Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

torstai 30. tammikuuta 2014

Päivä täynnä, jos pääkin


Tapana on lukea monenlaista tekstiä päivän mittaan, monta romaaniakin kesken, yöpöytä notkallaan.
Kaivan sieltä aina jonkin ja kertaillen jatkan taas matkan eteenpäin. Uutta sanaa sylkee koko ajan päälle. Nytkin tuon Aken, lyseon pojan, elämäntarinan, jossa taitaa olla enemmän kuin siteeksi omaa tekijänsä totta.
Unto Martikainen: Särkyneiden toiveiden kuja. 217 s. Hai. 2013

Unto vie meidät Aken mukana Pielisjoen rantamille Kontiolahdelle, 30 km pohjoiseen Joensuusta, Paiholaan.
Kolmannes on nyt hotkaistu, otettu vastaan rauhoittavat, oltu opettajana ja uutteraan naisissa juostu. Haipakkata ja hyppelyä monelle taholle; levoton mieli hyppyyttää. Lukijallakin paikoin työ ja tuska ehtiä käänteisiin.
Kieltämättä on mielenkiintoista kurkistaa hoitolaitokseen johon ei oma tie ole vielä vienyt. Nuo muut oheistoiminnat ovat sen sijaan tutumpia ja omakohtaisemmin koluttuja. Tosin turhan nopeasti Unto Akensa arkielämän käänteissä kuljettelee, jopa nyyrikin puolelle muutama sydänseikkailu luiskahtaa.

Mutta onhan tässä kaksikolmannesta vielä lukematta: josko Unto Akensa menoa rauhoittaisi ja jäsentäisi elämää.

Ja välillä ladulle tästä taas singahdamme, järven rantoja nuohoamaan. Se on se kymppi, suurin osa vastatuuleen, pari piirua alle kahdenkymmenen näyttää digitaali tänään, sota-aikojen elohopea rahtusen päälle. Alkaa tiukka kohta tehdä elämäntoverin kannoilla kaputella.

Sitten Koivukarin Käpykaartilaisiin sadattelemaan Einarin mukana:
"...ei hän lähde kyllä enää itseään tapattamaan ja ruumiita kuskaamaan vain siksi, että isot isännät saavat pitää kaikki maansa ja herrat kartanonsa ja automobiilinsa. Menkööt itse, jos niistä niin kauhea hätä oli, ei tarvinnut työläisiä lähettää kuoleman kentille rikkiammuttaviksi. ..." 
Lätkää Prosta: SaiPa Duvfaa vastaan illalla. Selostajan hirmuisessa pölinässä pari tuntia kunhan istuksii niin kypsyttää kyllä yösijoille, missä strukturalismi jo odottaakin ymmärtäjäänsä.
Ensin on vuorossa merkkijärjestelmiä tutkiva, immanenttinen strukturalismi ja sitten nuorempi strukturalismin haara, joka 'pyrkii löytämään näköjään kovin liikkumattomien rakenteiden takaisen dynamiikan' - so. viettipuolen ja silleen; jokohan tuo nuoruusaikojen ihanne Sigmund F pian ääneen päässee näiden ranskalaistenkin kirjailijoiden kautta?

Jotta ei tässä ainakaan pitkäksi aika käy eikä kylättelemään jouda, jos nyt liiemmin tarviskaan on - enempää ylipäätänsä päätänsä sekoittaa!

Jäljellä -  H760 km, KK: 300 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti