Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Olleeko tuo Hilja

Volter & Hilja  VIII

 
Vieraantumisen pelkoa tuntee myös Hilja vastatessaan kesän loppupuolella Volterin kirjeeseen ja kehottaakin Volteria kirjoittamaan 'oikein pian minulle'. Ja  kohta jo saapuu uusi kirje Kustavista Pietniemeen: "Tunsin kuin olisi huokunut huurretta koko sieluuni, ja kuin värisisin kylmästä."
Herkässä vaiheessa on elo: "Jokaista  tunnetta reunustaa ja syventää liikutettu tahdoton aavistus kaiken haihtuvuudesta."
Kirje on viimeinen maalta, viimeiset sanat Volter kirjoittaa laivalla, sulkee kirjeen. On aika matkustaa takaisin Helsinkiin.

Onneksi on jo syksy! Ja kohdataan jälleen.
Vai kuinka?

5.10.1905
"Aioin taas tulla kohtaamaan sinua, kävin jo siellä asuntosi luonakin, mutta tuntui niin alakuloiselta ja masentuneelta minussa, ett'en tullutkaan sisään, et sitä paitsi sinä ehkä ollut kotonakaan.--- --- Näin kun on kulunut joku päiväkin ilman että olen nähnyt sinua, ja ollut kanssasi, uupuu kaikki kuin harmaaksi minussa. Tuntuu mahdottomalta, että sinussa enää eläisi ajatustakaan minusta, ja samassa on kuin kaikki sammuisi ympärillä, ja tuntuu kuin katoaisi kaikki halu elää. Nyt tälläkin hetkellä olen niin uupunut ja rasittunut. --- --- Hilja, minun on niin autioita olla, ell'en minua itselleni hyväksi tunne ..."

Melkoista mielen myllerrystä.
 Kuin murrosiässä ovat kolmekymmenvuotias mies ja kaksikymmenvuotias neito. Jos olisivat, en lukisi - mutta kun 'kypsässä' iässä kumpainenkin, neljä kirjaa jo julkaissut kirjailija sekä lääketieteen opiskelija, niin luen,( koska tuntuu että tai tiedän että ... että että ... niin mitä? Koska ovat aikuisia ja ... ja hyvä siitä vielä tulee, ei jää pelkäksi haihatukseksi eikä hapuilua voi laskea huimuuden piikkiin. Niin sen on oltava!)

Ja ennen kaikkea: mikä voimakas lukutunne! Kilven teksti on kuin Jumalan käsivarsi, se kantaa - turvallisesti, tapahtui mitä tapahtui. Miten mukava olikaan istua yhtenä härkäniemenä Alastalon salin penkillä tai matkata Kirkolle tuon tanakan lautamies-Lahdenperän rinnalla kävellen ja Kihlakunnan soudussa! Tosin nyt ollaan vielä kaukana niistä ajoista.

Volter ja Hilja tapailevat toisiaan Helsingissä, mutta kasvoista kasvoihin sanominen on vaikeampaa kuin kirjeitse:
"Lensin koko illan pimeitä katuja, jok'ainoasta naisesta, joka tuli vastaan säikähdin, olleeko tuo Hilja, odotin, odotin, ja tiesin tietysti odotukseni turhaksi. Näin sinut Ylioppilastalolla, mutta pudotit kohta silmäsi minusta, ett'en saanut tervehtiäkään. Miksi olet sinä semmoinen nyt? --- Miksi hyydyt sinä jääksi minun edessäni?"

Jäämme epävarmuuteen vielä lokakuun viimeisen päivän kirjeessä, 31.X.05, johon pysähdymme:
"Hilja, Hilja, hyvä rakas kallis  Hilja, jos vaan voit, ole sitte ystävällinen minulle, ja osoita se joka hetki minulle, ett'ei minun tarvitse näin väristä yksinäisyyden kärsimystä! --- ---minä palelen ja kuihdun, jos sinä poistut ja väistyt minusta."
 
Jännään paikkaan jäädä jätkähdämme - vähän niin kuin saippuasarjoissa. The Bold and The Beautiful.
Vaikka on tämä silti kaukana kaukana siitä ja sen kaltaisista.

V&H IX


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti