Patoutuva elämä murtuu - kun aika on

Tammetusta virrasta puhui ja kirjoitti Kalle Päätalo. Ryskyen tammettu pato murtuu. Volter Kilpi on lausunut: "Elämän hiljaisuus on elämän kertymisen paras pato."

Kilven elämän kertymässä kolmesti oli padon murruttava, jotta elämä taas pystyi jatkumaan.
Kolme kertaa, jaksoa, kirjoitti, 'murtui', Kilpi:

1. Jakso - vuodet 1900 - 1903. Tuolloin ilmestyivät Bathseba, Parsifal, Ihmisestä ja elämästä sekä Antinous. Romantiikka oli päässyt virtaamaan pois. Kirjailija vaikeni, pystytti taas padon, eli. Kului 14 vuotta ja sekin pato murtui.
2. Jakso - vuodet 1917 - 1918. Kansallista itsetutkistelua sekä Tulevaisuuden edessä ilmestyivät. Oli yhteiskunnallisuuden vuoro purskahtaa Kilvestä maailmalle, sen padon murtua. Ja sitten taas pystyyn nopeasti uusi entistä pitävämpi pato. Se pato piti elämän takanaan 15 vuoden ajan. Ja sitten! Pian sieltä alkoi virratakin tuhtia tavaraa - parasta ikinä!
3. Jakso 1933 - 1937. Alastalon salissa. Pitäjän pienempiä. Kirkolle. Aivan aivan uskomatonta tavaraa!

Roiskeina ilmestyi vielä 1938 runomuotoinen mietelmäkirja Suljetuilla porteilla sekä postuumina 1944 keskeneräiseksi jäänyt fantasiaromaani Gulliverin matka Fantomiamian mantereelle.

Volter Kilpi oli elänyt elämänsä joulusta 1874 kesään 1939. Kaikkea muuta kuin turhaan.
Ei löydy  3. jakson voittanutta tuotantoa tästä maasta, ei lähimainkaan.

Bathsebaa tässä etenen, kuten eilen päätinkin, mutta ei Vanha Mies syty enää sillä tavalla nuorukaisen runollisuuteen, sananhelinään ja helskyntään kuin nuorena olisi syttynyt tai kuin syttyy Volterin ehta-aitoon kirjeenvaihtoon Hiljan kanssa.
Luen silti. Onhan se kuin Raamattua lukisi, vaikka taisipa Kilvellä kaksi ongelmaa maailmassa olla: huono kuulo ja epäusko jumalaan? Niin olen ymmärtänyt.

wp