Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Pälsi, Paulaharju ja Aronpuro

X  taas purjehdus ! - Vaasasta pätkä pohjoiseen, Yttre Hamnskäret

Taitavat airot turhaan veneessä olla, [airot nou], sillä nytkin klo 13 lähtö Molpesta ja - Purje Pykälään! Soutavat Laiskimukset, pah.
- Me todellakin ehdimme näillä tuulilla Kokkolaan oopperaan. Oopperaan eli teatteriin, iloitsee Aimo ja alkaa pohtia teatterin olemusta, josta jo edellisen pitkänmatkan kommenteissa mainitsimmekin ja pohdiskelimmekin.
No onpahan enemmän aikaa syvällisiin.
Kolme kovaa suomalaista vähän vieraaksi jäänyttä nimeä kohotetaan lipuiksi salkoon, nuppiin ylimmäksi:
  1. Sakari Pälsi - maailmanmatkaaja, kansantieteilijä, arkeologi, tiedemies, valokuvaaja, tietokirjailija ja sanataiteilija, eroottisen romaanin kirjoittaja (= Kovalle ottaa!). Minä ja Fallesmannin Arvo seikkailevat, myös teatterissa. Pälsi arvostaa teatteria ja pääsee ytimeen: muutaman metrin päässä aistittavaan keinotekoisuuteen, joka on välillä erehdyttävästi "todellisuuden" näköistä.
  2. Samuli Paronen - tuo esiin illuusioita tuottavan teatteri-idiksen: puhdasta fiktioita se parhaimmillaan on. Näyttelijät lihallistavat fiktion, ja katsojan on aistimansa ja mieltämänsä innoittamana noustava taiteilijaksi, täydentäjäksi, kuvittelijaksi. Suluissa tärkein: sillä niin sairasta ja hullua teatterinystävää ei olekaan, joka haluaisi, että Hamletin loppukohtauksessa näyttämöllä makaisi, ambulanssien ja poliisien jo lähestyessä, neljä kuollutta, yleisön silmien edessä viiden metrin päässä murhattua, puukotettua ja myrkytettyä ihmistä. Vaikka mene ja tiedä: onhan näitä breiviikkejä! Taikka onhan se varmaa etteivät juuri ne teatteriin istumaan tule, elokuviin ne menevät, semmoiset. (Siinäpä sitaatit sotkussa: osa niistä on Hurmetta, osa Paulaharjua ja osa blogipotun hj:tä! Lukija vaivautukoon erottelutehtävään.) Joskus käy, uskokaa tai äläkää, myös niin, kuten Alfred Jarryn Ubu-näytelmien kohdalla on käynyt, että maailmantodellisuus on jäljitellyt Jarryn näytelmiä, eikä Jarry maailmantodellisuutta!!!
  3. Kari Aronpuro - ainutlaatuinen taiturimainen ote Augustan tanssikengässä, jossa Aronp.K tuo esille 15 kpl Pirkanmaalla vuosina 1811-1944 elänyttä kynäniekkaa saatteella: "Toivon, että tämä kirja on sopiva annos vainajien tuottamaa muonaa elävöittämään toimintaamme."
Jep! Aronpuro jos kuka täällä susirajan takamailla noista nimistä tunnetaan, meillä kotona siis, ja ehkä pitäjilläkin mahtipontisen nimen omaavasta kokoelmasta, Kiinan ja Rääkkylän runot; tuossahan se KA saman tien varrella, mäen alla rantaan päin, majaili kirjastonhoitajana täällä piipahdettuaan, heh.

Yhtäkkiä arvaamatta olemme jo tämän kertaisen etapin päässä, erittäin mielenkiintoisten puheenaiheiden pauloissa oltuamme, purjehduksen päätteessä Perämeren porteilla - eikä Vox Populia näy ...

Vaan olipa tämä koko pyrjehduspätkä opettavin ja tähän mennessä eniten uutta arvokasta tietoa tirissyt taival!

Vaan niitä informoivimpia nimiä en tässä väärinkäsityksen välttämiskesi käsittelekään. Ne teidän on ehdottomasti itse tarkottava Hurmeen Nyljettyjen ajatusten luvusta sivulta 221, joka alkaa sanoin Köpi purjehti hiljaisen yömyöhän halki Korsnäsin kivikoissa 11. heinäkuuta, eteenpäin sivulle 249.

Pamahtipa pamahti semmoista uutta tietoa kahden nimen kautta joista nuista ei kansakoulun/luokanopettaja-erityisopettaja/huk, muka joltisenkin sivistynyt mies, ennen ollut kuullutkaan!
Miten arvokasta työtä nuo nimiäijät tekivät - eikä edes kansakoulupohjaa!
Tutkikaas nimiä Matti Pohto ja Kaarlo Uskela - ja ennen kaikkea ensin mainittua.


1234567891011- 1213 – (13b) - 141516171819 - 20

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Melkoista haipakkata!

IX + X purjehdus!kohti Merenkurkun nielaisua

Nyt menevät päivät ja yöt ja päivien laskut sekaisin poikain soutelussa: viisvitosen riuhtaisun jälkeen on yövytty siellä Kristiinankaupungissa ja kuvioitu kuviot, eli hypätään kympistä jalat tutisten ja hetken levähtämisen jälkeen huomataan suotuisat tuulet. Siispä: Masto pystyyn ja purje pykälään! Ilmaista jelppiä ei saata olla käyttämättä.

Sitäkö mennään?
Sitä ei mennä! Kauaakaan.

Tuuli talttuu tuossa tuokiossa ja kömmitään makuupusseihin tervatussa nelipuolimetrisessä paatissa odottamaan voimattomina josko tuuli taas tulisi ja armahtaisi väsähtäneet matkamiehet.
"Ensin tuli utua, sitten sumua, ja sen jälkeen ei näkynyt mitään."   "Köpi käytteli karttaa ja kompassia, mutta ei kyennyt paikannukseen. Jossain Närpeksen ja Molpen välissä oltiin, mutta missä, siitä ei saanut selkoa."
Maihin ja tiedusteluretkelle, ei kuitenkaan keneltäkään kysymään, sillä 'Se on aina noloa'.
Kilometrin käveltyään Köpi näki tienristeyksen: Korsnäs 15, Rangby 2.
Palasi sen Aimon, olkoon Aimo vastedeskin, tykö ja suomen kielen sanoilla virkki:
- Me olemme hyvin tarkalleen Kurikan Mietaankylän leveyspiirillä, Kurikasta 60 kilometriä länteen. Juha Mieto on minulle ja varmaan monelle muullekin se hiihtäjien hiihtäjä, kaikkien aikojen talviurheilija, aitoa ja vilpitöntä mieltä herättävä suksi-ihminen ja ylivetosauvoja, perinteisen tyylin ja puusuksien ikoni, sadasosasekunnin (ruotsalaiselle!) tappion marttyyri, ja marttyyriutensa kautta lopullinen voittaja, Mestari.
Myös urheiluhulluna, poikavuosien kestävyysjuoksijana, Hurme hehkuttaa talviurheilun suuria ja kaivaa kirjallisuudesta monenlaista urheilusuoritusta niin Kiveltä, Kiannolta, Paulaharjulta, Pakkalalta, Haanpäältä, Huoviselta kuin Juhani Peltoseltakin. Koskenniemeltä, Hellaakoskelta, Canthilta, Goethelta, Haaviolta ... Ja niin, sitten Voksimme kiusaksi (Vox Populi/City)) ottaa puheeksi Matti Nykäsen, josta seitsemän kulttuuritutkijaa Turun yliopistosta on julkaissut Benita Heiskasen toimittaman tärkeän teoksen Mitä Matti tarkoittaa?,missä pohditaan MN:n suurmiesstatusta, moninaista olemista tässä maassa ja maailmankaikkeudessa. - Elmo mikä Elmo! etten huudahtaisi.

Hei hulinata! Ja Antero Mertarannankin selostus Suomen ja Ruotsin finaaliottelussa kolmannesta erästä Bratislavan MM-kisoissa 15. toukokuuta 2011 on litteroituna ja julkaistu laajalevikkisessä lehdessä.

- Jos tuo ei ole runoutta, sanoi Aimo, ja pisti rullan poveensa, - niin ei sitten mikään.

 Niinpä. Tähän on hyvä lopettaa tänään, jättää pojat leiriytymään Molpen uimarannan ja rantabaarin tyyneen suvantoon kello kolme aamuyöllä - sieltä me sitten heidät huomenissa tavoitamme - ja siirtyä itse muistelemaan ja uudelleen katsomaan illallista Brasilia-Chile-MM-jalkapallopeliä, kolmetuntista intensiivistä rupeamaa, joka huipentui Brasilian voittoon rankkareiden jälkeen.
Sehän on mitä parhainta teatteria ja oopperaa!


1234567891011- 1213 – (13b) - 141516171819 - 20

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Musamatka

VIII soutuvarvi - Kristiinankaupunkiin tajuttomat 55 km ja ylämäkisoutua!

Iloitsevat: perillä miehistöön liittyisi Niku, vaan ei se liity - on sen verran sekaisin jostakin, hummeetti heittää ja sassaroi sanoisi Päätalo, tai jotain. Herättää sekopäisellä käytöksellään pahennusta öisessä Kristiinankaupungissa.

Sitten kun on sinne saakka päästy, soudettu aamu kahdeksasta seuraavaan aamuyöhön, vastaanotto on järkyttävä: "Nikun suusta tuli irrallisia sanoja ja rikki räjähtäneiden lauseiden riekaleita. Se oli dadaistista kiroilua kahdella kielellä kello 3.15 Kristiinankaupungin keskustat yhdistävällä sillalla. Volyymilla 9 asteikolla 1-10."

Ota siinä sitten sekopää venhoon matruusiksi! Mies jonka ilmaisussa kuitenkin oli robustia koherenssia!
Köpi antaa vahvan kotiinpaluukäskyn:
"Hei Niku, mitä vittua sä olet vetänyt? Sä et voi lähtee meidän mukaan tossa kondiksessa. Et tietenkään. Gå och lägg till! Me jatketaan matkaa. Huomenna sit palaat kotiin. Nähdään syksymmällä."
Vielä kilsa leirialueelle soutua. Ja yhteenveto:
"Niku on kyllä vahvaa tekoa - Ja maailman kiltein ihminen. Kesästressi laukesi näköjään omalaatuisella erottuvalla tavalla."
Uhallani vein ja vedin pitkän päivän soutumatkan suoraan loppuun, koska en juuri tullut hullua hurskaammaksi Köpin ja Antsan - edelleen Antero/Antsa tämä toinen soutajaurho, vaikka kai tässä taivuttava pian on ja myönnettävä että Hurmeen Aimoksi ristimä mies sittenkin on aika Aimo, ja ehkä huomenna palaan käyttämään Aimoa Antsan sijasta, tai sitten sekakäyttäjäksi alan: Aimo, Antero, Antsa, milloin mikin; se on lukijan oikeus - musiikkijutuista. Näin sain laistettua ja sysättyä John Faheyn, Donnerin, Henrik Otto siis, Syd Barrettin yms. vaikka kommentaattori Kavin kaiveltaviksi. Ellei peräti Rydmanin Kari asiaan puutu ja ryhdy.

Kristiinakaupungin nimeä koko ajan maiskuttelen: miltäs kuulostaisi Helsinginkaupunki, Joensuunkaupunki jne.?

Niin pieni ja sievä se on, ettei muuten kaupungiksi miellettäisi. Kerran käyneenä todistan ja yhdyn soutupoikain maalailuun:
"Silmät ja aivonystyrät lepäävät Kristiinankaupungissa. On kuin ei olisi Suomessa ollenkaan vaan jossain Kööpenhaminan esikaupungissa. Meininki  on kirpputorinen, kierrättävä, kansainvälinen, toimeentuleva, vieraanvarainen, leppoisa ja sivistynyt."

Alkavat suomenruotsalaisiksi. Niinpä tänne sitten palajavat eläkepäiviään viettämään, lueskelemaan yölampunvalossa ja sanakirjan avulla Björlingiä, Schildtiä, Södergrania, Diktoniusta.
Sitten kuolevat.
Voisiko muka arvokkaammin tästä todellisuudesta erkaantua!

- Mänkee jo makkoomaan! sanoisi äiti jos eläisi, - jotta jaksatte huomenna taas hupsia.

Nuo viisaat sanat jatkan soutajille.
- Kaskinen odottaa jo, pelottelen

1234567891011- 1213 – (13b) - 141516171819 - 20

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Alitajuntaista

VII soutuvarvi - Merikarvialle, tavataan Elevaara?


"Eksyttiin, perkele."
 
Sattuuhan sitä jos suunnanotto nurd-nurdvästaan ei kohilleen satu!
Vaan mitäpä tuosta, mukavia jutellessa riuhtaistaan eksymykset pois ja kohta jo ooppera rannoilta kajahtaa. Ouraoopperaa vetelevät Meriakarvian kesäteatterissa. Kyllä, se se oli juuri alkanut, koska Köpin taskunauris näytti 19.03.
Säveltäjä on hukassa, mutta oman kylän suurepojan Arvo Salon kynä on libreton pyöritellyt. Tästä jos painaisi, niin säveltäjäkin Köpille selviäisi. Luulisi juoksu-urheilija Hurmetta kiehtovan myös Kaarlo Maaningan valmentaja Elevaaran näkeminen, mutta paskat - eipä etsi, ei kaipaile. Näitä hanttapuleja vaan haikailee. ;)

Kieli kiehtoo enemmän, kielipeliä pelataan soutajien suin.

Frangénin Simon ja Heikuran Kiusattu-palindromin pituus kummastuttaa, yhtyvät myös kielikirurgi Leevi Lehdon väitteeseen miten palindromin ankara muotopinne vapauttaa tekijät, ja lukijatkin, infantiiliin positioon. Oman pukinsorkkani pistän tähän: siis siihen alitajuntaiseen villiin tilaan, Jeesuksenkin vaatimaan, lapsenkaltaisuuteen, so. ennakkoluulottomaan taiteen vastaanottamisvalmiuteen?
Onhan näitä oli ilo -vääntäjiä omiksi tarpeiksi.

Pannaan se runo näkyviin ja sen myötä hypätään suoraan maihin, missä tavataan kulttuurisihteeri Ilvonen kolmannen kaljan jälkeen.

älä ala
älä ala paha päivä
häviä paha puro
paha paksu tosi iso tuska
paha poru paha päivä
häviä paha pala
älä ala
älä

Juotiin parit kaljat kokan kolahdettua onnistuneesti Villiruusun laituriterassin laitaan. Viidennet kaljat ne yksinkappalein laskien oli Ilvoselle. Kohta Ilvonen johdatteli soututaiteilijat galleria Villi Savuun Vesalan Sininen uni -ääni- ja veistosinstallaatiota pällistelemään.
Kuvataidetta.

Hyväksyvät näkemänsä, kakistellen.
Teltalle soutaessaan kaipailevat Alpo Jaakolan Patsaspuistoa, sitä vailla olisivat nyt unille  venettä vedellessään: - Eiköhän syksymmällä, vaikka lokakuussa, käydä taas Loimaalla ...
Alpohan lohkaisi hyvän määritelmän omista lähtökohdistaan: - Minulla on kai aika tavalla ohentunut se kuori, mikä on alitajuisen ja normaalitilan välillä.

No me itäiset suunnatkaamme Loimaan sijasta Parikkalaan, sillä eikö tuo Veijo Rönkkösen Patsaspuisto ajane saman asian.


Mutta nyt:
Maaten joutuin!
Edessä kiskottavana
puolensadan kilsan soutu
Kristiinankaupunkiin
heti aamusta.
 

1234567891011- 1213 – (13b) - 141516171819 - 20


torstai 26. kesäkuuta 2014

Eino Leino, kesäteatterin isä

VI  soutuvarvi - Reposaaren ohi Lynaskerin saareen 



Päivä kuluu rattoisasti yöllisen soudun ja tynkäunien jälkeen hiekalla kävellen. On Armas Lönnbohmin päivä.
Eino Leinon ekarunostahan * oli tässä blogipotussa juttua keväämmällä jolloin kävimme Paltaniemessä, siellä kuvakirkossa ja Eino Leino -talossa, missä se osaava opas tiesi kaiken Einosta, varmaan muisti enemmän kuin Eikka olisi muistanut itsestään.

Antsa, siis se Aimo, on selvästi Eino Leino -fani, muttei niiden helisevien runojen, Greatest Hits -kokoelmien vuoksi, vaan, yllästysyllätys!, Leinon näytelmien takia. Eino keksi kuulemma Suomeen kesäteatterinkin, nuo rahvaalliset rypemispaikat, jotka nyt intelligentsian mielestä ovat riesana joka pitäjässä.
Einolla olivat omat näytelmät ojassa, ja Tukholman olympiakesänä 1912 hän puuhasi Seurasaareen 3000-paikkaisen Helkanäyttämön, jossa Leinon massiivinen Kalevala-sarja piti esitettämän.
Vaan ei, koska
'Oli kolakka alkukesä, satoi ja tuuli. Hyttysiö riitti. Ryhmä riiteli, budjetti kusi. Tleisö vieroksui lavasteiden puutetta --- Projekti meni nurin niin että paukahti!'.

Antsan mielestä, sanokoot muut mitä sanovat, Eino Leino on ennen kaikkea etevä teatterimies; taisivatpa käydä Volter Kilven kanssa kisaa Kansallisteatterin apulaisjohtajan paikastakin.

Naamiota, parinkymmenen näytelmän sarja, sisältää teatteritaiteen tuntemattomiksi jääneitä helmiä. Mitä siellä nyt onkaan: Pentti Pääkkönen, kaksinkertainen ryöstömurhaaja, kunnanjohtajaksi edennyt; erotiikkaa ja hulluutta tihkuvat Lyydian kuningas sekä Meiram; Lalli Naamiota II osassa, myös Tuomas-piispa.

Kehut saa Leinon ibseniläinen ote, analyyttinen draama, jossa ratkaisevat teot on tehty jo ennen näytelmän alkua. Siitähän minäkin näytelmissä tykkään: ei veri tulvi katsomoon rennymäisen elokuvamaisesti vaan sapattipuku säilyy puhtoisena, prässit terävinä!

Kun henkinen nälkä on ruokittu, Leino Yyterin biitsillä ruodittu, fyysiseen nälkään syödään pitsat. No justiinsa.

Sitten illan tullen hypätään paattiin, toinen airoihin ja toinen peräsimeen. Ohitetaan kohta sen toisen kuulun Eikan Reposaari, sen kyrmyniskatangolaulaja Eino Grönin. Laulua ei kuulu kuten aikanaan, kunhan Karvialle päästään.

Mutta nyt on soudut soudettu lyhyeen, saunotaan tynkäsoudun jälkeen Lynaskerissa tuntemattoman merimiehen tarjoamissa löylyissä ja heittäydytään makuulle, käydään henkisesti valmistautumaan Pohjanmaalle siirtymistä.
Öitä! Ja

* kauniita unia Eino Leinon, 9 v, ensimmäisen runon myötä

Epäilevä
Ainiaan lempeni
olet omaava
sä täytät syömmeni,
neito ihana.
En tiedä, saanenko
lempeäsi sun,
vai yksipuolinenko
lemp´ on raukan mun.
 
 
1234567891011- 1213 – (13b) - 141516171819 - 20

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Lassilan Maiju

V soutuvarvi - aina Yyterin hiekkapiiriin



Onpa todella täysin tuntemattomia nämä paikat missä veneilijämme liikkuvat. Luvia? Ei mitään havaintoa!
Poriin marssivat peräsintä korjaamaan, ei kun perään vaan. Vellu Ketola sieltä kotoisin; ikinä en ole käynyt, minkä nyt kerran Kankaanpäässä kertausharjoituksissa kuulemassa jonkun eversti Kunnarin haukkuja miten kelvottomia me suomalaiset miehet olemme.

Keskustelevat Hawkingin ja Mlodinowin valmisteilla olevasta M-teoriaperheestä, joka on, kunhan valmistuu, lopullinen teoria maailmankaikkeudesta. Kaikki kaikesta. No ei vähempää!

Pysytään alempana eli meidän Tohmajärven pojassa, tuotteliaammassa kuin Mauri Sariola tahi Mika Waltari. Porissa vuoden verran vaikuttanut Satakunnan nimellinen päätoimittaja, sekopää, joka jouti poistaa toimittajaluettelosta.

Algoth Untola, Irmari Rantamala, Maiju Lassila. (Muuten Potsipäiviä vietetään Tohmajärvellä tulevana viikonloppuna: Katri Helena saa oman raittinsa, Maiju Lassilan tie siellä jo onkin - pitää ilmaiskonsertin sen kunniaksi; on siellä Mestarintiekin, tämän keihäänheittäjä Sepon.)

Irmari Rantamalana Algoth poistuu Porista kainalossaan 1800-sivuinen Harhama-esikoisromaani, - 1800 s.!- sekä 1000-sivuinen jatko Martva. Kaikki kaikesta - ei vähempää! - on kirjoitettu näissä, niin hän uskoi.
2800 sivua tekstiä - ei ihme jos kirjoitteli mitä harhoja lie toimitellutkin konservatiiviseen lehteen.
Nyt oli aika poispotkittuna kääntää nuttua ja vääntää nimeä:
"Hän vasta nyt kysyi itseltään oliko hän vanhasuomalainen, vaiko vielä entinen vallankumouksellinen, tai sosialisti. Siinä määrässä oli hänelle kaikki todellinen elämä pölyä,  ettei hän ollut varsinkaan viime aikoina niistä rajoista huolinut, eikä antanut niiden itseänsä sitoa. Hän oli kumouksen henki kaikissa joukoissa ollessansa ..."

Näitä Köpi lukee käytyään, nyt Porin, kirjastosta lainaamassa Lassilaa, jonka suppeimman romaanin Iivanan, 90 s., ottaa myös mukaansa ja istahtaa Kuukkarin jättömaalle nauttimaan saaliistaan, toki poksauttaa sitruunasoodapullon kyytijuomaksi. Limpparia!

No Untola koki kohtalonsa: teloitus toukokuussa 1918 vähän ennen Eetu Salinin epämääräistä kuolemaa Sörkan kuritushuoneessa. Sitäs kirjoitteli Työmieheen, taas niitä omiaan!

Köpi ihmettelee Aimo Tukiaisen kummaa osaa: patsas niin Salinista kuin Mannerheimistakin: 'Siinä oli taiteilijalle poliittista polaarisuutta!'
'Ehkä juuri siksi Tukiainen siirtyi abstraktiin ilmaisuun Häkkyrä-veistoksen myötä ...'

Hurmehan alkaa käydä huvittavaksi, yhtä kieron huvittavaksi kuin Kilven Volter!

Eteenpäin.
Merelle!
Peräsinkin nyt kuntoon taottu, kaupungista palattu taksilla, pikkuisen itäviinaakin mukana.
Yösoutua. Kello puoli viisi aamulla.

Päästään Outooriin saakka, 'noustiin jäykistynein koivin laiturille, asteltiin maihin, kustiin ...' - sitä se itäviina teetätti! 'Paska paikka koko Outoori ainakin nukkumattomien silmien välittämien välittömien aistimusten perusteella.'
Santakari lähellä on parempi.
Sinne!
Oltiin illuusiottomia, ilottomia poikia pitkästä aikaa.
Sherlock Holmesin sanoin: - Tilanne oli epätoivoinen, muttei toivoton.

"Näin voi joskus käydä Porin Yyterin ulkoluodolla", päättelee Hurme tämänpäiväistä soutumatkaa. Jättää Köpin manaamaan, madonlukunsa latelemaan Linkolan lailla kolmen airon varaan kyhäämäänsä huteraan tiipiihin:
"...todellinen ongelmamme on maapallon kantokyvyn rajat ylittävä ihmiskunnan elämöinti ... meidän julmat huvimme ovat sysänneet pallon  ekosysteemin tolaltaan ... luonnon monimuotoisuus on romahtanut ... kun olemme jyystäneet metsistä puupeltoja, niityistä golfbaanoja, soutuveneistä vesiskoottereita, turvesois ..."

Viimein väsy käy käpälän ja soutupojat nukahtavat.
On meidänkin aika asettua ja suoda heille muutaman tunnin aamurauha.

On tässä tiedontulvaa tullutkin nokko, melkein hukuttu; vedämme henkeä päästäksemme seuraavaa etappia seuraamaan.
- Pori on paska paikka! sanoisi Tohmajärven toinen kuulu poika. No se Räty, tietysti!



1234567891011- 1213 – (13b) - 141516171819 - 20

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Jeesuksesta ei Räikköseksi

IV soutuvarvi - Luvialle peräsin sökönä

Tänään vietettäisiin juhannusaattoa jos työmarkkinat eivät määräisi päivien kulkua; Virossa, ainakin Kantokorven Otson mukaan, juhannus on paikallaan. Hyvä Viro!

Mutta Pohjanlahdelle, itäsuomalaiselle tuiki tuntemattomaan länteen ja varsinaiseen Suomeen; eihän me itäsuhnat mitään suomalaisia stubbeja olla, paitsi juhannuksena jolloin tämän maan lipun, vielä, salkoon ylväinä ja nauravaisina nostamme. Meidän yhteytemme ovat paremminkin noilla ihmisen syntysijoilla päin:
http://yle.fi/uutiset/ita-suomesta_tohtorikoulutusta_afrikkaan__katukauppiaille_kehitetaan_mobiilipalveluita/7316155

Soutuun. Soutuun riennä, vähättelemästä siitä!
Etsimään seuraavasta määränpäästä peräsimen takojaa.

Nyt tarvitaan jo jämerää sielullista apua, uskoa ja pelastussanomaa. Tarvitaan Raamattu-tietoa ja islamia, Jeesusta ja Muhammadia, keskustelukavereiksi. Onpas Köpikin huomannut saman kohdan, jota minäkin perin humoristisena olen aina pitänyt, vaikka katkera palahan se oikeasti on: Jeesus menee ja rukoilee tuskissaan kuolemankielissä Getsemanessa. Mitä tekevät kaverit? Kuorsaavat kuin umpikänniset, viis veisaavat toisen tuskista! Sama toistuu.
Jopa kolmannen kerran?

Niin ihmistä, niin ihmistä.
Tyhjentävästi kertoo Köpi Jeesuksesta:
 - Tallissa syntynyt, huippuhetkenään aasin selässä kaupunkiin ratsastanut, epämääräisen oikeudenkäynnin ja kidutuksen jälkeen surkealla tavalla teloitettu nuori mies; Jeesuksen hahmosta puuttuvat kaikki tyypilliset sankarin piirteet. 
Ei Jeesuksessa sankaria formulan selässä matkustavan Räikkösen vertaa!

Soutua häiritsee paitsi peräsin niin myös tuo takiainen: kummallinen 'palloiluhalli', josta ei millään tahdo näkymättömiin päästä.
'Olkiluoto näytti tosiaankin jämähtäneen paikoilleen, tai ei jämähtäneen paikoilleenkaan, vaan liittyneen veneen matkaan pohjoista kohti.'
Noidutuksi ydinvoimalaksi se sitten siis havaitaan ja riesaksi tuomitaan.
Sen Muhammadin perustaman uskonnon nimi muuten, se Islam, on käännettynä Rauha.
Käyköön tiedotteena samanlaisesta olkiluotomaisesta voimasta ja turvallisuudesta.

Jossain Luvialla lopulta soutajat ovat, rantautuvat. Ja mikä taivaallinen näky! Keidas:
 "Köpi ohjasi veneen suoraan pubin laituriin." 



1234567891011- 1213 – (13b) - 141516171819 - 20

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Taide on sairaus / puhdistuslaitos

III soutuvarvi - lyhyt rypistys Nurmeksen saareen


Peräsin p*kaksi ja siksi vain naurettavan kympin verran, jos sitäkään, soutua. Ennen venematkaa on maissa, siellä Poroholmassa puhuttu luomusta ja käyty rohkeasti hyppäämässä kympistä - pääkö vai jalat edellä, sitä emme tiedä - pian purettavasta hyppytornista.

Elämä on mallillaan, täysinäishyminöivää.
Moista sanaa käytti V. Kilpi aidon taideteoksen tuottamasta helmihetkestä kokijalleen.

Sellaisen täysinäishyminöivän hetken on tuottanut Federico García Lorca tälle silloin kakskymppiselle Antsalle, toiselle soutajalle, joka ei ole kirjan kirjoittaja Juha Hurme eli Köpi. (Edelleen muistutan että en halua käyttää Aimo-nimeä, joksi kirjailija toisen soutajan on nimennyt, vaan käytän eteenkinpäin Anteroa tai sen vääntönimiä.)

Itseäni Lorca säväytti jo lukion seitsemännellä, nyk. II, jonka luokan pyhitin kirjastossa istumiseen; eipä tainnut hyllyilta 82 monikaan opus jäädä lukematta. Entä miten luokkakaveri Pikkarais-Thomas ihmetteli painokkaasti, jotta mikä siinä on?!
Mutta eihän sitä osaa sanoin selittää - selittämättömänä pysyy, vaikka sanataiteen sisällä seilaillaankin!

Sitten jysähtää!

Juuri kun ollaan pääsyllä Penttiin ja Haanpään moninaisuuteen.
Niin nyt se alussa mainittu peräsin murtuu. Karilla! Vene ei vaurioidu, joten kokka kohti lähintä saarta, Nurmesta.

Nyt keskityttiin soutuun, äkäistä pohjoistuulta oli kyllin tarjolla, "puhuttiin vain paskaa jos sitäkään". Perillä olosuhteet olivat rujonpuoleiset ja "hyttysiä ihan vitusti".

Jotenkin huvittaa - niinpä tekeydyn ulkopuoliseksi tuosta onnettomasta kaksikosta - lukea Köpin kertomaa Pentti Haanpään määritelmää taiteesta:
"Taide on sairaus, kuumetauti, joka poistaa vaaralliset myrkyt ja tulehdukset yhteiskuntaruumiista. Se on pohjaltaan jotakin rikollista ja toimii yhteiskunnan puhdistuslaitoksena, viisaana viemäriverkostona, jossa epämääräiset individualistit ja muut boheemit saavat touhuilla aiheuttamatta pahempia häiriöitä systeemille."
Siinä kai määritelty samalla myös tämä tietävä, tragikoominenkin, soutajapari?
Soudelkoot ja huudelkoot kurkku kipeänä kohti Merenkurkkua, kunhan syrjässä vallanlähteiltä pysyvät niin Stubbikin on tyytyväinen, ja ennen kaikkea asiantilan siunaavat nämä rahamies W:t ja L:t.

Jätämme kaksikon Nurmekseen, sinne länteen,  ja nostamme peukkumme jotta peräsimen korjaaja autiolta saarelta löytyy. Meillä täällä idässä olisi parempi ja elävämpi Nurmes, missä peräsimen korjaajia kyllä helposti löytyisi Pielisen rannalta.



1234567891011- 1213 – (13b) - 141516171819 - 20

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Päivä pyhitetään raumlaissil saavutukssil

Luppopäivä soutamisesta Raumalla - vaikka pyöräillen 




Melkoisen souturupeaman jälkeen näin alkukahinoissa on parempi levähtää, jottei hapoille heti alkumatkasta jouduta - viistovastainen navakka luodetuuli ja sade taltuttaisivat nuoremmatkin miehet.

Vihellellen Harbour Lightsiä ja taratellen Elviksestä on päästy Poroholmaan, telttaan ja laavulle.
Kehutaan Kalervo Palsan sarjakuva Eläkeläinen muistelee maasta taivaaseen ja päästään sivilisaation pimeimpään ytimeen Palsan kuvin.
Pysytään kuvissa ja taiteen määrittelyssä; Vincent van Goghilta lainataan lause 'mikä olisi todella taiteellisempaa kuin ihmisen rakastaminen'. Ja toinenkin, jotta ymmärrettäisiin kauneus:
"Maalaislikka pölyisessä, paikatussa sinisessä hameessaan ja nutussaan, joka on saanut hinoimmat värisävynsä säästä, tuulesta ja auringosta, on minun silmissäni kauniimpi kuin joku hieno rouva." 
Ilmankos elinaikanaan Vinsetti sai myytyä vain yhden tauluistaan! Niillä kenellä töhnää olisi ollut karttoivat heistä piirtelevää puolihullua miestä.

Köpille näyttämö, teatteri on tärkeä paikka, senhän Hurmeesta tiedämme. Tove Jansonin Vaarallinen juhannus, jossa Muumilaakson väki joutuu tsunamin kynsistä pelastautumaan uivaan oopperaan, teatterilaivaan, on teatteritaiteesta neitseellisenä pysyneille muumeille elämys.
Tai no ei aluksi: Teatteri on tietämättömälle tunkeilijalle kauhistuttava, pohjattoman pelottava paikka.

Mutta olkoon teatteri, ja kun on päivä aikaa, on parasta paneutua kaupungin kuuluun jaarittelijaan, kirjastosta Köpi, kävellen, hakee piirilääkäri Hjalmar Nordlingin Raumlaisset jaaritukset. Kokoelmasta löytyy "Rojohoppe" viimene reis. Ja se on siinä - mestarinovelli merenkäynnistä ja juoppoudesta vailla vertaa. On löytynyt Volter Kilven esikuva, joka rohkaisi Volterin kielipeliin mukaan.

On minulle soutupoikain nimimiehistä Henry David Thoreau myös samalla tavalla kaukaa tuttu kuin Nortamokin. 1800-luvun luonnonystävä ja ylistäjä, jonka idis selvinnee tästä: 'Virastoihminen, sisäihminen, haisee pölyltä ja paskalta - luonnossa liikkujanhiessä, ihossa ja vaatteissa on puiden ja ruohon tuoksu.'

On on tämä soutukaksikko! Köpi & Antsa - ajatusten nylkijät.
Perillä, syvällä kyntämässä, kulttuurin meressä kaulaansa myöten, kun suurin osa meistä liplattelee vesiskoottereilla pintaa liitämässä, kuten minä. Toisilla vaan on analyysikykyä - riesana? - enemmän kuin toisilla, meillä taviksilla.

Noiden viisauksien jälkeen en oikein ilkeäisi toistaa sitä lukkokömmähdystä auton ovien kanssa, mikä meille Raumalla keilareissulla kerran sattui, vaikka ikuisesti, hätä ensin ja sitten hyvä mieli, ja jäi kyllä jälkikäteen huvittamaan mieltä jättäen jälkeensä suuremman vaikutuksen kuin Hjalmar Nortamo tai kukaan muu raumalainen; no se jäi Kauppalehteen se kertomus ja olkoon siellä jossain poispyyhkäistynä.
Jäipä sieltä jäljelle kummallinen kuva kun aamuhetkinä kävimme kanaalin laitaa: mutakylvyn saaneita pyöriä, varmaan kymmeniä, oli nostettuina pitkin kanavan laitaa.

Merkillis ihmis noi raumlaisset! - jos soutajatkin.
= ks. kuvat


Jompikumpi lienee Vanhiksen Villari?

 
 


1234567891011- 1213 – (13b) - 141516171819 - 20
 


lauantai 21. kesäkuuta 2014

Taiteen hakemista

II soutuvarvi - yövytään Raumalla

Poroholman leirintäalueelle päästään yöksi. Mutta hei! - nehän nostivat purjeen tervaveneeseen! Onneksi siitä ei juuri apua ole, ja eikun Köpi airoihin itsensä puhki soutamaan.

Taide on pitkän soutuetapin jutunjuurena: Mitä on taide? Tietenkään se ei määritellyksi tule, Aristoteles on kevyttä poikaa Platonin määritelmään verrattuna. Ja mehän olemme määritelleet taiteen olemusta jo Kritiikin uutisten avulla taannoin vähintään yhtä selkeästi: Kuinka kohdata taide.
Eiköpähän tuo lopulta ole tarveaines, jolla tilkitään 'vuotavaa' elämäämme?

Jännä näiden kanssa on meloskella, vertailla omia tietoja Köpin (JH itse: yksi/puolyhteen) ja Anteron kokemuksiin, lähinnä lukemisen kautta: monta tuntematonta, vieraaksi jäänyttä nimeä vilahdellee pitkin matkaa ennen kuin Nallikarissa kolmen viikon jälkeen palloilemme.

Tällä Kivikarin ja Rauman välisellä pätkällä ei vielä monikaan opus ole outo.

Tolstoin Kreutzer-sonaatti musiikittomalle tuhdolla istujalle on vieraaksi jäänyt, vaikkei tietenkään saisi. Mutta kuka sitä kaikkea elämänsä aikana ennättää, kun muutakin puuhaa riittää: illallakin piti Suomen lippu nostaa salkoon hulmuamaan; naureskelimme siinä nostaessamme, että koskahan laulamme nostaessamme Suurta ja mahtavaa.
Mutta eiväthän Tolstoillekaan, 'vanhalle partasuuradikaalille' kuten Hurme hänet määrittelee, kelvanneet Shakespeare, Beethoven, Wagner, Dante, Goethe, Rafael yms. Omasta tuotannostakin läpäisi ukon seulan vain 5 %, ja sitten kun Tšehov 1904 kuoli, kerkesi Leo ennen omaa kuolemaansa, 1910, lytätä Antoninkin.
Että silleen.
Köpi ja Antsa ovat toki suvaitsemaisempia, mutta vain jonkin verran.

Kafka on kovaa kauraa soutajille, kuten oli itsellenikin silloin kun erityisoppilaita opetin yläasteella ja kun koulupäivän päätyttyä linja-autossa koulukkaiden seassa kotiin matkustaessa lueskelin Kafkan novelleja. Silloin yksyhteen, siis enemmän kuin Köpi/JH, näin porukat kafkamaisina ötököinä Risteytyksessä:

"Silloin esitetään mitä kummallisimpia kysymyksiä, joihin kukaan ihminen ei osaa vastata: Minkä takia tämmöinen eläin on olemassa, minkä takia juuri minä omistan sen, onko sitä ennen jo ollut tämmöistä eläintä ja millainen se tulee olemaan kuolemansa jälkeen, tunteeko se itsensä yksinäiseksi, miksei sillä ole poikasta, mikä sen nimi on ja niin edelleen." 

Eniten matkalla Raumalle ilahdutti että jompikumpi oli löytänyt Viktor Franklin, tuon keskitysleiriltä selvinneen logoterapian perustajan: hänen satasivuista kirjaansa Ihmisyyden rajalla napakampaa, sisällökkäämpää, syvällisempää, voimauttavampaa kirjaa on turha hakea. Niinpä lahjotinkin sen pois, serkulleni, joka autoikään vartuttuaan ja koulut juuri lopetettuaan hirvikolarin jälkeen jäi istumaan loppuiäkseen pyörätuoliin, laihaksi lohduksi edes - elämänuskon säilyttänyt kohtalotoveri.

 
1234567891011- 1213 – (13b) - 141516171819 - 20

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Kustavista Uudenkaupungin liepeille

I soutuvarvi - tuttua tutumpi Kilpi käsittelyssä ja täysin outo Puölniittu

Ensimmäinen pätkä soudettu, nelimetrisellä tervaveneellä. Vuoronperään soutavat Antero (Aimo tämän fiktiivisen miehen oikea nimi siis on, mutta minusta Antero/Antsa on parempi ja röyhkeästi, omin lupineni, ja lupaa kysymättä, muutan romaanin henkilön nimen - no jo on aikoihin eletty!!!) ja Köpi, hiki ja ajatukset tirskuvat. Mikäs tässä kuunnellessa.

Jo maissa lähtiessä käsittelivät valaisevasti Kilven Kirkolle-eepoksen, minusta vaikuttavimman voltereista, puntaroivat viimeisenä, ennen kuin siirtyvät soudellessa praattailemaan minulle tuntemattomasta August Aku Puölniitusta.
Vaan siinäpä on ollut - kansakoulu- ja rippikoulupohjalta - viisas mies, joka kirjoitti muistiinpanoja 70 vuoden ajan kuolinvuoteen 1974 saakka. Salakirjoituksella, jottei lähin suku olisi päässyt suutahtamaan: Imönöp väapo eli  Elämän työni.

Varsinainen omapää koko ukko, joka suunnitteli, ajatuksen tasolla pikemminkin, niin kivenmurskaajaa, gyroskooppia kuin uivaa tykkiä, rattaan linjaalia ja napinnitojaa ynnä monta muuta tuiki tarpeellista tavaraa. Neoturpiini, ennen kaikkea ratkaisisi hyvän elämän edellytykset koko ihmiskunnalle!
Mottona ja motona, johtotähtenä Akulla oli jalo: - Teeskentelijä tekee työtä ainoastaan silloin, kun se tulee muiden tietoon. Sanoipa myös totuuden, johon Nyljettyjen ajatusten takapiru, Juha Hurme, mielellään on julkihaastatteluissa yhtynyt:
- On valittava joko ulkonaiset vaikeudet tai sisäinen rappeutuminen. Kolmatta vaihtoehtoa ei ole.
Mukana ollaan veneessä, vankasti ja vahvasti.
Siis vaikka on juhla ja juhannusaatto vai mikä tuo nyt meillä ulkona akkunan takana vallitsee - joka tapauksessa kaukana Sillanpään suviyöstä, vähää vaille ettei pakkasen puolella pyörittele keskikesää juhlivaa ihmispopulaa.

No josko kokkotuli illemmalla lämmittäisi tai vaikka italiaano Balotellin suunsoitto ja kenties maali Brasilian MM-jaliksessa hetipian.
 
1234567891011- 1213 – (13b) - 141516171819 - 20

torstai 19. kesäkuuta 2014

Soutu-urkko edessä

http://areena.yle.fi/tv/2283207

Tänään juhannuksen aatonaattona tohdin tuhdolle istahtaa ja lähteä soutamaan Juha Hurmeen Köpin ja Aimon [= myöh. Anteron = lue tästä] kanssa Kustavista kohti Hailuotoa: 20 päivän ja 700 kilsan soutu- ja kuuntelu-urakka on edessä.
Ja siihen kuulemma jopa 35 km -kävelylenkkejä päivittäin sekaan sekä hyppyjä kympistä. Kympin uimahypyt jätän kyllä suosiolla väliin, muussa yritän riehkasta mukana.

Komiasti aloitamme: puhumme Kilven Volterin Saaristolaissarjasta ja ennen kaikkea Alastalon salista, joka tosiasiassa edessämme on soutuvalmistelujen aikana näkyvillä ollut, plus siitä kuinka vahva se kirjana on, so. miä-let-tö-män  hia-no!

Antero, joka ei ole Hurme vaan Juhan kaveri, aloittaa:
- Tästä paikasta ja sen lähiympäristöstä, Kustavin Lypertön kylästä, on kirjoitettu maailman hauskin, jännittävin ja toiminnallisin kirja, 1800 sivua räjähtävää viihdettä.
Niin sen itsekin koin kunhan sitten pelottelujen jälkeen uskalsin aikoinaan kirjaan koskea  hyljättyäni nuo 'sarvella pukkaan ja kynteni isken pörrötukkaan'-loruilijapukkipelottelijat, joille vain säpinä ja selkeä juoni tekevät kirjasta kirjan. Samoinhan, tavallaan, kävi Danten Jumalaisen kanssa; siinä tosin itse enemmänkin toimin pukkipelottelijana itselleni.
Mikä helmi sekin, kunhan simpukan kuoret ensin sai auki longotettua!
Kummasti siellä sitten alkoi nähdä Tapani Kansaa sun muita turhuuksien turhia pää laavassa seisomassa, tukka tulessa kärventymässä; nythän kärventyjät olisivat näitä Wahlrooseja ynnä muita toisten narraajia, kanssaihmisten kiusaajia ...

Mutta siis Kilpeen ja Alastalon neljän tunnin kokoukseen: hankitaanko se kolmimastolaiva, parkki vai ei?
Hankitaanhan se kunhan sivut ovat täynnä ja naurut naurettu, jos haukoteltukin.

Ja kuten aikaisemmasta ilmeni pukkipelottelu pitää monen lukijan näpit irti tästä Kilven kypsästä kolmikosta - Alastalon salissa, Pitäjän pienempiä, Kirkolle - eikä niinkään Köpin, sen toisen soutajan, joka on Hurme, kirjan kirjoittaja itse, varma mielipide:
- Syyt ovat samat, jotka aiheuttavat ihmiskunnan muutkin isot ongelmat: typeryys, henkinen laiskuus ja ennakkoluulot.
Siis, no jaa: ennakkoluulot. Oikeassahan Köpi sittenkin on!

Soutu on alkanut.
Vahvasti epäilen etten pysy kahdenkymmenen päiväluvun tahdissa, vaan joudun osin kulkemaan noiden hurjien, Köpin ja Aimon/myöh. Anteron vanavedessä - silti perille päästen.
Sen verran rivakkaa ja väkevän miehistä on poikain soutu.

 
 
1234567891011- 1213 – (13b) - 141516171819 - 20
 

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Uusin silmin

Pian alkaa nähdä ja näkemään nämäkin tuonpuoleiset, rajantakaiset kuvat vielä levollisimpina!
 

 
 
 
 
Ei liene mahdollista?
 
Ainakin tutkijat pitävät näitä idyllejä myös pelkkinä illuusioina.
 
 








maanantai 16. kesäkuuta 2014

Ei mitään harhakuvia

 
Kyllä siellä tämmöstä on, kuten puhutaan - kuvankaunista:
 
 
 
 
Jos kohta tämmöstä täydempätäkin tavaraa urbaanikoille:
 
 
Vapaa on valinta.
Äänistämään vaan!  
 



perjantai 13. kesäkuuta 2014

Piipahdus

Vieläköhän tuo Otto-poika seisoo rannalla tisurissa Äänisen aaltoja entistä jähmeämpänä katselemassa?
Katellaanhan.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Sekaisin kesästä?

Olisihan Kilven jälkeen ainakin yksi jatkumo edelleen jäljellä ja lopetusta vailla, vaan olkoon: hyvä on olla jokin tuttu ja turvallinen johon tarttua milloin elämän tuulet purjetta pyörittelevät.
Siis tuo Kansojen Kirjallisuus, sen viimeinen XII osa, kymmenien vuosien urakka matelee - Beatlesitkin mainittu! -  sivulla 261 (144 jäljellä) Brendan Behanin (1923-64) kuvalla, jossa vm- 1960 Brendan rötköttää whiskyissään. Moinen saarikoski-salama-mainehan oli luotu jo vuonna 1956, kun BB BBC-haastattelua ennen oli tyhjentänyt viskipullon.
"- sitä puolta elämäniloisen irlantilaisen kapinoitsijan toiminnasta käsiteltiin paljon tehokkaammin kuin hänen kirjailijatyötään."
 
Vaan olkoot juopot!
Kilpikin olkoon. Ja J. Hurme, toistaiseksi.
 
Onhan kesä ja riemun raikkahin aika!
 
 
 
 
Puuhata pitää pitämän. 
Kiikut syrjään!
Maalit pintaan.
 
Nyt ei jouda keinumaan.
 
 
 
 
EI tule tasapaino olemiseen EI 
jos
ei
ruumista rääkätä
hikisillä hetkillä luonnonhelmassa.
 
 
Pölleihin siis kii! - ja pinoon!
 
Pölkyt
terrakotta-armeijaksi asetetaan pihamaalle
riviin 
vartioimaan
maallista omaisuutta
- ennen kuin niiltä pää kirveellä halkaistaan, talven tullen uuniin työnnetään
ja ei muuta kuin
tuleen palamaan!