Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Jos pysyis pukilla - Semenya nähty

Päiväsuunnitelma eli orjakontrahti pitkästä aikaa.

Kun ulos astuu yleensä ei tiedä mitä tuleman pitää. Kiekailet siinä pihamaalla. Yhtäkkiä huomaat milloin kastelukannun, milloin viikatteen, milloin kassaran, kirveen, moottorisahan, ruuvimeisselin tarttuneen käteesi ja teet sitä mitä kulloisellakin välineellä tehtävä on.

Jos jäsenet, lihakset, luut kunnossa ovat, silloin et mitään hyödyllistä tee, vaan odotat illempaa hetkeä jolloin jo sopii solmia lenkkarit jalkaa ja taitella matkaa sinne tänne kävellen, juosten, pyöräillen. Illempaapa niin: jotta saunan passaa jo lämmittää, sillä kuka se nyt kesällä keskellä päivää kylpee - paitsi sydäntalvella suksiretkien jälkeen.

Tänä aamuna, poikkeuksellisesti ja piruuttani, teen selvän suunnitelman ja orjuutan itseni: ennen puolta päivää orapihlaja-aitojen loppuleikkaukset aitan takaa ja saunan edestä. Pääaitahan on jo valmis. Iltapäivällä. jos sade ei yllätä, olkoon vuorossa kuusiaidan loppupää.

Ja jokohan sen jälkeen on aika hyvästellä niin rakas pukki, eli tuo teline nelikymmenvuotinen?

Viimeistä tehtävää sopii vahvasti eppäillä.

(toivotaan hyvää työpäivää - palataan illalla 'pukille')

klo 21.45
no siihen suuntaan, siihen suuntaan, tosin kuusiaita ensin loppuun ja se veikin, kun piti könytä sen päällä ja sillä leveyttä kolmatta metriä, niin paljon että orapihlaja-aidan lopetus siirtyi huomiseen.
V soitteli ja sanoi että Caster Semenya on samassa paikassa harjoittelemassa, liekö Moskovaan jo menossa?

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Tammen oksilla

     Tammi tietäjän on puu, tammen alla viisastuu.
 
Tietää kaunis lasten runo. Miten lie päällä?
Äsken nimittäin könysin ylhäällä katkomassa tammen oksia, jotka virpovat talon kattoa ja seiniä tuulella.
Itse tammi on poikanen vielä, vähän päälle 60 v, siis ikäiseni. Vasta parina kolmena kesänä on kypsynyt terhoja tekemään, minä jo sentään aikaisemmin. Pituutta sillä on huomattavasti kaksikerroksisen talon yli - mihin yltääkin kunhan ne tuhat vuotta täyteen tulevat!

- Jo kipusit korkeuksiin? naurahti naapuri vatunkeruunsa ohessa kun homma oli hoidettu ja oksat raahattu lepikkoon. - Heti kun vaimon silmä vältti.

- Sepä tässä kesäleskeydessä ainut hyvä puoli onkin, kun saa mielihalujensa mukaan kiivetä korkeuksiin. Mikä apinan vietti lie jäänyt sisimpään. Vaan hyvin kotonen olo siellä korkeuksissa on.

Elmokinhan viihtyi puiden latvoissa. Mikä etten minäkin, urheilumiehenä!

Toinen tai siis oikeastaan jo kolmas päivä tätä yksin oloa kaksin velipojan kanssa. Tänään söimme uusia perunoita omasta maasta. Ettäs sulivat voin kanssa suihin eilisen toissapäiväisen marjapuuron jälkeen.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Toinen iltapuhde vajaalla

Päivä kuluu eikä juuri huomaakaan että joku puuttuu.
Vaan auta armias kun tulee ilta ja yöpuulle meno, niin johan puolet puuttuu.
Jätän ikkunan auki yöksi, kuuntelen koiran haukuntaa. Louskuttaa sen verran kaukana ettei ärsytä. Jokunen auto hurahtelee alatiellä, niistäkään ei riesaa.
Tietääpähän että joku elää jossakin.

Raikas viilenevä yö.
Toinen yö vajaana. Kissa, Lempi Makkonen, jäi nukkumaan verannon parhaimpaan tuoliin. Lempillä lonkka tai toinen jalka vaivannut viikonkaksi. Itse kutakuinkin kuosissani.

Käteen pari Joel Lehtosen kirjettä Siirilleen Pariisista, niin eiköhän se jo viskaa uneen.

Öitä!

pst
muuten maanantaisin ykkösen Kukkaron herraksi on hyvä ohjelma edelleen, ja Nuppu on hyvä nimi.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Melkein yksin

Yhdenäkin sitä huomaa olevansa yksin. Tilapäisesti, vaan kuitenkin.

Parempi meistä on lähtenyt viikoksi kuntolomalle ja minä jäänyt. Isosta Minästä varmaan kehittyy, nimenomaan kehittyy, pieni minä kun jo päivän jälkeen siltä tuntuu, ettei tässä sittenkään kaikkivoipa ole.

Veti haudoille kasteluhommiin heti keihäskisan jälkeen, jonka muuten Pitkämäki voitti kasivitosellaan kylkileikkauksen jälkeen kesken sairasloman.
Sen verran kuuma sunnuntaipäivä ja koko viikonloppu on ollut, että kukat kaipaavat vettä.

Siellä niitä kivä katsellessa, kauniita kukkia kastellessa, tapasi monta hiljaista tuttua kiveen kaiverrettuina. Ihmetys oli suuri ja hämmästys: - Noinko monta vuotta tuonkin kuolemasta jo on, ja tuon ja tuon...

Ei kukaan yläpuolella toistansa siellä enää, vaikka täällä joku aina yrittää päätänsä toisten ylle kohottaa - kuka rahan voimalla, kuka älyn, kuka laulun, kuka jos minkälaisen taiteen, urheilun, osaamisen.

Noin ovat miettineet muutkin ja kukin vuorollaan, ja se jos mikä hyvää tekevää lannoitetta sielulle on: yhtä arvokkaita me kaikki - lopulta. Tasapääjuoksu.

Vaan siis vaimo on poissa vain viikon ja minä jo tuommoisia höpisen, ensimmäisenä iltana!

Eikä tässä toki ypöyksin olla: on veli vierailulla viikkomoissa ja kissa verannalla.

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Tervaamassa

 



Ihanainen lauantainen iltapäivä; aurinko paistelee; tuulahtelee; oviverhosuikaleet kahahtelevat; kaivolta kantautuu sohvalle pumpun ääni; tuoksahtaa savu.
Sauna lämpiää.
Pikkuisen etuajassa kylpyvalmisteluissa ollaan, vaan kun Kalevan kisat painavat päälle.

Eilisessä Keskisalon Jukan juoksussa oli mukana entisaikojen tuulahdus: Viren ja Vasala Münchenissä, siinä nuo pyörivät yhä silloin tällöin omassa päässä. Silloin oli myöhäisilta, lämmin. Huvilalta aivan sitä tehden tulivat naiset katsomaan, Hipe ja Arja, vaikkeivät urheilusta juuri välittäneetkään.

Nyt Vaasassa Keskisalo keskeytti eläkeläispäivänsä juoksemisesta ja poimi esteissä omansa, ei muilla tossun sijaa.
Veli jo iloitsee, että on löytynyt uusi resepti menestykseen: juoksijat vuodeksi katsomon puolelle ja huilaamaan - johan juoksu kulkee!

Tervanjuontia muille puurtajille tuntuu matkanteko olevan.

Meillekin. Niinpä juomisen sijasta vedimme mäntytervaa veivikaivonkehikkoon. Ai että miten komiaa tuli, syötävän, nuoltavan komiaa.
Ja se tuoksu!

 
 

 

torstai 25. heinäkuuta 2013

Aidanleikkuuta pelin välissä

Ettei yksitoikkoiseksi kävisi ja työleiriltä tuntuisi, on hyvä vaihtaa välillä hommia. Yhtenä päivänä orapihlaja-aitaa tasaisemmaksi, toisena kuusiaidan korkeuksista latvoja lyhyemmiksi.
Ja alla tietenkin nuo telineenrottelot.

Jännitys kaksinkertainen: pistääkö piikki vai putoaako telineiltä. Nyt ei sentään näissä korkeuksissa keikuta enää henkensä kaupalla.

Mukava tässä on puuhastella luonnon keskellä kesässä.
Lokoista on oloinen elo.
Eikä tarvitse maailmalle päätänsä pistää. Kylillä pilkistellä.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

CCCP - Venäjän rajalla piipahdus


Tahtoo vielä tuo Neuvostoliitto kummitella, sotkeutua Venäjään ja siis toisinpäin, markat sentään ovat jo euroja, mutta ruplat pysyvät ruplina.
Aina pikkuinen sydämen sytkäys ja selkäpiin raapaisu käy kun taulussa lukee RAJAVYÖHYKE ja jo aikaisemmin kun sinisessä taulussa Tohmajärven yllä SORTAVALA.
 
 


Vaikka peräti tuttuja ovat paikat ja käynnit toisella puolella rajaa: parikymmentä vuotta sitten, kun raja aukeni ja omin voimin pääsi kylättelemään Laatokan reunoja, niin ihmetyttihän se miten erilaista kylissä oli.
Lehmien vapaa kulku kylän raitilla oli jotenkin koomista, varsinkin ne liukumiinat.

Vaan vielä jää viisumista kiinni käväisy isommalla puolella bensan/dieselinhaun yhteydessä; toinen jää rajalle odottamaan kun toinen käväisee puolihintapolttoaineet muutaman sadan metrin päästä. Tai käväisee ja käväisee: joskus kuluu tunti joskus viisi.

Siksi on viisainta jäädä suosiolla jo rajabaariin istuksimaan, ettei tuuli ja tuiverrus kampausta sekoittaisi tai pakkanen pelottelisi.

Venäläinen nainen näkyy tämänkin puoleista baaria pitävän, ruokaa ja virvokkeita, kauppa samassa. Bensatankeilla ei tällä puolella kahden tunnin istumisen aikana käy kukaan; no - kukapa niin tyhmä!

Istumme ja odotamme: parissa tunnissa tällä kertaa on tankki sekä sallittu kympinkanisteri täytetty, rajamuodollisuudet hoidettu.

Viisi litraa kuluu polttoainetta hakureissulla eli 5 x 80 senttiä = 4 €.
Eli karkeasti laskien Suomen satasen tankkauksen sijasta puolet maksaa Venäjän dieselin tankkaus.

Säästyneellä viiskymppisellä voi vaikka lotota tai ...

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Kävi myrsky ja mylväys

kun traktori laivalla seilasi

.
http://hikkaj.blogspot.fi/2013/07/kavi-myrsky-ja-mylvays.html


Siinä taas nuori voima jylläsi. Vähän kuin siellä Niittylahdessa keväällä kerran.

Vaikka tutut eesistuvat naiset naurahtelivatkin väliajalla ettei juuri paljon ymmärtäneensä niin eivät kuitenkaan pois malttaneet kamuta, koska roolisuoritukset olivat sen verran timmejä ja sopivasti ylivetäistyjä kaikkine kotkotuksineen ja kommervenkkeineen. Vedessä pulikoinnit, yleisön seassa penkkien väleissä konttaamiset sun muut aktiviteetit. Ja ihanin härveli oli se joutsen ja joutsenen sisus, se nainen taisi osansa - siitä vielä kuullaan.

Tuliko nyt tarpeeksi korkeatasoinen teatterikritiikkialku? Semmoinen niin kuin musiikissa on tapana kun kriitikko parastaan panee ja musiikiton lukija lumoutuu kritiikinkieleen niin että ihanasti puistattaa, termistön sisällöstä välittämättä ja viis, siitä mitään ymmärtämättä, siis jotain tämmöistä:

'Ankean illuusiottomuuden sijasta kontrapunkti lauloi ja arat soinnit hellittelivät. Syvä tragiikka ei siitä laimentunut. Paniikkinousut olivat mahtavia, ja katastrofien jälkeinen musiikki soi järkyttyneenä ja lamaantuneena.' HS 21.4.2013 / Jukka Aropuro

 'Batiašvili keri auki ohutta, väräjävää melodialankaa, joka scherzossa vaihtui vikkeläksi hyppelehtimiseksi ja tuhdiksi rouhinnaksi.' HS 4.6.2013

Stop! Stop! Stop!

Ja jalat maahan:

Ämeriäkkylässäpä on mahtava - äsh! ja anteeksi urheilutermi - satama ja pull... No eikös jo ala talttua kirjoitus asemiinsa ...

 Siis nyt tämä varsinaisesti alkakoon

- tästä:

Koko Suomen Vuoden vierassatamaksi valitun Paksuniemen Satamakahvilan liepeillä oli viime viikolla säpinää kun Suuri vesikiertue rantautui poukamaan keräten paikalle monenlaista toimintaa: Sallisen Jarin myymään luomutuotantoa, Selänteen sienen siitaketuotantoa esittämään, Sydänpiirin puristuttamaan sormivoimia, pärekattotalkookutsukin oli käynyt, paikalla palokuntaa ambulanssia, Marjatta, Anu piirakka-, leivonnaiskaupalla jne.

Vaan me tietysti paikalla hienosti Shakespearen tähden ja Shakespearen Myrskyä esittävän Traktorin tähden. Just sen mistä tuolla alussa oli puhetta.

Shakespearen kokoillan näytelmä ”Myrsky” nähdään monitaitoisen joukon uudelleen sovittamana visuaalisena tulkintana vedessä ja veden äärellä.

Aluksi tankkasin tuota esitteen kohtaa: monitasoisen, monitasoisen joukon -  että onpas onpas jengillä itsekritiikki kohdillaan!

Olivat ne kaikki taitavia ja antautuneita osaansa, vaan kyllä ylitse muiden kohosi lauravoutilaismainen Katriina Hassinen Arielina ja Gonzalona. Puhtia oli myös Teemu Heikkisen Stefanossa ja Sebastianissa, eikä menoa ja meininkiä muiltakaan esittäjiltä puuttunut.

Itse teksti tietenkin oli vaikeasti tuosta noin vain nieltäväksi, koska kieli oli sulokieltä ja aiheena aatelit ja magian ja henkien asuttama saari jonne joukko haaksirikkoutuu. Vierasta meille kaukaisille karjalaisille. 

Vaan inhimillinen ihminen se on aatelinenkin kaikkine hupsutuksineen, noista maagisista olennoista ei sen sijaan takeita ole.

Tunnelma ja vipinä siinä traktorimenossa tärkeintä oli ja laulanta oli letkeyttävää. Tekemisen meininki oli käsin kosketeltavaa, eikä mitään yleisöä halveksivaa hällä väliä.

Pirteä esitys, sanoisi amatööriarvostelija.


Joutavanpäiväinen päivä

Tänään on. Harmaa sadetta vailla oleva päivä, joutava tuhlattavaksi vaikka kaupunkireissuun. Maalaukset jääkööt huomiseen, jolle sääkertut ovat jo povanneet lämpenevää ja keskiviikolle jopa hellettä.
Povanneet.
Niinpä, ehkä sana parempi kuin herraskaisempi ennustus. Säänpovaaja eli meteorologi.

Mustilaisakkahan se mieleen tulee, lähempänä totuutta monestikin.

Vaan nyt hurhur sinne kaupuntiin!

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Silmänsä pessyt

Katolta, harjalta pois roikkumasta.
Vaarallisimmat paikat talonseinämaalausurakasta selvitetty; nyt jos putoaa niin putoaa vähemmin vaurioin. Ikivanhat pukit ja maalaustelineet voivat vielä tepposensa tehdä, mutta tikkaat eivät enää: ne taitetaan pienimmilleen. Vaan pois ei vielä viedä, sillä jos paikkailtavaa silmiin osuu niin ovathan siinä valmiina.

Jäljellä siis enää keltaisen ja valkoisen vetelyt, verannan seinää ja kaiteiden kierittämistä - sipistelyä. Viikon päivät kun sutii niin jo vot!

Sitten on silmänsä talo pessyt.


perjantai 19. heinäkuuta 2013

Hitaasti maalausurkko edistyy


Pitää välillä muistaa hengenravintoakin haukata etteivät jalat aivan taivaita tavoittelisi.

Pistäytyi kyläsatamassa eilen Traktori, ryhmä nuoria näyttelijöitä esittämässä Shakespearen Myrskyä, sitä jossa haaksirikkoutunut aatelisväki palvelijoineen ajautuu autiolle saarelle, missä magia vallitsee.

Melkomoinen temmellys ja uinnin pulikointi siinä kävikin ennen kuin asiat taas saatiin reilaansa. Herkullinen hetki ja iltapäiväpala istua satamapenkille ja katsoa ihmisenergiaa.
Hyviä roolisuorituksia, kerrassaan; erityisesti jäi mieleen lauravoutilaismainen Katarina Hassinen - mikä joutsen!

Siitä sitten jaksoi taas itse nousta ja kiivetä yläilmoihin ja saada parvekkeen katolle ulottuva toinen sivuseinä valmiiksi.
Toisen jos tänään saisi, ja saakin, jos ei uhkaava sadepilvi sotke sudittelua.

 

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Katolle pitäisi siirtyä

Seinä valmis, kattoparvekkeen seinät maaluuvuorossa.
Jäävätköhän seuraavaan viikkoon, lupaa näet sadekautta nämä säätieteilijät. Ja koleaa.

Tältä päivältä jäi siirtyminen; telineet silti tarpeen orapihlaja-aidan leikkuussa ja vaahterakaarien typistämisessä.

Ruoholeikkuri temppuili, sillä bensatankki irtoili muttereistaan. Kerrankin löytyi väline, jolla korjata: vaihtopää ruuvimeisseli. Ei sinne koloon muuten olisi yltänyt sorhaamaan.

Sateen alta tuli kottikärrättyä puuta pinosta liiteriin. Ja aluspuita sähkösahalla katkottua polttopuiksi. Eivät aluspuut kuiva ollenkaan, pihlaja jopa lehteä tellää!

Ei täällä jouten olla.
m.o.t.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Nunnalan ja munkkilan jälkeen seinälle


Olikin eilen antoisa päivä: Lintula, Valamo ja Karvion kesäteatteri, jossa Isän varjo toista kesää. Kertomus Valamon siirtymisestä uuteen paikkaan, Heinäveden Papinniemeen sodan jaloista sekä äidittömästä Orvosta, jonka isä kaatuu sodassa ja joka aluksi jää mummon hoteisiin.

Katsomossa istui kaksi ihka oikeata munkkia meidän parin-kolmensadan tavallisen lisäksi.

Lintulassa on rauhallista, Valamossa tapahtumaa yllinkyllin, eilenkin Konevitsa-kvartetti.
Lintulaan mennessä huvitti kun joku oli perustanut ronttoparkin tai vastaavan rysän tienvarteen kahviloineen kaikkineen, aivan siihen läheisyyteen.

Seinä alkaa olla valmis iltaan mennessä, sitten katolle ja verannalle - ei maalaaminen tähän lopu.
Aurinko räköttää selkään, ajatukset poukkoilevat eiliseen.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Maisterinpaperit

Ritva soitti ja pyyteli päiväkahveille tuohon naapuriin.
- Ja juhlatko on?
- Ihan vaan pienet. Poika sai ne maisterinpaperit.
Niin pienet juhlat ettei pukeutua tarvitse, lisäsi Ritva.

No kyllä me jonkinlaiset kuitenkin päällemme vetäisimme, kun astuimme juhlaan, taloon joka vuosikausia on asumattomana seisonut tuossa männiköllä yläpuolellamme ja joka nyt on ensihätään kunnostettu kesäkelpoiseksi. Kolmetsadat neliöt. Kyllä siinä urkkoa riittää. Ja jos valmista alkaa syntyä niin toiset kolmesataa neliötä tyhjää tilaa odottaa ullakolla, jossa leikimme jos mitäkin leikkiä silloin kun Heikin isä oli talossa kauppiaana.

Niinpä, kauppatalonahan tämä pitkään on palvellut, kunnes kylä siirtyi kirkon taakse toiselle reunalle ja talo jäi vuokra-asukkaiden jälkeen oman onnensa varaan.

Suvulla säilyi kuitenkin ja nyt pikkuserkku-sisaruspari on siitä ottanut selätysotteen ja eläkeasunnoksi projektoivat.

KTM. Kauppatieteiden maisteri vanhassa kauppatalossa.
Sointuu kokonaisuuteen. Ja kun valmistujakin jo kunnon miehen iässä eli viidenkympin paremmalla puolella niin mikä ettei!

Rehdit onnittelut ja kakkukahvit päälle.

Elämä on tukevasti urallaan.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Monta vinkkeliä maalattavana


Yhä siintelee silmissä oopperaväki Olavinlinnassa jos talon seinänmaaluun lämpö ja kirkkaus.

Talon väriksi jää entinen, mikä helpottaa huomattavasti talonmaalausurakkaa sekä se ennen kaikkea ettei räystäslautojen alusia tarvitse uudelleenmaalata. Ja tietysti etttei kahteen seinään kosketa ollenkaan. Väri on hailakka ruskeanharmaa, vaalea, vähän kuin pohjaväri. Eipähän työnny liikaa kaunista luontoa rumentamaan.

Vetelisihän sitä pelkkää suoraa seinää, mutta kun kaikesta huolimatta näitä kulmia, akkunoita ja monenlaista laudanpäätä on hidastamassa hommaa.

Joka tapauksessa alaspäin tulla rytistellään: päätykolmio jo sivelty toisenkin kerran ja  sen sisältämät valkoiset ikkunavuorilaudat, ruskeat ikkunapokat sekä valkoinen harjalle ulottuva räystäslauta, ylin kaikista niin että kurottaa piti, valkoiset kulmalaudat ...
Onhan noita.

Alaosa jäänee maanantaille, tosin se enimmäkseen sitä suoraa paneelia, koska ikkunat maalaa se siihen suostunut.

Jää sinne uudelle viikolle myös verantaa ja vinttiuloketta toiselta sivulta,  niin että katolle on kavuttava raaputtamaan ja maalaamaan. Keltaiseksi tulee veranta ja sepä tässä alkaa jo jännittääkin kun kartanonkeltaista ei löytynyt, tai löytyi kolmenlaista, joihin yhteenkään ei aitokeltaista olisi tullut, ja kauppias sekoitti kolmosen liikennemerkkikeltaista; mahtaa olla liian kirkasta ja joudutaan omiin sekoitushommiin. Saas nähdä.

Mutta se on sitten uuden viikon asia.
Tänään korkeintaan vetelen ruskeaa vaakaviivaa vinttikolmion alalaitaan valkoisen laudan alle.
Pisimmät tikapuut on joka tapauksessa taitettu toistaiseksi pois pelistä. Selvitään lyhemmillä tikkailla ja kahdella pukilla, joista toinen palvelee viimeistä palveluaan: sen aika on pian tullut - täyttynyt.
 

 


perjantai 12. heinäkuuta 2013

Ensimmäinen maalikerta ennen ensimmäistä oopperaa

Keskiviikkona alkoi sade ripottelunsa puolilta päivin, pitkästä aikaa.
Häthätää sain loppulaudat seinästä maalatuksi.

Torstai, eilinen, oli aurinkoinen, mutta maalausurakka 'kusi', rumasti sanottuna, koska piti kiskoa paremmat päälle ja lähteä oopperaan.
Oopperaan Olavinlinnaan!
Savonlinnaan heti aamutuimaan, kenraali kuningas Macbethista oli edessä oleva - ensimmäinen ooppera iänkuun päivänä. Heti kärkeen kolme tuntia - ei vähemmän!

- Hyi saatana! tokaisi keihäänheittäjä Räty aikoinaan sanatestissä ooppera-sanan kohdalla.

Oma kantani ei ole ollut ollenkaan noin jyrkkä, on vain jäänyt.

Suorastaan lumoava oli naisen laulanta, sen Macbeth-kuninkaan kieron vallanhimoisen vaimon: miten osaakin joku noita korkeita ääniä päästellä muotoillen; siinä muut laulajat kuninkaineen kaikkineen kalpenivat kun tämä lady veteli!
Tappoi onneksi itsensä aiheutettuaan niin paljon pahaa kanssaeläjille. Hänhän se oli syyllinen myös siihen että Macbeth-aviomies oli surmannut vallassa olevan kuninkaan, ja heistä tuli Skotlannin kuningaspari.

Bravo! Bravo! Bravo!

Semmoista huvia välillä - ja nyt taas seinälle toista varvia vetelemään.


keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Seinälle


Metallitikkaat on kevyt keksintö, oiva.
Edellisessä maalauksessa lainasimme kunnan hirrrrmuisen isoja ja traktorilla kuljetettavia puutikastelineitä, joissa oli ylälava eli työskentelytasanne seinään nojaamassa.
Käteviä nekin olivat mutta turhan jykeviä seinälle nostettavia.

Nykyisin olisi saatavilla hissinostureita vaan niissäkin oma hommansa hakea ja sijoitella seinän viereen kasvien sekaan. Vuorokausivuokrakin jossain viidenkympin kieppeillä.

Näillä on hyvä, kunhan vain pystyssä pysyvät; maalipöntönkin voi sijoittaa harjanvarsitappiin, jonka voi työntää onttojen astuinputkien läpi.

Siitä se sitten lähti liikkeelle eilen.
Eka kertaan maalaus olisi eilen ollut tehty, mutta:  alaosasta jäi vähän vajaaksi kun piti lähteä Tulitikkuja lainaamaan.

Iltapuhde hurahtikin lainareissulla, sentään emme niin kauan matkalla viipyneet kuin Ihalainen ja Vatanen. Hyvissä ajoin ennen yhtätoista olimme jo takaisin, Mats vaimoineen rantaan ja me himaamme.
Valoisuuden ja lämmön puolesta olisi nähnyt vielä sutiakin - lienee näitä päiväsaikojakin vielä jäljellä.

Tänään lupailee puolilta päivin sadetta, joten on aika lähteä viimeistelemään ekakertamaalaus.



maanantai 8. heinäkuuta 2013

Maalaustarpeet ostettu

Tästä pitäjästä ei saa alkoholia, ei vaatteita, ei kenkiä, mutta tästä pitäjästä saa kaikki rautakauppatuotteet kaikkine kodinkoneineen ja tykötarpeineen, eli tuoretta ruisleipää sekä piirakoita paistaa Anu päivittäin rautakaupan toisessa päässä.
Meillä sivukylällä on siis rautainen kauppa!
Sieltä lähtee. Nytkin Anu pisti kainaloon suoraan uunista otetun ruisleivän, joka todella on ruisleipä eikä mikään vehnänseos.

Maalikonekin hytkyy puodiaa innoissaan ja sekoittaa tuossa tuokiossa toiveesi mukaiset värit.

250 euroa kului kolmenlaiseen maaliin ja monenlaisiin pensseleihin - varsinainen pensselisetä nyt täällä!

Tänään täytyy vielä tehdä loppuharjaus-, hankaus ja -hively. Entistä maalia irtoaa aina kun rapsuttaa; sen kanssa on vähän kuin matontamppaamisen: aina lähtee.
Sitten naulanpäihin ferrexiä.
Huomenna viimein talomaalipurkki käteen ja tikkaille!

Ikkunapuitteiden maalaaminen on hidasta: jos saisi tuon Paremman siihen hommaan, se kun on muutenkin näppärämpi.
Käynpäs ihan varta vasten kysäisemässä ...

Suostui. :)

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Täällä ollaan korkeuksissa!

Pyhänseuduksi pistetään tikapuut syrjään ja pidetään siestaa.

Vielä rautaharjaus ennen maalinostoonmenemistä maanantaina ja sitten sivelemään!





perjantai 5. heinäkuuta 2013

Aika ylhäällä ollaan!


Tikapuut huojuvat jo.
Alumiinitikkaiden ääriasento viritetty ja ylletty yläkerran ikkunan yläreunantasolle raaputtelemaan. Vielä jäi harjan ja ikkunan välinen laudoitus raaputtamatta, sen vuoro on tänään, kunhan hitusen pitemmät lainatikkaat saa viritetyksi.

Yläilmat eivät pelota tippaakaan, päinvastoin siellä on kuin kotonaan: sitä apinan alkuverta miehessä.
Vaikka ikinähän ei tiedä kuinka äijän käy, so. pieni harha-askel, lipsaus, nykäisy tms. niin selvän teki. Elämä on niin pienestä kiinni - ja joka hetki!

Mutta jos tuossa puoliltapäivin pääsisi korkeuksiin, kunhan aitta ensin sii-sii-siivotaan.

 


torstai 4. heinäkuuta 2013

Yläilmoihin raaputtelemaan!



Jos tästä tuonne vinttipuolelle virittelisi tikapuita, yltäisivätköhän ja pysyisiköhän niillä vai putoaisiko niiltä.
No ei se nyt auta: koettaa niin näkee - koliseeko.



keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Talo maalauksen vioissa

Vuonna 1997 viimeksi kokonaan maalattu talo vaatii päätymaalauksen. Auringonvoima läikittänyt päädyn pisamoille. Tämän viikon urakkana on raaputella irtoava maali pois.
Teräsharja ja raappa, siinäpä kalut.



Osa levyinä lähtee eli vesiliukoistalateksia maali on ollut, itsepähän maalasin sen velipojan kanssa silloinkin ja itse maalaan nytkin, nyt vaimo assistenttina. Velipojan sana kävi toteen, kun hän 16 vuotta sitten urakan päätteeksi pisti pensselin santaan ja naurahtaen totesi: - Eiköhän tämä kodin maalaus ollu tässä.
Eipä sitä seitenkymppisenä satakiloisena telineillä keikuta, katsokoon päältä eli alta touhua, kunhan 'lomille' tulee.

Sama on muuten tuulet ja tuiskut nähneen telinerumiluksen laita nyt, sen aika on tullut täyteen tämän hukin jälkeen. Sen verran piti kunnostaa ettei ihan joka lauta petä.

 

Mitäs nyt on - keskiviikko ja alaosa seinästä alkaa olla raaputettu.
Aurinkoseinällä on sopivan kuumat kelit! Paarmakin siellä viihtyy pohkeita puremassa.
Huomenna jos virittelisi tikkaita ja kiipeäisi vintin ikkunatasolle huojumaan.

Semmoista leppoisaa viidenkuuden tunnin päivää.
Välillä passaa vetäistä tirsat kun kehtuuttaa.