Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-lautamies, emeritus ope

lauantai 29. marraskuuta 2014

Mieli miestä kuljettaa


Tai karskisti sanottuna: hullu mikä hullu! Skitsofrenia ei helpolla päästä.

Semmoinen iloinen veikko käppäilee tyhjä rinkka selässä lippuluukkuaulassa Joensuun kaupunginteatterissa. Sata vuotta täyttävä Eliel Sarisen suunnittelema talo kylpee valoissa, oli ulkopuolelta värikirjon valtaama, valotaiteilija Kari Kolan valoliekkileikeissä. (Kola avaa kansainvälisen Valon vuoden Pariisissa teoksellaan Light is here tammikuussa 2015.)

Nauravainen rinkkamies kantelee toisessa kädessä transistoriradiota ja toisella kädellä läppää kättä tiedusteltuaan 'teatteriin tulet? Tervetuloa!'.
Hymy on sydämellinen ja syvä.

Kun kello on pykälässä, laskeudutaan koko katsojakaarti 'paljonpas teitä onkin' siunailevan veikkosen perässä alas klubille.

Ja siitäkös hurlumhei käynnistyi!
Kaiken maailman romujen (todellinen tarpeisto Soila Savela, heh) sekamelskassa.

Kaksi selvää suosikkia tällä hulluksi yhdenäkin, oven kiinni läpättyään, heittäytyneellä näyttelijällä (Perttu Hallikainen) oli: Marilyn ja mallinukke. Marilynia hän maalilla peitteli, hellästi sormillaan sivellen, mutta mallinukelta pään väkivalloin irrotti.

'Kaksi virhettä tapahtui Islannissa 1949, Natoon liittyminen ja minun syntymiseni'.
Jotenkin noin tunnusteli hulluuden sisuksia kaiveleva mies, se Perttu Hallikainen, joka oli matkustanut vierailulle Kajaanin kaupunginteatterista monologia, mielisairaalan hoidokkia esittämään. Hiki valui kun ehtiä piti vähän joka paikkaan tilan - sen sekamelskan keskellä: tynnyreiden, kanisterien, purkkien ja purnukoiden, paukkumuovipeitteiden, puulaatikkojen, pamppujen ja kapuloiden.

Näkyvillä, esillä, näytillä siis, pursuamassa sisäinen mielentila.
Kupli iholla vesi, kuului huuto, paukkui ja kolisi. Musa pelasi.

Oli se lopulta ihan sympaattinen, se hullu.
Viimeistään loppuhuipentumassa tavallistui, ikään kuin, ravintolalaskua kuitatessaan: yksi meistä. (heh)

On näitä hulluudenmonologeja näyttämöillä nähty: mm. Joensuussa Timosen hulluutta, Kansallisessa Tarmo Mannin Gogolin Mielipuolen päiväkirjaa.

Ei hullumpi esitys!
Ei sen hullumpi kuin noiden starojenkaan tämä Perttu Hallikaisen 15-vuotis-taiteilijajuhlanäytelmä.

Täysillä peliin Hallikainen itsensä liotti, uppousi niin etten tohtinut tuntisen esityksen jälkeen loppukeskusteluun jäädä; oli näet tuntunut kaikki liian oikealta: ties minkälainen vielä hullumpi hulluus olisi tarttunut nykyiseen...

Islannin Einar Már Guðmundsson tällaisen ropinan oli aikoinaan romaanina luonut ja kirjoittanut meille nimellä Kaikkeuden enkelit - soolon särkyneelle mielelle, skitsofreniaan sairastuvan Paulin elämäkerran. Kirjailija kirjoitti teoksen veljestään, joka sairastui psyykkisesti. Romaani sai Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 1995.


Näyttelijä Perttu Hallikainen. Kuva Aino Kivi.


1 kommentti:

  1. Skitsofrenia on sellainen sairaus, josta ei ole sopivaa köykäisesti puhua. Lääkärit mielellään tunkevat ihmisiä muotteihin kun ovat itse epävarmoja tai eivät ymmärrä. Viisautta ja älykkyyttä on vaikea mitata, saatikka omaa tyhmemmyyttä. Koulutuksissa saman asian voi ymmärtää eri määräisesti. Joku toistaa opittua sana sanalta sekä kirjoittaa virheettömästi, vaikka sisältö ja ymmärrys on olematonta. Suosittelen: Michel Foucaultin teosta Tarkkailla ja rangaista.

    VastaaPoista