Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

torstai 3. tammikuuta 2013

Lupaan yrittää + Kauppalehtiblogit touko-heinäkuu 2013

Kaikki muut Kauppalehtiblogit (ilman kuvia) vuodesta 2007 luettavissa alusta alkaen täältä =
http://hikkaj.blogspot.fi/search?updated-min=2007-01-01T00:00:00%2B02:00&updated-max=2008-01-01T00:00:00%2B02:00&max-results=12


Tänä vuonna jätän kirjoituksesta pois kaikki kotkotukset, vaikka niistä pidänkin ja oikeastaan niiden takia kirjoitankin, ja kirjoitan jalat maassa ainoastaan realistista Mitä tapahtui? -kertomusta.

Pois surrealismi, impressionismi, ekspressionismi, lapsismi ja kaikki kafkalaisuus, joycelaisuus, kilpiläisyys jne. Olkoon siinä uudenvuoden lupaukseni se!

Alkakaamme!

Tänään Toinen teki täytekakun ja kutsui keskipäivän jälkeen vastavuorokylään A:n, joka oli jäänyt leskeksi melko tarkalleen vuosi takaperin. Hyvin oli A parantunut isosta aivoleikkauksesta: potki potkurilla kylään ja ajelee jo autolla, naurahti että talliinkin osuu jo auto ovenpieliä hipaisematta -  harjoitus tekee mestarin.

A kertoi lapsuudestaan ja siitä miten joutui jo heti toisellakymmenellä ollessaan hoitamaan nuorempaa sisarusparvea ja lypsämään lehmiä apuna pienestä alkaen. Lapsia oli toistakymmentä; puutetta ei ollut, mutta työtä oli yllinkyllin. Kertasi yhdenkin synnytyksen kun huonovointinen äiti - isä oli lähtenyt hevosella jo metsätöille -  aamulla sanoi että mene tyttö aloittamaan lypsy.
Vähän ajan päästä navetan ovelle ilmestyi mahaansa pitelevä äiti ja pyysi että taluta minut naapuriin kun taitaa pyrkiä vauva jo ulos.
- Jaksatkos sinä sinne enää kävellä?
- Jaksan minä kun saattelet, oli äiti vastannut.

A haki sisältä viltin suojaksi jos sattuisi lapsi matkalla syntymään.
- Se kilometrin matka oli pitkä kun välillä piti pysähtyä kouristelua tyynnyttelemään.
- Saatiin naapurin ovi auki ja siihen se sitten tuli. Äiti sanoi että mene lopettelemaan se lypsy.

Illalla isä oli ajanut hevosella savotasta pihaan ja kun oli kuullut, oli sanonut että hyppää kyytiin niin haetaan äiti ja vauva kotiin.

Onhan tuossa tapahtumaa nokko, niin että hyvin sain pidettyä ainakin vielä toisena päivänä uuden vuoden lupaukseni kertomisessa.

***************************
jatk.



TOUKOKUU 2013 - KL
***************


Enkelin portin läpi, Paholaisen sillan ali


31.05.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi

kerrankin kunnon patsaita ja oiva oppitunti kuvin

.



.

Isä ja poika nakusillaan. Suuteleva opiskelijapari suihkulähteellä sateenvarjon alla. Oscar Wilde istumassa Eduard Vilden kanssa pubin edustalla, kirjailijat Irlannista ja Virosta.

Ja se SIKA lihahallin oven edessä kruunaa patsaskavalkadinpromenadin.

Vaikka kyllä Kalevpoeg Emajoen varrella on miesten mies, jo pelkkänä patsaana hakkaa maskuliinisuudessaan jonkun Tom of Finlandin mennen tullen.

Kulkijapoika Peterson, Kristjan Jaak, Toomemäellä seisoskelemassa sen sijaan on ruipelo, vaan ei ihmekään: vaeltihan tämä karjaton vaan ei kirjaton runoilijapoika pitkin teitä ja mantuja keppinsä kanssa kun ei ollut rahaa diligensseihin. Mutta tällä naapurinpojalla Riiasta oli keskeinen vaikutus viron kielen kehitykseen; "Kas siis selle maa keel, Laulutuules ei või, Taevani tõustes üles, Igavikku omale otsida?" lukee patsaan juuressa.



   



Eikä tässä vielä kaikki: Tarton rauhan paperit metalliliuskoina jalustan päällä; Kustaa II Aadolf pikku-ukkopatsaana määräämässä yliopiston perustamista Tartoon. Läkähdyttävää mielenkiintoisuudessaan.

Onni E hämmästelee omaa läkähtyväisyyttään: kulkea nyt patsaiden perästä - ja ihan intomielin! Ei sitä ennen, ennen oli elävämmät takaa-ajettavat ja pylkkäsevämmät pyllyt bongattavina. Nyt tosin, tässä iässä, saalistus on tuloksellisempaa ja kaarevat muodot rinnalla taputeltavissa. Rauha maassa ja mielessä ilman Tarton rauhan sopimuspapereita.



         

Näin on hyvä, parempi ja paras, kun tuo patsaita parempi on koko ajan läsnä; mikäs vaellellessa, vaikka patsaitakin katsellessa.

Vaan jos kuitenkin vielä pujahdettaisiin Ruutikellarin kautta Enkelin portin läpi ja Paholaisen sillan ali moniin muihin menopaikkoihin hauskuuttelemaan.

Sopinee teillekin ...





Emajoen varrelle


30.05.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi

Tarton kaupunkiin on 180 kilometriä Tallinnasta

.



.

Tasaista jorotusta on kolmen tunnin bussimatka laivalta sivistyksen kehtoon suoraan etelään, tosissaan suoraan. Eivät mutkat menoa haittaa. Alkupätkä leveää nelikaistaa.

Ei ole Jumala muistanut kivillä Viron peltoja peittää niin kuin Mobergin Maastamuuttajien Smålannissa, ja metsän tekeminen on unohtunut tyystin. Hyvä on Viron pojan peltojaan viljellä, näytelmän Karl Oskaria heppoisempikin kaveri kykenee. Vähän on samanlaista puutonta aukeeta laakeeta, kuin matkalla Pietarista Moskovaan. Muutama kolhoosin jäännekin on tielle kallellaan.

Jokunen haikara pesimässä pylväissä ja katoilla. Melkoisia kuikeloita, pakko pesiä näkyvillä, jotta lentoon pääsevät, ei noilla siivillä tiheiköistä nousta.

Vaan mitä on katkottujen kuusiaitojen loputtomuus molemmin puolin tietä? Eivät nuo ainakaan tuulta taltuta.

- Ajattelepa talvea!

- Ai niin eihän tässä etelässä olla vaikka kotoa puolentuhatta etelämpänä ollaankin ja on helle ja aurinko paistaa.

Niin aurinko paistaa ja helle on nyt, mutta talvella tuiskuttaa lunta -  ja mitä sitä lumiaitaa nyt joka talvi erikseen pystyttämään! Antaa luonnon pystyttää pysyvämmän. Melkomoinen viiman vouhke saattaa talvisydännä näitä aukeita puistella. Silloin eivät tienvarret eivätkä rypsipellot keltanoi kuten nyt.

Tuulimyllyjä ei silti ole matkan varrella muita kuin betoninen puusiipinen baarimylly, missä ystävälliset neitoset meille nakkeja viinereinä myyvät ja piimaa maitona. Mutta onneksi kieli on hallinnassa eikä väärinkäsityksiä synny. Kyllä viiulimängijat ja jalgrattaat ymmärretään. Juuksureista puhumattakaan.

Valittavat että Fortumin sähkö on kallista, täälläkin. Vaan miksi ei teknologian edistysvaltio siirry tuulivoimaan? Vanhanaikaiseltako kalskahtanee. Johan ropeli pyörisi!

Lopulta tulee matkan ainoa kumpu. Ja se on Se, matkamme määrä.

Tartu, Tarto, Tartto - ihan miten vain. 100 000 asukasta. Viisasten kaupunki joka tapauksessa. Ensimmäinen viisas on heti kimpussa kun autosta laskeudumme: muovikassimies, suitsetaja raiskaja parta törröllä käärylettä kinuamassa.

No se jääkin harvinaiseksi laitapuoleksi tässä siistissä Emajoen kaupungissa, jonka kumpujen kätköihin, Enkelin portteihin, Paholaisen siltoihin pian sukellamme.

 

I


Maastamuuttajat


29.05.2013 - 13:00 | hikkaj | lapsismi, ESITYKSET

Svenska Teatern - Kristina från Duvemåla

.



.

Maalaismies pääkaupungissa ohikulkumatkalla poikkesi aivan ajan kanssa hienommassa paikassa kuin kuuluisi: ruotsinkielisessä näytelmässä liki neljä tuntia. Eikä yhtään pitkästynyt. Paidat osti ja kaikki. Eläkeläis-Onnille suotakoon, hömerö mikä hömerö, kotonaanhan se tuntuu olevan paikassa kuin paikassa - ymmärsi tai oli ymmärtämättä.

- Onkohan kukkaan meijjän kylältä tämmösessä tilassa käyny minne sinä viet? kyseli eli huudahteli kanssamatkaaja pikkuisen varoittelua äänessään, jotta joka paikkaanko sen pitää nokkansa työntää.

- Ei maha, totesi Onni, - vaan mitteepä tuosta!

Niin: Mitteepä tuosta! On niitä kummempiakin paikkoja ajallaan kolutuksi tullut.

Ja 3h 45 min myöhemmin hönkäisi Onni, jos toinenkin, että VOW!

- Jopa kannatti, sanoi ja alkoi luetella miksi.

Ei ikänä ollut semmoisia lavastuksia nähnyt, niihin jo pelkästään ihastui:

- Mikä näytteille pano! Viljapellot, värit, rautanen liesi, ihmisten määrä, vaatteet, kivisten peltojen ilmaan nousu ... Ja se koivikko!

- Entäpä musiikki.

- No se vielä! Abba-ukkoloilla on tätsiä sävelissä.

Sen verran tarkkana oli Onni E kuitenkin näyttelijöitä seuratessaan ollut, että tajusi jottei se Ylipää tässä esityksessä Kristinana ollut, vaan toinen oli nainen, eikä Karl Oskarkaan tainnut alkuperäinen Karl-Oskari olla, epäili.

- Vähän hupanen oli varreltaan tämä mies, enempi herranolonen - tuolla runnakolla ei maa muokkauvu. Ja Kristiina tummempi kuin ruotsalaiset. Hyvin vetivät osansa ja laulu oli koreaa korville, sointu kohillaan. Katopa ketä ne olivat.

- Olisiko nämä ne olleet: Matilda Ambré ja Glenn Daniel Nilsson.

- Veli-Robert* veteli oivallisesti, vaikka korva soi ja verestä punotti.

- Se oli paras kaikista.

Eikä Onni voinut hanttiin panna, vaan oli samaa mieltä: - Lie ollu aito ruotsalainen, lisäsi.

- Ihan tämä Mobergin kirjojen veronen esitys oli, vakuutteli Maalaismies vielä lopuksi. - Kyllä siitä se työ ja tuska oli irti kuokittu. Yks parraita esityksiä tämä kaikista maailman teatteriloista!

Niin kehui huutomerkin kanssa mies maalta, Paratiisistaan, ja hyppäsi makeasti nukutun Bulevardi-yön jälkeen Nokalla laivaan ja maasta pois, tämäinen Onni E seuralaisineen, niin kuin sanotaan, vaikka tarkoitetaan vain yhtä; kuten 'Piispa vaimoineen', 'Pastori rouvineen' - ymmärrättehän tuon hassun tuplanaimiskomitatiivin.

Aamulla tuntui vielä Viikkariin astuessaan maireana selittelevän - sille ainokaiselleen: - Nyt ne ropinat on pietty, nyt kohti yliopistollisia paikkoja.



*Robert/Oskar Nilsson:


 

 


Parturissakäyntikuva levinnyt maailmalle



että pitikin pistäytyä!

.

.

Maailman Kuvalehti 5/13 ehätti Onni E:n kimppuun ekana, onneksi ei Seiska.

 

- Silloin siellä Tartossa habemeajajas, nyt saa sitten hävetä silmät päästä oikein kuvan kanssa!

 



 

 ps

vaan hämmästypihän ainakin voksi


Startataan taas


22.05.2013 - 07:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, RAIKU

raukat vain menkööt merten taa, halonenkin namibiaan: 481 000 euroa €; - kukin varojensa ja tärkeytensä mukaan, joku jopa omillaan matkustaa: 199 €

.

.

Lavatähti ja kirjamies matkustivat kauas*, me autollalaivalla lähemmä lähemmä**

* "Lappiin ja Nepaliin,

   Veronaan ja Venetsiaan,

   Peruun ja Pariisiin"

 

** Me tästä:

- Tarttoo, jos pörähtäs!

- Tarttoon Tarttoon.

 

 

20 ja 13 tai 13 ja 20

Siinä raikuilun vuoden 2013 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.

(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)


Panu Katri Helenastaan


21.05.2013 - 13:00 | hikkaj | rakkaus, lapsismi, KIRJALLISUUS

minkä ihmeen takia menivätkin yhteen

.

 

"Nainen seurustelee näiden avaruusolentojen kanssa tiheämmin kuin naapureittensa", kirjoittaa kirjamies Lavatähdestä.

.

- Liero mies liero mies - ei se sitä tarkoita mitä sanoo! tekee mieli sanoa eli muunnella Veijo Meren sanontaa 'kiero mies, kiero mies - ei se siihen tee mihin kyykistyy!'

Sujuvasti, vetävästi, ylikauniisti ja siis pirullisena kirjoittaa Panu Rajala rakkaustarinaansa Katri Helenan kanssa puolidokkarissa LAVATÄHTI ja kirjamies, nimenomaan noin kirjoitettuna: isolla ja pienellä. Panuhan ei ole mielestään mitään vaikka on tohtori, joka on Tieto-Finlandia-palkinto-ehdokkaana ja saanut juuri Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. Ei tule kutsua presidentinlinnaan muuten kuin puolison avecina. Lehtihaastattelutkin lähinnä vihtorin osassa julkaistaan.

Tieto ei ole arvossaan, jonninjoutava iskelmän hoilaaminen on.

Noin se on luettavissa, rivien välistä kääntäen. Melkeinpä alusta lähtien. Ja ne enkelit jotka johdattelevat joka paikassa, nekös lopulta Panun näkymättömään raivoon viettelevät.

Ensimmäinen särö kihlauksen jälkeen, joka muuten oli pikapikajuttu - kuukausiko olisi Panun tyrkyttäytymisestä Katrin ovelle Jyväskylän Palokkaan kulunut -,  tapahtui Irlannissa Euroviisu'Tule luo'-kisamatkalla. Silmäpeliä kävi tietokirjailija Lavatähden näkemän mukaan toisen naisen kanssa.

Mustasukkaisuutta sitten riittikin ne avioliittovuodet 1997-2004. 

Mihinkäs Panu raidoistaan ... Panua kylän miehet pelkäsivät enemmän kuin kylää kiertävää sutta: pysyvätkö eukot kotona koskemattomina miesten poissaollessa ... 

Ei Rajala loppujen lopuksi mitenkään kaltoin Katri Helenaansa kohtele, vaikka kohtuuttomasti kohteleekin lörpöttelemällä intiimejä yksityiskohtia, joista ei yleensä ulkopuolisille viitsi huudella. Epäkorrektia voisi joku sanoa: ei se Katri kirjoista mitään tajua, karttaa älyllisiä piirejä yms.

Lopulta eniten erottavaa on Lavatähden tuonpuoleinen kontaktointi: enkelit sun muut avaruudelliset yhteydet - ja se ikuinen Timppa ja Timppa!

Katri Helena on Lotta. Katri Helena on Sotaveteraani.

Ei sovi pilkan eikä ivan kohteeksi. Eikä häväistyksen häivääkään ole syytä kirjoittaa, sillä mitä sillä voittaa - miksi murentaa yhteistä hyvää, kansakunnan kaapin päältä pudottaa?

Toisaalta mukavahan on kurkistaa kulisseihin ja nähdä se minkä tietää jo ennestään: ihminen se on idolikin. Paula Koivuniemikin, joka ei irtoripsiltään kautta rakennekynsiltään voi saunaan mennä kun Leidit lavalla tulevat Kutsumukseen kylpemään.

Silti: Kolminkertainen hyi!-huuto Rajalalle.

Ja kolminkertainen hei!-kannustushuuto Katrille, tunteiden tulkille. Ja vilpittömät onnittelut että pääsit irti tuosta roikaleesta, joka sopisi Seiskan toimittajaksi tällä tyylillään kuin nappi läpeen.

Tai tällä, Katri Helenan ollessa keikalla, Nyyrikkiin:

"He tapailevat polkua pimeässä, mies pitää naista kädestä. Rannassa he suutelevat ohuesti.

Nainen sanoo, että voisi saattaa miestä vielä vähän matkaa, hauraan jäätikön reunaa,

ei se rannan tuntumassa vielä murru.

He kulkevat kuutamossa sillalle saakka ja suutelevat uudelleen, pitkään."

Panu Rajala: Lavatähti ja kirjamies WSOY 2013 

 

 


Kodit keräilyharrastuksena


20.05.2013 - 13:00 | hikkaj | harrastukset, Matkailu, koti, lapsismi, KIRJALLISUUS

ISLANTI  VII 

   jotkut lintuja bongailevat, jotkut postimerkkejä keräilevät

.



Gljúfrasteinn var heimili og vinnustaður Halldórs Laxness

 .

Minulla vähän harvinaislaatuisempi harrastus: maailmankuulujen kirjailijoiden kotien bongaus. Islannin matkalla lista täydentyi. Hidasta hommaa: nyt 5-6 kotia on lakkarissa, kun Haldor Laxnessin (1908-1992) koti, Gljúfrasteinn, tuli kenkäsuojin koluttua. Jos joskus kymppään pääsisi.

Ensimmäinen oli Ernest Hemingwayn (1899-1961) Kuuban koti Fianca Vigia, missä vietettiin monet värikkäät juhlat, joissa Errol Flynn, Spencer Tracy ja monet muut Hollywood-tähdet siemailijat rommia ja Ava Gardner ui alastomana puiden varjostamassa altaassa.

Hemingway sai Nobelinsa 1954 ja Laxness seuraavana vuonna. Kummatkin seisomapulpetissa kirjojaan mielellään kirjoittivat.

Toinen nähty koti on Sigmund Freudin (1856-1939) praktiikkakoti Wienissä. Se olikin vaikea löytää sieltä sisäpihalta. Ja oliko Sigmund kirjailija vai ei, se taas on toinen juttu - minusta oli: jo mielikuvituksen käytön takia.

Kolmas on Charles Dickensin (1812-70) asumus Broadstairsissa Kaakkois-Englanissa. Kiinni oli ovi, mutta nähdyksi lasken kun varta vasten ovea kolkuteltiin.

Neljäs on Fjodor Dostojevskin (1821-1881) ties monesko koti Pietarissa; yhtään omistuskotiahan ei tällä velkaisella pelurilla ollut.

Viides siis Laxnessin Gljúfrasteinn.

5-6 kotia mainitsin alussa. Niin. Kuudenneksi laskisin niin mielelläni, jos uskaltaisin rikkoa itse laatimiani sääntöjä - pitää olla maailmankuulu kirjailija - Kallioniemen Taivalkosken Jokikylässä.

Arvaatte kaikki kuka se siellä =

 



 



Rakastunut rampa päätöksessä



kaikkeen tottuu

.

 1922

.

ed. 8. tästä

Paha akka kaapii lapsitoukan pois Nelmasta, vaan ei auta: elo ei valoisammaksi muutu, ei valo pääse murjuun paistamaan. Nelma lähtee omille teilleen, Sakris repii Julian kuvan seinältä silpuksi, rakkaustarina, jos se nyt semmoinen on ollutkaan, on päätöksessä.

Kummallista, miten kuitenkin jää kaipaamaan tätä rampaa kääpiötä, Sakrista, vaikka Joel Lehtonen melkoiselle moukarilla on Rakastunutta rampaa kirjoittanutkin. Ja kun näin on, jotta kaipuun poikanen jää, niin silloinhan voimme sanoa että kirja on hyvä.

Luulen että nopealla lukaisulla ei hurraahuutoja lukijassa olisi kirja aiheuttanut, mutta näin tarkk'lukien irtosi siitä muhinta-aikana - siis silloin kun se ei ollut auki vaan kulki lukijan päässä mukana, aina ulkomaita myöten, silloin tällöin päähän putkahtaen - monenmonia polkuja ja kytköksiä aiheuttaen toisiin kirjoihin ja myös eläviin ihmisiin.

Kävi siitä ilmi ainakin Lehtosen oma pettymys omaan elämänirtolaisuuteen.

 

Millois me aloitimmekaan Rakastuneen ramman?

5.1.2013  hapuilua, ja nyt pyhäisenä sunnuntaina, helluntaina, toukokuussa on homma hoidettu - ei huono!

Ei kirja, eikä lukusuoritus.

 

Hotkaisemalla tästä ei paljon olisi lohjennut; nyt monta mukavaa, jos surullistakin, iltalukulamppuhetkeä on takana. Nuokin hoono-soomi Sakriksen lämpimän sydämelliset lirkutukset Nelmalleen:

"Etkö sinä ole nukussa?"

"Tui, tui ... Mamma ..!"

"Minun kullan-liruni!"

Kirja lopussa Kukkelman on enää rampa, jonka edestä Joel on kirjoittanut pois rakastuneen. Ja kun elämän pettymys on näin suuri, niin on parempi lähteä kokonaan pois; kirjoittaja kirjoittaa hänet pois ja saman toistaa sitten aikanaan, 1934, tekona itselleen: "Näkivät siellä jotain peloittavaa, joka riippui katosta."

Surullista.

On aika ottaa käsiin seuraava Lehtonen: Punainen mylly - josko sen ilo olisi pysyvämpää, vaikka jo nimen keveys antaa aavistaa toisin.

Mutta huikopalana ennen Punaista myllyä ahmaistakoon Katri Helenan ja Panun rakkaustarina: Panu Rajalan Lavatähti ja kirjamies. Nähdäänpähän, onko Katrille menestys kyttyrä, ikuinen vamma kannettavaksi niin kuin Nykäsen Matille.

 

Ja päästään ainakin yökkäämään halpamaiselle Rajalalle.

 

 2013


Kiskot itää, ituperunat vakoon


18.05.2013 - 13:00 | hikkaj | lapsismi, ESITYKSET

potut pottuina

.

 

.

Ennen matkaa on levoton olo. Pitää päästä jonnekin kulkemaan. Käytiin keskustelu Paratiisin ulosmenotien portilla, autossa jo istuen, valmiina jonnekin päin lähtöön, vaimo ja Onni Eläkeläinen:

V  - Tuossois Onnen maa ihanteesi!

OE  - Pölönen?

V  - Pölönenpä, Pölönen. Markku, ja Kiskot itää Kaupunginteatterissa.

OE  - Ilikeiskö tuota kun jo kolmas teatteri neljään päivään?

V  - Ettäkö pelekäät jotta höyrähtäneenä pitävät?

OE  - Painapa kaasua, hanaa!

Karjalaisen Nevalainen oli haukkunut koko revyyn, vaan entinen teatterikriitikko Ritu V oli pitänyt, joten ei se silloin huono voinut olla. Ei kun sinne! kävi pariskunnan tie.

Muistiinpanoja töhersi OE vihkoonsa kun oli takaisin tultu, tuoreeltaan. Ranskalaisin viivoin. Niitä nyt kertaa, näyttelijät pahalainen on käynyt läpi, kun juonta ei oikein tavoittanut, epäolennaisia huomioinut näytelmän aikana:

  • Iso on maha Maasillalla, uskottava. - Painonvartija, väistys! tuikkasi miesten nielijä Tilhi Mähöselle.
  • Anna Ojanen oli Tilhinä napakka, uskottavampi kuin konnarina.
  • Jämsénin jalat olivat sortseissa vitivalkoset ja ruipelot.
  • Lassi Uimosen myhähymy on lämmin; Lassihan oli Pietarissa matkassa mukana.
  • Keräs-Jari oli kerällä tuon tuosta, räppäsi ja rentona ventoili, toisista ei tuohon vääntöön olisi ollut.
  • Luolamies olis antanu tanssivastusta, melekosta twistiä potki automyyjänä Olli-Kalle Heimo.
  • Heikkilää tuurasi Timonen, samanlaisia kuivia käppänöitä kumpikin, ovelailmeisiä.
  • Suvi-Maaria Virta on varmaan syksyn Katri Helena?

Ja vielä nyt kuukauden perästä perunansiemeniä maahan pannessaan palauttelee Onni E teatterirevyytä esille:

- Oli siellä joskus kirjailija Turunenkin matkaajien seassa matkannut, joku siinä, se konnarinainen siitä mainihti ja väheksy: vaan eipä siitä ole juuri Simpauttajan jälkeen ollut miehestä mihinkään. Holopaisen Tuomaksen kajaalistakin virnuili joku ...

 - Sisäpiireissä taisivat puhua Pölösen pöläyttäneen Piirosen koko matkustajaringistä julmasti pois.

- Se lie ollut juoru, ei nuin lupsakka mies semmosia maha tehä ... 

Niin sottuvoi Onni E pottuja istuttaessaan, niitä timoja, kukkimattomia - ennen juhannusta syötäviä.

 


Sytytti tuleen asuntonsa


17.05.2013 - 13:00 | hikkaj | pahoinvointi, uutiset

käräjille kesken päivän

.

.

Siihen jäivät timanttituijat kesken istutuksen, kun kuului käsky käräjille. Esteellisen lautamiehen paikalle piti saada esteetön. No röntöt päältä ja puolessa tunnissa sitten istuttiin paremmat päällä tuomitsemassa.

Julkisiahan nämä tuomiot päätöksen jälkeen - joten tämmöinen tapaus:

Oli mies jouluaattona sytyttänyt kylmän kerrostalokämppänsä tuleen, ainoa asukas rapussa, toinen rappu täyteen asutettu. Lämpöä ei riittänyt kylmälle puolelle. Oli valittanut kunnanisille vaan nämäkös - kunnanjohtajakin tumput suorina!

Tuikkasi siinä aatto-orpouttaan verhot tuleen ja soittimen bensalla valettuaan. Häipyi naapurirappuun ja palasi vartin päästä. Savun seasta näki miten verhot olivat palaneet, pientä liekkiä enää jäljellä soittimessa: - Kymmenen millin liekit, sanoi. Soitti hälytyskeskukseen ja napsautti päävirtakytkimestä sähköt poikki.

Tuli paloauto ja tumppasi kytevän hiilloksen.

Vaati syyttäjä Tuhotyöstä vankeutta.

Sai 10 kk, ehdollisena.

Ankea on ollut jouluaattoilta aikoinaan. Miten nyt ...



Timot maahan


16.05.2013 - 13:00 | hikkaj | hyvinvointi, koti, lapsismi

varhaisperunat vakoon

.

  

.

Joskus Paratiisissakin kurnii nälkä eikä ole itsestään selvää mitä suuhunsa saa laitettua.

On oltava kaukaa viisas.

 

Jo huhtikuun alkupuolella on ostettava kiertävästä kauppa-autosta siemenperunat ja idätettävä ne lämpimässä mutta mielellään pimeässä paikassa, niin että toukokuussa ovat ituineen valmiina vakoon pantaviksi.

 

Ei ei ei, suurimuotista perunanviljely Paratiisissa ei ole, koska Antilla on väkevämpi maa ja paremmat olosuhteet perunanviljelyyn; Antti kyllä takuuvarmasti tuo sitten syksyllä muutaman säkin perunoita jotta päästään talvelle. Paratiisissa harjoitetaan vain pienimuotoista perunanviljelyä ja piilotetaan perunaa vakoon vain sen verran että uudisperunoille päästään omasta takaa ennen juhannusta. Eihän mikään suoraan pellosta nostettua multaperunaa voita, ja päälle voita - nam!

 

Nyt oli aika akka-aatran. Kumpparit jalkoihin ja veto!

Nopea toimitus se oli, huonompivoimainenkin sen olisi jaksanut kiskoa, saati oma riuska hepo. Niin kummallisesti emme perunaa istuttaneet kuten aikoinaan Päätalon Kalle, joka hämmästytti Lainansa sukulaiset reikämenetelmällä: reikä maahan ja peruna, reikä maahan ja peruna ... 

 

Vartissa oli maa talikoitu ja perunat penkissä: 3 x 15 timo-varhaisperunaa piilotettu mullan alle saappaan teränmitan päähän toisistaan. Siis kolme vakoa ja 45 perunaa odottamaan lisääntymistä ja maan täyttämistä. 

 

Juhannuksen aikoihin pitäisi perunamaan mukuloida. Siinä sitä onkin arvailemista ja kopaisemista, milloin perunat ovat syötävänkokoisia: timohan ei kuki joten kukinnasta ei voi mitään päätellä. Eikä laittaa sitä perunankukkaa korvan taa.

 

Jäämme odottamaan. 

 

 


Patukkaa käteen Afrikan kouluissa


15.05.2013 - 13:00 | hikkaj | lapsismi, voe mahoton!, LEHDISTÖ

osaamattomille ja tottelemattomille

.

 

.

Itse olen nähnyt ja joskus lienen kertonutkin, miten musta patukka Niilin varren koulussa heilahteli.

Nyt Maan ääriin -lehti 2/2013 valottelee nykyistä tilannetta.

Sirkku-Maria Tommola kertoo Kurinpito Afrikassa kirjoituksessaan, miten lempeämpää otetta, tätä länsimaista, ollaan viemässä kristillisen sanoman ohessa Afrikan maihin. Lehti on muuten Opettajien Lähetysliito ry:n jäsenlehti.

Eiliseen blogipotun juttuun viitaten, eli  Suomen löysään väkivaltarikostuomiokäytäntöön verrattuna, on jo afrikkalaisissa kouluissa rajut rangaistukset; siinä Suomen tuomioistuimet kalpenevat.

Ugandasta Tommola kertoo kun sisäoppilaitoksen huonokäytöksinen oppilas tuotiin opettajainhuoneeseen ja lyötiin kepillä. Opettajien mielestä oli itsestään selvä, että tottelematonta oppilasta sai lyödä, koska nuhtelukaan ei tepsinyt. Rehtorina Namibiassa ollessaan koulussa käytössä olivat Suomen koululaitoksen keinot: nuhtelu, luokasta poistaminen, jälki-istunto ja, koska kyseessä oli sisäoppilaitos, lisäksi voitiin antaa lisätehtäviä ja määrätä jopa työtä. Suomessahan työnteettäminen oppilaalla rangaistuksena ei tule kuuloonkaan.

Tommola kertoo esimerkin Namibiasta -90-luvun alkuupuolilta kun kuninkaan poika, kwangalien hompan kuriton poika poistettiin koulusta kotiin.

- Miksi poika laitettiin kotiin? Miksei hänelle annettu kunnon selkäsaunaa? kuningas oli kummastellut kurvattuaan autollaan seuraavana aamuna koulun pihaan kummastelemaan tilannetta.

Ei Afrikassakaan virallisesti kouluissa kuritusta hyväksytä, mutta silti sitä pidetään itsestään selvyytenä monin paikoin.

"Joka tapauksessa Afrikassa on opettajalla enemmän valtaa kuin Suomessa", päättää Sirkku-Maria Tommola kirjoituksensa.

 

Lapset rannalla kirkonmenojen jälkeen - kuva Tomas ja Riikka Kolkka

 


Omaisuus arvossaan


14.05.2013 - 13:00 | hikkaj | pahoinvointi, uutiset

väkivaltatuomiot lieviä

.



.

Rikosoikeuden professori Martti Tolvanen:

"On vaikea ymmärtää, miksi törkeissä pahoinpitelyissä ja seksuaalirikoksissa tuomio mitataan rangaistusasteikon alimmalta viidennekseltä.

Pitäisi ilman muuta olla niin, että henki ja terveys sekä seksuaalinen itsemääräämisoikeus olisivat oikeushyvinä tuntuvasti arvokkaampia kuin omaisuus, jonka vahingot voi vielä vakuutuksella kattaa." HS 13.5.

Valtionsyyttäjä Jarmo Hirvonen:

"Olen kautta aikojen pitänyt väkivaltarikosten rangaistuskäytäntöä vähän liian lievänä. Se on mennyt vähän ylöspäin, mutta se ei ole vielä lähelläkään sitä, mitä se on esimerkiksi Ruotsissa." HS 13.5.

Käräjäoikeuden lautamies hikkaj

"Olen suuresti hämmästellyt samaa asiaa: turpiin saa vetää ja puukollakin vähän vuoleksia, mutta varastapa samalta kaverilta tavara!" KL 14.5.

On maallikkotuomari samalla kummastellut myös sitä, miten helposti käräjille lipsahtaa ja usein tuomiolla ovat olleet rivitalokellareista hillopurkin pöllijät ja perämoottorivarkaat, mutta kunnon talousrikollisia ei jostain syystä tuomittavina ole juuri näkynyt.

 


Bensan ja dieselin hinta Venäjällä


14.05.2013 - 09:47 | hikkaj | Matkailu, Sijoitus/kauppa, liikenne, lapsismi

äsken Niiralassa ja jonottamatta

.

Kuvatoimittaja toi hintakuvan, saate: vaihtokurssi 40 ruplaa = euro. Diesel bensaa tyyriimpää.

  



ps


 


Menestys on vamma



varsinkin vanha menestys

.

                                                                                               

.

ed. 7.tästä

Niin se tuo maailma on julma, porvari on julma, nainen on julma. Ei ole sijaa tässä maailmassa jos vähänkin puutteenalainen olet, saati paljon niin kuin Joel Lehtosen Rakastunut rampa eli Sakris Kukkelman, köyhä polseviikki, kyttyräselkä joka ei kunnolla edes pysty kävelemään jaloillaan, vaan koinii ja ryömii kuin mikäkin kontiainen joutuessaan väsymyksen kouriin.

Ja vielä luulee pitkillä hiuksillaan naisen hurmaavansa! Jonkinlaisen saakin.

Ei ei, ei siitä mitään näytä tulevan vaikka on saanutkin Nelman houkuteltua luokseen kopperoonsa. Kihloihinkin menevät Nelman pyynnöstä vieläpä.

Sitten siihen tulee toinenkin nainen asustelemaan, Nelman ystävätär Mimmi Byskata, joka lie enemmän  n i i t ä  naisia, pahan elämän ilolintu.

Juhannusaattoyön viettää Sakris yksin, koska naisilla on parempaa seuraa: kaukana herrojen mukana kävelevän näki Nelman ja Mimmin Sakris. Sakris valvoa ähisee myöhäisyöhön: "Täytyy yrittää lukea ... Sara Hustan Nietseske-kirjaa."

 

Tulevat toki aikanaan takaisin.

 

Seuraavaksi menee työmaa: koiratarhaurakan vie toinen mies. - Julkea mies, ajatteli Sakris.

 

Mimmi Byskata muuttaa pois niiden herrojensa perään. Rampa käy Nelmalle päivä päivältä yhä häijymmäksi, pitäisi elää kituuttaa niin että risujakin tulisi säästää, jotta oman tuvan joskus saisi hankittua. Kalaakaan ei saisi syödä, ei, koska semmoinen vegetaristi rampa on. Saarnaa ja kieltää tuo vääräkoipinen hämähäkki.

 

Alkaa olla aika Nelmankin suunnitella, miten luikahtaa Sakris Kukkelmanin kynsistä ...

 

Mutta miten käy Nykäselle, Matin mukanahan tässä olemme yhtä jalkaa kyttyrä-Kukkelmanin kanssa kulkeneet? Matilla oma kyttyränsä, jota joutuu ikänsä kantamaan, so. muinainen menestys. Mutta minkäs kumpikaan kyttyrälleen enää mitään voi, niitä kannat lopun ikääsi.

Väljähtynyt on Matinkin rakkaus ja tuntuu tuskittelevan kuin Nelma ikään, ettei hän kerran vankilassa oltuaan enää kotonaan halua vanki olla niin kuin Susannan luona olisi oltava. Matti on lähtenyt ryyppäämään ja jättänyt moisen pirttihirmun. Ja Susanna sitten Matin. Lopullisesti.

 

Vaan miten pääsisi Nelma irti Sakriksestaan, se taitaakin olla vaikeampi juttu, koska kantaa lapsitoukkaa vatsassaan?

 


Jos äiti eläisi


12.05.2013 - 13:00 | hikkaj | rakkaus, koti, Local, lapsismi, ällös unta näe!

elätetään näin äitienpäivänä

.

.

Helppohan hänet on kirjoittaa takaisin tähän näkyville:

- No mitä äit-Aino?

- Poikani poloinen, vastaa äiti. Silti ymmärtävästi, kuten aina.

- Kerro missäs olet ollut?

- Maahan laitoitte ja vaikka kannen lujasti kiinni ruuvasitte, mutta en minä sinne jäänyt.

- Vaan?

- Tuonne väljemmille vesille, sanoo äiti ja katsoo taivaisiin, viittoo käsillään yläilmoihin. - Mutta missäs täällä ovat Martta, Suoma, Hilja ja muut ikäiseni?

- Manan majoilla ovat kaikki paitsi Pankin-Aino. Aino on tasan sata, sinä jos olisit niin olisit 102 vuot ...

- Minähän olen.

- Niin mutta oikeesti silleen.

- Luineen ja nahkoineen tässä liikkeellä ollaan.

- Olit sinä kyllä monessa asiassa oikeassa tai ainakin jyvällä silloin kun oikeasti elit ja töppönen heilui. Niin kuin lämmitysasiassakin kun sanoit että vielä sitä itekin kumartelet patterin nappia vääntämässä pienemmälle, kun nauroin kun irronnutta nappulaa sormissasi pyörittelit. Tai kun aamuisin kuului vintille melkoinen jytinä kun lähdit sängystä liikkeelle ja lattiaa pitkin kuljit aamujäykin jaloin. Siitäpä ne sitten pian vertyivät ...

- Sama rata se on kaikilla vaikkei nuorena uskois.

- Niinpä näkyy olevan, ja jutut muutenkin kolotuksiin kääntyvät, pilleripuolelle.

- Minnekäpä se maailma siitä.

Vielä kirjoitan että tulehan toistekin ja sitten pistän tapaamiselle pisteen - tällä kertaa. Jottei kaihon puolelle, itkun puolelle kallistuisi. -Tulenhan minäkun vain kirjoitat esiin. ehtii äiti vielä huikata ennen pistettä.


Badding


11.05.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, ESITYKSET

nyt Varkaudessa

 

Ope, Rafe ja Putte

Sanna Nykänen, Ville Veikko Valtanen ja Petri Hervanto

.

.

Melekosta liepakkata tämä aito eläkeläiselämä. Millon missäin! Lopun alkua varmaan? Tahtoo Kukkelmanitkin unhoon jäädä.

Nyt siellä missä Esa Pakarinen Rääkkylästä omassa koossaan vitriinissä Teboilin nurkassa laulamatta seisoo.

 

Siellä missä Rauli Somerjoki Somerolta laulaa ja hyvin laulaakin, jos itse eläisi niin vielä pehmeämmin laulaisi. Nyt Raulin laulut laulaa nelikymppinen Petri Hervanto Raisiosta, tangokuningas vuodelta 1999. Eli Petri on Baddingin kuolini'issä -Raulihan kuihtui pois 39 vuoden iässä.

 

Tähdet, tähdet -musiikkinäytelmä pyörii Varkaudessa täysille saleille niin ettei mukaan meinaa mahtua: kuukauden kaksi kun jonottaa niin voi hyvällä tuurilla lykästää. On se vaan semmonen vetoketju Badding ja Baddingilla yhä.

Näyttämöllä irtoaa niin Sulamithit kuin Laivat ja Rokki soi. Ja tietysti Paratiisi, joka melkein yhtä hyvä paikka on kuin eläkeläisen oma!

 

Vaikea kenenkään on Baddingkiin tarttua, ei sitä pehmeyttä ja menoa kukaan toinen kykene välittämään; Ville Valo on lähimmäksi sipaissut.

Mutta kuunteleepa sitten kutakin omana esityksenään, niin kyllä ne laulut ihan kelvollisilta kuulostavat, niin kuin nyt Hervannon esittämät.

Teatteri teatterina.

Muuten, jännä kontrasti naapurikaupunkien teattereissa: satavuotiaassa Warkauden Teatterissa painaa nuoruus kaasu pohjassa, Joensuun kaupunginteatterissa näyttelijäkaartin menoa ei ikä paina vaikka sitä enemmän onkin. Ei nyt sentään Joensuussa kukaan pysty Rafen menoon, Puten kaverin, joka nynnyä Puttea maailmanmenoon opastaa, keksiipä vetävämmän nimenkin kaverilleen: BAD-DING, se se on oleva.

Noista juonista, näytelmän kirjoittaja Marianne Tikkanen, nyt viis näissä musiikkinäytelmissä: musiikki se on joka tiellä pitää, ja aina missä on elävä orkka, on rattoisa meininki, ja nyt siellä takana soittelevat Ruutiainen, Honkonen, Hänninen, Löhönen ja Kautto - enemmän osaavat kuin yhden kipaleen, vaikka toisin väittävät.

On näytelmässä Raulin isä ja äiti, siskot ja veli, jos muitakin, vaan kyllä Rafe, Ville-Veikko Valtanen, korjaa potin - kertakaikkiaan! Moista energiapakkausta ammattiteattereissa harvemmin tapaa, väkisin nappaa mukaansa ja jättää koko Badding-ilmiön varjoonsa iloisella rempseydellään ja yltiöpositiivisella otteellaan, joka tarttuu katsomoon vängällä. Sopivasti kuitenkin meno talttuu toisella jaksolla, mies väistyy ja antaa tilaa itse asialle.

Melkeinpä yhtä hurjaa oli ajoittain Rafen meno kuin iltainen Venäjä-Suomen-jääkiekkomatsi!

Hyvin siinä iltapäivä teatterin orsilla taas kulahti illan ottelua odotellessa.

 

Syksyllä jatkavat vielä eli jos kevään näytöksiin ei lippu irtoa - kandee kuitenkin koklata!



 


Katri Helenaa kosaistiin Kiteellä helatorstaina


10.05.2013 - 13:00 | hikkaj | lapsismi, ESITYKSET

tosissaan leikillään



 Katri Helena helatorstaina

50-vuotta taiteilijaelämää – kiertueensa alkupotkuissa Kiteellä

.

.

Huikea suoritus! sanoisin jos Tamminen olisin ja Tammisen tamineissa, vaikka siinä kalapaidassa.

Katri Helenan konsertti.

Ääni sen kuin kuuluvoituu, etten sanoisi, Heikinheimo tai joku vakavamman musiikin kriitikko jos olisin: - Kultivoituu!

 

Ja mikä äänentoisto! Miksaaja onnistunut viimeisen päälle: ensimmäisen kerran iskelmätähtien konserteissa olivat äänet balanssissa eivätkä rummutkaan hakanneet yli muiden.

- Katri Helenaa sinne oltiin menty kuuntelemaan ja Katri Helenaa kuultiin.

Musiikki tuli sen tuuman verran ohuempana taustalla niin kuin pitääkin. Alussa vähän laulajan ääni sortui, vaan se johtui ihan siitä kotoisasta yleisöstä kun oltiin syntymäkylän naapuripitäjässä. On siinä oma herkkyytensä.

Mitäs meitä kuulijoita oli, no - semmoinen pesäpalloyleisön verta, parisen tuhatta.

Ja tietysti paras kaikista aina on se Sua rakastan - aina se itkun tai ainakin karhean kurkun paikka on, ainakin kahdella. kuuntelijalle.

Iskelmä on tunnetta, ei se mitään muuta ole - aivan kuin elokuvakin Pölösen mukaan.

Ei sen mitään muuta tarvitse olla.

 

Tunnetta se oli myös Romppaiselle ilman iitä.

- Mitä apina! oli heti kättelyksi tervehtinyt Liimataista, Tommia sitä Katrin kalakaveria, ulkona. Tommikos oli hämääntynyt ensin että tämmöisiäkö nämä Karjalan lupsakat ihmiset. Oli sitten vastannut vastaavasti ja siihen oli jäätynyt Romppainen iliman iitä.

Nyt konsertin jälkeen hieroivat sopua, vaikka eihän riitaa ollut ollutkaan, vaan reilu kaveritervehdys. Nyt konserttiyleisön poistuttua haki Tommi iittömän Romppaisen siihen Katri Helenan luo, ja se oli hieno hetki: siinä fani kohtasi idolinsa.

Tähän liittyi se kosintakin.

 

Mies lopulta heittäytyi elehtien polvilleen valkoisiin, kuin morsian, pukeutuneen solistin eteen ja remakasti pyyteli: - Tuu sie Katri miun vaimoksein.

Ei Katri lupautunut mutta ymmärsi yskän ja tuulen suunnan.

- Mie jo lapsena isän polovella kuuntelin sinua ja monesti oon itkeny laulujasi kuunnellessa...

Niin jatkoi Romppainen iliman iitä, nyt ihan vakavana, mutta hyvillään kun oli tavannut näin läheltä naisen, jonka oli aina halunnut tavata ja sai vielä kannustavat sanat Katriltaan:

- Sie oot hyvä poika.




Hyvästit


09.05.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi

ISLANTI  VI

   katharsis Sinisessä laguunissa

.





.

Mainoskuva on kirkkaampi kuin oma sumea otos, mutta ajatuksia tuskin kuva kuvaa sen paremmin: ajatukset tuppaavat vähän epäselvempiä, sameampia, likaisempia olemaan. Lähes aina.

Uimme, valkaisemme kasvomme mineraalein, saunomme, innosta hehkuen hihkumme ja pulikoimme kuuman lähteen lähettyvillä. Vesi on lämmintä, pulppuavan tuloveden luona lähes polttavaa.

Mikäs tässä meidän on kellotellessa.

Poislähtö lähenee, Keflavikin kenttä on tuossa peninkulman päässä, pian sinne ja siitä ilmojen halki; vielä kun menneessään näkisi sen Vatnajökullin.

Tulen ja jään maahan - se ei nyt kohdaltamme pidä kutiaan. Tulen ja lähden, tulemme ja lähdemme. Mutta vielä tämä kylpy, niin jää, jäävät lämpimät muistot, pyyhkiytyy tuima tuuli mielen päältä. Ja kaikki rauhoittuvat.

Olivat ne mukavia veijareita ne 'pojat' siellä oman oppaamme työpajassa, pieni tuokio vain ja johan Jon ja Oskar ja kaikki persoonat jäivät mieleen kukkimaan, ikuisesti. Heidän kaltaisiaan, laskelmoimattomia ihmisiä jos olisi enemmän, niin maailmassa olisi tyvenempää - mene ja tiedä: ikuinen rauha, minkä nyt spontaania pientä kärhämää mausteeksi...

Ja

se pitsinen betonikirkontorni.

Islanninhevoset.

Ihmisetön avara laakso ...

 

 


Reykjavik


08.05.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi

 

ISLANTI  V

   jotain ihmisen luomastakin kuvin

.

 

.

Ei kai kukaan Islantiin matkusta ihmisen tekemää katsomaan! Mutta kai silti on jotakin pääkaupungista kunnon vanhakantaisessa matkakertomuksessa mainittava. Reykjavik, 100 000 asukasta maan 300 000 asukkaasta, maan lounaiskulmassa, Kajaanin kaupungin leveyspiirillä.

 

Clintonin kioskilta jonotettuamme ostimme kuuman koiran eli sämpylän, jonka sisässä oli nakki sinapilla. Jonotettuamme: niinpä - nakkarin edessä on ikuinen jono. Tuotevalikoimassa vain kuuma koira, huonosti kieltä puhuvakin saa haluamansa. Miksi Clintonin kioski? No siksi koska Bill söi täällä kerran. Sieltä se Harpan läheltä löytyy ikään kuin sekavan rakennusjätekasan seasta.

 

Minkä Harpan?

No sen satojamiljoonia maksaneen lasisen hullutuksen, kulttuurilasipalatsin, jota rakennettaessa yllätti Islannin suuri talouskriisi ja rakennus oli jäädä torsoksi kun ISK:sta tuli kapelo.

 

Mistä ISK:sta? Ne ovat Islannin kruunuja, joiden arvo on arvaamaton yhä eikä Suomesta niitä saa, no lentokentältä vaihtoivat halpaan kurssiin (100 € = 12 000 ISK) kun pääkallon paikalla sataeurosella sai sentään 16 000 ISK.

 

Kaikista komein rakennus Reykjavikissa on kirkko, kuinkas muuten!


Sen tornin huippu on kuin pitsiä, vaikka betonista onkin. Siihen tämä matkalainen ikihyviksi mielistyi.

 

Syrjempänä rinteessä on Perlan, kupumainen rakennus pyörivine ravintoloineen, mutta sen jätämme väliin: tuoksahtaa bisnekseltä.

 

Sitten nämä parlamentit ja patsaat. Niitähän on jokaisessa pääkaupungissa. Mitäs noista!

Me keskitymme yksityiskohtiin.

 

- Katohan tuota!

- Entä tuo?

- Ja tuo!

 

    

 

Näemme räväkästi maalatun polkupyörän, joka takuulla pysyy telineessä, kravatinsitomisohjeet ulkoseinälle maalattuna. Ja jääkarhuja kadulla.

Penismuseon ohitamme vaivihkaa pälyillen ja miettien että onkohan siellä sinivalaan kaksi ja puoli-metrinen.

 

Eli kyllä täällä viljalti nähtävää riittää, Suomi PRKL -kojut ja kaikki, kun rohkenee vain katsoa.

 

Mutta kyllä viihtyisintä ihmisen tekemää ja asuttamaa kulttuurimaisemaa ovat ruukkimiljööt kuten Fiskars ja Billnäs siellä kaukana Suomessa tai Alafos täällä Reykjavikin liepeellä. Semmoista viivähtävää, viipyilevää, levon suovaa. Kaukana suoraviivaisuudesta.

 

    

 

Mutta pääkaupungin on oltava melskeinen, ja jos ei muuten saa mekastusta aikaan niin kyllä autot sen aikaansaavat, Reykjavikissakin.

Tai voihan mennä, jos ulkometakka ei riitä, yökerhoihin, diskoihin metelöimään. Reykjavikissakin - jos on nuori.



ISLANTI  VI


Jukka Jalonen ihan tötterö!


08.05.2013 - 09:23 | hikkaj | URHEILU, LENNU, lapsismi, voe mahoton!

esiintyminen just sieltä

.

.

"HV

 HJ

 

No johan on mies muuttunut: ei enää kunnon sanaa saa sanotuksi telkussa - töykeä kun piru.

Kummolaakin tylympi.

Noinko hyvin on venäläisyys tarttunut muutamassa kuukaudessa?

 

Voi luoja varjele mikä sille tuli!

 

tuus

Lennu

pitkästä aikaa kun tuli tulenpalavaa asiaa"

 

 

Niin ottas vaan mallia toiselta Jaloselta tai Aralta tai keneltä tahansa muttei Raato-Summaselta.

 

Mutta tuo nyt on liikaa sanottu, että muka Kummolaakin ylimielisempi tylympi tökerö tötterö!

Se ei oo mahollista.

 


Suihkun vuoro


07.05.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi

 

ISLANTI  IV

   geysirille ja putouksille rypeytymään

.

  



.

On ne eräillä suihkut!

Geysirillä veden kylmyydestä ei tarvitse huolta kantaa: siellä maan alla varivesi kiehua ruplattaa 120 asteessa ja aikansa kiehuttuaan piuhauttaa enimmät paineet ensin kuplien ja höyryten ja sitten päästäen helpotuksen huokauksena kunnon valaspilarin ilmoille, jopa kolmestakymmenestä metristä puhuvat ne jotka jaksavat komeaa purskautusta tarpeeksi kauan kytätä. Kymmenkunta kertaa tunnissa se täräyttää, tämä Strokkur Geysir, joka railakkain tällä hetkellä Islannissa on. Eikä ilma oikeastaan rikille haise lainkaan.

Me tyydyimme matalampaan suihkaukseen, jäimme pesua vaille. Pois polulta palatessamme kyykistyimme tien varressa ojan pohjaa kopeloimaan - yhä poltti sormia lirkittelevä vesi.

- Jos sitten kultaisilla putouksilla uskaltaisi pesulle käydä ...

Gullfoss on ajoittain Euroopan suurin putous vesimäärältään, tasoja riittää niin että sateenkaarikin syttyy maanittelematta värittämään kuohuntaa.

 

Mikä meno, mikä veto, mikä lento!

 

Turha täälläkään pulahtaa pesulle: voisi vesi viedä; roskana silpaisisivat

matkaan mukaan peseytyjänsä nuo kuohut - eikä pauhulta avunhuuto kantautuisi.

 

Vaan vieläkään ei ole peseytymistoivoa heitetty:

- Pyyhälletäänpä Seljafossin putoukselle ja sieltä Skogafossiin!

Ja kyllä roiskuu!

 

Korkealta korkealta syöksyy vesi alas ilmassa niin että rohkeimmat voivat kiertää vedenputoamaa katselemaan veden taakse ja ihailemaan vasten ilmaa putipuhtaan veden ilakointia. Yritämme, mutta rillit huuruuntuvat ensi askeleilla ja heti perään pisaroi pärskyvä villi vapaa vesi naaman märäksi nuollen.

 

Saihan sen suihkun!

Siinä samalla kastuvat ulsteri ja lipokkaat.

Pois poispäin on palattava ja puisteltava enimmät roiskeet, ihailtava kauempaa villintynen veden vapautta ja puhinaa; mistä kummasta tuota vettä riittääkin vuositolkulla syöksyilemään, sieltäkö tulisen maan sisästä - sulana laavanahan sen silloin virrata  ...

 





ISLANTI  V


Maailmanrako


06.05.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi

 

ISLANTI  III  

    repeilee tuliperäinen maa

.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/a/ab/Iceland_Mid-Atlantic_Ridge_Fig16.gif/210px-Iceland_Mid-Atlantic_Ridge_Fig16.gif    

Kartta suurenee kuvaa näpäyttämällä   -   auto ei.

.

Þingvellir on paikka Islannissa, missä voi nähdä kuinka Amerikka on erkaantunut Euroopasta eli mannerlaatat irtaantuivat toisistaan; nyt ne kelluvat sulan kiviaineksen päällä ja alla oleva sula kiviaines virtaa, joten mannerlaatat ovat liikkeessä koko ajan muutaman sentin vuosivauhdilla poispäin toisistaan, tai kohti.

Sieltä välistä ja viereltä ja koko Islannin saaren alta mistä tahansa voivat koska tahansa sisukset herätä ja mylväistä maailmalle: tupsauttaa tulta ja tulikiveä. Viimeisin hönkäys koettiin vuonna 2010, kun Eyjafjallajökullin jäätikön alainen tulivuori möyrähti kunnolla ja lähetti monena päivänä tuhkaa yli kahdeksan kilometrin korkeuteen sotkien Euroopan lentoliikenteen viikoiksi. ks.

Mutta pois viisaudet ja takaisin tunteisiin, sillä nehän ne tätä ihmiskuntaa liikkeessä pitävät - ei tieto!

Niin, sinne sitten sinne Þingvelliriin, hei hallerii!, suuntautui yhden päivän retki; nyt koko suku taas yhes koos ja autolle hanaa!

Menoksi.

Aikamme kiemurreltiin ja pian oltiin repeämällä, kaiken maailman japseja ja kikuijuja oli tietysti tännekin kerääntynyt suurta lohkeamaa ihmettelemään. Hyvin osasivat käyttäytyä ja asiantuntevasti olla. Nyt ei kukaan liene esittänyt asiattomia vaatimuksia niin kuin sellaisia revontulista oli kuulemma oman henkilökohtaisen oppaamme tiedon mukaan muuan ryhmäläinen, revontulista tietämätön, joskus oppaalleen tiuskaissut: - Laittaisitko ne revontulet nyt viimein jo päälle!

Ei, me kyllä olimme tietoisempia, tästäkin repeämästä, että se jatkuu ja jatkuu merenpohjassa aina Amerikkojen alapuolelle asti.

Sen verran tosin asiattomasti piti kuitenkin kuvaajan käyttäytyä että pyysi naispuolisia sukulaisia kuvaan repeämän päälle sanomalla, että jotenkin tuntuu että te olette sopivampia seisomaan repeämän yllä. - Jotenkin tuntuu että teillä venyy paremmin. Eivät loukkaantuneet, kihersivät ja ottivat kohteliaisuutena ujon pyynnön.

Oli se silti vaikuttava näky, vaikuttavampi kuin Euroopan mantereen loppu Nordkappissa.

 

ISLANTI  IV 


Laaxoissa ja tuntureilla


05.05.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, KIRJALLISUUS

 

ISLANTI  II

   Laxnessin 'torpalle'  

.

  

.

Keväinen Islannin ilma on raikas, kolea ja tuulinen. Helppo hengittää, eikä vilukaan puseroon tule kun pusero on tuulenpitävä ja alla ilmava villapaita.

Kylän ylpeys, monenkin kylän, on Esja, tunturi tai vuori  - miten vain, kilometrin korkeuteen ulottuva. Me tyydymme pyrstöön ja pariinsataan metriin, siinäkin kapuamista nokko. Lumi on jo sulanut rinteiltä, jos sitä on ollutkaan, ainakaan alhaalla Alafossin kylässä on talvi ollut lumeton.

Ylöspäin nousemisessa on aina jotain kiehtovaa, nousipa puuhun, kirkontorniin tai vuorille. Kummasti perspektiivi muuttuu ja näköpiiriin avautuu paljon uutta ja ennen näkemätöntä. 

 

Varmá-joen varrella on puita, mikä on jo ihme sinänsä puuttomassa Islannissa. Joki on ollut, nimensä mukaan, aikoinaan lämmin, mutta nyt sen lämpö on suodatettu talteen ja joki lirkittelee kirkkaanviileänä. Kun joki loppuu eli kun jätämme sen ja nousemme ylemmäksi, jää jäljelle avara maisema, ruskea heinäkenttä, vielä vihertämättömät aidatut laitumet.

 

Niin juuri, niille islanninhevosille.

Ne makoilevat laiskoina siellä täällä ryhmissä.

Lähin tulla kompuroi silitettäväksi aidan taakse, pian toinen ja kohta nousee laiskinkin ylös taputeltavaksi. Suloisia ovat, eivät niin pelottavia kuin hevoset yleensä. Silmät etutukan peitossa monilla.

 

Mutta hei! - emme me tähän voida jäädä, mieli päästä perille, sinne Haldór Laxnessin Gljúfrasteinniin.

 

Ylemmäksi polulta pois oikomaan. Kivikkoa, upottavaa sammalta, jota kierrettävä ettei kenkä kastuisi. Ylemmäksi, kivikkoa, onneksi sammal loppuu, aitauksen viertä melkein päälle ja katse eteenpäin, alas: v a u!  Kaukana kaukana laakson perillä on valkoinen piste, sinne me olemme matkalla.

 

Tällä reunaa laaksoa on se Varpusilta ja Varpusillasta vasemmalla uusi kirkko, sen pakolla puretun paikalla laivankeulan muotoisena. Tanskan hallitsijaltahan kävi käsky että kylän kirkko on hävitettävä ja uusi rakennettava kylän kaukaiseen kolkkaan vastustuksesta huolimatta. Niin tehtiin, mutta siinä rytäkässä hävisi kirkonkello, joka aikojen jälkeen löytyi, kaivettiin esiin Varpusillan edessä olevan jätelietehetteikön pohjalta. Jotenkin niin se Laxnessin muistiinpanema kirkkohistoria menee kirjassa Pitäjäkertomus.

 

Tytär vetää edellä reppu selässä, kahvitermosta kantaen. Isä puuskuttaa perässä viimeisenä, äidiltä pääsee huomaamaton kehu: - Kovakuntoinen tuo tyttö!

 

Laskeudutaan jyrkännettä. Kierretään rinnetietä. Ratsastajakolonna kopottelee vastaan. Isältä pääsee sopimaton ääni: - Kato miten lihava nainen hevosen selässä, kuin monkimopo olis alla! Tyhjän päällä harottaa. 

 

Sitten tulee metsä vastaan! Ihan oikeita puita laajalla alalla, istutettuja ovat, kauppapuutarha. Painumme metsän keskelle ja nautimme reppukahvit. Maisema on kummallinen, lehtikomposti vieressä, puiden takaa pilkottaa valkeana luminen vuori, tasalatvainen, tuonne asti emme kyllä nouse. Sähköpylväspinon päällä istumme, kyllästettyjä pylväitä ovat. - No jo mekin paikan valitsimme! Ettei vain vahingossakaan kunnolla näkyisi tunturit ja laakso.

 

Niin monesti matkoilla käy. Nytkin kun nousemme ja jätämme metsän, on näky mitä huimin!

 

Vihdoin olemme perillä, ensin postilaatikossa lukee Haldórsdóttir; Laxnessin tytön tumma talo ja purosen takana ylempänä Gljúfrasteinn, kirjailijan valkoinen kivitalo, kotimuseo. Töppöset vain jalkaan ja huoneisiin, ensin yläkertaan ja sitten alakertaan: kirjoja, kirjoja, kirjoituskone, kravatteja. Sitten puutarhaan, missä joki kohisee ja uima-allas odottaa kylpijää.

Sitten onkin aika jo palata.

 

Uuden kirkon kautta, sen laivankeulan, palaamme. Kirkko on kiinni, mutta hautakummun löydämme ja ihmettelemme että vasta viime syksynä on kuollut hänen vaimonsa Auðar.

 

Kotimatkalla kierrämme tunturin ja laskemme ajassa matkan: 5h = 15 km.

 

Vaihdamme kaupunkivaatteet ja suuntaamme illaksi kohti Reykjavikia valoisin mielin, kummasti reipastuneina - puhdistuneina ilman vettä.



ISLANTI III 

 


Laavakentän halki


04.05.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi

 

ISLANTI  I

   from airport to capital

 

.



.

Keflavikista Reykjavikiin on 50 km, tunnin matkan, by bus sanos kielilläpuhuja Tamminen ehdottomasti, mustan maankamaran kuin kuumaiseman läpi. Oikealle jäävät amerikkalaisten Nato-joukkojen kasarmit, kerrostalot ja koko hyljätty kylä. Olemme Islannin lounaiskolkassa, matkalla pohjoista päin. Laavakenttien sankarimatkaajat, kiertäen sanottuna: sisko ja sen veli ja me puolisot. Odottamassa sukulaisiaan oma tytär, jolla edessä hirmuinen haaste: opastaa tottelematonta laavaryhmää.

Tie on suora eikä matkalaisia vielä matka paina: klo 15.30 lentoonlähtö Helsingistä ja laskeutuminen klo 15.55. Lentoaika puoli tuntia! Jos kolmen tunnin aikaero jätetään laskuista.

Rämöä yhä käy sääli: polkea tuommoista mustaa röpelikästä pelottavaa maisemaa pyörällä, yksin tuulessa temmeltää, 2500 kilsaa kuukauden kestäneen Islannin ympäriajon viimeisenä etappina. Me sankarimatkaajat senkuin linja-autossa köröttelemme. Vaikka tosin hyvin tiedän, että asia on toisinpäin: Matti suree meitä laiskoja lötkyjä - eihän ilman hikiliikuntaa täyteläistä elämää ole!

Blue Lagoon

oikealla, pitäisi poiketa syvemmälle. Ei nyt. Ensin mennään Reykjavikiin.

- Kuopion kokoinen se vain on, oli tyttö mittakaavaa pienentänyt kun vanhemmat epäilivät eksyvänsä.

Musta maa muuttui vaalean ruskeaksi hiljalleen, semmoiseksi etelän kuivaksi ruskeaksi kun etelässä lentokentiltä ajelee päämäärään. Puita ei näy, pensita siellä täällä. Karu on alta kuovuva maa, kaunis omalla tavallaan, maa napapiirin ja Kajaanin välissä, ainakin erilainen kuin oma maa siellä 2500 kilometrin päässä, kahden Suomen-pituuden takana.

Aurinko paistaa, mutta ei sillä lämpöä ole jaettavaksi asti, niin kuin maan uumenilla on pursuttavaksi.

- Täällä on mukava asua, kun ei kylmä niin kuin Lontoossa, oli tyttö sanonut, - lämmitys pelaa ja halpaa energiaa riittää loputtomiin. Banaanejakin viljelevät kasvihuoneissa.

- Nouskaa kapselista! tai jotain sinne päin ilmoittaa kuljettaja. - We are now in Reykjavik.

- On, on tämä isompi kuin Kuopio! Helkatissa! huudahdamme.

Vaan mikäs meidän on, kun oma opas näkyy rapuilla istumassa ja odottamassa atimaporukkaa.

Tuntuu kevättuuli heiluttavan istujan tukkaa ...



ISLANTI  II 


Ministeritason meiningeissä mukana


03.05.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, voe mahoton!

Satulasta Suomeen hiljokseen

 .



.

Onni Eläkeläisellä oli vilkas vapuntienoo, poliittisestikin ajatellen: ensin piti lentää neuvomaan islantilaisia vaalikäyttäytymisessä, näkyi muuten Pekka Haavistokin samaan koneeseen nousseen, ja heti kohta perään palata kotimaan poliittisiin vapputohinoihin.

 

Ei auttanut Onnin panos Islannin vaaleissa: murskavoiton vei sama porukka joka talouslaman aikanaan sai aikaan. Kansa tarttui täkyyn: voittajien lupaukseen lainahelpotuksista.

 

- Hatelikkoon halusivat niin hatelikkoon menkööt!

 

Minkäs teet, ajatteli matkamies ja paneutui seurueen mukana muutamaksi päiväksi Islannin maan tarjoamiin erikoisiin näkymiin ja tupsautuksiin, niihin joita ihminen ei ole luonut.

 

Sitten tulikin jo tulenpalava kiire takaisin Suomen vappuun ja vappumarsseille. Ja koska talousasioiden pääpäsmäri valtiovarainministeri Urpilainen oli lupautunut synnyinkaupunkiinsa Jyväskylään, niin Onni E koukkasi keskeisen Suomen kautta matkalla takaisin Paratiisiinsa, asettui pariksi päiväksi hotelliin taloksi, jotta varmasti saisi kontaktin ministeriin.

 



- Tuossako  S e  nyt on? kysyi Onni E epäuskoisena pitkän odotuksen jälkeen kun musta auto pysähtyi kadun kulmaan siellä missä marssi oli alkava ja missä väkeä lippuineen valmistautui matkaan.

 - T u o s s a  S e  nyt on, naurahti nainen joka vaikutti Jutan siskolta kun tarkemmin Onni häntä nyt katsoi.

No mikäs mikäs, ajatteli Onni ja sisimmiltään ujona miehenä kiersi kuin kissa kuumaa puuroa Juttaa.

Kopsakka nainen oli, ja hyvin sointui keväinen kellertävä takki keposiin keltakenkiin, joilla marssikin onnistuisi hyvin.

 

Halasivat.

Ei ei, ei Onni vaan se Jutan sisko.

Onni sivusta seurasi ja arveli vielä oman aikansa ottavan.

Lähdettiin marssille liput hulmuten, tuuli melkein Islannin malliin.

Ei ei, ei Onni vaan Jutta ja ne muut lähtivät.

Juttu tuntui sanovan, että 'en ihan äsken ole mukana marssinut'.

Marssijat kiersivät kauempaa, edellä ajavan kuorma-auton lavalla soitti orkesteri, tutuksi tullut huilisti vilkutti. Onni Eemme oikoi ja juosta lipotteli kävelykatua pitkin päätepisteeseen Lounaispuistoon, istuutui armaimpansa kanssa penkille vartoomaan ohjelmaa ja ministerin puhetta.

Siinä sitten aikansa räpläsi kameraansa zoomivalmiutta. Häkeltyi kun vaalea nainen oli ilmestynyt ihan viereen seisomaan kun oli nähnyt miten Onnin sormi kameran liipaisinta raplasi. Siinä seisoi ilmielävänä JUTTA istuvan Onnin edessä kysellen: - Otatko kuvan?

- Zoomi on päällä. Väpättää, tuskaili Onni pientä parkua äänessä, - kun luulin ettet niin lähelle tule. Ootatkos niin otan zoomin pois?

- Aina sen verran aikaa on että kuvan saa, tule vaikka tähän kylkeen jos joku nappaisi kuvan.

- Ei kun sinä yksin, ni...niin on parempi.

 

Siinä ajatusten ja sormien temmellyksessä Onni onnistui kuin onnistuikin vääntämään zoomin pois ja nappaamaan naamakuvan ministeritason neuvottelua käydessään.

 

Kuuntelipa vielä ministerin, nyt Jutan, puheenkin: - Kiukuttaa Stockmannin toiminta: työntekijöitä irtisanotaan ja samaan aikaan omistajille jaetaan osinkoja. Työllistäkää työnantajat nyt kun yhteisöveroa pienennetään. Verottomia osinkoja ei enää ole jne.

- Tavallisia ihmisiähän nämä, ajatteli Onni E, - niin kuin Islannissakin, jossa Reykjavikin kaupunginjohtaja, Jón Gnarr, se narriksikin epäilty koomikko, on kenen tahansa koska tahansa tavoitettavissa ja presidentti Grimssonin nimi on puhelinluettelossa siinä missä muidenkin. Kuulemma.

 

**************************************************************
KESÄKUU 2013 - KL
**********


Synninpäästö


30.06.2013 - 13:00 | hikkaj | rakkaus, lapsismi, RAIKU

päästö on ruma sana vaikka asia kuinka kaunis

.

.

             

Äiti ja sylilapsi


Kirkonpenkissä olkapäätä vasten nuokkui.

Kumartuivat ehtoolliselle -

 jätti syntinsä alttarille,

äiti.



juhannuksena          

20 ja 13 tai 13 ja 20

Siinä raikuilun vuoden 2013 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.

(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)


Tunti tunnilta


29.06.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, koti, liikenne, lapsismi

Turtiisen kioskilla on aina tunnelmansa

.



.

klo 8.00 - start

klo 9.00 - 16 km

Lossari tauolla, rantaan kerääntynyt lähinnä turisteja autoineen odottamaan. Ei kiire kenelläkään. Sulkavansoutajapariskunta vähän ihmettelee pitkää kuumaa matkaa ja vertaa tuntien hellesoutua jokin kesä sitten. - On tämä käveltykin kaupunkiin, pääsemme kehumaan.

 

klo 10.00 - 38 km

Roukalahti esittää heinäkuun ajan Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa, hyvännäköinen isotikkuinen tulitikkukyltti ohjaa parkkipaikalle. Riihilahden kohdalla vastaantulijaa hymyilyttää kun pyörän takapenkiltä kuuluu laulunmölinää: - ... ajetaan me tandemiilla ... syljesk ... Laulaja ei huomaa vastaanpolkijaa kun vasta kohdalla.

Liperissä kivitalossa on oiva konditoria ja tuoretta pullaa.

Alkaa jalkakäytävä/pyörätie kaupunkiin saakka. Kuuma styrox-sisältöinen kypärä vaihtuu lippalakiksi. Onneksi on eilistä hitusen viileämpi, tuulenvirettäkin. Silti paitaa on pidettävä auringon porotukselta nahkan suojana.

 

klo 11.00 - 50 km 

Ylämyllyn kiertoliittymän ali ja Osuuspankin eteen nestettä tankkaamaan ja selkää oikaisemaan. Virheliike: muurahaiset vallottavat polkijat. Pankki saisi siirtää pyörätelineen paikkaa. 

 

12.00 - 15.00  - 66 km 

Pielisjoen ylittävän siltatyömaan ja kerrostalo-/katutyösotkujen keskeltä pyöräparkista Rantakadulta torille pääseminen on tuskan takana, vaikka ihmeen tuorein jaloin torille kävely onnistuukin. Ei juuri tunnu 3 ja ½ -tuntinen pyöräily nivelissä.

- Tuomion julistamisen jälkeen pääsen, tuossa puol kahelta, soittaa päivänsankari syömäänkutsusta. 28 vuotta oman potran pojan putkahtamisesta.

Vakituinen Ray-potti-ilmaiskahvivierailu ja paluulle: pari euroa kansanterveydelle pokerireikään toki.

 

klo 16.00 - 90 km

Turtiaisen kioski Hammaslahti matkan ehdoton kohokohta. Jarkki keittää tuoreet kahvit ja munkintekijä itse kävelee paikalle!

- Kirkon kohalla aina kirkko tervehtii kaks vuotta nuorempana, sehän on rakennettu vasta 1927, tuumailee munkkimestari, mies mieheniässä.

Pidetään pitkät rupattelut: joka päivä munkki- taikka pyörylätaikina valmistuu; saamme oikeat sekoitussuhteet ja kuulemme ettei paistajassa juuri ole muuta vikaa kun kaksi: ajottainen laiskuus ja lorvikatari. Hygieniapassi piti suorittaa kasikymppisenä, olivat soittaneet että onko tässä iän kohalla väärä tieto...

Näitä ukkeleita vaan enemmän eikä turhanpolkijoita, niin jo vot!

Hyvämielisinä jatkamme kotia kohti. Puolensataa  kilometriä kestänyt pyörätie päättyy. Nelisenkymmentä enää jäljellä, edessä tosin hirmuinen Ohvanan mäki, jonka suosiolla talutamme, antaudumme jo etukäteen kioskin penkiltä poistuessamme.

Nivan kohdalla täyttyy sata, surullinen paikka: juhannuksen alla Jare, entinen oppilas mukavimmasta päästä, ajoi halvaannuttavan kolarin.

Kohta Silja ajaa vastaan, on pannut kyläkaupan kiinni.

 

klo 18.00 - 110 km 

Niemisen linna ja Kokonsalon tiehaara, kihnutamme jälkimmäiseen ohi Kompakan kaupan paarmojen purtaviksi. Alkaa satulanhankaaminen hellyttää alapäätä ja aurinko ylä.

- Ei loppujen lopuksi nestettä oo menny kun yhteensä nelisen litraa, jää vielä jos Ilomäin koulun kohilla hörppäis loput.

Paarmat napsivat palasia. Pakko hypätä jatkamaan, eivät älyä heti lyöttäytyä vauhtiin.

 

klo 19.00 - 127 km

Paratiisin portit aukeavat!




Pyörällä Pyhäselän ympäri


28.06.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, huikopala

on aamu

.

.

klo 8.00 

Nousemme pyörän satulaan.

Edessä vähän alun toistasataa kilometriä järven kiertoa: ~125. Ukkosta, salamaa ja huh!hellettä.

Palataan illankamussa asiaan ....

  

klo 19.00 

P nilellä kotona. 127 km. Polkemisaika netto: 7 ja ½ h. Saunan lämmitykseen ja kylylle.

Eli höpöhöpö ja huomenna lissee!

 


Mökillä mölkynpelissä


27.06.2013 - 13:00 | hikkaj | URHEILU, vapaa-aika, lapsismi

vaikka huvila se on

.

.

Sinne on semmoinen pyssysalonpituinen matka, so. piikki ja vitonen päälle. Tavan juoksumatka ennen vanhaan, nyt kavuttava pyörän selkään, tandeminpötkylän päälle, jotta moisen matkan jaksaa omin ihmisvoimin taittaa. Ennen kerran viikossa kahteen tuntiin 25 km ei ollut saavutus eikä mikään: sen kuin sitaisi karhut jalkaan ja potalti Vejun ja Tepon kelkassa - mikäpä ei ollut edetä ja rupatella, ihailla vuodenaikojen vaihtelua. Vaikka kyllä sitä silloinkin loppumatkasta hiljaista poikaa oltiin.

Nyt saa panna pilkun väliin eikä kunnolla jaksa sittenkään.

Vaan ei se johdu ikäloppuisuudesta, vaan se loppu lähenee mukavuuden halusta sekä vaivaisukollisista syistä, jos jonkinasteisesta rampuudesta. 

Kuunnelkaapa tätä keskustelua kun olemme perille polkeneet kyläpaikkaan, sisälle matkapaarmoilta pakoon paenneet, notkuvaan herkkupöytään istuneet, sinne huvilalle:

 

- Minulla on vasemman jalan iskiashermo niin kirreellä jotta vähän piästä pittää leppuuttoo jalakaa, venytellä ja virutella.

- Miulla kantapiä ei anna juosta, mikä luupiikki lie.

- Miun pohkeet poksahtelloo niinkun nakit heti jos pitemmälle matkalle meinailen.

- Ei kukonhelttakaan polovee parantanu, onneks talavella hiihtää kärsii.

Siihenpä loppuvat, toisen ja kolmannen valituskierroksen jälkeen viat ja vaivat, kun ei meitä enempää siinä koolla ollut. Aivan nauratti miksikä on mennyt. Nuorempana naurettiin vanhemmille, jotka aina valittivat ties mitäkin kolotusta ja jäytämistäjyystämistä, jotta tahallaan valittavat, lystikseen, puheen puutteessa, vaan nyt on uskottava että tosissaan ne ovat silloin olleet.

- Ei meistä oo ennee kun mölökynpelloojiks, totesi tämän paratiisin aatami ja kaivoi pelivälineet aitasta syönnin päälle.

Säännöissä luki että jos kolmesti heittää ohi niin putoaa pelistä pois. Semmoinen universaali uhka oli siinäkin leikissä!

Hellettä piti ja hiki virtasi kuin parhaimmilla juoksulenkeillä, eikä tarvinnut muuta kuin heittopulikkalla alakautta numerokapuloita nurin nakella ja nostella sitten keikahtamispaikalla pystyyn.

Siinä niemennokassa touhutessamme, veden liplatusta ja tuulen tuhinaa kuunnellessa hyvässä seurassa puski aika ajoin mieleen että hittolainen tämähän taitaa olla toinen paratiisi.

Ja asia varmistui kun illankamussa palasimme omaan, kuusiaidan takaiseen ja näimme koivua vasten nostetut tikapuut, jotka olivat siihen itsestään ilmestyneet, tosin joskus kutsuttuina; ei kun alat hiljalleen raapata talonpäätyä ja etsiä maalaustarvikkeita: orjanpäivät edessä - vaan odottakoot heinäkuuta ...

  


Ämeriäkkylä tapetilla ja jumissa


26.06.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, Local, lapsismi, auringonpistot

huh! hellettä sano jänis pakkasela

.



.

Punkaharjun ja Savonlinnan kautta ajel joku hirmu pahakielinen porukka telekussa eilisiltana, jos satutta kahtomaan. Myö satuttiin television iäreen kun piti hellettä pakkoon pujahtoo sisätiloloihin. Eipä ollu hääviä porukkoo jos ei kieltäkkää, ja äitkuskilla ratin takana keskisormi sojotti pystyssä kaiken koristeena.

 

Millainen kiel jo pienilä ipanoila, ja jo parissa päivässä mikä eronsuru teinitytölä!

 

Tästäpä tuon näettä ja kuuletta lähimmän kuukauven ajan:  http://areena.yle.fi/tv/1921519. Viäntäkee nappulloo sinne loppupuolele.

Tottahan siinä kaikki on: näilä tanhuvila sitä vuan yhäeilleen tanhuta mylykyttään.

Ja sitten vielä par muuta tapetila olevoo asijoo:

  • Tännään  kepulaiset   sitten viimennii valihtoo ihelleen mieluisan kunnanjohtajan, jonkun teatternaisen Helsingistä taikka Espoostako se ol.
  • Muutennii tiälä tukalat paikat, nii vielä tämmönen pit sattuu:  Lapsi jäi jumiin kuistin laudoitukseen kirjotti Verkko-Karjalainen. Vuan ei hättee: paloaseman pelastusyksikkö kävi vapauttamassa lapsen irroittamalla terassilaudoitusta. Laps selevis tapahtumasta säikkäykselä

Tähän tämä kesäraportti piättyy, kun tuntuu piätä vihlovan tuo armoton helle. Muuten siätiijotukset sun muut mansikanhinnat ja murhat suapi selevittee iltalehet.




Jatkuva lehtitilaus



Erkko vai Laakkonen

.

.

Ollako vai eikö olla? Erkkoko vai Laakkonenko?

Hamlettina kyselee tuttu Tilaajamme.

 

Eipä näissä päivälehdissä liiemmin vaihtoehtoja ole, rahamiesten taskuun joka tapauksessa lehden tilausmaksut pakkautuvat.

 

Ja mikä merkillisintä: vielä kuolemastasikin he perivät maksun! Piletin tuonpuoleiseen myyvät: kuolinilmoitus lehdessä on liki tuhannen euron pieti.

Vielä sen ilkeävät tempaista - luulisi kestotilaajan etuihin kuuluvan jo ilmainen oma kuolinilmoitus!

 

HS Joka päivä  ja VerkkoPlus 12 kk, jatkuva,  358,20 EUR

KARJALAINEN  Joka päivä ja Digi Plus, jatkuva, 314 EUR

 

Siinä vaihtoehdot.

Ja periaatteessa Laakkosille ei enää euroakaan, joten menköön Erkoille - ovatpahan asuvatpahan jossain näkymättömissä, eivät pyöri kartsalla silmissä.

Niin kuka se siinä tilauspuuhissa?

No Onni Eläkeläinen Paratiisista. Valmistautuu heti juhannukselta päästyään tältä osin talventuloon, pitkään pimeään vuodenaikaan, jolloin pahat ja huonot uutiset kummasti piristävät omaa elämää.

 

Jalat maassa tuntuu tämä realisti elää rellestävän.

Reino jos eläisi niin voisi harkita toisinkin päin, vaan lähetäpä rahasi näille tuhlareille, Yrjölle ja perikunnalle. Reinossa oli sentään kansanmiestä, kun keräsi vaihtopullot ja jonotti salkku kädessä ilmaishampurilaisia tavan rahvaan seurassa, Reinon kirjahan siitä kertoo, Turhoo kulunkii -kirja. Vaan jonottaako Yrjö! Ei jonota, purattaa kaikki Joensuun puutalot ja yhden jättää, itelleen ...

Onko katkeruudenkehno iskenyt kyntensä tyytyväiseen paratiisilaiseen, vieläkö enemmän, paremminko vielä pitäisi asioiden olla? Kun kaikki on jo kohdallaan. Kyltymättömyyttäkö ilmassa leijumassa ...

Vaan siis tilaamaan takaisin, katselemaan kumman puolelle lopulta vaakakuppi kallistuu, Erkkojen vai Laakkosten.

Tarkastaa tilaaja sukujen viimevuotiset verotiedot, ovat otettavissa kätevästi juhannuksen IS:ssä.

Rikkaimmat pörssiomistajat 

  • 1. - 4.   Herlinit   4 875 miljoonaa €
  • 5.    Paasikivet      713 miljoonaa  €
  • 6.    Hartwallit        399
  • 7.    Wahlroos        372
  • ...
  • 12. Reino Laakkosen perilliset   141 milj. € (lapset omistavat mm. PK Kirjapainoa)

Erkkoja ei listalla näy, lienevät köyhtyneet.

Lehden tilaus päätös varmistuu: hädässä olevia on autettava.

 

Onni E tilaa Paratiisiin Helsingin Sanomat, tutun ja turvallisen.

Onhan lehti tullut kauan, vuodesta ties mistä; elämänsä ensimmäisellä tilillä jo tilasi pätkän näitä helsinkiläisten sanomia, maalle! - mitä olisi ollut 13:n kieppeillä kun sai naapurin Artulta heinänseivästämispalkkamarkkansa 1960-luvulla, silloin kun Laakkoset vasta autokauppaansa Torikadun varrella aloittelivat.

 

 


'Puolalainen' 'taidemyyjä'


24.06.2013 - 13:00 | hikkaj | koti, lapsismi

pötöstämässä

.

.

Istumme pyhäistä iltapäivää verannalla, aurinkoa, itikoita ja silleen. Jäätelötikkua imemme ja ihmettelemme auvoista oloeloa. Lempikin tuolillaan loppunokaretta vahtaamassa. Niin eikös siihen tulla tupsahda näitä taidemyyjiä, handmademänejä; tosin edelliskesän vastaava oli nainen ja myi kuparia, tämä sanoo myyvänsä puusta.

- Annas olla vaan taiteet repussasi, ilmoitamme karsastaen, koska olemme lehdistä lukeneet näistä. Vaarallisia rosvoja ovat ja myyvät muiden töitä.

Vaan niinhän ne entisaikojen mustalaisnaisetkin kiersivät myös tässä huushollissa ja kauppasivat itsevirkkaamaansa pitsiä: - A osta sie kaunis poika pitsiä lakanoille ja hantuukkeihin. - Ai et osta, et tarvihe, no ei siullois paria leipää köyhälle mustalaisnaiselle lahjottaa.

No akkojen kanssa kaupat jäivät tekemättä ja leivät useimmiten jakamatta, jos sattui siihen kodin korkeampia voimia paikalle, naisille tuli näet tulinen lähtö.

- Miksette osta? kysyy nuori mies ja katsoo pälyilemättä silmiin.

Naurahdamme.

- Lehdistä luettu. Rihkamaa ja pötöstystä.

Ymmärtää yskän.

-Tampereella opiskelen. Kaks vuotta vielä. Kymmenen kilometri kävely. Puolasta olen.

- Tuossa naapurissa asuu ulkomaalaisia, myy niille.

- Ketä ovat?

- Venäläisiä ja virolaisia.

- Minä ei tykkä venäjä.

- No mikäs niissä?

- En vaan tykkä.

- Historiallinen painolasti?

- Se myös. Mutta no, jos ei osta niin jatka matkaa, sanoo nuorukainen eikä näytä hapanta naamaa. - Olis ollu kyllä kaunis aito taide.

Jäätelö on imetty loppuun, tikku vain jäljellä. Lempille jäänyt nokare antamatta, katsoa killittää tyhjää tikkua. Nuorukainen laskeutuu portaat, heilauttaa kättä ja katoaa kuusiaidan taakse. Osaa ne olla miellyttäviä, niin kuin sekin viimekesän kuparinainen. Jättävät ostamattoman pieneen pulaan: olisiko sittenkin pitänyt auttaa - kymppi sinne tai tänne...



 


Syntinen olo


23.06.2013 - 12:00 | hikkaj | pahoinvointi, lapsismi, RAIKU

juhannus on kirkollinen juhla!

.

.

Kun normaali onkin epänormaalia ja epänormaali normaalia kuten niin moni asia nykyisin

 

Kirkonmäen portaikossa valtaa häpeä.

Kuin olisit synnintekoon menossa,

pälyilet.

Eihän täällä käydä.

 

 

 

 

 

 

20 ja 13 tai 13 ja 20

Siinä raikuilun vuoden 2013 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.

(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)


Salminen Saimaalla seilailee


22.06.2013 - 13:00 | hikkaj | hyvinvointi, Matkailu, koti, lapsismi

lipunnoston jälkeen rupatellaan ennen nukkumaan menoa

.



.

Kerran vuodessa Onni Eläkeläinen nostaa siniristin salkoon ja laulaa kajauttaa marssilaulun saunapuhtaana. Juhannusaattona klo 18.00. Muulloin saa tanko olla tyhjillään, sillä mitä sitä tyhjää naruja kiristelemään muutaman päivätunnin tautta. Nyt lippu saa liehua vapaana yli yön ja hulmuta juhannuspäivän; jos sitten tänä iltana muistaisi alas ottaa.

Siihen kun aattoiltaan näkisi televisiosta vielä jonkin kunnon kotimaisen mustavalkoelokuvan, Ansa Ikosen, Tauno Palon tai Topi Mäkelän näyttelemässä sillanpääläisessä suviyössä, niin sepä kruunaisi juhannusaattoillan.

 

Vaan tuleekos!

Kissanviikset - pyssyjään vaan paukuttelevat ja englantiaan puhuvat. Miettii jo Onni että pitääkö Paratiisista tosiaan poistua huvituksia katsomaan lavoille ja muille virvoituspaikoille, vaan ei iske kun muistaa eilisen ennustuksen.

Sitten tulee pelastus, kuin pelastavana enkelinä astuu Matti Salminen kuvaan mukaan. Maksuton kanava YleYksi yllättää ja näyttää kun Basso porukoineen kiertää viikon Saimaata ja tanssittaa lomalaisia satamapaikoissa. On kyllä kaunista ja jylhää. Maisemat mitä hurmaavimmat. Kesä kauneimmillaan. Ja valssi soi.

Jotenkin jytkyttää Onnin takaraivossa kummasti.

- Etkö muuten muista että mukana oltiin?

Ja totta tosiaan, tuokin hiekkaranta - tuttuhan tuo. Tyyni kesäilta, lavalta kantautui mahtava ääni. - Ja sitten pärähtivät siihen ne vesiskootterit! - Vaan eipä ne nekään kyenneet nujertamaan Salmisen ääntä.

- Siitä jo neljä vuotta! Ja vasta oltiin.

- Sinne Puutossalmen lossille ajoi ambulanssi.

- Sen muistan. Alko kumminkin jo hämärtää keskellä yötä, oisko heinäkuun loppua eletty.

- Vähän paleli jo vaikka lämmin päivä oli ollut. Kaikki paikat sitä on kierrelty ja koluttu. Aika vierii, ei maha Mattikaan enää jaksaa noilla jaloilla reissata.

- Nii sehän tekee, kun tuossa kuvassa on 64, niin kahta vaille seittemänkymmenen nyt.

- Eikös tuo oo se Kotilainen, se joka Onnen Maassa lauloi niin jotta tukka pystyyn pomppas, Kermalla?

- Juha On, siitäkii jokunen vuosi.

- On, vaan se jäi ikuisesti mieleen.

Ottivat siinä olutta ja aito viinaakin, siinä televisiossa. Paratiisissa ei otettu, nostettiin täytekakku pöytään ja juhlittiin Johanneksen johdannaisia, Onnin muita kastamanimiä, vaikka itse päivä Jussi sankareineen on siirretty jo aikoja ties mille viikonpäivälle.

- Vieläkö pitäs ajaltaa kokkoja ehtimään?

- Ei toinna. Osovaa ne iliman meitäkii polttoo kokkosa ja hyppii jenkkasa. Köllähettään vuan makkuullee.

Paratiisi vaikenee.





 


Ihmiset huvityössä


21.06.2013 - 13:00 | hikkaj | rakkaus, koti, Local, lapsismi

Immun otsikoita peesaten jos FE:nkin, kaverin kuvin - juhannusyöennuste, olkaa hyvä!

.

 



.

Sinne on piirretty ihmisjoukko suven juhlaa viettämään, taikavyöhön, kesän valoisimpaan yöhön, jolloin hämärä vain viivähtää tienoilla ja tantereilla.

Kaksi mustaa miestenpyörää koivun alla nojallaan.

Puukot yhä tupessansa; suukkopuolella tunnelma enempi vielä.

Hitaasti rientää kello, aika viivähtelee ennen kuin h-hetki koittaa ja alkaa lähitienoolta kuulua tupenrapinaa.

Järvenrantaa koivikkoa joka puolla, kanavalla soutaa verkonkokija, akkansa kanssa riitelee; eihän soudun suunta tahi tahti iänkuun päivänä kohdalleen ole sattunut. Senhän tiedämme jo kaikin. Odottamaan jäämme tuonkin parin kohokohtaa, kahahdusta. Vaan entä kun saman kanavan laidalla seisoo isä ja huojuu aikamiespoika, eivät hekään ihan sulassa sovussa enää - kenties kohta lotskahtaa.

Tanssilava tuossa askeleiden päässä, sinne: Musiikki soi. Haitarista irtoaa Ke sä il lan vals si. Retongeissa, kellohameissa, totta kai, hepenissään naiset. Jopa miehet kukkakoristeisin paidoin. Jo kuuluvilla pientä känää: - Saatana veit nokan eistä naisen! Silipasen turpiin nin ...

Pian sielläkin kohokohta syntymässä. Grillikatoksessa jo mölinää: - Möit Puavo yskänkylymän makkaran!

On tämä katos kaadettu ennenkin, uhkana.

Poliisiauto kaartaa portin eteen, taksin viereen. Kaikki valmista huipennukseen pian.

Kokko syttyy, itikatkos innostuvat, riemuitsevat kun kansa yhteen pakkautuu ja yhteen hiileen pian puhaltaa. - Nyt, jätkät, nyt on mihin kiinni käydä, imukärsät tanaan!

Hops!

Mitäpä kiusata, tunnelmaa pitkittää - senkus siirrämme viisareita pari kierrosta eteenpäin nähdäksemme loppuhämmingin ja häpeningin:

Kalastaja-Arskan paatti on vedetty rannalle, soutaja karannut verkonkokijan käsistä näkymättömiin, kuulumattomiin, vain me kuulemme läpeensä kastuneen verkkomiehen sammuvaa ulinaa veneen takaa kivikosta: - ...tanan...keleen akka minkä teit... Isää ei näy, poika polvillaan kanavan laidalla käsi ojossa onkimassa juuri veteen tyrkkäämäänsä papparaista, onkii onkii, opastaa: - Ukko ukko, tähän käteen tartu ... Lassi ...

Entä tansilavatanssit?

 

Sammunut on soitto siellä. Pillit ujeltaneet, poliisit poistuneet. Lippuluukut lunkutettu, parkkipaikka tyhjä. Makkarakoju käännettynä nurinniskoin retkottaa, niin kuin juhannuksena kuuluukin, makkaroita siellä täällä pitkällään ja pötköllään ja kontimassa kaksi juopunutta vanhaa miestä, noitumassa hiekanjyvät suussa: - ... Ham ham hampaat lohkee ... tana.

Kirosana.

Vain yksinäisten yksinäiset kirosanat karskahtavat suviyössä.

Kaksi mustaa miesten pyörää nojallansa koivun alla polkijoita odottaa.

 

Kokkoon jäänyt kytö, pieni vaatimaton nokihehku.

 



    


Näemmä joku jo aloittanut juhannusjuhlat



tuli kommentti kuin yrjö - ja keskellä päivää

.



.

Nostetaan se nyt ihan yläpääeritteeksi blogipottuun, eikä  minnekään Jukka Jalonen ihan tötterö! -jutun kommentiksi, vaikka lähettäjä sen sinne lähettikin - melkomoisessa tötterössä?

Se kuuluu näin:

"Anonyymi kirjoitti 18.06.2013 - 10:55

18.6.2013... KukaLennu:NiinistönKoiraVaiLennartGeorgMeri?KeneltäTuleeTötteröö???JorvinJaTuomaksenJopokeskuksetVaiMitä?PainukaaHevonVittuunIDIOOTIT!Terveisin Alli-Kaita,kunkkubiiniofMr.SataTammaaHuusissaJaOsumaILadaneliLadossaOrimattilanAllissaKoossa...

P.S.JaTännePäätyiKunAlkoiKatsoaMLLhenkilökuntaaJaKukaAsuuNaapurissaTälläKertaa

JaKukaPerkeleJuokseeNaapurikämpissä"

 

 

Että eikun hauskaa vapp...sii-is juhannusta ja mittua sinne jonnekin jollekin - voisko tuosta päätellä Orimattilaan? josta en tunne kuin erityisope-Hannun muttei se nyt tuommosia ole ikinä örissyt ... jos ei ole eläkepäivillään sekaantunut aineisiin ... ja olihan siellä setä-Ollikin opena ennen vanhaan vaan kuollut jo ajat sitten ...

 

No oli kuka oli niin ei muuta kuin suu tötterölle ja lissee votkoo kulukkuun, josh Alli shuo. 

 

 


Punainen mylly



ääntelyä ja hyppivää melua

.

                                                                                                                   http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/b/bd/Moulin_rouge_at_midnight.jpg/250px-Moulin_rouge_at_midnight.jpg

.

Joel Lehtosen Punainen Mylly on tunnelmapalakirja, joka koostuu paristakymmenestä pikkukertomuksesta Ranskan talvessa 1910-luvun taitteessa. Itse Moulin Rouge -tarina on vuorossa viidennessätoista jutussa.

Sitä tässä makustelemme.

Ääntä ainakin ja meteliä piisaa kuin eilisiltaisessa Ajankohtaisessa kakkosessa, joka käsitteli tuulimyllyjen meluhaittoja Haminassa. Tuulivoimaloista puhuivat televisiossa myllyjen sijasta - hmm, jos myllyn paikalle kirjan nimeksi vaihdettaisiinkin nykyaikaisempi: Punainen tuulivoimala - kun jotenkin tuulella käyvää porukkaa siellä pöydissä ja estradilla voimallisesti jalkojaan nakkelemassa ...

'Asuminen on käynyt  hankalaksi kun siipien suhina haittaa yöunia, bassonjytke pahempi kuin rock-konserteissa, joissa kuulemma sentään tonaalista on soittajien tuottama melu, mutta tuulivoimaloissa melu on hälytysmelua, johon kuuloaisti ei totu, koska kuuloaisti on vaaroista varottava hälytysaisti. 2/5 ihmisistä on meluherkkiä. Hyppivä melu ...' kertoi TV.

Miltäs Punainen Mylly näyttää:

'"... lamppujen tulet läpättävät, kyltit iskevät silmää, sinkauttavat kirjaimia, pyörittävät hyrriä, renkaita, lyövät vihreinä ja punaisina salamoina, syttyvät mikä milloinkin, sammuvat hetkiseksi mikä mitenkin, ja välähtävät jälleen ..."

Nuku siinä - siinäkään!

On siellä itsekin, totta misjöömooses, talsittu joskus kurkkimaan synninpesän suulle.

Pois palailtu hämäriä puistokäytäviä pitkin ja ihmetelty koleassa Pariisin syysyössä, miten pitkät soppajonot kiertelivät pöytien takana ruokaa hakemassa; kaukana oli näiden ihmisten vaatemuoti niistä kuvista joita lehdissä näytellään - muodin keskus oli jossakin muualla kuin tässä Pariisin puistossa.

Mutta siis peremmälle Punaiseen myllyyn, olkaa hyvä:

"Kennst du das Land, wo die Zitronen blühn  ... imelä aperitiivi-juoma syöksyy petollisena päähän.

Niin, se syöksyy, se panee aivot vyyhtenä kerinpuulle. Niin että pää pyörii kuin myllyn siivet - kuin torvien ja rumpujen räikkeessä tytöt tanssivat, kiljuvat. Kirkaisevat kuin pedot erämaassa, kuin kymmenet naarastiikerit!!!"

Ollaan aika kaukana kirjailijan tulevasta Putkinotkosta, Juutas Käkriäisestä ja Rosinasta, jos myös kirjailijan äidin Karoliina Heikaraisen elämästä!  Joel on kolmikymppinen näitä kokiessaan ja kirjoittaessaan, pitkälle on päässyt äidin hylkäämä äpärä, papinrouvan kasvattama Savonlinnasta, Säämingin pitäjästä.

"...wo die Zitronen blühn ..."

Näyttää kirjailija, kehno, siellä viihtyvän, vaikka toisaalta jos tarkkaan lukee niin epäilee, epäillee. Pistäytyy vain täällä joutoaikaa viettämässä, muuten istuu katukahviloissa, kävelee kaduilla ihmisiä tiirailemassa tai loputtomina sadepäivinä piha-akkunastaan katselee vastapäisen ikkunan vanhan rouvan pelargoniaa ja kuuntelee madamen valittavaa urunsoitantaa.

Tai jouluaaton France la dulce -kertomuksessa ihastelee Provencen sinipunaa ilmoista jo aavistaen, millaista miellyttävyyttä täällä Provencen viiniköynnösmailla saa keväällä kokeakaan, kun jo nyt, jouluaattona, leyhyy lauhkea keväinen tuuli ja kuinka aurinko loistaa suloisen Ranskan kumpareilla.

Niin lämpöistä - keskellä talvea.

Mutta mutta - silti:

Kuusi kertomusta jää Punaiseen myllyyn vielä jemmaan jauhamatta - joukossa, huom!, "Sulo Suomi, pohjola". Näinköhän on sittenkin niin, että Joel kaipaa jo Suomen suveen ja juhannukseen!



Jerry Salmi Kotkasta


18.06.2013 - 13:00 | hikkaj | URHEILU, lapsismi, KIRJALLISUUS

tai no Seattlesta sitten ai sii - Kilpiön ja Rastion ketjukaveri

.

.

Puoli kirjaa luettuani ajattelin, että milloinkahan pelimies siirtyy sinne rapakon taakse Kotkasta, Tampereelta, Englannista ja Ruotsista palloilemasta - NHL:n leipiin. Kunnes tajusin että hei! eihän tämä olekaan Se Jenkeissä asunut ammattilainen vaan toinen tyyppi, joka yhä asustelee Amerikassa. Molemmista on ilmestynyt elämäkerta nyt keväällä 2013.

Luennassa onkin elämäkerta Pelimies Jerry Salmi eikä Järvisen-Kauhalan-Chapmanin Atlantin takana -teos, joka kertoo Pentti Lundista ja muista NHL-siirtolaissuomalaisista, joista Albert Pudas oli ensimmäinen Suomessa syntynyt NHL-pelaaja.

Jorma, Jerry, Gerry Salmi tässä on tyrkyllä ja Arto Teronen sekä Jouko Vuolle toukokuussa 80 täyttäneen miehen kelkassa. Teronen-Vuolle-kaksikon edellinen kirja Taiteilijakukkulalla oli miellyttävä tuttavuus tunnetuista mananmajoille menneistä taitajista. Ote oli letkeän inhimillistävä, paljastavakin, silti kohteitaan kunnioittava.

Samanmoinen on ote tässä uusimmassakin, miten sen sanoisi: kaverillinen - nämä veljet ja veijarit.

 

Salmi, tämä kirjan sankari, on jo vanha mies joten muisti pelaa välillä valikoiden tepposia tehden, sitä sitten kirjan tekijät paikkailevat muita teitä.

 

Siis: Jorma Salmi on kova karju Kotkasta, joka jo 50-luvulla käytti deodoranttia ja jenkkitukkaa, eli eli ajasta poiketen kaikin puolin, reteesti rehennellen. Nousi jääkiekkomaajoukkueeseen Teppo Rastion ja Raimo Kilpiön ketjukaveriksi ja oli mukana surullisen kuuluisassa Squaw Valleyn olympiajoukkueessa, joka ajautui rämpimään ns. Tyynenmeren sarjaan Japanin ja Australian seuraksi.

Siellä Jerry hankki Aarne Honkavaaran vihat päälleen eikä ollut millään päästä Jääkiekkoleijonat-aatelisiin.

Pelimies Jerry Salmi on aito pelimies jäällä ja sen ulkopuolella.

Suorastaan hupaisaa luettavaa on Jerryn ja kumppaneiden olympiamuistelot 1960. 

Matkakin oli mitä oli: laskeudutaan Grönlantiin konetta tankkaamaan ja tietysti Salmi on heti tunkemassa ensimmäisenä kysymässä näkemältään naiselta: - Are you eskimo?

Matka on pitkä ja surkuhupaisa kaikkine pukeutumisohjeineen: Los Angelesiin tultaessa piti pukeutua pitkiin alus- ja hiihtohousuihin, puseroon ja monoihin, talvikisavaatteisiin.

"No Losissa oli tietysti täysi kesä, 32 astetta. Minä en ollut kalsareita laittanut, mutta sellaiset puolisenttiä paksut hiihtohousutkin olivat jo riittävän kuumat. Kentällä vastassa ollut sortseihin puketunut neekeri katseli vähän ihmeissään", kertoo Kille Kilpiö.

Avajaiset ja eikun kaukaloon: vastassa Neuvostoliitto. Hyvin siinä kävi, tappioluvut vain 4-8.

Jerry Salmi  muistaa olleensa mukana, mutta tilastot kertovat toista. Jerry oli 'hyllytettynä' eikä pelannut.

Juhani Lahtinen taas muistelee avajaisista, että kiekkoilijat saattoivat olla avajaisissa, mutta hiihtäjät olivat poissa:

 

"Ne sanoivat, että haluavat keskittyä ja kiekkoilijat voivat mennä, kun niillä ei ole ihan heti peliä ja turpiinsa saavat kuitenkin. En ole ihan varma, kannoinko avajaisissa Suomen lippua, ehkä kannoinkin."

Noin se ihmismuisti pelaa! Muistele nyt näiden kanssa!

Vai mitä sanotte esim. Moskovan lennosta, joka tosiasiassa junailtiin?

"Aeroflotilla ei ollut koneessa istuinvöitä ollenkaan. Kun sitä ihmeteltiin, vastaus oli, että koneet ovat niin turvallisia, ettei istuinvöitä tarvita",  kertoo Jerry Moskovan 'lentoaan'.

Dynamo Honkavaara Dynamo-kirjassaan kuitenkin kertoo, että tuo joukkuematka tehtiin junalla mennen tullen.

 

 

No muistelmakirja on kirjoitettu ja nyt luettu ja arveltu, että vähempikin olisi riittänyt vähemmän merkittävästä suorasukaisesta jääkiekkoilijasta: vaikka yhtenä sivuna jokaisesta 218 jääkiekkoleijonasta. 

Napsauttakoon Juuso Wahlsten Jerryn muotokuvan kohdilleen: "Ehkä tämän tyyppisiä ihmisiä syntyy tänä päivänä vaikka kuinka paljon, hiukan röyhkeän oloisia, jotka eivät pelkää tarjota itseään."

Teronen-Vuolle Kirjapaja 2013 



 


Kalevan Rasti ja Kataja


17.06.2013 - 13:00 | hikkaj | URHEILU, vapaa-aika, Local, lapsismi, huikopala

perussuomalaisnimisiä urheiluseuroja

.

Jukolalogo http://cdn.jukola.com/wp-content/uploads/2012/06/jukola2013-logo-131.gif Jukolalogo

.

Joensuulaisseura Kalevan Rasti juhli eilen viidennen kerran  
historiansa aikana Jukolan voittoa Jämsässä.    
  
Miesvoiton takasivat Pajunen, FinckeAdamski, Airila, ProchazkaHertner ja Thierry Gueorgiou. 

KR Venloissa kuudes, paras suomalaisjoukkue: Väänänen, Skrastina, Chataing, Luscher.

 

Kovin on vähän karjalaista verta liikkeellä!

 

Vähän samma problém kuin Joensuun Katajan koripallojoukkueella: Coleman, Smith, Flowers, Fields...

 

Liikemiehet Broman, Kakkonen ja Laakkonen vihdoin kansainvälistämässä näitä kaskimaita?

 

 

ps

näin on joskus oikeasti ollut:

Risto Rosti

Rasisalon Rasti


Elämä ja kuolema


16.06.2013 - 13:00 | hikkaj | rakkaus, koti, RAIKU

katoavaista

.



.

 

 

Nyt näin

 

 

 

”Että elämä osaakin olla!” mies manaa.

 

 Käsikynkkää

Ilo, Suru,

Riemu, Murhe

  käy ja polkee peräkanaa.

 

 

 


.

20 ja 13 tai 13 ja 20

Siinä raikuilun vuoden 2013 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.

(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)


50 täynnä


15.06.2013 - 13:00 | hikkaj | hyvinvointi, rakkaus, koti, Local, lapsismi

leipäpitäjän kirkko myös - onnittelijoista

.



.

Sinne meidän oli mentävä lossilla: sinne on aina mentävä lossilla, jos täältä siellä asialla käy, toisessa pitäjässä, viljavassa leipäpitäjässä.

"Käymäpaikka vain tämä on", painottavat uskovat ja tarkoittavat koko maailmaa, tai ainakin maapalloa. Niin päivänsankarikin sanoi.

Kun täyttää 50 on lähempänä kuolemaa kuin syntymää, kyllä se pysäyttää miettimään. Vaikka eihän 50 ole nykyisin ikä eikä mikään.

- Olet tasan kaksikymmentä vuotta minua jäljessä. Niin onnitteli päivänsankaria laulunopettaja, Rauno Keltanen baritoni, joka oli vuosien tauon jälkeen hionut äänensä kuntoon tätä tilaisuutta varten ja joka joskus laulutunnilla yhdenäkin oli keskeyttänyt soiton ja sankarin laulun ja kehunut oppilaan veljeä "Kyllä sillä Juhalla on mahtava ääni!". Sitten vähän aikaa oli taas edetty yksinlaulussa ja taas oli keskeytynyt soitto ja kaikuneet samat sanat. 

Päivänsankari itse kertoi ja oli ollut enemmän kuin kummissaan ja vielä enemmän kun seuraava yönä ei unesta ollut tullut mitään: aina kun oli ollut nukahtamaisillaan oli kaikunut ääni "Kyllä sillä Juhalla on mahtava ääni!". Nouse siinä sitten aamulla hierontatöillesi!

Istumme kirkossa kaikin. Vietämme arki-iltaa päivänsankarin juhlakonsertissa - mikäpä on istuessa ja kuunnellessa musiikkia, jota koko perhe tuottaa ja ystäviä ympärillä kirkon penkit täynnänsä.

- Kyllä Sinullakin, Jari, on hieno ääni, olen minä sen sanonut Sinulle monta kertaa, et vain ilennyt itseäsi äsken mainostaa, nousee Rauno Keltanen konsertin jatkuessa ylös ja puhumaan ja antamaan ansionsa koko perheelle ja ylistämään Jarin uskomatonta tarmoa ja energiaa päätösten loppuunviemisissä.

Ja aikamoisen tempunhan mies on tehnyt: fysioterapeutista ensin opettajaksi ja sitten koko Siikasalmen herraksi. Ja vasta 50 nyt!

Oli hän hämmentynyt ja hämmästynyt: iltakirkko penkit pullollaan kuuntelijoista ja onnittelijoista, kun ei yhtään ollut osannut aavistaa, tulisiko kymmeniä vai satoja.

"Jumalan lahja tämä laulutaito on", vakuuttavat veljet kummatkin, toinen basso ja toinen tenori, "jonkin verran hiottavissa tietenkin."

- Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita viettämään loppuiltaa Siikasalmelle, kahville, kakulle ja karjalanpiirakoille, toivotteli viidenkympin paalupaikalle asettunut päivänsankari kajautettuaan loppulaulun O sole mion jälkeen.

Sydämellinen, urheilullinen nuori mies, on täyttänyt 50. Hypännyt seivästäkin yli 4 metriä, mikä minusta on jo jotain.

Kesäiltayön vaaleudessa lossi kuljetti meidät takaisin omalle puolelle mannerta; vähän ikään kuin olisimme saaneet käväistä jo ennakkoon tuonilmaisissa.

Lossarikin oli tuttu, ei Kharon vaan lankomies - uskokaa tai älkää. 

 


P-Korea ja V-Venäjä


14.06.2013 - 13:00 | hikkaj | Politiikka, Matkailu, lapsismi, LEHDISTÖ

kaksi kiinnostavaa matkailumaata

.

.

Oikeastaan on enää kaksi maata jotka oikeasti kiinnostaisivat matkakohteina: Kimin Korea ja Lukashenkon Valko-Venäjä. Kommunistimaita molemmat ja kommunisteja kumpikin.

Suuri johtaja Kim Jong-un (s. 1983 tai -84) ja presidentti Aljaksandr Ryhoravitš Lukašenka (s.1954). Kummankaan omaisuuksista ei tietoa.

Ainoat maat joita liberalistinen kapitalismi ei ole päässyt tuhraamaan.

P-Korea on turhan kaukana, vaikka vain suoran päässä: hyppää Vainikkalassa junaan, matkaa halki Siperian ja jo viikon päästä on perillä, edessä Tyynimeri. Mutta saa olla, koska ei tässä mikään kutsuttu-Klimenko ole.

Jäljelle tavoitteeksi jää Valko-Venäjä, tuossa Viron, Latvian, Liettuan alla ja vierellä. Ei mikään utopia, sinnehän olisi nytkin viikolla päässyt jalisfanien kanssa riehumaan, vaan kun ei enää tässä iässä viitsi naamaansa maalata eikä lippuja liioin heilutella, huutaa, räyhätä ja rällätäkin pitäisi - joskus jopa tapella. Jäi näin ollen tasapeli paikan päällä kokematta.

Muuten kyllä kiinnostaisi nähdä ja kokea entinen Neuvostoliiton meininki: sukkahousut ja silleen ...?

Mutta siis asiaan ja Lukashenkaan - tuohon köyhään kommunistiin?

Mitä vielä!

Samoissa Kyproksen sotkuissa pyörii kuin muutkin venäläiset rikkaat miehet. Le Monde diplomatigue & Novaja Gazeta 2/2013 raottelee Lukashenka-klaanin omaisuutta Vladimir Milovin kynällä. Lähipiirillä on Milovin mukaan 3 000 000 000 $ Bank of Cyprusin ja Laiki Bankin jäädytetyissä varoissa.

Lukashenka kieltää tiedon jyrkästi.

Suvun kiinteistökauppoja Minskissä on pyöritelty 'Eastleigh Trading-nimisen yhtiön nimissä. Yritys on rekisteröitynyt Kyprokselle ja sen omistaa Lukashenkon vanhimman pojan Viktorin vaimo Lilija Lukashenko'. Nyt noita Kyprokselle vietyjä varoja yritetään siirrellä Latviaan, missä Valko-Venäjän pääministerillä, Venäjältä pääministeriksi kutsutulla Dmitri Mazepinillä on hyödyllisiä suhteita Latvian eliittiin.

Kovat on kiemurat ylätasoilla.

Pääsisiköhän tuonne paikan päälle katselemaan - irtoaisiko viisumi uteliaisuuten vedoten? Jäämme odottamaan konsulin kutsua ja kyytiä.

 

 


Yhtä helevettiä



urheilukanavien tilaaminen Paratiisiin

.

  

.

  1. mtv3 sport-paketti (mtv3 max, mtv3 max sport 1 sekä max sport 219,95 €/kk
  2. 4 pro paketti ( 4 pro1 ja 4 pro217.95e/kk 
  3. + korttimaksu 3,5 €

yht. = 41,40 €/kk.

Paratiisissakin on varustauduttava hyvissä ajoin vastanteon ohessa muutenkin tulevaan talveen, sillä talven tuiskujen aikana tulee päiviä jolloin on pientä olemisen vajetta. Tuolloin olo kohenee kun napsauttaa television auki. No eihän sieltä mitään tule, se on tiedossa, koska vihaiset urheilunvastaiset kansalaiset ovat aikapäiviä sitten saaneet tahtonsa läpi napisemalla, ettei telkusta tule muuta kuin urheilua!.

Niinpä urheiluohjelmat  YLE-kanavilta on poistettu. Nyt urheilullisten sielujen on tilattava katsottavansa maksullisten kanavien kautta. Ja mehän tilaamme ja mielellämme maksamme ja nautimme siitä, etteivät lähetykset keskeydy tuon tuostaan kesken kiivaimman taiston jonkin turhanpäiväisen uutislähetyksen, taksim/obama/tietovuourkinta, tunkeutuessa Marjukka Havumäkineen juuri maalilaukauksen lähtiessä lavasta.

Vaan monimutkainen pulma meilläkin on: mistä löytää ja tilata urheilukanavat. Ja vain urheilukanavat. Tahtovat näet työntää sekaan kaiken maailman elokuva-, sarja-, luonto-, miestenmieskanavia.

Viikko toista siinä selvitellessä vierähti.

No nyt sekin savotta on takana: asemalle asti kaikki selvää ...

Ainakin Ida, Sanna, Taija, Ella ovat viimeisen päälle ystävällisesti ja kärsivällisesti selvittäneet punalankavyyhtiä vanhalle herralle Paratiisissa, miten menetellä että juuri tietyt kanavat näkyisivät eivätkä turhat luontoa kysyvät filmit.

 

Taivaskanavia nämä eivät ole, koska tulevat antenniin ja myöhemmin kaapeliin, mikäli Valopiuha joskus maan alta tunkeutuu.

Nyt vain proot ja sporttipaketit pyörimään niin hyvä tulee; talvea odotellessa voikin jo juhannusviikolla harjoitella jääkiekolla ja katsoa - het-kinen ja pihkeinen: viime yönä ohi mennä vilahti jo eka matsi klo 03.00! - torjuuko se NHL:n Bostonin savonlinnalainen Raskin Tuomo Chicagon Kanen Patrickin lyöntilaukauksen ja kumpi lopulta Stanley Cup -kannua kesähelteellä heinäkuussa heiluttelee.

Camoon jätkät!

 


Albert II puutui


12.06.2013 - 13:00 | hikkaj | rakkaus, LENNU, lapsismi

puuttui näistä häistä

.

.

"HV

 Hj

 

Pelit ja vehkeet ei toimi, joten laitan tämän postimerkin kanssa. Tottahan tulee ennen parin eroa, tuo Ruotsin liitto ei nimittäin ikuinen ole - liikemiehet tiijjät! ja äitmuori ollu jo viis kertaa naimisissa! Sitä muuten sietäs Kallen varoa.

 

Monacon Albertti Kakkonen puuttu pileistä, oli laittanu uimarimuijansa häihin. Mitähän tärkeämpää on Kellyn pojalla samana päivän sattunu olemaan?

Vormula-ajoja, romurallia, purjehusta ... Tietänetkö?

 

tuus

L

ps Estelle oli paras ja se että kuninkaalliset hevoset pasko siinä missä muihen hevoset"

 

Tosissaankin: Lennart oli laittanut sepustuksensa postin kautta tulemaan, merkit ja kaikki. Par Avion -merkkiä ei ollut nuollut kuoreen, vaikka nyt jos koskaan olisi se merkki ollut paikallaan.

Muuten: ruhtinas rokuliin varmaan nukkunut, hyvät unenlahjat hällä, tuossakin koisaa kesken naistenuintien >>

IL Keskiviikko 12.6.2013


Uhkapelureita ja pudokkaita



kaikki eivät voi voittaa

.



.

Kerimäen Vaivaisukkonäyttelyn jälkeen lienee kohteliasta palata yhteen sen sponsoroijaan RAYhyn eli Rahikseen, vaikka lukemalla yhdistyksen pelilehteä, Raymond 2/13, ja sieltä mielenkiintoisia ihmiskohtaloita, elämän uhkapelureita.

Ensin menestyneet seuramiehet kaluaa läpitte Onni E.

Jouni Ranta, 63, Forssa, työläisperheestä. 1974 kustannuslaskijalle rahasta tuli jumala. 2-vuotiaan pojan isä jätti työnsä ja alkoi päätoiminen sökönpeluu vastoin vaimon tahtoa. Rahaa suorastaan sateli, mutta korttityö vei kaiken ajan ja lopulta avioliiton. Osti Juhani Palmun veljeltä gallerian, joka laman myötä vaihtui hevosiin ja uuteen morsiameen. Stressi. Hengityskoneessa kaksi kuukautta. Henki säilyi. Elämä jatkuu.

Seppo Parkkinen, 63, Helsinki, Mikkelin miehiä alkujaan, sähköasentajana merille 19-vuotiaana. Laivalla pelattiin sököä, panoksena tupakka. Kerran Amerikan ja Euroopan välisellä reitillä kaikkien miesten tupakat olivat voittoina Sepon hytissä. Parkkista on onnistanut: toimii toimitusjohtajana AT-Marine-yrityksessä. Yrittää opettaa lapsilleen eläinten jälkien tunnistamista. Pokeri on edelleen kova sana ja mielessä niin kauna kuin henki pihisee: "Hyvä lähtö olisi se, jos istuisin hyvässä korttiringissä, kädessä olisi värisuora ja laissa sinlemalt-viski."

Juha Helppi, 36, Helsinki, pokeriammattilainen. Pelasi jo pikkupoikana Turussa isänsä ja naapurien kanssa rahapötkösököä. Pelinhoitajana näki miten monelta pelaajalta paloivat käämit ja siksi menettivät pelin. Moni pelasi yli varojensa. "Pokerissa pärjää, kun ajattelee asioita järjen kautta."  Käy Vegasissa enää vain joka toinen vuosi. Kesällä valmistuu loma-asunto Naantaliin.

Sitten yksinäiset miehet ja naiset katsastaa OE.

Antti Nevalainen, 58, Lieksa, kirvesmies, työtön. Työskennellyt Hollannissa ja Australiassa. Palannut aamulla pilkiltä. Asuu Sokojärvellä omassa mökissä. "Mihin tässä kannattaisi ressaantua, kyllä töitä ennen pitkää tulee. Ja eläkkeellehän tässä kohta päästään." Yksin oleminen ei enää haittaa. "Eipä ole herkkua monet avioliitotkaan."

Reino Sarkkinen, 59, Lieksa, hyvin pieni, hentoluinen mies. Asuu yksiössä pääkadulla. Äiti kuoli ennen joulua. "Matalapaine oli hirmuinen ja ressi kova. Yökaudet mietin, miten äiti on voinut kuolla, miten hän oli kaatunut." "Käyn välillä naapuria kahtomassa, ja pilkillä käyvään. Sillä tavalla aika kulluupi." Juhlapyhissä on viettämistä, kun ei ihmisen ihmistä pääteilläkään ole näkyvissä.

Anu Kauppinen, 35, Turku, laitoshuoltaja eli siivooja. Astma estää työnteon. Parisuhteessa oli väkivaltaa ja iski viiden vuoden masennus. Lapsi lastenkodissa. Yksinäisimpinä hetkinä kävelee koiran kanssa puistossa. Käy Itu ry:n vertaistukiryhmässä.

Jonna Kaarnisto, 31, Turku, paniikkihäiriö ...

Hetkinen. Henkilöt nuorenevat, lukevan OE:n ote herpaantuu, vieraantuu, paikkakuntakin jossain kaukana, naisia ovat, eiväthän he voi olla yksinäisiä, koska miesottajia olisi pilvin pi ...

Ja mitä näistä lukemaan, vastaavaa joukkoa tässä ympärillä pitäjä pullollaan, paras kaverikin kuuluu joukkoon.

Sinne lähtee Onni E, lehdenvaihtoon, Seiskojen Hymyjen Rakentajan vaihdokkina antaa tämän Raymondin. Vaikka lehtien vaihtoa tärkeämpää on ajatuksien vaihtaminen. Vissiin. Saapipa ainakin paremman ja koskettavamman lehden jättää kaverilleen kuin mitkä kotiinsa sitten kyliltä kantaa.

 


Moottoripyörä Paratiisissa


10.06.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, koti, lapsismi

prump prump prum pani

.

.

 Lähtivät linnut kun se ilmestyi pihamaalle, helevetin enkeli lehahti.

- Joku iso vieras mies tuli pihhaan, kiljahti Eeva Aatamilleen.

- Jos se on niitä jehovia niin sano että paratiisissa jo ollaan eikä se tämän kummemmaksi muutu.

- Ei ne moottoripyörillä sanaa levitä.

Mies riisui kypäränsä.

- Jospa se on joku joka pyrkii elävänä Paratiisiin.

- Ei tänne kaikkia syntisiä niin vaan oteta.

Mies käänsi kasvonsa taloon päin ja johan tuntui tutulta.

- Ei helevetissä tää mikkää syntinen oo joka katumaan ois tullu. Atimalta haiskahtaa. Etkö tuota jo tunne? Muistatko kun puolukoita käytiin? Pualasmuatulaisia on.

- Siun serkkus.

- Viijenkympin villitys näkkyy iskeneen.

Lähti askeltamaan, pysähtyi rapuille riisuutumaan, Arihan se.

- No jopa oli mukava yllätys! Ja millä pelillä! Siitä on aikaa kun viimeksi.

- Taittiin käyvvä asuntoautolla sillon, lapset pieniä. 

- Mitenkä iso tuo?

- Alun toistatuhatta.

Sitäpä se juttu lähti, vitosen nielee satasella ja parikytätonnia pitäs pulittaa uutena ... vaan enemmän kiinnosti mites elo saaressa. Pauli kuoli keväällä ja lapset maailmalla. Harmi kun jäi muutama vuosi käymättä, jäi monta muistoa kertaamatta isäs kanssa. Sehän se veneonnettomus puhutti aina ja ne isäänsä tappavat naapurinpojat, joista toinen ois nirhannu hengen heti vaan toinen oli armollisempi, olivat käyneet ytimekkään dialogin: "Tapeta Arvi!" "Tapeta aamulla." Eivätkä ne toteuttaneet, mistä lienevät suuttuneet ukolleen. Yön aikana lauhtuivat. Muistahan? ...

Turhan pian hörähti kone napista käyntiin ja mieluinen vieras laskeutui leveään satulaan, nousi tielle ja katosi kuusiaidan taakse ja poistui ilmojen halki liihottelemaan.

Pihamaalle jäivät vilkutellen seisomaan, nämäpä vakiasukkaat, kuin parhaatkin Eeva ja Aatami sekä kolmantena nyt taloksi jo pysyväksi jäänyt seisova helle; Lempi loikoili ties missä, vältteli näitä kelejä - missä lie luurannut pyörää ja hellettä paossa.

- Olipa mukava kun käyvvä lehahti. 

      


Mitä tyytyväisin naamataulu!



pappi viinapuotiin loikkimassa 

.



.

Ulkomaanmatkat eivät lopu siihen kun astut milloin mistäkin härvelistä maankamaralle saapuessasi kotimaahan ja kotiin.

Ehei!

Siitä ne vasta alkavatkin, pulpahtelevat mieliin milloin missäkin muodossa, milloin minkinlaisena palasena. Niin kuin nytkin.

Kesken Joel Lehtosen Punaisen myllyn luennan paiskahtaa papin aurinkoinen naama täysin elävänä siihen tekstin päälle, just siihen kohtaan missä lukee 'Baalin papit muinoin viileskelivät itseään veitsillä, kun jumala ei heitä kuullut.'. Niin eikö siinä hymyile leveää ilohymyä pappismies ristikaulassa ja kaveri vierellä loikkimassa portaita myöten ylös SuperAlkoon, hyvä ettemme törmää toisiimme. Noin iloista miestä en olekaan ihan äsken kohdannut. Sen verran uteliaana katson taakseni, että kyllä, KYLLÄ se sinne sisälle vilahtaa niin kuin sielu taivaaseen. Tartossa, Tartossapa hyvinkin.

Pariisissa tai Parisissa on Joel ja osallistuu sen paheisiin. 'täällä hien ja hajuveden ja sikarien ja muun tuoksussa, jossa lakeijain ja pikenttien punaiset takit paistavat kuin jockeyden...' 'He suutelevat, noin, iih, - he suutelevat! Eikö totta, että tämä on elämää! Ah, elämää, sampanjaa, ei unta.'

On dosentin rouvaa, apachin lempeä, ihramahaista koroillaeläjää, mammonamiestä ja Mdame Maquerelle, baarinpitäjä Bar d'Aboukirissä hevosenkengän muotoisen välkkyvän sinkkisen baaritiskinsä takana, pompöösi, komea Baarin Emäntä, jota tottelevat kaikki. Ja mikseivät tottelisi, koska hänen kättensä kautta kulkee elämänneste noista peilien monistamista tuhansista pulloista: muhkean makuinen olut, paloviina, kuminaviina, joka heilahtaa nopeasti päähän, quinquina, Danzigin viina, vermut,cordiale medoc, tuo sydämenvahvistustippa, madeira, malaga, bourgogne, absintti ...

Voi veljet! Voi siskot! Noista kertoo kolmikymppinen Joel, ja vielä ei olla edes perillä myllyssäkään!

Seuraavalla lukemalla olemme, kun siirrymme ohuen tunnelmapalakirjan toiseksi viimeiseen eli  IV jaksoon.

Melkein papinnaamalla odotan.



Vaivaisukot ja -akka Kerimäellä



puukirkossa puu-ukkoja

.

 

.

http://www.kerimaenseurakunta.fi/kuvat/kirkko.jpg

Vuonna 1848 edellisenä vuonna valmistunut maailman suurin puukirkko vihittiin käyttöön, kirkko oli viimeistä sijaa myöten täynnä, 3500. Kahdesti myöhemmin näin on päässyt käymään: satavuotisjuhlissa sekä Martti Talvelan konsertissa. Kaksikerroksisilla lehtereillä ei ole juuri käyttöä ollut.

Nytkin meitä oli vain vaivaiset sata, eilen Vaivaisukko-seminaarissa kirkossa ja seurakuntatalolla.

Arkkiatri Risto Pelkonen sekä emerituspiispa Eero Huovinen olivat läsnä - suojelevat koko kesän kestävää Vaivaisukot Kerimäellä -näyttelyä. Voinee siis sanoa että kaikin puolin paremmassa seurassa olimme, puu-ukkojen, joita on kirkkoon kerätty puolensataa eli liki puolet Suomen kirkkojen vaivaisukoista, sekä mielenkiintoisten ihmislajin edustajien seurassa. Joukon jatkona näytteillä on myös Suomen ainoa vaivaisakka Soinista (ei ps).

Kirkossa esitelmöivät ennen paneelikeskustelua professori Kaarlo Arffman Maaseudun köyhäinhoito 1500-luvulta 1800-luvulle ja ylisosiaalineuvos (heh) Aulikki Kananoja Vaivaisukoista hyvinvointivaltioon.

lkka Taipale, maratonjuoksijakin, puhuu aina vain mielenkiintoisista asioista, niin nytkin. Hänelle jos kenelle ovat vähäosaiset elämäntehtävä. Asunnottomien yö alkaa käydä tarpeettomaksi pääkaupunkiseudulla, koska asunnottomia ei juuri enää ole: vain poliitikot ilmestyvät tilaisuuteen - jos on vaalivuosi.

Jouko Karjalainen, köyhyystutkija, epäili vahvasti liikelaitosten työntymistä näkyvillä lahjoituksilla puutteenalaisten auttamistyöhön. Keskiluokkaisten köyhtymisestä asuntojen hintojen karatessa tulee melkoinen aikapommi aikanaan.

Pirkko Lahti, kaikille tv:stä tuttu psykologi, pohdiskeli muiden mukana miten julkista taikka näkymätöntä on puutteenalaisista huoltapitäminen ollut ja miten näkymätöntä sekä kenelle kuuluvaa sen tulisi olla; mallina hän käytti mm. sitä pohjalaisisäntää joka halusi pysyä tuntemattomana lahjoittajana: kun pappi kirkossa kuulutti että meille on seurakuntaan tullut suurlahjoitus, jonka vaatimaton antaja haluaa pysyä nimettömänä, niin nousee silloin penkistä isäntä ja sanoo 'notta aattelimma että niinonparee'.

Toivo Loikkanen, Kerimäen rovasti, yksi päävastuunkantajista, maksaa mielellään veronsa ja toivoo että yhteiskuntarauhan nimissä progressiivisen verotuksen ei tulisi aiheuttaa närää parempiosaisissa.

Arkiatri pohdiskelee, että ihminen on myös auttamishaluinen vailla vastapalvelustakin, tuomiokapituleista enää riippumaton emeritus epäilee ja sanoo että puhu sinä Risto vain puolestasi ...

Seitsentuntinen mielenkiintoinen kirkkorupeama on päättynyt. Me nimettömät kuulijat olemme ravittuja ja tyytyväisiä päivän antiin ja poistumme juuri ilmestynyt, tilaisuudessa julkistettu kirja kainalossa: Otso Kantokorpi Vaivaisukkojen paluu Maahenki 2013. Kirja esittelee kaikki Suomen säilyneet vaivaisukot: 144 ukkoa ja yksi akka ovat keränneet kirkkojen ja tapulien kyljissä rahaa vähäosaisille kanssaihmisille 1600-luvun lopulta aina 2000-luvulle.

Matkustakaa Kerimäelle puu-ukkoja katselemaan, koko kesän ovat nähtävillä nämä sotainvalidit, joiden vaivoja ortopedi Seppo Seitsalo tragikoomisin keinoin kuulijoilleen eilen valaisi.

Semmoista ihmisluontomatkailua harrastamaan, poistu!

  

 


Helleaallon kourissa


07.06.2013 - 13:00 | hikkaj | koti, lapsismi, auringonpistot, RAIKU

yhä hourailee Hän

.

.

 

Sää on helteisillään,

Onni E kelteisillään.

 

Nakuna. 

Naperona.

Kieli kaperona:

   - Mallas maistuis makuna!

 

 

 

20 ja 13 tai 13 ja 20

Siinä raikuilun vuoden 2013 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.

(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)


Vankka henkivartija


06.06.2013 - 13:00 | hikkaj | vapaa-aika, lapsismi, auringonpistot, huikopala

Paratiisin henkilökunnan esittely jatkukoon eilisen vahingon jälkeen

.



Bodyguard (ensi kontakti hotmailin kautta eli msn.com jne.)

.

Onni Eläkeläisen elo Paratiisissa on kaikin puolin turvattu, kuvan henkivartija Lexa (nimi muutettu) pitää ryppyilijät kyllä loitolla.

Eikähän henki ole muutenkaan katkolla: ainoastaan jos työntää päänsä maailmalle - Tarttoloihin torttuloihin ja silleen.

 


Luonto - lehdestä vai paikan päältä?


04.06.2013 - 12:00 | hikkaj | koti, Local, lapsismi, LEHDISTÖ

luontoa pursuaa näinä helteisinä kesäpäivinä silmät korvat täyteen

.



.

Hymähdyttää vähän ajan päästä lukijaa, ei vielä heti kun aukaisee Luonto-lehden nelosnumeron - sen verran taidokkaita ovat kuvat. Vasta sitten kun oikea lintu kajauttaa verkkoikkunan läpi varsinaisen lurituksen, hymähdyttää. Tosiaan, miksi lukea näitä lehdestä, katsella koreita kuvia kirjoista kansista kun päätä ulospäin kääntämällä sama on käsin kosketeltavissa korvin kuultavissa!

Siirryt verannalle ja olet Luonto-lehden sisällä. Tai jos puunlatvasta haluat luonnostella, kotkana katsella, kiipeät tuonne tai tänne.

Vaan kun kukaan ei sitä mainosta, ja ilmainenkin kun on, niin eihän sitä älyä, eikähän se minkäänarvoinenkaan voi silloin olla läsnäoleva luonto. Onni Eetä naurattaa kun palaa aatos alkutyövuosiin, niihin jolloin biologian oppikirja avattiin luokan kanssa ja voikukkia, pihasaunioita, saunakukkia, kakkaroita kirjan valokuvista opeteltiin. Meni parikolme vuotta ennen kuin joku polvihousupoika ilmoitti, jotta 'näitähän kasvaa rönsyvää koulun pihalla, eikö sinne vois männä näitä kahtommaan!'.

Tosiaan, eikö voisi?

Voi. Ja siitä se sitten lähti: oppikirjat nurkkaan ja risukoihin. Kaiken huipensi se vaellus laitumen halki kun kaukaa jo näki, miten lehmän perästä roikkui syntyvä vasikka.

Kaho nyt kirjasta kuvaa maitohorsmasta, joita koulun tienoot täynnä!

Vaan kyllä näissä kirjoissa ja lehdissä paljon ennen tietämätöntäkin löytyy niin kuin nytkin, ja ilman Ilkka Koivistoa: lamantiini, lanttokärkinen, Utössä on paljon kyitä ...

Ja kas kas! - paikallinen paukku ämeriäkkyläistä:

Nallesaari Arvinsalmen lossin lähettyvillä, viralliselta=masentavalta nimeltään Leskinen.

Miten päästä Metso-suojeluun?

Metso on toimintaohjelma, jonka avulla yksityiset metsänomistajat voivat suojella metsänsä monimuotoisuutta ja saada suojelemiltaan puilta vielä rahallista korvausta hyvän mielen lisäksi.

 

Nelihehtaarisen Nallesaaren ostaja Isto Tuormaa kertoo monimutkaisesta prosessista ja tästä satumaisesta saarilöydöstään, joka ei kyllästynyttä kiinteistövälittäjää pahemmin kiinnostanut: "Olisi tuolla vielä yksi saarikohde, mutta se on semmoinen aarniometsä."

 


Aika asettautua kukkivaan kesään



flanöörielämä jääköön tuonnemmaksi tai kokonaan muille

.



.

Tuomi lopettelee. Sireenien valkokukat, violetit ovat puhjenneet. Omenapuut täydessä tällingissä. Kirsikka, luumu. Orapihlaja, pihlajakin jo nyt! Mikä näille on tullut? Vasta kesäkuun alkupäiviä vietetään ja kaikki kasvit haluavat tässä helteessä tarjota kauneuttaan - kukkaa kämmenelle. On on, on totisesti luonto puhjennut kukkaan.

Katsopa itseäsi peilistä, jos uskallat. Mites siellä ... kurttukaali vai?

Matkaväsymystä vain, astut tuonne kukkivaan puutarhaan, Paratiisin puolelle niin siinä tyyneydessä kalpenevat Tartot ja Islannit. Matkustakoot nämä viisaat kirjamiehet, Ahot, Leinot, Waltarit, Koskenniemet, heidän sivujansa käänneltäköön jos iskee maailman ikävä, Pariisi mieleen juolahtaa. Mutta tuskin tässä luonnonihanassa maisemassa, niin kuin ihanan vanhentuneesti on sanottu, yksikään kaupunki tätä lintujen laulantaa pörinällään, säpinällään voi voittaa.

Vaikka ihmismielestä ei aina takeita ole. Mieli haluaa aina olla liikkeessä.

Lepolasseen omenapuun alle heittäytykäämme, lomailemaan, huppailemaan niin kuin Päätalon Kalakku sen ilmaisisi.

Otetaan Lehtonen kehiin - Joelin tuotantoahan tässä on jo muutaman kirjan verran luettu: Mataleena, Henkien taistelu, Munkkikammio ja viimeksi Rakastunut rampa.

Joel Lehtosen Punainen mylly, 1913, käteen pyörimään, eli välillä katse kukkivaan luontoon ja välillä kirjavaan ihmisluontoon, kirjailijan pimentoihin, eroottisiin huumauksiin Tarkankin opastuksella; eihän sinne Onni E:n kaltainen ujo maalaismies yksin tohdi, vaikka kerran on jo paikan päällä palloillut:  "Leinon romaanissa Moulin Rouge tarjoilee irstautta ja joukkohuumausta 'helvetillisenä karkelona'. Lehtosen kuvaaman tanssipaikan 'huvimestari irvistelee ja vääntelee takapuoliaan kuin Mefisto'. Maailma on pirullisen kiiman vallassa."

Kuljeskelkoon Joel ja viettäköön flanöörielämää ihan kutkulleen, olkoon tyytymätön Putkinotkoonsa, Lintukotoonsa ja pyöriköön Pariisissa viettämässä joutilasta elämää, tarkkailemassa katukahviloissa kulkijoita, joilla ei tunnu päämäärää olevan sen enempää kuin tarkkailijallaan. Flanöörille Baudelairen mukaan suuri nautinto on 'olla jossain muualla kuin kotonaan ja olla silti kaikkialla kuin kotonaan'.

Tässä kohtaa hätkähtää Onni Eläkeläinen, tuntee pistoksen sydämessään: mitä sitä turhaan riehakasta menoa! Tosiaan.

Aloittaa OE Punaisen myllyn ensimmäisen katkelman kesäisen ylistyksen, Laulu maantielle, jossa ihan supisavolainen alku, mutta joka loppuu jo maailmallisemmin:

"Jälleen tahdon kanssasi nyt, lumoojatar. Ehkä nyt tiedän, mihin sovellun?

Ota minut, ota, kunnes lasket rinnallesi, sinä, jota olen rakastanut enimmän maailmassa.

'Maantie on pitkä ja sannoitettu ...

Paris, marrask. 1911."




Hämäränvalinta


02.06.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, ESITYKSET

tukka putkella yöhön

.

 

.

- Kumpiko suunta? Mäellekö vai Mäelle?

- ?

- Mägi vai Väinämöinen?

- Mägi.

- Vanemuinessa ois Grease. Tukat tötteröllä ja silleen ...

- Tõnis Mägi ois rauhallisempi.

- No sitten sinne.

Monen mutkan kautta sinne. 

Ensin kuitenkin Latvian poikien kanssa linjalla Aaltonen-Kontiola-Pesonen vastaan Irbe. Pojat lisäsivät Raanta. - Joku Jek Jeko Jekomo... Ei juohtunut nimi muistiin. Pojat voittivat neli nulli, 4-0, koska Arthurs oli menneiden aikojen lumia, eikä Balderiksen Helmuts siihen hätään menneistä mieleen juolahtanut. Jos olisi saanut molemmista menneistä edes puoli pistettä kummastakin! Kasparaitiskin on kuulemma liettualainen. Tiivis oli tunnelma joka tapauksessa.

Sitten siihen     tulikin jo polttariporukka jos jonkinlaista rilikutinta esittelemään. Mukaanhan oli mentävä, leikkiin. Käteen jäi babynatusania, huulipunaa ja tikkuaski, saamallaan kympillä kilahteli morsian: - Aeropalane Tartu-Tallinn! Ou Yeah!

 

Lopulta sinne pihattoon ülikoolin kautta.

Oikein ranneke käteen.

Alkoi ripsehtiä.

- Oisko sittenkin pitänyt sinne sisätiloihin?

- Ei tää on hyvä ja pääseehän täältä pois jos ...

Pitkähiuksinen mies siirtyi korokkeelle toppatakissa katoksen alle harmonilleen laulamaan, oheen kitaristi ja kolmas lyömään. Aloittivat sen kummemmitta puheitta. Jossain vaiheessa käveli nainen laulelolle.

Tunnin verran pitivät pienimuotoista intiimiä konserttia, mistä sanoisi musiikiton katsomomies: - Semmoista kansanmusiikin, bluesin ja jazzin yhdistelmää.

Taputukset eivät riittäneet, ei noussut Tõnis Mägi uudelleen lavalle, vasta sitten nousi kun alkoivat koota kamppeitaan, nöyränä kokoili porukkansa kanssa, vaikka iso tähti Virossa onkin.

Poistuivat kuulijat yöhön, monta ennenkokematonta vielä kokemaan, minkä nyt vähän ahdisti että aamulla tämä kaikki oli jätettävä, vaikka pääseehän tänne bussilla kympillä Tallinnasta.

 

 



Oli sillä naisella naurussa pidättelemistä


01.06.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, voe mahoton!

juuksur

.

.

- Itsekö olet leikannut?  kysyi tai oikeastaan huudahti, purskahti nauruun parturirouva kun monen suostuttelun jälkeen oli OE saatu istuutumaan tukkapukille. Samaa vatvoi: - Ise olete lõigata oma juukseid! ... lõikad oma juukseid ise...

Sipoi siinä tukkaa aikansa, milli milliltä oli jokaisen haivenen käsitellyt ja nyt oli tultu siihen pääkohtaan jossa otsatukkaa muokataan. Äitihahmoinen parturi kampasi etutukan eteen ja sitten päästi tuon naurunpyrskähdyksen, ei yhtään pilkallisen vaan ymmärtävän.

Molemmat otsalohkot peitti kulmakarvoihin saakka tukka vaan keskelle oli jäänyt ammottava aukko, eivä ylltäneet haivenet edes puoliväliin alas. Itse oli OE antanut kotiparturille määräyksen että 'keskelle A'.

Oma vika oli, vaan peukaloaan ilkesi vilautta taakse päin missä kotiparturi kaunistuvaa miestään kameran kanssa odotteli.

- Ma ei, kun tuo...

Ei uskonut partturirouva peukaloa, vaan päätään puistellen hymy huulilla jatkoi, paikkasi virhettä kelvolliseksi. Rönsyilevät kulmakarvatkin vielä napsi säädylliseen kuosiin ja ennen kuin hurstin sisältä OE:n pois laski hymyillen hellästi varoitteli:

 - Elä itse enää leikkaa.

OE hymyili takaisin vaan ei luvannut.

Kympin kaivoi natskustaan ja kiitellen vastarahan torjuen pontevasti lausui:

 - Sularaha. Aitäh ja head aega...

Tyylikäs herrasmies astui Raekoja platsille ja taas mentiin, oltiin valmiina iltaöiseen elämään.




 
5 kommenttia

****************************************************
HEINÄKUU 2013 - KL
**********************


On polskuteltu jos ravattukin



kiipeilty, uitu ja juostu

.



.

Nyt kun on vaimosta vapaa viikko Onni Eläkeläisellä menossa, on ensimmäinen mielitekokin jo takana: puuhun kiipeäminen. Tammeen tällä kertaa, katon yläpuolelle tietenkin, muka tuulella taloa virpovia oksia katkomaan.

 

Kuulkaamme OE:tä itseänsä:

"Mikään ei ole niin mahtavaa kuin kiivetä korkealle puuhun, sitä tunnetta ja taivahista atmosfääriä ei missään muualla tavoita eikä mikään voita; saavat kesäteatterilaiset ja oopperalaiset esittää vaikka minkälaisia kotkotuksia niin toiseksi jäävät."

OE oikein herkistyy hahmotuksensa aikana:

"Tunnen, miten syvällä piillyt apina pulpahtaa korkeuksissa pintaan ja ikään kuin puhdistaa sisikuntiin liimautuneet kalvavat karstat - keho ja mieli balansoituvat ja elämä hymyilee entistäkin leveämmin, jos mahdollista."

Muistanemme tahi muistane emme Juhani Peltosen Elmon, tuon sankarurheilijan, joka voitti kaiken mihin ryhtyi, mutta parasta hänellekin olivat korkeat paikat, varsinkin puiden latvat. Kunpahan vain OE ei olisi Elmon sukua!

Heti perään onkin aiheeseen liittyen sopivaa pysyä muussakin vastaavassa urheilemisessa ja panna näytille Teksti-TV:n otsikko

Hullumies pitkästä aikaa voittoon

Mikä ilo ja riemu! Ai jai, miten hyvältä ensin tuntui: kerrankin suomalainen juoksija voittoon. No se ilo oli yhtä lyhytaikainen kuin päättömän kanan lento ja yhtä kummallinen kuin Eetun ilo. Hullumies onkin hevonen! Eikä mikään Moskovaan menijä.

Niin, Eetun ilo? Sekinkö hevonen?

Ei vaan Eetu on Karvonen, Jani Sievisen räpylänjäljillä, siis uimari, joka polskuttelee parhaillaan MM-kisoissa Barcelonassa. Eetu hehkutti tyytyväisyyttään, ja ihka tosissaan, samaisen Teksti-TV:n seuraavalla sivulla

                                        Karvonen: "Kaikki on mennyt putkeen."

50 m ru, miehet, välierä          
                                       
  1. Cameron van der Burgh RSA 26,81   
  2. Damir Dugonjic        SLO 26,83 
EE
  3. Joao Gomes Junior     BRA 27,05   
16. Eetu Karvonen         FIN hylättiin

Päätämme tämänkertaisen urheilukatsauksen näiden kolmen kovanluokan liikkujan suorituskertaukseen ja huudahdukseen:

  • Hullumies voitti
  • Eetu hylättiin
  • OE elmoili puussa salaa

Niin suomalaista, niin suomalaista!

 


Ruumiinkulttuurikierrolla rajavyöhykkeellä


30.07.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, URHEILU, liikenne, lapsismi

kaks äiteetä sekä piru mieheks, jos yks pappikin

.



.

Se on tuo bensanhaku tarkkaa puuhaa Venäjältä, koska pitää tietää koska kannattaa mennä rajalle, jotta sukkelaan voi asiansa toimittaa eli milloin jonot ovat pienimmillään. 

Jos nyt ei ihan niin melkein yhtä tarkkaa kuin Illun kaljansaanti. Illuhan seisoi yhtenä aamuna kaupankassalla kaljakutonen hihnalla, vaan ei myynyt myyjä, koska kello oli 8.58.

- Kaks minuuttia vielä, jaksahan ootella, sanoi myyjä. Ja siihen sitten Illu jotta:  -Se on tarkkaa touhua tämä kaljanjuonti.

Lyöttäydyttiin velipojan kanssa päädieselinhakijan autoon tässä yhtenä koreana päivänä matkalle Niiralaan, varrottiin kiltisti Värtsilän rajabaarissa se parituntinen mikä polttoaineen haussa rajamuodollisuuksineen hakijalta vei. Se säästynyt viiskymppinen käytettiin sitten yhteiseen iloon ja virkistykseen.

Hitaasti hivuttamalla palailimme ja teimme oikein kulttuurikierroksen tavaten tavallaan kaikki yhä elossa olevat Tohmajärven suuruudet.

Kohta rajalta oikealle ylös Kaurilan kohdalla, siellä missä Impi aikoinaan eleli ja jonka talon velipojan kanssa maalasimme sekä huoneet tapiseerasimme, on Lintusen Siirin koulu. Sama Siiri, joka sittemmin Rantasena miehelleen olympialaisista radion välityksellä ilmoitti, että elä sie Kalle niitä pyykkijä pese, kohan mie piäsen tiältä niin hoijjan sennii homman. Äitee hiihti ja kansa kuunteli ja ihasteli.

Nyt koulun pihassa on kota ja kodan seinällä yksi vaatimaton kuva tästä kylän kuuluimmasta ja sitkeimmästä tytöstä, joka ensi vuonna Lahdessa täyttää yhdeksätkympit. Varsinainen äitee, rili.



Siitä kulttuurimatkamme jatkuu muutamalla kilsalla kotiopäin, niin eikös vastassa Uusi-Värtsilä. Oikea kunnon kivinen koulukolossi töröttää edessä, neljäkö kerrosta - ainakin kolmelle sadalle lapselle tarkoitettu, nyt lakanassa lukee VUOKRATAAN.

Toisen Äiteen kylä, tämän Katri Koistisen, laululintusen kotikylä. Kun poikkeamme oikealle ja ajamme radalle saakka niin ihmettelemme miten paljon on tien varrella kunnostettuja ja kunnostamattomia tehdastyöläisten asuntoja: on täällä totta totisesti toimintaa ollut, rautaa on Wärtsilän tehtailla väännetty. KatriHelenaa ei näy raitilla jos ei puhelinlankojakaan; joku mies sentään puhaltaa grilliinsä tulta vähän niin kuin muistuttaen tulisista hiilistä ja masuuneista, kylällä sijainneesta Wärtsilä Yhtymän sulattamosta.

  

 

Vaan onhan meillä ääni.

Ja jäljellä vielä Seppo, se äijä, ylen sankia priha - piru mieheksi, teräsmies, se joka ei akkain lauluäänistä välitä, varsinkaan ooppera-aarioissa. Räty, joka yrittää epätoivoisesti, hampaat irvessä rakentaa Oona Sormusen tynkäsestä keihäänheittäjää.

Laskeudumme Kemien mäeltä Kiteen suuntaan niin eikös jossain puolessa välissä Kiteetä lue oikealla Mestarintie, jonka varrella Sepon tiilitalo. Olkoon. Ohitamme; tiedä mille päälle sattuu ...

Että semmoinen antoisa matka meillä oli, parhaillakin bensanhakijoilla, vaikka emme nähneet Venäjää, emme Siiri Rantasta, emme KatriHelenaa, emme Seppo Rätyä!

Ei edes Risto Jääskeläistä

 


Ostapa KONEEN warre!


29.07.2013 - 13:00 | hikkaj | Sijoitus/kauppa, lapsismi

unholaan jäänyt warranttikaupankäyntikin tunkee tervatessa aika ajoin mieleen, vaan vieläkö muistuu miten homma hoituu???

.


.



Onni E, ystävämme, tervaa heti alkuviikosta ei nyt niitä sentään vaan veivikaivon uutta koreaa kompottia; pian sinkkiämpärillä on komiat paikat killua. Ajatus juoksentelee sinne tänne ja nyt vihonviimeiseen: pörssiin!

Avatkaamme kansi ja kurkistakaamme miehen päähän, joka on kuin pohjaton kaivo. 

"KONEELLA pyyhkii tautisen hyvin. Tartupa siihen. Olettamus: jäänyt viidensadan verran ylimääräistä töhnää taskuusi, päätät ostaa osakkeita, tämänpä hissifirman. MUTTA. MIKSI ostaa KONETTA 60 EUROLLA per osake, kun warrantin saat 50 SENTILLÄ pilkkahintaan, tuhat warrea samalla rahalla! Mitästä turhaa jättää rahaa pyörimään Herlinin laariin?

Heureka! Einin minkään takia!

Viissatasellasi saisit vain 8 kpl á 58€. Kahdeksan vaivaista osaketta, jotka tuottaisivat jouluun mennessä 100 €.

Siis ainoastaan sa-t a-sen, jos KONE tuolloin olisi arvoltaan 70 €, niin kuin se tuolloin on.

 

Warre! Warrantti se miehen tiellä ja reikäleivässä pitää!

Kipastaas keskenkaiken tarkastamassa koneelta Koneen kurssit, viikonlopun jälkeinen tilanne ostowarreissa:

 KNE 131220 DAN 65 o
- - 0.50    0.54





 KNE 130920 DAN 75 o
0.03   -25.00% 0.02    0.04





Kahta vaihtoehtoa tarjolla.

Jälkimmäinen pois suljettu, liian lyhyt juoksuaika: ei voi Kone nousta 75 euroon eli yli syyskuun 20. päivään mennessä. Unohda koko juttu!

Mutta entä eka?

 

65 € hyvinkin mahdollista, saletti jouluun mennessä, tuon warren kuolinpäivä on vasta 20.12.2013.

Vaihtosuhde 5.

 

Eli jos KONEen osakekurssi tuolloin on vaikka 70 €, tietää viiden euron tavoitteen ylitys euroa per ostettu warre, siis viidesosaa tavoitehinnan ylimenevästä osasta.

Ostat tänään 1000 warrea ja maksat 1000 x 0,54e = 540 €, saat joulukuussa tonnin, jos et jo ennen sitä kauppaa eli heti kun Koneen hinta vähänkin nousta inahtaa, nousee warrantin hintakin eduksesi. Mutta osta vasta huomenna, sillä tiistaisin pörssi kyntää ja hinnat halvimmillaan.

 

Jos tavoitehinta ei jouluun mennessä ylity, se onkin pahempi juttu: kouraasi jää vain tyhjä tervarukkanen ja toteat että "kaikk' män eikä piisantkaa!". Kankkulan kaivoon. Sadattelet, mikset ostanut myyntiwarreja ostowarrejen sijasta, putteja eikä calleja.

 

Osakepuolella jos olisit pysynyt, niin lakkarissasi edelleen säilyisivät ne 8 osaketta vaikka maailman tappiin saakka - ja sinä ja Antti olisitte tyytyväisiä."

 

Noin rahallisia miettii ystävämme Onni Eläkeläinen tervatessaan kaivonkantta. Tavallaan ekonomisortodoksista liturgiaa höpöttää. Kuin kirkkoslaavia, konevitsaa. Vakuuttuneena tietämyksestään, jota toistonhyminällä vahvistaa. Tervasuti äänirautana. 

Älynnee tuo sentään epäillä. Kuivilla warreista OE näet pysytellyt jo pitemmän aikaa, koska raha on kokoa ajan - hupenemisen myötä? - menettämässä merkitystään.

 

Mammonan kasaaminen ja palvominen, jos sitä on oikeasti ollutkaan, vähentynyt vähenemistään, sillä maailma on täynnä paljon kauniimpaa ja suloisempaa.

Enkelimäisempää.

Jotain yltöhollilla olevaa kuvan kaltaisuutta.

 

 



 

 


Akka kaivossa


28.07.2013 - 13:00 | hikkaj | rakkaus, koti, lapsismi, huikopala

 onnistipa viimein

.



.

Vaan on sitä yritettykin sinne kaivoon saada!



ps

tosiasiassa jäi ikävä - vaan saahan sitä miestä leikkiä. 


70 v.


27.07.2013 - 13:00 | hikkaj | hyvinvointi, rakkaus, URHEILU, henkilökuva

juoksijakaverille Lappiin on ihan pakko rumpsauttaa rallatus - etukumarassa ylistys!

.



.

Mikä ikä? MIKÄ IKÄ!

 

70 vee

täyttää

Ikonen Tee

Lapissa.

Ikäkö muka tapissa?

Ei vainkaan lainkaan!

 

Meno väkivahvaa

ei jenkkakahvaa.

Näyttää mallia: täyttä rallia

edelleen

tuntuu vedelleen.

 

Koska painoa vähemmän kuin ikää!

 

 

Sallittakoon näin Unikeonpäivänä hyvin intiimi omintakeinen lähipiirin onnitteluruno miehelle, joka on parit maapallot kiertänyt omilla jaloillaan. Siinä sivussa perheen perustanut, toiminut meijerin isännöitsijänä sekä vankilan talousmestarina. Yksi niitä yhteiskunnan tukirankoja ja tervaskantoja - täyttä terästä koko toiminnan mies.

 

Pitkänmatkanmiehenä hän on muuttanut asumaan pitkänmatkan päähän, Lapin perukoille, Suomi-neidon kainaloon. Vielä viiskymppiset juhlimme täällä Paratiisin partailla piikin juoksulla, samoin kuuskymppiset.

 

Vaan ei enää. Tepu etsi oman paratiisinsa ylemmiltä mailta, palkisilta, palismailta, missä suku koossa taas.

 

Sankari kyllä jaksaisi vaan me onnittelijat emme enää olisi jaksaneet, niinpä parempi pysyä kotona ja lähestyä päivänsankaria näin kauempaa sörkkien. Sanoi hän kyllä että pannaan pilkku numeroiden väliin niin onnittelijatkin jaksatte.

Siis ei 25 km vaan 2,5 km.

 

Sovimme sitten että odotellaan seuraavia kymppejä ja pistetään pilkku numeroiden eteen, rynnätään sitten kuka mitenkin ne metrit jotka jäljelle desimaaliin jäävät, niin varmemmin maaliin päästään, ketkä pääsemässä silloin enää ovat.

Ei muuta kuin Luppokodin ukset levälleen ja - paanalle!

 

Seuraavia kymppijuhlia odotellessa:

 

Onnea Unikeonpäivänä syntyneelle päivänsankarille, joka kaukana unikeosta varhaisine jokapäiväisine parin tunnin aamuviidenlenkkeineen jänkiä pölisyttelee.

 



 


Töherryksiä Paratiisissa


26.07.2013 - 13:00 | hikkaj | koti, lapsismi, voe mahoton!

graffitia nurmella

.



.

Ihan piti hieraista Onni Eläkeläisen silmämunasiaan kun puolilta päivin äsken yötiloiltaan ylös kömpi ja ikkunasta ulos vilkaisi.

- Heleskutti! Ja mikä on, jumatsukka?

Kuin nuollun nurmen pintaan oli ilmestynyt oranssi kiemura. Tuonneko se talonmaalari loputmaalinsa kaatoi? Vai oliko kuusiaidan sisään sittenkin päässyt yön aikana tunkeutumaan niitä kunnantahoja, joista oli saanut pysyä loitolla ja niiden häirinnän ulkopuolella jo kohta kolme vuotta. - Taasko pirut ovat tunkeutumassa ikiomalle reviirille? Ei nuo niitä kepuja ainakaan ole kun kiemura on oranssia.

Ulos ryntää Onni E, hyvä ettei viikatetta mukaansa aitan nurkalta tempaa, hätistelyvälineeksi.

- Voi parahin taivas! parahtaa, - nehän on vetäneet monta viivaa peräkkäin! Ovatko ne väriä vaihtaneet hämätäkseen...### hästäköi OE ja vapiseeko peräti. Ja kun risteykseen pääsee niin näkee varsinaisen hässäkän maassa.

- Mikä mikä! huutaa ja kysyy. - Kirkkovenettäkö lie yrittäneet töhrätä...

Nostaa katsetta, hieroo silmiään, eikä ota uskoakseen, vieläkö kehtaavat kiusata, kun kumminkin jo on unohtanut koko sotarevohkan. Laittaa rillit nenälleen, katsoo kaukaisuuteen eli oikealle ja vasemmalle pitkin kuusiaitaa ja ojanreunaa. Oranssiviivaa jatkuu ohi palstan - vastalauseko ei ole suunniteltu pelkästään hänelle? Katkoviivaa jatkuu molempiin suuntiin, mäelle ja risteykseen.

Pikkuhiljaa selkenee: Valopiuha! - 100/100 Mbit/s kiinteä symmetrinen yhteys. Se joka ensin on kierrätetty puuhamiehille.

 - Se tulee sittenkin, virkkaa meidän Galileomme, ilkikurisesti, sadan megan mies jo ennestään. 




Kahta vaille



Jefunnen poikaanko se sitten jää??? Hesarin ristikko 2754

.

.

 - ja huomenna jo tellää uutta aulista!

Melkoisen sotkun sitä aikaan saakin tuon joka perjantaisen viheliäisen kirjainleikin kanssa. Kynä vaihtuu, ajatus kuihtuu. 

  • Puita ovat ULUT
  • Liisa takaperin IVAT
  • kotelo aivan oikein perin on ETOI
  • -triainen =  ESAU ...

Tiedetään! Tiedetään! Toki täytyy tietää eto asiat.

Ihan kivaa näpertelyä käsille ja aivoille, vaikka välistä koppaan lujasti ottaa ja näpäisee, ja sitten kun on juuri saamassa nettokymmenen tunnin, monen kynänvaihdon, suttaamisen ja rypistelyrutistelun jälkeen koko höskän valmiiksi ja jonkinlaiseen kuosiin, niin etkös jo huomaakin ja huokaa, että ei hitto! - kaks kirjainta vielä puuttuu ja uupuu apua ...

Ei maha mittää!

Kesken jää vaikka onhan tuo muuten selvä jotta E sekä L siihen kävisivät vaan Jefunnen poikaan ei! Kokeilkaas vaikka:

 

 

 



 

 


Vitosella seksit sun muut ilot käytössä



jyviä ja akanoita vai peräti siemeniä ja lakanoita?

.

.

Joskus on mukava lukea kuin piru raamattua eli relaksoitua ja väärin ymmärtää niin kuin nyt aamulla unenpöperössä:


IL Keskiviikko 24.7.2013 klo 04.49




Näinköhän selvisi putoamatta!


23.07.2013 - 13:00 | hikkaj | koti, lapsismi

korkeuksista ja maalipöntöt kaatumatta, tosin ei pidä nuolaista ennen kuin -

.



.

- Kävipä pojalla tuuri!

Niin kuului sanoneen torikauppias, kun Eskolta aikoinaan koulussa utelin jotta mitä se torikauppias sanoi kun voitit arvalla muovisankon. Ja onnellisempaa ilmettä voittajan kasvoilla en ole koskaan nähnyt. Vaikka haukkovathan nuo urheilijat henkeään ja tuulettavat monella tavalla, vaan eivät taida niin puhtaat jauhot pusseissa olla kuin Eskolla. Tosin on tuon jamaikalaisen sprintterin Shelly-Ann Fraser-Prycen leveä hymy kyllä jotain jo sinne päin.

Maalausurakka on sitä myöten paremmalla puolella että korkeat paikat on kavuttu, harjalla käyty ja parvekkeen kattoulokkeet maalattu - eikä pudottu vielä kertaakaan. Nyt jännitys on nyt kokonaan mennyttä kalua, draaman kaari taipuu alaspäin. Jäljellä oikeastaan pelkkää maassa jököttämistä, jos jäljellä olevaa parvekkeen kaiteiden maalausta ei oteta lukuun; onneksi siinä hommassa vielä pääsee viettävällä katolla käväisemään ja kysymään alhaalla seisojalta niin kuin katolla keikkuva kirvesmies Veke maasta tuijottavalta Matsilta- Pelottaako sinnuu?

Joutaa koota pitemmät tikkaat kasaan ja palauttaa laina, lopuista selvitään kyllä huterammilla alumiinisilla, niillä jotka litskautuivat pihakoivunkaadossa Kallen kanssa. Ne jotka seppä lyhensi ja ruuvasi kuntoon.

Ja vaikka pahaa tekee niin luvattu mikä luvattu - sille pelkääjälle - että antiikin ajoilta peräisin oleva, tuo korkeampi ja huterampi, maalausteline on purkutuomiolla ja täytäntöönpanon aika on heti kun hommat maasta käsin enempiä kurkottelematta on hoidettavissa. Nyt näyttäisi siltä.

Vaan vielä vetkuttelen sen verran ennen kuin sorkkarautaa näytän ja vasaraan tartun, että raahaan ikiaikuisen kaverini, sen kuin rakkaimpani kuusiaidan viereen ja yhdessä vielä napsimme aidan latvoja tasaisemmiksi. Ikään kuin havuseppeleen niistä sitten kiedomme katoavan pukin muistolle.

Näin on siirtymäaikaa vähän tuonnennettu.

Katellaas minä päivänä rohkenemme temppumme tehdä, itkumme herauttaa.

 

 


Kävi myrsky ja mylväys


22.07.2013 - 13:00 | hikkaj | Local, lapsismi, ESITYKSET

kun traktori laivalla seilasi

.



.

Siinä taas nuori voima jylläsi. Vähän kuin siellä Niittylahdessa keväällä kerran.

Vaikka tutut eesistuvat naiset naurahtelivatkin väliajalla ettei juuri paljon ymmärtäneensä niin eivät kuitenkaan pois malttaneet kamuta, koska roolisuoritukset olivat sen verran timmejä ja sopivasti ylivetäistyjä kaikkine kotkotuksineen ja kommervenkkeineen. Vedessä pulikoinnit, yleisön seassa penkkien väleissä konttaamiset sun muut aktiviteetit. Ja ihanin härveli oli se joutsen ja joutsenen sisus, se nainen taisi osansa - siitä vielä kuullaan.

Tuliko nyt tarpeeksi korkeatasoinen teatterikritiikkialku? Semmoinen niin kuin musiikissa on tapana kun kriitikko parastaan panee ja musiikiton lukija lumoutuu kritiikinkieleen niin että ihanasti puistattaa, termistön sisällöstä välittämättä ja viis, siitä mitään ymmärtämättä, siis jotain tämmöistä:

'Ankean illuusiottomuuden sijasta kontrapunkti lauloi ja arat soinnit hellittelivät. Syvä tragiikka ei siitä laimentunut. Paniikkinousut olivat mahtavia, ja katastrofien jälkeinen musiikki soi järkyttyneenä ja lamaantuneena.' HS 21.4.2013 / Jukka Aropuro

 'Batiašvili keri auki ohutta, väräjävää melodialankaa, joka scherzossa vaihtui vikkeläksi hyppelehtimiseksi ja tuhdiksi rouhinnaksi.' HS 4.6.2013

Stop! Stop! Stop!

Ja jalat maahan:

Ämeriäkkylässäpä on mahtava - äsh! ja anteeksi urheilutermi - satama ja pull... No eikös jo ala talttua kirjoitus asemiinsa ...

 

Siis nyt tämä varsinaisesti alkakoon

- tästä:

Koko Suomen Vuoden vierassatamaksi valitun Paksuniemen Satamakahvilan liepeillä oli viime viikolla säpinää kun Suuri vesikiertue rantautui poukamaan keräten paikalle monenlaista toimintaa: Sallisen Jarin myymään luomutuotantoa, Selänteen sienen siitaketuotantoa esittämään, Sydänpiirin puristuttamaan sormivoimia, pärekattotalkookutsukin oli käynyt, paikalla palokuntaa ambulanssia, Marjatta, Anu piirakka-, leivonnaiskaupalla jne.

Vaan me tietysti paikalla hienosti Shakespearen tähden ja Shakespearen Myrskyä esittävän Traktorin tähden. Just sen mistä tuolla alussa oli puhetta.

Shakespearen kokoillan näytelmä ”Myrsky” nähdään monitaitoisen joukon uudelleen sovittamana visuaalisena tulkintana vedessä ja veden äärellä.

Aluksi tankkasin tuota esitteen kohtaa: monitasoisen, monitasoisen joukon -  että onpas onpas jengillä itsekritiikki kohdillaan!

Olivat ne kaikki taitavia ja antautuneita osaansa, vaan kyllä ylitse muiden kohosi lauravoutilaismainen Katriina Hassinen Arielina ja Gonzalona. Puhtia oli myös Teemu Heikkisen Stefanossa ja Sebastianissa, eikä menoa ja meininkiä muiltakaan esittäjiltä puuttunut.

Itse teksti tietenkin oli vaikeasti tuosta noin vain nieltäväksi, koska kieli oli sulokieltä ja aiheena aatelit ja magian ja henkien asuttama saari jonne joukko haaksirikkoutuu. Vierasta meille kaukaisille karjalaisille. 

Vaan inhimillinen ihminen se on aatelinenkin kaikkine hupsutuksineen, noista maagisista olennoista ei sen sijaan takeita ole.

Tunnelma ja vipinä siinä traktorimenossa tärkeintä oli ja laulanta oli letkeyttävää. Tekemisen meininki oli käsin kosketeltavaa, eikä mitään yleisöä halveksivaa hällä väliä.

Pirteä esitys, sanoisi amatööriarvostelija.

 

kuvassa koko suomalainen kesäsornamentti - vai uupuuko muka jotakin!


Italiassa ja Shweizissä



Savonlinnasta maailmalle

.

.

. 

Joel Lehtosen kirjeitä Sylvialle, toisen miehen vaimolle


Ensimmäinen talvi Inhassa, Putkinotkossa, alkaa maaliskuussa maistua puulle. On lähdettävä maailmalle. Helsinkiin, myös Lahteen, missä Sylvia Avellan asusteli. Kesällä takaisin kotiin ja sitten Helsinkiin, josta keväällä 1908 Roomaan yksin. Kirjeissä Teitittely on muuttunut sinutteluksi, oli kai intiimimmät hetket nautiskeltu.

Joel on vielä nuori mies, 26, saavutukset edessä, vaikka mieli niin maassa, ettei taida muu pelastaa kuin kuula kalloon, kuten hän itse arvelee.

Ulkomailla on ikävää ja tylsää, yksinäisiä eteläänpakenijoita muitakin. Säätkin ovat mitä ovat. Kolottaa, hampaita varsinkin.

On aikaa kirjoittaa pitkiä kirjeitä ja pohtia mihin kaksoiselämään sitä on tullut polkaistua. Joel lähettää Sylvialle kaksikymmentä kysymystä, jotka pääasiassa koskevat aviomiehen asemaa ja asennetta: Joel haluaa tarkat vastukset kysymyksiinsä, haluaa selvittää, kuinka Sylvian oma Niilo asiaan suhtautuu, mikä on Joelin oma osa tässä suhdesopassa. Ja vannottaa edelleen, kuten koko  ajan, että kirjeet on hävitettävä, koko ajan tietäen ettei Sylvia hävitä.

Pekka Tarkan mukaan säilyvien kirjeiden paljastavuus kalvaa Lehtosta koko ikänsä ja vaikuttaa painostavasti tuleviin kirjoihin.

Pirullista.

Mutta näin lukijana, kun Joel päästää ihonsa alle ja ajatustensa sisimpään, auttaa kummasti ja antaa oikean avainnipun avata monta porttia, tarkastella toisella tavalla Putkinotkoa, Kuolleita omenapuita sun muita Sirkuksia ja pyhimyksiä, ja varsinkin sitä hänen viimeisintään eli Henkien taistelua. Näinköhän tuo kehno on vielä luettava kerran läpi, ja antaumuksella taas! No jos niin lupaan etten vaivaa teitä enää uudelleen sillä.

Jätämme Lehtosen etelään, vastoin tahtoaan hän siellä lopulta on, mutta ei viitsi vuodenmittaista matkaa keskeyttää, koska on siitä niin paljon ulkopuolisille huudellut, jätetään sinne: onhan siellä viiniä ja niitä iloisia naisia, niitä, joista yhdeltä maksetulta sai täitä ja lopetti sen linnun luona nokkimiset siihen paikkaan.

Vaan eikö tuo keksine tekemistä, viriili mies silti vaikka masennuksen riivaama.

Piipahtaa välillä Shweizissä niin aika kuluu, Milanossa, Firenzessä ...

                                                                                          

  Otavan kuva-arkisto  Joel                                                                                                                 Museovirasto  Sylvia

Joel Lehtonen Putkinotkon herra  Kirjeitä 1907-1920 Toimittanut Pekka Tarkka. 1969


Isän varjo


20.07.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, ESITYKSET

sota ja hätä

.



.

Sen verran omituiseksi menneet nämä tekijänoikeuslait ettei itse näytelmän henkilöistä voi kuvia ottaa vaan on otettava yleisöstä ja nekin ulkopuolella näyttämöalueen.

Niinpä munkkinäytelmän kuva on otettava aidosta materialistisesta munkista eikä immateriaalisista valemunkeista näytelmässä!

Kuvassa kiirehtii näytelmän katsoja, arvovaltainen luostarin johtaja, igumeni Sergei kohti autoa ja kotia Papinniemen Valamoon. On mahtanut igumenia ajoin hymyilyttää itse näytelmä Isän varjo, joka on ensimmäinen osa trilogiasta, missä läpikäydään luostarin pakkosiirtyminen sodan jaloista Heinävedelle.

Karviossa kanavan varrella tätä näytelmää esitetään ja suurella mielenkiinnolla katsellaan itse vakavaa asiaa, kun se kuitenkin esitetään inhimillisellä ja rempsakallakin huumorilla höystettynä. Eihän vaikeinkaan elämä voi olla niin vailla huumoria kuin Oksasen Puhdistus tai Shakespearen Macbeth.

Karviossa kyllä höystetään riittävästi. Ja kai siitä vähän kertoakin voi vaikkei kuvata? Kokeillaan rohkeasti edes vähän ja jäädään oottelulle että tuleeko rapsut vai vakava varoitus Jänikseltä.

Kauppias-Kotilainen on mainio pakkaus, juuri semmoinen kuin kyläkauppiaat olivat: - Hinta riippuu siitä kuka kysyy! Ja se Hertta, juoruämmä siitä säpäkimmästä päästä: noita on ollut kylillä. Uskokaa tai älkää, liioittelematta just tuommoisia. Peukkuja vaan ja hymyn kera Eero Maasillalle ja Päivi Svahnille.

Tunnen kyllä kauppiaat aika tarkkaan, juoruämmiä en niinkään.

Ja Karvionkin tunnen, koska niistä lukemattomista tädeistäni yksi, kummitäti Aili, isän varjo heh, asui täällä. Vau mikä maisema ja mikä asuinpaikka ja se rantasauna ja ...

Mitähän se oli -50-luvun loppua kun eka munkit tuli nähtyä, ja hospotia kuunneltua paikan päällä. Silloin kun turisti ei paikoille vielä osannut.

 

Karvion näytelmällä on menossa toinen kesä, Lauri Jäniksen kirjoittaman ja ohjaaman trilogian ensimmäinen osa on kahden kesän väärti. Ammattinäyttelijä Hannu Virolainen Timofei-munkkina pitää liika ryöpsähtelyn aisoissa, kaivotanseihin hän ei sentään osallistu ja niinpä siellä mennään sitten vähän laitojenkin jos maunkin yli. Timofei ystävystyy sotaorvoksi jääneen Orvo-pojan kanssa ja sitä kautta munkkiyhteisö vähitellen jotenkuten hyväksytään osaksi kylän väkeä.

Ensi kesänä vuorossa on trilogian toinen osa Poika munkkilan polulla, jossa paneudutaan luostarin ja ympäröivän kylän elämään 1950- ja 1960-luvuilla, joten sen pohjustukseksi  kannattaa oivallinen Isän varjo käydä Valamon ja Lintulan reissulla katsomassa - näytöksiä vielä on joitakin jäljellä.

 


Lintulassa


19.07.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi

nimi parhaasta päästä tälle paikalle

.

 

.

Nyt emme ole Paratiisissa, emmekä sen maalaustelineillä. Nyt olemme Heinäveden kierroksellamme, tulleet sen ensimmäiseen etappiin, vaikka toinen etappi on jo paljastettukin. Kronologia ei ole oikeata elämää. Nelin olemme liikkeellä Matsin kanssa me entiset kollegat vaimoineen.

Meillä on hauskaa.

Vähän vaikeaa asettautua vakaisiin asemiin, vasta Varistaipaleen kanavan kohdalla pärskähdimme nauramaan kun miljoonaveneen nainen muklauteli kunnon yrjöjä laiturilla, ihan sitä tehdenkö lie joutunut kipparimies ankkuroimaan aluksensa  laiturin kylkeen. No onhan kesä ja kuuma ja voihan olla että nuo ruilautukset eivät yksin alkkomahoolista ole peräisin.

Hiljenemme kun käännymme Lintulaan ja alkaa aarniometsä, juuri tämmöisessä asuu metsänhenki, tämmöistä tämän olla pitää, juhlallista.

 - Ai ettekö ole ennen käyneet? No johan. Tämähän on tänne tullut sodan jaloista tämäkin, Lintulan kylästä Karjalasta.

Onhan tämä vähän toista kuin munkkilassa, vain muutama auto portin edessä ja harvakseen ihmisiä uudistetulla koivukujalla, kirkossakin pariskunta ja me. Almu lootaan ja kujalle, joka vie alkuperäiselle kartanolle. Elämästä eksynyt hyvin pukeutunut vanha rouva kyselee hädissään jotakin, kuollutta miestäänkö etsinee vai mitä, jotain jota ei enää voi olla - niin kovaksi on noussut hätää. Anteeksi pyytelee ja sanoo erehtyvänsä, mutta kun missä se on ... missä? ...

Juomme kahvit paksuparruisen kahvilakaton alla tuoreiden leivonnaisten kera, laskeudumme vinkkelinavetan kulmalle ja näemmä sinisenä siintävän järven. Mikäs tänne ei ole ollut nunnien ajanoloon asettua, taisivat kiertää maata ennen tämän paikan löytymistä. Peltotöitä on riittänyt, karjanhoitoa, joista elämisen ravinto lähtenyt. Nyt ovat viljelyt vähissä.

- Ruisrääkkä, kuunnelkaa.

- Rumapa on ääni!

Päiväksi tänne sietäisi tulla, olla ja istuskella, katsella. Nyt pukkaa kiirettä, kun se munkkinäytelmäkin munkkien jälkeen. Vaan eihän tästä Valamoon kuin rapia kymppi, korkeintaan kaksi oikotietä.

- Aika paljon vaatimattomammissa oloissa elävät nunnat kuin munkit.

Tämä kartano ja portin vieressä kirkko jossa keljat ja tuohuspaja. Ja siinä kujan toisella puolella ruokala ja matkamuistosoppi. Hautausmaa portin ulkopuolella kauempana.

- Uskottavammalta tämä kilvoittelu tuntuu kuin naapurissa.

Vähitellen palaamme entisellemme, Varistaipaleen kohdalla jo lentää huuli naisesta joka on jonnekin kadonnut laiturilta, vissiin saanut sisäisen puhdistuksen loppuunsuoritetuksi ja vannonut uudenlaista elämänmuotoa vastaisuudessa, ainakin miljoonapaatti on kadonnut. Sulkujen kautta lie laskeutunut kohti laveampia vesiä.




Konevitsaa ortodoksisen kirkon penkillä


18.07.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, ESITYKSET

niin paljon on aihetta lauluun

.



.

Aina mietityttänyt sanana Konevitsa, että koneelliseksiko selkäsaunanantokin jo mennyt. Munkit oikein kunnon asketismia harrastavat: ottavat loputonta selkäsaunaa keljassaan.

Vaan höpöhöpöt sikseen ja Valamoon Heinävedelle!  

Joku tai jokin sinne vaan vetää - senkö pahus lie? Vaikka melkoinen hulinapuisto on luostarialue kaikkine viinipuoteineen ja tietokonemunkkeineen;  ja jo parkkipaikka vaatisi useampikerroksisen parkkitalon, jotta kaikkien turistien autot säällisen kävelymatkan päässä luostarilaitoksesta seisoisivat.

 

No narinat pois ja liikkeelle!

Kuljet ikivanhaa kuusikujaa pitkin lievää nousua mäenkumpareelle, siis vähän vasemmalle poiketen turistivirrasta joka suorinta tietä parkkipaikalta avonaista pellonreunaa hiippailee luostarinmäelle, sen patiolle, kirkon seinustalle. Me kuusikujan kulkijat saavumme sentään kirkon pääovelle, missä mustakaapuinen munkki opastaa, tällä kertaa suomeksi, ryhmää ja tuntuu selvittävän että kyllä täällä töitä riittää kaikille talkoolaisille ja auttajille ja aina.

 

Avaamme raskaan pääoven kevyin mielin, eivät meitä tänään aurinkoisena päivänä murheet haittaa, lystiä on keskenämme matkustella lintuloissa näytelmissä. Lintula on juuri takana, näytelmä vielä edessä. Nyt tässä välissä tämä miestenpaikka, sodan jaloista tänne tullut. Tuossa palaneessa kartanonrakennuksessa, joka hiilillään yhä murtuneena seisoo, aloiteltu uutta luostarielämää tai jatkettu vanhaa, pääkielenä tietysti venäjän kieli jos joukossa karjalaakin.

 

Ovi auki ja sisään kirkkoon, astu!

 

Mustakaapuisia miehiä heti oven takana oikealla puolen myyntipöytä edessä. Eihän täällä ennen, herranen aika!

 

Sulamme pian.

- Ihanko oikeasti? Konevitsa kuoro esiintyy!

- Viiden minuutin päästä.

 

Nyt myyvät lippuja.

Penkitkin valmiina, ei täällä ennen ei, ortodoksisessa kirkossa penkkejä ole keskellä lattiaa ollut. Vaan kyllä meille matkalaisille tämäkin järjestely vallan passaa.

 

Siirtyvät mustakaapuiset neljä miestä eteen kirkon pyhimpään ja aloittavat.

Huminaa. Kuin tuuli. Kuin tuuli eri elementeissään, ilma, sää, sataa, paistaa, myrskyää. Tyyntyy. 

 

Sellaista on näiden miesten laulu. Ei siinä soitinta tarvita, tarvitaan vain tuo iänikuinen ja hassu ongelmakapine, haarukka, jota partaisin mies laulujen aluksi kilauttaa ja vie korvalleen, sitten sujauttaa takaisin vyönnyöriin.

 

Meidän kanssamme on Jumala    God is whit us -  Kesto 15 min Duration 15 min Program 5 €

  • Kiittäkää Herran nimeä
  • Tänä päivänä
  • Sinulle veisaamme
  • Ylistä Herraa, minun sieluni
  • Totisesti on kohtuullista
  • Kristuksen syntymän juhlan tropari

Siinä se. Poistumme nyökytellen, nöyrtyneinä, turhat näsäviisaudet vähäksi toviksi unohtaneina. Riisuttuina, puhdistuneina. Hiljalleen mykistyneinä kävelemme mäellä kohti Trapesaa sille toiselle tarpeelliselle ravinnolle.

Nelin. 




Seinä maalattu


17.07.2013 - 13:00 | hikkaj | koti, lapsismi

nyt katolle könyämään

.



.

Kaikesta, melkein kuin unennäöstä, huolimatta valmista tuli. Eikä tehnyt heikkoakaan. Ei huimannut, minkä nyt ne Onni E:n näkymät.

Saas nähdä nyt kun yhä ylemmä on yritettävä ja määrässä mennä. Yläkerran parvekeulokkeen sivulaudoitus on määrätty maalattavaksi. Ei korkeus huimaa, vaan liukkaus; peltikatto voi aika petollinen olla jos vähänkin märkä on. Nythän pitkän poutakauden jälkeen eilen jo malliksi räväytti vettä.

Aamukosteus ei haittaa, koska Paratiisissa hommat aloitetaan aina vasta puolilta päivin, mikä on Onni E:n määräys ynnä elämäntapakysymys.

Viime kerralla kun näitä maalaustöitä tällä kartanolla tein, sattui sen verran haaveria että putosin katolta, tuolta matalammalta* osalta laskin kuin kelkalla, tikapuiden päällä maalipönttö toisessa kädessä ja pensseli toisessa rumahdettiin alas tantereeseen maassa makaavan täysrautatikkaiden päälle.

- Kaatuko maalit? kajahti hätääntynyt velipojan ääni katolta.

- Ei kaatunu vaan persettä pakottaa! kajahti valittava vastaus.

Ja silloin sentään maalarit olivat nuoria ja notkeita - vaan mites nyt sitten suu pannaan ja minne pönttö! Toinen maalareista, se vanhempi, on jo onneksi älynnyt jättää sutimiset muille, mutta tämä toinen ei, koska nuorempaa pitää leikkiä kuin onkaan.

No katellaanhan.

*ps

oli se kuitenkin sen verran ylhäällä sekin silloinen putoamispaikka: kuvaaja vähän ennen putoamista oli päättömän kuvan näpsinyt ja sittemmin kirjoittanut kuvan taakse: maalarit olivat niin korkealla ettei kuvaan yltäny kun jalat.

 


Maisterismies KTM


16.07.2013 - 13:00 | hikkaj | hyvinvointi, koti, Local, lapsismi

kauppatieteiden puolelta siis

.



.

Tuossa naapurissa mäellä männikön keskellä on talo, missä isäni aikoinaan osan lapsuuttaan vietti ja joka kauppana vuosikymmenet palveli ennen ylenkylälle siirtymistä, tarjosi sitten ajanoloon kirkonkylän kehittyessä kymmenille kasvavan kylän tulokkaille vuokra-asumuksen, kunnes kylä alkoi taas kutistua väen häipyessä muille maille.

 

Talo autioitui ja jäi oman onnensa nojaan.

Nyt siellä on elämää taas - kesäisin.

Suvulla säilynyttä taloa on kunnostettu asumuskelpoiseksi, vähitellen sen kolmetsadat neliöt on nuohottu niin että voi jo asustella ja kotina pitää; kattokaan ei vuoda ja enimmät puutteet on korjattu jos tilkittykin, osa laitettu jo lopulliseen muottiinsa. Ikinähän näin suuressa rakennuksessa ei askare lopu kahdelta sisarukselta jotka homman hoitoonsa ovat ottaneet ja valmistavat taloa eläkepäivilleen - sinne kymmenen vuoden päähän.

Etelänpuoleinen veranta on pitkä ja viihtyisä hermojenlepuutuspaikka, sopivasti piilossa tiellä liikkujilta. Keväisin sinivuokkojen täyttämä rinne siinä välissä. Siellä juhlimme uutta maisterismiestä, kauppatieteiden puolelta. Enemmän harrastuspohjalta on pikkuserkku opiskeluansa jatkanut ja nyt viiskymppiä ylitettyään räväytti paperit pöydälle ja muuttui yhdenäkin maisterismieheksi.

Me onnittelimme ja ojensimme lahjaksi abloyt aplodien kera, sanoimme että panehan todistukset nyt oikein riippulukkojen taakse säilöön, ovat ne sen arvoiset - eivätpä ainakaan puolalaiset kiertävät 'taidekauppiaat' pääse niitä ropeloimaan.

Avoimessa yliopistossa kertoi vastavalmistunut aikoinaan, kymmeniä vuosia sitten, aloittaneensa ja sitä kautta olivat jokunen vuosi taapäin hyväksyneet vihdoin varsinaiseksi yliopiston opiskelijaksi.

Hyvä harrastus tuollainen itsensä kehittäminen, tiedä vaikka vielä loppuelämäksi poikisi uutta työpaikkaa vähän korkeimmin liksoin, ja jos ei niin - tietääpähän ettei tässä ihan tumpelopoikia olla!

 


Voi taivahan vallat!


15.07.2013 - 13:00 | hikkaj | koti, lapsismi, voe mahoton!, huikopala

mikä näky

.

 



.

Vähänkin kun verhoa raottaa ja ylemmäksi tikapuita pitkin seinälle kiipeää niin näkee kuin näkyjä. Eipä ihme jos muaan Onni Eläkeläinen puhuu Paratiisista ja olemisen autuudesta tuon tuostaan! Vau.

Näin OE:n maalarina ja asumuksen kunnostajana on päässyt perille monestakin miehen aatamilaisuudesta.

Jos vilahtelee gorillaa ja paraguaylaista keihästäjää, aussikuulantyöntäjää miehen puheissa, niin perää niissä on - vai mitä kun kuvaa katselette?

Paratiisi mikä Paratiisi.



 


Oopperassa


14.07.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, ESITYKSET

uskokaa tai älkää!

.

  

.

Tästä kun tunnin puolitoista ajaa puotaltaa niin jo istuu Savonlinnan torilla lörtsyillä tai näppimuikuilla. Koskaan ei ole tullut ajateltua että samassa ajassahan sitä istuisi oopperassakin samassa kaupungissa, siellä Olavinlinnan uumenissa.

Nyt tuli ajateltua ja ajeltua.

Eikä ollenkaan käynyt mielessäkään koko kolmituntisen spektaakkelin aikana rätyt eli ne hyistanat! ja silleen. Päinvastoin. Miten on voinutkin käydä näin: jääneet nämä näytökset väliin! Ja aika alkaa kortilla olla ...

Vaan nyt mattiahteena sai istua pääpaikoilla ja mietiskellä lamppujen paljoutta ja sähkövirityksiä ennen kuin kaikki käynnistyi.

William Shakespearen Macbeth Giuseppe Verdin säveltämänä oopperana siinä edessä. 

Eikö kalskahdakin komealta ja - elitistiseltä? Hitto soikoon!

Niin lumoavaa laulantaa en ole kuullut koskaan en missään kuin mitä kuningas Macbethin vallanhimoinen aviopuoliso Lady Macbeth päästeli. Miten ihmisestä, naisesta, voi lähteä noin ihmeellinen ääni!

Se minulle nyt kertokaa kun itse en ma voi - Rydmanin Kari, tai joku muu. Please.

Kuka on tuo suloääninen Nainen? Ohjelmalehtinen esiin. Lady Macbeth Csilla Boross. Pustan naisia, ilmankos!

Ihan myytynä ja mykkänä tässä pyhäpäivää viettelen ja maalaustelineillä sudilla seinää vetelen ihastellen ihmisten osaavuutta, kunpa kaikki taito käytettäisiinkin tuommoiseen ihmisen sielua koskettavaan, jalostavaan toimintaan, sodittaisiin sodat näyttämöllä, vallanhimot, halut turhanpäiväiset näyttämöllä toteutettaisiin, niin elämän kauniimpi puoli jäisi aitona elettäväksi aidossa elämässä...

Pah! - vaan eihän se niin voi mennä: jo iltauutisille kun kokoonnutaan niin päästään realismiin ja tahrir-aukioille tahrimaan elämälle epäsointuisia värejä.

Outo värkki tämä ihminen.

Tässä vaiheessa otamme oopperalumoisen maalarimme tältä päivältä pois seinältään, ettei ajatusmaailma aivan karkuteille livahtaisi. Ja lopetamme turhan haihattelun.

ps

Muuten oli siellä oopperassa toinenkin laulaja joka teki vaikutuksen: Alejandro Roy Macduffina, miehenä joka tappoi Macbethin ja joka jouti tappaakin.

 


Kirjeitä rakastetulle



tai aluksi ainakin ystävälle, toisen miehen vaimolle

.



Putkinotko, kuva Reijo Pakarinen

.

Tänään on Joelin nimipäivä, joten on aika aloittaa jo moneskin Lehtonen. Intiimit kirjeet Joelin nuoruuden ihastukselle, Sylvialle, joka on naimisissa Avellanin Lahden lyseon rehtorin kanssa ja joka on kaksvitosta Joelia kymmenisen vuotta vanhempi.

Käsiin Joel Lehtonen Putkinotkon herra  Kirjeitä 1907-1920 Toimittanut Pekka Tarkka. 1969.

Joel on ostanut Savonlinnan läheltä Putkinotkon, Inhan tilan itselleen, mutta myös velipuolelleen Aleksanterille ja tämän lopulta kymmenlapsiselle pesueelleen sekä maailman menoon sortuneelle äiti-Karolina Heikaraiselle, naiselle joka hylkäsi Joelinsa kohta syntymän jälkeen.

Intiimeissä, kaiken itsestään paljastavissa kirjeissä Sylvialle onkin tonkimista, kovin on mielenkiintoista luettavaa; viimeksi yhtä intensiivisesti olen paneutunut Rousseaun Tunnustuksiin.  Ensimmäiset satasivua on luettu ja vietetty ensimmäinen talvi Joelin kanssa Säämingin Putkinotkossa ja jääty kohtaan, jolloin on aika keskeyttää talvi ja lähteä Helsinkiin, jos vaikka tapaisi Sylvian.

Sylvia on teitittelyasteella kirjeissä vielä, Rouvana kulkeva. Joel on ruma ja tomppeli, mielestään. Sylvia jotain jaloa ja suurta, jolle Joel lupaa tilittää kaiken itsestään, paljastaa, riisua kertakaikkiaan kaunistelematta sisimpänsä. Myös sen että eihän Sylviaa sittenkään taida kunnolla rakastaa. Kaksvitonen, kirjailija jo, kipuilee kirjeissään, jos kohta jalat maassa rakentaa taloaan, maalailee puhdetöinään kaappeja koreilla kuvilla, joiden aiheita Sylvia Lahdesta lähettelee. Kirjeet kulkevat tiuhaan, vaikka ne on haettava, vietävä järven yli jäitä, hankia myöten Savonlinnan kaupunkiin.

Maalaiselämään takaisin yrittää Joel, kaupungeissa oleskellut, opiskellut, Lahdessa lehtimiehen hommia tehnyt, paneutua ja asettua aloilleen; hyvin aika kuluu myös Stridbergin tekstejä kustantajalle käännellessä.

Lehtonen vannottelee Sylvialle että kirjeet on hävitettävä lukemisen jälkeen, niitä ei jälkipolville säilytetä, sillä niin hän hävittää myös Sylvian kirjeet, polttaa ne sitä mukaa kun on ne lukenut.

Vaan Sylviapa ei teekään käskyn eikä kehotuksen mukaan ja säilyttää kirjeet niin että hänen kuolemansa, 1920, jälkeen leskeksi jäänyt Niilo Avellan toimittaa Joel Lehtosen kirjeet SKS:lle saatteella: 

"Käärö sisältää joukon kirjailija Joel Lehtosen vaimovainajalleni Sylvia Avellanille lähettämiä kirjeitä, jotka jätetään vainajan tahdon mukaisesti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran säilytettäväksi ehdolla, että käärön saa avata vasta Joel Lehtosen kuoleman jälkeen."

Niilo Avellan ei ollut moksiskaan Joe Lehtosen ja Sylviansa vispilänkaupasta, koska hänellä itselläänkin oli oma lehtosensa. Antoipahan enemmän vapautta toimia mielihalujensa mukaan, kummallekin.

Vielä ei sadassa sivussa homma ole edennyt skandaalin asteelle, mutta hyvin mielenkiintoista on seurata Joelin ajatusten kulun lisäksi talvipäivien viettopäiviä arkiaskareissa, hiihtelyä, saunomista, kääntämistä, monenlaista nikkarointia sekä puuhastelua ynnä tuskittelua lampunlasin särkyessä, kellon pysähtyessä jne.

Vaan seuraavat kirjeet Sylvialle lähtevät jo Helsingistä - näinköhän kasvot kohtaavat ... 

 


Ei kauniimpaa työmaata


12.07.2013 - 13:00 | hikkaj | koti, lapsismi, auringonpistot

voi kuvitellakaan

.

.





Jasminin kukkakujan kautta seinälle sutimaan. Restauroidaan ja reparoidaan entistä uljaampi ympäristö tälle eläkeläiselle, niin passaa täällä Paratiisissaan Onni E:n loppuelämänsä kuhnehtia. 

Ja ah tämä tuoksu!


Tulitikun raapaisusta asiaa


11.07.2013 - 13:00 | hikkaj | lapsismi, ESITYKSET

Liperin miehet Join kaupungissa

.

.

 

Ohjastaja Vatanen on morsiamensa valinnut ja kaupungista tulitikkujen sijasta löytynyt tyttö, Karhutar, joka kävelköön Liperiin -

niinhän tuo hevonennii kävelöö ...

Ihalainen palailee tyhjin käsin, tulitikuitta, puntit korkeintaan pöksyissä.

.

Vatanen ja Ihalainenhan se. Ne Lassilan klassikot avatkoot kesäteatterikauden, ja aitoliperiläisessä miljöössä, 100-vuotiaan voimistelu- ja urheiluseuran Roukalahden Kivekkäitten talon katetulla takapihalla nousevan katsomon edessä. Tien toisella puolella sijaitsee mestarihiihtäjäveljesten Tauno ja Martti Lappalaisen koti, jossa nyt asustelee näytelmän ohjaaja Karjalan kunnailta tuttu Hannu Virolainen.

Vaan jo tuli seleväksi!

Selvää tuli myös näytelmästä, jota innolla vinoilematta kiitämme tässä.

Ainut vähän vinoon tai pieleen mennyt asia oli ennen näytelmää parkkipaikalla sattunut skisma auton oikeasta pysäköimistavasta järjestysmiehen kanssa, kun takaperin ei kuulemma olisi saanut pysäköidä vaan etuperin. Onneksi lopulta keltaliiviinen henkilö paljastui kuskin serkun mieheksi ja tätä myöten rauhanhieronta helpottui olennaisesti. Ja montulta upeaa metsäkujosta pitkin kävely rauhoitti lopullisesti katsomoon kömpijöiden hermot ja asettautuminen katsojan hiljaisen hiiren osaan onnistui jo luontevasti.

No ei siellä hiljaa malttanut monikaan neljästäsadasta katsojasta olla, sen verran hauskaa näyttämöllä tapahtui näille kosijamatkalaisille putkareissuineen sianostoineen hevosenkadottamisineen veneenlainaamisineen ja ymseineen.

Kaiken huipuksi Liperin näytelmässä kohosivat käräjäistunnot, joissa syytettiin lopulta kaikkia -  tuomaria ja poliisia juoppoudesta.

Mahtava mies oli tämä Partanen römeine äänineen, roolin takana Juha Ilmakari. Eikä siinä Partasen kyydissä yhtään kälvenny hömömäinen hyssykkä ja heijkynkeikyn Turtiainen eli Pekka Kontkanen. Tolvaset Antti ja Seppo Ihalaisena ja Vatasena olivat ilmettyjä, kunhan eivät vain olisi tosissaan kotioloissakin tuommoisia vetkuloita!

 

Sitä kun omistaa paljon muata ja karjoo, peltoo ja mehtee tai mitä maallista mammonaa milloinkin, niin kulkee viisaiden ihmisten kirjoissa ja on viimeisen päälle pätevä päättämään muidenkin aisoista. Niin on maailma rakennettu - olipa millaisista miehenpuolista tahansa kysymys.

Siinä kai se punikkina tuomitun ja mereen pudotetun Maiju Lassilan sanoma myös tässä näytelmässä kautta rantain kajastelee.

 

Silloin saa kaiken lisäksi elää kuin siat vatukossa. Naisistakaan ei kapelo.

 

Vatanen vaihtaa kihlasormusmatkallaan morsmaikkua: Hyvärisen tyttö vaihtuu Kaisa Karhuttareksi.

Pitkälti juuri noiden kapaleiden pituuksien ja muhkeiden lehmälukujen vuoksi onnistaa.

 

 - Viljava leipäpitäjä on leipäpitäjä, ihan toista kuin Mulon Partasen kivikkopellot! laskeskelee Karhutar yks ynnä yks. Ja Vatanenkos on valmista kauraa! Vaan mikäs ihme tuo, sillä semmoinen vamppi on Marja-Leena Gröhn osassaan jotta vie Liperin miehiltä jalat alta näyttämöllä ja naapuripitäjän miehiltä - katsomossa!

 

- Onnistunut ja kutkuttava esitys roukalahtelaisilta, kiitämme paluumatkalla lossissa, matkalla Ämeriäkkylään.

 


Pensselisetä tiedottaa


10.07.2013 - 13:00 | hikkaj | lapsismi, huikopala

 niille jotka ovat liikkeellä jossainpäin somea

.

.

Pensselisetä täällä, hei!

Raaputukset on raaputeltu, teräsharjat viskattu nurkkaan. Täällä keikutaan telineillä ja tikkailla monenlaisten pensselien ja vekottimien kanssa.

Maalipurkki tietysti - oikeastaan kaksi eli vaaleanrusehtava ja vaahteranruskea pönttö, jos lipsahtaa ja töhräytyy ruskeiden räystäslautojen alle vaaleaa -  yhdessä kädessä ja toisessa kolme pensseliä.

Mitäs tästä nyt on tuonne alas semmoiset vajaa kymmenen metriä, parit bubkat. Yksin olen: on käytettävä tilaisuus hyväksensä heti kun huusholli tyhjenee ja toinen pyrähtää kalaan. Se toinen tahtoo estellä näitä yläilmoihin kiipeämisiä.

 

Vaan nyt lopetan tämän raporttini täältä taivahan korkeuksista liki lakea ja pistän pensselit heilumaan jos purkitkin, ja tikkaat huojumaan.

 

Jos huominen vielä on tullaksensa niin palataan pöntöille.

 

terv.

P.setä

 



 

 


Kotka poikineen


09.07.2013 - 13:00 | hikkaj | koti, lapsismi, huikopala

lentoonlähtöveikkaus

.

.

Joskus kun Paratiisissa on joutoaikaa eikä real-live-elämä kiinnosta painaa Onni E nappia ja johan ilo elää Karj...siis palaa Paratiisiin. Välttyy samalla talonpäädyn raaputtamiselta.

Siis mitä nappia?

No tätä: NAPPI  Kokeilkaas!

Kuukaudenpäivät siellä sööttiä kuhinaa on ollut kuin parhaassakin päivähoitolaitoksessa, taikka kahinampaa kuten Taximin tahi Tahririn aukiolla.

Äsken vasta äiti lentää liihotteli jonkinmoista rottaa nokassaan roikottaen. Ja miten hellästi repi raatoa tasan jakaen kolmelle nälkäiselle veitikalleen. Kasvaneet ovat mokomat niin että pelottaa koska pyllähtävät risukasan päältä taivaantuuliin ja pudota mötkähtävät ison kiven juureen. Särkevät itsensä, haavoittuvat, invalidisoituvat, eivätkä ikinä opi lentämään.

Semmoista murhesuunnitelmaa rakentelee Onni E tällä kertaa Paratiisissaan, mutta toivo elää, ja koska ainut murhe on tuota luokkaa tällä haavaa, niin voimme huokaista ja jättää Onni E:n levollisin mielin Paratiisiinsa live-lähetyksen pariin.

Siis muistakaa painaa:  NAPPI aina kun hotsittaa.

(Voitais oikeastaan vetää vuovia, milloin poikaset pyrähtävät lentoon. OE veikkaa: 23-07-2013. Ite sanosin että viikko siitä niin pesä on tyhjä, eli 30. heinäkuuta.)

 Äiskäsääski laskeutuu kolmen poikasensa luo ruokintaan. On 9. heinäkuuta.



 

Yksi poikasista makaa raatona pesän oikeassa reunassa,

toinen  on lennellyt jo viikon päivät, viimeinen, jänishousu, sen kuin

levauttelee siipiään, mutta kun eininei rohkeus riitä, vaikka pesästä jo postunut käy silloin tällöin neuvomassa lentotekniikkaa. 


Jospa maalais talonsa


08.07.2013 - 13:00 | hikkaj | koti, lapsismi

pukit esiin kaivetaan

.

.

Se on muuten talon päätymaalauksen aika!

Mitä siitä on yksin laskien 16 vuotta kun viimeksi koko helahoito - ja eteläpäädystä puolikas.

Mutta

 ensin viritellään pukit kuntoon: hapannutta siellä, lahoa täällä.

  Ja sitten vaan komennetaan että: -  Riviin Järjesty!



ps

 ja näin on voksi saanut varmistuksen pähkäilyynsä profiilikuvasta oikealla


Suomi mansikampi



jopa Lehtoselle Pariisi jää toiseksi

.

   

.

Pois pois Pariisista Joel Lehtonen mieluilee ja palaakin syksyn 1911 Ranskassa värjöteltyään. Hengitysvaikeuksia, kipuja, rakkaushuolia. Ei Joel niistä näissä lyhyissä jutuissaan kerro, vaan niistä kertoo Pekka Tarkka, jonka kaksiosaista elämäkertaa Lehtosesta ohessa lueskelen. Hengitysvaikeudet. rintakivut johtuvat osittain siitä että Ranskaan lähtiessä oli paininut Kyösti Wilkunan kanssa ravintolan kabinetissa, Wilkunalla oli nousuhumalassa tapana pistää painiksi, joka ei mitään leikkiä ollut. 

Painimiehiä nämä kirjailijat: Katzit, Turuset ja Paasilinnat

Punaisen myllyn yhden kertomuksen nimi on Koira, mutta siitä en juuri uskalla tässä mainita, koska omat koirakirjoitukset johtivat aikoinaan lautakunnannuhteisiin ja muihin pelotteluihin. Lehtonen kirjoittelee vertaillen potkaistua koiraa ja ihmistä tähän tapaan:

"Olemme jumalten koiria, - emmehän tiedä, mitä olemme, miksi oikeastaan innostumme muun kuin nälän tähden, mitä haluamme, mihin joudumme. He tietävät, meidän isäntämme: he metsästävät meillä, he ajattavat meillä petojaan ja sukuamme,  - he antavat meille ruokaa, jos olemme talonvahteja, - he pieksävät meitä syystä, jota tuskin ymmärrämme, sillä nälässä ja himossa me rikoimme, - he potkivat meitä." jne. 

Lehtonen elää melko säädyllistä elämää Pariisissa, missä sataa jatkuvasti. Hän lähettelee Pariisin-kirjeitä Helsingin Sanomiin, vierailee Louvressa ja muissa museoissa, Versaillesissa. Vasta oleskelun loppupuolella, suututtuaan kotimaassa elelevään rakastettuunsa Sylvia Avellaniin, hän etsii itselleen grisetten unohtaen tautipelon ja maksetun rakkauden groteskiuden.

Sitten on Rusticuksen aika palata maailmalta Suomeen ja asettua sorvin ääreen. Ja saattaa ensinnä loppuun alkukantaisen kansanihmisen tarina: Markkinoilta, 1912. Teos joka tekijänsä mielestä oli 'aistillinen, rivo, kyynillinen ja keikaileva', mutta joka nykylukaisulla on kaikkea muuta.

Punainen mylly jääköön pyörimään omine aikoineen, mikä sitä pysäyttää, sillä eroottinen ilmapiiri vetää aina ihmistä puoleensa.

Lehtosen Punaisen mylly ilmestyy Markkinat-runoelman jälkeen 1913.  Teoksena senkin elinkari on lyhyt, kirja ei sellaisia intohimoja aiheuta että se jäisi elämään merkittävänä teoksena edes kirjailijan omassa tuotannossa. Pariisin kävijöitä kirjailijoissa riittää ennen, nyt ja tulevaisuudessa: sinne kulkeutuvat  Ahot, Leinot, Koskenniemet ja kumppanit ikävöimään omaa elämäänsä sekä kaunista kotimaata ...

On vähitellen aika tarttua Lehtosen klassikkoon ja pujahtaa Putkinotkon pensaikkoon. Vaikka toisaalta jos kuitenkin sentään tuosta tuhottoman pitkästä tuotannosta ottaisi lukeakseen sisäpiirirakkauskirjan malliin Rajalan Katri Helena: Lavatähti ja lukumies.

Siis tästä eespäin kehiin Pekka Tarkan toimittama Putkinotkon herra, Joelin kirjeitä rakastetulleen, Sylvialle vuosilta 1907-1920.

Kirjeethän loppuvat vuoteen 1920, jolloin Putkinotko ilmestyy ja Sylvia Avellan tekee itsemurhan.



       Sylvia Avellan  Kuva:Museovirasto




 


Kihaus


06.07.2013 - 13:00 | hikkaj | Local, lapsismi, ESITYKSET

vaan jo on, jo on tuima meininki!

.

              


.

- Tarjolla on MotorooTeräsniskooVärttinnöö. Tulukee, tulukee, vielä ennättää. Tiällä kihahtelloo, vaikkei Mustonen ennee riihipaita piälä liikukaa.

Eikös se Lastumäki aikoinaan sanonut että nyt Heinähupa on avattu kun Seppo on kiskaissut riihipaidan päälle.

Tänään Kihaus on jo puolessa välissä, Suvi Teräsniska on esityksensä esittänyt eilisiltana Suomen suvessa, mutta jäljellä on oman kylän Paukku, aivan sieltä maan parhaasta päästä ja pitäjän parhaalta kylältä kotoisin - sieltä Ilovaaran/Rasivaaran kylältä, sieltä josta se koulu väännettiin - kepun teräsniskat - nurinniskoin ja sieltä mistä sen paukun jäsenet alkuoppinsa ovat saaneet.

Vaikka olisi se Värttinä joka tapauksessa syntynyt tomeran äiti-Kaasisen käsissä, niin kuin syntyikin kun Pirkko synnytti Sarin ja Marin ja yhdessä aloittivat sitten esiintymistaipaleensa isä-Kake kuskina.

Tähdellisiä tapahtumia ja tilaisuuksia nämä festivaalit työn raskaan raatajille, työn puurtajille lepohetkiä elämässä. Sanoipa kuka mitä hyvänsä. Niin kuin lankomies tuumasi taannovuosina kun esiintymisteltan ohi autolla ajoimme ja teltta tuntui oikein hytkyvän menoa ja viilinkiä, niin tämä ykskantaan muun jutun lomassa vilkaisi teltoille ja ohimennen ilmoitti: - Hölmöläisten meininkiä. Ja jatkoi sitten teoreettisimmilla asioilla, lukumiehiä kun on.

Ei ole musiikkimiehiä tämä lanko. Jos ei liioin kuskikaan. Kuski kyllä takuulla ainakin silloin osallistuisi menoon jos Martti Servo Napandereineen paikalle pyydettäisiin.

- Kaivapas se Sarin ja Marin kuva sieltä se joka on otettu tuosta Kauppalan pellolta kun ne siellä Heinähupaa alottelivat.

- Sepä on niin pikkunen, siitä et paljon viisastu. Ja tytöt vielä pienempiä. Enkä oo ihan varma onko siinä Topin tytöt eikä Kaukon.

- Kaivelepa nyt kumminnii...

Kunhan löytyy niin pannaan aikanaan esille.

Että kyllä tässä ytimessä joka tapauksessa ollaan ja osallistutaan omalla tavallaan. Ikkuna aukaistaan ja imaistaan sävelet sisään.

 


Paavo Lipponen moitiskelee Kanervaa



ainakin motkottaa ja antaa kepulle huutia, eilen USA:n itsenäisyyspäivänä

.

.

Ent. pääministeriä sieppaa tai ainakin nyppii kun ent. kansanedustaja omasta puolueesta levittää yhä epäilyksen varjoa Irak-jupakkaan.

Ilkalla ei siis tällä kertaa ole mitään tekemistä retteloasian kanssa, vaan Kanerva on Erkki, joka Viikko Pohjois-Karjala -lehdessä kolumnoi ja polkaisi viimeviikkoisessaan ikään kuin vahingossa ison-Paavon varpaille kirjoittamalla:

"Kuulun niihin muutamiin, jotka näkivät läheltä sen tuskan, kun Tuomioja puolueelle ja Lipposelle lojaalina ei voinut tuoda keskusteluun niitä tietoja, joista Jäätteenmäen paljastamina syntyi niin sanottu irak-gate."

Paavo Lipponen itse! vastaa eilisessä Viikko Pohjois-Karjalassa! - jonka valtakunnan demarit hylkäsivät ja joka nyt ilmestyy viikoittain osuuskuntaomisteisena - Erkki Kanervalle. On kahden huutomerkin paikka: Paavo, pääministeri 1995 - 2003, 1) vaivautuu vastaamaan, 2) lukee syrjämaakunnan lehteä.

"Mahtaako Kanerva tarkoittaa, että Jäätteenmäen vihjailut pitivät paikkansa? Jäätteenmäkihän harrasti vihjailua, kertomatta mitä täsmälleen tarkoitti, eikä käyttänyt parlamentaarista tietä pääministerin toimien tutkimiseen."

Lipponen kirjoittaa vieneensä USA:n presidenteille viestinä vain Suomen hallituksen vastauksen, joka oli päätetty hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa ulkoministerin esittelyssä tasavallan presidentin johtaessa puhetta. Ja kehuneensa Bushille että tämä toimi - siinä vaiheessa vielä - miehekkäästi kun toimi YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman mukaan.

"Ns. Irak-gate oli täysin toinen juttu. Siinä oli kysymys pääministeriehdokkaan toiminnasta tasavallan presidentin selän takana asiaan liittyvine tietovuotoineen." 

Sitten Paavo innostuu sättimään kepua suoranaisesta elämänvalheesta ja sen sellaisesta niin säpäkästi että hikkajiikin hiljenee ja kalpenee.

- Muistelmissa lisää, Paavo lisää.

Muistaakohan tuo mainita niissä omasta päättäväisyydestään ja ehdottomuudestaan jo lukioajoilta Kuopiossa, kun työskenteli renkinä hikajiin tätilässä Kehvolla. Isäntä-Eelis oli sattunut vähän epäilemään puunistutuspäivän päätteeksi että tokko lie tullut kunnon jälkeä. Paavo oli iskenyt kuokan tantereeseen ja siltä seisomalta kävellyt parikymppisen kotiinsa. 

Eikä koskaan kuullu palanneen renkipoika tillbaka.

 


Pirunkoneita


04.07.2013 - 13:00 | hikkaj | koti, lapsismi, voe mahoton!, huikopala

Paratiisin alusmailla

.



Piäle tulloo, hämärtää!!!


.

Olisiko Urho USA:n itsenäisyyspäivän kunniaksi koneineen paikoille työntynyt! Paraatinäytös Paratiisin liepeillä. Pelottava oli vehje, napapalmia ja ties mitä muassaan! Korean kaivonkannan kauhoi lepikkoon ja sementtimöhkäleen paiskasi tilalle. Paisunutta sormeaan vain näytti ohjaamosta ja ääntä korottamatta karjahti: - Tekköö makkeeta! Uamulla jäi tuon rautakannen rautojen välliin puristukseen.

Siinä koko mylläkkä. 

Asian ilmaistuaan onneksi lähti siitä huiskimasta toisten tonttiloille.

 

Kierrämme kohteen kaukaa, välttelemme katsekontaktia.

 

  

Tätä idylliä ei enää ole

 


PKrPr


03.07.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, uutiset, lapsismi

lakkautusjuhlilla

.



.

- PKrPr, luin.

- Elä kirroile! kuului kyökin puolelta.

- PKarPr P-KPR PKARPR, täräyttelin. - Lopetapa touhus - lähetään lakkauttamaan yks varuskunta.

Onhan se oma säväyksensä ajella varuskunnan tietä ja päästä portin paremmalle puolelle. Voiko turvallisempaa paikkaa kuvitella! Voipiko? Portilla jo vartija pamppu vyöllä ja ase laukaisuvalmiina.

Satoja ihmisiä täällä, tulleet kun on pyydetty. Avoimin ovin lopettelee Pohjois-Karjalan Prikaati Kontiorannassa toimintaansa tunnelmissa 'sen se ruotsalainen pojanloppi sai aikaan, jos Kiäriäinen ois ollu ei ois loppunu tämä savotta'.

Satakunta poikaa on vielä jäljellä 700 vahvuudesta, juhannukselta jäänyt näin vähiin. Jokunen tyttökin joukossa, ainakin yksi joka terhakkaasti opasti autoja mäkeen. Ja hymyhuulilla jakoi sotapoika tuhtia hernesoppaa vierailijoiden lautasille. Niin oli maukasta että santsata piti. Joku nainen kyseli kummallisia: - Minne tämä maksetaan? !

Armeijassa ruuasta makseta!

Kotona vasta tuli mieleen että entäs pannarit!  Mutta sitten että eihän ne maanantaisin.

Kolkkoa siellä oli, vaikka oli paljon kansaa liikkeellä. Sotilaskoti tupaten täynnä, vaan ei tunnelmaa kun ympärillä joka puolella vain siviilinaamoja, väki enempi vanhemmanpuoleista, ja ne munkitkin samanlaisia - näin isolle porukalle ei tuoretta taikinamunkkia niin vain vapaaehtoiset sisaret ennätä paistella.

Rotoa, paloautoa, rekkaa ja koirapartiota, sotilaspoliisia - vielä jonkinverran elämää jäljellä. Kasarmeissakin majaillaan, vaan tyhjiä tupia jo paljon. Antautumista. Kysymyksiä: - Kukahan nääkin ostaa? Ja vastauksiakin veteraaneilla valmiina: - Veli venäläinen ruplineen, ei niitä paljon nämä hinnat hetkauttele ja sitten on valmiina jo tukikohta mihin asettua ... 

Kieltämättä alakuloa ilmassa vaikka sade ei kaupungista järven yli tullutkaan. Aurinko paisteli pilvien lomasta, aivan kohtuullinen sää päätökseksi.

Loppujen lopuksi sotilassoittokunta lasketteli ilmoille railakkaasti vielä semmoiset sävelet että vierellä lepäilevä Höytiäinen heräsi aaltoilemaan.

  


Piano sai kyytiä ja viulu soi


02.07.2013 - 13:00 | hikkaj | Local, lapsismi, ESITYKSET

vähänkö eri malliin kuin Joel Lehtosen Markkinoilta!

.

  

.


Illalliskonsertti

Rääkkylän Koivuniemessä 30.6.2013 klo 19.00

Viivi Hakkarainen, viulu

Mika Lilius, piano

.

Tulee mieleen Kiira Korpi, joka opetti ja näytti isälleen Raunolle, joka sentään maajoukkueenkin valmentajana ollut, mitä on harjoittelu, luisteluharjoittelu. Isä ihan kauhistui niitä pitkiä tunteja: ei puhettakaan jääkiekossa - aivan pilipalipoikia ne urheilijat.

Istuimme kaunista lämmintä heleää hetkeä kesäisessä illassa, Koivuniemessä, aurinko painunut juuri sinne metsän taakse, alas järven lahtea heijastelemaan. Parhaat päällä meillä jos muullakin joukolla joka melkein suut ammollaan kuunteli mitä tyttö viulustaan lasketteli. Oli siinä taituruutta jos taitoakin takana. Ja se piano: sieltä se vasta pimputus irtosi! Hyvä että nuotit telineellä pysyivät.

Nuori soittaja oli tullut näyttämään mitä maailmalla on oppinut, Ja olihan olihan, totta tosiaan. Näitä meille tarjosi, ja me ymmärsimme minkä ymmärsimme, kukin kykyjemme mukaan, ja sen ainakin tajusimme, että kaunista oli ja hiottua kun soitto kamarissa kajahteli:

Mozart  Viulukonsertto nro 5 A-duuri, 1. osa. Alegro aperto

Szymanowski  Myytit viululle ja pianolle, ensimmäinen osa, Aterhusan suihkulähteet

 

Dvorák  Four Romantic Pieces op. 75

Vavilov  Romanssi ja Scherzo viululle ja pianolle. Viimeinen tango (Walesin prinsessa Dianan muistolle)

de Sarasate  Mustalaislauluja op. 20

Järven pintaan saakka väreily ylsi - oman ihonahkan kautta. Avoimesta akkunasta.

On se jännä miten mikä tahansa taitava elävä esitys puhututtaa kuulijaa ja näkijää paikan päällä aivan eri tavalla kuin kuva ruudulla, ääni levyllä. Paikallaoleminen, läsnä on silloin kokonaisuus - henki.

En minä eikä moni meistä musiikin tekniikkoja tunne, vaan tunteen tunnemme, vyöryn joka täyttää salin ja mielen. Ihastellen ihmettelemme miten joku voikin osata ja miten suuren työn, tuskan ja rakkauden takana kaiken on oltava, sillä ei tuo muuten irtoaisi jaettavaksi.

No siinä kului se tunti ja Viivi pisti viulunsa koteloon, neljä kieltä vaikeni ja jousikin, se hevosenhäntäjouhinippu, levon sai ja rauhoittui. Piano huokaisi helpotuksesta kun Mika lopetti sen pommituksen.

Olihan elämys!

 

Ja vielä kun istuimme siinä kylki kyljessä Hilkka-tädin siipan, tämän kuulun tohtor-Kohosen vastaanottohuoneessa osin, kaakeliuunin kyljessä, ikään kuin sukulaisissa kylässä - ruuat kahvit päälle.

 

Ja kaiken kukkuraksi, ei sovi unohtaa: vietimme iltaa Lempin syntymäkodissa!

Niin eipä ihme jos ilmassa oli hyppysellinen atimoinnintuntua.

 

 


Lento loppui


01.07.2013 - 13:00 | hikkaj | liikenne, LENNU, lapsismi

Lennu ylittää hyvän maun rajan, alittaa riman

.

.

"HV

 

Rikkaiden huvia tuommoinen lenteleminen, omat koneet ja kaikki. Kuopion suunnilla.

Puhuvat kananlennosta.

 

Meikäläinen köyhä ei putoile kun ei oo vara lennellä.

Sori vaan kun suoraan latelen sanos Jope.

 

tuus

L. "

 

Olisipa tosiaan saanut jäädä latelematta. Eikä kone ollu muuten oma.

RuutuAkkaa Lennussa? Kesämasista. 

Melkoinen vastakohta miehen maili eiliseen Raikuun verrattuna.

Kyllä L. yleensä sympaattisempi on - melkein kaikkia kohtaan. Joskus sammakoi kuin paraskin prinssi Philip.

 
2 kommenttia



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti