Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-lautamies, emeritus ope

maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulumieli vaikka väkisin

Kuiskii kunnon väki:
- Jouluisia traditionaalisia lempeitä hyvää tekeviä lämpöisiä kirjoja, kiitos!
- Joulua tuovia, mielenherkistäviä, siis, please!

Joulumieltä vailla, vai?
Eipä hätää, sillä yksi on taattu.
On Mysi Lahtinen: Joulun aikaan. Jo vuodesta 1987. Rudolf Koivun tunnelmallisin kuvin.

 
Lukeepa sitten joulunpyhinä vakavampia. Niin ei käy kuin yhden esilukijan tässä, joka on tukehtua Kähkösen Graniittimieheen, missä joutuu todistamaan, miten järkyttävä tämä joulurauhaan käyvä maailma on ja varsinkin sen pääosan esittäjät ovat, nämäpä vallan ihmisiksi luokitellut.

Ehei, pois Kähkönen käsistä, neuvostohirvitys syrjään, Graniittimiehen paikalle Joulupukki, toista utopiaa johtamaan: josko se toteutuisi taas näinä päivinä.

Mieluummin näin joulun alla lukee kepoisempaa, arkihuolia heittelee.
Lukeepahan edes, jos ei itse askaroitse, mistä kuusi kotoisin, kuinka suussasulavat namuset valmistetaan, piparitalomiljöö liimataan, kuinka piparnatskut paistuvat, joulun tuoksua tuovat, ja kuinka lanttulaatikko, sinappi makunsa saavat; siihen kortit, tähdet, koristeet ja mitä näitä nyt onkaan joulurilluttimia.
Iloisia possuja aitauksissaan - ja huh! ja hui! kuinka kinkku uuniin pannaan, kun tuo liikkiö on ensin kellarissa suolasaavissa lionnut.

Niin. Leikkimieli esiin kaivetaan. Vaikka väen vängällä.

Tosin ihan iisiä se on, uskokaa tai älkää - Mysin jouluperhepiirin parissa: Äidin, Isän, Mummon, Annan, Ollin, Ilonan, Anun, Heikin, Lillin ... koko suvun.

" - Hyi kun se on ruma, Anu sanoi nähtyään vedessä kelluvan kinkun. - Ihan kamalan värinenkin se on ja ryppyinen kuin - sanonko mä mikä?"

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti