Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

lauantai 1. maaliskuuta 2008

Maaliskuun 2008 Kauppalehti-blogit

Baddingista ei teatteri parane - syrjässä melskeessä

31.03.2008 - 14:17 | hikkaj | ESITYKSET

 
Vuoksi sulana. Muutama joutsen, lokkeja pilvin pimein kuin jääkalikoita aaltojen särkemällä sinisellä vedellä maaliskuussa. Avantouimari nousee vedestä. Lahden poukamassa peiton kokoinen valkoinen jääuloke, missä reppujakkaramies pilkkii sulaa vettä uhmaten. Sen verran valkeaa lunta ja huteraa jäätä virtaavan joen reunamilla että kummallakin jääharrastajalla on kotona kerrottavaa: "Uin avannossa, pilkin aidolla jäällä." 

Radiosta kuuluu uutisia: - Savonlinnan kaupunginteatterissa saa syksyllä ensi-iltansa Frankensteinin hirviö... Matkustajat säpsähtävät: entä jos tämä sydäntautiyhdistyksen teatterimatka tehdään taas syksyllä sinne! Montako meitä takaisin?

Imatran kosken kuohut tai jää jäävät tältä reissulta näkemättä, koska linja-auto koukkaa Valtion hotellin liepeiltä keskikaupungille ja puhuvan navigaattorin johdattelema kuski usuttaa auton seurueineen elävän Teatterin eteen, tientukkeeksi. Liikkeen pihalta kadulle pyrkivä pakettiauto tööttää, kuski ei, ihme kyllä, tempaise sormeaan vaan peruuttaa ja kiepsauttaa kärrinsä jälkakäytävän kautta paanalle.

Linja-auto purkaa lastia kaikessa rauhassa, teatteriseurue harppoo sohjolumessa silmät sirhallaan auringon säteistä, aavistamatta todellisen taide-elämyksen kouriin joutumistaan - onhan näitä juurakon huldia nähty.

Teatterin lämpiö tuo mieleen Narvan rantahotellit neuvostoajoilta: sementille tuoksuvat rapatut, kalkilla sutatut seinät ja kolkon kaiun, kylmän suihkun ja paperittoman vessan ja käytävän perällä olevan vodka-alttarin.

Vaan sittenpä, sittenpä alkaa Badding soida heti kun tulijat ovat vaatteensa narikkaan riisuneet - mimmit, mummit ja muut.  Kaikki ne sydänverestä lähteneet laulut ja soitannan joka on Raulia itseänsä: Tähdet  tähdet, Ikkunaprinsessan oo Glendora, Sulamit, Laivat  työntävät esiin, purskauttavat näkösälle ja kuulosalle tämän osattoman, puolustushaluttoman ja puolustuskyvyttömän - itseensä vetäytyvän, hyväksikäytetyn tähden.

Mikä meno, mikä veto, mikä lento! Hento Rauli, ulvova yleisö. Mikä pääosanesittäjä, mikä innoitus, mukanaeläminen kaikilla esittäjillä: kaikki tai ei mitään! Jos tämä tapahtuisi Helsingissä, tämä olisi vuoden taide-elämys, mutta kun tämä tapahtuu Imatralla jossakin nurkan takana peräkammarisa, on tämä vain yksi esitys muiden periferiateatterien näyttämöllä.

Pölösen Badding kalpenee Aki Honkatukian hoidellessa Pääkkösen sijasta Raulin, ja omalla äänellään.

Tänne pitää osautua, vartavasten tulla, tänne teatteriin mutkien kautta mutkien taa. Näillä on näkemys ja näillä on halu, kyky, tahto, taito ja into. Näillä täällä syrjässä, tällä syrjäisellä teatterilla. Tämä teatterihan kokonaisuudessaan Suomen teattereiden joukossa on kuin Badding vertaistensa joukossa ylivertaisena. Osaava mestari, joka ei itseänsä esille tuo, tyköksi tyrkytä, esittää silloin kun siltä tuntuu, silloin kun fiilis on sellainen, piirun vertaa välittämättä suosiosta, taputuksista, päänsilityksistä tai parrasvaloista, julkisuudesta, suuren yleisön suosiosta.

Oikeasti: laulaa kun laulattaa, ei rahasta, ei pyynnöstä vaan sisäisestä palosta, tarpeesta löytää sisältään se mikä siellä kätkettynä kaikilla meillä on. Laulaa kun on laulun aika, kuolla kun on kuolon aika. Omaperäisesti - sisäistä käskyn paloa noudattaen.
Niin: fiilaten ja höyläten aamuun asti ain!

Menkääs hyvät ihmiset, arvoisa yleisö, hienosti sanottuna tsekkikselle!

Share

Sen näkee naamasta

28.03.2008 - 14:59 | hikkaj | merkinnätuutisetPolitiikkaLocal
(jatkis Ilomäen surusta eli kuolinkorahduksia koulun lakkauttamisprosessissa - pysykää kanavalla!)  (edellinen osahttp://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/2008/03/26/ilomaki-lakkautetaan/ )

Vaikka minulla ainokassistaitoja onkin niin niitä ei tässä tapauksessa tarvittu. Meillä kävi pyynnöstämme vierailulla kunnan teräväpää: kunnanjohtaja, valtuuston puheenjotaja sekä hallituksen puheenjohtaja. Oikein mukavia kelpomiehiä kaikki tyynni: mielellään heidän kanssansa vaikka kalaan menisi.

He kuuntelivat kiltisti mitä me, heidän valitsijansa, kerroimme suru puserossa. Olimme siis kuulleet huhuja pitäjiltä ja paikallislehdiltä että niistetään tuo kelvoton syöppö, Ilomäen koulu - eihän tässä muuten kunta hengissä selviä.

Kerroimme vain totuuden, siihen mitään lisäämättä tai siitä mitään salaamatta seuraavaa:
Jättäkää meille esikoulu sekä yhdysluokat 1-2, 3-4 ja 5-6. Ja me opetamme puolen pitäjän lapset lukemaan, laskemaan ja riemuitsemaan. Lisäksi opetamme heille ihmistapoja. Koulun kustannukset jäävät normaaleiksi valtakunnallisen kolmi-, neliopettajaisen koulun kuluiksi. 

Elinkelpoisen, reilusti yli kuudenkymmenen oppilaan koulun alasajoon ei ole pienintäkään syytä kunnan ryhtyä. Ja jos kunta ryhtyy, niin tässä hassuja yhtymäkohtia, vasta-argumentteja, joita mielellämme tässä luvallanne ilmituomme:

  1. 9 vakinaista työntekijää siirretään tekemään työtänsä kirkolle, jossa heitä ei ennen ole tarvittu. Nyt tarvitaan, koska koulun 70 oppilasta rahdataan oppiin kirkolle. ('surkuhupaisaa' - sitä emme ääneen sanoneet)
  2. 4 työntekijää jää eläkkeelle kahden vuoden päästä, vuonna 2010. Silloin on aika/sauma käydä tämän Ilomäen suursyömärikoulun kimppuun - jos silloinkaan.
  3. Toistakymmentä uutta koulukyydittävää joutuu kiertämään pitäjän nähtävyyksiä ihaillen aamuin illoin. ('terveinä ne säillyy silloin' - tätäkään emme ääneen sanoneet)
  4. Kaikkien koululaisten kyytimatka ja aika pitenee.
  5. Kiinteistökustannukset säilyvät, lämmitettävä on joka tapauksessa (ostajasta ei tietoakaan)
  6. Lisäksi koulun vakinaiset työntekijät maksavat veronsa omaan kuntaan ("muuttovalmiutta ilmassa, mikäli lakkautus tapahtuu - sukkuloidaan; täällä työssä käydään, asutaan kaupungissa" tämän sanoimme ja tästä joku loukkaantui ikihyviksi ... eikä anteeksipyyntöön vastannut)

Nuo taloudellisista seikoista.

Opetukselliset seikat ovat oma pitkä lukunsa, josta ei tässä tämän enempää, tulkaa päivällä katsomaan:
  • Voi sitä kärsimyksen määrää parillakymmenellä oppilaalla uuden koulun puristuksessa, isoissa ryhmissä, kun ei sitä auttamisaikaa opelta liikene. Sieltä ne kustannukset sitten aikanaan syntyvät yhteiskunnan maksettaviksi.
- Eimen! melkein huusi johtaja Koivistoa mallaten ja pikkuisen vielä kertasi, kuten opettajilla tapana on:

- summa summarum

  1. Kiinteistön korkeat ylläpitokustannukset säilyvät = harakoille lämmitys
  2. Henkilöstökulut säilyvät = kirkolle siirretty työntekijät työhön, jota he ja edeltäjät ovat 110 vuotta Ilomäellä tehneet
  3. Kuljetuskustannukset lisääntyvät

- Eiköhän käydä kahvikupposten ääreen! kehotti lopuksi koulun johtava opettaja, minä, pehmentääkseen jähmeäksi muuttuneita naamoja ja mieliä ja huomattuaan että turha on turhaa leivonnassakin: päätökset tehty jo on.

Share

Ilomäki lakkautetaan!

26.03.2008 - 20:16 | hikkaj | merkinnätuutisetPolitiikkaLocal
Huomenissa saapuvat lahtimiehet, jahtimiehet, mahtimiehet.

Ilomäki muuttumassa Surumäeksi.

Tässäpä oiva paisti, ken siihen koskea uskaltaisi. Koulu parhaissa lihoissa!

Oppilaita aletaan kyyditä kuin Ståhlberg-vainajaa muinoin joensuita myöten...

Eipä taida tulla pula kirjoitusaiheista täst'eespäin, ettei vain tulisi peräti seurapiiritapahtumasarja.  :(   ;)
Share

Hyvästi Veneh'järvi! - ja Kirvesmäki

24.03.2008 - 15:18 | hikkaj | merkinnätMatkailuMEDIA - tv,lehti,kirja yms
PIRUILU

Päläkkäpääsiäisen jälkeen taitaa tulla pelkkä ripuli. Anteeksi.

Sumuttavat katsojaa pääsiäisiltana televisiossa, viimeisen päälle. Vielä kymmenen vuotta takaperin oli toisin, aidompaa.

Näkee, että it-Lesonen, rahanruntelema, on käynyt kotiuttamassa sukulaisilleen myyntivoittojaan, sivistystä kantanut: Fiskarsin kirveen varsi ei katkea, oranssin muovileivoslaatikon paikka ei ole Veneh'järven harmaan navetan kupeella. Entä kymmenet traktorinromiskot, suomalainen kumisaapas tai kirkkaansininen tuulenpitävä Rukka?

Sulokaan, miten sen kauniisti sanoisi, ei ole sulo, vaan miehenvouhka, joita suomalaisetkin kylät mustanaan. Uusi Valentine ja lempi. Lempo soikoon!

Murkinoivat kukkurapöydän samalla laidalla, jotta filmimies saisi myyntitiskimäisen kuvakulman. Asettelua, asettelua.

Metsästävät valkonaamioin kuin sotaharjoituksen alokkaat, poliisiauton keikuttajat. Ja kas kas: rihmoissa ovat sotkuksissa lintukukot verentahraamalla lumella. Filmimiehen juonia!

A, miss ovat kyläläiset isse? Kyläneläjät muut kuin Lesoset. No saapuvathan ne laulamahan kun tsasounan vihkihetki koittaa, hyppäävät kirjavissa kirkonkellojen läiskeessä, ja maamuska lauleloo Joensuun professorin naureskellessa taustalla.

Sergei, verenseisauttaja, ei virka, puhu ei pukahda mitään viiteen vuoteen. Niin on määrätty.

Näyttelevät kaikki tyynni.

Kahden tunnin jälkeen lopputekstistä luemma: Sulo kuollut, uusi vaimo jättänyt kylän. Sergei muuttanut kaupunkiin tehtaalle työhön...

Ei pojat: petosta koko kuva. Käväisseet vain silloin tällöin ovat kuvaajat kylässä, kyläilemässä. Onneksi ei videon nauhoituspuoli toimi.

Toista, tiiviimpää oli elo, ennen Leso-Veikon rahojen.

Näyttäkää ne filmit, ja jos ette, niin katselen niitä videolta.

Mur.


Share

Opettajalla opit hukassa

Istahdetaanpas potalle, löydettäisiinkö olennaista elämästä - vai tuleeko silkkaa mämmiä.

pe   pitkä
Järven hanki parhaimmillaan: suksien alla luistoa, aurinkoa yllä. Silmiä häikäisee. Näykkii naamaa pikkupakkanen. Ja se ainainen jäätuuli. Kolme pilkkijää nököttää jäällä reimareiden luona, kasvot etelään kääntyneinä.

Moottorikelkat, nuo ärhäkät ampiaiset, kiitämässä - Luojan luoman luomat, vekottimet.

Appelsiinin palat maistuvat vastarannan laiturilla, kahvikupillinen kälyn mökillä, pian survaistaan takaisin, myötätuuleen.

Pikkukappelissa laulavat naiset korkealta, kylännainen lukee Johannesta korokkeen takaa, jonne konttaava kuulija ehätti ensin; pienen kuulijan sokerisormet vipeltävät somasti lattianrajassa korokelevyn raossa.

Lähtiessä vaimo vie kynttilän kyläkappelin haudalle, sukulaisnaisen, joka oli kertonut tulevansa laulamaan häissämme, mutta joka menehtyi syöpään ennen naimisiinmenoamme. Eikähän isoja lauluhäitä olisi pidettykään.

Siihen vielä karitsankylkeä päivälliseksi toisen pitäjän kahviloissa. Sitten yöllä ne viimeiset kaksi tuntia Jeesuksen elämästä: ohjaaja K mässäillyt oikein olan takaa filmille kaiken sadistisuutensa.
la   lanka
Ruoskittu olo yöllisen filmin jäljiltä. Ihmisusko ihmiseen yhä enemmän koetuksella: Ei ihminen noin raadollisen häikäilemätön voi olla! Tai jos on niin turhuuksien turhuus yrittää tuommoiseen taikinajuureen sivistyksen siementä kylvää minkäänlaisissa koululaitoksissa.

- Jos et ajattele niin kuin minä ajattelen, saat turpiisi - ja kuolet! 

Siinäkö vallankäytön sanoma kirkastettuna - tai massan hurmos?

Sama tapahtuma, sama filmi, toistetaan livenä parhaillaan noissa jääkiekko-ottelujen poistopeleissä - Katso katsojaa!

Rairuoho vihertää, kukka ja aurinko kellertävät. Mämmi on ruskeaa, rahka valkoista, pashasta puhumattakaan. Pajunkissat sipaisevat pehmeästi hiihtäjien poskipäitä rantapensaikossa. Hiihtäjät kohta jo kiitämässä valkohangilla.

Pääsiäinen, ylösnousemus ja elämänvirkistys odottavat vastarannalla: - Hiihdelkääpä sinne!
su   sulka
Laskujeni mukaan tämä on toinen päivä kuoleman kielistä. Papit laskevat toisella tavoin, heidän laskutapansa on nopeampi: heille tämä on kolmas päivä, juhlahetki - kolmantena päivänä nousi kuolleista. Kuolemalla kuoleman voitti, haudassa oleville elämän antoi...

No en kai minä yksin voi hanttiin laittaa. Gregoriaanisen kalenterin mukaan tässä eleltävä, muiden matkassa mentävä.  Annan periksi ja jään miettimään sitten toisen pääsiäispäivän tarkoitusta.

Opettajalla ovat opit hukassa, pasmat pahemman kerran sekaisin. Mutta sama kai se: tänään taikka huomenna.

Lehti käy läpi Mirkka Rekolan radiohaastattelua: "Sitä ei lueta pikaisesti läpi, sinne mennään rauhassa oleilemaan." Itsekin samaa mieltä, siksi nopea media ei viekoittele luo. Ainoastaan Pate voi lukea Dostojevskin ja Tolstoin kolmessa päivässä, samassa ajassa missä Jeesus temppelin pystyttäisi.

Viipyilkää! Viipyileminen on nautinnollista.

 
"- Vaan jos täydenkuun aikana, kuun ollessa pilven takana, jolloin aina haudalla aarniotuli väräjää, olisi mistä heittää siihen kultaisia lastuja, jotka on vuoltu vihkimäsormuksesta, hopeaisia lastuja, jotka on vuoltu messupaidan rististä, ja messinkisiä lastuja kirkon isostakellosta ja samalla lausuisi suurella äänellä:
  • Astu aarre alangosta,
  • Louhikosta lohkeaite,
  • Kivikosta kimmahtele,
niin aarre heti nousisi maan päälle ja sen voisi kuka hyvänsä saada käsiinsä."               

                                          Ville Muilu, 1948: Huominen päivä on parempi


 

Share

Kärsiminen kärsivän kanssa

ma malka
Pikkupoika istuu äitinsä kupeessa koleassa kappelissa hautuumaan vierellä. Poika katsoo kaari-ikkunasta pihalle puiden latvoihin, joita kuu valaisee. Kappelin hirsissä naksuu. Pakastuu yhä.

Isää ei enää ole. Vajaa puoli vuotta kulunut epäuskon toivossa - vielä se mopolla tulee.

Pappi ahtisaarnaa kovalla äänellä ratsastamisesta, palmunlehvistä, uudesta tulemisesta, Jumalan pojasta. Muilun Villen pauhu suorastaan jyrisee pienessä tilassa, peittää pakkasen paukkeen. Pikkupojan jalat eivät maahan uletu. Poika heiluttaa jalkoja ilmassa eestaas levottomin mielin. Pikkupoika kuulisi mielellään Taivaan isästä ja turvasta. Vaan paha, paha synnistä siinnyt on ihminen, ja poika.

*

Iso mies on noussut kirkonmäen ja istuutunut niin että katse yltää kirkon kupuun; laskee ne 16 pylpyrää kattokupolista lähtevästä kynttiläkruunuvaijerista. Tänään kärsii Jeesus Matteuksen mukaan. Kirkkokuoro veisaa. Kourallinen meitä on, kymmenen ja kuoro.

Uskooko vai ei, tilanne tänä vuonna on 30 - 70, viime vuonna vähemmän. Pikkupoikana luvut olivat 100 - 0. Empimättä.
ti tikku
Leuto, henkäys keväästä, joka viikkojen päässä vielä. Täysikuu kotiin kävellessä.

Viatonta vainottiin, piinattiin. Markuksen mukaan kärsittiin tänä iltana kirkossa.

Penkin päässä pohdin, uskaltaisikohan noin väkivaltaisen kertomuksen kakkosille kertoa: korva miekalla pois sivallettiin, lyötiin, kasvoille syljettiin... Ne niin helposti alkavat matkia, heittäytyvät väkivaltaan mukaan. Toiminta pääasia ei myötätunto - ei kärsiminen kärsivän kanssa.

Tänä iltana on kärsimysviikon ensimmäinen kohokohta, tästä alkaa aitoutua pääsiäistunnelma, kun mahtavaääninen basso, Arvo jykevässä olemisissaan, kajauttaa: "Viaton olen minä tämän miehen vereen!"  ja kun kanttori veisuuttaa uruilla säestäen koko pitkän virren: "Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se. On Hengen viitoittama sen joka askele. Se tie vie viimein taivaaseen, mutta tie se on tuskien..."

12 seurakuntalaista tuhannen ihmisen hämärässä kirkossa, opetuslasten luku. Vaan kuka meistä on se Juudas? Käyn kaikki läpi ja saan tuloksen: minä lähinnä.
ke kello
Eivät lapset säikähtäneet väkivaltaa kun luin Johanneksen mukaan kärsimyshistoriaa, jossa sääriluita katkotaan ja vatsa seipäällä lävistetään. Kyselivät vain että mistä se Jeesus sai alkunsa ja miten se Eeva siitä kylkiluusta muovailtiin ja milloin kissa luotiin.

Kirkon portailla punertavissa ulkovalaistuksen säteissä törmään itseensä Pääsiäis-Arvoon, avaan oven ja kehun hänen mahtavaa ääntään ja sitä, että vasta sitten alkaa pääpääsiäinen kun päättävästi Pilatuksena jyriset: - MINKÄ KIRJOITIN, SEN KIRJOITIN! "Kiitos", sanoo Arvo.

Tänään penkissä istuu kaksi enemmän kuin eilen. Saman Johanneksen mukaan eläydymme kuin päivällä koulussa.

- Sinä täällä! Ethän olekaan niin kevytkenkäinen kuin olen luullut, vinoilen Laiska-kollegalle poistuessamme ulko-ovea kohti. "Kiitos", kuittaa kollega Arvon lailla.
to kiiras
Olisi kirkossa jo isommat menot kirkkoherroineen ja ehtoollisineen. Siihen menoon en osallistu. Pieni on kaunista, pieni on hentoa. Pieni on sielulle levollista.

Torstaina en enää nouse kirkonmäkeä. Siivoan talon, nostan pajunkissaoksan maljakkoon puhtaalle pöydälle. Vaimo tulee töistä keltakäsin: kaakku toisessa ja rentukan tapainen kukka toisessa kädessä. Illansuussa oikaisevat naapurit iltakahville.

Isolta pojalta yltävät jo jalat maahan.

Sen se myös jo tietää, ettei isä enää takaisin mopoile hassu muovitötterö, tuulennielijä kasvoillaan. Itse isästä käy, tuhannen lasta kasvattanut.

Silti haluaisi menneisiin. Pääsee kun poimii hyllystä kirjan, jonka kannessa lukee: "Huominen päivä on parempi"Ville Muilu, romaani 1948.
"Marraskuusta lähtien oli kirkon isokello moikunut Pajakkatörmällä melkeinpä aamusta iltaan, julistaen kauaksi ympäristöönsäkin sanomia kuoleman kulkumatkalta. Hartaana paljasti kärsivä ristikansa päänsä sanomakellojen kumahdusten kiiriessä vaarojen yllä ja pelko sydämessä ajatteli omaa lähtöään tästä kärsimyksen laaksosta. Köyhää kansaa kulki laumoittain nääntyneinä ja kurjina talosta taloon, pyydellen Jumalan nimessä edes perunan kettuja henkiriepunsa piteeksi. Kenellä oli mistä antaa, se antoi. Ja niin hätä nousi äärimmilleen, säästämättä lopulta isoisempaa eläjää sen paremmin kuin kolikkokorven mökkiläistäkään."
Share

Kärsimysviikon alku - maanantainvastaisia kauhuja

Maanantaiaamuna kello soi 6.20.  Vaimo herää, minä en. Pääsiäisviikon alku, piinaviikko, tuskanviikko. Vaimo nousee kahvikeittoon, minä jatkan peiton alla hikistä koiranunta. Mietin että menen sängyn alle enkä lähde kouluun, semmoista pakkoa tulekaan.

Teen kapinan, tenän. Neljättäkymmentä vuotta olen lähtenyt: nyt en enää lähde. Lähtekööt nuoremmat, lähtekööt muut, minä en lähde en en en. Pujahdan vuoteen alle piiloon, ja jos työnantaja hakee ja löytää minut vuoteen alta, kieltäydyn, teen julukiset kammat, vaikka kuinka maanittelisivat. Sanon vain kylmän viileästi, että 'en lähe'- Onko selevä? - Mää pois! kehotan. Ja jos se, työnanatajanedustaja, väkisin vie töihin, niin panen hanttiin. Jos se ei auta, opetan omiani.
- Kahvi on valmista.Tule! yllättää vaimo kesken uhoni.
- Tulen, vaan töihin en mene, menen sängyn alle piiloon, uhittelen vaimolle. Vaimo ei hätkähdä.
- No juo nyt ensin kahvit, niin jaksat sitten maata siellä sänkysi alla, toteaa vaimo sen kummemmin yllättymättä - on tainnut ennenkin kuulla tarinan, jota jatkan puoliääneen purppasten kahvipöydässä: "En minä ole syntynyt opettajaksi, vaan ihmiseksi. Se on kova kohtalo ihmiselle, jos joutuu olemaan opettaja läpi elämänsä eikä ihminen. Vastoin luontoaan: vihainen eikä lempeä. Virassa eikä kotona elämässä omaa elämää. En mäne! En! Luuletko sinä jotta ihminen on syntynyt maailmaan sitä varten että hoitaa jotakin virkaa tai tointa jossain missä tahansa. Ehei! En mäne!"
- Eikös ole hyvää leipää ... pistät tuosta ylikypsää korppukinkkua päälle ... pursotat sinappia. Kyllä se siitä. Sitten otat nämä kaksi kalatablettia, omegaa ... ja tätä tuorepuristettua appelsiinimehua.
Silmät vähitellen raottuvat, eivät kiristä eivätkä hierrä silmäluomet pallukoita. Uni kaikkoaa kahvin myötä. Suorastaan rävähtävät läpät auki kun uni kimpoaa esiin: Danten Helvetissäkään ei niin pahaa tapahtunut - irtopään roikottaminen lyhtynä pimeydessä on mietoa kamaa omien maanantaisten unien rinnalla.

Säikäytänpä vaimon kun ei kerta sängyn alle menoa säikkynyt, ja alan kertoa yöllistä unta:
- Semmoisen mahtavan makkaranleikkurin näytti unessa, viipalointikoneen. Yks karski mies, tutunnäköseltä opettajalta vaikutti, tuli siihen ja riisui housunsa pois, pyllisti ja sanoi viipaloijalle, että leikkaas muija molemmista poskista siivut. Työnsi takapuolensa koneeseen ja viipaloija surautti, siivutti lätyt. Äijä tuijotti maahan pudonneita siivuja ja käski: "Lisää! Ja tuumakkaat viipaleet!"  Mies pyllisti ja nojasi tiskin reunaan. Silmät pyöristyivät ja tapittuivat kun viipalekoneen ääni yltyi. Sanaakaan ei virkkanut, hampaat iski yhteen eikä voihkinut kun paksummat viipaleet mötkähtivät permannolle...
- Lopeta! käskee vaimo. - Nuo ei ole ruokapuheita.
- Vaan minkäs minä teen kun tuommoisia näyttää. Aina maanantaita vasten yöllä. Kauhuja. Sen verran antaa nukkua, että just just ennätän kauhut katella.
Siitä se sitten kärsimysviikko lähtee rullaamaan pikkuhiljaa kun pyörän satulaan hilaudun. Joka kerta joka viikko on lähtenyt, enkä kertaakaan ole ryöminyt sängyn alle piiloon - vielä.
"Ukko Köyhkänän iltayö oli ollut huonoa, unetonta, tuskallisten ajatusten vaivaamaa. Hän oli kääntelehtinyt vuoteellaan, puhkuillut ja huokaillut, vetänyt peiton korviinsa saakka ja potkaissut sen jälleen pois. Hänen rintaansa oli ahdistanut, päätä pakottanut, korvissa suhissut, kaikkialla ruumiissa oli tuntunut senkin seitsemänlaisia kipuja." Haanpää, 1937: Syntyykö uusi suku eli  Kaaleppi Köyhkänän vanhuus
 
 

Share

Aino Kassiseksi kävisin?

14.03.2008 - 12:44 | hikkaj | merkinnätPolitiikka
Huvittaa omat ennustajankykyni, taitavat riittää profeetaksi asti:

http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/2007/12/24/joulukalenterin-xxiv-luukku-ilkka/

Jo kolme kuukautta sitten! :)

Lempparinimikin paremmin nykymenoon sopivaksi muotoiltuna. ;)


Share

Ministerismiehet - ettäs kehtaavat

11.03.2008 - 17:38 | hikkaj | merkinnätPolitiikkavapaa-aikaLENNU
Timo K. Mukkaa laukku täynnä on aika lähteä taas maakuntakirjastoon kaupunkiin. Niin Mukkaa:  ei sen parempaa romaania ole kuin Maa on syntinen laulu - ja mikä lyyrisyys tuotannon läpi!

Poliisilaitoksen jälkeen tulee Valintatalo, jonka parkista lyhyt matka kävellä kirjastolle kaikessa rauhassa. Niin eikö jo työntäydy  tuttu äijä kaupan sisältä leipä kainalossa, naama loistaen:
- Tuosta Aikalisän paikalle tulleesta leipomosta saa kaupungin herkullisinta leipää.

- Katos, Lennu. Panem et circenses!

- Pane ja sirkusteleKanerva ja Vanhanen, ettäs kehtaavat vehata - ministerismiehen ketaleet, tana!

- Pojat on poikia, sedät setiä.

- Sonninpurikoita ovat. Ilkalla peukalokin käyrä kuin häränsarvi. Ja toinen sen kuin sokeltaa.  Tuppurainen Tappuraisen takuumiehenä!

- Naisten miehiä, naistenmiehiä.

- Muistatkos kun Kanerva kävi täällä 70-luvun alussa? Opiskelijavaaleja PeeKoon kabinetissa pohjustamassa. Paikalla oltiin kumpikin. Ite Rihtniemen piti tulla, mutta oli laittanut korvikkeeksi Kanervan. Ei ihme jos KorhosKöpi huuteli aina väliin, jotta 'Lisää kaljaa, lisää kaljaa Kokoomus!'

- Iisistihän se sillon oli.

- Sillon ei ollut vielä kännykkää.

- Pätevä puhuja.

- Höyhkä mikä höyhkä. En ymmärrä miten mies ilkeää metästää omia lapsia nuorempia naisia. Ihan ilettää ja kuvottaa: isä lastenlasten ikäisten kimpussa. Nyrjähtänyttä toimintaa. Ja missä asemassa! Sitten selittää vakaalla äänellään, ettei viestintään liity mitään perhedraamaa. Häntäheikki, hännystelijä, kaikkien toveri. Jo Tehtaankadulla piti kaupankäyntiä aikanaan. Ilkka Koo ja Paavo Vee! Noista ei varmaan ikinä irti päästä. Molemmat ulkomaanministereitä. Matkoilla puolet ajasta. Kai siellä vissiin naisen puute iskee.
Kun alkuun on päässyt, lyön Lennulle löylyä lisää: - Entäs Masa? 
- Siinä yks perhearvojen viljelijä. Nyt jo joku Sirkka rinnalla soittelemassa. Senkö hiton ajalla ennättää lapsia nähdä ja hoitaa, huolehtia. Lapset näe isäänsä kuin lööpeissä. Luulisi hävettävän.

- Kai poliitikoilla on sitä estrogeenia yliannos.

- Valta sitä ruokkii ja sokaisee niin että nivusissa paukkuu. Akkojen takia ne siellä häärää eikä minkään yhteisten asioiden.

- Niinkös luulet?

- Sitten kielletään intiimit kertomukset lehdiltä, isketään intimiteettisuojat, käräjiä käydään ja katotaan jotta kummalla jalalla se kukko kuopii. Jos ei joku osaa omia asioita hoitaa, niin ei pidä ängetä muiden asioita hoitelemaan. Sen takia äänestäjien on tiedettävä politrukkien taustat.

- Käräjilläpä hävisi.

- Nurin menee eikun rapsahtaa. Siinä pari lautamiestä ei ammattituomareita pompottele! Katohan kun hoviin menee, missä pelkkiä juristeja, niin sano Lennu-setän sanoneen: "3 - 0 asianomistajan voitto. Ruusunen, Ojala tuomitaan." Klikki mikä klikki. Siinä leijonaveli leijonaveljeä jeesaa, muurari muuraria!
Kirjaston ovelle asti pauhaa Lennart, sitten älyää, ulko-oven hipaistessa nokkaa, että pyörä on jäänyt kaupan telineeseen ja leipä kainaloon.
Solong! huudahtaa ja lähtee peräytymään kaupalle päin.

Share

Luin Opettaja-lehteä lomalla!

09.03.2008 - 13:24 | hikkaj | LEHDISTÖ
Hiihtolomallakaan ei voi koulua unohtaa ajantasalla pysyäkseen, mistä parit harmit:



    1. Tilike suoltaa sähköpostiin harva se päivä ukaasia, että pitäisi koululla käydä kuittaamassa uusia laskuja Raindancessa. Eivät soisi lomantynkää, pahukset.
    2. Kunnanhallituksen pj Harri ilmoittaa julkisuuteen, että oikeastaan Ilomäen koulu joutaisi lakkauttaa. Lähetän kunnanjohtaja Ykälle  kainon vastamailin: "Lakkauttakaa Harry!" Kj ei tietenkään vastaa.

Torstaina pistän Matsille kukkamailin, jossa pyydän häntä välittämään Tare-koiralleen parhaimmat nimipäiväonnitteluni. Samalla muistutan Matsia palaamaan maanantaina koulunpitoon, mikäli koulu enää mäellä on.

Perjantaihin mennessä olen hiihtänyt yli 100; pojan kanssa juuri perinteinen kaksivitonen keilahallilta Lykyn hiihtomajalle, missä munkkimehut, ja jään kautta myötätuuleen takaisin. Loppuillan autereisessa endorfiinipölläkässä paneudun professionaalisiin:

Opettaja nro 10/2008

Päätoimittajan pääkirjoitus  
  • H.Laaksola nojailee vihreään tolppaan rentoa leikkien herraskaisissa ketineissään ja vaatii koulun luokkakoolle rajoja: alaluokat 18, yläluokat 24. Yhdysluokkien ryhmäkoosta eivät OAJ:läiset virka mitään - tuskin tuntevat käsitettä.
Mediakulttuurin professori
  • Mikko Lehtonen on järkevä: "Jos kaikki ongelmat ja kaikki paha ovat aina toisissa, meillä ei ole minkäänlaista tarvetta oppia tuntemaan itseämme."
Albaniaan ja Makedoniaan viikoksi
  • 1495 € lukijoille.
  • Kiehtoisi, mutta: viittä vaille puolitoistatuhatta! Ei voi olla tarkoitettu opettajille, vaikka kesälomaan sijoitettu. Kangasniemi ja Laaksola matkatkoot, edustakoot Eki ja Hande meitä.
Hyvät tavat kunniaan!
  • Yksi kestosuosikeistani, kasvatustieteen professori Kari Uusikylä, kutsuu tamperelaistyttöjä viehättäviksi maalaisiksi. Tamperelaisia! Mitähän me täällä Ilomäellä olemme? Esihistoriallisia jäänteitä?
  • KU jatkaa, yhdyn, käyttäytymisnormeista: "Kun tuleva opettaja sanoo graduseminaarissa herttaisesti, että 'tämä mun juttu on vielä tässä vaiheessa ihan perseestä', eikä kenenkään ilme edes värähdä, vanha proffasetä häkeltyy. Pitäisikö sanoa samalla tyylillä, että 'ei täällä paskaa käsitellä, vaan graduja. Palataanpa asiaan ensi lukukaudella'. No ei nyt sentään."
  • Tuommoista se nykymeno on koulussa ja koulun ulkopuolella. Olisikohan korkea aika, Kari-setä, meidän kummankin vetäytyä katsomon puolelle, Platonimme pariin?
Velhokoulun vetovoima vie mennessään
  • Viimeistään tässä vaiheessa vahvistuu katsomokäsitys - miten ulkona sitä ollaan nykykoululaisista! Eläkepäivien sietäisi tulla liukkaasti, ettei ihan vieraaseen koulumaailmaan riipaksi jäisi: Potterologia.
  • Erityisluokanopettajaksi opiskeleva Maiju Silfver kuuluu potterologien harvinaiseen mutta kasvavaan joukkoon. Potter-kirjojen valtaisa suosio on synnyttänyt niitä koskevan akateemisen tutkimushaaran, potterologian.
Tavoitteena onnellinen opinpolku
  • Sairaalaopetus on näköalapaikka perusopetukseen, rehtori Pirjo Tilus: "Mitä vähemmän vanhemmuutta on kotona, sitä enemmän lapsi sabotoi koulutyötä. Mitä vähemmän yhteisöllisyyttä on opettajainhuoneessa, sitä enemmän siellä sabotoidaan johtajuutta."  Sitten pääsevät hänen suustaan ne pakolliset sivullisen ulospotkaisevat termit: inkluusio, segregaatio ja integraatio.
Kuritusväkivallalle loppu 2009 koko maailmassa
  • Näinköhän onnistuvat vuodessa. Tukkapöllyä kotona kannatan, muuten allekirjoitan adressin. Luxorissa veteli paikallinen opettaja pampulla avokämmenille jonottavia osaamattomia oppilaita; matkaava opettaja, pkj*, näki useampana päivänä omin silmin hotellinsa parvekkeelta Niilin ja tuon toistuvan näyn. Kaislakoriin eivät sentään laittaneet. 
Kuka hoitaa hammashuollon
  • Lakimies vastaa: "...ei ole opetustoimintaa eikä kuulu opettajalle." 
Palkkaoikaisu
  • Luokanopettajan alku- ja loppupalkka: 2178,67 €  ja 2860 €. Siitä vaan, ystävät, vertailemaan omiin ... ... pääsee vaikka joka kuukausi Albaniaan.
3 kuollutta
  • "P oli hyvä, asiansa osaava opettaja. Hän oli luonteeltaan iloinen ja huumorintajuinen." H:n laitan Peen paikalle ja oma nekrologi on valmis.
Naisten päivä 8.3.
  • 74 % OAJ:n jäsenistä on naisia.
Open markkinat

         Myyn
  • lomaosake, golfsetti, kissanpentuja - venäjän sinisiä, Aino-kahvikalusto Pentik, Hellas-piano + jakkara, piianpeili, Singer-saumuri
         Ostan
  • poikkihuilun käyrä suukappale
  • vauvan sänky tai kehto
         Kohtaamisia
  • Liikunnallinen, luotettava opemies, 30v, saa iloisen, reippaan luokanopenaisen omakseen tositarkoituksella.
Selkeää elämänlisäämishalua opettajistossa.

(*pkj* - pienkoulunjohtaja riisuskelee tässä vähitellen haarniskojaan sekä suurentelevia titteleitään kuntaliitoksen myötä ja mikäli Harryn Dirty toive toteutuu: ei tunnu sitten syksyllä niin alastomalta olo. Myös lyhennyksen SP, = Sulatonpäällikkö, korvaan tästedes tittelillä 'höyhen')



 "Toisinaan kevättä seuraa takatalvi. Neljäs kuu lopuillaan täällä. Kunnanjohtaja vielä vaivoin tervehtii. Tänään näin toisen kerran tiellä hevosen."
                                         Aronpuro Kari, 1972: Kiinan ja Rääkkylän runot

Share

Ilmielävä professori

06.03.2008 - 15:50 | hikkaj | merkinnätPäästöjä

educa1.jpg 

Päästöjä  VI       Opettajaksi pyrkimässä
Neljä päivää ne testasivat ja tenttasivat tulevaa opettaja-aineistoa.
- Et ollu eilen paikoilla, huomautti Rikhard neljännen päivän aamuna korkeinta sivistystä jakavan laitoksen vessassa.

- Ei se ollu pakollinen, sanoin.

- Oli se.
Elämäni ensimmäisen elävän professorin olin kohtaava kohta kopissaan henkilökohtaisessa haastattelussa.
- Miksi pyritte opettajaksi?

- Lapsen kielellisen kehityksen takia. Eikös ala-asteen aika ole kiivainta sanavaraston kasvun aikaa? Lingvistiikasssa on jotain kiehtovaa.
Nainen jotenkin säpsähtää. Jotenkin tuntuu, että tarttui kala koukkuun. Puhun totta, koska kieli kiinnosti paljon enemmän kuin venttiilien säätäminen: sanat ovat värejä, nuotteja, tunteen tulkkeja. Olin istunut muutamana kesänä seminaareissa kuuntelemassa, ohjattavana: Anu Kaipaisen,  Aku-Kimmo Ripatti kuikelon käsissä, Jouko Tyyriltä tivannut Mukan arvoa ja saanut vastaukseksi hymähtelyä.

Nainen tiedustelee muita syitä.
- Haluan vain nähdä kielen komplisoitumisen. Ei muita. Tai: en minä lapsia vihaa.
Professori tarttuu kynään ja raapustelee kiivaasti merkintöjä paperille; tunnen hehkun, innon joka vanhassa naisessa voimakkaiden silmälasien takana palaa. On aika tiedustella: - Miten tärkeä lie eilinen päivä ollut, minulta jäi väliin?

En kerro miksi. Istun tuolilla armeijan lomapuku yllä. Kai professori päättelee siitä esteen. Hän pomppaa ylös, jättää minut yksin koppiin ja ovelta mennessään ilmoittaa:
- Odottakaahan, käyn tiedustelemassa.
Tulee pian takaisin ja selittää:
- Merkityksetön päivä eilinen, tai vähämerkityksellinen. Testasivat älykkyyttä ja muutamia taitoja taideaineisiin liittyviä. Opetustuokiossa olitte kuitenkin?

- Olin heti ensimmäisenä päivänä, käärmeistä rupateltiin lasten kanssa.
Nainen katsoo kelloa ja kättelee. Hyvä ettei jo luiskauta samalla: "Tervetuloa taloon!"

Se tieto tuli päivien päästä.

Syksyllä kun sain intti-istuntoni päivystettyä, istuinkin jo professorin luennolla ihmettelemässä kuinka armeijan perkeleistä oli jalostunut yliopiston taksonomioita, saatana muuttunut täällä prioriteetiksi, helvetin poronmunat nelihierarkiaksi. Olin tullut kielikylpyyn, paikkaan, mistä alussa en saanut mitään otetta mutta jossa sivistyksen tuoksu oli huumaava armeijan paskanhaistattelujen jälkeen. Paikkaan missä hiki ei saanut haista ja jossa lenkkikenkäilijää katsottiin kieroon.

Sivistys ei haise.

Sormella osoitteleva opettajuus oli varmaan pian tarttuva meihin kandidaatteihin: teoreettinen ajattelutapa kulkisi  käytännön edellä.


"Miespuolisilla muusikereilla ja runoilijoilla on taka-pituitaria voimakkaasti kehittynyt, kun taas sellaisilla naisopettajilla, jotka pitävät koulussa hyvän järjestyksen ja komennon ja opettavat selvästi ja täsmällisesti, on hyvin toimiva etu-pituitaria. Ei siis opettajaksi sopivaisuus ollenkaan riipu siitä, onko opettaja mies vai nainen, vaan siitä, onko hänellä sellaisia hormoneja, jotka tekevät hänet soveliaaksi siihen toimeen, vakuutti poika nuoren miehen varmuudella."
Hannes Salovaara, 1935: Poikain edessä

Share

Lätkitään turpiin ja juostaan karkuun

04.03.2008 - 08:07 | hikkaj | merkinnätURHEILULENNU
Vaikka on suuri vaara törmätä Lennartiin, silti, nyt ilman kirjoja, rohkenen aamuvarhaisella suunnata Latukan nokan kohti kaupunkia, jossa kisaillaan Halli-SM -kilpailut yleisurheilussa.

Missään ei ole niin leppoisan rauhallista istuskella kuin yleisurheilukilpailuissa; varsinkaan aamukarsintojen aikoihin ei joutavaa metakkaa ole, ei kentällä eikä katsomossa. Silti aina silloin tällöin jonkun urheilijanyllättävä venyminen sykähdyttää. Ilmassa viipyilee pyhäisen päivän rauha.
- Johanna Manninen on kovassa iskussa, kuulen äänen kuiskaavan korvaan puolityhjässä katsomossa.

- Lennarthan se ite, perhana! olen ilahtuvinani.

- Parasta open korville tämä autius.

- Samma mening.

- Kato miten Halkoaho kolisuttelee aitoja ja silti mikä ylivoima! On muuten kollega Korisevan Arjan näköinen, pikkunen.
Kenttäkuulutus kuuluttaa avajaisiin kolmet tunnit vielä. Lennart vaihtaa yhtäkkiä urheilua:
- Lätkämatsit pitäs kieltää alle 18 v!

- Ja pienten lasten isiltä, säestän.

- Jäähallin oviin liikennemerkki K18!

- Ja sama varoitus kuin tupakkiaskeissa.

- Kriminaalityypit luistelevat julkisesti tekemään rikoksia!

- Ja kansa hurraa.

- Katoit sen Jokerit - Blues -ottelun?

- Lopun katoin: Helenius pieksi paljain nyrkein jotain ulkolaista paljasnyrkkiä.

- Tuomarit vetäytyivät kauemmas odottamaan milloin pieksäntä alkaa, vaikka äijät seisoivat vielät kaukana toisistaan rystysiään hieroen.

- Takuulla sovittu juttu, ettei tuomarit mee heti väliin.

- Sitten näit sen Hirschovitsin viikatoinnin Osalan näpeille takaapäin?

- Varma oikeusjuttu jos noin huiskii kaukalon ulkopuolella.

- Kaukalossa röhkivät siat.

- Ja silloinko on eri säännöt?
Sitten juoksee Pöyhönen jatkoon kuudellakympillä isoissa harmaissa verkkareissaan. Hymähdämme:
- Eihän tässä vain kiihdytä!

- Mukava lätkää on katella. Muistat kun Leuka, Hodo ja Kapanen täällä. Nyt meno on kuin yläasteella ennen muinoin, kun Näätänen räjäytti pianon ja rehtorille uhosi: "Näytä lakipykälä joka sanoo ettei pianoa saa räjäyttää!"

- Ja se joku, Makkonen, kuristi matikan opea kurkusta kun tämä oli kumartuntu juomaan vettä käytävän tipottimesta. Makkonen kysyi: "Kuristanko loppuun asti?"

- No ne kai ne nyt noissa jääkiekkopeleissä ovat päälle päsmäreinä.

- Entä Shedden, Suomen maajoukkueen koutsi pursottaa Felix-kauluksen sisältä fuckejaan.  

- Pikkupojat keskisormi pystyssä isien kanssa kilvan vislaamassa.

- Meillä, kuule, Lennu, kasvattajasarkaa riittää.

- Niin kasvatapa Heleniuksen ja Hirson lapsista rauhaarakastavia!
Sitten on jo Hongisto maaliviivoilla, eränsä nopeimpana juossut muilta karkuun.

Harmittaa kun yleisurheilun rikkumaton rauha ja tunnelma jää tältä aamupäivältä aistimatta. Toisaalta niin harvoin  olemme Lennartin kanssa samaa mieltä - jos nyt koskaan - että uhraus kannattaa ja voimme jatkaa.

Lennartpa yllättää, nousee ja lausuu: - Tääpä tästä. Riittää. Lähen hiihtämään.
- Entä pääkilpailut iltapäivällä?

- Ne on liian tosissaan, liian isot panokset. Kireinä käyvät kuin kiekkoilijat. Katsomossa liikaa väkeä. Ja nuita VIPpannoita! Joka paikkaan telläytyvät.
Lennu pyörittelee päätään ja moikattuaan laskeutuu Areenan portaita. Tosiaan, Vipeille on varattu puolet pääkatsomosta ja pylvääseen pantu ruokailukutsu. Yhtkään Vippiä ei näy. - Kai ne juhliensa jäljiltä nukkuvat vielä.

Martti Mononen seipäineen ilmestyy keskikentälle; hiukset on papiljottien jäljiltä kuin meidän mummolla.
Share

Pakko mikä pakko mikä pakko mikä...

Pyörällä töihin ajellessani, kun ei parempaakaan ajateltavaa ole, laulelen usein simolana 'sulle silmäni annan,annan hiukset huulet kaiken, kädet nämä sulle annan, tämän pyörän nämä hanskat - koko elämäni aivan." 

Työnantajalle laulaa luikauttelen; nöyränä poikana poljen ja laulan ja ylistän. Kiitän elämäni ruokkijaa. Antaudun niin, etten silloin vastaantulijoita huomaa, en moikkaa Hannua, en Marttia, en Irmaa, en Siskoa, en Jyrkiä, en Peteä, en Penaa, en punaista murmur-autoa enkä pitkillä valoilla läpi talven ajavaa kolhoosiladaa.

Hurmoksessa vetelen, hoilaan ja ulvon kuin susiherra kuutamolla. Teen kunniaa elämän antajalle, ainakin sen mahdollistajalle, työnantajalle - omalle kuntakullalleni vain minä laulan, kunnalleni, jonka eteen vaikka sen kuun kannan, ja sitten seijana taas laulan.

Vaan nytpä kumma lomille laittoi, antoi viikon hiihtämislomaa meille kaikille, niin isoille kuin pienillekin ilomäkeläisille, mäystimin varusti ja kuiskasi: "Menkää ja iloitkaa, ja tehkää se minun muistokseni."

"Minun muistokseni. Muistokseni?" Siinäpä meillä nuotiomakkaralaisilla oli pähkäilemistä.

Kuntaliitos toteutumassa? Uusi karski työnantaja, Stora Enson - UPM:n veroinen, löytynyt? Saneerausohjelmat käynnistyneet? Tuntemattomat kasvot pöytien takana määräämässä, sanelemassa, käskyttämässä, läksytämässä? Tunteettomat kasvot kaukana, kivikovat, rahansanelemat - kaukana omilta kyliltä?
- Loppuuko meijän koulu? kysyy lapsi mäkeä kahlatessaan.

- Pittääkö meijän jiähä kottiin? Mie en taho! ilmoittaa toinen pulkka perässään.

- Mie halluun olla tiälä! vaatii kolmas ja kiljahdellen säntää mäkeen.
- Hyvät lapset, ottakaa mehua ja grillimakkaraa, keittäjä tarjoaa. Viikon päästä jatketaan. Ei tämä mihinkään muutu. Hiihtäkää paljon! Hyvää lomaa teille kaikille!
Punaposkinen lapsilauma rientää kouluautoja kohti ja poistuu pulkkineen lomanviettoon. Koulunjohtaja minussa toivottaa henkilökunnalle nuotion ääressä, vähän hämillään, 'hyviä lomailmoja', minkä jälkeen hieraudun satulaani.

Pakko niiden on. Ei auta köyhän kunnan pullikoida. Alamäessä hankaa etupyörän jarrupala vannetta ja toistaa: "Pakko mikä pakko mikä pakko mikä pakk..."

Huolen taakka putoaa hankeen jo alaristeyksessä. Helpottaa. Polettaa. Helpottaa mitä nopeammin polettaa. Pirttiahon kohdalla  loman kunniaksi jo taas laulattaa: "Jos mulla oisi sukset vaan niin kyllä näyttäisin, mäkeä kun laskisin niin kaikki voittaisin..."

Sukset jaloissa kuvittelen pyöräileväni!

Loman tarpeessa, selvästi.  Hän, opettaja minussa.


"Eipä lie työmiehellä juuri muuta iloa ja huvia kuin tämä: kun on vahvasti jäässä ja siitä vähän sulaa ..."
Haanpää, 1935: Puunkaatajan päiviä

Share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti