Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä

torstai 1. huhtikuuta 2010

Huhtikuun 2010 Kauppalehti-blogit

Mejjän mökki myytävänä


2
6
.
.
Kaiken pahan alku ja loppu kaupan:
Jotennii tutun tuntuinen kompleksi. 

Pitkän työpäivän päätteeksi itsensäpaljastus

.
2
7
+
.
Tuo yksi muuan tuttu tuossa taas kummailee, lueskelee lehteä opetustyöläinen - ja on umpiväsynyt. Umpiväsyneenä melkein kaikki naurattaa. Päivä on ollut pitkä ja rasittava. Mietiskelee miten nuorena ei tuntunut missään ja miten nyt vanhempana tuntuu jos jossain.
Kääntelee päivän Hesaria illansuussa ja on nukahtaa tuon tuostakin, kunnes valpastuu:

Itsensäpaljastaja vainoaa senioreita Oulussa

Nuori mies vainoaa ikäihmisiä hautausmaalla. No silleen! - Jännitteet ja objektit kohillaan, tirskahtaa lukijamme.
77-vuotiaan rouvan seuraan lyöttäytyi nuorukainen ja paljasti hänelle sukuelimensä. Nainen pakeni... Tuo tuossa syväajattelee itsensä noiksi: ensin tuoksi mieheksi; miehenä ollessaan ei löydäkään mitä näyttää, naisena ollessaan ripustaa käsilaukkunsa miehen 'naulaan'. Naurahtaa ja paheksuu pilailuaan ja miestä: - Kaikellaisia!
Hakee vierasta sanaa ja jankkaa: - Hipi hipiti ekshipi exhibi... Sitten napsahtaa kielen päälle: - EXHIBITIONISTI.
Siihen kuukahtaa, nukahtaa kaikkensa antaneena ruttuisen lehden peittoon, tuo muuan.
"... kellossa vieterin kierretty veto ja ihmisen päässä opin talletettu tieto, niin kello käy ja mies kelpaa, viisari kulkee ja elämänpaperi on linjeerattu sekä longituudiin että latituudiin!"
http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif      kopasepa!    http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif

Kohtalon kukkia sotiemme veteraaneille

.
2
8
.

Kohtalonköynnös ojennettakoon veteraaneille tänään. Olkaa hyvä!
Harvinainen väli Suomen historiassa: me muutama sukupolvi olemme saaneet varttua maassa sotia vailla. Onnellisen sukupolven edustajan kiitos kaikille sotiemme veteraaneille:

Harvinaista kukintaa monen yrityksen, köynnöksen kuivattamisen, tahallisen välttämättömän kuolettamisen jälkeen, kukkaan puhkeamisen kauneus ja ilo valtaavat mielen ja sydämen.
Onnistuihan se! Siis kukkaset myös kasvattajalle:

Eletään kuin viimeistä päivää

.
3
0
+
VIIMEINEN SAVOTTA   XVI
Huhtikuun neljäntenä sunnuntaina  (+5C kuivankylmä aurinkoinen, aamulumet haihtuneet, tielle tilsaantuneet)
  • Laatuarviointikysely koteihin: koulusta, opetuksesta - Helsingistä uloslähetetty, 'Mitä pitäisi muuttaa?' Onpa ajankohtaista! Ja helppo vastata: koko koulu muuttaa.
  • Kaksi joutsenta Kiimalammen jäällä, tai toinen oikeastaan sulan veden puolella.
  • Virolaisia muuttanut tien taakse; niille pitää pahasuisimpien käydä välkällä irvistelemässä, nälvimässä ja haukkua napostelemassa tuntemattomia - jotta ope sitten haukkua napostelee irvailijat rasisteiksi.
  • Männikön rinne on normaalisti sinivuokkojen peittämä tähän aikaan - nyt ei.
  • Äitienpäiväjuhlan koristelusta vastaava tyttötrio käy opettajainhuoneessa näyttämässä koristussuunnitelmiaan; eivät hyväksy dekoratsuuniehdotustamme: yhdelle seinälle moppeja, luuttuja, harjoja, rättejä, kahveleita, koussikoita, patoja ja kattiloita.
  • Hallitus on käyttänyt lautakunnasta otto-oikeutta, miettii kannattaisiko sittenkin laskea pari opettajaa eläkkeelle, että koulupuolellekin säästöjä syntyisi; muutenhan 70 oppilaan koulun lakkautus olisi turha, tarpeeton ja väärä.
  • "Heräsin ja painuin aamujöötille", lukee Mokki päiväkirjastaan, ja kun ope ei ole varma jöötistä, välttyy Mokki rastilta.
  • Tosi arkoja ovat monet valtuutetut vastailemaan maileihin tai blogeihin: vaikenevat; koen sen samana jos nokakkain kohdatessamme toinen ei 'hyvään päivään!"  vastaisi edes nyökkäyksellä. Toisaalta ymmärtää: tästä jää ikuinen jälki.
  • Kaikki oppilaat haluavat tehdä nyt vapaaehtoisesti ja innokkaasti omaa lehteä ryhmissään, koska kaikki haluavat omansa esille blogissa arvosteltuna. luokkalehti-on-ilmestynyt
  • Martat kyselevät oppilasmäärää, aikovat paistaa piirakoita vappu-ulkobileisiimme torstaiksi.
  • Talkkari värkkäilee jo ruohonleikkurin huoltohommissa, talviterästä kesäterään: että kesää kohti tässä mennään eikä meinata. "Kukahan nääkin hommat ensi vuonna tehnee?" huokailemme luopumisen merkkiä ilmassa.
  • Huraa! Meille löytyy virka ensi vuodeksikin: Kollega, tuo vanha varis, saa selkeämmän viran eli kontolleen ekaluokan puolikkaan, meikä jonkin vilttiketjupaikan. Aamulla onnittelen ja ehdotan: - Eiköhän lähetä repunostoon Tokmannille, ostetaan samalla punainen penaali ja tuoksu kumi. Minkä tuoksun haluaisit? - Vatun! innostuu ehdotuksesta tuo varisvanha. Siinä ovat muurarimestarit pudonneina telineeltä - onneksi ei pahemmin käynyt: vähän selkään, vähän sydämeen. 
  • Mutta ei surra: meillähän on elämää koululla! Eletään kuin viimeistä päivää, muttei kuitenkaan kuin siat vatukossa: maaninen vaihe menossa - ennen masista?
"- Ja entäpä tämä meidän Koppiaismäki? Minkälaisen hatun päivä tänään valkeni? kysyy johtajatar.
-Pykälämäellä ... ! Nyt on mustan hatun päivä, sanoo huonekaverini.
Johtajatar laittaa pöydälle kolme kuppiparia, joihin kaatelee kahvia. Koppiaismäki nostaa hatut päähänsä, työntää sitten yhteen puristetut huulensa pitkälle ja haukkauttaa pyykkipojan niitä puristamaan. Minun Vanha Aatamini nousee kun katselen tätä peliä ja minulta karkaa isommasti kuin tarkoitankaan: - Kaikkia perkeleitä ...!"  Päätalo, 1966: Viimeinen savotta

Sofi Oksasen Puhdistus - selkäsauna työviikon päätteeksi

.
3
0
+
.
Tänään on kylpypäivä (ei vaan saunapäivä - kylpypäivä kuulostaa liian urbaanilta).
Eilen vielä ajattelin, että saunan voi jättää väliin (en oikeasti vaan leikilläni).
Puhdistuksen jälkeen ei heti tarvitsisi toista (ikään kuin se mitään saiputta olisi).
Piti matkustaa ihan sitä tehden kaupunkiin (sekö muka nyt niin vastenmielistä pitkästä aikaa olisi ollut).

Näytelmän alussa naisen päätä survottiin, sotilaat, kovakouraisesti läikkyvään vesisankkoon (joka sittemmin osoittautui sotilaiden ulostusämpäriksi).
Nuorta naista, Zaraa, hyväksikäytettiin rajusti (kuten kaikkia naisia valtaapitävät saapastelijat nyt aina ja iankaikkisesti, katsokaas poliitikkojen sekä liikemiesten uuspäivitettyjä nuorikkoja).

Uusi yhteiskunnallinen vapaus ei osoittaudu vanhaa vapaudettomuutta kaksisemmaksi, samaa epäinhimillisyyttä kaikki ("sama myrky kaikk'", niinhän se tokaisi baarimikko Tallinkilla esitellessän laivaviinoja).
Viron myrkytti ensin Neuvostoliitto, nyt nämä kyltymättömät bisnestäjät (pääasia että vähintään puolikansaa kärsii).

Vaan siinäpähän näyttämöllä savun seassa lopulta kellottavat palkkansa saaneina tasapäisinä raatoina, kaikki läsnäolleet iljetykset: sotilaat, politrukit kuin liikemiehet toinen toisensa tappamina, kuolleina sieluina (Gogol Gogol!).

On Sofi Oksanen tasot löytänyt, inhorealismin, naturalismin eteemme heittänyt, brutaalin totuuden paljastanut (mahtaa Sofilla olla vielä pitkä ikävä tässä elämässä - ei ilon pilkahdustakaan näkyvissä).
Näytelmä on kuin peli, jota keskenkasvuiset kotikoneillaan näyttöruudulla päivätpitkät pelaavat ja rämpläävät: seikkaile, ja lopuksi tapa kaikki ("Lopuksi ammuin 57 ihmistä." - ote oppilaan päiväkirjasta)!

Oksasen Puhdistuksessa on lätkä K15. Pitäisi olla P60 = pakollinen kaikille alle kuuskymppisille aina kapaloikäisiin saakka: josko järkyttyisivät niin ettei enää kukaan tuommoista tekisi (ummistan silmäni, meidänikäisten ei enää tarvitse moista tuijottaa: voimaa meillä vielä hitunen on muttei enää noin pahaan - me olemme vaarattomia).

Siis sittenkin: ulkosauna lämpiämään jotta puhdistuisi Puhdistuksen puistatukselta (valitsin väärin: enää en menisi raskaan työviikon jälkeen selkäsaunaan, ilottomaan teatteriin - mieluummin vaikka Matti ja Teppo).

"Pärisköön paskoja tyhmemmille"

.
3
0
+
?
.
Illalla lopetin Alastalon salissa kohtaan, missä isäntä Mattsson puhelee variksesta, joka ei "istumasijaa saa tunkemallakaan latvoissa Lahdenperän puolella aitaa ja variksen pursto puskemallakaan persettä sopimaan mäntyvillojen havuhuppiin!".
Joka kerran on suuri yllätys kun yhdenäkin lätkähtää ruma sana kaikkinaisten kauniiden sanojen seasta lukijan otsaan: perse. Perse. Niin kuin lumisateessa lumihiutaleiden leikkiä katsellessa kiteiden seasta hulahtaisi ripulipaska. Ensin se pysäyttää, sitten jysäyttää ja lopuksi hymyilyttää.
Kynä kädessä luen Kilpeä - niin sitä on luettava. Koko ajan joka sivulle on pakko vetää useita viivoja sanojen alle, raameja lauseiden ympärille. Yhä aina vaan Volter löytää tuoreen sanan, vereksen ilmaisun joka elähdyttää ja säväyttää.
Tätä iloa on jäljellä enää vaivaiset 150 sivua ja sitten tyhjyys, vähän niin kuin  ulkomaan reissun jälkeen kotikylän raitilla. Lukemisen tahti hidastuu ja hidastuu, sivujen huvetessa pelkää kaiken loppuvan. Nyt on käynyt niinkin että kesken virkkeen vedän pystyviivan ja lopetan; enää puuttuu että kesken sanan lopettaisin päivän Kilven!
Plaraan luettua, luen viivattua - ehkä tässä viehättää myös murteemme erilaisuus, kalskahtaa kaukaisuus, asuinseutumme vastakkaisuus. Rumien sanojen, hävyttömyyksien määrä on minimaalinen; karjalaisen rahvaan H. Turunen olisi ennättänyt vosuta sen sata hävyttömyyttä siinä missä länsisuomalainen Kilpi yhden.
Tänään kokoan suurinpiirtein kaikki Alastalon salin rumahkot samaan kekoon ja poltan ne lopuksi roviolla.
  • "Pärisköön paskoja tyhmemmille"
  • "mitä saatanaa on hauruilla tekemistä siellä, missä mies haukea pyytää"
  • "nypin ja tiedän, onko paskaa käsissä vai hamppua"
  • "Perse edellä oli Eenokki siinäkin asiassa"
  • "sen piti olla paskanen vierestänsä"
  • "joko sinä virkasi paskannat"
  • "perseen hievahtamatta edes tuuman vertaa irti tuolilaudasta"
  • "Voi helvettiä, kuinka minä häpeän"
  • "niin kuin olisi piru perseen takana nykäsemässä"
  • "mies, hosuu turhia ja potkii tyhjää niinkuin tuulennussija ilmaa niitunojan yläpuolella"
  • "paskoja prätisit ja turhaa tohisit"
  • "Saatana! pääsi Alastalolta"
  • "semmone kasa kon kirpun paskamurunen"
  • "Parkista puhelen, parkinpaskasta!"
  • "Säkki jäi isännäksi paikalle ja säkin perse istumaan isosena kedolla"
  • "siimalta toppiin, kun minä käsken, joka klippu kuin pieru kirkonpenkkiin sihdiltänsä ämmän hameista!" 
  

Kanervan "Tuksu"

3
1
?
.
.
"HV ja SOS
Pakko pukata toinen tänään. Aloita 29min
Tään takia näppäili I.Kanerva itsensä ulkoministeriöstä!!!
- Kannattiko?minä vaan kysyn.
L"
TOISEN KERRAN!
Nou comments.

Samarantsi on kuollut

.
3
1
+
?
.
"HV
Ihan säikähdin otsikkoa eilen: Samarantsi on kuollut
Olin aivan satavarma että se vanha mies, urheilun paavi, oli kuollut ka kuopattu jo viime vuosisadalla!
Vaan parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tuus L"
Niin muuten minäkin. Olin siinä uskossa.
Rauha Juan Antonin sielulle, tälle Kansainvälisen olympiakomitean pitkäaikaiselle puheenjohtajalle.
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/f/ff/Juan_Antonio_Samaranch_DF-ST-01-00128.JPEG.jpg/180px-Juan_Antonio_Samaranch_DF-ST-01-00128.JPEG.jpg Wp  17.7.1920 - 21.4.2010

Luokkalehti on ilmestynyt

.
3
2
+
?

Ei noiden kommareiden vaan meidän luokan KAIT-lehti. Kolmenelosen tytöt ovat ahkeroineet - uunituore lämpimäinen ilmestyi tänään. Viimeisellä sivulla tytöt varoittavat poikia isoin tikkukirjaimin palautteesta:
ÄLKÄÄ LOUKATKO SUULLISESTI!
Kiinalaisesta horoskoopista
Voit heti alussa laskea, mikä eläin olet syntymävuoden mukaan: 2010 TIIKERI, 2009 HÄRKÄ, 2008 ROTTA, 2007 SIKA, 2006 KOIRA, 2005 KUKKO, 2004 APINA, 2003 VUOHI, 2002 HEVONEN, 2001 KÄÄRME, 2000 LOHIKÄÄRME, 1999 JÄNIS, 1998 TIIKERI ja siitä alkaa uusi kierto: härkä, rotta jne.
TV-arvostelussa Salatut elämät
"Salkkarit on nykyään tosi väkivaltainen sarja. Syy on varmaan se että miksi siinä kuolee joitain tyyppejä, niin varmaan niitä halutaan sarjasta pois."
Kilpailuja
  • Vie kärpänen kotiin kynällä! (omaksi huviksi)
  • Voiko sammakko olla vaaleanpunainen? (Palauta, voit voittaa yllätyksen.)
Anakondat
Tietoisku jopa kymmenmetrisistä käärmeistä. 3 metriä on normaalimitta. Reportaasi jatkuu aukeaman yli. Opettajakin oppii lukiessaan uutta: painoa voi olla jopa 400 kg ja anakonda voi niellä jopa jaguaarin. (Sinne varmaan uppoaisi open Jupiter-pyöräkin?)
Koiraopas
Kun otat koiran sinulla täytyy olla sille paljon aikaa ... ... Kouluta koira sisäsiistiksi ja älä anna sen purra toisia ihmisiä. Älä myöskään hemmottele sitä pilalle. Jos koira kerjää älä anna sille sitä mitä se kerjää. Tai ehkä joskus mutta harvoin.
Piimäjuoman teko-ohje
Laita lasiin piimää, noin täyteen tällä tavalla. (kuva) Sitten laita sekaan esimerkiksi: Hilloa, Banaania Huom. (mautonta jos laittaa banaanin) tai jotain joka tuo makua. Laita ainesta noin 3 teelusikallista, sekoita ainekset lusikalla, sitten vaan nautittavaksi!
Hyviä pelipaikkoja ja virtuaalimaailmoja
  • 1001pelit.com
  • miniclip.com
  • ABCADE.fi
  • habbo
  • aapeli
  • moipal
Hyviä linkkivinkkejä meille aikuisillekin, jotka olemme täysin ulkona pelimaailmasta.
Tuunaa oma teepaita*  yläkuva
Ristikko** alakuva
Siinäpä illanratoksi puuhaa Kauppalehdenkin lukijoille: tulostus paperille, pännä käteen ja - pähkäilemään!
Tytöt ne osaavat, tarjoavat hermolepoa. Mukava Kaita on lukea matikankokeiden korjaamisen lomassa. Hyvä tytöt! Pojat pankaa paremmaksi!
(PS Jos tuntuu vähän sisäpiirijutulta, niin sallittakoon: tämä blogi luetaan aamulla päivänavaukseksi päiväkirjojen ohessa.)

Kulttuurin kuskausta tarakalla

.
3
3
+
?
Pikkuhiljaa päivittäin otan koululta jonkin oman tavaran ja kiedon hämähäkillä Jupiterin tavaratelineelle. Tänään kouluavustaja oli onkinut koulun kirjojen seasta ruskean paksun opuksen, Heinrich Böllin Nainen ryhmäkuvassa, jota en ollut muistanut olevaksikaan. Tuntikirjana olin joskus lukenut; punainen lukumerkki oli pistettynä sivulle 74, josta luin nostalgiaa nostattavasti kohdasta:
"Erhard, joka "äärimmäisen herkkähermoisuutensa vuoksi" (hänen äitinsä) ei ollut suoriutunut niin korkeasta sivistyksen kilparadan esteestä kuin ylioppilastutkinnosta, oli väliaikaisesti kotiutettu sellaisestakin kidutuslaitoksesta kuin työpalvelusta ja pyrki "inhoamaansa" (oma lausuma, M.v.D:n mukaan) kansakoulunopettajan ammattiin valmistumalla aluksi yksityisesti lahjakkuuskokeisiin, mutta joutui odottamatta takaisin kidutuslaitokseen, missä jne."
Saksalaiset virkkeet ovat herkullisia ja riittävän pitkiä (äskeisessä n. puolet) pitkäänkin nautintoon. Nyt Kilven kohta läpikäyneenä huomaan paljon sanomisessa jotain yhtäläisyyttä häneen.
Unter den Linden pölähti savupilvenä ajatuksiin ja samassa pieni eläinkasvoinen saksanopettajanainen alkoi opettaa meitä neljääkymmentä pojantolvanaa, joilta harvalta taipui lukiossakaan saksa kehuttavasti. Ei kelvannut Irmalle suomennokseksi hirsipuuhuumori Galgenhumorista käännettynä. Pilkunviilauksen ahdasrajaisten ajatusten aikaa se oli. Luova ei ainakaan saanut olla; 'pysykää asiassa!' kuului heti käsky. Ääneen ei juuri noin isossa laumassa puhuttu.
Sittemmin Brandenburger Tor tuli alitettua juosten, Kudamin kuppiloissa istuttua ja aiai sitä virvokekioskia pyörien päällä! Se kitska heilunee vieläkin kun myyjäukko sorautti tyhmään kysymykseen vastauksen: - MinerrRRaalWasserrRRR!
Kummallisia nuo saksalaiset - ja kiehtovia.
Märkä syksyinen lämmin pimenevä Berliini lehmusten lomassa. Unter den Linden.
Siis mitä mitä? Mitäs tässä höpisen.
Kotona kuusiaidan suojassa irrottelen Böllini tarakalta. Piti vain sanomani, että tänään toin taas yhden tavaran koululta kotiin, ettei jäisi kunnan, tuon suuren kummajaisen, omaisuudeksi.

Turha irtiottopyrähdys

3
5
.

VIIMEINEN SAVOTTA  XV
Huhtikuun kolmantena sunnuntaina  (+5C, paljaan maan peitti öinen lumi)
Nyt näyttääkin, yhdenäkin, pahasti siltä että tämä sunnuntaisarja, Viimeinen savotta, on ollut turha ja ennenaikainen: emme puurrakaan kollegan kanssa viimeistä savottaa, vaan urkko jatkuu syksyllä kirkolla. Kunnan johdon kanssa laatimamme suunnitelma meni suhkuksi.
Eipä siinä sitten mitään: paiskitaan töitä jokunen vuosi siellä, ei sinne turhan takia vuodeksi kahdeksi toinna mennä.
Kollegan kanssa, herrasmiehinä, sanouduimme irti opetustyöstämme muutamin reunaehdoin kunnanjohtajan kanssa palaveerattuamme; kunnanjohtaja piti reunaehtoja hyvin kohtuullisina ja hyväksyttävinä. Tarjosimme vaihtoehdon, jotta kunta välttyisi irtisanomisilta ja nuoremmat opettajat saisivat pitää virkansa.
Eroaie kaatui sivistyslautakuntaan.
Joten se siitä. Huoli on nyt siirtynyt nuorempien opettajien harteille; me vanhat konat teimme parhaamme, kuten dopinghiihtäjät aikoinaan. Nyt käärimme hihat sekä lahkeet sauvoja katkaisematta ja aloitamme valmistautumisen uusiin opetushaasteisiin - tiedä vaikka ennättäisimme tutustua uusiin älytauluihinkin, joita muutaman vuoden sisällä kaikki Suomen koulut käyttävät liitutaulun asemasta.
Takatalvi puskee päälle valkoisin vaippapeittein ja kätkee alleen koululaisten havainnoimat kevään ensi merkit, jotka ennättivät viikolla täplittää koulun likirinteen keltaisilla, pienilläpyöreillä kukkasilla: leskenlehdet olivat toiveikkaanuteliaina nousseet  katselemaan kylän menoa ja meininkiä.
Turha irtiottopyrähdys niilläkin.
"Ennen kuin sain tehdyksi ensimmäisen pöllipalstan Pirinniskan savotassa, rötkäytti kovan lumen. Jo sulan maan aikanakin minun oli pakko huntttailla, että oliko se elämän vaihe, josta jo huutolaisaikana olin kuullut vanhojen sanovan, että 'mitäpä miehestä menneestä' nyt minun edessäni."  Päätalo, 1966: Viimeinen savotta

