Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Taiteen hakemista

II soutuvarvi - yövytään Raumalla

Poroholman leirintäalueelle päästään yöksi. Mutta hei! - nehän nostivat purjeen tervaveneeseen! Onneksi siitä ei juuri apua ole, ja eikun Köpi airoihin itsensä puhki soutamaan.

Taide on pitkän soutuetapin jutunjuurena: Mitä on taide? Tietenkään se ei määritellyksi tule, Aristoteles on kevyttä poikaa Platonin määritelmään verrattuna. Ja mehän olemme määritelleet taiteen olemusta jo Kritiikin uutisten avulla taannoin vähintään yhtä selkeästi: Kuinka kohdata taide.
Eiköpähän tuo lopulta ole tarveaines, jolla tilkitään 'vuotavaa' elämäämme?

Jännä näiden kanssa on meloskella, vertailla omia tietoja Köpin (JH itse: yksi/puolyhteen) ja Anteron kokemuksiin, lähinnä lukemisen kautta: monta tuntematonta, vieraaksi jäänyttä nimeä vilahdellee pitkin matkaa ennen kuin Nallikarissa kolmen viikon jälkeen palloilemme.

Tällä Kivikarin ja Rauman välisellä pätkällä ei vielä monikaan opus ole outo.

Tolstoin Kreutzer-sonaatti musiikittomalle tuhdolla istujalle on vieraaksi jäänyt, vaikkei tietenkään saisi. Mutta kuka sitä kaikkea elämänsä aikana ennättää, kun muutakin puuhaa riittää: illallakin piti Suomen lippu nostaa salkoon hulmuamaan; naureskelimme siinä nostaessamme, että koskahan laulamme nostaessamme Suurta ja mahtavaa.
Mutta eiväthän Tolstoillekaan, 'vanhalle partasuuradikaalille' kuten Hurme hänet määrittelee, kelvanneet Shakespeare, Beethoven, Wagner, Dante, Goethe, Rafael yms. Omasta tuotannostakin läpäisi ukon seulan vain 5 %, ja sitten kun Tšehov 1904 kuoli, kerkesi Leo ennen omaa kuolemaansa, 1910, lytätä Antoninkin.
Että silleen.
Köpi ja Antsa ovat toki suvaitsemaisempia, mutta vain jonkin verran.

Kafka on kovaa kauraa soutajille, kuten oli itsellenikin silloin kun erityisoppilaita opetin yläasteella ja kun koulupäivän päätyttyä linja-autossa koulukkaiden seassa kotiin matkustaessa lueskelin Kafkan novelleja. Silloin yksyhteen, siis enemmän kuin Köpi/JH, näin porukat kafkamaisina ötököinä Risteytyksessä:

"Silloin esitetään mitä kummallisimpia kysymyksiä, joihin kukaan ihminen ei osaa vastata: Minkä takia tämmöinen eläin on olemassa, minkä takia juuri minä omistan sen, onko sitä ennen jo ollut tämmöistä eläintä ja millainen se tulee olemaan kuolemansa jälkeen, tunteeko se itsensä yksinäiseksi, miksei sillä ole poikasta, mikä sen nimi on ja niin edelleen." 

Eniten matkalla Raumalle ilahdutti että jompikumpi oli löytänyt Viktor Franklin, tuon keskitysleiriltä selvinneen logoterapian perustajan: hänen satasivuista kirjaansa Ihmisyyden rajalla napakampaa, sisällökkäämpää, syvällisempää, voimauttavampaa kirjaa on turha hakea. Niinpä lahjotinkin sen pois, serkulleni, joka autoikään vartuttuaan ja koulut juuri lopetettuaan hirvikolarin jälkeen jäi istumaan loppuiäkseen pyörätuoliin, laihaksi lohduksi edes - elämänuskon säilyttänyt kohtalotoveri.


III lepopäivä
http://hikkaj.blogspot.fi/2014/06/paiva-pyhitetaan-raumalaisille.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti