Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä

tiistai 14. lokakuuta 2014

Varsinainen sarjakuvasankari!

 
Konsultti!
Turha joukkoko taustalla?
 
Kombinaatio Sana&Kuva on minulle ylivoimainen ollut tutkittavaksi aina: lukeako vai katsoako? Eikö muka jompikumpi yksin riitä!
 
Tällä kertaa kyllä, kun minulle valmiiksi sarjis ojennettiin, napsahti. Heti.
 
Myös Mensan viikolla jakama palkinto Aku Ankan oivaltavasta kielenkäytöstä herätteli  sarjakuvanvastaista mielenlaatuani: näinköhän on kelkkansa käännettävä - jukolauta!
Tämän verran vielä ämpyilen vinosti hymyillen: 
- Vaan palkitsiko kuvista!
 
 



4 kommenttia:

  1. "oivaltava kielenkäyttö"; no: Toisiakin mielipiteitä on:
    "Puhekuplien ja selitystekstien versaalikirjasin on hieno ja sopii pehmeän paperin toistamiin himmeisiin värisävyihin loistavasti. Valitettavasti se on muutettu mustaksi gemenaksi. Valitettavaa on myös nykyinen kielen kanssa tehtävä temppuilu, joka varmaankin juontuu tarkoituksesta opettaa pienille ja isoille lukijoille uusia sanoja. "
    Lue tästä tarkemmin.
    Nimim. "Tilaaja jo 1950-luvulla"

    VastaaPoista
  2. kavi

    eli taidan vielä laistaa AA:n.

    VastaaPoista
  3. Akkarista en paljoa ossoo sannoo, olen sitä lukemalla lukenut viimeksi kai 1970- luvulla. Carl Barksin sarjoista kovin pidin.

    Vaan tuo ylemmäisen stripin sanoma kyllä napsahti. Vähän niinkuin myö kirkonrotat, jotka olemme Rään Lauran (Rädyn menee kotimurteellani "Räyn" tai "Rään" riippuen kylästä) ei-olevaisessa. Meille on tullut semmoinen mainio hava, eli harkinnanvarainen palkanosa. Jos oikein hyvä on, niin voi sellaisen saada.

    Ja niistä merkityksettömistä kympeistä sitten varmaan tulee kateutta ja kaunaa, ja hakematta pitää lähteä rekviimin yhteen sekvenssiin:

    Confutatis maledictis flammis acribus addictis, voca me cum benedictus.
    Elikkäs vapaasti mukaillen että kun syntisemmät joutuvat liekkeihin, niin kutsupa minut siunattujen joukkoon....

    No, suatto männä vähän sivvuun asiasta, mutta tuosta ylemmästä kuvasta tulla tupsahti jossain jo tuttu ajatus muutoksista (ja lopputileistä).
    Hyvin, hyvin viisas henkilö on loihenut lausumahan, että jos se sieltä ylhäältä päin tulee, niin meille tehdään jotain. Vaan kun itse olemme mukana, niin olemme itse tekemässä itsellemme jotakin.
    Yumangekka, loisto-oivallus. Tuo kun käytäntöön saadaan, niin telakoiden ja tehtaiden ja toimistojen ovista ja porteista kulkee hyppien keikkuen onnistumisen kokemuksesta pullein rinnoin irtisanomislappujen kanssa väkeä hymyssä suin uusia haasteita kohti.

    VastaaPoista
  4. äej

    luostarielämä takana, mualimanmeno, tämä 'turhuuksien turhuus' tuas eessä. ;)

    Eipä ihan äsken oo tosiaan noin napakkaa kuvasarjaa silmiin osunut, siis noin ajanhermoon osuvaa!

    Ne nuo havat on semmosia pimmeissä komeroissa keskenään jaettavia ruskeita kirjekuoria, semmosia joihin liimat nuollaan kielellä. (ja harkitsijaa hymyilyttää hänen omahyväisyytensä... pah! kohan lennän...)

    VastaaPoista