät kirjan, antoivat porttien pysyä kiinni, koska eivät auenneet aikansa niitä kolkuteltuaan.
    "Vain jokunen uskalikko antautui koko tarmon vaativaan ponnistukseen ja - keräsi runsaan saaliin."

    Volter Kilpi oli hämmästynyt, itsetunto ei kukistunut, mutta syvä alakuloisuus ja itsesurku valtasivat mielen: hän kun oli 'täydestään antanut'.
    "Hän oli itse aivan yhtä vilpittömästi ihmeissään kuin arvostelukin: eikö häntä todellakaan ymmärretty."
    Vilho Suomelle Volter kirjoitti 21.IV.1938 päivätyssä kirjeessä:
    "Korkein työni on kokenut julkisimman kiellon ja sellainen syö kuin lipeä."
    Sitäpä samaa tuo Hannu Salamakin tuntuu Hakemisen riemussa, Harri Salmisen luistelmissa, kummastelevan: ainoastaan yksi ymmärtää, se nuori tutkija.

    -0C  hiihdot 230 km/€

    perjantai 16. tammikuuta 2015

    Utrioksi eppäilin

     
    Rai Jakkerintytär vuodelta 1927, Otavan kirjapaino 
    - ei voi olla Kaari Utrion sarjaa:
    • Sunneva Jaarlintytär
    • Sunneva keisarin kaupungissa
    • Vehkalahden neidot
    •  Pirita, Karjalan tytär
    - eikä Pohjolan-Pirhosenkaan, vaikka Ursulan nimikkeisiin voisi aivan hyvin kuulua:
    • Neitsytkuningatar ja rakkaus
    • Rautamarskin tytär
    • Kun muurit sortuivat
    • Rakkauden ja kuninkaan puolesta
    Joel Lehtosta (1881-1934) on
     - hän kun kokeili sitä sun tätä aina (Mikkelin) Markkinoilta-runoilua myöten; Munkkikammiossakinhan tuli jo pistäydyttyä.

    Vankempi Lehtonen hupenee uhkaavasti, ks. vaikka, kun täytyy jo tarrautua kaiken maailman koirakirjoihin?
    Sillä koirakirja tämä uljasniminen kirja - Rai Jakkerintytär - on, eikä mikään ylväs aatelistaru.
    Poliisikoira, dobermann pincer,  lienee Suomen ensimmäisiä, koska huvilalla elellään sata vuotta ennen näitä huumekoira-aikoja.

    Ja siis ihka oikeasti: klassikko Lehtosta! Uskoisitteko ensi syömältä? Että koiraihmisiä.
    Ilmankos se Hurja siellä Putkinotkon pihalla jäi mielensyrjään roikkumaan; housunpuntit väpäjävät vieläkin.


    No mikäs, sen kun lorautetaan alas, kauankos piskeille aikaa on annettavaksi, vaikka mene ja tiedä kun meilläkin on suku lisääntynyt: kaupungissa se jälkeläisten Halo Jälkeläinen, jota Lempi Makkonen, maalaiskissa, ei ole vielä päässyt edes nuuhkaisemaan, vaikka tokko tuo purematta tuon nielaisisi.

                   :tämmönen töpökäs:

                  
                                                                                                      hiihdot 210 km/€

    torstai 15. tammikuuta 2015

    Salaman väläyksiä

     
    Jokin niissä on, vaikka tuskallista onkin. Monessakin. Samaa jauhamista, miten sen kauniisti ilmaisisin, rumasti jos sanoisin niin sanoisin paskanjauhamista. Mutta ei se sitäkään ole, kun se välähtää ja iskee.

    Nytkin tätä uusintaan saa lukea puolenensataa sivua ennen kuin jotenkin jyvällä, tutuntuntuisuudesta huolimatta: oonhan mie jo nuo samat eijat ja kristilliset ja kristittömät tytöt tavannut monessa muussakin Salama-Salmisen kirjassa, Opetuslapsissa ja nuissa muissa.

    Ei miehellä aikomustakaan tehdä romaania, katselee mikä noista sanajonoista, itsestään tippuvista kirjaimista aikanaan muodostuu. Piispa saa piispantalon rakennustyömaalla kuraaa niskaansa, sitäs tulee tallaamaan jalanjälkensä betoniin*, pressa kirouksensa, Casse- ja Nalle-sedät täyslaidallisensa siinä missä Jesset ja Lusse-setäkin [Lucifer]. Pitkiä katkeilevia virkkeitä työntää ja itsekin sitten havahtuu että saakohan näistä kukaan muu tolkkua kuin hän ja yksi toinen.

    Hengästyttää aivan, täytyy vetää syvään henkeä tuon tuostaan, sivulukijan.

    Kaunokirjaviisaat (paukapääkriitikot, nääs?), nämä kaunokirjallisuuden asiantuntijat eivät Elämän opetuslapsia -sarjassa - ja muussakaan tuotannossa? - 'ole tähänkään saakka nähneet muuta kuin suuren epäonnistumisen'. Onneksi edes se yksi ymmärtäjä on löydöksissä: nuori tutkija joka on perinpohjaisemmin malttanut tutustua kirjailijan ajatusmaailmaan; hän käyttää termiä postrealismi. Hän on ehkä havainnut että kannattaa odottaa sarjan täyttymistä.
    Sarjahan käyttää raamatullista, uusitestamentillista neljän kertojan MMLJ-taktiikkaa. Tarkoittanee neljänlaista totuutta, kenties ...

    Tarvittaisiin ajaksi  koko elämä, jotta HS kokonaan aukeaisi, tarvittaisiin uusi paneutuva Pekka Tarkka à la Lehtonen. Miten olisi jos tuo Nuori Tutkija ottaisi urakakseen?

    Huh huh, sitä mennään nyt Lehtosen välipalana Hannu Salaman välipalaa nimeltään Hakemisen riemu - Harri Salmisen luistelmia; no pidetään vaikka niiden naishuorien huivista kii! Niin ei pudota pretonkiin.

    * Ote muurarien nokkamiehen ja piispan 'keskustelusta':
    - Hei äijä, äkkiä jumalauta pois sieltä märän pretonkin päältä! 
    - Ettekö te tiedä, kuka minä olen.
    - Ole perkele vaikka Rooman paavi, mutta tulet pois sieltä märän pretonkin päältä.
    hiihdot 200 km/€

    sunnuntai 11. tammikuuta 2015

    3 hyvää ja 3 huonoa kirjailijaa

    Puolen vuoden putkityöurakka on ohi, kuten toisaalla on luettavissa. Joel Lehtosen Putkinotko luettu omalla tavalla, välittämättä Kuinka pitäisi romaaneja lukea -ohjeistajista. Tässä iässä sitä jo uskaltaa olla oma ihtesä.
    Sen verran kuitenkin ihan mielellään tietäjän käsipuolessa kuljeskelee eli seurailee Pekka Tarkkaa, joka tarjoaa pilkuntarkasti nuuskittua tietoa Lehtosen romaaneista ja kirjailijan elämänvaiheista tuhannen sivun verran:  Joel Lehtonen I ja II (Otava 2009, 2012).


    Eli miten niin omalla tavalla lukea?
    No kokonaisuudesta välittämättä, yksityiskohtia kaivellen. Kuriositeetteja nyppien à la Peltonen Juhani, esim.

    Antautuen kädet ylhäällä: kukapa hallitsisi kokonaisen elämän!
    Juoneton, yhden kesäisen päivän kertomus Savon rannoilta sopii mitä mainioimmin tetaljien tonkimiseen.

    Nyppiipä rusinat pullasta, kuten Mauno Koiviston oli tapana sanoa. Tai kuorii kerman, kuten Vanhan Kansan oli tapana sanoa.
    Täyttää nonparelleilla mahansa, karkottaa nälkänsä!

    Ai että niistä Käkriäisistä, saunassa eläjistä, olisikin mitä irrotella, niitä yksityiskohtia!
    Mutta yllättäen ensimmäisenä käteen jääkin asia, joka on kaukana lukutaidottoman Juutaksen elämästä. Se on luettelo huonoista ja hyvistä kirjailijoista Aapeli Muttisen sanomana:
    "Ja kirjat, tuossa pöydällä, mainiot toverit, jotka antavat tällaisen porsaan seurustella kanssaan. Nuo mahtavat kirjat, Cervantes, Rabelais, Tolstoi. Ne eivät olekaan mitään Ibseniä, itseään peilailevia, eivät mitään Rolandia, teorian luurankoja, Hamsunia, sanahumpuukin sumua silmille."
    Eiköhän siinä näy itsensä kirjailijan kirjamakua, Lehtosen, joka kipuili paitsi reumaansa niin myös asemaansa Sillanpään jos muidenkin aikalaiskirjailijoiden kunniataulukossa - ja kriitikoiden.

    "Tuhraan, mitä tuhraan" kuittasi JL nuivan kritiikin Putkinotkosta.

    No ei kun Lehtosta eteenpäin, vaikka toisin arvelinkin, kattavan palan, uran ensimmäiset opukset, Perm sekä Paholaisen viulu, nielaistuani kuin myös uran loppupuolen hedelmän, merkillisen Henkien taistelun, nautittuani, ja monet noiden ääripäiden väliltä.

    Pitää ainakin haukuttu Putkinotkon jonkinlainen novellistinen jatke, Korpi ja puutarha, vielä haukata. Myös koirakertomus Rai Jakkerintytär puraista tai sillä puraisuttaa. Ja tietysti lentää liihotella Hämeeseen lukemaan Lintukoto - onhan tuo nyt nähtävä, miten hämäläiseksi aito savolainen voi muuttua; Lehtonen näet myi Putkinotkon pois kohta Putkinotkon kirjoitettuaan ja hankki kesäpaikan Sääksmäeltä Vanajaveden Vohlasaaresta.*
    
    Joel Lehtonen (1881-1934)/Wäinö Aaltonen
    * KR, voisit pohjustaa.
    hiihdot: 149 km/€

    torstai 8. tammikuuta 2015

    Almanakka - Tammikuu

    Opettajan kalenteri olis. EVVK.
    Yliopiston almanakka yhä ilmestyy,
     

    vaikka monopolia ei enää ole. VK=vois kiinnostaa jos ois.
     
    Eeva Kilpi -almanakka. EK=ehottomasti kiinnostaa.                                           Tai ei se almanakka ole, vaan runo-/aforismi-/toteamiskirja: Kuolinsiivous vuodelta 2013. Siihen Eeva (s. 1928) on koonnut päiväkirjojaan vuosilta 1984-2011. Merkinnöissä nuo eletyt 27 vuotta kiertyvät 12 kuukaudeksi.
    Miten eri ikäisenä vuoden eri kuukaudet on kokenut ja mitä on elontiellä tapahtunut - pääasiassa mielentilassa.
     
    Nyt on tammikuu.
    Oma päiväkirjani on paljon positiivisempi kuin Eevan. Mutta ajatuksiltaan paljon laihempi, nälkiintynyt suorastaan: 'Hiihdän. Hiihdämme. Hyytsaareen - joka päiväinen leipämme. En tarvitse kuin yöpuvun ja hiihtopuvun. Niitä vaihdan tarpeen mukaan. Eivät kulu muut vaatteet. Vaatekaupoissa ei huoli käydä.'  jne.
    Joten otetaan Eevan tammikuita eri ikäisenä:
    2.1.
    Älä sure, tulee uusia huolia. 199466 v.
    On kirjoitettava vain silloin kun on valmis panemaan itsensä alttiiksi. 2005 - 77 v.
    11.1.
    Minua väsyttää aina, koska kannan joka hetki mukanani ajatusteni taakkaa,
     kaikkialle. 2006 - 78 v.
    14.1.
    Yönukkuja herää viluun yltäpäältä hiessä. 2003 - 75 v.
    29.1.
    Se mitä minä en muista on kasvattanut minua eniten?
    Se minkä muistan auttaa minua. 1996 - 68 v.

    Tästäpä on hyvä jatkaa meidän sitten helmikuulla, muistakaa muistuttaa!
    Mutta yksi Eeva vielä, jos jaksatte -  29.1.1996 klo 10.15

    "Turhaan siivoatte. Teidän likanne on aina teidän ympärillänne."

    Ja pakko on laittaa näytille tuolle negaatiolle toisenlainen, positiivisempi tulkinta, siltä Venkulalta, joka toteaa että koko maailma on pohjimmiltaan pelkkää estetiikkaa, pyrkimystä ruman poistamiseen:
    "Siivoaminen -
    ei minulle enää vuosiin ole ollut ikävää 'lian poistamista' vaan torstaiaamuisin raivoisan riemukkaasti toteuttamaani kauneuden lisäämistä luomalla järjestystä ympäristöön. Astioiden pesemisellä palautan likaisen lautasen rumuuden perimmäiseen kauneuteensa ja siihen aristoteelisesti hyveelliseen tehtäväänsä, johon lautanen on tarkoitettu: puhtaaksi uutta ruokaa varten."
    hiihdot: 149 km/€
     

    

    keskiviikko 7. tammikuuta 2015

    Toinenkin ergo sum!

    "Nouse olemaan!"
    oli kateissa ja nyt kissoin koirain kanssa etsittyämme sen löysimme Äejän ansiosta. Siellä Yhdeksän miehen saappaissahan se oli ja on olemassa.
    Vuosikausia sitä etsin ja sitä haikailinkin, varsinkin sen olotilaa: sais vain olla.

    Vaan ettäs pitikin sattua: nyt sama löytyi toisestakin Haanpään kirjasta, vasta lukemastani ja arvioimastani.
    Tarkoin, kuten tapanani on, - ja kuten lehmän utareita lypsyn lopuksi - uusinta Haanpää-julkaisua syksyltä 2014 eli Matti Salmisen toimittamaa kokoelmaa Eräs avioliitto ja muita kadonneita juttuja. Niin eikös sieltä tuo totuuksien totuus ollut taas luettavissa, jopa tuplana:
    '... että nousepa Isolintukin olemaan, joka tuskin oli kuullut tykkien ääntä.'
    'Oli ilmeistä, että tässä piili jotakin kätkettyä, pimeätä, leikillistä. Sillä vielä ainakin aamulla korpraali muisti klassilliseksi käyneen herätyksensä olleen voimassa: nousepas Isolintukin olemaan!'
    Nousepa olemaan!
    Klassilliseksi käyneen.
    Niinpä.
    Mikä ilmaus tapahtumattomuuden keskellä - sodan keskellä!

     
    Nuo kohdat on präntätty kertomukseen Korpraali Isolintu ja Selänpään leski, jonka PH kirjoitti jatkosodan aikana kesällä 1943. Isolintu on haanpääläinen sotamies Svejk, joka esiintyy monessa novellissa kirjailijan tuotannossa; harmi ettei kirjaa kirjoittanut, harmittelee Salminen.

    Melkoista hevosenleikkiä, muuten, sodan hyvistä puolista saman novellin alkupuolen luutnantin puheen tulkinnassa Isolinnulta tai Haanpäältä:

    "Herra luutnantti sanoi, että meille avautuvat hyvät näköalat. Eikä voisi keksiä todempia sanoja. Maa on esimerkiksi tulvillaan muoria leskiä, varakkaitakin. Tämä on nimenomaan minun näköalani, joka olen poikamies ..." 
    hiihdot: 137 km/€ - Veju 300

    sunnuntai 4. tammikuuta 2015

    Mielessä kummittelevan kirjan selätysyritys

    Erittäin mielenkiintoinen, mutta vaatisi paneutumista. Ei voi olkansa yli noin vain kurkistaa ja nyökätä hyväksyntänsä. Kirja.

    Sehän oli siltä naiselta erittäin mielenkiintoinen esitys siellä koulutuspäivillä, silloin kun niillä oli vielä käytävä. Ensin siellä - samperin koulutuspäivät - heti alkajaisiksi lauantaiaamuna klo 9.00 oli tanssiesitys: nuori kilpatanssipari vetäisi semmoiset rockenrollit jotta silmämunat ja korvat auki rävähtivät. Sekös meitä Mats-kollegan kanssa nauratti, ihan ääneen hytkyttiin, oli naurussa pitämistä kun toiset niin tosissaan heti aamusta siinä edessä mennä hilppasivat.

    Nyt ei enää tarvitse kouluttautua.
    Ei kun peittoa korviin jos alkaa ajatus vaatia huomiota, ruokaa, päivittäistä ruoka-annosta. Olkoon piru nälissään. Kyllä se muutaman päivän pärjää. Ajatus.

    Semmoista se on tämä eläkeläisen elämä: itsemääräämisoikeus kaikessa jopa ajattelun ohjailussa!

    Mutta kummittelee, kummittelee yhä kirja takaraivolla.
    Eli ei tuosta koulutuspäivillä hankitusta kirjasta ole sen koommin irti päässyt - olitpa eläkkeellä tai töissä! Hätäpäissäni tarjosin ensi hätään sitä tuolle kollegalle, joka myös oli ihastunut luennoitsijan raikkaaseen ja railakkaaseenkin menoon, asioiden esille tuonnissa. (no kai se nyt haitarinsoittajaakin taide kiinnostaa; taidetta se sekin musa on)

    Vaikka palautellessa kehui kirjan, siirsin sen hyllyyn kun oli niin paljon muuta. Mutta ei se mielestä poistunut - eto kirja, häthätää sata sivua.

    Vaan mitä tässä tämän enempää venkulehtamaan, kas tästä on kyse:
    Jaana Venkula Taiteen välttämättömyydestä Kirjapaja 2003.


    Aarteelta vaikuttaa yhä sanomassaan.

    Tiedon ja tieteen ylivalta saisi murtua, vähetä vain osaksi ihmisen olemista, olemusta.

    Ihminen, ihmisyys, ihmisen tietoisuus ja todellisuus kun koostuu kolmiosta TIEDE-TAIDE-ETIIKKA. Nuo kolme ikkunaa luovat ihmisen persoonallisuutta, ovat virtaamassa ihmiseen koko ajan.
    Vinksallaan on ihminen jos yksikin tuosta kolmikosta puuttuu. Varsinkin taide, joka tuo peliin mukaan kauneuden ja rumuuden ulottuvuudet.

    Senkus antenni pystyyn, snorkkeli nenälle ja matkaan mukaan! tulkitsee ajatukseni asian.
    Eli saipahan tuokin jokapäiväisen leipäannoksensa - ja heti aamusta!

    Että syötteeksi, syötiksi semmoista teille - ja nyt kipinkapin kirjastoon ja Venkulan kimppuun: tuotantoa kyllä riittää!

    "Tiede ylirationalismina, etiikka poliittisena totalitarismina tai fundamentalistisena uskontona ja taide viihteenä antavat kukin yksinään maailmasta niin vääristyneen kuvan, että emme voi toimia siinä tarkoituksenmukaisesti.
    Emme voi elää hyvin."
    hiihdot 126 km/€

    torstai 1. tammikuuta 2015

    Ilman sarvia ja hampaita

    Kaks on liittoa kestänyt, natisematta, kolmet vuosikymmenet. Avio on toinen ja SARV on toinen.
    Ilman sarvia ja hampaita: Toinen on päivittäin läsnäoleva ja nyrkin yltöhollilla, eikä siinä tartte  kirjehiä kirjootella. Toinen taas hoituu kaukorakkautena.

    Marissa Mehr 2013
    Kuva: Veikko Somerpuro
    Tältä toiselta tuli kirje, joka kuuluu näin:
    Hyvä SARVin jäsen,

    Kritiikin Uutisten vuoden 2014 viimeinen  numero ilmestyy myöhässä. 
    Lehden alkuperäinen ilmestyspäivä oli 17.12., mutta osa jäsenistä saa 
    sen todennäköisesti vasta tammikuun alussa. Myöhästyminen johtuu 
    kirjapainosta. Jouluruuhkasta johtuen kirjapaino sai lehden postiin 
    vasta 30.12.
    Pahoittelemme myöhästymistä. 
    Hyvää uutta vuotta toivottaen,

    Suomen arvostelijain liitto
    Kritiikin Uutiset
    Eli joskus kakkossuhteemme jopa lehden lähettää vakuutena jatkumisesta!

    Tuli lehti ajallaan, eilen joulukuun puolella siis, joten suhteemme voi hyvin ja kukoistaa.
    Ja paremman puoleisesti, sillä verestä voimaa olivat hankkineet suhteen virkistämiseksi; naisen olivat valinneet päänaatikaksi kun entinen siirtyi suosiolla toiselle areenalle: Salusjärvi  Kiiltomatoon ja tilalle Kritiikin Uutisiin ilmestyi Marissa Mehr, joka on toiminut aikaisemmin mm. kahden kirjallisuuslehden, Särön ja Lumoojan, päätoimittajana. Hänen esikoiskirjansa Veristen varjojen ooppera ilmestyi 2013.

    Eiköhän se siitä iloksi vielä repeä.
    Hyvin tuo ainakin pääkirjoituksessa puoliamme pitää ja paheksuu kritiikin tilan puutosta tiedotusvälineissä sekä sen muutosta miellyttämisen suuntaan: pian lehdet julkaisevat vain kustantajien ohjailemia kirjoja:
    "Kustantaja siis maksaisi lehdelle,
    jotta saisi suuren tai pienen kritiikin sivulle, verkkoversion saisi edullisena kytkykauppana kätevästi mukaan. Luultavasti lehti pidättäisi oman 'välitysprosentin' palkkiosta,
    joka lopulta päätyisi kriitikon taskuun."

    hiihdot 105  km/€
     
    ks myös