Onni katoaisi jos Renny Harlin tahi Jone Nikula ilmestyisi

.
3
5
+
r
i
s
a
t
Ei voi kahta onnea kerralla halkeamatta kestää. Siksi toista olen vältellyt, silti vaaniskellut, silmällä pitänyt, ettei vain karkaisi. Toisesta sen sijaan olen nauttinut täysin siemauksin ja pohjia myöten.
Nauttisitte tekin, jos vain malttaisitte:
"Siinä nyt oli sana ja karvainen penikka salissa ja neljällä käpälällä, ja Pukkila huomasi itsekin leimauksessa, että nyt oli tullut sanotuksi liika paljon samalla kertaa ja suunkarsina päästänyt veräjästänsä hyppivän kilikaritsan sijasta puskivan pukkivuohen, sarvet pääotsassa ja sorkat kaviovarpaina!"
Niin Volter Kilpeähän se ja siitä ensimmäinen onni.
Toinen onni on, pojan joulusta pöydälle panema, odottamassa vartoomassa vuoroansa. Kurkistetaanpas, maistellaanpas varkain palanen:
"Pietari oli tyytyväinen, vaikka jokin vähän mieltä kaiversi. Miksi tämä soittaminen tuntuu niin vastenmieliseltä, hän miettii. Ennen vanhaan hoidin puhelinkeskustakin, yhdistin puheluita, vaikka Eevalle, joka tilasi puhelun: Karihaara Suojala kaksi soittoa. Eikä se ollut vaikeaa. Niitä on semmoisia ihmisiä, jotka heti sanovat, minäpä soitan, ja soittavat vaikka mihin. Minulla nytkin, vaikka asia on hyvin hoidettu, tuntuu, että pitäisi saada asettua ja levätä, että rupeaisi tuntumaan olo tavalliselta, niin kuin ei mitään."
Eipä paljon kalpene Antti Hyryn Aitta Alastalon salista.
Pysähtyneisyys. Nyt sen keksin! P-y-s-ä-h-t-y-n-e-i-s-y-y-s. Siitä se kumpuaa kumpaisestakin se onni, olemisen ilmainen onni.
Oikein korvissa viheltää jos tähän pitäisi aukaista televisio ja sieltä tulisi vaikkapa Renny Harlinin Kurkunleikkaajan saari. Tai Rennyn itsetietoinen Amerikan naama ilmestyisi milloin mitäkin Genaa käsipuolessa taluttamassa. Saati rottamainen Jone Nikula! Onni katoaisi sen siliän tien.
Silloin viimeistään halkeaisi, eikä olisi olemassa onnen ripettäkään.

Ei eläkkeelle ei ei pojat ei

.
3
5
+
r
i
s
a
t
Tiedote
.
Olisimme siirtyneet vapaaehtoisesti syrjään nuoruuden tieltä kollegan kanssa syksyllä, kun koulu lakkautetaan. Eroanomuksenkin värkkäsimme eläkkeelle siirtymistä varten, ja perille toimitimme.
Vaan toisin kävi: homma jatkuu. No mikäs: seuraamme Vanhasen neuvoja työuran jatkamisesta. Pirteämpänäpähän pysyy. Josko aluksi viisi vuotta...
Katsoivat, lautakunnassa, että on liian tyyristä kunnalle maksaa tyhjästä työvelvoitteetta toiselle kuukauden liksa, josta puolet lomapäiviä, ja toiselle eläkeiän täyttymiseen saakka kolmen, josta kuukauden päivät lomaa.
Oikeinhan se on, ettei yhteisiä varoja tuhlata joutaviin palkitsemisiin. Moraalisesti ratkaisu on mitä mainioin. Ei kymmenien vuosien työ tarkoita sitä että vielä saisi palkkion päälle, kyllä standaari pöydälle saa riittää kuten muillekin kuolevaisille; optiot kuuluvat liike-elämään.
Siispä me kaikki opettajat kampeudumme syksyllä joukkoon tummaan uuteen kouluun - kyllä lapset meitä tarvitsevat. Laskettuja henkilöstösäästöjä tosin ei nyt kunnalle synny, mutta saatiinpahan koulu nurin.

Iltalehteä repostelee hän

3
6
.
.
"HV
Suonet, veli hyvä. Pienet luennan repostelut, kun näyt itsekin noita lehtiä lonaavan miten sattuu.

Kuka nyt Iltalehteä lukisi!

siis otsikoksi ja tässä tämänpäiväisen sisältöanalyysi (tärkeimmät otsikot isollapunaisella ja alleviivaten):

Islannin tulivuorenpurkaus sulki ilmatilan P- ja K-Suomesta

Islannin liikemiehet taas asialla, nyt valloittavat Suomea ilmasta käsin. Eikö näistä Islannin ns. rahamiehistä ikinä päästä eroon?

Helsinki-Vantaa suljetaan illalla

Sulkisivat lopullisesti ja lopettaisivat koko turhanpäiväisen lentotouhun. Nyt sitä kuullaan taas tuutin täydeltä tämmöisestä tyhjänpäiväisestä herraskaisesta liikuntatavasta kuin lentää liihottaminen. Siinä taas terminaalin lattiat kiiltävät kunhan oikein pääsevät käytäviä jynssäämään: hyvä kopistella sitten taas bisnesmiesten ja naisten.

Kaupat kiinni huomenna PAMin lakon takia

Ja tämä: ikään kuin ruokaa joka päivä pitäs kaupasta kotiin hilata. Ei pahaa tekisi jos kansa vähän paastoaisi: sisäfileen tilalle näkkileipää! Sanon Minä.

Veeti alasti levyn kannessa


No johan on uutinen jos joku kaljupää riisuu näkyviin lopunkin ihonsa. Kuka Veeti? Voi herran hyssykät!


Ei kun paranee. Tuon panin ihan linkkinä kun en osannut kirjoittaa itse.

Räikkönen paljasti tavoitteensa Turkissa

Yks tinnittäjä! Millähän elekielellä on kyennyt paljastuksensa ilmoittamaan? Vai oisko paljastanut kuin yllä käsitelty Veeti: housut pois hyvä tulee.

Mitä rinnoillesi on tapahtunut, Kate?


Kysyy lehti. Ja eikun silmät killillään tsiigaamaan: LINKKI

NHL:n tulisimmat tappelut

Ja eikun läiskettä katsomaan: LINKKI

Eikä suuseksi ole seksiä ja missit ovat keittiössä. Woodsin vaimo Elin  suuttuu Tigerilleen ja entinen varapresidenttiehdokas Sarah Palin vaati palveluja kuin rokkitähti.

Ei, ei minua kyrsi vaikka rivien välistä niin luetkin. Päinvastoin: mielenkiintoista ylen mielenkiintoista -   paljon mieluummin minä näitä luen kuin sinun iänikuista Volter Kilpeäsi. 

Näin on lehti luettu. Mutta missä on Vanhanen? Missä Marja?
                                             Tuus Lennart

No kaikenlaisia koiria niitä on kertynyt 'ystäviksi' ajan kanssa. Pissiä lorottaa nyt melkein omille kintuille! Pitäisikö Lennu laittaa imitaattorikouluun, jotta vähän tyylikkäämmin oppisi sanansa asettamaan ja hommansa hoitelemaan. Oppisi samalla hienotunteisuuttakin jos vaikka Puotilan oppiin menisi. Plagiontiahan tuo jo miltei lähenee.

Haa! pääsi suusta

3
7
.
.
Majailtuani kolme vuotta samalla sijalla, iloitsin juuri tapahtuneesta ylösnoususta: minulla on lukijoita 3! Ja sijoitus on kohentunut  tuhansista satojen puolelle*
Melkein koko perhe lukee blogipottuani! 
Eipä silti: en minä siksi näitä väännä, vaan tasan samasta syystä kuin väänsin maratoneja ennen - omaksi iloksi ja kunnon kohennukseksi. New Yorkissakin olin jotain 12745:s - oikaisematta, en hypännyt välillä subwayhin kuten jotkut nopeammat. Maalissa olin suunnattoman onnellinen-happy, ja minä sain palkinnoksi lämpöfolion, johon minut kiedottiin. Voittaja sai mersun ja satojatuhansia dollareita, mutta ei se minulta vähäisimmässäkään määrin vähentänyt onneni määrää.
Vasta myöhemmin tajusin että tilaisuushan oli kapitalismin oppitunti: yhdelle kaikki kama, lopuille pelkkä onnellisuus.
*Nykyinen tilasto ( blogilista.fi/ )
Sijoitus luetuimmat-listalla
402 (noussut sijalta 3985)
Tilaajia
1
Lukijoita viikossa
3
Kuumuus
0.0°

Edellinen: http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/17189/lukijatutkimus-nimenomaan-yksikossa

Viikko Pohjois-Karjalan kimpussa

3
8
.
Noilla urpilaisilla on täällä lähi-idässä oma lehti, joka ilmestyy torstaisin. Ihan harmittaa kun se on puoluelehti, eikä sitä sen takia kukaan lue, vaikka pitäisi jo pelkästään sen mainioiden kommu..hehe..kolumnistiensa sekä maanläheisten juttujensa vuoksi lukea.

Mitäs tästä valtakunnalle hupattelemaan? Siksi muuten vaan ja ihan piruuttani täällä Kauppalehdessä mainitsen, jotta kehäläiset saisivat tietää että Suomessa ilmestyy muitakin lehtiä kuin HS, IS ja IL ja että kyvykkäitä kirjoittajia on muitakin kuin Matti-Esko Hytönen ja muut etelän aatamihedelmät.

Väitän että ette löydä viittäkään pätevämpää päätoimittajakommentoijaa kuin Pekka Kivioja. Se on menoa eikä meininkiä kun hän innostuu sanan ääressä virittelemään Vonkamiehenä kunnon nuotiotulet ja marmatukset turhuuksien turhuuksista!  Tai kun ent. kansanedustaja Erkki Kanerva intoutuu kertomaan taksitolppa/poliisijuttujaan.

Lisbet, kouluja käymätön meijerissä elämäntyönsä raatanut paskatuunia tehnyt eläkeläismummo, ottaa melkoisen revanssin vanhoilla päivillään kun nipistää  näppiensä puristukseen entiset meijerivainolaisensa ja sitten kuitenkin samoilla sormilla hellyttelee mummona elämistään.

Sittenkös tämä Tohmajärven Tuunanen rutistaa kaikki paikallispäälliköt ja poliitikot henkihieveriin suorasukaisella laukomisella kertoen totuuden siitä mitään salaamatta ja siihen mitään lisäämättä.

Ja sitten, sitten sokurina pohjalla Leilalei, Leila M. Luukkainen, täällä Kauppalehden blogikommentoijanakin käväisevä trubaduuriopettaja, joka sivaltaa riimuilla milloin tarvis vaatii, mutta osaa höyhenellä sydäntäkin kutittaa kun aika on ja juhla ehtii: ”En muista, älysinkö ajatella silloin, kun lapset olivat pieniä, että iso läjä lautasia tarkoittaa sitä, että on iso joukko, jota saa rakastaa. Nyt älyän.”

Viime torstain lehti kertoi sivun verran veneentekijästä ja aukeaman edestä veljeksistä, jotka yli 70-vuotiaina Juuan Vuokossa elelevät porukassa maatilalla innovatiivista, uutta tarpeetonta tavaraa karttavaa elämää: - Tämä meidän elämä on ollut tällaista soveltamista alusta loppuun.

Vihdoin tullaan itse asiaan eli siihen miksi tämäinen blogipottu tänään näin täytettiin - jollakin syrjämaakunnan lehdellä ikään kuin esplanadilaisia homma millään tavalla sivuaisi saati kiinnostaisi: Viikko Pohjois-Karjala -lehdessä ilmestyy kirjallisuuspalsta, Divari-special, missä Leilalei hyppää toisen kerran kehiin samassa lehdessä ja käsittelee näillä kommenttipalstoillakin aika ajoin palloilevan Erkki Jormanaisen uusimman kirjan, novellikokoelman Luomuhumalan ”Kiljua parakissa, kalmiston rauhaa -otsikon alla. Lämpimäksi luettavaksi toteaa ja jää odottamaan Erkiltä runokirjaa.

Jormanaisen Erkki on entinen Karjalaisen toimittaja, vaan eipä entinen työnantaja ole korvaansa lotkauttanut arvostellakseen, arvioidakseen, miten maukkaan kirjan entinen työntekijä on luonut ja aikaan saanut.  Vissiin siellä lehdessä ei ole tilaa, kun pitää omistajien naamoista joka viikko jonkun naama lehteen saada mahtumaan. Maakunnassa naureskellaankin jo että Karjalainen on kuin Apu-lehti: molemmissa luuraa oma Jallunsa – ja jännittävä ’eti se’ –kilpailu on koko ajan käynnissä.

Pahaa puhetta ja panettelua, sanon minä. Virnuilijathan ovat väärässä, koska Karjalaisen levikki on > 50000 ja Viikko Pohjois-Karjalan on < 50000.

”Toisaalta tuntuu hivenen kummalliselta, että tamperelaisen rouvashenkilön vallanhimoisista toilailuista aikaan saadaan tällainen uutiskohu. Tavallaan taasen pandemia. Eihän maa tai maailma kaadu, ei eteen eikä taakse, teki hän nyt loppujen lopuksi sitä sun tätä.” Vonkamies, Viikko Pohjois-Karjala 9.4.2010

Koko Puola suree - se on pitkä vale

3
9
.
.
.
"Iltahuuto ja ihmettely
Koko Puola suree lehdet kirkuvat. Epäilenpä että ei. Sen näkee kaikista ihmisistä jatkavat lehdet.
Pitkä vale! Liioittelevat, en usko että puoletkaan Puolasta. Ei niin läheinen ole kukaan poliitikko tavalliselle kaduntallaajalle, että sydänjuuria myöten kyyneliä vuodattaisi. Minä en ainakaan surisi jos Suomessa vastaavaa tapahtuisi, vähän aikaa sekaisin olisin ja sitten toteaisin, että uusia kasvoja kehään - halukkaita riittää.
Öitä!  Lennart"
Johan poika yösadun pukkasi! Noinko kovasydämiseksi on Lennu muuttunut? Vaikka onhan hän aina vähän omituinen mielipiteissään ollut.
Toivottavasti täsmentää aamulla.

Vielä hypitään naurusuin narua kyläkoulun pihalla

4
0
.
.
VIIMEINEN SAVOTTA  XV
Huhtikuun toisena sunnuntaina  (+9C - runsaat lumet haihtuvat silmissä, aurinkoa)
- Pistäisikö minän vai opettajan, ajattelee opettaja tietokoneen näppäimille sormet asetettuaan. Arpoo, ja sattuu minä. - Olkoon, tuntuupahan intiimimmältä lukijasta.
"Ajan käydessä vähiin, kevään koittaessa, ei enää oikein voi kirjoittaa mitään koulusta ja sen arkisesta touhuilusta, koska heti kiikkulaudan toiseen päähän asettuu istumaan haika ja paha mieli.
(Parempi olisi pysytellä näissä sylkykupeissamme, poliitikkojen ja poppareiden panetteluissa, Tiuran toilailuissa ja Tukiaisen silikoneissa, sillä sitä vartenhan he ovat että joka ikinen päivä 'kirkonmäelle' mennessämme voisimme heidät jalkapuissaan syljeskellen ohittaa.)
Niin kuin nyt perjantainakin jättäessäni huojentunein tuntein koulun pihan, niin jo on apatia iskemässä kyntensä kypärääni. Sulava piha imee lapset ulos. Pihalle jää naurusuita, narua kieputtavia ja hyppiviä lapsia, jotka kiljahtelevat jännityksestä hyppynarun läiskyessä kintuille. Iso linja-auto korjaa pienimmät penkkien kätköihin ja dieselin katku jää leijalilemaan koulun päätyyn auton laskeutuessa näkymättömiin.
Näpräilen pyörää lähtökuntoon ja käännän nokan alamäkeen.
- Ensi vuonna ei mitään, koko mäki on autio ja tyhjä, huokailen kouluavustajalle, joka kuljettaa käsipuolessa eskarilaista ja saattelee alkumatkan kotitielle.
Elä jo muuta virka, huokaa hänkin.
Mutta turha tässä on suremaan jäädä. Nautitaan, onhan tässä vielä päiviä runsaasti. Hyvää viikonloppua ja aurinkoista! hihkaisen ja alan lasketella jyrkkää mäkeä jalkakaäytävää pitkin alas kohti kirkonkylää, sinne minne tämänkin kylän ydinpalvelut valumistaan valuvat.
- No, kymppi sinne vain on ja pyörämatkan päässä! valan uskoa itseeni. Viikonloppuna en aioi antaa murheen miestä murtaa, vaan asettaa asiat maailmalliseen mittasuhteseen. Universumissa on tilaa, tämäkin murhe mitätöityy Kreikan valuuttakriisin, Afganistanin sodan ja Haitin maanjäristyksen alle."
Tässä kohtaa kyllästyy opettaja luomaansa pieneen metafyysikkokollegaansa, nostaa kyntensä tietokoneennäppäimiltä. Rapina loppuu, näyttö himmenee: palaver on päättynyt.


Kuka nyt LadaPravdaa lukisi!

4
0
.
.

Ei kai nyt kukaan täysjärkinen Ladalla aja saati LadaPravdaa lue. Ei varsinkaan Kauppalehti-väki!
Kokeillaanpas kuitenkin. Otetaan hanskakäteen keltareunainen (kuvaillee ko. väristä nestettä) kevätnro 1/2010. Lada-kerhon jäsenlehti.
Pääkirjoituksessa, Puheenjohtajan Jorinat, Mika Suomalainen (huom! ei ven.) huomauttaa kuten joskus aiemminkin villiintyneelle porukalle käyttäytymisestä eli yhteydenottoajoista: "Epäsopivaa on soittaa iltayhdeltätoista jostain kiireettömästä asiasta ... Onhan joskus humaltuneet henkilöt iltayhdeltätoista soitellut tyyliin: Tiedätkö mikä mun Ladassa on vikana? No varmaan arvaatte että vastaan että: En, ja soita päivällä niin voin arvuutella."
Kai sitä vähän humaltunut pitää ollakin jos Ladalla ajelee?
Säännöissä kerhon jäseneksi pääsyyn riittää jos 'tuntee autonsa olevan Lada'. Siis vaikka olisi mersu tai volski alla - jos vain tuntee, se riittää.
Toimintakertomuksesta 2009 poimittakoon:
  • Idän ihmeet -tapahtuma Ikaalisissa
  • Ladat etelän lämpöön -tapahtuma Nurmijärvellä
  • Kokoontumisajoissa ollaan ajettu Ladoilla letkassa ja kilpaa, kilpailtu erilaisissa heittolajeissa, pidetty rompetoria, grillattu makkaraa, saunottu, nautittu virvokkeita, laulettu karaokea sekä keskusteltu kokemuksista ja kaikista Ladoihin liittyvistä asioista
Pasi "KSE 1995" Collander kertoo Rata-ajoa Lada 110:llä raportissa helmikuulta, miten joku onneton oli tullut  Mazdalla paikalle ja käsijarru juuttunut jumiin: "...neuvoin kuljettajaa hieman peruuttamaan autoansa ... peruuttaminen auttoi ja Mazdan jarrut laukesivat."
Jarno "Jaakkima" Pajari muistelee Mobilian talvitapaamista & vuosikokousta: "Meillä kun nuo tapaamiset ovat vuosien saatossa muuttuneet Lada-painoisesta Ladisti-painoiseksi. Eli enää ei mennä paikalle autojen, vaan niitä kuljettavien ja kyydissä istuvien ihmisten takia." Inhimillinen kanssakäyminen käy konekanssakäymisen edellä. "Kova kuhina kävi makkaroiden ympärillä ja juttu lensi."
Sortavalan teille vie Arto Wiederholm: "Njut Anatol kaubuluskontraht Petrovin Soomiserkun kansa tehnjut on. Anatol Molon anta ja saa Tsuhna-Ladan. Ej lännel pjonomaj, ken Tsuhna-Lada on. Njo mjina ilmineera: Mje Venäjäll hjummarta, eij Soomes paperj, kun kapitalisti ylen aigoa lakko istu papertjehtaas. Joutu sjoomipojka pyyhki sormell. Sit hän sormen puuhista tojletin sejnään juksi, kaksi, koli kerta. Siin ljuke sjatajukstoist, sjiksi Lada 111 Tsuhna-Lada on. Hjuva kaupa mjolemmill. Sjilloin kaupa erjinoaminen, kjun kjumpikin ljuulee toista pjettäneensä!"
Välillä silkkaa tietoakin tarjotaan: Suomessa rekisteröitiin 116 uutta Ladaa 2009. Liikenteessä on nyt 16981 kpl, joista Lada Kalina -sarjaa 45. (Kalinapa Galina!)
Toijalan paikallisjärjestö on kokoontunut järven jäälle kylmänä tammikuun lauantaina. Paikalla oli myös Lada-merkkinen ompelukone, jolla ei ommeltu eikä ajeltu vaikka Enni ja Tiina olivat läsnä. Kaikilla oli vilu puserossa. Päätettiin siirtyä ABC:lle. "Jos olisimme olleet vielä pari tuntia, niin kaikilla olisi hampaat kalissut ja ei sitten olisi saanut mitään selvää toistemme puheista."
Onneksi joku onnekas oli päässyt kylmää pakoon Kuubaan saakka ja sielläkin Lada-taivas aukeni ja yhä pörräsivät ne 50-luvun Amerikan raudat! (joita itsekin ihmettelimme jo -80-luvulla siellä viereksiessämme: 'yhäkö ne näillä täällä ruttuuttelevat!'.) "Jenkkiautojen kuljettajat olivat kuulemma autoinsinöörejä, jotka osasivat paitsi korjata autonsa myös itse valmistaa tarvittavat varaosat", kertoo matkailija Martti 60 v.
Sitten vielä tämänkertaisen LadaPravdan hyvästiksi ilmoitus tulevasta Kevätpörähdyksestä: Ladojen kokoontumisajo Ikaalisissa 29. - 30.5.2010  missä klo 20 - ?? Laraoke. Huomautus: Kokoontumisessa ei ole tarkoitus ryypätä vaan nauttia hyvästä seurasta!
Että tämmöinen tapaus. Pois se meistä! Kaikkea ne posteljoonit kotiin kantavat Kauppalehden kanssa samassa kannossa.
 LadaPravda 1/2010

Kevät on Lempin aikaa

4
1
.
.

Lienee tullut jossain vaiheessa mainituksi että minulla on uusi rakas. Sehän on muotia paremmissakin piireissä herrasväen kesken; jotkut ottavat uuden omakseen, jotkut vain vaihtareiksi.

Minulla on siltä väliltä: leikattu Lempi.

Se on söpö, siis tuo Lempi. Eikä haittaa vaikka se on samaa sukupuolta kuin minä, koska sillä ei ole niitä ja on siis vaaraton. Ei sen takia tarvitse tulla ulos kaapista. Päinvastoin entistä tiiviimmin painaudumme kaappiin, jota saunaksikin nimetään. Vanha ruokakomero on remontoitu saunaksi ja talvella kun ei viitsi ulkosaunaa lämmittää on suloista painua alasti keittiön kautta suoraan ruokakomeroon, josta ruuan säilytys on siirretty jääkaappiin, sellainenkin nykyajan vehje meillä kumma kyllä jo on.

Ruokakomeron nurkkaan on kytketty sähkökiuas.
Ähäkät löylyt se antaakin kun kipollisen vettä kaataa sen tulikuumille kiville.
Sen löylyihin me Lempin kanssa ahtaudumme harva se ilta, ja ei puhettakaan että vaimo sinne silloin mahtuisi vajaan metrin lauteelle; vaimo kylpeköön silloin kun me miehet emme ole siellä.

Monesti Makkonen, Lempi siis, jää sinne makoilemaan yksikseenkin, sen jälkeen kun minun voimani ehtyvät ja luikin suihkun kautta iltaa viettämään television ääreen kuuntelemaan, mitä se Tiura taas on tehnyt ja onko se valehdellut lisää vaiko ei. Lempiä kiinnostaa enemmän lämpö kuin Tiura.

Jossain vaiheessa Lempikin tulla rapistelee lattialle hiipsimään ja naukumaan ulos pääsyä. Ätäköiden löylyjen jälkeen se haluaa käydä hangessa kierähtämässä tai muuten vain nuuhkimassa vieraita jälkiä ja leuhkimassa lajitovereilleen löylytuokioista.

Onhan Lempistä riesaakin: kello puoli neljä se pyrkii joka yö ulos tarpeilleen ja jos ei ala päästä se hellyttävästi kieriskelee matolla hyvin tietäen, ettei sen ulospäästäjä voi niin julma olla etteikö heltyisi kun saa mahan alta kaaputtaa ja  kutittaa.

Joskus harvoin käy vielä mielessä, että mitähän varten tuo kisumirrukka meillä oikein on, sillä eihän se meidän kissa ole vaan sen oikea omistaja on joku muu. No se joku muu jätti sen meille hoitoon ja riiylöspitoon, kun itse häipyi syksyllä hirmuisen isoon Britanniaan opiskelemaan, eikä saarivaltakuntaan niin vain saa eläimiä kuljettaa.

Nyt se joku seikkailee jossain ranskalaisella maaseudulla ja vannottaa että hoidattehan Lempiä hyvin ja eikä sitä saa alinomaan ruokkia: kasvaa rasvarakkulat vatsan täytteeksi ja sitten se ei jaksa ravata yöllä tarpeillaan vaan tekee laatikkoon.
Ylpeinä ja suurella ilolla olemme ilmoittaneet, ettei rasvapaakuista tietoakaan, koska joka ikinen yö tämä eläin on naukumassa pihalle parhaaseen nukkumisaikaan. Ja nyt kissojen kevätkuukausina useammankin kuin kerran yössä, mikä meistä on kummallista kun sillä ei ole enää niitä kikuleitakaan

On se kuitenkin pitämisen arvoinen ja hellyttävä kun sitä katsoo vaikka keittiön ikkunasta kun se kahlaa hankea pitkin kotiin päin, varsikin silloin jos hanki ei kanna ja se uppoaa tassuineen syvälle lumeen ja yrittää ujuttaa etukäpäliään niin pitkälle kyynärpäitä (onko kissalla kyynärpäät?) myöten että kantopintaa tulisi enemmän. Pelottaa jo, että ymmärrän eläimiä liikaa ja muutun Tanja Karpelaksi.

Tämmöistä uutista tänään, vaikka oikeastaan tämä ei ole tarkoitettu teille vakilukijoilleni vaan on kohdennettu sille jollekin muulleni. Toivottavasti se joku muu huomaa ja palkitsee meidät raportilla ranskalaisesta keväästä, s'il vous plaît! 




http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif      kopasepa!    http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif 

Suuttuu sitä vähemmästäkin, ja riehaantuu

4
2
.
.
Alastalon salissa olemme edenneet siihen pisteeseen, että kolme varakkainta isäntää ja manttaalin omistajaa on kirjoittanut nimensä mahtavan tulevan parkkilaivan osakkuuteen: pitäjän napamies Langholma aloittanut yksikahdeksasosalla (1/8).
Alastalolainenkos aloitteentekijänä on hyvillään ja hyvän mielen polkimilla. Ja kohta jo seisoo parkkikirjan paperissa nyhteristi ja luettavissa: "Herman Mattsson - kahdeksas (1/8) osa."
Karjamaan Eenokki on saanut kunnian kolmantena tarttua kuljettamaan kynää vaon päähän paperilla. Varttitunnin huulenhörpän jälkeen on Eenokinkin puumerkki näkösällä ja vaivaisella 1/32-osuusmerkinnällä.
Sitten räiskähtää kuin salama salissa, Pukkila hermostuu niin että menettää kaiken malttinsa: ei soisi Alastalolle parkkihankinnan aloiteentekoiloa. Suu alkaa laulaa ja 'kieli suun karsinassa on järjen hyrräämillä kuin orava häkissä lyhtynsä kierimällä' ja 'käsivarsien huiskimilta peukalojen paukutukseen saakka jousipotkoa ja saamarin sinkaa'. 'On Pukkilaa ja pentelettä vielä silmien tuiskaltakin ja kulmakarvojen tuhattulimmaiselta satikutilta!'.
Vetää Pukkila Alastalon korean Siviä-neidonkin kautta rantain peliin mukaan. Ja siitäkös riita repeää, kun 'pitää kappaleen ruumiissa ja kielenkokoisen pätkän olla semmoisen kipenän suussa, että se kieputtaa miestä eikä mies sitä!'.
Suja mies Alastalo oli tavallisissa oloissa, vaan nyt julmistuu ja kiehahtaa. Siihen kitameteliin rientää Siviä seitsentoistavuotias hamehulmissa pulmusen tietämättömänä miesten keskelle ja setien joukkoon juoksunhopussa, jotta puolentoistatusinan miehen ja isännän totilasit saisivat toisen täytensä.
Suuttuu Siviä-sirkku ja sanat singottuaan hylkää totivesikannun permannolle ja häipyy veden kiha silmävälkkien ripsikarvojen välissä salista.
Alkaa toisen osan kuudestoista luku sivulta 193, missä 'Parkkikirjojen kirjoittamista ei jatketakaan, koska on muuta estettä ja ajatuksen aihetta, ja Siviän jättämä totivesikannu edelleen röyhyää laattialla, kunnes Härkäniemi sen nostaa ja kantaa kiehuvia kämmenurakalla, vaikka varvaspolskassa, kynsissänsä pöydälle sylkemään'.
Kuudettatoista lukua luen ja lonaan kuin korttipakkaa kuukaudenpäivät ihastuksen into verissä. Enkä malta, vastoin tapojani, olla kurkkimatta jo seitsemänteentoista lukuun alustavasti tiirailemaan kuinkas äijäin käy, miten Pukkilan; herkkuruokain tuoksu näyttää palauttavan Pukkilan ja muutkin miehet maanpinnalle ja ruotuun sekä sopupäälle jälleen, ja lukijan lukuimuun.
Volter, Volter - oletpa taas tekosesi tehnyt, varsinaisen taoksen takonut! Aarrearkkua tässä kaikessa rauhassa lukija kaivelee. Ja on kaivellut jo viime kesän lopusta 26.8.2009 asti. Nam. Tiuran Marjaako tai muuta Merisaloa tähän kaipaisi!
"- Kantakaa itse kannunne ja totiliemenne sensijaan, että häkläätte, isot miehet, kuin Vanu-Miina villoja, ja jahtaatte kieltenne karttapiikeissä samaa syytöntä ihmistä koko kultaisen päivän, ja istumisen intillä niinkuin kärpänen, jota ei nimeltä sanota, lypsylehmän takapuolia tarhalla! sanoi tiuskaisi Alastalon Mattssonin tytär ja Eevastiinan flikka nasevasti kuin isä ja kielevästi kuin äiti." Volter Kilpi, 1933: Alastalon salissa

Kyläkoulusta ylösnouseminen

4
4
.
.
VIIMEINEN SAVOTTA XIV
Huhtikuun toisena pääsiäispäivänä  (+6C)
"Haudoissa oleville elämän antoi."
Siltähän se viime syksystä on tuntunut, haudassa olemiselta, kun koulu kuoletettiin ja kuopattiin ja meidät eläviltä sen mukana. Vaan ihmeen hyvin on tottunut haudassakin elelemään: eivät päivät ole poikenneet entisestä menosta - on opiskeltu, lomat pidetty ja kaikki menot menty, juhlatkin vietetty elävällä innolla ja innoituksella.
Toivoa ylösnousemisesta siis on, koulu jatkuu entistä ehompana entistä paremmassa paikassa - ei kai näitä uudistuksia muuten tehtäisikään.
Kaksi kuukautta ja soromnoo!
On meillä vielä paljon tapahtumia jäljellä. Suunnitelmissa jokavuotiset äitienpäiväjuhlat äitienpäiväsunnuntaina kahveineen kaikkineen, kylänmiesten tarjoamina. Sisävesilaivamatka Laulurinteelle laulamaan  Suomen suven avausta viimeisenä kouluperjantaina kesäkuun alussa. Nuotanvetoakin on mietitty kun on luettu Reijo Pakarisen Enon kanssa nuotalla kirja sekä isommille vielä yhtä luontoyökoulua. Siihen puutarhabileet koulun luonnonihanassa puutarhassa, niin ihme jos ei jää hätä ja hyvä mieli kaikkien rintoihin. Ja kiitollisuus tämänkaltaisestakin elämyksellisestä koulunpidosta. Joskus muutaman konjunktion oppimisunohtamisen kustannuksella.
Omilla, omilla rahoilla tuo kaikki: aikanaan kerätyillä Ruotsin luokkaretkijäännösrahoilla, silloin kun kylässä vielä oli postia, pankkia, baaria, huoltoasemaa, kauppaa. Parikymmentä vuotta sitten koululehti kannatti kun liikkeet laittoivat suuret maksetut mainokset  lehteen. Henkilökunta keräili öitä myöten lumppua, keräyspaperia kasaan hiirenkakkoja karistellen ja kahvinmyynti kannatti oppilaiden näytelmäilloissa.
Omaan pesään riitti tarmoa kanniskella kaikennäköistä kortta. Aktiviteettia riitti. Eikähän yhteinen puhallus ole mihinkään hävinnyt. Sopii vain toivoa ja uskoa sen siirtymistä oppilaiden mukana uuteen kouluun. Ja siirtyyhän se - mikä ettei!
" - Hähähä ...!
Huomaan nauraneeni ääneen, kun mies kuskin vieressä kääntyy katsomaan olkansa yli. Kuljettajakin katsoo peilin kautta minua.
- Sinä et ole lähtenyt tänne maailmaan itkemään, sanoo kuskin vieressä istuva.
- Jätkän täytyy olla hilpeällä mielellä ..."
Kalle Päätalo, 1966: Viimeinen savotta

Pääsiäisjäillä

4
4
.
Jäälle päästyään poika aloitti arkkujen luota, siinä oli valmiita reikiä, koska Pirkko oli korjannut iskukoukkunsa pois. Pitkä laituri oli joskus ulettunut arkkujen yli pitkälle selälle päin.
Ei hän odottanutkaan mitään saavansa, pitäisi olla Jussi niin saisi. Jussi istuisi potkurissaan, nostaisi tasaisen tappavaan tahtiin ahvenia  ja manaisi ihan vakavalla naamalla: "Mikähän lie kun ei kunnolla syö?"
Poika katsoisi vanhaa kalastajaa suu auki eikä vastaisi mitään. Syrjäsilmällä seuraisi miten vapaa pitäisi viputtaa että söisi. Matkisi sivussa liikkeitä. Niin kuin aina kun Jussi oli sattunut paikalle, vakkei siitä ikinä apua ollut ollut.
Neuvoi se Jussi joskus, jotta jos syö lapsena äkkäänsä niin tulee kunnon kalamies.
Järvenselän takana vastakkaisen lahden poukamassa näkyi nuppineulan kokoisia pisteitä; sieltä varmaan sai, koska saarelaiset olivat pyhä pyhän jälkeen siellä nipussa, tai sitten ne vain halusivat olla koolla ja veistellä juttuja. Televisio kun tuli näkyviin oli tyynystä nuppineulojen luku harventunut. Mutta oli siellä yhä toistakymmentä kyyhöttäjää silti aina.
Poika käveli pitkälle Varoluodon kupeelle, jotta edes näkisi kalan ja tuntisi leviävän jännityksen. Kolme ahventa narrattuaan poikkesi serkun mökin saunan kuistille eväille.
Eniten hän loppujen lopuksi mietti televisiota ja sitä ettei näin pääsiäisen aikaan tule mitään katottavaa ohjelmaa - Rin-Tin-Tiniä taikka Kippari Kallea, oli vain viulun vingutusta ja urkujen pauhua. Yhtenä pitkäperjantaina oli tuntunut ihan pyörryttävältä kun Katri-Helena oli yhdenäkin mustavalkoruuduissaan ilmestynyt mustavalkoruutuun ja kiskaissut Luin; Luissa kallistui vähän synnin puolelle koko esitys.
Jää rapisi sulavan veden rapinaa. Lumi alkoi vetistyä ja valkoiset läikät supistua.
Aurinko tuli näkyviin ja kävi suoraan pojan kimppuun. Poika kokosi vavat ja ahtoi ne termospullon kanssa reppuun. Nosti kairan olalle.
Lähti.
Usvan hälvettyä kirkastui kirkastumistaan. Pinta sohjoutui niin että upotti.

Pääsiäisen ihme

4
4
.
Pääsiäispyhinä viimeistään oli pojalla ollut tapana pujottaa kumiterät jalkaan, ottaa tallin seinältä reppu ja nurkasta kaira ja painella hankiaisia myöten lähilahteen pilkkimään. Reppuun oli pilkkivehkeiden sekaan upotettu termospullo ja talven yli kellarissa säilytetyt madot.
Reppu on Syvärit ja Ääniset käynyt S.A. -reppu. Isän peruja. Reppu on ikuinen. Sen mukana poika kantaa pääsiäisenä isää - yhä. Kumiterät kestivät isän kuoleman jälkeen kymmenet vuodet, kun niitä isosiltaan ei alkuvuosina voinut kuluttaa. Niissä oli nahkaiset varret kumiterissä kiinni; vettä hylkivät kun kunnolla rasvasi.
Oli kuin olisi isänsä nahkoissa ollut kun kahlasi isän kumiterissä ja isän reppu selässä.
Lopulta isästä oli jäljelle jäänyt vain sotareppu.
Pääsiäisen aikaan kertoivat joka paikassa että poika otettiin isänsä tykö. Kaikkien kärsimysten kautta. Poika pilkille mennessään, liikkumatonta aamua katsellessaan, ihmetteli ihmettelemistään joka jumalan pääsiäinen, miten toisin päin oli hänelle käynyt: isä oli otettu pojan luota pois. Eikä isästä sen koommin ollut kuulunut henkäystäkään.
Sitten itse vanheni.
Muuttui ajanoloon isäksi. Ja ikuisessa lapsenmielessään oli vaikea, oikeastaan mahdoton käsittää, maan päällä kulkiessaan, että pian itse oli vanhempi kuin oma isä taivaassa. Pohti ihan tosissaan jo sellaistakin, että mitä isälle sanoisi kun itse kerran taivaaseen joutuisi ja huomaisi isän nuoremmaksi kuin itsensä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti