Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Harmaiden hapsien harmi et charmi

Volter & Hilja XI
 
Volter makaa tulessa, on masentunut, täysin maansa merensä myynyt.
Vastausta kosintakirjeeseen, 22. huhtikuuta lähetettyyn, ei kuulu, 1900-luvun alun tekstiviestintä muutenkin oli hidasta, mutta silti - samassa kaupungissa sentään, Helsingissä!
On kulunut jo kolme päivää, Volter lähettää toisen, täsmennyksen.

Mitä kiirehtiä vakavalla asialla; eikö hän osaa aavistaa toisen tunteita, sillä jo ennen kosintakirjeen laatimista Hilja oli maininnut: - Et aavista, miten liikutettu ja hyvä minä olin sinulle silloin, sinä harmaine hapsinesi, joista niin paljon pidän.

Toinen 21, toinen 31 - ja toisella jo harmaat hapset! Ei siis mikään ihme jos mietityttää nuorempaa.
On kulunut viikko. On vapunaatto. Lähtee kaksi kirjettä samana päivänä - rivit niin tuskaiset.

Seuraa paljastus toisessa sen päivän kirjeessä: Hilja on Volterin jo toinen todellinen syvä rakkaus.
Polte yhtä voimakas. Silloin kohde itse tuskin edes tiesi olevansa 'kaikki'. Sen yksipuolisen rakkauden loppu oli maailman loppu: 'Elin vuoden sulassa tuskassa ja mielen hädässä', 'Opin tuntemaan, mitä on pakahtuva ihmisrinta', 'Siitä on seitsemän vuotta nyt jo', 'sitte olen elänyt kylmänä'...
"ja hiukseni harmenivat ennen aikojaan."
"Silloin täytyi minun lähteä, ja kaikki minussa huojui elämän ja kuoleman välillä, mutta minun oli velvollisuus rutistaa kaikki itsessäni sammuksiin."  
Tuo nainen oli Anna Wuoti, Bathseban muusa.

Vaikuttavaa.
Kaivan Bathseban kaapista, ja luen sen ennen kuin jatkan näitä kirjeitä ja ennen kuin saan tietää, miten Hilja Volterilleen on vastannut jo tuona samana vapunaattona.

Täytyy siis odottaa.
Ei auta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti