Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä

perjantai 12. lokakuuta 2012

JOENSUUN KAUPUNGINTEATTERI

LISÄILEN TÄNNE aikaisemmin Kauppalehdessä ilmestyneitä TEATTERIKÄYNTEJÄ >>>>>>>>>>>>>>>> >>>>>>>>

City-lehdessä ilmestyneet: tästä

Kauppalehti alla:

Punahousuinen pankkiiri sekä keltapuseroinen pääministeri ja ja ja jne.



20.02.2011 - 13:00 | | esitykset
 

Päällystakki Komedia  TYÖELÄMÄN HUONONEMISESTA   osa 1



Missähän maassa sitä ollaan? Keitähän ovat nuo tutut? Höh, kauppalehtiläiset - teidän jos kenen pitäisi tietää!

Muutosjohtajia joka tapauksessa. Otsikkoihmisiä. Ei  ainakaan mitään akakakeja, turhan nyhjääjiä.

Ennen kuin tähän on tultu, on pankin konttorirotta Akaki Akakijevitsh joutunut läpikäymään rakennemuutoksen - toisensa jälkeen. Hissukkamiehestä, puhumattomasta puurtajasta on muokattu sijoitusrahastoekspertti, joka myydä suoltaa Sahara-sijoitusrahasto-osuuksia kuin puutaheinää. Kosmuskynäpankkiväestä on kehkeytetty punahousuisten sliipattujen muutosjohtajien päännousemien käskystä kirjoituskoneiden, tietokoneiden, internettikännyköiden osaajia, joiden työpaikka on herkässä: lähtee alta sillä siunaamalla jos myyntitavoitteet eivät täyty. Ja jos täyttyvät tavoitteet tuplataan! Ja jos eivät sitten täyty: pätkätyöläiset ovat valmiina astumaan remmiin provisiopalkalla.

Kiire on armoton.

Ahdistuneisuus, Vapina, Heikentynyt Impulssikontrolli, Vaikeus Saada Orgasmi kumppaneineen asettuvat taloksi yövuoteelle kylkeen kiinni niin ettei vuoteessa ole tilaa nukkua.

Elämä muuttuu painajaiseksi kun työloimikaan, Akakin päällystakki, ei kelpaa, vaan loimen paikalle on pakko hankkia, vaikka velaksi, sulavan myyntimiehen, intohimoisen pukeutumisneuvojan suunsuosituksesta kahdeksantonnin Armani.

Hip hei ja hulinat päälle!

- Riemastuttava näytelmä! virkkoi toinen meistä lämpiöön kahvitauolle laskeutuessamme.


- Riemastuttava molskaus! oli toinen meistä vasta virkkanut, kun toinen oli aamupäivällä tuhannen muun huimapään seassa 20 C asteen pakkasessa hypätä loiskauttanut avantoon uimaan 25 metriä SM:ää.

Nyt toinen sai sanoa samat. Sekin näytelmän - Päällystakki Komedia työelämän huononemisesta - ohella nauratti.

Olivatpa Joensuun 'pojat' , laajassa käsityksessä ihmiset, rakentaneet aikamoisen spektaakkelin teatterin ylimpään kerrokseen! Rosanna Kemppi, Mirka Mylläri, Kaisa Ursinius, Lassi Uimonen, Jarmo Jämsèn sekä Markku Maasilta! Taputuksia. 10 min.

Loistava esitys! Parasta pitkiin aikoihin, ainoastaan elävässä elämässä 'kunnanmiehet', laajemmassa mielessä ihmiset, kumppaneineen pystyvät ylittämään Päällystakin.

Täysin televisiokelpoinen esitys - noin kai nykyaikana on kehuttava jotta ymmärrettäisiin Joensuun Kaupungin teatterin pienellä näyttämöllä esitettävän Gogolin Päällystakki-novellinäytelmän katsottavuus. Hyvyys ja sen arvo. Päivitettyä Gogolia, missä gogolia on jäljellä henki; uusiin kulisseihin sen ovat hervottomasti kirjoittaneet Esa Leskinen sekä Sami Keski-Vähälä.

Kaikki näyttelijät onnistuvat osissaan, joita Akakia (Jämsen) lukuunottamatta, jokaisella on sen kymmenet. Maasillan danskea puhuva fuusiojohtaja puhuu mitä aidointa danskaa! Ja mikä intohimo pukeutumissuunnittelijan roolissa - ja mikä vaaleanpunainen villapaita!

Huippuesitys joka kannattaa, latteasti sanottuna, katsoa ehdottomasti. MUTTA älkää luulkokaan sinne pääsevänne: näytelmä on koko ajan LOPPUUNMYYTY. Luulisi tosin kauppalehtiläisillä jos keillä sen verran suhteita olevan että lippu järjestyisi rotareiden sun muiden leijonien avulla.


kuva Janne Suutarinen
ps
tragedia työelämästä:
http://www.kaleva.fi/uutiset/il-oulun-kaupunginteatterin-nayttelija-sai-potkut-juopottelun-takia/889823

****************************************************************************

Käväistään kylässä ja vieraissa



26.02.2011 - 13.00 | | esitykset




Tuossa nuo aivan jaloissa pyörivät, eikä kaukosäätimellä saa kiinni, vaikka kotona maataan!


Vai kylässäkö tässä ollaankin? Istutaan. Kahvit on juotu ja siirrytty sohvalle olohuoneeseen. Talonväki elää tavallaan, vieraat, tarkkailijat, käyvät ajallaan. Jännä tämmöinen pieni näyttämö.


Tuossa nuo pohtivat suhteitaan, vanha pariskunta, jonka luona jostain syystä (tai toisesta) pistäytyy kaupungin kirkkoherra Helge, leskimies moottoripyörällään. Eukko nalkuttaa ukkorukalle, eläkeläisopettaja Ragnarille tämän paheista: sikarin, konjakin, läskisoosin himo saa loppua NYT! Muuta sanottavaa ei olekaan; mitäpä sitä 42 avioliittovuoden jälkeen. Kunnes Anneli-nalkuttaja itse jää kiinni sen jostain syystä -papin kanssa muhinoinnista, jota on jatkunut vuosia.


Revolverin arvoinen asia kyseessä.


Siis ei istutakaan kuin kylässä, istutaan vieraissa, huh, koska näytetään noin intiimejä, neljän seinän sisällä pidettäviä perheasioita.


Kylävierailulla puhuisimme arkisempia: pörssikursseista, Nokian flopista, pakkasista, bensan hinnan noususta, sähkölaskuista, Oslon MM-hiihdoista, Aikun mitalimahdollisuuksista, niin ja Gaddafin hourupäisyydestä tietenkin, muistakin vallanmiehistä ja niiden toikkaroinneista, Ike Kanervasta, Keskisestä, tiedä vaikka mausteeksi Tuksustakin...


Näyttämöllä paljastetaan enemmän, ihan tuossa lähellä, silmien alla: kuten sanottu rehtori-Rankun, Vyötiäisen, pikkupaheiden lisäksi Hekuli-papin hurjimmat himot. Kirkkoherrahan vasta koko ryökälr on - varsinainen Munamies!


Viimeinen sikari poltettiin perjantai-iltana, eilen, viimeisen kerran; turha enää näkemättömien huuhailla näkemättömien Joensuun Kaupunginteatteriin, missä Lassi Uimonen, Riitta Piironen, Arto Heikkilä ja Minna Maaria Virtanen vetäisivät rutiiniroolit ammattitaidolla tasan vuoden pyörineessä Bengt Ahlforsin näytelmässä. Riitan muutama repliikin unohdus vain kotoisti näytelmää.


Kannattaa harmitella, jos jäi menemättä ja näkemättä, ja kääntää nokka kohti Mikkeliä, missä Viimeistä sikaria vasta sytytellään Oiva Lohtanderin suupieleen.


"Näytelmän aihepiiri on teatterissa harvoin käsitelty; vanhojen ihmisten erotiikka. Toisekseen näytelmä käsittelee kaikenikäisille tärkeitä asioita: ihmisen valintoja elämänsä suhteen, elämätöntä elämää, miten elämä olisi mennyt toisin, jos olisi valinnut eri tavalla."  Sinikka Tossavainen, ohjaaja




Kuvat Joensuun Kaupunginteatterin kotisivulta http://teatteri.jns.fi/
 
****************************************************************************

Kiskot itää, ituperunat vakoon


18.05.2013 - 13:00 | | Esitykset

potut pottuina

.

 

.

Ennen matkaa on levoton olo. Pitää päästä jonnekin kulkemaan. Käytiin keskustelu Paratiisin ulosmenotien portilla, autossa jo istuen, valmiina jonnekin päin lähtöön, vaimo ja Onni Eläkeläinen:

V  - Tuossois Onnen maa ihanteesi!

OE  - Pölönen?

V  - Pölönenpä, Pölönen. Markku, ja Kiskot itää Kaupunginteatterissa.

OE  - Ilikeiskö tuota kun jo kolmas teatteri neljään päivään?

V  - Ettäkö pelekäät jotta höyrähtäneenä pitävät?

OE  - Painapa kaasua, hanaa!

Karjalaisen Nevalainen oli haukkunut koko revyyn, vaan entinen teatterikriitikko Ritu V oli pitänyt, joten ei se silloin huono voinut olla. Ei kun sinne! kävi pariskunnan tie.

Muistiinpanoja töhersi OE vihkoonsa kun oli takaisin tultu, tuoreeltaan. Ranskalaisin viivoin. Niitä nyt kertaa, näyttelijät pahalainen on käynyt läpi, kun juonta ei oikein tavoittanut, epäolennaisia huomioinut näytelmän aikana:

  • Iso on maha Maasillalla, uskottava. - Painonvartija, väistys! tuikkasi miesten nielijä Tilhi Mähöselle.
  • Anna Ojanen oli Tilhinä napakka, uskottavampi kuin konnarina.
  • Jämsénin jalat olivat sortseissa vitivalkoset ja ruipelot.
  • Lassi Uimosen myhähymy on lämmin; Lassihan oli Pietarissa matkassa mukana.
  • Keräs-Jari oli kerällä tuon tuosta, räppäsi ja rentona ventoili, toisista ei tuohon vääntöön olisi ollut.
  • Luolamies olis antanu tanssivastusta, melekosta twistiä potki automyyjänä Olli-Kalle Heimo.
  • Heikkilää tuurasi Timonen, samanlaisia kuivia käppänöitä kumpikin, ovelailmeisiä.
  • Suvi-Maaria Virta on varmaan syksyn Katri Helena?

Ja vielä nyt kuukauden perästä perunansiemeniä maahan pannessaan palauttelee Onni E teatterirevyytä esille:

- Oli siellä joskus kirjailija Turunenkin matkaajien seassa matkannut, joku siinä, se konnarinainen siitä mainihti ja väheksy: vaan eipä siitä ole juuri Simpauttajan jälkeen ollut miehestä mihinkään. Holopaisen Tuomaksen kajaalistakin virnuili joku ...

 - Sisäpiireissä taisivat puhua Pölösen pöläyttäneen Piirosen koko matkustajaringistä julmasti pois.

- Se lie ollut juoru, ei nuin lupsakka mies semmosia maha tehä ... 

Niin sottuvoi Onni E pottuja istuttaessaan, niitä timoja, kukkimattomia - ennen juhannusta syötäviä.

********************************************************************************

Jäbädäbäduu!


19.04.2013 - 13:00 | | ei kategorioita

Luolamies

.


Olli-Kalle Heimo - valokuva Stefan de Batselier

.

Mies käyttää päivässä 2000 sanaa ja nainen 7000. Miehen koko sanamäärä valuu ja tulee käytetyksi töissä päiväsaikana. Siinä sitä onkin sitten olemista ja ihmettelemistä illalla kotiin tultua kun sanat ovat loppu ja vaimolla niitä piisaisi vaikka kuin pal'. Siispä ne y k s i t y i s k o h d a t  jäävät kertomatta, ne joita vaimo kaipaa.

Mies on saalistaja, nainen keräilijä ikiajoista asti. Shoppailu on selitetty.

Mies puolustaa reviiriä, saalistaa ruuan perheelleen, keskittyy kohteeseen, ei jouda vilkuilemaan sivuille kun elävä saalis on kiikarissa. Nainen keräilee, katselee sinne, katselee tuonne, tänne, joka puolelle, kerää risut kasaan, marjat purkkiin. Tekee monta asiaa kerralla, mies osaa kerralla vain yhden, mutta tekee sen sitten sitäkin keskittyneemmin. Vessaan eristäytymishalu on selvitetty.

Kymmeniä muita naisen ja miehen välisiä eroja selvittää puolitoistatuntisen monologin aikana Luolamies, uros jonka elämäntarkoitus ei ole epäselvä: voima peliin ja perhe pelastuu.

Joensuun kaupunginteatteri on saapunut kylään, tuonut näytelmän originaalille paikalle: täältä näitä luolamiehiä, voimanpattimiehiä kyllä yhä löytyy. Voima se on joka jyllää pelloilla ja pientareilla - ja aina valtuustosaleissa asti; katsos: kellä voima, sillä valta!

Näyttelijä Olli-Kalle Heimo on esittänyt menestysmonologiaan syksystä 2011. On miehellä pintaa mistä esittää, asia tulee syvältä, välillä tuntuu kuin tulisi juuri niin syvältä eli sieltä mistä mies sanoo miehen olevan tai joskus ainakin miehen asioiden tulevan.

Ei käsiohjelmia, ei sen kummempia selityksiä, ei mitään tietoa mistä nyt on kysymys, kun aloitetaan. Olli-Kalle istuu jo vartin ennen esitystä näyttämöllä, mitään virkkelemättä, me Nuutisen kanssa, me miehet, rupattelemme urotöistämme 

maratoneista, astuu sitten tasalta rampin eteen satasivuinen skripti käsissään, kätkee sen sohvalle tyynyn alle ja sanoo vilkaisevansa sitä jos kuiskaajaa tarvittaisiin. Tapututtaa itsensä heti alkajaisiksi esiin ja perustelee että ainakin aplodit on saatu jos lopussa ei kiitos seisoisikaan. Ottaa yleisön käsivarrelleen.

Ja sitten aloittaa. Kahvipaussi välissä. Ja on loppuhuipentuman vuoro. 1h 45 min yksin näyttämöllä, kova esitys, intensiivinen paria herpaantumishetkeä, katselijan, lukuunottamatta. Raikaavat ne aplodit lopussakin, turhaan näyttelijä oli ollut huolissaan palkkiostaan.

SS

Oli jännä kun ei pitkään aikaan tiennyt, brosyyrin puutteen vuoksi, että omastako Heimon perheestään Olli-Kalle kertoo, omasta Kaisastaan ja itsestään vai kenen. Niin hyvin paneutui asiaan että aidolta tuntui. Vähitellen tosin selvisi että länteen päin kallistuu - mies tosin tuntui koko ajan suomalaiselta, paitsi että olihan sillä enemmän kuin kaksituhatta sanaa, oli oikein sanojen vuo, naiset olivat kyllä enemmän amerikkalaisia, vähän höpäköita, ja niin tavaroiden perään, niin tavaroiden perään - kun mies vain yhden tavaran. 


LUOLAMIES Olli-Kalle Heimo
KÄSIKIRJOITUS Rob BeckerSUOMENNOS Ville Virtanen
OHJAUS Ville Virtanen, vierailija
LAVASTUS JA PUVUSTUS työryhmä
TARPEISTO Tuija Lehtinen ja Anssi Pennanen
TAULUT Sirja Heiskari

*******************************************************************************
 
 

Pakkohuutokauppa


08.03.2013 - 13:00 | | esitykset

eli Kirsikkapuisto

.

.

RANJEVSKAJA LJUBOV ANDREJEVNA leskirouva, tilanomistaja MINNA MAARIA VIRTANEN - ANJA leskirouvan tytär MIRKA MYLLÄRI - VARJA leskirouvan ottotytär ANNA OJANNE - CHARLOTTA IVANOVNA kotiopettajatar RIITTA PIIRONEN - DUNJASHA sisäkkö SUVI-MAARIA VIRTA ...

Kauppalehdessä on parempi puhua asioiden oikeilla nimillä kuin kaunistella. Venäläissisarukset, sisko ja veli, ovat ajautuneet taloudelliseen ahdinkoon, raha-asiat ovat rempallaan ja sukutila on julkista riistaa. Pakkohuutokaupassa tila puistoineen jää tutulle kauppiaalle. Koittaa poislähdön aika.

Siinä koko kertomus ja juoni.

Niin vielä: väsynyt vanha uskollinen lakeija jätetään ja unohdetaan paikalle yksin, kuolemankalvas mies heittäytyy puutarhan aitaa vasten ja huokaa että elämä meni ja elämättä jäi.

Kitkeriä kirsikoita puistossa entisille omistajille, uudelle mitä makeimpia!

Kyseessä on siis Tsehovin Kirsikkapuisto, Tsehovin Pakkohuutokauppa kuulostaisi kornilta, vaikka kauppalehteläisiä realistinen pläjäys enemmän houkuttelisikin kuin jokin taiteellinen kaunomarja.

Joensuun kaupunginteatteri torstai klo 12.00.

Keskellä arkipäivää!

13 aikuista ihmistä näyttelee puolisalilliselle.

On hiihtoloma, silti lomalaisia ei näy katsomossa, vain vanhoja ikätovereita.

Naisten päivän, venäläisille ylen tärkeän, aaton kunniaksi sisään pääsee kaksi yhden hinnalla + narikka.

Me työnveteraanit olemme työmme tehneet, tehkööt nyt muut, me eläydymme Venäjälle sadan vuoden taa.

Lopuksi toteamme taas kerran: mihinkäpä se ihminen ihmisluontoineen muuttuu.

Että osasi tuhlaajanainen Minna Maaria Virtanen osaansa paneutua, ei tätä Volanenkaan parempaan ole pystynyt! Ja entä velipoika Markku Maasilta - kyllä näyttämölle tulee aina Jotain kun Maasilta sinne römähtää. Petteri Rantatalo, se pahuksen kauppias joka lunastaa sukutilan itselleen, vaikkei tolvana uskalla kosaista talon ottotyttöä vaikka molemmat toisiinsa ihastuneita - olisi tilakin jäänyt suvulle edelleen; no ehkä juuri siksi ei halunnut tohtia. Mainio, mainio. Lassi Uimosen köllykästä puhumattakaan. Maanmainioita kaikki. Ja pelin puhdistaa Arto Heikkilä, siitä ei elämässä hortoileva lakeija parane, mistä myös maskeeraajalle kiitos! Ihan hävettää kehua, mutta kun aihetta on: ammatissaan vuosi vuodelta yhä parempia ja kouliintuneempia koko sakki.

Mitäs jos oikeassa pakkohuutokaupassa näin kehuisi osallistujia, silloin siinä mukana olisi keljuilua, nyt ei tippaakaan.

Tosin väliajalla muuan katselija tuntui sanovan: - Omituinen tulkinta kun vertaa edelliseen.

Siis siihen kolmenkymmenen vuoden takaiseen, johon Väisäsen Ritva, Karjalaisen kulttuurikriitikko puolestaan ei ollut ollut mielistynyt, vaan oli kirjoittanut: 'ei ollut vuoden tapaus, vaan ei fiaskokaan'.

Monet ovat mielet, niin on hyvä.

Kirsikkapuisto on myyty ja suljettu, enää sinne ei pääse, eilen oli viimeinen mahdollisuus, viimeinen esitys Joensuussa.

... GAJEV LEONID ANDREJEVITSH leskirouvan veli  MARKU MAASILTA - LOPAHIN JERMOLAI ALEKSEJEVITSH kauppias  PETTERI RANTATALO - TROFIMOV PJOTR SERGEJEVITSH ylioppilas LARI KERÄNEN - SIMEONIV-PISHTSHIK BORISH BORISOVITSH tilanomistaja LASSI UIMONEN - JEPIHODOV DEMION PANTELEJEVITSH konttoristi JARMO JÄMSÉN - FIRS lakeija ARTO HEIKKILÄ - JASHA nuori lakeija TUUKKA JUKOLA - mies sivussa SEPPO TIMONEN 


Valokuva Stefan de Batselier - Ranevskaja leskirouva,  Minna Maaria Virtanen

******************************************************************************

Poutiaisen Iekku tipalla


25.04.2012 - 13:00 | |esitykset

armotonta peliä


Eino, Laina ja Lainan isä eli Timo Ruuskanen, Anna Ojanne ja Olli-Kalle Heimo puumopetia ihhailemassa.

.

Leppävirralta näkyy PoutiaisEino olevan kotoisin niin kuin Anu Vehviläinenkin. Ei siis hyvältä kuulosta! Eikös Kuikka Koponenkin loppuin lopuksi sieltä?

Aina luullu että Eino on kantakiihtelysvaaralaisia. Mitä vielä! Mutta paljon muutakin väärää uskomusta lie Einosta ihmisillä. Joskus tuli luettua elämäkertakin, Melkoisen kovaa leikkiä, vaan varsin vähän on muistiin jääny; semmoinen joutavanpäiväsyys jäi eli kun Iekku hakkas ukolle talaveks kessuja pölökyn päällä niin pissiä lirrautti maustetta jauheeseen.

Mutta männä lauantaina ainakin selvisi yksi olennaisempi asia: Eino se oli umpiraitis mies - on mahtanu 60--70-luvun politiikassa olla Johanneksen kanssa yks niitä harvoja tipattomia kansanetustajia.

Älä jätä Einoa tipalle! Niinhän putoamisen jälkeinen vaalilause sittemmin kuului, monimielisenä.

Kolme omaa kontaktia taikka havaintoa Poutiaiseen oli silloin 70-luvulla jolloin Eino roknooseineen oli millon pinnalla ja millon pinnan alla: kolehtia keräsi Kivisalmen lavalla Vennamon puheen jälkeen ukko-Veikolle ja puolueelle; korkeakoululehtori Kaikkosen (kok) kanssa munasillaan kävivät keskustelua Joensuun uimahallin saunanlauteilla; aina kaupunkiin mennessään kiepsautti skootan kyytiä tarjoamaan Kiihtelysvaaran Suojapirtin pysäkin kautta.

Havinaa havinaa noissa muistonpaloissa oli jo silloin! Oli selvästi karismaa jos huvittavaakin pienessä pyöreässä vantterassa hörökorvassa. Poikkeusyksilö niinkin monenlaisten persoonien seassa.

Näyttämölle on Eino nostettu Joensuussa. Ihan kelvollisesti. Ihan Poutiaisen tuntuisena, muttei näköisenä eikä kuulosena miehenä. Ja siinäpä teatterin mahti onkin: ei tarvitsekaan ulkonaisesti matkia elämää, kun sisäinen palo löytyy. Se nyt on yksi ja sama miltä Iekku näyttää, vaan sen on oltava paikallaan mitä näyttää ja tuntuuko tutulta. Katsojalle jää liikkumatilaa ja palikoiden asettamisen paikka.

Veikko Vennamo, Lasse Uimonen, oli näköisensä ja tapaisensa, Perhanan Sulo, Seppo Timonen, ihan mahoton väkkärä, mutta takuulla mieliinjäävä, Sirkka Vennamo, Minna Maaria Virtanen, just semmonen kokotti kun mikä kuva on annettu julki, Pekka Vennamo, Mikkomarkus Ahtiainen, koko juilake ja Poutiaisen pariskunta, Timo Ruuskanen ja Anna Ojanne vähemmän näkösijään, mutta perile män sanoma. Helekatti!

"EE-II-NOO!! EE-II-NOO!! EE-II..." sävelet kylymänviileästi korvissa kaikuvat vielä keskiviikkonakin tässä pihamaata raaputtaissa ja rantteella halakoja hakatessa, kuusaitaa harventaessa.  

Poutiaisen näköinen mies mopoilee Joensuun kaupunginteatterissa. Ei hassumpi, kun Pohjois-Karjala -lehden entinen päätoimittaja Tahvanainenkin on jo kahdesti käynyt esityksen katsomassa!

Mänkeehän kahtomaan deetöntä miestä!

http://www.yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/eino_poutiainen_-_vaiennut_viulu_12811.html#media=12814

*****************************************************************************

Viisauden munan ulos kakistaminen


25.03.2012 - 10:23 | | esitykset

liikaviisas ja liikatuhma lienevät lipo sama asia

.

 Arto Heikkilä

 Joensuun kaupinginteatteri               

 

.

Olipa melekonen pölläys - kakstuntinen hulluin kelekassa! Tai liikaviisaihen.

Ihmisillä näet kasvaa muna päässä, viisauden muna. Se on kuin liikavarvas. Pois se pitäisi saada aivoja hankaamasta, sitten olisi kaikki OK. Sillä se muna on maallisen viisauden muna, ja se on pahasta, perkeleestä. Se on uskon haitta. Vaan sitä ei saa pois, koska se on siellä pään sisässä, luiden, nahkojen alla - milläs sen sieltä pois nirhaset!

Ainoastaan saarnamies Sakari KolistajaJarmo Jämsén, onnistuu lopulta kakistamaan sen ulos: sinkkisankolla istuu ja kakistaa kuin kakistaakin sen lopulta pöntönpohjille - perunoiden sekaan.

Olipahan taas esitys näiltä taitavilta, ks.eilinen blogipottujuttu!

"Hiljaa hyvä tulee ... hiljaa hyvä tulee ...", sanoa rallattelee kieli pitkällä yksi näistä hulluista rinkiä kiertäen, ollaan jonossa menossa taivaaniloihin. Arto Heikkilä siinä täyshulluna täydennyksenä marssii, hulluinhuoneen johtajaksi ylennetyn Sakari Kolistajan yksi taivaaseen marssijoista. Välillä Arto on näytelmän lautamies, välillä vallesmanni Kaksinainen, jolla Sakarin mukaan ei vähintäkään päässä pidettävää ole - ja se jos mikä on suuri kunnia; sitä taas ei vallesmanni tajua vaan loukkaantuu Kolistajan moisista kehuista. Niin ottaa nokkiinsa myös mahtavahabituksinen pastori Pöndinen, Markku Maasilta, kun suoran kehun käsittää väärin eli k e l j u i luksi; mites se sen jokapäiväinen termi nykyisin kuuluu se jota Maiju Lassilan aikana ei vielä kai käytetty...

Olipa oli vieraileva ohjaaja Juha Hurme saanut liikettä niveliin, toden teolla. Turkan oppilaan jäljet näkyvillä sanoissa, teoissa ja liikkeissä! Varsinkin liikkeissä. Noin vetreänä en Heikkilää ole ikinä tavannut, siinä ohimennen puraisee kollikissalta kikkelitkin irti ja karvoja syljeksien yrittää palata vallesmannin virkaansa arvokkaasti hoitamaan. Entä Maasilta! - siinä papin maha hytkyy, jalka zorbasta tanssii ja henki rahisee kun melkein naimisiin onnistuu talon 'lesken', Kolistajan unohtaman avioemännän, kanssa liittymään. Sakari Kolistaja ruipelolla ei liikkeissä vaikeuksia ole, munan kiklaaminen lienee tiukimmille ottava.

Mahtava oli meininki meneillään! Ihan hullua porukkaa.

Ja se mikä aina puree: pieni näyttämö. Intiimi. Aivan kuin meidän olohuoneen matolla siinä koko temmeltävä ihana lauma! Ei niinkään hillitysti, mutta hallitusti.

Ja Hurmeen kuluttamattoman elintavan tietäen, ei kulisseihinkaan oltu tuhlattu: tuolit, pari peltiämpäriä ja muutama kulunut räsymatto lattialla - jopa huonommat matot kuin meillä.

Että oli viihdyttäväkin kaksituntinen keskellä päivää yläkerran pimiössä!

Päivän selvästi mallaavat eduskuntaa tai hallitusta tai miksei noita  tollontutkalaisiakin siellä yläkerran hämärissä.

Ei älkää luulkokaan ettäkö naiset unohdettaisiin: nehän olivat samanlaisia, eivät mitään kantavia voimia, vastuunkantajia, vaan yhtä höperöitä ellei vielä höperömpiä  - kuin pastori, vallesmanni, saarnaaja, lautamies, muonamies, esimies, kauppias -potilaina, kansanedustajina, porsaina, aviovaimoina jne. Pois se meistä että nainen enemmän vastuunkantaja - mitä vielä!

Heti kun silmä välttää ollaan uudelleen naimisiin menossa niin kuin Kolistajan jättämä 'leski' Anna-Liisa, Suvi-Maaria Virta - mikä antautuminen, mikä heittäytyminen, mikä ilmekokoelma!

Virtaa katsellessa ja kuunnellessa uskoisi Suvi-Maarian enemmän olevan Anna-Liisa, Maija Punnittu, rouva Kaksinainen, Haivenisen leski Tiina kuin Suvi-Maaria Virta. Kielii onnistumisesta ja taidosta.

 

Eikä vieraileva näyttelijä Maria Hannonen jäänyt Virtaa pahemmaksi, hulluuden virran viemänä kaikkien näyttelijöiden paneutumisena asiaan, khöm! asiaan, Maria löysi sijansa Amaliana, Eulaliinana, Kaisa-Liinana ja laitosmies Hippiäisenä. Vilkasliikkeinen oli, välillä näytti että nopeutettua mykkä-äänifilmiä katsellaan.

 

Koirakissa Pudde, Veera Ylöstalo, kiehnäsi niin että kotona olisin viivana mennyt korvan takaa ja mahan alta raaputtamaan niin kuin ikiomaa kotikissaa Lempi Makkostakin, hyvää mieltä väristen.

Kumma jos ei kansalle kelpaa, tämä sortin sakki.

 

Valokuvat: Stefan de Batselier
 


***************************************************************************
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti